Asunnon ostaminen ja asuntolaina

Otetaan inflaatio ja reaalikorot kuitenkin mukaan tähän - se, että rahalla pitää olla hinta, ei tarkoita sitä että riskittömän reaalikoron pitäisi olla jotain 5 prosenttia. 1980-luvullehan saakka oltiin suurimman osan ajasta tilanteessa, jossa peruskorko oli alle inflaation. 1990-luvulta lähtien ollaan sitten oltu historiallisesti matalan inflaation ja matalan korkotason ajanjaksossa.

1722227873204.png

Kuluttajahintojen vuosimuutos oli siis kesäkuussa 1.3% ja alaspäin mennään koko ajan - tammikuussa oltiin vielä vuosimuutoksissa tasolla 3.3%. Inflaatiopiikki on Suomessa historiaa.
Näyttökuva 2024-07-29 110143.png

Tuossa ajantasainen kaavio kuluttajahintojen muutoksesta, onneksi tuo inflaatio on taittumassa. Suomi selvisi tuossa vielä joitakin muita maita vähemmällä.

Lähes kaikkihan tuon omassa kukkarossaan huomasi kun palkkataso ei seurannut mukana. Toki jos korkotasoa olisi vastaavasti nostettu niin pakkomyyntiaalto olisi asuntomarkkinoilla ollut laaja. Talletuksille reaalikorko oli joka tapauksessa reilusti miinusmerkkinen.
 
Vieläkös pankit on tarkkoina tuon omarahoitusosuuden kanssa vai myydäänkö "tiskin alta" lisälainaa omarahoitusosuuden kattamiseksi? Ainakin Danske tiettävästi tarjoaa Garatia-taattua lainaosuutta joka tuon kattaa mutta mites muut?
 
En väitä vastaan, mutta näissä tilastoissa on otettava huomioon että kuluttajahintaindeksissä yhtenä komponenttina ovat asuntolainojen korot, joten korkojen nosto korotti myös kuluttajahintaindeksiä.

"Asuntolainojen korot ovat kuluttajahintaindeksin mukaan nousseet jo noin 314 prosenttia tammikuun 2020 ja syyskuun 2023 välisenä aikana. "
 
Täällä asuntolainan kilpailutus käynnissä, ja juuri selvittelin tuon OP:n vakuutus hinnat itselle. 2 autoa vastaavilla vakuutuksilla tulis jo pelkastaan 1000€ kalliimmaksi kuin tällä hetkellä, eli ei hyötyä bonuksista itselle.
Pakkoko niitä kaikkia vakuutuksia on Pohjolalle siirtää? Itsellä riittänyt kun jättänyt esim. kiinteistön vakuutuksen pohjolaan ja siihen kulunut bonukset. Toki ei ole mahdottomasti lainaakaan enään, joten ei "tienaa" bonuksiakaan kovin kummoisia summia.
Ja ajoneuvoissa usein isot erot eri vakuutuksien välillä, siis jos on muutakin kuin pelkkä liikennevakuutus. Nuo sitten vaihtelee automallin, kuskin ja ties minkä kuun asennon mukaan. Mutta perus kotivakuutukset, terveysvakuutukset yms tuntuu olleen aika lähellä toisiaaan eri yhtiöissä mitä olen vuosien varrella vakuutuksia kilpailuttanut.
 
Vieläkös pankit on tarkkoina tuon omarahoitusosuuden kanssa vai myydäänkö "tiskin alta" lisälainaa omarahoitusosuuden kattamiseksi? Ainakin Danske tiettävästi tarjoaa Garatia-taattua lainaosuutta joka tuon kattaa mutta mites muut?

Nordea ei suostunut lainaneuvotteluun ennen omarahoitus osuuden löytymistä. Säästöpankista ja Op:sta saatiin tarjous
 
Pakkoko niitä kaikkia vakuutuksia on Pohjolalle siirtää? Itsellä riittänyt kun jättänyt esim. kiinteistön vakuutuksen pohjolaan ja siihen kulunut bonukset. Toki ei ole mahdottomasti lainaakaan enään, joten ei "tienaa" bonuksiakaan kovin kummoisia summia.
Ja ajoneuvoissa usein isot erot eri vakuutuksien välillä, siis jos on muutakin kuin pelkkä liikennevakuutus. Nuo sitten vaihtelee automallin, kuskin ja ties minkä kuun asennon mukaan. Mutta perus kotivakuutukset, terveysvakuutukset yms tuntuu olleen aika lähellä toisiaaan eri yhtiöissä mitä olen vuosien varrella vakuutuksia kilpailuttanut.

Sama juttu, elikäs lainat OP:ssa ja 60€/kk tulee noin bonuksia tällä hetkellä. Talon vakuutus, joka on luokkaa 600€ vuosi, niin tuolla makselee ihan mukavan osan siitä bonuksilla.
Autovakuutus kannattaa minun pitää Lähitapiolassa, kyseiselle automerkille noin 20% edullisemmat hinnat kuin OP:ssa.
 
Täällä asuntolainan kilpailutus käynnissä, ja juuri selvittelin tuon OP:n vakuutus hinnat itselle. 2 autoa vastaavilla vakuutuksilla tulis jo pelkastaan 1000€ kalliimmaksi kuin tällä hetkellä, eli ei hyötyä bonuksista itselle.

Saahan ne tungettua myös pankkipalveluihin etc. Joku 7-15e/kk jo tekee laina-ajalta kiitettävän määrän euroja per kortti/ pankki palvelut. Voit käyttää vuoden välein esim. Kotivakuutusta siellä ja kuitata bonuksilla sen pois. Sitten vuoden päästä eri yhtiöön.
 
Minulle juuri eilen OP jutteli tuosta Garatiasta, joka voisi kattaa siis jonkinlaisen vakuusvajeen.
En tiedä kuka tässä sekoittaa asiaa, mutta Henkka puhuu omarahoitusosuudesta ja sinä vakuusvajaudesta. Ne on kaksi eri asiaa.

Olin kyllä siinä ymmärryksessä, ettei mikään pankki voi kiertää sitä minimi omarahoitusosuutta. Vakuusvajettahan saa kyllä paikattua noilla maksullisilla palveluilla.
 
Kyllä Garantialla yms. pystyy myös omarahoitusosuuden kattamaan vaikkei se kuulostakaan täysin loogiselta, mutta tuossa kun käytännössä "ostat rahaa", jolla se osuus kuitataan.
Voi toki olla, ettei joka pankki/pankkipalvelija tuohon suostu, mutta kyllä tuo omassa lainaneuvottelussakin tuli vastaan. Joten kannattaa rohkeasti kysyä, jos kyseinen ratkaisu kiinnostaa (esim. tuossa tilanteessa säästöön jo kerätyn osuuden voi laittaa remppaan, sijoituksiin tms.).
 
Okei, mites se sitten käytännössä toimii? Lisää lainaahan siitä pakostikin tulee, kuka sen lainan tarjoaa?
 
Kyllä Garantialla yms. pystyy myös omarahoitusosuuden kattamaan vaikkei se kuulostakaan täysin loogiselta, mutta tuossa kun käytännössä "ostat rahaa", jolla se osuus kuitataan.
Voi toki olla, ettei joka pankki/pankkipalvelija tuohon suostu, mutta kyllä tuo omassa lainaneuvottelussakin tuli vastaan. Joten kannattaa rohkeasti kysyä, jos kyseinen ratkaisu kiinnostaa (esim. tuossa tilanteessa säästöön jo kerätyn osuuden voi laittaa remppaan, sijoituksiin tms.).

Juurikin Garantian avulla voi saada lainan 0 €:n omarahoitusosuudella. Reilu vuosi otimme Danskelta 230k€ lainan Garantian avustuksella, se tuli maksamaan käteisellä 4500€, joka piti maksaa heti lainanottohetkellä. Ja siis omia säästöjä 0€ ja ei mitään takaajia/vakuuksia. Olispa tämänkin tienny aikaisemmin.
 
Pakko se on sitten uskoa. Eli asunto maksoi 230k€?
Ei tosiaan Nordealta olisi kyllä irronnut tavan tallaajalle. Tai ainakaan ei kerrottu.
 
Juu kämppä maksoi 230k€ ja ehtona oli, että piti olla tarpeeksi uusi (2000-luku?), asunto-osakeyhtiöstä, jossa yli 5 kämppää tmv ja ei isoja remppoja tulossa. Laitoin siis ihan vitsillä aluksi Dansken nettisivuilla lainahakemuksen, jossa omarahoitusosuus 0€. Ei siinä montaa minuuttia mennyt, kun tuli joku automaattinen ”lainalupaus” 270k€:lle. Sitten ottikin jonkun ajan kuluttua pankin henkilö yhteyttä ja pidettiin viralliset lainaneuvottelut. Hän pystyi lupaamaan 300k€ lainaa ja siis ei omaa rahaa ollenkaan. Sitten alettiin etsimään kämppää ja sehän ei sitten ollutkaan ihan helppoa, kun sopivaa ei meinannut löytyä. Jokaiseen suht mielenkiintoiseen kysyin pankin mielipidettä ja kaikki meidän ehdokkaat olivat ok pankille. Sitten vaan tehtiin virallinen tarjous siitä kämpästä joka miellytti. Oikeesti harmittaa, että tästä Garantian vakuudesta ei oikein puhuta, koska ainakin me oltaisiin ostettu kämppä sen avulla jo vuosia sitten.
 
Ainakin joskus muinoin edellisen Dansken lainan kanssa, Garantia-taattu osuus lainasta piti maksaa 10 vuoden aikana ja se näkyi kokonaan erillisenä lainana verkkopankissakin. En tiedä sit miten nykyään.
 
Kyllä se taitaa nykyäänkin mennä näin, missään sitä summaa ei kyllä mainita. Muistan vaan lainaneuvotteluista, että Garantian takausosuus oli jotain ja se kun on maksettu, niin Garantian vastuu loppuu. Ainoa huono ehkä tässä on, että kun Garantian takausta ei voi siirtää, niin ei kai voi pankkia vaihtaa ennen kuin takaussumma on lyhennetty? Eli jos takausta on vaikka 30k€, niin se pitää lyhentää ennen kuin voi pankkia vaihtaa?
 
Viimeksi muokattu:
Pankkia voi vaihtaa, mutta sitten joutuu ottamaan uuden takauksen, mikäli lainaa on enemmän kuin 75% asunnon vakuusarvosta.
 
Kyllä se taitaa nykyäänkin mennä näin, missään sitä summaa ei kyllä mainita. Muistan vaan lainaneuvotteluista, että Garantian takausosuus oli jotain ja se kun on maksettu, niin Garantian vastuu loppuu. Ainoa huono ehkä tässä on, että kun Garantian takausta ei voi siirtää, niin ei kai voi pankkia vaihtaa ennen kuin takaussumma on lyhennetty? Eli jos takausta on vaikka 30k€, niin se pitää lyhentää ennen kuin voi pankkia vaihtaa?

Ja sitten se toinen huono puoli myös että jos vedät maksimimaksuajalla niin Garantia-osuuteen et saa lyhennysvapaata vaikka maailma kaatuis niskaan. 10 vuoden maksimimaksuaika on ehdoton.
Mutta jos se taattu osuus mitoitetaan alkuaankin esim 7 vuodelle niin sitten on 3 vuotta varaa maksella vaan korkoja jos kakka lentää tuulettimeen.
 
Edit.
Tämä taitaa olla helposti tilanne, mikäli ei ehtinyt maksamaan juurikaan lyhennyksiä ennen korkojen nousua ja nyt korkojen osuus annuiteettilainassa on suuri ja itse lyhennys matala. Perinteisellä ja annuiteettina maksettavalla muuten kyllä aika nopeasti maksaa taatun osuuden matalien korkojen aikana ellei kyse todella suurista lainoista (yli 0,5ME).
 
Viimeksi muokattu:

Sijainti Turun naapurikunta.

Tässä tontin arvo noin 50 000, mutta täytyy sanoa että aika halvimman mahdollisen linjoilla (ei siis mitenkään virheellisesti kuitenkaan) on runkovaihe mennyt, poistoilmalämpöpumppu ei ole kovin kummoinen lämmitysmuoto ja aika vaikea nähdä että valmis kokonaisuus olisi sen 400 tonnin arvoinen.

Ymmärtää ettei kauppa käy kun tuotteet ei ehkä vastaa asiakkaiden maksukykyä/odotuksia.
 
Minusta tuo vaikutti ihan pätevältä, vaikka pohjasta en erityisemmin pitänyt. Toki tolla hintaa pitäisi olla se piha ja katoskin kunnossa. Jäi vähän vaisuksi ilmoitus mihin asti homma rakennetaan.
Itsellä 2018, 130m2 omk poistoilmalämpöpumpulla (vesikiert lattialämpö) ja ilp kombolla ja hemmetin tyytyväinen saanut olla. Kulutus 4hlö perheessä viime vuonna ~9800kWh. Ei se maalämpö ole, mutta mielestäni varsin pätevä vaihtoehto tuon kokoiseen rakennukseen.
 
Sijainti Turun naapurikunta.

Tässä tontin arvo noin 50 000, mutta täytyy sanoa että aika halvimman mahdollisen linjoilla (ei siis mitenkään virheellisesti kuitenkaan) on runkovaihe mennyt, poistoilmalämpöpumppu ei ole kovin kummoinen lämmitysmuoto ja aika vaikea nähdä että valmis kokonaisuus olisi sen 400 tonnin arvoinen.

Ymmärtää ettei kauppa käy kun tuotteet ei ehkä vastaa asiakkaiden maksukykyä/odotuksia.
Tuollaisia taloja on piengrynderit tehneet tuolle alueelle kymmenittäin, valtaosa kaksilappeisia pulpettikattoisia samalla kaavalla tehtyjä. Ennen koronan jälkeistä materiaalien hintanousua noita myytiin satatonnia halvemmalla avaimet käteen. Onhan nuo ihan hinnat alkaen -mallisia, mutta ihmisen asuttavissa. Jos ylipäätään haluaa asua tuollaisella lapsiperheiden täyttämällä pienten tonttien kaava-alueella. Itse en suostuisi, mutta kyllä tuolle alueelle joka vuosi muutama kymmentä taloa nousee joten kysyntää on.

Kunta on hyvä, pieksee viereisen isomman kirkonkylän mennen tullen.
 
Ihan hyvä pointti, ehkä oma pointtini lähinnä se että ne 10-20 vuotta vanhemmat talot on tehty ihan yhtä hyvin, ovat ehkä vähän isompia, pihaa on tehty pidemmälle, ja pyynti on kuitenkin herkästi satkun vähemmän. Sisäseinien maalaus yms. ehostus oman maun mukaiseksi maksaa jokusen tonnin.

Toki vesikiertoinen laittalämmitys saattaa puuttua 2000-luvun alun talosta mikä on iso miinus.
 
Ruskon liikenneyhteydet ovat aika paskat ja tuo näyttää olevan Ruskonkin mittakaavassa hevon perseessä. Kova on pyynti.
 
Vähän OT mutta missä Turun seudulla on rakenteilla olevia asuinalueita paremmin yhteyksin ohikulkutiehen, lentokentälle, Turun keskustaan, ostoskeskukseen (Myllyn alue Ikealla ja VKlla jne on kuitenkin selvästi kattavin koko Turun alueella) ?
 
Ei noiden läheisyys lohduta, kun siinä on pari hassua paskaa hidasta tietä ajettavana. Humikkalastakin olet paljon nopeammin perillä.

e: Tilanne ihan sama kuin Hirvensalossa. Ihan kivaa aluetta, mutta yritäpä väärään aikaan sieltä pois tai sinne.
 
Ihan hyvä pointti, ehkä oma pointtini lähinnä se että ne 10-20 vuotta vanhemmat talot on tehty ihan yhtä hyvin, ovat ehkä vähän isompia, pihaa on tehty pidemmälle, ja pyynti on kuitenkin herkästi satkun vähemmän. Sisäseinien maalaus yms. ehostus oman maun mukaiseksi maksaa jokusen tonnin.

Toki vesikiertoinen laittalämmitys saattaa puuttua 2000-luvun alun talosta mikä on iso miinus.
Näin se on. Mutta koska näillekin on kysyntää niin ihmiset ehkä pelkää vanhemman talon mahdollista korjausvelkaa, tai 10v sisällä tulevia korjauksia. Vaikka ei niissä mitään pelättävää ole.
Ruskon liikenneyhteydet ovat aika paskat ja tuo näyttää olevan Ruskonkin mittakaavassa hevon perseessä. Kova on pyynti.
Vahdontie on susipaska, mutta ysitien kautta tuolta ajaa vartin kauppatorille, mitä en pidä pahana. Toisaalta tuolla hinnalla saisi jo jotain muutakin ja toisesta sijainnista.
 
Näin se on. Mutta koska näillekin on kysyntää niin ihmiset ehkä pelkää vanhemman talon mahdollista korjausvelkaa, tai 10v sisällä tulevia korjauksia. Vaikka ei niissä mitään pelättävää ole.

Se pitäisi katsoa tapauskohtaisesti. Esim. tässä hintapyyntö aivan liikaa ja päästetty vesivahinkoa tapahtumaan ennenkuin käyttövedet uusittu minkä jälkeen havaittu vielä kosteusvaurioita..

Kun katsoo talosivuilta tuollainen on liikkunut noin 200k hintaan (hieman tuostakin varmaan tingitty eli 208 ollut vain pyynti): Nahkolankatu 11 - 3 kaupunginosa, Nokia | Oikotie Asunnot
Jos joku erehtyy maksamaan sen 299k hän maksaa noin 550€ vastikkeita vedet ja muut mukaanlaskien minkä päälle noin 2000€ (vähintään) lainanlyhennyksiä (paljonko korkoja) ja tuohon on tulossa kuitenkin julkisivu, parveke, ikkuna, oviremontti ja luultavasti muitakin mitä ei olla vielä huomattu. Joten tuo vastike tulee pompsahtamaan ellei ostajalla ole ylimääräistä maksaa heti remontteja...

Lisäksi asbestikartoitusta ei ole tehty ja se on huomioitava kaikissa remonteissa...
 
Mitähän toi 3kk EB jumittaa, kai sen pitäis tippua ihan yhtälailla vai oonko missannut jotain oleellista? Noh, sentään opintolainan korko laskee reippaasti viime syksyn korontarkistukseen verrattuna
 
12kk EB laskuista myös hyötyy keskimäärin vasta 6kk päästä kun on uusi korontarkistus.
Nousuissa taas 12kk vastaavasti toisinpäi. Toisaalta 12kk yleensä on jonkin verran korkeammalla kuin 3kk. Eli kun korkotasossa ei ole odottevissa isompia muutoksia.
Tällä hetkellä laskusuunnassa, joten ilmanmuuta 3kk EB.
 
-91 rakennettu omakotitalo jossa seinät levytetty lastulevyllä. Talossa koneellinen ilmanvaihto (tulo ja poisto).

Kannattaako tollasta lastulevyillä levytettyä ylipäätään ostaa vai onko isompikin sisäilmariski?
 
Onhan siinä jo hetken aikaa tuuletettu mutta täysin varmaksi ei formaldehydin poistumista voi tietää.
 
Miten pitkälle kaupantekopäivä kannattaa asettaa ostotarjousta tehtäessä? Pankin mukaan asp-tilin siirrossa menisi ainakin n. 2vko. Meneekö tuossa vielä johonkin muuhun aikaa?
 
Pari viikkoa sanoi pankki meilläkin. Meni 3. Kait tuo on varmuudeksi noin pitkä.
 
Saahan ne tungettua myös pankkipalveluihin etc. Joku 7-15e/kk jo tekee laina-ajalta kiitettävän määrän euroja per kortti/ pankki palvelut. Voit käyttää vuoden välein esim. Kotivakuutusta siellä ja kuitata bonuksilla sen pois. Sitten vuoden päästä eri yhtiöön.

Mitä ovat nämä pankkipalvelut josta maksaa 7-15€/kk ? Omat tilit Nordeassa ja S-pankissa, molemmissa normaalit päivittäistoiminnot (tili, kortit, pankkitunnukset) ovat aina olleet ilmaisia. Mitään maksullista palvelupakettia ei ole.
 
Ja vastaus kysymykseeni oli? Nordeasta saa ilmaisen paketin, OP:ssä maksat mutta voit käyttää siihen bonuksia ?

Se että maksaa ne nordeassakin tietyille asiakasryhmille. Sama Op:lla ilmeisesti vähän alueesta riippuen mutta esim. käyttilin kk maksu on 2.5e. Toki varmaan vastaavalla tavalla vaihtelee asiakkuuden mukaan mutta se että niitä voi jollain bonuksilla maksaa ei tee niistä ilmaisia.
 
Ja vastaus kysymykseeni oli? Nordeasta saa ilmaisen paketin, OP:ssä maksat mutta voit käyttää siihen bonuksia ?
Peruspaketti (tili, nettipankki, kortti) on OP:lla normaalisti 3,95€/kk (omistaja-asiakkaalle, saattaa vaihdella osuuskunnittain), mutta lokakuusta 2023 ainakin vuoden 2024 loppuun kaikki peruspavelut ovat ilmaisia, jopa Platinum -kortti. Bonuksilla voi tuon maksaa pois.
 
Itsellä ollut asuntolaina Nordessa vuodesta 2013 ja kuukausimaksuja en ole maksanut. Muistelen että joskus joku asiakaspalvelija kertoi, että Nordean Premium-asiakkuuden raja on 100 000 euroa, joka voi olla joko sijoituksia tai lainaa. Mutta en tiedä tarkistelevatko tuota usein. Tässä mielessä tuo OP:n "voi maksaa kuukausikuluja pois bonuksilla" ei oikein vakuuta. Mutta itselläkin on kaksi vakuutusta Pohjolassa, eli komppaan tätä "kilpailuta vakuutukset, mutta OP voi silti olla hyvä" -ajatusta.

Toinen asiakkuus on POP Pankissa, jossa sitten kuukausikuluja tulee (5 e/kk taitaa olla peruspaketti), ja jopa laskujen maksamisesta joutuu maksamaan 0,10 euroa tms. Typerä systeemi johon ei taida pystyä vaikuttamaan ainakaan pelkällä lainamäärällä, omistaja-asiakkuudella saa 20% alea. Mutta POP ja muut maakuntapankit ovat aivan ylivertaisia esim. metsäasioissa, joihin ei pääkaupunkiseudulla löydy ymmärrystä yhtään. Myös asiakaspalvelun laatu muutenkin tuntuu paremmalta, eli sama yhteyshenkilö voi olla vuosia ja jopa vastaa viesteihin säännöllisesti, vrt. vaikka Nordea jossa vastaukset tulevat aina eri ihmisiltä. Toisaalta Nordeankin tavallinen asiakaspalvelu ja jopa chat toimii hyvin ja useimmat asiat ratkeavat helposti. Mutta asuntolaina-asioissa petyin Nordean touhuun nyt viimeaikaisimmissa säädöissä (turhaa nillittämistä ja palvelija vaihtunut kolme kertaa).

Muistelen että Danskella on perinteisesti ollut kovat kuukausimaksut. Heillä taas sitten on yhteistyösopimuksia moneen suuntaan (Suomen osakesäästäjät, liitot, jne).

Eli ei se pankin valintakaan ole aina yksinkertaista, vaan riippuu mitä asioita arvostaa.
 
Itsellä ollut asuntolaina Nordessa vuodesta 2013 ja kuukausimaksuja en ole maksanut. Muistelen että joskus joku asiakaspalvelija kertoi, että Nordean Premium-asiakkuuden raja on 100 000 euroa, joka voi olla joko sijoituksia tai lainaa. Mutta en tiedä tarkistelevatko tuota usein. Tässä mielessä tuo OP:n "voi maksaa kuukausikuluja pois bonuksilla" ei oikein vakuuta. Mutta itselläkin on kaksi vakuutusta Pohjolassa, eli komppaan tätä "kilpailuta vakuutukset, mutta OP voi silti olla hyvä" -ajatusta.
Miksei vakuuta? Tarpeeksi OP-bonuksia niin saa ilmaiset palvelumaksut ja huomattavasti pienemmät vakuutusmaksut. Tapauskohtaistahan se tietysti on että mikä kannattaa, mutta ei huono diili mielestäni.
 
Ei vakuuta siksi, että muilla pankeilla ne kuukausikulut ovat nollaa jo lähtökohtaisesti (no ainakin Nordealla asuntolaina-asiakkaalle siis). Eli siis tämä nimenomainen syy, että saa kuukausimaksut nollaan, ei ole mikään erityisen hyvä peruste bonuksille tai siirtymiselle OP:hen koska sen saa ilman bonuksia myös muilta pankeilta. Rahallisesti nuo kk-maksut toki ovat vain osa bonusten käytöstä, ei siinä mitään. Muuten minulla ei ole lisättävää tähän bonuskeskusteluun, kattava keskustelu jo käyty.
 
Onko kenelläkään kokemusta aiheeseen, ennekuin otan yhteyttä verottajaan.
Tilanteena kotitilan osto mihin isäni jäisi asumaan.
Omistajana isä ja jakamaton kuolinpesä mihin itsekkin kuulun.
Omalta vanhemmalta saa ostaa 76% hintaan käyvästä arvosta. Myös tuo, että isälle jää asumisoikeus pudottaa asunnon arvoa.
Kuolinpesän muut osalliset haluavat vain pois, eikä heillä ole vaatimuksia.
Mitä vielä ottaa huomioon, että tilasta ei tulisi lahjaveroja tai muita seuraamuksia?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 950
Viestejä
5 057 681
Jäsenet
81 009
Uusin jäsen
Huossi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom