Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[vervex]

The Last of Us Part I (sis. Left Behind DLC) PS5
The Last of Us Part II PS4 (PS5 60fps patch)

Tuli tämä klassikon (tosin omassa mielessä TLOU-pelit ovat yhtä kokonaisuutta tarinan kannalta) uudelleenlämmittely viimein kesällä pelattua. Olen aiemmin pelannut PS4 Remastered-version muutaman kerran läpi (viimeksi tänä vuonna) ja pakostikin tätä tuli vertailtua siihen (TLOU Part II:n lisäksi).

TLOUP1 on lähinnä alkuperäisen Remastered-version ja TLOUP2:n sekoitus. Pelimekaniikat ovat käytännössä täysin samat (jäykät) kuin alkuperäisessä, mutta tähtäys on paremmantuntuista kuten P2:ssa. AI on ottanut vaikutteita P2:sta, mutta ei ole kuitenkaan täysin samanlainen. Alkuperäisessä etenkin Stalkerit ovat täysin erilaisia (niin ulkoisesti kuin käytöseltään) kuin tässä P1-versiossa. Peli tuntui vaikeimmalla vaikeustasolla helpommalta kuin alkuperäinen, todennäköisesti juuri tähtäyksen paremman tuntuman vuoksi (gyro-ohjaus auttaa). Myös resursseja tuntui olevan P1:ssä Remasteredia enemmän. Platina-trophy oli naurettavan helppo saada, kun tuntee pelin, vaikka jotain kerättäviä olikin hieman eri tavalla sijoitettu. (Alkuperäisen Remasteredin platina taitaa jäädä saamatta, koska vaatii satoja tunteja Factions-moninpeliä.)

Onneksi en maksanut mitään P1:stä, kun oli lainassa. Todennäköisesti tulee kuitenkin joskus vahvasti alennettuun hintaan hankittua sekä pleikkarille että PC:lle. Sen verran useaan kertaan kuitenkin jo kokonaisuuden pelannut läpi, että voi keskittyä Part2:sen pelattavuudesta nauttimiseen.

TLOUP2 on selkeästi parempi peli (omassa mustassa kirjassa GOAT) joka osa-alueella (välianimaatioiden osalta ehkä P1 menee niukasti edelle), joten toivottavasti P2:sta saadaan PC/PS5-porttaus pelkästää latausruudun katselun loppumiseksi (lisäksi moodi, jolla voisi skipata välianimaatiot ja kävelysimulaattoriosuudet olisi myös ihana ominaisuus). P2:sta katsellessa aina miettii, että käsittämätöntä miten PS4:lle tehty peli (etenkin) tuntuu ja näyttää paremmalta kuin suuri osa uusista. Ensimmäisen (ja vuotta myöhemmin toisenkin) pelikerran jälkeen ajattelin ettei ole uudelleenpeluuarvoa, mutta voi miten väärässä sitä oli. Jotain erityist tässä on onnistuttu luomaan, kun tilanteet voivat mennä niin monella eritavalla ja hahmot on animoitu niin monipuolisesti, että pelitilanteet pysyvät raikkaina. Pelikellossa on yli 700h eikä loppua näy. Toki pelistä löytyy edelleen kehitettävää (mm. AI:n osalta tietyissä tilanteissa), mutta ehkä sitten siinä seuraavassa pelissä. Toivottavasti vastaavaa saadaan muodssa tai toisessa lähiaikoina, mutta taitaa joutua odottelemaan vuosia. Ehkä edes se PS5/PC-Remastered-versio.


Dead Space remake (XSX)

Tässä oli vähän sama vika kuin TLOU remakessa - oikein kilpailevat omassa mielessä turhimman remaken tittelistä, mutta ehkä hieman eri alueilla niin jääköön sijat jakamatta. Alkuperäinen Dead Space tuli pelattua jokin aika sitten (ei uskoisi miten hyvä pelattavuus 15 vuotta vanhassa pelissä voi olla - DS2:sta en tosin jaksanut alkua pidemmälle), joten remake ei tarjonnut paljon uutta. Alkuperäistä en saanut tyydyttävästi (näkymättömät seinät esti käytännössä etenemisen) toimimaan PC:llä, joten sekin tuli boksilla pelattua.
Ulkoisesti tätä on toki viilattu ja tosiaan kuvittelisin PC:llä tämän olevan parempi hankinta kuin konsolilla alkuperäisen PC-version haasteista johtuen. Myös pieniä pelillisiä muutoksia on tehty, mutta pääasiassa pelattavuus on sama kuin alkuperäisessäkin.


Miasma Chronicles (PS5)

Tylsähkö post-apokalyptinen seikkailu isometrisestä kulmasta. Muutama vuosi sitten samalta kehittäjältä tullut Mutant Year Zero oli positiivinen yllätys vuoropohjaisen kevytstrategiapelin ystävälle, joten täytyihän tämäkin sitten pelata.
Päällimmäisenä mielessä valitettavasti, että tarina ja hahmot jättivät kylmäksi eikä pelillisestikään ole löydetty mitään uutta (paremminkin päinvastoin). Peli on myös jossain määrin buginen (mm. pelialueella tuli jotain tietokantakoodivirhettä näkyviin kursorin tiettyyn paikkaan viedessä) ja peli kaatui kolmesti läpipeluun aikana. Vihollisissa ja aseissa on jotain mielenkiintoisia elementtejä, mutta vähän tästä tulee sellainen kiirellä väsätty fiilis. Pelitasoissa on paljon toivomisen varaa, niin mielikuvituksen kuin loogisuuden osalta. Suojautuminen tuntuu välillä turhalta, kun osumia tulee nollakulmien takaa syvälle seinän taakse. Aseissa on mielenkiintoinen tason esteistä projektiilia kimmottava laite, mutta valitettavasti sekin toimii vain yhdessä tasossa ja tasanteella ollessa avoimet reunat toimivat ko. aseilla ampuessa seininä. Myös portaikot tasojen välillä tuntuvat toimivan ongelmallisesti ikäänkuin eivät olisi taistelujaksoihin tarkoitettu lainkaan.


Aliens Dark Descent (PS5)

Tunnelmaltaan hyvin elokuvista tutun maailman tavoittava, mutta todella haastava reaaliaikainen strategiapeli. Ksenomorfien tappavuus on vähintään elokuvien tasolla ja pelaaminen ei ole sen vuoksi kovin hauskaa edes normaalivaikeustasolla - tilanteita sai turhan monesti pelata uudestaan. Pelissä liikutetaan käytännössä kokoajan omaa pientä muutaman hengen joukkoa, joka tekee vihollisten välttelystä todella haastavaa ja taisteluissa käy todella nopeasti kylmät. Peli tuntui tosin aavistuksen helpottuvan loppua kohden, kun joukkojen tasot ja aseet sai tappiin. Tähän ei tee mieli tarttua uudestaan, vaikka tavallaan viihdyttävä olikin. Masokisteille suositus.


Cocoon (XSX)

Ja kolmas isometrinen peli putkeen. Game Passiin hiljattain tullut omintakeinen lyhyehkö puzzle-seikkailu. Omaan makuun todella maistuva välipala, jossa sopivan vaativia pulmia sekä pomo-taisteluita. Pelimekaniikat opastetaan pelaajalle sopivasti kehittyen ja vaikka välillä joutui hetken päätä raapimaan, niin mihinkään vaiheeseen ei jäänyt liian pitkäksi aikaa jumiin. Vahva suositus.

 

[Nathorr]

S.T.A.L.K.E.R.: Shadow of Chernobyl
Stalkkerit on istunu Steamin kirjastossa yli 10 vuotta ja viimein tuli tämä ensimmäinen pelattua. Parilla modilla sai pahimmat ongelmat korjattua, mutta pelattavuus on nykypeleihin tottuneelle aika kökköä. Tunnelmasta tämä peli on tunnettu ja se on kyllä jokaisen ylistyssanan arvoinen. The Zone elää omaa elämäänsä ja pelaajana tuntee olevansa vain yksi osa tätä kokonaisuutta. Intensiivinen kokemus, mutta ei tätä ihan jokaiselle voi suositella, kun ampumisesta lähtien kaikki on aika tukalaa. Jos kuitenkin osaa katsoa pintaa syvemmälle, voi löytää jotain kaunista. 4/5.

S.T.A.L.K.E.R.: Clear Sky
Stalkkerit jatkui näin yli 7 kuukauden tauon jälkeen. Sama homma, eli pari modia korjaamaan pahimmat ongelmat ja hanaa. Huonompi ja tylsempi kuin edeltäjänsä. Mitään spoilaamatta, niin käytännössä käydään samat paikat läpi. Peli on entistä kankeampi eikä pelaaminen oikein kiinnostakkaan, mutta joku tässä kiehtoo. The Zone on elävä paikka ja tunnelma on erinomainen. Ei kuitenkaan tuo mielestäni mitään uutta pelisarjaa, että tätä välttämättä kannattaisi pelata ollenkaan. Katsotaan, kykenenkö hyppäämään ensimmäisen trilogian viimeisen osan kimppuun vielä ennen ensi vuoden uutta julkaisua. 2/5.

 

[Heseman]

Dead Space Remake (PC, EA Play Pro)

Taas astutaan insinööri Isaac Clarken saappaissa USG Ishimuran käytäville nekromorfeja listimään. Kyseessä siis remake 15 vuotta sitten ilmestyneeseen kauhu(?)peliin. Alkuperäinen oli mielestäni semmoinen ihan ok, joskaan ei kauhu- vaan jännäpeli. Näin vanhempana ja kyynisenä jännityskin jäi tällä kertaa alle kouralliseen kohtia pelatessa.

Peli alkaa siis, kun Isaac ja muu tiimi lähtee selvittämään, miksi planeetanmurtaja-kaivosalus USG Ishimura ei vastaa yhteydenottoihin. Selviää, että sen on vallannut tuntematon voima, joka muuttaa kuolleet käveleviksi piikkikätisiksi örkeiksi tai vielä pahemmaksi... Pelin erikoisuus on, että örkkejä pitää tähdätä raajoihin, torso-osumat kuluttavat vaan suotta ammuksia. Ja koska kyseessä selviytymiskauhu (nimellisesti ainakin) niin niitä ei ole loputtomasti. Mulla yhdessä välissä tuntui olevan niistä jopa pulaa, mutta pelin lopulla oli taas taskut pullollaan. Aseita voi kerralla pitää neljää, mutta repussa on rajattu määrä tilaa mikä jaetaan ammusten, terveyspakkausten ja muitten kanssa joten kaikkea ei voi kantaa kerralla. Valitsin aseiksi pelin tunnuspyssyn eli plasmaleikkurin sekä liekinheittimen ja keskityin niihin. Ammuksia kun tippuu vihollisilta sen perusteella, mitä aseita on taskussa. Näin myös päivityksiäkin riitti näille sekä panssarille täyteen saakka. Jos ammukset loppuu niin kinesiahanskalla voi heitellä vaikka rautaputkilla vihollisia. Vaikeimmat ja nopeimmat viholliset kannattaa pysäyttää staasiin, jolloin ne voi poimia kuin pyyt oksalta. Isaac ei ole CoD-ukko, joten tähtääminen ja eteneminen on hidasta genren tyyliin. Se luo myös osan jännityksestä mutta kuten totesin, ei tämä enää saanut juurikaan jännitystä aikaan joten sain pidettyä valtaosan ajasta pään kylmänä välikohtauksissa. Muutaman kerran kyllä örkki onnistui säpsäyttämään, kun luulin sen olevan tavallinen ruumis.

Juoni on sellainen ihan ok, mielenkiintoisinta on pelin lore. Siinä on isossa osassa unitologia-uskonto, jossa edetään tasolta korkeammille isojen rahalahjoitusten turvin. Kuulostaa kovasti skientologialta ja se onkin varmasti ollut iso osa sen innoittajana, joskin jo lakihaasteita välttääkseen piti tekijöiden vähän pesäeroa tehdä. Teknisesti peli toimi hyvin, koneellani 1440p-resolla ja ultra-asetuksilla oltiin pääosin siellä 80-100 FPS hujakoilla mikä on tällaiseen hyvin riittävä. Prossua peli kyllä kuritti ihan käsittämättömällä tavalla ja monelti oltiin ihan maksimilämmöissä. HWinfon mukaan prossu ei kuitenkaan throttlannut joten en vielä yhden pelin kohdalla jaksa kauheasti huolestua. Muissa peleissä ei vastaavaa ole tullut vastaan, vaikka välillä ollaankin yli 80 asteen menty. En tiedä, oliko syypäänä itse peli vai kenties Denuvo, en kyllä muilla Denuvo-peleilläkään ole vastaavaan tärmännyt.

En tiedä, oliko tämä sellainen välttämätön remake. Teknisesti toki toimii nyt paremmin korkeillakin ruudunpäivitysnopeuksilla ilman kikkailuja, toisin kuin alkuperäinen. Lisäksi tällä kertaa Isaac ei ole mykkä ja naamakin nähdään muutamassa kohdassa. Tuskin olisin tätä erikseen ostanut, mutta kun sen EA:n gamepassilla pääsi pelaamaan niin mikä jottei. Jos ei sarjan pelejä ole vielä aiemmin pelannut niin tästä on hyvä alkaa. On pelissä oma viehätyksensä ja moni on siitä tykännyt, vaikken itse sitä koskaan kauhupelinä pitänytkään.

 

[Nathorr]

Watch_Dogs & Bad Blood DLC

Peli jäi kesäkuussa kesken n. 5 tunnin kohdalla, mutta jatkoin tällä viikolla ja nyt eilisen 7 ja tämän aamun 4 tunnin session jälkeen peli päättyi DLC:n lopputeksteihin. Samaa mieltä tästä mitä monet muutkin, eli siisti idea, mutta kokemus jää pintapuoleiseksi. Tarina on perinteinen ja vähän tylsä, päähahmo on ihan siisti, mutta toisaalta myös tylsä. Maailma on kaunis ja synkkä, mutta sitä ei tee mieli tutkia. Tehtävää on paljon, mutta tuntuu heti alusta alkaen, että pelkät juonitehtävät riittää. GTA-klooni, johon on sekoitettu hakkerihommilla samaa tilojen tutkimista, mitä vaikka Batman Arkham -sarjassa on. Hypitään kameroiden välillä, räjäytellään asioita ja katellaan, kun viholliset yksi kerrallaan tipahtelee. Loput hoidetaan joko asein, ellei pystytä hiippailemaan ohi. Harmitushan tässä on, että monet tehtävät ovat tosi samanlaisia. Miellyttävää sinänsä, mutta olisin kaivannut lisää. Poliiseilta tai pahiksilta pakeneminen on myös etenkin aluksi tuskaa, sillä autosta ei pysty ampumaan ja alussa kesken autoilun ei pysty maailmaa vauhdista hakkeroimaankaan, ennen kuin kokemuspisteitä kertyy.

DLC edustaa taas sitä parempaa päätä DLC:istä. Tarina ja päähahmo on emopeliä kiinnostavampia. Mekaniikat on RC-autoa lukuunottamatta samat. Kaupunki on täynnä uutta tehtävää, mutta ne kiinnostaa yhtä paljon kuin emopelin kohdalla, eli ei juurikaan. Peliä voi suositella, jos tykkää edes jonkinlaisen tarinan omaavista kolmannen osapuolen räiskintä- ja seikkailupeleistä silloin, kun muut on jo kahlattu. Ei tämä kummallinen ole, mutta menee viihteestä. Pelisarjan 2. osa on jo ostettu, mutta saa nähdä, milloin siihen viitsii hypätä. Ei ainakaan heti perään. Arvosanaksi 3/5.

 

[BFFAF]

Far Cry 6 & 4

Olen pelannut näitä ubimallin pelejä enemmän lähinnä AC Oiriginsia (läpi), Odysseytä (läpi) ja Valhallaa (n. 30h, jäi kesken). Far Cry -sarjasta Primalia vain hetken ja New Dawnia n. 10h.

Nyt pelaillut Far Cry kutosta ja maailma ja tarinan asetelma viettelee, mutta ei vielä ole oikein iskenyt. Täytyy tosin kertoa, että onhan tässä nyt omat hauskat tilanteensa! Esimerkiksi lähdin tuhoamaan vastustajan hallitsemaa aluetta. Näin siellä panssarivaunun, jonka kaappasin ja pistin kavereille tulta munille enemmän kuin laki sallii. Lähdin sitten toisaalle tuhoamaan jotain farmia, pistän jokaisen vastaantulevan vastustajan auton aivan tuhannen säpäleiksi ja kaasua kohti kohdetta - perässäni Guapo -krokotiili juoksee munaravia ja pistää matkalla jonkun Ronaldinhon poskeensa. Hyppään pois tankista nähdessäni kartassa jonkun hauskan kirstun! Lähden sitä kohti, mut mitä helvettiä!? Jostain joku perkuleen paskiainen juoksee tankille, hyppää sisään ja pistää tykillisen ruutia naamariini! En onneksi kuole, vaan lähden juoksemaan täböö karkuun! Guapo lienee jossain varmaan parittelemassa, kun ei näy eikä kuulu, ja aivan out of nowhere joku saakelin siiseli hyppää kurkkuun ja eikun leuka rinnassa kohti olemattoman taivaan portteja... tähän mennessä semmonen hauska välipeli, mutta ei iske niin paljon kuin toivoisin.

Far Cry 4... hitto! Kiva, etten oo pelannu näitä kovinkaan paljon! Täähän on hyvä peli! Pelin pahis Pagan Min... loistava hahmo! Peli olisi juoneltaan parempi, jos olisi jollain tapaa vakavampi, mutta menee näinkin! Nepalimaiset maisemat kivaa vaihtelua pelimaailmoissa! Ja toi Pagan Min on ainakin näin alussa (n. 15h) aika veikeän vastenmielinen paskiainen! Saa nähdä miten tässä nyt käy, kyllästynkö vai pitääkö peli otteessaan. Asetelma ei alkuun läheskään niin herkullinen kuin kutosessa, mutta itse pelaaminen paljon hauskempaa. Kutosessa esim. Aivan käsittämätöntä, että kävelen tyyliin 10m ja yhtäkkiä sata ja yksi tappamaani vihollista ovat kadonneet, ja heidän tilallaan uudet hyypiöt. Aivan uskomaton toi spawnauksen väli, huhhuh. Tappaa aika vahvasti pelihaluja.

Näitä vuorottelen tässä nyt.

Yakuza sarjan Judgmentin aloitin kolmisen viikkoa sitten, ja oli kuin kotiin olisi tullut, mutta sen säästän myöhemmäksi!

 

[perato]

Fallout: New Vegas
Tuli yhtäkkiä kutina päästä Fallout-maailmaan. Jokuhan näissä vetää takaisin vaikka eivät mitään täydellisiä pelejä olekaan. Skyrimiin en ole palannut, mutta New Vegas ja F4 on tullut pelattua pariin kertaan molemmat nyt 10v sisään. Joku siinä raunioiden koluamisessa ja näiden pelien rope-elementeissä kiehtoo aina kerta toisensa jälkeen. Ihan hirveästi en näissä jaksa noita juonijuttuja enää pelailla, tarinat menee skipaten. Lähinnä tuo Bethesdan enginen pökkelöisyys aina tökkii ja vie kaiken immersion. Lisäreistä pelasin vain Old World Bluesin kun jotenki muistelisin että se olis edes etäisesti mielenkiintoisin noista neljästä. Alkaahan tässä jo aika näkymään pahasti teknisesti, kaipais kyllä remasteria. Ja vaikka New Vegasia nyt kovin aina kehutaan, niin kyllä tää aina silti tuntuu kovin keskeneräiseltä maailman osalta, paljon "tyhjää" ja paikkoja johon ei oikeastaan edes halua mennä. Oikeastaan tuntuu että koko maailman heikoin osa on nimenomaan New Vegas. Toisaalta onhan se ihan realistista ettei kaikki paikat ole sit täynnä kerättävää, mutta varmaan osittain napakammallakin suunnittelulla olis pärjätty.

Vaan ainahan näissä tuppaa käymään niin, että tuolla maailmassa pyörii lopulta niin kauan että päätehtävä unohtuu ja sit sen äkkiä vaan kiirehtii loppuun ku on jo lähes maks levelit eikä oikeastaan kiinnosta muuta ku vetää loppusuoralle.

 

[Varistin]

Fallout: New Vegas
Tuli yhtäkkiä kutina päästä Fallout-maailmaan. Jokuhan näissä vetää takaisin vaikka eivät mitään täydellisiä pelejä olekaan. Skyrimiin en ole palannut, mutta New Vegas ja F4 on tullut pelattua pariin kertaan molemmat nyt 10v sisään. Joku siinä raunioiden koluamisessa ja näiden pelien rope-elementeissä kiehtoo aina kerta toisensa jälkeen. Ihan hirveästi en näissä jaksa noita juonijuttuja enää pelailla, tarinat menee skipaten. Lähinnä tuo Bethesdan enginen pökkelöisyys aina tökkii ja vie kaiken immersion. Lisäreistä pelasin vain Old World Bluesin kun jotenki muistelisin että se olis edes etäisesti mielenkiintoisin noista neljästä. Alkaahan tässä jo aika näkymään pahasti teknisesti, kaipais kyllä remasteria. Ja vaikka New Vegasia nyt kovin aina kehutaan, niin kyllä tää aina silti tuntuu kovin keskeneräiseltä maailman osalta, paljon "tyhjää" ja paikkoja johon ei oikeastaan edes halua mennä. Oikeastaan tuntuu että koko maailman heikoin osa on nimenomaan New Vegas. Toisaalta onhan se ihan realistista ettei kaikki paikat ole sit täynnä kerättävää, mutta varmaan osittain napakammallakin suunnittelulla olis pärjätty.

Samoja mietteitä oli itsellä, kun New Vegasia on monessa paikassa kehuttu kuinka maailmaa on mielenkiintoista tutkia ja siellä on paljon löydettävää. Itselle tuo autiomaa-miljöö oli tylsin pelaamistani FO peleistä (3, NW, 4, 76), eikä siellä ollut paljon mitään, mikä olisi houkutellut vain kuljeskelemaan ristiin rastiin. NW tarina oli toki hyvä ja ehdoton plussa on, että piti oikeasti valita kenen porukkaan kuulut, ei voinut olla samaan aikaan kaikkien kaveri. Toisaalta tuntuu, että esim. FO3:ssa oli paljon enemmän kaikkea kivaa pientä tutkittavaa maailmassa myös karttaan merkittyjen kohteiden ulkopuolella.

FO4:sta aloitin taas uusiksi vähän aikaa sitten, mutta tällä hetkellä peliajan vie Starfield. Kellossa on nyt vajaa 50 tuntia ja tuntuu että olen vasta pääsemässä alkuun. Mietteet on vähän kahtalaiset, toisaalta mitään erityistä vau-efektiä ei ole tullut, mutta toisaalta tekemistä ja mielenkiintoa riittää. Yleisfiilis on tuttu muista Bethesdan peleistä ja toisaalta on ihan hyvä, ettei tuo täysin vie mukanaan, jää vapaa-aikaa muuhunkin kuin pelaamiseen.

 

[perato]

Halo 3 (Master Chief collection) (PC)
No joo, parannus edellisestä, mutta edelleen kun näitä pelaa ilman kummempia nostalgialaseja niin eihän nämä nyt sit mitään aivan huippua ole. On tämä kuitenkin ihan solidi räiskintä, mutta jotenkin tuntuu lainailevan niin paljon ykkösen nostalgiahetkiä, että tuntuu lähinnä just siltä että yritetään nykiä niitä nostalgianaruja eikä tehdä mitään uutta. Kävi tämän kanssa vähän hassusti, että pelasin ton New Vegasin väliin, nii meni jotenkin tämä tarina nyt vähän ohi ja osittain epävarmaksi jäi että mikäs olikaan siinä kakkosessa ja mikä tässä. Äänimaailmahan tässä MCC:ssä tuntuu jotenkin tuhnulta ja paljon ääniongelmia muutenkin, jatkunut pelistä toiseen, tässä vielä kertaalleen kävi niin että äänet lakkasi toimimasta ja piti 'verify game files' tehä steamista.

Vaikka kuinka siristelen silmiä, nii jotenki hassua ajatella, että varsinkin Halo 2(metacritic 95) olis joku mestariteos niinkuin aikansa arvostelut antaa olettaa. Tämäkään(metacritic 94) nyt ei ihan hirveitä tunteita herätä pelillisesti, jotenki tylsempi ku ykkönen ammuskelultaan, joskin siinä on juurikin itsellä ne nostalgialasit päässä sitä pelatessa. Toki tuona aikana oli vähän naftisti muutenki hyviä ammuskeluja ja pääosin olivat moninpelejä. Ehkä Bioshock on ainoa suora verrokki ja kyllähän tämä jää ihan satanolla sille vaikkei sekään mikään lempipelini ole eikä siihenkään mitää nostalgiakakkuloita ole. Jää vain fiilinki, että noissa arvosteluissa on kyllä hyvin paljon ns. 'konsolilisää'.

 

[Nathorr]

Life is Strange 2

Aloitin pelin alunperin kesällä 2020, jolloin olin juuri ostanut pitkän HDMI-piuhan, jotta pystyin pelaamaan PC-pelejä telkkarilta ilman Steam Linkin ja vastaavien ongelmia. Noh, taisin kaksi kertaa jaksaa viritellä pitkän johdon paikoilleen. Lisäksi, kun hahmot eivät tuntuneet silloin klikkaavan ihan täysillä, jäi peli kesken n. episode 2:n puoliväliin. Hetken mielenjohteesta katselin netistä pari recap-videota tapahtumista, jotka olivat yllättävän hyvin vielä muistissa, ja jatkoin torstaina peliä. EP2:n läpäisin siltä istumalta ja nyt lauantaina kolmessa eri sessiossa pelasin pelin loppuun.

Peli oli paljon parempi mitä odotin. Päähahmot välillä vähän ärsyttivät, mutta ei onneksi liikaa. EP2 olisi päässyt oikeuksiinsa juuri silloin, kun sen olin lopettanut. EP3 oli ehkä mielenkiintoisin uusine hahmoineen ja mielenkiintoisine alueineen. EP4 tuntui vähän irralliselta. Uskon, että jenkeille se toimii paremmin, sillä ajatuskin tuollaisesta aidatusta uskonnollisesta yhteisöstä on todella vieras. Ehdin moneen kertaan miettiä, että miten tämä voi päättyä, ja loppu oli oikeastaan juuri se ainoa vaihtoehto, johon olin päätynytkin. Mahdollisia loppuja on yhteensä 4, tai laskentatavasta riippuen 7, sillä kahdella lopulla on valinnoistasi riippuen pari eri variaatiota. En katsonut pelin valintoihin apua ja sain mielestäni sen lopun, jonka olin ansainnutkin, joka oli ilmeisesti se paras tai onnellisin, jos niin voi ajatella.

Peli itsessään on samanlainen mitä Telltalen, Quantic Dreamin ja DONTNOD:n muukin tuotanto, eli varsinaisia pelielementtejä on vähän ja tarinaan vaikutetaan keskusteluiden kautta. Paljon on välivideoita ja pelaaminen itsessää on muutamaa minipeliä lukuunottamatta lähinnä rajattujen alueiden ja niistä löytyvien esineiden tutkiskelua. Nämä pelit olivat kovasti muodissa 10 vuotta sitten ja hyvien tarinoiden ansiosta menevät mukavasti pelimäisempien pelien välissä, mutta ei pelkästään näitä jaksaisi pelata.

Kiva kun tuli vihdoin pelattua läpi. Tuli naurettua ja vähän herkistyttyäkin. En kuitankaan suosittele ahmimaan peliä kuten tein, vaan ottamaan pienen breikin episodien välissä. Pysyy homma mielenkiintoisempana. 4/5.

 

[nonnzz98]

Marvel’s Spider-Man 2

Tämän tarina tuli viikonlopun aikana vedettyä. Mukavia parannuksia mekaanisesti edeltäjiin verrattuna (en olisi arvannut kuinka paljon torjuntanappi toisi lisää taistelukohtiin ). Huippulisäyksenä pakko mainita seittisiivet, aivan mahtava tapa liikkua ympäri pelimaailmaa. Mitään älyttömiä muutoksia ei kuitenkaan ole luvassa verrattuna aikaisempiin, mutta tuskin kukaan odotti sitä(?). Hiotumpi versio edeltäjistään on mielestäni sopiva kuvaus.

Grafiikat odotetusti korkealla tasolla, mutta ei ehkä ihan parasta mitä PS5:lle saa (voi olla art style kysymys myös, mutta itse preferoin miltä vaikka God Of War: Ragnarök näyttää). Hyvännäköinen peli jokatapauksessa.

Yhtään spoilaamatta voin sanoa että tarina on merkittävä parannus edeltäjiinsä. ”Isompi ja kunnianhimoisempi” vaikka onkin, ei koskaan tuntunut että Insomniac olisi ottanut liian ison siivun jota eivät pystyneet pitämään kasassa. Vaikka tämä on pääosin Peter Parker tarina, nousee omasta mielestäni tarinan tähdeksi toinen hämis, Miles Morales ja hänen oma aikuistumistarina.

Kaikenkaikkiaan mainio peli joka tuo mukavia lisäyksiä edeltäjiinsä sekä hioo mekaniikat kuntoon ja kertoo mielenkiintoisen tarinan. Jos tykkäsi aikaisemmista peleistä, niin tämä on varmaankin jo ostoslistalla/parhaillaan pyörimässä, mutta jos muutenkin kaipaa hyvää single player peliä tähän masentavaan suomen syksyyn niin suosittelen lämpimästi. Goty materiaalia kyseessä. 4,5/5

 

[Nathorr]

Halo 3 (Master Chief collection) (PC)
No joo, parannus edellisestä, mutta edelleen kun näitä pelaa ilman kummempia nostalgialaseja niin eihän nämä nyt sit mitään aivan huippua ole. On tämä kuitenkin ihan solidi räiskintä, mutta jotenkin tuntuu lainailevan niin paljon ykkösen nostalgiahetkiä, että tuntuu lähinnä just siltä että yritetään nykiä niitä nostalgianaruja eikä tehdä mitään uutta. Kävi tämän kanssa vähän hassusti, että pelasin ton New Vegasin väliin, nii meni jotenkin tämä tarina nyt vähän ohi ja osittain epävarmaksi jäi että mikäs olikaan siinä kakkosessa ja mikä tässä. Äänimaailmahan tässä MCC:ssä tuntuu jotenkin tuhnulta ja paljon ääniongelmia muutenkin, jatkunut pelistä toiseen, tässä vielä kertaalleen kävi niin että äänet lakkasi toimimasta ja piti 'verify game files' tehä steamista.

Vaikka kuinka siristelen silmiä, nii jotenki hassua ajatella, että varsinkin Halo 2(metacritic 95) olis joku mestariteos niinkuin aikansa arvostelut antaa olettaa. Tämäkään(metacritic 94) nyt ei ihan hirveitä tunteita herätä pelillisesti, jotenki tylsempi ku ykkönen ammuskelultaan, joskin siinä on juurikin itsellä ne nostalgialasit päässä sitä pelatessa. Toki tuona aikana oli vähän naftisti muutenki hyviä ammuskeluja ja pääosin olivat moninpelejä. Ehkä Bioshock on ainoa suora verrokki ja kyllähän tämä jää ihan satanolla sille vaikkei sekään mikään lempipelini ole eikä siihenkään mitää nostalgiakakkuloita ole. Jää vain fiilinki, että noissa arvosteluissa on kyllä hyvin paljon ns. 'konsolilisää'.

Kiva nähdä, että muut jakavat samat fiilikset. Haloista ei ole aiempaa kokemusta ja mielestäni nämä ovat tosi tylsiä. Vähän jopa harmittaa, että tuli nämä collection joskus ostettua. Saa nähdä, tuleeko joskus annettua uusi mahdollisuus.

 

[Hulikopteri]

Noin vanhat pelit kuin Halot vaatii sen nostalgian. Ilman nostalgiaa ne ovat vain tavallisia putkijuoksua. Ja tietenkin coopissa ovat paljon parempia kuin yksin.

 

[Jumi]

Warhammer 40,000: Darktide

Tämä julkaistiin pari viikkoa sitten toiseen kertaan, koska kykypuut ja hahmoluokat oli kai vedetty uusiksi, ja kokeilin ku tuli vastaan PC GamePassissa. Meikän ensimmäinen tuntemattomien kanssa pelattava meleehakkausräiskintä. Tehtävät kestää puolisen tuntia ja sitte ostetaan parempaa kampetta, nostetaan ukon levelitä, jne.

Tuli yllätyksenä että tuntemattomien kanssa pelaaminen toimii ihan hyvin. Itse pelaaminen oli alkukangistelun jälkeen ihan jees, mutta yhtäkkiä se alkoi taas tuntua tylsältä. Jokainen tehtävä meni samaan tapaan, aluksi hakataan meleeaseella massiivista määrää helppoja vihuja ja kun vastaan tulee vaikeampi vihu se ammutaan, sitten siirrytään taas meleeseen. Gamepadilla en osaa tähdätä yhtään, niin keskityin 99% meleehakkaamiseen ja siihen suuntaan rakensin hahmoakin. Gamepadilla ukon hidas kääntäminen lattialta tavaran luuttauksen jälkeen alkoi kumminkin kyrpiä paljon ja vihutkin vaikeutuivat, joten siirryin hiirinäppikseen ja nyt taas maistuu hyvin, kun voi mm. yrittää osua vihujen heikkoihin kohtiin. Peli tuntuu monesti erittäin helpolta mutta kuolemiakin tulee. Pistin merkille että tehtävän lopussa palkkioruudussa olo on monesti huojentunut ja ylpeä, "Huh huh, olipa tiukka tehtävä taas".

Oon pelannu 22 tuntia ja leveleitä on kertynyt myös 22. Jossain level 15 paikkeilla pystyi alkaa pohtimaan millaista buildia kykypuusta alkaa rakentaa. Kätevästi jo valittuja kykyjä voi muokata vapaasti, se lisää paljon hauskuutta kun sattuu saamaan jonkun hyvän aseen joka sopii tiettyyn asiaan, niin voi helposti muokata kykypuun tukemaan sitä. Buildeja voi myös tallentaa joten vaihtaminen on nopeaa. Hahmoluokkia on 4 joista olen pelannut vain Zealottia.

Maisemat on ihan hienoja, mutta pitkät latausajat on iso miinus. Pelin käynnistys kestää 2 minuuttia ja tehtävien lataus minuutin, ne on pitkiä minuutteja. Kerran on kaatunu mutta pääsin onneksi takaisin samaan tehtävään. Warhammer ei ole tuttu kuin nimenä ja parin RTS-pelin kautta, mutta väittäisin että tunnelma on ehtaa WH40k:ta.
"Facts are chains that bind perception and fetter truth"
"Let faith trample reason"
"Life is measured not in years, but by the deeds of the faithful"

Päivittäin on tullu pari peliä pelattua ja pidän tätä semmosena 3/5 pelinä. Kyllä tätä voisi suositella, varsinki jos genre ei ole tuttu.

 

[swttii]

Warhammer 40,000: Darktide

Tämä julkaistiin pari viikkoa sitten toiseen kertaan, koska kykypuut ja hahmoluokat oli kai vedetty uusiksi, ja kokeilin ku tuli vastaan PC GamePassissa. Meikän ensimmäinen tuntemattomien kanssa pelattava meleehakkausräiskintä. Tehtävät kestää puolisen tuntia ja sitte ostetaan parempaa kampetta, nostetaan ukon levelitä, jne.

Tuli yllätyksenä että tuntemattomien kanssa pelaaminen toimii ihan hyvin. Itse pelaaminen oli alkukangistelun jälkeen ihan jees, mutta yhtäkkiä se alkoi taas tuntua tylsältä. Jokainen tehtävä meni samaan tapaan, aluksi hakataan meleeaseella massiivista määrää helppoja vihuja ja kun vastaan tulee vaikeampi vihu se ammutaan, sitten siirrytään taas meleeseen. Gamepadilla en osaa tähdätä yhtään, niin keskityin 99% meleehakkaamiseen ja siihen suuntaan rakensin hahmoakin. Gamepadilla ukon hidas kääntäminen lattialta tavaran luuttauksen jälkeen alkoi kumminkin kyrpiä paljon ja vihutkin vaikeutuivat, joten siirryin hiirinäppikseen ja nyt taas maistuu hyvin, kun voi mm. yrittää osua vihujen heikkoihin kohtiin. Peli tuntuu monesti erittäin helpolta mutta kuolemiakin tulee. Pistin merkille että tehtävän lopussa palkkioruudussa olo on monesti huojentunut ja ylpeä, "Huh huh, olipa tiukka tehtävä taas".

Oon pelannu 22 tuntia ja leveleitä on kertynyt myös 22. Jossain level 15 paikkeilla pystyi alkaa pohtimaan millaista buildia kykypuusta alkaa rakentaa. Kätevästi jo valittuja kykyjä voi muokata vapaasti, se lisää paljon hauskuutta kun sattuu saamaan jonkun hyvän aseen joka sopii tiettyyn asiaan, niin voi helposti muokata kykypuun tukemaan sitä. Buildeja voi myös tallentaa joten vaihtaminen on nopeaa. Hahmoluokkia on 4 joista olen pelannut vain Zealottia.

Oon näköjään aika samalla levelillä sun kanssa ja just alotin myös pelaamaan vähän aikaa sit.

Vaikeustasoja kyl riittää mistä valita, joten pelistä saa mun mielestä ihan niin helpon tai vaikean kun haluaa.

Sama havainto kyllä että että tiimikaverit on pääosin tosi hyviä ja homma toimii! Arvosana mun kohdalla kyllä 4/5 vähintään, ehkä enemmänkin.

 

[Nathorr]

S.T.A.L.K.E.R.: Shadow of Chernobyl
Stalkkerit on istunu Steamin kirjastossa yli 10 vuotta ja viimein tuli tämä ensimmäinen pelattua. Parilla modilla sai pahimmat ongelmat korjattua, mutta pelattavuus on nykypeleihin tottuneelle aika kökköä. Tunnelmasta tämä peli on tunnettu ja se on kyllä jokaisen ylistyssanan arvoinen. The Zone elää omaa elämäänsä ja pelaajana tuntee olevansa vain yksi osa tätä kokonaisuutta. Intensiivinen kokemus, mutta ei tätä ihan jokaiselle voi suositella, kun ampumisesta lähtien kaikki on aika tukalaa. Jos kuitenkin osaa katsoa pintaa syvemmälle, voi löytää jotain kaunista. 4/5.

S.T.A.L.K.E.R.: Clear Sky
Stalkkerit jatkui näin yli 7 kuukauden tauon jälkeen. Sama homma, eli pari modia korjaamaan pahimmat ongelmat ja hanaa. Huonompi ja tylsempi kuin edeltäjänsä. Mitään spoilaamatta, niin käytännössä käydään samat paikat läpi. Peli on entistä kankeampi eikä pelaaminen oikein kiinnostakkaan, mutta joku tässä kiehtoo. The Zone on elävä paikka ja tunnelma on erinomainen. Ei kuitenkaan tuo mielestäni mitään uutta pelisarjaa, että tätä välttämättä kannattaisi pelata ollenkaan. Katsotaan, kykenenkö hyppäämään ensimmäisen trilogian viimeisen osan kimppuun vielä ennen ensi vuoden uutta julkaisua. 2/5.

S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat
Kyllä se Zone taas vaan kutsui omansa takaisin. Pelisarjan toistaiseksi viimeisin osa on selvästi paras, mutta Shadow of Chernobyl on pelattava alle, jotta juonesta saa kiinni. Uskallan myös sanoa, että tuon ripulisen CS:n voi jättää kokonaan väliin. Tähän viimeiseen osaan on korjattu paljon bugeja ja peliä pelaa vihdoin mielellään. Bugeja ja jänkkiä on, mutta ei lähellekään niin paljon kuin kahdessa edellisessä. Tutkittava alue on myös uusi ja mielestäni se on mielenkiintoisempi ja parempi kuin edeltävissä peleissä. Oma pelihahmo on tylsä, mutta onneksi se on sivuroolissa Zonen ollessa päähahmo. Tunnelmahan tässäkin oli taas vertaansa vailla. Lähelle pääsee ehkä Metro- ja BioShock-pelisarjat, mutta ei moni muu. Olen iloinen, että nämä tuli vihdoin pelattua ja voi hyvillä mielin ostaa ensi vuonna julkaistavan sarjan kakkososan, jos se on pelinä mistään kotoisin. 5/5 pienistä teknisistä murheista huolimatta, tosi hyvä.

Pelien modailusta sen verran, niin menin redditin r/stalker -subredditin ohjeilla: SoC:n pahimpiin bugeihin oli ZRP ja CS:lle SRP. Lisäksi sitten saatavuuden mukaan AtmosFear, Absolute Nature ja Absolute Structures -grafiikkamodit. Pysyy meno vanillana, mutta pientä päivitystä nykypäivään.

 

[Nathorr]

SOMA
Näin Halloweenin kunniaksi ajattelin taas pelailla yhden kauhupelin. En tykkää kauhusta yhtään, mutta olen silloin tällöin näitä kokeillut, kun joissain näistä tarinaa kehutaan. SOMA on erinomainen peli. Näyttää hyvältä, toimii hyvin, kuulostaa hyvältä ja on pelimekaniikoiltaan helppo lähestyä. Siinä on hyvä tarina, joka kyllä aiheuttaa ajatuksia, niinkuin luvattiinkin.

Joidenkin mielestä SOMA ei ole varsinainen kauhupeli, vaan enemmänkin scifi-trilleri. Minusta peli oli todella pelottava ja jännitystä helpottaakseni lueskelin vähän etukäteen, että millaisia hirviöitä pelissä on ja miten ne käyttäytyvät. Tämä on vähän huijausta, mutta muuten varmaan jäisi peli pelaamatta. Pelasin myös Safe modella, eli hirviöt eivät pysty tappamaan. Ilman kuolemisen vaaraa peli oli ihan tarpeeksi pelottava ja luulen, että kuoleminen olisi tuonnut vain ärsytystä, sillä jotkut hirviöistä olisi olleet vaikeita väistellä loputtomiin.

Maailman rakentaminen, tunnelma ja valaistuksen avulla pelaajan ohjaaminen pimeillä alueilla on erinomaista. Helppo suositella kaikille scifi-faneille, jos pystyy kauhuelementtejä sietämään. Paljon samoja fiboja kuin BioShock ja Prey aiheuttivat, mutta sillä Amnesia-peleistä tutulla ominaisuudella, että et pysty itse tekemään vahinkoa hirviöihin. 5/5.

 

[Cereal killah]

Persona 5 Royal (PC)
P5R on skaalaltaan aika massiivinen JRPG joka on melko kuuluisa isosta tuotannosta, erittäin hyvistä arvosteluista ja pitkästä kestosta. Itselläkin se noin 165 tunnin läpipeluu meni top5:een pituuden puolesta. Mitenkään ihan itsestäänselvästi se ei tullut, koska alunperin pelasin tätä viime vuonna kun julkaistiin Steamille, ja jossain noin 4 tunnin kohdalla luovutin kun ei vaan jaksanut kiinnostaa. Onneksi lähdin loppukesästä yrittämään uudestaan. Pelin alku on liian putkijuoksua, ja silloin negatiiviset piirteet korostuu kun pakotetaan tekemään tyhjänpäiväistä koulun käytävillä haahuilua yms. Kontrollit/ohjaus on loppupeleissä jotain 2000-luvun alun konsolipaskaa vaikka itse peli onkin paljon tuoreempi.

Kunhan putkijuoksuista ja ilmiselvimmistä tutoriaaleista pääsee eroon, niin peli avautuu ja hyvät puolet alkaa korostumaan. Se mikä itsellä varmaan eniten sai naulautumaan pelin tunnelmaan, on sen erittäin hyvin ja autenttisesti mallinnettu Tokio. Tokio on oikeassa elämässä ehkä suosikkikaupunkini (vaikka en nyt ole ollut siellä moneen vuoteen) ja siten kaupunginosat, metrolinjat ja yleinen fiilis on tuttua ja se on saatu erinomaisesti luotua pelimaailmaksi. Edellyttää tietysti että tekijät on japanilaisia, ja maksimoidakseni tämän turistifiiliksen niin pelasin kokonaan japaninkielisellä voice-overilla vaikka sinänsä pätevänoloinen englanninkielinenkin löytyy. Enkä edes osaa japania muutamia fraaseja lukuunottamatta, mutta lyhyen kokeilun jälkeen totesin että englanti rikkoo immersion jossain määrin. Jos osaisi kohtalaisesti japania, niin tämä luultavasti olisi erinomainen tapa opetella kieltä. Koska juttua riittää, voi jeesus sentään kun saa naputella välilyöntiä kun kaikki jaaritellaan perinpohjaisesti.

Sinänsä P5R on kutakuinkin yhdistelmä "dating sim" tai "friendship sim" peliä Tokiossa sekä taktista roolipeliä. Taisteluita on vallan pirusti ja ne sijoittuvat "palace" tyyppisiin paikkoihin (kutakuinkin sama asia kuin "luolasto" mutta eri nimellä) jotka pelissä on tyyliltään monipuolisia ja tunnelmallisia. En ala tässä jauhamaan mitään juoneen liittyvää eikä siitä oikeastaan tarvitsekaan tietää etukäteen mitään, mutta sanotaanko vaikka niin että juoni etenee pikkuhiljaa ja ottaa huomattavasti kierroksia loppupäässä. Jossain noin 100 pelitunnin jälkeen alkaa huomaamaan että on muuten todella hyvä peli tämä (heko heko). Huomattava osa ajasta joka tapauksessa menee sosiaaliseen aspektiin pelin confidant- systeemin parissa.

Taistelumielessä kaikki kulminoituu pelisarjan "persona"- kuvioon jotka ovat kuulemma vähän kuin Pokemonit (en tiedä, ei kiinnosta). Näitä sitten kerätään ja muokataan niin maan perkeleesti, ja sovelletaan sitten taisteluihin jotka ovat sellaista "kukin vuorollaan läpsii toista puolta päähän" eli teknisesti varmaan jostain 90-luvulta. En jaksa tätäkään selittää ja kaikki löytyy tietysti netistä, mutta sanotaanko että itse kuvaisin tätä ehkä tyyliin "erittäin leveä mutta ei kovin syvä". Teoriassa monipuolisuutta on ääretön määrä, mutta se toistaa itseään niin paljon että kunhan sain itselleni luotua vahvat Personat (kuitenkin ilman että olisin varsinaisesti fuskannut käyttämällä DLC-personia) niin toistin loppupelin ajan hyvin pitkälti samoja kaavoja jotta pääsen joskus läpikin. Siirryin pelin alkupäässä normal- vaikeustasosta hardiin ja pysyin siinä koko loppupelin, paitsi yksi pomotaistelu joka oli niin vaikea että piti nostaa hetkeksi ylimpään vaikeustasoon (juu ). Loppupuolen pomotaistelut alkaa olemaan jo oikeasti rankkoja, pitkiä, tunnelmallisia ja palkitsevia. Ylipäänsä DLC (ja osittain Royal-) sisältö on tuotu tähän aika kyseenalaisesti, koska jos ne vaan ottaa sellaisenaan vastaan niin kaikki muuttuu absurdin helpoksi ainakin pelin alkupäässä. Siten pelaajalle annetaan käytännössä velvollisuus tietää tarkalleen mikä on DLC-lisäyksiä jotta ei pilaa pelikokemustaan olemalla liian OP liian helposti.

Spoileri

Ja loppupeleissä kaikki kulminoituu siihen, että ne animehahmot alkaa tuntumaan kavereilta ja täyttämään sosiaalista tarvetta melkein oikeassakin elämässä Deittailupuoli menee ehkä vähän parodian puolelle kun minulla oli lopussa muistaakseni yhdeksän rinnakkaista "tyttöystävää" joista sitten piti valita kenen kanssa viettää mitäkin joulua tai Valentine's daytä. Ehkä nämä oli niitä kohtia joissa alkoi jo hieman huomaamaan että ei orastavan setämiesikäisenä ole täysin pelin alkuperäistä kohderyhmää, mutta ei se mitään. Erinomainen, intohimolla ja osaamisella tehty kokonaisuus joka herättää mielenkiinnon Persona 6:een (ja ehkä myös joltain osin sarjan muiden osien uusversioihin, tai saman firman muihin peleihin).
9/10

 

[Nathorr]

Heavy Rain

Taas yksi aikanaan kesken jäänyt peli läpäisty. Heavy Rainin aloitin maaliskuussa 2021, mutta kiinnostus lopahti yhden 1,5 h pelikerran jälkeen. Alkuhan tässä oli kieltämättä aika hidas ja juoni lähti laukalle pari tunnin pelaamisen jälkeen. Lopulta peli tuli ahmittua kolmen päivän aikana läpi.

Pelin idea on ihan hyvä. Mielenkiintoisen oloinen tarina, joka on ajoittain ihan jännä, ja sopivan synkkä teema pimeisiin syysiltoihin. Toisaalta pelattavuus on tylsää QTE:ta, hahmon liikuttelu on nykymittapuulla todella tönkköä ja ääninäyttely on ajoittain jopa kornia. Ei juonipaljastuksia, mutta juonta kommentoin spoilereissa: mielestäni lässähtää loppua kohden pahasti. Pelin kohtaukset on sopivan lyhyitä ja peli ei venytä juontaan turhan paljoa, joten siitä plussaa.

Voin kuvitella pelin olleen 2010 PS3:lla upea, mutta nyt aika näkyy. En välttämättä voi suositella peliä muuta kuin vastaavien "interaktiivisten elokuvien" tai Quantic Dreamin faneille. 2/5.

Detroit: Become Human on mulla vielä ostoslistalla, mutta saa nähdä, milloin tulee ostettua.

 

[timppeli]

Legacy of Kain: Soul Reaver

PC-versio, GOG.com. Tunnelma on kohdillaan, pelattavuus sinänsä ok, mutta yritän vielä ymmärtää miten tuota on tarkoitus pelata. Se on mielestäni tässä mielenkiintoinen aspekti että tässä päävihollisesi on ilmeisesti sama henkilö jota pelasit "sarjan" aiemmassa pelissä, "Blood Omen: Legacy of Kain". Eli periaatteessa pelaat itseäsi vastaan, tai sitä hahmoa jota pelasit aiemmassa pelissä.

Yritän edelleen esim. ymmärtää miksi siinä hypitään kahden eri "todellisuuden" välillä (spectral vs. material world tms.), mitä lisäarvoa se tuo pelille että siinä hypitään noiden kahden välillä, ja miksi. Sen kyllä ymmärrän että esim. ovia ei saa avattua muussa kuin material-tasossa, eli niiden takia joutuu etsimään paikan missä vaihtaa material-tasoon.

Toinen mikä edelleen ihmetyttää, on pelin tallennus. Pelin voi tallentaa milloin ja missä vaan... mutta kun lataan tuon talletetun pelitilanteen, peli heittää minut johonkin aiemmin olleeseen huoneeseen josta joudun juoksemaan ja pelaamaan yli 10 minuuttia ennenkuin pääsen paikkaan missä pelin tallensin?

Jos tuo ei oikeasti ole "tallenna missä vaan" tyyppinen pelitallennus, olisivat sitten tehneet ihan vain selkeät konsolipelityyppiset savepointit joissa vain voi tallettaa pelin, ettei tarvitse arvailla missä kannattaa tallettaa peli ja mistä itsensä löytää kun lataa aiemman tallennuksen.

Tuohan ero oli esim. ensimmäisen Tomb Raider-pelin kanssa: PC-versiossa pystyi tallentamaan ja lataamaan pelin ihan missä vaan, Playstation-versiossa puolestaan oli rajoitettu savepoint-tallennus. Tykkäsin siksikin enemmän PC-versiosta, oli siinä paremmat grafiikatkin (ainakin jos omisti 3Dfx-grafiikkikortin).

 

[Heseman]

Immortals of Aveum (PC, EA Play Pro)

Melkein unohdin tämän ja mietin laitanko siitä tänne mitään, mutta pannaan nyt niin saadaan Immortals-duologia tästä Testasin siis tätä kun EA:n gamepassilla se vielä onnistui. Peli käyttää uutta Unreal 5.2-pelimoottooria ja olikin todella raskas. 1440p ei meinannut pyöriä kunnolla lainkaan edes asetuksia laskemalla, FSR-roskaruuduilla sai lukemat ylös mutta silti ohjattavuus tuntui jotenkin oudolta. Juonikin oli aika yhdentekevä joten jätin pelin sikseen kun halusinkin testata sitä lähinnä teknologiamielessä.

Immortals Fenyx Rising (PC)

Uusi yritys ja tällä kertaa toimi paljon paremmin.

Tämä on siis Ubisoftin antiikin Kreikan mytologiaan perustuva avoimen maailman seikkailu, joka jäi multa kesken loppukesästä. Jokin siinä silloin tökki pahasti mutta nyt kun yritin uudelleen ja tiputin vaikeustason hardilta normaalille niin johan alkoi sujua. Jopa niin hyvin, että tutkin valtaosan kartasta ihan vapaaehtoisesti. Itse asiassa tykkäsin enemmän kartalla haahuilusta kuin juonesta tai tehtävistä, mikä toki on hyvin yleistä tällaisissa peleissä.

Pelissä siis kierretään ympäri Kultaista saarta vapauttaen Tyfon-titaanin vangitsemia jumalia ja näille erinäisiä tehtäviä suorittaen. Peli ei ota itseään vakavasti ja on hyvin subjektiivista, kuinka huumori iskee. Minulle se oli enimmäkseen ok, ei isommin naurattanut muttei hävettänytkään. Pääjuonta kertovan kaksikon vitsit eivät enimmäkseen toimineet, muutamalle sentään vähän naurahdin. Juonikin on varsin simppeli, välillä kyllä koitti vähän liikoja. Ei tällainen peli kovin monimutkaista juonta tarvitse, se kun muutenkin on lähinnä tekosyy lähettää Fenyx ympäriinsä. Tehtävien ohella suoritetaan erilaisia mytologiahaasteita sekä auotaan arkkuja, arkkuja ja lisää arkkuja. Monesti varsinkin arvokkaammat arkut oli pienen puzzlen takana ja ne olivat aika sopivan vaikeita, yleensä ne ratkesivat kun vähän jaksoi katsella ympärilleen. Pidin kuitenkin enemmän haasteista, niitä oli useaa tyyppiä; seinämaalaksia, joissa siirreltiin palikoita oikeaan järjestykseen, tähtikuviot, joissa haettiin galaksipalloja oikeisiin kohtiin, Apollon jousiammuntahaasteet, joissa ammutaan nuoli useiden renkaiden läpi sekä Hermeksen reitinhakuhaasteet, joista pidin näistä vähiten. Arkuista ja maastosta löytyy erivärisiä kiteitä, joilla pävitetään aseita ja varusteita. Lisäksi on erilaisia Tartaroksen holveja, joissa niissäkin ratkotaan erilaisia puzzleja tai sitten tapellaan areenalla. Jumaliin liittyvät holvit ovat pidempiä ja niihin voi palata myöhemmin jatkamaan, muut pitää aloittaa alusta jos poistuu kesken kaiken.

Pelissä on aika paljon samaa mitä Ubisoftin Jiminy Cockthroateissa yleensä, mutta virkistävä aihepiiri ja visuaalinen tyyli auttavat kummasti. Assassin's Creedejä en enää jaksa pelattuani aikanaan ekan viisiosaisen trilogian läpi eikä Far Cryt enää nekään jaksa innostaa, mutta tähän tuli laitettua sellaiset reilut 55 h kaikenkaikkiaan, mikä kertonee jotain. Viimeinen holvi kyllä vähän jo koetteli hermoja kun halusi päästä lopputappeluun mutta silti piti vielä puzzleja vääntää. Lisäritkin kuului hommaamaani pakettiin, mutta näin heti putkeen ei taida niitä jaksaa. Voisinkin suositella tätä, jos Ubisoft ei ole totaalisesti pannassa ja aihepiiri muuten kiinnostaa. Tästä on demokin tarjolla Ubisoftin laucherissa, niin ei tarvitse rahoja sokkona upottaa.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit osa 35.

Darksiders 2

Hyvät pelintekijät: älkää koskaan laittako checkpointin ja vaikean tappelun väliin välinäytöstä, jota ei voi skipata.

Ensimmäisen Darksidersin päähahmo Sota oli koomisen vihainen mies. Nyt pelataan itse Kuolemalla, joka on siistein tyyppi jonka 14-vuotias reunaruhtinas pystyy kuvittelemaan. Darksiders on ottanut raamatullisen mytologiansa suhteen hieman taiteellisia vapauksia ja viikatemies onkin juoksupoika, jota kaikki katsovat nenänvartta pitkin. Tarinassa korjaillaan edelleen Sodan apokalyptista munausta. Ehkä maailmanloppu ei olekaan ihan niin paha juttu, jos ihmiskunnan pystyisi herättämään taas henkiin? Juonenkuljetuksessa käytetään "hae kolme juttua" -kaavaa uudestaan ja uudestaan. Koko ajan ollaan etsimässä kolmea vartijaa, kolmeen osaan hajonnutta McGuffinia tai muuta vastaavaa.

Maisemat on huikean älyttömiä. Yliammuttu 40K-tyyli toimii hyvin, ja peli on tarpeeksi pitkä ja komea tuntuakseen eeppiseltä seikkailulta. Toisaalta dunkut on todella pelimäisiä eikä mikään rakennus näytä siltä, että sillä olisi joskus ollut muukin käyttötarkoitus kuin kiipeily ja tappelu. Sivupolkuja rönsyilee joka suuntaan. Löydettävää krääsää on liikaakin ja mukana on pari areenamättöä ja lisuria, joihin en jaksanut enää koskea. Lootti on värikoodattu Borderlands-tyyliin ja varusteita saa vaihdella jatkuvasti. Pari kertaa peli viskasi eteen arkun, jossa oli kokonainen temaattisesti yhteensopiva ase- ja panssarisetti. DLC:n tunnistaminen rikkoo aina vähän immersiota. Mukaan on eksynyt pulmanratkontaakin, joka on hyvää vaihtelua, mutta ei oikein sovi tarinaan. Sekä Sota että Kuolema ovat lihapäitä, joiden ei luulisi tällaisella päätään vaivaavan.

Apokalyptinen vaikeustaso (korkein täysjärkisille soveltuva) oli ihan passeli, vaikka viimeksi normaalikin teki tiukkaa. Keskityin nekromantiaan ja ghuulilaumani hoiti leijonanosan vahingonteosta. Itse pysyin taka-alalla ammuskelemassa vihuja hernepyssyllä. Kyllä juu-juu-juustossa löytyy. Vain toiseksi viimeisellä pomolla oli hevonpaskatemppuja, jotka saivat minut tiputtamaan vaikeusastetta.

Muutakin jankkia on. Neljä quickslot-paikkaa on aivan liian vähän kaikkien tarvittavien kykyjen jonglööraamiseen. Miksi ihmeessä puzzlehaamujen kutsuminen on kyky, joka vie pikapaikan? Kolmen peräkkäisen väistön jälkeen Kuolema tekee poseerauksen, joka tuntuu taistelun tuiskeessa kymmenen minuutin lakisääteiseltä. Voi olla tasapainojuttukin. Näkymättömiä seiniä on joka paikassa ja Kuolema on olevinaan ketterä kiipeilijä, mutta pystyy tarraamaan vain Virallisiin Kiipeilyreunoihin. Kaikki sooloilu ja soveltaminen on kielletty.

Kerran onnistuin väistämään pelinrikkojabugin hiuksenhienosti. Jos olisin tallentanut väärässä kohtaa, 20 tunnin eteneminen olisi mennyt vessasta alas. Yksi sivutehtävä ei mennyt millään läpi ja ohjasi uudestaan tappamaan sivupomon, jonka olin jo kellistänyt. Siinä meni moti senkin tehtävälinjan suorittamiseen. Alt-tabbailu kaatoi pelin lähes aina.

Peli on hauska ja ihan hyvää viihdettä varjopuolistaan huolimatta, mutta niitä on niin paljon että melkein koko ajan on joku ärsyttävyys naputtamassa takaraivossa.

Q.U.B.E. 10th Anniversary

QUBE on ihan hyvä ensimmäisen persoonan pulmapeli, josta on tehty turhimmat remasterit mitä olen nähnyt. Tämä on jo toinen uusiointi ja kolmas kerta kun pelaan peliä. Mutta mikäs siinä, onhan peli lyhyt ja tässä vaiheessa jo lohturuokaa.

Uusinnoissa on lisätty tarinaa, jota pelissä ei alunperin ollut. Lätinät ovat pitkiä ja lähinnä pilaavat tunnelman, mitään mielenkiintoista niistä ei löydy. Tästä tiimistä ei kerta kaikkiaan ole tarinankertojiksi. QUBE:n tarina on parhaimmillaan, kun sitä ei ole.

Ketä kiinnostaa?

Parhaat grafiikka-asetukset ovat uskomattoman kuormittavia. Säteenseuranta tiputti FPS:n ykköseen, vaikka väänsin DLSS:n maksimisuorituskyvylle. Aivan järjetöntä, koska peli näyttää lähes samalta asetuksista riippumatta. QUBEssa on sama taidetyyli kuin Minecraftissa! Sille on fyysinen raja, miten hyvännäköisen tällaisesta palikkakokoelmasta voi tehdä.

Qyllä Uusinnassa Bugejakin Esiintyy. Peli liittyi Spirit of the Northin, Adiosin ja Chess Ultran "käynnistetäänpä VR-setti lupia kysymättä" -kerhoon. Viimeistään tässä vaiheessa varmistui, että vika on todennäköisimmin omassa päässäni. Kukaan muu netissä ei valita asiasta, ja VR-laitteistoni on eri valmistajien osista kasattu purkkaviritelmä. Olen silti varma, että myös pelintekijät ovat töpänneet jotain. Näitä neljää peliä yhdistää kaksi asiaa: jokainen on tehty Unreal Enginellä, ja jokainen on hankittu Epic Storesta. Hmmmm.

Jos joku onneton taistelee saman ongelman kanssa tulevaisuudessa ja onnistuu jollain ilveellä löytämään tämän viestin: Pitää mennä PelinKansio\Engine\Binaries\ThirdParty\OpenVR\OpenVRv1_0_10\Win64 -kansioon ja poistaa siellä oleva dll-tiedosto. Tekijät ovat kai jättäneet vahingossa päälle jotain Unrealin oletustoiminnallisuutta, joka ei reagoi normaaleihin VR-systeemeihin. Ette halua tietää, miten kauan tuon selvittäminen kesti.

Tandem: A Tale of Shadows

Lamppua kantava pikkutyttö ja seinillä kiipeilevä nalle seikkailevat karmivassa kartanossa. Pulmapelin mekaniikat perustuvat valoon ja varjoon. Nalle pystyy vilistämään seinältä toiselle varjoja pitkin, valo karkottaa tietyt hirviöt mutta houkuttelee toisia. Pulmat on ihan hyviä, ei kovin vaikeita mutta hauskoja ratkaista. Parasta pelissä on sen karmiva tunnelma. Varsinainen kauhupeli Tandem ei ole, mutta hyytävä ja häiritsevä kyllä. Taidetyyli on oikeaa silmäkarkkia.

Upeasta ulkoasusta ja hyvistä puzzleista huolimatta peli tuntuu puolivillaiselta. Nallen tasoloikkakontrolleissa on kehno tuntuma, koska se kiipeilee korkealla seinällä lattiaan piirtyvää varjoa pitkin. Tasot ovat siis vähän vinossa siitä miltä ne näyttävät, ellei kamera ole ihan niiden kohdalla. Se tekee hyppelystä epätarkkaa. Tarina on joko täysin keskeneräinen tai tekijät halusivat sille hyvin synkän lopun.

 

[Viba]

S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat
Kyllä se Zone taas vaan kutsui omansa takaisin. Pelisarjan toistaiseksi viimeisin osa on selvästi paras, mutta Shadow of Chernobyl on pelattava alle, jotta juonesta saa kiinni. Uskallan myös sanoa, että tuon ripulisen CS:n voi jättää kokonaan väliin. Tähän viimeiseen osaan on korjattu paljon bugeja ja peliä pelaa vihdoin mielellään. Bugeja ja jänkkiä on, mutta ei lähellekään niin paljon kuin kahdessa edellisessä. Tutkittava alue on myös uusi ja mielestäni se on mielenkiintoisempi ja parempi kuin edeltävissä peleissä. Oma pelihahmo on tylsä, mutta onneksi se on sivuroolissa Zonen ollessa päähahmo. Tunnelmahan tässäkin oli taas vertaansa vailla. Lähelle pääsee ehkä Metro- ja BioShock-pelisarjat, mutta ei moni muu. Olen iloinen, että nämä tuli vihdoin pelattua ja voi hyvillä mielin ostaa ensi vuonna julkaistavan sarjan kakkososan, jos se on pelinä mistään kotoisin. 5/5 pienistä teknisistä murheista huolimatta, tosi hyvä.

Pelien modailusta sen verran, niin menin redditin r/stalker -subredditin ohjeilla: SoC:n pahimpiin bugeihin oli ZRP ja CS:lle SRP. Lisäksi sitten saatavuuden mukaan AtmosFear, Absolute Nature ja Absolute Structures -grafiikkamodit. Pysyy meno vanillana, mutta pientä päivitystä nykypäivään.

Otahan ihmeessä S.T.A.L.K.E.R. Anomaly GAMMA -modipaketti testiin. Tuossa niin paljon hyvää että helposti pitäisi muutama kymmenen tuntia ainakin maistua vielä Zonessa.

 

[arcane]

Cult of the Lamb

Söpölammas kerää söpöeläimiä saatanallisen söpöön kulttiin. Pidetään pöhköistä kulttilaisista huolta, vähän rakennellaan ja maajusseillaan. Ja pääideana käydään luolastoissa kurmottamassa pois epäjumalat.

Ihan söötti, erinomaiset musiikit, mukava ulkoasu. 12h pelinä ihan miellyttävä, tosin lopussa alkoi tuntumaan jo vähän toistolta. Sekä farmauspelimäinen rakentelu että Hades/Isaac-tyylinen roguelite-luolastomätkintä ovat "ihan ok", mutta eivät varsinaisesti mitään uutta tai erinomaisesti toteutettua. Lähinnä rytmittivät toisiaan siististi. Söpösaatananpalvonta vitsinä ei tuntunut liian väkinäiseltä, vaan upposi minulle ihan hyvin. Lisägrindausta löytyisi vielä kun loppuvastus kurmotettu, mutta minusta lopputeksteihin on hyvä lopettaa. En tätä silti ehkä lähtisi enää toista kertaa pelaamaan.

My Friendly Neighborhood

Elävät muppetit haluavat halata hengiltä, kun yrität käydä sulkemassa hylätyn tv-studion laittoman lähetyksen.

Monet varmaan pelästyvät, että tämä on taas esiteineille suunnattua maskottikauhua kuten Five night's at freddys, Poppy playtime ja Garten of Banban, jotka herättävät lähinnä myötähäpeää ja kuvan jostain youtube-julkimosta ulisemassa kovaan ääneen. Ehei, tämä on selviytymiskauhua, mutta ilman verta, zombeja tai varsinaisesti kauhuakaan. Tarinakin on raikkaasti enemmän hyväntahtoinen ja haikea, ilman kliseisiä salaisia laboratoriokokeita, verenhimoisia korporaatioita tai kirottuja sieluja.

Hyvin lähellä alkuperäisiä Resident Evilejä pelimekaniikoiltaan. Tallennukset, panokset sekä inventaariotila on rajallisia. Pelimaailma on hyvin yhtenäinen ja täynnä oikopolkuja paikasta toiseen, ja samoja alueita rampataan hieman (...mutta ei kyllästymiseen asti, koska kestoakin on vain ~5h). Muppetit eivät tainnutusaseista paljoa välitä, vaan nousevat takaisin halauksia kaivaten kunhan huoneesta poistuu. Jos samaa käytävää ramppaa useatsi, esteenä olevan muppetin voi ilmastointiteipillä kiepauttaa tiukalle rullalle. Tässäkin siis selvä silmänisku RE Remakelle, jossa zombeja poltettiin pois häiritsemästä etteivät nouse uudestaan crimson headeina.

My-first-Resident-Evil tuntuu enemmän loukkaukselta kuin kehulta, mutta My Friendly Neighborhood voisi toimia ala-asteikäisen "melko jännänä" tutustumisvälineenä selvitymyskauhuun ilman pelkoa traumojen aiheuttamisesta. Ehkä ainoa hieman häiritsevä on se, että muppetit saattavat puhua kuinka murskasivat kaverinsa naamaan lattiaan, mutta jälkikäteen yhdessä nauroivat, ja kuinka kannattaa olla kavereita jotka antavat anteeksi. Minä voisin pelata tämän toisenkin kerran, koska jäi näkemättä esimerkiksi salainen ase, yksi pienehkö lisäalue ja paras loppu.

 

[masax]

Rage 2 (pc)

Joskus aloitin aikaisemmin pelin, mutta eihän siitä silloin mitään tullut, niin nyt sitten työn alle. Ihan hyvä peli, mutta jää vähän valjuksi. Aivan kuin huonoa far cry:ta pelaisi. Täysin jonninjoutava tarina, ja taistelut ja vihujen tekoäly on vähän rasittavia. Vihut huomaa heti vaikka yrittäisi kuinka piilossa pysyä, ja vain kaksi vaihdetta niillä, pysyä paikallaan tai tulla suinpäin päälle. Siihen kun vielä,että saa ampua viisi kertaa naamaan, ennenkuin vihu putoaa, niin joku ehkä tykkää, minä en. Muuten kyllä ihan melkein kiva peli, sääli että vaan vähän kaikesta vajaa, kun aineksia olisi olut paljon enempäänkin.

 

[JiiPee.]

Otahan ihmeessä S.T.A.L.K.E.R. Anomaly GAMMA -modipaketti testiin. Tuossa niin paljon hyvää että helposti pitäisi muutama kymmenen tuntia ainakin maistua vielä Zonessa.

Minulta myös vahva suositus tälle. En tiedä toista peliä missä mikä yltäisi samanlaiseen tunnelmaan.
Aikoinaan alkuperäiset pelannut läpi ja nykyään oli jo liian kankeita omaan makuun.

 

[JouBqa]

Vielä kesken mutta ainakin 8/10 kategoriaan menossa:
Lunacid - PC - From Softwaren King's Field sarjan inspiroima tunnelmallinen Dungeon Crawler | TechBBS (io-tech.fi)

 

[Nathorr]

Fallout 4

About tasan vuosi sitten pelasin ensimmäisen Fallout-pelini, joka oli Fallout: New Vegas. Siitä pidin todella paljon ja kaveri antoi suosittelut Fallout 4:lle. FNV:n kaveriksi asensin Viva New Vegas -modikokoelman ja saman sivuston The Midnight Ride valikoitui myös sarjan neljänteen osaan. Peli oli parempi mitä odotin, mutta ei täydellinen. Maailma on kaunis, hahmot ihan hauskoja ja tutkittavaa riittää mielin määrin. Jollain tavalla pidin tästä maailmasta jopa enemmän kuin New Vegasin aavikosta. Toisaalta maailma oli ehkä liian värikäs eikä se tarjonnut etenkään STALKER-pelisarjojen tarjoamaa maailmanlopun immersiota. Crafting-systeemi ei mua lähtökohtaisesti kiinnosta missään pelissä, eikä myöskään tässä. Onneksi se ei ollut pakollista kuin vain muutamassa pienessä kohdassa.

Ehkä suurin ongelma pelin tarinan kannalta oli vapaus. Roolipelaamisen kannalta olisi ollut fiksumpi edetä päätarinassa siihen pisteeseen, jossa Shaun löytyy ja pääsee tekemän tehtäviä The Institutelle. Nyt rupesin kahlaamaan sivutehtäviä läpi heti, kun Brotherhood of Steelin ilmalaiva saapui alueelle. Suosittelen siis pelaamaan Act 1-2 päätarinaa, jos vain levut ja geari riittää, ennen kuin alkaa kahlaamaan läpi sivutehtäviä.

DLC:itä on monenlaista. Automatron on kuin yksi isompi tehtäväkokonaisuus, joka oli ihan kiva. Suurin hyöty on erinomainen robotti-companion. Far Harbor oli erinomainen DLC ja suosittelen sen läpäisyä hyvissä ajoin ennen päätehtävää. Immersiivinen ja tiivis kokonaisuus, jossa ei ole selkeää hyvää tai pahaa, vaan kaikki on vähän harmaata. Tämä edustaa ehkä koko pelin parasta antia. Suosittelen läpäisemään Automatronin ja Far Harborin jossain vaiheessa Act 3:ta muiden tehtävien lomassa, kun kaipaa vähän vaihtelua. Päätehtävä sitten näiden jälkeen.

Viimeisenä kokoeilin vielä Nuka-Worldia, mutta se oli parin tunnin otannalla tosi tylsä. Pelkkää combattia. Jos tämän haluaa pelata, kannattaa se muutenkin jättää pelattavaksi vasta pääjuonen jälkeen. Mulla jäi kesken.

Pääpeli tehtävät oikeassa järjestyksessä pelattuna 4/5, Far Harbor 5/5.

 

[Jumi]

Celeste

Vihdoin kokeilin tätä tasoloikkaa joka aina jossain ponnahtaa keskustelun aiheeksi. Jätin aiemmin pelaamatta, kun kuulin jonkun vertaamaan tätä Super Meat Boyhin. Se peli mulla jäi kesken loppusuoralle kun piti tehdä pikselin tarkkoja hyppyjä "pitkän" etenemisen jälkeen juuri ennen checkpointtia. Tämä on paljon anteeksi antavampi ja mukavampi pelata. Kuolemia kyllä tulee paljon, mutta matkat on lyhyitä, eikä niitä pikselin tarkkoja hyppyjä ole niin säilyy into yrittää. Pelaaminen on sopivan intensiivistä ja yleensä edessä on vain kuvaruudun kokoinen huone jonka toiseen päähän pitää päästä. Pelasin puolen tunnin tai tunnin pätkissä ja läpipeluuseen meni 8h vaikka tutkin piiloalueita ja etsin salaisuuksia. Monesti reitti haarautui ja onnistuin usein valitsemaan juuri väärän reitin, että jäi tavaraa keräämättä. Yhdessä kohti tuota sattui niin usein etten edes jaksanut kerätä lisäjuttuja vaikka ne olisivat olleet näkyvissä. Jos tuo oli pelintekijältä harkittu teko, se istui kyllä hyvin pelin tarinaan!

Aina kun tästä pelistä on jossain puhuttu joku hehkuttaa sen loistavaa tarinaa, joten tietenkään se ei enää yllättänyt hypen ansiosta. Ihan hyvä se oli kumminki, mutta sokkona pelattuna ois toiminu paremmin. Tuli naurahdettua pari kertaa, sillä se kertoo silti ajankuvasta viime vuosikymmenellä. "Siskoni on myös masentunut... Hän opiskelee ihmisoikeusjuristiksi...", yhdessä kohdassa taustalla oli myös Are you Beach Body Read -juliste, joka aiheutti 2015 kohtuuttoman kohun.

Läpipeluun jälkeen peli ohjaa keräämään lisäjuttuja ja hankalampia versioita edellisistä kentistä. Kokeilin yhtä vaikeampaa versiota ja sehän oli Super Meat Boyn loppukenttien tasolla niin tulin kirjoittamaan tätä. Iso miinus ettei peli tarjoa läpipeluun jälkeen karttaa alueista. Nyt saattaa tulla uninstall, kun pelattavia "huoneita" pelissä on nopean googletuksen mukaan huimat 700kpl. Turhaluulo että edes niitä helpompia huoneita jaksaisi alkaa pelaamaan uudestaan ja pettymään kun sieltä olikin kerätty jo kaikki.

Ihan hyvä 7/10.

 

[Partis]

Fallout 4

Far Harbor oli erinomainen DLC ja suosittelen sen läpäisyä hyvissä ajoin ennen päätehtävää. Immersiivinen ja tiivis kokonaisuus, jossa ei ole selkeää hyvää tai pahaa, vaan kaikki on vähän harmaata. T

Tämä itseassa on oikeastaan ainoa osa koko fallout 4 kokemusta jossa pelaaja voi olla oikeasti paha sillä sä voit ensin hoidella ne synthit pois päiviltä ja sen jälkeen vielä sammutat virrat ihmisten satamakylästä jolloin ne sumussa vaanivat hirviöt tappaa kaikki.
Sitten voikin tyytyväisenä lähteä kotia kohti

 

[vervex]

Final Fantasy XVI (PS5)

Final Fantasy -pelit tuntuvat olevan arvostettuja, joten tuli otettua tämä testiin, kun FF-sarjan peleistä ei ole juurikaan aiempaa kokemusta (muistaakseni FF VII Remakea joskus koitin aloittaa, mutta se jäi heti alkuun kesken).

Tarina ja taistelut ovat isoja ja eeppisiä, mutta valitettavasti se ei itselleni kanna kovin pitkälle, vaikka näyttääkin hyvältä. Suurin ongelma on, että pelattavuus, tasosuunnittelu ja hahmot tuntuvat vanhanaikaisilta omaan makuun. Valitettavasti välianimaatiot eivät solju eivätkä ole pelitapahtumien jatketta, vaan välillä pidetään taukoja ja animaatiot katkeilevat omituisesti - nykyään odottaisi saumattomampaa kokemusta, kun kuitenkin selkeästi tavoitellaan elokuvamaisuutta. Kohtaukset joissa mennään välianimaatiosta toiseen ja välillä vähän aikaa ohjaillaan hahmoa ovat aina vähän tylsiä ja sitäkin enemmän, jos kohtaukset tuntuvat täytteeltä.

Pelasin ilman taistelu-helpotuksia ja taisteluissa oli ajoittain haastetta, mutta välillä tuntui liian helpolta ja osin alkoi jo puuduttaa. Loppupuolella en enää jaksanut päivittää varusteita ja vähensin potioneiden käyttöä, jolla sitten saikin kivasti enemmän haastetta.

Pelin läpäisyn jälkeen pelikello näyttää 38h eli kyllähän siihen aikaa paloi ja mielestäni tarinaa olisi voinut hyvin virtaviivaistaa. Etenkin, kun osa pääjuonen tapahtumista on sivutehtävän omaisia. Sivutehtäviä en tainnut tehdä yhtä enempää, mutta jonkin verran kiertelin kartalla taistelemassa.
Tähän ei tule palattua uudestaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa kiinnitetään enemmän huomiota pelimekaniikoiden ja -järjestelmien modernisointiin, niin ehkä vielä joskus joku toinen Final Fantasy tulee tarkistettua.

 

[Refloni]

The Talos Principle 2

Croteamin pulmaseikkailu The Talos Principle oli kaikkien aikojen lempipelini. Se on niin täydellinen paketti, että uutinen jatko-osasta hieman hirvitti. Liian isot odotukset johtavat karvaaseen pettymykseen, ja huono jatko-osa voi pahimmillaan pilata myös edeltäjänsä. Luotin tekijöihin mutta olin silti vähän varautunut.

Peli alkaa järkytyksellä. Yksinäisyys oli oleellinen osa ensimmäisen Talosin majesteettista tunnelmaa, mutta Talos 2 pulauttaa pelaajan kokonaiseen kaupunkiin, joka on täynnä höliseviä NPC:itä. Sidekickit papattavat korvanappiin ja somepäivitykset ovat aina napinpainalluksen päässä. Mitä tämä on?!

Se on rohkea irtiotto. Kirjoittajat ovat uskaltaneet tehdä jotain erilaista ensimmäisen pelin huimasta suosiosta huolimatta. Filosofiaa pulistaan vielä enemmän kuin ennen, mutta tällä kertaa NPC-hahmojen eikä tietokoneterminaalien kanssa. Talos 1 käsitteli tietoisuutta, vapaata tahtoa ja muita ihmisyyden ydinkysymyksiä, jatko-osa taas laajentaa aihepiiriä sosiaaliseen ja jopa poliittiseen filosofiaan. Eettisiä kysymyksiä vallasta, vastuusta ja ihmissuhteista. Kuten muutkin hyvät poliittiset pelit, Talos 2 esittelee faktat ja eri näkökulmia niihin, ja kysyy sitten mitä pelaaja itse ajattelee. Tarinassa on paljon valintoja.

Ai niin, tässähän oli se pelikin. Puzzlet ovat pitkälti samoja lasersokkeloita kuin ennen, mutta niitä on maustettu monilla uusilla elementeillä. Uusia leikkikaluja on ehkä liikaakin, koska niitä ilmestyy sellaista tahtia ettei edellisistä ehditä ottaa kaikkea irti. Vaikeustaso on pääpulmissa melko matala. Niiden lisäksi on vähän hankalammat "kadonneet puzzlet" ja oikeasti vaikeat kultapulmat, joita tarvitaan paremman lopun saavuttamiseksi. Kentistä löytyvillä työkaluilla voi skipata pari pulmaa. Näiden lisäksi on vielä piilotetut tähdet, joilla voi avata jotain salaista - en tiedä mitä, koska en keksinyt keinoa saada niitä kaikkia.

Säteet solmussa.

Kaikki varjopuolet ovat pikkunipotusta. Keskusteluanimaatio on vähän ärsyttävä, näyttää siltä kuin toinen välttelisi katsekontaktia. Viimeisellä pulma-alueella on ihan liikaa edestakaisin juoksentelua, enkä pitänyt kaikkien alueiden ulkoasusta. Pelissä on liian monta suota. Kaikki muut maisemat ovat upeaa katseltavaa ja musiikkikin on taivaallista.

Tällä hökötyksellä oli terveyspalkki, kun näin sen viimeksi Serious Sam 2:ssa.

Tarina voisi olla jostain tieteiskirjallisuuden maailmanklassikosta. Se on suurten ideoiden scifiä, joka samaan aikaan pitää jalat maassa ja esittelee täysin villejä visioita. Ja on yksi ihmisläheisimmistä ja optimistisimmista tarinoista, mitä olen koskaan nähnyt. Huikea elämys.

Croteam onnistui mahdottomassa ja teki ensimmäistä Talosia paremman pelin, ja maailmasta paremman paikan. Jokaisen ihmisen pitäisi pelata tätä. Halleluja.

Beyond a Steel Sky

Ysärin naksuseikkailu Beneath a Steel Sky on pysyvä ilmaispeli GOGissa ja Steamissa. Pelasin sen kauan sitten, kun seikkailupelit maistuivat muutenkin paremmin. Pätevä peli, vaikka sen tapahtumapaikka, dystooppinen Union City onkin kummallisen takaperoinen. Rikkaat asuvat luksuspuutarhoissaan maanpinnan tasalla ja slummit ja tehdasalueet on sijoitettu pilvenpiirtäjien huipulle. Joltakin on tainnut unohtua, että paska valuu alaspäin.

Beyond on jatko-osa, joka sijoittuu kymmenen vuotta edellispelin tapahtumien jälkeen. Union City on luonut nahkansa ja kehittynyt dystopiasta utopiaksi. Pelissä navigoidaankin byrokratian sokkeloissa eikä vältellä salaista poliisia. Pulmanratkonta perustuu pitkälti hakkerointiin, jossa voi siirrellä ohjelmointipalikoita ympäristön laitteiden välillä. Idea on ihan hyvä ja toimiikin kohtalaisesti, vaikka kankea käyttöliittymä kampittaa vähän. Peli on helppo ja jumiin jäädessä voi katsoa vinkkejä taukovalikosta. Läpipeluuopasta ei tarvita.

Ikävä kyllä peli on tylsä ja kehnosti kirjoitettu. Maailma on laimeampi versio kertaalleen Beneathissa nähdystä kaupungista, hahmot ovat tympeitä ja dialogissa on aivan liikaa turhaa paskanjauhantaa. Keskustelupuita ei tosiaankaan tee mieli koluta kokonaan. Loppupuoli sentään parantaa reilusti ja tarjoaa toimintaa ja hyviä tarinahetkiä. Parhaiden palojen säästäminen viimeiseksi parantaa pelin yleisvaikutelmaa, mutta ei muuta sitä että kaksi kolmasosaa siitä on suossa tarpomista.

 

[WalluWaan]

Talos Principle oli kyllä todella hieno kokemus ja kakkoseen pitää paneutua, kunhan Road to Gehenna pelataan läpi. Sitä ensin tosin Myst VR.

 

[Oopi]

Rainbow Billyä gamepassista kokeilin tänään. Rainbow Billy on kehitysvammainen poika joka asuu saarella kehitysvammaisine kavereineen. Rainbow Billy on aina iloinen eikä kiroile ruokapöydässä ja tuo hyvää mieltä kaikille muille, joten saarella järjestetään ilotulitus hänen kunniakseen. Siitä suuttuu lohikäärme, jota ärsyttää saaren kehareitten ällösöpöinen vammailu ja se pöllii kaikki värit pois saarelta ja maailmastakin! Rainbow Billy lähtee sitten puhuvalla veneellään etsimään keharikavereitaan ja värejä takaisin maailmaan.

Pelissä vähän hypitään, ratkotaan kevyitä puzzleja ja vuoropohjaisella mekaniikalla yritetään saada kerättyä kaverit takaisin. Kai tämä täytyy läpi pelata ennen kuin poistuu gamepassista, jos ei kauhean pitkä ole. Internetin arvosteluissa arvosanat kasin pinnassa. Ehkä lapsille voisi sopia, mutta pelissä on aika paljon englanninkielistä tekstiä.

 

[Jumi]

Alina of the Arena (PC ja konsolit)

Rogue-lite deckbuilder kuten Slay the Spire ja Monster Train. Mukavaa ja kiireetöntä pelaamista.

Suosittelen 4/5.

 

[arcane]

Black Mesa (PC)

Näin remakejen aikakaudella ehkä vähän huvittavaa että tästä pyydetään 15 euroa ku samaan aikaan millon mistäkin kötöstys "reteksturoinnista" pyydetään paljon isompaa hintaa. Sen verran hyvä tuotos, että en kyl tiä jaksaisinko innostua yhtään jos nyt Valve ilmottais että uudelle sourcelle tulee HL remake.

No enpä tiiä, minulla on täysin päinvastainen kokemus. Täysin amatöörimainen kötöstys rakennettu Half-Lifen päälle, ja en ole ihan varma jaksanko loppuun asti varsinkin jos Xeniä on pitkitetty moneen tuntiin. Pyssyttely tavallaan toimii ihan hyvin, ja positiivisesti ainakin ihmisvihollisten bulletspongemaisuudesta on päästy eroon.

Tuo Source-moottori vaan saa kaiken tuntumaan täysin tunnottomalta ja painottomalta. Ragdollit lentelee miten sattuu niin kuin koko maailma olisi öljyttyä jäätä. Sekä uudet bullsquidit että vortigauntit ovat aivan pilalla, epämääräisiä möhkäleitä. Efektejä ei edes huomaa, ja originaalit suorastaan brutaalit ääniefektit on korvattu melko tunnottomalla lussulla. Vortigauntit ääntelevät lastenohjelmamaista aliendialogia vähän samantapaisella äänellä kuin HL2ssa. Erityisesti äänitasapaino on ihan päin helvettiä, sain veivata musiikin 40% kun joku rokkistara on päättänyt että täysin sopimaton kitaranvinguttelu ja pianonpimputtelu hukuttaa kaiken alleen.

Anteeksiantamattomin muutos on se, että tuo laboratoriokompleksi on nyt säkkipimeä, ja käytännössä joka paikassa on pakko pitää taskulamppua päällä. Juuri tämä onkin se mistä Half-Life muistetaan, että pimeässä käytävässä tähtäilet sotilasta, jota et erota kuin sen omasta suuliekistä. Tämä taskulamppuräiske saa minut näkemään punaista ihan välittömästi, eikä pelaamisesta tule mitään keskellä päivää ellei näytön kirkkautta ala nostamaan reilusti.

Onhan ne grafiikat "hienot", mutta ei se tästä parempaa peliä tee missään määrin. Ihmiset tuntuvat tyytyvän aika vähään, kunhan ulkokuori näyttää hyvältä. Pelasin tässä kuitenkin juuri ennen tätä läpi Half-Life Uplink, Half-Life, Half-Life: Opposing Force ja Half-Life: Blue Shiftin, ja vain Blue Shiftin kohdalla koin samaa ankeuden fiilistä kun tässä Black Mesassa. Onhan tätä varmasti rakkaudella väännetty ja ihan hieno suoritus saada fanituotos tälle tasolle, mutta itelle jää aika lattea fiilis.

 

[Raxama]

Persona 5 Royal (PC)

Ja loppupeleissä kaikki kulminoituu siihen, että ne animehahmot alkaa tuntumaan kavereilta ja täyttämään sosiaalista tarvetta melkein oikeassakin elämässä Deittailupuoli menee ehkä vähän parodian puolelle kun minulla oli lopussa muistaakseni yhdeksän rinnakkaista "tyttöystävää" joista sitten piti valita kenen kanssa viettää mitäkin joulua tai Valentine's daytä. Ehkä nämä oli niitä kohtia joissa alkoi jo hieman huomaamaan että ei orastavan setämiesikäisenä ole täysin pelin alkuperäistä kohderyhmää, mutta ei se mitään. Erinomainen, intohimolla ja osaamisella tehty kokonaisuus joka herättää mielenkiinnon Persona 6:een (ja ehkä myös joltain osin sarjan muiden osien uusversioihin, tai saman firman muihin peleihin).
9/10

Kannattaa napata vaikka Steamin joulualeista sit Persona 4 Golden perään. Vaikka se onkin pelimekaniikoiltansa aika paljon vanhemman tuntunen ja ite luolastot on satunnaisesti generoituja käytäviä pitkälti, voittaa se omissa kirjoissa kirkkaasti vitosen hahmojensa puolesta. Se on kaikenlisäks vielä ylipäätään hyvin kirjotettu murhamysteeri siinä mielessä et se ei varsinaisesti kuseta sua missään välissä, vaan annetuilla tiedoilla voi päätellä jo etukäteen mikä on homman nimi. Tai no oikeastaan se jossain vaiheessa jopa vaatiikin sitä. Normihintana tolla on 20€ toisaalta ja oon ite kokenu et se oli jokasen pennin arvonen kuitenkin, on tollakin mittaa se 60-70h kuitenkin.

Kolmonen on sit taas astetta askeettisempi ja melkeen odottelisin ensi vuonna tulevaa remakea siitä. En tiiä korjaavatko siinä sen perustavanlaatusen ongelman et sen pelin pääruoka on reilut 250 kerrosta satunnaisesti generoitua luolastoa välibosseineen ja välissä sit tarinaa yms, mutta se jää sit nähtäväks. Toi on sinällänsä vähän ikävä kun toi vitonen teki aikamoisen loikan noitten luolastojen osalta niin se on vähän nihkee mennä takasinpäin, mutta ite koin että nelosen tarina ja hahmot kanto kyllä sen ihan maaliviivalle asti kuitenkin. Tosin varotuksena nyt etukäteen et nelosessa taitaa olla sarjan pisin alkututoriaali jossa ei varsinaisesti mitään tapahdu, ja jos se vitosessakin jo meinas olla liikaa niin se on varmaan ton kanssa sit aikamoista tervanjuontia.

Jos taas sit enemmän kiinnostaa jättää toi koulusimulaattori välistä ja keskittyä siihen ite pelaamiseen niin samalta lafkalta löytyy Shin Megami Tensei-sarja josta toi Persona on oikeastaan spinoffi. Hankalana puolena se et ainoastaan kolmonen (eli Nocturne) on saatavilla PC:lle, Nelonen on 3DS:llä jumissa ja vitonen Switchin yksinoikeus, mut omissa kirjoissa toi kolmonen on ehkä se tasapainosin paketti. Steamista löytyy sen HD Remaster, kaiketi ollu ihan ok aleissa aikojen saatossa. PC porttaus aika paska, siihen saa modaamalla 60fps tuen kyllä mut vaatii tosiaan rassaamista. Omissa kirjoissa kuitenkin Press Turn joka on SMT käytössä on toistaseks ollu se paras vuoropohjanen systeemi näissä japsiropeissa. Tarinaa noissa on aina aika laihasti tarjolla et pääpaino on tosiaan siinä ite pelaamisessa, varsinkin kolmosen kohdalla. Digital Devil Sagat on kanssa ihan katsastamisen arvosia jos haluaa vähän tarinaakin siihen kylkeen, mut ne on PS2 pelejä ja vaatii sit jo emulaattoria.

 

[Nathorr]

Tell Me Why

Joskus ilmaiseksi Steamissa saatu Dontnodin tarinapeli Life is Strange -tyyliin. Peli oli itseasiassa tosi hyvä. Hahmot oli hyviä, juoni oli mielenkiintoinen, maailma oli kaunis ja se käsittelee vaikeitakin aiheita transsukupuolisuudesta itsetuhoisuuteen ja perheväkivaltaan. En vaan enää oikein tunnu tykkäävän tämmösistä interaktiivisista peleistä, joissa itse pelattavaa on vähän. Tavallaan oli kivaa kun pelasi, mutta toisaalta odotin enemmän pelin loppumista. Aikaa pelaamiselle on aina aika vähän ja haluan mielummin oikeasti pelata. Noh, eipä tuo montaa tuntia kestänyt. Life is Strange -faneille ehdoton suositus, mutta itse tuskin tulen viimeisintä LiS-versiota hetkeen ostamaan. 4/5.

 

[arcane]

No enpä tiiä, minulla on täysin päinvastainen kokemus. Täysin amatöörimainen kötöstys rakennettu Half-Lifen päälle, ja en ole ihan varma jaksanko loppuun asti varsinkin jos Xeniä on pitkitetty moneen tuntiin. Pyssyttely tavallaan toimii ihan hyvin, ja positiivisesti ainakin ihmisvihollisten bulletspongemaisuudesta on päästy eroon.

Tuo Source-moottori vaan saa kaiken tuntumaan täysin tunnottomalta ja painottomalta. Ragdollit lentelee miten sattuu niin kuin koko maailma olisi öljyttyä jäätä. Sekä uudet bullsquidit että vortigauntit ovat aivan pilalla, epämääräisiä möhkäleitä. Efektejä ei edes huomaa, ja originaalit suorastaan brutaalit ääniefektit on korvattu melko tunnottomalla lussulla. Vortigauntit ääntelevät lastenohjelmamaista aliendialogia vähän samantapaisella äänellä kuin HL2ssa. Erityisesti äänitasapaino on ihan päin helvettiä, sain veivata musiikin 40% kun joku rokkistara on päättänyt että täysin sopimaton kitaranvinguttelu ja pianonpimputtelu hukuttaa kaiken alleen.

Anteeksiantamattomin muutos on se, että tuo laboratoriokompleksi on nyt säkkipimeä, ja käytännössä joka paikassa on pakko pitää taskulamppua päällä. Juuri tämä onkin se mistä Half-Life muistetaan, että pimeässä käytävässä tähtäilet sotilasta, jota et erota kuin sen omasta suuliekistä. Tämä taskulamppuräiske saa minut näkemään punaista ihan välittömästi, eikä pelaamisesta tule mitään keskellä päivää ellei näytön kirkkautta ala nostamaan reilusti.

Onhan ne grafiikat "hienot", mutta ei se tästä parempaa peliä tee missään määrin. Ihmiset tuntuvat tyytyvän aika vähään, kunhan ulkokuori näyttää hyvältä. Pelasin tässä kuitenkin juuri ennen tätä läpi Half-Life Uplink, Half-Life, Half-Life: Opposing Force ja Half-Life: Blue Shiftin, ja vain Blue Shiftin kohdalla koin samaa ankeuden fiilistä kun tässä Black Mesassa. Onhan tätä varmasti rakkaudella väännetty ja ihan hieno suoritus saada fanituotos tälle tasolle, mutta itelle jää aika lattea fiilis.

...ylempää kirjoittaessani en ollut Black Mesassa ehtinyt Xeniin asti.

En ole ehkä hetkeen pelannut yököttävämpää tasohyppelyä ja yksinkertaisesti ärsyttävän pitkitettyä paskaa kuin tämä uusi Xen. Onhan se alkuperäinenkin ihan hirveä, mutta siinä oli noin 2 tuntia vähemmän todella typeriä sähköjohtopuzzleja ja first person tasopompintaa. En tiedä mitä tekijät ovat tämän kanssa ajatelleet, koska tämä ei missään määrin ainakaan paranna alkuperäisen laatua. Vertaisin tätä Halo 3 Cortana-tasoon yököttävyydessään ja turhassa pitkittämisessä Halon Libraryyn, siis aivan loistava yhdistelmä kyseisen pelisarjan kahta vihatuinta tasoa.

Tänne asti tuo Mesa oli vielä jotenkin keskinkertaista räiskettä, loppu menee kyllä täysin hampaat irvessä. Luulin että olisi ohi jo, niin youtube-videosta kurkkasin että vielä olisi jopa tunti jäljellä.

 

[DjSunki]

Itselle Black Mesa taas maistui alusta loppuun erinomaisesti. Jo aikanaan early versioista aloittaneena ollut hieno seurata projektin eri vaiheita, ja mikä lopputulos saavutettiin. Omissa kirjoissa mestariteos ja vaikka alkuperäinen on hyvä, tämä vetää kaikessa paremmaksi.

 

[perato]

...ylempää kirjoittaessani en ollut Black Mesassa ehtinyt Xeniin asti.

En ole ehkä hetkeen pelannut yököttävämpää tasohyppelyä ja yksinkertaisesti ärsyttävän pitkitettyä paskaa kuin tämä uusi Xen. Onhan se alkuperäinenkin ihan hirveä, mutta siinä oli noin 2 tuntia vähemmän todella typeriä sähköjohtopuzzleja ja first person tasopompintaa. En tiedä mitä tekijät ovat tämän kanssa ajatelleet, koska tämä ei missään määrin ainakaan paranna alkuperäisen laatua. Vertaisin tätä Halo 3 Cortana-tasoon yököttävyydessään ja turhassa pitkittämisessä Halon Libraryyn, siis aivan loistava yhdistelmä kyseisen pelisarjan kahta vihatuinta tasoa.

Tänne asti tuo Mesa oli vielä jotenkin keskinkertaista räiskettä, loppu menee kyllä täysin hampaat irvessä. Luulin että olisi ohi jo, niin youtube-videosta kurkkasin että vielä olisi jopa tunti jäljellä.

Joo, meinasi kyllä tossa Xenissä vähän usko mennä, että tääkö jatkuu vielä näin pitkään... Ei kyl antanut mitään tolle pelille ja jätän kyl ihan suosiolla pelaamatta jos tuohon joskus palaan.

 

[arcane]

Taiji (PC)

Jos pidät The Witnessista, ja samantyylinen peli kelpaisi 2D-seikkailuna, niin pelaa Taiji. Viivapuzzlenäyttöjen sijaan peli on täynnä näyttöjä, joissa napit voi kytkeä vaalealle tai tummalle, ja erilaisia sääntöjä noudattaen pitäisi sitten syöttää oikea vastaus.

Samantyylisiä puzzleja on, jossa ratkaisua pitää etsiä näyttötaulujen sisällön lisäksi myös ympäristöstä. 3 tuntia olen hakannut päätä seinään, ja 2/9 isoista alueista ratkaistu. Kaksi muuta ovat viimeisessä puzzlessa jumissa, kun en ole vielä hoksannut mitä niissä haetaan. On ollut ahaa-elämyksiä ja hetkittäistä epäuskoa.

Hyvä puzzlepeli

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit osa 36. Tällä kertaa kaikki oli aika hyviä.

Turnip Boy Commits Tax Evasion

Kevyt zeldailu äidin kasvimaalla. Tekopirteällä maailmalla on sarkastinen huumorintaju ja pari synkempää sivujuonnetta. Pelin touhuaa läpi kahdessa tunnissa, sivujuttuihin voi mennä kolmas. Oikea loppu on näkemisen arvoinen, joten sen avaavat keräilyesineet kannattaa käydä napsimassa. Peli avittaa siinä.

Turnip Boy on niin sanottu huumoripeli. Vitsejä on paljon mutta ne ovat, sanoisinko, kulttuurisidonnaisia. Jos meemihuumori ja animeviittaukset aiheuttavat hampaiden kiristelyä, sitä tekee tämä pelikin.

Sable

Selvästi Dyyni-vaikutteinen tutkimusmatkailupeli. Pelaaja on teknobeduiinien ammatinvalintakoetta suorittava nuorukainen, jonka hommana olisi lähteä maailmalle ja hankkia jostain haluamaansa työtä edustava naamari. Kotileiriin voi palata päättämään pelin koska haluaa, kunhan ainakin yksi maski on taskussa. Pelistä saa luonnollisesti eniten irti jos tutkii kaikki paikat, hankkii mahdollisimman monta maskia ja tekee valinnankin ajatuksella. Ja jos välttämättä haluaa kerätä joka ikisen perhosen ja onkia kaikki kalat, siihenkin löytyy sivutehtävä.

Simppeli cel-sheidattu grafiikka näyttää siltä kuin tekstuurit olisivat unohtuneet pelistä kokonaan. Taidetyyli näytti kuvissa rumalta ja alkeelliselta, mutta onkin liikkeessä yllättävän nättiä. Tulee mieleen joku ranskalainen tieteissarjakuva. Joka tapauksessa Sable on ulkonäköönsä nähden aivan liian raskas. RTX-kortillakin framet tippuivat pariinkymppiin monimutkaisissa ympäristöissä, vaikka tämännäköisen teoksen luulisi pyörähtävän puhelimellakin. Kai cel-shading sitten vain syö tehoja.

Prön prön.

Liikkumiseen on panostettu. Pelissä voi kiipeillä, liitää ja ajaa leijupyörällä. Nintendollehan ei PC-pelaajan raha kelpaa, mutta sen perusteella mitä olen Breath of the Wildista nähnyt, Sable ottaa siitä runsaasti vaikutteita. Taistelua ei tosin ole eikä muitakaan tapoja kuolla. Pelaaminen on tasohyppelyä, pulmanratkontaa ja sitä tutkimusmatkailua. Monesti tuli sellainen "Jestas, mitä tuolla on?! Tuonne on päästävä!" -tunne kun horisontissa näkyi jotain ihmeellistä.

Sablen serkut ovat yleensä sanattomia. Juuri tällaisissa peleissä tarina on tapana kertoa symboleilla ja viittauksilla, ja joku apina aivan taatusti ehdotti sitä pelin design-palavereissa. Sablella on onneksi paljon asiaa ihan tekstimuodossa. Dialogia ei ole ääninäytelty, mutta sitä on runsaasti ja se on kohtalaisen persoonallista.

Myös saavutuksia riittää eivätkä ne jää huomaamatta. Epicin "turpa kiinni" -säädintä tarvittiin taas, mutta nyt selvisi ettei se tallennu pelikertojen välillä. Asetuksen joutuu napsauttamaan joka kerta uudestaan päälle, muuten aavikon hiljaisuuden täyttää jatkuva saavutusilmoitusten kilinä.

Train Valley 2

Koukuttava logistiikkapuzzle. Ympäri maastoa on ripoteltu tehtaita, jotka tuottavat kiviä ja keppejä ja kehittävät niistä mikroprosessoreja. Pelaajan on vedettävä ratakiskot laitosten välille, lähetettävä junia tehtaasta toiseen ja toivoa ettei haavereita satu. Kolarien välttely kuulostaa helpolta, mutta kun joutuu jonglööraamaan vaikka viittä eri paikkoihin puksuttavaa junaa samaan aikaan, yksikin väärään asentoon unohtunut vaihde aiheuttaa hetkessä katastrofin. Kentät ovat lyhyitä rykäyksiä, vartista puoleen tuntiin. Jokaisen kentän jälkeen iskee voimakas himo pelata vielä seuraava.

Vaihteiden managerointi käsin muuttuu puuduttavaksi, kun rataverkostot kasvavat. Jossain vaiheessa toivoin että junalle voisi vain asettaa määränpään ja se navigoisi sinne omin toimin, kunhan vain reitti löytyisi. Peli on muutenkin melko hankala alun jälkeen, ja kenttiin ilmestyy hauskoja mutta kieroja erikoisominaisuuksia. Yhdessä kentässä radat on rakennettava purkautuvan tulivuoren ympärille, toisessa omat tuotantoketjut eivät saa häiritä kartan halki kolkuttavaa Tylypahkan pikajunaa. Rataverkkojen optimointi on haastavaa, mutta myös uskomattoman tyydyttävää onnistuessaan. Toisaalta pienenkin mokan jälkeen sormi hakeutuu restart-napille melkein itsestään. Ne viisi tähteähän on kerättävä joka kentästä! Vaikka sitten yhteen kenttään olisi kulutettava monta tuntia. Peli on niin addiktiivinen, että se aiheutti pitkästä aikaa konkreettisen tetris-efektin. Junat vilisevät silmissäni edelleen.

Umpisolmu Etelänavalla.

Täydellisyyden tavoittelu pidentää peliaikaa reilusti. Pelissä on 50 kenttää ja sain upotettua niihin yhtä monta tuntia.

Lisäosissa olisi 258 kenttää lisää.

Ehkä ostankin niillä rahoilla jotain vähemmän koukuttavaa. Vaikka fentanyyliä.

 

[Jumi]

Against the Storm

Dark fantasy city builder. Julkaistiin pari päivää sitten GamePassissa ja graafinen ilme herätti mielenkiinnon niin päätin kokeilla. En pelaa normaalisti tälläisiä pelejä, niin en tiedä kuinka hyvä tämä on genressään. Cities Skylines 2:sta ja SteamWorld Buildia jaksoin 5 minuuttia, eli en edes ole niitä pelannut, mutta tämä alkoi kiinnostaa nopeasti. Ehkä se johtui tutoriaalista joka ei aikaile?

Yritin innostua vuosi sitten Settlers-sarjasta, mutta niitä jaksoin vain pari tuntia. Tämä sen sijaan tuntuu laajalta ja monipuoliselta Ubisoftin yksinkertaisiin tikku-ukko Settlerseihin verrattuna, vaikka ovatkin vähän erilaisia pelejä.

PC GamePass versiossa on näin julkaisun alla paha pilvitallennusbugi, joka saattaa käynnistyksen yhteydessä aloittaa aina pelin alusta tuhoten vanhan tallennuksen! Tuo tapahtui minullekin, mutta onneksi savet & profiiili löytyy silti toisesta hakemistosta:
Pelin käyttämä tallennushakemisto joka tuhoutuu(ylikirjoittaa itsensä ja peli alkaa alusta):

C:\Users\username\AppData\LocalLow\Eremite Games\Against the Storm

"Varakopio" hakemisto, jonka voi kopioida pelin käyttämään hakemistoon:

C:\Users\username\AppData\Local\Packages\HoodedHorse.AgainsttheStorm_znaey1dw2bdpr\SystemAppData\xgs\000901FE0ABEEB0C_0000000000000000000000007C33F622

 

[Theory]

The Evil Within
Erittäin hyvä kauhueepos, vaikka nyt ei varsinaisesti ollut missään välissä pelottava. Aina pitänyt resident evil tyylisistä peleistä, joissa se kauhu yleensä perustuu siihen, että luodit ovat niin harvinaisia, että pelko tulee lähinnä siitä osuuko viholliseen. Ilman sitä rajoitetta peli usein tuntuu mekaaniselta suoritteelta ja siihen asennoituu kepeämmin.

Aina pitänyt myös sellaisesta metagamesta, että pitää miettiä koko ajan miten encounterin pystyy hoitamaan mahdollisimman optimaalisesti seuraavia koettelemuksia silmällä pitäen.

Yritin ladata netistä valmiin save gamen, jolla unlockata nightmare vaikeusasteen pelaamatta peliä läpi ensin jollain muulla vaikeusasteella, mutta meni lopulta turhaksi säätämiseksi game passin kanssa, joka aina ylikirjoitti pilvestä sen manuaalisesti syötetyn pelitallenteen, joten pelasin sillä mitä oli tarjolla oletuksena, eli survivorilla, joka tuntui koko ajan liian helpolta. Mulla jäi lopussa magnum kokonaan käyttämättä kun olin säästellyt sitä viimeiseen bossiin, joka lopulta hoitui ihan muilla aseilla. Tuhlasin monta kertaa valtaosan panoksista bossiin, jolla oli joku sneaky mekaniikka, mutta ei tuolla vaikeusasteella haitannut ollenkaan.

Pidin kuitenkin lopulta kyllä paljon pelistä ja oli intensiiviset 11h, joka on tämän kaltaiselle pelille melkein optimaalinen mitta. Tämä on Bethesdan tytäryhtiön tekemä vuonna 2014, mutta silti combat on kolme kertaa mielekkäämpää kuin Starfieldissä 2023. Jotenkin se, ettei tunnu siltä, että pahviukkoja ampuisi ja koko peli olisi pelkkää teennäistä vahinkomekaniikan laskutaulukkoa kunnes se "viimeinen pisara" heittää starfieldissa epäonnisen avaruusrosmon johonkin ragdoll-limboon. Ehkä silläkin on alitajuisesti merkitystä, että jokainen panos, siis ainakin lähtökohtaisesti, on tärkeä.

Vähän hampaita irvistellen pelasin dlc:tkin, vaikka vihaan hiiviskelyä enemmän kuin järkevää olisi. Erittäin epätasaisia teoksia. Audiovisuaalisesta puolesta ja kenttäsuunnittelusta plussaa, mutta monta ihmeellistä ratkaisua (esim. pitää tehdä kolme kertaa sneak kill yhdelle riivatulle kollegalle ja kohtauksen mekaniikka on sitä tasoa, ettei ikinä sellaisenaan pääsisi sellaisenaan muuhun kuin lisäosaan). Lisäksi juoni oli hyvä sellaisenaan varsinaisessa pelissä, mutta dlc:t tavallaan paljastivat kuinka äärimmäisen pinnallinen, tai ennemmin epäsyvällinen jos niin voi sanoa, juoni lopulta oli. Täysin oikea ratkaisu tuolla materiaalilla ja maailmanrakennuksella jättää peruspelissä kokonaisjuoni hieman hämärän peittoon.

The Evil Within 2
En muista koska olisin pettynyt näin pahasti pelin jatko-osaan. Surkeita ratkaisuja ja väkisin ympätty open-world tekee nykymittapuulla pelin äärimmäisen vanhanaikaiseksi. Ykkösosassa oli dialogi täysin skriptattu ennalta ja nyt kakkososassa on roolipelimäistä jutustelua, joka aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. En ole pelannut peliä muutamaa tuntia pidemmälle, mutta mun osalta taisi olla siinä. Ihmettelin ykkösosan jälkeen kuinka tälle ei ole tehty kolmatta osaa, mutta nyt tajuan täysin. Tavallaan pilasivat ja vesittivät sen uniikkiuden mikä oli ensimmäisessä pelissä. Päähenkilöä piti samalla tyhmentää, että saivat edes perusteltua pelin olemassaolon.

Disclaimer jatko-osaan viitaten, etten yleensäkään pidä open-world peleistä, joten värittää omaa mielipidettä tarjotusta ratkaisusta.

EDIT: Kummatkin löytyy Game Passista ja voin melkein varauksetta suositella ensimmäistä osaa, joka muistuttaa osittain erehdyttävästi TLOU:ta (piti oikein tarkistaa kumpi teki pelinsä ensin ja tlou oli vuotta aikaisemmin).

 

[masax]

Rage 2 hyytyi loppusuoralle, ne kolmen eri tyypin tehtävät tehty, ja vielä olis huipennus, mutta siirryimpä siitä bioshock infiniteen. Bioshockitkin jääneet aikanaan välistä, jotenkin että ei sitä sellaista puuduttavaa avaruus-scifiä jaksa, mutta ne taisikin olla system shock, kun tämä bioshock ei ole sinne päinkään mitä siitä oletti. Tosi kivaa puoliaivotonta räiskintää, ja Elizabeth ehdottomasti yksi parhaista sivuhahmoista peleissä mitä ikinä. Vähän harvemmin saisi vaan kolikoita löytää. Ensin ihan cool efekti, kun sen kolikon heittää, mutta kun sadaskolmaskynneneskahdeksas, niin voisi joskus jättää väliinkin.

Eihän tässäkään tarina mitenkään mieleen jää, muuta kun että se Elizabeth pelastettiin, ja liukumäet paikkojen välillä vähän ärsyttäviä, kun tykkäisi enemmän hahmottaa karttaa kokonaisuudessaan, ja ne sekoitaa sen pakan ihan kokonaan. Muuten aivan huippupeli, tällainen pitää aivottoman ampuilupelin ollakin.

 

[Theory]

Rage 2 hyytyi loppusuoralle, ne kolmen eri tyypin tehtävät tehty, ja vielä olis huipennus, mutta siirryimpä siitä bioshock infiniteen. Bioshockitkin jääneet aikanaan välistä, jotenkin että ei sitä sellaista puuduttavaa avaruus-scifiä jaksa, mutta ne taisikin olla system shock, kun tämä bioshock ei ole sinne päinkään mitä siitä oletti. Tosi kivaa puoliaivotonta räiskintää, ja Elizabeth ehdottomasti yksi parhaista sivuhahmoista peleissä mitä ikinä. Vähän harvemmin saisi vaan kolikoita löytää. Ensin ihan cool efekti, kun sen kolikon heittää, mutta kun sadaskolmaskynneneskahdeksas, niin voisi joskus jättää väliinkin.

Eihän tässäkään tarina mitenkään mieleen jää, muuta kun että se Elizabeth pelastettiin, ja liukumäet paikkojen välillä vähän ärsyttäviä, kun tykkäisi enemmän hahmottaa karttaa kokonaisuudessaan, ja ne sekoitaa sen pakan ihan kokonaan. Muuten aivan huippupeli, tällainen pitää aivottoman ampuilupelin ollakin.

Tuo oli kyllä loistava silloin pelattuna ainakin ja tämä sellaisen ihmisen sanomana, joka on yrittänyt pelata monta kertaa bioshockin ykkös- ja kakkososaa, koska ne on niin universaalisesti pidettyjä, mutta puhku loppuu aina ennen loppua (odottelen jos joskus saisi pelattua vr-versiona ne). Infinite sen sijaan oli huippumoderni varsinkin ikäisekseen ja muutenkin mukaansatempaava. Kuuluu itsellä sarjaan pelejä, jotka ovat käsittämättömästi aliarvostettuja suhteessa kuinka viihdyttävä itse peli on. Latasin pari kuukautta sitten steamista tuon josko olisi vieläkin yhtä hyvä, mutta en ole saanut aikaiseksi läpipeluun aloitusta.

 

[tjkoo]

A Plague tale: Requiem

Pelasin sen ensimmäisen osan, eli Innocencen xbox one x:llä joitain vuosia sitten, ja jo silloin tuli mieleen että miksei tämmöisestä Asobo studion mestariteoksesta ole puhuttu yhtään mitään missään sen enempää. Game passissa oli sekin, en olisi muuten varmaan ikinä löytänyt.. No kuitenkin, viime syksynä julkaistiin jatko-osa Requiem, mutta koska motivaatio oli muutenkin aika nolla ja ei ollut oikein rautaa niin aloittaminen viivästyi. Nyt sitten kuitenkin 4K:na 4070ti/43" tuli kokeiltua tämä uusi loppuun asti.

Ei minulla sinänsä ole tästä sen ihmeempiä mietteitä.. Helvetin upea peli, grafiikat mielettömän hienoja. Kyseessä on siis tarinavetoinen putkijuoksu mikä vaatii välillä vähän nokkeluutta, mutta googleen tms ei tarvinnut oikeastaan kertaakaan turvautua. Suosittelen vahvasti, alku tuntui hieman kankealta mutta kyllä se siitä sitten lähtee tunnin tai parin päästä viimeistään. 5/5 ja ilmeisesti kolmas osa on tulossa.

Vahva suositus etenkin jos omaa gamepassin ja/tai on pelannut ekaa osaa. Se eka osa luo tarinalle pohjaa mutta ei ehkä välttämätön, sitä ei näköjään ole enää gamepassissa.

Viitteellisesti tulee tästä mieleen Kingdom Come Deliverance, Sniper 5 ja jokin muu lempipeli.

 

[Jumi]

Against the Storm

Dark fantasy city builder. Julkaistiin pari päivää sitten GamePassissa ja graafinen ilme herätti mielenkiinnon niin päätin kokeilla. En pelaa normaalisti tälläisiä pelejä, niin en tiedä kuinka hyvä tämä on genressään. Cities Skylines 2:sta ja SteamWorld Buildia jaksoin 5 minuuttia, eli en edes ole niitä pelannut, mutta tämä alkoi kiinnostaa nopeasti. Ehkä se johtui tutoriaalista joka ei aikaile?

Yritin innostua vuosi sitten Settlers-sarjasta, mutta niitä jaksoin vain pari tuntia. Tämä sen sijaan tuntuu laajalta ja monipuoliselta Ubisoftin yksinkertaisiin tikku-ukko Settlerseihin verrattuna, vaikka ovatkin vähän erilaisia pelejä.

PC GamePass versiossa on näin julkaisun alla paha pilvitallennusbugi, joka saattaa käynnistyksen yhteydessä aloittaa aina pelin alusta tuhoten vanhan tallennuksen! Tuo tapahtui minullekin, mutta onneksi savet & profiiili löytyy silti toisesta hakemistosta:
Pelin käyttämä tallennushakemisto joka tuhoutuu(ylikirjoittaa itsensä ja peli alkaa alusta):

C:\Users\username\AppData\LocalLow\Eremite Games\Against the Storm

"Varakopio" hakemisto, jonka voi kopioida pelin käyttämään hakemistoon:

C:\Users\username\AppData\Local\Packages\HoodedHorse.AgainsttheStorm_znaey1dw2bdpr\SystemAppData\xgs\000901FE0ABEEB0C_0000000000000000000000007C33F622

EISSSSSSSS!!1 Nyt on pakko päivittää arvostelua.

Ensinnäkin peli lainaa ja tekee paremmin asioita jotka tekivät Civ4 & Civ5:sta mulle yli 1000h legendaarisia pelejä. Civilizationeissa oli aina parasta uuden pelin aloitus, tutkimusmatkailu, päätöksien pohtiminen, jne. Tämä peli tiivistää normaalin 10-20h Civ-kierroksen kolmeen tuntiin, ja tässä tehdään vasta yksi kaupunki maailman kartalle! "Oi joi! Mitähän kaikkea tämä peli vielä tarjoaakaan?"

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämä peli ei vittu käynnisty enää! Latasin pelin siis PC Game Passista jolla on omat pilvipalvelujutut sun muut. Ensin meni save gamet bugin takia, jotka löytyi silti pilvipalveluhakemistosta omalta koneelta ja sain ne pelastettua käsin. Pelasin pari päivää innoissaan, kunnes tuli vastaan infinite cloud sync -bugi! Nyt ei peli käynnisty ollenkaan! Aivan saateri kestämätöntä, käyn kohta piraattisivut läpi

 

[timppeli]

EISSSSSSSS!!1 Nyt on pakko päivittää arvostelua.

Ensinnäkin peli lainaa ja tekee paremmin asioita jotka tekivät Civ4 & Civ5:sta mulle yli 1000h legendaarisia pelejä. Civilizationeissa oli aina parasta uuden pelin aloitus, tutkimusmatkailu, päätöksien pohtiminen, jne. Tämä peli tiivistää normaalin 10-20h Civ-kierroksen kolmeen tuntiin, ja tässä tehdään vasta yksi kaupunki maailman kartalle! "Oi joi! Mitähän kaikkea tämä peli vielä tarjoaakaan?"

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämä peli ei vittu käynnisty enää! Latasin pelin siis PC Game Passista jolla on omat pilvipalvelujutut sun muut. Ensin meni save gamet bugin takia, jotka löytyi silti pilvipalveluhakemistosta omalta koneelta ja sain ne pelastettua käsin. Pelasin pari päivää innoissaan, kunnes tuli vastaan infinite cloud sync -bugi! Nyt ei peli käynnisty ollenkaan! Aivan saateri kestämätöntä, käyn kohta piraattisivut läpi

En ole vielä pelannut mutta ostin tuon pelin GOG.com:sta. Siellä on ainakin se hyvä puoli ettei ole pakko käyttää launcher clienttia, cloud saveja tms. jos ei halua. Voi imuttaa vaikka selaimella pelin Windows-asennuspaketin, asentaa sen ja pelata, ihan ilman mitään ylimääräisiä clientteja tai vaatimuksia loggautua nettiin peliä pelatakseen jne. Pelata PC-pelejä siten kuten niitä on pelattu jo ammoisista ajoista lähtien kun roomalaiset taistelivat dinosauruksia vastaan.

Eli kuvittelisin tuon bugin olevan joku MS Store-versioon liittyvä bugi, ei sellainen joka vaikuttaa kaikkiin versioihin. Ainakaan en GOG-version keskustelupalstalla näe valitusta tuollaisesta bugista.

EDIT: Jaahas, no totesithan sinäkin alkuperäisessä viestissä että tuo on GamePass-version bugi... No, oletan että korjaus tullee pian.

Against the Storm, page 1 - Forum - GOG.com

Download the best games on Windows & Mac. A vast selection of titles, DRM-free, with free goodies, and lots of pure customer love.

www.gog.com

DRM-freeeeedoooooom!

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)
Kyllä, se ensimmäinen.

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen.

Assassin's Creed: Brotherhood (PC)
Ei ehkä ihan niin hyvä kuin muistin, mutta erityisesti nyt huomaa kuinka paljon hiotumpi idealtaan tämä on kuin kaksi edellistä.

Sarjan neljäs osa
Assassin's Creed: Revelations (PC)
Kaiken kaikkiaan aika vähän uutta tässä kuitenkaan on, "sitä samaa vähän hiotumpana".

Assassin's Creed III (PC)
Desmondin tarinan päätös. Edelliseen osaan verrattuna tässä on jo merkittävästi uudistuksia mutta toisaalta sitten paljon bugisempana. Tähän mennessä ongelmallisin peli ollut pelata.

Assassin's Creed IV: Black Flag (PC)
Ykkösen jälkeen se omaan makuun huonoin AC. Millään tavalla ei vie tuota itse AC:n perusmekaniikkaa eteen päin, kaikki on nähty edellisistä peleistä. Jopa laivastotaistelu oli mielekkäämpää kolmosessa kuin tässä. Kaikessa kuitenkin paistaa 'leikkaa ja liimaa' ja muutenkin fiilis, että tämä on halvalla tehty spin-off eikä täysverinen jatko-osa.

Assassin's Creed: Rogue (PC)
Kokonaisuutena kuitenkin jotenkin mieluisampi itelle kuin tuo Black Flag, ehkä juurikin sen takia, että laivastotaistelu on jouhevampaa, tekeminen vähän monipuolisempaa ja paikat on karvan verran parempia kuin satunnaiset saaret Black Flagissa.

Assassin's Creed: Unity (PC)
Sarjan kahdeksas osa ja paluu juurille. Tällä kertaa paikkana Pariisi ja miten upea se onkaan. Kaikkien noiden puskissa juoksenteluiden ja merien jälkeen on mukava palata takaisin hyvin tehtyyn mielenkiintoiseen kaupunkiin ja onhan tämä selkeä upgrade monin puolin. Pelillisesti otetaan monia harppauksia eteen päin ja muutama taaksepäinkin.

Assassin's Creed: Syndicate (PC)
Tämän tyylin viimeinen AC peli ennen tulevaa Miragea. Ehkä hieman kyllästyminen iski taas tässä vaiheessa, eikä sinällään yllätänyt. En jotenki odottanut tän pelin pelaamista kovinkaan hirveästi.

Pelillisestihän tämä on kuitenkin ehkä se mukavin pelattava.

Assassin's Creed: Origin (PC)

Olipa vain edelleen hyvä peli. Pelkäsin että tää olis jotenki paljonki huonompi kokemus uudelleenpelattuna, mutta iski kyllä edelleen. Tilaa on, tekemistä on. Vielä voi hiipimällä salamurhata, jouskari on ehkä ylitehokas, mutta ainapa tässä pelisarjassa nuo etäaseet on olleet ylivoimaisia. Menee tosiaan jo enemmän tonne ARPG puolelle eikä sinällään ole samanlainen tiivis paketti kuin edeltävät pelit. Juoni toimii jostain syystä todella hyvin itselle. Jotenki synkkä tuo teema muutenkin ja useaankin kertaan rikotaan vähän sitä tabua, että lapset olis peleissä jotenki koskemattomia(vaikkei toki pelaaja niille mitään voi tehdä). Juonen heikkous on se, että se kiirehtii loppua kohden aivan liikaa ja jää fiilis että aika loppui kesken. Myös pääpahiksen jatkuva "liikuttelu" kauemmaksi oli vähän hassua, joskin juonellisesti hyvin kerrottu.

Pelisarjalle 'uskollisesti' paljon kaikkea on mukana edellisistä peleistä, edelleen salamurhataan puskista, kuletaan köysiratoja pitkin ynnä muuta pelisarjaan mukana tullutta asiaa. Kykypuu oli paljolti eri skillejä, joten sieltä mukavasti omaa pelityyliä tukevia voi ottaa. Itemitkin toimi lähinnä sen takia, että jos saa mukavan tavaran jota tykkää käyttää, voi sen rahalla päivittää omalle tasolle. Kuitenkaan tasojen väliset erot eivät ole niin isoja etteikö jopa 10 pienemmälläkin tavaralla pärjäis. Peliteknisesti tykkäsin tuosta tulesta eniten, oli hauska käyttää ympäristön tuhoamiseen ja vastustajien rankaisuun.

DLC:t oli tällä kertaa mukana ja olivat ehkä loppu viimein vähän turhia eikä oikeen saavuttanut tota emopelin tasoa. Olisivat ehkä paremmin toimineet tuolla emopelin maailmaan lisättynä kuin erillisinä karttoina ja Curse of the Pharaohin mielikuvitusvastustajat vei jotenki makua pois. Ehkä vähän väsymyskin alkoi siinä 50h jälkeen painamaan.

Mutta on se Egypti tässä vaan nii upea kulkea. Harvat open worldit onnistuu tässä massiivisen maailman teossa näin hyvin ja mielenkiintoisesti ilman että on keinotekoinen tunne rajatusta alueesta ja yllättäen vaihtuvista biomeista.

Ehkä rasittavimpia hahmoja tuon taustajuonen osalta, mutta eipä sitä onneksi tarvi montaa minuuttia pelata tässä kokonaisuudessa.

Sitten se "viimeinen", eli Odyssey. Mirage sitten joskus, Valhallaan ei taida tunnit elämässä riittää.


Far Cry 5 (PC)
Listattuani vasta itselleni sen toistakymmentä peliä jotka pitäs pelata uudestaan, tämä ei noussut sille listalle, mutta tuli yhtäkkiä halu testata, että oliko tämä nyt miten paska kun tästä nii hirveän huono maku jäi viimeksi. Piti ihan palata takaisin tuohon arvosteluun ja kieltämättä sieltä aika moni asia piti paikkaansa tälläkin kertaa. Silti oli jotenki parempi kokemus kuin viimeksi ja pelasin jopa pitempään kuin viimeksi, vaikka nyt skippasin ihan kaikki välivideot ja jutustelut mitä vain pystyin. Jos oli pakko kattoa videota niin poistuin paikalta tyhjentään tiskikonetta. Otin vähän eri näkökulman pelaamiseen tällä kertaa, vaikka parhaat pyssyt oli tarjolla, nii otin rohkeasti niitä vähemmän hyviä pyssyjä, pääasiassa pistooleilla roimin koko pelin enkä kyl juuri hiippaillut. Rohkeasti päin näköä ja vääräuskoisille jumalan kostoa ja viimeistä tuomiota jakoi ensin Magnum '44 ja sitten D50 pistooli. Ihan hauskaahan tämä näin oli, ja jostain syystä tuo vastustajien määrä ei tuntunut niin isolta kuin viimeksi, kuljin toki jonkin verran metsäpolkuja ja välillä ilmassa.

Joskus sitä pohtii, että miksi jotkut pelit herättää niin paljon negatiivisia tunteita. Oliko ne oikeasti paskoja pelejä, vai oliko ne ihan OK pelejä mutta väärässä mielentilassa pelattuna. Tämä ehkä oli enemmän jälkimmäistä.

Linkki edelliseen arvosteluun.

Far Cry 5 (PC)