Yleistä keskustelua sähköautoista

Minkälainen fiilis tästä jäi? G6 kiinnostaa, mutta Oulussa ei varmaan vielä hetkeen koeajolle pääse.
Ihan hyvät fiilikset jäivät. Voisin hyvin kuvitella hankkivani tuollaisen seuraavaksi autoksi. Ajoin G6:lla pitkän pätkän Sipoon hiekkateitä ja auton alusta suoriutui niistä aivan mainiosti. G6:n käyttöliittymä on nykyisen auton Ioniq 5:n käyttistä peilaten ihan jees, mutta hävisi kuitenkin hieman selkeydessä sekä nopeudessa Teslan käyttöliittymälle. Kävin siis ennen G6:sta koeajamassa myös uuden Model Y:n, ja tykkäsin siitäkin. Hankala mennä tunnin koeajojen perusteella sanomaan, kumpi olisi toistaan parempi. :hmm:
 
Ostitko uuden? Niiden arvonalenemat ovat olleet kyllä kovia.
Ostin.

Vuosimallin 2022 XC40:stä ei kyllä millään voi saada reilua 30 tonnia vaihdossa, jos se on maksanut uutena 46 tonnia ja mittarissa on yli 100 tkm. Voisi toki onnistua, jos vaihtaa yli 100 000 euron autoon, josta ei saa jeniäkään alennusta.
Ostin sen 22 ja ajoon tuli tammikuussa 23, eli vm23 paperilla. Eli siis facelift.

Pyynti, myynti ja vaihdossa antaminen ovat aivan eri hintoja. Lisäksi vertailua ei tule tehdä aikanaan olleeseen hinnat alkaen autoon vs. nettiauton (käytettyyn) varusteltuun sisältäen kahdet renkaat jne.

Aika moni yritysleasingin ottanut ei ole pahemmin persnettoa tehnyt viime vuosina, kun huomioidaan valtion täyssähköautotuki. Yksi tuttu on leasingteslan osalta "voitolla" vs. olisi ostanut omaksi.

Valideja pointteja kaikki nämä, jotka osaan kyllä ottaa huomioon.
 
Sähköautoiluun kova hinku on iskenyt, mutta vielä ei sopivaa kia e-soul seikkailun jälkeen ole löytynyt. Turhan korkeissa hinnoissa vielä uudet että hankintaa voisi perustella. Varsinkin jos edelleen nuo jatkavat yhtä vauhdikasta arvon laskuaan. Aiempi vw-bensa menetti arvoaan vain noin 7% vuodessa ensimmäiset 5v (tietenkin auttoi mukavasti kun hankinta sattui sopivasti 2019 syksyyn ja 7,4% sai listahinnasta tingittyä silloin myös). Monet sähkikset näyttävät kyntäneen ainakin 15-20% vuodessa ellei enemmänkin. Nyt parin tarjouksen perusteella ei kovin hyviä alennus prosentteja tunnu saavan uusista. Toisaalta en kunnolla tinkimään ole mistään näistä vielä koittanutkaan. Uusista hyviä korkotarjouksia näkynyt, mutta kyllä pitäisi viivan alle lopulta kulujen jälkeen alle 35t€ jäädä mielellään ennenkuin tätä tyhmintä investointia voisi itselleen perustella :) Varsinkin kun ei näillä ajoilla kovin montaa kymppiä sähköllä säästä bensaan verrattuna. Laskin että ehkä 60-70€/kk maksimissaan näillä bensan ja sähkön hinnoilla voisi säästää.

Kokeiltua tähän mennessä:
- Kia e-soul 2020, 64kwh. Maksoin 21000€ (pyynti ostohetkellä 22990€). Nyt näyttää olevan edelleen myynnissä (toivon mukaan) korjattuna alle 20t€. Autosta pidin kyllä ja sillä uuden sähkärin hankinta edelleen mielessä vaika ongelmia alkuunsa tuli.. Hyvät varusteet oli ja nyt talvi-aikaan tykästyin kyllä helppoon ja nopeaan esilämmitykseen etänä. Ehdoton vaatimus kyllä sähköautoon tulevaisuudessa. Harmin paikka kun konkretisoitui tuo moottorin laakeri vika ja kaupan purkuun piti mennä. Muuten olisin varmasti useamman vuoden ajellut tyytyväisenä. Samalla moottorilla olevia (e-soul, e-niro, kona) en kyllä uskalla ostaa tämän jälkeen, vaikka niitä hyviin hintoihin saisikin.

- VW id3 koeajettuna pariinkin kertaan useampi vuosi sitten. Pahimmat miinukset itselle olivat etten oikein hyvää ajo-asentoa löytynyt, hipaisu kytkimet ym. Ei jatkoon vaikka näitä saisikin sopiviin hintoihin nyt.

- Citroen e-c3. Mielenkiinnosta oikeasti budjettiin mahtuvaa kävin kokeilemassa. Aika vaatimaton tapaus oli tuo parhaiten varusteltu koe-ajo kappale. Penkki liian lyhyt ja ratti ei oikein omaan käsiin sopinut. infotainment hyvin vaatimatonta, kuten vähän kaikki muukin. Ei jatkoon.

- Renault scenic e tech. Meganea meinasin koeajaa mutta ei sitä paikalla ollut niin nappasin tämän nopeaan testiin. Reilusti budjetin yli kyllä 52t€ tämä kappale. Tosi siisti sisusta ja ulkonäkö näitä silmiä miellyttää. Kivasti kulki ja tilan puolesta olisi kyllä loistava. 40t€ perusversion hinta. Kallista kuitenkin vaikka pikkaisen reilulla prosentin korolla nyt saisikin. 3 vuotta vanhoja Meganea tuntuisi alle 30t€ löytyvän helposti. Varmaan se pitää ajoon vielä jostain löytää.

- Skoda elroq. Paras ajotuntuma tähän mennessä. Mukava ohjaamo. Tosi hyvä head-up display. Koeajo auton hinta taas vaan vilisti jossain 48t€. Hinnastosta katsoin että 60kwh olisi jossain 40t€ tuntumassa. Jatkoon varmaan menisi jos varaa olisi :D

Kiinnostusta herättää:
- Renault 5. Pieni olisi mutta periaatteessa pitäisi kuitenkin riittää. Ulkonäkö miellyttää ja ehkä se isompi 52kwh akkukin menettelisi. Suurin osa ajosta kuitenkin taajamassa/kaupungilla. Koeajolle varmaankin kun saapuu joskus paikalliseen. Vetokoukku mahdollisuus plussaa pienelle autolle.

- Kia ev3. En vielä koeajoon saanut. Hallissa sisällä hypistelin niin ihan kivat vaikutelmat. Ratti ei ehkä ihan paras, mutta menettelisi. Hinnat vaan taas karkailee sinne 40t€ tienoille.

Haussa olen näillä rajannut viime ajat:
- 400km kantama
- Alle 5v vanha
- Alle 100tkm ajettu
- Vähintään akkutakuu voimassa (todella mielellään normikin)
- Suomi auto tai huolloista tiedot pilkulleen tehtynä ja tiedot olemassa.
- Mukautuva vakionopeuden säädin
- Etäohjaus
Plussaa:
- Akun esilämmitys (vaikka tosi harvoin sitä oikeasti tarvitsisin)
- Vetokoukku(mahdollisuus)

Toistaiseksi ainakin eri syistä ei hankintaan menossa:
- Tesla, Peugeot, Kiinalaiset.

Hyviä autoja tuntuu kyllä löytyvän mutta katselu jatkuu toistaiseksi ainakin..
 
Huristelin pari vuotta todella tyytyväisenä neliveto Taycan farmarilla mutta ajattelin että jos näitä ei koskaan vaihda niin kokemukset jää rajalliseksi. Nyt ollut jonkun aikaa alla Mersun EQS SUV uudella isommalla akulla ja on kyllä tämäkin loistava auto. Varsinkin hienoa palata maasturimaailmaan ja korkeampaan näkökenttään. Millaisia kokemuksia täällä on Mersun isommista sähkömaastureista? Se on ainakin selvää että näiden sukkulamainen ulkonäkö jakaa mielipiteitä paljon :)
-Jari-
20250305_094240990_iOS.jpeg
Omistamisesta ei kokemusta, käytettyynkin olisi joutunut budjettia venyttämään reilusti mutta kävin silti kuolaamassa aikanaan. Kaikki into autoon laantui nopeasti kun ymmärsi että tuo ei ole GL/GLS kokoinen auto S merkinnästä huolimatta. Ehkä lähempänä ML/GLE polttiksia? Etenkin kolmannella rivillä tuntui olevan iso ero. Onko tuo sinun 3-rivinen ja onko ollut käyttöä sillä?

Yli 20cm maavarakin taitaa olla muisto vain, vai saiko tuon ilmalla ylös niin että joustot vielä säilyy?

Muuten kyllä kylmätyypeistä jäi positiivinen fiilis. Kyllä mersu hienoja autoja tekee, toivottavasti myös luotettavuus palaa sähköautojen myötä.
 
Terve,

Kyllä tämä on pidempi ja leveämpi kuin GL mutta toki 10cm matalampi. Uusi GLS taitaa toki olla vielä muutaman sentin pidempi?
Kolmannelle penkkiriville ei ole ollut omissa autoissa koskaan tarvetta. Maavara on yläasennossa reilu 22cm.

Mielestäni selvästi suurempi sisätiloiltaan kuin meidän Bmw X5. Mersun ML/GLE autoja en ole koskaan kokeillut niin en osaa niihin verrata mutta ymmärtääkseni ovat tuon X5 paikkeilla about.

-Jari-
 
Kokeiltua tähän mennessä:
- Kia e-soul 2020, 64kwh. Maksoin 21000€ (pyynti ostohetkellä 22990€). Nyt näyttää olevan edelleen myynnissä (toivon mukaan) korjattuna alle 20t€. Autosta pidin kyllä ja sillä uuden sähkärin hankinta edelleen mielessä vaika ongelmia alkuunsa tuli.. Hyvät varusteet oli ja nyt talvi-aikaan tykästyin kyllä helppoon ja nopeaan esilämmitykseen etänä. Ehdoton vaatimus kyllä sähköautoon tulevaisuudessa. Harmin paikka kun konkretisoitui tuo moottorin laakeri vika ja kaupan purkuun piti mennä. Muuten olisin varmasti useamman vuoden ajellut tyytyväisenä. Samalla moottorilla olevia (e-soul, e-niro, kona) en kyllä uskalla ostaa tämän jälkeen, vaikka niitä hyviin hintoihin saisikin.
facelift Niro (MY 2023 ->) ja Kona (MY 2024 ->) sisältää uusitun moottorin, jossa tuota laakerin laukeamista ei ole tullut vastaan.

Kun kerta Renault 5 kelpasi koon suhteen, kannattaa myös käydä kokeilemassa Hyundai inster. Siitähän löytyy esim. adaptiivinen vakkari jo hinnat alkaen mallista. Tilat oli yllättävän hulppeat kiitos korkeuden - mutta kovin leveäperseiselle ei voi suositella.
 
Sähköautoiluun kova hinku on iskenyt, mutta vielä ei sopivaa kia e-soul seikkailun jälkeen ole löytynyt. Turhan korkeissa hinnoissa vielä uudet että hankintaa voisi perustella. Varsinkin jos edelleen nuo jatkavat yhtä vauhdikasta arvon laskuaan. Aiempi vw-bensa menetti arvoaan vain noin 7% vuodessa ensimmäiset 5v (tietenkin auttoi mukavasti kun hankinta sattui sopivasti 2019 syksyyn ja 7,4% sai listahinnasta tingittyä silloin myös). Monet sähkikset näyttävät kyntäneen ainakin 15-20% vuodessa ellei enemmänkin. Nyt parin tarjouksen perusteella ei kovin hyviä alennus prosentteja tunnu saavan uusista. Toisaalta en kunnolla tinkimään ole mistään näistä vielä koittanutkaan. Uusista hyviä korkotarjouksia näkynyt, mutta kyllä pitäisi viivan alle lopulta kulujen jälkeen alle 35t€ jäädä mielellään ennenkuin tätä tyhmintä investointia voisi itselleen perustella :) Varsinkin kun ei näillä ajoilla kovin montaa kymppiä sähköllä säästä bensaan verrattuna. Laskin että ehkä 60-70€/kk maksimissaan näillä bensan ja sähkön hinnoilla voisi säästää.

Kokeiltua tähän mennessä:
- Kia e-soul 2020, 64kwh. Maksoin 21000€ (pyynti ostohetkellä 22990€). Nyt näyttää olevan edelleen myynnissä (toivon mukaan) korjattuna alle 20t€. Autosta pidin kyllä ja sillä uuden sähkärin hankinta edelleen mielessä vaika ongelmia alkuunsa tuli.. Hyvät varusteet oli ja nyt talvi-aikaan tykästyin kyllä helppoon ja nopeaan esilämmitykseen etänä. Ehdoton vaatimus kyllä sähköautoon tulevaisuudessa. Harmin paikka kun konkretisoitui tuo moottorin laakeri vika ja kaupan purkuun piti mennä. Muuten olisin varmasti useamman vuoden ajellut tyytyväisenä. Samalla moottorilla olevia (e-soul, e-niro, kona) en kyllä uskalla ostaa tämän jälkeen, vaikka niitä hyviin hintoihin saisikin.

- VW id3 koeajettuna pariinkin kertaan useampi vuosi sitten. Pahimmat miinukset itselle olivat etten oikein hyvää ajo-asentoa löytynyt, hipaisu kytkimet ym. Ei jatkoon vaikka näitä saisikin sopiviin hintoihin nyt.

- Citroen e-c3. Mielenkiinnosta oikeasti budjettiin mahtuvaa kävin kokeilemassa. Aika vaatimaton tapaus oli tuo parhaiten varusteltu koe-ajo kappale. Penkki liian lyhyt ja ratti ei oikein omaan käsiin sopinut. infotainment hyvin vaatimatonta, kuten vähän kaikki muukin. Ei jatkoon.

- Renault scenic e tech. Meganea meinasin koeajaa mutta ei sitä paikalla ollut niin nappasin tämän nopeaan testiin. Reilusti budjetin yli kyllä 52t€ tämä kappale. Tosi siisti sisusta ja ulkonäkö näitä silmiä miellyttää. Kivasti kulki ja tilan puolesta olisi kyllä loistava. 40t€ perusversion hinta. Kallista kuitenkin vaikka pikkaisen reilulla prosentin korolla nyt saisikin. 3 vuotta vanhoja Meganea tuntuisi alle 30t€ löytyvän helposti. Varmaan se pitää ajoon vielä jostain löytää.

- Skoda elroq. Paras ajotuntuma tähän mennessä. Mukava ohjaamo. Tosi hyvä head-up display. Koeajo auton hinta taas vaan vilisti jossain 48t€. Hinnastosta katsoin että 60kwh olisi jossain 40t€ tuntumassa. Jatkoon varmaan menisi jos varaa olisi :D

Kiinnostusta herättää:
- Renault 5. Pieni olisi mutta periaatteessa pitäisi kuitenkin riittää. Ulkonäkö miellyttää ja ehkä se isompi 52kwh akkukin menettelisi. Suurin osa ajosta kuitenkin taajamassa/kaupungilla. Koeajolle varmaankin kun saapuu joskus paikalliseen. Vetokoukku mahdollisuus plussaa pienelle autolle.

- Kia ev3. En vielä koeajoon saanut. Hallissa sisällä hypistelin niin ihan kivat vaikutelmat. Ratti ei ehkä ihan paras, mutta menettelisi. Hinnat vaan taas karkailee sinne 40t€ tienoille.

Haussa olen näillä rajannut viime ajat:
- 400km kantama
- Alle 5v vanha
- Alle 100tkm ajettu
- Vähintään akkutakuu voimassa (todella mielellään normikin)
- Suomi auto tai huolloista tiedot pilkulleen tehtynä ja tiedot olemassa.
- Mukautuva vakionopeuden säädin
- Etäohjaus
Plussaa:
- Akun esilämmitys (vaikka tosi harvoin sitä oikeasti tarvitsisin)
- Vetokoukku(mahdollisuus)

Toistaiseksi ainakin eri syistä ei hankintaan menossa:
- Tesla, Peugeot, Kiinalaiset.

Hyviä autoja tuntuu kyllä löytyvän mutta katselu jatkuu toistaiseksi ainakin..
Muutaman vuoden vanhat Ioniq 5 ja EV6:t mahtuisivat speksiisi ja budjettiisi, ehkä Mustangikin?
 
Kiinnostais vaihtaa nykynen F30 335i sähköautoon. Kriteereinä olis 300+ heppaa, neliveto > takaveto (ei etuvetoa), hiljainen, hyvä ajaa ja sedan. Budjetti 55k. BYD, Tesla ja MG on poissuljettuja.

Oikeastaan oon tullu siihen tulokseen että ainoastaan Polestar 2 ja BMW i4 täyttää kaikki kriteerit, kallistuen bemariin päin. Neliveto kiinnostais todella paljon, mutta mietityttää onko se 10ke arvoinen verrattuna e40. Toki myös tarjontaa eli valinnanvaraa näyttäis olevan M50-mallissa enemmän.
Onko kellään kokemuksia noista? Olen i4 M50 käynyt jo koeajamassa, ja se vaikutti hyvältä. Tunnottomampi ohjaus kuin nykyisessä, mutta niin kai kaikissa uusissa autoissa on.

Onko i4 jotain mitä pitäisi tietää? Tai Polestarissa? Pakollisia varusteita mitä ei kannata jättää pois? Jossain vuosimallissa tulleita ominaisuuksia mitkä ovat mielestänne pakollisia?
 
facelift Niro (MY 2023 ->) ja Kona (MY 2024 ->) sisältää uusitun moottorin, jossa tuota laakerin laukeamista ei ole tullut vastaan.

Kun kerta Renault 5 kelpasi koon suhteen, kannattaa myös käydä kokeilemassa Hyundai inster. Siitähän löytyy esim. adaptiivinen vakkari jo hinnat alkaen mallista. Tilat oli yllättävän hulppeat kiitos korkeuden - mutta kovin leveäperseiselle ei voi suositella.
Vähän käsitinkin että olisivat moottoria päivittäneet noissa.
Insteria olinkin menossa koeajamaan kun matkan varrella autokauppa oli, mutta ei pihassa näkynyt juuri silloin niin kurvasin skodan pihaan. Pitää varmaan käydä koittamassa joku päivä. Yllättävähän lähellähän se mittojen puolesta on renault 5:sta. Insteri korkeampi, mutta 5:n hiukan pidempi ja leveämpi. Hilkulla kumpikin kyllä on tilojen puolesta. Kokeilemallahan se vain selviää, kuinka esim. sukset mahtuu. Renault kyllä ulkonäöllisesti vie ainakin 100/0 ja videoiden perusteella sisätilojen laadulla myös. Tosin minähän se tykkäsin tuosta soulistakin kun useimpien mielestä näyttää kengältä :D

Muutaman vuoden vanhat Ioniq 5 ja EV6:t mahtuisivat speksiisi ja budjettiisi, ehkä Mustangikin?
Ioniq 5 kyllä kyllä kehuttu. Taitaa firman pihassa parhaimmillaan 3kpl näkynyt yhtäaikaa. Kaikki lähettyvillä olevat taitavat ulkomaan tuonteja olla, niin tietenkin souli kokemuksella hieman karkottaa. Pitää varmaan joku käydä testaamassa. Onhan tuolla joku suomi autokin kyllä myynnissä kauempana. Pitääkin ev6 katsella myös tarkemmin.
 
Kiinnostais vaihtaa nykynen F30 335i sähköautoon. Kriteereinä olis 300+ heppaa, neliveto > takaveto (ei etuvetoa), hiljainen, hyvä ajaa ja sedan. Budjetti 55k. BYD, Tesla ja MG on poissuljettuja.

Oikeastaan oon tullu siihen tulokseen että ainoastaan Polestar 2 ja BMW i4 täyttää kaikki kriteerit, kallistuen bemariin päin. Neliveto kiinnostais todella paljon, mutta mietityttää onko se 10ke arvoinen verrattuna e40. Toki myös tarjontaa eli valinnanvaraa näyttäis olevan M50-mallissa enemmän.
Onko kellään kokemuksia noista? Olen i4 M50 käynyt jo koeajamassa, ja se vaikutti hyvältä. Tunnottomampi ohjaus kuin nykyisessä, mutta niin kai kaikissa uusissa autoissa on.

Onko i4 jotain mitä pitäisi tietää? Tai Polestarissa? Pakollisia varusteita mitä ei kannata jättää pois? Jossain vuosimallissa tulleita ominaisuuksia mitkä ovat mielestänne pakollisia?
Polestarissa kannatta olla ruksittuna pixel valot. Normiledeillä toki pärjää, mutta aina ei tarvitse vain pärjätä kun on mahtavuuttakin tarjolla.
 
Mulla taas 2022 vuonna ostettu uusi sähköauto noin 42 k€ hintaan kaksilla renkailla ja nyt niitä myydään 24-26 k€. Ajettu 57 tkm. Kia Niro kyseessä ja tässä tullut rajusti alas käytettyjen hinnat. Kun ostin tuon niin ajattelin että tässä vaiheessa hinnat olisi ehkä 28 k€ ja siihen tähtäsin oman maksusuunnitelman. Pitää laitaa aika paljon väliin kun jossain vaiheessa vaihdan toiseen jotta saan kuoletettua loppuvelan.
Mitä nykyisin uusi Niro maksaa?
 
Mitä nykyisin uusi Niro maksaa?

Nähtävästi hinnat tulleet aika paljon alas ja alkaen 39 k€ (ilman toisia renkaita). Pari vuotta sitten alkaen hinnat uudelle versiolle oli muistaakseni jotain +47 k€. Mut en sinänsä ihmettele koska tuohon aiempaan hintaan saa nykyään isompiakkuisia autoja ja Niro EV perustuu muutenkin vanhempaan tekniikkaan.
 
Kiinnostais vaihtaa nykynen F30 335i sähköautoon. Kriteereinä olis 300+ heppaa, neliveto > takaveto (ei etuvetoa), hiljainen, hyvä ajaa ja sedan. Budjetti 55k. BYD, Tesla ja MG on poissuljettuja.

Oikeastaan oon tullu siihen tulokseen että ainoastaan Polestar 2 ja BMW i4 täyttää kaikki kriteerit, kallistuen bemariin päin. Neliveto kiinnostais todella paljon, mutta mietityttää onko se 10ke arvoinen verrattuna e40. Toki myös tarjontaa eli valinnanvaraa näyttäis olevan M50-mallissa enemmän.
Onko kellään kokemuksia noista? Olen i4 M50 käynyt jo koeajamassa, ja se vaikutti hyvältä. Tunnottomampi ohjaus kuin nykyisessä, mutta niin kai kaikissa uusissa autoissa on.

Onko i4 jotain mitä pitäisi tietää? Tai Polestarissa? Pakollisia varusteita mitä ei kannata jättää pois? Jossain vuosimallissa tulleita ominaisuuksia mitkä ovat mielestänne pakollisia?
Polestarissa kannattaa ottaa huomioon riski yhtiön konkurssista. Yhtiö tuottaa kokoajan tappiota ja riipuneen ihan Geelyn päätöksistä milloin homma loppuu.

Fiskerin konkurssi näkyi autojen arvoissa aika surullisesti, taisi yössä puolittua arvo 40k€ auto olikin enää 20k€ auto. Softat jumissa, kun bugeja ei korjata ja niin edelleen.

Polestar 2 rengasmelu voi olla monelle este vr. BMW i4:n. Jälkimmäinen huomattavasti hiljaisempi.

Polestar on kuitenkin erinomainen auto. Silti ehkä Polle. Itse noista vaihtoehdoista saattaisin katsoa Polestar 2 yksityisliisarina, saa aika edullisesti ja ei riskiä konkursseista, sekä saa uuden auton. BMW:n takuu on hyvin lyhyt, vaikka BPS:llä saa jatkoa pari vuotta. Kylläkin kun katson käytettyjen neliveto Polestar 2 hintoja, niin ymmärrän hyvin, jos joku ottaa sen riskin hankkia tuollaisen, houkuttelevan hintaisia.

Polestarissa hyviä varusteita ovat sporttipenkit: penkin etuosan pituussäätö, onkos nyt plus-paketissa vasta, jos pitkä kuski. Pilotissa tulee ajoavustimia.

Hinnat plus+pilot Drivalia:

1742715461449.png
 
Viimeksi muokattu:
Nähtävästi hinnat tulleet aika paljon alas ja alkaen 39 k€ (ilman toisia renkaita). Pari vuotta sitten alkaen hinnat uudelle versiolle oli muistaakseni jotain +47 k€. Mut en sinänsä ihmettele koska tuohon aiempaan hintaan saa nykyään isompiakkuisia autoja ja Niro EV perustuu muutenkin vanhempaan tekniikkaan.
Eikö se sitten selitä miksi käytettyjen hinnatkin on tullut alas reippaasti tuossa ajassa?
 
Hinnan tiputuksia voi olla tiedossa lisää, kun Smart #5 kaltaisia autoja tulee 50k€ tienoille. Autossa 400kw lataus, 80-100kwh akku, isot tilat, pitkä takuu ja tehokas moottori. Auto tehty Mersun B-sarjan näköiseksi.

Toki voipi olla, että EU asettaa sitä mukaan tulleja näille kiinasta tuotaville autoille, kun kilpailu kiristyy. Mutta kohtahan niillä on tehtaita Euroopassa, kuten Kiinaomisteisella Volvolla.

1742728261348.jpeg
 
Aika kilpailtuun hintaluokkaan on tulossa. Tosiasia kuitenkin on se, ettei tuossa hintaluokassa esimerkiksi suomalaiset ole kiinalaisia ostaneet ja Smartin halvemmatkin mallit on jääneet lähes kokonaan myymättä; samalla markkinaosuus on tänä vuonna sulanut euroopassa alle prosenttiin.

Kokonaisuutena kiinalaisten markkinaosuus polkee paikoillaan ja kiinalaiset tuntuvat kilpailevan keskenään samasta siivusta; esim. BYD on sitä hieman kasvattanut, mutta samaan aikaan MG on tippunut.

Itse odottaisin kiinalaisilta myös jotain oikeasti edistyksellisiä malleja energiatehokkuuden suhteen; esim. Smart 1 on todettu useassa testissä korkeakulutuksiseksi, vaikka auto on virtaviivainen ja sähkäriksi kevyt.
 
Kiinan markkinan tilanne myös kiinalaisten EV-brändien osalta on melko tiukka. Pääosa näyttää tuottavan tappiota. Samahan on amerikkalaisilla Rivianilla ja Lucidilla, satoja miljoonia tappiota kvartaalissa. Tilanne ei ole ruusuinen heilläkään, kun puhutaan samaan aikaan ettei eurooppalaiset valmistajat pärjää kiinassa. Vaikea tehdä katetta kenelläkään, tosin monella uudella merkillä investoinnit painavat. Kiitotie ei vain saisi loppua kesken. Geelyllä ainakin rahavirta sisäänpäin positiivinen, joten halukkuutta löydettyään Polestar jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Jutusta tehty taulukko (GPT), johon lisätty Polestar ja Volvo, Geelyn omistamat brändit. Myynnit on miten sattuu: osa kvartaali, osa koko vuosi, Xpeng yksi kk.

1742729818430.png
 
Ostin vuonna 2022 sähköauton noin 46 tonnilla ja siitä saa nyt vaihdossa vähän reilu 30 tonnia. Ajettu yli 100 tkm.

Ei tainnut tosiaan ihan realisoitua noin rajut arvonalenemat.
Onhan tuo aika kauhea arvon alenema, kun kahdessa vuodessa suli 35% auton (xc40) hinnasta.
 
Mitä sähkäreitä suosittelisitte seuraavilla kriteereillä:
- Akun netto väh. 64 kWh (pakollinen)
- Akun esilämmitys (pakollinen)
- Pikalataus väh. 150 kW (tai flätti ~100 kW)
- vm 2021-2024
- 50-80 tkm
- 25-35 k€
- Kompaktikokoisesta SUV-mallisesta plussaa
 
Kuulostaa jokseen normaalilta, jos uutena ostettu, kuitenkin kyse 3 vuodesta ja ajettu 33tkm/v. Eka vuonna lähtee 15-20 % ja seuraavina vuosina 10-15 %. Tuo pätee aika moneen autoon.
 
Mitä sähkäreitä suosittelisitte seuraavilla kriteereillä:
- Akun netto väh. 64 kWh (pakollinen)
- Akun esilämmitys (pakollinen)
- Pikalataus väh. 150 kW (tai flätti ~100 kW)
- vm 2021-2024
- 50-80 tkm
- 25-35 k€
- Kompaktikokoisesta SUV-mallisesta plussaa
Ehkäpä Kiinalaisomisteisista: Volvo xc40 ja tämä tuore yhtiö Polestar 2 [konkurssivarauksin], tai sitten saksalaiset ihan tuoreet (-23? ja -24) joissa akun esilämmitys, jos menee budjettiin: Id.4 / Enyaq, sekä korealaiset Ioniq 5 & Kia EV6, joissa akun esilämmitys taisi tulla -23 tai -24. Ehkä Model Y menee myös hintahaarukkaan.

Volkkareissa taisi Googlen softa ja kartat tulla vasta -24, sitä aiemmin ilmeisesti segmentin huonoimmasta päästä. Ioniq 5 / EV6 ei kokemusta.

Varustetarpeet ja omat fiilikset sitten ratkaisee paljon mikä miellyttää...
 
Xc40 vaikuttaisi ihan potentiaaliselle. Model Y liian iso ja vag-konsernin vehkeet eivät mahdu budjettiin. Vuosimallin 2021-2022 I5 ja EV6 eivät siis sillä akun esilämmitystä?
 
Onhan tuo aika kauhea arvon alenema, kun kahdessa vuodessa suli 35% auton (xc40) hinnasta.
Minusta lasku 46 000 eurosta 35 000 euroon on noin 24 % eli 12 % vuodessa. Absoluuttisina euroina se tekee noin 11 000 euroa. Tässä ajassa olen säästänyt polttoaineissa diesel-versioon nähden noin 10 500 €, joten minusta tämä on ihan hyvä diili ollut.

Vaihtohinta on saatu tinkimällä muutamaankin eri autoon (lähinnä EQB ja pari eri ID.4) joten luottaisin siihen ettei hirveän metsässä ole. Hintaluokkahan noilla on noin 45-50 k€.

Voi kyllä olla että ajan vielä toiset 100
tkm kun ei ole mitään vikojakaan ollut.
 
Onhan tuo aika kauhea arvon alenema, kun kahdessa vuodessa suli 35% auton (xc40) hinnasta.
Eiköhän tuo ole normipudotus polttomoottoriautot mukaan lukien, varsinkin jos premium merkkeihin on ruksinut paljon lisävarusteita mukaan jotka käytännössä arvottomia myytäessä. Suht saman hyvityksen saa autosta ilman kaikkia lisätilpehöörejä verrattuna kaikkiin mahdolliseen. Sama näkyy käytettyjen hinnoissa, ei ne huippuunsa varustellut ole paljoa/yhtään kalliimpia kuin karvalakit.
 
Xc40 vaikuttaisi ihan potentiaaliselle. Model Y liian iso ja vag-konsernin vehkeet eivät mahdu budjettiin. Vuosimallin 2021-2022 I5 ja EV6 eivät siis sillä akun esilämmitystä?
Eikö EQB menis tohon? Kannattaa tosin käydä kokeilemassa eka, ei mielestäni ollut mersun merkin arvoinen suoritus ainakaan sisustan laadun osalta.
 
Olin kerran taksi EQB:ssä ja kummastelin rengasmelua, alustan kovuutta ja sisustan muovisuutta. Oli hyvin hinnat alkaen Mercedes. Varmaan paremmalla varustepaketilla ja olettamalla auto A-sarjalaiseksi: hinnat alkaen malliksi, mielipide muuttuu.

Ymmärrän, että jollekin tuo laatutaso riittää ja fiilis on korkealla, onhan Mercedes brändissä arvokkuutta. Volvo XC40/C40 kuitenkin mielestäni eri tasoa.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Taycan akkuvaurion korjaus. Aika hentoinen, vaikka sisältää jonkinlaisen suojan.
 
Yksi plussa SUV-tyyppisille autoille. Aika moni kolhu jäänee tapahtumatta, jos maavara 12-14cm sijaan 17-19cm. Tuollainen painauma ei vaatine kuin huonon mökkitien ja kiven.
 
Hyvät kateprosentit possun akuissa. Myisivät varmaan mielummin pelkkiä akkuja kuin autoja noilla hinnoilla.
 
Volvo XC40/C40 kuitenkin mielestäni eri tasoa.

No sitten sen Mersun pitää olla jo todella paska, koska XC40 ei kyllä ole hiljaista nähnytkään ja alusta on todella jäykkä. Ei toki samalla tavalla pintakova kuin Model Y, mutta melkoista pomppulinnaa täällä Mogadishun Vantaan perunapeltoteillä ajaminen on.

EQB:hen ei muuten taida saada ollenkaan koukkua.

Xc40 vaikuttaisi ihan potentiaaliselle.

Itsellä ollut nyt vajaa 4kk moinen omistuksessa tuollainen. Mallivuoden 2022 neliveto about kaikilla varusteilla ja täytyy kyllä sanoa, että jos nyt pääsisin ajassa taaksepäin niin jäisi kyllä hommaamatta.

Syyt, ei missään erityisessä järjestykssä:
-Tuo mainittu alusta ja rengasmelu. Koeajolla oli sopivasti lunta maassa rengasmelua vaimentamassa ja tiet sen verran tasaisia, että en tajunnut kuinka huonolla tolalla nuo on.
-Infotainment on hidas, buginen ja rajoittunut. Koko hommasta tulee vähän samanlainen fiilis kun yrittäisi jollain vuoden 2015 tabletilla pyörittää vuoden 2025 Androidia. Outoa on myös, Volvosta puuttuu ominaisuuksia, jotka käytännössä identtisestä Polestar 2:sta löytyy, kuten esim. OPD voimakkuuden säätö ja erillinen creep/stop säätötäppä. Volvossa on pelkkä OPD päällä/pois ja jos OPD on pois, niin silloin auto myös creeppaa. Muutenkin koko käyttistä ja/tai modeemia saa olla manuaalibuuttaamassa melkein viikoittain jonkun jumituksen tai sekoilun takia.
-Vakkari on yksi huonoimpia, mitä olen modernissa autossa joutunut käyttämään. Ylämäissä vauhti tippuu aina viisi alle asetetun ja alamäissä rullaa aina viisi yli. Sentään etäisyydenpito edessäajavaan on kohtuullisen hyvä ja maksimietäisyys tarpeeksi pitkä. Toisaalta "tyhmää" vakkaria ei ole sitten ollenkaan, mikä tuli todettua tuossa kun koko kamera/tutkajärjestelmä sanoi sopimuksena irti ja sain kuukauden päivät ajella kokonaan ilman vakkaria (kun venasin aikaa Volvon saatanan tukkoisiin huoltoihin)
-Kaistallapitoavustin (Pilot assist) tms. on aivan paska, siis käyttökelvottoman huono. Värkki on todella kulmikas ja joko kimpoilee kaistan reunasta reunaan tai sitten haluaa koko ajan väkisellä halata keskiviivaa tai mielellään harhailla vastaantulijoiden kaistan suuntaan. Tekee hyvin usein esim. liikenteenjakajien, liittymien ja muiden kuin [täysin suora tie jossa erittäin selkeät juuri maalatut kaistaviivat] kohdalla todella voimakkaita ja äkillisiä tempoiluja arvaamattomiin suuntiin. Lisäksi jos et koko ajan kohtuullisen voimakkaasti vemputa rattia tai yrität edes hellästi estää sitä ajamaan sinne vastaantulijoiden kaistalle tai liikenteenjakajaan, koko värkki menee mielenosoituksellisten täristelyiden kera pois päältä. Aluksi pistin vaan talven piikkiin, koska suurin osa noista ei talvella toimi kovin kummoisesti, mutta sulilla teillä tuo on ihan yhtä paska.
-Äppi on aivan paska. Toiminnoiltaan rajoittunut, erittäin hidas, hukkaa kohtuullisen usein yhteyeden autoon ja turhan monesti esim. käsky aloittaa kabiinin esilämmitys ei vaan mene ollenkaan läpi. Äpistä auton ovien avaaminen kestää 5-15 sekuntia vaikka seisoisi ihan vieressä. Puhelinavainta ei ole, eikä vissiin ole tulossakaan, vaikka Pollesta löytyy. Hyvä esimerkki tuosta äpin typeryydestä ja rajoittuneisuudesta on se, että äppi osaa kyllä ilmoittaa jos auton ikkuna on jäänyt auki, mutta sitä ei tietenkään voi äpistä suoraan sulkea. Latausrajaa ei myöskään voi jostain käsittämättömästä syystä säätää äpistä ollenkaan, vaan aina pitää könytä autoon.
-Pakkasella varsinkin sivuikkunat huurtuu todella helposti.
-Eriparirenkaat ja -vanteet edessä ja takana. Täysin idioottimainen ratkaisu, josta ei ole ainakaan peruskuskille mitään hyötyä, vaan pelkästään haittaa.
-Kulutus on melkoisen kovaa. Toki talviajo on talviajoa, mutta keskikulutus omistusajalta on ollut tähän mennessä 26.1 kWh/100 km (pääosin kaupunki/kehätieajoa). Pakkasella ja yli 80 km/h vauhdeissa mennään ihan heittämällä yli 30 kulutuksiin ja 200 km yhdellä latauksella jää kyllä haaveeksi jos ei lähde 100% ja aja lähes tyhjäksi. Tämä tosin ei nyt ole kovin kriittinen juttu, koska sähkö on halpaa ja tuo kovahko kulutus on se hinta, jonka joutuu maksamaan siitä, että auto ei näytä saippuakotelolta ja siinä on jatkuva neliveto. Pikalatausnopeuskin on ihan ok ja akun esilämmitys toimii, vaikka tosin vaatii kovaa uskoa automaation toimivuuteen, koska auto ei siitä esilämmityksestä (tai hirveästi oikein mistään muustakaan) anna kuskille _mitään_ informaatiota.

Toki osa näistä oli etukäteen tiedossa, mutta ajattelin, että eipä mikään sähköauto (tai auto ylipäätään) ole täydellinen, ainakin jos budjetilla liikutaan, mutta nyt kun näiden kaikkien kanssa on saanut elää, niin väkiselläkin miettii, että olisi noita varmaan parempiakin/vähemmän paskoja vaihtoehtoja ehkä ollut. On autossa toki hyviäkin puolia: liikkuu erittäin pirteästi, siinä on tosiaan se jatkuva neliveto, sähköautoksi kohtuullinen maavara, vetokykyä ja kokoisekseen autoksi ihan ok tilat matkustamossa ja kontissa ja mukavat penkit. Voihan se olla, että itsellä on käynyt vaan huono tuuri yksilön kanssa ja/tai tuo Volvo on vähän paska talviauto ja kunhan kesällä pääsee ajamaan enemmän, niin ääni kellossa muuttuu. Mutta toisaalta jos tädillä ois munat niin se ois setä ja setalainen jne.
 
Tuollainen kuva minullekin on syntynyt Volvon infotainmentistä. Eikö tuo ole ollut pääpiirteittäin samanlainen useimmissa Volvon malleissa jostain vuodesta 2017 saakka? Softaa on varmaankin kehitetelty, ja ehkä rautaakin paranneltu, mutta sijoittuminen ja ulkoasu ei ole tainnut juurikaan muuttua.

Kiitokset rehellisestä ja kattavasta arviosta. Itsellänikin oli malli harkinnassa muutama vuosi sitten, kun aloitin sähköautoilun. Nyt noita saa onneksi huomattavasti edullisemmin kuin tuolloin.
 
Onkohan Volvon EX40 infoteimentti uusiutunut prossun osalta. Autogefulgenin esittelyssä oli ihan ok, ei nopea, muttei yhtä laginen kuin vanhemmissa, 2016 Volvossa tai yhdessä onkos -21 vai -22. Tuo auto oli 2024 vuosimallia.

Infoteimentti on kokonaan uudistunut joskus 2021-2022, kun Volvo alkoi käyttää Googlea. Reititys etc. toimii todella hyvin.

Hyvä, että rengasmeluasia tuli esiin, en itse sitä niin meluisana kokenut, vaikkei kyllä taas BMW:n i4 tyyppistä tasoa. Rengastus toki vaikuttaa. Toisaalta Polestar 2 olen ajanutkin tuoreemmin, se oli meluisampi.
 
Itsellä ollut nyt vajaa 4kk moinen omistuksessa tuollainen. Mallivuoden 2022 neliveto about kaikilla varusteilla ja täytyy kyllä sanoa, että jos nyt pääsisin ajassa taaksepäin niin jäisi kyllä hommaamatta.

Syyt, ei missään erityisessä järjestykssä:
...
Kiitos erinomaisesta ja raadollisen rehellisestä kirjoituksesta. Näitä asioita pitää siis testata, jos Volvon koeajolle erehtyy.
 
-Tuo mainittu alusta ja rengasmelu. Koeajolla oli sopivasti lunta maassa rengasmelua vaimentamassa ja tiet sen verran tasaisia, että en tajunnut kuinka huonolla tolalla nuo on.
Tää on jännä. Mä oon tommosessa istunut kyydissä talvella ja auto tuntui kohtuullisen äänekkäältä, mutta ajattelin nastarenkaiden aika pitkälti selittävän asian kun tuo oli etupäässä perusrapinaa (40-80 noperusrajoitusalueilla). Myöskään lehtien koeajoraporteissa yms. ei omaan silmääni osunut valitusta metelistä - toisin kun vaikka tuosta kaistavahdista - ja joku toimittaja taisi jopa kehaista hiljaiseksi. Sitten kun auton omistajien juttuja kuuntelee, niin tarina on vähän toinen. Tuli mieleen, että olisiko toi jotenkin poikkeuksellisen tarkka käytettävstä renkaasta ja/tai rengaspaineista, koska yleensähän media noihin aika helposti tarttuu.
 
Viimeksi muokattu:
No sitten sen Mersun pitää olla jo todella paska, koska XC40 ei kyllä ole hiljaista nähnytkään ja alusta on todella jäykkä. Ei toki samalla tavalla pintakova kuin Model Y, mutta melkoista pomppulinnaa täällä Mogadishun Vantaan perunapeltoteillä ajaminen on.

EQB:hen ei muuten taida saada ollenkaan koukkua.

Itsellä ollut nyt vajaa 4kk moinen omistuksessa tuollainen. Mallivuoden 2022 neliveto about kaikilla varusteilla ja täytyy kyllä sanoa, että jos nyt pääsisin ajassa taaksepäin niin jäisi kyllä hommaamatta.

Syyt, ei missään erityisessä järjestykssä:
-Tuo mainittu alusta ja rengasmelu. Koeajolla oli sopivasti lunta maassa rengasmelua vaimentamassa ja tiet sen verran tasaisia, että en tajunnut kuinka huonolla tolalla nuo on.
-Infotainment on hidas, buginen ja rajoittunut. Koko hommasta tulee vähän samanlainen fiilis kun yrittäisi jollain vuoden 2015 tabletilla pyörittää vuoden 2025 Androidia. Outoa on myös, Volvosta puuttuu ominaisuuksia, jotka käytännössä identtisestä Polestar 2:sta löytyy, kuten esim. OPD voimakkuuden säätö ja erillinen creep/stop säätötäppä. Volvossa on pelkkä OPD päällä/pois ja jos OPD on pois, niin silloin auto myös creeppaa. Muutenkin koko käyttistä ja/tai modeemia saa olla manuaalibuuttaamassa melkein viikoittain jonkun jumituksen tai sekoilun takia.
-Vakkari on yksi huonoimpia, mitä olen modernissa autossa joutunut käyttämään. Ylämäissä vauhti tippuu aina viisi alle asetetun ja alamäissä rullaa aina viisi yli. Sentään etäisyydenpito edessäajavaan on kohtuullisen hyvä ja maksimietäisyys tarpeeksi pitkä. Toisaalta "tyhmää" vakkaria ei ole sitten ollenkaan, mikä tuli todettua tuossa kun koko kamera/tutkajärjestelmä sanoi sopimuksena irti ja sain kuukauden päivät ajella kokonaan ilman vakkaria (kun venasin aikaa Volvon saatanan tukkoisiin huoltoihin)
-Kaistallapitoavustin (Pilot assist) tms. on aivan paska, siis käyttökelvottoman huono. Värkki on todella kulmikas ja joko kimpoilee kaistan reunasta reunaan tai sitten haluaa koko ajan väkisellä halata keskiviivaa tai mielellään harhailla vastaantulijoiden kaistan suuntaan. Tekee hyvin usein esim. liikenteenjakajien, liittymien ja muiden kuin [täysin suora tie jossa erittäin selkeät juuri maalatut kaistaviivat] kohdalla todella voimakkaita ja äkillisiä tempoiluja arvaamattomiin suuntiin. Lisäksi jos et koko ajan kohtuullisen voimakkaasti vemputa rattia tai yrität edes hellästi estää sitä ajamaan sinne vastaantulijoiden kaistalle tai liikenteenjakajaan, koko värkki menee mielenosoituksellisten täristelyiden kera pois päältä. Aluksi pistin vaan talven piikkiin, koska suurin osa noista ei talvella toimi kovin kummoisesti, mutta sulilla teillä tuo on ihan yhtä paska.
-Äppi on aivan paska. Toiminnoiltaan rajoittunut, erittäin hidas, hukkaa kohtuullisen usein yhteyeden autoon ja turhan monesti esim. käsky aloittaa kabiinin esilämmitys ei vaan mene ollenkaan läpi. Äpistä auton ovien avaaminen kestää 5-15 sekuntia vaikka seisoisi ihan vieressä. Puhelinavainta ei ole, eikä vissiin ole tulossakaan, vaikka Pollesta löytyy. Hyvä esimerkki tuosta äpin typeryydestä ja rajoittuneisuudesta on se, että äppi osaa kyllä ilmoittaa jos auton ikkuna on jäänyt auki, mutta sitä ei tietenkään voi äpistä suoraan sulkea. Latausrajaa ei myöskään voi jostain käsittämättömästä syystä säätää äpistä ollenkaan, vaan aina pitää könytä autoon.
-Pakkasella varsinkin sivuikkunat huurtuu todella helposti.
-Eriparirenkaat ja -vanteet edessä ja takana. Täysin idioottimainen ratkaisu, josta ei ole ainakaan peruskuskille mitään hyötyä, vaan pelkästään haittaa.
-Kulutus on melkoisen kovaa. Toki talviajo on talviajoa, mutta keskikulutus omistusajalta on ollut tähän mennessä 26.1 kWh/100 km (pääosin kaupunki/kehätieajoa). Pakkasella ja yli 80 km/h vauhdeissa mennään ihan heittämällä yli 30 kulutuksiin ja 200 km yhdellä latauksella jää kyllä haaveeksi jos ei lähde 100% ja aja lähes tyhjäksi. Tämä tosin ei nyt ole kovin kriittinen juttu, koska sähkö on halpaa ja tuo kovahko kulutus on se hinta, jonka joutuu maksamaan siitä, että auto ei näytä saippuakotelolta ja siinä on jatkuva neliveto. Pikalatausnopeuskin on ihan ok ja akun esilämmitys toimii, vaikka tosin vaatii kovaa uskoa automaation toimivuuteen, koska auto ei siitä esilämmityksestä (tai hirveästi oikein mistään muustakaan) anna kuskille _mitään_ informaatiota.

Toki osa näistä oli etukäteen tiedossa, mutta ajattelin, että eipä mikään sähköauto (tai auto ylipäätään) ole täydellinen, ainakin jos budjetilla liikutaan, mutta nyt kun näiden kaikkien kanssa on saanut elää, niin väkiselläkin miettii, että olisi noita varmaan parempiakin/vähemmän paskoja vaihtoehtoja ehkä ollut. On autossa toki hyviäkin puolia: liikkuu erittäin pirteästi, siinä on tosiaan se jatkuva neliveto, sähköautoksi kohtuullinen maavara, vetokykyä ja kokoisekseen autoksi ihan ok tilat matkustamossa ja kontissa ja mukavat penkit. Voihan se olla, että itsellä on käynyt vaan huono tuuri yksilön kanssa ja/tai tuo Volvo on vähän paska talviauto ja kunhan kesällä pääsee ajamaan enemmän, niin ääni kellossa muuttuu. Mutta toisaalta jos tädillä ois munat niin se ois setä ja setalainen jne.
Eipä se reilun neljän vuoden kokemuksella miksikään muutu, yleistäen. Tosin ongelmat kasaantuvat muutamiiin yksilöihin. Itsellä vm21 ei ole pomppuinen eikä yhteys appiin katkeile tai tarvitse infoa buuttailla noin usein. Joka tapauksessa viimeinen Volvo meidän perheessä kun haluan itse päättää olenko konservatiivinen tai vanha pappa( en ole kumpaakaan).

Mutta, koeajettuani kaikki meillä liisaukseen tarjolla olevat automerkit, aivan yhtä paskoja olivat suurin osa muistakin, ainakin joillain osa-alueilla ja lopulta piti valita se vähiten paska( voimakas sana, enkä sitä tarkoita kirjaimellisesti) seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Ainoastaan Skoda pääsi lähelle toiveitani mutta lähes kaikki mikä oli hyvää Volvossa puuttuu Skodasta.
 
Hinnan tiputuksia voi olla tiedossa lisää, kun Smart #5 kaltaisia autoja tulee 50k€ tienoille. Autossa 400kw lataus, 80-100kwh akku, isot tilat, pitkä takuu ja tehokas moottori. Auto tehty Mersun B-sarjan näköiseksi.

Toki voipi olla, että EU asettaa sitä mukaan tulleja näille kiinasta tuotaville autoille, kun kilpailu kiristyy. Mutta kohtahan niillä on tehtaita Euroopassa, kuten Kiinaomisteisella Volvolla.

1742728261348.jpeg

Smart is now an all-electric car brand, and is owned by Mercedes – although Smart vehicles are built in a joint venture with Geely, which also owns Volvo, Lotus and Polestar.

You’ll be able to get the Smart #5 with dual motors for all-wheel drive performance in the Summit and Pulse models, both of which get 588bhp for a 4.9 second 0-62mph time, as well as off-road ability courtesy of selectable terrain modes. The Smart #5 Pro, Pro+ and Premium models will all be single motor and rear-wheel drive, with more road-focussed manners. The entry-level Pro also gets a smaller, LFP battery compared with the 94kWh pack that powers the rest of the range.

sama videona:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kaikista lehdistötiedotteista yms unohtunut maininta että toi tulee myös nelikkona markkinoille.
 
No sitten sen Mersun pitää olla jo todella paska, koska XC40 ei kyllä ole hiljaista nähnytkään ja alusta on todella jäykkä. Ei toki samalla tavalla pintakova kuin Model Y, mutta melkoista pomppulinnaa täällä Mogadishun Vantaan perunapeltoteillä ajaminen on.

EQB:hen ei muuten taida saada ollenkaan koukkua.

Itsellä ollut nyt vajaa 4kk moinen omistuksessa tuollainen. Mallivuoden 2022 neliveto about kaikilla varusteilla ja täytyy kyllä sanoa, että jos nyt pääsisin ajassa taaksepäin niin jäisi kyllä hommaamatta.

Syyt, ei missään erityisessä järjestykssä:
-Tuo mainittu alusta ja rengasmelu. Koeajolla oli sopivasti lunta maassa rengasmelua vaimentamassa ja tiet sen verran tasaisia, että en tajunnut kuinka huonolla tolalla nuo on.
-Infotainment on hidas, buginen ja rajoittunut. Koko hommasta tulee vähän samanlainen fiilis kun yrittäisi jollain vuoden 2015 tabletilla pyörittää vuoden 2025 Androidia. Outoa on myös, Volvosta puuttuu ominaisuuksia, jotka käytännössä identtisestä Polestar 2:sta löytyy, kuten esim. OPD voimakkuuden säätö ja erillinen creep/stop säätötäppä. Volvossa on pelkkä OPD päällä/pois ja jos OPD on pois, niin silloin auto myös creeppaa. Muutenkin koko käyttistä ja/tai modeemia saa olla manuaalibuuttaamassa melkein viikoittain jonkun jumituksen tai sekoilun takia.
-Vakkari on yksi huonoimpia, mitä olen modernissa autossa joutunut käyttämään. Ylämäissä vauhti tippuu aina viisi alle asetetun ja alamäissä rullaa aina viisi yli. Sentään etäisyydenpito edessäajavaan on kohtuullisen hyvä ja maksimietäisyys tarpeeksi pitkä. Toisaalta "tyhmää" vakkaria ei ole sitten ollenkaan, mikä tuli todettua tuossa kun koko kamera/tutkajärjestelmä sanoi sopimuksena irti ja sain kuukauden päivät ajella kokonaan ilman vakkaria (kun venasin aikaa Volvon saatanan tukkoisiin huoltoihin)
-Kaistallapitoavustin (Pilot assist) tms. on aivan paska, siis käyttökelvottoman huono. Värkki on todella kulmikas ja joko kimpoilee kaistan reunasta reunaan tai sitten haluaa koko ajan väkisellä halata keskiviivaa tai mielellään harhailla vastaantulijoiden kaistan suuntaan. Tekee hyvin usein esim. liikenteenjakajien, liittymien ja muiden kuin [täysin suora tie jossa erittäin selkeät juuri maalatut kaistaviivat] kohdalla todella voimakkaita ja äkillisiä tempoiluja arvaamattomiin suuntiin. Lisäksi jos et koko ajan kohtuullisen voimakkaasti vemputa rattia tai yrität edes hellästi estää sitä ajamaan sinne vastaantulijoiden kaistalle tai liikenteenjakajaan, koko värkki menee mielenosoituksellisten täristelyiden kera pois päältä. Aluksi pistin vaan talven piikkiin, koska suurin osa noista ei talvella toimi kovin kummoisesti, mutta sulilla teillä tuo on ihan yhtä paska.
-Äppi on aivan paska. Toiminnoiltaan rajoittunut, erittäin hidas, hukkaa kohtuullisen usein yhteyeden autoon ja turhan monesti esim. käsky aloittaa kabiinin esilämmitys ei vaan mene ollenkaan läpi. Äpistä auton ovien avaaminen kestää 5-15 sekuntia vaikka seisoisi ihan vieressä. Puhelinavainta ei ole, eikä vissiin ole tulossakaan, vaikka Pollesta löytyy. Hyvä esimerkki tuosta äpin typeryydestä ja rajoittuneisuudesta on se, että äppi osaa kyllä ilmoittaa jos auton ikkuna on jäänyt auki, mutta sitä ei tietenkään voi äpistä suoraan sulkea. Latausrajaa ei myöskään voi jostain käsittämättömästä syystä säätää äpistä ollenkaan, vaan aina pitää könytä autoon.
-Pakkasella varsinkin sivuikkunat huurtuu todella helposti.
-Eriparirenkaat ja -vanteet edessä ja takana. Täysin idioottimainen ratkaisu, josta ei ole ainakaan peruskuskille mitään hyötyä, vaan pelkästään haittaa.
-Kulutus on melkoisen kovaa. Toki talviajo on talviajoa, mutta keskikulutus omistusajalta on ollut tähän mennessä 26.1 kWh/100 km (pääosin kaupunki/kehätieajoa). Pakkasella ja yli 80 km/h vauhdeissa mennään ihan heittämällä yli 30 kulutuksiin ja 200 km yhdellä latauksella jää kyllä haaveeksi jos ei lähde 100% ja aja lähes tyhjäksi. Tämä tosin ei nyt ole kovin kriittinen juttu, koska sähkö on halpaa ja tuo kovahko kulutus on se hinta, jonka joutuu maksamaan siitä, että auto ei näytä saippuakotelolta ja siinä on jatkuva neliveto. Pikalatausnopeuskin on ihan ok ja akun esilämmitys toimii, vaikka tosin vaatii kovaa uskoa automaation toimivuuteen, koska auto ei siitä esilämmityksestä (tai hirveästi oikein mistään muustakaan) anna kuskille _mitään_ informaatiota.

Toki osa näistä oli etukäteen tiedossa, mutta ajattelin, että eipä mikään sähköauto (tai auto ylipäätään) ole täydellinen, ainakin jos budjetilla liikutaan, mutta nyt kun näiden kaikkien kanssa on saanut elää, niin väkiselläkin miettii, että olisi noita varmaan parempiakin/vähemmän paskoja vaihtoehtoja ehkä ollut. On autossa toki hyviäkin puolia: liikkuu erittäin pirteästi, siinä on tosiaan se jatkuva neliveto, sähköautoksi kohtuullinen maavara, vetokykyä ja kokoisekseen autoksi ihan ok tilat matkustamossa ja kontissa ja mukavat penkit. Voihan se olla, että itsellä on käynyt vaan huono tuuri yksilön kanssa ja/tai tuo Volvo on vähän paska talviauto ja kunhan kesällä pääsee ajamaan enemmän, niin ääni kellossa muuttuu. Mutta toisaalta jos tädillä ois munat niin se ois setä ja setalainen jne.
Kävin kanssa Volvo XC40 T8:n koeajamassa silloin, kun se tuli. Muistaakseni rengasäänet olisi olleet aika suuret. Esim Peugeot e-2008 oli hiljaisempi.

T8 muistan, että jousitus olisi ollut siitä aika hassu, että kiihdyttyksissä reilummin keula nousee. Ja enemmän jarrutettaessa sitten tietysti toisin päin. Mutta kovin kuoppaisella tiellä en ajanut. Eli ainakin pehmeämpi jousitus, kuin esim Model Y. Varmaan Volvossa silti parempi jousitus kuin Teslassa.

Nythän nuo XC40 ja Polestar 2 on aika edullisia ostaa käytettynä. Toki se aika iso kulutus on yksi miinuksista. Mutta aika paljon noita autoja tuodaan ulkomailta tänne, eli suht haluttu vioista huolimatta.
 
Volvossa on mielestäni parempi jousitus kuin Tesla Y:ssä mutta on se silti välillä turhan jojo; esimerkiksi korotetulla tieosuudella se tekee yhden ylimääräisen heijausliikkeen verrattaessa Elroq:iin vakiona. Mutta niin teki lähes kaikki muutkin kokeilemani autot. Taas ajomukavuus hiekkatiellä kuoppineen ei ole kehuttava. Ja tuo keulan nousu ja lasku on jotain mitä en ole ennen kokenut sähköautoissani ja ei ole kovinkaan miellyttävä ellei sitten halua näyttää aina revittelevältä taia kaasulenkkarilta.

Kulutus on suhteellista, lähes kaikki koeajamani autot kuluttivat Volvon tasoa, tai jopa enemmän, ajessani lumipintaisella tiellä Turun ympäristössä tänä talvena Volvon kuluttaessa noin 200 Wh/ km( vaatii, että ajetaan yli 20 km päästäkseen noihin lukuihin sillä Volvokin lämmittää ajoakkua voimakkaasti joka ajon yhteydessä jos lämpötila on alle 5 astetta) mutta heti kun lämpötila on yli viisi astetta ja asfaltti kuiva niin kulutus on alle 190.
Kesällä menee 70:n vauhdissa lyhyetkin matkat useimmiten 170 W/ km, mikä on pakotetulle jatkuvanelivetoiselle autolle ok lukema( iX2 vei reilusti enemmän ajolenkeilläni). Jopa valitsemani takaveto-Elroq söi rauhallisesti ajaen 240 Wh/ km samalla reitillä missä Volvo vei 200 Wh/ km( 50 kilometrin ajolenkki kehätietä, motaria ja Turun kaupunkia sisältäen), kummassakin eco-moodi päällä mutta Elroqissa nastat ja Volvossa energiatehokkaat kitkat.

Jotkut pääsevät Volvoillaan ja Polestareillaan jopa alle 160 Wh/ km mitä kovasti ihmettelen, ellei sitten ole vapaan pudotuksen kulutus.
Ja, uutena autollani pääsi talvella hädin tuskin 240 km täydellä ajoakulla mutta tätä nykyä sillä pääsee talvellakin, jos nyt ei hulluna revittele ja pidä saunalämpötiloja, sen 300 kilometriä yhdellä istumalla( tällöin kulutus on 250 Wh/ km). Kulutus on siten tullut alas ja huimasti. Kuitenkin neljän vuoden latauskeskikulutus on kova, 370 Wh/ km mutta se johtuu siitä, että suurin osa ajoistamme on nurkka-ajoa ja siihen Volvoa ei ole suunniteltu. kymmenen kilometriä suuntaansa ja takaisin vie helposti 300- 400 Wh/ km jos lämpötila on nollassa tai alle.
 
No sitten sen Mersun pitää olla jo todella paska, koska XC40 ei kyllä ole hiljaista nähnytkään ja alusta on todella jäykkä. Ei toki samalla tavalla pintakova kuin Model Y, mutta melkoista pomppulinnaa täällä Mogadishun Vantaan perunapeltoteillä ajaminen on.

EQB:hen ei muuten taida saada ollenkaan koukkua.

Itsellä ollut nyt vajaa 4kk moinen omistuksessa tuollainen. Mallivuoden 2022 neliveto about kaikilla varusteilla ja täytyy kyllä sanoa, että jos nyt pääsisin ajassa taaksepäin niin jäisi kyllä hommaamatta.

Syyt, ei missään erityisessä järjestykssä:
-Tuo mainittu alusta ja rengasmelu. Koeajolla oli sopivasti lunta maassa rengasmelua vaimentamassa ja tiet sen verran tasaisia, että en tajunnut kuinka huonolla tolalla nuo on.
-Infotainment on hidas, buginen ja rajoittunut. Koko hommasta tulee vähän samanlainen fiilis kun yrittäisi jollain vuoden 2015 tabletilla pyörittää vuoden 2025 Androidia. Outoa on myös, Volvosta puuttuu ominaisuuksia, jotka käytännössä identtisestä Polestar 2:sta löytyy, kuten esim. OPD voimakkuuden säätö ja erillinen creep/stop säätötäppä. Volvossa on pelkkä OPD päällä/pois ja jos OPD on pois, niin silloin auto myös creeppaa. Muutenkin koko käyttistä ja/tai modeemia saa olla manuaalibuuttaamassa melkein viikoittain jonkun jumituksen tai sekoilun takia.
-Vakkari on yksi huonoimpia, mitä olen modernissa autossa joutunut käyttämään. Ylämäissä vauhti tippuu aina viisi alle asetetun ja alamäissä rullaa aina viisi yli. Sentään etäisyydenpito edessäajavaan on kohtuullisen hyvä ja maksimietäisyys tarpeeksi pitkä. Toisaalta "tyhmää" vakkaria ei ole sitten ollenkaan, mikä tuli todettua tuossa kun koko kamera/tutkajärjestelmä sanoi sopimuksena irti ja sain kuukauden päivät ajella kokonaan ilman vakkaria (kun venasin aikaa Volvon saatanan tukkoisiin huoltoihin)
-Kaistallapitoavustin (Pilot assist) tms. on aivan paska, siis käyttökelvottoman huono. Värkki on todella kulmikas ja joko kimpoilee kaistan reunasta reunaan tai sitten haluaa koko ajan väkisellä halata keskiviivaa tai mielellään harhailla vastaantulijoiden kaistan suuntaan. Tekee hyvin usein esim. liikenteenjakajien, liittymien ja muiden kuin [täysin suora tie jossa erittäin selkeät juuri maalatut kaistaviivat] kohdalla todella voimakkaita ja äkillisiä tempoiluja arvaamattomiin suuntiin. Lisäksi jos et koko ajan kohtuullisen voimakkaasti vemputa rattia tai yrität edes hellästi estää sitä ajamaan sinne vastaantulijoiden kaistalle tai liikenteenjakajaan, koko värkki menee mielenosoituksellisten täristelyiden kera pois päältä. Aluksi pistin vaan talven piikkiin, koska suurin osa noista ei talvella toimi kovin kummoisesti, mutta sulilla teillä tuo on ihan yhtä paska.
-Äppi on aivan paska. Toiminnoiltaan rajoittunut, erittäin hidas, hukkaa kohtuullisen usein yhteyeden autoon ja turhan monesti esim. käsky aloittaa kabiinin esilämmitys ei vaan mene ollenkaan läpi. Äpistä auton ovien avaaminen kestää 5-15 sekuntia vaikka seisoisi ihan vieressä. Puhelinavainta ei ole, eikä vissiin ole tulossakaan, vaikka Pollesta löytyy. Hyvä esimerkki tuosta äpin typeryydestä ja rajoittuneisuudesta on se, että äppi osaa kyllä ilmoittaa jos auton ikkuna on jäänyt auki, mutta sitä ei tietenkään voi äpistä suoraan sulkea. Latausrajaa ei myöskään voi jostain käsittämättömästä syystä säätää äpistä ollenkaan, vaan aina pitää könytä autoon.
-Pakkasella varsinkin sivuikkunat huurtuu todella helposti.
-Eriparirenkaat ja -vanteet edessä ja takana. Täysin idioottimainen ratkaisu, josta ei ole ainakaan peruskuskille mitään hyötyä, vaan pelkästään haittaa.
-Kulutus on melkoisen kovaa. Toki talviajo on talviajoa, mutta keskikulutus omistusajalta on ollut tähän mennessä 26.1 kWh/100 km (pääosin kaupunki/kehätieajoa). Pakkasella ja yli 80 km/h vauhdeissa mennään ihan heittämällä yli 30 kulutuksiin ja 200 km yhdellä latauksella jää kyllä haaveeksi jos ei lähde 100% ja aja lähes tyhjäksi. Tämä tosin ei nyt ole kovin kriittinen juttu, koska sähkö on halpaa ja tuo kovahko kulutus on se hinta, jonka joutuu maksamaan siitä, että auto ei näytä saippuakotelolta ja siinä on jatkuva neliveto. Pikalatausnopeuskin on ihan ok ja akun esilämmitys toimii, vaikka tosin vaatii kovaa uskoa automaation toimivuuteen, koska auto ei siitä esilämmityksestä (tai hirveästi oikein mistään muustakaan) anna kuskille _mitään_ informaatiota.

Toki osa näistä oli etukäteen tiedossa, mutta ajattelin, että eipä mikään sähköauto (tai auto ylipäätään) ole täydellinen, ainakin jos budjetilla liikutaan, mutta nyt kun näiden kaikkien kanssa on saanut elää, niin väkiselläkin miettii, että olisi noita varmaan parempiakin/vähemmän paskoja vaihtoehtoja ehkä ollut. On autossa toki hyviäkin puolia: liikkuu erittäin pirteästi, siinä on tosiaan se jatkuva neliveto, sähköautoksi kohtuullinen maavara, vetokykyä ja kokoisekseen autoksi ihan ok tilat matkustamossa ja kontissa ja mukavat penkit. Voihan se olla, että itsellä on käynyt vaan huono tuuri yksilön kanssa ja/tai tuo Volvo on vähän paska talviauto ja kunhan kesällä pääsee ajamaan enemmän, niin ääni kellossa muuttuu. Mutta toisaalta jos tädillä ois munat niin se ois setä ja setalainen jne.
Vanhalla EQB:llä ei saanut vetää, mutta 10/2023 alkaen on 1400 kg kaksivetoisella ja 1700 kg nelivedoilla:

Onpa paljastunut harvinaisen paljon harmituksia Volvosta! Kesärengaskauden alku on parasta aikaa koeajolle, jos rengasmelu/uraherkkyys kiinnostavat. Olethan jo käynyt tarkistamassa rengaspaineet valmistajan normisuositukseen (ei eco tai täyskuorma)? Liikkeet laittavat aina tyyliin 3 bar. Ilmatkin ovat lämmenneet, eli saattavat olla 10-15 % liian kovat, vaikka olisi pakkasella laitettu juuri oikein. Paljonko on urasyvyyttä, onko nopeusluokka kenties W/Y, mikä rengasmalli? Jos alkavat olla vaihtokunnossa (Liikenneturvan suositus 4 mm), niin Goodyear Efficientgrip Performance 2 (SUV) (nopeusluokka enintään V) olisi hyvä kompromissi mukavuuden, hiljaisuuden ja sähkönkulutuksen osalta. Ovat laatuun nähden edulliset, mutta pito on vain keskitasoa.

Edit. Eipä tuossa koossa välttämättä löydy tuota Goodyearia. Joku tällainen voisi olla suht mukava, hiljainen ja vähän kuluttava:

Tässä on väärä koko:

Mahdollisesti vielä hiljaisempaa, mutta kulutuksen kustannuksella:

Normikoko 19-tuumaisille on 235/50, mutta tuo 235/55 vähentää pintakovuutta (ilmatilan korkeus kasvaa vajaat 12 mm). Halkaisija saa kasvaa 5 % (muutoskatsastuksella 15 %) ja tuo kasvattaa vain 3,3 %. Mittarivirhe luultavasti pitäisi korjata, koska Volvossa on yleensä aika pieni mittarivirhe. Mittarivirhettä ei tarvitsisi korjata, jos valitseekin 225/55R19 (kanttari-ihottuman vaara kasvaa).
 
Viimeksi muokattu:
Kiinnostais vaihtaa nykynen F30 335i sähköautoon. Kriteereinä olis 300+ heppaa, neliveto > takaveto (ei etuvetoa), hiljainen, hyvä ajaa ja sedan. Budjetti 55k. BYD, Tesla ja MG on poissuljettuja.

Oikeastaan oon tullu siihen tulokseen että ainoastaan Polestar 2 ja BMW i4 täyttää kaikki kriteerit, kallistuen bemariin päin. Neliveto kiinnostais todella paljon, mutta mietityttää onko se 10ke arvoinen verrattuna e40. Toki myös tarjontaa eli valinnanvaraa näyttäis olevan M50-mallissa enemmän.
Onko kellään kokemuksia noista? Olen i4 M50 käynyt jo koeajamassa, ja se vaikutti hyvältä. Tunnottomampi ohjaus kuin nykyisessä, mutta niin kai kaikissa uusissa autoissa on.

Onko i4 jotain mitä pitäisi tietää? Tai Polestarissa? Pakollisia varusteita mitä ei kannata jättää pois? Jossain vuosimallissa tulleita ominaisuuksia mitkä ovat mielestänne pakollisia?
Itellä nyt ollut parivuotta ja vajaa 40tkm i4M50 alla niin tässä hieman kokemuksia.

Aloitetaan plussilla ei missään järjestyksessä:
-Tuntuu ja näyttää perinteiseltä autolta eikä ole että katsokaa minua olen sähköauto
-Ei ole kikkailtu mitää ihmeellisyyksiä vaan auton voi antaa ilman opastusta kenelle hyvänsä lainaan, jos on ajanut joskus bemarilla niin kaikki on tässä kuin muissakin saman merkin autoissa
-Erittäin hiljainen ja miellyttävä myös 20" vanteilla, alustan jäykkyys säädettävissä.
-Latautuu nopeasti säällä ku säällä
-Kulkee erittäin reippaasti
-Hyvä ajaa ja ei tunnu niin raskaalta ku on, motarilla menee ku juna
-Ajoavustimet toimii erittäin hyvin, tosin miinus siitä että jos automaattiohjaus tippuu jostain syystä pois niin se tekee sen piippaamalla ja heti, joku sekunnin parin viive olisi hyvä.
-Ei nitise, natise eikä kolise ja muutenkin tuntuu hyvin kasatulta
-Mielestäni tyylikkään näköinen vaikka keula jakaakin mielipiteitä
-M-sport penkit aivan erinomaiset
-Laser "lisäpitkät" on törkeän tehokkaat mutta käytettävyys hieman huono kun niitä ei saa itse päälle vaan menee automatiikalla.
-Kontti on iso ja helposti lastattava, koska hatchback
-Monille oleellisille asioille on jäljellä oma nappi
-Hudissa kaikki oleelliset tiedot ja hyvä navi
-Osaa navigoida hyvin ja järkevästi latureille ja saa asetettua minkä tehoisia ja minkä palvelun latureita suosii
-Jos bemarin oma meininki ei miellytä niin on myös CP/AA
-Edullinen ladata bemarin sopparilla mikä toimii kaikissa muissa paitsi tesla ja abc
-takuun pidennys 5vuoteen on edullinen ja uuteen sen sai pyytämällä kaupanpäälle

Sitten miinukset.
-Takapenkki on ahdas, M-sport penkeillä vielä entistäkin ahtaampi.
-Tilaa pikkusälälle on aika vähän ja ovilokerot tosi pienet.
-Ovien sulkuääni on kuin ladasta
-Jossain kohtia sisustaa on materiaaleissa havaittavissa halpuutusta
-Infotainment on alkuun varsin sekava mutta tutstumisen jälkeen aika helppo ja kaikki ominaisuudet saa pikanäppäimiin.
-Lisävarusteiset harman kardonit aika pettymys, subbarin vaihdolla muuttui erinomaiseksi
-Ainakin kitkarenkailla jotenki poikkeuksellisen levottoman tuntuinen liukkaalla. Tosin ekat kitkat itselle, ehkä ne aina näin surkeat.
-Kännykän langaton lataus on joku vitsi, lähinnä vaan lämmittää puhelinta.
-Ohjauksen tuntuma ei M50 ole yhtä hyvä ku takavetoisessa.
-Kääntöympyrä luokkaa valtamerilaiva
-Jostain syystä spotifyn äänenlaatu on carplayllä huomattavasti huonompi ku auton omalla apilla.

Alkupuolen tuotannosta kannattaa olla tarkkana, sirupulan takia saattaa puuttua kaikenlaista mikä on auton vakiovarusteena tai kuulua varustepakettiin muuten. Kuten potkukontti, 360 kamera jne.
Jos ei ole raaskittu ruksia varusteita niin auto on varsin karvalakki perusvarustein, ei aktiivikruisea, ei keyless go, ei hud, ei sähköpenkkejä, huonot popit jne.
Maaliskuu -23 jälkeen tehdyissä vaihdekeppi muuttui kepistä sellaiseksi pikkuvivuksi.
Heinäkuun -23 jälkeen infotainment muuttui 8.0:sta 8.5. Omaan makuun molempia testanneena ei kovinkaan merkittävää eroa ja normikäytön kannalta ero minimaalinen, tosin uudempi tietysti parempi.
Mitään ns. pakollista ei ole lisätty missään vaiheessa mitä ei olisi tullut OTA päivityksenä kaikkiin (esim esilämmitys akulle napista ilmaantui kaikille). -24 tullut facelift ei myöskään sisällä oikeastaan muuta ku erimallisen ratin ja hienot laser takavalot.
 
Tuleeko oikeasti ajettua usein kovalla pakkasella pitkää (yli 500km) matkaa vai miksi tämä on pakollinen varuste? Rajaa aika paljon muuten hyviä vaihtoehtoja pois, esim. alkupään MEBit.
Ei pääsääntöisesti tule pitkää matkaa. Kokemukset ilman akun lämmitystä olevan pikkuakkuisen sähkärin käytöstä 200-400 km ajosta talvikaudella ovat olleet sellaisia, että en ko. kriteerin osalta jousta. Lisäksi näen akun lämmityksen olevan oleellinen arvonaleneman osalta jatkossa samoin kuin isomman akun.

Mielestäni auton ominaisuuksien tai hinnan osalta ei tarvinne pahemmin joustaa, jotta akun lämmityksellä olevan auto mahtuu budjettiin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 961
Viestejä
5 112 207
Jäsenet
81 721
Uusin jäsen
Job

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom