Pidän tuota aivan mahdollisena, aivan kuten palestiinalaiset pitävät israelilaisia jonain koiran ja kissan välimaastossa, kuten myös ukrainalaiset suhtautuessaan venäläisiin.Kun katsoo tuota massaa mitä tuolla(kin) on, niin ei mun mielestä ole epäilystäkään, että IDF pääosin suhtautuu palestiinalaisiin vähän jossain koiran ja ihmisen välimaastossa.
En tiedä mitä tuon itsestäänselvyyden julkituominen välttämättä lisää keskusteluun. Olen kerran ollut Israelissa (työmatkalla) ja huomasin kyllä kuinka esim. isäntänämme toiminut firman nainen (juutalainen) koki puheidensa perusteella suurta epäluuloa jopa Israelin muslimiarabeja, saati sitten palestiinalaisia, kohtaan. Hän esim. mainitsi puolitosissaan että epäilee paikallisen ison moskeijan kellarissa rakennettavan ydinpommia israelilaisten päänmenoksi; hän heitti sen mustana huumorina mutta se kertoi mielestäni jotain jännitteistä ja epäluuloista jopa Israelin sisällä. Nuori koulutettu nainen, ei mikään kymmenlapsisen ortodoksijuutalaisperheen äiti. Tumman ulkonäkönsä perusteella hänen sukujuurensa ovat jossain arabimaissa.
Minun suhtautumiseni siihen on suunnilleen samanlaista jos kritisoisit Ukrainan armeijan väärinkäytöksiä venäläisiä (sotilaita ja siviileitä) kohtaan, esim. nostaisit haloon jos Ukrainan iskuissa Venäjän puolelle tai vaikka itä-Ukrainaan kuolee myös siviileitä. Tai muistuttaisit siitä kuinka ukrainalaiset syrjivät itä-Ukrainan venäjänkielisiä ukrainalaisia, ikäänkuin se osaltaan tekee ymmärrettävämmäksi Venäjän "väliintulon".Ihme loukkaantumista siitä kun Israelia ja IDF:aa vähän kritisoi, ettei vaan menis fanituksen puolelle?
Saattaisin silloin miettiä mitkä ovat motiivisi toimia tuollaisena paholaisen asianajajana, vaikka väittäisit vain haluavasi ymmärtää myös Venäjän näkemystä ja puolta, ja jos tätä joku karsastaa, on ukrainalaisten sokea fanittaja joka ei ole valmis olemaan puolueeton konfliktissa ja miettiä sitä kokonaisvaltaisesti.
Sama ilmiö kuin milloin Amnesty tms. arvosteli Ukrainaa siitä että sillä on sotilastoimintaa kaupungeissaan jolloin Venäjän iskuissa myös armeijaa kohtaan tulee siviiliuhreja; aivan yleisesti silloin kyseenalaistettiin miksi Amnesty katsoi tarpeelliseksi syyllistää Ukrainaa sillä tavoin, vaikka eivät ehkä sinänsä valehdelleet?
Periaatteessa noin, aivan kuten israelilaisilla on ehkä jopa vielä suurempi syy pitää palestiinalaisia ja pahimmassa tapauksessa jopa oman maansa arabeja vihollisinaan.Ei tässä ollut tarkoituksena aloittaa mitään pippelikisaa Israelin ja palestiinalaisten välisten perseilyjen vertailussa, vaan se, että jokainen palestiinalainen (ei pelkästään se Hamas yms. jengi) voi pitää Israelia vihollisenaan hyvästä syystä. Israel on jokaisen palestiinalaisen vihollinen. Ei välttämättä jokainen israelilainen, koska Israelin puolella tilanne on niin hyvä että porukalla on halutessaan "varaa" olla neutraaleja ja reiluja, mutta koska se ei heijastu juuri mitenkään toimintaan miehitetyillä alueilla, niin eipä se paljoa palestiinalaisia lämmitä.
Gazasta löytyy kyllä Hamasin vastustajiakin jotka voisivat olla valmiita menemään IDF:n puolelle, mutta ymmärrettävästi se ei ole helppoa koska Hamas tai heidän kannattajansa teilaisi sellaiset vastarintaihmiset pikaisesti. Israelissa on kuitenkin mahdollista olla juutalainen joka vastustaa hyökkäystä Gazaan tai Libanoniin.