Ilmalämpöpumput eli ILPit

Daikinissa on myös se säätilakompensaatio, jonka saa Onecta sovelluksesta valittua päälle. Nyt päivän maks -20 asteen pakkasella tuntuu toimivan hyvin (matalin lämpötilan korjaus). Takkapuita kyllä kului myös, mutta en osaa sanoa paljonko tuo 1981 takka sitten tuottaa lämpöä.

Se että kaikissa pumpuissa on lämpötilan mittaus vain sisäyksikössä taitaa olla joillekin ilp lämmittäjille pieni ongelma. HA varmaan voisi olla korjaava toimenpide, jos vaan osaamista löytyy paljon. Daikinin liittäminen HA:han kyllä onnistuu, on hieman työläs, mutta ei ollenkaan mahdoton. Esim juuri youtube ohjevideoiden avulla.

Mitkä tulisivat foorumin raadin mielestä hopea- ja prossisijoille? Kaikkiin laitteisiinhan saa wifi:n ainakin lisäpalikkana ja kaikilla merkeillä taitaa olla omat pilvipalveluun pohjautuvat sovelluksensa, mutta millään niistä ei taida pystyä toteuttamaan automaatioita.
Tuosta en kyllä tiedä, että saako jonkun muun pumpun liitettyä HA:han? Itse en luultavasti tule käyttämään HA:ta. Tuo asennus ihan kivaa puuhaa, mutta itsellä ei oikein ainakaan taidot riitä muuhun.

Perfera 40 N kyllä muutenkin ihan toimiva peli. Tuntuu että tehoa aika hyvin riittäisi.

Toki muutkin yrittää pysyä kehityksessä mukana. Pitäisi itse lukea ainakin tuosta pumpusta vähän lisätietoja. Fujitsu Airstage Nordic Masters.
 
Onko joku ns. laatumerkeistä, jossa joutuu rajoittumaan kaukosäädin/valmistajan oma ohjausssovellus-linjalle ja onko puolestaan jopa niin ettei joihinkin tarvitse liittää/kolvailla mitään fyysisiä mokkuloita saadakseen HA-automaation alulle, senkun vaan lisää Zigbee-lämpötila-antureita tms.?
Lainasin tuon lisätyn tekstin.

Ilmeisesti Daikinissa tuo onnistuu? Fiksummat osaa vahvistaa tämän?

Eli periaatteessa ainakin Daikinin 5 vuoden takuukin pysyisi voimassa?

-------

Takan lämmityksen jälkeen huomasin, että Daikin Perfera 40 N pyyntiä joutui nostamaan yöksi 21.5 -> 22.5 asteeseen. Koska täällä pumppu on takkahuoneessa ja takasta toki tulee pieni lämpö vielä yön aikana. Ei ollut ilman säätöä riittävän lämmintä kolmessa perämakkarissa.

Jos olisi ulkoinen lämpötila-anturi, niin tuota vaivaa ei olisi.

Pakkanen kävi eilen -20 asteessa. -81, 120m2. Onecta sovelluksen mukaan 22.5kWh kulutusta.

Shelly näytti taas 23.5kWh (uusi ennätys). Ei siis mitään sähkölämmitystä, mutta takka hieman apuna. Daikin "pakoputki" viritys käytössä. Eli vähän reilu 2 metriä sulanapitokaapelia pumpun ohjaamana.

Suurin teho jonka itse huomasin oli 2.23kW.

Screenshot_2024-12-16-10-31-36-32_0ac2addf979993c0e494aa40c40dbf6e.jpg
 
lampopumput.info sivustolta luin, että muutamia Daikin pumppuja nyt löytyy, jotka ei toimi kunnolla?

Itse huomasin nyt saman ongelman täälläkin. Ilmeisesti Daikin automatiikka toimisi liian raakasti ja siis liian suurella teholla ulkokenno kai jäätyy umpeen = tulee sulatus.

Tuossa siis klo 7.20 lähtien, mutta kuvaajassa taas hieman katkelmia, kun oma tietokone on niin surkea. Korkein teho 999W. Nyt kai toimii jo tasaisemmin 327W.

daikin2.jpg

Ajattelin nyt laittaa Econo tilan kokeiluun, että miten sillä mahtaisi toimia. Pakkasta -4 astetta. Kävin varalta myös pihalla katsomassa ulkoyksikön ja ei siellä mitään outoa näkynyt. Kenno sula.

Edit:

Tuossa oli yhden veikkaus, että miksi näin?

Screenshot_2024-12-16-11-54-17-22_4641ebc0df1485bf6b47ebd018b5ee76.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Oma Comfora veti eilen pakkasessa 12h sulatusvälin. Kun keli lauhtui, niin nyt on jo tälle päivälle 5 sulatusta 12h aikana.
 
Perfera 40 N taisi nyt rauhoittua viimein tai sitten econo tila auttoi. Kerran yritti suurempaa tehoa, mutta ei sittenkään lähtenyt raivoamaan.

IMG20241216121602.jpg
 
Kostea sää lisää veden tuloa. Vettä tulee myös enemmän kun pumppu tekee enemmäm töitä. Kannattaa keskittyä elämässä tähdellisempien asioiden seuraamiseen kuin paljun täyttymisen.

-tärkeintä tässä ei olekaan paljuun kertyvän vesimäärän seuraaminen vaan lähinnä sitä yritin tiedustella että kertooko näin pakkaskauden aikana paljuun kertynyt vesimäärä tai sen vähyys mitään laitteen sulatuksista / tehoista?
-meillä on tosipahan haori 35 pumppu ja sen paljun tyhjentäminen riittää kerran parissa viikossa näin pakkasten aikaan ja naapurilla on mitsu LN25 jota pitää tyhjentää parikin kertaa viikossa -että voiko tuosta päätellä mitään pumppujen "paremmuudesta" / tehosuhteesta?
-siis vielä kerran että kertooko runsas veden tuotto (pakkaskaudella) mitään olennaista laitteesta / sen hyvyydestä tai huonoudesta vai onko tämä nyt niitä asioita ettei sillä ole paskankaan merkitystä -vaan pääasia on että pumppu toimii kuten sen on tarkoituskin 😉
-kesällä kondensiovettä tulikin sitten ihan solkenaan paljukaupalla 😁
 
Pakkaskauden aikana paljuun kertynyt vesimäärä tai sen vähyys mitään laitteen sulatuksista / tehoista?
-meillä on tosipahan haori 35 pumppu ja sen paljun tyhjentäminen riittää kerran parissa viikossa näin pakkasten aikaan ja naapurilla on mitsu LN25 jota pitää tyhjentää parikin kertaa viikossa -että voiko tuosta päätellä mitään pumppujen "paremmuudesta" / tehosuhteesta?
-siis vielä kerran että kertooko runsas veden tuotto (pakkaskaudella) mitään olennaista laitteesta / sen hyvyydestä tai huonoudesta vai onko tämä nyt niitä asioita ettei sillä ole paskankaan merkitystä -vaan pääasia on että pumppu toimii kuten sen on tarkoituskin 😉
-kesällä kondensiovettä tulikin sitten ihan solkenaan paljukaupalla 😁
Jos olisi aivan samat laitteet molemmissa taloissa, niin periaatteessa ainakin voisi sulatusvedestä arvioda, että palkonko pumppu on lämpöä tuottanut? Mitä enemmän jäätä, sitä enemmän tehnyt työtä.

Voihan se olla että naapurin Mitsu LN25 on kovemmalla rasituksella = säästää enemmän sähköä? Tämä kumminkin vain arvailua.

Nyt vielä ainakin Daikin pumpun vedet on aika hyvin imeytyneet nurmikolle. Ei siis oikein mitään näkyyvää siinä.

Tuossa joltain vuodelta 11v vanhan "pikku" Panasonicin vedet. Huomaa ainakin että pumppu on ollut päällä :)

Screenshot_2024-12-16-13-16-43-42_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg
 
Mikä olisi halvin ja riittävän hyvä pumppu minkä saisi home assistanttiin tai ylipäätänsä jonkun pieruapsin taakse millä saisi automaagisesti kovemman pyynnin halvoille pörssisähkön tunneille?
 
Kyllähän tuo pörssisähköohjaus onnistuu oikeastaan millä vain pumpulla, jos yhteystavaksi riittää IR blaster (esim. alle 20e hintainen broadlink rm4c mini, jonka ohjelmoi home assistantin pörssisähköautomaation perään).

Edit: toki jos pumpusta ei saa piippausääniä mutelle niin pidemmän päälle voi tuo IR blaster rueta tympimään.

Suoria integraatiota valmistajien WLAN systeemeihin on vaihtelevasti. Tuo Daikin nyt ainakin tässä ketjussa vasta todettu toimivaksi. Mitsun melcloudiin pitäisi kanssa olla integraatio. Nämä kaikki tosin sitten pilven kautta ja on riski että valmistaja joskus pääsyn sulkee. Home assistantin sivuilta helppo etsiä.
 
Viimeksi muokattu:
Sulatteleeko muiden Gree SP Nordicit miten? Älyä ei taida hirveästi olla kun tasan 45min menee aina että kone alkaa sulattelemaan ja noin 15min menee "sulatuksessa" että lämpimän puhaltaminen jatkuu. Ei ole väliä oikeastaan paljonko on pakkasta, nyt tälle talvelle -10°C alhaisin.
Itsellä 2x näitä, ja tuntuu aika usein sulattelevan.
En ole kyllä kellotellut, mutta ei taida kuitenkaan ihan tohon 45min sykliin koko ajan mennä.
Pitää pistää seurantaan.
 
Huoltomies kävi tänään, joku liitos halki ja aineet osittain pihalla. Nyt homma ehkä toimii, pitkää seurata nyt uudestaan.
 
Kyllähän tuo pörssisähköohjaus onnistuu oikeastaan millä vain pumpulla, jos yhteystavaksi riittää IR blaster (esim. alle 20e hintainen broadlink rm4c mini, jonka ohjelmoi home assistantin pörssisähköautomaation perään).

Edit: toki jos pumpusta ei saa piippausääniä mutelle niin pidemmän päälle voi tuo IR blaster rueta tympimään.

Suoria integraatiota valmistajien WLAN systeemeihin on vaihtelevasti. Tuo Daikin nyt ainakin tässä ketjussa vasta todettu toimivaksi. Mitsun melcloudiin pitäisi kanssa olla integraatio. Nämä kaikki tosin sitten pilven kautta ja on riski että valmistaja joskus pääsyn sulkee. Home assistantin sivuilta helppo etsiä.

Jotenkin ajattelin, että jos ei ole suoraa tukea eli ir:n kanssa kikkailee niin sulatuksen kanssa tulee jotenkin ongelmia. Mutta eihän niitä pumpun sähköja tartte katkoa :facepalm: eli vaan pyynti pienemmälle tällöin ei tekisi sitä hallaa, että katkaisee sähköt kesken sulatuskierron tjms.

Melcloudista luinkin ja se nousi otsikkoihin kun kun valmistaja jossain vaiheessa rajoitti pääsyä? Kiertääkö Daikininkin data valmistajan kautta? Nämä kaikki taidetaan tehdä kännykkä ohjausta silmällä pitäen, joten pilvi homma on defacto vakio nyt ja aina. Ei ole tulossa laitetta mikä keskustelisi vain kotiverkossa?

Melkeen tuo ir voisi olla parempi vaihtoehto kun laitevalikoima laajenee eikä ole riippuvainen ulkopuolisesta palvelusta. Pitäisi sitten varmaan olla ainakin erillinen lämpötilaanturi pumpun ulospuhaltimen lähellä, jotta näkisi, että komento mennyt perille ja tekee sitä mitä käsketty. Ainakin nykyinen eluxi on joskus ja jouluna missannut kaken käskyjä.
 
Mikä olisi halvin ja riittävän hyvä pumppu minkä saisi home assistanttiin tai ylipäätänsä jonkun pieruapsin taakse millä saisi automaagisesti kovemman pyynnin halvoille pörssisähkön tunneille?
Kyllähän tuo pörssisähköohjaus onnistuu oikeastaan millä vain pumpulla, jos yhteystavaksi riittää IR blaster (esim. alle 20e hintainen broadlink rm4c mini, jonka ohjelmoi home assistantin pörssisähköautomaation perään).

Edit: toki jos pumpusta ei saa piippausääniä mutelle niin pidemmän päälle voi tuo IR blaster rueta tympimään.

Suoria integraatiota valmistajien WLAN systeemeihin on vaihtelevasti. Tuo Daikin nyt ainakin tässä ketjussa vasta todettu toimivaksi. Mitsun melcloudiin pitäisi kanssa olla integraatio. Nämä kaikki tosin sitten pilven kautta ja on riski että valmistaja joskus pääsyn sulkee. Home assistantin sivuilta helppo etsiä.
Uusi Daikin vaatii ylimääräisiä asennuksia, niin senkin kyllä saa HA. Mutta sitä ei tuossa Home assistantin sivuilla näy (näkyy vaan vanhempia malleja suoraan tukeva Daikin AC).

"Uudemmissa malleissa (kuten Perfera H) wifi-sovitin keskustelee vain Daikinin pilvipalvelun kanssa, eikä näihin saa yhteyttä paikallisesti kotiverkosta. Siispä Daikin AC -integraatio ei toimi näissä. Harrastajat ovat ottaneet selville rajapinnan millä Onecta-sovellus keskustelee Daikinin pilvipalvelun kanssa ja tehneet kustomoituja integraatioita, joilla sama rajapinta toimii Home Assistantissa. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin
Nämä integraatiot pitää asentaa manuaalisesti Home Assistanttiin, sitten toimii."
 
Jotenkin ajattelin, että jos ei ole suoraa tukea eli ir:n kanssa kikkailee niin sulatuksen kanssa tulee jotenkin ongelmia. Mutta eihän niitä pumpun sähköja tartte katkoa :facepalm: eli vaan pyynti pienemmälle tällöin ei tekisi sitä hallaa, että katkaisee sähköt kesken sulatuskierron tjms.

Melcloudista luinkin ja se nousi otsikkoihin kun kun valmistaja jossain vaiheessa rajoitti pääsyä? Kiertääkö Daikininkin data valmistajan kautta? Nämä kaikki taidetaan tehdä kännykkä ohjausta silmällä pitäen, joten pilvi homma on defacto vakio nyt ja aina. Ei ole tulossa laitetta mikä keskustelisi vain kotiverkossa?

Melkeen tuo ir voisi olla parempi vaihtoehto kun laitevalikoima laajenee eikä ole riippuvainen ulkopuolisesta palvelusta. Pitäisi sitten varmaan olla ainakin erillinen lämpötilaanturi pumpun ulospuhaltimen lähellä, jotta näkisi, että komento mennyt perille ja tekee sitä mitä käsketty. Ainakin nykyinen eluxi on joskus ja jouluna missannut kaken käskyjä.
Mun kohta kymmenenvuotta vanha gree osaa ihan itse sammuttaa itsensä lopullisesti kun on siihen valmis.. vaikka laitan ha:sta tai kakesta tai sovelluksesta off, ni käy just mitä käy viellä, toki lakkaa puhaltelemasta lähes heti ja sulkee luukut.. ni ihmettelen jollei uudemmat osaa.. vai onko sun ohjaus juurikin virrat on off releellä? 🤔
 
Ehkäpä tässä tuli taas ajatus siitä, että sähköt katkeaa samantien :D. En juuri sammuttele pumppua niin en tiedä mitä tekee jos sulatus kesken. Pitäisi varmaan joskus kokeilla kun se pitää niitä erikoisia ääniä (oletettavasti silloin sulattelee).

Uusintaan menee jokatapauksessa. 2 pumppu, 30m2 ja toisella 100m2. Molemmat hommattu pelkkään jäähdytys käyttöön, mutta laiskana käytän lämmitykseenkin. Menisi hävitykseen tollanen 15v+ pana mikä ei ole invertteri mallia eikä sillä saisi edes lämmittää, mutta vastus lisätty pohjaan niin toimii siinäkin tosin koko laitos vie sähköä aikas reilusti. Sen tilalle menisi 10v vanha invertteri mallinen, 9 sarjan eluxi kun on vähän alimitoitettu 100m2 lämmitykseen. Joku 12 tai 35 sen tilalle. Nyt voisi ettiä hinna ja sisäyksikön koon mukaan (kriittisin tekijä kun pitää saada eteisen oven päälle) ja viritellä sitten ir:n taakse.

Saa nähdä saako nykyään vielä jonkun tekemään pelkät kylmähommat jos taas laittaisi vehkeet muuten valmiiksi paitsi kylmäputket auki. Ennen onnistunut suht muodollisella korvauksella kylmäputkien liitto + ilmaus.
 
Daikin kyllä siitä hyvä, että ulkoyksiköstä ei kuulu sisälle mitään ääntä (laite jousilla).
Juttelin paikallisen Daikin asennusliikkeen ammattilaisen kanssa niin paljasti, että N mallissa on myös keskitytty värinänvaimennuksiin enemmän kuin aikaisemmissa malleissa.
 
Eihän tuo ole katkokäyntiä kun sähköä menee koko ajan
Jos tuo ei ole katkokäyntiä, niin on ainakin aivan paskaa ajoa pumpun automatiikalta. Laitoin eilen illalla 60% tarveohjauksen, pyynti 18,5 ja puhalluksen automaatille. Johan alkoi rauhoittumaan. Ei voi kuin ihmetellä kuinka paska tuo automaattinen ohjaus tuolla pumpulla on.
1734419611783.png
 
Katkokäynti on sellaista, että pummpu menee idle tilaan hetkeksi, käynnistyy taas uudelleen lämmittämään ja tämä sykli sitten toistuu kokoajan.
 
Jos tuo ei ole katkokäyntiä, niin on ainakin aivan paskaa ajoa pumpun automatiikalta. Laitoin eilen illalla 60% tarveohjauksen, pyynti 18,5 ja puhalluksen automaatille. Johan alkoi rauhoittumaan. Ei voi kuin ihmetellä kuinka paska tuo automaattinen ohjaus tuolla pumpulla on.
1734419611783.png
Tuossa tosiaan Daikin on säätänyt tehoa 200W-600W välillä jatkuvasti. Ei ole katkokäyntiä tosiaan, koska kompressori ei sammu.

Itsellä meni eilen aamulla katkokäynti looppiin joskus -20 asteen pakkasen jälkeen. Tarveohjaus off. Puhallin 5/5. Lisäksi takkaa oli lämmitetty toissapäivänä. Daikin ja Panasonic (off) on takkahuoneessa, josta kaksi käytävää ja kaksi oviaukkoa muualle.

Tuli huomattua, että Econo tilassa pumppu käy jotenkin rauhallisemmin?

Econo tila ja tarveohjaus voi olla molemmat samaan aikaan päällä. Mutta pelkästään jo Econo auttaa paljon?

IMG20241217100358~2.jpg

Lämpötilaa nostin hieman. 21.5 -> 22.0 asteeseen.

Screenshot_2024-12-17-10-07-28-01_4bcafe9f204dac669a9d9795053a31bd.jpg

Kannattaa kokeilla Econo? Sen vaan huomasin, että jos käyttää kaukosäädintäkin, niin kaukosäätimestä täytyy myös valita Econo tila päälle.

Ja jos haluaa käyttää tarveohjausta, niin se voi olla jatkuvastikin 95%.

Econo ei rajoita kompressorin tehoa niin paljon kuin tarveohjaus? Mutta jotain tuo Econo silti tekee? Jos jollain on siitä asetuksesta tietoa, niin kuuntelen kyllä :)

571W teholla pyörii nyt erittäin tasaisesti täällä.
 
Sulatukset huomaa siitä, että puhallin sammuu. Teki sen juuri nyt. Daikin "pakoputkesta" tuli vettä, kun kurkistin ikkunasta.

Sulatus näyttää siis tuollaiselta:
IMG20241217101743~2.jpg

Mutta jos ei tietäisi, niin kuvasta olisi aika vaikea erottaa, että sulatus on menossa?

Jos taas käy katkokäyntiä, niin teho tippuu jonnekin noin 20 Wattiin vain. Tuossa kävi alimmillaan 146 Watissa. Nyt ilmeisesti sulatus ohi ja teho on 475W.
 
pikaisen googletuksen perusteella ECONO rajoittaa tehon käytön max 70%. en tiedä miten eroaa manuaalisesta tarveohjauksesta vai eroaako mitenkään.
 
Jos pystyy mittaamaan puhalluslämpötilaa, niin sillä huomaa hyvin sulatuksen. Menee välillä puhallusilma jopa pakkaselle.
Yleisesti olen huomannut, että kun puhalluslämpö putoaa alle 25 asteen, niin sulatus on käynnissä.
Itse mittaan tuollaisella zigbee ZG-227Z tuya anturilla joka on kuorittu. :)
1734426570543.png
 
Tuo tarveohjaus 95% vie sähköä maksimissaan 650 Wattia. Täällä on pakkasta nyt -6 astetta, niin ei riitä tuo teho.

Suurin teho ilman mitään oli 2230 Wattia. Mutta se varmaan voi olla hieman suurempikin. Nyt sitten jää nähtäväski miten toimii Econo tilassa. Ensi yönä käy -15 asteessa, niin hieman jo vaatii tehoja taas enemmän. Myöhemmin käy jopa vähän plussalla.

Jos pystyy mittaamaan puhalluslämpötilaa, niin sillä huomaa hyvin sulatuksen. Menee välillä puhallusilma jopa pakkaselle.
Yleisesti olen huomannut, että kun puhalluslämpö putoaa alle 25 asteen, niin sulatus on käynnissä.
Itse mittaan tuollaisella zigbee ZG-227Z tuya anturilla joka on kuorittu. :)
1734426570543.png
Täytyypä googlailla tuo! :)
Kävin takkahuoneen ikkunasta katsomassa, että ulkoyksikön kenno oli hieman kuurassa. Luultavasti aika harvoin sulattelee tuo Daikin, eli hyvä. Eikä ole tullut vielä jääkekoa "pakoputken" alle.

Edit:

Mulla olisikin yksi Xiaomi bluetooth lämpömittari. Sekin saattaisi käydä.
 
Jos tuo ei ole katkokäyntiä, niin on ainakin aivan paskaa ajoa pumpun automatiikalta. Laitoin eilen illalla 60% tarveohjauksen, pyynti 18,5 ja puhalluksen automaatille. Johan alkoi rauhoittumaan. Ei voi kuin ihmetellä kuinka paska tuo automaattinen ohjaus tuolla pumpulla on.
1734419611783.png
Jos lopettaisit käppyröiden seurannan ja keskittyisit muuhun elämiseen niin missä on ongelma? Lämpöä vissiin tulee?
 
Kupletin juoni tuntuu olevan, että Mitsujen sulatteluongelmista mainitset mielelläsi, mutta kun Daikinia kritisoidaan, kyse on vain "käppyröiden seurannasta" johon ei tulisi kiinnittää huomiota.
 
Jos lopettaisit käppyröiden seurannan ja keskittyisit muuhun elämiseen niin missä on ongelma? Lämpöä vissiin tulee?
Meneppä prosessiteollisuudessa "optimoimaan" tuollainen säätöpiiri tuohon kuntoon ja pakkaa kamat. Ei tarvi toisten mennä samasta portista sisään. Näillä pumpuillahan koitetaan säästää sähköä vs suora sähkölämmitys.
 
Mitsujen jatkuvat sulatukset vaikuttavat käyttökokemukseen aika dramaattisesti ilmentyen huonona tehokkuutena ja jatkuvana metelinä ja kylmän puhalteluna. Pumppu on tästä huolimatta varmatoiminen ja tämä lienee syy miksi ovat menneet aikanaan kaupaksi hyvin. Minulla on 3:n merkkisiä pumppuja ja istun tuon mitsun alla työpisteelläni jatkuvasti. Jos sinulla on joku suosikkimerkki jonka kunniaa et halua loukattavan kannattaa pistää foorumi kiinni. Se että joku seuraa ilppinsä sähkönkulutusta harrastusmielessä ja pahoittaa mielensä kun algoritmi ei pidä tehoja vakiona ei kiinnosta 99% käyttäjistä. Ei ainakaan minua kun en tehoja loggaile. Sillä saattaa olla jokin vaikutus pumpun hyötysuhteeseen tai sitten ei. Tätä ei harrasteleva käyttäjä pysty päättelemään.

Parastahan olisi jos näistä vehkeistä olisi kunnon riippumattomia vertailuja niin ei oltaisi foorumien varassa.
 
Viimeksi muokattu:
Meneppä prosessiteollisuudessa "optimoimaan" tuollainen säätöpiiri tuohon kuntoon ja pakkaa kamat. Ei tarvi toisten mennä samasta portista sisään. Näillä pumpuillahan koitetaan säästää sähköä vs suora sähkölämmitys.
Täällä oleva Perfera 40 N ei ole tehnyt vastaavaa, kuin teillä tekee. Mutta hyvä kun sentään pumppu rauhoittui.

Yksi mitä vikatilanteessa voisi kokeilla, että pumppu pois päältä ja suojakytkin nollaan tai sulake nollaan. Uusi yritys sitten. Mutta tuo on huono korjaustapa, kun joku syy olisi hyvä tietää.

-----

Econo tila oli täällä kokeilussa, mutta joku buki siinä, kun ei tullutkaan riittävästi lämmintä? Nyt normaalit täällä olevat säädöt, eli 21.5 astetta ja 5/5 puhallus. Takka/ILP huoneen lämpö ehti tippua 22 asteeseen.

Nyt kun on kaikki tehot käytössä, niin nousikin heti 768 Wattiin asti ja rupesi tekemään sulatusta.
 
Olen käyttänyt jo pariin kertaan virrat pois 1min ajan. Näissä vehkeissä on monet mittaukset käytettävissä ja kompuralla oikein taajuusmuuttaja. Lopputuloksena on tuollainen sähköpatterin kilikoli päälle/pois ohjaus. Kaiken lisäksi keräävät pilvipalvelun kautta dataa koneistaan, niin luulisi tuon optimoinnin onnistuvan. Laitteita kumminkin mainostetaan korkeilla hyötysuhteilla ja tuo epäotimaalinen käynti vaikuttaa suoraan hyötysuhteeseen.
 
Tomi siis hetken aikaa Econolla aivan normaalisti. Ja myös tuosta sähkönkulutuksesta päätellen ei ole ollut muuta bukia tänään päällä. 6.29kWh tämän päivän kulutus (120 neliötä). Pakkasta -6 astetta.

Screenshot_2024-12-17-12-11-08-25_0ac2addf979993c0e494aa40c40dbf6e.jpg

Nyt rupesi puskemaan lämpöä 1074W teholla.

En koske mihinkään, kun nyt toimii :D
IMG20241217121526~2.jpg
 
Olen käyttänyt jo pariin kertaan virrat pois 1min ajan. Näissä vehkeissä on monet mittaukset käytettävissä ja kompuralla oikein taajuusmuuttaja. Lopputuloksena on tuollainen sähköpatterin kilikoli päälle/pois ohjaus. Kaiken lisäksi keräävät pilvipalvelun kautta dataa koneistaan, niin luulisi tuon optimoinnin onnistuvan. Laitteita kumminkin mainostetaan korkeilla hyötysuhteilla ja tuo epäotimaalinen käynti vaikuttaa suoraan hyötysuhteeseen.
Juu. Ei varmasti kompuran tai hyötysuhteen kannalta hyvä, että tehoa säädetään jatkuvasti välillä 200W-600W.

Eli ihan hyvä tutkia itse miten pumppu toimii. Luulisin että hyvin epänormaalisti toimii.

----
Täällä daikin on laskenut joulukuun COP arvioksi 3.83.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 848
Viestejä
4 541 167
Jäsenet
74 887
Uusin jäsen
jtom

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom