Minä menin ihan jaksamisen ja avioliiton säilyttämisen vuoksi. Toisen lapsen ja uusien työkuvioiden myötä alkoi elämä olemaan haastavaa ja pääkoppa ei jaksanut keskittyä enää pyörittämään arkea. Lapsettomana tuskin olisi vieläkään diagnoosia.
Tällä erää kyllä, mutta itseasiassa hyvä pointti lähteä asiaa selvittämään noin päin, kiitos! Vaihdan tässä organisaationi sisällä asiantuntijatyöhön, joten olisi senkin puolesta mukava että ei palaisi heti loppuun täydellisyyttä tavoitellen ja jaksaisi keskittyä niihin vähemmän kiinnostaviin asioihin uudessa työssä. Mutta joo, loistava vinkki
Tuossa menee varmaan muna vai kana -teorialla monella metsään, eli luultavasti adhd syö viimeisetkin mehut jaksamisesta. Lääkärin tms on ”helppo” kuitenkin kääntää asia niin päin, että nyt kun on perhettä ja muuta uutta, niin keskittyminen ja jaksaminen on siksi vain tiukalla. Itsellä kävi sillälailla vähän tuuri, että aloin selvittämään lääkärin ja psykologin kanssa oireita ja diagnoosia vajaa vuoden ennen, kuin lapsi putkahti maailmaan. Toisekseen sote-paskeen takia tk:ssa ei ole psykologia enää ja puoliso on nyt pääsemässä about puolen vuoden jonoon omiin tutkimuksiin, jippii.
Gabor Mate on lääkäri mutta myös yksi alansa huippuja niin trauma- kuin adhd, addiction, stressin yms psyykkeen häiriöiden tai tilojen tutkimuksessa. Lukuisia kirjoja, luentoja, ja pohjaa pitkälle tutkittuun tietoon. En sanoisi että video pohjasi tuolta osin vain hänen omiin kokemuksiin, tuli olo että video, vaikka hyvä onkin niin sitä on dramatisoitu ja hänen puheensa siinä oli tähän vain yksi keino. Parempiakin vidoita voisi löytyä.
www.medicalnewstoday.com
Onko kyseessä ammattikorkeakoulutyyppinen jossa voi olla selvät lukujärjestykset ja aikataulutukset vai yliopistotyyppinen itse huolehdituilla aikatauluilla? ADHD on toiminnanohjausongelma. Jos joku huolehtii toiminnanohjauksesta tai asia on tarpeeksi mielenkiintoinen niin ei ole ongelmaa.
Amk, juurikin noin valmiilla kalenterilla. Nyt aikataulutus ja suunnittelu yliopistossa ollut täyttä myrkkyä.
Jep, video tuntui vaan vetävän syy-seuraussuhteen vähän yksipuoliseksi. Kuten toi sun laittamakin linkki kertoo, niin yhteydessä on kyse enemmänkin siitä, että trauma näyttää vahvistavan adhd-oireita. Toki tää on suhteellisen uusi suunta tutkimuksissa, mutta toistaiseksi näyttää julkaisut olevan samoilla linjoilla, että trauma ei itsessään aiheuta adhd:ta, mutta korostaa sitä ja voi aiheuttaa myös erehdyttävästi samankaltaisia oireita. Tuon linkin kohta "The Cycle" tiivistääkin aika hyvin, mistä mahdollisesti on kyse.
Lapsena/nuorena kun tunteiden hallinta oli heikompaa, hermojen meno oli yhtä kuin päässä pimenee ja silmitön väkivalta. Siinä 15 vuotiaan kohdilla alkoi saamaan haltuun, eli enemmän huutamista ja kohtuutonta vittuilua/piilovittuilua. Parikymppisenä ja sen jälkeen tunnisti jo hyvin koska hermot on menossa ja pystyy yksinkertaisesti poistumaan tilanteesta, tai tyytyä siihen vittuiluun ja äänenkäyttöön jos ei pois pääse (erittäin harvoin). Eli joo, aikuisena sitä ei enää "päästä laukalle", mikä lienee ihan looginen kehityssuunta.Miten tuo hermojen menetys kehittyy ja miten se käytännössä sitten ilmenee? Jos mulla menee hermot niin tulee semmosta tekstiä semmosella äänensävyllä ka voimakkuudella että ei ole omaksi eduksi.
Tuo on erittäin totta. Mulla psykiatri varoitti tästä heti ensimmäisenä, että monet päälle kolmekymppiset ruuhkavuosia elävät miehet tulevat vastaavanlaisessa tilanteessa vastaanotolle ja joutuvat pettyen poistumaan, koska diagnoosille ei löydy riittävästi pohjaa. Itsellä oli kuitenkin osoitettavissa tarkkaavaisuushäiriöt jo lapsuudesta ja kouluajoilta, mutta olin niiden kanssa jotenkuten pärjännyt. Nyt ruuhkavuodet pahensi asiaa vaan niin paljon, ettei ne omat keinot enää riittäneet.
Voi olla kirjolla-osastoa myös esimerkiksi. Diagnoosikriteerit siinä mielessä jännittävät, että pitää olla jotain merkintöjä tai tietoja varhaislapsuudesta/koulusta jotta diagnoosin voi tehdä by the book. Jos et ole häiriköinyt riittävästi niin eipä siinä mitään sitten.
Vanha viesti, mutta en malta olla takertumatta vähän. Oma poika on tällä hetkellä ADHD tutkimuksissa ja ihan yleisellä puolella. Useita kuukausia on prosessi jo kestänyt. Sekä minut, että puolisoni on haastateltu perinpohjaisesti. Myöskin juniorilla on ollut lukuisia käyntejä lasten psyk polin sairaanhoitajan kanssa joka tarkkailee pojan toimintaa erilaisissa tilanteissa. Pojalle on tehty myös testejä.
On ainakin ollut, tiedän kun kyse oli omasta sukulaisesta. Nykytilanteesta en osaa sanoa. Koko ajanhan nämä tiukkenee kun nyt on havahduttu siihen, että vähän joka toisella on adhd.
Tämähän ei kyllä miltään osin koske AD(H)D;tä, jonka diagnoosi perustuu hyvin laajalle ja erilaisille oireiluiden yhdistelmälle, joista ulkoinen levottomuus on vain yksi piirre.
Tähän on jo tullutkin aika hyviä vastauksia, mutta ehkä on myös hyvä muistuttaa siitä, että ADHD on tutkitusti geneettinen ja perinnöllinen häiriö, jonka kanssa synnytään. Ihmisen, jolla on ADHD, on erilainen aivokemia, kuin ns. neurotyypillisellä ihmisellä, ja vaikka ulkoistenkin asioiden (kuten trauman) pystytään osoittamaan muuttamaan jonkin verran ihmisen aivokemiaa, ei millään ulkoisella tekijällä ole pystytty osoittamaan olevan sellaista vaikutusta, joka pystyisi muuttamaan ihmisen aivokemian vastaamaan ADHD ihmisen aivoja ilman geneettistä altistusta. Traumalla todennäköisyys siis voi kasvaa oireiluun jos geneettinen alttius on olemassa.
Juu, aika tarkkaan ja usealla lomakkeella kaivettiin sitä lapsuuden ja kouluajan levottomuutta. Merkintöjä kun ei ollut ammattilaisen toimesta. Kolme kertaa kävin psykiatrilla ja kuulemma ensimmäisen käynnin perusteella oli lähes selvää tarkkaavaisuushäiriö, mutta sitä sitä levottomuuspuolta etsittiin sitten ne kaksi muuta kertaa ja sekään ei meinannut riittää vaan jouduin vielä senkin jälkeen palauttamaan täytettyjä lomakkeita ja kyselyitä ennenkuin hän kirjotti diagnoosin ja määräsi lääkitystä kokeiltavaksi (muiden apukeinojen lisäksi).
Saas nähdä tuleeko oman pojan kohdalla samat vielä joskus eteen. Sen verran paljon tuttuja piirteitä on hänen käytöksessään. Vuoden päästä kouluun ja haluan kuitenkin, että hänellä on riittävä tuki heti alusta saakka JOS on sille tarvetta. Toistaiseksi homma on vielä hallinnassa ja eskariinkin menee ilman tarvetta lisätylle tuelle. Mutta on niitä selkeitä keskittymisongelmia nähtävissä. Harmi kun ei aikanaan 90-luvulla omalla kohdalla näitä asioita vielä osattu tunnistaa. Silloin oli vain häirikkö joka laitettiin tarkkikselle tai tyhmä, joka tarvitsee tukiopetusta.
Jep, tuo kommentti nopea heitto, mutta noin se vaan voi mennä. Vaatimus on että oireita on ollut lapsuudessa/kouluiässä. Julkisen puolen erikoislääkäri voi tehdä negatiivisen päätöksen kattavan selvityksen jälkeen (Diva ja haastattelut), pelkästään siitä syystä että selkeitä merkkejä ei ole kirjattu ylös kasarilla koulussa/neuvolassa, tai eläkeiässä olevista läheisistä ei irtoa diagnoosia tukevaa settiä. Vaikka muuten selvitys puoltaisi. Prosessia ei tietenkään kannata jättää siihen, vaikka helposti tulos voi turhauttaa varsinkin pitkien haastattelujen jälkeen. Kommentoin lähinnä siksi, että jos prosessissa olevat tai niitä miettivät näitä juttuja lueskelevat.
Tästä en ole mitenkään eri mieltä, mutta (edelleen) painotan sitä, että pelkkä ulkoisen levottomuuden puute ei ole määrittävä tekijä AD(H)D diagnoosissa. Itseasiassa juuri tästä syystä ns. ADD diagnoosista luovuttiin, sillä "hyperactivity" ei näyttäydy pelkästään ulkoisesti tai fyysisenä levottomuutena, jonka ironisesti kuvitellaan (kuten myös itse kuvittelin) olevan se keskeisin määritelmä tälle kyseiselle häiriölle.
Hyviä pointteja.
Tää on kanssa vähän mielenkiintoista. Mulla ei haastateltu vanhempia (kielsin heti alussa omista syistä), ei opettajia, eikä katottu koulupapereita kun sellaisia ei ollut. Ei mun kouluaikana mitään ihmeempiä kirjauksia taidettu edes tehdä, tai jos tehtiin, niin hyvin laiskanpuoleisesti. Lapsuudesta kyseltiin monen ihmisen toimesta ja eri tavalla muotoillen ja molemmilla diva-testeillä (2 ja 5), eli selvästi haettiin sitä johdonmukaista kuvaa. Kirjausten tai läheisten lausuntojen puute ei siis ollut sen enempää este kuin hidastekaan. Vaikka nää kaikki vaatimukset diagnoosiin löytyykin käypä hoidosta vissiin, niin mun mielestä ei ole ihan oikein, että toisilla paikkakunnilla ei pääse edes prosessissa etenemään julkisella jos kohdalle sattuu sysipaska lääkäri. Lääkäri on vissiin kunnallisella virkamieheen verrannollinen, niin olis kiva tietää miksi yhdenvertaisuusperiaate ei päde näissä vaan toimenpiteet on ihan laidasta laitaan eri puolilla maata. Eli kirjausten puute etenkään 40 vuotta lähempänä olevilla ei sais mun mielestä olla hidaste asian etenemiselle, hitusen ottaa päähän kun näkee ihmisiä joita ei käytännössä edes kuunnella jos niitä tietoja ei ole.
Jos asia häiritsee, niin sitä privaattia kannattaa ehkäpä harkita - kyllä se kovinkin sen rahan arvoista on jos saa vaivaansa apua.
Noin sen kuuluisi mennä.
Tossa @huku aika hyvin tiivistikin mitä oikeuksia on. Kyllä mä sieltä julkiselta lähtisin diagnoosia hakemaan, vaikka siellä sulla oliskin tuttuja. Vaihdat sellaiseen terveyskeskukseen jossa niitä ei ole/on vähemmän. Ei esim. tutkinnon saavuttaminen pitäis olla mikään este, jos muita haittoja on ja etenkin kun ilmeisesti lähisuvussa on muita diagnosoituja. Jossain vaiheessa kun meinas itellä mennä hermo pitkiin jonoihin, niin harkitsin yksityistä myös. Siinä on vaan ne mahdolliset reseptin uusinnat yms. sitten hamaan tappiin asti mahdollisesti siellä julkisella puolella "jumissa", joten päädyin odottamaan julkisen puolen loppuun asti.
Ihan varmasti ja vähän paikkakunnasta riippuen ei saata onnistua ollenkaan, vaikka kuinka pitäisi lain mukaan hoitaa. Tähän varmaan sama vinkki kuin FB-ryhmään että selvittää ne potilaan oikeudet ja lähtee vasta sitten kyselemään.
Tunnistetaankohan sitä kirjavuutta kuinka hyvin? Minulla on tunne että se osaaminen olisi selvästi ADHD-osaamista harvinaisempaa. ADHD:hen ja ASD:hen perehtyessä oli paljon helpompaa ymmärtää mitä ADHD on kuin mitä ASD on. Lääkärikeskusten asiantuntijoita selatessa ADHD oli mainittu osaamislistoissa paljon useammin kuin ASD.
Tunnen tapauksen jossa ASD tunnistettiin osana tutkimuksia mutta "jätettiin sivuun" koska tarkkaavaisuushäiriöön on saatavilla apua. ASD-piirteet mainitaan siis papereissa, mutta ei diagnosoitu. ASD piirteiden diagnosoinnista ei siis olisi potilaalle "hyötyä" kuten ADHD-diagnoosista voi olla. Itsetuntemukseen toki auttaa kun psykiatri toteaa piirteitä olevan.
Kannattaa tutustua myös Celia-kirjastoon.
ASD on kai aika laaja paletti (kirjo…) asioita, joita on aiemmin kutsuttu toisilla nimillä. ASD-juttuihin on omat testinsä, joilla ilmeisesti voi aika nopeasti sulkea pois ainakin tyypillisimmät tapaukset. Sosiaalinen/testitilanne ja käyttäytymismallit kertoo paljon ammattilaiselle.
