F1 Yleiskeskustelu

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
12 085
Tässä vaiheessa vielä tosi kepeällä pohjalla koko skenaario. Jos ainoa peruste PF1:n arveluun Valtterista on se että he eivät tiedä muita kuskeja jotka olisivat rallia kokeilleet. Sinänsähän voisi olla kuka hyvänsä, ehkä Sargeant ensi vuonna jyskälässä tms.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
533
Ehkäpä Bottas jatkaakin uraansa ralliautojen parissa.

Koomisesti verrataan räkään:

Autourheilussa on 2000-luvulla nähty muutamia loikkauksia formuloista ralliin. Muun muassa Robert Kubica ja Kimi Räikkönen jättivät F1:n rallin takia mutta palasivat sittemmin formuloihin.

Windsorin mielestä Räikkösellä oli ongelmia sopeutua ralliautoiluun.

– Hän pärjäsi molemmilla kerroilla formula ykkösissä, mutta rallissa ei mennyt niin hyvin, Windsor sanoo.

– Mutta ehkä se oli vain ”Kimi-juttu”.
Hän ei halunnut kuunnella kartanlukijaa liikaa. Hän oli kuten formuloissakin, että ”antakaa minun ajaa”.

Bottas sopinee ralliauton rattiin erinomaisesti. Tottunut jo Tiffanyn komentoja vänkärin paikalta kuuntelemaan ja säntillisesti tottelemaan. Ehkäpä Tiffy toimii Valtsun kartturina alkuvaiheessa kun Vale opettelee ajamaan ralliautoa?

Miten mä muistin että Kimi ajoi rallissa ihan kelpo tuloksiakin? :hmm: En nyt tosin jaksa alkaa sen kummemmin googlettemaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
12 085
Ennemmin toivoisin Valtterin, jos näin käy, suuntaavaan tarmonsa/katseensa esim Indycariin, prototyyppeihin ja vaikkapa sinne aussien Supercarsseihin, jossa olisi toki myös komea nähdä suomalaisen ajavan koko kauden yms. Tosin siellä sitten taso on todella kovaa, suurin osa muualta tulevista yrittäjistä saisi kyllä kirkkaasti turpaansa sarjan vakiokuskeilta/lajiveteraaneilta.

Ralli olisi tosi meh-valinta Valtterilta, menestymistä ei voisi odottaa ja miksi sellaista pitemmän päälle haluaisi seurata.
 
emagdnim

=☠️=
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 699

Juu muistaakseni vaihtelevasti meni, mut ku ralli meni nappiin, nii kyl joitai taaksekin jäi :D Ainaki Ken Block, Qassimi, Paddon.. ja tuliha Kimille yks ek-voittoki, jollain yleisöpyörityksellä.

En tiedä, että onko Windsorilla sitten oletus, että F1 kuski pärjää yhtä hyvin rallissa ku formuloissa. Ihan eri laji kuitenkin kysymyksessä...
Youtubessaki väittelin kerran yhden idiootin kans, joka vauhkos, että ei Kimi pärjänny ollenkaan parhaimmille (no shit) ja että iha paska oli :D Eikä uskonu tota ek-voittoakaan.

Näemmä Saksassa ja Jordaniassa 2011 oli kuudes.

e: Pitipä kaivella, Räikkösen ek-voitto :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
3 260
Ennemmin toivoisin Valtterin, jos näin käy, suuntaavaan tarmonsa/katseensa esim Indycariin, prototyyppeihin ja vaikkapa sinne aussien Supercarsseihin, jossa olisi toki myös komea nähdä suomalaisen ajavan koko kauden yms. Tosin siellä sitten taso on todella kovaa, suurin osa muualta tulevista yrittäjistä saisi kyllä kirkkaasti turpaansa sarjan vakiokuskeilta/lajiveteraaneilta.

Ralli olisi tosi meh-valinta Valtterilta, menestymistä ei voisi odottaa ja miksi sellaista pitemmän päälle haluaisi seurata.
Mika Salo siellä kävi näyttämässä ajamisen mallia ja ei saanut turpaansa vaan veti muita turpaan ja voitti Armor All Gold Coast 600:sen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
12 085
Tosin tosiaan tiimin toisena kuskina silloin '12, plus Salo on myös yksi "niistä" kuskeista Suomen moottoriurheiluhistoriassa. Eli ei siellä mikään kädetön ollut ajamassa.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
3 260
Vade menettää paikkansa, hetkeksi.

"Sauber tiedotti tiistaina, että Shwartzman ajaa Bottaksen autoa perjantain ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa."
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 303
Vade menettää paikkansa, hetkeksi.

"Sauber tiedotti tiistaina, että Shwartzman ajaa Bottaksen autoa perjantain ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa."
Mihinkään pikkutalliin en mene.

Ajovuoroistani en luovu.

Mihinkään tallimääräyksiin en suostu.

t. James.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 775
FIA:n sääntöjen mukaan jokaisen formulakuljettajan on kauden aikana jätettävä yksi vapaa harjoitus väliin, ja antaa paikka niin sanotulle tulokaskuljettajalle.
Ajankohta toki mielenkiintoinen. Samaan aikaan Vetteliä huhutaan Audille ja saksalaistoimittajat rummuttavat tämän puolesta. Kovasti myös ollut noita Bottaksen lyttäys kirjoituksia kansainvälisissä medioissa.
 
Liittynyt
17.06.2022
Viestejä
447
Noihan näkee ihan ilmatteekskin
Tarkoitat varmaan aika-ajoja ja kisaa. Todellista F1-fania kiinnostaa myös harjoitukset, ja niistä saatava ylimääräinen informaatio, eli esim. kenen autoon saatetaan vaihtaa uusi moottori tms.

YouTuben ja Twitchin kautta aika-ajoja ja kisoja katsoessa yleinen ongelma on uuden striimin etsiminen noin vartin välein. Säästyvä raha menee siis nitroihin, verenpainelääkkeisiin, kaljaan jne.
 
Liittynyt
17.06.2024
Viestejä
14
Niin, aika hyvin saa mielestäni vastinetta rahalleen F1TV:llä. Onhan se kyllä kallistunut vuosien varrella, mutta sisältöä on kyllä hyvin.
Lisäksi pidän kovasti toimittajatiimistä. Miellyttävää sakkia kuunnella mielestäni duo Jacques ja Palmer. Sekä vieraileva tähti David Coulthard.

Ja onhan siwllä kattava arkisto. Ei sieltäkään kyllä kaikkia kisoja löydy...
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
34
Plus se että jos sulla on F1TV PRO tunnarit niin silloin tietenkin otetean käyttöön MultiViever for F1 niin saa sitä kisadataa ihan erilailla kun normi F1tv:stä
 
No tätä en kyllä ole jaksanut viritellä kuin ihan muutaman kerran.
Tulee katsottua yleensä sohvalta makoillen televisiosta. Mutta kyllä mulla joskus, etenkin aika-ajojen aikana, voi olla läppäriltä auki kierros-ajotukset yms.
 
Mulla pari erilaista setuppia käytössä riippuen oonko koneella vai sohvalla. Jos oon koneella mulla 34" näyttö, niin siitä päälähetys + 5 kuskin kamerat + kuskien radiokeskustelut ja sit vielä oon heittänyt 65" töllöön muutaman kameran ja kuskien paikan radalla, mikä näkyy hyvin olkkarin pc nurkasta myös. Sit jos sohvalla niin pakko vähän karsia näkymiä, mutta helpostihan noita muuttelee.
 
Liittynyt
27.09.2022
Viestejä
634
Tarkoitat varmaan aika-ajoja ja kisaa. Todellista F1-fania kiinnostaa myös harjoitukset, ja niistä saatava ylimääräinen informaatio, eli esim. kenen autoon saatetaan vaihtaa uusi moottori tms.

YouTuben ja Twitchin kautta aika-ajoja ja kisoja katsoessa yleinen ongelma on uuden striimin etsiminen noin vartin välein. Säästyvä raha menee siis nitroihin, verenpainelääkkeisiin, kaljaan jne.
Itse olen löytänyt paikan mistä näet kaikki edellä mainitut ja kisat on toiminut ongelmitta.. tai ainakin ne mitä on viitsinyt katsoa
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
668

Samoin, välillä kyllä joutuu muutamaa eri linkkiä kokeilla mikä toimii. Kuvalaatu toki ei läheskään niin hyvää kuin F1TV:llä.
Jos ensi vuonna Bottas vielä F1 ja Taponen F3, niin tulee varmaan hankittua tuo maksullinen palvelu ennen kauden alkua tarjouksesta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
533
Vade menettää paikkansa, hetkeksi.

"Sauber tiedotti tiistaina, että Shwartzman ajaa Bottaksen autoa perjantain ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa."
Tästä oli nyt Sauber laittanu kans Instaan päivityksen, niin porukka raivoaa kommenteissa että toi on venäläinen kuski.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 200

Eikö tuo Shwartzman ole Israelilainen kuski?

E: Piti tarkistaa, niin näemmä löytyy kaksoiskansalaisuus Venäjä ja Israel, mutta ajaa Israelin lipun alla.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 484
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
2 060
Sanokaa Red Bull:n dominoinnille lopullisesti moi moi kiva kun kävit.

FIA siis kieltää asymmetrisen jarrubalanssijärjestelmän. Järjestelmä säätelee jarruvoimia eri pyörien ja akselien välillä. Jonnet ei muista kun Häkkisellä oli toinen jarrupohjin. Tämä on samanlainen mutta toimii automaattisesti.

Miksi tämä nyt RedBulliin vaikuttaa jotenkin erityisesti? Ei ainakaan linkistä selviä kuin joku epämääräinen huhu maininta
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 759
Tom Coronel lyttää Vaden.
E: päivitetty. Unohtui etunimi.
Samaan aikaan esim. 2v sopparin Perez, Pappa betalar Stroll, Never on podium Hulkenberg... Mutta ei, kyllä se on just Bottas joka evää nuorilta lupauksilta F1 mahdollisuuden. :rofl:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 200
Sanokaa Red Bull:n dominoinnille lopullisesti moi moi kiva kun kävit.

FIA siis kieltää asymmetrisen jarrubalanssijärjestelmän. Järjestelmä säätelee jarruvoimia eri pyörien ja akselien välillä. Jonnet ei muista kun Häkkisellä oli toinen jarrupohjin. Tämä on samanlainen mutta toimii automaattisesti.

Mistäs tämmöstä infoa, että Red Bull on tästä jotain hyötynyt?

Tuossa artikkelissahan mainitaan: " An FIA spokesman told Motorsport.com: "There is no truth that any team was using such a system."

ja

"FIA have explained that the change was not prompted at all by anything teams were doing at the moment – it was more about future-proofing regulations."

Eli yksikään talli ei ole tuommosta systeemiä käyttäny ja tuo sääntömuutos on enemmänkin "ennaltaehkäisevä" tulevaa varten?
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 484
Miksi tämä nyt RedBulliin vaikuttaa jotenkin erityisesti? Ei ainakaan linkistä selviä kuin joku epämääräinen huhu maininta
Kukaan ei sano sitä ääneen kun ei ole todisteita mutta jossain tietoa on kun FIA on tehnyt tällaisen päätöksen. @Tohelo Montako tämän tason teknistä innovaatiota FIA on kieltänyt etukäteen? Niinpä...

Yksi RB:n epäilystä puhuu Australian Maxin jarruongelma. Talli on ollut aika hiljaa vian syystä.

Tietysti Miamista -> nähdään kuka tätä on käyttänyt.

Edit: siis nähdään kohta kuka on käyttänyt ja kuka ei.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
2 060
Eli ei mitään tietoa, huhuja vain ilman faktoja
Kukaan ei sano sitä ääneen kun ei ole todisteita mutta jossain tietoa on kun FIA on tehnyt tällaisen päätöksen. @Tohelo Montako tämän tason teknistä innovaatiota FIA on kieltänyt etukäteen? Niinpä...

Yksi RB:n epäilystä puhuu Maxin Australian Maxin jarruongelma. Talli on ollut aika hiljaa vian syystä.

Tietysti Miamista -> nähdään kuka tätä on käyttänyt.
Mitä tässä nyt on edes kieletty lisää, aiemmin säännössä luki: The brake system must be designed so that within each circuit, the forces applied to the brake pads are the same magnitude and act as opposing pairs on a given brake disc.
Nyt lisätty: Any system or mechanism which can produce systematically or intentionally, asymmetric braking torques for a given axle is forbidden."
Mun silmään on vain tarkennettu tekstiä, kielletty ollut jo aiemmin.

Tuo että RedBull olisi käyttänyt on täyttä huhus ja noi sun linkit ei niitö millään lailla vahvista
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
12 085
Valtteri kuulemma tullut vahvasti ulos. Siis jatkotilanteestaan, vaatii tarkempaa silmäilyä että mistä yleensä asiassa kyse.

Gyntterikin kuulemma liputtaa Bottasta(toinen juttu tuo).
 
emagdnim

=☠️=
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 699
Eli ei mitään tietoa, huhuja vain ilman faktoja
Mitä tässä nyt on edes kieletty lisää, aiemmin säännössä luki: The brake system must be designed so that within each circuit, the forces applied to the brake pads are the same magnitude and act as opposing pairs on a given brake disc.
Nyt lisätty: Any system or mechanism which can produce systematically or intentionally, asymmetric braking torques for a given axle is forbidden."
Mun silmään on vain tarkennettu tekstiä, kielletty ollut jo aiemmin.

Tuo että RedBull olisi käyttänyt on täyttä huhus ja noi sun linkit ei niitö millään lailla vahvista
Jep linkatussa artikkelissakin lopetetaan tuohon, että haluttiin vain tehdä asia selkeämmäksi. Alkuperäinenkin oli jo riittävä.
However, according to FIA sources, the wording that was originally in place was already enough to make any asymmetric braking system illegal anyway.

The real motivation in changing the rules instead came from efforts to tidy up the regulations for 2026, and make it clearer in the next rules era what was and was not allowed.
 
Kuten sanoin ei ole näyttöä eli on kyllä huhua mutta se paljastuu tulostaululla.

Juju on siinä kun katsastuksen tehdään 0km/h paddockilla. Siinä kun polki jarrua niin se antoi ihan saman voiman mutta ajossa oli toinen tarina kun mukaan tulee G voimat. Nyt siis kiellettiin systeemit ja mekanistmit jotka muuttavat tilannetta ajon aikana.

Sama juttu on siivekkeissä joiden pitää kestää tietyt voimat katsastuksessa, ajon aikaiset vääntymiset on toinen tarina ja täysin sallittua.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
521

niin, oisko siinä voitu hidastaa akselin pyörimistä muutenkin kuin jarrupaloilla, nyt se voima pitää olla sama akselilla..
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
2 060
Kuten sanoin ei ole näyttöä eli on kyllä huhua mutta se paljastuu tulostaululla.

Juju on siinä kun katsastuksen tehdään 0km/h paddockilla. Siinä kun polki jarrua niin se antoi ihan saman voiman mutta ajossa oli toinen tarina kun mukaan tulee G voimat. Nyt siis kiellettiin systeemit ja mekanistmit jotka muuttavat tilannetta ajon aikana.

Sama juttu on siivekkeissä joiden pitää kestää tietyt voimat katsastuksessa, ajon aikaiset vääntymiset on toinen tarina ja täysin sallittua.
Sääntö pykälässä, vanhassa tai nyt lisätyssä, ei puhuta sanakaan miten testataan. Suomenna nyt vielä tuo sääntö mullekki niin että pääsee tommoseen lopputulemaan?
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 484
Sääntö pykälässä, vanhassa tai nyt lisätyssä, ei puhuta sanakaan miten testataan. Suomenna nyt vielä tuo sääntö mullekki niin että pääsee tommoseen lopputulemaan?
F1:n katsastus on ihan perusjuttuja. Ei kannata esittää tyhmää.

Jos vanha sääntö oli riittävä tuon estämiseen niin miksi sinne piti tuollainen lisäkielto laittaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 200
F1:n katsastus on ihan perusjuttuja. Ei kannata esittää tyhmää.

Jos vanha sääntö oli riittävä tuon estämiseen niin miksi sinne piti tuollainen lisäkielto laittaa?
Mie seuraan F1 aika hemmetin tarkasti enkä ole missään törmänny näihin huhuihin RB:n jarruista ja niiden laillisuudesta. Ainoa mitä nyt olen viime aikoina nähnyt niin oliko viime kisassa kun McLarenilla oli joku reikä ilmestyny jarrupakkaan.

Ja luitko sie edes tuota postaamaasi artikkelia kunnolla?

Jep linkatussa artikkelissakin lopetetaan tuohon, että haluttiin vain tehdä asia selkeämmäksi. Alkuperäinenkin oli jo riittävä.
"However, according to FIA sources, the wording that was originally in place was already enough to make any asymmetric braking system illegal anyway.

The real motivation in changing the rules instead came from efforts to tidy up the regulations for 2026, and make it clearer in the next rules era what was and was not allowed. "
Eli tekstiä hieman muotuiltu uudestaan, mutta sääntö on sama.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 484
Mie seuraan F1 aika hemmetin tarkasti enkä ole missään törmänny näihin huhuihin RB:n jarruista ja niiden laillisuudesta. Ainoa mitä nyt olen viime aikoina nähnyt niin oliko viime kisassa kun McLarenilla oli joku reikä ilmestyny jarrupakkaan.

Ja luitko sie edes tuota postaamaasi artikkelia kunnolla?
En tiedä mitä luet mutta esim. "joku" Peter Windsor tästä huhuili X:ssä 16.8.

Myös "joku" Mark Hughes kirjoitti kenellä tämä systeemi voisi olla käytössä. Siinä mainitaan RB

Joillekin tuntuu olevan vaikeaa kun siltä omalta suosikilta kielletään jokin innovaatio. Näitä on kielletty maailman sivu. Systeemi revitään pois ja matka jatkuu kohti seuraavia innovaatioita.

@Emeron Ai sanoin? Laitatko lainauksen kyseisestä kohdasta?
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 484
Innovaatioista tuli mieleen että Mersulle ilmestyi keulaan jousituksen kohdalle kyhmy. Huppista, Mersun porukka on voittanut sen jälkeen 4 kisasta 3

Suora lainaus "katsastuksen tehdään 0km/h paddockilla."

Täytyy olla melkoinen mielikuvitus jos tästä saa ajatuksen että katsastus tehdään vauhdissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 200
En tiedä mitä luet mutta esim. "joku" Peter Windsor tästä huhuili X:ssä 16.8.
On ko. kaveri seurannassa, mutta näköjään menny tuo ohi.

E: Jännä kyllä ettei yksikään muu "asiantuntija" twitterissä ole asiasta mitään puhunu :hmm: Ja siis puhun nyt noista mitä on itellä seurannassa.

Joillekin tuntuu olevan vaikeaa kun siltä omalta suosikilta kielletään jokin innovaatio. Näitä on kielletty maailman sivu. Systeemi revitään pois ja matka jatkuu kohti seuraavia innovaatioita.
Jos minua meinaat, että RB olis mun suosikki niin ei. Kannatan kyllä, mutta niin kannatan myös McLarenia. Mutta se mun tiimi on Ferrari, ihan penskasta lähtien on sydän sykkiny punaista. Tässä mie olenki kovan paikan edessa kun ensi kaudeksi Ferrarille siirtyy eräs mun kaikkien aikojen inhokki :grumpy: Ja kyllä, se tulee olemaan inhokki vaikka ajaa Ferrarilla. Tähän asti kisojen jälkeen jos se on podiumilla niin laitan streamin kiinni kun ko. jannu tulee haastatteluun, ei vaan pysty eikä kykene. On vaan liian kova pala purtavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
18 203
En tiedä mitä luet mutta esim. "joku" Peter Windsor tästä huhuili X:ssä 16.8.

Myös "joku" Mark Hughes kirjoitti kenellä tämä systeemi voisi olla käytössä. Siinä mainitaan RB

Joillekin tuntuu olevan vaikeaa kun siltä omalta suosikilta kielletään jokin innovaatio. Näitä on kielletty maailman sivu. Systeemi revitään pois ja matka jatkuu kohti seuraavia innovaatioita.

@Emeron Ai sanoin? Laitatko lainauksen kyseisestä kohdasta?
En tiedä noiden sisäpiiri tietoja, mutta linkkaamassasi jutussa toimittaja arvuuttelee katsojan silmin mahdollisia talleja joita pitää mahdollisina kikkailijoina
Mercedes
McLaren
Red Bull

Muiden osalta ei ole huomannut pontettiialisia merkkejä, mikä ei tietenkään pois sulje muita.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 484
Mitä sitten tarkoitit kun sanoit: Nyt siis kiellettiin systeemit ja mekanistmit jotka muuttavat tilannetta ajon aikana.
Tarkoitin sitä että tällaisen kikkareen laitto tuonne väliin on nyt kielletty. Sännössäkin lukee nyt "system or mechanism which can produce.... asymmetric braking torques..." Se muuttaa tilanteen niin ettei ajonaikana tapahdu säätöä. Tähän asti tällainen laite oli ok.

Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
18 203
Tarkoitin sitä että tällaisen kikkareen laitto tuonne väliin on nyt kielletty. Sännössäkin lukee nyt "system or mechanism which can produce.... asymmetric braking torques..." Se muuttaa tilanteen niin ettei ajonaikana tapahdu säätöä. Tähän asti tällainen laite oli ok.

Jep linkatussa artikkelissakin lopetetaan tuohon, että haluttiin vain tehdä asia selkeämmäksi. Alkuperäinenkin oli jo riittävä.
However, according to FIA sources, the wording that was originally in place was already enough to make any asymmetric braking system illegal anyway.

The real motivation in changing the rules instead came from efforts to tidy up the regulations for 2026, and make it clearer in the next rules era what was and was not allowed.
Siis oli kielletty, eikun olikin sallittu, koska testattiin paikallaan, mutta nytten.. testataan paikallaan.

Jos nyt uskotaan jälkimmäistä postaajaa, niin tässä jää olo että on ollut kielletty, mutta nyt tuomarit haistaneet käryä, ja tehty sääntöön tekninen päivitys, jonka toivotaan mahdollisten ketkuilijoiden luopuvan virityksestään. Ja samalla siis viestitään että autoista virallisesti etsitään mainitun laisia virityksiä.

Oletan siis että kuva on yksikertaistus ja jos jotkut tallit on toiminnallisuutta rakennelleet niin ei välttämättä kovin helposti havaittava.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
250 673
Viestejä
4 367 225
Jäsenet
72 668
Uusin jäsen
lössi3

Hinta.fi

Ylös Bottom