• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltojen mellakat (2020 Toukokuu)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ATE
  • Aloitettu Aloitettu
Ei Halla-aho mitään hyssyttele vaan asettelee tuon oikeisiin mittasuhteisiin. Ei tuo nyt ollut oikeasti enempää kuin pelkkä hihhuleiden rähinä josta poliisien mokan seurauksena päästiin tunkeutumaan sisälle valtion rakennukseen. Vastaavia yrityksiä on ollut ihan BLM riehumisessa ja vaikka Women's marchissakin. Poliisi ei kuitenkaan mokannut niissä niin ei ne nyt sitten olleet mitenkään ihmeellisiä.

BLM mielenosoituksiin voidaan verrata kuolonuhrien määrällä joka on kymmenkertainen tai tuhottujen valtion rakennusten määrällä joka on satakertainen ja bonuksena satoja tuhottuja yksityishenkilöiden yrityksiä.

Kuinka monta kertaa BLM ryhmät ovat yrittäneet väkivalloin tunkeutua Kongressiin pysäyttämään vaaliprosessia? Tai mitenkään muuten estämään Kongressin perustuslaissa määritettyä työtä?

Kiinnostaisi nähdä mikä olisi Halla-ahon reaktio siihen että jos hänestä jossain vaiheessa ollaan äänestämässä pääministeriä ja kriittisellä hetkellä pari sataa takkuryhmäläistä murtautuu eduskuntataloon nippusiteiden kanssa, jättää pari putkipommia ja kasan molotovin cocktaileja ympäri Arkadianmäkeä, tappaa poliisin ja pakottaa Halla-ahon ja muut kansanedustajat pakenemaan suojatiloihin kunnes poliisi saa lisävoimia rakennuksen turvaamiseen. Jotenkin veikkaan että siinä vaiheessa jos joku kommentoisi "No se on sitä samaa riehumista mitä ne soihdutyypit teki silloin itsenäisyyspäivän" niin Halla-aho ei olisi samaa mieltä.
 
En usko, että heillä kaikilla ollut mitään suunnitelmaa. Osa vaan riehumassa. Osalla oletettavasti ollut halua ottaa panttivankeja, mutta mitä varten selvinnee ehkä joskus. Tuskin kuitenkaan noilla ollut tarkoituksena ottaa valtiota haltuun. Vain estää äänien sertifiointi ja tarjota johdolle enemmän vaihtoehtoja. Mutta tätä tullaan tutkimaan aika paljon ja tästä tulee runsaasti kuulemisia.
Eikö niillä ollut nippusiteitä mukana, jos saavat jonkun "petturin" kiinni.
 
Kuinka monta kertaa BLM ryhmät ovat yrittäneet väkivalloin tunkeutua Kongressiin pysäyttämään vaaliprosessia? Tai mitenkään muuten estämään Kongressin perustuslaissa määritettyä työtä?

Kiinnostaisi nähdä mikä olisi Halla-ahon reaktio siihen että jos hänestä jossain vaiheessa ollaan äänestämässä pääministeriä ja kriittisellä hetkellä pari sataa takkuryhmäläistä murtautuu eduskuntataloon, tappaa poliisin ja pakottaa Halla-ahon ja muut kansanedustajat pakenemaan suojatiloihin kunnes poliisi saa lisävoimia rakennuksen turvaamiseen.

Muutenkin jännä tapa niputtaa kaikki BLM mielenosoitukset yhteen. Noista pitäisi ottaa yksittäinen miekkari ja verrata sitä tähän.
 
Kuinka monta kertaa BLM ryhmät ovat yrittäneet tunkeutua Kongressiin pysäyttämään vaaliprosessia?

BLM mellakoitsijat yrittivät tunkeutua esim. valkoiseen taloon eli samalla tulkintalogiikalla yrittivät syöstä laillisen presidentin vallasta ja presidentti joutui pakenemaan bunkkeriin. Ihan samaa tasoa tuo on.

Viimeksi muokattu:
BLM mellakoitisijat yrittivät tunkeutua esim. valkoiseen taloon eli samalla tulkintalogiikalla yrittivät syöstä laillisen presidentin vallasta ja presidentti joutui pakenemaan bunkkeriin. Ihan samaa tasoa tuo on.

Pakenenemaan bunkkeriin? Eikös trump tehnyt vain tarkastuskäynnin, koska se ei pakene mitään?
 
BLM mellakoitisijat yrittivät tunkeutua esim. valkoiseen taloon eli samalla tulkintalogiikalla yrittivät syöstä laillisen presidentin vallasta ja presidentti joutui pakenemaan bunkkeriin. Ihan samaa tasoa tuo on.

Mihin pohjautuu väite että ne olisivat yrittäneet tunkeutua valkoiseen taloon? Joo, se oli erittäin äänekäs mellakka/protesti. Mutta se että väitetään että olisivat yrittäneet murtautua Valkoiseen Taloon, saati sitten että olisivat pyrkineet tekemään Trumpille jotain, on puhdasta spekulaatiota.
Capitolin tapauksessa me tiedetään että ne halusi murtautua Kongressiin, me tiedetään että ne pyrkivät estämään Kongressin toimet demokraattisten vaalien vahvistamisessa. Ja me tiedetään että siellä oli väkeä jotka olivat varustautuneet niin että näyttää pahasti että ainakin joillakin oli vielä pahempia suunnitelmia.
 
Mihin pohjautuu väite että ne olisivat yrittäneet tunkeutua valkoiseen taloon? Joo, se oli erittäin äänekäs mellakka/protesti. Mutta se että väitetään että olisivat yrittäneet murtautua Valkoiseen Taloon, saati sitten että olisivat pyrkineet tekemään Trumpille jotain, on puhdasta spekulaatiota.

Joo siellä ilmeisesti muuten vaan poliisi lämpimikseen latasi koko paikan kyynelkaasua täyteen ja Trumppi muuten vain joutui lähtemään karkuun koska turvamiehet olivat sitä mieltä. Ihme vänkäämistä.
 
Jep, ja nippusidehemmojen varustus on täys militantti varustus, backlavat naamalla jne.
Olivat panttivanki hommissa.

zip-cuffs-capitol-1-scaled.jpg

Ihan vitsilläkin huusivat yhdessä, että hirttäkää Pence.
 
Ei Halla-aho mitään hyssyttele vaan asettelee tuon oikeisiin mittasuhteisiin. Ei tuo nyt ollut oikeasti enempää kuin pelkkä hihhuleiden rähinä josta poliisien mokan seurauksena päästiin tunkeutumaan sisälle valtion rakennukseen. Vastaavia yrityksiä on ollut ihan BLM riehumisessa ja vaikka Women's marchissakin. Poliisi ei kuitenkaan mokannut niissä niin ei ne nyt sitten olleet mitenkään ihmeellisiä.

BLM mielenosoituksiin voidaan verrata kuolonuhrien määrällä joka on kymmenkertainen tai tuhottujen valtion rakennusten määrällä joka on satakertainen ja bonuksena satoja tuhottuja yksityishenkilöiden yrityksiä.
Jussihan ei voi oikeita mittasuhteita mitenkään varmasti tässä vaiheessa tietää, mutta onhan tuolta nyt selvästi huolestuttavia merkkejä siitä että osalla porukasta oli jotain ikävämpää kuin vaan pieni riehuminen mielessä. Pelkästään se että vastassa olevista poliiseista piittaamatta rikotaan paikat ja tunkeudutaan edustajainhuoneen saliin asti varustautuneena niin, että voisi ottaa porukkaa vangiksi. Ne aseet mitä oli mukana. Väkijoukon "hang Mike Pence" huudot ja silminnäkijälausunnot että useat henkilöt ilmoitti olevansa siellä sillä asialla. Kuvissa nähdyt nippusidemiehet on muuten jo FBI löytänyt ja ottanut talteen.
 
No täysin oikeassahan Halla-aho tuossakin oli.

Väitääkö joku edes täällä että Capitol Hillin hihhuleilla oli oikeasti joku vakaa suunnitelma miten he ottavat valtion haltuunsa tai että kyseessä oli joku vakavastiotettava vallankaappausyritys?

Ja Ohisalosta että tällä nyt tuntuu olevan huomattavia vaikeuksia tuomita oman porukan hulinointia.

Siellä oli hyvin monenlaista porukkaa mukana. Osa meni porukan mukana hetken mielijohteesta, mutta osalla oli vakaa uskomus, että ovat tekemässä vallankumousta, kun Q oli sellaista pitkään profetioinut. Se, että hyökkäys oli huonosti suunniteltu, tai suunnitelma ei ollut kovin realistinen, on sivuseikka. Vakaa aikomus oli suurella todennäköisyydellä ainakin sillä porukalla, joka oli aseistautunut, jolla oli molotovin koktaileja ja putkipommeja, tai nippusiteitä mukana. Ei ne sinne olleet tulleet remonttia tekemään, vaan kansannousua suorittamaan ja panttivankeja ottamaan.
 
Onneks nykyään monet kuvaa näitä touhuja ja monella mellakoijalla on omat kamerat, niin saadaan helpommin vastuuseen kaikki urpot ja idiootit :tup:
 
Siellä oli hyvin monenlaista porukkaa mukana. Osa meni porukan mukana hetken mielijohteesta, mutta osalla oli vakaa uskomus, että ovat tekemässä vallankumousta, kun Q oli sellaista pitkään profetioinut. Se, että hyökkäys oli huonosti suunniteltu, tai suunnitelma ei ollut kovin realistinen, on sivuseikka. Vakaa aikomus oli suurella todennäköisyydellä ainakin sillä porukalla, joka oli aseistautunut, jolla oli molotovin koktaileja ja putkipommeja, tai nippusiteitä mukana. Ei ne sinne olleet tulleet remonttia tekemään, vaan kansannousua suorittamaan ja panttivankeja ottamaan.
Kenellä oli putkipommeja ja molotovin cocktaileja?
 
Viimeksi muokattu:
BLM mellakoitsijat yrittivät tunkeutua esim. valkoiseen taloon eli samalla tulkintalogiikalla yrittivät syöstä laillisen presidentin vallasta ja presidentti joutui pakenemaan bunkkeriin. Ihan samaa tasoa tuo on.

Mestari Trump on kylläkin kertonut, että kävi vain tarkastamassa bunkkerin. Kahdesti.
 
No eipä hirveästi näyttänyt haittaavan sitä "rauhallista" osaa siitä porukasta ne riehujat kun vaan jatkoivat marsimista ja antoivat niiden riehujien tulla vaan mukana riehumassa. Lisäksi jos luet tuon tiedotteen niin siellä lukee myös että poliisi käski monta kertaa tätä porukkaa haajaantumaan mutta jatkoivat vaan matkaa ja tuhoamista. Ei todellakaan ole mitään rauhallista mielenosoittamista tuollainen.
Ollaankos tästä Capitolin mielenosoituksesta samaa mieltä että rauhallinen osa porukasta on vastuussa myös riehujista ja lainrikkojista?
 
Taisi lopultakin tulla selväksi että minkä tasoinen uhka äärioikeisto on. Aika mitätön.

Muutama hullu tunkeutuja ja heidän tappama yksi poliisi uhri riitti saada aikaan uskomattoman myllyn ja sananvapauden rajoittamisen jollaista ei ole ennen nähty sitten natsisaksan.

Mutta entä kun äärivasemmisto tappoi järestään ihmisiä kaduille (kukaan ei tiedä lukemaa tarkasti). Kymmenet miljoonat BLM ja antifantit lähtivät kaduille ja tuhosivat kaiken mikä eteen tuli.

Ajattelkaa hetki noita lukuja! Muutama hullu murtautui rakennukseen ja tappoi poliisin vs kymmenet miljoonat tuhosi ja tappoi säälittä.

Äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat tosiasia, mutta toinen on todellinen vakava uhka ja toinen on muutaman sekopollan seura
 
Ajattelkaa hetki noita lukuja! Muutama hullu murtautui rakennukseen ja tappoi poliisin vs kymmenet miljoonat tuhosi ja tappoi säälittä.
Just ni. Jokikinen oli koko kesän vain tappamassa porukkaa. Olis nyt luullut yli kymmenen miljoonan saavan lahdattua hieman enemmänkin. Tosin ehkä kertoo juuri Trumpin kannattajien vaarallisuuden. Niitä ei tarvita kuin muutama, niin ruumiita tulee.
 
Asiaton käytös
Taisi lopultakin tulla selväksi että minkä tasoinen uhka äärioikeisto on. Aika mitätön.

Muutama hullu tunkeutuja ja heidän tappama yksi poliisi uhri riitti saada aikaan uskomattoman myllyn ja sananvapauden rajoittamisen jollaista ei ole ennen nähty sitten natsisaksan.

Mutta entä kun äärivasemmisto tappoi järestään ihmisiä kaduille (kukaan ei tiedä lukemaa tarkasti). Kymmenet miljoonat BLM ja antifantit lähtivät kaduille ja tuhosivat kaiken mikä eteen tuli.

Ajattelkaa hetki noita lukuja! Muutama hullu murtautui rakennukseen ja tappoi poliisin vs kymmenet miljoonat tuhosi ja tappoi säälittä.

Äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat tosiasia, mutta toinen on todellinen vakava uhka ja toinen on muutaman sekopollan seura
Mene nyt helvettiin tuon paskasi kanssa ihan oikeasti.

Ei Halla-aho mitään hyssyttele vaan asettelee tuon oikeisiin mittasuhteisiin. Ei tuo nyt ollut oikeasti enempää kuin pelkkä hihhuleiden rähinä josta poliisien mokan seurauksena päästiin tunkeutumaan sisälle valtion rakennukseen. Vastaavia yrityksiä on ollut ihan BLM riehumisessa ja vaikka Women's marchissakin. Poliisi ei kuitenkaan mokannut niissä niin ei ne nyt sitten olleet mitenkään ihmeellisiä.

BLM mielenosoituksiin voidaan verrata kuolonuhrien määrällä joka on kymmenkertainen tai tuhottujen valtion rakennusten määrällä joka on satakertainen ja bonuksena satoja tuhottuja yksityishenkilöiden yrityksiä.
Osaat varmaan esittää pari linkkiä väitteidesi tueksi? Kymmenkertainen kuolonuhrien määrä? Satoja tuhottuja yrityksiä? Ja jopa Womens March tappoi ihmisiä, tämä on mennyt minulta ohi.

Joo siellä ilmeisesti muuten vaan poliisi lämpimikseen latasi koko paikan kyynelkaasua täyteen ja Trumppi muuten vain joutui lähtemään karkuun koska turvamiehet olivat sitä mieltä. Ihme vänkäämistä.
Niinhän siinä nimen omaan kävi? Oletko yhtään perehtynyt maailman tapahtumiin vai mututuntumallako vaan huutelet? Tässä se sinun "valkoiseen taloon tunkeutuminen" nyt on:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Asiaton käytös
Mene nyt helvettiin tuon paskasi kanssa ihan oikeasti.

Haista sinä se paska noiden valemedioidesi kanssa
 
Poliisit näyttävät ihan avanneen oven noille tulijoille. Mahtoivatkohan ne kävellä hyvin suunniteltuun propaganda ansaan? Ainakaan tuo aloitus ei oikein näytä miltään väkivaltaiselta vallankumous yritykseltä.

Siltähän tuo videon perusteella näyttää, onko mielestäsi kyse lavastuksesta, deep fakesta vai muuten vain fake newssistä kun lähteenäkin on CNN?
 
Rauhallinen osa porukasta ei ollut suojaamassa riehujia, toisin kuin antifa/blm- rikollisissa riehunnoissa.
Siihen löytyy vissiin ihan kunnollisia todisteitakin että se rauhallinen osa oli siellä vain riuhujia suojaamassa noissa BLM -mielenosoituksissa.

Tuo Trump kannattajien hirsipuun tuonne tuominen ja jättäminen ei oikein kuvaa musta rauhallista osaa, vaikka eivät riuhuneetkaan. Mutta mun silmissä heille hirttäminen olisi ollut OK. Siis sen mielikuvan sain kun katsoin tuota lähetystä silloin. Tosin todisteeni taitaa asiasta jäädä samalle tasolle.

Itselleni tosin näyttää nyt siltä että Trumpin kannattajilla on kaksoisstandardit.
 
Tässä nopealla etsimisellä muutama esimerkki jos tarkoitat tämän tyyppistä käyttäytymistä:
Take the word of the anarchists themselves, who lay out the strategy in Crimethinc, an anarchist publication: Black-clad figures break windows, set fires, vandalize police cars, then melt back into the crowd of peaceful protesters.

Chicago Police Department officials released a surveillance video late Monday, taken with existing closed-circuit city cameras monitoring Chicago’s Grant Park, showing a peaceful protest being used as cover to instigate an all-out riot that injured dozens of police officers and led to several arrests.

BLACK Lives Matter protesters put a Donald Trump effigy in a guillotine outside of the White House

BLM protesters in Portland took to the streets once again Saturday night, dragging a mock guillotine through a suburban neighborhood, where they burned American flags and ‘executed’ a stuffed bear.

rauhallisella osalla varmasti oli pääasiassa mielenosoittaminen mielessä, väkijoukon hyväksikäyttäminen on helpompaa jos se suojelee tätä käytöstä eikä yritä estää/auta viranomaisia.
 
Vaikkei kuolleita olekaan kymmenkertaista määrää, vaan vain 19 niin onhan blm:n aiheuttama tuho aivan eri sfääreissä kuin mitä tuolla tapahtui.

Ymmärrät varmaan, että noita BLM protesteja oli yli 9 000 ympäri Yhdysvaltoja ja ne jatkuivat kuukausia? Poliisin vastaus lähes jokaiseen erittäin moneen protestiin oli väkivaltainen, niin on se kumma jos jossakin näistä protesteista kiehuu kattila yli.

Tässä nopealla etsimisellä muutama esimerkki jos tarkoitat tämän tyyppistä käyttäytymistä:

Näin by the way, oletko nyt ihan varma, että haluat käyttää tätä sivusta tosissasi uutislähteenä:lol:

Edit: Korjattu sanamuotoja tarkemmiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärrät varmaan, että noita BLM protesteja oli yli 9 000 ympäri Yhdysvaltoja ja ne jatkuivat kuukausia?

Nehän jatkuu edelleen, tossa jutussa kerrotaan että hintalappu johtuu siitä että ne ovat levinneet niin laajalle ja kestäneet pitkään.
Niinkuin sanoin, tuhon määrä on ihan eri luokkaa kuin tossa maga riehumisessa.
 
Ymmärrät varmaan, että noita BLM protesteja oli yli 9 000 ympäri Yhdysvaltoja ja ne jatkuivat kuukausia? Poliisin vastaus lähes jokaiseen protestiin oli väkivaltainen, niin on se kumma jos jossakin näistä protesteista kiehuu kattila yli.
Ja lähdettä tähän että " Poliisin vastaus lähes jokaiseen protestiin oli väkivaltainen", kiitos. Mitä itse noita katselin niin kyllä suurimmassa osassa poliisi joko perääntyi tai ei ollut paikalla ollenkaan.
 
Jo aiemmin linkkasin tuon ns. "kuuluisimman" videon Trumpin raamattu photo opista, näitä uutistoimistojen ja yksityishenkilöiden kuvaamia videoita on netti pullollaan. Erittäinen monen uutistoimiston kuvausryhmät ovat jääneet tulilinjalle kun kyynelkaasua on alkanut satamaan rauhallisten mielenosoittajien päälle. Toki jos mielenosoituksia on ollut 9 000, niin monet ovat päättyneet normaalisti. Mutta näitä väkivaltaisesti hajotettuja mielenosoituksia on ollut aivan liikaa. Pistää miettimään mihin ne kyynelkaasut unohtuivat kun Capitoliin mentiin?

Linkit:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Nehän jatkuu edelleen, tossa jutussa kerrotaan että hintalappu johtuu siitä että ne ovat levinneet niin laajalle ja kestäneet pitkään.
Niinkuin sanoin, tuhon määrä on ihan eri luokkaa kuin tossa maga riehumisessa.
Niin, rahallinen vahinko vs. ihmishenkien menetys. Kumpikohan on tärkeämpää?
 
Viimeksi muokattu:
Niin, BLM-mellakoissa on kuollut mitä, jotain 35 ihmistä, satoja loukkaantuneita. Myös poliiseja. Täysin eri luokkaa kuin tuo maga-mellakka siis.
Jos vertaat noita keskenään, niin ymmärrät varmaan että silloin tulee verata kaikkia äärioikeiston mielenosoituksia kaikkiin BLM mielenosoituksiin? Eikä tuhansien BLM mielenosoituksien saldoa vain viimeisimpään MAGA mellakkaan?

"When the review widened its category from antifa to "left-wing violence," it found 21 victims had been killed since 2010, compared to 117 people killed in right-wing violence, in the same time period. "

Edit: Lisätäänpäs se vielä, että suurin osa erittäin moni loukkaantuneista BLM mielenosoituksissa on nimenomaan mielenosoittajia joita poliisi on pahoinpidellyt, eikä ulkopuolisia joita mielenosoittajat ovat mukiloineet.
 
Viimeksi muokattu:
Jos vertaat noita keskenään, niin ymmärrät varmaan että silloin tulee verata kaikkia äärioikeiston mielenosoituksia kaikkiin BLM mielenosoituksiin? Eikä tuhansien BLM mielenosoituksien saldoa vain viimeisimpään MAGA mellakkaan?

Edit: Lisätäänpäs se vielä, että suurin osa loukkaantuneista on nimenomaan mielenosoittajia joita poliisi on pahoinpidellyt, eikä ulkopuolisia joita mielenosoittajat ovat mukiloineet.
Tuollaset termit kuten "suurin osa", "lähes jokainen" jne eivät merkkaa mitään jos sinulla ei ole laittaa tilastoa että se todellakin on suurin osa. Se että sinusta tuntuu että suurin osa loukkaantuneista on mielenosoittajia ei todista yhtään mitään kuten ei todista pari videotakaan. Tuollaisilla termeillä on ihan turha koittaa pönkittää omaa argumenttiään jos ei ole laittaa faktaa mukaan että se todellakin on se suurin osa mistä puhutaan.
 
Ei nyt ihan suoraan vastauksena viimeksi väännettyyn aiheeseen, mutta suurin osa (93%) noista mielenosoituksista oli rauhallisia: https://www.washingtonpost.com/nati...3c359a-edec-11ea-99a1-71343d03bc29_story.html
 
Tuollaset termit kuten "suurin osa", "lähes jokainen" jne eivät merkkaa mitään jos sinulla ei ole laittaa tilastoa että se todellakin on suurin osa. Se että sinusta tuntuu että suurin osa loukkaantuneista on mielenosoittajia ei todista yhtään mitään kuten ei todista pari videotakaan. Tuollaisilla termeillä on ihan turha koittaa pönkittää omaa argumenttiään jos ei ole laittaa faktaa mukaan että se todellakin on se suurin osa mistä puhutaan.
Totta tuokin, samaa mieltä.

Pointtini oli kuitenkin, että on aivokuollutta verrata tuhansien protestien saldoa yhden yksittäisen protestin saldoon.
 
Huomautus - olkiukkoilu, älä pistä sanoja toisen käyttäjän suuhun
Tuollaset termit kuten "suurin osa", "lähes jokainen" jne eivät merkkaa mitään jos sinulla ei ole laittaa tilastoa että se todellakin on suurin osa. Se että sinusta tuntuu että suurin osa loukkaantuneista on mielenosoittajia ei todista yhtään mitään kuten ei todista pari videotakaan. Tuollaisilla termeillä on ihan turha koittaa pönkittää omaa argumenttiään jos ei ole laittaa faktaa mukaan että se todellakin on se suurin osa mistä puhutaan.

Et varmaan sitten yleistä kaikkia "BLM" mielenosoituksiakaan BLM mielenosoituksiksi jos ei ole ole faktaa tai tilastotietoa että siellä oikeasti oli BLM organisaation mielenosoituksen taustalla? Muutenhan se oli vain mielenosoitus jossa on saattanut olla BLM porukkaa, mutta jos BLM organisaatio ei ole sitä järjestänyt niin on väärin sanoa että se oli BLM mielenosoitus. Montako näistä edellä mainituista tuhansista BLM mielenosoituksista oikeasti täyttäisi tuon sinun vaatimuksesi eli esim osallistujien taustoja on tutkittu tilastollisesti tai järjestäjä on tiedossa.
 
Jos vertaat noita keskenään, niin ymmärrät varmaan että silloin tulee verata kaikkia äärioikeiston mielenosoituksia kaikkiin BLM mielenosoituksiin? Eikä tuhansien BLM mielenosoituksien saldoa vain viimeisimpään MAGA mellakkaan?
Mitä on "äärioikeisto"? Ja noita voi todellakin verrata keskenään. Kommareiden mielenosoituksissa mm. tuhottiin ihmisten omaisuutta ja yrityksiä, tapettiin sivullisia jne. On täysin selvää kumpi on ollut pahempi.
 
Huomaan että on termit hakusessa, kun ei ole jenkeissä kommareiden mielenosoituksia nähty sitten Vietnamin sodan (jos silloisiakaan laskettiin). Varmaan löytyy myös linkkiä sivullisten tappamiseen? Vai meinaatko nyt tuota Capitolin iskua missä kuoli viisi ihmistä?

Tässä sinulle hieman lisäluettavaa äärioikeiston terrorismista.
"To evaluate the ongoing threat from different types of terrorists, however, it is useful to consider the proportion of fatalities attributed to each type of perpetrator annually. In 14 of the 21 years between 1994 and 2019 in which fatal terrorist attacks occurred, the majority of deaths resulted from right-wing attacks. In eight of these years, right-wing attackers caused all of the fatalities, and in three more—including 2018 and 2019—they were responsible for more than 90 percent of annual fatalities.11 Therefore, while religious terrorists caused the largest number of total fatalities, right-wing attackers were most likely to cause more deaths in a given year. "

"The report, published Thursday by the Center for Strategic and International Studies, found that white supremacist groups were responsible for 41 of 61 “terrorist plots and attacks” in the first eight months of this year, or 67 percent. "
"The report said that “far-left and far-right violence was deeply intertwined” and that far-left groups, including anarchists and antifascist organizations, were responsible for 12 attacks and plots so far this year, or 20 percent of the total number, up from 8 percent in 2019. "

"When the review widened its category from antifa to "left-wing violence," it found 21 victims had been killed since 2010, compared to 117 people killed in right-wing violence, in the same time period. Jihadist groups were responsible for 95 people's deaths since 2010. "

Niin varmaan, jos kerran WaPo niin väittää.

Samalla periaatteella kuudennen päivän mellakkakin oli vain "enimmäkseen rauhallinen mielenosoitus".
Mitä ihmettä nyt selität? WaPo ei tuossa väitä yhtään mitään, vaan kertoo mitä ulkopuolinen tutkimus on saanut selville.

"Using media accounts and other public information, the report identified 7,750 protests from May 26 through Aug. 22 that were linked to the Black Lives Matter movement. The protests took place in 2,400 locations across all 50 states and the District.
The group identified about 220 locations where the protests became “violent,” which authors of the report defined as demonstrators clashing with police or counterprotesters or causing property damage."

Vai onko kyseessä mielestäsi tämä kuuluisa "valemedia" josta mielensäpahoittajat nykyään öyhöttää?
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
301 369
Viestejä
5 131 495
Jäsenet
81 974
Uusin jäsen
Grouse

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom