Ikuisuuden ollut steamissa. Pitää tsekata. Aika usein tuntuu, että putkijuoksu on synonyymi jotenkin huonolle. Toisinaan niitä on kyllä erittäin mukava pelata. Aina ei kaipaa miljoonaa suuntaa.Final fantasy XIII (pc)
Onks tää edelleen niin huono kuin kaikki sanoo? Ei ole. Itseasiassa todella hyvä putkijuoksu. Jokseenkin jopa raikas tuulahdus menneisyydestä verrattuna kaikkiin ubisoft open worldeihin. Hahmot, niiden kehitys tarinaan, täyttä kultaa. Lightning
Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä
- Keskustelun aloittaja Saatana
- Aloitettu
Avatar: Frontiers of Pandora
Päähenkilö on jättikokoisen Avatar-heimon nuori ihmiskoira-hybridi, joka on elänyt ihmisten vankina pennusta asti. Se on jäänyt kokonaan paitsi oman lajinsa tavoista ja maapallon ihmeistä. Muutaman muun lajitoverinsa kanssa se kuitenkin onnistuu karkaamaan ja aikoo kostaa planeettaa saastuttaville ihmisille. Se tutustuu muihin koiraheimoihin ja saa lahjaksi lentävän dinosauruksen.
Ihmisiä ammutaan jättimäisten Avatar-jousipyssyjen lisäksi jättimäisellä rynkyllä ja haulikolla. En tiedä miksi ihmiset ovat rakentaneet jättipyssyjä, mutta hyvä niin, sillä jättihaulikolla saa parhaiten tuhottua ihmisten jättirobotit. Ilahduttavasti pelissä saa tasa-arvon nimissä ammuskella myös naisia. Yksi pomopahiskin on nainen, vieläpä tummaihoinen. Näitä asioita on selvästi Ubisoftilla mietitty.
Pelissä ärsyttää jatkuva syöminen. Energiapalkki hupenee vauhdilla varsinkin jos ottaa osumaa, eikä ilman energiaa terveys palaudu. Mutta toisaalta koirathan ovat koko ajan nälkäisiä ja Avatarit ovat kuitenkin viisimetrisiä jättiläisiä. Toinen mikä ärsyttää on päähenkilön ääni. Valitsin hahmoksi uroksen, mutta sen vinkuva ääni on tappajakoiraksi liian nössö.
Lopulta kaikki Avatar-heimot yhdistävät voimansa ja tappavat ihmiset. The End. Ihmisten pahuutta ja Avatarien hyvyyttä alleviivataan liikaa, mikä sai pelin tuntumaan lapselliselta. Grafiikat olivat hyvät, mutta muuten en hirveästi tykännyt.
Grafiikka: 91
Äänet: 82
Pelattavuus: 76
Vetovoima: 11
Yleisarvosana: 65
Päähenkilö on jättikokoisen Avatar-heimon nuori ihmiskoira-hybridi, joka on elänyt ihmisten vankina pennusta asti. Se on jäänyt kokonaan paitsi oman lajinsa tavoista ja maapallon ihmeistä. Muutaman muun lajitoverinsa kanssa se kuitenkin onnistuu karkaamaan ja aikoo kostaa planeettaa saastuttaville ihmisille. Se tutustuu muihin koiraheimoihin ja saa lahjaksi lentävän dinosauruksen.
Ihmisiä ammutaan jättimäisten Avatar-jousipyssyjen lisäksi jättimäisellä rynkyllä ja haulikolla. En tiedä miksi ihmiset ovat rakentaneet jättipyssyjä, mutta hyvä niin, sillä jättihaulikolla saa parhaiten tuhottua ihmisten jättirobotit. Ilahduttavasti pelissä saa tasa-arvon nimissä ammuskella myös naisia. Yksi pomopahiskin on nainen, vieläpä tummaihoinen. Näitä asioita on selvästi Ubisoftilla mietitty.
Pelissä ärsyttää jatkuva syöminen. Energiapalkki hupenee vauhdilla varsinkin jos ottaa osumaa, eikä ilman energiaa terveys palaudu. Mutta toisaalta koirathan ovat koko ajan nälkäisiä ja Avatarit ovat kuitenkin viisimetrisiä jättiläisiä. Toinen mikä ärsyttää on päähenkilön ääni. Valitsin hahmoksi uroksen, mutta sen vinkuva ääni on tappajakoiraksi liian nössö.
Lopulta kaikki Avatar-heimot yhdistävät voimansa ja tappavat ihmiset. The End. Ihmisten pahuutta ja Avatarien hyvyyttä alleviivataan liikaa, mikä sai pelin tuntumaan lapselliselta. Grafiikat olivat hyvät, mutta muuten en hirveästi tykännyt.
Grafiikka: 91
Äänet: 82
Pelattavuus: 76
Vetovoima: 11
Yleisarvosana: 65
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 245
Trine 5: A Clockwork Conspiracy (PC)
Velho Amadeus, varas Zoya ja ritari Pontius seikkailevat taas. Jos on pelannut yhtä sarjan osaa niin tietää kyllä mikä tässä on meininki. Fysiikkapohjaisia pulmia siis ratkotaan hahmojen eri kykyjä hyväksi käyttäen. Tämä oli pitempi kuin edeltäjänsä, sellaiset 27,5 h meni kun co-oppina tämä vedettiin pikku hiljaa. Vähän kinkkisiä olivat kyllä välillä mutta tietynlaisella bruteforcella nekin sai läpi lopulta. Ihan ok, varsinkin co-oppina. Yksin näitä tuskin jaksaisin. Tosin onko oikeasti niin vaikeaa laittaa suomalaiseen peliin suomalaiset tekstit? Vaikka englantia hyvin ymmärränkin niin tää on vähän sellainen periaatteellinen juttu.
Velho Amadeus, varas Zoya ja ritari Pontius seikkailevat taas. Jos on pelannut yhtä sarjan osaa niin tietää kyllä mikä tässä on meininki. Fysiikkapohjaisia pulmia siis ratkotaan hahmojen eri kykyjä hyväksi käyttäen. Tämä oli pitempi kuin edeltäjänsä, sellaiset 27,5 h meni kun co-oppina tämä vedettiin pikku hiljaa. Vähän kinkkisiä olivat kyllä välillä mutta tietynlaisella bruteforcella nekin sai läpi lopulta. Ihan ok, varsinkin co-oppina. Yksin näitä tuskin jaksaisin. Tosin onko oikeasti niin vaikeaa laittaa suomalaiseen peliin suomalaiset tekstit? Vaikka englantia hyvin ymmärränkin niin tää on vähän sellainen periaatteellinen juttu.
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 123
Epicin ilmaispelit, osa 41.
Shadow Tactics: Blades of the Shogun: Aiko's Choice
Pelasin hiljattain Desperados 3:n uudelleen läpi. Ostin lisärit, korotin vaikeustason tappiin ja lähdin jahtaamaan saavutuksia. Uudella pelikerralla aloin arvostamaan tarinaa ja varsinkin pelin napakkaa dialogia entistä enemmän, ja jossain vaiheessa pelistä tykkääminen muuttui suorastaan rakkaudeksi. Kävin tapojeni vastaisesti jättämässä Steam-arvostelun ja opettelin soittamaan pelin tunnuskappaleen kitaralla. Desperados 3 on maailman paras länkkäripeli, se voittaa minun kirjoissani jopa Red Dead kakkosen.
Blades of the Shoguniin palaaminen oli Desperadosin jälkeen vähän shokki. Eikö tämän pitänyt olla sama peli eri teemalla? Mekaniikat ovatkin lähes täysin samat, mutta Blades on hiukan rumempi, alkeellisempi ja tylsempi. Reitinhaku ei osaa huomioida kiipeilykohtia, esimerkiksi tikkaat ovat ylittämätön este jos hahmon komentaa suoraan katolle. Ninjailupelissä tämä tarkoittaa että hahmoja saa koko ajan paimentaa mikrotasolla. Suurikontrastinen cel-sheidattu taidetyyli särkee silmiä. Hahmot eivät ole tarinallisesti kovin kiinnostavia ja tasapaino heittää: ansoja virittelevästä Yuki-tytöstä ei ole oikein mitään hyötyä, samurai-Mugen taas voi soolota helposti suurimman osan pelistä. Luettelemani viat ovat pieniä, mutta kun on nähnyt saman pelin paremmin tehtynä...
Aiko's Choice on itsenäinen lisäosa, mutta käytännössä vaatii pääpelinsä pelaamisen, muuten tarinasta ei tajua mitään. Emopeliin verrattuna kyseessä on vain lisää samaa, kooltaan kolme isoa kenttää ja muutama välipala. Peli on pätevää ja maistuvaa hiippailua, vaikka korostaakin lännenhattuisen sisarpelinsä paremmuutta.
F.I.S.T: Forged In Shadow Torch
Maailman siisteimmän pupun seikkailut dystooppisessa teräskaupungissa. Robottikoirien rautasaapas alistaa karvaisia kansalaisia, joten arpinen sotaveteraanikani Rayton joutuu pomppimaan tiensä vallan huipulle ja sitä vaihtamaan. Auttavana kätenä hänellä on matkassa itseään isompi teräsnyrkki. Beyond Good & Evil 2 ei valmistu ikinä, joten Pixar-eläinten vallankumous saa kelvata metroidvaniana.
N.Y.R.K.K.I: Naapuruston Yrmein Rusakko Kurmottaa Konekoiria Iltaisin
Taistelussa on rytinää ja räjähdyksiä, varsinkin erinäiset kombot ovat todella näyttäviä. Tuntuma on vain vähän veltto jostain epämääräisestä syystä. Joskus peli ei tunnu rekisteröivän ohjaimen painalluksia ja parry-mekaniikka on hirveä viritelmä, jonka käyttö onnistuu lähinnä vahingossa. Onneksi torjuminen ei ole pakollista missään kohtaa peliä ja väisteleminen on hauskempaakin. Välipomoja on paljon, mutta niissä kauaa kuono tuhise, koska ylitehokkaat kombot tekevät bosseistakin nopeasti selvää - en tosin tarkoita että matsit olisivat helppoja. Isompien vihollisjoukkojen kanssa auttaa uusista Doomeista pihistetty glory kill -systeemi.
Teknisesti F.I.S.T on hieman viimeistelemätön. Peli pätkii ja yskähtelee varsinkin pikamatkustuksen jälkeen ja sillä on vaikeuksia saada tekstuurit ladattua, ennen kuin pelaaja ehättää telmimään niiden sekaan. Komeiden välinäytösten vastapainona on mykkää dialogia ja töksähtelevää tarinankerrontaa. Peli kaatuikin muutaman kerran.
F.I.S.T on kuitenkin metroidvanioiden paremmasta päästä. Pelissä on rutkasti kiinnostavia alueita, salaisuuksia ja oikoteitä, ja liikkuminen tuntuu mehevältä ainakin muutaman päivityksen jälkeen. Erikoiskykyjä ja -liikkeitä on kymmenkunta ja kehitys on nopeaa, pystysuoria seiniäkin pääsee kiipeämään melko alussa. F.I.S.T:in selkein esikuva on Hollow Knight. Hyvin tehtyä metroidvaniaa on aina ilo pelata.
Freshly Frosted
Donitsitehtaan liukuhihnojen rakentelua. Tehdasteema on harhaanjohtava, sillä peli on oikeastaan vain viivanvetopuzzle, jossa pitää käydä laitteet läpi järjestyksessä. Kännykkäpelin makua, mutta vaikeustaso kasvaa yllättävän kovaksi.
Kehystarina on niin turha, että sen voi kytkeä asetuksista pois päältä, mutta kertojanääni on miellyttävä. Samoin musiikki. Freshly Frosted on jotenkin rauhoittava peli, ainakin siihen asti, että puzzlet saavat pelaajan repimään hiuksiaan.
Kenttiä on toista sataa ja peli kestää taatusti kauemmin kuin keskivertopelaajan kärsivällisyys. Jaksoin itse vähän puoliväliä pitemmälle. Kaipa tämän voisi pieninä annoksina kitkuttaa loppuun, mutta "aktiivipelinä" en kyllä aio sitä pitää.
Shadow Tactics: Blades of the Shogun: Aiko's Choice
Pelasin hiljattain Desperados 3:n uudelleen läpi. Ostin lisärit, korotin vaikeustason tappiin ja lähdin jahtaamaan saavutuksia. Uudella pelikerralla aloin arvostamaan tarinaa ja varsinkin pelin napakkaa dialogia entistä enemmän, ja jossain vaiheessa pelistä tykkääminen muuttui suorastaan rakkaudeksi. Kävin tapojeni vastaisesti jättämässä Steam-arvostelun ja opettelin soittamaan pelin tunnuskappaleen kitaralla. Desperados 3 on maailman paras länkkäripeli, se voittaa minun kirjoissani jopa Red Dead kakkosen.
Blades of the Shoguniin palaaminen oli Desperadosin jälkeen vähän shokki. Eikö tämän pitänyt olla sama peli eri teemalla? Mekaniikat ovatkin lähes täysin samat, mutta Blades on hiukan rumempi, alkeellisempi ja tylsempi. Reitinhaku ei osaa huomioida kiipeilykohtia, esimerkiksi tikkaat ovat ylittämätön este jos hahmon komentaa suoraan katolle. Ninjailupelissä tämä tarkoittaa että hahmoja saa koko ajan paimentaa mikrotasolla. Suurikontrastinen cel-sheidattu taidetyyli särkee silmiä. Hahmot eivät ole tarinallisesti kovin kiinnostavia ja tasapaino heittää: ansoja virittelevästä Yuki-tytöstä ei ole oikein mitään hyötyä, samurai-Mugen taas voi soolota helposti suurimman osan pelistä. Luettelemani viat ovat pieniä, mutta kun on nähnyt saman pelin paremmin tehtynä...
Aiko's Choice on itsenäinen lisäosa, mutta käytännössä vaatii pääpelinsä pelaamisen, muuten tarinasta ei tajua mitään. Emopeliin verrattuna kyseessä on vain lisää samaa, kooltaan kolme isoa kenttää ja muutama välipala. Peli on pätevää ja maistuvaa hiippailua, vaikka korostaakin lännenhattuisen sisarpelinsä paremmuutta.
F.I.S.T: Forged In Shadow Torch
Maailman siisteimmän pupun seikkailut dystooppisessa teräskaupungissa. Robottikoirien rautasaapas alistaa karvaisia kansalaisia, joten arpinen sotaveteraanikani Rayton joutuu pomppimaan tiensä vallan huipulle ja sitä vaihtamaan. Auttavana kätenä hänellä on matkassa itseään isompi teräsnyrkki. Beyond Good & Evil 2 ei valmistu ikinä, joten Pixar-eläinten vallankumous saa kelvata metroidvaniana.
N.Y.R.K.K.I: Naapuruston Yrmein Rusakko Kurmottaa Konekoiria Iltaisin
Taistelussa on rytinää ja räjähdyksiä, varsinkin erinäiset kombot ovat todella näyttäviä. Tuntuma on vain vähän veltto jostain epämääräisestä syystä. Joskus peli ei tunnu rekisteröivän ohjaimen painalluksia ja parry-mekaniikka on hirveä viritelmä, jonka käyttö onnistuu lähinnä vahingossa. Onneksi torjuminen ei ole pakollista missään kohtaa peliä ja väisteleminen on hauskempaakin. Välipomoja on paljon, mutta niissä kauaa kuono tuhise, koska ylitehokkaat kombot tekevät bosseistakin nopeasti selvää - en tosin tarkoita että matsit olisivat helppoja. Isompien vihollisjoukkojen kanssa auttaa uusista Doomeista pihistetty glory kill -systeemi.
Teknisesti F.I.S.T on hieman viimeistelemätön. Peli pätkii ja yskähtelee varsinkin pikamatkustuksen jälkeen ja sillä on vaikeuksia saada tekstuurit ladattua, ennen kuin pelaaja ehättää telmimään niiden sekaan. Komeiden välinäytösten vastapainona on mykkää dialogia ja töksähtelevää tarinankerrontaa. Peli kaatuikin muutaman kerran.
F.I.S.T on kuitenkin metroidvanioiden paremmasta päästä. Pelissä on rutkasti kiinnostavia alueita, salaisuuksia ja oikoteitä, ja liikkuminen tuntuu mehevältä ainakin muutaman päivityksen jälkeen. Erikoiskykyjä ja -liikkeitä on kymmenkunta ja kehitys on nopeaa, pystysuoria seiniäkin pääsee kiipeämään melko alussa. F.I.S.T:in selkein esikuva on Hollow Knight. Hyvin tehtyä metroidvaniaa on aina ilo pelata.
Freshly Frosted
Donitsitehtaan liukuhihnojen rakentelua. Tehdasteema on harhaanjohtava, sillä peli on oikeastaan vain viivanvetopuzzle, jossa pitää käydä laitteet läpi järjestyksessä. Kännykkäpelin makua, mutta vaikeustaso kasvaa yllättävän kovaksi.
Kehystarina on niin turha, että sen voi kytkeä asetuksista pois päältä, mutta kertojanääni on miellyttävä. Samoin musiikki. Freshly Frosted on jotenkin rauhoittava peli, ainakin siihen asti, että puzzlet saavat pelaajan repimään hiuksiaan.
Kenttiä on toista sataa ja peli kestää taatusti kauemmin kuin keskivertopelaajan kärsivällisyys. Jaksoin itse vähän puoliväliä pitemmälle. Kaipa tämän voisi pieninä annoksina kitkuttaa loppuun, mutta "aktiivipelinä" en kyllä aio sitä pitää.
AsiJu
Premium-jäsen
- Liittynyt
- 09.04.2024
- Viestejä
- 467
Kiitoksia näistä, muistinkin, että Desperados 3 jäi aikanaan kesken (vinkki: älä osta aikaa vaativia taktiikkapelejä kun lapsi on vauvaiässä, lol), täytyy jatkaa se loppuun!Epicin ilmaispelit, osa 41.
Shadow Tactics: Blades of the Shogun: Aiko's Choice
Pelasin hiljattain Desperados 3:n uudelleen läpi. Ostin lisärit, korotin vaikeustason tappiin ja lähdin jahtaamaan saavutuksia. Uudella pelikerralla aloin arvostamaan tarinaa ja varsinkin pelin napakkaa dialogia entistä enemmän, ja jossain vaiheessa pelistä tykkääminen muuttui suorastaan rakkaudeksi. Kävin tapojeni vastaisesti jättämässä Steam-arvostelun ja opettelin soittamaan pelin tunnuskappaleen kitaralla. Desperados 3 on maailman paras länkkäripeli, se voittaa minun kirjoissani jopa Red Dead kakkosen.
Blades of the Shoguniin palaaminen oli Desperadosin jälkeen vähän shokki. Eikö tämän pitänyt olla sama peli eri teemalla? Mekaniikat ovatkin lähes täysin samat, mutta Blades on hiukan rumempi, alkeellisempi ja tylsempi. Reitinhaku ei osaa huomioida kiipeilykohtia, esimerkiksi tikkaat ovat ylittämätön este jos hahmon komentaa suoraan katolle. Ninjailupelissä tämä tarkoittaa että hahmoja saa koko ajan paimentaa mikrotasolla. Suurikontrastinen cel-sheidattu taidetyyli särkee silmiä. Hahmot eivät ole tarinallisesti kovin kiinnostavia ja tasapaino heittää: ansoja virittelevästä Yuki-tytöstä ei ole oikein mitään hyötyä, samurai-Mugen taas voi soolota helposti suurimman osan pelistä. Luettelemani viat ovat pieniä, mutta kun on nähnyt saman pelin paremmin tehtynä...
Aiko's Choice on itsenäinen lisäosa, mutta käytännössä vaatii pääpelinsä pelaamisen, muuten tarinasta ei tajua mitään. Emopeliin verrattuna kyseessä on vain lisää samaa, kooltaan kolme isoa kenttää ja muutama välipala. Peli on pätevää ja maistuvaa hiippailua, vaikka korostaakin lännenhattuisen sisarpelinsä paremmuutta.
F.I.S.T: Forged In Shadow Torch
Maailman siisteimmän pupun seikkailut dystooppisessa teräskaupungissa. Robottikoirien rautasaapas alistaa karvaisia kansalaisia, joten arpinen sotaveteraanikani Rayton joutuu pomppimaan tiensä vallan huipulle ja sitä vaihtamaan. Auttavana kätenä hänellä on matkassa itseään isompi teräsnyrkki. Beyond Good & Evil 2 ei valmistu ikinä, joten Pixar-eläinten vallankumous saa kelvata metroidvaniana.
N.Y.R.K.K.I: Naapuruston Yrmein Rusakko Kurmottaa Konekoiria Iltaisin
Taistelussa on rytinää ja räjähdyksiä, varsinkin erinäiset kombot ovat todella näyttäviä. Tuntuma on vain vähän veltto jostain epämääräisestä syystä. Joskus peli ei tunnu rekisteröivän ohjaimen painalluksia ja parry-mekaniikka on hirveä viritelmä, jonka käyttö onnistuu lähinnä vahingossa. Onneksi torjuminen ei ole pakollista missään kohtaa peliä ja väisteleminen on hauskempaakin. Välipomoja on paljon, mutta niissä kauaa kuono tuhise, koska ylitehokkaat kombot tekevät bosseistakin nopeasti selvää - en tosin tarkoita että matsit olisivat helppoja. Isompien vihollisjoukkojen kanssa auttaa uusista Doomeista pihistetty glory kill -systeemi.
Teknisesti F.I.S.T on hieman viimeistelemätön. Peli pätkii ja yskähtelee varsinkin pikamatkustuksen jälkeen ja sillä on vaikeuksia saada tekstuurit ladattua, ennen kuin pelaaja ehättää telmimään niiden sekaan. Komeiden välinäytösten vastapainona on mykkää dialogia ja töksähtelevää tarinankerrontaa. Peli kaatuikin muutaman kerran.
F.I.S.T on kuitenkin metroidvanioiden paremmasta päästä. Pelissä on rutkasti kiinnostavia alueita, salaisuuksia ja oikoteitä, ja liikkuminen tuntuu mehevältä ainakin muutaman päivityksen jälkeen. Erikoiskykyjä ja -liikkeitä on kymmenkunta ja kehitys on nopeaa, pystysuoria seiniäkin pääsee kiipeämään melko alussa. F.I.S.T:in selkein esikuva on Hollow Knight. Hyvin tehtyä metroidvaniaa on aina ilo pelata.
Freshly Frosted
Donitsitehtaan liukuhihnojen rakentelua. Tehdasteema on harhaanjohtava, sillä peli on oikeastaan vain viivanvetopuzzle, jossa pitää käydä laitteet läpi järjestyksessä. Kännykkäpelin makua, mutta vaikeustaso kasvaa yllättävän kovaksi.
Kehystarina on niin turha, että sen voi kytkeä asetuksista pois päältä, mutta kertojanääni on miellyttävä. Samoin musiikki. Freshly Frosted on jotenkin rauhoittava peli, ainakin siihen asti, että puzzlet saavat pelaajan repimään hiuksiaan.
Kenttiä on toista sataa ja peli kestää taatusti kauemmin kuin keskivertopelaajan kärsivällisyys. Jaksoin itse vähän puoliväliä pitemmälle. Kaipa tämän voisi pieninä annoksina kitkuttaa loppuun, mutta "aktiivipelinä" en kyllä aio sitä pitää.
Taktiikkapelit ei ole edes suosikkigenre, mutta Desperados 3 maistuu oikein hyvin, tykkäsin myös alkuperäisestä. Peli tuli hankittuakin, kun näki, että oho Desperados sarja sai jatkoa vuonna 2020.
Erityisesti pidän siitä... en nyt muista miksi oli nimetty, mutta se mekaniikka missä voit ketjuttaa eri hahmojen toimia vähän niinkuin makroksi.
Ai vitsi kun saat useamman pahiksen teilattua tai jonkin usean toimen ketjun tehtyä nätisti...
muistelen, että kerran sain näin yhden erityisen hankalan pahiksen tainnutettua, pakettiin ja piiloon nopeasti laittamalla sopivia toimia peräkkäin ja muistaakseni myös tuo pakettiin laitto onnistui, koska se oli kontekstiriippuvainen ja koska vihu oli jo tainnutettu, niin Cooper pisti köydet.
Shogunia olen joskus harkinnut juuri siksi kun on sama tekijä, mutta hyvä tietää.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 5 698
Tomb Raider (2013) PC
Tarkotus ottaa nyt trilogiarun tästä sarjasta ja sit tuskin tarvii tähän palata, edelliset peluukerrat tälle vuodelta 2017 ja 2018 ja jotensakin tuntuu että tän taso vaan laskee ja laskee pelikerrasta toiseen. Rise of the TR tuli pelattua tuolloin -18 ja Shadow 2020, joten pelikerroista sen verran aikaa ja niiden välillä reilusti eroa ettei oikeen kokonaisuutta tästä kolmikosta ole jäänyt mieleen.
Tarkotus ottaa nyt trilogiarun tästä sarjasta ja sit tuskin tarvii tähän palata, edelliset peluukerrat tälle vuodelta 2017 ja 2018 ja jotensakin tuntuu että tän taso vaan laskee ja laskee pelikerrasta toiseen. Rise of the TR tuli pelattua tuolloin -18 ja Shadow 2020, joten pelikerroista sen verran aikaa ja niiden välillä reilusti eroa ettei oikeen kokonaisuutta tästä kolmikosta ole jäänyt mieleen.
Tämä nyt vaan korostuu. Itse pelillisesti tuntuu jopa vähän köykäseltä nuo ammuskelut, tutkimiset yms. ja kokonaisuutena varsin jähmeä. Haudat on tylsiä yhen jutun ihmeitä, vihut headshotattavissa pistoolilla ja kaikenkaikkiaan liikkuminen on niin rajattua ettei se ole mitenkään päin hauskaa. Ehkä tuo AC-sarjan vetäminen viime vuonna saa jotenki vertailemaan sen liikkumiseen. Mut joo kokonaisuudessa pelistä jää lähinnä mieleen, että tän pitäs sijoittua johonki avaruuteen tms. jossa kaikki koko ajan räjähtää kun happea on liikaa ja samalla painovoima heittää häränpyllyä. Sit hypättäis johonki vesiliukumäkeen ja QTE rumbaan. Ois jäänyt kesken, ellei olis nyt tarkotus tosiaan kaikki kolme pelata läpi ja vähän vertailla miten tämä pelisarja eteni ja kehittyi.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 1 287
Itse vähän samaa mieltä tästä. Pelailin juuri n. puoli vuotta sitten ekan "uuden" TR:n uudestaan ja aika ei ole kyllä suosinut sitä. Vaikkakin toki myönnän että julkaisussa se oli kova peli ja hyvin uudelleensynnytti pelisarjan.
Ajatuksena oli tuon jälkeen pelata heti perään se toinen, joka alkaa sieltä jostain siperiasta tms. lumipaikasta mutta tähän ekaan pettyneenä en jaksanut.
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 2 864
Julkaisussa käytiin suht tuoreen tyttöystävän kanssa verkkokaupassa ostamassa jotain ja eukko osti tuon "uuden" Tomb Raiderin hyvillä mielin odottaen samaa 90-luvun kokemusta.
-"Näytössä vilkkuu A, miksi?"
-"Paina A niin siirtää sen puun rungon pois edestä."
-"Ahaaaa...."
-"Mistä hyppää?"
-"Ei tässä enää voi hyppiä..."
*5 minuuttia peliä*
"Siis, mitä järkeä näitä nappeja on painella!!!! Tämä ei ole yhtään kuin ne edelliset Tomb Raiderit! Se tekee vain jonku ennaltamäärätyn asian!!!!"
-"Ei niin! Näitä voi hädin tuskin edes sanoa peleiksi."
Jäi kesken tuo surkea Uncharted kopio ihan alkumetreille. En voi käsittää miten tuollaisia pelejä tehdään. Positiivista että ehkä fyysisen pelin arvo nousee kun niitä ei 10v ole juuri myyty.
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 168
Nyt on pelattu jotain ihan eri peliä kun kyllä uusissa Tomb raidereissa voi hyppiä.
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 3 636
Toi on viides kerta, kun tarina löytyy ketjusta*. Ilmeisesti peli on lopetettu jonkun alun tutoriaalin aikana.
E. * Korjaan, alueelta.
E. En voi itsekään sanoa, että viimeksi pelaama, mutta pelasin aikoinaan ensimmäisen osan läpi, minkä melkein voisin sanoa olevan suositus, vaikka ei se mikään mieleenpainuvin kokemus ollut.
Viimeksi muokattu:
Minä tykkäsin enempi ekasta eniten ja siitä vähenevästi. Varmaan paras automaattinen cover systeemi näissä tomb raider peleissä.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 245
Immortals Fenyx Rising DLC:t (PC)
Backlogiani läpi käydessäni löysin nämä ja otin pelailuun.
A New God on käytännössä peruspelin Tartaros-luolastotrialeita enkä jaksanut sitä alkua pitemmälle, kuten vähän ennakkoon ajattelinkin.
Myths of the Eastern Realm on emopeli minikoossa uudella kartalla ja kiinalaisella mytologialla. Tosin aika kevyesti ja kun en sitä tunne yhtään toisin kuin kreikan mytologiaa, niin en osaa sanoa, paljonko on otettu vapauksia. Dialogi on edelleen ärsyttävää, mutta muuten tykkäsin tästä sen reilun kymmenen tunnin verran mitä kului kun koko kartan kolusin.
The Lost Gods -lisärissä taasen etsitään kadonneita Kreikan jumalia. Kuvakulma on vaan vedetty lintuperspektiiviin Diablon tyyliin eikä kameraa voi kallistaa, mikä saa aikaan klaustrofobisen fiiliksen. Lisäksi tallentaa ei saa ilman että kerää krääsää ympäristöstä ja kaikki muukin on sidottu tällaiseen keräiltävään kamaan. Viimeinen niitti oli (tässäkin) Tartaros-luolasto, johon tämä sit jäi reilun tunnin pelaamisen jälkeen.
Backlogiani läpi käydessäni löysin nämä ja otin pelailuun.
A New God on käytännössä peruspelin Tartaros-luolastotrialeita enkä jaksanut sitä alkua pitemmälle, kuten vähän ennakkoon ajattelinkin.
Myths of the Eastern Realm on emopeli minikoossa uudella kartalla ja kiinalaisella mytologialla. Tosin aika kevyesti ja kun en sitä tunne yhtään toisin kuin kreikan mytologiaa, niin en osaa sanoa, paljonko on otettu vapauksia. Dialogi on edelleen ärsyttävää, mutta muuten tykkäsin tästä sen reilun kymmenen tunnin verran mitä kului kun koko kartan kolusin.
The Lost Gods -lisärissä taasen etsitään kadonneita Kreikan jumalia. Kuvakulma on vaan vedetty lintuperspektiiviin Diablon tyyliin eikä kameraa voi kallistaa, mikä saa aikaan klaustrofobisen fiiliksen. Lisäksi tallentaa ei saa ilman että kerää krääsää ympäristöstä ja kaikki muukin on sidottu tällaiseen keräiltävään kamaan. Viimeinen niitti oli (tässäkin) Tartaros-luolasto, johon tämä sit jäi reilun tunnin pelaamisen jälkeen.
Viime sivun Fallout 2 mainintoihin liittyen tuli itse pelattua nyt vkl:nä loppuun Fallout: Sonora.
Kyseessä on veli venäläisten tekemä Fallout 2 modi uudella tarinalla, kartalla ja joillain uusilla ominaisuuksilla.
Tullut odotettua tuon enkkusubeja useampi vuosi ja nyt osui silmään, että on viimeinkin toimivat subit ja kyllähän ne toimi - ihan muutamaa kohtaa lukuun ottamatta jossa dialogin sijalla oli vain teksti Error, mutta nuo eivät haitanneet etenemistä.
Fallout 1/2 verrattuna ei osunut vastaan mitään hauskaa dialogia vaan vakava henkinen Fallout kokemus. Aseita on aika niukalti ja armoreita sitäkin niukemmin mutta tämä ei itseäni häirinnyt.
Jos on vastaavat modit kuten Fallout 1.5 ja Fallout Nevada jo pelattuna niin suosittelen tuota kyllä ehdottomasti kaikille fo1/fo2 tykkääville.
Pelaamista oli ehkä 20-30h verran näin nopeasti heitettynä kun teki paljon side questeja.
Kyseessä on veli venäläisten tekemä Fallout 2 modi uudella tarinalla, kartalla ja joillain uusilla ominaisuuksilla.
Tullut odotettua tuon enkkusubeja useampi vuosi ja nyt osui silmään, että on viimeinkin toimivat subit ja kyllähän ne toimi - ihan muutamaa kohtaa lukuun ottamatta jossa dialogin sijalla oli vain teksti Error, mutta nuo eivät haitanneet etenemistä.
Fallout 1/2 verrattuna ei osunut vastaan mitään hauskaa dialogia vaan vakava henkinen Fallout kokemus. Aseita on aika niukalti ja armoreita sitäkin niukemmin mutta tämä ei itseäni häirinnyt.
Jos on vastaavat modit kuten Fallout 1.5 ja Fallout Nevada jo pelattuna niin suosittelen tuota kyllä ehdottomasti kaikille fo1/fo2 tykkääville.
Pelaamista oli ehkä 20-30h verran näin nopeasti heitettynä kun teki paljon side questeja.
AsiJu
Premium-jäsen
- Liittynyt
- 09.04.2024
- Viestejä
- 467
Kingpin Reloaded
No... mitähän tästä nyt sanoisi. On läpipeluun arvoinen mikäpä ettei, mutta jos on jäänyt kokematta niin ei mitään kulttiklassikkoa ole menettänyt.
No... mitähän tästä nyt sanoisi. On läpipeluun arvoinen mikäpä ettei, mutta jos on jäänyt kokematta niin ei mitään kulttiklassikkoa ole menettänyt.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Hetki meni hakiessa uutta peliä, joka näin kesällä maistuisi. Ensin testissä oli Brütal Legend, mutta se oli niin kankea ja maailma niin tyhjä, että jätin kesken, vaikka sinänsä teema ja hahmot oli ihan hauskoja. Seuraavana testasin taas XCOM: Enemy Withiniä, mutta en jotenkin pääse siihen sisälle. Strategiapelit aina ajatuksena kiinnostaa, mutta aika nopeasti into lässähtää. Kaivelin Steamin kirjastoa ja kokeilin indie-kulmaa.
Hotline Miami (PC)
Jostain Humble Bundlesta aikanaan napattu ultraväkivaltainen indie-helmi oli pelaamatta. Olin tätä joskus 2017 kokeillut, mutta silloin jäi nopeasti kesken. Nyt osui ja upposi. Nopeatempoinen ja armoton, mutta ei silti liian vaikea. Kuolet yhdestä iskusta, joten jokainen kenttä pitää läpäistä ilman osumia. Aseita on monia erilaisia meleestä pyssyihin ja jokaisen levelin alussa puettava maski tuo pientä lisätwistiä pelimekanikkoihin. Todella viihdyttävää ja jollain tavalla rentoa, vaikka kainaloita rupesi välillä hikoiluttamaan. Musat ovat ihan mielettömät. Taustalla pyörii myös tarina, mutta pelattavuuden ja musiikin takia tätä kannattaa pelata. Läpäisyyn meni vähän alle 5 tuntia. Helppo 5/5.
Hotline Miami (PC)
Jostain Humble Bundlesta aikanaan napattu ultraväkivaltainen indie-helmi oli pelaamatta. Olin tätä joskus 2017 kokeillut, mutta silloin jäi nopeasti kesken. Nyt osui ja upposi. Nopeatempoinen ja armoton, mutta ei silti liian vaikea. Kuolet yhdestä iskusta, joten jokainen kenttä pitää läpäistä ilman osumia. Aseita on monia erilaisia meleestä pyssyihin ja jokaisen levelin alussa puettava maski tuo pientä lisätwistiä pelimekanikkoihin. Todella viihdyttävää ja jollain tavalla rentoa, vaikka kainaloita rupesi välillä hikoiluttamaan. Musat ovat ihan mielettömät. Taustalla pyörii myös tarina, mutta pelattavuuden ja musiikin takia tätä kannattaa pelata. Läpäisyyn meni vähän alle 5 tuntia. Helppo 5/5.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 245
Deus Ex: Human Revolution - Director's Cut (PC)
DX:HR on klassikon onnistunut modernisointi.
Eletään vuotta 2027, eli noin 25 vuotta ennen alkuperäisen pelin tapahtumia. Detroit kukoistaa jälleen kiitos ihmisaugmentaatioteknologian ja paikallisen Sarif Industriesin tuore turvallisuuspäällikkö Adam Jensen joutuu heti tulikasteeseen, kun tuntematon ryhmä hyökkää rakennukseen ja surmaa keksiestä teknologisen läpimurron löytäneet tutkijat, joista yksi on Adamin exä. Juoni ja kässäri on ihan ok, vähän keskitasoa parempaa, muttei yllä alkuperäisen tasolle. Myös 2000-luvun taitteessa pinnalla olleet salaliitot eivät tähän oikein kunnolla taivu. Dialogikin on välillä vähän hassua kuten myös ääninäyttely ("You... Robot"). Yritystä kuitenkin on, joten siitä voinee antaa papukaijamerkin sentään.
Immersiosimulatioissa keskeistä on kuitenkin pelimaailma ja monta eri tapaa suorittaa annettu tehtävä. Mennäkö etuovesta aseet laulaen vai selustasta hiipien kolkaten viholiset tajuttomiksi? Vai kenties hakkeroimalla turvajärjestelmät vihollisten kimppuun? Ehkä väistellen kaikki viholliset ilmastointikanavissa hiipien? Tai paikallisille juttelemalla ja heitä avustamalla saa vihjeitä avuksi. Monta eri tapaa ja kaikki periaatteessa yhtä valideja, tosin pieniä eroja löytyy. Hakkerointi esimerkiksi kannattaa aina vaikka numerokoodi tai salasana löytyisi, koska tällöin saa paitsi kokemusta, myös mahdollisuuden saada lisäkokemusta sekä hakkeroinnissa tarvittavia työkaluja. Tämä oli vähän pöljää, onneksi se muistaakseni korjattiin jatko-osassa. Hakkerointi on muutenkin selkein parannus alkuperäiseen, tässä se on aktiivista toimintaa kun siinä katseltiin vain kun palkki eteni ruudulla. Muutenkaan tämä ei ole yhtä kankea esim. räiskinnän suhteen, tosin kun oletuspelityylini on hiipparihakkeri niin sen kummemmin en voi sitä kommentoida.
Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu Myös alkuperäisiä musiikkeja kuuluu radiosta siellä täällä mikä herättää pienen fiiliksen, että haluaisi pelata taas alkuperäistä. No, ei tällä kertaa. Tätä näkee usein esim. GOG.comissa alessa muutamalla eurolla (kuten juuri nyt parhaillaan), niin hinnasta tämän hankkiminen tuskin jää kiinni.
e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
DX:HR on klassikon onnistunut modernisointi.
Eletään vuotta 2027, eli noin 25 vuotta ennen alkuperäisen pelin tapahtumia. Detroit kukoistaa jälleen kiitos ihmisaugmentaatioteknologian ja paikallisen Sarif Industriesin tuore turvallisuuspäällikkö Adam Jensen joutuu heti tulikasteeseen, kun tuntematon ryhmä hyökkää rakennukseen ja surmaa keksiestä teknologisen läpimurron löytäneet tutkijat, joista yksi on Adamin exä. Juoni ja kässäri on ihan ok, vähän keskitasoa parempaa, muttei yllä alkuperäisen tasolle. Myös 2000-luvun taitteessa pinnalla olleet salaliitot eivät tähän oikein kunnolla taivu. Dialogikin on välillä vähän hassua kuten myös ääninäyttely ("You... Robot"). Yritystä kuitenkin on, joten siitä voinee antaa papukaijamerkin sentään.
Immersiosimulatioissa keskeistä on kuitenkin pelimaailma ja monta eri tapaa suorittaa annettu tehtävä. Mennäkö etuovesta aseet laulaen vai selustasta hiipien kolkaten viholiset tajuttomiksi? Vai kenties hakkeroimalla turvajärjestelmät vihollisten kimppuun? Ehkä väistellen kaikki viholliset ilmastointikanavissa hiipien? Tai paikallisille juttelemalla ja heitä avustamalla saa vihjeitä avuksi. Monta eri tapaa ja kaikki periaatteessa yhtä valideja, tosin pieniä eroja löytyy. Hakkerointi esimerkiksi kannattaa aina vaikka numerokoodi tai salasana löytyisi, koska tällöin saa paitsi kokemusta, myös mahdollisuuden saada lisäkokemusta sekä hakkeroinnissa tarvittavia työkaluja. Tämä oli vähän pöljää, onneksi se muistaakseni korjattiin jatko-osassa. Hakkerointi on muutenkin selkein parannus alkuperäiseen, tässä se on aktiivista toimintaa kun siinä katseltiin vain kun palkki eteni ruudulla. Muutenkaan tämä ei ole yhtä kankea esim. räiskinnän suhteen, tosin kun oletuspelityylini on hiipparihakkeri niin sen kummemmin en voi sitä kommentoida.
Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu
Myös alkuperäisiä musiikkeja kuuluu radiosta siellä täällä mikä herättää pienen fiiliksen, että haluaisi pelata taas alkuperäistä. No, ei tällä kertaa. Tätä näkee usein esim. GOG.comissa alessa muutamalla eurolla (kuten juuri nyt parhaillaan), niin hinnasta tämän hankkiminen tuskin jää kiinni.e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Pony Island (PC)
Ostin tämän outolinnun Steamin kesäalesta 2017, kun se oli mainittuna jossain "Hidden Gems" -listauksessa, ja nyt heti 7 vuotta myöhemmin sain aikaiseksi kokeilla. Peli on lyhyt, reilu parituntinen, ja se meni yhdeltä istumalta läpi. Pelissä pelaajan on tarkoitus "hakkeroida" itsensä ulos pelistä. Pelimekaniikat ovat yksinkertaisia, mutta jotkut puzzlet aiheuttavat kyllä päänvaivaa. En meinannut päästä ensimmäisestäkään eteenpäin, peli kun tuntui alkavan jo ennen kuin painoin "Start Game". Peli rikkoo neljättä seinää ja ottaa kontaktia pelaajaan. Loppuja on useita, mutta mulle riitti varsinaisen pelin läpäisy ja loput kattelin YouTubesta. Tosi hyvä. Tämähän on Inscryptionin tekijöiltä. Sen ostin juuri tänä kesänä. Toivottavasti en odota sen peluuta 7 vuotta. 5/5.
Ostin tämän outolinnun Steamin kesäalesta 2017, kun se oli mainittuna jossain "Hidden Gems" -listauksessa, ja nyt heti 7 vuotta myöhemmin sain aikaiseksi kokeilla. Peli on lyhyt, reilu parituntinen, ja se meni yhdeltä istumalta läpi. Pelissä pelaajan on tarkoitus "hakkeroida" itsensä ulos pelistä. Pelimekaniikat ovat yksinkertaisia, mutta jotkut puzzlet aiheuttavat kyllä päänvaivaa. En meinannut päästä ensimmäisestäkään eteenpäin, peli kun tuntui alkavan jo ennen kuin painoin "Start Game". Peli rikkoo neljättä seinää ja ottaa kontaktia pelaajaan. Loppuja on useita, mutta mulle riitti varsinaisen pelin läpäisy ja loput kattelin YouTubesta. Tosi hyvä. Tämähän on Inscryptionin tekijöiltä. Sen ostin juuri tänä kesänä. Toivottavasti en odota sen peluuta 7 vuotta. 5/5.
Viimeksi muokattu:
AsiJu
Premium-jäsen
- Liittynyt
- 09.04.2024
- Viestejä
- 467
Aloitin HR uuden läpipeluun jokin aika sitten, jäi silloin kesken jostain syystä, mutta tämäpä inspiroi jatkamaan. Meinaan sitten pelata MD perään uusiksi kanssa.Deus Ex: Human Revolution - Director's Cut (PC)
DX:HR on klassikon onnistunut modernisointi.
Eletään vuotta 2027, eli noin 25 vuotta ennen alkuperäisen pelin tapahtumia. Detroit kukoistaa jälleen kiitos ihmisaugmentaatioteknologian ja paikallisen Sarif Industriesin tuore turvallisuuspäällikkö Adam Jensen joutuu heti tulikasteeseen, kun tuntematon ryhmä hyökkää rakennukseen ja surmaa keksiestä teknologisen läpimurron löytäneet tutkijat, joista yksi on Adamin exä. Juoni ja kässäri on ihan ok, vähän keskitasoa parempaa, muttei yllä alkuperäisen tasolle. Myös 2000-luvun taitteessa pinnalla olleet salaliitot eivät tähän oikein kunnolla taivu. Dialogikin on välillä vähän hassua kuten myös ääninäyttely ("You... Robot"). Yritystä kuitenkin on, joten siitä voinee antaa papukaijamerkin sentään.
Immersiosimulatioissa keskeistä on kuitenkin pelimaailma ja monta eri tapaa suorittaa annettu tehtävä. Mennäkö etuovesta aseet laulaen vai selustasta hiipien kolkaten viholiset tajuttomiksi? Vai kenties hakkeroimalla turvajärjestelmät vihollisten kimppuun? Ehkä väistellen kaikki viholliset ilmastointikanavissa hiipien? Tai paikallisille juttelemalla ja heitä avustamalla saa vihjeitä avuksi. Monta eri tapaa ja kaikki periaatteessa yhtä valideja, tosin pieniä eroja löytyy. Hakkerointi esimerkiksi kannattaa aina vaikka numerokoodi tai salasana löytyisi, koska tällöin saa paitsi kokemusta, myös mahdollisuuden saada lisäkokemusta sekä hakkeroinnissa tarvittavia työkaluja. Tämä oli vähän pöljää, onneksi se muistaakseni korjattiin jatko-osassa. Hakkerointi on muutenkin selkein parannus alkuperäiseen, tässä se on aktiivista toimintaa kun siinä katseltiin vain kun palkki eteni ruudulla. Muutenkaan tämä ei ole yhtä kankea esim. räiskinnän suhteen, tosin kun oletuspelityylini on hiipparihakkeri niin sen kummemmin en voi sitä kommentoida.
Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu
e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
Tällä kertaa en hinkkaa mitään täydellistä stealthia saati aina non-lethal metodeja, yritän ensin, mutta jos menee ketuiksi niin sitten pannaan aseet laulaen.
Muistan ekalta läpipeluukerralta (olisko vuodelta 2012) hetken kun tämä todella kolahti, Detroitissa oli se jokin slummialue, jossa oli kerrostaloasuntoja.
Lähes jokaiseen tai peräti jokaiseen olisi voinut murtautua oven hakkeroimalla. Tämä oli jotenkin todella vaikuttavaa, että voit ihan oikeasti suurin piirtein tehdä mitä vaan.
Joo varmaan todellisuudessa suurin osa olisi ollut tyhjiä tai vaan muutama copy-paste emaili koneelta luettavissa ja parit pickupit, mutta silti.
HR ja MD on itselle kaikkien aikojen suosikkeja kyllä.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Machinarium (PC)
Indie-pelit saa jatkoa. Tämän olen lisännyt Steamiin Humble Indie Bundle 2:n myötä jouluna 2011. Kyseessä on siis kevyt point & click -seikkailupeli. Peli on tosi tunnelmallinen ja maailma on käsinpiirrettynä edelleen tosi kaunis, mutta olen kyllä toivottoman huono näissä. Saan olla jatkuvasti katsomassa apua, kun logiikka ei jotenkin uppoa. Pelin hienous ja oivallukset jää näin vähiin, kun maltti ei riitä. Ehkä nämä kliksuttelupelit eivät vain sovi tämmöselle rauhattomalle milleniaalille, joka on kasvanut enemmän räiskintä- kuin seikkailupelien äärellä. Tunnelma oli onneksi hyvä. Pelille annan 4/5.
Indie-pelit saa jatkoa. Tämän olen lisännyt Steamiin Humble Indie Bundle 2:n myötä jouluna 2011. Kyseessä on siis kevyt point & click -seikkailupeli. Peli on tosi tunnelmallinen ja maailma on käsinpiirrettynä edelleen tosi kaunis, mutta olen kyllä toivottoman huono näissä. Saan olla jatkuvasti katsomassa apua, kun logiikka ei jotenkin uppoa. Pelin hienous ja oivallukset jää näin vähiin, kun maltti ei riitä. Ehkä nämä kliksuttelupelit eivät vain sovi tämmöselle rauhattomalle milleniaalille, joka on kasvanut enemmän räiskintä- kuin seikkailupelien äärellä. Tunnelma oli onneksi hyvä. Pelille annan 4/5.
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 725
Hmm, jännä homma. Mun mielestä kun taas DC on selkeä huononnus vrt. alkuperänen, ihan yksinomaan sen takia et se pulttaa ton Missing Linkin pakolliseks osioks pääpelin keskelle. Ei sillä että se lisäri varsinaisesti huono on, mut ei se myöskään ihan pääpelin tasolle yltänyt oikeastaan mitenkään. Tai no, riippuu miten asiaa kattoo, ite pääpelissä on mun mielestä aika rajujakin laatuvaihteluita ja homma alkaa jo lipsumaan Detroitin ja Hengshan uudelleenvisiiteillä, ja viimeistään romuttuu sit lopun putkijuoksussa kun eka napostelet sen Missing Linkin josta onkin suora polku pääpelin maaliin.Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu
e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
Ku vähän riippumatta siitä et miten asiaa kattoo niin Missing Link paskoo sen rytmityksen aivan täysin ja se ei juurikaan tunnu siltä et se oikeasti kuuluis siihen väliin. Mut siinä se on DC versiossa ja mitään vaihtoehtoja ei tarjoilla et haluatko pelata sen vai et. Koska sen aina joutuu pelaamaan.
Orkkisversiota ei enää saa, mutta omasta Steamin kirjastosta se onneks löytyy. Nykyään jos haluaa HR:ää laitella uusintarundille niin se on kyllä se OG versio jota käynnistelen, pelaan sit Missing Linkin perästä jos kiinnostaa tai huvittaa.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 245
Itsekin olin siis aiemmin paljon jyrkempi kannassani, että lisäri ei pitäisi olla siellä keskellä tarinaa, mutta tällä kertaa se ei häirinnyt yhtä paljon. Toki se voisi halutessaan olla irrallinenkin tapaus, monestakin syystä... Harmi tosiaan, että perusversiota ei enää saa.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 245
Resident Evil 2 Remake (PC, Xbox Game Pass)
Ressu kakkosen uusintaversio on kevyesti maineensa arvoinen.
Claire Redfield etsii ykkösestä tuttä veljeään Chrisiä Raccoon Citystä ja törmää matkalla uunituoreeseen poliisiin, Leon S. Kennedyyn. Paetessaan zombilaumaa he päätyvät paikalliselle poliisiasemalle, jossa valitulla hahmolla aletaan tutkia sen salaisuuksia... Zombipelottelut eivät ole ykkösgenreni, mutta on niitä aina välillä tullut pelattua. Ykkösen pelasin itse asiassa vanhalla Pleikkarillani muutama vuosi sitten ja totesin sen hyväksi, vaikka tankkiohjaus ja ikä muutenkin hieman tökki. Olin hieman skeptinen kaikesta tämän saaneesta kehusta, mutta pakko myöntää, että se tosiaan on niiden arvoinen. Poliisiaseman salaisuuksien selvittely ja huoneiden tutkiminen on vaan hauskaa. Zombitkaan eivät ole yliärsyttäviä, joskaan en niitä oppinut kunnolla väistelemään vaan oli pakko antaa niille aina lyijymyrkytys. Muitakin vihollisia tulee vastaan, mutta niistä ei tässä sen enempää, mielenkiintoisempaa kohdata ne itse. Joskin itse olin tämän kohdalla aika spoilaantunut kiitos Youtuben erinäisten suositusten ja uteliaisuuteni.
Pelissä on myös ns. B-kierros, joka pelataan toisella hahmolla. Se kerrotaan hieman eri näkökulmasta ja sen lopussa on ns. "tosiloppu". Ensimmäisen kierroksen jälkeen tarina jääkin hieman keskeneräiseksi, mutta ei kakkosessa kovin paljoa uutta kuitenkaan ole, ehkä 20%. Osa puzzleista on myös hieman muuteltu, ettei pääse ykköskierroksen tiedoilla ratsastamaan. Eipä tätä voi kuin suositella, varsinkin kun sen saa pelattua myös gamepassissa. Microsoft tarjosi mulle sitä eurolla kuukaudeksi ja ei paljon parempaa hinta-laatusuhdetta voi pyytää Kannattaa siis pitää silmät auki ja välillä kurkkia sitä appia, jos se koneelta löytyy. Kolmosen remake on listalla, tuleekohan se Villagekin sinne tässä joskus...
Ressu kakkosen uusintaversio on kevyesti maineensa arvoinen.
Claire Redfield etsii ykkösestä tuttä veljeään Chrisiä Raccoon Citystä ja törmää matkalla uunituoreeseen poliisiin, Leon S. Kennedyyn. Paetessaan zombilaumaa he päätyvät paikalliselle poliisiasemalle, jossa valitulla hahmolla aletaan tutkia sen salaisuuksia... Zombipelottelut eivät ole ykkösgenreni, mutta on niitä aina välillä tullut pelattua. Ykkösen pelasin itse asiassa vanhalla Pleikkarillani muutama vuosi sitten ja totesin sen hyväksi, vaikka tankkiohjaus ja ikä muutenkin hieman tökki. Olin hieman skeptinen kaikesta tämän saaneesta kehusta, mutta pakko myöntää, että se tosiaan on niiden arvoinen. Poliisiaseman salaisuuksien selvittely ja huoneiden tutkiminen on vaan hauskaa. Zombitkaan eivät ole yliärsyttäviä, joskaan en niitä oppinut kunnolla väistelemään vaan oli pakko antaa niille aina lyijymyrkytys. Muitakin vihollisia tulee vastaan, mutta niistä ei tässä sen enempää, mielenkiintoisempaa kohdata ne itse. Joskin itse olin tämän kohdalla aika spoilaantunut kiitos Youtuben erinäisten suositusten ja uteliaisuuteni.
Pelissä on myös ns. B-kierros, joka pelataan toisella hahmolla. Se kerrotaan hieman eri näkökulmasta ja sen lopussa on ns. "tosiloppu". Ensimmäisen kierroksen jälkeen tarina jääkin hieman keskeneräiseksi, mutta ei kakkosessa kovin paljoa uutta kuitenkaan ole, ehkä 20%. Osa puzzleista on myös hieman muuteltu, ettei pääse ykköskierroksen tiedoilla ratsastamaan. Eipä tätä voi kuin suositella, varsinkin kun sen saa pelattua myös gamepassissa. Microsoft tarjosi mulle sitä eurolla kuukaudeksi ja ei paljon parempaa hinta-laatusuhdetta voi pyytää
Kannattaa siis pitää silmät auki ja välillä kurkkia sitä appia, jos se koneelta löytyy. Kolmosen remake on listalla, tuleekohan se Villagekin sinne tässä joskus...
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 05.06.2017
- Viestejä
- 178
Jos joku on allerginen näille kk-tilauksille, niin tällä hetkellä löytyy Resident Evil paketti Humble Bundlesta Resident Evil: Decades of Horror - Village Gold Tarjous voimassa vielä melkein 3 viikkoa. Paketista harmillisesti puuttuu uusin tulokas, eli RE4 Remake, tosin orkkis löytyy.Resident Evil 2 Remake (PC, Xbox Game Pass)
Microsoft tarjosi mulle sitä eurolla kuukaudeksi ja ei paljon parempaa hinta-laatusuhdetta voi pyytää
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 725
Alkaa olla tohon 30€ hintaan ehkä vuoden paras hinta-laatusuhde tähän mennessä tollaselle paketille. Taidan ite luikauttaa 9€ että saan puuttuvat RE5 Goldin, RE0 ja RE1 Remaken myös steamiin.
Jostain syystä tosin RE7 ei oo gold-versio, mutta sen pelin DLC:t on muutenkin laadultansa tosi vaihtelevia.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 5 698
Rise of the Tomb Raider (PC)
Selkävaivoista johtuen tämän pelaaminen venyi ja venyi ja tuli vähän katkonainen kokemus. Kyllähän tästä oli paljon karsittu noita edeltävän ongelmia juurikin QTE rämpyttelyä ja noita jatkuvia gauntletteja. Lisää oli annettu avoimuutta ja craftausta, joskin edelleen aika tiukassa putkessa mennään, mutta pari semmosta hubialuetta yhdisti enemmänkin noita alueita. Ehkä vähän tylsä juoneltaan. Ehkä nää Tompat ei vaan oo oikeen mun juttu loppuviimein, ihan mukiinmentävää pelattavaa, mutta ei mitään mitä muistelis joskus myöhemmin. Otetaan se kolmonen vielä työnalle.
Varoituksena vielä, että jos joku muu suunnittelee trilogian peluuta, niin EPICin ilmaiseksi jakamat ovat bugisempia kuin nuo Steamin ja itselläkin moneen kertaan lykkäsi milloin mitäki ongelmaa(äänet katosi, aseet katosi, tähtäin katosi). Vähän siinä kinttaalla että otanko tuon Epicin täyden version delsuineen vai Steamin vakaamman mutta vajaamman(en omista delsuja) tuohon trilogian viimeiseen runiin.
Päätin sit jatkaa tähän väliin Halo MCC runia, ja kappas, edellisestä oli jo 10 kuukautta aikaa, kylläpä aika vierähtänyt. Kumma kun ei hirveästi enää muistanut juonesta mitään.
Halo 3: ODST (PC)
Täysin turhake, jotenki tätä FPS pelien synkintä ja surkeinta aikaa. Graafisesti rujo, tosin 15v vanha jo. MCC edelleen bugailee äänien osalta. Tarinaltaan ihan huttua ja koko pelin rakenne ihan persiillään, joka toinen tehtävä on oikea tehtävä ja joka toinen on "kävele lähes tyhjässä kaupungissa pisteestä X pisteeseen Y". Voinee unohtaa pelanneensa tämän jo huomenna.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Rayman Legends (PC)
Ostin tämän aikanaan vaimon kanssa co-op-peliksi, mutta ei koskaan tullut kokeiltua. Pelasin nyt yksin kaikki Legendsin varsinaiset levelit ja voi juku, miten viihdyttävä ja hyvin tehty tämä olikaan. Väitän, että paras pelaamani 2D-tasoloikka, joka ei ole Nintendon tekemä. Todella monipuolista ja hauskaa, ajoittain myös nopeatempoista ja jopa haastavaa. Ei kuitenkaan liian vaikea. En tiedä, että hypetettiinkö tätä enemmän julkaisun aikaan, mutta emmä jotenkin ollu tajunnu, että tämä olisi näin hyvä kuin se oli.
Pelissä on 5 varsinaista maailmaa, joissa on sitten kymmenisen leveliä. Jokainen maailma etenee samalla tavalla: ensimmäisessä vaiheessa pari ekaa leveliä esitellään uusia pelimekaniikkoja, toisessa vähän vaikeutetaan ja haastetaan pelaajaa hyödyntämään näitä uusia pelimekaniikkoja. Kolmannessa lisätään vauhtia, jolloin pelaajalta vaaditaan ajoittain flow-tilaan pääsemistä tai musiikin rytmiin turvautumista. Lopussa on pomotaistelu ja maailma päättyy musiikilla höystettyyn rytmileveliin, joka on tosi hauskaa.
Pelattavaa jäi vielä sekä invasion- että Origins-leveleiden muodossa, mutta niitä taidan naputella muiden pelien ohella tai joskus myöhemmin, ettei mielenkiinto lässähdä. Hyvä pitää varastossa tämmösiä levelipohjaisia pelejä, joita voi pelata sen 10-20 minuuttia muiden touhujen välissä. Ainoa miinus, jonka keksin, on ajoittaiset FOV-bugailut ultrawide-resoluution kanssa. Lopulta luovutin ja pelasin pelin 16:9-resolla. Tosi hyvä peli, jota suosittelen kyllä kaikille tasoloikkafaneille. 5/5.
Ostin tämän aikanaan vaimon kanssa co-op-peliksi, mutta ei koskaan tullut kokeiltua. Pelasin nyt yksin kaikki Legendsin varsinaiset levelit ja voi juku, miten viihdyttävä ja hyvin tehty tämä olikaan. Väitän, että paras pelaamani 2D-tasoloikka, joka ei ole Nintendon tekemä. Todella monipuolista ja hauskaa, ajoittain myös nopeatempoista ja jopa haastavaa. Ei kuitenkaan liian vaikea. En tiedä, että hypetettiinkö tätä enemmän julkaisun aikaan, mutta emmä jotenkin ollu tajunnu, että tämä olisi näin hyvä kuin se oli.
Pelissä on 5 varsinaista maailmaa, joissa on sitten kymmenisen leveliä. Jokainen maailma etenee samalla tavalla: ensimmäisessä vaiheessa pari ekaa leveliä esitellään uusia pelimekaniikkoja, toisessa vähän vaikeutetaan ja haastetaan pelaajaa hyödyntämään näitä uusia pelimekaniikkoja. Kolmannessa lisätään vauhtia, jolloin pelaajalta vaaditaan ajoittain flow-tilaan pääsemistä tai musiikin rytmiin turvautumista. Lopussa on pomotaistelu ja maailma päättyy musiikilla höystettyyn rytmileveliin, joka on tosi hauskaa.
Pelattavaa jäi vielä sekä invasion- että Origins-leveleiden muodossa, mutta niitä taidan naputella muiden pelien ohella tai joskus myöhemmin, ettei mielenkiinto lässähdä. Hyvä pitää varastossa tämmösiä levelipohjaisia pelejä, joita voi pelata sen 10-20 minuuttia muiden touhujen välissä. Ainoa miinus, jonka keksin, on ajoittaiset FOV-bugailut ultrawide-resoluution kanssa. Lopulta luovutin ja pelasin pelin 16:9-resolla. Tosi hyvä peli, jota suosittelen kyllä kaikille tasoloikkafaneille. 5/5.
AsiJu
Premium-jäsen
- Liittynyt
- 09.04.2024
- Viestejä
- 467
Tyttären (6 v) kanssa on pikkuhiljaa aloitettu tietokonepelejä Spyron ja Crash Bandicootin muodossa, tämä voisi olla seuraavaksi hyvä!
Vähän samanlainen fiilis oli itsellä taannoin. Tavallaan kuitenkin tykkäsin, mutta koko ajan tuli mieleen että Uncharted tekee tämänkin paremmin, paremmalla tarinalla, paremmalla huumorilla, jne. Kaikki Tomb Raiderit tuli kyllä pelattua perusteellisesti läpi, mutta ei herättänyt samanlaista intohimoa kuin Unchartedit.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Jos Crash sujuu, niin sujuu varmasti tämäkin, vaikka ruudulla saattaa joissain leveleissä tapahtua turhankin paljon. Kannattaa tarkastaa myös Unravel Two. Sitä pystytte molemmat pelaamaan yhdessä ja tiukoissa paikoissa toinen voi hypätä toisen kyytiin.
AsiJu
Premium-jäsen
- Liittynyt
- 09.04.2024
- Viestejä
- 467
Kiitos lisätään listalle!
Tyttö oppi Crashin nopeasti ja vaikeammatkin kohdat meni harjoittelun jälkeen, minä autoin sitten tarvittaessa (jos osasin, lol).
Täytyy myös sanoa, että sekä N.Sane Trilogy, että Reignited Trilogy on todella hienosti tehtyjä molemmat.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 1 287
Tyttären (17v) kanssa tullut pelailtua it takes two:ta. Sekin on ollut ihan hauska yhteistyöpeli. Kannattaa ainakin tsekata. Voi olla että osa "puzzleista" tai kentät voivat olla 6v:lle vähän liikaa vielä, vaikea toki arvioida.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 5 698
Halo: Reach [MCC] (PC)
Tämä oli jo sit huomattavasti viihdyttävämpi pläjäys kuin kolme edellistä. Jotenki paluu juurille, pois tylsät ja ärsyttävät Floodit ja oikeastaan kaikki paras mukana ekasta Halosta. Ei toki samoja nostalgiakakkuloita kuin sen kanssa. Mukava myös, että vähän rikottiin sitä jo liiankin tutuksi tullutta kaavaa jossa lopussa ajetaan jonku vihollislauman läpi kohti loppua. Graafisesti tuntui olevan valovuosia tuota ODSTia edellä vaikka eroa julkaisussa vain vuosi. Tämä olis jopa sellainen, että jos joskus tota Combat Evolvedia pelaan uudestaan, nii otan tämän siihen kärkeen. Jos nyt jotain huonoa, niin AI oli kyl tyhmä ku saapas varsinki omien osalta. Mukavaa FPS ammuskelua nyt kuitenkin, mikä harvoin tällaisena perusammuskeluna enää herättää mitään hirveitä intohimoja.
Tämä oli jo sit huomattavasti viihdyttävämpi pläjäys kuin kolme edellistä. Jotenki paluu juurille, pois tylsät ja ärsyttävät Floodit ja oikeastaan kaikki paras mukana ekasta Halosta. Ei toki samoja nostalgiakakkuloita kuin sen kanssa. Mukava myös, että vähän rikottiin sitä jo liiankin tutuksi tullutta kaavaa jossa lopussa ajetaan jonku vihollislauman läpi kohti loppua. Graafisesti tuntui olevan valovuosia tuota ODSTia edellä vaikka eroa julkaisussa vain vuosi. Tämä olis jopa sellainen, että jos joskus tota Combat Evolvedia pelaan uudestaan, nii otan tämän siihen kärkeen. Jos nyt jotain huonoa, niin AI oli kyl tyhmä ku saapas varsinki omien osalta. Mukavaa FPS ammuskelua nyt kuitenkin, mikä harvoin tällaisena perusammuskeluna enää herättää mitään hirveitä intohimoja.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Gemini Rue (PC)
Indie-pelit jatkuu. 2011 julkaistu ja pikseligrafiikkoilla höystetty point & click -seikkailu synkässä noir-henkisessä cyberpunk-maailmassa. Pulmat on tällä kertaa yllättävän loogisia, mutta taas niin monesti turhaudun ja joudun katsomaan apua. Ei auta, tämä on "onneksi" viimeinen genren peleistä, jonka omistan. Helpompi ja loogisempi kuin vaikka Grim Fandango, Day of the Tentacle tai tuo aiemmin läpäisemäni Machinarium. Tunnelma on vertaansa vailla ja kun juoni on kiehtoo niin, että pakko jatkaa. Pelimekaniikat ovat melko tönkköjä ja graafinen ulkoasu vaikeuttaa joitain pulmia, kun pitää etsiä vähän erivärisiä pikseleitä. Ääninäyttely on ajoittain aika huonoakin, mutta ei se oikeastaan pidemmän päälle haittaa. Jos teema ja genre kiehtoo, niin kyllä tää kannattaa pelata. Tunnelmalle ja maailmalle 5/5, omalle tyhmyydelle ja malttamattomuudelle 1/5. Peli 4/5.
Indie-pelit jatkuu. 2011 julkaistu ja pikseligrafiikkoilla höystetty point & click -seikkailu synkässä noir-henkisessä cyberpunk-maailmassa. Pulmat on tällä kertaa yllättävän loogisia, mutta taas niin monesti turhaudun ja joudun katsomaan apua. Ei auta, tämä on "onneksi" viimeinen genren peleistä, jonka omistan. Helpompi ja loogisempi kuin vaikka Grim Fandango, Day of the Tentacle tai tuo aiemmin läpäisemäni Machinarium. Tunnelma on vertaansa vailla ja kun juoni on kiehtoo niin, että pakko jatkaa. Pelimekaniikat ovat melko tönkköjä ja graafinen ulkoasu vaikeuttaa joitain pulmia, kun pitää etsiä vähän erivärisiä pikseleitä. Ääninäyttely on ajoittain aika huonoakin, mutta ei se oikeastaan pidemmän päälle haittaa. Jos teema ja genre kiehtoo, niin kyllä tää kannattaa pelata. Tunnelmalle ja maailmalle 5/5, omalle tyhmyydelle ja malttamattomuudelle 1/5. Peli 4/5.
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 123
Styx: Master of Shadows
Hiippailu vähän Thief-tyylisessä räkäisessä fantasiamaailmassa. Vuosien vihanpidon jälkeen ihmiset ja haltiat ovat viimein löytäneet yhteisen sävelen huumetuotannon parissa. Pelaajan ohjaama Styx-hiisi on kaikkien vihaama rumilus, joka hankkii elantonsa varastamalla kuin Garrett aikoinaan. Kässäri ja ääninäyttely voittivat tuskin mitään palkintoja aikanaan ja paperinohuita hahmoja peitellään koomisen runsaalla kiroilulla, mutta maailmalla on sielua. Peukkua varsinkin normaalia oudommille haltioille, jotka muistuttavat enemmän avaruusolioita kuin Tolkienin kauniita ja viisaita suippokorvia. Tarinaa ei voi kehua kovin hyväksi, mutta siinä on ideoita ja yllätyksiä.
Kenttäsuunnittelu on komeaa ja kentissä on harvinaista kolmiulotteisuutta. Jokainen kartta jatkuu ylös- ja alaspäin pitemmälle kuin aluksi luulisi. Kentät ovat lievästi putkimaisia, mutta putki on leveä ja rönsyilevä. Tutkittavaa on paljon, mutta valitettavasti lootti ei ole kovin mielenkiintoista. Kaikkien kultarahojen varastamisesta saa xp-bonuksen, mutta se vaatii todella tarkkaa nuohoamista ja täydellisyyttä. Jos kentässä on 40 kolikkoa ja löydät 39, se on sama kuin kävelisit maaliin tyhjin taskuin. Rahalla ei voi tehdä mitään muuta, joten huomasin nopeasti ettei niitä kannattanut vaivautua poimimaan ollenkaan. Keräsin joka kentästä vain isoimman erikoisaarteen ja otin muuten asiakseni pysyä näkymättömissä.
Alhaalla on vielä monta kerrosta kellareita.
Hiiviskelypelien eetokseen kuuluu tietynasteinen väkivallattomuus. Garrett vältti tappamista ja hänen ammattietiikkansa mukaan verenvuodatus oli tohelon amatöörin merkki. Styxissä pasifismista saa pienen xp-bonuksen kussakin kentässä, mutta keinoja ei muuten kaihdeta. Styx on verenhimoinen hahmo ja sivutehtävänä on usein jonkun murhaaminen. Peli tarjoaa tappamiseen paljon työkaluja ja ympäristövaaroja kuin Dishonored, joka myöskin sanoi soo soo jos niitä kehtasi käyttää. Olin kiltti pelin alkupuolella ja keräsin pasifistibonuksen parista kentästä, mutta päädyin lopulta tappamaan säästeliäästi ja taktisesti. Se lienee tarkoituskin.
Jankkia löytyy. Kiipeilyä painotetaan kovasti, mutta se onnistuu käytännössä vain erikseen merkityissä paikoissa. Seinä, josta olisi taatusti saanut kiinni Assassin's Creedissä, tarjoaa yleensä vain pikakyydin kuilun pohjalle. Hiiviskely hikkaa välillä ja vartijat saavat joukolla hepulin ilman näkyvää syytä, ja mukana on kuulemma pelinrikkojabugi joka tuhoaa kaiken etenemisen jos yrittää pelata vanhoja kenttiä uudestaan ennen koko pelin läpäisyä. En uskaltanut kokeilla, mutta tappajabugia oli helppo varoa kun tiesi sen olemassaolosta. Fysiikkamoottori kulkee omia latujaan ja kaikki irtoesineet pitää kiertää kaukaa. Jos Styx sattuu hipaisemaan vaikka ämpäriä, se lentää lähimpään seinään ja meteli houkuttelee vartijat paikalle. Jatko-osa väittää että näin sen kuuluukin olla.
Depth of Field rumentaa kaikkia pelejä ja otan sen aina muutenkin pois päältä, mutta ei kai tämä voi toimia oikein?
Avoin taistelu on hirveä viritys varmasti tarkoituksella. Hiippailu on pelin nimen mukaista varjoissa pysymistä ja reitinetsintää, jossa kannattaa yleensä kiivetä kattorakenteisiin katseilta piiloon. Peli tekee ison numeron kloonikyvystä, jolla itsestään voi tekaista kauko-ohjattavan kopion, joka osaa availla ovia ja hämätä vartijoita. Jäi vähän hämäräksi miksi peli sakottaa Styxin itsensä aiheuttamasta metakasta, mutta kloonin laukaisema hälytys ei haittaa mitään. Kaksonen jäi käyttämättä ellei ollut pakko.
Vähän puolenvälin jälkeen kehittäjiltä loppuu näyttävästi rahat. Vanhoja kenttiä aletaan kierrättää armotta, ja ne vähät uudet alueet on rumia ja vaikeita putkia. Tarinan finaali on sentään loppujyystön arvoinen ja jättää hyvän maun suuhun.
Styx: Shards of Darkness
Hiotumpaa jatkoa. Uusi Styx tuntuu ja näyttää entistä paremmalta ja peli on älynnyt keskittyä vahvuuksiinsa. Taistelua ei ole kovemmilla vaikeusasteilla ollenkaan, vaan henki lähtee heti jos joku pääsee lyömään. Oikea asenne. Muljautin silmiäni craftaussysteemille, mutta sekin sopi peliin lopulta ihan hyvin. Enin jankki on hiottu pois. Nopeuteen, näkymättömyyteen ja muuhun liittyvät saavutukset arvostellaan nyt urheilumitaleilla eikä karulla "sait/et saanut"-systeemillä, joten kolikoistakin voi kerätä suurimman osan ja saada ainakin pronssin tai hopean mukaisen xp-bonuksen. Rahalla itsessään ei tosin vieläkään tee mitään.
Mekaniikat ovat suunnilleen samat kuin ennenkin, nikkaroinnilla ja muutamalla lisävarusteella höystettynä. Mukaan on ängetty pari näyttävää mutta turhauttavaa bossea, jotka olisivat huomattavasti siedettävämpiä jos peli olisi tajunnut pistää autoseivin tappelun alkuun. Hiippailupelissä on vakava puute, että avattua ovea ei voi laittaa enää takaisin kiinni. Kenttäsuunnittelu on edelleen huippuluokkaa, etenemisreittejä on vaikuttava määrä ja fantasiamaisemat ihastuttavia, mutta tottakai Shardskin laittaa vanhat kentät loppupuolella uuskäyttöön. Kertaalleen kolutuilla konnuilla ei huvita tutkimusmatkailla.
Mitä hiisi horisee? Paikkahan on upea.
Tarina on ykköspeliä kevyempi ja synkempi yhtä aikaa. Mustaa huumoria on paljon ja Styxistä on kehittynyt Deadpool-tason suunsoittaja. Ensimmäisessä pelissä etäiseksi jääneet haltiat ovat nyt pääpahiksia. Heidät on retconnattu perinteisten fantasiahaltioiden näköisiksi, mutta käytös ja kulttuuri ovat erittäin karmivia jo ennenkuin synkeimmät salaisuudet selviävät. Koko rotua oppii vihaamaan. Tarina hortoilee sinne tänne ja loppuu pahaan cliffhangeriin, joka tuntuu töksähtävältä varsinkin ykköspelin oikeasti hyvän lopun jälkeen. Shards of Darkness olisi kaivannut yhden kentän ja pari välinäytöstä lisää.
Hiippailu vähän Thief-tyylisessä räkäisessä fantasiamaailmassa. Vuosien vihanpidon jälkeen ihmiset ja haltiat ovat viimein löytäneet yhteisen sävelen huumetuotannon parissa. Pelaajan ohjaama Styx-hiisi on kaikkien vihaama rumilus, joka hankkii elantonsa varastamalla kuin Garrett aikoinaan. Kässäri ja ääninäyttely voittivat tuskin mitään palkintoja aikanaan ja paperinohuita hahmoja peitellään koomisen runsaalla kiroilulla, mutta maailmalla on sielua. Peukkua varsinkin normaalia oudommille haltioille, jotka muistuttavat enemmän avaruusolioita kuin Tolkienin kauniita ja viisaita suippokorvia. Tarinaa ei voi kehua kovin hyväksi, mutta siinä on ideoita ja yllätyksiä.
Kenttäsuunnittelu on komeaa ja kentissä on harvinaista kolmiulotteisuutta. Jokainen kartta jatkuu ylös- ja alaspäin pitemmälle kuin aluksi luulisi. Kentät ovat lievästi putkimaisia, mutta putki on leveä ja rönsyilevä. Tutkittavaa on paljon, mutta valitettavasti lootti ei ole kovin mielenkiintoista. Kaikkien kultarahojen varastamisesta saa xp-bonuksen, mutta se vaatii todella tarkkaa nuohoamista ja täydellisyyttä. Jos kentässä on 40 kolikkoa ja löydät 39, se on sama kuin kävelisit maaliin tyhjin taskuin. Rahalla ei voi tehdä mitään muuta, joten huomasin nopeasti ettei niitä kannattanut vaivautua poimimaan ollenkaan. Keräsin joka kentästä vain isoimman erikoisaarteen ja otin muuten asiakseni pysyä näkymättömissä.
Alhaalla on vielä monta kerrosta kellareita.
Hiiviskelypelien eetokseen kuuluu tietynasteinen väkivallattomuus. Garrett vältti tappamista ja hänen ammattietiikkansa mukaan verenvuodatus oli tohelon amatöörin merkki. Styxissä pasifismista saa pienen xp-bonuksen kussakin kentässä, mutta keinoja ei muuten kaihdeta. Styx on verenhimoinen hahmo ja sivutehtävänä on usein jonkun murhaaminen. Peli tarjoaa tappamiseen paljon työkaluja ja ympäristövaaroja kuin Dishonored, joka myöskin sanoi soo soo jos niitä kehtasi käyttää. Olin kiltti pelin alkupuolella ja keräsin pasifistibonuksen parista kentästä, mutta päädyin lopulta tappamaan säästeliäästi ja taktisesti. Se lienee tarkoituskin.
Jankkia löytyy. Kiipeilyä painotetaan kovasti, mutta se onnistuu käytännössä vain erikseen merkityissä paikoissa. Seinä, josta olisi taatusti saanut kiinni Assassin's Creedissä, tarjoaa yleensä vain pikakyydin kuilun pohjalle. Hiiviskely hikkaa välillä ja vartijat saavat joukolla hepulin ilman näkyvää syytä, ja mukana on kuulemma pelinrikkojabugi joka tuhoaa kaiken etenemisen jos yrittää pelata vanhoja kenttiä uudestaan ennen koko pelin läpäisyä. En uskaltanut kokeilla, mutta tappajabugia oli helppo varoa kun tiesi sen olemassaolosta. Fysiikkamoottori kulkee omia latujaan ja kaikki irtoesineet pitää kiertää kaukaa. Jos Styx sattuu hipaisemaan vaikka ämpäriä, se lentää lähimpään seinään ja meteli houkuttelee vartijat paikalle. Jatko-osa väittää että näin sen kuuluukin olla.
Depth of Field rumentaa kaikkia pelejä ja otan sen aina muutenkin pois päältä, mutta ei kai tämä voi toimia oikein?
Avoin taistelu on hirveä viritys varmasti tarkoituksella. Hiippailu on pelin nimen mukaista varjoissa pysymistä ja reitinetsintää, jossa kannattaa yleensä kiivetä kattorakenteisiin katseilta piiloon. Peli tekee ison numeron kloonikyvystä, jolla itsestään voi tekaista kauko-ohjattavan kopion, joka osaa availla ovia ja hämätä vartijoita. Jäi vähän hämäräksi miksi peli sakottaa Styxin itsensä aiheuttamasta metakasta, mutta kloonin laukaisema hälytys ei haittaa mitään. Kaksonen jäi käyttämättä ellei ollut pakko.
Vähän puolenvälin jälkeen kehittäjiltä loppuu näyttävästi rahat. Vanhoja kenttiä aletaan kierrättää armotta, ja ne vähät uudet alueet on rumia ja vaikeita putkia. Tarinan finaali on sentään loppujyystön arvoinen ja jättää hyvän maun suuhun.
Styx: Shards of Darkness
Hiotumpaa jatkoa. Uusi Styx tuntuu ja näyttää entistä paremmalta ja peli on älynnyt keskittyä vahvuuksiinsa. Taistelua ei ole kovemmilla vaikeusasteilla ollenkaan, vaan henki lähtee heti jos joku pääsee lyömään. Oikea asenne. Muljautin silmiäni craftaussysteemille, mutta sekin sopi peliin lopulta ihan hyvin. Enin jankki on hiottu pois. Nopeuteen, näkymättömyyteen ja muuhun liittyvät saavutukset arvostellaan nyt urheilumitaleilla eikä karulla "sait/et saanut"-systeemillä, joten kolikoistakin voi kerätä suurimman osan ja saada ainakin pronssin tai hopean mukaisen xp-bonuksen. Rahalla itsessään ei tosin vieläkään tee mitään.
Mekaniikat ovat suunnilleen samat kuin ennenkin, nikkaroinnilla ja muutamalla lisävarusteella höystettynä. Mukaan on ängetty pari näyttävää mutta turhauttavaa bossea, jotka olisivat huomattavasti siedettävämpiä jos peli olisi tajunnut pistää autoseivin tappelun alkuun. Hiippailupelissä on vakava puute, että avattua ovea ei voi laittaa enää takaisin kiinni. Kenttäsuunnittelu on edelleen huippuluokkaa, etenemisreittejä on vaikuttava määrä ja fantasiamaisemat ihastuttavia, mutta tottakai Shardskin laittaa vanhat kentät loppupuolella uuskäyttöön. Kertaalleen kolutuilla konnuilla ei huvita tutkimusmatkailla.
Mitä hiisi horisee? Paikkahan on upea.
Tarina on ykköspeliä kevyempi ja synkempi yhtä aikaa. Mustaa huumoria on paljon ja Styxistä on kehittynyt Deadpool-tason suunsoittaja. Ensimmäisessä pelissä etäiseksi jääneet haltiat ovat nyt pääpahiksia. Heidät on retconnattu perinteisten fantasiahaltioiden näköisiksi, mutta käytös ja kulttuuri ovat erittäin karmivia jo ennenkuin synkeimmät salaisuudet selviävät. Koko rotua oppii vihaamaan. Tarina hortoilee sinne tänne ja loppuu pahaan cliffhangeriin, joka tuntuu töksähtävältä varsinkin ykköspelin oikeasti hyvän lopun jälkeen. Shards of Darkness olisi kaivannut yhden kentän ja pari välinäytöstä lisää.
- Liittynyt
- 13.12.2016
- Viestejä
- 4 714
Missäköhän kunnossa se Unchartedin PC-versio (Legacy of thieves collection) on nykyään? Koska sen hommasi, kun Tomppa Ridereistä aina tykännyt.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 245
Humanity (PC, Xbox Game Pass)
Humanity on pulmapeli, jossa ohjataan koiran hengellä ihmismassoja kohti valoa. Alussa se on yksinkertaista "kääntykää tässä oikealle" mutta sitten alkaa mennä kinkkisemmäksi. Kentissä on myös erillisiä kultaukkoja, joita pitää kerätä tietty määrä päästäkseen pelissä eteenpäin. Kaikkia ei siis ole pakko, mutta minä jääräpää keräsin ne kaikki. Kenttien vaikeus vaihteli, tosin se lienee hyvin henkilökohtaistakin. Jotkin menivät kerrasta ja joissakin pahimmissa piti raapia päätä useampi tunti. Yhteensä tähän meni mulla vajaa parikymmentä tuntia. Musiikki oli vähän ihme pimputusta, mutta aiheutti silti korvamatoa. Kokonaisuutena tykkäsin, tuli vähän takavuosien klassikko Lemmings mieleen. Tästä näkyy olevam Steamissa demokin, jos ei sokkona halua lähteä seikkailemaan.
Humanity on pulmapeli, jossa ohjataan koiran hengellä ihmismassoja kohti valoa. Alussa se on yksinkertaista "kääntykää tässä oikealle" mutta sitten alkaa mennä kinkkisemmäksi. Kentissä on myös erillisiä kultaukkoja, joita pitää kerätä tietty määrä päästäkseen pelissä eteenpäin. Kaikkia ei siis ole pakko, mutta minä jääräpää keräsin ne kaikki. Kenttien vaikeus vaihteli, tosin se lienee hyvin henkilökohtaistakin. Jotkin menivät kerrasta ja joissakin pahimmissa piti raapia päätä useampi tunti. Yhteensä tähän meni mulla vajaa parikymmentä tuntia. Musiikki oli vähän ihme pimputusta, mutta aiheutti silti korvamatoa. Kokonaisuutena tykkäsin, tuli vähän takavuosien klassikko Lemmings mieleen. Tästä näkyy olevam Steamissa demokin, jos ei sokkona halua lähteä seikkailemaan.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Observation (PC)
Kyseinen peli tuli vastaan joskus keväällä, kun etsin hyviä avaruuteen sijoittuvia pelejä. Observation on siis vahvasti tarinavetoinen avaruustrilleri, joka on ottanut selvästi vaikutteita esimerkiksi 2001: Avaruusseikkailusta. Poikkeuksellisesti pelaajan tehtävänä on ohjailla aluksen tekoälyä ja auttaa ihmistä, kun aluksella rupeaa tapahtumaan kummia.
Pelissä liikutaan aluksen kameroiden kautta ja ratkoaan pieniä puzzleja siellä täällä tarinaa seuraten. Puzzlet ovat pääosin loogisia ja jopa helponpuoleisia. Suurin haaste on ehkä löytää, että mihin pitäisi milloinkin mennä, eikä aluksessa navigointikaan ole helppoa. Opin vasta viimeisen tunnin aikana, että karttaan pystyy merkkaamaan waypointteja, joka olisi helpottanut navigointia huomattavasti.
Tarinanasta kevyet mietteet spoilerissa: jännä, mutta lopussa ehkä vähän lässähtää, tai on ainakin turhan korkealentoinen omaan makuun.
Teknisesti peli on näyttävä, mutta ajoittain se vähän bugailee. On myös harmi, että pelissä on päädytty pakottamaan leffoista tutut mustat palkit, mutta näistä pääsee modeilla eroon. Modi ei kuitenkaan toimi täydellisesti ja välillä palkit ilmestyvät takaisin. Tähän auttaa peli käynnistäminen uudelleen. Voisin sanoa, että ohjaimen käyttäminen pelissä on välttämätöntä, vaikka silläkin liikkuminen on välillä tönkköä.
Loppujen lopuksi viihdyin pelin parissa varsin hyvin. Aikaa se otti 5 tuntia, joka oli varsin sopiva. Helpot suosittelut, jos pääsee teknisistä ongelmista yli. 4/5.
Näyttää olleen 150. Steamissa läpäisemäni yksinpeli. Muistan, että 100 peliä tuli täyteen jouluna 2021. Koluttavaa vielä onneksi riittää.
Kyseinen peli tuli vastaan joskus keväällä, kun etsin hyviä avaruuteen sijoittuvia pelejä. Observation on siis vahvasti tarinavetoinen avaruustrilleri, joka on ottanut selvästi vaikutteita esimerkiksi 2001: Avaruusseikkailusta. Poikkeuksellisesti pelaajan tehtävänä on ohjailla aluksen tekoälyä ja auttaa ihmistä, kun aluksella rupeaa tapahtumaan kummia.
Pelissä liikutaan aluksen kameroiden kautta ja ratkoaan pieniä puzzleja siellä täällä tarinaa seuraten. Puzzlet ovat pääosin loogisia ja jopa helponpuoleisia. Suurin haaste on ehkä löytää, että mihin pitäisi milloinkin mennä, eikä aluksessa navigointikaan ole helppoa. Opin vasta viimeisen tunnin aikana, että karttaan pystyy merkkaamaan waypointteja, joka olisi helpottanut navigointia huomattavasti.
Tarinanasta kevyet mietteet spoilerissa: jännä, mutta lopussa ehkä vähän lässähtää, tai on ainakin turhan korkealentoinen omaan makuun.
Teknisesti peli on näyttävä, mutta ajoittain se vähän bugailee. On myös harmi, että pelissä on päädytty pakottamaan leffoista tutut mustat palkit, mutta näistä pääsee modeilla eroon. Modi ei kuitenkaan toimi täydellisesti ja välillä palkit ilmestyvät takaisin. Tähän auttaa peli käynnistäminen uudelleen. Voisin sanoa, että ohjaimen käyttäminen pelissä on välttämätöntä, vaikka silläkin liikkuminen on välillä tönkköä.
Loppujen lopuksi viihdyin pelin parissa varsin hyvin. Aikaa se otti 5 tuntia, joka oli varsin sopiva. Helpot suosittelut, jos pääsee teknisistä ongelmista yli. 4/5.
Näyttää olleen 150. Steamissa läpäisemäni yksinpeli. Muistan, että 100 peliä tuli täyteen jouluna 2021. Koluttavaa vielä onneksi riittää.
Dredge (PS5)
Todella mukava indiepeli, tässä siis pyöritään pienellä sympaattisella kalastusaluksella, pyydystellään kaloja ja ratkotaan mysteereitä. Yliluonnollista kulmaa löytyy mutta loppuun asti sellainen juuri sopivan kevyt meininki koko pelissä. Pitkästä aikaa peli jossa sai rentoutua, senkun puksutteli ympäriinsä ja narrasi kaloja.
Vahva suositus, tälle on näemmä DLC ja jatko-osakin jo
Todella mukava indiepeli, tässä siis pyöritään pienellä sympaattisella kalastusaluksella, pyydystellään kaloja ja ratkotaan mysteereitä. Yliluonnollista kulmaa löytyy mutta loppuun asti sellainen juuri sopivan kevyt meininki koko pelissä. Pitkästä aikaa peli jossa sai rentoutua, senkun puksutteli ympäriinsä ja narrasi kaloja.
Vahva suositus, tälle on näemmä DLC ja jatko-osakin jo
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Thomas Was Alone (PC)
Kyseinen indie-tasoloikka tuli Steamiin osana kevään 2013 Humble Indie Bundlea. Joissain listauksissa tämän tarinaa kehutaan, joten peli on ollut usein mielessä, mutta läpäisyä sai odottaa aina tähän päivään. Olin tätä kokeillut 2016 23 minuutin ajan, mutta liekkö turhan yksinkertaiset pelimekaniikat vieneet silloin muiden pelien pariin.
Kyseessä on tasoloikka, jossa ohjataan eri muotoisia suorakulmioita samalla, kun kertoja kertoo tarinaa niiden taustalla. Suorakulmiot edustavat tekoälyjä ja ne on nimetty ihmisten mukaan. Peli on hyvin minimalistinen ja helppo, mutta jostain syystä kiehtova. Mittaakaan ei ole kuin 3 tuntia, joten pelin läpäisee helposti päivän aikana. Ei nyt ehkä mikään tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta sympaattinen silti. Hyvä osoitus siitä, että hyvä tarina ei ole grafiikasta kiinni. Jostain syystä jokaiselle suorakulmiolle löytyy oma persoonallisuutensa ja tapansa toimia.
Lopputekstien jälkeen tasonvalinnasta löytyy vielä 2 lisätasoa, jotka on julkaistu joskus ilmaisena DLC:nä. Siinä uutena pelimekaniikkana tulee jetpack, joka on ehkä pelin parasta antia.
Tulipahan viimein läpäistyä. Kiva välipeli, 5/5.
Kyseinen indie-tasoloikka tuli Steamiin osana kevään 2013 Humble Indie Bundlea. Joissain listauksissa tämän tarinaa kehutaan, joten peli on ollut usein mielessä, mutta läpäisyä sai odottaa aina tähän päivään. Olin tätä kokeillut 2016 23 minuutin ajan, mutta liekkö turhan yksinkertaiset pelimekaniikat vieneet silloin muiden pelien pariin.
Kyseessä on tasoloikka, jossa ohjataan eri muotoisia suorakulmioita samalla, kun kertoja kertoo tarinaa niiden taustalla. Suorakulmiot edustavat tekoälyjä ja ne on nimetty ihmisten mukaan. Peli on hyvin minimalistinen ja helppo, mutta jostain syystä kiehtova. Mittaakaan ei ole kuin 3 tuntia, joten pelin läpäisee helposti päivän aikana. Ei nyt ehkä mikään tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta sympaattinen silti. Hyvä osoitus siitä, että hyvä tarina ei ole grafiikasta kiinni. Jostain syystä jokaiselle suorakulmiolle löytyy oma persoonallisuutensa ja tapansa toimia.
Lopputekstien jälkeen tasonvalinnasta löytyy vielä 2 lisätasoa, jotka on julkaistu joskus ilmaisena DLC:nä. Siinä uutena pelimekaniikkana tulee jetpack, joka on ehkä pelin parasta antia.
Tulipahan viimein läpäistyä. Kiva välipeli, 5/5.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 2 864
Teamfight Tactics (PC, mobiili)
Automaattishakki (auto-chess), tai pikemminkin automaattitaistelu (auto-battler) genre nousi suosioon 2019. Ostellaan, varustetaan, päivitellään ja sijoitellaan ukkeleita pelilaudalle, sitten katsotaan miten taistelussa käy. Yksi kokonainen turnaus kestää puolisen tuntia ja tämän genren pelit taitavat kaikki olla ilmaisia.
Olen pelannut toista genren peliä Dota Underlords aina silloin tällöin vuodesta 2019, mutta vähän aikaa sitten kyllästyin siihen useasta syystä. Suurin syy oli ettei peliä ole päivitetty enää vuosiin. Genre on kumminkin hauska ja kiinnostava, joten kokeilin tätä toista.
TFT on paljon parempi! Tyhjiä hetkiä on vähemmän ja kaikki on monipuolisempaa. Yksi vähäinen mutta viihdyttävä asia on karuselli, jossa ukkelit pyörivät rinkiä ja siitä saa käydä hakemassa ilmaiseksi minkä vain, mutta häviöllä aloittava pelaaja saa aloittaa. Varusteetkin on monipuolisempia ja niitä voi yhdistellä. Iso ja tärkeämpi ero on team planner, jonka avulla voi rauhassa ennen matsia valita listasta toivottuja ukkeleita ja tutkia niiden synergioita. Helpottaa rutkasti uuden pelaajan oppistaakkaa! Silti häviöitä tulee ekoina päivinä jatkuvasti, koska muuttujia on erittäin paljon ja kaikki outoa.
Tässä pelissä on yksinkertaisesti kaikki paremmin mitä pääkilpailijassa, tai no ei ihan kaikki. Team plannerissa ei pääse näkemään ukkelin statseja!?? Olisi tärkeää tietää kuka on jousiampuja ja kuka on lähitaistelija! Ehkä tekijät luulevat että kaikki tätä pelaavat tuntevat jo LoL:n hahmot joita peli käyttää? Jotkut hahmot ovat myös todella samannäköisiä 3D malliltaan ja värimaailmaltaan, myös pientä kasvokuva hahmoikonia on hankala erottaa hahmon koko kuvasta. Nuo asiat korjaantuvat kun peliä pelaa ja hahmot oppii tunnistamaan, mutta aloittelijalle tuo on ihan oikea ongelma. Onko tässä pelissä jotain ensyklopediaa josta näkisi kaikki hahmot ja niiden kyvyt & statsit? En kertakaikkiaan ole sellaista löytänyt!
Isot suositukset, 4/5. Melkein haluttais perustaa tälle pelille omaketju.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Harmi kyllä, kun Dota Underlords hylättiin. Sekä sitä että myös edeltänyttä Auto Chess -modia tuli pelattua yhteensä yli 500 tuntia juuri 2019-2021. TFT:hen en koskaan lähtenyt juuri mainitsemastasi syystä, kun LoLin hahmot eivät olleet tuttuja eikä kiinnostanut ruveta opettelemaan uutta universumia. Nämä pelit ovat erinomaista ajanvietettä, mutta jotta siitä pystyy täysin nauttimaan ja kilpailemaan, joutuu sekä hahmot sekä buildit opettelemaan hyvin ulkoa.
Teamfight Tactics (PC, mobiili)
Automaattishakki (auto-chess), tai pikemminkin automaattitaistelu (auto-battler) genre nousi suosioon 2019. Ostellaan, varustetaan, päivitellään ja sijoitellaan ukkeleita pelilaudalle, sitten katsotaan miten taistelussa käy. Yksi kokonainen turnaus kestää puolisen tuntia ja tämän genren pelit taitavat kaikki olla ilmaisia.
Olen pelannut toista genren peliä Dota Underlords aina silloin tällöin vuodesta 2019, mutta vähän aikaa sitten kyllästyin siihen useasta syystä. Suurin syy oli ettei peliä ole päivitetty enää vuosiin. Genre on kumminkin hauska ja kiinnostava, joten kokeilin tätä toista.
TFT on paljon parempi! Tyhjiä hetkiä on vähemmän ja kaikki on monipuolisempaa. Yksi vähäinen mutta viihdyttävä asia on karuselli, jossa ukkelit pyörivät rinkiä ja siitä saa käydä hakemassa ilmaiseksi minkä vain, mutta häviöllä aloittava pelaaja saa aloittaa. Varusteetkin on monipuolisempia ja niitä voi yhdistellä. Iso ja tärkeämpi ero on team planner, jonka avulla voi rauhassa ennen matsia valita listasta toivottuja ukkeleita ja tutkia niiden synergioita. Helpottaa rutkasti uuden pelaajan oppistaakkaa! Silti häviöitä tulee ekoina päivinä jatkuvasti, koska muuttujia on erittäin paljon ja kaikki outoa.
Tässä pelissä on yksinkertaisesti kaikki paremmin mitä pääkilpailijassa, tai no ei ihan kaikki. Team plannerissa ei pääse näkemään ukkelin statseja!?? Olisi tärkeää tietää kuka on jousiampuja ja kuka on lähitaistelija! Ehkä tekijät luulevat että kaikki tätä pelaavat tuntevat jo LoL:n hahmot joita peli käyttää? Jotkut hahmot ovat myös todella samannäköisiä 3D malliltaan ja värimaailmaltaan, myös pientä kasvokuva hahmoikonia on hankala erottaa hahmon koko kuvasta. Nuo asiat korjaantuvat kun peliä pelaa ja hahmot oppii tunnistamaan, mutta aloittelijalle tuo on ihan oikea ongelma. Onko tässä pelissä jotain ensyklopediaa josta näkisi kaikki hahmot ja niiden kyvyt & statsit? En kertakaikkiaan ole sellaista löytänyt!
Isot suositukset, 4/5. Melkein haluttais perustaa tälle pelille omaketju.
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 2 864
Juu, parhaimmillaan nämä pelit on silloin kun sen tuntee läpikotaisin. Mulleki oli iso kynnys lähteä opettelemaan uutta peliä ja mietitytti juuri uusien sääntöjen ja ukkeleiden opettelu, mutta huomasin tuon opetteluvaiheen hauskaksi, koska järkevää tekemistä on enemmän mitä Underlordsissa. Taktikointia ja onnistumisen tunteita tulee myös muista asioista kuin voitosta.
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 3 636
Keskustelu muistutti Heroes of the Stormista, jota tuli tahkottua jonkin verran, ja muutaman kaverin kanssa vähän ladderiakin ennen Blizzardin tökerösti toteutettua 'hylkäystä'.
Kai tuo vieläkin pyörisi(?), mutta luulenpa, että ainakaan tuota ei jaksa opetella uudestaan, vaikka luulisi, että vanhat suosikit Nazeebo ja Murky (hotslogista tuli joskus seurattua, että winrate lähemmäs 75% tällä...) sieltä löytyisikin. Kummallakin sai tehtyä yllättäviä peliliikkeitä matsien aikana ja täytyy allekirjoittaa tuo, että muukin kuin voitto määrittää hyvän matsin.
Pitää varmaan mennä kyselemään suosittele peliä ketjuun korvaajaa joskus. Tuli kokeiltua jotain, mutta last hit mekaniikka tuntui hyvin takaperoiselta HotSin jälkeen.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 245
Resident Evil 3 Remake (PC, Xbox Game Pass)
Siinä missä kakkosen remake oli erittäin onnistunut tekele, niin tämä on sitten mahalasku. Vähän väliä lukitaan pelaaja välianimaatioihin, kun edeltäjässään sai varsin vapaasti itse luuhata ympäristöä. Niinkun ju nou, pelata. Kentät ovat myös huomattavasti putkimaisempia, vaikka välillä sentään hiukan pääsee eestaas tutkimaan. Pomotaistelut oli aika hanurista, hauskaa ei niissä ollut. Lyhytkin oli, toisaalta kun laatu oli vähän mitä oli niin ehkä parempi näin. Kakkosen remakea pelasin innolla (mikä on suht harvinaista tätä nykyä), tässä lähinnä odotin, että koska tämä oikein päättyy.
Siinä missä kakkosen remake oli erittäin onnistunut tekele, niin tämä on sitten mahalasku. Vähän väliä lukitaan pelaaja välianimaatioihin, kun edeltäjässään sai varsin vapaasti itse luuhata ympäristöä. Niinkun ju nou, pelata. Kentät ovat myös huomattavasti putkimaisempia, vaikka välillä sentään hiukan pääsee eestaas tutkimaan. Pomotaistelut oli aika hanurista, hauskaa ei niissä ollut. Lyhytkin oli, toisaalta kun laatu oli vähän mitä oli niin ehkä parempi näin. Kakkosen remakea pelasin innolla (mikä on suht harvinaista tätä nykyä), tässä lähinnä odotin, että koska tämä oikein päättyy.
- Liittynyt
- 18.01.2023
- Viestejä
- 544
Tuo on kyllä hyvin jännä miten paljon tuo RE3 saa vieläkin paskaa niskaansa eikä se ole mielestäni ollenkaan ansaittua. Olin alussa melkein samoilla linjoilla kanssasi mutta kun aloin platinaa hankkimaan noista peleistä ja palasin RE3 pariin uudestaan tuo RE3 pomppasi top1 RE peleihin (näistä uusista) itselle. Todella jämpti paketti jota on ilo pelata läpi. Se "action nappi" sopii kuin nenä päähän siihen peliin. Ainoan miinuksen voisin antaa RE3:lle clock towerin puutteesta. Moni sanoi lopparia Inferno tasolla överiksi mutta itse jälkeen päin muistelen lämmöllä. Kun on ultra vaikea taso päällä niin täytyyhän siinä haastetta löytyä ja pelaajan olla hereillä että onnistuu.Resident Evil 3 Remake (PC, Xbox Game Pass)
Siinä missä kakkosen remake oli erittäin onnistunut tekele, niin tämä on sitten mahalasku. Vähän väliä lukitaan pelaaja välianimaatioihin, kun edeltäjässään sai varsin vapaasti itse luuhata ympäristöä. Niinkun ju nou, pelata. Kentät ovat myös huomattavasti putkimaisempia, vaikka välillä sentään hiukan pääsee eestaas tutkimaan. Pomotaistelut oli aika hanurista, hauskaa ei niissä ollut. Lyhytkin oli, toisaalta kun laatu oli vähän mitä oli niin ehkä parempi näin. Kakkosen remakea pelasin innolla (mikä on suht harvinaista tätä nykyä), tässä lähinnä odotin, että koska tämä oikein päättyy.
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 123
Islands of Insight
Avoimen maailman pulmapeli, jossa vaellellaan leijuvassa saaristossa ratkomassa kaikkialle ripoteltuja pulmia. Pähkinöitä on aivan valtava määrä, Steam-sivun mukaan yli 10 000. Laatu on korvattu määrällä. Osa pulmista on oikein maistuvia ja haastavia, mutta ainakin puolet on täytetauhkaa, joka naksautetaan läpi vasemmalla kädellä ohi juostessa. Kymmenistä pulmatyypeistä monet ovat kyseenalaisia. Juoksukisa ei ole mikään pulma, eikä piilotettu esinekään oikeastaan ole. Fraktaalin hivuttaminen paikalleen on kauheaa äheltämistä ja musiikkipulmissa haittaa huono kuulo ja sävelkorva. Pelin parasta antia ovat vaihtelevilla säännöillä varustetut ristikot, joista löytyy suurin haaste ja hupi.
Tässä pitää löytää kulma, josta näkee kaikkien keltaisten rinkuloiden läpi muttei yhdenkään violetin. Onhan tuossa ainakin yksi pikseli...
Hmmmmm.
Pelillä oli julkaisun aikaan järjetön moninpelivaatimus. Kaikki kontsa on yksinpelattavaa, mutta maailmassa palloili silti pari tusinaa muuta hiihtäjää ratkomassa pulmia omaan tahtiinsa. Sittemmin mukaan lisättiin offline-moodi, johon hyppäsin saman tien - eikä olisi ehkä kannattanut. Aloin jollain perverssillä tavalla kaivata ympärillä hyöriviä kanssapelaajia, joiden saatoin kuvitella ihailevan saavutuksiani. Ikävämpi juttu, koska paluuta ei ollut. Etenemisen voi siirtää vain moninpelistä yksinpelimoodiin eikä päinvastoin. Peli vieläpä kaatui kun kokeilin käynnistää moninpelin uudestaan siirron jälkeen.
Pulmista on mielekästä ratkaista vain erillisillä sivualueilla olevat. Kaikki avoimen maailman täytteeksi tehdyt pulmat resetoituvat itsekseen kun pelin käynnistää uudestaan! Peli pitää silti kirjaa tehdyistä pulmista. Kaikki pulmat näyttävät tuoreilta, mutta palkkion saa vain jos tekee jonkin niistä ensimmäisen kerran, eikä pulmista näy mitenkään mitkä ovat oikeasti vielä ratkaisematta. Pulmien määrän vuoksi niitä on mahdoton muistaakaan. Hullut! Ainoastaan sivualueilla ja tehtäväpaikoilla sijaitsevat pulmat jäävät näkyvästi ratkaistuiksi ja vain ne kannattaa siis tehdä. Peliä ei voi tyhjentää.
Tarina on skipattava hippitrippi. Tein pääkampanjan loppuun, enimmät sivutehtävät ja muutaman lisämysteerin, mutta ratkaisematonta kamaa jäi vaikka kuinka. Jäljelle jääneiden salaisuuksien jahtaaminen voisi olla hyvää podcast-tekemistä.
Cocoon
Pulmapeli, jossa hypitään marmorikuulamaailmasta toiseen. Ympäristöt ovat todella outoja avaruusoliomaisemia, joissa ei ole mitään tuttua. Ei ole kontekstia johon verrata. Onko tuo iso möykky eläin, kasvi, rakennus vai geologinen muodostuma? Kukapa tietää. Sanattomassa seikkailussa päähenkilö on jonkinlainen ufoperhonen, mutta missään vaiheessa ei kerrota kuka hän on tai mitä haluaa. Vasta loppunäytöksessä selviää että kyseessä oli jonkinlainen luomiskertomus. Ainakin muukalaismekanismien touhua on kiva katsella ja animaatiot ovat muutenkin komeita.
Pulmat on ihan hyviä. Jumeja sattui, mutta peli avittaa esim. rajaamalla pelialuetta sulkemalla taaksepäin johtavia reittejä ja soittamalla musiikkia kun pelaaja on oikeilla jäljillä. Suunnittelijan kokemus näkyy... ja peli saikin Game Awardsissa "parhaan tulokkaan" pokaalin vuonna 2023. Joopa joo. Päätekijä Jeppe Carlsen on veteraani, joka löi läpi jo vuoden 2010 Limbolla. Vain firma on uusi.
Killer Frequency
Käpykylässä liikkuu viheltelevä sarjamurhaaja. Pelaaja on paikallisen radioaseman juontaja, joka nakitetaan hoitamaan kaupungin hätäpuhelut murhaajan hyökätessä. Studioon soittelee pitkin yötä ihmisiä, jotka pitää pelastaa puukkojunkkarilta antamalla puhelimella ohjeita ja ratkomalla seikkailupelipulmia. Pelin luonteen vuoksi siinä on monen minuutin pätkiä, jolloin ei tehdä muuta kuin kuunnellaan kuunnelmaa. Pelaaja joutuu itse keksimään tekemistä näihin hetkiin. Ympäristössä on esineitä joita näprätä, mutta tylsää voi tulla.
Hyvät kuulijat, näin starttaatte auton kotikonstein, jos avaimet unohtuivat sisälle ja naamiohiippari naputtelee ikkunaa. Ei paineita!
Killer Frequency on periaatteessa kauhupeli, muttei järin pelottava sellainen. Pari hyppysäikkyä löytyy, mutta mies veitsen kanssa ei ole minusta kovin kaamea hirviö. Pelkään enemmän paranormaalia. Tunnelma on kyllä tiivis ja mukavan retro, sillä peli sijoittuu kultaiselle kasarille. Tarina on melko reaktiivinen ja muuttuu sen mukaan, keitä pelaaja saa pelastettua viheltelijän kynsistä. Onnistuin itse pitämään melkein kaikki soittajat hengissä.
Avoimen maailman pulmapeli, jossa vaellellaan leijuvassa saaristossa ratkomassa kaikkialle ripoteltuja pulmia. Pähkinöitä on aivan valtava määrä, Steam-sivun mukaan yli 10 000. Laatu on korvattu määrällä. Osa pulmista on oikein maistuvia ja haastavia, mutta ainakin puolet on täytetauhkaa, joka naksautetaan läpi vasemmalla kädellä ohi juostessa. Kymmenistä pulmatyypeistä monet ovat kyseenalaisia. Juoksukisa ei ole mikään pulma, eikä piilotettu esinekään oikeastaan ole. Fraktaalin hivuttaminen paikalleen on kauheaa äheltämistä ja musiikkipulmissa haittaa huono kuulo ja sävelkorva. Pelin parasta antia ovat vaihtelevilla säännöillä varustetut ristikot, joista löytyy suurin haaste ja hupi.
Tässä pitää löytää kulma, josta näkee kaikkien keltaisten rinkuloiden läpi muttei yhdenkään violetin. Onhan tuossa ainakin yksi pikseli...
Hmmmmm.
Pelillä oli julkaisun aikaan järjetön moninpelivaatimus. Kaikki kontsa on yksinpelattavaa, mutta maailmassa palloili silti pari tusinaa muuta hiihtäjää ratkomassa pulmia omaan tahtiinsa. Sittemmin mukaan lisättiin offline-moodi, johon hyppäsin saman tien - eikä olisi ehkä kannattanut. Aloin jollain perverssillä tavalla kaivata ympärillä hyöriviä kanssapelaajia, joiden saatoin kuvitella ihailevan saavutuksiani. Ikävämpi juttu, koska paluuta ei ollut. Etenemisen voi siirtää vain moninpelistä yksinpelimoodiin eikä päinvastoin. Peli vieläpä kaatui kun kokeilin käynnistää moninpelin uudestaan siirron jälkeen.
Pulmista on mielekästä ratkaista vain erillisillä sivualueilla olevat. Kaikki avoimen maailman täytteeksi tehdyt pulmat resetoituvat itsekseen kun pelin käynnistää uudestaan! Peli pitää silti kirjaa tehdyistä pulmista. Kaikki pulmat näyttävät tuoreilta, mutta palkkion saa vain jos tekee jonkin niistä ensimmäisen kerran, eikä pulmista näy mitenkään mitkä ovat oikeasti vielä ratkaisematta. Pulmien määrän vuoksi niitä on mahdoton muistaakaan. Hullut! Ainoastaan sivualueilla ja tehtäväpaikoilla sijaitsevat pulmat jäävät näkyvästi ratkaistuiksi ja vain ne kannattaa siis tehdä. Peliä ei voi tyhjentää.
Tarina on skipattava hippitrippi. Tein pääkampanjan loppuun, enimmät sivutehtävät ja muutaman lisämysteerin, mutta ratkaisematonta kamaa jäi vaikka kuinka. Jäljelle jääneiden salaisuuksien jahtaaminen voisi olla hyvää podcast-tekemistä.
Cocoon
Pulmapeli, jossa hypitään marmorikuulamaailmasta toiseen. Ympäristöt ovat todella outoja avaruusoliomaisemia, joissa ei ole mitään tuttua. Ei ole kontekstia johon verrata. Onko tuo iso möykky eläin, kasvi, rakennus vai geologinen muodostuma? Kukapa tietää. Sanattomassa seikkailussa päähenkilö on jonkinlainen ufoperhonen, mutta missään vaiheessa ei kerrota kuka hän on tai mitä haluaa. Vasta loppunäytöksessä selviää että kyseessä oli jonkinlainen luomiskertomus. Ainakin muukalaismekanismien touhua on kiva katsella ja animaatiot ovat muutenkin komeita.
Pulmat on ihan hyviä. Jumeja sattui, mutta peli avittaa esim. rajaamalla pelialuetta sulkemalla taaksepäin johtavia reittejä ja soittamalla musiikkia kun pelaaja on oikeilla jäljillä. Suunnittelijan kokemus näkyy... ja peli saikin Game Awardsissa "parhaan tulokkaan" pokaalin vuonna 2023. Joopa joo. Päätekijä Jeppe Carlsen on veteraani, joka löi läpi jo vuoden 2010 Limbolla. Vain firma on uusi.
Killer Frequency
Käpykylässä liikkuu viheltelevä sarjamurhaaja. Pelaaja on paikallisen radioaseman juontaja, joka nakitetaan hoitamaan kaupungin hätäpuhelut murhaajan hyökätessä. Studioon soittelee pitkin yötä ihmisiä, jotka pitää pelastaa puukkojunkkarilta antamalla puhelimella ohjeita ja ratkomalla seikkailupelipulmia. Pelin luonteen vuoksi siinä on monen minuutin pätkiä, jolloin ei tehdä muuta kuin kuunnellaan kuunnelmaa. Pelaaja joutuu itse keksimään tekemistä näihin hetkiin. Ympäristössä on esineitä joita näprätä, mutta tylsää voi tulla.
Hyvät kuulijat, näin starttaatte auton kotikonstein, jos avaimet unohtuivat sisälle ja naamiohiippari naputtelee ikkunaa. Ei paineita!
Killer Frequency on periaatteessa kauhupeli, muttei järin pelottava sellainen. Pari hyppysäikkyä löytyy, mutta mies veitsen kanssa ei ole minusta kovin kaamea hirviö. Pelkään enemmän paranormaalia. Tunnelma on kyllä tiivis ja mukavan retro, sillä peli sijoittuu kultaiselle kasarille. Tarina on melko reaktiivinen ja muuttuu sen mukaan, keitä pelaaja saa pelastettua viheltelijän kynsistä. Onnistuin itse pitämään melkein kaikki soittajat hengissä.
- Liittynyt
- 28.06.2017
- Viestejä
- 1 080
Sea of Stars (Xbox, PS, PC, Switch)
Kehutun The Messengerin tekijöiltä JRPG-faneille nannaa. Ehkä graafisesti vaikuttavin pelin mitä olen nähnyt. 8/10:
Ilmainen DLC tulossa:
Samaan universumiin sijoittuva The Messenger oli sopivasti alessa PSN Storessa niin pitääpä sekin pelata.
Kehutun The Messengerin tekijöiltä JRPG-faneille nannaa. Ehkä graafisesti vaikuttavin pelin mitä olen nähnyt. 8/10:
Ilmainen DLC tulossa:
Samaan universumiin sijoittuva The Messenger oli sopivasti alessa PSN Storessa niin pitääpä sekin pelata.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 888
Little Inferno (PC)
Jälleen vanhoja Humble Bundle -pelejä. Tää oli vallan hellyttävä tapaus. Pieni puzzle-peli, jossa ostetaan asioita, jotta niitä voi polttaa. Samalla yritetään ratkaista komboja, jotta voidaan polttaa lisää tavaraa. Poltetusta asiasta saa rahaa enemmän kuin mitä siitä on maksanut. Poltettavat asiat reagoivat tuleen eri tavoilla ja komboissa voi olla yllättäviäkin käyttäytymisiä. Lisäksi naapurisi lähettää sulle kirjeitä, josta muodostuu tarina. Hellyttävän ulkokuoren alta paljastuukin vähän toisenlaisiakin teemoja. Tää on erinomainen välipeli, kun haluat vähän pohdiskella ja rentoutua samalla vaikka musiikkia kuunnellen. Peliaikaa alle 3 tuntia, meni kahdessa illassa läpi. Helppo 5/5.
Jälleen vanhoja Humble Bundle -pelejä. Tää oli vallan hellyttävä tapaus. Pieni puzzle-peli, jossa ostetaan asioita, jotta niitä voi polttaa. Samalla yritetään ratkaista komboja, jotta voidaan polttaa lisää tavaraa. Poltetusta asiasta saa rahaa enemmän kuin mitä siitä on maksanut. Poltettavat asiat reagoivat tuleen eri tavoilla ja komboissa voi olla yllättäviäkin käyttäytymisiä. Lisäksi naapurisi lähettää sulle kirjeitä, josta muodostuu tarina. Hellyttävän ulkokuoren alta paljastuukin vähän toisenlaisiakin teemoja. Tää on erinomainen välipeli, kun haluat vähän pohdiskella ja rentoutua samalla vaikka musiikkia kuunnellen. Peliaikaa alle 3 tuntia, meni kahdessa illassa läpi. Helppo 5/5.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 245
Senua's Saga: Hellblade II (PC, Xbox Game Pass)
Psykoosista kärsivä Senua seikkailee taas, tällä kertaa hän soluttautuu orjalaivaan pysäyttääksen orjuuttajat kaappaamasta kansaansa. Itse pelaaminen on ykkösen tapaan enimmäkseen kävelysimulaatiota ajoittaisilla simppeleillä puzzleilla ja näyttävillä, mutta myöskin yksinkertaisilla taistelukohtauksilla. Näyttävyydestä puheen ollen, peli lienee yksi parhaimman näköisistä mitä tällä hetkellä on, myös kasvoanimaatioiden osalta. Joskin kun kyseessä on Unrealin viides pelimoottori niin vääntöä koneelta vaaditaan tai sitten kytkee vaan asetuksia alas ja skaalainta käyttöön. Omallani peli pyöri 1440p-resoluutiolla korkeimmilla asetuksilla ja laatuskaalausasetuksella paikasta riippuen sellaista 50-70 FPS. Joskin en tiedä onko se Unrealin juttu, mutta kaikki näyttää jotenkin... Limaiselta? Suttuiselta?
Kävelysimulaattorien puolustuksena käytetään yleensä tarinaa ja tässä se on sellaista ok-tasoa. Senuan suurimmat (henkiset) haasteet kohdattiin jo ykkösessä, niin enää ei ole kauheasti mitä käydä läpi. Ihan alussa olin kyllästynyt, sitten kakkoskappaleessa kiinnostuin (joka on ehkä pelin paras osuus) mutta puolivälin paikkeilla maan alla vaellessa rupesi taas kyllästyttämään. Jälkipuoliskolta olisi vähän kyllä voinut leikata, vaikka kuinka pitäisi muka lisätä pituutta hintaa perustellakseen. Ei elokuvatkaan siitä parane, että ne venyttää nelituntisiksi. Jotkut ovat kokeneet Senuan päänsisäiset äänet häiritseviksi, mutta se nyt kuuluu tässä kohtaa asiaan. Itse en niitä aina edes jaksanut kuunnella, keskityin pelaamaan niin ne olivat kuin kärpäsen surinaa korvissani. Kuulokkeilla pääsee parhaaseen immersioon.
Kannattaako tätä siis pelata? Ykkönen kannattanee tsekata näin aluksi. Se auttaa juonen selventämiseksi, pyörii paremmin ja muutenkin ehkä parempi lähtökohta selvittääkseen, onko nämä pelit se oma juttu. Jos sen kestää niin tämä toimii myös ihan hyvänä teknologiademona, mutta ei pelinä ehkä yllä ykkösen tasolle.
Psykoosista kärsivä Senua seikkailee taas, tällä kertaa hän soluttautuu orjalaivaan pysäyttääksen orjuuttajat kaappaamasta kansaansa. Itse pelaaminen on ykkösen tapaan enimmäkseen kävelysimulaatiota ajoittaisilla simppeleillä puzzleilla ja näyttävillä, mutta myöskin yksinkertaisilla taistelukohtauksilla. Näyttävyydestä puheen ollen, peli lienee yksi parhaimman näköisistä mitä tällä hetkellä on, myös kasvoanimaatioiden osalta. Joskin kun kyseessä on Unrealin viides pelimoottori niin vääntöä koneelta vaaditaan tai sitten kytkee vaan asetuksia alas ja skaalainta käyttöön. Omallani peli pyöri 1440p-resoluutiolla korkeimmilla asetuksilla ja laatuskaalausasetuksella paikasta riippuen sellaista 50-70 FPS. Joskin en tiedä onko se Unrealin juttu, mutta kaikki näyttää jotenkin... Limaiselta? Suttuiselta?
Kävelysimulaattorien puolustuksena käytetään yleensä tarinaa ja tässä se on sellaista ok-tasoa. Senuan suurimmat (henkiset) haasteet kohdattiin jo ykkösessä, niin enää ei ole kauheasti mitä käydä läpi. Ihan alussa olin kyllästynyt, sitten kakkoskappaleessa kiinnostuin (joka on ehkä pelin paras osuus) mutta puolivälin paikkeilla maan alla vaellessa rupesi taas kyllästyttämään. Jälkipuoliskolta olisi vähän kyllä voinut leikata, vaikka kuinka pitäisi muka lisätä pituutta hintaa perustellakseen. Ei elokuvatkaan siitä parane, että ne venyttää nelituntisiksi. Jotkut ovat kokeneet Senuan päänsisäiset äänet häiritseviksi, mutta se nyt kuuluu tässä kohtaa asiaan. Itse en niitä aina edes jaksanut kuunnella, keskityin pelaamaan niin ne olivat kuin kärpäsen surinaa korvissani. Kuulokkeilla pääsee parhaaseen immersioon.
Kannattaako tätä siis pelata? Ykkönen kannattanee tsekata näin aluksi. Se auttaa juonen selventämiseksi, pyörii paremmin ja muutenkin ehkä parempi lähtökohta selvittääkseen, onko nämä pelit se oma juttu. Jos sen kestää niin tämä toimii myös ihan hyvänä teknologiademona, mutta ei pelinä ehkä yllä ykkösen tasolle.
Uutiset
-
Live: io-techin Tekniikkapodcast (37/2024)
13.9.2024 11:19
-
Reuters: Qualcomm harkitsee Intelin osien ostoa
13.9.2024 04:26
-
Razer julkaisi uuden BlackWidow V4 Pro 75% -pelinäppäimistön
13.9.2024 04:14
-
Oracle aikoo rakentaa massiivisia uusia tekoälykeskuksia yhteistyössä NVIDIAn kanssa
13.9.2024 00:23
-
Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy Buds3 Pro -nappikuulokkeet
12.9.2024 16:28
