- Liittynyt
- 22.10.2017
- Viestejä
- 4 482
Tänään tuli tehtyä ensimmäinen geokätköilypäivä sähkiksellä, vaikka autolla jo yli 10tkm jo rullailtu.
Yksi isoimpia syitä sekä sähkikseen, että teslaan siirtymisessä oli se, että geokätköilyssä auto pysähtelee 0,5-2km välein tosi usein. Sit on paikallaan lyhimmillään minuutin, pisimmillään 2h ja mitä tahansa siltä välillä. Eli nyt saa auton pidettyä ilmastoinnin osalta kokoajan samassa, eikä ole tarvetta silti tyhjäkäyttää autoa. Toki vielä kosteuden tunnistus, joten hikisenä metsässä rämpimisen jälkeen ei oo ikkunat huurussa.
No aamulla lähdettiin Uuteenkaupunkiin mutta matkalla käytiin vehmaalla. Ukissa pyörittiin useita kätköjä, käytiin syömässä. Sieltä sit lähdettiin kustaviin, siellä vähän lossilla yli ja muutamat kätköt vastarannalla, sieltä takaisin ja taivassalon kautta kotiin. Neljä uutta kuntaa kätköjen osalta, kaiken kaikkiaan yli 20 kätköä, ilmastointi kaikkialla päällä pysähdyksissäkin, sekä myös kamerat tallensi aina paikallaan ollessa. Kaikkialla ajettiin autopilotin kanssa, eli ei millään säästöliekillä menty.
Kaiken kaikkiaan reissu kesti noin 8-21 ja kotiin tultua vaimo lähti vielä naapuri kunnasta hakemaan koiralle peuranluita.
Eli koko päivä liikenteessä, koko päivä auto pidettiin tietyssä lämpötilassa. Varmaan joutu latailemaan aika monesti ja kulut varmaan aika paljon? No itseasiassa ei. Yöllä ladattiin täyteen, 9,5e. Koko päivän aikana ei ladattu kertaakaan! Eli edes tuollaisessa jatkuvassa pysähteltyssä ja ilmastoinnin/kameroiden käytössä ei range tullut ongelmaksi. Matkanteon kannalta auto oli juuri niin nautinnollinen kuin tähänkin asti.
Kaiken kaikkiaan erillisiä ajoja tuli 39kpl päivään. Eli niin monta kertaa se vanha diesel ois käynnistetty ja sammutettu. Tää ei ollu ees pahimmasta päästä mitä tollanen kätköilyreissu voi olla, jos olisi pienemmällä alueella niitä etsinyt. Helposti voisi tulla 80kpl noita ajoja.
Tulikaste sähkiksellä tohon harrastukseen kunnolla nyt takana ja toimi selvästi paremmin kuin toivoin ennen auton ostoa. Ei vaan polttis pysty tohon touhuun, vaikka rangea niissä enempi onkin.