Saipa sitten eilen naamapalmutella itselleen oikein huolella. Pistin siis ensimmäistä kertaa Odyssey plussat naamalle ja ihmettelin kun ei ne lisäpikselit niin suurta eroa tehneetkään ja sen lisäksi löysin useita ekstrasumeita alueita linsseistä. Siinä pelatessani sitten mietin että pitäisikö myydä pois vai antaa veljelle joululahjaksi. Kakkuloita pois ottaessani huomasin että olinkin jättänyt suojamuovit paikoilleen... Saivat jäädä paikoilleen odottamaan vahvuudella olevia linssejä niin pysyy odysseyn linssit koskemattomina.
Ei ole vielä omakohtaisia käyttökokemuksia mutta oma valinta oli optician lähinnä tuon tynnyrivääristymän pelossa. Hinnan ollessa aikalailla sama, tai RABS linssien kohdalla jopa kalliimpi, niin en näe syytä ottaa riskiä. En tiedä kuinka kova kiire sinulla on mutta oma tilaukseni lähti tulemaan saksasta kahdessa päivässä kun lens lab lupaa postittaa linssit, käsittääkseni thaimaasta, noin kahdessa viikossa.
Asia on kuitenkin niin, että silmälasien käyttö VR-vehkeiden kanssa syljettää, koska nenään sattuu ja kakkulat huurustuvat pidemmissä sessioissa. Aionkin hommata linssit noihin ja varasin ajan silmälääkäriin huomiselle, jotta saa linssit oikeilla tehoilla mikäli silmät ovat muuttuneet sitten viimekäynnin.
Kysymys kuuluukin: vr-lens-lab.com vai vroptician.com linssit? Edellämainituista löytyy yllättävän paljon vihaa netistä ja jälkimmäisestä huomattavasti vähemmän yhtään mitään. VR Opticianin linssit varmaan lähtevät tilaukseen, jollei joku onnistu puhumaan ympäri. Muutama noita on näköjään tilaillutkin ja Lens Labin linssejä haun perusteella vielä useampi. Kokemuksia, silkkaan mutuun perustuvaa vihaa tai ylipäätään mitään sanottavaa aiheesta?
Tuola oli tuollainen arvostelu: Review of the VR Lens Lab, vr-lens.eu, and WIDMOvr Prescription Lens Adaptors