Yleistä keskustelua sähköautoista

Matkalaturia pari vuotta käyttäneenä ainakin omani on toiminut hyvin ja on edullinen ratkaisu, koska kesällä auto ulkona ja talvella tallissa. Pärjää yhdellä laitteella. Paitsi itse jouduin ostamaan uuden, kun ensimmäinen varastettiin. Olin sen verran hölmö, että jätin laturin lukitsemattomana pistorasiaan, kun kuvittelin ettei alle 300 euron laite varkaita kiinnosta. Mutta kiinnosti se. Eli lukitus laitteelle on oltava.
 
Yleensä "oikeissa" latureissa on esim. pörssiohjausta, ajastuksia ja kuormanhallintamahdollisuus, joita noista liikuteltavista harvemmin löytyy. Plus irtolaturi pitää jotenkin kötöstellä kiinni, jotta ei pyöri maassa (tai lähde ohikulkijoiden matkaan.)

Tuohon sinun käyttöösi voin kyllä parin vuoden kokemuksella suositella go-e:n gemini flexiä, löytyy "oikean" laturin ominaisuudet wifeineen päivineen, mutta voimavirtapistokkeen päässä.

Kesäisin pitää tuota katoksessa ja talvella tallissa. Vielä kun hommaat ylimääräisen seinäkiinnikkeen, niin molempiin saa siistin asennuksenkin ja vaihto käy käden käänteessä. :tup:
UUTUUS: go-e Charger Gemini flex 2.0 | go-e
kuva_2025-11-11_083936196.png
Tätä postatessa reilu 800€
Hups, siitä edukkaamp
Lataa sähköautosi tien päällä go-e Charger Gemini flex -latausaseman avulla. Ota kannettava go-e-latausasema mukaan matkalle. Tutustu kannettavaan wallbox-latausasemaamme!
kuva_2025-11-11_084130535.png
Hinta noin 750€

11kW ja 22kW hinta ero marginaalinen.

Tuolla rahalla saa edullisempia useamman. Riippuen miten arvottaa ominaisuudet, vs siirtelyn vaivan.

DIY kotiautomaatio heput ehkä tustutuu TopAC Shelly laturiin, vajaa 300€, tosin sen verran uusi että laadusta ei taida olla tuntumaa, saati go-e brändiä.
TopAC Portable EV Charger 11kW PbS

kuva_2025-11-11_084811469.png

Kotisähköauto lataus ketjussa puhutta ettei nuo juttele auton kanssa ja kuorman ohjausta miettiessä selvittää se että laturi oikeasti alkaa lataamaan, jos auto ei sitä tee jos ei laturin johtoa "irrota ja kytke" ensin.
 
Matkalaturia pari vuotta käyttäneenä ainakin omani on toiminut hyvin ja on edullinen ratkaisu, koska kesällä auto ulkona ja talvella tallissa. Pärjää yhdellä laitteella. Paitsi itse jouduin ostamaan uuden, kun ensimmäinen varastettiin. Olin sen verran hölmö, että jätin laturin lukitsemattomana pistorasiaan, kun kuvittelin ettei alle 300 euron laite varkaita kiinnosta. Mutta kiinnosti se. Eli lukitus laitteelle on oltava.
Millaisi lukitus ideoita, Kensigtonluktus , jos jotain mihin saa toisen pään, vanne hätätilassa ? vai jotain DIY virityksiä.

Vieraassa paikkaa mietin myös sitä että viedään kesken latauksen, sähköt pois ja jos pistoolivapautuu.
 
Ei se auton päästä vapaudu.

Oletan että edellä olevaa kommentoit.

- Joissain voi pysyä, joissain voi vapautua.

Ja sitten tietenkin se että miten hyvin se pysyy voimaa vastaan, vaikka oma kokoonpano olisi sellainen että pysyy lukittuna. Tässä siis lähinnä sitä haen että joku yrittää ns helppoa ja hermostuu kun ei lähtenytkään niin helposti. Voimapihden ja kaapeli leikkurien kanssa liikkuvat sitten erikseen.
 
Mulla lähinnä mielikuvia, ei tarkkaa tietoa minne noita myydään ja paljonko ne ajosuoritteet on.
Paperilla tuolla kyllä vetää. En nyt jotain keskilänttä mieltänyt tuollaisten patteri vehkeiden kuumimmaksi alueeksi.

Siis puhuin vain noista jenkktiyyppisten pickupien tarkootuksesta, josta tuo silverado ev on vain sähkö versio.

Mulla ei kummoisia lähteitä, ja osittain perustuu muiden tarinoihin. Mutta pika googletukselle edelleen mielikuva edelleen samaa mieltä, oliko jossain yksittäisessä osavaltiossa korkein sallittu 80 vai 85 mailia, joka siis meikäläisissä yksiköissä olisi niukasti yli meidän kesämotari rajoituksien.

No sitä koitinkin sanoa että ei ne nopeusrajoitukset tai liikenteen rytmi siellä sen hitaampaa ole kuin muuallakaan.

Sielöä harvaan asutuilla alueilla on sitten perus 2 kaistaista pitkää suoraa tietä, jossa se matkavauhti on kova. Vähän kuin suomen lapissa.

Jos tuollaisen ostaa rekan korvikkeeksi, niin ehkä ne latauskuviot on mietitty.

En nyt halua kuullostaa sarkastiselta, jos kohde tyhmä on dedroitin pitkänmatkan rahtarit, niin järkevää toki pohtia siltä kantilta ja miettiä miten latailee. Terminaalista terminaaliin.

Siis mä toin noi rekat esiin siksi että liikenne voi vaikuttaa hitaalta kun kaikki liikenne kulkee rekkojen tehtiin, mutta tuolla ei ole ajoneuvokohtaisia nopeusrajoituksia, eli ne rekat ajaa muun liikenteen kanssa samaa vauhtia.

Rekat toki ovat siellä kevyempiä, mutta eihän se paino päällepäin näy. Suomalaisittain ne ovat toki myös mitoiltaan pienempiä, mutta yhtälailla silläkin mantereella kuorma-autot kasvaa pohjoista kohti.

Jos palataan kauppakassi käyttöön, niin 200kWh akullisen kantama jollain normilla niukka 800km, eli 25kWh/100km, jos kahdeksassa tunnissa lataa 300km edestä, ja päivät ajot alle puolet siitä, niin kiitospäivän ajota kurottu takaisin viikossa. Tosin laite tukee lähemmäs 20kW AC latausta, jos kotona paukut riittää niin jos ei ekana yönnä täyteen, niin seuraavana.

Tuo 45kwh/100km on siis mitä autolla ajavat ovat raportoineet kulutukseksi

En tässä nyt väitä että laite soveltuu käyttöön mihin se ei sovellu, mutta väitän että akkukapasiteetti numerot mahdollistaa myös sitä raskaampaa avolava käyttöä. Se onko se kustannuksiltaan kilpailukykyinen , onko joka osavaltiossa infra tikissä.
Suomalaiselle työavolavakäyttäjälle jotain kiinnostaavaa, isoa akkua, virtaa saa ulos luokkaa 10kW (no en tiedä onko euro versiota). Sillä kävisi vähän pidemmälläkin olevalla työmaalla sähköt mukana ja yöksi kotiin. Ja jos vielä pidemmällä niin viikonlopuksi kotiin.

Joo tiedän aina vedetään se pysähtymättä lappiin kortti, traileri kyydissä ja keskinopeus minimi 100km/h. Juu, ne voi ostaa sen vanhan polttis vehkeen ja kuution polttoaine säiliön lavalle. Tai se hybridi Fordin.

kuva_2025-11-11_083637810.png
Oletan että tuollaisesta puhutaan, kuvan lähde wiki

Meiläläisessä käyttöympäristössä toi voisi ollakin ihan bueno laite, toki yleisesti tuo kokoluokka on vähän väliinputoaja eurooppalaisen säädännön ja kaluston kanssa.

GM:llä on muutenkin niiden sähköautomallisto sellainen että se vaikuttaisi pätevältä ainakin tältä mantereelta päin katsottuna, mutä käsittääkseni missään päin Eurooppaa ei ole virallista maahantuontia.
 
No tuohon mitä kuvasit, niin et saa mitään etua kiinteästä latausasemasta. Yhtä nopeasti lataat molemmilla. Paremmin pärjäät tuolla matkalaturilla, kun pystyt käyttämään sitä noissa kaikissa kohteissa. Jos laittaisit kiinteän latausaseman, niin silti joutuisit kahdessa kohteessa kolmesta käyttämään sitä matkalaturia.

Kiitos vastauksesta.

Etuja missä mielessä? Teknisesti molemmat toiminevat yhtä hyvin, mutta kiinteä on aina parempi kun asennus tehdään siististi eikä se matkalaturi johtoineen roiku nurkissa. Paras vaihtoehto on hankkia molemmat, kiinteä talliin käyttömukavuuden takia ja matkalaturilla sitten kesät katoksessa ja mökillä.

Taidan päätyä siihen, että haen matkalaturin ja sille joka kohteeseen seinäkiinnikkeet sekä johdolle oman telineen.

Tällä hetkellä ei pörssisähköohjaukselle ole tarvetta.
 
Siis puhuin vain noista jenkktiyyppisten pickupien tarkootuksesta, josta tuo silverado ev on vain sähkö versio.
Ok, en seuraa jenkkilään, ja tiedostan että muutosta, siis ole lukenut että viimevuonna eniten rekisteröity auto oli Toyota Rav4, mutta että muutos olisi niin jyrkkä.

Siis avolavat perinteisesti pitäneet kärkipaikkaa, ja nyt kun tarkistin niin oli siellä kärkikymmenikössä edelleen useampi avolava.

Keskilännen rajoituksia yritin katsoa, niin oliko yksi osavaltio missä korkein rajoitus 75mailia, eli 121km/h, muissa ilman faktan tarkistusta pienempi.

Mutta en siis ajatellut että noiden markkina alue on nimenomaan korkean nopeuden motarit, varmaan siihen kyllä hyvä vehje.

Tuo 45kwh/100km on siis mitä autolla ajavat ovat raportoineet kulutukseksi
Ok, siis tuossa kuvailmessasi käytössä ?

No jos kotona pääsee lataileen 20kW teholla niin kahdeksassa tunnissa saa yli 300km ladattua. no ei paljo lisää niin se 200kW akku on täynnä.

Mutta jos nyt niitä joilla se työ matka on pitkä ja ja kohteessakin tarvii sähköä, niin se Fordin(?) hybridi varmaan parempi.
 
Jenkkilässä asuessa tuli useampaan kertaan naurettua ja vinoiltua työkavereille, jotka jatkuvasti valittivat bensan kovaa hintaa ja silti ostivat uudeksi autoksi ison V8 pick-upin, jolla sitten yksin ajoivat 100km työmatkaa. Eihän siellä lavalla ollut vuoden aikana varmaan kertaakaan tavaraa, joka ei olisi mahtunut normaaliin perheautoon, mutta kun pick-uppi on saatava niin ei muita vaihtoehtoja edes mietitä. Se iso pick-up on osa kulttuuria eikä siitä niin vain päästä eroon.

Samasta syystä voi olla todella hankala saada sähköisiä pick-uppeja suosioon, koska ei se ole pick-up, jos konepellin alla ei ole V8.
 
Samasta syystä voi olla todella hankala saada sähköisiä pick-uppeja suosioon, koska ei se ole pick-up, jos konepellin alla ei ole V8.
Tesla epäonnistu, mutta ehkä osa syys toteutuksessa.

Mutta tuo aiemmin keskusteltu auto tekee avolavoissa samaa kun Tesla aikanaan sedaneissa, järjetön suorituskyky, minkä toivotaan riittävän kumoamaan sen V8 vetovoiman. En tiedä onko noissa sähkölavoissa lähdetty äänimailmaa tarjoamaan.

Ja onko se ääni nyt oikeasti kiva missään tilanteessa. siis sen jälkeen kun liikkeessä esitelty.
 
Millaisi lukitus ideoita, Kensigtonluktus , jos jotain mihin saa toisen pään, vanne hätätilassa ? vai jotain DIY virityksiä.

Vieraassa paikkaa mietin myös sitä että viedään kesken latauksen, sähköt pois ja jos pistoolivapautuu.

Täällä Defan valmis seinäteline, suosittelen.

Tietysti joku lenkki seinässä ja siihen lukko ja johto siitä läpi ajaisi saman asian, jos piuhan säilytys on toteutettu jo toisin.
 
Täällä Defan valmis seinäteline, suosittelen.

Tietysti joku lenkki seinässä ja siihen lukko ja johto siitä läpi ajaisi saman asian, jos piuhan säilytys on toteutettu jo toisin.
35€ ei paha, tosin näen silmissä kun matakalaturia varten tuon asentaa lataus luukun viereen. :-)

Juu, ymmärrän että omiin pulikiinteisiin käyttöpaikkoihin ehdotat (katos, kesämökki jne)
 
Eti mettästä joku nätti oksankäkkärä/haara johon kaapelin ripustaa. Riittää että kaapelin pää roikkuu alaspäin. Ei sen tollai tarvii olla.

0 Eur + ilmasta happea ja hyvää mieltä metsästä hakureissulla + yksi "muoviroska" vähemmän maailmassa.
 
Täällä Defan valmis seinäteline, suosittelen.

Tietysti joku lenkki seinässä ja siihen lukko ja johto siitä läpi ajaisi saman asian, jos piuhan säilytys on toteutettu jo toisin.
Tuollainen lukon räplääminen alkaa jossain kohtaa kyllä varmasti harmittamaan. Ei nuo halvimmat latauspurkit ihmeellisyyksiä maksa, sähkömiehen liksa on merkittävä osuus. Itse pistäisin kyllä kysyjän tapauksessa kiinteällä vähintään katokseen ja tarkastuttaisin tallin voimavirta-asennuksen. Olikohan se tässä ketjussa kuva siitä sulaneesta liittimen taustasta(?) Sama juttu mökillä, jos ei kaipaa sen polttamista. Huomioiden vielä kysyjän auton valinnan, niin vahvasti suosittelen hommaamaan sen verran älyä laturiin, että säädöt voi tehdä sieltä. Ei oikein vagin appit vakuuta.
 
Tesla epäonnistu, mutta ehkä osa syys toteutuksessa.

Mutta tuo aiemmin keskusteltu auto tekee avolavoissa samaa kun Tesla aikanaan sedaneissa, järjetön suorituskyky, minkä toivotaan riittävän kumoamaan sen V8 vetovoiman. En tiedä onko noissa sähkölavoissa lähdetty äänimailmaa tarjoamaan.

Ja onko se ääni nyt oikeasti kiva missään tilanteessa. siis sen jälkeen kun liikkeessä esitelty.
sillä äänimaailmalla on hyvinkin paljon merkitystä tietyissä piireissä. Mersullakin floppasi täysin 63 amg kun menivät siihen laittamaan 4 sylinterisen. Huikeasta suorituskyvystä huolimatta se tyrmättiin oikeastaan kaikkialla, äänet yksi isoimmista syistä miksi kauppa ei käy ja nyt siirtyvät todella pikaisesti takasin v8.
 
Millaisi lukitus ideoita, Kensigtonluktus , jos jotain mihin saa toisen pään, vanne hätätilassa ? vai jotain DIY virityksiä.

Vieraassa paikkaa mietin myös sitä että viedään kesken latauksen, sähköt pois ja jos pistoolivapautuu.
Paikastahan tuo riippuu. Itsellä pistorasian vieressä kuistin katoksen metallitolppa, johon olen alkanut tuon kytkeä melko jämerällä polkupyörän lukolla. Talvella autotallissa ei sitten lukitusta tarvita.
Aika tiukassa nuo ovat autossa. Meillä taloyhtiössä vietiin ja yritettiin viedä kerralla useita latureita, mutta autossa kiinni olleita eivät olleet saaneet mukaansa. Omani ei just tuona yönä siis ollut autossa kiinni. Pistoolin vapautuminen latauksen jälkeen voi olla mahdollista kai just korealaisissa, tosin ainakin joissain niissäkin pitäisi olla valittavissa, että ei vapaudu.
 
sillä äänimaailmalla on hyvinkin paljon merkitystä tietyissä piireissä. Mersullakin floppasi täysin 63 amg kun menivät siihen laittamaan 4 sylinterisen. Huikeasta suorituskyvystä huolimatta se tyrmättiin oikeastaan kaikkialla, äänet yksi isoimmista syistä miksi kauppa ei käy ja nyt siirtyvät todella pikaisesti takasin v8.
Ja jenkeissä esim Borla (yleisemmin tunnettu paremmista pakoputkistoista) myy sähköautoihin vehjettä jossa autoon tulee pakoputkenpää ja sieltä ääntä ja kilpailevat sillä kenen valmistajan vehkeessä on eniten watteja vahvistimissa.
tällä yritetään kosiskella v8 miehiä.
esimerkiksi Fordin Mach-e jenkki FB ryhmässä näitä kehutaan, "kuinka nyt auto kuulostaa siltä kun sen kuuluu"
itselle aiheuttaa ainoastaan myötähäpeää.
En keksi mitään syytä saada sähköautoon ääntä...
harrasteautoon saa kuuluua äänet olennaisena osana kokonaisuutta, mutta sähkiksiin ei ääni kuulu
 
En oo käyny 5N/6N huihaita kokeilemassa kun ei ole autonvaihto vielä ajankohtaista, mutta kovasti kehuvat niitä... Nimenomaan tuon "tuntuman" takia, niissähän on äänet.

Tuntuu kyl kieltämättä... Oudolta äänet sähkärissä näin Teslan ratista, mutta eihän sitä kokeilematta tiedä. :hmm:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
291 761
Viestejä
4 991 765
Jäsenet
80 115
Uusin jäsen
ekohonka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom