Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[xarot]

Gabriel Knight 2: The Beast Within (PC)

Peli on julkaistu vuonna 1995 kun joku ajatteli FMV-pelien olevan hyvä idea. Peli myytiin kuudella rompulla ja siis yksi romppu vähemmän kuin Phantasmagoriassa. Peli on siis teknisesti aivan erilainen kuin Gabriel Knight 1: Sins of the Fathers joka oli täysin perinteinen seikkailupeli.

Tämä jäi aikoinaan ostamatta ja silloin kun tämä tuli GoG:iin, koitin sitä viimein pelata mutta pelissä oli puutteena tolkuttoman sotkuinen video yhdistettynä pelkkään ääninäyttelyyn. Nyt huomasin, että joku on tehnyt tähän englanninkieliset tekstitykset joka hieman helpottaa hommaa. Yritetään siis uudelleen.

Mutta aloitetaan nyt noista grafiikoista: peli pyöri aikoinaan jollain 486-Pentium tason raudalla ja videoiden laatu taisi aikoinaan olla interlaced-puuroa, pelasin tätä ScummVM:llä jossa ei onneksi interlacedia ole. Videonäyttely on yhdistetty staattisiin taustoihin ja toimii kohtalaisesti. Itse näyttely on aivan kamalaa ja Gabrielin naamanvääntely alkaa hetken kuluttua jo ärsyttämään. Grace taas puolestaan tuntuu välillä näyttelevän jotain ihan muuta kuin mitä pelissä tapahtuu. Lueskelin Gabrielin näyttelijän kertoneen, että ottoja oli per kohtaus 1-2 ja siinä se, enempää ei tehty. Sen kyllä valitettavasti huomaa.

Itse juoni on mielenkiintoinen sekoitus historiaa ja ihmissusia. Jane Jensen on tehnyt taustatyönsä kunnolla. Itse peli on aika simppeli puzzlejen osalta ja ei tähän mitään monimutkaisempaa varmaan olisi voinut tehdäkään. Staattisissa taustoissa riittää ihmettelemistä mistä kohtaa hotspot sattuu löytymään ja välillä löytyikin aika sattumalta. Näiden lisäksi sitten etenkin kursoria liikutellessa exit-hotspotit ovat pelissä varsinainen akilleen kantapää: kun on kolme tuntia haahuillut ympäriinsä ja tajuaa että kun klikkaat ensin tuosta ja sitten tuosta exitistä, siellähän olikin vielä tutkimaton huone. Naama suli tuossa kohtaa kyllä aika hyvin. Taidan olla jossain chapter 4.n lopulla ja kuusi romppua taitaa kertoa kuudesta chapterista, joten kohta on menossa läpi. Tässä vaiheessa peliin on päässyt hyvin "sisään" vaikka tuntuukin että UI tökkii jatkuvasti vastaan.

Tämä voisi toimia hyvin uusversiona, josta poistettaisiin karmiva videohömppä kokonaan, lisättäisiin natiivit tekstitykset ja modernisoitaisiin UI. Nykymuodossa tätä on kyllä erittäin vaikea suositella. Parissa kohtaa jo poikennut tavoista ja katsoin läppäreistä miten pääsen eteenpäin, kun UI tökki niin paljon vastaan. Läppärit tavallaan pilaavat koko pelin, mutta nyt oikeastaan kiinnostaa enää nähdä mitä juonessa tapahtuu, eikä se onko itse pelaaminen yhtään hauskaa. 6/10.

 

[tjkoo]

Days Gone (PC)

Alkaa olla aika vanha peli, mutta vihdoin sai konetta päivitettyä sen verran että jaksoi kokeilla jotain uusiakin pelejä (43" 4K näyttö, 5800X3D + 4070ti). CDKeyssistä löytyi sopivasti Steam-avain vajaalla 12 eurolla, niin mikä jottei.. (on tosin nyt näköjään steamissakin ~16e)

Ensimmäiset pari tuntia oli melkoista hakemista, kun siitä on pitkä aika että on tämän tyyppisiä pelejä edes kokeillut PC:llä. Yritin aloittaa XBox ohjaimella, kun etenkin mopolla ajelu tuntui sillä helpommalta, mutta aika nopeasti se jäi ja pelasin pelkällä näppiksellä ja hiirellä. Kontrollit sittemmin tuntuivat ihan loogisilta, ei niissä juuri valittamista. Onhan tuota varmaan ehdittykin jo korjailla jonkin verran, peli kun julkaistu Steamiin jo 5/2021. Pelasin Easy-modella, koska eniten kiinnosti tarina, ja ei sekään ihan helppoa ollut, tälläiselle 44v satunnaispelaaja ukkelille.

Tarina olikin aika 5/5 tässä pelissä, erittäin hyvä. Kun peli päättyi, niin kyllä sitä jäi lopputekstejä tuijottamaan pitkäksi aikaa ja tuli tosi upea fiilis. Jos vaikka ensimmäiset 5 tuntia olivat vähän sellaisia että onko tästä nyt peliksi, niin loppu menikin vähän niin ettei malttanut olla pelaamatta kun tuli mielenkiintoisia tehtäviä toisensa perään. En nyt lähde sen enempää spoilaamaan tai analysoimaan itse sisältöä jos joku ei ole kokeillut.

Steamin kello näyttää 116 tuntia, josta aktiivista pelaamista varmaan hieman vähemmän, mutta olihan tuossa rahoille mielettömästi vastinetta. En jaksanut ihan kaikkia Nero Research sitejä enää lopussa koluta, oisko 4 jäänyt jäljelle. Lähinnä sen takia kun oli hordeja vieressä. Ja hordet jäivät muutenkin pääosin tuhoamatta, ehkä ärsyttävintä koko pelissä olivatkin ne kun niitä alkoi olla vähän liikaa. Muutama oli ihan jees tuhota mutta se oli sitten sitä saman toistoa ja olisi vaatinut jatkuvaa resurssien metsästämistä.

Ilmeisesti kakkososaa ei ole tulossa, harmi. Suosittelen silti lämpimästi kaikille yksinpeli-seikkailuista kiinnostuneille, pelkkää zombien metsästystä tämä ei tosiaan ollut.

..Seuraavaksi aloittelin tässä Plague Tale: Requiemia, ykkösosa oli xboxilla sen verran hyvä. Ja ehkä Last Of Us:ia voisi myös kokeilla.

 

[masaf2]

Days Gone (PC)

Pelihän ei suinkaan lopu lopputeksteihin vaan sen jälkeenkin on hordejen vapaaehtoisen tuhoomisen lisäksi parit tehtävät minkä jälkeen tulee tehtävä, joka johtaa salaiseen loppuun mikä on aivan ***tanan creepy ja huikee.

Jatkahan vielä vähän

 

[tjkoo]

Pelihän ei suinkaan lopu lopputeksteihin vaan sen jälkeenkin on hordejen vapaaehtoisen tuhoomisen lisäksi parit tehtävät minkä jälkeen tulee tehtävä, joka johtaa salaiseen loppuun mikä on aivan ***tanan creepy ja huikee.

Jatkahan vielä vähän

Joo kyllä mä lopputekstien jälkeen pelasin sen verran että ne loput tehtävät sain tehtyä ja sen O'Brienin kohtaamisen, oli kyllä yllättävä

 

[perato]

Halo 2 TMCC (PC)

Jätti kyllä kylmäksi. Kuten aiemmin mainitsin, ykkönen on pelattuna aiemmin, kaikki muut tulee uutena. Loppu oli aika paska ollakseen pelisarjasta joka ilmestyy kerran muutamassa vuodessa, jätti todellakin kaiken kesken ja lopputaistelu oli todella antikliimaksi. Ammuskelu oli tässä ihan hauskaa varsinkin tuplapyssyttely, mutta eipä se Floodi tosta hauskaksi muutu vaikka nyt tarjosivat niille jopa ajoneuvoja. En myöskää ollut hirvee fani tälle tuplahahmoilulle, varsinki kun tuli muutaman päivän taukoja pelikertoihin, nii oli todella vaikea muistaa missä oltiin menossa kunkin hahmon kohalla, saati mikä oli heidän akuutti motivaatio kävellä eteenpäin. Kenttäsuunnittelu ei kyl loistanut edelleenkään. Jos nyt sit kuitenki vertaa aikansa muihin räimintöihin nii kyllähän tämä jää ihan reilusti jälkeen vaikka Doom3/Half Life 2 jonnekki sinne Far Cryn tasolle.

Graafisesti tää oli kummallinen. Välillä OC grafiikat on liian pimeitä, ja uudet antaa enemmän näkyvyyttä, mutta pääasiassa päinvastoin. Monessakin kohtaa tuli vaihettua hetkeksi vanhat grafiikat ihan sen takia, että oli niin pimeää.

 

[Jumi]

Valitsin kuvaksi sellaisen joka kuvaa ensituntien pelaamista mahdollisimman hyvin, eli mistään ei saa selvää eikä taistelu tunnu missään


Armored Core 6: Rises of Rubicon

Tämä oli minun eka AC ja täytyy myöntää että peli olisi jäänyt kesken ensimmäisten tuntien aikana jos se ei olisi From Softwaren tekemä...

Ensimmäisten tuntien ajatuksia:
Ohjattavana on iso robotti, mutta se ei tunnu isolta vaan ihan normaalilta Dark Souls ukkelilta jolla on robotin skini. Taistelu ei ole ollenkaan soulsmaista niinkuin odotin, tässä juostaan vihuja vastaan liipasimet pohjassa ja sitten ne kuolevat. Erittäin tylsää ja liian helppoa. Kentät eivät ole hienoja, vaan aika geneerisen oloisia. Mechit eivät myöskään herätä mitään tunteita. Tehtävät valitaan valikoista ja sitten latausruudun jälkeen mennään waypointille, tavoitteen tai waypointille tulon jälkeen ruutu vain pimenee vaikka taistelu olisi käynnissä ja "Mission Accomplished!" ja taas ollaan valikossa ja tehtävä kesti 2 minuuttia. En ollut uskoa ensimmäisten tuntien aikana että sama firma on tehnyt Elden Ringin!

Jossain Chapter1:n jälkeen (1-3h) peli kumminkin muuttuu paljon paremmaksi. Taistelusta tulee järkevää kun vihut alkaa pistää vastaan ja samalla alkaa ymmärtää, ettei tajunnutkaan taistelusta ensimmäisten tuntien aika mitään. Peli-ilo todellakin löytyy ja kaikki edellisen kappaleen viat eivät olekaan enää vikoja. Erilaisia buildeja on hauska miettiä ja se pysyy kiinnostavana osana peliä ihan loppuun saakka. Iso plussa.

Olisin silti toivonut mechin kokoamiseen parempaa UI:ta, ja aseiden ikoneista pitäisi nähdä sen tärkeitä ominaisuuksia suoraan. Esim. mechin painon hallinta tuntuu vähän typerältä kun asetta vaihtamalla painopalkki liikahtaa vain yhden pikselin, eikä silmillä voi etukäteen nähdä mitä osia olisi mahdollista käyttää. Toki siellä näkyy myös numerot, mutta ei niissä 3586 -> 2568 pysy ollenkaan matkassa. Tuota olisi voinut helpottaa visuaalisesti tekemällä kokonaispainosta ruudukon, johon sitten lisäillään osia, ja osien ikoneissa näkyisi suoraan viekö osa 7 ruutua vai 5.5 ruutua ettei aina tarvitsisi mennä osan kohdalle ja tarkastaa mitä se painaa. Sain kaikki mechini tehtyä hymyssä suin, mutta lopussa kun yritin hienosäätää huomasin tuollaisen ominaisuuden puuttuvan.

Souls-pelit ovat kuuluisia hyvistä tai vaikeista pomotaisteluista ja niin se on oikeastaan tässäkin... Olin ekassa oikeassa pomossa jumissa viikon! Olisin varmasti päässyt sen nopeammin läpi jos olisi tajunnut etsiä neuvoa netistä tai muokata mechistä siihen paremmin sopivan, mutta en tajunnut. Sen jälkeen aluksi mahdottomilta tuntuvat pomot menivätkin aina ekalla tai parilla seuraavalla yrityksellä. Loppupomo meni toisella ja kunniamaininta tunteita herättävälle lopulle, vaikken ollut seurannut radiokeskusteluissa käytävää juonta ollenkaan. Se oli taitavasti tehty ja motivoi aloittamaan heti uuden kierroksen eri valinnoilla. Läpipeluun jälkeen Steamin kello näytti 24h ja muiden pelaajien mukaan peli tulisi pelata läpi ainakin 3 kertaa, kun joka kierroksella mukaan tulee jotain uutta. Seuravat pelikerrat menee varmaan alle 10 tuntiin jos ei jotain vaikeustasopiikkiä tule vastaan.

Soulseissa en onlinestä ole innostunut, mutta tässä niitä on hauska pelata ja taistelu on monipuolista.

4/5, mutta oli erittäin lähellä että ois jääny alussa kesken.

 

[hsalonen]

The Ascent : buginen pökäle.

The Ascent on ylhäältäpäin kuvattu co-op -räiskintä. Se luo cyberpunk-maailman, jossa korporaatiohuorat ovat ikuisessa palvelussuhteessa megakorporaatioille ja tekevät, mitä yritys käskee. Kyselemättä ja tehokkaasti. Sitten päähenkilön/henkilöiden yritys tekee konkurssin. Kaikki on taas vapaata riistaa, mutta muut yritykset ostavat sitten päähenkilöiden palvelussuhteet itsellensä ja sitten on taas tehtävä, mitä megakorporaatio käskee. Lisäksi - tästä joku valitti netissä - hyvin tehdystä työstä ei saa kiitosta, vaan pomot haukkuu sinut joka tehtävän lopuksi.

Ascentin grafiikka on varsin mainiota ja siihen saa DLSS 2:n ja RTX:n päälle, niin säädin aikani, että saan n. 120fps ja pelasin niillä asetuksilla. Ei ole enää maksimissa kaikki RTX 3080:lla. Mutta hienolta näytti ja kyllä ne neon-valot pitää nähdä RTX on. Varsinkin tällaiset valaistut maailmat oli pelin parasta antia. Viemärit ei niinkään. Ainoa ongelma oli toisto, jota tuli pikkuhiljaa ja sitten joutui kertaamaan välillä vanhoja aluita, niin erityisesti deepStink (viemärit) ei ollut kiva alue, eikä uudelleenpelattava.

Ascentin äänimaailma oli blade runner (kumpi vaan)-tyylistä syntikkamusiikkia ja sopi täydellisesti peliin. Siinä oli tarpeeksi variaatiota musiikissa, mutta äänet oli semmoista korinaa, ja laaseri sanoi pew pew.. Kuitenkin, perustoimivaa settiä.

Ascentin suurin ongelma oli bugisuus. Kun kavereiden kanssa pelaa, niin yhtäkkiä kuuluu discordista "mun ruutu jäätyi" ja sitten parin sekunnin päästä kaverin hahmo katoaa. Yleensä tämä johtaa kuolemaan. Jäätymistä voi tapahtua myös itselle. Ja minulla on kaksi pomoa glitchannut pois pelistä, ja toinen piti tappaa, että pääsee eteenpäin. Sitten kolme kertaa uusiksi, mutta pomo ilmestyi vain käynnistämällä peli kokonaan uusiksi.

Toiseksi suurin ongelma on vaihteleva vaikeustaso. Peli alkaa kädestä pitämällä ja antaa anteeksi virheitä, mutta viimeiset tasot kuolee ihan perusjanttereihin, jos ei juokse suojaan, stunnaa ja käytä erikoisuuksia. Nämä on niinkuin pakko osata ja ensimmäiset 6 leveliä en osannut käyttää granaattia. Saatoin kuitenkin viettää kavereiden kanssa iltaa pelaten, joten saattoi siinä hulinassa mennä ohitse ohjeet. Sitten joutui opettelemaan, kun ei muuten edennyt pelissä.

Kolmas ongelma on se, että pelissä juostaan paljon edestakaisin ja on siinä taksi ja metro, mutta niiden käyttö on hankalaa - ja tosi harvoin peli kertoo, minne se taksi pitää ottaa. Meillä on porukka autossa, maksaja tiedossa, mutta öö.. missä se tehtävän kohde olikaan?

Suosittelisinko? No jos alle kympillä saa, ehkä. Jos alle vitosella, joo. Tästä on noin 15h viihdettä ja voi pelata kavereiden kanssa, jos kaverit ei turhaudu pelin bugisuuteen. Voi, kun pelin tekijät olisi DLC:n sijaan käyttäneet ajan pelin hiomiseen. Lisäksi side-missionit olisi voineet olla päätehtävien varrella ja niihin olisi voinut olla nopeaa auto-opastusta. Nyt jäivät tekemättä, kun viiva vei eteenpäin o-näppäimestä.

Kasuaalipelaajille 3/5. Sopivan pituinen ja kaunis. Valitettavasti ei kuitenkaan aivot-narikkaan räiskintä ja bugisuus harmittaa.

 

[terotin]

Outer Worlds.

Vasta ensimmäisen alueen tarinaosuus takana. Pelimekaniikka tuntuu ihan ok Fallout-tyyliseltä, mutta tarina tuntui aluksi liian tyrkyttävältä. Kumpikin pääosapuoli sanoo sanottavansa kärkkäästi pakottaen valitsemaan ja

Spoileri

aivan viime hetkellä kumppani sanoo oman mielipiteensä.

. Ehkä tavallaan avoin maailma, mutta niin rajallinen palanen että tuli mieleen 2000 alun episodeina julkaistut pelit.

Ei siis ollut yhtä avoin kuin Falloutit, mutta sitten huomasin miten mielenkiintoisesti tässä on annettu mahdollisuus etsivätyöhön. Eli kaikki ei ole kirjattu automaattiseen tehtävälistaan, vaan tutkimalla pääsee ainakin vähän syvällisemmin päättelemään ja etsimään. Vinkkinä tehdastyöntekijä Phyllis, jolta pyydetään keräämään maksuja.

Tosin on vähän toispuoleisesti toteutettu, jos löydät ristiriitaisia todisteita. Iso spoiler Phylliksen tapaukseen:

Spoileri

Löysin sekä kultahampaat että kirjeen ennen kuin puhuin viimeisen kerran hänen kanssaan. Ensin sain vaihtoehdon myydä hampaat hänelle naiivisti ja puhumalla heti uudestaan sain syyttää häntä, että kirjeessä hän halusi varastaa ko. hampaat ruumiilta.

 

[masax]

Fallout 3 (pc)

Epicin ilmaispeleistä joskus napattu ja jäänyt pelaamatta, niin nyt kokeiltiin tällaista. En ole aikaisemmin Fallouteja pelannut, jäänyt vaan väliin, eikä postapocalytinen skene ole oikeastaan juurikaan mieleen, niin vaan jäänyt. Melkein sattumaa, että ilmaispeleistä edes nappasin. Kymmentä vuotta olen pitänyt rajana, että sen vanhempia en ota pelikirjastoon pölyttymään, mutta voi pojat, että tämä peli kannatti napata. Tämähän on yksinkertaisesti hyvä.

Tarinat ja peli muille varmasti tuttuja, niin niitä en ala tässä selittelemään, vaan ajatuksia yleensä. Peli on jopa ihan siedettävän näköinenkin. Ei tietenkään uusien pelien veroinen grafiikoiltaan, mutta todella positiivinen yllätys ikäisekseen. Ja pyörii kevyellä raudalla, läppärin ryzenin integroitu riittää vallan mainiosti, ja siihen nähden grafiikat upeita. Miten nykyään resursseja kuluukaan, kun koneissa hevosvoimia ja silti tökkii ja tämä pyörii perunaläppärillä kuin tyhjää vaan. Bugit kyllä vähän häiritsee, on kaatumisia desktoppiin ja nyt jäi operation anchoragessa kiinan pomo tavattua peli jumitukseen. Ja että osaa ärsyttää kun ammuskelee itsekseen. Dlc:t ei muutenkaan kanssa varsinaisesti oikein nappaa, ärsyttää kun jo heti alussa meni tutkimaan radiosignaalia ja sehän imaisi mothership zeta dlc:hen, josta ei paluuta. Olisi voinut jättää alussa väliinkin, meni vaan aikaa ja tuli vaan aivan liikaa hahmon kehitystä ja aseistusta varsinaiseen kampanjaan.

Mutta kokonaisuudessaan 30 tuntia takana, ja kyllä maistuu.

 

[Canni]

Far Cry 6 (PS5)

Far Cry sarjan pelit on tullut kaikki pelattua läpi (paitsi ykköstä, kun jäin jumiin hankalaan kohtaan lopussa, eikä vaikeustasoa saanut muutettua), niin tuli otettua nyt tämä kutonen testiin PS plus extran myötä. Todella nätti peli on PS5:lla.

Aseilla ampuminen tuntui kyllä alusta asti maukkaalta. Varmaan paras räiskintätuntuma tähän mennessä pelaamistani peleistä. Saattoi osasyy olla sekin, että olen FPS:ää pelannut lähinnä PC:llä, niin ohjaintuntuma on heti erilainen kun on tärinää sun muuta. Erilaisia asetyyppejä on tuttuun tapaan reilusti, sekä heitettävää kranaattia ja kalikkaa on enemmän kuin mitä resurssit antavat myöden kokeilla. Lisäksi on erikoisempia uniikkiaseita ja -reppuja, joiden kokeilu ja päivittely oli kyllä virkistävä uudistus. Pelityyliä saa muokattua lennosta loadouttien myötä ja meninkin enimmäkseen rambotyylillä, mutta stealthaus oli hauskaa myös.

Saman tien kyllä huomasi, miten iso pelialue on. Tehtäviä tulee lisää ja lisää, sekä karttaan avautuu paljon vallattavia alueita tai pienempiä tehtäviä. Tutkittavaa riittää sekä visuaalisesti että tekstimuodossa. Päätin jo varhaisessa vaiheessa, että jokaista checkpointia ja basea en rupea valtaamaan. Nytkin tuli jo kyllästyminen jossain 30-40h kohdalla, kun tekemisen määrä oli vain liikaa. Tein kuitenkin storyn 100%:iin lopulta. 55h siihen meni. Lopussa rupesi tuntumaan työltä ja halusin vain päästä pelaamaan jotain muuta. Hahmoihin ei meinannut syntyä tunnesiteitä, kun repliikit eivät tarjonneet mitään hirmu mielenkiintoista suurelta osaa ajasta.

Summa summarum, ehkä ristiriitaisin peli mitä olen pelannut. Toiminta oli huikeaa paikoin, mutta pelissä oli liikaa mittaa ja tarina ja hahmojen mielenkiinnottomuus laski kyllä pisteitä.

 

[Jumi]

Lies of P

Korealaisessa AAA-luokan Dark Souls/Bloodbornessa seikkailee ritarin sijasta Pinokkio. Pelasin kesällä demoa ja parin tunnin totuttelun jälkeen se alkoi maistua erittäin hyvin. Kokonainen peli on vielä näin 11 tunnin jälkeen oikein hyvä, enkä usko että taso tulee laskemaan. Kenttäsuunnittelu on hyvää ja 1800-luvun steampunk maisemat ovat kovin kauniita katsoa. Tämä traileri herätti kiinnostuksen vuosi sitten.

Taistelu on aluksi hankalaa ja demossa kuolin ensimmäiseen isompaan rivivihuun ainakin 10 kertaa, ennenkuin huomasin että tässä pelissä monet iskut kannattaa perfect blockata. Demon palautteen perusteella väistöstä on tehty hitusen parempi, mutta perfect block on edelleen se juttu mikä on pakko opetella viimestään toisessa pomossa. (Vinkkinä sanottava, että ei kannata vain näpäyttää blockia iskun osuessa, vaan nappia pitää pitää pohjassa vielä iskun osumisen jälkeen, koska se lisää aikaikkunan frameja)

Aseissa on terä(damage, ulottuvuus) ja kahva(liikkeet, statsien skaalus) ja niitä voi vaihdella vapaasti "bonfirellä". Pelasin alkupelissä rapierin kahvalla joka mahdollisti ulottuvat pistoiskut & vahvan iskukombon, teränä oli great swordin pitkä terä joka teki hyvin damagea, mutta se taisi lisätä myös vähän hitautta. Myöhemmin erilaisia aseita ja aseiden ominaisuuksia tulee paljon lisää ja tällä hetkellä huidon pitkällä "glaivella" jonka ladattu vahva lyönti syöksyy 5m päähän ja iskee lujasti. Oikein ilolla tulee etsittyä vihuja jotka vielä vähän aikaa sitten olivat hankalia.

Suurin valituksen aihe on pieni. NPC "kaverikeiju" vai mikä onkaan yrittää olla hauska intoilija, mutta päätyykin olemaan mukahauska ja rasittava. Haluttais valittaa myös aseiden päivityksestä, mutta tämä sama ongelma näyttää olevan ihan jokaisessa pelissä, niin totean vain, että se vähentään intoa kokeilla uusia aseita kun ne ovat level 0. Kuka keksisi jonkun uuden jutun aseiden päivityksen tilalle?

Tässä vaihessa 9/10 ja suositus.

 

[Heseman]

The Witcher 2: Assassins of Kings Enhanced Edition (PC)

Noituri Geraltin seikkailut Sapkowskin synkässä fantasiamaailmassa jatkuvat. Tällä kertaa sotkeudutaan salaliittoon, jossa joku tai jotkut murhaavat kuninkaita. Pelasin tämän itse asiassa kolme kertaa läpi, joista viimeisen insanityllä, jossa peli päättyy jos Geralt kuolee. Tiivisteltynä tämä ei ole sinänsä huono peli, mutta sellainen, no, välimallin peli.

Tarina saa alkunsa vankityrmästä ja tutoriaali kerrotaan takaumien kautta. Sen kummemmin spoilaamatta kässäri on hyvää, mutta kun peli on trilogian keskimmäinen niin tarina jää vähän ontoksi. Toki siinä on mukana juonittelua ja muuta, mutta kiitos Imperiumin vastaiskun, trilogioiden keskiosat jää aina ikään kuin kesken. Ääninäyttelykin on hyvää ja näyttelijöitä vaihdettu edellisestä osasta, mikä hieman pistää korvaan. Vähän lisää talenttia olisivat kyllä voineet hankkia, esimerkiksi yhdessä leirissä oli rivijannuilla sama ääninäyttelijä kuin johtajalla ja se pisti pahemmin korvaan. Asumukset eivät kuitenkaan valitettavasti tässä saaneet aikaan illuusiota elävästä kylästä, eka ja ainoa Flotsam oli jotenkin vähän hengetön. Muut mestat sitten olivat sotaleirejä tai muita vastaavia, missä nyt ei muutenkaan ole asutuksista kyse.

Pelipuolella on pistetty kaikkea uusiksi siellä täällä ykköseen verrattuna ja tämä on pelin isoimpia kompastuskiviä. Esimerkiksi nyrkkitappelut ovat nyt tylsää pikarämpyttely-QTE:tä. Ei se sinänäsä edellisessäkään kauhean syvällistä ollut, varsinkin kun keksi oikean lyöntiajoituksen, mutta tämä on vaan tylsää. Halusivat kai elokuvallisuutta näihin, mikä oli mielestäni väärä paikka. Myös joissakin pomotappeluissa on tätä rämpytystä, mutta niitä saa onneksi valikoista karsittua jonkin verran. Uutena minipelinä on kädenvääntö, mutta sekin on tylsää "pidä kursori liukuvan janan oikeassa kohdassa zzZZZzzZZzzzZ"... Eikä ollut edes vaikeaa, paitsi yhtä vastustajaa vastaan ja sekin mokoma huijasi. Noppapokeristakin saivat jotenkin tehtyä tylsemmän. Siinä on tällä kertaa nopat mallinnettu fyysisesti ja ne heitetään itse, jolloin on mahdollista vaikka heittää kaikki jorpakkoon.

CD Projekt sai muutenkin käsiinsä varmaan väärän muistino tai tulkitsivat sitä väärin, kun tässä on lisätty kaikkea mitä pelaajat eivät yleensä kaipaa. Isoin näistä on pakolliset hiippailuosuudet. Tai no pakollisia niistä ei tainnut olla kuin yksi ja siinäkin pystyi jatkamaan pelaamista jos tuli havaituksi, mutta kun pelimoottori kerran ei taivu tähän kunnolla niin miksi niitä piti tähän lisätä? Rihkaman kerääminen ja craftauskin on tässä isommin mukana. Taistelu on sentään parannettu, joskin on se vähän säätöä edelleen. Paras taktiikka on väistää vihollisen taakse ja lyödä selkään, sitten toistaa. Ei tämäkään erityisen syvällistä ole, mutta sentään edellisen muka-diabloa parempi. Vaikeammilla vaikeustasoilla on pakko pysyä liikkeessä ja pitää suojaava quen-taika päällä koko ajan, muuten tulee noutaja aika äkkiä. Osa pomomatseista oli ekalla kerralla aika tuskaa, pahimmat oli ykkös- ja kolmoskappaleissa. Niissä pääsi muutama ärräpää, mutta seuraavalla keikalla kun väänsin hardille niin meni jo huomattavasti paremmin. Kolmas pelikierros insanityllä olikin sitten suhteellisen helppo, vaikka siinäkin muutama vaaranpaikka oli. Pari kertaa näytti siltä, että Geraltilta olisi mennyt kaikki terveys, mutta joko sitä oli millin sadasosa jäljellä ennen kuin painoin esciä ja latasin tai sitten peli vain ei ollut ehtinyt rekisteröimään kuolemaa. No, parempi mulle, sain jatkettua peliä. Peli siis ilmeisesti poistaa insanityllä kaikki siihen pelikierrokseen liittyvät tallennukset jos kuolee.

Tässä oli siis jotenkin otettu kokeiluun vähän kaikenlaista vaihtelevin tuloksin. Ohjauskin tuntui kovin padille suunnitellulta, vaikka toki ensin PC:lle ilmestyikin. Vaikka kaikki pystitkin tuli kerättyä niin en tätä kyllä voi kuvailla kuin sarjan huonoimmaksi, toki ei siis varsinaisesti huono peli. Kolmonen tarvinee ottaa työn alle jossain kohtaa, se vaan on sellainen mammutti, että pitää ensin henkisesti valmistautua. Ja muutenkin kolmen pelikerran jälkeen kaipaan vähän taukoa Geraltista.

 

[Raxama]

Pelasin tämän itse asiassa kolme kertaa läpi, joista viimeisen insanityllä, jossa peli päättyy jos Geralt kuolee. Tiivisteltynä tämä ei ole sinänsä huono peli, mutta sellainen, no, välimallin peli.

Mua jokseenkin aina vähän huvittaa se, että tullaan siihen lopputulokseen et peli on aika keskiverto eikä varsinaisesti edes kovinkaan hyvä, mut se on silti pelattu useampaan otteeseen läpi. Ei sinällänsä et tossa mitään väärää on, onpahan ainakin hyvä käsitys siitä mitä on pelannu. Mut itellä heräis vaan se kysymys et olisinko halukas käyttämään keskivertopeliin sen verran paljon aikaa et sen pelaisin edes toistamiseen läpi, saatika useammin?

W2 ei toki mun muistikuvien mukaan kovin pitkä ollu, mut ei nyt lyhyimmästäkään päästä et aikaahan tohonkin menee. En ite juurikaan siitä mitään muista, kun viimeks pelannu noin kymmenisen vuotta sitten, mut kuitenkin.

 

[Heseman]

Mua jokseenkin aina vähän huvittaa se, että tullaan siihen lopputulokseen et peli on aika keskiverto eikä varsinaisesti edes kovinkaan hyvä, mut se on silti pelattu useampaan otteeseen läpi. Ei sinällänsä et tossa mitään väärää on, onpahan ainakin hyvä käsitys siitä mitä on pelannu. Mut itellä heräis vaan se kysymys et olisinko halukas käyttämään keskivertopeliin sen verran paljon aikaa et sen pelaisin edes toistamiseen läpi, saatika useammin?

W2 ei toki mun muistikuvien mukaan kovin pitkä ollu, mut ei nyt lyhyimmästäkään päästä et aikaahan tohonkin menee. En ite juurikaan siitä mitään muista, kun viimeks pelannu noin kymmenisen vuotta sitten, mut kuitenkin.

Ymmärrettävää kyllä, en itsekään kaikkia pelejä jaksa montaa kertaa läpi vetää, varsinkaan nykypäivänä. Tässä kuitenkin päätin kerätä pystit, mikä ajoi tähän kolmeen kierrokseen. Viimeinen oli itse asiassa (suhteessa) varsin nopea, kun skippasi lähes kaiken dialogin. Taisi olla reilusti alle 10 h.

 

[Jumi]

The Witcher 2: Assassins of Kings Enhanced Edition (PC)

<snip>

Kolmonen tarvinee ottaa työn alle jossain kohtaa, se vaan on sellainen mammutti, että pitää ensin henkisesti valmistautua. Ja muutenkin kolmen pelikerran jälkeen kaipaan vähän taukoa Geraltista.

Witcher 3 on kyllä iso, mutta niiiiiin hyvä. Pelailee vain rauhassa menemään ja keräilee Gwent-kortteja. Kumpikin edellinen osa jäi mulla kesken, enkä oikein pitänyt kummastakaan, mutta kolmososa vei kyllä mennessään. Etenkin Hearts of Stone DLC oli jotain uskomatonta.

Se käyttää muuten edellisten osien tallennuksia, ja jos niitä ei löydy niin eräs NPC kyselee edelliset tapahtumat "tutoriaalialueen" jälkeen. "Tapoitko sen yhden tyypin?" "Joo tapoin.", vastasin sen kummemmin miettimättä. No, sitä tunnettua heppua ei näkynyt sitten koko pelissä!

Sain myös kaikista huonoimman lopun, ja se oli oikeasti niin huono, että piti pitää parin päivän tauko ennen lisäreiden aloittamista.

 

[Heseman]

Witcher 3 on kyllä iso, mutta niiiiiin hyvä. Pelailee vain rauhassa menemään ja keräilee Gwent-kortteja. Kumpikin edellinen osa jäi mulla kesken, enkä oikein pitänyt kummastakaan, mutta kolmososa vei kyllä mennessään. Etenkin Hearts of Stone DLC oli jotain uskomatonta.

Se käyttää muuten edellisten osien tallennuksia, ja jos niitä ei löydy niin eräs NPC kyselee edelliset tapahtumat "tutoriaalialueen" jälkeen. "Tapoitko sen yhden tyypin?" "Joo tapoin.", vastasin sen kummemmin miettimättä. No, sitä tunnettua heppua ei näkynyt sitten koko pelissä!

Sain myös kaikista huonoimman lopun, ja se oli oikeasti niin huono, että piti pitää parin päivän tauko ennen lisäreiden aloittamista.

Juu, importtasin tähän kakkoseenkin ykkösestä tallennuksen. Siinä saa sen parhaan panssarin ja miekat heti alussa käyttöön, toki nerffattuna, että uusille varusteillekin olisi käyttöä.

Ja myös mulla tuli ekalla kerralla se huonoin loppu Se oli kyllä aika masentava...

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit osa 34. Kaikki alle kolmetuntisia välipaloja.

Out of Line

Vetelä pulmatasohyppely. Jonkunmoisessa scifimaailmassa vaeltavalla robotilla on keihäs, jonka voi heittää seinään astinlaudaksi ja jolla voi aktivoida nappeja. Idea ei ole kovin kummoinen, eivätkä pulmatkaan. Taidetyyli on mitäänsanomaton vesivärimaalaus. Tarina on tuttua huttua: teknologia paha, luonto ja söpöt metsäneläimet hyvä. Eikä kukaan tietenkään pukahdakaan. Kiinnostavaan tarinankerrontaan nyt vain tarvitaan sanoja.

Kestoa on kaksi tuntia, mutta peli ei ole oikein senkään ajan arvoinen. Jos ei ole mitään muuta tekemistä niin kyllä tällä aikansa saa kulumaan. Kehnompaakin on nähty, mutta paljon parempia ilmaispelejä tursuaa nykyään ovista ja ikkunoista.

Forest Quartet

Tunnelmallinen, melankolinen pulmapeli. Bändin laulaja on kuollut ja pelaaja ohjaa tämän haamua, joka auttaa jäljelle jääneitä soittajia pääsemään yli menetyksestään. Tarina on vähän tekotaiteellinen mutta ei ärsyttävä. Se vaikuttaa perustuvan tositapahtumiin ja lopputekstit varmistavat asian. Forest Quartet on selvästi merkinnyt paljon tekijöilleen. Pulmat on läpijuostavia.

Saavutukset pilaavat tunnelman, jos ne pitää päällä. Epic ilmoittaa joka virstanpylväästä hilpeällä kilahduksella ja isolla ilmoitusikkunalla. Se on ärsyttänyt ennenkin, mutta nyt kilinästä oli pakko päästä eroon. Tämä on jonkun muistopeli! "Turpa tukkoon" -nappulaa ei ollut onneksi vaikea löytää. (Shift + F3 -> Ratas -> Do not disturb.)

Peli ottaa komentoja vastaan, vaikka sen ikkuna ei ole valittuna. Alt-täbbäsin tekemään muistiinpanoja, ja huomasin että peli vilisti pitkin taukovalikkoa aina kun painoin WASDeja tai välilyöntiä. Toisessa ohjelmassa. Peli säätää grafiikka-asetuksia päin persettä sitä mukaa kuin kirjoitan tätä lausetta.

DARQ

Jännä kauhupulmailu. Näyttää tasohyppelyltä, mutta päähahmo ei osaa hypätä. Seinille sen sijaan kiipeillään koko ajan. Pulmat ei ole kovin vaikeita, mutta tyydyttäviä ratkoa kylläkin. Peli on nätti samalla timburtonimaisella tavalla kuin vaikka Little Nightmares. Musiikkia ei juuri ole, mutta äänimaailma on todella hienosti tehty.

Teemana on painajaiset. Tarinaa ei käytännössä ole, päähahmo vain harhailee unesta toiseen. Kauhu on suurimman osan ajasta hyytävää, painostavaa tunnelmaa, joka todella tuo mieleen pahat unet. Säikyttelyä on jonkin verran ja niihin liittyy äkkinäisiä liikkeitä ja valoja, mutta päin näköä ei hyppää missään vaiheessa mitään. Aidosti pelottava DARQ on vain yhdessä, aivan kaameassa kohdassa. Siinä pitää ratkaista yksinkertainen sokkelo. Tiedätte kun tiedätte.

Lisäreissä on vähän vähemmän kauhua, mutta pulmien hankaluutta on ruuvattu ylöspäin. Niissä joutuu käyttämään päätään.

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)
Kyllä, se ensimmäinen.

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen.

Assassin's Creed: Brotherhood (PC)
Ei ehkä ihan niin hyvä kuin muistin, mutta erityisesti nyt huomaa kuinka paljon hiotumpi idealtaan tämä on kuin kaksi edellistä.

Sarjan neljäs osa
Assassin's Creed: Revelations (PC)
Kaiken kaikkiaan aika vähän uutta tässä kuitenkaan on, "sitä samaa vähän hiotumpana".

Assassin's Creed III (PC)
Desmondin tarinan päätös. Edelliseen osaan verrattuna tässä on jo merkittävästi uudistuksia mutta toisaalta sitten paljon bugisempana. Tähän mennessä ongelmallisin peli ollut pelata.

Assassin's Creed IV: Black Flag (PC)
Ykkösen jälkeen se omaan makuun huonoin AC. Millään tavalla ei vie tuota itse AC:n perusmekaniikkaa eteen päin, kaikki on nähty edellisistä peleistä. Jopa laivastotaistelu oli mielekkäämpää kolmosessa kuin tässä. Kaikessa kuitenkin paistaa 'leikkaa ja liimaa' ja muutenkin fiilis, että tämä on halvalla tehty spin-off eikä täysverinen jatko-osa.

Assassin's Creed: Rogue (PC)
Kokonaisuutena kuitenkin jotenkin mieluisampi itelle kuin tuo Black Flag, ehkä juurikin sen takia, että laivastotaistelu on jouhevampaa, tekeminen vähän monipuolisempaa ja paikat on karvan verran parempia kuin satunnaiset saaret Black Flagissa.

Assassin's Creed: Unity (PC)
Sarjan kahdeksas osa ja paluu juurille. Tällä kertaa paikkana Pariisi ja miten upea se onkaan. Kaikkien noiden puskissa juoksenteluiden ja merien jälkeen on mukava palata takaisin hyvin tehtyyn mielenkiintoiseen kaupunkiin ja onhan tämä selkeä upgrade monin puolin. Pelillisesti otetaan monia harppauksia eteen päin ja muutama taaksepäinkin.

Assassin's Creed: Syndicate (PC)
Tämän tyylin viimeinen AC peli ennen tulevaa Miragea. Ehkä hieman kyllästyminen iski taas tässä vaiheessa, eikä sinällään yllätänyt. En jotenki odottanut tän pelin pelaamista kovinkaan hirveästi.

Pelillisestihän tämä on kuitenkin ehkä se mukavin pelattava. Värkkejä on sopivasti, Batmanilta on lainattu vaijerikone ja tehtävät on jopa osittain ihan mielekkäitä. Alueita vallataan ja kaupungissa on erinnäköistä tehtävää ympäriinsä. Valitettavasti tehtävät ovat kuitenkin edelleen varsin itseään toistavia ja näin uudella peluukerralla jätin kyllä kaikki kilpa-ajot ja kehätappelut kokonaan tekemättä. Mukavinta oli nuo pienelle korttelille sijoittuvat salamurhaus ja vapautustehtävät, joissa sai valita itse tulokulman ja tehdä ruumiita tasan niin paljon kuin uskalsi.

Toisaalta pelillisesti tämä on yksi helpoimmista AC:sta, apuvälineistä heittopuukko ja pistooli ovat varsin nopea tapa päättää kaikkien vastustajien päivä, joten välillä voi käydä itseään korkeammillakin alueilla varsin helposti tekemässä tehtäviä. Vaijerivärkki mahollistaa nopean paon katolle ja vaikka kadun toiselle puolelle, joten kuolema on herkässä korkeintaan ihan ensimmäisten tasojen aikana.

Graafisesti peli oli yllättäen pettymys, jotenki muistin että tämä olisi hienon näköinen, mutta olikin vähän pliisu. Unityyn verrattaen väkimäärä on pienempi. Lontoo toki on hienon näköinen, mutta jotenkin kulissifiilis siitä jäi ja varsinki kärryillä ajelu(tehtävissä) teki sen vaikutuksen, ettei paikat jääneet mieleen vaikka kuinka keräilin tavaroita ympäriinsä ihan vain fiilistelyn vuoksi.

Ekonomia tässä kusee pahasti, parhaat tavarat saa heti ku levelit antaa myöten ja skilli-kehityskin tuntui varsin nopealta, varmaan semmonen kolmasosa pelistä meni parhaat varusteet päällä maksimiskilleillä. Tavaroiden laittaminen pääasiassa levelin taakse on vähän hassu ratkaisu. Kosmeettisesti myös tavarat on melko cosplay tavaraa, eikä mitenkään uskottavia enää millään tavalla. Näyttävyys(salamurhaajalla) tuntui olevan se pointti.

Kuitenkin helposti sellainen peli sarjassa, että voi suositella jos ei koko sarjaa ole pelannut. Tästä on sinällään helppo lähtä liikkeelle, taustajuoni ei juuri häiritse ja pelattavuus on kuitenkin ihan kiva. Muistuttaa myös hieman GTA:ta 1800-luvulla, joten varmasti siinäkin mielessä helpommin lähestyttävä. Kyllähän tätä kuitenkin mielummin pelaa kuin GTA5:sta, hauskempaa tuolla on pyöriä ku katella jotain geneeristä amerikkakaupunkia.

 

[razertec]

The Last Of Us Part 2

PS5:lle hommasin tuon ja on kyllä ollut sunnuntaipelailijalle mahtavaa tykitystä. Muutamia tunteja viikossa tulee pelattua muttta on todella koukuttava. Kohta tarinaa jo 30h pelattu normal vaikeustasolla. Välillä saa miettiä etenemistä ja hiiviskelyä löytyy sopivan verran ainakin itselleni.
Todellinen laatutuote. Käsikirjoitukseen ja pelimekaniikkaan on panostettu. Täytyy toivoa tästä sitä PS5 remastered versiota

 

[Raxama]

Täytyy toivoa tästä sitä PS5 remastered versiota

Joutuu melkeen vähän kysymään, että miksi? Peli pyörii tasasella 60fps PS5:llä ja näyttääkin vielä hyvältä. Eikä mun mielestä pelimekaniikkoihin tai tarinaan tarvi muutoksia tehdä, niin mitä varsinaisesti tollanen remastered versio tarjoais?

 

[Hulikopteri]

Joutuu melkeen vähän kysymään, että miksi? Peli pyörii tasasella 60fps PS5:llä ja näyttääkin vielä hyvältä. Eikä mun mielestä pelimekaniikkoihin tai tarinaan tarvi muutoksia tehdä, niin mitä varsinaisesti tollanen remastered versio tarjoais?

Vaikka en usko että tulee tapahtumaan, mutta joku dlc voisi olla kova ja tottakai sitten samassa paketissa dualsense ominaisuudet yms. Kunhan ei maksaisi ihan älyttömästi.

 

[Nathorr]

Grand Theft Auto IV
Todella harvoin pelaan pelejä uudestaan läpi. Pelasin tämän ensimmäisen kerran pian PC-julkaisun jälkeen n. 14 vuotta sitten. Rupesin pelaamaan uudelleen, sillä multa jäi aikanaan pelin toinen DLC kesken. Parempi rykäistä siis koko paska uusiksi maaliin. GTA on ollut Vice Cityn ja San Andreaksen julkaisun ajoista lähtien mun lempipelisarja. Pidän tätä pelisarjaa aina mittarina muille peleille. Ensireaktio pelistä oli, että tämä jos joku oli kyllä aikaansa edellä. Upea maailma, aika smuutti pelattavuus, hyvät hahmot ja mitä ikinä. Pelin edetessä ikä alkoi kuitenkin näkymään. Grafiikat eivät olleetkaan niin hyvät mitä muistin, pelattavuus oli selvästi kankeampaa kuin uusimmissa kolmannen persoonan peleissä ja tehtävätkin olivat harmittavan yksinkertaisia. Pelin lopputehtävät sekä paljon kehuttu Three Leaf Clover olivat jokainen paljon kömömpiä mitä muistot väittivät. Ei mitään, peli on julkaistu 2008, näin se menee. DXVK:lla pahimmat tekniset huolet olivat viimein historiaa, vaikkakin tekstuurien välkkymisiä näkyi edelleen silloin tällöin. Erittäin hyvä, mutta vähän alkaa ikä painamaan. Aikanaan helppo 5/5, mutta nykymittapuulla joudun pudottamaan arvosanaksi 4/5.

Modasin peliä tämän oppaan mukaisesti, eli Fusion Fix, DXVK, FPS rajoitettu pelissä 60 ja cut sceneissä 48, commandline.txt-tweakit, ReShade SMAA, HD Radio Station Icons ja Sweet Autumn.

Grand Theft Auto IV: The Lost and Damned
Tämä edustaa sitten sitä hyvää DLC:tä. Samaa kuin emopeli, mutta tutussa ympäristössä, uudella hahmolla ja eri näkökulmasta. Vähän uusia aseita ja mekaniikkoja virkistykseksi, mutta ei mitään pakollista tai kurkusta alas työnnettyä. Kiva päästä larppaamaan prätkäjengiläistä. Kiitos myös siitä, että siirtymät tehtävien sisällä ja välillä eivät olleet mahdottoman pitkiä. Näin tuli oikeasti ajeltuakkin, eikä vain hypättyä taxin kyytiin. Kyllä tää kannattaa pelata, kun nykyään kuuluu The Complete Editioniin. Sama 4/5.

Grand Theft Auto: The Ballad of Gay Tony
Kuten todettua, GTA on mun kaikkien aikojen lempipelisarja. Yli 10 vuoden odottamisen jälkeen sain vihdoin korjattua sen vääryyden, jonka joku bugi aikanaan esti: läpäisin GTA IV:n toisen DLC:n. Huvittavinta tässä oli se, että tämä oli ehkä emopeliäkin parempi. Tässä oli ripaus sitä sekopäisyyttä, joka emopelistä ja ekasta lisäristä puuttui. Peli itsessää on sama, mutta jotenkin fiilis oli eri. Kontrastiero päähahmon ja Gay Tonyn välillä oli myös huima. Pidin Luis Lopezista paljon ja hänestä olisi mieluusti kuullut enemmänkin. Tämä peli viimeistään antoi askelmerkit GTA V:lle. Samat tekniset ongelmat kuin aiemmissa, mutta arvosana parempi: 5/5.

Grand Theft Auto V
GTA-sarjan toistaiseksi viimeisin osa tuli läpäistyä myös toista kertaa, ja jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Muistan edellisellä kerralla pitäneeni tästä enemmän kuin nyt, mutta toisaalta pelin juonesta en muistanut mitään. Peli on teknisesti erinomainen ja pyörii PC:llä hyvin. Ajaminen, liikkuminen ja ampuminen tuntuu paremmalta kuin edeltäjässä. Mutta sisältä peli on vähän ontto. Kolmesta päähahmosta keneenkään ei kiinny vastaavalla tavalla kuin nelosessa. Juoni on vähän tylsä ja paljon pyöritään heistien ympärillä, jotka ovat ilmeisesti pelin Online-moodissakin isossa osassa. Pahikset on tylsiä ja pitkään luulin, että FIB-agentti ja miljardööri ovat sama henkilö. Maailma on aika kaunis, mutta harvaan paikkaan pääsee sisälle. Tehtäviä kaupungin ulkopuolella on liian vähän ja sitä aluetta ei jostain syystä kiinnosta tutkia enempää. Päältä kaunis ja hyvin toimiva, sisältä tuhnu. Arvosanaksi 3/5, joka on hämmentävän vähän lempipelisarjani pelille.

 

[Jumi]

Lies of P

Korealaisessa AAA-luokan Dark Souls/Bloodbornessa seikkailee ritarin sijasta Pinokkio. Pelasin kesällä demoa ja parin tunnin totuttelun jälkeen se alkoi maistua erittäin hyvin. Kokonainen peli on vielä näin 11 tunnin jälkeen oikein hyvä, enkä usko että taso tulee laskemaan. Kenttäsuunnittelu on hyvää ja 1800-luvun steampunk maisemat ovat kovin kauniita katsoa. Tämä traileri herätti kiinnostuksen vuosi sitten.

Taistelu on aluksi hankalaa ja demossa kuolin ensimmäiseen isompaan rivivihuun ainakin 10 kertaa, ennenkuin huomasin että tässä pelissä monet iskut kannattaa perfect blockata. Demon palautteen perusteella väistöstä on tehty hitusen parempi, mutta perfect block on edelleen se juttu mikä on pakko opetella viimestään toisessa pomossa. (Vinkkinä sanottava, että ei kannata vain näpäyttää blockia iskun osuessa, vaan nappia pitää pitää pohjassa vielä iskun osumisen jälkeen, koska se lisää aikaikkunan frameja)

Aseissa on terä(damage, ulottuvuus) ja kahva(liikkeet, statsien skaalus) ja niitä voi vaihdella vapaasti "bonfirellä". Pelasin alkupelissä rapierin kahvalla joka mahdollisti ulottuvat pistoiskut & vahvan iskukombon, teränä oli great swordin pitkä terä joka teki hyvin damagea, mutta se taisi lisätä myös vähän hitautta. Myöhemmin erilaisia aseita ja aseiden ominaisuuksia tulee paljon lisää ja tällä hetkellä huidon pitkällä "glaivella" jonka ladattu vahva lyönti syöksyy 5m päähän ja iskee lujasti. Oikein ilolla tulee etsittyä vihuja jotka vielä vähän aikaa sitten olivat hankalia.

Suurin valituksen aihe on pieni. NPC "kaverikeiju" vai mikä onkaan yrittää olla hauska intoilija, mutta päätyykin olemaan mukahauska ja rasittava. Haluttais valittaa myös aseiden päivityksestä, mutta tämä sama ongelma näyttää olevan ihan jokaisessa pelissä, niin totean vain, että se vähentään intoa kokeilla uusia aseita kun ne ovat level 0. Kuka keksisi jonkun uuden jutun aseiden päivityksen tilalle?

Tässä vaihessa 9/10 ja suositus.

...jatkoarvostelu läpipeluun jälkeen. Kohta on myös NG+ läpi, ja vertailuksi sanottava, etten Dark Soulseissa koskaan aloita uutta kierrosta heti seuraavana päivänä.

Lies of P on erittäin hyvä, ja hyvin tehty peli.

Hyvin tehdyllä tarkoitan viimeistelyä ja kaikkia pikku juttuja mitä sieltä löytyy. Sieluja eli ergoa esim. saa paljon myös inventaarioon, eli kuollessa ei menetäkkään kaikkea. Tuohan on suolseissakin nykyään mutta tässä se näkyy paremmin, ja lukemattomat kerrat on tullut otettua inventaario ergoilla tasoja ennen uutta aluetta. (Säästä pomoergot! niillä saa aseita tai amuletteja pian alkupelin jälkeen)

Taistelu on hyvää kuten kuuluu. Jos tarkkoja ollaan niin se ei lainaa soulseja, vaan Team Ninjan (Nioh) Wo Longia joka on Steam arvosteluista huolimatta (pelaajat eivät päässeet ekaa pomoa) myös erittäin hyvä peli. Soulseista se eroaa siinä ettei pelkkään väistelyyn voi luottaa, vaan pitää myös käyttää parryä. Wo Longissa parryn oli elinehto, jonka jälkeen pomoa pystyi vasta kurittamaan kunnolla, mutta Lies of P ei ole yhtä ehdoton. Kesällä julkaistun demon pelaajapalautteen jälkeen he lisäsivät oikean kuperkeikka dodgen 50cm hypähdyksen sijaan ja nyt toimii myös väistelytaktiikka.

Erityismaininta vielä sille että aseet on jaettu terään ja kahvaan, terä määrää damagen ja kahva määrää liikkeet. Molemmilla on myös "sinisiä pylpyröitä" kuluttava oma erikoisliikkeensä, johon itse yritin valita jotain pitkälle iskevää jolla sai isot rivivihut staggeroitua tilaisuuden tullen. Niitä voi ja vaihdella vapaasti bonfirellä/stargateilla. Kun asetta päivittää, niin siinä päivitetään terää, eli siihen +6 great pike voi koittaa laittaa tikarin nopeasti pistävän kahvan.

Kerroin jo tuolla pelin omassa ketjussa, että tarina ei jostain syystä iskenyt niin kovasti mitä soulseissa. Niiden lorevideoita katselen viikko tolkulla ja opin kaikkea pientä, kun sellainen aina 3 vuoden välein julkaistaan... Tässä tarina oli kai sekoitus mystiikkaa ja selkeää etenemistä, eikä se toiminut minulle. Ei kerta kaikkiaan kiinnostanut mitä kukakin NPC selittää. Loppupuolella vain pari NPC:tä saivat mielikuvituksen laukkaamaan, ja pidän sitä kyllä ennätyshuonona hommana, koska peli oli muuten niin hyvä! Miksi valehtelemista ei käsitelty tarkemmin? Gameplayn perusteella oletin pelin selittävän minulle myös:
Miksi ihmiset ajattelevat valehtelun huonona asiana?
ja
Miksi ihmiset silti valehtelevat?
Taas pitää mennä lukemaan Hännikäistä. EDIT: Tai siis hänen suomentamia pätkiä entisaikojen viisaista filosofeista, ne jutut ei ole vanhentunu pätkäkään, vaikka kehitys kehittyy ja kaikki luulee olevansa viisaampia mitä 200v sitten.

Uudelle kierrokselle motivaattoreina toimivat totuus/valehtelu valinnat, ja oli aika selvää etten kuullut ekalla kierroksella kaikkea. Myös nukkejen puheen käännöslaite kiinnosti, ja toisella kierroksella saa selvää mitä ne pomot selitää.

Arvosana pysyy 9/10. Erittäin hyvä, mutta vaikea siinä mielessä, että ei kerta kaikkiaan voi lyödä silloin kun luulee tilanteen tulleen.
Jatko-osalle kova odotukset kun sitä lopputekstien jälkeen vihjattiin.

 

[perato]

Grand Theft Auto V
GTA-sarjan toistaiseksi viimeisin osa tuli läpäistyä myös toista kertaa, ja jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Muistan edellisellä kerralla pitäneeni tästä enemmän kuin nyt, mutta toisaalta pelin juonesta en muistanut mitään. Peli on teknisesti erinomainen ja pyörii PC:llä hyvin. Ajaminen, liikkuminen ja ampuminen tuntuu paremmalta kuin edeltäjässä. Mutta sisältä peli on vähän ontto. Kolmesta päähahmosta keneenkään ei kiinny vastaavalla tavalla kuin nelosessa. Juoni on vähän tylsä ja paljon pyöritään heistien ympärillä, jotka ovat ilmeisesti pelin Online-moodissakin isossa osassa. Pahikset on tylsiä ja pitkään luulin, että FIB-agentti ja miljardööri ovat sama henkilö. Maailma on aika kaunis, mutta harvaan paikkaan pääsee sisälle. Tehtäviä kaupungin ulkopuolella on liian vähän ja sitä aluetta ei jostain syystä kiinnosta tutkia enempää. Päältä kaunis ja hyvin toimiva, sisältä tuhnu. Arvosanaksi 3/5, joka on hämmentävän vähän lempipelisarjani pelille.

Pari vuotta sitte otin itsekkin uudelleenpeluun tuosta ja oli kyllä sama ongelma, että luulin niiden olevan sama henkilö liian pitkään =D. Muutenkin kyl voisin lyödä nimen alle tohon arvosteluusi.

 

[Heseman]

Star Wars Jedi: Survivor (PC, EA Play Pro)

Jedi Souls II on lisää sitä samaa paremmilla mutta myös raskaammilla grafiikoilla.

Cal Kestiksen matka galaksissa jatkuu. Cal on siis Star Wars -jedi (erotuksena kaikista muista jedeistä), joka selvisi Käsky 66:sta muutamien muiden Star Wars -jedien tavoin ja toimii pelin alussa yhden miehen vastarintana, sitten aletaan etsiä kadonnutta Star Wars -jedien Tandalorr-planeettaa. Juonesta en sen enempää mainitse mm. koska se on hyvin yhdentekevä. Monesti unohdin, että mitä oikein olin tekemässä pääjuonessa ja miksi. Sama koskee hahmoja, ne ovat yhtä kiinnostavia kuin pahvilaatikot, enkä ole kissa.

Sitten teknistä löpinää. Pelissä on siis todella hienot grafiikat, mutta se on myös hyvin raskasta. Pelasin telkkarista padilla eli resoluutiona 4K, eikä se pyörinyt natiivina kuin noin 30 FPS. Grafiikka-asetusten laskulla ei ollut merkittävää vaikutusta, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi käyttää FSR-skaalausta. 4K:lla FSR Quality on siis käytännössä ylösskaalattu 1440p ja se pyöri siinä 50-60 FPS, kunhan laski asetukset high'lle, tekstuurit toki epicillä. Tein tuossa lopuksi jopa kuvalaatuvertailua ja pysäytyskuvassa 4K:lla FSR Quality oli hiukan parempi kuin natiivi. Kyllä, luit oikein. En tiedä, luoko pelin oma temporaalinen antialiasointi tekstuureista suttua vai mistä johtui mutta testasin tätä useampaan kertaan ja päädyin aina samaan lopputulokseen. Toki kun telkkari on parin metrin päästä niin ei eroa juuri huomaa, mutta kun peli pyörii paremmin ja näyttääkin hieman paremmalta FSR päällä niin miksei sitä siis käyttäisi. Toki kuvanlaatu pitää arvioida joka pelin kohdalla erikseen, mutta tätä "4K:lla FSR/DLSS Quality" pidetään käsittääkseni parhaana skaalauskuvanlaatuna. Liikegrafiikkahäröjä oli joitakin esimerkiksi hississä, mutta niitä oli myös kun FSR:n kytki pois päältä niin paha siinä arvioida mista ne johtui.

Entäs sitten se pelattavuus? No se oli ihan jees. Paikkoja ja tutkittavaa riittää sekä sivutehtäviä eli huhuja, joita en jaksanut kuin muutaman ja nekin jos sattui olemaan sopivasti reitillä. Tasohyppelyseinäjuoksuakin riitti, mutta se pysyi siedettävällä tasolla. Jollain kyllä tosin on joku seinäjuoksufetissi siellä Respawnilla... Pelasin Jedi Masterilla eli toiseksi vaikeimmalla ja se oli enimmäkseen ihan sopiva tällaiselle Souls-veteraanille. Puolisen tusinaa kohtaa tosin oli, joissa meni tunti tai enemmän. Näistä yksi oli sivutehtävän bossi ja yksi pääjuonen vihollisaalloista koostuva kohtaus, joka tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan ja lopuksi laitettiin ärsyttävä duo vielä vastaan. Tällaisia pitkiä aaltoja ilman tallennusmahdollisuutta alkoi pelin loppupuolella olla muutekin vähän liikaa. Lisäksi yksi juonen pomomatsi kesti varmaan yli puolitoista tuntia (ei loppari) mutta sanotaanko, että se oli ihan asiallista siinä kohtaa. Lisäksi se ei tuntunut ylinopealta sähellykseltä niinkuin muutamat muut pomomatsit, vaikka siinä kestikin.

Pidin ykköstä tasaisen harmaana ja tämä on jatkoa sille. Pelattavuus ihan jees, mutta umpitylsät hahmot ja juoni vetävät pisteitä alas. Ykkösen juoni ehkä snadisti parempi. Kyllä tämän silti läpi jaksoi pelata ja EA:n omalla gamepassilla ei maksanutkaan paljoa, vaikka siinä kallimmaassa versiossa (14,99 €/kk) olikin. Pääosanäyttelijä taisi jo paljastaa, että kolmosta ollaan tekemässä ja kai sekin tule aikanaan pelattua.

 

[Kan Dee Dokata]

Pelailen välillä sellaisia pelejä, jotka syystä toisesta ovat jääneet pelaamata mutta jotka kuitenkin ovat aina kiinnostaneet tai sitten vuosikymmenien saatossa muuten vain unohtuneet.

Indiana Jones and The Fate of Atlantis on nyt ollut kierrossa. Olen sen kyllä aikoinani pelannut, mutten siitä muistanut enää mitään. Aika on taas tehnyt tehtävänsä. On kyllä tosin hyvin mielenkiintoista nähdä, miten yksinkertaisia ja lyhyitä pelit 90-luvulla olivat. Kontrasti on valtava, kun vuosien saatossa on tottunut jos jonkinlaisiin avoimen maailman viritelmiin.

Peli on järjettömän lyhyt, erittäin yksinkertainen, mutta tunnelmaltaan ja vitseiltään ihan onnistunut. Nykymaailmassa peli tuntuu tosin jo niin yksinkertaiselta, lyhyeltä ja jopa tyhjältä edes 90-luvun tekeleeksi, että se tuntuu enemmän rahastukselta kuin intohimoprojektilta, joka taas paistaa Monkey Island 1 & 2 -peleistä. Lapsena peli näytti ja kuulosti joltain ihan maagiselta.

Vaikka kuulostan negatiiviselta, pidän kuitenkin 90-luvun pelisuunnittelusta enemmän kuin nykymenosta. Silloin oli hyvää se sama, mitä vähän nyt kritisoinkin. Tarinat olivat tiiviitä pakosta, eikä niihin tarvinnut työssä käyvän tyypin käyttää kymmeniä ja kymmeniä tunteja päästäkseen ne läpi.

Jatkan silti nostalgian värittämän menneisyyteni tuhoamista edelleen samalla innolla, koska ei tämä nyt kamalaakaan ole. Monkey Islandit varmasti käyn pian läpi uudelleen viidennen kerran nostalgialasit säilyttäen, koska ne nyt vain ovat niin hyviä, varsinkin alkupäästä.

 

[Refloni]

Venetica

Hurmaavalla tavalla huono ARPG kultaiselta nolkytluvulta. Fantasia-Venetsiaan sijoittuvassa pelissä harjoitetaan nekrofilmantiaa ja kaadetaan hallitusta. Taistelu on siedettävää, se perustuu hotbar-taitojen käyttöön ja hyvin lievästi darksoulsmaiseen kuperkeikkamäiskintään. Grafiikat ovat kulmikkaat mutta taidetyyli kantaa peliä. Kehitystiimi on tehnyt hyvää työtä vähillä resursseillaan. Itse asiassa pelissä on samaa karua charmia kuin ensimmäisessä Witcherissä.

Nekromantia on hauska teema roolipelille. Taikuus ei ole mitään perus tulipalloa ja salamaa, vaan vihollisen kimppuun usutettavia korppilaumoja ja kuolleiden kanssa keskustelua. Tarina on kehno mutta persoonallinen. Pahikset käkättävät ja pyörittelevät viiksiään, ysäriltä karannut goottityttö-sankaritar esittää kovista ja surkea ääninäyttely naurattaa. Rakkaudella tehdyn pelin tunnistaa kyllä.

Kävin muuten pelikertojen välillä oikeassa Venetsiassa. Likainen, ahdas ja kallis turistirysä, en suosittele. Kaupunkiin kannattaa mieluummin tutustua Veneticaa pelaamalla. Se on pelissä täsmälleen samanlainen kuin tosielämässä. Trust me bro.

John Wick Hex

Vuoropohjainen räiskintä, jossa idea on tanssahdella ruudusta toiseen ja suojasta suojaan lanaten laumoittain vihollisia. Jokainen toiminto vie tietyn verran aikaa ja ruudun yläreunan aikajanalta näkee kuka tekee seuraavaksi mitä. Idea on selvästikin imitoida John Wick -elokuvien taidokasta gun fu -koreografiaa.

Niinpä joka kentän lopussa voi katsella suorituksestaan tosiaikaisen uusinnan. Valitettavasti kankeat animaatiot pilaavat vaikutelman. Leffojen luotibaletin sijaan tarjotaan hulvattoman kökköä slapstick-komediaa. Uusinnat näyttävät siltä kuin Parkinsonin taudista kärsivälle apinalle olisi annettu automaattiase ja viskipullo. Johnin sähellys jaksoi naurattaa muutaman kerran, loput skippasin. Ehkä en vain osaa pelata.

Ensimmäinen ase on pelin paras ja pitkään ainoa käyttämisen arvoinen. 9mm pistooli ampuu nopeasti, pitkälle ja tekee kohtuullisesti vahinkoa. Konepistooli roiskii minne sattuu ja tyhjentää lippaan hetkessä, revolverilla tähtääminen on vaarallisen hidasta. Sillä pärjää lähinnä toista revolveria vastaan. Kyllä muitakin aseita pakkotilanteessa voi käyttää, mutta starttipistooli on ylivoimainen. Tärkeintä on ampua ensin eikä kovaa.

Haastetta on aika paljon ja vihollisvyörytys tuntuu välillä loputtomalta. Testasin teoriaa pyörimällä spawniovien edessä pitkään, mutta mosaa vaikuttaa kuitenkin olevan rajallinen määrä. Kentät on putkimaisia, mutta putki on sen verran leveä että ristituleen joutuminen on helppoa. Pomovihollisia on muutama ja niissä idea on piestä ensin lähitaistelulla kilvet pois. Mekaniikka ei tunnu loppuun asti mietityltä, koska kaikki vahinko myös tyrmää hetkeksi. Viimeinen bosse oli pelin helpoin. Kätyreitä ei juuri ollut, joten piti vain juosta tappituntumalle, antaa stunlock-turpasauna ja tyhjentää sitten lipas ukkoon. Läps-läps-läps, rat-tat-tat, voitto.

 

[vervex]

The Last of Us Part I (sis. Left Behind DLC) PS5
The Last of Us Part II PS4 (PS5 60fps patch)

Tuli tämä klassikon (tosin omassa mielessä TLOU-pelit ovat yhtä kokonaisuutta tarinan kannalta) uudelleenlämmittely viimein kesällä pelattua. Olen aiemmin pelannut PS4 Remastered-version muutaman kerran läpi (viimeksi tänä vuonna) ja pakostikin tätä tuli vertailtua siihen (TLOU Part II:n lisäksi).

TLOUP1 on lähinnä alkuperäisen Remastered-version ja TLOUP2:n sekoitus. Pelimekaniikat ovat käytännössä täysin samat (jäykät) kuin alkuperäisessä, mutta tähtäys on paremmantuntuista kuten P2:ssa. AI on ottanut vaikutteita P2:sta, mutta ei ole kuitenkaan täysin samanlainen. Alkuperäisessä etenkin Stalkerit ovat täysin erilaisia (niin ulkoisesti kuin käytöseltään) kuin tässä P1-versiossa. Peli tuntui vaikeimmalla vaikeustasolla helpommalta kuin alkuperäinen, todennäköisesti juuri tähtäyksen paremman tuntuman vuoksi (gyro-ohjaus auttaa). Myös resursseja tuntui olevan P1:ssä Remasteredia enemmän. Platina-trophy oli naurettavan helppo saada, kun tuntee pelin, vaikka jotain kerättäviä olikin hieman eri tavalla sijoitettu. (Alkuperäisen Remasteredin platina taitaa jäädä saamatta, koska vaatii satoja tunteja Factions-moninpeliä.)

Onneksi en maksanut mitään P1:stä, kun oli lainassa. Todennäköisesti tulee kuitenkin joskus vahvasti alennettuun hintaan hankittua sekä pleikkarille että PC:lle. Sen verran useaan kertaan kuitenkin jo kokonaisuuden pelannut läpi, että voi keskittyä Part2:sen pelattavuudesta nauttimiseen.

TLOUP2 on selkeästi parempi peli (omassa mustassa kirjassa GOAT) joka osa-alueella (välianimaatioiden osalta ehkä P1 menee niukasti edelle), joten toivottavasti P2:sta saadaan PC/PS5-porttaus pelkästää latausruudun katselun loppumiseksi (lisäksi moodi, jolla voisi skipata välianimaatiot ja kävelysimulaattoriosuudet olisi myös ihana ominaisuus). P2:sta katsellessa aina miettii, että käsittämätöntä miten PS4:lle tehty peli (etenkin) tuntuu ja näyttää paremmalta kuin suuri osa uusista. Ensimmäisen (ja vuotta myöhemmin toisenkin) pelikerran jälkeen ajattelin ettei ole uudelleenpeluuarvoa, mutta voi miten väärässä sitä oli. Jotain erityist tässä on onnistuttu luomaan, kun tilanteet voivat mennä niin monella eritavalla ja hahmot on animoitu niin monipuolisesti, että pelitilanteet pysyvät raikkaina. Pelikellossa on yli 700h eikä loppua näy. Toki pelistä löytyy edelleen kehitettävää (mm. AI:n osalta tietyissä tilanteissa), mutta ehkä sitten siinä seuraavassa pelissä. Toivottavasti vastaavaa saadaan muodssa tai toisessa lähiaikoina, mutta taitaa joutua odottelemaan vuosia. Ehkä edes se PS5/PC-Remastered-versio.


Dead Space remake (XSX)

Tässä oli vähän sama vika kuin TLOU remakessa - oikein kilpailevat omassa mielessä turhimman remaken tittelistä, mutta ehkä hieman eri alueilla niin jääköön sijat jakamatta. Alkuperäinen Dead Space tuli pelattua jokin aika sitten (ei uskoisi miten hyvä pelattavuus 15 vuotta vanhassa pelissä voi olla - DS2:sta en tosin jaksanut alkua pidemmälle), joten remake ei tarjonnut paljon uutta. Alkuperäistä en saanut tyydyttävästi (näkymättömät seinät esti käytännössä etenemisen) toimimaan PC:llä, joten sekin tuli boksilla pelattua.
Ulkoisesti tätä on toki viilattu ja tosiaan kuvittelisin PC:llä tämän olevan parempi hankinta kuin konsolilla alkuperäisen PC-version haasteista johtuen. Myös pieniä pelillisiä muutoksia on tehty, mutta pääasiassa pelattavuus on sama kuin alkuperäisessäkin.


Miasma Chronicles (PS5)

Tylsähkö post-apokalyptinen seikkailu isometrisestä kulmasta. Muutama vuosi sitten samalta kehittäjältä tullut Mutant Year Zero oli positiivinen yllätys vuoropohjaisen kevytstrategiapelin ystävälle, joten täytyihän tämäkin sitten pelata.
Päällimmäisenä mielessä valitettavasti, että tarina ja hahmot jättivät kylmäksi eikä pelillisestikään ole löydetty mitään uutta (paremminkin päinvastoin). Peli on myös jossain määrin buginen (mm. pelialueella tuli jotain tietokantakoodivirhettä näkyviin kursorin tiettyyn paikkaan viedessä) ja peli kaatui kolmesti läpipeluun aikana. Vihollisissa ja aseissa on jotain mielenkiintoisia elementtejä, mutta vähän tästä tulee sellainen kiirellä väsätty fiilis. Pelitasoissa on paljon toivomisen varaa, niin mielikuvituksen kuin loogisuuden osalta. Suojautuminen tuntuu välillä turhalta, kun osumia tulee nollakulmien takaa syvälle seinän taakse. Aseissa on mielenkiintoinen tason esteistä projektiilia kimmottava laite, mutta valitettavasti sekin toimii vain yhdessä tasossa ja tasanteella ollessa avoimet reunat toimivat ko. aseilla ampuessa seininä. Myös portaikot tasojen välillä tuntuvat toimivan ongelmallisesti ikäänkuin eivät olisi taistelujaksoihin tarkoitettu lainkaan.


Aliens Dark Descent (PS5)

Tunnelmaltaan hyvin elokuvista tutun maailman tavoittava, mutta todella haastava reaaliaikainen strategiapeli. Ksenomorfien tappavuus on vähintään elokuvien tasolla ja pelaaminen ei ole sen vuoksi kovin hauskaa edes normaalivaikeustasolla - tilanteita sai turhan monesti pelata uudestaan. Pelissä liikutetaan käytännössä kokoajan omaa pientä muutaman hengen joukkoa, joka tekee vihollisten välttelystä todella haastavaa ja taisteluissa käy todella nopeasti kylmät. Peli tuntui tosin aavistuksen helpottuvan loppua kohden, kun joukkojen tasot ja aseet sai tappiin. Tähän ei tee mieli tarttua uudestaan, vaikka tavallaan viihdyttävä olikin. Masokisteille suositus.


Cocoon (XSX)

Ja kolmas isometrinen peli putkeen. Game Passiin hiljattain tullut omintakeinen lyhyehkö puzzle-seikkailu. Omaan makuun todella maistuva välipala, jossa sopivan vaativia pulmia sekä pomo-taisteluita. Pelimekaniikat opastetaan pelaajalle sopivasti kehittyen ja vaikka välillä joutui hetken päätä raapimaan, niin mihinkään vaiheeseen ei jäänyt liian pitkäksi aikaa jumiin. Vahva suositus.

 

[Nathorr]

S.T.A.L.K.E.R.: Shadow of Chernobyl
Stalkkerit on istunu Steamin kirjastossa yli 10 vuotta ja viimein tuli tämä ensimmäinen pelattua. Parilla modilla sai pahimmat ongelmat korjattua, mutta pelattavuus on nykypeleihin tottuneelle aika kökköä. Tunnelmasta tämä peli on tunnettu ja se on kyllä jokaisen ylistyssanan arvoinen. The Zone elää omaa elämäänsä ja pelaajana tuntee olevansa vain yksi osa tätä kokonaisuutta. Intensiivinen kokemus, mutta ei tätä ihan jokaiselle voi suositella, kun ampumisesta lähtien kaikki on aika tukalaa. Jos kuitenkin osaa katsoa pintaa syvemmälle, voi löytää jotain kaunista. 4/5.

S.T.A.L.K.E.R.: Clear Sky
Stalkkerit jatkui näin yli 7 kuukauden tauon jälkeen. Sama homma, eli pari modia korjaamaan pahimmat ongelmat ja hanaa. Huonompi ja tylsempi kuin edeltäjänsä. Mitään spoilaamatta, niin käytännössä käydään samat paikat läpi. Peli on entistä kankeampi eikä pelaaminen oikein kiinnostakkaan, mutta joku tässä kiehtoo. The Zone on elävä paikka ja tunnelma on erinomainen. Ei kuitenkaan tuo mielestäni mitään uutta pelisarjaa, että tätä välttämättä kannattaisi pelata ollenkaan. Katsotaan, kykenenkö hyppäämään ensimmäisen trilogian viimeisen osan kimppuun vielä ennen ensi vuoden uutta julkaisua. 2/5.

 

[Heseman]

Dead Space Remake (PC, EA Play Pro)

Taas astutaan insinööri Isaac Clarken saappaissa USG Ishimuran käytäville nekromorfeja listimään. Kyseessä siis remake 15 vuotta sitten ilmestyneeseen kauhu(?)peliin. Alkuperäinen oli mielestäni semmoinen ihan ok, joskaan ei kauhu- vaan jännäpeli. Näin vanhempana ja kyynisenä jännityskin jäi tällä kertaa alle kouralliseen kohtia pelatessa.

Peli alkaa siis, kun Isaac ja muu tiimi lähtee selvittämään, miksi planeetanmurtaja-kaivosalus USG Ishimura ei vastaa yhteydenottoihin. Selviää, että sen on vallannut tuntematon voima, joka muuttaa kuolleet käveleviksi piikkikätisiksi örkeiksi tai vielä pahemmaksi... Pelin erikoisuus on, että örkkejä pitää tähdätä raajoihin, torso-osumat kuluttavat vaan suotta ammuksia. Ja koska kyseessä selviytymiskauhu (nimellisesti ainakin) niin niitä ei ole loputtomasti. Mulla yhdessä välissä tuntui olevan niistä jopa pulaa, mutta pelin lopulla oli taas taskut pullollaan. Aseita voi kerralla pitää neljää, mutta repussa on rajattu määrä tilaa mikä jaetaan ammusten, terveyspakkausten ja muitten kanssa joten kaikkea ei voi kantaa kerralla. Valitsin aseiksi pelin tunnuspyssyn eli plasmaleikkurin sekä liekinheittimen ja keskityin niihin. Ammuksia kun tippuu vihollisilta sen perusteella, mitä aseita on taskussa. Näin myös päivityksiäkin riitti näille sekä panssarille täyteen saakka. Jos ammukset loppuu niin kinesiahanskalla voi heitellä vaikka rautaputkilla vihollisia. Vaikeimmat ja nopeimmat viholliset kannattaa pysäyttää staasiin, jolloin ne voi poimia kuin pyyt oksalta. Isaac ei ole CoD-ukko, joten tähtääminen ja eteneminen on hidasta genren tyyliin. Se luo myös osan jännityksestä mutta kuten totesin, ei tämä enää saanut juurikaan jännitystä aikaan joten sain pidettyä valtaosan ajasta pään kylmänä välikohtauksissa. Muutaman kerran kyllä örkki onnistui säpsäyttämään, kun luulin sen olevan tavallinen ruumis.

Juoni on sellainen ihan ok, mielenkiintoisinta on pelin lore. Siinä on isossa osassa unitologia-uskonto, jossa edetään tasolta korkeammille isojen rahalahjoitusten turvin. Kuulostaa kovasti skientologialta ja se onkin varmasti ollut iso osa sen innoittajana, joskin jo lakihaasteita välttääkseen piti tekijöiden vähän pesäeroa tehdä. Teknisesti peli toimi hyvin, koneellani 1440p-resolla ja ultra-asetuksilla oltiin pääosin siellä 80-100 FPS hujakoilla mikä on tällaiseen hyvin riittävä. Prossua peli kyllä kuritti ihan käsittämättömällä tavalla ja monelti oltiin ihan maksimilämmöissä. HWinfon mukaan prossu ei kuitenkaan throttlannut joten en vielä yhden pelin kohdalla jaksa kauheasti huolestua. Muissa peleissä ei vastaavaa ole tullut vastaan, vaikka välillä ollaankin yli 80 asteen menty. En tiedä, oliko syypäänä itse peli vai kenties Denuvo, en kyllä muilla Denuvo-peleilläkään ole vastaavaan tärmännyt.

En tiedä, oliko tämä sellainen välttämätön remake. Teknisesti toki toimii nyt paremmin korkeillakin ruudunpäivitysnopeuksilla ilman kikkailuja, toisin kuin alkuperäinen. Lisäksi tällä kertaa Isaac ei ole mykkä ja naamakin nähdään muutamassa kohdassa. Tuskin olisin tätä erikseen ostanut, mutta kun sen EA:n gamepassilla pääsi pelaamaan niin mikä jottei. Jos ei sarjan pelejä ole vielä aiemmin pelannut niin tästä on hyvä alkaa. On pelissä oma viehätyksensä ja moni on siitä tykännyt, vaikken itse sitä koskaan kauhupelinä pitänytkään.

 

[Nathorr]

Watch_Dogs & Bad Blood DLC

Peli jäi kesäkuussa kesken n. 5 tunnin kohdalla, mutta jatkoin tällä viikolla ja nyt eilisen 7 ja tämän aamun 4 tunnin session jälkeen peli päättyi DLC:n lopputeksteihin. Samaa mieltä tästä mitä monet muutkin, eli siisti idea, mutta kokemus jää pintapuoleiseksi. Tarina on perinteinen ja vähän tylsä, päähahmo on ihan siisti, mutta toisaalta myös tylsä. Maailma on kaunis ja synkkä, mutta sitä ei tee mieli tutkia. Tehtävää on paljon, mutta tuntuu heti alusta alkaen, että pelkät juonitehtävät riittää. GTA-klooni, johon on sekoitettu hakkerihommilla samaa tilojen tutkimista, mitä vaikka Batman Arkham -sarjassa on. Hypitään kameroiden välillä, räjäytellään asioita ja katellaan, kun viholliset yksi kerrallaan tipahtelee. Loput hoidetaan joko asein, ellei pystytä hiippailemaan ohi. Harmitushan tässä on, että monet tehtävät ovat tosi samanlaisia. Miellyttävää sinänsä, mutta olisin kaivannut lisää. Poliiseilta tai pahiksilta pakeneminen on myös etenkin aluksi tuskaa, sillä autosta ei pysty ampumaan ja alussa kesken autoilun ei pysty maailmaa vauhdista hakkeroimaankaan, ennen kuin kokemuspisteitä kertyy.

DLC edustaa taas sitä parempaa päätä DLC:istä. Tarina ja päähahmo on emopeliä kiinnostavampia. Mekaniikat on RC-autoa lukuunottamatta samat. Kaupunki on täynnä uutta tehtävää, mutta ne kiinnostaa yhtä paljon kuin emopelin kohdalla, eli ei juurikaan. Peliä voi suositella, jos tykkää edes jonkinlaisen tarinan omaavista kolmannen osapuolen räiskintä- ja seikkailupeleistä silloin, kun muut on jo kahlattu. Ei tämä kummallinen ole, mutta menee viihteestä. Pelisarjan 2. osa on jo ostettu, mutta saa nähdä, milloin siihen viitsii hypätä. Ei ainakaan heti perään. Arvosanaksi 3/5.

 

[BFFAF]

Far Cry 6 & 4

Olen pelannut näitä ubimallin pelejä enemmän lähinnä AC Oiriginsia (läpi), Odysseytä (läpi) ja Valhallaa (n. 30h, jäi kesken). Far Cry -sarjasta Primalia vain hetken ja New Dawnia n. 10h.

Nyt pelaillut Far Cry kutosta ja maailma ja tarinan asetelma viettelee, mutta ei vielä ole oikein iskenyt. Täytyy tosin kertoa, että onhan tässä nyt omat hauskat tilanteensa! Esimerkiksi lähdin tuhoamaan vastustajan hallitsemaa aluetta. Näin siellä panssarivaunun, jonka kaappasin ja pistin kavereille tulta munille enemmän kuin laki sallii. Lähdin sitten toisaalle tuhoamaan jotain farmia, pistän jokaisen vastaantulevan vastustajan auton aivan tuhannen säpäleiksi ja kaasua kohti kohdetta - perässäni Guapo -krokotiili juoksee munaravia ja pistää matkalla jonkun Ronaldinhon poskeensa. Hyppään pois tankista nähdessäni kartassa jonkun hauskan kirstun! Lähden sitä kohti, mut mitä helvettiä!? Jostain joku perkuleen paskiainen juoksee tankille, hyppää sisään ja pistää tykillisen ruutia naamariini! En onneksi kuole, vaan lähden juoksemaan täböö karkuun! Guapo lienee jossain varmaan parittelemassa, kun ei näy eikä kuulu, ja aivan out of nowhere joku saakelin siiseli hyppää kurkkuun ja eikun leuka rinnassa kohti olemattoman taivaan portteja... tähän mennessä semmonen hauska välipeli, mutta ei iske niin paljon kuin toivoisin.

Far Cry 4... hitto! Kiva, etten oo pelannu näitä kovinkaan paljon! Täähän on hyvä peli! Pelin pahis Pagan Min... loistava hahmo! Peli olisi juoneltaan parempi, jos olisi jollain tapaa vakavampi, mutta menee näinkin! Nepalimaiset maisemat kivaa vaihtelua pelimaailmoissa! Ja toi Pagan Min on ainakin näin alussa (n. 15h) aika veikeän vastenmielinen paskiainen! Saa nähdä miten tässä nyt käy, kyllästynkö vai pitääkö peli otteessaan. Asetelma ei alkuun läheskään niin herkullinen kuin kutosessa, mutta itse pelaaminen paljon hauskempaa. Kutosessa esim. Aivan käsittämätöntä, että kävelen tyyliin 10m ja yhtäkkiä sata ja yksi tappamaani vihollista ovat kadonneet, ja heidän tilallaan uudet hyypiöt. Aivan uskomaton toi spawnauksen väli, huhhuh. Tappaa aika vahvasti pelihaluja.

Näitä vuorottelen tässä nyt.

Yakuza sarjan Judgmentin aloitin kolmisen viikkoa sitten, ja oli kuin kotiin olisi tullut, mutta sen säästän myöhemmäksi!

 

[perato]

Fallout: New Vegas
Tuli yhtäkkiä kutina päästä Fallout-maailmaan. Jokuhan näissä vetää takaisin vaikka eivät mitään täydellisiä pelejä olekaan. Skyrimiin en ole palannut, mutta New Vegas ja F4 on tullut pelattua pariin kertaan molemmat nyt 10v sisään. Joku siinä raunioiden koluamisessa ja näiden pelien rope-elementeissä kiehtoo aina kerta toisensa jälkeen. Ihan hirveästi en näissä jaksa noita juonijuttuja enää pelailla, tarinat menee skipaten. Lähinnä tuo Bethesdan enginen pökkelöisyys aina tökkii ja vie kaiken immersion. Lisäreistä pelasin vain Old World Bluesin kun jotenki muistelisin että se olis edes etäisesti mielenkiintoisin noista neljästä. Alkaahan tässä jo aika näkymään pahasti teknisesti, kaipais kyllä remasteria. Ja vaikka New Vegasia nyt kovin aina kehutaan, niin kyllä tää aina silti tuntuu kovin keskeneräiseltä maailman osalta, paljon "tyhjää" ja paikkoja johon ei oikeastaan edes halua mennä. Oikeastaan tuntuu että koko maailman heikoin osa on nimenomaan New Vegas. Toisaalta onhan se ihan realistista ettei kaikki paikat ole sit täynnä kerättävää, mutta varmaan osittain napakammallakin suunnittelulla olis pärjätty.

Vaan ainahan näissä tuppaa käymään niin, että tuolla maailmassa pyörii lopulta niin kauan että päätehtävä unohtuu ja sit sen äkkiä vaan kiirehtii loppuun ku on jo lähes maks levelit eikä oikeastaan kiinnosta muuta ku vetää loppusuoralle.

 

[Varistin]

Fallout: New Vegas
Tuli yhtäkkiä kutina päästä Fallout-maailmaan. Jokuhan näissä vetää takaisin vaikka eivät mitään täydellisiä pelejä olekaan. Skyrimiin en ole palannut, mutta New Vegas ja F4 on tullut pelattua pariin kertaan molemmat nyt 10v sisään. Joku siinä raunioiden koluamisessa ja näiden pelien rope-elementeissä kiehtoo aina kerta toisensa jälkeen. Ihan hirveästi en näissä jaksa noita juonijuttuja enää pelailla, tarinat menee skipaten. Lähinnä tuo Bethesdan enginen pökkelöisyys aina tökkii ja vie kaiken immersion. Lisäreistä pelasin vain Old World Bluesin kun jotenki muistelisin että se olis edes etäisesti mielenkiintoisin noista neljästä. Alkaahan tässä jo aika näkymään pahasti teknisesti, kaipais kyllä remasteria. Ja vaikka New Vegasia nyt kovin aina kehutaan, niin kyllä tää aina silti tuntuu kovin keskeneräiseltä maailman osalta, paljon "tyhjää" ja paikkoja johon ei oikeastaan edes halua mennä. Oikeastaan tuntuu että koko maailman heikoin osa on nimenomaan New Vegas. Toisaalta onhan se ihan realistista ettei kaikki paikat ole sit täynnä kerättävää, mutta varmaan osittain napakammallakin suunnittelulla olis pärjätty.

Samoja mietteitä oli itsellä, kun New Vegasia on monessa paikassa kehuttu kuinka maailmaa on mielenkiintoista tutkia ja siellä on paljon löydettävää. Itselle tuo autiomaa-miljöö oli tylsin pelaamistani FO peleistä (3, NW, 4, 76), eikä siellä ollut paljon mitään, mikä olisi houkutellut vain kuljeskelemaan ristiin rastiin. NW tarina oli toki hyvä ja ehdoton plussa on, että piti oikeasti valita kenen porukkaan kuulut, ei voinut olla samaan aikaan kaikkien kaveri. Toisaalta tuntuu, että esim. FO3:ssa oli paljon enemmän kaikkea kivaa pientä tutkittavaa maailmassa myös karttaan merkittyjen kohteiden ulkopuolella.

FO4:sta aloitin taas uusiksi vähän aikaa sitten, mutta tällä hetkellä peliajan vie Starfield. Kellossa on nyt vajaa 50 tuntia ja tuntuu että olen vasta pääsemässä alkuun. Mietteet on vähän kahtalaiset, toisaalta mitään erityistä vau-efektiä ei ole tullut, mutta toisaalta tekemistä ja mielenkiintoa riittää. Yleisfiilis on tuttu muista Bethesdan peleistä ja toisaalta on ihan hyvä, ettei tuo täysin vie mukanaan, jää vapaa-aikaa muuhunkin kuin pelaamiseen.

 

[perato]

Halo 3 (Master Chief collection) (PC)
No joo, parannus edellisestä, mutta edelleen kun näitä pelaa ilman kummempia nostalgialaseja niin eihän nämä nyt sit mitään aivan huippua ole. On tämä kuitenkin ihan solidi räiskintä, mutta jotenkin tuntuu lainailevan niin paljon ykkösen nostalgiahetkiä, että tuntuu lähinnä just siltä että yritetään nykiä niitä nostalgianaruja eikä tehdä mitään uutta. Kävi tämän kanssa vähän hassusti, että pelasin ton New Vegasin väliin, nii meni jotenkin tämä tarina nyt vähän ohi ja osittain epävarmaksi jäi että mikäs olikaan siinä kakkosessa ja mikä tässä. Äänimaailmahan tässä MCC:ssä tuntuu jotenkin tuhnulta ja paljon ääniongelmia muutenkin, jatkunut pelistä toiseen, tässä vielä kertaalleen kävi niin että äänet lakkasi toimimasta ja piti 'verify game files' tehä steamista.

Vaikka kuinka siristelen silmiä, nii jotenki hassua ajatella, että varsinkin Halo 2(metacritic 95) olis joku mestariteos niinkuin aikansa arvostelut antaa olettaa. Tämäkään(metacritic 94) nyt ei ihan hirveitä tunteita herätä pelillisesti, jotenki tylsempi ku ykkönen ammuskelultaan, joskin siinä on juurikin itsellä ne nostalgialasit päässä sitä pelatessa. Toki tuona aikana oli vähän naftisti muutenki hyviä ammuskeluja ja pääosin olivat moninpelejä. Ehkä Bioshock on ainoa suora verrokki ja kyllähän tämä jää ihan satanolla sille vaikkei sekään mikään lempipelini ole eikä siihenkään mitää nostalgiakakkuloita ole. Jää vain fiilinki, että noissa arvosteluissa on kyllä hyvin paljon ns. 'konsolilisää'.

 

[Nathorr]

Life is Strange 2

Aloitin pelin alunperin kesällä 2020, jolloin olin juuri ostanut pitkän HDMI-piuhan, jotta pystyin pelaamaan PC-pelejä telkkarilta ilman Steam Linkin ja vastaavien ongelmia. Noh, taisin kaksi kertaa jaksaa viritellä pitkän johdon paikoilleen. Lisäksi, kun hahmot eivät tuntuneet silloin klikkaavan ihan täysillä, jäi peli kesken n. episode 2:n puoliväliin. Hetken mielenjohteesta katselin netistä pari recap-videota tapahtumista, jotka olivat yllättävän hyvin vielä muistissa, ja jatkoin torstaina peliä. EP2:n läpäisin siltä istumalta ja nyt lauantaina kolmessa eri sessiossa pelasin pelin loppuun.

Peli oli paljon parempi mitä odotin. Päähahmot välillä vähän ärsyttivät, mutta ei onneksi liikaa. EP2 olisi päässyt oikeuksiinsa juuri silloin, kun sen olin lopettanut. EP3 oli ehkä mielenkiintoisin uusine hahmoineen ja mielenkiintoisine alueineen. EP4 tuntui vähän irralliselta. Uskon, että jenkeille se toimii paremmin, sillä ajatuskin tuollaisesta aidatusta uskonnollisesta yhteisöstä on todella vieras. Ehdin moneen kertaan miettiä, että miten tämä voi päättyä, ja loppu oli oikeastaan juuri se ainoa vaihtoehto, johon olin päätynytkin. Mahdollisia loppuja on yhteensä 4, tai laskentatavasta riippuen 7, sillä kahdella lopulla on valinnoistasi riippuen pari eri variaatiota. En katsonut pelin valintoihin apua ja sain mielestäni sen lopun, jonka olin ansainnutkin, joka oli ilmeisesti se paras tai onnellisin, jos niin voi ajatella.

Peli itsessään on samanlainen mitä Telltalen, Quantic Dreamin ja DONTNOD:n muukin tuotanto, eli varsinaisia pelielementtejä on vähän ja tarinaan vaikutetaan keskusteluiden kautta. Paljon on välivideoita ja pelaaminen itsessää on muutamaa minipeliä lukuunottamatta lähinnä rajattujen alueiden ja niistä löytyvien esineiden tutkiskelua. Nämä pelit olivat kovasti muodissa 10 vuotta sitten ja hyvien tarinoiden ansiosta menevät mukavasti pelimäisempien pelien välissä, mutta ei pelkästään näitä jaksaisi pelata.

Kiva kun tuli vihdoin pelattua läpi. Tuli naurettua ja vähän herkistyttyäkin. En kuitankaan suosittele ahmimaan peliä kuten tein, vaan ottamaan pienen breikin episodien välissä. Pysyy homma mielenkiintoisempana. 4/5.

 

[nonnzz98]

Marvel’s Spider-Man 2

Tämän tarina tuli viikonlopun aikana vedettyä. Mukavia parannuksia mekaanisesti edeltäjiin verrattuna (en olisi arvannut kuinka paljon torjuntanappi toisi lisää taistelukohtiin ). Huippulisäyksenä pakko mainita seittisiivet, aivan mahtava tapa liikkua ympäri pelimaailmaa. Mitään älyttömiä muutoksia ei kuitenkaan ole luvassa verrattuna aikaisempiin, mutta tuskin kukaan odotti sitä(?). Hiotumpi versio edeltäjistään on mielestäni sopiva kuvaus.

Grafiikat odotetusti korkealla tasolla, mutta ei ehkä ihan parasta mitä PS5:lle saa (voi olla art style kysymys myös, mutta itse preferoin miltä vaikka God Of War: Ragnarök näyttää). Hyvännäköinen peli jokatapauksessa.

Yhtään spoilaamatta voin sanoa että tarina on merkittävä parannus edeltäjiinsä. ”Isompi ja kunnianhimoisempi” vaikka onkin, ei koskaan tuntunut että Insomniac olisi ottanut liian ison siivun jota eivät pystyneet pitämään kasassa. Vaikka tämä on pääosin Peter Parker tarina, nousee omasta mielestäni tarinan tähdeksi toinen hämis, Miles Morales ja hänen oma aikuistumistarina.

Kaikenkaikkiaan mainio peli joka tuo mukavia lisäyksiä edeltäjiinsä sekä hioo mekaniikat kuntoon ja kertoo mielenkiintoisen tarinan. Jos tykkäsi aikaisemmista peleistä, niin tämä on varmaankin jo ostoslistalla/parhaillaan pyörimässä, mutta jos muutenkin kaipaa hyvää single player peliä tähän masentavaan suomen syksyyn niin suosittelen lämpimästi. Goty materiaalia kyseessä. 4,5/5

 

[Nathorr]

Halo 3 (Master Chief collection) (PC)
No joo, parannus edellisestä, mutta edelleen kun näitä pelaa ilman kummempia nostalgialaseja niin eihän nämä nyt sit mitään aivan huippua ole. On tämä kuitenkin ihan solidi räiskintä, mutta jotenkin tuntuu lainailevan niin paljon ykkösen nostalgiahetkiä, että tuntuu lähinnä just siltä että yritetään nykiä niitä nostalgianaruja eikä tehdä mitään uutta. Kävi tämän kanssa vähän hassusti, että pelasin ton New Vegasin väliin, nii meni jotenkin tämä tarina nyt vähän ohi ja osittain epävarmaksi jäi että mikäs olikaan siinä kakkosessa ja mikä tässä. Äänimaailmahan tässä MCC:ssä tuntuu jotenkin tuhnulta ja paljon ääniongelmia muutenkin, jatkunut pelistä toiseen, tässä vielä kertaalleen kävi niin että äänet lakkasi toimimasta ja piti 'verify game files' tehä steamista.

Vaikka kuinka siristelen silmiä, nii jotenki hassua ajatella, että varsinkin Halo 2(metacritic 95) olis joku mestariteos niinkuin aikansa arvostelut antaa olettaa. Tämäkään(metacritic 94) nyt ei ihan hirveitä tunteita herätä pelillisesti, jotenki tylsempi ku ykkönen ammuskelultaan, joskin siinä on juurikin itsellä ne nostalgialasit päässä sitä pelatessa. Toki tuona aikana oli vähän naftisti muutenki hyviä ammuskeluja ja pääosin olivat moninpelejä. Ehkä Bioshock on ainoa suora verrokki ja kyllähän tämä jää ihan satanolla sille vaikkei sekään mikään lempipelini ole eikä siihenkään mitää nostalgiakakkuloita ole. Jää vain fiilinki, että noissa arvosteluissa on kyllä hyvin paljon ns. 'konsolilisää'.

Kiva nähdä, että muut jakavat samat fiilikset. Haloista ei ole aiempaa kokemusta ja mielestäni nämä ovat tosi tylsiä. Vähän jopa harmittaa, että tuli nämä collection joskus ostettua. Saa nähdä, tuleeko joskus annettua uusi mahdollisuus.

 

[Hulikopteri]

Noin vanhat pelit kuin Halot vaatii sen nostalgian. Ilman nostalgiaa ne ovat vain tavallisia putkijuoksua. Ja tietenkin coopissa ovat paljon parempia kuin yksin.

 

[Jumi]

Warhammer 40,000: Darktide

Tämä julkaistiin pari viikkoa sitten toiseen kertaan, koska kykypuut ja hahmoluokat oli kai vedetty uusiksi, ja kokeilin ku tuli vastaan PC GamePassissa. Meikän ensimmäinen tuntemattomien kanssa pelattava meleehakkausräiskintä. Tehtävät kestää puolisen tuntia ja sitte ostetaan parempaa kampetta, nostetaan ukon levelitä, jne.

Tuli yllätyksenä että tuntemattomien kanssa pelaaminen toimii ihan hyvin. Itse pelaaminen oli alkukangistelun jälkeen ihan jees, mutta yhtäkkiä se alkoi taas tuntua tylsältä. Jokainen tehtävä meni samaan tapaan, aluksi hakataan meleeaseella massiivista määrää helppoja vihuja ja kun vastaan tulee vaikeampi vihu se ammutaan, sitten siirrytään taas meleeseen. Gamepadilla en osaa tähdätä yhtään, niin keskityin 99% meleehakkaamiseen ja siihen suuntaan rakensin hahmoakin. Gamepadilla ukon hidas kääntäminen lattialta tavaran luuttauksen jälkeen alkoi kumminkin kyrpiä paljon ja vihutkin vaikeutuivat, joten siirryin hiirinäppikseen ja nyt taas maistuu hyvin, kun voi mm. yrittää osua vihujen heikkoihin kohtiin. Peli tuntuu monesti erittäin helpolta mutta kuolemiakin tulee. Pistin merkille että tehtävän lopussa palkkioruudussa olo on monesti huojentunut ja ylpeä, "Huh huh, olipa tiukka tehtävä taas".

Oon pelannu 22 tuntia ja leveleitä on kertynyt myös 22. Jossain level 15 paikkeilla pystyi alkaa pohtimaan millaista buildia kykypuusta alkaa rakentaa. Kätevästi jo valittuja kykyjä voi muokata vapaasti, se lisää paljon hauskuutta kun sattuu saamaan jonkun hyvän aseen joka sopii tiettyyn asiaan, niin voi helposti muokata kykypuun tukemaan sitä. Buildeja voi myös tallentaa joten vaihtaminen on nopeaa. Hahmoluokkia on 4 joista olen pelannut vain Zealottia.

Maisemat on ihan hienoja, mutta pitkät latausajat on iso miinus. Pelin käynnistys kestää 2 minuuttia ja tehtävien lataus minuutin, ne on pitkiä minuutteja. Kerran on kaatunu mutta pääsin onneksi takaisin samaan tehtävään. Warhammer ei ole tuttu kuin nimenä ja parin RTS-pelin kautta, mutta väittäisin että tunnelma on ehtaa WH40k:ta.
"Facts are chains that bind perception and fetter truth"
"Let faith trample reason"
"Life is measured not in years, but by the deeds of the faithful"

Päivittäin on tullu pari peliä pelattua ja pidän tätä semmosena 3/5 pelinä. Kyllä tätä voisi suositella, varsinki jos genre ei ole tuttu.

 

[swttii]

Warhammer 40,000: Darktide

Tämä julkaistiin pari viikkoa sitten toiseen kertaan, koska kykypuut ja hahmoluokat oli kai vedetty uusiksi, ja kokeilin ku tuli vastaan PC GamePassissa. Meikän ensimmäinen tuntemattomien kanssa pelattava meleehakkausräiskintä. Tehtävät kestää puolisen tuntia ja sitte ostetaan parempaa kampetta, nostetaan ukon levelitä, jne.

Tuli yllätyksenä että tuntemattomien kanssa pelaaminen toimii ihan hyvin. Itse pelaaminen oli alkukangistelun jälkeen ihan jees, mutta yhtäkkiä se alkoi taas tuntua tylsältä. Jokainen tehtävä meni samaan tapaan, aluksi hakataan meleeaseella massiivista määrää helppoja vihuja ja kun vastaan tulee vaikeampi vihu se ammutaan, sitten siirrytään taas meleeseen. Gamepadilla en osaa tähdätä yhtään, niin keskityin 99% meleehakkaamiseen ja siihen suuntaan rakensin hahmoakin. Gamepadilla ukon hidas kääntäminen lattialta tavaran luuttauksen jälkeen alkoi kumminkin kyrpiä paljon ja vihutkin vaikeutuivat, joten siirryin hiirinäppikseen ja nyt taas maistuu hyvin, kun voi mm. yrittää osua vihujen heikkoihin kohtiin. Peli tuntuu monesti erittäin helpolta mutta kuolemiakin tulee. Pistin merkille että tehtävän lopussa palkkioruudussa olo on monesti huojentunut ja ylpeä, "Huh huh, olipa tiukka tehtävä taas".

Oon pelannu 22 tuntia ja leveleitä on kertynyt myös 22. Jossain level 15 paikkeilla pystyi alkaa pohtimaan millaista buildia kykypuusta alkaa rakentaa. Kätevästi jo valittuja kykyjä voi muokata vapaasti, se lisää paljon hauskuutta kun sattuu saamaan jonkun hyvän aseen joka sopii tiettyyn asiaan, niin voi helposti muokata kykypuun tukemaan sitä. Buildeja voi myös tallentaa joten vaihtaminen on nopeaa. Hahmoluokkia on 4 joista olen pelannut vain Zealottia.

Oon näköjään aika samalla levelillä sun kanssa ja just alotin myös pelaamaan vähän aikaa sit.

Vaikeustasoja kyl riittää mistä valita, joten pelistä saa mun mielestä ihan niin helpon tai vaikean kun haluaa.

Sama havainto kyllä että että tiimikaverit on pääosin tosi hyviä ja homma toimii! Arvosana mun kohdalla kyllä 4/5 vähintään, ehkä enemmänkin.

 

[Nathorr]

S.T.A.L.K.E.R.: Shadow of Chernobyl
Stalkkerit on istunu Steamin kirjastossa yli 10 vuotta ja viimein tuli tämä ensimmäinen pelattua. Parilla modilla sai pahimmat ongelmat korjattua, mutta pelattavuus on nykypeleihin tottuneelle aika kökköä. Tunnelmasta tämä peli on tunnettu ja se on kyllä jokaisen ylistyssanan arvoinen. The Zone elää omaa elämäänsä ja pelaajana tuntee olevansa vain yksi osa tätä kokonaisuutta. Intensiivinen kokemus, mutta ei tätä ihan jokaiselle voi suositella, kun ampumisesta lähtien kaikki on aika tukalaa. Jos kuitenkin osaa katsoa pintaa syvemmälle, voi löytää jotain kaunista. 4/5.

S.T.A.L.K.E.R.: Clear Sky
Stalkkerit jatkui näin yli 7 kuukauden tauon jälkeen. Sama homma, eli pari modia korjaamaan pahimmat ongelmat ja hanaa. Huonompi ja tylsempi kuin edeltäjänsä. Mitään spoilaamatta, niin käytännössä käydään samat paikat läpi. Peli on entistä kankeampi eikä pelaaminen oikein kiinnostakkaan, mutta joku tässä kiehtoo. The Zone on elävä paikka ja tunnelma on erinomainen. Ei kuitenkaan tuo mielestäni mitään uutta pelisarjaa, että tätä välttämättä kannattaisi pelata ollenkaan. Katsotaan, kykenenkö hyppäämään ensimmäisen trilogian viimeisen osan kimppuun vielä ennen ensi vuoden uutta julkaisua. 2/5.

S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat
Kyllä se Zone taas vaan kutsui omansa takaisin. Pelisarjan toistaiseksi viimeisin osa on selvästi paras, mutta Shadow of Chernobyl on pelattava alle, jotta juonesta saa kiinni. Uskallan myös sanoa, että tuon ripulisen CS:n voi jättää kokonaan väliin. Tähän viimeiseen osaan on korjattu paljon bugeja ja peliä pelaa vihdoin mielellään. Bugeja ja jänkkiä on, mutta ei lähellekään niin paljon kuin kahdessa edellisessä. Tutkittava alue on myös uusi ja mielestäni se on mielenkiintoisempi ja parempi kuin edeltävissä peleissä. Oma pelihahmo on tylsä, mutta onneksi se on sivuroolissa Zonen ollessa päähahmo. Tunnelmahan tässäkin oli taas vertaansa vailla. Lähelle pääsee ehkä Metro- ja BioShock-pelisarjat, mutta ei moni muu. Olen iloinen, että nämä tuli vihdoin pelattua ja voi hyvillä mielin ostaa ensi vuonna julkaistavan sarjan kakkososan, jos se on pelinä mistään kotoisin. 5/5 pienistä teknisistä murheista huolimatta, tosi hyvä.

Pelien modailusta sen verran, niin menin redditin r/stalker -subredditin ohjeilla: SoC:n pahimpiin bugeihin oli ZRP ja CS:lle SRP. Lisäksi sitten saatavuuden mukaan AtmosFear, Absolute Nature ja Absolute Structures -grafiikkamodit. Pysyy meno vanillana, mutta pientä päivitystä nykypäivään.

 

[Nathorr]

SOMA
Näin Halloweenin kunniaksi ajattelin taas pelailla yhden kauhupelin. En tykkää kauhusta yhtään, mutta olen silloin tällöin näitä kokeillut, kun joissain näistä tarinaa kehutaan. SOMA on erinomainen peli. Näyttää hyvältä, toimii hyvin, kuulostaa hyvältä ja on pelimekaniikoiltaan helppo lähestyä. Siinä on hyvä tarina, joka kyllä aiheuttaa ajatuksia, niinkuin luvattiinkin.

Joidenkin mielestä SOMA ei ole varsinainen kauhupeli, vaan enemmänkin scifi-trilleri. Minusta peli oli todella pelottava ja jännitystä helpottaakseni lueskelin vähän etukäteen, että millaisia hirviöitä pelissä on ja miten ne käyttäytyvät. Tämä on vähän huijausta, mutta muuten varmaan jäisi peli pelaamatta. Pelasin myös Safe modella, eli hirviöt eivät pysty tappamaan. Ilman kuolemisen vaaraa peli oli ihan tarpeeksi pelottava ja luulen, että kuoleminen olisi tuonnut vain ärsytystä, sillä jotkut hirviöistä olisi olleet vaikeita väistellä loputtomiin.

Maailman rakentaminen, tunnelma ja valaistuksen avulla pelaajan ohjaaminen pimeillä alueilla on erinomaista. Helppo suositella kaikille scifi-faneille, jos pystyy kauhuelementtejä sietämään. Paljon samoja fiboja kuin BioShock ja Prey aiheuttivat, mutta sillä Amnesia-peleistä tutulla ominaisuudella, että et pysty itse tekemään vahinkoa hirviöihin. 5/5.

 

[Cereal killah]

Persona 5 Royal (PC)
P5R on skaalaltaan aika massiivinen JRPG joka on melko kuuluisa isosta tuotannosta, erittäin hyvistä arvosteluista ja pitkästä kestosta. Itselläkin se noin 165 tunnin läpipeluu meni top5:een pituuden puolesta. Mitenkään ihan itsestäänselvästi se ei tullut, koska alunperin pelasin tätä viime vuonna kun julkaistiin Steamille, ja jossain noin 4 tunnin kohdalla luovutin kun ei vaan jaksanut kiinnostaa. Onneksi lähdin loppukesästä yrittämään uudestaan. Pelin alku on liian putkijuoksua, ja silloin negatiiviset piirteet korostuu kun pakotetaan tekemään tyhjänpäiväistä koulun käytävillä haahuilua yms. Kontrollit/ohjaus on loppupeleissä jotain 2000-luvun alun konsolipaskaa vaikka itse peli onkin paljon tuoreempi.

Kunhan putkijuoksuista ja ilmiselvimmistä tutoriaaleista pääsee eroon, niin peli avautuu ja hyvät puolet alkaa korostumaan. Se mikä itsellä varmaan eniten sai naulautumaan pelin tunnelmaan, on sen erittäin hyvin ja autenttisesti mallinnettu Tokio. Tokio on oikeassa elämässä ehkä suosikkikaupunkini (vaikka en nyt ole ollut siellä moneen vuoteen) ja siten kaupunginosat, metrolinjat ja yleinen fiilis on tuttua ja se on saatu erinomaisesti luotua pelimaailmaksi. Edellyttää tietysti että tekijät on japanilaisia, ja maksimoidakseni tämän turistifiiliksen niin pelasin kokonaan japaninkielisellä voice-overilla vaikka sinänsä pätevänoloinen englanninkielinenkin löytyy. Enkä edes osaa japania muutamia fraaseja lukuunottamatta, mutta lyhyen kokeilun jälkeen totesin että englanti rikkoo immersion jossain määrin. Jos osaisi kohtalaisesti japania, niin tämä luultavasti olisi erinomainen tapa opetella kieltä. Koska juttua riittää, voi jeesus sentään kun saa naputella välilyöntiä kun kaikki jaaritellaan perinpohjaisesti.

Sinänsä P5R on kutakuinkin yhdistelmä "dating sim" tai "friendship sim" peliä Tokiossa sekä taktista roolipeliä. Taisteluita on vallan pirusti ja ne sijoittuvat "palace" tyyppisiin paikkoihin (kutakuinkin sama asia kuin "luolasto" mutta eri nimellä) jotka pelissä on tyyliltään monipuolisia ja tunnelmallisia. En ala tässä jauhamaan mitään juoneen liittyvää eikä siitä oikeastaan tarvitsekaan tietää etukäteen mitään, mutta sanotaanko vaikka niin että juoni etenee pikkuhiljaa ja ottaa huomattavasti kierroksia loppupäässä. Jossain noin 100 pelitunnin jälkeen alkaa huomaamaan että on muuten todella hyvä peli tämä (heko heko). Huomattava osa ajasta joka tapauksessa menee sosiaaliseen aspektiin pelin confidant- systeemin parissa.

Taistelumielessä kaikki kulminoituu pelisarjan "persona"- kuvioon jotka ovat kuulemma vähän kuin Pokemonit (en tiedä, ei kiinnosta). Näitä sitten kerätään ja muokataan niin maan perkeleesti, ja sovelletaan sitten taisteluihin jotka ovat sellaista "kukin vuorollaan läpsii toista puolta päähän" eli teknisesti varmaan jostain 90-luvulta. En jaksa tätäkään selittää ja kaikki löytyy tietysti netistä, mutta sanotaanko että itse kuvaisin tätä ehkä tyyliin "erittäin leveä mutta ei kovin syvä". Teoriassa monipuolisuutta on ääretön määrä, mutta se toistaa itseään niin paljon että kunhan sain itselleni luotua vahvat Personat (kuitenkin ilman että olisin varsinaisesti fuskannut käyttämällä DLC-personia) niin toistin loppupelin ajan hyvin pitkälti samoja kaavoja jotta pääsen joskus läpikin. Siirryin pelin alkupäässä normal- vaikeustasosta hardiin ja pysyin siinä koko loppupelin, paitsi yksi pomotaistelu joka oli niin vaikea että piti nostaa hetkeksi ylimpään vaikeustasoon (juu ). Loppupuolen pomotaistelut alkaa olemaan jo oikeasti rankkoja, pitkiä, tunnelmallisia ja palkitsevia. Ylipäänsä DLC (ja osittain Royal-) sisältö on tuotu tähän aika kyseenalaisesti, koska jos ne vaan ottaa sellaisenaan vastaan niin kaikki muuttuu absurdin helpoksi ainakin pelin alkupäässä. Siten pelaajalle annetaan käytännössä velvollisuus tietää tarkalleen mikä on DLC-lisäyksiä jotta ei pilaa pelikokemustaan olemalla liian OP liian helposti.

Spoileri

Ja loppupeleissä kaikki kulminoituu siihen, että ne animehahmot alkaa tuntumaan kavereilta ja täyttämään sosiaalista tarvetta melkein oikeassakin elämässä Deittailupuoli menee ehkä vähän parodian puolelle kun minulla oli lopussa muistaakseni yhdeksän rinnakkaista "tyttöystävää" joista sitten piti valita kenen kanssa viettää mitäkin joulua tai Valentine's daytä. Ehkä nämä oli niitä kohtia joissa alkoi jo hieman huomaamaan että ei orastavan setämiesikäisenä ole täysin pelin alkuperäistä kohderyhmää, mutta ei se mitään. Erinomainen, intohimolla ja osaamisella tehty kokonaisuus joka herättää mielenkiinnon Persona 6:een (ja ehkä myös joltain osin sarjan muiden osien uusversioihin, tai saman firman muihin peleihin).
9/10

 

[Nathorr]

Heavy Rain

Taas yksi aikanaan kesken jäänyt peli läpäisty. Heavy Rainin aloitin maaliskuussa 2021, mutta kiinnostus lopahti yhden 1,5 h pelikerran jälkeen. Alkuhan tässä oli kieltämättä aika hidas ja juoni lähti laukalle pari tunnin pelaamisen jälkeen. Lopulta peli tuli ahmittua kolmen päivän aikana läpi.

Pelin idea on ihan hyvä. Mielenkiintoisen oloinen tarina, joka on ajoittain ihan jännä, ja sopivan synkkä teema pimeisiin syysiltoihin. Toisaalta pelattavuus on tylsää QTE:ta, hahmon liikuttelu on nykymittapuulla todella tönkköä ja ääninäyttely on ajoittain jopa kornia. Ei juonipaljastuksia, mutta juonta kommentoin spoilereissa: mielestäni lässähtää loppua kohden pahasti. Pelin kohtaukset on sopivan lyhyitä ja peli ei venytä juontaan turhan paljoa, joten siitä plussaa.

Voin kuvitella pelin olleen 2010 PS3:lla upea, mutta nyt aika näkyy. En välttämättä voi suositella peliä muuta kuin vastaavien "interaktiivisten elokuvien" tai Quantic Dreamin faneille. 2/5.

Detroit: Become Human on mulla vielä ostoslistalla, mutta saa nähdä, milloin tulee ostettua.

 

[timppeli]

Legacy of Kain: Soul Reaver

PC-versio, GOG.com. Tunnelma on kohdillaan, pelattavuus sinänsä ok, mutta yritän vielä ymmärtää miten tuota on tarkoitus pelata. Se on mielestäni tässä mielenkiintoinen aspekti että tässä päävihollisesi on ilmeisesti sama henkilö jota pelasit "sarjan" aiemmassa pelissä, "Blood Omen: Legacy of Kain". Eli periaatteessa pelaat itseäsi vastaan, tai sitä hahmoa jota pelasit aiemmassa pelissä.

Yritän edelleen esim. ymmärtää miksi siinä hypitään kahden eri "todellisuuden" välillä (spectral vs. material world tms.), mitä lisäarvoa se tuo pelille että siinä hypitään noiden kahden välillä, ja miksi. Sen kyllä ymmärrän että esim. ovia ei saa avattua muussa kuin material-tasossa, eli niiden takia joutuu etsimään paikan missä vaihtaa material-tasoon.

Toinen mikä edelleen ihmetyttää, on pelin tallennus. Pelin voi tallentaa milloin ja missä vaan... mutta kun lataan tuon talletetun pelitilanteen, peli heittää minut johonkin aiemmin olleeseen huoneeseen josta joudun juoksemaan ja pelaamaan yli 10 minuuttia ennenkuin pääsen paikkaan missä pelin tallensin?

Jos tuo ei oikeasti ole "tallenna missä vaan" tyyppinen pelitallennus, olisivat sitten tehneet ihan vain selkeät konsolipelityyppiset savepointit joissa vain voi tallettaa pelin, ettei tarvitse arvailla missä kannattaa tallettaa peli ja mistä itsensä löytää kun lataa aiemman tallennuksen.

Tuohan ero oli esim. ensimmäisen Tomb Raider-pelin kanssa: PC-versiossa pystyi tallentamaan ja lataamaan pelin ihan missä vaan, Playstation-versiossa puolestaan oli rajoitettu savepoint-tallennus. Tykkäsin siksikin enemmän PC-versiosta, oli siinä paremmat grafiikatkin (ainakin jos omisti 3Dfx-grafiikkikortin).

 

[Heseman]

Immortals of Aveum (PC, EA Play Pro)

Melkein unohdin tämän ja mietin laitanko siitä tänne mitään, mutta pannaan nyt niin saadaan Immortals-duologia tästä Testasin siis tätä kun EA:n gamepassilla se vielä onnistui. Peli käyttää uutta Unreal 5.2-pelimoottooria ja olikin todella raskas. 1440p ei meinannut pyöriä kunnolla lainkaan edes asetuksia laskemalla, FSR-roskaruuduilla sai lukemat ylös mutta silti ohjattavuus tuntui jotenkin oudolta. Juonikin oli aika yhdentekevä joten jätin pelin sikseen kun halusinkin testata sitä lähinnä teknologiamielessä.

Immortals Fenyx Rising (PC)

Uusi yritys ja tällä kertaa toimi paljon paremmin.

Tämä on siis Ubisoftin antiikin Kreikan mytologiaan perustuva avoimen maailman seikkailu, joka jäi multa kesken loppukesästä. Jokin siinä silloin tökki pahasti mutta nyt kun yritin uudelleen ja tiputin vaikeustason hardilta normaalille niin johan alkoi sujua. Jopa niin hyvin, että tutkin valtaosan kartasta ihan vapaaehtoisesti. Itse asiassa tykkäsin enemmän kartalla haahuilusta kuin juonesta tai tehtävistä, mikä toki on hyvin yleistä tällaisissa peleissä.

Pelissä siis kierretään ympäri Kultaista saarta vapauttaen Tyfon-titaanin vangitsemia jumalia ja näille erinäisiä tehtäviä suorittaen. Peli ei ota itseään vakavasti ja on hyvin subjektiivista, kuinka huumori iskee. Minulle se oli enimmäkseen ok, ei isommin naurattanut muttei hävettänytkään. Pääjuonta kertovan kaksikon vitsit eivät enimmäkseen toimineet, muutamalle sentään vähän naurahdin. Juonikin on varsin simppeli, välillä kyllä koitti vähän liikoja. Ei tällainen peli kovin monimutkaista juonta tarvitse, se kun muutenkin on lähinnä tekosyy lähettää Fenyx ympäriinsä. Tehtävien ohella suoritetaan erilaisia mytologiahaasteita sekä auotaan arkkuja, arkkuja ja lisää arkkuja. Monesti varsinkin arvokkaammat arkut oli pienen puzzlen takana ja ne olivat aika sopivan vaikeita, yleensä ne ratkesivat kun vähän jaksoi katsella ympärilleen. Pidin kuitenkin enemmän haasteista, niitä oli useaa tyyppiä; seinämaalaksia, joissa siirreltiin palikoita oikeaan järjestykseen, tähtikuviot, joissa haettiin galaksipalloja oikeisiin kohtiin, Apollon jousiammuntahaasteet, joissa ammutaan nuoli useiden renkaiden läpi sekä Hermeksen reitinhakuhaasteet, joista pidin näistä vähiten. Arkuista ja maastosta löytyy erivärisiä kiteitä, joilla pävitetään aseita ja varusteita. Lisäksi on erilaisia Tartaroksen holveja, joissa niissäkin ratkotaan erilaisia puzzleja tai sitten tapellaan areenalla. Jumaliin liittyvät holvit ovat pidempiä ja niihin voi palata myöhemmin jatkamaan, muut pitää aloittaa alusta jos poistuu kesken kaiken.

Pelissä on aika paljon samaa mitä Ubisoftin Jiminy Cockthroateissa yleensä, mutta virkistävä aihepiiri ja visuaalinen tyyli auttavat kummasti. Assassin's Creedejä en enää jaksa pelattuani aikanaan ekan viisiosaisen trilogian läpi eikä Far Cryt enää nekään jaksa innostaa, mutta tähän tuli laitettua sellaiset reilut 55 h kaikenkaikkiaan, mikä kertonee jotain. Viimeinen holvi kyllä vähän jo koetteli hermoja kun halusi päästä lopputappeluun mutta silti piti vielä puzzleja vääntää. Lisäritkin kuului hommaamaani pakettiin, mutta näin heti putkeen ei taida niitä jaksaa. Voisinkin suositella tätä, jos Ubisoft ei ole totaalisesti pannassa ja aihepiiri muuten kiinnostaa. Tästä on demokin tarjolla Ubisoftin laucherissa, niin ei tarvitse rahoja sokkona upottaa.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit osa 35.

Darksiders 2

Hyvät pelintekijät: älkää koskaan laittako checkpointin ja vaikean tappelun väliin välinäytöstä, jota ei voi skipata.

Ensimmäisen Darksidersin päähahmo Sota oli koomisen vihainen mies. Nyt pelataan itse Kuolemalla, joka on siistein tyyppi jonka 14-vuotias reunaruhtinas pystyy kuvittelemaan. Darksiders on ottanut raamatullisen mytologiansa suhteen hieman taiteellisia vapauksia ja viikatemies onkin juoksupoika, jota kaikki katsovat nenänvartta pitkin. Tarinassa korjaillaan edelleen Sodan apokalyptista munausta. Ehkä maailmanloppu ei olekaan ihan niin paha juttu, jos ihmiskunnan pystyisi herättämään taas henkiin? Juonenkuljetuksessa käytetään "hae kolme juttua" -kaavaa uudestaan ja uudestaan. Koko ajan ollaan etsimässä kolmea vartijaa, kolmeen osaan hajonnutta McGuffinia tai muuta vastaavaa.

Maisemat on huikean älyttömiä. Yliammuttu 40K-tyyli toimii hyvin, ja peli on tarpeeksi pitkä ja komea tuntuakseen eeppiseltä seikkailulta. Toisaalta dunkut on todella pelimäisiä eikä mikään rakennus näytä siltä, että sillä olisi joskus ollut muukin käyttötarkoitus kuin kiipeily ja tappelu. Sivupolkuja rönsyilee joka suuntaan. Löydettävää krääsää on liikaakin ja mukana on pari areenamättöä ja lisuria, joihin en jaksanut enää koskea. Lootti on värikoodattu Borderlands-tyyliin ja varusteita saa vaihdella jatkuvasti. Pari kertaa peli viskasi eteen arkun, jossa oli kokonainen temaattisesti yhteensopiva ase- ja panssarisetti. DLC:n tunnistaminen rikkoo aina vähän immersiota. Mukaan on eksynyt pulmanratkontaakin, joka on hyvää vaihtelua, mutta ei oikein sovi tarinaan. Sekä Sota että Kuolema ovat lihapäitä, joiden ei luulisi tällaisella päätään vaivaavan.

Apokalyptinen vaikeustaso (korkein täysjärkisille soveltuva) oli ihan passeli, vaikka viimeksi normaalikin teki tiukkaa. Keskityin nekromantiaan ja ghuulilaumani hoiti leijonanosan vahingonteosta. Itse pysyin taka-alalla ammuskelemassa vihuja hernepyssyllä. Kyllä juu-juu-juustossa löytyy. Vain toiseksi viimeisellä pomolla oli hevonpaskatemppuja, jotka saivat minut tiputtamaan vaikeusastetta.

Muutakin jankkia on. Neljä quickslot-paikkaa on aivan liian vähän kaikkien tarvittavien kykyjen jonglööraamiseen. Miksi ihmeessä puzzlehaamujen kutsuminen on kyky, joka vie pikapaikan? Kolmen peräkkäisen väistön jälkeen Kuolema tekee poseerauksen, joka tuntuu taistelun tuiskeessa kymmenen minuutin lakisääteiseltä. Voi olla tasapainojuttukin. Näkymättömiä seiniä on joka paikassa ja Kuolema on olevinaan ketterä kiipeilijä, mutta pystyy tarraamaan vain Virallisiin Kiipeilyreunoihin. Kaikki sooloilu ja soveltaminen on kielletty.

Kerran onnistuin väistämään pelinrikkojabugin hiuksenhienosti. Jos olisin tallentanut väärässä kohtaa, 20 tunnin eteneminen olisi mennyt vessasta alas. Yksi sivutehtävä ei mennyt millään läpi ja ohjasi uudestaan tappamaan sivupomon, jonka olin jo kellistänyt. Siinä meni moti senkin tehtävälinjan suorittamiseen. Alt-tabbailu kaatoi pelin lähes aina.

Peli on hauska ja ihan hyvää viihdettä varjopuolistaan huolimatta, mutta niitä on niin paljon että melkein koko ajan on joku ärsyttävyys naputtamassa takaraivossa.

Q.U.B.E. 10th Anniversary

QUBE on ihan hyvä ensimmäisen persoonan pulmapeli, josta on tehty turhimmat remasterit mitä olen nähnyt. Tämä on jo toinen uusiointi ja kolmas kerta kun pelaan peliä. Mutta mikäs siinä, onhan peli lyhyt ja tässä vaiheessa jo lohturuokaa.

Uusinnoissa on lisätty tarinaa, jota pelissä ei alunperin ollut. Lätinät ovat pitkiä ja lähinnä pilaavat tunnelman, mitään mielenkiintoista niistä ei löydy. Tästä tiimistä ei kerta kaikkiaan ole tarinankertojiksi. QUBE:n tarina on parhaimmillaan, kun sitä ei ole.

Ketä kiinnostaa?

Parhaat grafiikka-asetukset ovat uskomattoman kuormittavia. Säteenseuranta tiputti FPS:n ykköseen, vaikka väänsin DLSS:n maksimisuorituskyvylle. Aivan järjetöntä, koska peli näyttää lähes samalta asetuksista riippumatta. QUBEssa on sama taidetyyli kuin Minecraftissa! Sille on fyysinen raja, miten hyvännäköisen tällaisesta palikkakokoelmasta voi tehdä.

Qyllä Uusinnassa Bugejakin Esiintyy. Peli liittyi Spirit of the Northin, Adiosin ja Chess Ultran "käynnistetäänpä VR-setti lupia kysymättä" -kerhoon. Viimeistään tässä vaiheessa varmistui, että vika on todennäköisimmin omassa päässäni. Kukaan muu netissä ei valita asiasta, ja VR-laitteistoni on eri valmistajien osista kasattu purkkaviritelmä. Olen silti varma, että myös pelintekijät ovat töpänneet jotain. Näitä neljää peliä yhdistää kaksi asiaa: jokainen on tehty Unreal Enginellä, ja jokainen on hankittu Epic Storesta. Hmmmm.

Jos joku onneton taistelee saman ongelman kanssa tulevaisuudessa ja onnistuu jollain ilveellä löytämään tämän viestin: Pitää mennä PelinKansio\Engine\Binaries\ThirdParty\OpenVR\OpenVRv1_0_10\Win64 -kansioon ja poistaa siellä oleva dll-tiedosto. Tekijät ovat kai jättäneet vahingossa päälle jotain Unrealin oletustoiminnallisuutta, joka ei reagoi normaaleihin VR-systeemeihin. Ette halua tietää, miten kauan tuon selvittäminen kesti.

Tandem: A Tale of Shadows

Lamppua kantava pikkutyttö ja seinillä kiipeilevä nalle seikkailevat karmivassa kartanossa. Pulmapelin mekaniikat perustuvat valoon ja varjoon. Nalle pystyy vilistämään seinältä toiselle varjoja pitkin, valo karkottaa tietyt hirviöt mutta houkuttelee toisia. Pulmat on ihan hyviä, ei kovin vaikeita mutta hauskoja ratkaista. Parasta pelissä on sen karmiva tunnelma. Varsinainen kauhupeli Tandem ei ole, mutta hyytävä ja häiritsevä kyllä. Taidetyyli on oikeaa silmäkarkkia.

Upeasta ulkoasusta ja hyvistä puzzleista huolimatta peli tuntuu puolivillaiselta. Nallen tasoloikkakontrolleissa on kehno tuntuma, koska se kiipeilee korkealla seinällä lattiaan piirtyvää varjoa pitkin. Tasot ovat siis vähän vinossa siitä miltä ne näyttävät, ellei kamera ole ihan niiden kohdalla. Se tekee hyppelystä epätarkkaa. Tarina on joko täysin keskeneräinen tai tekijät halusivat sille hyvin synkän lopun.

 

[Viba]

S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat
Kyllä se Zone taas vaan kutsui omansa takaisin. Pelisarjan toistaiseksi viimeisin osa on selvästi paras, mutta Shadow of Chernobyl on pelattava alle, jotta juonesta saa kiinni. Uskallan myös sanoa, että tuon ripulisen CS:n voi jättää kokonaan väliin. Tähän viimeiseen osaan on korjattu paljon bugeja ja peliä pelaa vihdoin mielellään. Bugeja ja jänkkiä on, mutta ei lähellekään niin paljon kuin kahdessa edellisessä. Tutkittava alue on myös uusi ja mielestäni se on mielenkiintoisempi ja parempi kuin edeltävissä peleissä. Oma pelihahmo on tylsä, mutta onneksi se on sivuroolissa Zonen ollessa päähahmo. Tunnelmahan tässäkin oli taas vertaansa vailla. Lähelle pääsee ehkä Metro- ja BioShock-pelisarjat, mutta ei moni muu. Olen iloinen, että nämä tuli vihdoin pelattua ja voi hyvillä mielin ostaa ensi vuonna julkaistavan sarjan kakkososan, jos se on pelinä mistään kotoisin. 5/5 pienistä teknisistä murheista huolimatta, tosi hyvä.

Pelien modailusta sen verran, niin menin redditin r/stalker -subredditin ohjeilla: SoC:n pahimpiin bugeihin oli ZRP ja CS:lle SRP. Lisäksi sitten saatavuuden mukaan AtmosFear, Absolute Nature ja Absolute Structures -grafiikkamodit. Pysyy meno vanillana, mutta pientä päivitystä nykypäivään.

Otahan ihmeessä S.T.A.L.K.E.R. Anomaly GAMMA -modipaketti testiin. Tuossa niin paljon hyvää että helposti pitäisi muutama kymmenen tuntia ainakin maistua vielä Zonessa.

 

[arcane]

Cult of the Lamb

Söpölammas kerää söpöeläimiä saatanallisen söpöön kulttiin. Pidetään pöhköistä kulttilaisista huolta, vähän rakennellaan ja maajusseillaan. Ja pääideana käydään luolastoissa kurmottamassa pois epäjumalat.

Ihan söötti, erinomaiset musiikit, mukava ulkoasu. 12h pelinä ihan miellyttävä, tosin lopussa alkoi tuntumaan jo vähän toistolta. Sekä farmauspelimäinen rakentelu että Hades/Isaac-tyylinen roguelite-luolastomätkintä ovat "ihan ok", mutta eivät varsinaisesti mitään uutta tai erinomaisesti toteutettua. Lähinnä rytmittivät toisiaan siististi. Söpösaatananpalvonta vitsinä ei tuntunut liian väkinäiseltä, vaan upposi minulle ihan hyvin. Lisägrindausta löytyisi vielä kun loppuvastus kurmotettu, mutta minusta lopputeksteihin on hyvä lopettaa. En tätä silti ehkä lähtisi enää toista kertaa pelaamaan.

My Friendly Neighborhood

Elävät muppetit haluavat halata hengiltä, kun yrität käydä sulkemassa hylätyn tv-studion laittoman lähetyksen.

Monet varmaan pelästyvät, että tämä on taas esiteineille suunnattua maskottikauhua kuten Five night's at freddys, Poppy playtime ja Garten of Banban, jotka herättävät lähinnä myötähäpeää ja kuvan jostain youtube-julkimosta ulisemassa kovaan ääneen. Ehei, tämä on selviytymiskauhua, mutta ilman verta, zombeja tai varsinaisesti kauhuakaan. Tarinakin on raikkaasti enemmän hyväntahtoinen ja haikea, ilman kliseisiä salaisia laboratoriokokeita, verenhimoisia korporaatioita tai kirottuja sieluja.

Hyvin lähellä alkuperäisiä Resident Evilejä pelimekaniikoiltaan. Tallennukset, panokset sekä inventaariotila on rajallisia. Pelimaailma on hyvin yhtenäinen ja täynnä oikopolkuja paikasta toiseen, ja samoja alueita rampataan hieman (...mutta ei kyllästymiseen asti, koska kestoakin on vain ~5h). Muppetit eivät tainnutusaseista paljoa välitä, vaan nousevat takaisin halauksia kaivaten kunhan huoneesta poistuu. Jos samaa käytävää ramppaa useatsi, esteenä olevan muppetin voi ilmastointiteipillä kiepauttaa tiukalle rullalle. Tässäkin siis selvä silmänisku RE Remakelle, jossa zombeja poltettiin pois häiritsemästä etteivät nouse uudestaan crimson headeina.

My-first-Resident-Evil tuntuu enemmän loukkaukselta kuin kehulta, mutta My Friendly Neighborhood voisi toimia ala-asteikäisen "melko jännänä" tutustumisvälineenä selvitymyskauhuun ilman pelkoa traumojen aiheuttamisesta. Ehkä ainoa hieman häiritsevä on se, että muppetit saattavat puhua kuinka murskasivat kaverinsa naamaan lattiaan, mutta jälkikäteen yhdessä nauroivat, ja kuinka kannattaa olla kavereita jotka antavat anteeksi. Minä voisin pelata tämän toisenkin kerran, koska jäi näkemättä esimerkiksi salainen ase, yksi pienehkö lisäalue ja paras loppu.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet