Yleistä keskustelua sähköautoista

Mutta kantakaupungin kadunvarsipysäköijälle tilanne voi olla hankala. .
Kantakaupungin kadunvarsipysäköijä on kuitenkin katoava luonnonvara. Osa luopuu autosta kokonaan kun siitä tehdään liian kallista ja hankalaa kaupungeissa. Ne joilla on fyffee siirtää autonsa parkkihalleihin. Ne jotka autoa oikeasti tarvitsee, muuttaa muualle.
 
Parhaiten toimiva sähköautojen hankintatuki on se, että bensa maksaa pumpulla yli 2€. Tästä tulee tietysti muita seurauksia, mutta niistä keskutelu ei kuulu tähän ketjuun.
 
En kyllä ymmärrä miksi kukaan lähtisi kiusaamaan itseään sähköautoilulla ilman kotilatausmahdollisuutta (tai muuta vakituista), siinä kun menetetään kaksi sähköautoilun oleellista etua: (arkiajon) helppous ja (käyttökulujen) edullisuus.

Mutta meitä on moneen lähtöön ja jotenkin tuokin on jossakin vaiheessa ratkaistava jos sähköautoilusta koko kansan hupia halutaan, varsinkin kun alati suurempi osa väestöstä asuu betonikuutioissa.
 
Sinänsä ratkaistava on mielestäni vähän väärä termi, kun ratkaisut ovat jo olemassa. Jossain kantakaupungissa noihin valotolppiin voisi ottaa käyttöön noita ratkaisuja joissa laturi pultataan niiden kylkeen käytettäväksi. Lataus mahdollistuu ja ne ketkä tarvitsevat latausta päivittäin pääsevät laturin ääreen. Lähinnä vaatisi investoinnista infraan. Sinänsä noita voisi lätkiä ensin sinne tänne ja laajentaa sitä mukaan kun käyttöaste nousee (eli alkuun ei tartte joka tolppaan laittaa, mutta toki jos joku tolppa uusitaan tai tehdään paikalla muita huolto toimia niin asennetaan valmiiksi).

Toisekseen jos autolla pääsee sekalaista ajoa se 500km, niin aika vähän se varsinaisesti tarvitsee erillistä ratkaisua. Ennemmin autojen hinta vaan pitää laskea (eli käytettyjen sähkisten hinta laskee siinä samalla), että vähän ajettava polttis kannattaa sähkikseen vaihtaa. Tuohon kun ei mikään määrä ajomatkaa tule auttamaan. Bensan hinnallakaan ei ole tuohon juurikaan vaikutusta. Periaatteessa tietty päästötkin ovat pieniä kun kilometrejä ajetaan vähän, mutta toisaalta ne päästöt ovat suurempia kun ajetaan lyhyttä pätkää. Siksi joskus vähän ihmetyttää sähkisten käyttökulujen vertaaminen johonkin pihiin dieseliin. Käytännössä joku kasunvarsipaikan auto on vähän kuin omakin edellinen eli 2000 luvun alun bensiini laite, joka kuluttaa sen 30% enemmän polttonestettä vakiona jos sillä ei pidemmälle lähde. Aika usein sitäkin piti tankata vaikka tankki oli perinteiseen tapaan iso. Nykyisillä hybrideillä pääsee ehkä puolet tuosta matkasta ennen kuin pitää jo tankata.
 
Viimeksi muokattu:
En kyllä ymmärrä miksi kukaan lähtisi kiusaamaan itseään sähköautoilulla ilman kotilatausmahdollisuutta (tai muuta vakituista), siinä kun menetetään kaksi sähköautoilun oleellista etua: (arkiajon) helppous ja (käyttökulujen) edullisuus.

Mutta meitä on moneen lähtöön ja jotenkin tuokin on jossakin vaiheessa ratkaistava jos sähköautoilusta koko kansan hupia halutaan, varsinkin kun alati suurempi osa väestöstä asuu betonikuutioissa.
Taidetaan kuitenkin aika pienestä populaatiosta puhua joilla täyttyy seuraavat ehdot: asutaan kantakaupungissa, omistetaan auto, pysäköidään aina kadunvarteen ja eikä pystytä lataamaan töissä. Kantakaupungin ulkopuolella sitten niillä ketkä asuu kerrostalossa ja omistavat auton, on heillä myös suurella todennäkösyydellä vakituinen parkkipaikka taloyhtiön parkkipaikalta, jossa on myös suurella todennäkösyydellä on lämmitystolppa. Siitä lämmitystolpasta kestää latailla asianmukaisella pistorasialla 8Amppeerilla eli 1,8kW teholla.
 
En kyllä ymmärrä miksi kukaan lähtisi kiusaamaan itseään sähköautoilulla ilman kotilatausmahdollisuutta (tai muuta vakituista), siinä kun menetetään kaksi sähköautoilun oleellista etua: (arkiajon) helppous ja (käyttökulujen) edullisuus.

Mutta meitä on moneen lähtöön ja jotenkin tuokin on jossakin vaiheessa ratkaistava jos sähköautoilusta koko kansan hupia halutaan, varsinkin kun alati suurempi osa väestöstä asuu betonikuutioissa.
Ensimmäiset 1,5kk tuli pyristeltyä ilman kotilatausta pk-seudulla. Vaikka tilanne on muuttunut huomattavasti parempaan 2-4km säteellä, sähkistä ei pihasta löytyisi. Tiedä sitten olisinko jaksanut säätää 1,8kW -lataustehollakaan kovin pitkään.

Esim eilen reilu 800km vedon jälkeen olisi ollut hieno vielä lähes kotipihassa käydä ensin lataamassa puolen yön kulmilla vs. nyt pystyi kylmästi ajella kotio, että akussa jäljellä 1%.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
256 084
Viestejä
4 447 867
Jäsenet
73 701
Uusin jäsen
mtlvmpr

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom