Minä menin ihan jaksamisen ja avioliiton säilyttämisen vuoksi. Toisen lapsen ja uusien työkuvioiden myötä alkoi elämä olemaan haastavaa ja pääkoppa ei jaksanut keskittyä enää pyörittämään arkea. Lapsettomana tuskin olisi vieläkään diagnoosia.
Tuossa menee varmaan muna vai kana -teorialla monella metsään, eli luultavasti adhd syö viimeisetkin mehut jaksamisesta. Lääkärin tms on ”helppo” kuitenkin kääntää asia niin päin, että nyt kun on perhettä ja muuta uutta, niin keskittyminen ja jaksaminen on siksi vain tiukalla. Itsellä kävi sillälailla vähän tuuri, että aloin selvittämään lääkärin ja psykologin kanssa oireita ja diagnoosia vajaa vuoden ennen, kuin lapsi putkahti maailmaan. Toisekseen sote-paskeen takia tk:ssa ei ole psykologia enää ja puoliso on nyt pääsemässä about puolen vuoden jonoon omiin tutkimuksiin, jippii.
www.medicalnewstoday.com
Onko kyseessä ammattikorkeakoulutyyppinen jossa voi olla selvät lukujärjestykset ja aikataulutukset vai yliopistotyyppinen itse huolehdituilla aikatauluilla? ADHD on toiminnanohjausongelma. Jos joku huolehtii toiminnanohjauksesta tai asia on tarpeeksi mielenkiintoinen niin ei ole ongelmaa.
Jep, video tuntui vaan vetävän syy-seuraussuhteen vähän yksipuoliseksi. Kuten toi sun laittamakin linkki kertoo, niin yhteydessä on kyse enemmänkin siitä, että trauma näyttää vahvistavan adhd-oireita. Toki tää on suhteellisen uusi suunta tutkimuksissa, mutta toistaiseksi näyttää julkaisut olevan samoilla linjoilla, että trauma ei itsessään aiheuta adhd:ta, mutta korostaa sitä ja voi aiheuttaa myös erehdyttävästi samankaltaisia oireita. Tuon linkin kohta "The Cycle" tiivistääkin aika hyvin, mistä mahdollisesti on kyse.
Lapsena/nuorena kun tunteiden hallinta oli heikompaa, hermojen meno oli yhtä kuin päässä pimenee ja silmitön väkivalta. Siinä 15 vuotiaan kohdilla alkoi saamaan haltuun, eli enemmän huutamista ja kohtuutonta vittuilua/piilovittuilua. Parikymppisenä ja sen jälkeen tunnisti jo hyvin koska hermot on menossa ja pystyy yksinkertaisesti poistumaan tilanteesta, tai tyytyä siihen vittuiluun ja äänenkäyttöön jos ei pois pääse (erittäin harvoin). Eli joo, aikuisena sitä ei enää "päästä laukalle", mikä lienee ihan looginen kehityssuunta.Miten tuo hermojen menetys kehittyy ja miten se käytännössä sitten ilmenee? Jos mulla menee hermot niin tulee semmosta tekstiä semmosella äänensävyllä ka voimakkuudella että ei ole omaksi eduksi.
Tuo on erittäin totta. Mulla psykiatri varoitti tästä heti ensimmäisenä, että monet päälle kolmekymppiset ruuhkavuosia elävät miehet tulevat vastaavanlaisessa tilanteessa vastaanotolle ja joutuvat pettyen poistumaan, koska diagnoosille ei löydy riittävästi pohjaa. Itsellä oli kuitenkin osoitettavissa tarkkaavaisuushäiriöt jo lapsuudesta ja kouluajoilta, mutta olin niiden kanssa jotenkuten pärjännyt. Nyt ruuhkavuodet pahensi asiaa vaan niin paljon, ettei ne omat keinot enää riittäneet.
Voi olla kirjolla-osastoa myös esimerkiksi. Diagnoosikriteerit siinä mielessä jännittävät, että pitää olla jotain merkintöjä tai tietoja varhaislapsuudesta/koulusta jotta diagnoosin voi tehdä by the book. Jos et ole häiriköinyt riittävästi niin eipä siinä mitään sitten.
Saas nähdä tuleeko oman pojan kohdalla samat vielä joskus eteen. Sen verran paljon tuttuja piirteitä on hänen käytöksessään. Vuoden päästä kouluun ja haluan kuitenkin, että hänellä on riittävä tuki heti alusta saakka JOS on sille tarvetta. Toistaiseksi homma on vielä hallinnassa ja eskariinkin menee ilman tarvetta lisätylle tuelle. Mutta on niitä selkeitä keskittymisongelmia nähtävissä. Harmi kun ei aikanaan 90-luvulla omalla kohdalla näitä asioita vielä osattu tunnistaa. Silloin oli vain häirikkö joka laitettiin tarkkikselle tai tyhmä, joka tarvitsee tukiopetusta.
Jep, tuo kommentti nopea heitto, mutta noin se vaan voi mennä. Vaatimus on että oireita on ollut lapsuudessa/kouluiässä. Julkisen puolen erikoislääkäri voi tehdä negatiivisen päätöksen kattavan selvityksen jälkeen (Diva ja haastattelut), pelkästään siitä syystä että selkeitä merkkejä ei ole kirjattu ylös kasarilla koulussa/neuvolassa, tai eläkeiässä olevista läheisistä ei irtoa diagnoosia tukevaa settiä. Vaikka muuten selvitys puoltaisi. Prosessia ei tietenkään kannata jättää siihen, vaikka helposti tulos voi turhauttaa varsinkin pitkien haastattelujen jälkeen. Kommentoin lähinnä siksi, että jos prosessissa olevat tai niitä miettivät näitä juttuja lueskelevat.
Tää on kanssa vähän mielenkiintoista. Mulla ei haastateltu vanhempia (kielsin heti alussa omista syistä), ei opettajia, eikä katottu koulupapereita kun sellaisia ei ollut. Ei mun kouluaikana mitään ihmeempiä kirjauksia taidettu edes tehdä, tai jos tehtiin, niin hyvin laiskanpuoleisesti. Lapsuudesta kyseltiin monen ihmisen toimesta ja eri tavalla muotoillen ja molemmilla diva-testeillä (2 ja 5), eli selvästi haettiin sitä johdonmukaista kuvaa. Kirjausten tai läheisten lausuntojen puute ei siis ollut sen enempää este kuin hidastekaan. Vaikka nää kaikki vaatimukset diagnoosiin löytyykin käypä hoidosta vissiin, niin mun mielestä ei ole ihan oikein, että toisilla paikkakunnilla ei pääse edes prosessissa etenemään julkisella jos kohdalle sattuu sysipaska lääkäri. Lääkäri on vissiin kunnallisella virkamieheen verrannollinen, niin olis kiva tietää miksi yhdenvertaisuusperiaate ei päde näissä vaan toimenpiteet on ihan laidasta laitaan eri puolilla maata. Eli kirjausten puute etenkään 40 vuotta lähempänä olevilla ei sais mun mielestä olla hidaste asian etenemiselle, hitusen ottaa päähän kun näkee ihmisiä joita ei käytännössä edes kuunnella jos niitä tietoja ei ole.
Noin sen kuuluisi mennä.
Tossa @huku aika hyvin tiivistikin mitä oikeuksia on. Kyllä mä sieltä julkiselta lähtisin diagnoosia hakemaan, vaikka siellä sulla oliskin tuttuja. Vaihdat sellaiseen terveyskeskukseen jossa niitä ei ole/on vähemmän. Ei esim. tutkinnon saavuttaminen pitäis olla mikään este, jos muita haittoja on ja etenkin kun ilmeisesti lähisuvussa on muita diagnosoituja. Jossain vaiheessa kun meinas itellä mennä hermo pitkiin jonoihin, niin harkitsin yksityistä myös. Siinä on vaan ne mahdolliset reseptin uusinnat yms. sitten hamaan tappiin asti mahdollisesti siellä julkisella puolella "jumissa", joten päädyin odottamaan julkisen puolen loppuun asti.
Tunnistetaankohan sitä kirjavuutta kuinka hyvin? Minulla on tunne että se osaaminen olisi selvästi ADHD-osaamista harvinaisempaa. ADHD:hen ja ASD:hen perehtyessä oli paljon helpompaa ymmärtää mitä ADHD on kuin mitä ASD on. Lääkärikeskusten asiantuntijoita selatessa ADHD oli mainittu osaamislistoissa paljon useammin kuin ASD.
Kannattaa tutustua myös Celia-kirjastoon.
ASD on kai aika laaja paletti (kirjo…) asioita, joita on aiemmin kutsuttu toisilla nimillä. ASD-juttuihin on omat testinsä, joilla ilmeisesti voi aika nopeasti sulkea pois ainakin tyypillisimmät tapaukset. Sosiaalinen/testitilanne ja käyttäytymismallit kertoo paljon ammattilaiselle.
Myöhemmin yritin niitä parantaa kävin jopa AMK opinnoissa mutta elämä tuli tielle ja piti priorisoida muuta. Nyt 44+ Vuotiaana Sain ADHD Diagnoosin. Diagnoosissa kaikki elämän vaiheet purettiin ja se kesti yli 1,5 vuotta julkisella. Olin 80 Luvulla jo tarkkailu luokalla joten se siitä. En ollut kriminaali Mutta olin vähän aktiivinen ja se meistä hakattiin silloin pois. Nyt kuitenkin sain aloitus läkkeeksi Concerta 27mg. Tämä lääke käänsi elämäni 180 astetta. Koin ns uskonnollisen kokemuksen... KAIKKI oli hiljaa ja saan keskityttä kaikkeen. Sisäinen monologi on vielä, mutta naapuri "huoneessa". Kuitenkin olen huomannut sen että aloitekyky on melkein 0. Johtuuko se siitä että olen ihan pihalla kaikkien näiden vuosien jälkeen kun sisäinen sonta ei potki perään ja valita että miksi se ei ole tehtynä yms... vai että lääkeannos on liian pieni ? Huomaan kun lääkken vaikutus loppuu noin ruoka-aikaan eli 1100... Välillä saattaa kestää pidempään.
Moi.
Valitettavasti kirjoitukseni ei ole sulavaa ja se ei noudata kaikkia kielioppi sääntöjä. En ollut koulussa kovin aktiivinen aiheissa jotka ei kiinostanut.
Asiat jota olen huomannut lääkkellä.
Tärinät poissa.
Asian ajattelu 100 kertaa läpi kun sitä tekee on poissa. "jolloin virhe marginaali kasvaa"
Hermot kuin rautaa. Kestää keskeytykset olen paikalla ja pystyn siirtymään ja tulemaan takaisin.
Olen läsnä.
Se tässä onkin. Yleensä mua on kehuttu siitä että olen aloite kykyinen ja perään potkiva. Nyt jotenkin tuntuu että se on kokonaan poissa.
Näinhän siinä kävi, että annos tuplataan ihan suoraan etenkin kun pysyviä negatiivisia sivuvaikutuksia ei ollut ja väsymyskin tasottui vähitellen. Sit taas parin viikon kuluttua seuraava käynti ja katotaan pitääkö nostaa entisestään tai täydentää jollain muulla. Ihan mukavaa tahtia tää hoito etenee kun pääsi noista alun hidasteista ja jonoista ohi.
ADHD:n kanssa voi usein esiintyä autismikirjon eri muotoja, vaikka vielä kymmenisen vuotta sitten näitä pidettiin toisensa poissulkevina. Se Aspergerin oireyhtymä on tosin katoava diagnoosi, ja käsittääkseni käyvän hoidon ohje olis lykätä autismikirjon häiriö diagnoosiksi koska se vastaa todellisuutta paremmin ja on se, mikä diagnoosiksi tulis uudessa icd-11 luokituksessa.
Noniin, nyt ollaan päästy 54mg tasolle jo, verenpaineet edelleen loistavaa tasoa eli vaikutus on ollut paineiden lasku, ei nousu. Suurin huolenaihe osoittautui siis turhaksi. Seuraava seuranta on taas aika nopealla aikataululla, eli siitäkään ei valittamista..
Todennäköisesti kuvittelet. Noissa vastaavissa lääkkeissä kun pitää ilmeisesti olla kaikki kemiat käytännössä samaa kuin alkuperäisessä. Eli myös imeytyminen elimistöön tulee olla identtinen.
