Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Refloni]

Star Wars: The Force Unleashed

Yliampuva Star Wars -mäiskintä kymppiluvun taitteesta. Peli on todellinen Voimafantasia, sillä jedeistä ja sitheistä on tehty käveleviä luonnonkatastrofeja, jotka heittelevät rakennuksia ajatuksen voimalla. Yodan aikoinaan suosta nostama X-Wing alkaa näyttää aika vaatimattomalta. Moni näitä pelaamatonkin tuntee legendaarisen kohtauksen, jossa päähahmo kiskoo Tähtituhoojan alas kiertoradalta. Grafiikat ovat vanhentuneet teknisesti, mutta maisemat ovat kilpailukykyisiä Respawnin Jedi-sarjan kanssa.

Jopa Star Wars -pelien mittapuulla typerä tarina vaikuttaa jonkun 14-vuotiaan kirjoittamalta. Päähahmo ei tunnu sopivan tähtien sotaan ollenkaan. Assassin's Creedin Desmondilta näyttävä urvelo on huoneen tylsin tyyppi seurasta riippumatta. Mies pitelee valomiekkaansa väärin päin, koska luulee näyttävänsä coolimmalta. Sankarin nimi on Starkiller, mutta sitä ei sanota ääneen koko tarinan aikana. Peliä varmaan hävettää liikaa.

Mies suorastaan tursuaa karismaa.

Tasapainotus on mallia ei ole. Valomiekka on turha tähtisädetikku, jolla saa hutkia vähänkin perusmorttia kovempia vastustajia monta sekuntia. Vastustajan sinkauttaminen Voimalla stratosfääriin taas tappaa kerralla. Mitä pelaajaan kohdistuviin vaaroihin tulee, vihollisista ei yleensä tarvitse paljon huolehtia. Rotkot sen sijaan tappavat heti ja ovat usein liukasreunaisia. Nykypeleissä (ja tämänkin jatko-osassa) kuiluun tippuminen yleensä vain palauttaa reunalle ja antaa vähän vahinkoa. Tässä sen sijaan kannattaa juosta mieluummin isonkin vihollismassan syleilyyn kuin viittä metriä lähemmäs rotkoa. Vaikeustasoa sai veivata edestakaisin moneen otteeseen.

Mukana on kaikki mitä Star Wars -peliltä voi odottaa. John Williamsin musiikki turruttaa korvat, cameoita vilisee kuin huvipuistossa ja peli on niin elokuvamainen että etoo. QTE:issä saa rämpyttää peukalonsa rakoille. Odotin etukäteen myös, että pelin lopussa piestäisiin Darth Vader pomotaistelussa ja hävittäisiin sen jälkeen välinäytöksessä.

Spoileri

Olin oikeassa. En kuitenkaan osannut arvata, että Keisari olisi vuorossa heti sen jälkeen. Kurttunaaman ollessa maassa yksi sivuhahmo jopa pitää "Jos tapat Hitlerin, sinusta tulee yhtä paha kuin hänestä!" -puheen.

Starkiller tietenkin valitsee Voiman valoisan puolen ja antaa Keisarin elää. Ukon tappaminen tässä vaiheessa olisi pelastanut monta miljardia ihmishenkeä.

Star Wars: The Force Unleashed II

Lisää samaa, mutta terävämmillä grafiikoilla ja särmemmillä kontrolleilla. Pelaaja on edellispelin Starkillerin (tirsk) klooni.

Näitä supervoimakkaita avaruusmaageja voi siis kloonata?! Miksei Imperiumi ole tehnyt voittamatonta armeijaa miljoonasta Vader-kloonista? Starkillerin klooni ei edes ole mikään kalpea hiilikopio alkuperäisestä, vaan uusi versio on vielä edeltäjäänsä voimakkaampi, koska tämä on jatko-osa. Kyky käyttää Voimaa on siis biologinen ominaisuus jonka voi helposti kopioida olemassaolevalla tekniikalla. (Joidenkin lähteiden mukaan pelkkä verensiirtokin riittää.) Tämän luulisi muuttavan radikaalisti minkä tahansa Star Wars -tarinan voimasuhteita ja esittelevän joukon uusia juoniaukkoja.

Spoileri

Lopussa selviää, että Vaderin päämäärä oli juuri se. Hän on luonut armeijan Starkiller-klooneja. Tällainen porukka on, koosta riippuen, vähintään Kuolemantähden veroinen sotavoima. Keillä kaikilla on pääsy tähän teknologiaan ja sopivaan DNA:han? Onko kloonausplaneetta Kamino galaksin strategisesti merkittävin paikka? Minulla on paljon kysymyksiä, joihin peliä ei kiinnosta vastata.

Visuaalisesti tarjolla on taas kunnon tykitystä ja huikeita hetkiä. Eihän pelissä mitään järkeä ole, mutta sisäinen viisivuotiaani kiljui riemusta koko matkan. Aivot narikkaan ja nupit kaakkoon. Yksi väärinpäin pidelty valomiekka ei ollut vielä tarpeeksi hassu, joten nyt sellainen on kummassakin kädessä. Starkiller näyttää juostessaan taaperolta, joka opettelee hiihtämään.

Äiti sanoi että on minun vuoroni pelata Beat Saberia.

Ikävä kyllä peli tuntuu keskeneräiseltä. Se bugittaa ja kaatuilee paljon ja samoja maisemia kierrätetään aivan liikaa. Ympäristöjä on käytännössä vain kolme: kaksi erilaista planeettaa ja avaruusalus. Kaikkiin ehtii kyllästyä pahasti. Peli on lyhyt mutta siinä on silti liikaa filleriä. Tasapaino ja taistelu ovat paljon parempia kuin ensimmäisessä pelissä, mutta tahditus ei.

Edes välinäytökset eivät toimi kunnolla. Pelimoottorilla tehdyissä videoissa grafiikka vilkkuu ja repeilee, ennalta purkitetut näytökset taas ovat pakkausartefaktien arpeuttamia. Ainakin tekstityksistä saa selvää.

On sääli että pelikaksikon nätimpi ja hauskempi puolisko on näin puolivillainen viritys. Jos ykköspelin kentät, tarinan ja viimeistelyn yhdistäisi kakkospelin grafiikoihin ja kontrolleihin, syntyisi yksi parhaista Star Wars -peleistä.

 

[timppeli]

Olen viime aikoina pelannut ikivanhaa "Blood Omen: Legacy of Kain"-peliä joka aikoinaan jäi jostain syystä pelaamatta.
GOG.com-versio, jonka päälle olen vielä asentanut "Verok's GL patch" joka nostaa pelin ruudunpäivitysnopeuden samalle tasolle kuin Playstation-versio (PC-versio pyöri jostain syystä alunperin hitaammin ja hitaammalla ruudunpäivitysnopeudella kuin konsoliversio), lisäksi peliin on lisätty tekstitykset puheosuuksiin, ja video-osuudet on parannettu Playstationin tasolle.

Verok's GL Wrapper & Patch mod for Legacy of Kain: Blood Omen

Verok's GL Wrapper & Patch is a fanmade fix for Legacy of Kain Blood Omen. It brings it up to par with the PS1 version in terms of audio/fmv quality and framerate. As well as fixing other minor issues with the PC version Silicon Knights added in.

www.moddb.com

(modin ukrainalainen tekijä poisti sen sivuiltaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan koska ei halunnut venäläisten pelaajien voivan käyttää sitä; modi kyllä on onneksi edelleen saatavilla muualtakin ja minulla se oli tallessa ennestäänkin)

Vähän nihkeää valitettavasti on peluu. En tykkää tämäntyyppisesti "metroidvania?"-menosta missä on monta vaihtoehtoa minne mennä ja pitää arpoa missä järjestyksessä niitä ehkä pitäisi yrittää selvittää (monissa paikoissa sitten tie nousee pystyyn kun ei ole jotain ominaisuutta vielä jolla pääsisi esteen yli), ja myös konsolimainen pelitallennus missä saa tallentaa vain tietyissä paikoissa kyrsii.

Lisäksi ärsyttää että viholliset respawnaavat aina kun palaat vanhaan paikkaan tai tulet siihen takaisin seuraavasta ruudusta, mutta onneksi niistä voi sentään imeä verta saadakseen lisäterveyttä.

Siitä sisuuntuneena katsoin eilen Youtuubista yhtä läpipeluuvideota, lähinnä nähdäkseni että missasin siinäkin osuudessa pari aika merkittävää salaista huonetta. Tuota videota katsellessa ymmärsin että periaatteessa pelaan peliä väärin, jääden taistelemaan jokaisen vastaantulijan kanssa. Pitäisi varmaankin pelata kuten tuossa videossa, juosten useimpien vihulaisten ohi, ainakin aikaa säästyisi.




Aika hemmetin pitkä peli ilmeisesti kun olen tuolla videolla vasta suunnilleen 30 minuutin kohdalla vaikka olen mielestäni pelannut jo pitkän tovin, ja video on yli viisituntinen... no, pitää ottaa tuo vihollisten ohi juoksutekniikka käyttöön, jos meno nopeutuisi.

Nyt eka "pylväs" hoidettu ja alan ehkä hieman lämmetä pelille, osittain sen takia että sain nyt nuija-aseen jolla veren imeminen eli healthin takaisin saaminen tuntuu helpottuvan oleellisesti (aiemmin miekalla herkästi tapoin viholliseni ennenkuin ehdin imeä heiltä verta), ja lisäksi opin vihdoinkin katsomaan pelin karttaa yms. jolla tulee parempi kuva minne kaikkialle voi mennä.

Kaksi kertaa olen joutunut katsomaan youtuben läpipeluuvideota ymmärtääkseni miten edetä pelissä. Eka oli kun en ymmärtänyt mistä pääsen eteenpäin "linnamaisen" kaupungin jälkeen, mutta olihan siellä kyllä reitti länteen päin.

Toinen oli se että en ollut aiemmin huomannut yhtä luolastoa josta löytyi taika jota ilman ekaa "pylvästä" ei saa suoritettua. Ihmettelin kun en päässyt eteenpäin kun oli piikkejä edessä ja niiden takana nappula jota en pystynyt painamaan, mutta tuosta paljon aiemmin olleesta luolastosta sai jonkun energy bolt-taian jolla pystyy myös ampumaan seinissä olevia nappuloita kauempaa. Ilman sitä tuosta kohdasta ei päässyt eteenpäin, joten piti matkustaa aika pitkä matka takaisinpäin luolastoon, kun ensin näin läpipeluuvideosta että jaa tuollainen luolasto jäi huomaamatta erään save pointin takana. En varmaan olisi jaksanut yrittää löytää sitä itsekseni, heinän löytämistä neulasuovasta, aikamoinen hakeminen olisi ollut mitä mahdollisesti on missannut aiemmin.

 

[Nathorr]

Dishonored: Death of the Outsider (PC)

Syksy lähestyy ja jokakesäinen tauko yksinpeleistä on taas ohi. Hyvän startin antoi 7 tuntia vaatinut Dishonored-sarjan viimeinen osa. Ensimmäisen osan olen näköjään läpäissyt helmikuussa 2018, toisen tammikuussa 2019. Nään pelin vähän fan servicenä, joka kertoo lisää mystisestä Outsideristä. Peli oli samaa Dishonoredia tiiviimmässä paketissa. Kaikki voimat ovat käytössä melkein alusta asti ja chaos-systeemiä ei ole. Kuten ennenkin, tykkäsin pelata tehtävät hiippailemalla. Peli on melko helppo, sillä vartijat eivät kovin herkästi lähde perään. Viimeinen tehtävä oli haastavin ja siinä joutui jo vähän miettimään, että minne tässä nyt kannattaa teleportata. Ei tämä nyt mestariteos ollut, mutta ihan hyvä ja helppo suositella alennuksesta sarjan kaksi ensimmäistä osaa pelanneille. 3/5.

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)
Kyllä, se ensimmäinen.

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen.

Assassin's Creed: Brotherhood (PC)
Ei ehkä ihan niin hyvä kuin muistin, mutta erityisesti nyt huomaa kuinka paljon hiotumpi idealtaan tämä on kuin kaksi edellistä.

Sarjan neljäs osa
Assassin's Creed: Revelations (PC)
Kaiken kaikkiaan aika vähän uutta tässä kuitenkaan on, "sitä samaa vähän hiotumpana".

Assassin's Creed III (PC)
Desmondin tarinan päätös. Edelliseen osaan verrattuna tässä on jo merkittävästi uudistuksia mutta toisaalta sitten paljon bugisempana. Tähän mennessä ongelmallisin peli ollut pelata.

Assassin's Creed IV: Black Flag (PC)
Ykkösen jälkeen se omaan makuun huonoin AC. Millään tavalla ei vie tuota itse AC:n perusmekaniikkaa eteen päin, kaikki on nähty edellisistä peleistä. Jopa laivastotaistelu oli mielekkäämpää kolmosessa kuin tässä. Kaikessa kuitenkin paistaa 'leikkaa ja liimaa' ja muutenkin fiilis, että tämä on halvalla tehty spin-off eikä täysverinen jatko-osa.

Assassin's Creed: Rogue (PC)
Kokonaisuutena kuitenkin jotenkin mieluisampi itelle kuin tuo Black Flag, ehkä juurikin sen takia, että laivastotaistelu on jouhevampaa, tekeminen vähän monipuolisempaa ja paikat on karvan verran parempia kuin satunnaiset saaret Black Flagissa.

Assassin's Creed: Unity (PC)
Sarjan kahdeksas osa ja paluu juurille. Tällä kertaa paikkana Pariisi ja miten upea se onkaan. Kaikkien noiden puskissa juoksenteluiden ja merien jälkeen on mukava palata takaisin hyvin tehtyyn mielenkiintoiseen kaupunkiin ja onhan tämä selkeä upgrade monin puolin. Pelillisesti otetaan monia harppauksia eteen päin ja muutama taaksepäinkin.

Craftauksesta luovuttiin tässä vaiheessa kokonaan ja palattiin takaisin kiinteistöjen ostoon. Questeja on paljon enemmän, joskin niiden taso on edelleen vähän turhan ohkanen (lyhyt tekstinpätkä, tapa tuo, 100m päässä tapat ja tehtävä ohi), mutta on siellä niitä helmiä kuten murhamysteerit jotka vaatii vähän enemmän tutkintaa ja pohdiskelua. Pääjuoni on tässä sarjassa se yks paremmista, kostojuoni jossa sopivasti mutkia. Vähän paksumpi se olis saanut olla kestoltaan, pelkän pääjuonen vetämällä olis varmaan ollut aika nopeasti ohi. Nyt kuitenkin helposti tuplasin pelitunnit tähän peliin kun kävin koko kaupungin läpi keräillen lähes kaiken mitä oli keräiltävänä ja tehden oikeastaan kaiken paitsi moninpelitehtävistä osan. Bonuksena kaikki pelialueen ulkopuoliset jutut on nyt pois, lähinnä kertoja on ainoa asia joka vie pois itse pelimaailmasta, muuten pysytään tiukasti Pariisissa ja nykypäivän jutut on jätetty kokonaan pois.

Pelillisesti kiipeily on nyt osittain helpompaa ja osittain sitä myöten haastavampaa. Mukaan tuli mahdollisuus myös laskeutua automaattisesti mikä on hieno ominaisuus, mutta itse kiipeily alkoi olla yhä 'automaattisempaa' mikä johti usein siihen, että peli teki mitä halusi sen sijaan että mitä minä halusin. Taistelu pyörii edelleen pitkälti "parry riposte" tyyppisessä väännössä ryyditettynä pyssyillä ja savupommeilla. Pelin ekonomia oli ihan hyvin tehty, parhaat varusteet tuli vasta loppuvaiheessa vaikka keräilin kaiken näköstä aikani ratoksi.

Itse Pariisi ja se aikakausi on tämän pelisarjan parhaita. Uskomattoman yksityiskohtainen rakennelma, jossa on paljon nähtävää ja joka on vertikaalisesti niin laaja että ei tule milläänsäkään tutuksi. Pariisin aitoutta lisää väkimäärän valtava lisääntyminen edellispeleihin verrattuna. Kadut on välillä aivan täynnä väkeä ettei läpi kulkemisesta meinaa tulla mitään. Tämä luo eloa kaupunkiin ihan uudella tavalla ja varsinkin siihen, että jotain tapahtuu kun väki on kerääntynyt jonkun paikan ympärille(yleensä jonkin sortin mielenosoitus/mellakka). Eikä kyseessä ole vain siis yhtä tai kahta questia varten rakennettu tilanne vaan kaduilla vilisee ihan normaalistikin väkeä tehtävien välissä. Joskus tämän vuoksi katoille kannattaa mennä, koska kaduilla on hitaampi kulkea.

Peli kuitenkin kärsii teknisesti huonosta toteutuksesta. Graafisesti pelissä on paljon ongelmia, erityisesti piirtoetäisyys tökkii välillä pahoin mikä syö immersiota. Tekstuurien yksityiskohtaisuus on välillä todella vähäistä kauempana ja näyttää suttuiselta. Nykynäyttiksellä(3060TI) sentään pyörii aika hyvin. Myös äänimiksaus tuntuu kehnolta eikä siinä oikeen ole sellaista potkua. Musiikitkin valitettavasti yksi pelisarjan heikoimmista. Tässä myös ärsyttävästi moninpelitehtävät lisätty osaksi yksinpeliä, joskin nyt niitä oli ainakin mahdollista myös yksin pelata.

Vaikka muuten peli on graafisesti ihan tyylikäs, kaipaisi tämä sellaista kevyttä remasterointia missä nuo piirtoetäisyys ja ääniasiat laitettaisiin kuntoon ja sivutehtäviin vähän lisää lihaa luiden ylle niin voisi helposti olla oma lempipeli tässä sarjassa. Pääjuonta toki voisi pitkittää, mutta se menisi jo perus remasteroinnin ylitse.

 

[Captain J]

Spider-Man: Miles Morales (PS5)

Peli joka on ollut kiikarissa siitä lähtien kun PS5:n hommasin ja josta olin kyttäilyt tarjouksia jo hyvän aikaa. Sattuikin sitten, että PS+ Extra oli 20% alessa, joten otin tilauksen ja pääsin sitä kautta pelaamaan tätä - viimeinkin.

Peli on jatkoa Spider-Man pelille, mikä julkaistiin 2018 muistaakseni, ja josta tykkäsin todella paljon. Ko. pelin loppupuolella ”mutanttihämähäkki” puree Milesia, joka saa sitten kutakuinkin samat voimat kuten og-hämiksellä eli Peter Parkerilla on. Tämä peli sitten keskittyykin Milesiin ja siihen miten hänestä tulee ”aito Spider-Man.”

Peli nojaa samoihin elementteihin kuin aiemmin ilmestynyt osa. Nätit grafiikat, hyvä combat ja sulavaa seittisinkoilua pitkin New Yorkia. Mileskin on ihan ok hahmona, joskin itseni kaltaiselle hämisfanille on vain yksi oikea hämähäkkimies, ja se on Peter Parker. Lisäksi huumori (etenkin JJJ:iin liittyen!) uppoaa minuun hyvin, ja enimmäkseen sivuhahmot ovat ihan ok-tasoisia.

Mutta siihen ne hyvät puolet jääkin. Isoin miinus on hinta suhteessa peliin ja sen kestoon. Tämä olisi passeli DLC ekalle pelille esim. 15€ hintaan, mutta kaikki yli 20€ hintapyynnit ovat rosvousta. Pelasin pelin platinan takia kahdesti läpi, ja aikaa meni 18h. Tästä ekaan kertaan kului reilu 14h toiseksi vaikeimmalla vaikeusasteella ja kaiken tekemällä, ja jälkimmäinen NG+ meni helpoimmalla vaikeusasteella asap-tyylillä neljään tuntiin. Rikolliset ovat myöskin pettymys, koska ns. klassisia / tunnettuja vihollisia ei pelissä ole, ellei Rhinoa lasketa.

Peli oli kokonaisuutena itselle lievä pettymys, koska kuten todettua tämä tällaisenaan olisi mielestäni ollut sopiva lisäri ensimmäiselle pelille. Varsinkin jos tästä olisi joutunut sen 50€ maksamaan niin olisi lievästi kusetettu olo, mutta PS+ Extran kylkiäisenä ovh:lla ei ole väliä. Arvosanani pelille on sellainen 6,5/10.

 

[Heseman]

Anachronox (PC)

Ion Storm -putkeni päättyy Tom Hallin visioimaan scifihenkiseen "länkkärien tekemään japsiropeen". Tämä on tullut pelattua vuosien varrella useamman kerran läpi ja vähän yllättäen se toimii edelleen varsin hyvin.

Tarinan päähenkilö on Sylvester "Sly" Boots, yksityisetsivä, jonka toimisto on paikallisen baarin takahuoneessa. Hän asuu Anachronixilla, oudolla mekaanisella planeetalla, joka toimii avaruuden kaukomatkustuksen keskuksena ja lähettämönä. Sly on velkaa paikalliselle gangsteri Dettalle ja tarvitsee töitä. Sitä tarjoutuu Grumpos-vanhukselta, jonka elämäntyö on tutkia mystechiä, kiviä joilla huhutaan olevan taikamaisia voimia. Tästä alkaa pähkähullu seikkailu, joka on yhtä aikaa vakava ja kieli poskessa. Tällainen yhdistelmä on helposti hajoava, mutta mielestäni peli onnistuu siinä hyvin. Juoni on ihan hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon, mitä ne tyypillisesti olivat 20 vuotta sitten. Huumorikin toimii, monessa kohtaa tuli naureskeltua dialogille.

Entä se peli sitten? Japsirope voi terminä olla vähän vanhahtava, sillä tätä nykyä eri genret alkavat olla hyvin keskenään sekoittuneita, mutta pelin tekoaikaan ero oli vielä selkeä länsimaitten ja Japanin ropefilosofioissa. Matkan aikana kertyy posse mukaan, joista kerralla voi olla Slyn lisäksi kaksi muuta mukana. Taistelua on jonkin verran ja se on vuoropohjaistosiaikaista. Aikamittari laskee, milloin on kunkin hahmon vuoro toimia mutta se ei pysähdy vaikka hahmon vuoro tulisikin. Tätä voi käyttää myös taktikointiin. Jos on pelannut vanhoja Final Fantasyitä niin meininki on juuri sama. Niistä tuttuja ovat myös pitkillä ja vielä pitemmillä animatioilla varustetut mystech-scifitaikahyökkäykset ja bouge-mittari, jonka täyttyessä avautuu eri tasoisia kykyjä ja superhyökkäyksiä. Aseistustakin päivitellään ja jos viitsii kaivella hahmoille kullakin hetkellä parhaat aseet, ei taisteluista ole juurikaan vaivaa. En kuollut kuin yhden kerran pelin alussa, en enää edes muista, mitä siinä menin säätämään. Panssaria tai asustusta ei vaihdeta, mukaan kertyy kyllä erilaisia suojageneraattoreita, joissa voi valita, paljonko energiaa käytetään itse suojiin ja paljonko jää mystechille. Taistelut eivät sentään tupsahda tyhjästä kuten vanhoissa FF:ssä, vaan vihollisryhmät kyllä näkyvät jos pitää silmänsä auki.

Tämä oli mukava tuulahdus menneisyydestä ajalta, jolloin vielä hyviä pelejä tehtiin. Pelatessa kyllä tunsi, että sen on tehnyt jengi, jolla on visio, eikä sekalainen seurakunta täyttelemässä ties mitä markkinaosaston liirumaarum-listoja. Kannattaa tsekata jos premissi kiinnostaa, tällaisia tulee harvoin vastaan. Tai oikeastaan vielä harvemmin, tiimi sai kenkää pelin valmistumisen jälkeen eikä jatkoa tarinalle koskaan nähty.

 

[Nathorr]

The Legend of Zelda: Ocarina of Time (PC, Ship of Harkinian -porttaus)

Tulihan se tämäkin vääryys korjattua. Monien mielestä kaikkien aikojen paras peli ja kyllähän sen ymmärtää. Jatkaa siitä mihin Super Mario 64 jäi ensimmäisten avointen 3D-maailmojen rakentamisessa. Pelimekaniikat pitää yllättävän hyvin pintansa nykypäivänäkin ja Reloaded-grafiikkamodilla tekstuuritkin saavat pientä ehostusta. Itse pelihän on taistelun puolesta helppo, mutta kaltaiseni puzzleihin tottumaton joutui silloin tällöin katsomaan vinkkejä netistä. Lisäksi itseni tuntien menin Water Templen suosiolla ohjeilla ja hyvä niin, sillä hukassa olisin muuten ollut. Näen pelin tiennäyttäjänä, jonka vaikutus näkyy peliteollisuudessa edelleen. 5/5.

 

[Refloni]

Nappasin Steamin kesäalesta Deckin. Valitessa pelejä käsikonsolille pitää ottaa huomioon, että se on käsikonsoli. Pelejä tulee varmasti hakattua normaalia haastavammissa tilanteissa, kuten tärisevässä bussissa, puoliunessa keskellä yötä tai tylsissä mutta meluisissa bileissä. Niinpä peli ei saisi vaatia keskittymistä tai suuria älyllisiä ponnisteluja. Millainen peli olisi tarpeeksi simppeli ja vähämielinen tällaisiin tilanteisiin?

Assassin's Creed IV: Black Flag

Viimeisiä AC:ita viedään. Olen aina tykännyt trooppisista peliympäristöistä, joten Musta Lippu saa siitä ansaitsematonta plussaa. Sama koskee merirosvoja. Peli itsessään on toki samaa roskaruokaa kuin kaikki muutkin sarjan pelit, kiinnostavammalla pintamaalilla vain. Maailma on valtameren levyinen mutta lätäkön syvyinen.

Tarina on Assassin's Creedin mittapuulla hyvä. Merirosvo Edward Kenway on rehellisesti mulkku päähenkilö, jota kiinnostaa vain raha ja viina. Nauroin ääneen kun tyyppi viskasi hihaterät jorpakkoon ja keskittyi tyhjentämään keskustelukumppaneidensa taskuja, kun muut paasasivat koko maailman kohtalosta. Assassiinit ovat sivuroolissa omassa pelissään ja hyvä niin. Edwardin kasvutarina on monta kertaa nähty, mutta se sopii peliin, on uskottava ja... en haluaisi käyttää sanaa koskettava, koska tässä puhutaan kuitenkin Ubi-kässäristä, mutta pelissä on muutama aika voimakas kohtaus. Isot murhakohteet saavat perinteisesti lausua viimeiset sanat ennen veivinsä heittämistä, ja heillä tuntui tällä kertaa olevan oikeaa sanottavaa. Se on epätavallista. Plussaa myös suomennoksesta, vaikka se onkin paikoin vasemmalla kädellä tehty.

Kenwayn laivasto -minipeli on rikki. Se on hirtetty kiinni Ubin serveriin, johon en saanut millään yhteyttä. Pitäkää sitten tunkkinne, vaikka ärsyttääkin että peliä ei voi läpäistä sataprosenttisesti ilman sitä. Edes laivaa ei voi päivittää täyteen ilman online-härpättimen aarrekarttoja. Ominaisuutta ei ole suunniteltu Steam Deckille ja hyväksyn sen, mutta miksi siitä piti tehdä nettiriippuvainen alunperinkään? Myös pelin käynnistäminen vaati nettiyhteyden, mutta se sentään toimi. Vielä.

Eräs lempituubisteistani tuskin pahastuu, jos lainaan tätä.

Freedom Cry -lisurissa taistellaan orjuutta vastaan. Se on pelillistetty ihastuttavan tökerösti. Kadulla kulkiessa tulee vastaan huutokauppoja, ruoskintaa ja muita ikäviä juttuja. Ensireaktio on inho ja järkytys, ja vääryydet voikin korjata tappamalla vartijat ja vapauttamalla orjat. Kohta kuitenkin selviää että peli generoi näitä tapahtumia loputtomasti ja vapautetut orjat ovat päivityssysteemin xp:tä.

Tarina siis väittää, ettei ihmishengellä ole hintaa, mutta pelimekaniikka on eri mieltä. Yhden ihmisen arvo on 4% progressiota kohti seuraavaa päivitystä. Päivitykset loppuvat 500 orjan kohdalla eikä sen jälkeen ole mitään syytä puuttua orjiaan kadulla hakkaavien mulkeroiden tekemisiin. Raakuuksista voi kulkea ohi huoletta vihellellen, sillä mitä pelimekaniikkaan tulee, rasismi on ratkaistu. Voi Ubisoft, älä ikinä muutu.

 

[timppeli]

Assassin's Creed IV: Black Flag
Kenwayn laivasto -minipeli on rikki. Se on hirtetty kiinni Ubin serveriin, johon en saanut millään yhteyttä. Pitäkää sitten tunkkinne, vaikka ärsyttääkin että peliä ei voi läpäistä sataprosenttisesti ilman sitä. Edes laivaa ei voi päivittää täyteen ilman online-härpättimen aarrekarttoja. Ominaisuutta ei ole suunniteltu Steam Deckille ja hyväksyn sen, mutta miksi siitä piti tehdä nettiriippuvainen alunperinkään? Myös pelin käynnistäminen vaati nettiyhteyden, mutta se sentään toimi. Vielä.

Siinäpä se tärkein syy miksi ostan (yksin)pelini pääosin GOG.com:sta, voin ainakin odottaa että niiden yksinpelit asentuvat ja toimivat ilman nettiyhteyttä. DRM-free for the win! Vaikka GOG.com lopettaisi huomenna kokonaan toimintansa, voin jatkaa heiltä ostamieni pelien asentamista ja pelaamista hamaan tappiin asti, kunhan olen muistanut ladata asennustiedostot koneelleni etukäteen (kuten olenkin tehnyt, toinen käyttäjä on tehnyt kivan työkalun jolla voi yhdellä komennolla ladata vaikka kaikki pelinsä palvelusta, kunhan levytilaa riittää...).

Toki mitalin toinen puoli on se että kovin rajoitettu pelivalikoima siellä on jos haluaa pelata nimenomaan uudehkoja AAA-pelejä. Assassin's Creedeistäkin löytyy siellä vain eka osa. No, ostetaan tarvittaessa Red Dead Redemption 2:set ja Elden Ringit Steamistä ja GTA V ilmaiseksi Epicistä, kun paine pelata niitä kasvaa liian suureksi.

Minulla painetta vähentää se että minulle harvoin tulee tunnetta että haluan pelata jotain täysin uutta peliä tässä ja nyt. Itseasiassa mieluummin odotan vähintään jonkin aikaa että tulee paljon bugikorjauksia ja ehkä että lisäosatkin on julkaistu, kivempi sitten pelata bugittomampaa ja täydellisempää versiota, vaikka sitten pari vuotta muiden jälkeen jos niikseen tulee. Ja on niin paljon pelejä jo odottamassa peluuta backlogissa että sinänsä sama vaikka lopettaisin uusien pelien ostamisen juuri nyt.

Online-moninpelit ovat sitten eri juttu, niissä en pistä DRM:ää pahakseni koska niissä on muutenkin pakko olla nettiin yhteydessä,, ja pelaajien autentikointi (=DRM) on aika tärkeää jotta cheattaajat saadaan tarvittaessa potkittua ulos, ja pidettyäkin ulkona. Yksinpeleissä tuollaista tarvetta ei ole, joten yhdyn käsitykseesi ettei yksinpelin pitäisi (käyttäjän näkökulmasta) vaatia online-kirjautumista.

 

[timppeli]

tuplat

 

[OscarK]

Innostuin jokin aika sitten Castlevania-peleistä ja tulikin sitten hakattua ensin Nintendo Switchillä Circle of Moon, Harmony of Dissonance ja Aria of Sorrow. Sen jälkeen Nintendo DS:llä Dawn of Sorrow, Portrait of Ruin ja Order of Ecclesia. Noihin upposikin sitten muutama sata euroa rahaa, kun ei noita DS:n pelejä meinannut mistään löytää. Ja nyt viimeisenä sitten bongasin Symphony of the Nightin ja kävin ostamassa PS5:n ja latasin SotN:in kun sitä ei Nintendolle löytynyt.

No tämä oli ihan piristävä peli, vaikka onkin jo reilu 25 vuotta vanha. Mutta tuossa kun huonon lopun jälkeen pelasinkin niin, että tarina jatkui tuossa käännetyssä linnassa, niin jotenkin tuli fiilis ettei jaksa sitä samaa maisemaa enää koluta uudelleen. Siispä kysynkin, maksaako oikeasti aikaa ja vaivaa pelata tuota käännettyä linnaa, vai laitanko PS5:n myyntiin? Periaatteessahan voisin se palauttaa liikkeeseenkin kun on 14 vrk palautusoikeus, mutta en moraali anna periksi

Ja lisäkysymys, olenko missannut jonkin Castlevania-pelin, mikä pitäisi vielä hommata? Tarkoitan siis näitä Metroidvania-tyylisiä pelejä, eli niitä ihan alkupään Castlevanioita en kaipaa. Se 3DS:n Mirror of Fate oli ihan paska.

 

[MasterBlaster]

Innostuin jokin aika sitten Castlevania-peleistä ja tulikin sitten hakattua ensin Nintendo Switchillä Circle of Moon, Harmony of Dissonance ja Aria of Sorrow. Sen jälkeen Nintendo DS:llä Dawn of Sorrow, Portrait of Ruin ja Order of Ecclesia. Noihin upposikin sitten muutama sata euroa rahaa, kun ei noita DS:n pelejä meinannut mistään löytää. Ja nyt viimeisenä sitten bongasin Symphony of the Nightin ja kävin ostamassa PS5:n ja latasin SotN:in kun sitä ei Nintendolle löytynyt.

No tämä oli ihan piristävä peli, vaikka onkin jo reilu 25 vuotta vanha. Mutta tuossa kun huonon lopun jälkeen pelasinkin niin, että tarina jatkui tuossa käännetyssä linnassa, niin jotenkin tuli fiilis ettei jaksa sitä samaa maisemaa enää koluta uudelleen. Siispä kysynkin, maksaako oikeasti aikaa ja vaivaa pelata tuota käännettyä linnaa, vai laitanko PS5:n myyntiin? Periaatteessahan voisin se palauttaa liikkeeseenkin kun on 14 vrk palautusoikeus, mutta en moraali anna periksi

Ja lisäkysymys, olenko missannut jonkin Castlevania-pelin, mikä pitäisi vielä hommata? Tarkoitan siis näitä Metroidvania-tyylisiä pelejä, eli niitä ihan alkupään Castlevanioita en kaipaa. Se 3DS:n Mirror of Fate oli ihan paska.

Tarina jatkuu tuossa käännetyssä linnassa ja on paljon haastavampi kuin normi linna. Ja saat myös "parhaan lopun" kun pelaat käännetyn linnan.

 

[OscarK]

Tarina jatkuu tuossa käännetyssä linnassa ja on paljon haastavampi kuin normi linna. Ja saat myös "parhaan lopun" kun pelaat käännetyn linnan.

Alkuperäistä linnaa pelatessa siinä oli se mielenkiintoinen osuus, kun kaikkialle ei vielä päässyt, vaan piti etsiä uusia ominaisuuksia, jotta pääsee taas uusiin paikkoihin linnassa. Nyt tuossa käännetyssä linnassa ei oikein ole enää mitään etsimistä kun joka paikkaan pääset senkuin lentelet lepakkona menemään Eli yritin kysyä sitä, että onko tämä käännetty linna käytännössä pelkkää vihuja vastaan taistelemista?

 

[perato]

Half-Life 2: Episode 2 (PC)
Jaksoihan sitä tämänki pelata, joskin tonttua en vieny rakettiin vieläkään. Onhan tämä peruspeliin jo vähän parannusta fiiliksen osalta ja ykkösepisodiin kenttien osalta. Ammuskelua tuntuu olevan vain enemmän ja kun ei se siinä kakkosessakaan mitenkään superhauskaa ole, niin eipä se tässäkään kummosesti lämmitä enää. Näin jälkikäteen helppo kritisoida peliä siitä, että rakennetaan maailmaa ja jätetään se sit täysin auki ja kesken. Tuntuu jopa huvittavalta kuinka ne keuhkoaa "NO NOT AGAIN!" "YOU MUST DESTROY BOREALIS" ilman että mitään taaskaan selitetään, ja sit jätetään pelisarja kesken.

 

[namlepo]

Arkham Knight pleikalla. 8 vuotta vanha peli ja vieläkin laatu kamaa. Ikävää ettei batmanista oo uusia pelejä tullut oishan tuo jo aika.

 

[perato]

Arkham Knight pleikalla. 8 vuotta vanha peli ja vieläkin laatu kamaa. Ikävää ettei batmanista oo uusia pelejä tullut oishan tuo jo aika.

Näistä vois kohta jo pukata ulos jonku remasteroinnin jossa olis kaikki pelit tyyliin Master Chief Collection.

 

[Nathorr]

Portal 2 (PC)

2. läpipeluu vauhdittamaan syksyn yksinpeli-innostusta. Edellinen läpipeluu oli 2011 pian julkaisun jälkeen. Tästä pelistä on varmaan kaikki ylistussanat jo sanottu. Steamin parhaiten arvosteltu peli alkuperäisen Portalin ohella. Jos joku täysin ummikko kysyisi, että "mikä on videopeli", niin tämän voisi laittaa näytille. Tässä on kaikki. Hyvä tarina, hauskoja hahmoja, tarpeeksi hyvät grafiikat näin yli 10 vuoden jälkeenkin, hyvä pelattavuus, hauskoja puzzleja ja upeat äänet sekä musat. Jos joku peli jokaisen pitäisi pelata elämänsä aikana, niin se voisi olla tämä, tai sitten se ensimmäinen osa. Mielestäni täydellinen. Ei tästä videopeli parane. 5/5.

 

[Mane]

Portal 2 (PC)

2. läpipeluu vauhdittamaan syksyn yksinpeli-innostusta. Edellinen läpipeluu oli 2011 pian julkaisun jälkeen. Tästä pelistä on varmaan kaikki ylistussanat jo sanottu. Steamin parhaiten arvosteltu peli alkuperäisen Portalin ohella. Jos joku täysin ummikko kysyisi, että "mikä on videopeli", niin tämän voisi laittaa näytille. Tässä on kaikki. Hyvä tarina, hauskoja hahmoja, tarpeeksi hyvät grafiikat näin yli 10 vuoden jälkeenkin, hyvä pelattavuus, hauskoja puzzleja ja upeat äänet sekä musat. Jos joku peli jokaisen pitäisi pelata elämänsä aikana, niin se voisi olla tämä, tai sitten se ensimmäinen osa. Mielestäni täydellinen. Ei tästä videopeli parane. 5/5.

Näin se vain menee, että kun Valve toimittaa niin se toimittaa kunnolla. Ajankuva ja julkaisuvuosi kuitenkin muistaen, ennen kuin joku alkaa ulisemaan miten paska HL1 graffat ovat vuonna 23 jne.

 

[masax]

Dungeon of Naheulbeuk: Amulet of Chaos (pc)

Epicin ilmaispeleistä tällainen, ja kun teki mieli lähteä kokeilemaan jotain kevyttä roolipeliä, niin...

Tämä ei ole kyllä kiva peli ollenkaan. Tarina on toteutettu vain suuren pelihahmoporukan keksinäisellä dialagilla, joka on yksinkertaisesti huonoa. Ei jaksa ollenkaan, eli aina skippiä ja nextiä kun tulee dialogia, ja sittenhän ei tiedä tarinasta yhtään mitään. Peli kuitenkin etenee ilman tarinaakin. Ainakin alkuun. Taistelut kun vaikeutuu, niin niistä tulee paitsi tolkuttoman pitkiä, niin myös epäreiluja. Tunnin taistelu, ja sitten noppa heittää pari critical failurea ja vastustajalle parrya ja sen jälkeen vastus osuu ja pudottaa puolet omasta joukkueesta, niin se siitä taistelusta. Nyt pääsin johnkin oktoberfest taisteluun ja vihua tulee koko ajan samaa tahtia lisää kun niitä hengiltä mäiskii. Pari tuntia sitä taistelua riitti, menköön roskiin koko peli.

 

[xarot]

Gabriel Knight 2: The Beast Within (PC)

Peli on julkaistu vuonna 1995 kun joku ajatteli FMV-pelien olevan hyvä idea. Peli myytiin kuudella rompulla ja siis yksi romppu vähemmän kuin Phantasmagoriassa. Peli on siis teknisesti aivan erilainen kuin Gabriel Knight 1: Sins of the Fathers joka oli täysin perinteinen seikkailupeli.

Tämä jäi aikoinaan ostamatta ja silloin kun tämä tuli GoG:iin, koitin sitä viimein pelata mutta pelissä oli puutteena tolkuttoman sotkuinen video yhdistettynä pelkkään ääninäyttelyyn. Nyt huomasin, että joku on tehnyt tähän englanninkieliset tekstitykset joka hieman helpottaa hommaa. Yritetään siis uudelleen.

Mutta aloitetaan nyt noista grafiikoista: peli pyöri aikoinaan jollain 486-Pentium tason raudalla ja videoiden laatu taisi aikoinaan olla interlaced-puuroa, pelasin tätä ScummVM:llä jossa ei onneksi interlacedia ole. Videonäyttely on yhdistetty staattisiin taustoihin ja toimii kohtalaisesti. Itse näyttely on aivan kamalaa ja Gabrielin naamanvääntely alkaa hetken kuluttua jo ärsyttämään. Grace taas puolestaan tuntuu välillä näyttelevän jotain ihan muuta kuin mitä pelissä tapahtuu. Lueskelin Gabrielin näyttelijän kertoneen, että ottoja oli per kohtaus 1-2 ja siinä se, enempää ei tehty. Sen kyllä valitettavasti huomaa.

Itse juoni on mielenkiintoinen sekoitus historiaa ja ihmissusia. Jane Jensen on tehnyt taustatyönsä kunnolla. Itse peli on aika simppeli puzzlejen osalta ja ei tähän mitään monimutkaisempaa varmaan olisi voinut tehdäkään. Staattisissa taustoissa riittää ihmettelemistä mistä kohtaa hotspot sattuu löytymään ja välillä löytyikin aika sattumalta. Näiden lisäksi sitten etenkin kursoria liikutellessa exit-hotspotit ovat pelissä varsinainen akilleen kantapää: kun on kolme tuntia haahuillut ympäriinsä ja tajuaa että kun klikkaat ensin tuosta ja sitten tuosta exitistä, siellähän olikin vielä tutkimaton huone. Naama suli tuossa kohtaa kyllä aika hyvin. Taidan olla jossain chapter 4.n lopulla ja kuusi romppua taitaa kertoa kuudesta chapterista, joten kohta on menossa läpi. Tässä vaiheessa peliin on päässyt hyvin "sisään" vaikka tuntuukin että UI tökkii jatkuvasti vastaan.

Tämä voisi toimia hyvin uusversiona, josta poistettaisiin karmiva videohömppä kokonaan, lisättäisiin natiivit tekstitykset ja modernisoitaisiin UI. Nykymuodossa tätä on kyllä erittäin vaikea suositella. Parissa kohtaa jo poikennut tavoista ja katsoin läppäreistä miten pääsen eteenpäin, kun UI tökki niin paljon vastaan. Läppärit tavallaan pilaavat koko pelin, mutta nyt oikeastaan kiinnostaa enää nähdä mitä juonessa tapahtuu, eikä se onko itse pelaaminen yhtään hauskaa. 6/10.

 

[tjkoo]

Days Gone (PC)

Alkaa olla aika vanha peli, mutta vihdoin sai konetta päivitettyä sen verran että jaksoi kokeilla jotain uusiakin pelejä (43" 4K näyttö, 5800X3D + 4070ti). CDKeyssistä löytyi sopivasti Steam-avain vajaalla 12 eurolla, niin mikä jottei.. (on tosin nyt näköjään steamissakin ~16e)

Ensimmäiset pari tuntia oli melkoista hakemista, kun siitä on pitkä aika että on tämän tyyppisiä pelejä edes kokeillut PC:llä. Yritin aloittaa XBox ohjaimella, kun etenkin mopolla ajelu tuntui sillä helpommalta, mutta aika nopeasti se jäi ja pelasin pelkällä näppiksellä ja hiirellä. Kontrollit sittemmin tuntuivat ihan loogisilta, ei niissä juuri valittamista. Onhan tuota varmaan ehdittykin jo korjailla jonkin verran, peli kun julkaistu Steamiin jo 5/2021. Pelasin Easy-modella, koska eniten kiinnosti tarina, ja ei sekään ihan helppoa ollut, tälläiselle 44v satunnaispelaaja ukkelille.

Tarina olikin aika 5/5 tässä pelissä, erittäin hyvä. Kun peli päättyi, niin kyllä sitä jäi lopputekstejä tuijottamaan pitkäksi aikaa ja tuli tosi upea fiilis. Jos vaikka ensimmäiset 5 tuntia olivat vähän sellaisia että onko tästä nyt peliksi, niin loppu menikin vähän niin ettei malttanut olla pelaamatta kun tuli mielenkiintoisia tehtäviä toisensa perään. En nyt lähde sen enempää spoilaamaan tai analysoimaan itse sisältöä jos joku ei ole kokeillut.

Steamin kello näyttää 116 tuntia, josta aktiivista pelaamista varmaan hieman vähemmän, mutta olihan tuossa rahoille mielettömästi vastinetta. En jaksanut ihan kaikkia Nero Research sitejä enää lopussa koluta, oisko 4 jäänyt jäljelle. Lähinnä sen takia kun oli hordeja vieressä. Ja hordet jäivät muutenkin pääosin tuhoamatta, ehkä ärsyttävintä koko pelissä olivatkin ne kun niitä alkoi olla vähän liikaa. Muutama oli ihan jees tuhota mutta se oli sitten sitä saman toistoa ja olisi vaatinut jatkuvaa resurssien metsästämistä.

Ilmeisesti kakkososaa ei ole tulossa, harmi. Suosittelen silti lämpimästi kaikille yksinpeli-seikkailuista kiinnostuneille, pelkkää zombien metsästystä tämä ei tosiaan ollut.

..Seuraavaksi aloittelin tässä Plague Tale: Requiemia, ykkösosa oli xboxilla sen verran hyvä. Ja ehkä Last Of Us:ia voisi myös kokeilla.

 

[masaf2]

Days Gone (PC)

Pelihän ei suinkaan lopu lopputeksteihin vaan sen jälkeenkin on hordejen vapaaehtoisen tuhoomisen lisäksi parit tehtävät minkä jälkeen tulee tehtävä, joka johtaa salaiseen loppuun mikä on aivan ***tanan creepy ja huikee.

Jatkahan vielä vähän

 

[tjkoo]

Pelihän ei suinkaan lopu lopputeksteihin vaan sen jälkeenkin on hordejen vapaaehtoisen tuhoomisen lisäksi parit tehtävät minkä jälkeen tulee tehtävä, joka johtaa salaiseen loppuun mikä on aivan ***tanan creepy ja huikee.

Jatkahan vielä vähän

Joo kyllä mä lopputekstien jälkeen pelasin sen verran että ne loput tehtävät sain tehtyä ja sen O'Brienin kohtaamisen, oli kyllä yllättävä

 

[perato]

Halo 2 TMCC (PC)

Jätti kyllä kylmäksi. Kuten aiemmin mainitsin, ykkönen on pelattuna aiemmin, kaikki muut tulee uutena. Loppu oli aika paska ollakseen pelisarjasta joka ilmestyy kerran muutamassa vuodessa, jätti todellakin kaiken kesken ja lopputaistelu oli todella antikliimaksi. Ammuskelu oli tässä ihan hauskaa varsinkin tuplapyssyttely, mutta eipä se Floodi tosta hauskaksi muutu vaikka nyt tarjosivat niille jopa ajoneuvoja. En myöskää ollut hirvee fani tälle tuplahahmoilulle, varsinki kun tuli muutaman päivän taukoja pelikertoihin, nii oli todella vaikea muistaa missä oltiin menossa kunkin hahmon kohalla, saati mikä oli heidän akuutti motivaatio kävellä eteenpäin. Kenttäsuunnittelu ei kyl loistanut edelleenkään. Jos nyt sit kuitenki vertaa aikansa muihin räimintöihin nii kyllähän tämä jää ihan reilusti jälkeen vaikka Doom3/Half Life 2 jonnekki sinne Far Cryn tasolle.

Graafisesti tää oli kummallinen. Välillä OC grafiikat on liian pimeitä, ja uudet antaa enemmän näkyvyyttä, mutta pääasiassa päinvastoin. Monessakin kohtaa tuli vaihettua hetkeksi vanhat grafiikat ihan sen takia, että oli niin pimeää.

 

[Jumi]

Valitsin kuvaksi sellaisen joka kuvaa ensituntien pelaamista mahdollisimman hyvin, eli mistään ei saa selvää eikä taistelu tunnu missään


Armored Core 6: Rises of Rubicon

Tämä oli minun eka AC ja täytyy myöntää että peli olisi jäänyt kesken ensimmäisten tuntien aikana jos se ei olisi From Softwaren tekemä...

Ensimmäisten tuntien ajatuksia:
Ohjattavana on iso robotti, mutta se ei tunnu isolta vaan ihan normaalilta Dark Souls ukkelilta jolla on robotin skini. Taistelu ei ole ollenkaan soulsmaista niinkuin odotin, tässä juostaan vihuja vastaan liipasimet pohjassa ja sitten ne kuolevat. Erittäin tylsää ja liian helppoa. Kentät eivät ole hienoja, vaan aika geneerisen oloisia. Mechit eivät myöskään herätä mitään tunteita. Tehtävät valitaan valikoista ja sitten latausruudun jälkeen mennään waypointille, tavoitteen tai waypointille tulon jälkeen ruutu vain pimenee vaikka taistelu olisi käynnissä ja "Mission Accomplished!" ja taas ollaan valikossa ja tehtävä kesti 2 minuuttia. En ollut uskoa ensimmäisten tuntien aikana että sama firma on tehnyt Elden Ringin!

Jossain Chapter1:n jälkeen (1-3h) peli kumminkin muuttuu paljon paremmaksi. Taistelusta tulee järkevää kun vihut alkaa pistää vastaan ja samalla alkaa ymmärtää, ettei tajunnutkaan taistelusta ensimmäisten tuntien aika mitään. Peli-ilo todellakin löytyy ja kaikki edellisen kappaleen viat eivät olekaan enää vikoja. Erilaisia buildeja on hauska miettiä ja se pysyy kiinnostavana osana peliä ihan loppuun saakka. Iso plussa.

Olisin silti toivonut mechin kokoamiseen parempaa UI:ta, ja aseiden ikoneista pitäisi nähdä sen tärkeitä ominaisuuksia suoraan. Esim. mechin painon hallinta tuntuu vähän typerältä kun asetta vaihtamalla painopalkki liikahtaa vain yhden pikselin, eikä silmillä voi etukäteen nähdä mitä osia olisi mahdollista käyttää. Toki siellä näkyy myös numerot, mutta ei niissä 3586 -> 2568 pysy ollenkaan matkassa. Tuota olisi voinut helpottaa visuaalisesti tekemällä kokonaispainosta ruudukon, johon sitten lisäillään osia, ja osien ikoneissa näkyisi suoraan viekö osa 7 ruutua vai 5.5 ruutua ettei aina tarvitsisi mennä osan kohdalle ja tarkastaa mitä se painaa. Sain kaikki mechini tehtyä hymyssä suin, mutta lopussa kun yritin hienosäätää huomasin tuollaisen ominaisuuden puuttuvan.

Souls-pelit ovat kuuluisia hyvistä tai vaikeista pomotaisteluista ja niin se on oikeastaan tässäkin... Olin ekassa oikeassa pomossa jumissa viikon! Olisin varmasti päässyt sen nopeammin läpi jos olisi tajunnut etsiä neuvoa netistä tai muokata mechistä siihen paremmin sopivan, mutta en tajunnut. Sen jälkeen aluksi mahdottomilta tuntuvat pomot menivätkin aina ekalla tai parilla seuraavalla yrityksellä. Loppupomo meni toisella ja kunniamaininta tunteita herättävälle lopulle, vaikken ollut seurannut radiokeskusteluissa käytävää juonta ollenkaan. Se oli taitavasti tehty ja motivoi aloittamaan heti uuden kierroksen eri valinnoilla. Läpipeluun jälkeen Steamin kello näytti 24h ja muiden pelaajien mukaan peli tulisi pelata läpi ainakin 3 kertaa, kun joka kierroksella mukaan tulee jotain uutta. Seuravat pelikerrat menee varmaan alle 10 tuntiin jos ei jotain vaikeustasopiikkiä tule vastaan.

Soulseissa en onlinestä ole innostunut, mutta tässä niitä on hauska pelata ja taistelu on monipuolista.

4/5, mutta oli erittäin lähellä että ois jääny alussa kesken.

 

[hsalonen]

The Ascent : buginen pökäle.

The Ascent on ylhäältäpäin kuvattu co-op -räiskintä. Se luo cyberpunk-maailman, jossa korporaatiohuorat ovat ikuisessa palvelussuhteessa megakorporaatioille ja tekevät, mitä yritys käskee. Kyselemättä ja tehokkaasti. Sitten päähenkilön/henkilöiden yritys tekee konkurssin. Kaikki on taas vapaata riistaa, mutta muut yritykset ostavat sitten päähenkilöiden palvelussuhteet itsellensä ja sitten on taas tehtävä, mitä megakorporaatio käskee. Lisäksi - tästä joku valitti netissä - hyvin tehdystä työstä ei saa kiitosta, vaan pomot haukkuu sinut joka tehtävän lopuksi.

Ascentin grafiikka on varsin mainiota ja siihen saa DLSS 2:n ja RTX:n päälle, niin säädin aikani, että saan n. 120fps ja pelasin niillä asetuksilla. Ei ole enää maksimissa kaikki RTX 3080:lla. Mutta hienolta näytti ja kyllä ne neon-valot pitää nähdä RTX on. Varsinkin tällaiset valaistut maailmat oli pelin parasta antia. Viemärit ei niinkään. Ainoa ongelma oli toisto, jota tuli pikkuhiljaa ja sitten joutui kertaamaan välillä vanhoja aluita, niin erityisesti deepStink (viemärit) ei ollut kiva alue, eikä uudelleenpelattava.

Ascentin äänimaailma oli blade runner (kumpi vaan)-tyylistä syntikkamusiikkia ja sopi täydellisesti peliin. Siinä oli tarpeeksi variaatiota musiikissa, mutta äänet oli semmoista korinaa, ja laaseri sanoi pew pew.. Kuitenkin, perustoimivaa settiä.

Ascentin suurin ongelma oli bugisuus. Kun kavereiden kanssa pelaa, niin yhtäkkiä kuuluu discordista "mun ruutu jäätyi" ja sitten parin sekunnin päästä kaverin hahmo katoaa. Yleensä tämä johtaa kuolemaan. Jäätymistä voi tapahtua myös itselle. Ja minulla on kaksi pomoa glitchannut pois pelistä, ja toinen piti tappaa, että pääsee eteenpäin. Sitten kolme kertaa uusiksi, mutta pomo ilmestyi vain käynnistämällä peli kokonaan uusiksi.

Toiseksi suurin ongelma on vaihteleva vaikeustaso. Peli alkaa kädestä pitämällä ja antaa anteeksi virheitä, mutta viimeiset tasot kuolee ihan perusjanttereihin, jos ei juokse suojaan, stunnaa ja käytä erikoisuuksia. Nämä on niinkuin pakko osata ja ensimmäiset 6 leveliä en osannut käyttää granaattia. Saatoin kuitenkin viettää kavereiden kanssa iltaa pelaten, joten saattoi siinä hulinassa mennä ohitse ohjeet. Sitten joutui opettelemaan, kun ei muuten edennyt pelissä.

Kolmas ongelma on se, että pelissä juostaan paljon edestakaisin ja on siinä taksi ja metro, mutta niiden käyttö on hankalaa - ja tosi harvoin peli kertoo, minne se taksi pitää ottaa. Meillä on porukka autossa, maksaja tiedossa, mutta öö.. missä se tehtävän kohde olikaan?

Suosittelisinko? No jos alle kympillä saa, ehkä. Jos alle vitosella, joo. Tästä on noin 15h viihdettä ja voi pelata kavereiden kanssa, jos kaverit ei turhaudu pelin bugisuuteen. Voi, kun pelin tekijät olisi DLC:n sijaan käyttäneet ajan pelin hiomiseen. Lisäksi side-missionit olisi voineet olla päätehtävien varrella ja niihin olisi voinut olla nopeaa auto-opastusta. Nyt jäivät tekemättä, kun viiva vei eteenpäin o-näppäimestä.

Kasuaalipelaajille 3/5. Sopivan pituinen ja kaunis. Valitettavasti ei kuitenkaan aivot-narikkaan räiskintä ja bugisuus harmittaa.

 

[terotin]

Outer Worlds.

Vasta ensimmäisen alueen tarinaosuus takana. Pelimekaniikka tuntuu ihan ok Fallout-tyyliseltä, mutta tarina tuntui aluksi liian tyrkyttävältä. Kumpikin pääosapuoli sanoo sanottavansa kärkkäästi pakottaen valitsemaan ja

Spoileri

aivan viime hetkellä kumppani sanoo oman mielipiteensä.

. Ehkä tavallaan avoin maailma, mutta niin rajallinen palanen että tuli mieleen 2000 alun episodeina julkaistut pelit.

Ei siis ollut yhtä avoin kuin Falloutit, mutta sitten huomasin miten mielenkiintoisesti tässä on annettu mahdollisuus etsivätyöhön. Eli kaikki ei ole kirjattu automaattiseen tehtävälistaan, vaan tutkimalla pääsee ainakin vähän syvällisemmin päättelemään ja etsimään. Vinkkinä tehdastyöntekijä Phyllis, jolta pyydetään keräämään maksuja.

Tosin on vähän toispuoleisesti toteutettu, jos löydät ristiriitaisia todisteita. Iso spoiler Phylliksen tapaukseen:

Spoileri

Löysin sekä kultahampaat että kirjeen ennen kuin puhuin viimeisen kerran hänen kanssaan. Ensin sain vaihtoehdon myydä hampaat hänelle naiivisti ja puhumalla heti uudestaan sain syyttää häntä, että kirjeessä hän halusi varastaa ko. hampaat ruumiilta.

 

[masax]

Fallout 3 (pc)

Epicin ilmaispeleistä joskus napattu ja jäänyt pelaamatta, niin nyt kokeiltiin tällaista. En ole aikaisemmin Fallouteja pelannut, jäänyt vaan väliin, eikä postapocalytinen skene ole oikeastaan juurikaan mieleen, niin vaan jäänyt. Melkein sattumaa, että ilmaispeleistä edes nappasin. Kymmentä vuotta olen pitänyt rajana, että sen vanhempia en ota pelikirjastoon pölyttymään, mutta voi pojat, että tämä peli kannatti napata. Tämähän on yksinkertaisesti hyvä.

Tarinat ja peli muille varmasti tuttuja, niin niitä en ala tässä selittelemään, vaan ajatuksia yleensä. Peli on jopa ihan siedettävän näköinenkin. Ei tietenkään uusien pelien veroinen grafiikoiltaan, mutta todella positiivinen yllätys ikäisekseen. Ja pyörii kevyellä raudalla, läppärin ryzenin integroitu riittää vallan mainiosti, ja siihen nähden grafiikat upeita. Miten nykyään resursseja kuluukaan, kun koneissa hevosvoimia ja silti tökkii ja tämä pyörii perunaläppärillä kuin tyhjää vaan. Bugit kyllä vähän häiritsee, on kaatumisia desktoppiin ja nyt jäi operation anchoragessa kiinan pomo tavattua peli jumitukseen. Ja että osaa ärsyttää kun ammuskelee itsekseen. Dlc:t ei muutenkaan kanssa varsinaisesti oikein nappaa, ärsyttää kun jo heti alussa meni tutkimaan radiosignaalia ja sehän imaisi mothership zeta dlc:hen, josta ei paluuta. Olisi voinut jättää alussa väliinkin, meni vaan aikaa ja tuli vaan aivan liikaa hahmon kehitystä ja aseistusta varsinaiseen kampanjaan.

Mutta kokonaisuudessaan 30 tuntia takana, ja kyllä maistuu.

 

[Canni]

Far Cry 6 (PS5)

Far Cry sarjan pelit on tullut kaikki pelattua läpi (paitsi ykköstä, kun jäin jumiin hankalaan kohtaan lopussa, eikä vaikeustasoa saanut muutettua), niin tuli otettua nyt tämä kutonen testiin PS plus extran myötä. Todella nätti peli on PS5:lla.

Aseilla ampuminen tuntui kyllä alusta asti maukkaalta. Varmaan paras räiskintätuntuma tähän mennessä pelaamistani peleistä. Saattoi osasyy olla sekin, että olen FPS:ää pelannut lähinnä PC:llä, niin ohjaintuntuma on heti erilainen kun on tärinää sun muuta. Erilaisia asetyyppejä on tuttuun tapaan reilusti, sekä heitettävää kranaattia ja kalikkaa on enemmän kuin mitä resurssit antavat myöden kokeilla. Lisäksi on erikoisempia uniikkiaseita ja -reppuja, joiden kokeilu ja päivittely oli kyllä virkistävä uudistus. Pelityyliä saa muokattua lennosta loadouttien myötä ja meninkin enimmäkseen rambotyylillä, mutta stealthaus oli hauskaa myös.

Saman tien kyllä huomasi, miten iso pelialue on. Tehtäviä tulee lisää ja lisää, sekä karttaan avautuu paljon vallattavia alueita tai pienempiä tehtäviä. Tutkittavaa riittää sekä visuaalisesti että tekstimuodossa. Päätin jo varhaisessa vaiheessa, että jokaista checkpointia ja basea en rupea valtaamaan. Nytkin tuli jo kyllästyminen jossain 30-40h kohdalla, kun tekemisen määrä oli vain liikaa. Tein kuitenkin storyn 100%:iin lopulta. 55h siihen meni. Lopussa rupesi tuntumaan työltä ja halusin vain päästä pelaamaan jotain muuta. Hahmoihin ei meinannut syntyä tunnesiteitä, kun repliikit eivät tarjonneet mitään hirmu mielenkiintoista suurelta osaa ajasta.

Summa summarum, ehkä ristiriitaisin peli mitä olen pelannut. Toiminta oli huikeaa paikoin, mutta pelissä oli liikaa mittaa ja tarina ja hahmojen mielenkiinnottomuus laski kyllä pisteitä.

 

[Jumi]

Lies of P

Korealaisessa AAA-luokan Dark Souls/Bloodbornessa seikkailee ritarin sijasta Pinokkio. Pelasin kesällä demoa ja parin tunnin totuttelun jälkeen se alkoi maistua erittäin hyvin. Kokonainen peli on vielä näin 11 tunnin jälkeen oikein hyvä, enkä usko että taso tulee laskemaan. Kenttäsuunnittelu on hyvää ja 1800-luvun steampunk maisemat ovat kovin kauniita katsoa. Tämä traileri herätti kiinnostuksen vuosi sitten.

Taistelu on aluksi hankalaa ja demossa kuolin ensimmäiseen isompaan rivivihuun ainakin 10 kertaa, ennenkuin huomasin että tässä pelissä monet iskut kannattaa perfect blockata. Demon palautteen perusteella väistöstä on tehty hitusen parempi, mutta perfect block on edelleen se juttu mikä on pakko opetella viimestään toisessa pomossa. (Vinkkinä sanottava, että ei kannata vain näpäyttää blockia iskun osuessa, vaan nappia pitää pitää pohjassa vielä iskun osumisen jälkeen, koska se lisää aikaikkunan frameja)

Aseissa on terä(damage, ulottuvuus) ja kahva(liikkeet, statsien skaalus) ja niitä voi vaihdella vapaasti "bonfirellä". Pelasin alkupelissä rapierin kahvalla joka mahdollisti ulottuvat pistoiskut & vahvan iskukombon, teränä oli great swordin pitkä terä joka teki hyvin damagea, mutta se taisi lisätä myös vähän hitautta. Myöhemmin erilaisia aseita ja aseiden ominaisuuksia tulee paljon lisää ja tällä hetkellä huidon pitkällä "glaivella" jonka ladattu vahva lyönti syöksyy 5m päähän ja iskee lujasti. Oikein ilolla tulee etsittyä vihuja jotka vielä vähän aikaa sitten olivat hankalia.

Suurin valituksen aihe on pieni. NPC "kaverikeiju" vai mikä onkaan yrittää olla hauska intoilija, mutta päätyykin olemaan mukahauska ja rasittava. Haluttais valittaa myös aseiden päivityksestä, mutta tämä sama ongelma näyttää olevan ihan jokaisessa pelissä, niin totean vain, että se vähentään intoa kokeilla uusia aseita kun ne ovat level 0. Kuka keksisi jonkun uuden jutun aseiden päivityksen tilalle?

Tässä vaihessa 9/10 ja suositus.

 

[Heseman]

The Witcher 2: Assassins of Kings Enhanced Edition (PC)

Noituri Geraltin seikkailut Sapkowskin synkässä fantasiamaailmassa jatkuvat. Tällä kertaa sotkeudutaan salaliittoon, jossa joku tai jotkut murhaavat kuninkaita. Pelasin tämän itse asiassa kolme kertaa läpi, joista viimeisen insanityllä, jossa peli päättyy jos Geralt kuolee. Tiivisteltynä tämä ei ole sinänsä huono peli, mutta sellainen, no, välimallin peli.

Tarina saa alkunsa vankityrmästä ja tutoriaali kerrotaan takaumien kautta. Sen kummemmin spoilaamatta kässäri on hyvää, mutta kun peli on trilogian keskimmäinen niin tarina jää vähän ontoksi. Toki siinä on mukana juonittelua ja muuta, mutta kiitos Imperiumin vastaiskun, trilogioiden keskiosat jää aina ikään kuin kesken. Ääninäyttelykin on hyvää ja näyttelijöitä vaihdettu edellisestä osasta, mikä hieman pistää korvaan. Vähän lisää talenttia olisivat kyllä voineet hankkia, esimerkiksi yhdessä leirissä oli rivijannuilla sama ääninäyttelijä kuin johtajalla ja se pisti pahemmin korvaan. Asumukset eivät kuitenkaan valitettavasti tässä saaneet aikaan illuusiota elävästä kylästä, eka ja ainoa Flotsam oli jotenkin vähän hengetön. Muut mestat sitten olivat sotaleirejä tai muita vastaavia, missä nyt ei muutenkaan ole asutuksista kyse.

Pelipuolella on pistetty kaikkea uusiksi siellä täällä ykköseen verrattuna ja tämä on pelin isoimpia kompastuskiviä. Esimerkiksi nyrkkitappelut ovat nyt tylsää pikarämpyttely-QTE:tä. Ei se sinänäsä edellisessäkään kauhean syvällistä ollut, varsinkin kun keksi oikean lyöntiajoituksen, mutta tämä on vaan tylsää. Halusivat kai elokuvallisuutta näihin, mikä oli mielestäni väärä paikka. Myös joissakin pomotappeluissa on tätä rämpytystä, mutta niitä saa onneksi valikoista karsittua jonkin verran. Uutena minipelinä on kädenvääntö, mutta sekin on tylsää "pidä kursori liukuvan janan oikeassa kohdassa zzZZZzzZZzzzZ"... Eikä ollut edes vaikeaa, paitsi yhtä vastustajaa vastaan ja sekin mokoma huijasi. Noppapokeristakin saivat jotenkin tehtyä tylsemmän. Siinä on tällä kertaa nopat mallinnettu fyysisesti ja ne heitetään itse, jolloin on mahdollista vaikka heittää kaikki jorpakkoon.

CD Projekt sai muutenkin käsiinsä varmaan väärän muistino tai tulkitsivat sitä väärin, kun tässä on lisätty kaikkea mitä pelaajat eivät yleensä kaipaa. Isoin näistä on pakolliset hiippailuosuudet. Tai no pakollisia niistä ei tainnut olla kuin yksi ja siinäkin pystyi jatkamaan pelaamista jos tuli havaituksi, mutta kun pelimoottori kerran ei taivu tähän kunnolla niin miksi niitä piti tähän lisätä? Rihkaman kerääminen ja craftauskin on tässä isommin mukana. Taistelu on sentään parannettu, joskin on se vähän säätöä edelleen. Paras taktiikka on väistää vihollisen taakse ja lyödä selkään, sitten toistaa. Ei tämäkään erityisen syvällistä ole, mutta sentään edellisen muka-diabloa parempi. Vaikeammilla vaikeustasoilla on pakko pysyä liikkeessä ja pitää suojaava quen-taika päällä koko ajan, muuten tulee noutaja aika äkkiä. Osa pomomatseista oli ekalla kerralla aika tuskaa, pahimmat oli ykkös- ja kolmoskappaleissa. Niissä pääsi muutama ärräpää, mutta seuraavalla keikalla kun väänsin hardille niin meni jo huomattavasti paremmin. Kolmas pelikierros insanityllä olikin sitten suhteellisen helppo, vaikka siinäkin muutama vaaranpaikka oli. Pari kertaa näytti siltä, että Geraltilta olisi mennyt kaikki terveys, mutta joko sitä oli millin sadasosa jäljellä ennen kuin painoin esciä ja latasin tai sitten peli vain ei ollut ehtinyt rekisteröimään kuolemaa. No, parempi mulle, sain jatkettua peliä. Peli siis ilmeisesti poistaa insanityllä kaikki siihen pelikierrokseen liittyvät tallennukset jos kuolee.

Tässä oli siis jotenkin otettu kokeiluun vähän kaikenlaista vaihtelevin tuloksin. Ohjauskin tuntui kovin padille suunnitellulta, vaikka toki ensin PC:lle ilmestyikin. Vaikka kaikki pystitkin tuli kerättyä niin en tätä kyllä voi kuvailla kuin sarjan huonoimmaksi, toki ei siis varsinaisesti huono peli. Kolmonen tarvinee ottaa työn alle jossain kohtaa, se vaan on sellainen mammutti, että pitää ensin henkisesti valmistautua. Ja muutenkin kolmen pelikerran jälkeen kaipaan vähän taukoa Geraltista.

 

[Raxama]

Pelasin tämän itse asiassa kolme kertaa läpi, joista viimeisen insanityllä, jossa peli päättyy jos Geralt kuolee. Tiivisteltynä tämä ei ole sinänsä huono peli, mutta sellainen, no, välimallin peli.

Mua jokseenkin aina vähän huvittaa se, että tullaan siihen lopputulokseen et peli on aika keskiverto eikä varsinaisesti edes kovinkaan hyvä, mut se on silti pelattu useampaan otteeseen läpi. Ei sinällänsä et tossa mitään väärää on, onpahan ainakin hyvä käsitys siitä mitä on pelannu. Mut itellä heräis vaan se kysymys et olisinko halukas käyttämään keskivertopeliin sen verran paljon aikaa et sen pelaisin edes toistamiseen läpi, saatika useammin?

W2 ei toki mun muistikuvien mukaan kovin pitkä ollu, mut ei nyt lyhyimmästäkään päästä et aikaahan tohonkin menee. En ite juurikaan siitä mitään muista, kun viimeks pelannu noin kymmenisen vuotta sitten, mut kuitenkin.

 

[Heseman]

Mua jokseenkin aina vähän huvittaa se, että tullaan siihen lopputulokseen et peli on aika keskiverto eikä varsinaisesti edes kovinkaan hyvä, mut se on silti pelattu useampaan otteeseen läpi. Ei sinällänsä et tossa mitään väärää on, onpahan ainakin hyvä käsitys siitä mitä on pelannu. Mut itellä heräis vaan se kysymys et olisinko halukas käyttämään keskivertopeliin sen verran paljon aikaa et sen pelaisin edes toistamiseen läpi, saatika useammin?

W2 ei toki mun muistikuvien mukaan kovin pitkä ollu, mut ei nyt lyhyimmästäkään päästä et aikaahan tohonkin menee. En ite juurikaan siitä mitään muista, kun viimeks pelannu noin kymmenisen vuotta sitten, mut kuitenkin.

Ymmärrettävää kyllä, en itsekään kaikkia pelejä jaksa montaa kertaa läpi vetää, varsinkaan nykypäivänä. Tässä kuitenkin päätin kerätä pystit, mikä ajoi tähän kolmeen kierrokseen. Viimeinen oli itse asiassa (suhteessa) varsin nopea, kun skippasi lähes kaiken dialogin. Taisi olla reilusti alle 10 h.

 

[Jumi]

The Witcher 2: Assassins of Kings Enhanced Edition (PC)

<snip>

Kolmonen tarvinee ottaa työn alle jossain kohtaa, se vaan on sellainen mammutti, että pitää ensin henkisesti valmistautua. Ja muutenkin kolmen pelikerran jälkeen kaipaan vähän taukoa Geraltista.

Witcher 3 on kyllä iso, mutta niiiiiin hyvä. Pelailee vain rauhassa menemään ja keräilee Gwent-kortteja. Kumpikin edellinen osa jäi mulla kesken, enkä oikein pitänyt kummastakaan, mutta kolmososa vei kyllä mennessään. Etenkin Hearts of Stone DLC oli jotain uskomatonta.

Se käyttää muuten edellisten osien tallennuksia, ja jos niitä ei löydy niin eräs NPC kyselee edelliset tapahtumat "tutoriaalialueen" jälkeen. "Tapoitko sen yhden tyypin?" "Joo tapoin.", vastasin sen kummemmin miettimättä. No, sitä tunnettua heppua ei näkynyt sitten koko pelissä!

Sain myös kaikista huonoimman lopun, ja se oli oikeasti niin huono, että piti pitää parin päivän tauko ennen lisäreiden aloittamista.

 

[Heseman]

Witcher 3 on kyllä iso, mutta niiiiiin hyvä. Pelailee vain rauhassa menemään ja keräilee Gwent-kortteja. Kumpikin edellinen osa jäi mulla kesken, enkä oikein pitänyt kummastakaan, mutta kolmososa vei kyllä mennessään. Etenkin Hearts of Stone DLC oli jotain uskomatonta.

Se käyttää muuten edellisten osien tallennuksia, ja jos niitä ei löydy niin eräs NPC kyselee edelliset tapahtumat "tutoriaalialueen" jälkeen. "Tapoitko sen yhden tyypin?" "Joo tapoin.", vastasin sen kummemmin miettimättä. No, sitä tunnettua heppua ei näkynyt sitten koko pelissä!

Sain myös kaikista huonoimman lopun, ja se oli oikeasti niin huono, että piti pitää parin päivän tauko ennen lisäreiden aloittamista.

Juu, importtasin tähän kakkoseenkin ykkösestä tallennuksen. Siinä saa sen parhaan panssarin ja miekat heti alussa käyttöön, toki nerffattuna, että uusille varusteillekin olisi käyttöä.

Ja myös mulla tuli ekalla kerralla se huonoin loppu Se oli kyllä aika masentava...

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit osa 34. Kaikki alle kolmetuntisia välipaloja.

Out of Line

Vetelä pulmatasohyppely. Jonkunmoisessa scifimaailmassa vaeltavalla robotilla on keihäs, jonka voi heittää seinään astinlaudaksi ja jolla voi aktivoida nappeja. Idea ei ole kovin kummoinen, eivätkä pulmatkaan. Taidetyyli on mitäänsanomaton vesivärimaalaus. Tarina on tuttua huttua: teknologia paha, luonto ja söpöt metsäneläimet hyvä. Eikä kukaan tietenkään pukahdakaan. Kiinnostavaan tarinankerrontaan nyt vain tarvitaan sanoja.

Kestoa on kaksi tuntia, mutta peli ei ole oikein senkään ajan arvoinen. Jos ei ole mitään muuta tekemistä niin kyllä tällä aikansa saa kulumaan. Kehnompaakin on nähty, mutta paljon parempia ilmaispelejä tursuaa nykyään ovista ja ikkunoista.

Forest Quartet

Tunnelmallinen, melankolinen pulmapeli. Bändin laulaja on kuollut ja pelaaja ohjaa tämän haamua, joka auttaa jäljelle jääneitä soittajia pääsemään yli menetyksestään. Tarina on vähän tekotaiteellinen mutta ei ärsyttävä. Se vaikuttaa perustuvan tositapahtumiin ja lopputekstit varmistavat asian. Forest Quartet on selvästi merkinnyt paljon tekijöilleen. Pulmat on läpijuostavia.

Saavutukset pilaavat tunnelman, jos ne pitää päällä. Epic ilmoittaa joka virstanpylväästä hilpeällä kilahduksella ja isolla ilmoitusikkunalla. Se on ärsyttänyt ennenkin, mutta nyt kilinästä oli pakko päästä eroon. Tämä on jonkun muistopeli! "Turpa tukkoon" -nappulaa ei ollut onneksi vaikea löytää. (Shift + F3 -> Ratas -> Do not disturb.)

Peli ottaa komentoja vastaan, vaikka sen ikkuna ei ole valittuna. Alt-täbbäsin tekemään muistiinpanoja, ja huomasin että peli vilisti pitkin taukovalikkoa aina kun painoin WASDeja tai välilyöntiä. Toisessa ohjelmassa. Peli säätää grafiikka-asetuksia päin persettä sitä mukaa kuin kirjoitan tätä lausetta.

DARQ

Jännä kauhupulmailu. Näyttää tasohyppelyltä, mutta päähahmo ei osaa hypätä. Seinille sen sijaan kiipeillään koko ajan. Pulmat ei ole kovin vaikeita, mutta tyydyttäviä ratkoa kylläkin. Peli on nätti samalla timburtonimaisella tavalla kuin vaikka Little Nightmares. Musiikkia ei juuri ole, mutta äänimaailma on todella hienosti tehty.

Teemana on painajaiset. Tarinaa ei käytännössä ole, päähahmo vain harhailee unesta toiseen. Kauhu on suurimman osan ajasta hyytävää, painostavaa tunnelmaa, joka todella tuo mieleen pahat unet. Säikyttelyä on jonkin verran ja niihin liittyy äkkinäisiä liikkeitä ja valoja, mutta päin näköä ei hyppää missään vaiheessa mitään. Aidosti pelottava DARQ on vain yhdessä, aivan kaameassa kohdassa. Siinä pitää ratkaista yksinkertainen sokkelo. Tiedätte kun tiedätte.

Lisäreissä on vähän vähemmän kauhua, mutta pulmien hankaluutta on ruuvattu ylöspäin. Niissä joutuu käyttämään päätään.

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)
Kyllä, se ensimmäinen.

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen.

Assassin's Creed: Brotherhood (PC)
Ei ehkä ihan niin hyvä kuin muistin, mutta erityisesti nyt huomaa kuinka paljon hiotumpi idealtaan tämä on kuin kaksi edellistä.

Sarjan neljäs osa
Assassin's Creed: Revelations (PC)
Kaiken kaikkiaan aika vähän uutta tässä kuitenkaan on, "sitä samaa vähän hiotumpana".

Assassin's Creed III (PC)
Desmondin tarinan päätös. Edelliseen osaan verrattuna tässä on jo merkittävästi uudistuksia mutta toisaalta sitten paljon bugisempana. Tähän mennessä ongelmallisin peli ollut pelata.

Assassin's Creed IV: Black Flag (PC)
Ykkösen jälkeen se omaan makuun huonoin AC. Millään tavalla ei vie tuota itse AC:n perusmekaniikkaa eteen päin, kaikki on nähty edellisistä peleistä. Jopa laivastotaistelu oli mielekkäämpää kolmosessa kuin tässä. Kaikessa kuitenkin paistaa 'leikkaa ja liimaa' ja muutenkin fiilis, että tämä on halvalla tehty spin-off eikä täysverinen jatko-osa.

Assassin's Creed: Rogue (PC)
Kokonaisuutena kuitenkin jotenkin mieluisampi itelle kuin tuo Black Flag, ehkä juurikin sen takia, että laivastotaistelu on jouhevampaa, tekeminen vähän monipuolisempaa ja paikat on karvan verran parempia kuin satunnaiset saaret Black Flagissa.

Assassin's Creed: Unity (PC)
Sarjan kahdeksas osa ja paluu juurille. Tällä kertaa paikkana Pariisi ja miten upea se onkaan. Kaikkien noiden puskissa juoksenteluiden ja merien jälkeen on mukava palata takaisin hyvin tehtyyn mielenkiintoiseen kaupunkiin ja onhan tämä selkeä upgrade monin puolin. Pelillisesti otetaan monia harppauksia eteen päin ja muutama taaksepäinkin.

Assassin's Creed: Syndicate (PC)
Tämän tyylin viimeinen AC peli ennen tulevaa Miragea. Ehkä hieman kyllästyminen iski taas tässä vaiheessa, eikä sinällään yllätänyt. En jotenki odottanut tän pelin pelaamista kovinkaan hirveästi.

Pelillisestihän tämä on kuitenkin ehkä se mukavin pelattava. Värkkejä on sopivasti, Batmanilta on lainattu vaijerikone ja tehtävät on jopa osittain ihan mielekkäitä. Alueita vallataan ja kaupungissa on erinnäköistä tehtävää ympäriinsä. Valitettavasti tehtävät ovat kuitenkin edelleen varsin itseään toistavia ja näin uudella peluukerralla jätin kyllä kaikki kilpa-ajot ja kehätappelut kokonaan tekemättä. Mukavinta oli nuo pienelle korttelille sijoittuvat salamurhaus ja vapautustehtävät, joissa sai valita itse tulokulman ja tehdä ruumiita tasan niin paljon kuin uskalsi.

Toisaalta pelillisesti tämä on yksi helpoimmista AC:sta, apuvälineistä heittopuukko ja pistooli ovat varsin nopea tapa päättää kaikkien vastustajien päivä, joten välillä voi käydä itseään korkeammillakin alueilla varsin helposti tekemässä tehtäviä. Vaijerivärkki mahollistaa nopean paon katolle ja vaikka kadun toiselle puolelle, joten kuolema on herkässä korkeintaan ihan ensimmäisten tasojen aikana.

Graafisesti peli oli yllättäen pettymys, jotenki muistin että tämä olisi hienon näköinen, mutta olikin vähän pliisu. Unityyn verrattaen väkimäärä on pienempi. Lontoo toki on hienon näköinen, mutta jotenkin kulissifiilis siitä jäi ja varsinki kärryillä ajelu(tehtävissä) teki sen vaikutuksen, ettei paikat jääneet mieleen vaikka kuinka keräilin tavaroita ympäriinsä ihan vain fiilistelyn vuoksi.

Ekonomia tässä kusee pahasti, parhaat tavarat saa heti ku levelit antaa myöten ja skilli-kehityskin tuntui varsin nopealta, varmaan semmonen kolmasosa pelistä meni parhaat varusteet päällä maksimiskilleillä. Tavaroiden laittaminen pääasiassa levelin taakse on vähän hassu ratkaisu. Kosmeettisesti myös tavarat on melko cosplay tavaraa, eikä mitenkään uskottavia enää millään tavalla. Näyttävyys(salamurhaajalla) tuntui olevan se pointti.

Kuitenkin helposti sellainen peli sarjassa, että voi suositella jos ei koko sarjaa ole pelannut. Tästä on sinällään helppo lähtä liikkeelle, taustajuoni ei juuri häiritse ja pelattavuus on kuitenkin ihan kiva. Muistuttaa myös hieman GTA:ta 1800-luvulla, joten varmasti siinäkin mielessä helpommin lähestyttävä. Kyllähän tätä kuitenkin mielummin pelaa kuin GTA5:sta, hauskempaa tuolla on pyöriä ku katella jotain geneeristä amerikkakaupunkia.

 

[razertec]

The Last Of Us Part 2

PS5:lle hommasin tuon ja on kyllä ollut sunnuntaipelailijalle mahtavaa tykitystä. Muutamia tunteja viikossa tulee pelattua muttta on todella koukuttava. Kohta tarinaa jo 30h pelattu normal vaikeustasolla. Välillä saa miettiä etenemistä ja hiiviskelyä löytyy sopivan verran ainakin itselleni.
Todellinen laatutuote. Käsikirjoitukseen ja pelimekaniikkaan on panostettu. Täytyy toivoa tästä sitä PS5 remastered versiota

 

[Raxama]

Täytyy toivoa tästä sitä PS5 remastered versiota

Joutuu melkeen vähän kysymään, että miksi? Peli pyörii tasasella 60fps PS5:llä ja näyttääkin vielä hyvältä. Eikä mun mielestä pelimekaniikkoihin tai tarinaan tarvi muutoksia tehdä, niin mitä varsinaisesti tollanen remastered versio tarjoais?

 

[Hulikopteri]

Joutuu melkeen vähän kysymään, että miksi? Peli pyörii tasasella 60fps PS5:llä ja näyttääkin vielä hyvältä. Eikä mun mielestä pelimekaniikkoihin tai tarinaan tarvi muutoksia tehdä, niin mitä varsinaisesti tollanen remastered versio tarjoais?

Vaikka en usko että tulee tapahtumaan, mutta joku dlc voisi olla kova ja tottakai sitten samassa paketissa dualsense ominaisuudet yms. Kunhan ei maksaisi ihan älyttömästi.

 

[Nathorr]

Grand Theft Auto IV
Todella harvoin pelaan pelejä uudestaan läpi. Pelasin tämän ensimmäisen kerran pian PC-julkaisun jälkeen n. 14 vuotta sitten. Rupesin pelaamaan uudelleen, sillä multa jäi aikanaan pelin toinen DLC kesken. Parempi rykäistä siis koko paska uusiksi maaliin. GTA on ollut Vice Cityn ja San Andreaksen julkaisun ajoista lähtien mun lempipelisarja. Pidän tätä pelisarjaa aina mittarina muille peleille. Ensireaktio pelistä oli, että tämä jos joku oli kyllä aikaansa edellä. Upea maailma, aika smuutti pelattavuus, hyvät hahmot ja mitä ikinä. Pelin edetessä ikä alkoi kuitenkin näkymään. Grafiikat eivät olleetkaan niin hyvät mitä muistin, pelattavuus oli selvästi kankeampaa kuin uusimmissa kolmannen persoonan peleissä ja tehtävätkin olivat harmittavan yksinkertaisia. Pelin lopputehtävät sekä paljon kehuttu Three Leaf Clover olivat jokainen paljon kömömpiä mitä muistot väittivät. Ei mitään, peli on julkaistu 2008, näin se menee. DXVK:lla pahimmat tekniset huolet olivat viimein historiaa, vaikkakin tekstuurien välkkymisiä näkyi edelleen silloin tällöin. Erittäin hyvä, mutta vähän alkaa ikä painamaan. Aikanaan helppo 5/5, mutta nykymittapuulla joudun pudottamaan arvosanaksi 4/5.

Modasin peliä tämän oppaan mukaisesti, eli Fusion Fix, DXVK, FPS rajoitettu pelissä 60 ja cut sceneissä 48, commandline.txt-tweakit, ReShade SMAA, HD Radio Station Icons ja Sweet Autumn.

Grand Theft Auto IV: The Lost and Damned
Tämä edustaa sitten sitä hyvää DLC:tä. Samaa kuin emopeli, mutta tutussa ympäristössä, uudella hahmolla ja eri näkökulmasta. Vähän uusia aseita ja mekaniikkoja virkistykseksi, mutta ei mitään pakollista tai kurkusta alas työnnettyä. Kiva päästä larppaamaan prätkäjengiläistä. Kiitos myös siitä, että siirtymät tehtävien sisällä ja välillä eivät olleet mahdottoman pitkiä. Näin tuli oikeasti ajeltuakkin, eikä vain hypättyä taxin kyytiin. Kyllä tää kannattaa pelata, kun nykyään kuuluu The Complete Editioniin. Sama 4/5.

Grand Theft Auto: The Ballad of Gay Tony
Kuten todettua, GTA on mun kaikkien aikojen lempipelisarja. Yli 10 vuoden odottamisen jälkeen sain vihdoin korjattua sen vääryyden, jonka joku bugi aikanaan esti: läpäisin GTA IV:n toisen DLC:n. Huvittavinta tässä oli se, että tämä oli ehkä emopeliäkin parempi. Tässä oli ripaus sitä sekopäisyyttä, joka emopelistä ja ekasta lisäristä puuttui. Peli itsessää on sama, mutta jotenkin fiilis oli eri. Kontrastiero päähahmon ja Gay Tonyn välillä oli myös huima. Pidin Luis Lopezista paljon ja hänestä olisi mieluusti kuullut enemmänkin. Tämä peli viimeistään antoi askelmerkit GTA V:lle. Samat tekniset ongelmat kuin aiemmissa, mutta arvosana parempi: 5/5.

Grand Theft Auto V
GTA-sarjan toistaiseksi viimeisin osa tuli läpäistyä myös toista kertaa, ja jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Muistan edellisellä kerralla pitäneeni tästä enemmän kuin nyt, mutta toisaalta pelin juonesta en muistanut mitään. Peli on teknisesti erinomainen ja pyörii PC:llä hyvin. Ajaminen, liikkuminen ja ampuminen tuntuu paremmalta kuin edeltäjässä. Mutta sisältä peli on vähän ontto. Kolmesta päähahmosta keneenkään ei kiinny vastaavalla tavalla kuin nelosessa. Juoni on vähän tylsä ja paljon pyöritään heistien ympärillä, jotka ovat ilmeisesti pelin Online-moodissakin isossa osassa. Pahikset on tylsiä ja pitkään luulin, että FIB-agentti ja miljardööri ovat sama henkilö. Maailma on aika kaunis, mutta harvaan paikkaan pääsee sisälle. Tehtäviä kaupungin ulkopuolella on liian vähän ja sitä aluetta ei jostain syystä kiinnosta tutkia enempää. Päältä kaunis ja hyvin toimiva, sisältä tuhnu. Arvosanaksi 3/5, joka on hämmentävän vähän lempipelisarjani pelille.

 

[Jumi]

Lies of P

Korealaisessa AAA-luokan Dark Souls/Bloodbornessa seikkailee ritarin sijasta Pinokkio. Pelasin kesällä demoa ja parin tunnin totuttelun jälkeen se alkoi maistua erittäin hyvin. Kokonainen peli on vielä näin 11 tunnin jälkeen oikein hyvä, enkä usko että taso tulee laskemaan. Kenttäsuunnittelu on hyvää ja 1800-luvun steampunk maisemat ovat kovin kauniita katsoa. Tämä traileri herätti kiinnostuksen vuosi sitten.

Taistelu on aluksi hankalaa ja demossa kuolin ensimmäiseen isompaan rivivihuun ainakin 10 kertaa, ennenkuin huomasin että tässä pelissä monet iskut kannattaa perfect blockata. Demon palautteen perusteella väistöstä on tehty hitusen parempi, mutta perfect block on edelleen se juttu mikä on pakko opetella viimestään toisessa pomossa. (Vinkkinä sanottava, että ei kannata vain näpäyttää blockia iskun osuessa, vaan nappia pitää pitää pohjassa vielä iskun osumisen jälkeen, koska se lisää aikaikkunan frameja)

Aseissa on terä(damage, ulottuvuus) ja kahva(liikkeet, statsien skaalus) ja niitä voi vaihdella vapaasti "bonfirellä". Pelasin alkupelissä rapierin kahvalla joka mahdollisti ulottuvat pistoiskut & vahvan iskukombon, teränä oli great swordin pitkä terä joka teki hyvin damagea, mutta se taisi lisätä myös vähän hitautta. Myöhemmin erilaisia aseita ja aseiden ominaisuuksia tulee paljon lisää ja tällä hetkellä huidon pitkällä "glaivella" jonka ladattu vahva lyönti syöksyy 5m päähän ja iskee lujasti. Oikein ilolla tulee etsittyä vihuja jotka vielä vähän aikaa sitten olivat hankalia.

Suurin valituksen aihe on pieni. NPC "kaverikeiju" vai mikä onkaan yrittää olla hauska intoilija, mutta päätyykin olemaan mukahauska ja rasittava. Haluttais valittaa myös aseiden päivityksestä, mutta tämä sama ongelma näyttää olevan ihan jokaisessa pelissä, niin totean vain, että se vähentään intoa kokeilla uusia aseita kun ne ovat level 0. Kuka keksisi jonkun uuden jutun aseiden päivityksen tilalle?

Tässä vaihessa 9/10 ja suositus.

...jatkoarvostelu läpipeluun jälkeen. Kohta on myös NG+ läpi, ja vertailuksi sanottava, etten Dark Soulseissa koskaan aloita uutta kierrosta heti seuraavana päivänä.

Lies of P on erittäin hyvä, ja hyvin tehty peli.

Hyvin tehdyllä tarkoitan viimeistelyä ja kaikkia pikku juttuja mitä sieltä löytyy. Sieluja eli ergoa esim. saa paljon myös inventaarioon, eli kuollessa ei menetäkkään kaikkea. Tuohan on suolseissakin nykyään mutta tässä se näkyy paremmin, ja lukemattomat kerrat on tullut otettua inventaario ergoilla tasoja ennen uutta aluetta. (Säästä pomoergot! niillä saa aseita tai amuletteja pian alkupelin jälkeen)

Taistelu on hyvää kuten kuuluu. Jos tarkkoja ollaan niin se ei lainaa soulseja, vaan Team Ninjan (Nioh) Wo Longia joka on Steam arvosteluista huolimatta (pelaajat eivät päässeet ekaa pomoa) myös erittäin hyvä peli. Soulseista se eroaa siinä ettei pelkkään väistelyyn voi luottaa, vaan pitää myös käyttää parryä. Wo Longissa parryn oli elinehto, jonka jälkeen pomoa pystyi vasta kurittamaan kunnolla, mutta Lies of P ei ole yhtä ehdoton. Kesällä julkaistun demon pelaajapalautteen jälkeen he lisäsivät oikean kuperkeikka dodgen 50cm hypähdyksen sijaan ja nyt toimii myös väistelytaktiikka.

Erityismaininta vielä sille että aseet on jaettu terään ja kahvaan, terä määrää damagen ja kahva määrää liikkeet. Molemmilla on myös "sinisiä pylpyröitä" kuluttava oma erikoisliikkeensä, johon itse yritin valita jotain pitkälle iskevää jolla sai isot rivivihut staggeroitua tilaisuuden tullen. Niitä voi ja vaihdella vapaasti bonfirellä/stargateilla. Kun asetta päivittää, niin siinä päivitetään terää, eli siihen +6 great pike voi koittaa laittaa tikarin nopeasti pistävän kahvan.

Kerroin jo tuolla pelin omassa ketjussa, että tarina ei jostain syystä iskenyt niin kovasti mitä soulseissa. Niiden lorevideoita katselen viikko tolkulla ja opin kaikkea pientä, kun sellainen aina 3 vuoden välein julkaistaan... Tässä tarina oli kai sekoitus mystiikkaa ja selkeää etenemistä, eikä se toiminut minulle. Ei kerta kaikkiaan kiinnostanut mitä kukakin NPC selittää. Loppupuolella vain pari NPC:tä saivat mielikuvituksen laukkaamaan, ja pidän sitä kyllä ennätyshuonona hommana, koska peli oli muuten niin hyvä! Miksi valehtelemista ei käsitelty tarkemmin? Gameplayn perusteella oletin pelin selittävän minulle myös:
Miksi ihmiset ajattelevat valehtelun huonona asiana?
ja
Miksi ihmiset silti valehtelevat?
Taas pitää mennä lukemaan Hännikäistä. EDIT: Tai siis hänen suomentamia pätkiä entisaikojen viisaista filosofeista, ne jutut ei ole vanhentunu pätkäkään, vaikka kehitys kehittyy ja kaikki luulee olevansa viisaampia mitä 200v sitten.

Uudelle kierrokselle motivaattoreina toimivat totuus/valehtelu valinnat, ja oli aika selvää etten kuullut ekalla kierroksella kaikkea. Myös nukkejen puheen käännöslaite kiinnosti, ja toisella kierroksella saa selvää mitä ne pomot selitää.

Arvosana pysyy 9/10. Erittäin hyvä, mutta vaikea siinä mielessä, että ei kerta kaikkiaan voi lyödä silloin kun luulee tilanteen tulleen.
Jatko-osalle kova odotukset kun sitä lopputekstien jälkeen vihjattiin.

 

[perato]

Grand Theft Auto V
GTA-sarjan toistaiseksi viimeisin osa tuli läpäistyä myös toista kertaa, ja jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Muistan edellisellä kerralla pitäneeni tästä enemmän kuin nyt, mutta toisaalta pelin juonesta en muistanut mitään. Peli on teknisesti erinomainen ja pyörii PC:llä hyvin. Ajaminen, liikkuminen ja ampuminen tuntuu paremmalta kuin edeltäjässä. Mutta sisältä peli on vähän ontto. Kolmesta päähahmosta keneenkään ei kiinny vastaavalla tavalla kuin nelosessa. Juoni on vähän tylsä ja paljon pyöritään heistien ympärillä, jotka ovat ilmeisesti pelin Online-moodissakin isossa osassa. Pahikset on tylsiä ja pitkään luulin, että FIB-agentti ja miljardööri ovat sama henkilö. Maailma on aika kaunis, mutta harvaan paikkaan pääsee sisälle. Tehtäviä kaupungin ulkopuolella on liian vähän ja sitä aluetta ei jostain syystä kiinnosta tutkia enempää. Päältä kaunis ja hyvin toimiva, sisältä tuhnu. Arvosanaksi 3/5, joka on hämmentävän vähän lempipelisarjani pelille.

Pari vuotta sitte otin itsekkin uudelleenpeluun tuosta ja oli kyllä sama ongelma, että luulin niiden olevan sama henkilö liian pitkään =D. Muutenkin kyl voisin lyödä nimen alle tohon arvosteluusi.

 

[Heseman]

Star Wars Jedi: Survivor (PC, EA Play Pro)

Jedi Souls II on lisää sitä samaa paremmilla mutta myös raskaammilla grafiikoilla.

Cal Kestiksen matka galaksissa jatkuu. Cal on siis Star Wars -jedi (erotuksena kaikista muista jedeistä), joka selvisi Käsky 66:sta muutamien muiden Star Wars -jedien tavoin ja toimii pelin alussa yhden miehen vastarintana, sitten aletaan etsiä kadonnutta Star Wars -jedien Tandalorr-planeettaa. Juonesta en sen enempää mainitse mm. koska se on hyvin yhdentekevä. Monesti unohdin, että mitä oikein olin tekemässä pääjuonessa ja miksi. Sama koskee hahmoja, ne ovat yhtä kiinnostavia kuin pahvilaatikot, enkä ole kissa.

Sitten teknistä löpinää. Pelissä on siis todella hienot grafiikat, mutta se on myös hyvin raskasta. Pelasin telkkarista padilla eli resoluutiona 4K, eikä se pyörinyt natiivina kuin noin 30 FPS. Grafiikka-asetusten laskulla ei ollut merkittävää vaikutusta, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi käyttää FSR-skaalausta. 4K:lla FSR Quality on siis käytännössä ylösskaalattu 1440p ja se pyöri siinä 50-60 FPS, kunhan laski asetukset high'lle, tekstuurit toki epicillä. Tein tuossa lopuksi jopa kuvalaatuvertailua ja pysäytyskuvassa 4K:lla FSR Quality oli hiukan parempi kuin natiivi. Kyllä, luit oikein. En tiedä, luoko pelin oma temporaalinen antialiasointi tekstuureista suttua vai mistä johtui mutta testasin tätä useampaan kertaan ja päädyin aina samaan lopputulokseen. Toki kun telkkari on parin metrin päästä niin ei eroa juuri huomaa, mutta kun peli pyörii paremmin ja näyttääkin hieman paremmalta FSR päällä niin miksei sitä siis käyttäisi. Toki kuvanlaatu pitää arvioida joka pelin kohdalla erikseen, mutta tätä "4K:lla FSR/DLSS Quality" pidetään käsittääkseni parhaana skaalauskuvanlaatuna. Liikegrafiikkahäröjä oli joitakin esimerkiksi hississä, mutta niitä oli myös kun FSR:n kytki pois päältä niin paha siinä arvioida mista ne johtui.

Entäs sitten se pelattavuus? No se oli ihan jees. Paikkoja ja tutkittavaa riittää sekä sivutehtäviä eli huhuja, joita en jaksanut kuin muutaman ja nekin jos sattui olemaan sopivasti reitillä. Tasohyppelyseinäjuoksuakin riitti, mutta se pysyi siedettävällä tasolla. Jollain kyllä tosin on joku seinäjuoksufetissi siellä Respawnilla... Pelasin Jedi Masterilla eli toiseksi vaikeimmalla ja se oli enimmäkseen ihan sopiva tällaiselle Souls-veteraanille. Puolisen tusinaa kohtaa tosin oli, joissa meni tunti tai enemmän. Näistä yksi oli sivutehtävän bossi ja yksi pääjuonen vihollisaalloista koostuva kohtaus, joka tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan ja lopuksi laitettiin ärsyttävä duo vielä vastaan. Tällaisia pitkiä aaltoja ilman tallennusmahdollisuutta alkoi pelin loppupuolella olla muutekin vähän liikaa. Lisäksi yksi juonen pomomatsi kesti varmaan yli puolitoista tuntia (ei loppari) mutta sanotaanko, että se oli ihan asiallista siinä kohtaa. Lisäksi se ei tuntunut ylinopealta sähellykseltä niinkuin muutamat muut pomomatsit, vaikka siinä kestikin.

Pidin ykköstä tasaisen harmaana ja tämä on jatkoa sille. Pelattavuus ihan jees, mutta umpitylsät hahmot ja juoni vetävät pisteitä alas. Ykkösen juoni ehkä snadisti parempi. Kyllä tämän silti läpi jaksoi pelata ja EA:n omalla gamepassilla ei maksanutkaan paljoa, vaikka siinä kallimmaassa versiossa (14,99 €/kk) olikin. Pääosanäyttelijä taisi jo paljastaa, että kolmosta ollaan tekemässä ja kai sekin tule aikanaan pelattua.

 

[Kan Dee Dokata]

Pelailen välillä sellaisia pelejä, jotka syystä toisesta ovat jääneet pelaamata mutta jotka kuitenkin ovat aina kiinnostaneet tai sitten vuosikymmenien saatossa muuten vain unohtuneet.

Indiana Jones and The Fate of Atlantis on nyt ollut kierrossa. Olen sen kyllä aikoinani pelannut, mutten siitä muistanut enää mitään. Aika on taas tehnyt tehtävänsä. On kyllä tosin hyvin mielenkiintoista nähdä, miten yksinkertaisia ja lyhyitä pelit 90-luvulla olivat. Kontrasti on valtava, kun vuosien saatossa on tottunut jos jonkinlaisiin avoimen maailman viritelmiin.

Peli on järjettömän lyhyt, erittäin yksinkertainen, mutta tunnelmaltaan ja vitseiltään ihan onnistunut. Nykymaailmassa peli tuntuu tosin jo niin yksinkertaiselta, lyhyeltä ja jopa tyhjältä edes 90-luvun tekeleeksi, että se tuntuu enemmän rahastukselta kuin intohimoprojektilta, joka taas paistaa Monkey Island 1 & 2 -peleistä. Lapsena peli näytti ja kuulosti joltain ihan maagiselta.

Vaikka kuulostan negatiiviselta, pidän kuitenkin 90-luvun pelisuunnittelusta enemmän kuin nykymenosta. Silloin oli hyvää se sama, mitä vähän nyt kritisoinkin. Tarinat olivat tiiviitä pakosta, eikä niihin tarvinnut työssä käyvän tyypin käyttää kymmeniä ja kymmeniä tunteja päästäkseen ne läpi.

Jatkan silti nostalgian värittämän menneisyyteni tuhoamista edelleen samalla innolla, koska ei tämä nyt kamalaakaan ole. Monkey Islandit varmasti käyn pian läpi uudelleen viidennen kerran nostalgialasit säilyttäen, koska ne nyt vain ovat niin hyviä, varsinkin alkupäästä.

 

[Refloni]

Venetica

Hurmaavalla tavalla huono ARPG kultaiselta nolkytluvulta. Fantasia-Venetsiaan sijoittuvassa pelissä harjoitetaan nekrofilmantiaa ja kaadetaan hallitusta. Taistelu on siedettävää, se perustuu hotbar-taitojen käyttöön ja hyvin lievästi darksoulsmaiseen kuperkeikkamäiskintään. Grafiikat ovat kulmikkaat mutta taidetyyli kantaa peliä. Kehitystiimi on tehnyt hyvää työtä vähillä resursseillaan. Itse asiassa pelissä on samaa karua charmia kuin ensimmäisessä Witcherissä.

Nekromantia on hauska teema roolipelille. Taikuus ei ole mitään perus tulipalloa ja salamaa, vaan vihollisen kimppuun usutettavia korppilaumoja ja kuolleiden kanssa keskustelua. Tarina on kehno mutta persoonallinen. Pahikset käkättävät ja pyörittelevät viiksiään, ysäriltä karannut goottityttö-sankaritar esittää kovista ja surkea ääninäyttely naurattaa. Rakkaudella tehdyn pelin tunnistaa kyllä.

Kävin muuten pelikertojen välillä oikeassa Venetsiassa. Likainen, ahdas ja kallis turistirysä, en suosittele. Kaupunkiin kannattaa mieluummin tutustua Veneticaa pelaamalla. Se on pelissä täsmälleen samanlainen kuin tosielämässä. Trust me bro.

John Wick Hex

Vuoropohjainen räiskintä, jossa idea on tanssahdella ruudusta toiseen ja suojasta suojaan lanaten laumoittain vihollisia. Jokainen toiminto vie tietyn verran aikaa ja ruudun yläreunan aikajanalta näkee kuka tekee seuraavaksi mitä. Idea on selvästikin imitoida John Wick -elokuvien taidokasta gun fu -koreografiaa.

Niinpä joka kentän lopussa voi katsella suorituksestaan tosiaikaisen uusinnan. Valitettavasti kankeat animaatiot pilaavat vaikutelman. Leffojen luotibaletin sijaan tarjotaan hulvattoman kökköä slapstick-komediaa. Uusinnat näyttävät siltä kuin Parkinsonin taudista kärsivälle apinalle olisi annettu automaattiase ja viskipullo. Johnin sähellys jaksoi naurattaa muutaman kerran, loput skippasin. Ehkä en vain osaa pelata.

Ensimmäinen ase on pelin paras ja pitkään ainoa käyttämisen arvoinen. 9mm pistooli ampuu nopeasti, pitkälle ja tekee kohtuullisesti vahinkoa. Konepistooli roiskii minne sattuu ja tyhjentää lippaan hetkessä, revolverilla tähtääminen on vaarallisen hidasta. Sillä pärjää lähinnä toista revolveria vastaan. Kyllä muitakin aseita pakkotilanteessa voi käyttää, mutta starttipistooli on ylivoimainen. Tärkeintä on ampua ensin eikä kovaa.

Haastetta on aika paljon ja vihollisvyörytys tuntuu välillä loputtomalta. Testasin teoriaa pyörimällä spawniovien edessä pitkään, mutta mosaa vaikuttaa kuitenkin olevan rajallinen määrä. Kentät on putkimaisia, mutta putki on sen verran leveä että ristituleen joutuminen on helppoa. Pomovihollisia on muutama ja niissä idea on piestä ensin lähitaistelulla kilvet pois. Mekaniikka ei tunnu loppuun asti mietityltä, koska kaikki vahinko myös tyrmää hetkeksi. Viimeinen bosse oli pelin helpoin. Kätyreitä ei juuri ollut, joten piti vain juosta tappituntumalle, antaa stunlock-turpasauna ja tyhjentää sitten lipas ukkoon. Läps-läps-läps, rat-tat-tat, voitto.

 

[vervex]

The Last of Us Part I (sis. Left Behind DLC) PS5
The Last of Us Part II PS4 (PS5 60fps patch)

Tuli tämä klassikon (tosin omassa mielessä TLOU-pelit ovat yhtä kokonaisuutta tarinan kannalta) uudelleenlämmittely viimein kesällä pelattua. Olen aiemmin pelannut PS4 Remastered-version muutaman kerran läpi (viimeksi tänä vuonna) ja pakostikin tätä tuli vertailtua siihen (TLOU Part II:n lisäksi).

TLOUP1 on lähinnä alkuperäisen Remastered-version ja TLOUP2:n sekoitus. Pelimekaniikat ovat käytännössä täysin samat (jäykät) kuin alkuperäisessä, mutta tähtäys on paremmantuntuista kuten P2:ssa. AI on ottanut vaikutteita P2:sta, mutta ei ole kuitenkaan täysin samanlainen. Alkuperäisessä etenkin Stalkerit ovat täysin erilaisia (niin ulkoisesti kuin käytöseltään) kuin tässä P1-versiossa. Peli tuntui vaikeimmalla vaikeustasolla helpommalta kuin alkuperäinen, todennäköisesti juuri tähtäyksen paremman tuntuman vuoksi (gyro-ohjaus auttaa). Myös resursseja tuntui olevan P1:ssä Remasteredia enemmän. Platina-trophy oli naurettavan helppo saada, kun tuntee pelin, vaikka jotain kerättäviä olikin hieman eri tavalla sijoitettu. (Alkuperäisen Remasteredin platina taitaa jäädä saamatta, koska vaatii satoja tunteja Factions-moninpeliä.)

Onneksi en maksanut mitään P1:stä, kun oli lainassa. Todennäköisesti tulee kuitenkin joskus vahvasti alennettuun hintaan hankittua sekä pleikkarille että PC:lle. Sen verran useaan kertaan kuitenkin jo kokonaisuuden pelannut läpi, että voi keskittyä Part2:sen pelattavuudesta nauttimiseen.

TLOUP2 on selkeästi parempi peli (omassa mustassa kirjassa GOAT) joka osa-alueella (välianimaatioiden osalta ehkä P1 menee niukasti edelle), joten toivottavasti P2:sta saadaan PC/PS5-porttaus pelkästää latausruudun katselun loppumiseksi (lisäksi moodi, jolla voisi skipata välianimaatiot ja kävelysimulaattoriosuudet olisi myös ihana ominaisuus). P2:sta katsellessa aina miettii, että käsittämätöntä miten PS4:lle tehty peli (etenkin) tuntuu ja näyttää paremmalta kuin suuri osa uusista. Ensimmäisen (ja vuotta myöhemmin toisenkin) pelikerran jälkeen ajattelin ettei ole uudelleenpeluuarvoa, mutta voi miten väärässä sitä oli. Jotain erityist tässä on onnistuttu luomaan, kun tilanteet voivat mennä niin monella eritavalla ja hahmot on animoitu niin monipuolisesti, että pelitilanteet pysyvät raikkaina. Pelikellossa on yli 700h eikä loppua näy. Toki pelistä löytyy edelleen kehitettävää (mm. AI:n osalta tietyissä tilanteissa), mutta ehkä sitten siinä seuraavassa pelissä. Toivottavasti vastaavaa saadaan muodssa tai toisessa lähiaikoina, mutta taitaa joutua odottelemaan vuosia. Ehkä edes se PS5/PC-Remastered-versio.


Dead Space remake (XSX)

Tässä oli vähän sama vika kuin TLOU remakessa - oikein kilpailevat omassa mielessä turhimman remaken tittelistä, mutta ehkä hieman eri alueilla niin jääköön sijat jakamatta. Alkuperäinen Dead Space tuli pelattua jokin aika sitten (ei uskoisi miten hyvä pelattavuus 15 vuotta vanhassa pelissä voi olla - DS2:sta en tosin jaksanut alkua pidemmälle), joten remake ei tarjonnut paljon uutta. Alkuperäistä en saanut tyydyttävästi (näkymättömät seinät esti käytännössä etenemisen) toimimaan PC:llä, joten sekin tuli boksilla pelattua.
Ulkoisesti tätä on toki viilattu ja tosiaan kuvittelisin PC:llä tämän olevan parempi hankinta kuin konsolilla alkuperäisen PC-version haasteista johtuen. Myös pieniä pelillisiä muutoksia on tehty, mutta pääasiassa pelattavuus on sama kuin alkuperäisessäkin.


Miasma Chronicles (PS5)

Tylsähkö post-apokalyptinen seikkailu isometrisestä kulmasta. Muutama vuosi sitten samalta kehittäjältä tullut Mutant Year Zero oli positiivinen yllätys vuoropohjaisen kevytstrategiapelin ystävälle, joten täytyihän tämäkin sitten pelata.
Päällimmäisenä mielessä valitettavasti, että tarina ja hahmot jättivät kylmäksi eikä pelillisestikään ole löydetty mitään uutta (paremminkin päinvastoin). Peli on myös jossain määrin buginen (mm. pelialueella tuli jotain tietokantakoodivirhettä näkyviin kursorin tiettyyn paikkaan viedessä) ja peli kaatui kolmesti läpipeluun aikana. Vihollisissa ja aseissa on jotain mielenkiintoisia elementtejä, mutta vähän tästä tulee sellainen kiirellä väsätty fiilis. Pelitasoissa on paljon toivomisen varaa, niin mielikuvituksen kuin loogisuuden osalta. Suojautuminen tuntuu välillä turhalta, kun osumia tulee nollakulmien takaa syvälle seinän taakse. Aseissa on mielenkiintoinen tason esteistä projektiilia kimmottava laite, mutta valitettavasti sekin toimii vain yhdessä tasossa ja tasanteella ollessa avoimet reunat toimivat ko. aseilla ampuessa seininä. Myös portaikot tasojen välillä tuntuvat toimivan ongelmallisesti ikäänkuin eivät olisi taistelujaksoihin tarkoitettu lainkaan.


Aliens Dark Descent (PS5)

Tunnelmaltaan hyvin elokuvista tutun maailman tavoittava, mutta todella haastava reaaliaikainen strategiapeli. Ksenomorfien tappavuus on vähintään elokuvien tasolla ja pelaaminen ei ole sen vuoksi kovin hauskaa edes normaalivaikeustasolla - tilanteita sai turhan monesti pelata uudestaan. Pelissä liikutetaan käytännössä kokoajan omaa pientä muutaman hengen joukkoa, joka tekee vihollisten välttelystä todella haastavaa ja taisteluissa käy todella nopeasti kylmät. Peli tuntui tosin aavistuksen helpottuvan loppua kohden, kun joukkojen tasot ja aseet sai tappiin. Tähän ei tee mieli tarttua uudestaan, vaikka tavallaan viihdyttävä olikin. Masokisteille suositus.


Cocoon (XSX)

Ja kolmas isometrinen peli putkeen. Game Passiin hiljattain tullut omintakeinen lyhyehkö puzzle-seikkailu. Omaan makuun todella maistuva välipala, jossa sopivan vaativia pulmia sekä pomo-taisteluita. Pelimekaniikat opastetaan pelaajalle sopivasti kehittyen ja vaikka välillä joutui hetken päätä raapimaan, niin mihinkään vaiheeseen ei jäänyt liian pitkäksi aikaa jumiin. Vahva suositus.

 

[Nathorr]

S.T.A.L.K.E.R.: Shadow of Chernobyl
Stalkkerit on istunu Steamin kirjastossa yli 10 vuotta ja viimein tuli tämä ensimmäinen pelattua. Parilla modilla sai pahimmat ongelmat korjattua, mutta pelattavuus on nykypeleihin tottuneelle aika kökköä. Tunnelmasta tämä peli on tunnettu ja se on kyllä jokaisen ylistyssanan arvoinen. The Zone elää omaa elämäänsä ja pelaajana tuntee olevansa vain yksi osa tätä kokonaisuutta. Intensiivinen kokemus, mutta ei tätä ihan jokaiselle voi suositella, kun ampumisesta lähtien kaikki on aika tukalaa. Jos kuitenkin osaa katsoa pintaa syvemmälle, voi löytää jotain kaunista. 4/5.

S.T.A.L.K.E.R.: Clear Sky
Stalkkerit jatkui näin yli 7 kuukauden tauon jälkeen. Sama homma, eli pari modia korjaamaan pahimmat ongelmat ja hanaa. Huonompi ja tylsempi kuin edeltäjänsä. Mitään spoilaamatta, niin käytännössä käydään samat paikat läpi. Peli on entistä kankeampi eikä pelaaminen oikein kiinnostakkaan, mutta joku tässä kiehtoo. The Zone on elävä paikka ja tunnelma on erinomainen. Ei kuitenkaan tuo mielestäni mitään uutta pelisarjaa, että tätä välttämättä kannattaisi pelata ollenkaan. Katsotaan, kykenenkö hyppäämään ensimmäisen trilogian viimeisen osan kimppuun vielä ennen ensi vuoden uutta julkaisua. 2/5.

 

[Heseman]

Dead Space Remake (PC, EA Play Pro)

Taas astutaan insinööri Isaac Clarken saappaissa USG Ishimuran käytäville nekromorfeja listimään. Kyseessä siis remake 15 vuotta sitten ilmestyneeseen kauhu(?)peliin. Alkuperäinen oli mielestäni semmoinen ihan ok, joskaan ei kauhu- vaan jännäpeli. Näin vanhempana ja kyynisenä jännityskin jäi tällä kertaa alle kouralliseen kohtia pelatessa.

Peli alkaa siis, kun Isaac ja muu tiimi lähtee selvittämään, miksi planeetanmurtaja-kaivosalus USG Ishimura ei vastaa yhteydenottoihin. Selviää, että sen on vallannut tuntematon voima, joka muuttaa kuolleet käveleviksi piikkikätisiksi örkeiksi tai vielä pahemmaksi... Pelin erikoisuus on, että örkkejä pitää tähdätä raajoihin, torso-osumat kuluttavat vaan suotta ammuksia. Ja koska kyseessä selviytymiskauhu (nimellisesti ainakin) niin niitä ei ole loputtomasti. Mulla yhdessä välissä tuntui olevan niistä jopa pulaa, mutta pelin lopulla oli taas taskut pullollaan. Aseita voi kerralla pitää neljää, mutta repussa on rajattu määrä tilaa mikä jaetaan ammusten, terveyspakkausten ja muitten kanssa joten kaikkea ei voi kantaa kerralla. Valitsin aseiksi pelin tunnuspyssyn eli plasmaleikkurin sekä liekinheittimen ja keskityin niihin. Ammuksia kun tippuu vihollisilta sen perusteella, mitä aseita on taskussa. Näin myös päivityksiäkin riitti näille sekä panssarille täyteen saakka. Jos ammukset loppuu niin kinesiahanskalla voi heitellä vaikka rautaputkilla vihollisia. Vaikeimmat ja nopeimmat viholliset kannattaa pysäyttää staasiin, jolloin ne voi poimia kuin pyyt oksalta. Isaac ei ole CoD-ukko, joten tähtääminen ja eteneminen on hidasta genren tyyliin. Se luo myös osan jännityksestä mutta kuten totesin, ei tämä enää saanut juurikaan jännitystä aikaan joten sain pidettyä valtaosan ajasta pään kylmänä välikohtauksissa. Muutaman kerran kyllä örkki onnistui säpsäyttämään, kun luulin sen olevan tavallinen ruumis.

Juoni on sellainen ihan ok, mielenkiintoisinta on pelin lore. Siinä on isossa osassa unitologia-uskonto, jossa edetään tasolta korkeammille isojen rahalahjoitusten turvin. Kuulostaa kovasti skientologialta ja se onkin varmasti ollut iso osa sen innoittajana, joskin jo lakihaasteita välttääkseen piti tekijöiden vähän pesäeroa tehdä. Teknisesti peli toimi hyvin, koneellani 1440p-resolla ja ultra-asetuksilla oltiin pääosin siellä 80-100 FPS hujakoilla mikä on tällaiseen hyvin riittävä. Prossua peli kyllä kuritti ihan käsittämättömällä tavalla ja monelti oltiin ihan maksimilämmöissä. HWinfon mukaan prossu ei kuitenkaan throttlannut joten en vielä yhden pelin kohdalla jaksa kauheasti huolestua. Muissa peleissä ei vastaavaa ole tullut vastaan, vaikka välillä ollaankin yli 80 asteen menty. En tiedä, oliko syypäänä itse peli vai kenties Denuvo, en kyllä muilla Denuvo-peleilläkään ole vastaavaan tärmännyt.

En tiedä, oliko tämä sellainen välttämätön remake. Teknisesti toki toimii nyt paremmin korkeillakin ruudunpäivitysnopeuksilla ilman kikkailuja, toisin kuin alkuperäinen. Lisäksi tällä kertaa Isaac ei ole mykkä ja naamakin nähdään muutamassa kohdassa. Tuskin olisin tätä erikseen ostanut, mutta kun sen EA:n gamepassilla pääsi pelaamaan niin mikä jottei. Jos ei sarjan pelejä ole vielä aiemmin pelannut niin tästä on hyvä alkaa. On pelissä oma viehätyksensä ja moni on siitä tykännyt, vaikken itse sitä koskaan kauhupelinä pitänytkään.

 

[Nathorr]

Watch_Dogs & Bad Blood DLC

Peli jäi kesäkuussa kesken n. 5 tunnin kohdalla, mutta jatkoin tällä viikolla ja nyt eilisen 7 ja tämän aamun 4 tunnin session jälkeen peli päättyi DLC:n lopputeksteihin. Samaa mieltä tästä mitä monet muutkin, eli siisti idea, mutta kokemus jää pintapuoleiseksi. Tarina on perinteinen ja vähän tylsä, päähahmo on ihan siisti, mutta toisaalta myös tylsä. Maailma on kaunis ja synkkä, mutta sitä ei tee mieli tutkia. Tehtävää on paljon, mutta tuntuu heti alusta alkaen, että pelkät juonitehtävät riittää. GTA-klooni, johon on sekoitettu hakkerihommilla samaa tilojen tutkimista, mitä vaikka Batman Arkham -sarjassa on. Hypitään kameroiden välillä, räjäytellään asioita ja katellaan, kun viholliset yksi kerrallaan tipahtelee. Loput hoidetaan joko asein, ellei pystytä hiippailemaan ohi. Harmitushan tässä on, että monet tehtävät ovat tosi samanlaisia. Miellyttävää sinänsä, mutta olisin kaivannut lisää. Poliiseilta tai pahiksilta pakeneminen on myös etenkin aluksi tuskaa, sillä autosta ei pysty ampumaan ja alussa kesken autoilun ei pysty maailmaa vauhdista hakkeroimaankaan, ennen kuin kokemuspisteitä kertyy.

DLC edustaa taas sitä parempaa päätä DLC:istä. Tarina ja päähahmo on emopeliä kiinnostavampia. Mekaniikat on RC-autoa lukuunottamatta samat. Kaupunki on täynnä uutta tehtävää, mutta ne kiinnostaa yhtä paljon kuin emopelin kohdalla, eli ei juurikaan. Peliä voi suositella, jos tykkää edes jonkinlaisen tarinan omaavista kolmannen osapuolen räiskintä- ja seikkailupeleistä silloin, kun muut on jo kahlattu. Ei tämä kummallinen ole, mutta menee viihteestä. Pelisarjan 2. osa on jo ostettu, mutta saa nähdä, milloin siihen viitsii hypätä. Ei ainakaan heti perään. Arvosanaksi 3/5.