Ehkä sinun kannattaa lähettää korjauspyyntö Liikenne- ja Viestintävirastolle, kun kerran tiedät paremmin... Virallisen tiedon mukaan yksityistietä on sekä määrällisesti että kilometrimäärältään valtaosa. Toki taas esimerkiksi väestöstä valtaosa ei asu yksityisteiden varrella, eli niiden voi toki sanoa vaikkapa olevan merkitykseltään vähäisempiä kuin julkisten teiden.Aikamoista potaskaa nyt. Suomessa ei todellakaan ole suurin osa tiestöstä yksityisteitä. Paljon niitä on, mutta lähinnä jotain harvakseltaan käytettyjä metsäautoteitä ne.
Liikenne- ja Viestintävirasto sanoi:
- Yksityisteitä on noin 370 000 km, kun valtion hallinnoimia teitä on noin 80 000 km.
- Siltoja yksityisteillä on noin 12 000 kpl.
- Yksityisteiden varrella on arviolta noin 30 000 yritystä, 40 000 maatilaa, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 kesämökkiä.
- Käyttäjiä yksityisteillä on noin 2 miljoonaa.
- Yksityisteiden varrella asuu noin puoli miljoonaa suomalaista.
- Yksityisteiltä lähtee noin 4 000 puurekkaa päivässä.