Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

The Procession to Calvary (PC)

Tähän väliin tällainen välipala. Joe Richardsonin jatko-osa aiemmin mainitsemaani Four Last Thingsiin, eli klassisiin taideteoksiin perustuva humoristinen point & click -seikkailupeli. En alunperin tätä meinannut vielä hankkia, mutta kun Steam tyrkytti tätä melkein puoleen hintaan niin pitihän se napata. Toimi edelleen ja puzzlet olivat sopivan haastavia, yhteen tosin piti kurkata vähän vinkkiä netistä kun olin aivan hukkateillä.
 
Shadow Gambit: The Cursed Crew (PC)

Kuten Desperados III:n kanssa, tämäkin tuli osana Humble Choicea. Peli jatkaa Mimimi Gamesin hyväksi havaittua stealth strategy -genreä ja siirtyy villistä lännestä fantasialla höystettyyn merirosvomaailmaan.

Sama idea kuin Desperadosissa: isometrisestä kuvakulmasta listit vihuja yksi kerrallaan eri kykyjä omaavilla hahmoilla vältellen hälytyksiä ja edeten kohti tehtävän päämäärää. Olennaisena osana Mimimin pelejä on ns. save scumming, eli jatkuvasti tallennellaan ja epäonnistuessa yritetään uudestaan.

Tämän genren pelit on musta todella kivoja, vaikken omaakkaan lapsuudesta kokemuksia esimerkiksi Commandosista. Mimimin pelit tuntuvat hyvin viimeistellyiltä vailla minkäänlaisia bugeja. Jokasella hahmolla on oma rooli ja jokaiseen tehtävään kasataan yleensä kolmen hengen jengi, jolla lähdetään yrittämään. Peli kannustaa kierrättämään ja siitä palkitaan ekstrapisteillä, jolla pystyy ostamaan hahmoille parannuksia.

Grafiikat ovat miellyttävät, vähän sarjakuvamaiset. Tämmöset pelit eivät sinänsä kaunista graafista ilmettä edes kaipaa, mutta on se tietysti kiva lisä. Ääninäyttely on viihdyttävää ja herättää hahmot eloon, vaikka muutama niistä jääkin vähän pinnallisiksi.

Pelissä on tarina, mutta se ei sinänsä ole muuta kuin runko, jota seurataan siinä sivussa. Parasta pelissä on loppuunhiottu pelattavuus. Aluksi peli voi tuntua vähän raskaalta, mutta lopulta siitä tulee aika nopeaa, kun hahmojen kanssa tulee sinuiksi.

Pelin suurin ongelma on ehkä ne kaksi uudistusta, joita Desperados III:n jälkeen on tehty: voit kasata jokaiseen tehtävään itse oman ryhmän ja joudut tekemään useamman tehtävän samalla alueella. Siinä missä Desperadosissa jokaisessa tehtävässä roolit oli tarkoin mietitty, nyt peli jää vähän geneeriseksi, kun periaatteessa jokaisella ryhmittymällä pitää selvitä jokaisesta tehtävästä.

Pidin tästä silti paljon. Helppo 4/5. Pelin innoittamana ostin kesäalesta myös Shadow Tacticsin, sen standalone lisärin sekä Desperados III:n DLC:n. Tuskin tulee heti perään pelattua, mutta onpahan valmiina.
 
Resident Evil 4 (2023)

Alkuperäistä tuli hakattua aikoinaan niin paljon, että olihan tämä pakkohankinta jossain välissä. Hyvin tehty remake, ei isompia miinuksia mistään. Riittävän uskollinen alkuperäistä kohtaan, muutamia uusia juttuja, joitakin muutoksia, jotka ovat vähän kuin alkuperäisiessä ja sitten muutamia asioita jätetty pois. Regeneratorit oli edelleen aika ikäviä...

Tuskin jaksan alkaa metsästämään kaikkia saavutuksia ja pelata uudelleen läpi, mutta se ei tarkoita etteikö muille löytyisi lisäarvoa uusista kierroksista. Separate Waysin saatan hankkia jossain välissä.

Modeja löytyy joka lähtöön, joten pelikokemusta saa muokattua paljon niin halutessaan. Itse halusin tästä casuaalimman läpipeluun, kun peliaika on kortilla, joten pistin veitsen tuhoutumattomaks ja autoparryn päälle. Enkä häpeä yhtään :)
 
Yoku's island express. (Pc)

Vähän vanhempi peli, jota tullut pelattua ennenkin, mutta ei ole vanhentunut päivääkään. Eli kyseessä on sidescroller platformeri, jossa työnnetään jollain koppakuoriaisella palloa. Genren muihin peleihin erikoisuutena, että ei sen pallon kanssa ei voi hyppiä mihinkään. Maailmassa siihen kuitenkin ratkaisu, flipperipadit joilla sitä palloa huiskitaan koppiksen jäädessä siinä kohtaa matkustajaksi. Vähän hullu ja outo idea, mutta voi kuinka onkaan kerta toisensa jälkeen niin toimiva. 9/10. Jos 2d-tasohyppelyt peligenrenä menee, mutta kyllästyttää se, että niitä tuntuu olevan viisitoista tusinassa, ja tykkää flippereistä, niin täysi kymppi.
 
Total war warhammer 3 (pc)

Viikonloppuna sadepäivän kunniaksi oli aika korkata tämä intelin assassin's creedin tilalle tarjoama peli. Ja voi kuinka onkaan positiivinen yllätys henkillölle, jolta total war sarja onnistunut jäämään aina väliin. Kerron tässä nyt mielipiteet odotuksiin nähden, jotka oli, että kai tuota nyt kokeilla voi, vaikkei mitä total wareista kuvia nähnyt, niin strategia taistelut miljoonilla ukoilla varsinaisesti kiinnostakaan. Eihän tämä ole ollenkaan sellainen, vaan aivan civilization naksuttelua ja hyvää sellaista. Riittävän monipuolista, että vuorojen aikana saa miettiäkin mitä tekee, mutta ei niin monimutkaista mikromanagerointia, että tuntuisi mitenkään excelin peluulta. Taistelut vähän plääh, mutta menettelee, eikä niitä voi huonoksi sanoa. Reaaliaka monimutkaisissa taisteluissa meinaa joskus mennä vähän säheltämiseksi ja helpot taistelut kun voi skipatakin, niin ei niihin pääse puutumaankaan. Ja niitä ukkoja ei tarvitsisi olla joukkueittan, just tyhmintä, että pelkkä ryhmän kääntäminenkin hidasta kuin mikä.

Ja warhammer osuus. En ole koskaan ollut mikään örkkilorejen suuri ystävä, mutta tällaiseen peliin sopii todella hyvin. Paljon paremmin kuin tavallinen ihmisukkoja joka pelaajalla homma. Tekee tämän tyyppiseen peliin valtavasti lisää syvyyttä ja mielenkiintoisuutta kun yhdellä puolella lentää lohikäärmeet ja toisella juoksee karhut, kuin että molemmilla jotain panssarivaunuja ja lentokoneita.

Ei voi kuin sanoa, että todella hyvä, että inteliltä loppui assassin's creedin koodit ja tuli valittua tämä. Muuten olis voinu tuntea itsensä tyhmäksi. Tämä tulee saamaan omassa käytössä tunteja enemmän kuin civilizationit, mutta ei ehkä kuitenkaan niinpaljon kuin xcom2. Jälkimmäisen kanssa kuitenkin samaa sarjaa kilpailemassa omassa mielessä parhaiden pelien paikoista. Paikkaa hyvin vielä sen harmistuksenkin, kun joskus jäi epiciltä ilmaispeleistä troy nappaamatta. 9/10

Edittinä kerrottakoon miten yksi taistelu meni. Rotta hyökkäsi ylivoimakokoonpanossa kimppuun, mutta osasi vähän aavistaa, että rotta on ilkeä ja oli omat apujoukot lähellä. Silti ennuste näytti murskatappiota. Keskimpä siinä, että vedetään omat joukot kanjoniin oikein itsemurhasumppuun, parit ratsujoukot vaan ulkopuolelle. Taistelu käyntiin ja sieltä sumpusta ammutaan jouskareilla lähestyvää rottien ylivoimaa ratsuväen tehdessä harhautuksia rottien kulun hidastamiseksi. Rottien saavuttaessa omat asemat ja pyrkiessä joukot siihen sumppuun murskaamaan, omat apujoukot tulee paikalle. Siinä sitten rotat sai ihan kirjaimellisesti kunnon selkäsaunan kun apujoukot ne takaapäin teurasti. Decisive defeat muuttui victoryksi.

E2, ei se ollutkaan rotta, vaan joku tzeench.
 
Viimeksi muokattu:
112 Operator
Tässä ollaan hätäkeskuspäivystäjänä ja päivystysvuorojen välissä operoidaan poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon resursseja eli voi hankkia käytettävissä olevalla rahalla lisää kalustoa puutteita täydentämään. Hälytystehtäviä pomppaa kartalle ja pelaajan täytyy osata vastata tilanteeseen lähettämällä oikeanlaiset partiot ajoissa paikalle. Lisää painetta tulee hyvin toteutetuista vastattavaksi tulevista hätäpuheluista ja kampanjaa pelatessa myöhemmässä vaiheessa tulevista viranomaisten soitoista kun jotain vastetta vaativaa on tekeillä. Koko hommasta pitää suoriutua niin, että hälytykset tulevat tarpeeksi usein ja hyvin hoidetuksi vähillä resursseilla ja jotkut spesiaalimmat jutut on pakko saada aina suoritettua, jotta peli ei pääty ja työvuoroa joudu uusimaan. Pelissä on siis randomisti määräytyvät kartalle ilmestyvät hälytykset pelaajan hanskattavaksi ja saapuvat hätäpuhelut vastattavaksi ja sitten kampanjassa siihen kuuluvan käsikirjoituksen mukaiset tehtävät. Tiukempaan paikkaan voi tilata naapurikunnista virka-apuna lisää poliiseja, palomiehiä ja ensihoitajia kohtuullista hintaa vastaan.

Pelasin ensin kampanjan pienessä kaupungissa (Varsova) helpoimmalla tasolla. Kun kaikki oli uutta, peli oli jännä ja koukuttava ja tarjosi kivasti haastetta. Toinen kampanja normaalilla vaikeustasolla isommassa kaupungissa (Berliini) tuotti pettymyksen. Samat kerran jo kuullut hätäpuhelut tuli uudelleen ja kampanjan käsikirjoitus oli ihan samanlainen kuin edellisellä kerralla. Samat viranomaisilta tulevat tehtäväilmoitukset ja tehtävät hoidettavaksi. Parilla eurolla saatu lisäosapaketti toi vähän uutta tässä kohdassa mutta ei korjannut perusongelmaa, eli sitä että koko pelissä on vain pieni määrä erilaisia hätäpuheluita ja näköjään vain yksi käsikirjoitus kaikille kampanjoille. Kuitenkin toinen kampanja oli vielä ihan ok koska lisätty vaikeustaso ja uusi kaupunki antoivat vielä uutta haastetta.

Kolmatta kampanjaa ei huvittanut aloittaa enää. Pelissä on muutamia skenaariotehtäviäkin, eli yhden päivystysvuoron aikana pitää selviytyä jostakin erikoisempaa haastetta tarjoavasta kaupungista. Kokeilin Rovaniemen kampanjaa joka osoittautui vaikeaksi. Alkoi vaan heti kyllästyttää, kun taas tuli niitä samoja jo kaksi kertaa aiemmin kuultuja hätäpuheluita. Perseeseen työnnetty hehkulamppu kansalaisen ongelmana kun oli jo pari kertaa tullut aiemmin ratkaistuksi, ei siitä enää saanut oikein hupia.

Eli tässä peli, joka viihdyttää hyvin 8-10 tuntia ja kohtalaisesti saman verran. Se mitä peliin on tehty, on enimmäkseen tehty hyvin. Jos pelin saa halvalla ja aihe kiinnostaa on ihan kokeilemisen arvoinen, mutta uudelleenpelattavuus kärsii sisällön vähäisyydestä. Lisäosiin en panostaisi kuin korkeintaan vesistötehtäviä tarjoavan osasen verran ja kannattaa hankkia heti ennen ensimmäistä peliä.

Tän olisi voinut tehdä vaikka niin, että pari kaupungia ja niille omat kampanjat vakiohintaan ja sitten vaikka uusia kampanjoita järkevästi hinnoiteltuina DLC:inä. Sillä tavalla olisi peliin saatu enemmän syvyyyttä, varmaan moni pelistä tykkäävä maksaisi vaikka kympin parista lisäkampanjasta silloin tällöin jos sillä saisi peliin oikeasti jotain uutta.

Silleen harmi, peli on ihan hyvä ja olisi sitä mielellään pelaillut aina kampanjan silloin tällöin, mutta ei varmaan tule kovin usein enää sen ääreen palattua kun pelin paras anti on kampanjat ja se homma on jo nähty.
 
A Way Out

Olin saanut jostakin käsityksen, että kyseessä oli aika onneton peli, joka floppasi täysin. Eipäs ollutkaan, vaan ihan kelvollisia arvosteluita saanut. Lisäksi odotin pelin pyörivän pääasiassa vankilassa, mutta se olikin vain pieni osa tarinaa.

Peli vei monenlaisiin erilaisiin paikkoihin. Vankilan lisäksi oli mm. vuoristomaisemaa vaellusreitteineen, isoja kaupunkeja ja paratiisisaari. Näitä alueita pääsi jossain määrin vapaasti tutkimaan, eli ei ollut ihan lineaarista menoa. Kaverin kanssa oli hauskaa sekoilla ja pelleillä paljon ja minipelien sekä interaktiivisten kohteiden määrä yllätti. Kesken sivuhenkilön metsästyksen piti rampata huussissa tai poliisit perässä oli aina aikaa pelata lautapeliä sairaalan odotushuoneessa. Hyvät naurut sai. Pelattavuus itsessään ei ollut niin hirveän monipuolista. Vaikka valintoja pystyi tekemään, oli moni kohtaus lopulta skriptattu. Takaa-ajot olivat myös paikoin aika naurettavia ja piti ottaa huumorilla.

Lopussa tuli kuitenkin yllättävä juonenkäänne ja käsikirjoituksen taso oli aika kovalla tasolla. Loppu tuntui traagiselta ja koskettavalta, kun hahmoihin oli jo tuossa vaiheessa kiintynyt ja tarina oli pitänyt hyvin mukanaan. Myös toinen mahdollinen loppu piti myös katsoa Youtubesta. Kyllä tälle pelille kouluarvosanaksi voisi 9/10 antaa.
 
Slay the Spire (PC)
Ensimmäinen digitaalinen pakanrakennuspeli mulle(poislukien W3 Gwent). Pitempään jo tätä roikutellut ostoslistalla ja nyt sit tartuin kun alennushinta tippui vitosen korkeudelle.

En rakastunut. Ihan ok, mutta joku tässä nyt tökkii. Pelattuna 13h kolmen yövuoron aikana ja tuntuma on, että tää peli saattaa jäädä tähän yksittäisiä vetoja lukuunottamatta. Kerran pääsin act 3 loppuvastuksen läpi, eli läheskään kaikkea ei ole nähtynä, mutta tarpeeksi. Jotenkin koko ajan pelatessa miettinyt, et vois pelata Darkest Dungeonia tai FTLää tai Into the Breachia mielummin. Kuvaavaa ehkä on sekin, että aamuyön väsymystunneilla tartuin silti välillä mielummin kirjaan ku uuteen Spiren kiipeämiseen.

Jos jollekulle mekaniikka ei ole tuttu, niin lyhyt recap:
Pelissä on pakka, josta nostetaan vuoron alussa 5 korttia ja näillä korteilla mätkitään vihuja tai käytetään suojina. Oletuksena hahmoilla on kolme toimintoa, ja kortit maksavat 0-4 toimintapistettä. Kortit menee vuoron jälkeen ns. poistopakkaan ja seuraavalla vuorolla otetaan uudet viisi. Osa korteista on kertakäyttöisiä per taisteli. Poistopakka sekoitetaan tarpeen tullen uudeksi nostopakaksi. Uusia kortteja saa kaadetuilta vihuilta ja kaupoista sekä random kohtaamisista. Korteissa on myös "nosta kortteja" sekä "lisää toimintoja" ynnä muuta combotuksen mahdollisuutta. Kortteja voi myös pysyvästi tuhota tai parantaa. Vihut eivät käytä kortteja vaan niillä on vain yksi toiminta vuorossa, joko hyökkäys, puolustus tai muu toiminta. Vihuja kohdataan huone kerrallaan roguelite tyyliin.

Pakanrakennus jää välillä omasta mielestä liikaa RNGn varaan ja tuntuu tylsältä pelata osaa kierroksista ku tarjolla ei ole kortteja joita osaisin tässä vaiheessa hyödyntää. Ekassa taistelussa saatu poison kortti voikin olla aivan ristiriidassa toisesta taistelusta tarjolla olevien kanssa, tai sitten ei. Lisäksi randomilla tarjottavat relicit vain lisää sitä, että yks kierros on helppo ja toinen ei etene. Täten on aina vähän riski, että muutaman taistelun jälkeen tekee mieli lopettaa koska pakka ja itemit ei tunnu mielekkäältä jatkmiseen. Tuntuu että hukatut kierrokset on nimenomaan hukattuja, juurikaan edistymistä ei tapahdu vaikka pelaa useamman kierroksen. Pisteitä kertyy pelikerroista jotka avaa uusia kortteja tarjolle, mutta koska RNG niin et edes näitä kortteja sitten näe vähään aikaan.

Pelin aikana koin mekaniikan turhan kireäksi kolmen actionin perusrajalla. Myöskään joka pelikerralla korteista eroon pääsy ei ole välttämättä edes mahdollista, joten pakka on äkkiä aika iso. Olisinkin toivonut että rest paikoissa olis vakiona myös poisto ominaisuus.

Plussaa että hahmot on riittävän erilaisia joskin kolmas hahmo jäi pariin yritykseen ja neljäs yhteen. Kaikilla hahmoilla on eri kortit, joten joka hahmo on opeteltava erikseen, vain vihut ja kerättävät tavarat pysyy samoina. Tämä on kiva tietenki niille jotka tykkää pelistä ja jaksaa sitä paljon pelata, mutta kasuaalina vierailijana tuntui työläältä alkaa opettelemaan uusia hahmoja tai niiden taitoja kun kiinnostuksen taso alkoi muutenkin hiipua. Toisaalta omaan makuun viholliset oli liian samanlaisia pelistä toiseen ja siihen olis kaivannut enemmän vaihtelua, jotta olis edes kiinnostanut jatkaa.

Siinä mielessä hyvä kokemus, että paljon kehutut Inscryptionit ja Balatrot jäänee kokeilematta kokonaan, pelaan mielummin pakanrakennukseni jatkossa pöytäpelinä Dominionin yms. muodossa. Jos joku lautapeliporukassa tämän kantaa pöytään nii sitten kyllä.

Graafinen ilme oli vähän tylsä ja en jotenki tykännyt tosta korttien asettelusta. Musiikit oli todella geneeriset ja ihmettelen, että miksi tuota soundtrackia joku ostais(6€) saati kuuntelis. Äänet laitoin aika pian sit mutelle, välillä kuulostellen, että tapahtuuko parannusta, ei tapahtunut.

Fiilis oli myös kovasti, että tää vois olla hyvä peli johonki Deckille tai padille jos sellasta pelaamista tulis harrastettua.

Ei huono, mutta aika unohdettava peli loppuviimein. Voihan sitä olla että tästä vielä joskus innostuu, mutta oikeen missään vaiheessa ei tullut suurta himoa tähän.
 
Viimeksi muokattu:
Pakanrakennus jää välillä omasta mielestä liikaa RNGn varaan ja tuntuu tylsältä pelata osaa kierroksista ku tarjolla ei ole kortteja joita osaisin tässä vaiheessa hyödyntää. Ekassa taistelussa saatu poison kortti voikin olla aivan ristiriidassa toisesta taistelusta tarjolla olevien kanssa, tai sitten ei.
Tuo oli minunki suurin valituksen aihe ja jännästi juurikin poison-korttien kohdalla. Huomasin ekojen pelien aikana niiden mahdollisuudet ja halusin tehdä poison-pakan, mutta sain tehtyä sellaisen vain 2 kertaa 10-20 kierroksen aikana mitä sitä hahmoa pelasin! Kaikkien muiden 3 hahmon kohdalla en samaan törmännyt, ehkä siksi koska niiltä en löytänyt suosikkipakkaa ja pelasin mitä oli tarjolla. Jäi pahasti kaivelemaan ja lopulta se vaikutti minunkin arvosanaan. Näin jälkeenpäin olen epäillyt, että peli halusi tarjota vängällä jotain toista pakkaa, koska luuli että olisin kyllästynyt poisoniin.

Monster Trainille tai monipuolisemmalle jatko-osa MT2:lle silti suositukset. Niissä en samaan törmännyt, mutta on niissäkin pienet ärsyttävyytensä.
 
Viimeksi muokattu:
Slay the Spire on enemmän HC-peli verrattuna hirviöjuniin, ja koko pelitapa on siten hieman erilainen. Siinä pitää adoptoitua niihin saatavilla oleviin kortteihin ja rakentaa sen ympärille, kun taas MT antaa enemmän mahdollisuuksia pakottaa se pakka tiettyyn muottiin.

Itse pidän kans Monster Trainin tyylistä enemmän, mutta rehellisyyden nimissä en ole mikään mestari Spiressä. Yhtä striimaajaa tullut toisinaan seurattua jolla voi olla jotain 10+ voiton putkia millä vaan hahmolla, joten kyllä se tässäkin valitettavasti on pelaajan kyvyistä kiinni.
 
Etsin hyvää Vampire Survivors -tyyppistä peliä ja löytyi ilmainen ja varsin laadukkaan oloinen HoloCure:


Ei siis maksa mitään ja sisältöä riittää. Jos Vampire Survivors kolahti, niin tässä lisää nollalla eurolla. Steam arvio: Overwhelmingly Positive. Julkaistu 2023.
 
A Way Out

Olin saanut jostakin käsityksen, että kyseessä oli aika onneton peli, joka floppasi täysin. Eipäs ollutkaan, vaan ihan kelvollisia arvosteluita saanut. Lisäksi odotin pelin pyörivän pääasiassa vankilassa, mutta se olikin vain pieni osa tarinaa.

Peli vei monenlaisiin erilaisiin paikkoihin. Vankilan lisäksi oli mm. vuoristomaisemaa vaellusreitteineen, isoja kaupunkeja ja paratiisisaari. Näitä alueita pääsi jossain määrin vapaasti tutkimaan, eli ei ollut ihan lineaarista menoa. Kaverin kanssa oli hauskaa sekoilla ja pelleillä paljon ja minipelien sekä interaktiivisten kohteiden määrä yllätti. Kesken sivuhenkilön metsästyksen piti rampata huussissa tai poliisit perässä oli aina aikaa pelata lautapeliä sairaalan odotushuoneessa. Hyvät naurut sai. Pelattavuus itsessään ei ollut niin hirveän monipuolista. Vaikka valintoja pystyi tekemään, oli moni kohtaus lopulta skriptattu. Takaa-ajot olivat myös paikoin aika naurettavia ja piti ottaa huumorilla.

Lopussa tuli kuitenkin yllättävä juonenkäänne ja käsikirjoituksen taso oli aika kovalla tasolla. Loppu tuntui traagiselta ja koskettavalta, kun hahmoihin oli jo tuossa vaiheessa kiintynyt ja tarina oli pitänyt hyvin mukanaan. Myös toinen mahdollinen loppu piti myös katsoa Youtubesta. Kyllä tälle pelille kouluarvosanaksi voisi 9/10 antaa.

Tämä on kaksinpeli. Yksinpeli latistaa sitä kovasti. Olen pelannut tuon kaverin kanssa läpi split screenillä pleikkarilla ja näin pelatessa kaksi päähahmoa ottavat lopussa matsia. Tämän matsin hävisin, niin katseltiin se toisen henkilön loppu. (pelissä on kaksi eri loppua)

Yksi harvoja kaksinpelejä, joita voi kaverin kanssa pelata kotisohvalla. Couch co-opin parhaimmistoa. En oikein suosittelisi yksin pelaamaan, kun se on kaksinpelinä niiiin paljon parempi.
 
Tämä on kaksinpeli. Yksinpeli latistaa sitä kovasti. Olen pelannut tuon kaverin kanssa läpi split screenillä pleikkarilla ja näin pelatessa kaksi päähahmoa ottavat lopussa matsia. Tämän matsin hävisin, niin katseltiin se toisen henkilön loppu. (pelissä on kaksi eri loppua)

Yksi harvoja kaksinpelejä, joita voi kaverin kanssa pelata kotisohvalla. Couch co-opin parhaimmistoa. En oikein suosittelisi yksin pelaamaan, kun se on kaksinpelinä niiiin paljon parempi.
Ei tuota taida pystyä yksin pelaamaankaan. Joku oli Redditissä kytkenyt kaksi ohjainta koneeseen ja pelannut vuorotellen molempien hahmojen osuuksia. Ei kuulosta enää kovin hauskalta :D

Vähän tuli mieleen It Takes Two tästä. Sekin oli ihan huikea kaksinpeli jaetulla ruudulla. Oikeasti hyvin tehtyjä lapsuuden satumaailmoja täynnä interaktiivisia asioita ja tutkittavaa, mielekkäitä puzzleja sekä opettavainen tarina. Molemmilla pelaajilla oli usein omat vastuunsa ja tehtävänsä. Harmi, kun vastaavia kaksinpelejä ei ihan mahdottoman paljoa ole olemassa. Ilmeisesti ei mikään parhaiten myyvä ja suosituin genre.
 
Vähän tuli mieleen It Takes Two tästä. Sekin oli ihan huikea kaksinpeli jaetulla ruudulla. Oikeasti hyvin tehtyjä lapsuuden satumaailmoja täynnä interaktiivisia asioita ja tutkittavaa, mielekkäitä puzzleja sekä opettavainen tarina. Molemmilla pelaajilla oli usein omat vastuunsa ja tehtävänsä. Harmi, kun vastaavia kaksinpelejä ei ihan mahdottoman paljoa ole olemassa. Ilmeisesti ei mikään parhaiten myyvä ja suosituin genre.

It Takes Two on saman pelintekijän (myöhempi) peli.
 
josef-fares.jpg



Josef "Fuck the Oscars!!" Fares on pelimies viimisen päälle, ja olen pistäny merkille ettei se ole hyvesignaloinu ollenkaan, edes huippuvuosina kun "jokainen" tuntui hyppäävän irtopisteiden perässä siihen junaan. Libanonin-Ruotsalainen elokuvaohjaaja siirtyi peleihin.


Ohjasi myös Kopps (2003) mistä tämä gif on:
kopps-cop.gif
 
Kiitos pojat, nyt meni wishlistille tuo Split Fiction. Threadin parasta antia, kun saa tietää, mitä pelejä kannattaisi seuraavaksi hankkia :)

Myös Brothers on pelattu ja ostin sen Remaken, joka on alkuperäisestä poiketen kaksinpeli. Sitä kaksinpeliversiota en ole pelannut, mutta Brothers oli oikein hieno, tunnelmallinen tarinavetoinen peli. 8/10, kun se välillä bugitti. Muuten saisi 9/10.
 
The Last of Us Part I (PC)

Tuppaan käymään omaa backlogiani säntillisesti läpi ja siten olen usein myöhässä hypestä, jota pelien julkaisu saa aikaan. Viime vuosina kaverini ovat yrittäneet saada mut pelaamaan 3 peliä, joista varmasti pitäisin. Kaksi ensimmäistä olivat Alan Wake 2 sekä Cyberpunk 2077, joista molemmat ovat varmasti omassa top-10:ssäni. Viimeinen peli, josta he ovat vouhkanneet jo vuosikymmenen, on The Last of Us. PC:lle tämä tuli vasta pari vuotta sitten, eli melkeinhän tässä ollaan aallonharjalla.

Tämä pleikkarin parhaimpiin kuuluva peli on kolmannesta persoonasta kuvattu ja vahvasti tarinavetoinen toimintaseikkailu, jossa seurataan miehen ja teini-ikäisen tytön matkaa läpi zombie-pandemian kurittamaa Amerikkaa. Sinänsä asetelma on tuttu monista leffoista ja tv-sarjoista, mutta pelinä tämä on ollut uraa uurtava.

Pelattavuus ei ole niin kankeaa kuin vaikka RDR2:ssa, mutta jäädään kauas Horizon-pelisarjan sulavuudesta. Se on tietysti ymmärrettävää, onhan kyseessä tavallinen mies ja tyttö. Pelissä on perinteisiä, eli aika kevyitä, selviytymiskauhuelementtejä, ja ainakaan normaalilla vaikeustasolla juuri koskaan ei ollut pulaa ammuksista tai muista tarvikkeista, kunhan vaan jaksoi nuohota paikkoja läpi. Pelimaailma on melko suoraviivainen ja sitä kautta myös hallittava, että nurkat jaksaa kurkata. Välillä hiippailu onnistuu, mutta usein joudutaan turvautumaan tuliaseisiin.

Graafisesti tämä PC-versio on mielestäni riipaisevan kaunis. Kaupungit ovat tuhoutuneet, luonto ja zombiet ottaneet vallan. Peli antaa aikaa ihailla maisemia ja niitä pysähtyy mielellään pällistelemään. En tiedä, miltä tämä on PS3:lla näyttänyt, mutta käsittääkseni tämä on jo ihan remake, siinä missä PS4:lle aikanaan saatiin remasteroitu versio alkuperäisestä. Vaikka alustana olikin PC, striimasin tämän Apolloa ja Artemista käyttäen OLED-telkkarille, joka oli hyvä valinta.

Siinä missä pelilliset elementit hiippailuineen, taisteluineen ja kevyine puzzleineen alkavat olla jo vähän vanhentuneita, tarina on kyllä tosi jees. Ei ehkä edes se varsinainen draaman kaari, vaan hahmojen kehittyminen, dynamiikka ja itselleen uskollisena pysyminen. Tätä auttaa myös upeasti luotu maailma. Olin lopussa vähän huolissaan, että lässähtääkö tämä sittenkin, mutta mielestäni viimeinen kohtaus pelasti kaiken.

Tälle on muuten DLC:kin, josta en ainakaan itse ollut aiemmin kuullut. Left Behind -nimeä kantava parin tunnin paketti avaa lisää tilannetta, joka on johtanut itse pelin pääjuoneen, sekä käy läpi erään kohdan pääpelistä, joka siinä ohitettiin. DLC ei sinänsä ole välttämätön, mutta oli kyllä kiva lopputekstienkin jälkeen palata tähän maailmaan.

Tosi hyvä peli, 5/5, vaikka ikä alkaakin vähän näkyä.
 
Viimeksi muokattu:
Clair Obscur: Expedition 33

GOTY 2025 itselle jos mitään muuta tajunnanräjäyttävää ei tule tänä vuonna.

Taistelumekaniikat ovat käytännössä paras iteraatio vuoropohjaisesta roolipelistä mitä tullut ikinä pelattua. Hyökkäyksissä sekä puolustuksissa käytetään QTE tyylistä mekaniikkaa millä parannetaan iskujen voimaa ja vähennetään vastaan otettua vahinkoa, täysin saman tyyppinen mekanismi on läsnä esimerkiksi Sea of Stars pelissä mutta Clair Obscur on hionut mekaniikan lähelle täydellisyyttä. Wanhat muistaa myös Final Fantasy kasin gunblade R1 iskut.
Voit suojautua vastustajien iskuilta joko oikein ajoitetulla dodgella (helppo), oikein ajoitetulla parrylla (vaikea mutta onnistuessa tekee vastaiskun), shield skilleillä, tai ihan vaan perinteisellä DEF statsit tappiin + parannus itemit/skillit. Itse en saanut tehtyä parry/dodge kuin ehkä puoleen vastustajien iskuista mutta se oli tarpeeksi kun osasi käyttää muita pelimekanismeja hyödyksi (stun/weak point/jne.).

Tarina on oikein hyvä, alussa voi rivien välistä lukea että koko expedition on osittain propagandaa ("soitellen sotaan") mille ei oikeasti ole suuria odotuksia onnistua ja korkeintaan seuraava expedition voisi ehkä onnistua tehtävässään (kertaa 100). Päähenkilökin on aika kyyninen asian suhteen tästä syystä, hokien "for those who come after" mantraa.
Visuaalinen ilme on pelillä aivan helvetin hyvä, välillä tulee hetkiä että pitää jäädä hetkeksi katsomaan maisemaa kun et heti tajua että se ei olekkaan cutscene.
Soundtrack on myös silkkaa timanttia, OST löytyy Spotifystä ja sillä on kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja.

Expedition 60 on paras expedition.
Arvosana 60/5.

Trepang2

On kuin pelaisi wanhaa kunnon F.E.A.R.:ia. Tarina ei ole kummoinen mutta shootterina todella hyvää kamaa.
Jos vuoden 2005 FEAR kuuluu lempipeleihisi niin tämä on todellakin kokeilemisen arvoinen. Ääninäyttelijä kaartista löytyy shitposting mestari Gianni Matragrano.
Arvosana F.E.A.R./5
 
Viimeksi muokattu:
Marvel’s Spider-Man Remastered (PC)

Minun, kuten varmaan monen muunkin, lempparisupersankari on Hämähäkkimies. Kiitos Sonyn, myös me PC-pelaajat pääsemme rymistelemään Hämiksenä New Yorkin kaduilla, tai ehkä ennemmin katujen päällä.

Kuten arvata saattaa, Insomniac Gamesin Spider-Man on kolmannen persoonan supersankaripeli, joka noudattaa niin tarinankerronnaltaan ja elokuvamaisuudeltaan Arkham-sarjaa. Avoin Manhattan on täynnä tekemistä, mutta pääosassa on tietysti tarina.

Pelattavuus on todella sujuvaa. Seitin avulla liikkuminen ympäri kaupunkia on tehty todella sujuvaksi ja tämä on yksi niistä harvoista peleistä, joissa fast travelia ei halua käyttää. Siinä missä liikkumisen siisteys pitää pintansa koko 20 tuntisen pelin ajan, samaa ei voi sanoa muusta sisällöstä. Taistelumekaniikat ovat nappien hakaammista ja vihollisten nopeita väistelyitä. Myös tehtävät ovat usein liian samanlaisia ja tehtävien suorittamiseen on vain yksi tapa. Joskus annetaan aluksi mahdollisuus napsia vihollisia yksi kerrallaan katosta käsin, mutta lopulta lähdetään aina hippasille. Peli muuttuikin lopulta tylsäksi suorittamiseksi. Kaupunki on näyttävä, mutta kuollut. Lisätekeminen on sinänsä monipuolista, mutta liika on siinäkin liikaa. Mutta jos jotain harvinaista, niin kerrankin keräiltävien esineiden kerääminen on kivaa, kiitos seittihyppelyiden.

Grafiikat ovat nätit ja mielestäni myös päähahmojen animaatiot ovat hyvällä tasolla. En tiedä, mitä "Remastered" tässä tarkoittaa, mutta hyvää duunia joka tapauksessa. Peli toimii myös todella sulavasti ilman nykäisyjä. Ainut graafinen ongelma oli se, että välillä välivideoiden alussa tai lopussa näkyi pientä ghostausta. Mahtoi johtua frame generationista. Niin pieni haitta, etten lähtenyt selvittämään. Pari kertaa peli kaatui, mutta onneksi ei sen enempää.

Tarinahan on sitä perinteistä supersankarihuttua. Siitä joko pitää tai ei. Plussaa, että tässä se oli jopa ihan koskettava. DLC:kin tässä on ja se pitää sisällään koko kokemuksen tiiviimmässä paketissa. Siitäkin olisi saanut muutaman turhan tehtävän karsimalla vielä osan pois.

Steamissa peli on "overwhelmingly positive", joka on kyllä liikaa. Hyvä peli, vaan vähän tylsä. Nipin napin 4/5, koska tässä pelissä on paras aloitus sitten Hyper Light Drifterin.

Miles Morales -jatko-osa löytyy Steam-kirjastosta, mutta en pelaa sitä kyllä heti perään.
Marvel’s Spider-Man: Miles Morales (PC)

Mikäpä sen mukavampaa näin kesälomalla kuin pysähtyä hetkeksi seikkailemaan tällä kertaa talviselle Manhattanille. Kyseessä on siis edellisen Hämispelin spin-off tai täyshintainen DLC. Käytännössä siis sama peli kuin edellinen, vain hahmo ja tarina on vaihtunut ja sisältö on tiiviimpi kuin edellisessä pelissä. Peli on tosi hyvä ja tykkän siitä ehkä alkuperäistäkin enemmän, kiitos uusien taisteluvoimien. Tarina on taas yllättävänkin koskettava. Jos edellinen maistui, niin tämä kannattaa myös poimia kyytiin. Menee varmaan ilman edellistäkin, jotkut referenssit saattaa vaan jäädä ymmärtämättä.

Pelinä tiivis 5/5, mutta täyteen hintaan aivan liian kallis.
 
It Takes Two

Daamin kanssa pelattiin pc:llä näppis+ohjain yhdistelmällä ja hauskaa oli. Vahva suositus pariskunnille. Huonona puolena parempi puolisko saattaa haluta lisää vastaavia pelejä ja muuta ei sit pelatakaan :D.
 
Epicin ilmaispelit, osa 44: hiiriä ja rottia.

The Spirit and The Mouse

Sähkö syntyy siitä, kun pienet sähköhenget vipeltävät johtoja pitkin ja pitävät verkkoon kytketyt laitteet käynnissä. Myrsky rikkoo ranskalaisen pikkukylän laitteet ja paikallinen hiiri saa salamasta supervoimat ja nakkihomman. Hiirestä tulee käytännössä näkymätön sähkömies, jonka tehtävä on "tuottaa iloa ihmisille" eli käydä korjaamassa muutama generaattori, jotta pleikkarit ja leivänpaahtimet lähtevät taas hyrräämään.

Epäilin tätä ensin ranskalaiseksi taidepeliksi, jossa seurataan jotain valopalloa putkimaisissa kentissä ja kuunnellaan nyyhkytarinaa. Niitä on tullut pelattua ihan liikaa... Mutta peli onkin ihan pätevä lasten tasohyppely ja pulmanratkonta. Hiiri ei osaa hypätä, mutta kiipeily onnistuu, joten peli on reitinhakua, aarteenetsintää ja pulmailua. Grafiikka on simppeliä mutta eloisaa ja kokonaisuudesta jää hyvä mieli.

Backpack Hero (pelattu muutama tunti, ei läpi asti)

Inventaariotetrikseen perustuva luolaryynäys, jossa reppu on samalla hahmonrakennusruutu. Erilaisista esineistä voi kasata komboja, sillä ne antavat bonuksia naapureilleen, samalle riville tms. ja niiden sijainnilla ja asennolla on väliä. Vuoropohjainen taistelu muistuttaa Slay the Spirea, mutta pakanrakentelujen satunnaisuutta pelissä ei ole. Itse asiassa mähinöissä ei ole minkäänlaista tuurielementtiä, ja spiremäisesti vihollisten liikkeet näkee ennalta. Jokainen vuoro on pieni puzzle, tai voisi olla jos pelissä olisi enemmän haastetta.

Ikävä kyllä kaikki paitsi taistelu tökkii. Peli on ruman ja halvan näköinen, vaikka pidänkin pikselitaiteesta. Liikkuminen ei ole pikselintarkkaa ja pikselit ovat eri asseteissa eri kokoisia (yäk!). Käyttöliittymässä on optimoinnin varaa. Pahinta on kuitenkin tylsä rakenne. Luolaryynäykset ovat lyhyitä ja helppoja roguelite-juoksuja, joiden välissä rakennetaan kylää. Se on kuin kehno kännykkäpeli ja musiikkikin ottaa aivoon. Tekee mieli juosta saman tien takaisin hirviöitä mättämään.

Perusmekaniikka on hyvä mutta peli tuntuu traagisen viimeistelemättömältä. Kontsaa kyllä sinällään riittäisi: erilaisia esineitä on satamäärin, niistä voi rakennella kiinnostavia komboja ja sivutehtävät tekevät seikkailusta jossain määrin mielekästä. Juoksut tuntuvat silti liian samanlaisilta. Pelaan tämän luultavasti vielä läpi pieninä annoksina, mutta hukattu potentiaali ärsyttää.

A Plague Tale: Innocence

Saattotehtävät, niistähän me kaikki tykätään. Mikään ei ole mukavampaa kuin se, että mukana roikkuu joku kyseenalaisella tekoälyllä varustettu riippakivi, jota pitää vahtia vaikka omakin nahka on vaarassa. No, maistuisiko koko pelin mittainen saattotehtävä, joka on samalla hiippailupeli jossa nähdyksi tuleminen meinaa yleensä game overia? Voi pojat...

Musta surma on mielenkiintoinen teema. Keskiajalla iskenyt kulkutauti oli suurin Eurooppaa koskaan kohdannut katastrofi, jolle edes maailmansodat eivät vetäneet vertoja. Tautia pidettiin maailmanlopun merkkinä, paholaisen juonitteluna tai Jumalan rangaistuksena. A Plague Talessa se saattaa olla tottakin. Itse sairaus tietenkin niittää väkeä, mutta sitäkin isompi ongelma ovat ihmissyöjärotat, jotka liikkuvat suunnattomina laumoina ja purkautuvat maan sisuksista kuin musta laava. Satavuotinen sotakin on meneillään. Tämän myllytyksen keskelle joutuvat sisarukset Amicia (pelaaja) ja Hugo, joiden yläluokkainen elämä saa karun lopun ja lapset joutuvat kohtaamaan ulkomaailman kauhut kahdestaan.

rotat.jpg

Kulta, kipaisepa kaupasta rotanmyrkkyä... tai ei, tuo sittenkin liekinheitin.

Hyvin synkkää menoa siis, mutta peli ampuu vähän yli mässäillessään väkivaltaisella kuvastollaan ja lipsahtaa välillä koomisen puolelle. Asiaa ei auta että peli on klassista eurojankkia. Tutoriaalikylän tuho yritetään esittää tragediana, mutta viholliset ovat tyypillisiä hiippailupelivastustajia eli sokeita ja kuuroja idiootteja, joiden jallittaminen enemmän naurattaa. Pelin grafiikka on screenshoteissa kaunista, mutta kuvista ei näe tönkköjä animaatioita tai surkeaa ääninäyttelyä. Maineikkaat rottalaumat on kokonsa vuoksi vaikuttavia, mutta nekään ei näytä liikkeessä kovin hyvältä. Yritin koko pelin ajan tihrustaa, onko yksittäistä rottaa edes animoitu. Hännät ainakin liikkuvat.

Rottalaumat ovat valonarkoja ja pelissä on paljon niiden välttelyyn liittyviä pulmia - siis jos ehdit ratkaista ne, ennenkuin peli spoilaa ne. Rottasysteemi on kuitenkin aika uniikki ja siitä otetaan paljon irti. Hiiviskely taas on ihan toimivaa suurimman osan ajasta ja hauskaakin, kunhan peli lähtee kunnolla käyntiin ja tilanteisiin tulee enemmän vaihtoehtoja. Tulee hieman mieleen toinen synkkä ranskalainen jankkihiippailu Styx, vaikka Innocence ei samaa vapautta tarjoakaan.

Kentät on melko putkimaisia, mutta tutkimalla paikkoja voi löytää resursseja, joilla voi väsätä päivityksiä itselleen sekä apuvälineitä hiippailuun ja rottien paimennukseen. Craftaus ei ollut tervetullut juttu, mutta peli on muuten aika mekaanisesti aika kevyt niin lisääpähän se edes jotain tekemistä. Tutkimusmatkailua kampittavat ärsyttävät yksisuuntaiset ovet, joista useimmat pystyy kyllä haistamaan mutta kaikkia ei. Halusitko vain vilkaista mitä huoneessa on ja tutkia sitten minne toinen käytävä vie? No, päähahmo meni huoneeseen, lukitsi oven perässään ja painoi automaattitallennusta. Ähäkutti!

Peli ei ole puhdasta historiaa eikä fantasiaa, vaan maagista realismia jossa ne on sotkettu kutkuttavasti keskenään. Vähän väliä tulee viittauksia todellisiin historian tapahtumiin, mutta rutto on selvästi jotain paljon oudompaa kuin vain tavallista ärhäkämpi kulkutauti. Fantasiaruuvia kiristetään finaalissa, joka on huikean älyvapaa spektaakkeli. Tällaiset kohtaukset ovat yksi iso syy sille, miksi minä pelaan videopelejä, joskin se jakaa varmasti mielipiteitä. Hauskan lopun myötä koko pelistä jäi hyvä maku suuhun.
 
Fantasiaruuvia kiristetään finaalissa, joka on huikean älyvapaa spektaakkeli. Tällaiset kohtaukset ovat yksi iso syy sille, miksi minä pelaan videopelejä, joskin se jakaa varmasti mielipiteitä. Hauskan lopun myötä koko pelistä jäi hyvä maku suuhun.
Itestä varsinkin finaali oli aivan hirveä ja siinä kärrykohtauksessa meinas tulla ragequituninstall. Tempoileva pelattavuus tossa itteä tökki enemmän, välillä hiivitään, yhtäkkiä saakin ampua vaikka kaikki vaikka kuinka hahmo kitisis tapoista. Loppuvastus oli sit jo aivan vitutuskäyrän huipussa mutta ei kehannut siihen jättää. Alku oli ihan mielenkiintoinen ja siinä jossain huomasin aika nopeaa, että peli oli myös aika buginen, eikä tosiaan vastustajat huomanneet vaikka melkeen nokan edestä kulki, kuhan oli joku ohut oksa välissä.
 
Itestä varsinkin finaali oli aivan hirveä ja siinä kärrykohtauksessa meinas tulla ragequituninstall. Tempoileva pelattavuus tossa itteä tökki enemmän, välillä hiivitään, yhtäkkiä saakin ampua vaikka kaikki vaikka kuinka hahmo kitisis tapoista. Loppuvastus oli sit jo aivan vitutuskäyrän huipussa mutta ei kehannut siihen jättää.
Joo, kärrykohta :lol: Siinä oli checkpointti liian aikaisin ja kärryn kaa mennessä tuli muutama kuolema, joten joka kerta piti uudestaan käydä keräämässä ne resurssit ja mennä ihmettelemään sen pojan ahjoa.

Loppubosse oli jotain niin typerää että se ylitti jonkun rajan ja muuttuikin mulle ihan mahtavaksi kokemukseksi.
 
Joo, kärrykohta :lol: Siinä oli checkpointti liian aikaisin ja kärryn kaa mennessä tuli muutama kuolema, joten joka kerta piti uudestaan käydä keräämässä ne resurssit ja mennä ihmettelemään sen pojan ahjoa.
Ai että mitkä traumat tuostakin jäi. Jos joku sanoo vielä sanan "portcullis" niin vedän turpaan. :D Se lingon tähtäys-systeemi bugitti pahasti, ja monesti päähän lukittu osuma meni siltikin ohi ja toiseen laukaukseen ei ollut aikaa. En edes muista kuinka monta kertaa piti yrittää että viimein kaikki kivet osui.
 
Ai että mitkä traumat tuostakin jäi. Jos joku sanoo vielä sanan "portcullis" niin vedän turpaan. :D Se lingon tähtäys-systeemi bugitti pahasti, ja monesti päähän lukittu osuma meni siltikin ohi ja toiseen laukaukseen ei ollut aikaa. En edes muista kuinka monta kertaa piti yrittää että viimein kaikki kivet osui.

Se kärrykohtaus oli kyllä karmea. On vituttanut monestikin peleissä, mutta minä ihan raivosin tuon kanssa. Jälkikäteen nauratti sitten, että haloo pitääkö pelin kanssa noin tinkaan riehua, mutta pisti kyllä veret kiertämään aika pahasti. Päähän koski sen jälkeen kovaa. :D

Tykkäsin kyllä pelistä muuten. Jatko pelaamatta vieläkin.
 
Slay the Spire on enemmän HC-peli verrattuna hirviöjuniin, ja koko pelitapa on siten hieman erilainen. Siinä pitää adoptoitua niihin saatavilla oleviin kortteihin ja rakentaa sen ympärille, kun taas MT antaa enemmän mahdollisuuksia pakottaa se pakka tiettyyn muottiin.

Itse pidän kans Monster Trainin tyylistä enemmän, mutta rehellisyyden nimissä en ole mikään mestari Spiressä. Yhtä striimaajaa tullut toisinaan seurattua jolla voi olla jotain 10+ voiton putkia millä vaan hahmolla, joten kyllä se tässäkin valitettavasti on pelaajan kyvyistä kiinni.
Slay the Spirea tahkonneena enemmän kuin laki sallii niin on pakko tähän kommentoida, että se on juuri näin. Jokainen kierros voi mennä läpi Act3:n bossiin asti (sydäntä vastaan tarvitaan jonkinlaista tuuria korttien suhteen) riippumatta vastaan tulevista korteista ja pointtina onkin pystyä hyödyntämään vastaan tulevia kortteja mahdollisimman hyvin. Poisonia tai Orbeja on kiva stackata, mutta pakkaa ei voi rakentaa sillä oletuksella, että siihen sopivia kortteja tulee vastaan.
 
Se kärrykohtaus oli kyllä karmea. On vituttanut monestikin peleissä, mutta minä ihan raivosin tuon kanssa. Jälkikäteen nauratti sitten, että haloo pitääkö pelin kanssa noin tinkaan riehua, mutta pisti kyllä veret kiertämään aika pahasti. Päähän koski sen jälkeen kovaa. :D

Tykkäsin kyllä pelistä muuten. Jatko pelaamatta vieläkin.
Mä kanssa tykkäsin pelistä. Alku vähän hidastempoinen, mutta eteenpäin kun pääsi, niin todella mukavaa vaihtelua kaikille shootereille. Lopusta ihan samaa mieltä kuin muut, että överuydessään lähinnä korni, mutta ei se niin kokonaisuutta haitannut, eikä mulla kärrykohtauksesta mitään pahaa sanottavaa jäänyt. Siinähän se meni kuin muukin osa pelistä, eikä edes huomannut, että siinä jotain ongelmaa olisi pitänyt olla. Pidän jopa jatko-osaa parempana, requiemissa häiritsi tosi pahasti, että peli menee melkein siihen shooter-osastoon, aseena vaan joku ritsa, ja rotat jo aika alusta överinä, että kun ne oli ekassakin pelissä, niin laitetaan sitten potenssiin kymmenen ja joka paikkaan mihin vaan mahdollista.
 
Clair Obscur: Expedition 33 (PC)

59,6h meni että pääsin läpi. Ei aivan sitä mitä ajattelin, kuulin pelin hehkutuksesta ja kuulemma vuoropohjainen. Ajattelin että tässäpä hyvä laiskalle klikkailijalle jolle tyyliin Civilization on sopivaa äksöniä. Seuraavan kerran pitää tehdä parempaa esiselvitystä; aika kaamea yllätys että kyseessä oli todellisuudessa hyvin pitkälti reaktioaikaan tukeutuva peli...parry parry dodge dogge...oho 0,001s väärin => laakista vainaa. :beye: Viimeksi pelannut jotain adhd peliä tyyliin 15 vuotta sitten, niin sanotaanko että hieman ruosteessa, eikä reaktioajatkaan taida olla entisellään. Aika monta youtube videota piti katsoa että missä mikrosekunnin kohdalla se parry pitää oikeastaan laittaa. Parhaimmillaan meni päiväkaupalla jonkun vaikeamman tapauksen kanssa. Kaupan päälle aika hämärät pelimekaniikat muutenkin. Muistuttaa jotain excel hirviötä miljooninen muuttujineen.

Siinä 40-50h kohdalla alkoi vasta parryt sujumaan ja tajuamaan miten hahmoja oikeastaan kannattaa kehittää. Lukemattomia kohtia voisi luetella minkä tajusi vasta kymmenien tuntien jälkeen. Tässä vaiheessa pelin pääjuoni alkoi olemaan ohi, joten kävin koluamassa karttaa (btw varmaan paskin kartan käyttöliittymä mitä muistan). Lopputaistelu oli sitten parin klikkauksen takana...3 miljoonaa damagea laakista tjsp.

Suurin ongelma on oikeastaan umpisurkea vaikeusasteen skaalautuvuus. Pelasin siis Normal tasolla sillä en voi kuvitella alentuvani helppoon 🤣 Kokeilin helpolla testimielessä mutta tällöin peli oli naurettavan helppo. Normaalilla taas saa puristaa verisuonet pullottaen. Lisäksi pelimekaniikkoja olisi voinut selventää paljon paremmin.

Kaikesta huolimatta peli on erinomainen muilta osin; tarina, omalaatuisuus, musiikit, hahmot, grafiikat jne. Grafiikoista pitää sanoa että ensimmäisenä latasin modin millä sai yliterävöityksen pois. Paljon paremman näköinen vähän pehmeämpänä.

10/10 lännen nopeimmalle vetäjälle ja statsien nysvääjälle
7/10 itselle

Jos sattuisin pelaamaan uusiksi (näen mahdollisena), niin varmaan tällöin kokemus 9/10 kun alkaa olemaan painallukset lihasmuistissa ja voi keskittyä vähän muuhunkin.
 
Viimeksi muokattu:
Nine Sols

Hollow Knightin ensimmäinen todellinen perillinen.

Pelasin tätä alkuun Game Passin kautta pari kuukautta sitten. Muutaman tunnin kohdalla huomasin rakastuneeni. Sillä hetkellä poistin pelin, koska päätin että tämä pitää ostaa omaksi ja nauttia ajan kanssa. Tein niin heti passista päästyäni.

Taiwanilainen Red Candle Games nousi otsikoihin epäonnisella Devotion-kauhupelillään, johon livahti Kiinaa kritisoivia elementtejä ja peli heitettiin välittömästi ulos kaikista pelikaupoista. Nine Sols on porukan uusi yritys päästä maineeseen, ja millainen yritys. Puolen hehtaarin valtiota mollataan edelleen, mutta se on paljon hienovaraisempaa ja menee varmasti pelaajien enemmistöltä yli hilseen. Tianhuo-virus taustatarinoineen on aivan selvä allegoria Covid-19:lle.

Punaisen kynttilän kauhupelihistoria näkyy. Peli kertoo söpöistä kissaihmisistä, mutta tunnelma on hieman karmaiseva alusta asti eikä verta ja suolenpätkiä vältellä. Sarjakuvakissa jolta on aivot ja suolet pellolla on melkoinen näky. Gorella lotraaminen ei ole itsetarkoitus ja peli on enimmäkseen aika kesy, mutta alkujärkytykset pitävät tunnelman tiiviinä, kun tietää että vastaan voi tulla mitä tahansa. Mukana on yksi hyvin epämiellyttävä hyppysäikky, jonka jälkeen jouduin googlaamaan olisiko vastaavia lisää. Onneksi ei.

Nine Sols on aivan erinomainen metroidvania. Siinä panostetaan ennen kaikkea taisteluun, joka on koko genren huippua ja aika omaperäistä. Viholliset tekevät vahinkoa vain lyödessään, muuten niistä voi yleensä juosta läpi, ja torjunnat ovat äärimmäisen tärkeässä roolissa. Peli on Sekiro-tason parrysulkeiset: joko opit torjumaan tai et pelaa. Muihin metroidvanioihin verrattuna on tärkeämpää oppia hallitsemaan ajoitukset kuin ohjaamaan hahmoa millintarkasti.

Vaikeustaso on todella kova ja ihan oman sietokykyni ylärajoilla, mutta taistelu on koko ajan hauskaa, joten samojen pomojen hinkkaamiseen ei kyllästynyt. Taistelin loppubossen kanssa viikon! Kokonaispeliajasta (joku 40 tuntia) noin kolmannes on pelkästään sen kanssa vääntämistä! Undertalen Sans joutuu luopumaan valtaistuimestaan, vaikein pomo jonka olen koskaan lyönyt on tässä. Tunsin pelitaitojeni kasvavan yleisellä tasolla. Tämän jälkeen voisi koettaa Hollow Knightin lisähaasteita uudestaan tai jopa Sekiroa.

1754067407447.jpeg

Olisin arvannut tuon ilman ennustajabottiakin.

Grafiikka on aika simppeliä 2D-piirrosta, mutta musiikki on kaunista ja mangatyyliset välinäytökset, silloin kun niitä saadaan, todella hienoja. Jäi vähän harmittamaan että pelasin suurimman osan pelistä Steam Deckin pikkunäytöllä.

Tutkimusmatkailussa Hollow Knight on kuitenkin edelleen voittaja. Nine Solsin maailma on toki avoin ja ylimääräistä tutkittavaa löytyy, mutta kokonaisuutena aika suoraviivainen eikä rönsyile samalla tavalla.

Doom Eternal

Revi ja raasta, kunnes homma on hoidettu.

Ensivaikutelma on tärkeää. Kun Doom Eternalin käynnistää ensimmäisen kerran, ruudulle vieritetään valehtelematta kaksikymmentä koko ruudun ilmoitusta, joissa mainostetaan pelimoodeja, kerrotaan päivityksistä ja onnitellaan kaikesta turhasta paskasta jota juuri ansaitsit kirjautumispalkkiona. Latasinko vahingossa gachan?

Peli on kuitenkin hiottu, hauska ja todella nopeatempoinen räiskintä. Erilaiset latautuvat erikoistemput kaadetaan syliin vähän liian nopeasti ja taistelun tuiskeessa on aluksi vaikea muistaa, mitä kaikkia taitoja on käytössä, miten ne vaikuttavat ja mitä kannattaisi käyttää. Kolmanteen kenttään mennessä pitää jo jonglöörata perusaseiden lisäksi moottorisahaa, liekinheitintä, verinyrkkiä, lopetusiskua, kranaattia, jääkranaattia, ilmasyöksyä ja aseiden eri tulimoodeja. Vaihtoehtojen puutteesta peliä ei voi syyttää, infoähkystä kylläkin. Homma lähtee lopulta luistamaan, mutta taistelun koko syvyyden olisi voinut esitellä hellemmin. Tutoriaalit ovat tökeröjä popuppeja.

1754069340100.jpeg

Peli läväyttää tällaisen strategiaoppaan ruudulle aina kun uusi vihollinen on astumassa näyttämölle - usein ennen kuin olet nähnyt vilaustakaan itse möröstä. Olisiko nämä jutut voinut lukea vaikka sen jälkeen kun on itse saanut yhden otuksen nuijittua hengiltä? Tähän on pakko olla joku parempi tapa.

Haastettakin riittää. Lähdin itsevarmasti matkaan toiseksi korkeimmalla vaikeusasteella, mutta isommissa mätöissä tuli turpaan niin rajusti että se oli pakko laskea normaalille. Joskus voisi kyllä kokeilla uusintakierrosta, nyt kun kykypaletti alkaa olla hallinnassa.

Tarinaa on enemmän kuin Doom 2016:ssa ja peli tuntuu olettavan että se kiinnostaa pelaajaa. No, minua kiinnostaa, olen lorehaukka joka haluaa aina tietää taustatarinan rippeetkin. Doomissa on silti ehkä virhe pistää mukaan näin paljon katsottavaa ja luettavaa. Yhdessä kentässä ei ole yhtään taistelua loppubossea lukuunottamatta, ja sitä ennen annetaan metritolkulla luettavia dokumentteja. Luin tarinan ihan mielelläni, mutta kentän tahditus on pahasti pielessä. Onneksi Doomtyyppi on yhä yrmy tappokone, jonka välinpitämättömyys tarinaa kohtaan on edelleen todella koomista. Eikä mies tietenkään pukahda sanaakaan. Mielestäni oli jopa väärä ratkaisu antaa hänelle naama.
 
1754069340100.jpeg

Peli läväyttää tällaisen strategiaoppaan ruudulle aina kun uusi vihollinen on astumassa näyttämölle - usein ennen kuin olet nähnyt vilaustakaan itse möröstä. Olisiko nämä jutut voinut lukea vaikka sen jälkeen kun on itse saanut yhden otuksen nuijittua hengiltä? Tähän on pakko olla joku parempi tapa.
Voi olla että on parempia tapoja, mutta muisaakseni suurin osa näistä tutoriaaleista lisättiin julkaisun jälkeen kun jengi ei tajunnut miten pelin mekaniikat toimii. Eli iD software näki pelidatasta että tutoriaalit tarvittiin ja tämä oli se ratkaisu sitten.
 
Borderlands 3 (PC) (Epicin ilmaispelit XXXIII ja Steam)
Tätä siis Epicistä ensin ilmaiseksi 8h, ja sen jälkeen ostin Steamiin koko paketin, koska vaikutti edelleen hauskalta. Kakkosta tuli pelattua vajaa 300h, mutta sen vuoksi tai siitä huolimatta tämä ei ole ollut ostoslistalla oikeastaan missään vaiheessa. Ajattelin, että aika on ajanut ohi näistä lootinkeräyspeleistä, D4kin on aika pitkällä ostolistan pohjalla. Toisaalta nämä on lähes aina sellaisia pelejä, joita ei kannata tuoreeltaan ostaa vaan vasta sitten ku se joku ultimatehärdellipaketti on valmis.

Pelisarjaa tuntemattomille(tämä on jo 4. osa), peli on ns. looter-shooter, elikkä käytännössä Action RPG:tä(lue: Diablo) FPSänä. Tarina on olemassa, joskin sitä ei hirveästi tule seurattua, ensi metrien jälkeen ja jossain vaiheessa alkaa toivoa, "skip" nappia. Peli on vauhdikasta ammuskelua ja peliteknisesti suola on pelin erilaisissa pyssyissä ja skilleissä, mitkä tekee yhdellä hahmolla pelaamisesta usein täysin erilaista riippuen siitä, mitkä skillit tai aseet on valinnut. Peli pysyy siis freesimpänä ku perus Doom ja toisaalta on menevää ammuskelua Diablo tyyppisen top-down pelin sijaan.

Pääpeliin sujahti sivutehtävien lisäksi joku 40h, joskin tein muutaman ylimääräisen pikkulisätehtävän tuossa pelatessa. Hahmo oli vähän väliä ylilevelinen päätehtävien sisältöön, mikä on ollut ongelma tässä pelisarjassa ennenkin. Pelin lopussa oli joku <50lvl ja siitä max levelille oli vielä 22 leveliä matkaa. Järkevämpi tapa tätä onkin nyt pelata niin, että pelaa päätehtävät äkkiä läpi ja käynnistää Mayhem 1 tason, jolloin kaikki sisältö skaalautuu levelille. Tehtävissä on edelleen liikaa länkyttämistä, jossa joku NPC puhelee ja puhelee ja juttelee ja sit ojentaa jonku esineen, jonka takia, et ole voinut jatkaa matkaa seuraavaa kohdetta kohti. Tämä vähän syö pelin ARPG fiilistä, kun juonta yritetään toisinaan liikaa pakottaa kuunneltavaksi. Sitä perushuttua se kuitenkin on sarjan ystäville. Pelissä on edelleen jostain syystä rajattu sitä, että vain yksi questi voi olla näkyvillä yhtä aikaa, joten vähän väliä saa olla ravaamassa journaliin valitsemaan avointa questia, ettei kävele jostain ohi.

Pelin tasot ovat edelleen sekoitus avointa ja putkea. Putket ovat kasvaneet pituutta huomattavasti ja valitettavasti siellä on usein vain yksi teleportti aivan alussa. Joten jos alueelle haluaa jostain syystä tulla uudestaan(esim. keräämään journalit tai tekemään myöhemmin avautuvan sivutehtävän) voi olla pitkä matka kävellä edes puoliväliin aluetta. Avoimet alueet ovat jo liian avoimia taas ja turhempaakin turhempia ajoneuvoja tuputetaan niin sivutehtävissä kuin DLCssäkin, jotta niitä ei voi sitten käyttää Mayhemissa koska ne on tehty siinä vaiheessa paperista(eivät siis skaalaudu). Ajoneuvot ovat keino liikahtaa muutama sata metriä nopeammin kuin kävellen, siinäpä se. Yhdessä tai kahdessa tarinatehtävässä pakollisia.

Loppu arvosteluni on pitkälti suunnattu niille, joille pelisarjan mekaniikat on osittain tuttuja, muilla voi mennä vähän ohi mistä puhun, mutta en nyt ala tähän joka vanhaa mekaniikkaa aukaisemaan. Myöskään juonia/hahmoja/tarinoita en juuri kommentoi. Vertailukohtani on pitkälti BL2, sillä tuoreempi Pre-Sequel, kahdesti läpipelattuna ei silti ole jäänyt kovin paljoa mieleen ja sitä ei juuri tullut pelattua tarinaa enempää.

Hahmoksi valitsin Moze/Gunner, jolla on siis erityiskykynä Taistelubotti haarniska. Nykyään skillipuissa on skillien lisäksi valittavissa erilaisia modifikaatioita action skillille, joten samallakin gearilla, hahmo voi olla erilainen action skillin asetuksista riippuen. Mozella ne olivat maltillisia muutoksia, vaihtuvat aseet(railgun, minigun, raketit, kranaatit, melee) botille, tai hahmoa seuraava minibotti. Muita hahmoja en juuri ole testannut, mutta sirenin kyvyt vaikuttivat melko erilaisilta riippuen minkä valitsi ja vaikuttavat arvaten enemmän hahmojen pelattavuuteen.

Bl3 on huomattavasti virtaviivaisempi kuin BL2, verrokkina voisi melkeen heittää D2 -> D3. Mukaan on kyllä tuotu paljon uutta ja QOL päivityksiä, mutta silti peli on itsessään helpompi ja sitä myöten hieman yksinkertaisempi. Hyviä buildeja on enemmän ja vaikein Mayhem level 11(BL2 OP levelit/D3 torment lvl) on selätettävissä aika nopeasti netistä löytyvällä buildilla eikä vaadi ihan hirveitä grindauksia. Diamon/Gold avaimia on netti täynnä ja niitä saa pienellä kikalla loputtomasti, joten lootin saa tarpeen tullen kerättyä melko sutjakasti parhaimpiinkin buildeihin. Buildit eivät myöskään ole mitenkään erityisen ronkeleita, vaan 'parhaassa buildissa' saattaa olla kymmeniä aseita jotka siihen sopivat, oman mieltymyksen mukaan. Tämä tekee end gamesta mielekkäämpää, kun ei tarvitse etsiä sitä yhden valmistajan tietyllä kahvalla ja spekseillä olevaa tiettyä asetta, jotta buildi edes toimii. Shield, grenade, class mod ja artifact vaikuttavat eniten buildin toimintaan, mutta niissäkin on "vaihtoehtoja" ja kuten sanoin, ilman spesifiä buildiakin peli onnistuu, ainakin Mayhem 4 meni kohtalaisen hyvin ihan random tavaroilla ja omalla buildilla. Hahmoja on kaikista lisureista huolimatta vain 4, pelifirman selitys asiaan oli, että edellispelin DLC-hahmot jäivät monella pelaamatta kokonaan, ja uskon sen, olivat sen verran erilaisia.

Itemeitä on yksinkertaistettu, on jätetty enää 5 väriä(BL2 9väriä) ja tuotu yksi manufacturer lisää, COV. Nyt oranssi hallitsee kenttää ja oikeastaan nopeasti kampanjan aikanakin kävi niin, että violeteilla voi heittää vesilintua. Valitsemani hahmon yksi buildi kuitenkin vaatii yhden satunnaisesti tippuvan violetin kranaatin, niin olen pitänyt auto-sellin vain sinisissä. Tämä ominaisuus on kyllä siunaus, voi siis säätää minkä värin itemit myydään automaattisesti jo poimittaessa, eikä ne täytä inventorya. Tämä toki vaikuttaa vähän rahaan, mitä tulee sit oikeastaan ovista ja ikkunoista eikä se lopu. SDU:t(inventoryslotit ja ammusten määrän kasvatus) ostetaan rahalla ja niistä saa aika nopeasti maksimitasot. Hyvänä puolena on, että pankkitilaa saa nyt reilusti, mutta se jaetaan kaikkien hahmojen kesken. Todellisuudessa sille ei ole kuitenkaan nyt niin paljoa tarvetta, itemit kun saa nopeasti kerättyä hahmoille ja loput voi myydä. Myös eridiumin käyttö on muuttunut, nyt sen pääasiallinen käyttö on ostaa kosmeettisia päivityksiä ulkonäköön TAI muuttaa aseiden ns. Anointed ominaisuuksia. Oranssien pyssyjen punaisten maustetekstien lisäksi aseihin saa nykyään myös "anointed" ominaisuuksia, jotka ovat joko classi sidonnaisia tai ei. Esim. 1% dmgea joka osumalla kunnes ammut ohi, tai kun poistut Iron Bear taistelubotista, tee lisävahinkoa hetken aikaa. Kuitenkin eridiumin tavoiteltavuus itselle vähentyi tämän myötä, sitä saa ihan riittävästi, mutta kun sillä ei osteta mitään erityisen tärkeää(BL2 sillä ostettiin SDUt) niin ei sitä varsinaisesti etsi. Se on muutenkin pääasiassa enää saatavissa pomovastustajilta, ja erikseen melee-lyötävistä kivistä(hohhoijaa, hidas animaatio).

Nykyään Badass levelit on toteutettu erillä tavalla, niitä kerrytetään ihan normaalisti XP:tä keräämällä ja valitaan sitten yksi kolmesta "puusta", joissa on unlockattavat skillit, jotka lisää hahmon tuhovoimaa. Eli taas mitä enemmän peliä pelaa, sitä voimakkaampia hahmot ovat, jopa vasta alkuvaiheen levelaushahmot. Kaikki siis hyötyvät yhden hahmon keräilystä. Tarvittaessa yksittäiset skillit saa sieltä pois, tai suljettua koko moden, jos buildi tai oma levutus sitä vaatii. Lisäksi on tarjolla nyt myös kolme erilaista "vault card" tehtävää, joissa on erilaisia Daily/weekly tehtäviä, kuten "tapa 20 skagia" tai "tapa 300 vastustajaa cold elementillä". Näitä tekemällä saavuttaa vault cardeissa leveleitä, joilla avataan sit pääasiassa kosmeettisia hyödykkeitä. 80h pelitunnin jälkeen, näistä oli auki ihan muutama itsellä, joten niille jotka ihan kaiken haluaa kerätä, näissä on grindaamista enemmän ku tarpeeksi.

Vähän jäisi kaipaamaan peliin tuhotuvampia ympäristöä, joita ihan minimaalisesti oli tarjolla. Jotain oikeasti räksyvää ja paukkuvaa kaiken värivälkkeen lisäksi. Yksinpelaajilla edelleen jotain muuta mekaniikkaa kuin revive, varsinkin jos bosseilla ei ole apureita joita ampua FFYL tilasta pois pääsemiseksi.

Koska ostin koko paketin, tuli siinä mukana kaikenlaista sivukauhtaa plus 4 isompaa DLCtä. Pienempiä sivukauhtoja ovat:
- 3 erilaista modea, jotka vaikuttavat peliin koko ajan, näistä yksi(ystävänpäivä teemainen) tekee erilaisia leijuvia sydämiä vastustajien ympärille, jotka joko räjähtävät tulena, happona tai loottina tai tuovat hahmolle healthia. Toisessa halloween teemassa osa vastustajista kuollessaan spawnaa päälle käyvän kallon, joita tarpeeksi ampumalla pääsee Halloween teemaiseen lyhyeen tehtävään, jossa on loppuvastustaja. Kolmannessa samalla idealla kerätään vastustajilta koodinpalasia, jotta päästään hienoon kartanaan ampumaan vastustajia ja tappamaan sitä hallitseva loppuvastus. Näiden kahden kesto on ehkä 30min max, pois lukien tuo keräily.
- Arms race, eli jonkinsortin Battle Royale, jossa hahmo pudotetaan areenalle, siltä otetaan kaikki skillit, itemit ja aseet pois, ja pakotetaan pyörimään siellä keräten parempia aseita, jotta voi päihittää alueen keskellä olevan päävastustajan. Erilainen kaikkiin muihin juttuihi nverrattuna, koska joka hahmo on samalla linjalla. Toisaalta tässä ei ilmeisesti pelata toisia vastaan edes Coopissa, vaan ainoastaan AI vastustajia spawnaa kentälle. Ihan hauska idea, mutta pelin sielun(omat aseet) ja sydämen(skillit ja action skillit) repiminen pois ei tehnyt tästä hittiä.
- Slaughterstar 3000, en testannut vielä. Ilmeisesti ihan perus arenamättöä, mitä edellisetkin osat ovat tarjonneet.
- Lyhyt tarinavetoinen tehtäväsarja pääpelissä tutustuttavan hahmon kanssa, ihan ok.
- Trialit n. 10min lyhyt dungeoneja.

Lisäksi pää-DLC:t, joista jätin yhden pelaamatta kun alkoi tulla ähky, ja hahmo oli max lvl, ja parhaat rojut päällä. Jättänen seuraavan hahmon levutus DLC:ksi.

DLC: Bounty of Blood
Länkkäriteemainen DLC. Lisäksi tarjotaan yksi uusi ajoneuvo, jota voi käyttää vain tuolla(tyhmä ratkaisu turhalle ominaisuudelle). Pelillisesti ammuskeluun ynnätään jumppadit ja portalit, sekä kahdenlaiset kasvustot joita käyttämällä(toista lyömällä, toiseen riittää ampuminen) voi lähettää eteenpäin joko ison happopurkauksen tai muuttaa yhden vastustajista hetkellisesti apuriksi. Tehtävissä on vähän liikaa em. länkytystä ja asioiden odottelua. Tunnelmaltaan ja tarinaltaan kuitenkin vaikutti ihan ok mitä jaksoin seurata, parempi kuin kakkosen DLC:t pois lukien Tiny Tina. Vois pelata toisella hahmolla uudestaan.

DLC: Moxxi’s Heist of the Handsome Jackpot
Tämä ei oikeastaan tarjoa mitään erilaista pelattavuuden suhteen. Tuntuu jopa vähän throwbackilta BL2 kun kaikki on hyperionin tavaraa, arkkuineen ja loader botteineen. Yhessä tehtävässä on fiksusti skipattu kaikki turha juokseminen ja hahmo teleportataan vanhoihin paikkoihin suorittamaan pikatehtäviä. Muuten varsin tuttu ja turvallinen DLC, muistuttaa siis voimakkaasti BL2 sarjan puolivälin tehtäviä. Tehtäväalue on sopivan pieni, eikä ajoneuvoja tarvita.

DLC: Psycho Krieg and the Fantastic Fustercluck
Hyvin suoraviivainen DLC, jossa sivutehtävät ovat pääasiassa todella lyhyitä (shoot me in the face!) ja tarina etenee raiteilla eteenpäin. Kestoa ihan muutama tunti max. Toisaalta tuntui että vihujen tiheys oli tässä runsaampi kuin peruspelissä tai Bounty of Bloodissa, joten ammuskelu oli ihan hauskaa.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
283 148
Viestejä
4 862 409
Jäsenet
78 612
Uusin jäsen
Mauritze

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom