Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Nathorr]

Undertale
Mjoo. Tätäkin peliä olen pantannut jostain vuodesta 2016 asti ja olishan sen voinut pelata aiemminkin. Menee vähän samaan laariin kuin aiemmin haukkumani Night in the Woods. Pelasin pelin tappamatta ketään ja saavutin ns. true pacifist -lopun. Ymmärrän pelin hienouden, mutta en jotenkin jaksa lähteä mukaan monien hypeen ja jopa sekoamiseen näiden tavallaan taiteellisten indie-pelien kanssa. Hauskoja hahmoja, yllättäviä juttuja, upeat musat ja ihan kiva tarina, mutta toisaalta myös vähän kiusallista, muka-hauskaa ja, kun en parempaa sanaa tähän keksi, "tekotaiteellista paskaa". Steamin top-10 tarinapelejä, älkää nyt jaksako. Toistan itseäni, että pitää jättää nää jatkossa ostamatta, kun en selvästi ole kohderyhmää. 2/5.

 

[Refloni]

AI: The Somnium Files - Nirvana Initiative

Siististi leikattu ihmisruumiin puolikas ilmestyy tyhjästä keskelle TV-visailuohjelmaa. Saman kalmon toinen puolikas putkahtaa futisstadionille tasan kuusi vuotta myöhemmin. Kumpikin puoli on täydellisessä kunnossa ja kuollut vain muutamaa tuntia aikaisemmin. Onko kyseessä epäonninen aikamatkaaja, jotain vielä kummallisempaa, vai onko ilmiöllä aivan arkinen selitys? Tokion poliisin aivo-osaston psykonautit lähtevät selvittämään tapausta.

En ollut tajunnutkaan, miten paljon olin kaivannut ensimmäisen Somnium Filesin hahmoja ja tyhmää huumoria. Heti ensimmäinen kohtaus oli kuin kotiin olisi palannut. Toisaalta myös hotspottien haravointi on yhtä tympeää hommaa kuin ennenkin, kun suurimmasta osasta ei paljastu mitään mielenkiintoista, ja myös Nirvanaan on ängetty kauhean näköisiä QTE-tappeluita. Rämpytykset ovat sentään helppoja vaikeimmallakin tasolla.

Kirjoittaja, korkealentoisista mysteereistaan ja älyttömistä juonenkäänteistään tunnettu Kotaro Uchikoshi, tuntuu menettäneen parhaan teränsä. Osa arvoituksista on liian ennalta-arvattavia. Eräässäkin kohdassa kerrotaan, että orpokodista ryöstettiin 23 vuotta sitten kuusivuotias lapsi. Pläräsin hahmogallerian läpi ja löysin sieltä vain yhden 29-vuotiaan henkilön. Olipa helppoa.

Loppupuolella tarina romahtaa omaan typeryyteensä. Yhteensattumia on aivan liikaa, samoja asioita jauhetaan monta kertaa, ja vakavia kohtia ei voi ottaa vakavasti. Aivot on pakko laittaa narikkaan - ainakin siihen asti, kun isoin juonenkäänne paljastetaan. Se on todella hävytön kusetus, jota ei voi millään ilveellä arvata etukäteen, mutta on kyllä pakko ihailla miten se on rakennettu. Paljastus asettaa koko pelin uuteen kontekstiin ja vaikuttaa olevan täynnä juoniaukkoja, mutta onkin loogisesti eheä, eikä peli teknisesti ottaen valehtele missään vaiheessa. Temppu on hieman samanlainen kuin Zero Time Dilemmassa, jossa kameran ulkopuolella oli ylimääräinen hahmo jota pelaaja ei voinut nähdä. Pelaajaa siis hämätään, vaikka tarinan hahmot ovat koko ajan kartalla. Nirvanan vedätys on ZTD:tä kunnianhimoisempi ja niin röyhkeä, että kiinnostuin tarinasta uudelleen sen jälkeen kun olin jo luovuttanut edellisten typeryyksien takia. Myös salainen loppu on näkemisen arvoinen.

Kotaro tuntuu kärsivän George Lucas-syndroomasta. Hänellä riittää lennokkaita ideoita ja niistä voi tehdä loistavia pelejä, mutta miestä ei pitäisi päästää kirjoitusvastuuseen yksin. Jonkun sietäisi valvoa, ettei Kotaron mopo ala keulia liikaa.

Patrick's Parabox

Mielen nyrjäyttävä laatikoidentyöntelypeli. Traileri kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:




Laatikoihin sukeltelu on vasta alkua. Rekursiivisia kenttiä, kopioita ja peilikuvia, paradokseja ja äärettömyyden ällistelyä. Pulmasuunnittelu on erinomaista ja jokainen pähkinä vaatii uuden oivaltamista. Joskus pärjää pelkän päättelyn avulla, joskus on kannattavampaa koheltaa ja kokeilla. Vanhoista pulmaelementeistä paljastuu uusia ominaisuuksia, jotka ovat olleet niissä koko ajan, mutta asian ajattelu ei ole vain juolahtanut mieleen. Vaikeustaso on napakka. En saanut kaikkea ratkaistua, mutta pääsin pääpelin läpi ja osan bonuksista. Läpäisyn jälkeen aukeaa vielä entistäkin omituisempia ekstrahaasteita.

Hyvän pulmapelin jälkeen tuntee itsensä älykkäämmäksi kuin ennen. Niin nytkin, mutta tuntuu myös kuin olisin menettänyt vastaavankokoisen palan järkeäni. Olen vaihtokauppaan ihan tyytyväinen .

 

[itarumaa]

Yakuza: Like a Dragon, ps5.

Tämä peli tuli plus pelien joukossa ja hyvä niin. En olisi muuten saanut tutustua näihin Yakuza peleihin. Juoni oli pitkä ja poukkoileva, hienoja kohtauksia joukossa mutta myös aika hidas temmoltaan. Taistelua oli liikaa, mutta onneksi tässä on automaattitaistelu sekä automaattisesti valittavat tavarat joukolle, niin jaksoi tätä pelata. Hieno ja erilainen peli. En ole tälläistä peliä aikaisemmin kokenut. Päähenkilö oli erittäin hyvin tehty. Ainoa mikä harmitti, oli liialllinen grindaaminen, jotta pelin pääsi läpi. 199 tuntia tähän upposi pleikkarin mukaan, vähän vähemmänkin olisi riittänyt. 4/5.

 

[henksel]

Resident 4 Evil (Remake), PS5

Näin ensimmäistä kertaa koko Resident Evil -sarjaan koskevana ja yleisesti zombijutuista piittaamattomana lähdin liikkeelle aika varovaisin odotuksin, huolimatta mediassa ja tuttavapiirissä jyllänneestä hypestä.
Peli lähtikin mielestäni käyntiin aavistuksen hitaasti, mutta parin ensimmäisen kappaleen jälkeen peli imaisi mukaansa, enkä olisi millään malttanut lopettaa.
Tunnelmaltaan tämä menee ehdottomasti viime vuosina pelaamieni pelien kärkikastiin, ja pelimekaniikat ovat toimivia.

Vaikka peli on hyvin pitkälti putkijuoksu, niin variaatiota saa varusteita ja omaa lähestymistapaa vaihtamalla.
Vastaan tuli myös tilanteita, että joutui hyödyntämään varustesalkun sisältöä myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta.
Tarinan kuljetus sortui hieman ärsyttävästi toistamaan "prinsessa on toisessa linnassa" tyyliä, mutta pysyi muuten mielenkiintoisena.
Hahmot ja tarina yleisesti olivat överiksi vedettyjä, mutta kuitenkin uskottavia.

Pelikello näytti 16h ja rapiat tarinan läpäisyn kohdalla, ja uudelleenpeluuarvoakin vaikuttaisi olevan.
Joitain viittauksia pelisarjan aiempiin osiin löytyi, mutta niiden ymmärtämättömyys ei haitannut omaa pelikokemustani.
Enemmänkin tämä herätti mielenkiinnon myös muihin sarjan osiin.

Kaiken kaikkiaan laadukas tuote, jota uskallan lämpimästi suositella.

 

[Jyg]

Batman Arkham Knight (PC)

Vuosien ajan vältellyt tätä peliä kun lueskellut paljon huonoja kokemuksia pelin teknisestä toteutuksesta mutta kun muutamalla eurolla pelin sai niin ajattelin, että ei korkealta tipu vaikka siihen sijoittaa vieläpä kun Arkham asylum ja Arkham city ovat mielestäni todella hyviä pelejä niin kovasti tämä on aina kiinnostanut.

Pelissä ilmenikin ajoittain pieniä ongelmia suorituskyvyssä mutta ei oikeastaan mitään pelaamista totaalisesti häiritsevää ja peli näytti edelleen upealta.

Suurimpana uudistuksena aiempiin peleihin verrattuna tässä toimi tuo Batmobile joka oli ainakin omasta mielestäni myös pelin epäonnistunein osa, autosta ei juuri ollut mitään hyötyä vaan tuntui, että sitä varten oli pitänyt keksiä paljon autoa hyödyntäviä puzzleja joka paikkaan, ilman näitäkin olisi pärjännyt hyvin. Myöskään kaupungissa liikkumista tuo auto ei merkittävästi nopeuttanut vaikka joskus sillä oli ihan kiva päästellä paikasta toiseen.

Pelin parasta antia oli edelleen taistelu ja maailma sekä hahmot joiden tyylistä olen näissä Arkham peleissä kovasti pitänyt. Avoin maailma oli mielestäni toteutettu tähän mukavasti, se tuntui ennemminkin yhdeltä isolta kentältä kuin perinteiseltä open world pelin alueelta johon on keksitty väkisin paskoja aktiviteetteja ja pakotettu pelaaja keräämään jotain oksia ja muita resursseja. Nyt alla oli vain tyylikäs kaupunki jossa sai keskittyä tekemään tehtävät haluamassaan järjestyksessä. Aina kun sai toimittaa asiaa jalan ja nyrkeillä niin homma rokkasi mutta kun alla oli auto niin peli tuntui ajoittain väkinäiseltä. Kokonaisuudessaan peli piti kuitenkin otteessaan sen 24h joten ei tässä rahat hukkaan menneet ja sivutehtäviä tässä riittäisi edelleen paljon pelattavaksi mutta nähtäväksi jää jaksaako niiden tiimoilta peliä vähään aikaan käynnistellä. Vahva 8/10 suoritus näin äkkiseltään.

 

[perato]

Metro Exodus Enhanced Edition (PC)
Tuli pelattua ne edeltävät Metrot tuossa 21-22 vuosina kertauksen vuoksi, kun tuli luettua se eka kirja, mutta tämän peluu sittemmin jäi siihen perään. Yksi syy oli ehkä se, että en oikein enää lämmennyt noille peleille ja tuntu jotenki riskaabeliltä ottaa kolmas pelisarjan osa peluuseen siinä vaiheessa ku lievä kyrpiintyminen alko hiipiä pelisarjan elementteihin.

Tauko teki terää ja kyllähän tämä maistui ihan jees. Nyt ei menty enää niin putkessa, mikä ei aina ollut ihan hyvä asia. Itseasiassa pelin parasta antia Taigan lisäksi vähän tiukemmat tehtävät. Varsinkin Caspian oli sit sieltä tylsimmästä päästä köykäsine Mad Max kopioineen. Taiga oli itseasiassa sitä mitä toivois tämmöseltä peliltä, laveaa putkea missä välillä pari kolmekin reittiä edetä, mutta ilman edes takaisin haahuilua. Mukavaa oli monessakin tehtävässä vaihtoehtoiset lähestymistavat hiipien tai tappaen. Seuraukset näistä oli lähinnä kosmeettisia, oliko joku hahmo junassa vai ei ja mikä loppuratkaisu.

Edellisiin osiin verrattuna kerättävät ammukset oli vaihtunut craftaukseen mikä nyt ei lisännyt pelin nautintoa. Tarvikkeita on pitkin poikin karttaa ja kahta elementtiä saa yleensä sen 1-7 kerralla, joten mitään "aarteita" peli ei hirveästi tarjoa tutkimiselle. Satunnaisesti jonku päivitysosan pyssyyn tai varusteisiin voi tutkiessa löytää, mutta ihan hirveästi ei kannustimia ole muuta kuin resurssien keräys. Koko pelin ajan oli resursseja varsin runsaasti, mutta yhdessä kohtaa hävisi yhtäkkiä lähes puolet niistä ja sen jälkeen se ammusten ja tavaroiden ylipursuaminen loppui. En tiedä tuhlasinko ne jotenkin johonkin vai ottiko peli vain resursseja vähemmäksi tehtävän välissä.

Pelin kirona on edelleen heikohko tarinankerronta, huonot ääninäyttelijät, NPC hahmojen monologit joita mykkä päähahmo kuuntelee ilman kommenttia. NPCt toteaa vähän väliä että "ompa kilttiä kun et sano mitään" Tai jotain muuta viittausta hahmon typeryyteen, mutta raivostuttavaa se lähinnä on. Onneksi osan monologeista voi keskeyttää tai edes lähteä jonnekki muualle kun NPC jatkaa jutteluaan. Kenttäsuunnittelu oli ehkä aavistuksen tylsää ja edellisten toistoa, varsinkin lopun Novosibirsk tuntui liiankin tutulta ensimmäisestä pelistä.

Ollakseen enhanced edition, pelissä tuntui bugeja riittävän, lähinnä fysiikkaan yms. liittyen, hahmot jäi jumiin, ruumiit roikkumaan, tavaroita leijui ilmassa(kohtauksissa jossa ei ollut mitään muuta paranormaalia) ynnä muuta. Ei mitään peliä rikkovaa toki, joten sinällään toimiva kokonaisuus.

 

[Heseman]

Tyranny & Bastard's Wound -lisäri (PC)

Pillars of Eternityjen välissä Obsidian Entertainment julkaisi Tyrannyn, roolipelin, jossa ollaan poikkeuksellisesti valloittajan joukoissa. Kuinka klassisia ropeja kyhänneeltä firmalta onnistuu tällainen otos?

Peli sijoittuu Terratus-fantasiamaailmaan, jossa mystisen Kyros-valloittajan joukot ovat vallanneet mantereen ja pitävät järjestystä yllä rautasaappaalla. Valloittajaa itse eivät ole nähneet kuin harvat ja valitut, käytännössä valtaa pitävät yllä Archonit, joilla on erilaisia yliluonnollisia kykyjä. Lisäksi Kyros pystyy julistamaan ediktejä, mahtavia loitsuja, joilla on selkeä päättymisehto. Ilman ehdon täyttymistä ediktit jatkuvat vaikka maailman tappiin saakka, mikä on osa pelin juontakin. Pelin maailmaa on vissiin kehuttu paljonkin ja kyllähän se tätä kirjoittamaani lukiessa siistiltä vaikuttaa, pelatessa oloni vaan oli aika meh. Ei sillä, että se olisi välttämättä huonoa, tätä fantasiahuttua vaan on vissiin tullut nähtyä jo liikaakin. Esimerkiksi Pillarsin maailma oli mielestäni kiinostavampi, joskin sekin lähti vähän eri suuntaan kakkosessa. Mutta jos joku muu tästä innostuu minua enemmän niin siitä vaan.

Pelissä itsessään kliksutellaan hahmoille ohjeita lintuperspekstiivistä käsin perinteisten ropejen (Baldur's Gatet, Icewind Dalet jne.) tai ihan vaikka tuoreempien Pillarsien tyyliin. Zoomata voi tiettyyn pisteeseen saakka, mutta kovin tarkkaa lähikuvaa ei omasta hahmosta saa. Ryhmään mahtuu maksimissaan neljä tyyppiä, mulla oli koko peli ajan alusta asti mukaan raahautuneet eli oma maagini, parantajamaagi, tankkityyppinen taistelija sekä kahdella kädellä aseita heilutteleva lähitaistelija. Taioissa ja kyvyissä on pääasiassa cooldownit eikä enää onneksi juurikaan pöljiä D&D-aikaisia "saat kolme taikaa etkä voi käyttää niitä uudelleen ennen kuin otat torkut". Taiat ovat muutenkin erikoisia, kun niitä ei ole valmiina vaan ne kasataan erilaisista sigileistä, mistä jokainen vaatii tietyn verran lore-taitoa. Mitään yleismaailmallista supertaikaa ei siis pysty kasaamaan, vaa ominaisuuksia joutuu valitsemaan.

Tyrannyssä käytännössä joko rupatellaan dialogipuita tyhjäksi tai sitten taistellaan. Ja sitähän sitten riittää kyllästymiseen asti. Pääpeli on hyvin lineaarinen, sivutehtäviä on hyviä vähän, jos niitä edes sellaisiksi kehtaa kutsua. Kävele vähän matkaa kartalla - taistele - kerää rojut maasta - kävele vähän lisää - taistele taas - huoh... Tuli vähän Icewind Dalet jo mieleen, joskin on tässä vähän enemmän dialogia sentään kuin niissä. Lisäri muistutti enemmän perinteistä roolipeliä vaihtelevuudeltaan ja varmaan siksi pidinkin siitä enemmän kuin pääpelistä. Aloitin hardilla kun peli vinkkasi sitä klassisten ropejen veteraanille, mutta silloin taisteluista tuli vielä puuduttavampia. Ei sinänsä mahdottomia kunhan ei vedä koko kartan vihollisia kerralla taisteluun, mutta kun mätöt tuntuivat kestävän pienen ikuisuuden eivätkä olleet edes kiinnostavia niin päätin jossain vähän ennen puoltaväliä laskea vaikeustason normaalille. Se taas oli useimmiten pikkaisen liian helppoa, mutta toisaalta mieluummin näin kuin tympeä pitkästyminen.

Nappasin tämän aikoinaan Epicin ilmaisjaosta ja se olikin yksi nitä harvoja Epicin freebieitä, jotka olin kiinnostunut hommaamaan vaikka muualta. Nyt kun sen viimein sain pelattua läpi, niin kyllä tästä pieni pettymys jäi. Ei siis varsinaisesti huono peli, ihan ok, mutta jäi kauas genrensä klassikoista. Aikaa tähän meni viimeisen tallennuksen mukaan noin 35 h eli käytännössä varmaan 38-40 h. Lisärin kanssa siis, jonka osuus tuosta oli ehkä neljännes.

 

[venalaine]

Doom Eternal PS5:llä. Vuoden 2016 Doom maistui tosi hyvin ja se tuli pelattua läpi pariinkin kertaan. Eternalin pelasin sen julkaisun jälkeen PC:llä, mutta jätti jotenkin aika valjuksi. Ehkä ei ollut niinkään pelin vika, vaan kyse ehkä enemmän siitä, että PC:llä pelaaminen ei enää nappaa. Nyt kun peli tuli ladattavaksi PS+:aan, niin tuli napattua ja tämähän kyllä maistuu. Eihän tästä nyt sinällään kyllä ihmeempää sanottavaa ole. Demonia pistetään nippuun niin maan pirusti, mutta kun se toimii, niin se toimii. Komeaa katsottavaa on PS5:llä graafisesti ja kenttäsuunnittelu varsin jees. Salaisuuksine metsästäminen on ihan viihdyttävää puuhaa. Moninpelistä en tiedä, että mikä sen tilanne on tällä hetkellä. Se tuntui aikanaan PC:llä aika raakileelta, mutta pitänee testata, että onko sitä miten kehitetty. Kyllä tämän toisen kerran läpi pelaa. Lisäreitä en kyllä taida kehdata ostaa, kun ne jo PC:lle löytyy (ovat tietysti pelaamatta).

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)

Kyllä, se ensimmäinen. Pitkään pohdiskellut, että jaksaisko joskus alottaa AC sarjaa ihan alusta ja pohtia samalla mitä mikäkin osa toi tullessaan tai vei mennessään. Pitkään se kynnys oli se että ykkönen ei huvittanut ja kakkonen on kolmeenkin kertaan pelattu. Mutta nyt se sit vihdoin taisi startata. Testin vuoksi ykkösen asensin ja näköjään sen jaksoin juuri ja juuri pelata loppuun. Meinas jäädä kesken ku luin oman arvostelun Steamista, mutta lähin sit kuitenki vetämään "pikapeluuna" läpi ja 12h meni. Edelliseen kokemukseen verrattaen oli kuitenkin parempi kuin muistin. En ole ihan varma olenko viimeksi pelannut näppiksellä ja hiirellä, todennäköisesti.

Ensimmäinen AC esittelee oikeastaan koko perusteeman ja pelisarjan ydinrakenteen. Taisi olla ensimmäinen nykytyylinen UBI-peli jossa käydään torneissa ja kerätään kauhtaa. Onneksi tässä pelissä sivukauhta ei tuota mitään, joten ne voi jättää täysin huomioimatta. Pelin rakenne on varsin yksinkertainen. Kolme ihan hienoa kaupunkia, joissa jokaisessa käydään kolmeen kertaan tappamassa joku kohde. Harmittavasti peli alkaa hyvin nopeasti toistamaan itseään. Jokainen visiitti koostuu täsmälleen samanlaisesta rupeamasta: Kohde pitäisi tappaa, mutta sitä ennen on tehtävä sivutehtäviä. Sivutehtävät ovat lyhkäisiä(minuutista muutamaan) ja ovat kaikki samanlaisia. Jokaista tapettavaa ennen voi tehdä: Lippujen keräys / useamman henkilön tappo salaa / salakuuntelu / pikajuoksu / nyrkkitappelu / taskuvarkaus. Osan tehtävistä voi jättää tekemättä, peli vaatii 2-3 tehtävää tehdyksi ennen kuin kohde avautuu tapettavaksi. Lisäksi kaupunkien joka alueella on pelastettavia hahmoja, jossa tarvitsee lähinnä tapella miekalla. Koska tapettavia kohteita on yhdeksän, alkaa piakkoin maistumaan hyvin paha toistuminen. Kolmen ekan kohteen jälkeen lähinnä menee minimillä eteenpäin, koska pelaaminen ei ole erityisen hauskaa. Jos 12h peli aikaa miettii, niin suurin osa peliajasta vietetään joko A) liikkumalla, B) katsomalla välivideota C) ryhmätaistelussa.

AC-pelinä peli on vielä varsin raakile. Tehtävissä ei ole variaatiota, harvassa salamurhausta ja muutenkin Altairin kyvyt ja taidot ovat varsin yksinkertaisia. Mäiskiä voi miekalla, heittää heittopuukkoa tai käyttää sitä ranneterää. Tämän vuoksi peli tuntuu lähinnä proof-of-concept tai Alpha versiolta jostain uudemmasta AC-pelistä. Graafisesti peli oli parempi kuin muistin, mutta ei enää tämän ikäisenä (2007) mitään ihmeellistä tarjoa. Kaupungit ovat varsin yksivärisiä ja tylsähköjä, joten mitään vau-kokemuksia tästä ei saa. Liikkuminen on vielä varsin yksinkertaista ja välillä hahmo hyppää sivuun tai ei oikein löydä sitä optimaalista reittiä.

AC pelisarja on myös tunnettu siitä, että siinä oli alkuvaiheessa vielä sarjaa yhdistävä juoni. Desmond Miles tarina alkaa siis tästä pelistä. Varsin kummosesti tarina ei tässä pelissä siellä nykymaailmassa etene, asioita kerrotaan mutta ei näytetä. Juonenkin puolesta tämä tuntuu lähinnä joltain parinkympin prequel peliltä tms. eikä niinkään täysiveriseltä peliltä josta joku on maksanut 50e aikanaan.

Seuraavaksi sitten Ezio trilogia, joista tosiaan hyvinkin lämpimät muistot. Vähän ku vilkasin peliaikoja, niin näyttää vaan jatkossa menevän se n. 35-50h per peli, toki olen tainnut näissä aina vähän kuin kaiken kerätä. Kakkosen jälkeen vaihtuu ohjain näppikseen, Brotherhoodissa kun muistaakseni tuli ne kunnon ranged aseet.

 

[Refloni]

Uusi Trine on tulossa, joten päätin rykäistä kaikki sarjan edelliset pelit läpi. Pelasin ykköstä ja kakkosta vuosia sitten, mutta kolmonen ja nelonen oli ennestään tuntemattomia.

Trine

Ensimmäinen peli, jonka ostin Steamista. Grafiikat ovat kestäneet ajan hammasta hyvin, mutta tarina on lapsekkaampi ja geneerisempi kuin muistin. Musiikki on kaunista mutta sitä on liian vähän. Samoja pimputuksia saa kuulla uudestaan monta kertaa peräkkäin.

Tasohyppely ja pulmanratkonta on kivaa, mutta taistelussa ei ole oikein mitään mielenkiintoista. Sitä sietää vaihtelun ja tunnelmanluonnin vuoksi.

Jostain syystä "Enchanted Edition" -versiossa, jota pelasin, ei ollut suomenkielisiä tekstejä. Ne olisivat olleet nostalgian kannalta tärkeitä.

Trine 2

Kaikki on vähän paremmin. Pulmissa on muutakin kuin fysiikkatemppuilua ja grafiikka on kauniimpaa, joskaan ei räjäytä päätä samaan tapaan kuin aikoinaan. Taistelu on todellista pakkopullaa, pomoja lukuunottamatta. Pääpelin ja Goblin Menace -lisärin loppubosset olivat yllättävän hyviä, paino sanalla yllättävän. Ne olivat ainoat taistelut joista pidin. Muuten voihkaisin aina kun hiisiä alkoi hypellä ruudulle.

Tarina on edelleen hyvin simppeli, mutta enemmän oikean sadun kaltainen kuin ykkösen "sankari matkaa tuhoamaan demoniruhtinaan" -puuroa. Kahdella tärkeällä hahmolla, Isabelilla ja Rosabelilla, on liian samanlainen nimi. Ne menivät jatkuvasti minulta sekaisin. En osaisi aseella uhattunakaan sanoa, oliko Rosabel nyt se hyvä vai paha prinsessa. Pääpeli on suomennettu, mutta Goblin Menacea ei. Kieli vaihtuu kesken välinäytöksen.

Hiekkamadon vatsaan sijoittuva osuus ansaitsisi jonkun palkinnon. Historian ällöttävin kenttä lastenpelissä.

Trine 3: The Artifacts of Power

Kolmas osa, kolmas ulottuvuus. Maailma on nyt kolmiulotteinen myös pelillisesti eikä vain graafisesti. Idea ei ole surkea ja arvostan että pelissä on kokeiltu uutta, mutta toteutus jättää toivomisen varaa. Kameraa ei voi kääntää itse, joten välillä on todella vaikea hahmottaa missä esineet ja hahmot ovat syvyyssuunnassa. Putoilin rotkoihin jatkuvasti. Bugejakin on paljon.

Velho ja varas kärsivät kolmedeestä pahasti. Laatikon (yksikössä!) levitointi on epätarkkaa ja kömpelöä hommaa, tarttumakoukku taas hirveä viritelmä. Koukku tarraa enää erillisiin metallirenkaisiin kaikkien puupintojen sijaan, ja heilunta on kauhean tuntuista kun akseleita on kaksi. Nerffattu velho ja varas tekevät "luovasta" pulmanratkaisusta vaikeaa, kun enää ei voi rakentaa laatikkotornia koko puzzlen ohi tai ninjata eteenpäin taidokkaalla köysitempulla. Ritari taas on pulmissa yhtä hyödytön tomppeli kuin ennenkin.

Jonkin verran voi silti soveltaa. Tässä olisi selvästi pitänyt laskea sillan yläpää vasemmalla oleviin koukkuihin, mutta pulma kai bugasi. En saanut puupölkkyä hievahtamaan vaikka miten kiskoin. Tein sitten laatikon, taiteilin sen toiselle puolelle kiertämällä kentän rajojen ulkopuolelta, ja painoin sillan lommolle. Syntyneestä raosta pääsi sitten livahtamaan eteenpäin.

Hyviä ideoita on. Kuolleiden hahmojen elvyttäminen toimii fiksummin kuin ennen ja taistelu on, kummallista kyllä, sarjan parasta. Kolmas ulottuvuus antaa rutkasti lisää liikkumavaraa ja vaihtoehtoja taiston tuiskeessa. Hahmonkehityksen ja kykypuiden poistaminen oli myös mielestäni oikea ratkaisu.

Tarinakin olisi voinut olla sarjan paras. Siinä syvennetään maailman taustatarinaa ja vastataan vanhoihin kysymyksiin tavalla, joka parantaa myös ensimmäisten pelien tarinoita. Kuka Sarek oli? Miksi Trinellä vaikuttaa olevan oma tahto? Tuoko suuri voima mukanaan suuren vastuun?

Ikävä kyllä tarina jää kesken. Siis ihan kirjaimellisesti kesken, en puhu nyt mistään "olikohan se pahis sittenkään oikeasti kuollut, hehheh" -jatko-osabaittauksesta. Perinteisessä tarinan kaaressa on kolme näytöstä. Trine 3:ssa on oikein hyvä ensimmäinen näytös, mutta loput kaksi unohtuivat. Ihan kuin Tolkien olisi kirjoittanut Sormuksen Ritarit ja jäänyt sitten tyytyväisenä eläkkeelle. Myös pelin pituus (tai siis sen puute) kielii keskeneräisyydestä.

Todella iso läpäisyprosentti tämäntyyppiselle saavutukselle. Oma pelikello ei ehtinyt lyödä kuutta tuntia, kun sain sen.

Trine 4: The Nightmare Prince

Pelisarja palaa vahvuuksiinsa. Trine 4 on taas hyvin perinteinen peli 2D-maailmoineen ja kykypuineen. Kolmosesta on säästetty hyvät ideat, kuten hahmojen elvytys kentällä ja köyden kiinnittäminen esineisiin. Kontrollit on hyvin särmät ja ohjaustuntuma sarjan parasta, samoin pulmat. Improvisointivaraa tuntuu olevan vähemmän kuin ennen, mutta pähkinät on kauttaaltaan kekseliäitä ja hauskoja ratkaista.

Grafiikka on sarjakuvamaista ja siistimpää, jotenkin terävämpää kuin ennen. Tulee mieleen siirtymä Civilization 5:stä 6:een. Ymmärrän jos joku pitää edellisosien realistisemmasta otteesta enemmän, mutta minulle Trine 4 oli oikeaa audiovisuaalista herkkua.

Olisin halunnut tästä taustakuvan, mutten saanut tutoriaalilaatikkoa pois millään ilveellä.

Taistelut... No, ne on samaa tuubaa edelleen. Vihollisista haluaa vain päästä mahdollisimman äkkiä eroon, että voi taas rentoutua pulmien ja kauniiden maisemien äärellä. Mäiskinnät on sentään armollisen lyhyitä ja ne saa yleensä maaliin minuutissa. Kaipa se on plussaa.

Tarina on peruskauraa, joka ei oikein innoita kehumaan eikä haukkumaan. Velhoprinssin painajaiset heräävät eloon ja aiheuttavat ongelmia. Vitsit on hauskempia kuin ennen, tosin rima on aika matala. Tykkäsin eniten sankareiden omista pomotaisteluista, jotka kuvasivat heidän pahimpia pelkojaan. Velhon, varkaan ja ritarin hahmoja saatiin syvennettyä yllättävän hienovaraisesti.

Trine 3:ssa aloitettu tarina heitetään roskiin, tottakai. Harmi, koska olisin oikeasti halunnut nähdä minne se vei. Ainoa jatko mitä nelonen tarjoaa on easter egg, jossa voivotellaan että "koira söi" Trine 3:n käsikirjoituksen loppuosan. Myönnän että naurahdin.

 

[Partis]

Deus ex: invisible war (xbox)

Tämä on saanut paljon paskaa niskaansa ja onhan tämä heikoin deus ex sarjan peli, mutta mun mielestä silti edelleen erittäin hyvä peli.
Ne muut, varsinkin eka on vaan niin paljon parempia.
No mikä tässä sitten on vialla jos verrataan edelliseen?

Tarina on heikompi sillä tekijät päätti, että kaikki kolme ykkösen mahdollista loppua tapahtui, koska eivät ilmeisesti osanneet päättä mikä on se oikea.
Eri dialogi vaihtoehtoja on myös varsin vähän ja suurimman osan ajasta keskustelut rullaa automaattisesti.
Eri skilleistä ollaan kokonaan luovuttu joten nykyään on enää augmentit eikä kokemuspisteitäkään ole.
Lisäksi sulla on viisi paikkaa augeille ja jokaisessa on kolme vaihtoehtoa. Toki niitä voi myöhemmin vaihtaa käyttämällä niitä kanistereita, mutta jos sun edellinen kyky on päivitetty maksimiin ja vaihdat sen toiseen niin jos päätät vielä myöhemmin vaihtaa takaisin siihen mikä sulla alunperin oli niin se on taas tasolla yks.
Näistä muutoksista johtuen sun on esim pakko valita haluatko näkymättömyyden vai hakkeroinnin, koska molemmat käyttää samaa slottia.
Ykkösessä hakkerointi oli paranneltava taito eikä augment.

Heitetään listaan vielä aseet joista kaikki käyttää samoja ammuksia, pieniin osiin pilkotut alueet ja koska skillejä ei enää ole niin sä olet heti alusta asti hemmetin hyvä ampumaan ihan joka aseella.
Boxilla ruudunpäivitys myös vaihtelee enimmäkseen nykivän ja diashown välillä riippuen siitä kuinka paljon ruudulla tapahtuu.
Aika moni muistaa aina syyttää xboxia näistä muutoksista, mutta aika moni tuntuu unohtavan (tai ei vaan tiedä), että se eka peli oli myös ps2:lle ja toki siinä oli yksinkertaisempi inventaario ja augment valikko, mutta kaikki muu oli ennallaan ja se myös näytti paremmalta mitä vanilla pc versio.

Kaikista vioista huolimatta tämä on silti parempi mitä oikeastaan mikään xboxin first person peli haloa lukuunottamatta.
Maailma on edelleen kiinnostava, edetä voi useammalla tavalla ja monet hahmot on kiinnostavia.
Mulle tulee väkisin mieleen eräs toinen rakastetun pelin jatko-osa, jossa oli paljon huonompi tarina, universaali ammus systeemi, mutta toisin kuin invisible war niin tämä ei noudattunut edes omaa logiikkaansa, pelissä oli pakko tehdä tylsää itseään toistavaa asiaa saadakseen päivityksiä ettei tiimikaverit kuole välivideon aikana ja myös koko hahmon kehitys oli reippaasti tyhmennetty.
Jostain syystä tämä on kuitenkin yleisen mielipiteen mukaan koko sarjan paras peli. Ai mikä? Mass effect 2.

Thief: deadly shadows (xbox)

Aloitin tämän joskus ja muistaakseni lopetin varmaan ekan kunnon tehtävän aikana, mutta nyt kun ostin uudestaan niin pelasin jopa läpi.
En mä kyllä tiedä miks mä tän aikoinaan lopetin heti alkuunsa sillä kyllä mä muitakin hiiviskely pelejä silloin pelasin ja tässä on vapaa tallennuskin joten turhautumiselta vältytään enimmäkseen.

En mä tästä silti erityisemmin tykännyt.
Varsinaiset tehtävät oli ok ja jotku jopa oikeasti hyviä, mutta ne zombit ja muut yliluonnolliset olisi voitu jättää kokonaan pois mun puolesta ja lisäksi tehtävien välillä päästään kävelemään kaupungin kaduille ja tämä voisi olla hyvä asia ellei sun olisi jopa tuolloin pakko vältellä vartijoita.
Nyt koko peli tuntuu 20 tuntia kestävältä hiiviskely tehtävältä kun taukoa ei tule oikeastaan koskaan.
Toki sä voit vaan juosta kaupungilla paikasta toiseen sillä ne vartijat hengästyy kohtuu nopeasti, mutta ei tuokaan hauskaa ole ja kun karttana on vain joku paperiin piirretty kuva joka on hieman sinnepäin niin usein tuli mentyä väärään paikkaan.
Tämä olisi ollut parempi jos koko kaupunkia ei olisi tai sitten siellä saisi olla rauhassa sillä sun täytyy kuitenkin käydä myymässä tehtävästä varastettu kama jotta voit ostaa lisää varusteita, koska kaikki, mukaanlukien sun kestävyys siirtyy aina tehtävästä toiseen.
Sä et tietenkään voi myydä kaikkea vain yhdelle tyypille joten sun täytyy juosta eri kaupunginosien välillä.

Myös vaikeustaso on tyhmästi tehty sillä jos haluat fiksummat vartijat nostamalla vaikeutta niin sitten sun pitää myös kerätä enemmän kamaa.
Vaikeimmalla täytyy kerätä 90% kaikesta minkä voi tehtävässä varastaa sekä kaikki kolme uniikkia tavaraa jotka on usein enemmän tai vähemmän piilossa.
Mua tuo ei haitannut, koska pelasin helpoimmalla, mutta jos joku meinaa tämän joskus pelata niin pelatkaa pc:llä joka tarjoaa tuon asian korjaavan modin.

Teknisesti tämä on aika samaa tasoa mitä invisible war ja molemmat on myös ion stormin pelejä.
Onneksi tässäkin on pääosassa hiiviskely joten ei nykiminen peliä pilaa jos sitä vaan kestää katsella.
Tätä voi pelata sekä first, että third person kuvakulmalla joista jälkimmäisellä pelaaminen nyki selvästi pahemmin, koska silloin aluetta myös näkyy enemmän.

R racing evolution (xbox)

Ridge racer sarjan spinoff joka on olevinaan realistisempi ajopeli ja jotkut tubettajat jopa kehtaa käyttää tästä termiä racing sim, mutta ne on varmaan pelanneet sitten eri peliä sillä autot reagoi ohjaukseen herkemmin mitä rc auto, mutta ne myös aliohjaa todella rankasti jos vauhtia on hitunenkin liikaa mutkaan mennessä.
Tuo ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi huono. Siinä vaan on varsin omalaatuinen ajettavuus ja tähän todellakin kannattaa suhtautua vaan ridge racer spinoff pelinä.
Sen voin kuitenkin sanoa, että jos kuuluu niihin jotka käyttää tattia lähinnä on/off tyylisesti niin sellaiselle tämä on varmaan mahdoton ajettava.

Tarjolla on tarinan sisältävä racing life moodi joka kestää vissiin vajaa neljä tuntia ja se yrittää käsitellä kilpa-ajon korruptiota jossa isot herrat määrää kuka voittaa jotta saavat eniten tuottoa.
Hyvä yritys, mutta nyt tarinan parasta antia oli tissit.

Sitten on toinen moodi joka tarjoaa yli 160 eventia ajettavaksi.
On yksittäistä kisaa, time trialia, 1vs1 ja turnausta ja vaikeustaso määritetään sen mukaan kuinka hyvällä autolla ajat ja jos haluat kultaa niin sun pitää yleensä ajaa jollain huonommalla.
Taas kerran idea on hyvä, mutta tässä ongelmaksi muodostuu ratojen vähyys sillä perus katu/kilpa-autoille on tarjolla vain seitsemän rataa joista yksi on ovaali. Ralliin on kaksi pätkää jotka ajetaan molempiin suuntiin ja sitten on suora kiihdytyskisoja varten ja jostain syystä sekin ajetaan molempiin suuntiin.
Kiihdytyskisoista kyllä plussaa sillä ne on paljon parempia mitä nfs sarjan peleissä.
Startissa pidetään kaasu ja jarru pohjassa ja kun valo muuttuu vihreäksi niin mennään. Ei liikennettä, ei mutkia, ei mitään vitun työmaata tai muita esteitä vaan just se mistä koko hommassa on kyse.

Mä taisin pelata tätä joku päälle 10 tuntia kunnes ratavalikoima alkoi puuduttaa niin paljon ettei enää jaksanut.
Silti 15e hintaan hyvä ostos kunhan ajamiseen tottui.

NFS: underground (xbox)

Tämä tuli ostettua ihan vaan nostalgian takia hyllyyn sillä tästä on kultaiset muistot ja pelasin tän aikoinaan kolmesti läpi, mutta joka kerta hermot meni aina vaan enemmän joten nyt päätin olla koskematta tarinaan kokonaan.
Quick race moodissa oli kuitenkin vain pari rataa joten päätin kuitenkin nopeasti testata sitä tarinaa ja lopetin melkein välittömästi ja ihmettelin miten helvetissä sitä on pystynyt pelaamaan sillä eihän tässä meinaa nähdä mihin on menossa kun koko ruutu on vaseliinin peitossa sitä enemmän mitä kovempaa menet ja sitten kun käytät nitroja niin et näe enää mitään.

Onneksi tähän löytyi kuitenkin koodit joilla sai kaikki radat auki joten niitä tuli ajettua ihan vakio mazda mx-5:lla joka sekin tarjosi jo ihan tarpeeksi vauhdintunnetta, mutta ruutu sentään pysyi kohtuu normaalina.
Mutta jo näissä kisoissa pelin tekoäly muistutti kuinka rikki se voi olla sillä mä pelasin easylla, liikenne pois päältä ja myös catch up pois päältä jotta voi vaan rennosti fiilistellä.
Sitten parissa kisassa tekoäly tulee ohi kuin luoti ja jatkaa samaa vauhtia likemmäs kolmanneksen kierroksesta kunnes vissiin muisti mitkä asetukset on päällä.
Miettikää mikä kombo tuollainen on. Tuo tekoäly kunnon kuminauhalla varustettuna, helvetin sumea kuva ja liikenne siihen vielä päälle.

Def jam: fight for N.Y. (xbox)

Toinen mikä tuli ostettua vaan sen takia, että sen sai hyllyyn ja tätäkin tuli vain nopeasti testattua.
Tämän kanssa kyllä yllätyin kuinka helvetin hyvältä peli vieläkin näyttää ja jos pelissä olevat hahmot on tuttuja niin ne kyllä tunnistaa välittömästi.
Tämä tietenkin selittyy sillä kuinka areenat on pieniä ja hahmojakin taitaa olla enimmillään vain neljä ruudulla.
Tappelu on kuitenkin mukavan brutaalin näköistä ja tässähän oli ihan kunnon tarinakin ja tätä oikeasti tekisi mieli pelata lisää vaikka siinä toisessa vaakakupissa on ne kultaiset muistot jotka saattaa mennä pilalle.

The getaway (ps2)

Peli joka on jakanut mielipiteet aika jyrkästi jo julkaisusta asti. Itse kuulun niihin jotka tykkäsi pelistä ja oli tämä vieläkin hyvä vaikka tekijät onkin menneen liian pitkälle cinemaattisuutensa kanssa.
Tässähän ei ole minkäänlaista hudia ruudulla eikä edes pause valikko tarjoa karttaa joten autolla suunnistaminen hoidetaan vilkkujen avulla sillä ne näyttää mihin suuntaan pitäisi seuraavaksi mennä ja kun molemmat vilkkuu niin olet perillä.
Joskus vaan perille päästyäkin saa hetken etsiä mihin on tarkoitus mennä sillä kadun molemmin puolin voi olla taloa talon vieressä ja sitten huomasin kuinka yhden talon vierestä pääsee sinne taakse ja se oli just oikea paikka.
Samoin kun pitää vaikka mennä johonkin clubille niin ainoa apu on vaan katsoa minkä rakennuksen ovet on auki, koska muualle ei pääse.

Samoin melkein jokainen hiiviskely tehtävä tulee mokattua heti kun ainoastaan pause valikon mission briefing kertoo mitä pitää tehdä joten yleensä menet heti ampumaan ekan vihollisen ja eikun uudestaan.
Myös autojen ajettavuus vaatii tottumista sillä ne on erittäin herkkiä kääntää ja jos käännät yhtään jyrkemmin kovassa vauhdissa niin ne lähtee luisuun kuin käsijarrusta vedettynä.
Lisäksi pienikin osuma voi aiheuttaa ohjauksen puoltamista ja muutenkin ne kestää vain pari-kolme osumaa kunnes alkaa savu nousta ja on aika vaihtaa autoa.
Varsinkin loppupuolen tehtävissä Hammondilla pelatessa sun autoa runnoo sekä poliisi, että muut jengit joten ei ole mitenkään epätavallista vaihtaa autoa vaikka viidesti seuraavaan paikkaan matkatessa.
Onneksi tekoäly ei ole sellainen kuin gta:ssa jossa kytät tai jengiläiset tappaa sut kahdessa sekunnissa kun tulet autosta ulos ja voitkin vaikka suoraan poliisien edessä mennä toiseen autoon ja ajaa pois.

Pelattavia hahmoja on kaksi.
Ensin pelataan Hammondilla joka kuului Collinsin jengiin, mutta jätti sen taakseen pari kuukautta sitten ja peli alkaa kun tämän vaimo tapetaan ja lapsi kidnapataan kilpailevan jengin johtajan toimesta ja näin saa sut tekemään mitä haluaa.
Kun Hammondin tarina saadaan loppuun niin päästään pelaamaan päivän tapahtumat etsivä Frank Carterin näkökulmasta ja sillä pelaaminen on siitä mukavaa, että ajaessa poliisit ei ole enää riesana.

Itse räiskintä sitten toimiikin paljon paremmin kuin gta 3:ssa sillä viholliseen lukittuessakin voi liikkua ja kierähtää ja millä tahansa aseella voi tähdätä myös manuaalisesti joka on paljon tarkempaa, mutta silloin jalat on liimautuneet maahan kiinni ja lisäksi tässä on invertoitu Y akseli johon en ehtinyt koko läpipeluun aikana kunnolla tottua.
Myös kamera toimii kuten gta:ssa eli se seuraa hahmoa eikä sitä voi kääntää oikealla tatilla ollenkaan.
Itselle tuo ei tuottanut ongelmia kun olen jo muutaman viikon pelannut vanhoja pelejä, mutta jos tähän hyppäisi suoraan jostain modernista pelistä niin tuo voisi olla aika shokki.
Visuaalisesti tämä sitten olikin huikea julkaisun aikaan ja jos tätä vertaa gta 3:een niin tämä näyttää melkein seuraavan sukupolven peliltä ja tämähän siis tuli vuosi gta 3:n jälkeen. Myös tarina ja hahmot on hyviä.
Vaikka tässä omat vikansa onkin ja varsinkin nykyään ne huomaa entistä helpommin niin ei mikään silti turhauttamaan päässyt.

 

[JerryKannu]

Def jam: fight for N.Y. (xbox)

Toinen mikä tuli ostettua vaan sen takia, että sen sai hyllyyn ja tätäkin tuli vain nopeasti testattua.
Tämän kanssa kyllä yllätyin kuinka helvetin hyvältä peli vieläkin näyttää ja jos pelissä olevat hahmot on tuttuja niin ne kyllä tunnistaa välittömästi.
Tämä tietenkin selittyy sillä kuinka areenat on pieniä ja hahmojakin taitaa olla enimmillään vain neljä ruudulla.
Tappelu on kuitenkin mukavan brutaalin näköistä ja tässähän oli ihan kunnon tarinakin ja tätä oikeasti tekisi mieli pelata lisää vaikka siinä toisessa vaakakupissa on ne kultaiset muistot jotka saattaa mennä pilalle.

Tää oli kyllä aikoinaan helvetin hyvä. Vieläkään ei ole vastaavaa mätkintää tehty, missä voisi noin kivasti hyödyntää esim. ympäristöstä löytyviä esineitä sun muita, okei jotkut Double Dragonit mutta sitten mennään jo ajassa taaksepäin.

Varmasti ostaisin jos tulisi remake. Harmillisesti tätä ei millään uudemmalla koneella ole voinut pelata, en nyt muista pelasinko Xboxilla vai PS2:lla kun ne molemmat siihen aikaan omistin.

 

[Partis]

Tää oli kyllä aikoinaan helvetin hyvä. Vieläkään ei ole vastaavaa mätkintää tehty, missä voisi noin kivasti hyödyntää esim. ympäristöstä löytyviä esineitä sun muita, okei jotkut Double Dragonit mutta sitten mennään jo ajassa taaksepäin.

Varmasti ostaisin jos tulisi remake. Harmillisesti tätä ei millään uudemmalla koneella ole voinut pelata, en nyt muista pelasinko Xboxilla vai PS2:lla kun ne molemmat siihen aikaan omistin.

Tuotahan yritettiin jatkaa ja xbox 360:lle ja ps3:lle tuli vielä def jam: icon, mutta se olikin sitten ihan paska ja itse vein sen muistaakseni muutaman tunnin jälkeen vaihtoon.
Jos nykyään tehtäisiin fight for N.Y. tyylinen peli jossa on lukuisia aika isoja nimiä niin en halua edes kuvitella kuinka paljon täytyisi maksaa jotta niitä saisi käyttää ja samasta syystä on turha toivoa remasteria tai remakea.

Tuossa wikista napattu lista hahmoista.

 

[83kY]

Redfall, PC

Arkane Austin (Prey 2017) pari päivää sitten pisti ulos tämän.. tekeleen. Odotukset oli korkealla, ja lähdin peliä kolmen kaverin kanssa pelaamaan co-op alusta asti kun tälle oli vahva suositus, vaikeimmalla mahdollisella vaikeustasolla tottakai kuten aina. Heti alkuun mainittava että tuo co-op pelastaa paljon, yksinpelinä tämä olisi jäänyt sikseen kyllä kättelyssä. Arkanella on aina ollut oma tyylinsä tehdä pelejä, riippumatta onko Lyon vai Austin sivukonttori kyseessä. Kaikille se ei sovi, itselle kyllä. Pelimaailmassa on paljon yksityiskohtia ja talot ympäri kaupunkia Redfallissa on kalustettu oikeasti todenmukaisesti. Mutta kun pelin idea on nuohota niitä nurkkia, etsien milloin mitäkin, välillä saaden vihiä että pitääkin mennä toiselle puolen karttaa. Liikkumismuotona kun ei ole kuin hahmon jalat / fast travel jos siihen soveltuvia checkpointeja on aiemmin löytynyt... Vähän pidemmälle kun peliä pääsee niin AI rupee oikeasti tekemään kipeää pelaaja-hahmoihin mutta sitten taasen se AI käytös on pitkästä aikaa yksi typerimmistä. Pistää jopa harmittamaan pelinkehittäjien puolesta että tälläisenäkö tämä tarvitsi ulos työntää.

Puhumattakaan järkyttävän huonosta optimoinnista. Itsellä 4090 ja kavereilla 4070Ti. Omalla kohdalla 4090 pääsee sinne sadan tuntumaan ilman mitään DLSS 1440p resoluutiolla mutta ei tarvitse kummoista tilannetta olla kun fps romahtaa polvilleen. Tästä syystä pelaan suosiolla DLSS2 päällä (joka sekään ei itsessään buustaa kuin 10-20fps) sekä DLSS3 frame generation mukana jolloin näennäinen fps on siellä parinsadan nurkilla. Ja siltikin tuossa oli yksi isompi rähinä jossa tiputtiin näillä avuilla alle 60fps. Ja kun ei peli graafisesti niin vaativalta vaikuta. Että tämän voisi sillä selittää. Toivotaan että pätsit tätä parantaa, tässä muodossa peli on itsessäänkin jonkunasteinen paskamyrsky ja vielä pahempi tuolla kuluttajien raa'an arvioinnin alla.

Itsessäänhän peli on enemmän sinne first person shooterin puolelle Arkanen immersive sim tyyppisistä peleistä kallistuva. Borderlands tyyppistä looter-shooter meininkiä myös. Juoni pähkinänkuoressa että vampyyrit on sulkeneet pienen pikkukaupungin jenkkien itärannikolla ulkomaailmalta erinäisin keinoin ja pelaaja(t) pyrkii sieltä pois. Aseita on piiiiiitkä liuta eritasoisia erimallisia (turhauttavan paljon vaihtoehtoja) ja vampyyrien lisäksi kaupungilla pyörii kultisteja jotka vampyyreita palvovat. Tässä muodossa ehkä 5/10 peli joka sekin pitkälti vain co-op kokemuksen ansiota.

 

[Heseman]

Psychonauts (PC)

Psychonauts on legendaarisen pelintekijä Tim Schaferin luoma tasohyppelypeli. Tämä roikkui vuosia backlogissani ostettuani sen aikoinaan eurolla enkä erityisesti edes pidä tasohyppelyistä. Kuinka tämä sitten onnistui kohdallani? No hyvin.

Tarina alkaa telepaattisten lasten kesäleiriltä, jonne tupsahtaa myös päähenkilö Razputin. Hänellä on pari päivää aikaa hankkia psykonautin titteli ennen kuin isänsä tulee hakemaan hänet pois. Ja sitten alkaa lapsia kadota... Juoni etenee paikoitellen yllättävästikin ollen kuitenkin asiayhteyteen liittyvän simppeli. Dialogi on hyvää, naurattaakin välillä ja ääninäyttelijät ovat nappiin valitut. Kentät ovat sopivan mielikuvituksellisia, mielten syövereissä kun kerran mennään. Parasta pelissä on kuitenkin yleinen nerokkuus, mikä ei ilmene yksittäisissä asioissa vaan vähän kaikessa. Esimerkiksi kun ensimmäisen kerran vastaan tuli "emotional baggage" niin kyllä siinä nousi suupielet ylöspäin väkisinkin

Mikä sitten taas ei toimi? Peli on mielestäni vähän kankea. Hyökkäyksissä ja tasohyppelyssä on pientä viivettä animaatioiden välillä, mitä tekee kokemuksesta tökkivää. Lisäksi pari viimeistä kenttää menee jo ärsyttävän puolelle, varsinkin viimeisestä liikkui ikäviä legendoja, että sen jälkeen tarvitsisi itse psykonauttien apua. Ei se onneksi ihan niin paha ollut, ehkä lukuisat kuolemiset soulsbornekiringeissä ovat kasvattaneet sietokykyäni.

Monet pitävät tätä klassikkona ja nyt kun sen on itse kokenut niin en ihmettele miksi. Schaferin nerokkuus paistaa tästä läpi siten, että jopa meikän, joka ei siis yleensä pidä tasohyppelyistä, fiilis kääntyi kankeuksista huolimatta plussan puolelle. Tälle julkaistiin vuosien jälkeen jatko-osakin tuossa pari vuotta sitten ja eiköhän sekin tule tsekattua tässä joskus.

 

[Reivn]

...
Thief: deadly shadows (xbox)

Aloitin tämän joskus ja muistaakseni lopetin varmaan ekan kunnon tehtävän aikana, mutta nyt kun ostin uudestaan niin pelasin jopa läpi.
En mä kyllä tiedä miks mä tän aikoinaan lopetin heti alkuunsa sillä kyllä mä muitakin hiiviskely pelejä silloin pelasin ja tässä on vapaa tallennuskin joten turhautumiselta vältytään enimmäkseen.

En mä tästä silti erityisemmin tykännyt.
Varsinaiset tehtävät oli ok ja jotku jopa oikeasti hyviä, mutta ne zombit ja muut yliluonnolliset olisi voitu jättää kokonaan pois mun puolesta ja lisäksi tehtävien välillä päästään kävelemään kaupungin kaduille ja tämä voisi olla hyvä asia ellei sun olisi jopa tuolloin pakko vältellä vartijoita.
Nyt koko peli tuntuu 20 tuntia kestävältä hiiviskely tehtävältä kun taukoa ei tule oikeastaan koskaan.
Toki sä voit vaan juosta kaupungilla paikasta toiseen sillä ne vartijat hengästyy kohtuu nopeasti, mutta ei tuokaan hauskaa ole ja kun karttana on vain joku paperiin piirretty kuva joka on hieman sinnepäin niin usein tuli mentyä väärään paikkaan.
Tämä olisi ollut parempi jos koko kaupunkia ei olisi tai sitten siellä saisi olla rauhassa sillä sun täytyy kuitenkin käydä myymässä tehtävästä varastettu kama jotta voit ostaa lisää varusteita, koska kaikki, mukaanlukien sun kestävyys siirtyy aina tehtävästä toiseen.
Sä et tietenkään voi myydä kaikkea vain yhdelle tyypille joten sun täytyy juosta eri kaupunginosien välillä.

Myös vaikeustaso on tyhmästi tehty sillä jos haluat fiksummat vartijat nostamalla vaikeutta niin sitten sun pitää myös kerätä enemmän kamaa.
Vaikeimmalla täytyy kerätä 90% kaikesta minkä voi tehtävässä varastaa sekä kaikki kolme uniikkia tavaraa jotka on usein enemmän tai vähemmän piilossa.
Mua tuo ei haitannut, koska pelasin helpoimmalla, mutta jos joku meinaa tämän joskus pelata niin pelatkaa pc:llä joka tarjoaa tuon asian korjaavan modin.

Teknisesti tämä on aika samaa tasoa mitä invisible war ja molemmat on myös ion stormin pelejä.
Onneksi tässäkin on pääosassa hiiviskely joten ei nykiminen peliä pilaa jos sitä vaan kestää katsella.
Tätä voi pelata sekä first, että third person kuvakulmalla joista jälkimmäisellä pelaaminen nyki selvästi pahemmin, koska silloin aluetta myös näkyy enemmän.
...

Tämähän oli aikamoinen pökäle konsoleilla aikanaan, todella rajatut pelialueet avoimesta kaupungista huolimatta, latausportaaleja oli ripoteltu tiuhaan, visuaalisissa efekteissä oli havaittavissa täysin tarpeettomia kikkoja "koska ne oli cool", jne. Tätä kannattaa pelata tietokoneella jos suinkin mahdollista, ja modien kanssa (kuten totesit). Niillä on saatu monia asioita ratkottua ja nykyaikaistettuakin tietyllä tavalla.

Ja jos tästä tykkäsi yhtään edes sinne päin, niin suosittelen kokeilemaan ensimmäisiä osia. Thief: the Dark Project, tai Gold-versio jossa kolme lisäkenttää, sekä jatko Thief: the Metal Age. Noille tehtiin jopa aika loistava faniprojektina syntynyt stand alone spin-off T2X: Shadows of the Metal Age. Ulkokuorihan näillä on todella vanhentunutta kamaa tän päivän mittapuulla, mutta jos pystyy pelaamaan vaikkapa Half-Lifea, niin kyllä nämäkin menee. Tekstuureille ja resoluutioille on tehty hi-res modeja joilla niitä saa hieman upattua nykyajan näytöille.

 

[Refloni]

Mikä sitten taas ei toimi? Peli on mielestäni vähän kankea. Hyökkäyksissä ja tasohyppelyssä on pientä viivettä animaatioiden välillä, mitä tekee kokemuksesta tökkivää. Lisäksi pari viimeistä kenttää menee jo ärsyttävän puolelle, varsinkin viimeisestä liikkui ikäviä legendoja, että sen jälkeen tarvitsisi itse psykonauttien apua. Ei se onneksi ihan niin paha ollut, ehkä lukuisat kuolemiset soulsbornekiringeissä ovat kasvattaneet sietokykyäni.

Viimeistä kenttää on helpotettu nykyversioissa. Alunperin checkpointteja oli vähemmän, ja peli sakotti yhden elämän joka kerta kun Pikku-Olli heitti henkensä tai pelaaja itse putosi veteen. Pelasin itsekin onneksi päivitettyä versiota.

 

[Refloni]

"Äiti, ostetaan Disco Elysium!"
"Ei nyt kulta, meillä on Disco Elysium kotona."
Disco Elysium kotona:

Citizen Sleeper

Suuryhtiön orjuudesta karannut androidi liftaa tiensä rähjäiselle avaruusasemalle. Päässä sykkii kopioitu ihmisen mieli, mutta robottikroppa on suunniteltu riippuvaiseksi korporaation lääkeaineista ja hajoaa alta pikkuhiljaa. Palkkionmetsästäjät lähestyvät uhkaavasti, taskussa ei ole pennin jeniä ja syödäkin vielä pitäisi.

Citizen Sleeper on koukuttava ja kiehtova roolipeli. Maailmaan on helppo uppoutua, vaikka sen näkee vain kaukaa yläpuolelta ja suurin osa ajasta menee tekstiä lukiessa. Tarina on ihan hyvä, muttei loistava. Kieli on välillä kömpelöä ja typojakin löytyy.

Noppamekaniikat ja käyttöliittymä ovat ilmiselvästi Disco Elysiumin inspiroimia. Vertailu ei todellakaan suosi Citizeniä.

Peli ei peittele poliittista asennettaan. Kapitalismia lyödään kuin vierasta sikaa, androidit kohtaavat rasismia ja ilmaisen lisärin teemana on pakolaiskriisi. Saarnaaminen pysyy silti siedettävällä tasolla. Tulisieluisin sosiaalisoturi lienee tarkoituksella ärsyttävä ja hänen kanssaan saa olla eri mieltä. Politiikka peleissä on minulle oikeastaan plussa, mutta Citizen olisi kaivannut enemmän vaihtoehtoja. Tarinassa ylipäätään on liian vähän valinnanvapautta.

Parasta pelissä on sen ensimmäiset tunnit, kun maailma ja mekaniikat tuntuvat uusilta ja jännittäviltä eikä pelaaja vielä tajua, miten pintapuolisia ne ovat. Myöhemmin selviää, että alussa esitellyt mekaniikat oli kaikki siinä eikä lisää tipu. Varsinkin kyberavaruus oli latteudessaan iso pettymys.

Jokaisen päivän alussa heitetään kourallinen noppia ja ne saa sijoittaa erinäisiin aktiviteetteihin. Käytännössä niillä edistetään tarinaa tai hankitaan elantoa. Mitä isompi luku, sen varmemmin toiminnassa onnistuu ja parempia palkkioita saa. Ongelma on että lopputulos on suurimman osan ajasta täysin ennalta-arvattava, ja jo pelin alkupuolella voi ostaa kyvyn joka kertoo suoraan paljonko rahaa onnistumisesta saa tai paljonko energiaa mokatessa menettää. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta noppapelissä saisi olla enemmän satunnaisuutta! Nyt päivänsä voi suunnitella pilkulleen aamun nopanheiton perusteella ilman mitään yllätyksiä. Elämä saattaa olla suklaarasia, mutta Citizen Sleeperin rasiassa on läpinäkyvä kansi.

Hahmonkehityskin on liian yksinkertaista. Kykypuu on lyhyt ja siitä on helppo saada kaikki mitä haluaa. Maailmassa on lopulta melko vähän tekemistä ja epäilen vahvasti, että jokainen hahmo päättyy samaan kaikkea osaavaan sienifarmariin. Pelin uudelleenpelattavuus on todella kyseenalainen.

Kliksuttelin Citizenin silti mielelläni loppuun ja 14 tuntia vilahti nopeasti. Kaikilla osa-alueilla oli heikkouksia, mutta peli oli silti koukuttava, tunnelmallinen ja pakko nähdä loppuun asti. Ristiriitainen tapaus.

Unravel 2

Kaunis tarina kahden pölypalleron ystävyydestä. Peli on käytännössä sama kuin edeltäjänsä, mutta tällä kertaa lanka ei ole kiinni kentän vasemmassa laidassa, vaan matkakumppanin peräpeilissä. Se virkistää pulmia hieman, mutta ykkösosassa opittuja ajattelumalleja ei tarvitse muuttaa. Enemmän ajatuksia herätti se, mistä peli tuli.

Anna hali.

Amerikan pahin firma EA julkaisee joskus tällaistakin. Molemmilla Unraveleilla on aitoa sielua, mikromaksuista taas ei näy varjoakaan. Kehittäjät ovat jättäneet niille näkyvästi paikan valikossa, jossa hahmoja kustomoidaan, mutta edes EA ei ole tohtinut tahrata jotain näin lämminhenkistä. Uudet asusteet avataankin läpäisemällä haastekenttiä.

Unravel valaa uskoa ihmisyyteen muistuttamalla, että mustimmassakin sydämessä tuikkii pieni valopilkku. Vähän kuin näkisi sarjamurhaajan ruokkimassa koiranpentua.

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)

Seuraavaksi sitten Ezio trilogia,

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen. Tästäkin oli varsin ristiriitaiset muistelot, lähinnä koska kontrollit oli selvästi konsolille tehdyt ja näppis-hiiri aiheutti aikanaan spontaaneja raivonpuuskia. "Paina vihreää jalkaa" "no anteeksi ei ole näppäimistössä vihreää eikä jalkaa". Kaikki oli paljon järkevämpää kun sai XBOX ohjaimen käteen.

Noh nyt tästä ei siis tosiaan tarvinnut kärsiä ja tuli pelailtua pelin pääjuoni läpi ja joitakin sivupuuhia. Pelin pääjuoni on paljon rikkaampi ja eloisampi kuin ykkösessä, joskin loppua kohden alkaa maistua vähän kiire. Tekis mieli jopa sanoa, että pääjuoni on hyvä kostotarina, joka tuntuu oikeasti siltä eikä pikakiirehdityltä ryysyistä rikkauksiin tarinalta. Myös Desmondin tarina etenee nyt ihan reippaasti ja koko Temppeliritarien ja Assassiinien sota saa foliohattumaisen laajoja piirteitä kun lähes jokainen kuuluisa historian hahmo olikin voimakas lähinnä Eedenin omenan takia. Tuntui kyllä, että tässä tehtiin se klassinen virhe, että leväytettiin juoni niin laajaksi, ettei sitä olis kahdessakymmenessä pelissäkään saanut sidottua kasaan, eikä myöskään saatu.

Pelillisesti aletaan olla jo mukavalla tasolla. Salamurhaus on aavistuksen monimutkaisempaa, tehtävät mielenkiintoisempia joskin edelleen aika lyhkäisiä ja erilaista asetta ja apuvälinettä on mukavasti. Tässä tutustutaan jo erityyppisiin tappoihin(reunalta, katolta hyppy, tuplatappo yms.) mitkä ykkösestä vielä puuttui. Nyt myös ostettavaa tavaraa, taskuista voi varastaa ja ruumiitakin voi ryöstää joskin hyöty varsin pientä. Teknisesti jäi vähän epäselväksi mitä sillä pienellä puukolla olisi pitänyt tehdä tai niillä myrkyillä. Kaupungit on paljon elävämpiä vaikka edelleen varsin tyhjiä loppuviimein. Osittain kaupunkien rakenne tekee pelin paikoista varsin unohdettavia, korkeat seinät, sokkelomaiset kaupungit ja kapeat kujat eivät juuri erotu toisistaan. Peliin tuotiin nyt myös erilaiset tasoloikkamaiset haudat, ja sivutehtävät ovat nyt sivutehtäviä, eikä päätehtävän vaatimuksia kuten ykkösessä. Myös oman linnoituksen parantelu oli ihan mielekästä koska se on yksinkertaista ja perustuu rahaan(eikä vielä ole craftingia tms.). Pelin ekonomia toimi ihan hyvin, koska oikeastaan vasta ihan lopussa alkoi rahaa olla yli äyräiden.

 

[Pesari]

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen. Tästäkin oli varsin ristiriitaiset muistelot, lähinnä koska kontrollit oli selvästi konsolille tehdyt ja näppis-hiiri aiheutti aikanaan spontaaneja raivonpuuskia. "Paina vihreää jalkaa" "no anteeksi ei ole näppäimistössä vihreää eikä jalkaa". Kaikki oli paljon järkevämpää kun sai XBOX ohjaimen käteen.

Noh nyt tästä ei siis tosiaan tarvinnut kärsiä ja tuli pelailtua pelin pääjuoni läpi ja joitakin sivupuuhia. Pelin pääjuoni on paljon rikkaampi ja eloisampi kuin ykkösessä, joskin loppua kohden alkaa maistua vähän kiire. Tekis mieli jopa sanoa, että pääjuoni on hyvä kostotarina, joka tuntuu oikeasti siltä eikä pikakiirehdityltä ryysyistä rikkauksiin tarinalta. Myös Desmondin tarina etenee nyt ihan reippaasti ja koko Temppeliritarien ja Assassiinien sota saa foliohattumaisen laajoja piirteitä kun lähes jokainen kuuluisa historian hahmo olikin voimakas lähinnä Eedenin omenan takia. Tuntui kyllä, että tässä tehtiin se klassinen virhe, että leväytettiin juoni niin laajaksi, ettei sitä olis kahdessakymmenessä pelissäkään saanut sidottua kasaan, eikä myöskään saatu.

Pelillisesti aletaan olla jo mukavalla tasolla. Salamurhaus on aavistuksen monimutkaisempaa, tehtävät mielenkiintoisempia joskin edelleen aika lyhkäisiä ja erilaista asetta ja apuvälinettä on mukavasti. Tässä tutustutaan jo erityyppisiin tappoihin(reunalta, katolta hyppy, tuplatappo yms.) mitkä ykkösestä vielä puuttui. Nyt myös ostettavaa tavaraa, taskuista voi varastaa ja ruumiitakin voi ryöstää joskin hyöty varsin pientä. Teknisesti jäi vähän epäselväksi mitä sillä pienellä puukolla olisi pitänyt tehdä tai niillä myrkyillä. Kaupungit on paljon elävämpiä vaikka edelleen varsin tyhjiä loppuviimein. Osittain kaupunkien rakenne tekee pelin paikoista varsin unohdettavia, korkeat seinät, sokkelomaiset kaupungit ja kapeat kujat eivät juuri erotu toisistaan. Peliin tuotiin nyt myös erilaiset tasoloikkamaiset haudat, ja sivutehtävät ovat nyt sivutehtäviä, eikä päätehtävän vaatimuksia kuten ykkösessä. Myös oman linnoituksen parantelu oli ihan mielekästä koska se on yksinkertaista ja perustuu rahaan(eikä vielä ole craftingia tms.). Pelin ekonomia toimi ihan hyvin, koska oikeastaan vasta ihan lopussa alkoi rahaa olla yli äyräiden.

Mun muistoissa ac 2 ja 3 on niitä parhaimpia tästä pelisarjasta. Black flag myös hyvä. Jokanen peli pelattu läpi ja viimesimmät tuntuu ainakin samalta peliltä eri kartalla. Toki näihin kultasiin muistoihin voi vaikuttaa se, että olin kovin nuori sillon ku nää julkastiin ja pelivalikoima ei ollut niin suuri kuin nyky päivänä enkä ole näitä vanhimpia pelannut koskaan uudestaan. Muistot pysyköön muistoina

 

[Partis]

Tämähän oli aikamoinen pökäle konsoleilla aikanaan, todella rajatut pelialueet avoimesta kaupungista huolimatta, latausportaaleja oli ripoteltu tiuhaan

Sama homma oli myös pc:lla ilman modeja tubesta löytyvien videoiden perusteella. Mulle nuo lataus portaalit oli vaan hyvä asia, koska ne kertoi mille alueelle olen menossa joten ilman niitä mä olisin juossut vieläkin enemmän ympyrää
Kuten toiseen aiheeseen kirjoitin muutama viikko sitten niin kyllä näiden vanhojen pelien jälkeen arvostaa nykypelejä aivan eri tavalla.
Onneks mulla on enää "muutama" retro peli jäljellä

Spoileri

Noiden jälkeen sitten A500 mini ja amigan pelejä.

 

[perato]

Mun muistoissa ac 2 ja 3 on niitä parhaimpia tästä pelisarjasta. Black flag myös hyvä. Jokanen peli pelattu läpi ja viimesimmät tuntuu ainakin samalta peliltä eri kartalla. Toki näihin kultasiin muistoihin voi vaikuttaa se, että olin kovin nuori sillon ku nää julkastiin ja pelivalikoima ei ollut niin suuri kuin nyky päivänä enkä ole näitä vanhimpia pelannut koskaan uudestaan. Muistot pysyköön muistoina

Ykköstä lukuunottamatta nämä on sen verran moderneja itelle, että en pelkää että menis jotenki pelaamalla nyt pilalle. Ainakaan vielä. Omia pisteytyksiä katellen kakkonen jopa parantunut joka peluukerralla(75, 80 ja nyt 90). Mutta ymmärrän kyllä pointin, saman aikakauden Metrot vähän lässähti nyt uudelleenpeluulla ja olis ehkä pitänyt jättää kokematta. Tätä AC-sarjan peluuta kuitenki miettinyt niin pitkään ja tosiaan en ollut ku tämän kakkosen pelannut enemmän ku kerran. Voi olla varmaan vuoden-kahen urakka, ei näitä ihan putkeen jaksa kuitenkaan pelata.

Edelliset peluukerrat näille(Rogue ja Valhalla pelaamatta):
AC2: 2013 ja 2014
Brotherhood: 2014
AC1: 2014
Revelations: 2015
AC3: 2017
AC4: 2018
Unity: 2019
Syndicate: 2020
Origins: 2020
Odyssey: 2021

 

[ympyr]

Ainakin minulla AC 2 on kestänyt hyvin aikaa, pelasin sen muutama vuosi sitten uudelleen läpi eikä mikään muisto mennyt pilalle. Toki aika alkaa näkymään eikä ensimmäisen pelikerran fiilistä saa takaisin, mutta kyllä noihin uskaltaa koskea uudelleen, kestävät useampia pelikertoja.

 

[Jumi]

Ravenlok (PC, Xbox)

PC GamePassiin oli tullu tämmönen "ihanan" näkönen peli. Kelailin trailerin läpi ja laitoin asentumaan ku oli vain reilut 3GB. Tyttö on muuttanut vanhempiensa kanssa maalle ja peli alkaa siitä että heti alussa voi silittää koiraa. Sitten kävellään isän tykö juttelemaan ja sitten kävellään äidin tykö joka haluaa että poimit neljä kukkaa talon pihalta, joten kävellään piha ympäri ja kerätään neljä kukkaan jotka laitetaan kukkaruukkuun. Uninstall, en kuulu tämän pelin kohderyhmään. Trailerissa näkyi että kyllä tässä ois ihan oikeaa gameplaytä, mutta näin heikon alun perusteella tylsistyisin kuoliaaksi kumminkin jossain välissä. Värien käyttö, grafiikat ja viholliset on kyllä hyvin suunniteltu. Kumma homma ettei näissä PC GamePass -peleissä ole lähes koskaan windowed fullscreen mahdollisuutta, joko pelaat ikkunassa tai fullscreeninä.

 

[perato]

Black Mesa (PC)
AC-pelien vastapainoksi tuli hinku pelata Halffikset läpi. Ei ihan kuitenkaan into riitä siihen alkuperäiseen halffikseen enää joten otettiin Black Mesa uudelleen peluuseen.

Tuli tämä pelattua tosiaan silloin kun se valmistui ja oli ilmaiseksi ladattavana ilman Xeniä. En koskaan oikeen halffiksessa tykännyt koko Xenistä niin en jäänyt sitä silloin kaipaamaan enkä jäänyt kyllä nyttenkään. Nyt ylipitkänä tasoloikkailuna maailma tuntui pääasiassa todella luotaantyöntävältä. Alkuvaiheessa muutama ihan hienon näköinen paikka ja taso, mutta varsinkin Interloper oli vaan "väkisin" pelattava loppuun.

Paljonhan tässä on revisoitu alkuperäiseen verrattuna mutta paljon myös tuttuja paikkoja jäljellä. Alkuperäisen pelannut ehkä 4 kertaa läpi, joista viimeisin kerta 11 vuotta sitten. Paljonhan siinä oli aikanaan ihmetyksen aihetta aikanaan, skriptattuja tapahtumia, älykkään oloisi vastustajia(heittelivät kranuja seinän taakse). Ihan hauskahan tämä oli vieläkin pelata eikä ennen Xeniä tullut missään vaiheessa kyllästymistä. Yllättävästi kyllä nuo Alienit oli paljon helpompia vastustajia kuin muistin, lähinnä vastusta aiheutti sotilaat jotka oli aika hyviä ammuskelemaan.

Näin remakejen aikakaudella ehkä vähän huvittavaa että tästä pyydetään 15 euroa ku samaan aikaan millon mistäkin kötöstys "reteksturoinnista" pyydetään paljon isompaa hintaa. Sen verran hyvä tuotos, että en kyl tiä jaksaisinko innostua yhtään jos nyt Valve ilmottais että uudelle sourcelle tulee HL remake.

 

[Heseman]

Weird West (PC, Xbox Game Pass)

Herättääkö termi "immersive sim" positiivista kihelmöintiä? Jos vastaus on kyllä, voi tämä peli olla tsekkaamisen arvoinen. Ehkä.

Profiilikuvastani voi siis ehkä päätellä, että diggaan immersiosimulaatioista. Deus Ex, System Shock, Prey (se uusi), Dishonoredit,... Kun kuulin tästä ja että sitä mainostettiin noilla sanoilla, kiinnostuin. Kyseessä on Arkanelta lähteneen Raphaël Colantonion uuden pelistudion tuotos, joka sijoittuu nimensä mukaisesti vähän erilaiseen villiin länteen. Palkkionmetsästäjät ja maantierosvot saavat sekaansa mm. aaveita, ihmissusia ja salaperäisiä sikaihmisiä. Itse peli on lintuperspektiivistä kuvattu vähän uusien Wastelandsien tyyliin, kameraa voi kieputtaakin samalla tavalla vapaasti. Myös kartalla liikkuminen muistuttaa kovin Wastelandsia. Tarina kerrotaan viiden hahmon näkökulmasta.

Immersiosimulaatio kun on kyseessä, pelissä annetaan mahdollisuus edetä kuinka itse haluaa ja alussa tämä pitääkin paikkaansa. Mennäkö roistojen pesäpaikkaan aseet laulaen vai hiippaillen ja viholliset tainnuttaen, valinta on pelaajan. Lähes kaikkea mahdollista voi kentässä hiplata ja käsitellä. Haluatko vaikka kesken kaiken istua kannolle? Sekin onnistuu. Oveen ei löydy avainta? Kyllä se yleensä jossain on ja jos ei löydy, niin kiertoteitäkin löytyy. Itse keskityin jo Thiefeistä tuttuun tapaani eli tyrmäämään viholliset ja kasaamaan ne johonkin nurkkaan sievään läjään. Tällainen on mielestäni myös kiinnostavampaa kuin perus *klik* ja vihollinen kaatuu. Lisäksi ammuskelu on muutenkin ehkä jäänyt vähemmälle huomiolle, se on oletuksena twinstick-tyyppistä, mikä toimi vähän hassusti hiirellä ja näppiskellä. Onnistuu kyllä, mutten kokenut sitä erityisen innostavaksi. Mutta ainakin ensimmäisen tarinan ajan oli fiilis huipussa kun hiivin paikkoja, suoritin sivutehtäviä ja toimin palkkionmetsästäjänä.

Tämä siis ekan tarinan aikana, sitten alkoi homma vähän toistaa itseään. Hahmot eivät eroa pelityyliltään ellei itse tietoisesti sitä eroa tee. Paikoissakin oli vähän kierrätyksen makua, eräskin myöhäisempi bounty oli täsmälleen samassa kartassa kuin yksi aiempi. Ei siis saman näköisessä, vaan tismalleen samassa, jo tyhjennetty kassakaappi ja muut lokerot paljastivat sen. En siis jaksanut palkkionmetsästystä juurikaan myöhemmillä hahmoilla. Myöskin kun alkoi tulla vastaan useampi FedEx-sivutehtävä niin nekin saivat jäädä, en jaksanut alkaa oudon lännen kuriiriksi. Osassa tarinoista alkoi myös tuntua, että mennään yhtä polkua, tosin aloin jo vähän kyllästyä niin en tutkinut vaihtoehtoisia polkuja sen kummemmin. Niissä saattoi siis olla enemmän vaihtoehtoja, en tiedä.

Pelistä jäi siis vähän ristiriitainen fiilis, Toisaalta tykkään immersiosimulaatioista eikä niitä ole liikaa tarjolla. Toisaalta taas tuntui, että tiimi oli kohtuu pieni eikä ehkä pystynyt kaikkeen, mihin visiot ylsivät. Jos olisin ilkeä, sanoisin, että peli oli paikoitellen huonolla tavalla kustannustehokas. Mutta tämä on kuitenkin gamepassissa tarjolla, niin jos siitä on tilaus päällä ja immersiosimulaatiot kiinnostaa niin kannattaa ainakin kokeilla.

Näissä immersiosimuissa on myös se puoli, että niiden hienous tai huonous paljastuu vasta kun niitä pelaa monta kertaa läpi ja eri pelitavoilla. Siksi juuri Deus Ex onkin yksi ikisuosikeistani, kun siitä tuli koettua lukuisilla pelikerroilla varmaan valtaosa variaatioista. Nykyään kun uusia pelejä puskee joka tuutista ja peliaikaakaan ei ole enää niin paljon kuin nuorena, niin harvemmin tulee jo läpipelattuihin peleihin palattua. Nyt tosin on vuoden sisään ollut sen verran tilaa, että on joihinkin klassikoihin ehtinyt jopa palaamaan, mutta isossa kuvassa aikaa useisiin pelikertoihin eri pelityyleillä ei vaan enää ole.

 

[Cereal killah]

Neon White (PC)

Neon White on nopeatempoinen first person speedrunning- peli, jossa tarkoitus on mahdollisimman nopeasti päästä kentistä läpi. Tämä edellyttää samojen kohtien veivaamista uudelleen ja uudelleen, koska toisaalta platforming tyylisessä etenemisessä monesti tulee kuolema, ja toisaalta ajasta saa tyypillisesti puristettua hieman kymmenyksiä pois kun kentät alkaa menemään lihasmuistiin. Pääjuonessa on muistaakseni noin 90 kenttää ja lisäksi sivujuonesta siihen päälle joten kaikkinensa noin 120 kenttää jotka tyypillisesti pysyvät 20-60 sekunnissa mutta joitain pidempiäkin pomotaistelukenttiä on. Hiiren oikealla napilla kliksutellaan kentistä löytyviä "kortteja" jotka tekee erikoisliikkeitä, ammutaan matkan varrelle osuvat demonit ja loppupeleissä kenttien läpimeno on sellaista intuitiivista liikesarjaa lihasmuistista. Lisäksi kaiken ympärillä on tuonpuoleiseen ja kaverisuhteisiin liittyvä juoni, sekä tahallisen huono 2000-luvun alun anime- tyylin dialogi.

Konsepti toimii paljon paremmin kuin miltä se ehkä noin aukikirjoitettuna kuulostaa. En ole millään muotoa speedrunning- tyyppi eikä sellaiseen edes rahkeet riitä, mutta peli toimii ihan kasuaalistikin. Uusia kenttiä opetellessa niitä vaikeimpia kohtia piti monesti yrittää uudestaan ja uudestaan että ylipäänsä pääsi millään ajalla läpi, mutta tämä tekee pelistä hyvinkin palkitsevan ja mukavan. Restartti on nopean latauksen päässä ja ennen pitkää oppii sen miten mistäkin kohdasta pääsee näppärästi menemään. Kontrollit ovat erinomaisen sujuvat ja graafinen tyyli vaihtelee sopivasti. Pelisessiot ovat tiiviitä ja intensiivisiä (minulla noin 30-60 minuuttia kerrallaan).

Eniten ehkä tykkäsin siitä, että tässä voi itse kukin aika hyvin määrittää sen että mikä on se tekemisen taso mistä saa kicksejä. Eniten ehkä tykkäsin piilotettujen lahjojen (gift) etsimisestä, joita on käytännössä jokaisessa pääjuonen kentässä. Näiden etsiminen edellyttää mukavaa luovuutta puzzle- tyylisesti ja on siten palkitsevaa. Lahjoista pääsee käsiksi sivutehtäviin, jotka on vastaavia kenttiä kuin pääjuonessa mutta haastavampia ja jopa jollain tapaa immersiivisempiä koska niissä on tekijät ovat uskaltaneet ottaa vähän enemmän vapauksia. Minulle se riittävä ja optimaalinen tapa läpäistä peli oli tehdä kaikki sivutehtävät sekä päästä pääjuonesta läpi ilman youtubesta tms. lunttaamista. Välillä piti giftejä ja vaikeimpia sivutehtäviä luntata oppaasta tai videolta. Speedrunning-mielessä rahkeet riittivät vain siihen, että tavoittelin yleensä gold- mitalia ja joskus ace.

Kun olin tehnyt oman läpipeluuni haluamallani tavalla, niin ekaa kertaa tsekkasin että no miltäs se varsinainen speedrunning- skene tässä näyttää. Kun katsoi kun tyypit vetää vähän yli puolessa tunnissa pelin varsinaiset 90 kenttää läpi täydellisen optimoiduilla shortcuteilla ja miettii miten itse jauhoi niitä kalenteriajassa pari kuukautta ihan vaan läpipelaamiseen, niin sen jälkeen mikään ei enää oikein tuntunut miltään ja olikin hyvä vetäytyä pelistä Mutta erinomainen ja palkitseva kokemus ja toivottavasti tulee jatko-osa.

 

[Captain J]

Hogwarts Legacy (PS5)
Kauan odotuslistalla ollut peli meni aika vauhdikkaasti ennakkotilaukseen, ja rattoisastihan aika tämän kanssa meni. Pelin miljöö on todella huikea (niin itse Tylypahka kuin ympäröivät alueet), ja varmaan ensimmäiset 20h meni vain maailmaa ihmetellessä.

Peli oli alkuun itselle sellainen 9,5/10, mutta mitä pidemmälle peli eteni niin sitä huonommaksi arvosana tipahti, pysähtyen 7+/10 lukemaan. Toki Harry Potter-teemaiseksi peliksi tämä on 11/10, mutta jos vertaa vaikka Witcher 3:een mikä itselle on fantasia-RPG:iden mittatikku niin puhutaan ”ihan ok”-tason pelistä.

Miksi? Tarinasta ja hahmoista puuttuu syvyys, ja lopulta en juurikaan välittänyt mitä kellekin tapahtuu - eipä sillä että niihin hirveästi pystyi edes vaikuttamaan yhtä sivuhahmoa lukuunottamatta. Nähtävästi tämän pelin sisällön osalta on leikkuria heilutettu reippaalla otteella, mikä osaltaan selittää tietynlaisen vaatimattomuuden juonessa ja hahmoissa.

Toinen iso puute on karman eli hyvis/pahis ”pisteiden” sekä interaktiivisuuden poissaolo. Vitosluokkalainen hahmo voi kylmäverisesti kiduttaa ja murhata vihollisia siten että Voldemortiakin jännittäisi, eikä kenelläkään ole siihen mitään sanottavaa. Luokkalaisia kohtaan voi heittää bombardaa tai incendiota eikä NPC:t välitä mitenkään, vaan jatkavat matkaansa kiskoilla eteenpäin.

Taistelu pelissä oli hauskaa, mutta anteeksiantamattomat kiroukset tekevät siitä todella helppoa vaikeimmallakin asteella. Ja tämä johtaa yhteen ärsyttävään seikkaan eli merkittävien vihujen ”plot armoriin.” Avada Kedavra voikin olla ykskaks pois käytöstä, tai sitten sen voi tehdä mutta vihu ei kuolekaan siihen.

Itsellä meni pelaamiseen 60h, ja nyt on trophy hunttaus vielä sivuprojektina menossa. Uudelleen läpäisyn arvo on aika matala eli luultavasti en tuu tätä ehkä ikään pelaamaan uudelleen kokonaan läpi, mutta mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Puitteet on nyt kunnossa, nyt vaan se vaikein eli A-luokan sisältö A-luokan raameihin!

 

[Heseman]

Tunic (PC, Xbox Game Pass)

Kettu herää rannalta ja lähtee tutkimaan outoa paikkaa. Enempää en pelistä kerro, sillä sen ideana on tutkia ja tehdä löytöjä itse. Sen kuitenkin sanon, että alusta tuli vähän Dark Souls -vibat. Ei kuitenkaan taistelun vaikeuden osalta, sillä se oli alussa melkeinpä unettavan helppoa. Loppupuolella kyllä saikin sitten jo kaivella Soulsbornekiring-oppeja aivojen kätköistä, kun vaikeustaso otti ihme loppukirin. Muutenkin lopusta olisi mielestäni voinut karsia vähän. Alkupuoli ja keskivaihe oli ihan hauskaa rentoa seikkailua, mutta loppupuolella meno jo väsyi. Pärjäsin ilman nettivinkkejäkin, yksi juttu tosin piti tsekata ja olikin vaan yksi juttu jäänyt huomaamatta...

 

[masax]

Far Cry 6 (pc)

Neljäs yritys aloittaa peli. En tajua mikä tässä on kun ei vaan ime mukaansa. Ehtaa Far Cryta pelattavuudeltaan, mutta siihen se sitten jää. Tarina ja hahmot tuntuu ihan mitäänsanomattomalta. Puolessa välissä peliä, ja kaikki tarinatehtävätkin tuntuvat vain, sivutehtävältä toisensa perään. Itse tarinassa pääsuunta on tiedossa, että Castillo on diktaattori jota vastustetaan, mutta mitä on muuten tarinankaaressa tapahtunut? Ei ole jäänyt mieleen. Jotain tyyppejä siinä oli. Jäänyt tekijöiltä kanssa vähän peli vajaaksi niinpäin, että eihän tässä mitään kehitystä ja kehittämistä ole. Kaikki tarjottiin heti ja ei ole tarvinnut pyssyihinkään tehdä muuta kuin laittaa panssariluodit. Supremoistakin ainoa käyttökelpoinen tuli heti kättelyssä, ei mitään syytä vaihtaa. Ja aseiden suhteen, mikä idea on siinäkin, että asita pystyy vaihtamaan inventorysta vaikka kesken taistelun. Ennen jotain mielenkiintoa, kun asepaikat rajattua ja piti kehittää hahmoa, että sai useamman aseen edes mukaan. Nyt kun loppuu kesken taistelun raketinheittimestä raketit, niin vaihdetaan inventorysta kranaatinheitin tilalle. Hei haloo? Vaateshow. Ei jaksa edes miettiä. Peli niin helppo, että mennään vaikka kalsareilla, jos tulee jotain haastetta siitä, niin se on vain eduksi. Checkpointit ja muut myös niin helppoja, että alkaa pahasti puuduttaa. Sniputtaa hälyyttimen, jonkun tyypin sieltä, niin siellä on jäljellä enää kaksi, jotka menee vaikka puukolla päälle ryntäämällä. Puuduttava on kokemus, lähinnä vaan "siivoaa" kartalta tehtävämerkkejä pois. Pari tuntia aina pelaa, kunnes alkaa olla mitta täynnä, varsinainen immersio ja imu noin nolla. Miten ne tällaisen kasan sitä itseään (Far Cryta) vaan markkinoille lätkäisi.

 

[Partis]

Obscure (xbox)

Varsin perinteinen kauhupeli jossa muutama teini jää koulupäivän päätteeksi etsimään ystäväänsä jonka ne oli viimeksi nähneet edellisenä päivänä liikuntasalilla.
Kaavasta poiketaan hieman sillä, että sulla on aina kaveri mukana ja hahmojen välillä vaihdellaan napin painalluksella tai sitten tämän voi pelata läpi myös cooppina.
Jokaisella hahmolla on myös omat kykynsä joita peli ei kuitenkaan kovin tarkkaan kerro.
Esim Ashleyn kohdalla mainitaan vain kuinka se pärjäsi ammunnassa tai jtn yhtä pintapuolista, mutta kun asioita meni lukemaan steamin foorumilta niin selvisi, että se tekee ampuma aseilla 50% enemmän vahinkoa ja sen erikoiskyky on ampua nopeasti kaks laukausta jotka tekee vielä enemmän lämää jos käyttää pistoolia eli toisinsanoen ihan helposti pelin paras hahmo.
Kaveriksi otin Joshin jonka erikoiskyky on sanoa jos huoneessa on vielä jotain löydettävää joten kaikki mahdolliset ammukset, medpackit ja muut tuli kerättyä.

Vihollisina toimii jos jonkinlaiset mutantit jotka on herkkiä valolle ja aluksi tuota voikin hyödyntää houkuttelemalla nuo ikkunan lähelle jonka sitten lyö palasiksi jolloin ne kuolee välittömästi.
Tai noin sen pitäisi ilmeisesti toimia, mutta en mä tuossa koskaan onnistunut kun jos itse olet siinä ikkunan edessä niin sitten ne käy sen kaverin kimppuun. Sama sinänsä sillä parin tunnin jälkeen tulee jo yö.
Muuten vihujen ympärillä on aina myös joku musta "verho" jonka saa pois osoittamalla niitä taskulampulla tarpeeksi pitkään ja vasta kun tuo lähtee pois niin ne alkaa ottaa kunnolla vahinkoa.

Myös pulmia löytyy ja mä jouduinkin katsomaan pari kertaa apua netistä.
Eka kerta oli kun piti laittaa kompassin nuolet kartalle ja oikeaan asentoon ja vaikka mielestäni luin kaikki laput mitä löysin niin mun mielestä missään ei ollut mitään vihjettä siitä mihin asentoon ne kuuluu. Kai mä sitten vaan missasin jotain.
Toinen oli lähellä loppua kun en vaan löytänyt reittiä ulos kirjastosta ja kun menin katsomaan tubesta videota niin yläkerran ovessa oli vaan iso riippulukko joka leikataan pihdeillä. Okei, mutta mulla ei ollut mitään lukkoa joten latasin tallennuksen, vielä aiemman tallennuksen ja käynnistin pelin uudestaan, mutta se lukko ei vaan ilmestynyt.
Olin jo varma, että kyseessä on joku pelin rikkova bugi, kunnes törmäsin ps2 ohjeisiin jossa puhuttiin avaimesta, siis hetkinen.
No ei kun uudestaan huoneet läpi ja yhdessä huoneessa oli kirjahylly joka peitti 80% sen takana olevasta ovesta ja sieltä löytyi avain jolla ovi aukesi.
Tästä on siis kaks eri versiota jostain syystä.

Alunperin mä pelasin tätä joskus ikuisuus sitten ehkä tunnin kunnes lopetin enkä taaskaan tajua, että miksi.
Ehkä mä olin tätä ennen pelannut code veronica x:n joka poltti mut loppuun ja kun tässä oli taas kiinteä kamera ja rajoitetut tallennukset niin mielenkiinto lopahti ja kyllä nytkin kirosin kun huomasin miten tallennus on hoidettu.
Tässä siis kerätään cd levyjä mustenauhojen sijasta ja ne on kertakäyttöisiä. Onneksi tallentaa sentään voi koska vaan, mutta kyllä aina oli pakko edetä tallentamatta pidempään kuin olisi halunnut kun ei voi tietää kuinka paljon noita löytyy.
No lopulta niitä oli yli 10 jäljellä kun peli meni läpi joten oli niitä tarpeeksi. Toisaalta mä pelasin easylla jolloin kaikkia kamoja on enemmän.
Tykkäsin kyllä aika paljonkin ja tekisi mieli pelata uudestaan normalilla, mutta en taida ottaa riskiä jos kuitenkin alkaa vituttaa.
Mikään kovin pitkä tämä ei ollut sillä mulla meni kuutisen tuntia.

Marc Ecko's getting up contents under pressure (xbox)

Toinen peli jota aikoinaan pelasin ehkä tunnin eli en pelannut edes tutoriaalia loppuun.
Peli yhdistelee kiipeilyä, taistelua ja graffittien tekemistä joka onkin se asia jota tehdään aivan jatkuvasti.
Pääosassa on Trane jonka isoäiti potkii kadulle kun tyypillä on pakkomielteenä tulla tunnetuksi graffitien tekijäksi tai jtn.
Ei aikaakaan kun mennään yhden jengin alueelle maalailemaan ja saadaan tietenkin turpaan oikein kunnolla ja siitähän Trane vasta motivoituukin.
Oikeasti peli ei mun mielestä mitään tuon isompaa tarinaa edes tarttis, mutta tietenkin mukaan heitetään korruptoitunut pormestari joka liittyy myös Tranen isän kuolemaan ja cck joukot jotka ottaa katujen siistimisen niin vakavasti, että seinällä kiipeilevä tageja taiteileva artisti ammutaan alas.

Varsinkin loppua kohden homma alkaa menemään jo naurettavaksi kun vastassa on kunnon eliitti joukot joilla on haulikot mukana ja ne tekee counterin jokaiseen sun hyökkäykseen, lyö aseenperällä naamaan jotta kaadut ja tyhjentää puolen lipasta sun naamaan.
Taistelu on muutenkin aika keskinkertaista sillä jopa perus jengiläiset kestää kohtalaisesti osumaa, mutta onneksi myös hiipiminen onnistuu jolloin vastustajat voi kolkata lyömällä niitä spraypullolla takaraivoon.
Tuohon kun yhdistää arvostelujen mukaan huonon kameran, stunlockaavat viholliset, epätarkan kiipeilyn ja tasoloikan sekä harvassa olevat checkpointit niin soppa on valmis.
Tai niin mä oletin joten mä yllätyin kun tykkäsinkin tästä kohtuu paljon paria kohtaa lukuunottamatta.

Juu kiipeilyssä on omat kankeutensa, mutta koskaan hahmo ei hypännyt kuolemaansa vaan aina just sinne mihin piti.
Ainakin yhden videon kohdalla oikeasti näki tyypin pelaavan väärin sillä se esitteli aika alussa olevaa kohtaa jossa pitää hypätä seinällä olevasta putkesta sun takana olevaan tolppaan ja se ei vaan onnistunut siinä, koska se ihan selvästi väänsi tattia johonkin suuntaan joka on virhe.
Tuossa pitää vaan kiivetä niin ylös kuin pääsee, painaa x namiskaa kerran jolloin Trane alkaa katsomaan taaksepäin ja toinen painallus hyppää ihan just sinne mihin kuuluu. Sama homma aina jos hypätään taaksepäin tai seinästä toiseen.
Myöskään checkpointit ei turhauttaneet ja taistelukin sujui paljon paremmin mitä oletin, kuten myös hiiviskely.

Sitten on se tagien tekeminen ja aluksi sulla on perus spray maali ja tussi.
Maalatessa valitaan kuva jonka haluaa tehdä ja minkä kokoinen siitä tulee ja sitten vaan maalataan käyttämällä vasenta tattia ja neliötä.
Jokaisesta tagista saa rep pisteitä sen mukaan miten se onnistuu eli jos olet tarpeeksi nopea, teet aina ison kuvan jos sellainen mahtuu maalattavaan paikkaan eikä siihen tule valumia niin saat maksimi pisteet.
Muutaman tehtävän jälkeen opitaan maalaamaan reippaasti nopeammin johon käytetään eri nappia, mutta se myös aiheuttaa valumia herkemmin.
Oikeasti tuolla ei ole niin väliä sillä mä olin saanut kaikki rep pojoilla avattavat asiat auki useampi tehtävä ennen loppua.
Myöhemmin saadaan vielä muutama muu tapa tehdä kuvia ja erilaisia kuvia myös aukeaa pelin edetessä ja sä voi valita mukaan ne jotka haluat, mutta sulla voi kuitenkin olla vain neljä eri kuvaa tai tagia eri kategorioissa joten samoja kuvia saa tehdä aika paljon.
Varsinkin jossain sivutehtävissä jossa pitää vaikka tehdä 10 tagia tussilla isoon oveen aikarajan puitteissa.
Jokaisessa kentässä on myös tietyt kohdat jotka pitää maalata ja useampi vapaaehtoinen kohta joiden luo pääseminen vaatii hieman tutkiskelua sillä välillä ne on jossain kohtuu korkealla.

Pituuttakin tällä oli vähintään tarpeeksi sillä mulla meni yli 10 tuntia.

Transworld snowboarding (xbox)

Edelleen hyvä peli joka sopii just sopivasti amped 2:n ja ssx:n väliin mitä realismiin tulee.
Tämä on mun mielestä myös ainoa hyvä housemarquen peli.
Ennen aloittamista nuo olikin oikeastaan ne ainoat asiat jotka tästä muistin ja jostain syystä muistin myös sen kohdan viimeisestä radasta jossa saa laskeuduttua 115m dropin.
Visuaalisesti edelleen hyvän näköinen, mutta ruudunpäivitys kyllä notkahtelee aika usein eikä kuvan repeilyltäkään säästytä.
Lyhyempi tämä kyllä oli mitä muistin sillä sain tehtyä kaiken yhdellä hahmolla neljässä tunnissa ja siitä varmaan 30 minsaa meni tuon 115m pudotuksen kanssa kun se oikea kohta on vasta ihan ennen maalia ja aina se hahmo kaatui.

Tässähän on siis tony hawkeista tuttu rakenne jossa joka kentässä on kasa haasteita jotka pitää suorittaa ja joka rinteessä on myös aikaraja joka on kyllä aika turha kun kuitenkin kokoajan alaspäin mennään.
Myös komboja voi jatkaa hyppyjen välillä kunhan laskeutuu hyvin ja nopeasti näpäyttää molempia liipaisimia. Tuon jälkeen on joitakin sekunteja aikaa hypätä tai grindata, mutta tuota on helppo jatkaa tekemällä vaan ihan perus hypyn uudestaan ja uudestaan.
Soundtrack on myös ihan ok vaikka englanniksi laulava apulanta ei vieläkään oikein iske.
Oikeasti mä muistin tästä vaan oman soundtrackin jossa oli linkin parkin hybrid theory albumi ja marilyn mansonin holy wood.

Quantum redshift (xbox)

Microsoftin vastaus wipeoutille ja f-zerolle ja mun mielestä tämä on parempi mitä ps2 ajan ja sitä edeltävät wipeoutit.
Radat on leveämpiä ja power up systeemi on mun mielestä parempi.
Radoilla on sinisiä, keltaisia ja punaisia kristalleja joista sininen lataa suoraan ammuttavat aseet, punainen hakeutuvat aseet ja keltainen shieldit joten sä tiedät aina 100% varmuudella mitä saat ja nuo aktivoidaan tietenkin samanvärisistä ohjaimen napeista.
Kisoista saa pisteitä joilla sitten päivitetään aseita, aluksen kestoa ja turboa paremmaksi ja nämä myös säilyy vaikeustasolta toiselle ja on oikeasti pakollisia kovemmilla tasoilla.

Avattavat asiat on kyllä tehty tyhmästi sillä jokaisella hahmolla on ns. nemesis jonka saa auki kun vaan voittaa turnauksen amateur tasolla tietyllä hahmolla. Tuolla vaikeustasolla on vain kolme normi kisaa ja se neljäs on nemesis kisa jossa ajetaan hahmon kotirata väärään suuntaan.
Expert tasolla voittamalla aukeaa master taso, mutta jos haluat kovimman redshift tason auki niin sun täytyy voittaa turnaus master tasolla jokaisella 18 hahmolla ja jos haluat viimeisen radan auki niin sitten täytyy voittaa jokaisella hahmolla redshift taso.
Siis kenen mielestä tämä on ollut hyvä ajatus.
Mä voitin master turnauksen yhdellä hahmolla ja sen kaaottisuus oli jo tarpeeksi.
Lisäksi tässähän on pakko voittaa jokainen kisa tai homma ei etene, mutta sitä nykyistä rataa voi yrittää vaikka 100 kertaa jos siltä tuntuu.
Se on myös tyhmää kuinka pelissä on melkein 10 rataa, mutta jopa master tasolla ajetaan vain viisi kisaa ja ajettavat radat riippuu valitusta hahmosta.

Tästäkin mä muistin lähinnä komeat ruutuun lentävät vesiefektit ja sen kuinka helvetin hyvin tähän sopi prodigyn fat of the land albumi soundtrackiksi. Nyt en jaksanut tuota alkaa kaivamaan esiin joten täytyi tyytyä live taltiointiin ja kyllähän tämä muuttui kuin eri peliksi kun sai kunnon musat taustalle. Ne orkkis biisit kun on varsin tylsiä.
Toisaalta ihan sama homma se on wipeout omega collectionin kanssakin jossa ainoa kunnon kisafiilikset aikaan saava biisi on prodigyn invaders must die.
Onneksi tässä on cheatit joilla saa avattua kaiken ja mä pelasinkin useamman kerran radat läpi ilman aseita ihan vaan fiilistely mielessä.
Siitä miinusta ettei moninpelin ulkopuolella voi valita kierrosten määrää vaan ne määräytyy vaikeustason mukaan.

Halo (xbox)

Tämä oli eka kerta anniversary version julkaisun jälkeen kun tämä tuli pelattua orkkis graffoilla ja pakko sanoa ettei tämä ole kestänyt aikaa.
Anniversary versiossa sentään on silmäkarkkia joka auttaa vanhentuneen kenttä designin kanssa, mutta nyt tämän pelaaminen oli erittäin puuduttavaa.
Varsinkin ne covenantin alukseen sijoittuvat kentät on sitä samaa violettia sokkeloa ja tässähän pelataan melkein kaikki alueet kahdesti.
Sitten oli se hemmetin flood. Mä en todellakaan muistanut, että niillä on loppua kohden myös raketinheittimiä käytössä ja tuollaisia tuli vastaan varmaan kymmenen 20min pätkän aikana ja osa vielä ihan sisätiloissa.
Tämän jälkeen tuli heitettyä doom 3 koneeseen ja halon jälkeen se näytti niin hyvältä, että mulla meni hetki tajuta ettei ruudulla ollutkaan enää latausruutu vaan ihan itse peli. Se näytti oikeasti paremmalta mitä psvr versio jonka pelasin just helmikuussa uudestaan läpi. Nyt siis todellakin puhutaan ihan ekan xboxin pelistä.

 

[perato]

Assassin's Creed 2 (PC)
Pelillisesti aletaan olla jo mukavalla tasolla.

Kolmas osa selätetty:
Assassin's Creed: Brotherhood (PC)

Ei ehkä ihan niin hyvä kuin muistin, mutta erityisesti nyt huomaa kuinka paljon hiotumpi idealtaan tämä on kuin kaksi edellistä. Pääasiassa tehtävät pyörivät nimenomaan salamurhauksen ympärillä. Viholliset on monipuolisempia ja varustuksen määrä senkuin kasvoi. Tehtävää on runsaammin ja todellakin mielekkäämpää kuin aiemmin. Toki tässä alkaa jo Ubimaisuus paistamaan, kerättävää on jos jonkinmoista, mutta tehtävät kuitenkin jollakin tasolla linkittyvät pääjuoneen eikä ole niin paljon sellaista "täytteen tuntua".

Monet elementit on pelissä hiotumpia, mutta toisaalta peli muuttui myös melko helpoksi. Apurit ja helposti ammuskeltavat varsijousen ammukset teki kyl osasta tehtävistä ihan naurettavan lyhkäsiä. Toisaalta kakkoseen verrattuna tämän pelin tehtävistä osa oli jopa pitkiä varsinkin pääjuonen osalta. Sivutehtävät oli sitten näitä n. 1-2 min suoritettavia. Ainoastaan itse liikkuminen tuntui jotenkin vähemmän jouhevalta ja varsinkin noissa 'haudoissa' tuntui että välillä hyppäs sit ohi ku piti jotain muuta tehä. Peli myös bugaili nykypäivän koneella enemmän, kaatui muutaman kerran ja pariin otteeseen tuli ihan game breaking bugeja jotka pakotti lataamaan aiemman tilanteen.

Jätin sitte kuitenki pelaamatta tän hiiri+näppiskombolla kun se tuntui niin luonnottomalta. Mukava olikin sit huomata, että eipä sitä jouskaria voinutkaan vapaatähdätä hiirellä, joten ihan sama oli ohjainta sitten käyttääkin. Jännä valemuisto tästä oli, että tässä nimenomaan oli hiirinäppis jotenkin ylivertainen jonku ampumisen takia.

Joku peli tähän väliin ja sit Revelationsin kimppuun.

 

[Partis]

Kya : the dark lineage (ps2)

Tämä on niitä pelejä josta muistaakseni näin jotain kuvia ja ennakon psm2 lehdessä tai jotain ja siitä asti halunnut pelata kun peli näytti visuaalisesti niin hyvältä.
No nyt on pelattu ja olihan tämä ihan jees ja hyvin pienestä on kiinni etten estoitta kutsu tätä ns. hidden gem peliksi.
Onhan tämä varsin perus tasoloikka seikkailu jonka pääosassa on Kya, nuori mimmi joka ajautuu toiseen maailmaan kun tämän velipuoli Frank löytää taloon piilotetusta huoneesta mystisen alttarin.
Tietenkin myös Frank lentää samaan maailmaan, mutta ei kuitenkaan samaan paikkaan joten se pitäisi löytää.

Kyan kuitenkin herättää maailman paikalliset asukkaat jotka tunnetaan nimellä nativ ja niitä sitten pitäisi auttaa kun pahat wolfen vihut hyökkää.
Nimet on mitä on sillä tietenkin nativ = native eli paikallisia asukkaita ja wolfenit näyttää sudelta, mutta on kuitenkin oikeasti nativeja jotka on vaan muutettu joten Kyan täytyy muuttaa ne takaisin kunhan ensin potkii niitä perseelle... tai munille sillä vaikka Kya muuten käyttää bumerangia niin wolfenia vastaan homma muuttuu perus taisteluksi jossa on eri komboja, heitot, counterit jne kunhan ostaa ne avaavat varusteet kaupasta.
Turpaan vetämisen jälkeen wolfenin voi muuttaa takaisin kunhan hallusta löytyy tarpeeksi manaa ja pelin eteneminen on suoraan sidottu myös tähän.

Pienen ongelman muodostaa kuitenkin tilanne jossa potkaiset wolfenin reunan yli kuolemaansa, koska silloin et voi tietenkään muuttaa sitä takaisin ja tuossa vaiheessa kannattaa heittää itsesuojeluvaisto sivuun ja vaan hypätä perään sillä kun sut spawnataan uudestaan niin myös se wolfen palaa takasin jolloin sitä voi vetää uudestaan pataan.
Läheskään kaikkia wolfeneita ei kuitenkaan tarvitse palauttaa jos haluaa pelata tarinan läpi eikä edes viimeisen kaupan avatakseen.

Pelissä tosiaan tulee välillä esteitä vastaan jolloin pitää palata takaisin kylään ja ostaa tarvittava tavara.
Onneksi jokaisella alueella on useampi fast travel piste joten sun tarttee vaan warpata, ostaa tavara ja warpata takaisin joten tuo ei ole mikään iso ongelma.
Kamera sensijaan yrittää välillä olla isompi ongelma sillä koska kyseessä on vuoden 2003 ps2 peli niin se ei osaa mennä seinien sisään joka aiheuttaa ongelmia ahtaissa tiloissa ja lisäksi molemmat kameran suunnat on inverttinä eli oikea on vasen ja ylös on alas, mutta esim tykkejä käyttäessä ohjaus ei ole invertoitu.

Tasoloikan ja taistelun lisäksi päästään myös laskemaan taikalaudalla (se on oikeasti magic board) kouruja alas joissa saa hyppiä rotkojen yli ja väistellä milloin mitäkin ja välillä myös tiputaan johonkin syvään kuiluun tai mennään jotain tuulista tunnelia pitkin jossa pitää myös vältellä esteitä.
Nuo on ihan kivaa vaihtelua vaikka muutama niistä on ehkä hitusen liian pitkiä.
Myös muutama minipeli on kylässä tarjolla.

Visuaalisesti tämä oli mun mielestä edelleen hemmetin hyvän näköinen putkitelkkarin kautta pelattuna ja muutamaa ärsyttävää kohtaa lukuunottamatta tässä oli varsin hyvä suhdanne tasoloikan, taistelun, pulmien ja lautailun välillä.
Jos mun pitäisi valita pelaanko vaikka heti huomenna uudestaan tämän vai vaikka jak 2:n niin vastaus olisi tämä, se olisi aina tämä.
Ottakaa tuo miten haluatte.

Nitro rad on tehnyt tästä varsin jees videon vaikka se tykkäsikin tästä paljon vähemmän mitä minä.

 

[Heseman]

Ghostwire: Tokyo (PC, Xbox Game Pass)

Tango Gameworksin viimevuotinen tuotos käynnistyy, kun tokiolainen nuorimies kiiruhtaa sairaalaan siskonsa luokse, mutta yllättäen Tokion valtaavat henget. Jäbä saa eetterikyvyt taistelemaan niitä vastaan ja siitä alkaa japanilainen avoimen maailman Ghostbusters.

Aloitetaan positiivisesta eli pelin maailma on todella mielenkiintoinen. Monenlaisia henkiä ilmene eivätkä ne ole ihan sitä perus länkkärikamaa. En tiedä, kuinka paljon TG veti omia luomuksiaan mukaan, mutta luultavasti aika moni on japanilaista folklorea. Vaan entä sitten kaikki muu? No valitettavasti ne ei yllä samalle kiinnostavuuden tasolle. Pelimaailma on sitä perinteistä hiekkalaatikkohuttua; kerää tavaroita X, Y ja Z, avaa radiotorneja, anteeksi torii-portteja ja suorita tekoälyn luomia sivutehtäviä (tai siltä ne ainakin tuntuivat). Peli ei edes aiheesta huolimatta ole pelottava paria sivutehtävää lukuun ottamatta, joista erityismaininta. Ne olivat muutenkin myös pelin parhaat tehtävät. Tosin ne vissiin lisättiin jälkikäteen päivityksellä, eivätkä olleet alkuperäisessä paketissa mukana. Juoni on hyvin perushuttua ja oikeastaan alun ja lopun välillä unohdin, että sellainenkin tässä on. Pahiskin jäi vaisuksi.

Taistelu on siis eetteripohjaista, mutta käytännössä räiskintäähän se. Alussa se oli vähän kankeaa mutta kun laittoi kykyihin lisää pisteitä niin alkoi sujua paremmin. Sanoisin sitä korkeintaan ok-tasoiseksi. Hiippailemaankin pääsee, joskin sekin on kankeaa. Peli koittaa olla "pelaa omalla tyylilläsi" muttei onnistu riittävän hyvin. Avoimessa maailmassa sentään riittää tekemistä, jos ne perinteiset touhut siis riittää tyydyttämään. Itse diggasin eniten henkiryppäiden keräämisestä ja vapauttamisesta, joskin sekin saattoi olla pelkkä OCD. Läheskään kaikkea en jaksanut tehdä ja reilun 20 h jälkeen vedin juonen loppuun ja siihen jäi. Semmoinen "ihan ok"-tapaus, ei kauheasti jäänyt muisteltavaa muutamaa yksittäistä juttua lukuun ottamatta.

 

[perato]

Half-Life 2 (PC)
Tähän peliin on jotenkin vaikea "suhde". Pelasin tämän ensimmäisen kerran vasta 2008, hyvän tovin ilmestymisen jälkeen. Edellisestä peluusta 10 vuotta, joten aikaa on virrannut. Vaan annoin näköjään samat pisteet tälle kuin viimeksikin.

Jotenki vaan vaikea ymmärtää tätä tän pelin 'hehkutusta' Metacritic taitaa olla 96 tällä. Tässä on ihan mielenkiintoisia elementtejä, jotka oli aikanaan ihmetystä aiheuttavia, mutta ei vaan kolahda niin kuin pitäisi. Kokonaisuudessaan tää tuntuu todella keskeneräiseltä, jotenki jopa ylipitkältä teknologiademolta.

Tarinaa tässä ei oo nimeksikkään(vaikka muistan kuinka sitäkin jotkut hehkutti), päähahmo kävelee paikasta toiseen. Tehtäviä on ehkä kaksi, pelasta Eli Vance ja pelasta Alyx ja Eli Vance. Kaikki motivaatio tekemiseen tulee kolmea kautta "Mene paikaan X", "Tapa kaikki matkalla" "avaa jokin ovi". Ei ehkä ammuskelun tarvis ollakkaan mitenkään syvällinen, mutta kovasti tässä kuitenkin yritetään rakentaa henkilöitä ja draamaa. Nuo kasvoanimaatiot ei enää oikeen herätä hiphurraata vaikka toki silloin olivat jotain edistyksellistä. Ongelma kuitenkin tulee tässä päähahmon passiivisuudessa mikä toimi ykkösessä, mutta ei enää oikeen kakkosessa. Pahinta tässä meikästä on kuitenkin se, että tämä olematon juoni jää vielä kesken. Oikeastaan mitään ei tapahdu ja minkäänlaista edes hätäisesti tyydyttävää lopetusta peliin ei saada. Juuri ja juuri nähdään se yksi 'pahis' ja sen jälkeen reaktori räjähtää ja peli loppuu. Varmaan mikä tahansa muulla nimellä varustettu peli olis saanut tästä ikuisesti "paska peli" leiman.

Kenttäsuunnittelun ailahtelevuus on toinen ongelma. Osa tasoista on ihan mielenkiintoisia, mutta jotenkin silti tyhjiä. Harva paikka tästä pelistä on jäänyt edes mieleen, paljon rauniota, tylsää taloa, kujia, viemäreitä ynnä muuta. Arkkitehtuuri ja sisustus on yhtä jännää kuin 3v aikaisemmin ilmestyneessä Operation Flashpointissa. Ravenholm on oikeastaa ainoa joka on jotenkin muistettava, kaikki muu häviää mössöksi. Graafisesti alkaa olla jo karua nykypäivänä, mikä sallittakoon kohta 20v vanhalle pelille. Kuitenkaan pelkällä tekstuuripäivityksellä tästä ei tehtäisi mitenkään mielenkiintoista. Voisihan sitä argumentoida ettei Itä-Euroopan arkkitehtuuri ole jännittävää, mutta oisko voinut sit valita jonku muun paikan tapahtumille.

Pelattavuus on kuitenkin se suurin ongelma. Peliä vaivaa jotenkin ponnettomuus/tunnottomuus/jokuvastaavasynonyymi. Oikeastaan mikään pyssy haulikkoa/gravitya lukuun ottamatta ei ole mitenkään "hauska" ampua ja tuntuvat varsin hernepyssyiltä. Melkein kaikki vastustajat on jotenkin turhauttavan tylsiä noita headcrabeja(poison ja fast) lukuunottamatta. Antlionit, zombit combinen kaikki muodot aiheuttavat haukottelua ja oikeastaan montaa hetkeä tässä pelissä ei ole jotka herättää ajatuksen "haluan kokeilla tän uudestaan". Tekoäly on tyhmä ku saapas niin omien ku vastustajien osalta ja kenttäsunnittelu ohjaa varsin tylsään pumpumiin. Lisäksi peliin on ympätty kaksikin pitkää ajelutehtävää, jotka vain korostaa näitä kahta osa-aluetta, tylsää kenttäsuunnittelua ja tylsää pelattavuutta.

Meinasi jäädä kesken, mutta kun oli tuolta 10v takaa kummitellut tuo yksi saavutus tekemättä, joka vaati pelaamista lähes loppuun asti niin pelattiin sit. Tiukalle menee jaksaako noita episodeja pelata vaikka niiden kesto nyt onmuutamia tunteja.

 

[Heseman]

Quantum Break (PC, Xbox Game Pass)

Tuli paikattua yksi aukko sivistyksessä, kun viimeinen pelaamattomani Remedy-peli tuli läpäistyä. Tämä sai käsittääkseni jonkin verran kakkaa niskaansa julkaisun aikaan, enkä ihan ymmärrä miksi, varsin hyvähän tämä oli.

Peli käynnistyy, kun Jack Joyce menee auttamaan vanhaa kaveriaan Paul Serenea Monarch-jättiyhtiön tiloissa tehtävään tieteelliseen kokeeseen. Sen seurauksena aika menee rikki ja Jack saa erityiset kyvyt selvittääkseen asian. Juoni on varsin perus aikamatkustelukamaa, mutta mikä minut imaisi mukaansa on pelin lore. Se oli pitkästä aikaa mielenkiintoista, jopa niin paljon, että jäin lukemaan sähköposteja ja muuta tekstikamaa, mitkä yleensä tätä nykyä skippaan hyvin nopeasti. Microsoft tuottajana ilmeisesti auttoi näyttelijöiden hankinnassa, kun mukana on esim. X-Meneistä tuttu Shawn Ashmore, Lostista ja Sormusten herroista tuttu Dominic Monaghan sekä The Wiressä esiintynyt kaksikko Aidan Gillen & Lance Reddick. Aidan toki taisi olla tuolloin tunnetumpi Game of Thronesista, mutta mulle äijä on aina Tommy Carcetti Juonta kuljetetaan pelin lisäksi eräänlaisen TV-sarjan jaksojen kautta, mikä on ratkaisuna vähintään erikoinen. Vielä erikoisempaa oli kuitenkin PC:llä ollut ratkaisu, että jaksoja ei ladata pelin mukana vaan ne striimataan netistä. Eikä striimipalvelu toiminut mulla kertaakaan, mahtavaa. En tiedä, onko Steam-versiossa vastaavaa ongelmaa tai pystyykö siinä jaksot lataamaan erikseen, mutta tällä gamepass-versiolla ne jäi mulla täysin näkemättä kertauksia lukuun ottamatta. Tästä iso miinus.

Peli itsessään on Remedyn tyyliin räiskintää ja varsin hyvää sellaista. Viholliset vaan kestävät hieman liikaa kuritusta ja jopa useamman pääosuman, mikä hiukan rikkoo immersiota. Jack hyödyntäöä aikakykyjään eri tavoin kuten vaikkapa suojaajavva aikakuplalla tai viholliset pysäyttäen, jolloin kuplan rajalle ammutut luodit rysähtävät kaikki kerralla vihollisen naamaan. Siistiä. Lopputaistelu alkoi melkein käydä jo hermoon, onneksi siitä selvittiin noin kymmenellä yrityksellä. Peli pyöri enimmäkseen mukavasti, mutta välillä pientä stutterointia ilmeni, enkä puhu nyt siis pelin juonen stuttereista... Yllättävän raskas se on, sillä pidin päällä skaalauksen jolloin peli renderöitiin pienemmällä resoluutiolla, mitä käytettin vissiin konsoliversiossa, mutta tässäkin se on tarpeen jos haluaa sellaista +100FPS. Muuten oltaisiin oltu siellä jossain 60 hujakoilla, mikä räiskinnässä alkaa olla jo vähän liian vähän. Gamepass-ketjussa kauhisteltuja diskovaloja en kokenut, kone signaturessa ja edelliset ajurit käytössä, ei ne mitkä just pari päivää sitten julkaistiin.

Kokonaisuutena peli jää plussan puolelle, varsinkin hyvän räiskinnän sekä kiinnostavan loren ansiosta. TV-sarja oli varsin erikoinen ratkaisu monestakin syystä ja varmaan sen vuoksi se hylättiin jatkossa. Jos tämä Remedy-kokemus on jostain syystä jäänyt väliin ja gamepass löytyy niin kannattaa kokeilla, varsinkin jos diskovalot arveluttaa.

 

[Perse-Arska]

Onko kukaan tuota Rogue Traderin betaa kokeillu? Itsellä vähän kaksijakoiset tunnelmat toistaiseksi. Ihan kiva aihe Dark Heresy (40k pöytärope) aiemmin pelanneena, tosin en sitä Rogue Trader -kampanjaa ole pelannu. Tämän pitäisi kai perustua tuohon löyhästi. Todella löydästi.... itse en ainakaan kovin paljoa tunnista DH:sta, hahmojen statsit on samat ja taidot suunnilleen, mutta siitä alkaakin eriytyä käsittääkseni.

Noi ammatit tms. on hieman outoja, tosin ne on varmaan RT-spesifisiä? Ja sitten epäilyttävästi tässä on 'tason' kaltaisia nostoja. Muistelisin, että alkuperäisessä vaihdettiin ammatissa eteenpäin ja sitten sai sen mukaan osteltua expalla traitteja ja/tai skillejä.

Lisäksi taistelu tuntuu kovin erilaiselta, tässä se isoin juttu lie se, että oma hahmo voi antaa omille NPC:ille lisää toimintapisteitä, jolloin ne voi ampua/liikkua usemman kerran taikka oman aloitteen ulkopuolella. Sain tuolla tavalla yhdellä chainsword-ukkelilla lahdattua 3 eri jamppaa erillään toisistaan yhden kierroksen aikana... takaan ettei ainakaan DH-säännöillä onnistuisi ikimaailmassa.

Niin että nyt tiedä sitten mitä mieltä olen tästä. On sekin sanottava, että alkuperäinen DH:n taistelusysteemi on kyllä himppa ankea, varsinkin aloittelevilla hahmoilla. Että siinä mielessä voi olla parannuskin.

Muuten sitten tästä lyö läpi semmoinen wanhan ajan roolipeli, elikkä dialogia on ainakin betassa täysin tekstipohjaista, puhetta ei juuri ole. Ja sitten vastaillaan monivalintaperiaatteella. Joskus on joku taito, jota vastaan testataan, onnistuuko. Hauska kun piti olla onnistumismahku 74 prosenttia, niin viisi kertaa sai yrittää ennen kuin onnistui.

Ja tietysti grafiikat, pikku-ukkoja kirmaamassa pitkin ruutua, Wrath of the Rightenoussin ja Kingmakerin yms. vanhaan tyyliin. Ei sillä, en sano että pitäis olla 1st person tai jotain muuta. Mutta onhan tämä tuttua jo ammoisista ajoista vaikkapa Ultimoista lähtien. Grafiikat on kyllä muuten ok. Jotenkin tulee mieleen kuitenkin enempi D&D nihilistisessä scifi-maailmassa sen verran tuttua kauraa noista muista peleistä. No Owlcat on näihin erikoistunut, että ei yllätä sikäli.

Toki kun kyseessä on beta, niin aika paljon kesken tässä vielä on, mm. ammatteja ja muuta.

EDIT: Lisätään vielä, että taistelussa kupletin juoni tuntuu olevan siinä, että erikoiskyvyillä leader-hahmot saa annettua ylimääräisiä toimintoja, kuten edellä sanoin. Parhaassa tapauksessa joku voi hyökkiä kierroksessa sen 3-4 kertaa useammin kuin normaalisti, mikä tietysti auttaa. Ja toiset hahmot voi ilmeisesti manipuloida kierrosjärjestystä eli koska kukin toimii kierroksessa, tarkoituksena siis siirtää omia vihujen edelle siinä. Tämä on vielä vähän hämärän peitossa mulle, joku 'clue'-systeemi kaiketi, pitäis vähän lukea lisää.

Tuo vuoroilla kikkailu onkin tarpeen, koska tähän saakka vihuja on yleensä aina enempi kuin omia. Juurikin oli joku 20 jamppaa vastassa vs. sun 6. Sitten näistä ainakin puolet ampuu sarjatulta, joka tuntuu kovin tehokkaalta kun melkein aina tuntuvat osuvan... vaikka olet suojassa, niin silti tuntuu tulevan lämää läpi (overpenetration) ja muutenkin osuminen tuntuu olevan kovin helppoa. Niin siinäpä kärvistelet sitten. Jos et hommaa itsellesi useita ylimääräisiä vuoroja, niin kusessa olet. Vähän pakottaa tuohon kikkailuun kyllä. Tässä auttaa se momentum-systeemi vai mikä se oli, että semmoinen palkki kun täyttyy, niin pääsee ylivertaisia toimintoja käyttleemään, just noi ylimääräiset vuorot ja muuta.

Ylivoimaa vastaan taistelusta paras oli kohta, jossa kultisteilla oli joku 6 hand flameria ja kun taistelu alkoi, oli hankalaa kun sun ukot tuli ylös portaita taisteluun ja siinä oli kovin vähän tilaa liikkua tai väistellä. Näillä flamereilla oli kantama joku 9 ruutua, niin että sun ukot oli liekeissä ekan kierroksen jälkeen. Pari kertaa piti ladata tuo. Mutta sitten otin itse flamerin käyttöön, kun se kerta on niin tehokas, ja nakkailin vähän kranuja niiden niskaan, niin pääsin hankalasta tilanteesta niskan päälle. Mutta selkeesti tuonne olisi ollut hyvä tulla jostain eri suunnasta niin olisi ollut etäisyyttä ja varaa liikkua pois flamereiden alta. Mielenkiintoinen tapaus.

Taistelussahan on vielä se piirre, että sun pitää liikkua ennen kuin ammut tai teet muuta, muuten menetät liikepisteet. Joten se on taktisesti vähän rajoittavaa. Jollain kyvyillä saa toki liikettä tai jopa ylimääräisen vuoron vielä ampumisen jälkeen, mikä on sekin kannuste käyttää näitä kykyjä aktiivisesti.

Ja lähitaistelu on naurettavan tehokasta. Jos vihulla ei ole kädessä lähitaisteluasetta (ei voi riffelillä ampuilla viereiseen ruutuun vihua), niin se on voi voi. Joku yli 90% mahku osua jopa jollain psykerillä ja jostain syystä kun tuolla heilauttaa sauvaa, niin lähes aina kuolee laakista vihu. Jollain chain swrodilla tämän ymmärtää mutta että psykerin staffillakin tai puukolla? Onhan tuo paljon tehokkaampaa kuin jollain lasgunilla pew pew, kun niillä tulee joku 6 pojoa damagea, mikä lähinnä suututtaa vaan.

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)
Kyllä, se ensimmäinen.

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen.

Assassin's Creed: Brotherhood (PC)
Ei ehkä ihan niin hyvä kuin muistin, mutta erityisesti nyt huomaa kuinka paljon hiotumpi idealtaan tämä on kuin kaksi edellistä.

Sarjan neljäs osa
Assassin's Creed: Revelations (PC)
Taustatarinassa tapahtuu jotain ja nyt Ezio on Istanbulissa joka oli Konstantinopoli. Nyt se on Istanbul, ei Konstantinopoli.

Kehitys kehittyy ja Ezio-trilogian hiotuin peli pelata. Ei paljoa ollut nokan koputtamista kontrolleissa ja lisähärpäkkeet ja kikat mahdollisti vielä jouhevamman pelaamisen. Nyt äijistä pystyy sopivia nappeja painelemalla juoksemaan 'läpi' ja takaa-ajajia varten voi pudotella pommeja. Sivutehtävät ehkä vähän tarinallisempia kuin Brotherhoodissa, mutta muuten aikalailla samaa. Tässä alkaa myös tuo Assasiinien naamio vähän murentua ja porukkaa teurastetaan ja tapetaan ohimennen omien jalojen tavoitteiden saavuttamiseksi. Siitä huolimatta Ezio on osittain vähän rauhallisempi kuin edellisosissa ja ihan hyvä "loppu" hahmolle.

Kaiken kaikkiaan aika vähän uutta tässä kuitenkana on, "sitä samaa vähän hiotumpana". Istanbul joka oli Konstantinopoli oli ihan mielenkiintoinen kaupunkina, mutta tiheytensä vuoksi vähemmän muistettava. Nyt myös katoilla juokseminen on oikeasti kannattavampaa kun itse kaupunki on niin sokkeloinen ja katoilla on 'köysiratoja' joita pitkin mennä.

Teknisesti pelissä oli vähän ongelmia jotka tokin ratkesi netistä vinkkejä katsomalla. Hauskasti tässä näkee vähän tätä pelien "valtavirtaakin" samalla, UBI kun oli osaltaan näitä tuomassa ja hyvin valmiina näitä myös kopioimaan omiin peleihinsä. Tässä pelissä korostetusti tuntui olevan 'juoksupätkiä' mitkä keskeytyi tyyliteltyihin välivideoihin missä hahmo keikkuu milloin minkäkin varassa. Vielä ei kuitenkaan quick time eventtejä tässä nähty.

Yllättävän nopeasti näitä pelejä nyt pelaa, AC2 meni melkeen 20h vähemmän ku edellisillä kerroille, AC:B 20h vähemmän ja AC:R 10h vähemmän. En ehkä ihan joka lootaa keräile, mutta en nyt mitenkään kiirehdikkään näitä läpi.

Seuraavaksi sit AC3, jossa vanha New York oli kerran New Amsterdam.

 

[Heseman]

Psychonauts 2 (PC, Xbox Game Pass)

Jatkoa Tim Schaferin nokkelalle tasohyppelylle. Mitäpä tästä voi ykkösen jälkeen todeta, lisää sitä samaa ja vähän enemmänkin. Uusia kykyjä, kenttiä ja vihollisia, maailmaa saatiin syvennettyä lisää ja uudet hahmotkin sopivat tähän hyvin. Jos piti ykkösestä niin pitänee tästäkin. Loppukenttäkään ei ole yhtä tuskaa tällä kertaa.

 

[Heseman]

Amnesia: The Bunker (PC, Xbox Game Pass)

Tämä julkaistiin juuri ja vieläpä gamepassiin niin mikäs siinä kokeillessa. Alkuperäinen oli aikanaan yksi parhaista kauhukokemuksista, tämä taas... No, ei pelottanut ja jäi kesken.

Pääosassa on ranskalaissotilas ensimmäisessä maailmansodassa, joka päätyy maanalaiseen bunkkeriin, josta pitäisi päästä pois. Ja siellä on jotain muutakin kuin rottia ja kuolleita sotilaita... Premissi on vähän erikoinen, sillä luulisi sodasta löytyvän kauhua ihan tarpeeksi. No, aika äkkiä päädytään bunkkeriin ja meno muuttuu. Se koostuu useasta eri alueesta, joiden välillä voi poiketa haluamassaan järjestyksessä, kunhan esteenä toimivat puzzlet on selvitetty. Ne eivät ole sinänsä kauhean haastavia, mutta ongelmaksi muodostuu bunkkerin seinissä majaileva örkki.

Pelin alussa vähän jänskätti kun ei vielä tiennyt mitään, mutta aika äkkiä huomasi, kuinka skriptattu otus on. Tietyille alueille mennessä on vain ajan kysymys, koska se ilmaantuu. Ja kun se ilmaantuu, pitää juosta turvahuoneeseen tai kökkiä hiljaa jossain nurkassa ja toivoa, että se menisi pois äkkiä, että pääsisi jatkamaan pelaamista. Ja kuten jo mainitsin, kyseessä ei ollut "Huijui apua, se tulee ja syö mut!"-fiilis, vaan "Huoh, menisi nyt vittuun siitä että pääsen jatkaan". Nojaan turhautuneena käsiin, seuraan kelloa ja odotan, että mokoma menisi pois häiritsemästä. Välillä selasin puhelintakin odotellessani. Ei kauhupelissä tältä kuulu tuntua. Örkin reiät voi koittaa tukkia, mutta tuntui, että se silti pääsi ainakin kevyemmistä läpi ja raskaita esteitä ei ole tarpeeksi tai sitten joutuu raahaamaan niitä tuskallisen kaukaa. Lisäksi raahaaminen pitää ääntä, mutta sekin tuntuu toimivan vähän randomisti. Välillä otus huomaa sen hyvin äkkiä, välillä taas voi mennä pidemmänkin matkaa. Ei tämä muuten, mutta yhdenkin pöydän alla joko oli turvassa tai sitten ei. Välillä mut huomattiin, välillä ei. Yritä siinä sitten eläytyä kauhuun kun ei voi yhtään tietää, milloin on turvassa ja milloin ei. Kauhu siis katosi hyvin äkkiä ja kun sen ottaa tästä pois, jää jäljelle rasittavan skriptimonsterin väistely ja turhauttava odottelu. Puzzleista mainostivat, että niitä voi ratkoa usealla tavalla mutta eipä se paljoa auta.

Viimeinen niitti oli, kun räjäytin rykelmän rottia kranaatilla, kävin tallentamassa ja palatessani rotat olivat respawnanneet. Pitäkööt svedut bunkkerinsa. Onneksi tämä oli gamepassissa niin ei tarvinnut erikseen maksaa.

 

[mska]

NBA 2k23:sta tullut pelailtua uratilassa. Yhtään ei ole kokemusta aiemmista korispeleistä, mutta tämä kyllä on maistunut. Peli ilmeisesti on mikromaksuhelvetti, jos onlinessa meinaa pärjätä, mutta itse en puhtaasti offlineen lisäropoja ala sijoittamaan. Mukavin yllätys ollut tuo laajuus uramodessa. Pelien lisäksi käytävä salilla ja treeneissä ym. questien perässä ihmettelyä. Pelaaja on statseiltaan vielä ihan susi tällä hetkellä, mutta erittäin hauskaa ollut murtautua avauskentälliseen ja pelien presentaatio on jotain ihan next leveliä verrattuna muihin urheilupeleihin tähän asti. Lisäksi tuossa on jonkinlainen korni juoni ympätty mukaan, joka ainakin itseä on miellyttänyt. Ura vielä alussa ja osaan murto-osan pelistä, mutta vahva 8/10 tähän mennessä ja en usko tuon ainakaan tippuvan tuosta. Änäreitä olen pelannut jo Wayne Gretzky hockeysta eteenpäin, mutta onhan tämä koris paljon syvempää kaikkine pienine yksityiskohtineen.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit osa 31.

Transistor

Hades jäi minulta kesken vaikeutensa vuoksi. Aion pelata siihen vielä jonain päivänä, mutta tsekkasin odotellessa saman firman lyhyemmän Transistorin. Steamin arvostelut (94%) ja muu vastaan tullut ylistyslaulu maalasivat pelistä aika ruusuista kuvaa.

Punatukkainen laulajatähti lähtee sotaretkelle kauniissa kyberpunk-kaupungissa. Perässä roikkuu naurettavan kokoinen animemiekka, johon voi ympätä erilaisia asepäivityksiä. Miekka osaa myös puhua. Itse asiassa se puhuu koko ajan. Itse asiassa se ei lopeta hölinää hetkeksikään, eikä jutuissa ole yleensä edes mitään mielenkiintoista. Päähenkilö itse on mykkä, mutta miekalla riittää asiaa enemmän kuin kokonaisella D&D-seurueella. Tarina ei selittele mitään ja pudottaa pelaajan suoraan syvään päähän. Lopussa tunsin ymmärtäväni juonesta suunnilleen puolet.

Isometrinen kuvakulma hämää välillä silmää, kun tapahtumapaikkana on hämyinen kaupunkilähiö. Kaksi samannäköistä tasoa on vierekkäin, mutta toinen on katua ja toinen sata metriä etelämpänä sijaitsevan kerrostalon katto. Onneksi ei olla tasohyppelyssä. Muuten peli on kivan näköinen ja varsinkin kuuloinen. Musiikki ja äänimaailma ovat harvinaisen tasokasta tavaraa.

Taisteluista en pitänyt, mikä on huono juttu koska pelissä ei tehdä käytännössä mitään muuta. Tuntuma on kehno ja iskuissa tarkoituksella kauhea viive. Ajan voi pysäyttää ja tehdä viiden sekunnin suunnitelman, jonka päähahmo toteuttaa sitten automaattisesti. Kellonseisauttelu tuntui minusta tökeröltä ja yritin pärjätä ilman, mikä tietenkin kostautui. Osa tappeluista on turhauttavan vaikeita, mutta hahmonkehityksessä on sen verran löysää että itselleenkin on helppo värkätä täysin rikkinäinen buildi. Tuunaamani robottikoira, joka muutti viholliset liittolaisiksi, hoiti tappelut melkein soolona.

Itseään voi halutessaan kiduttaa lisävaikeutuksilla, jotka tarjoavat porkkanaksi marginaalista xp-bonusta. Diili on kaikissa tapauksissa käsittämättömän huono. Haluaisitko ottaa tuplasti lisää vahinkoa ja tienata 4% enemmän ekspaa? Vapaaehtoisia lisähaasteitakin löytyy niille, jotka jostain syystä hinkuvat lisää taistelua.

Supergiantin pelit ovat todella rakastettuja. Transistorilla onkin kieltämättä sydäntä ja tyyliä. En kuitenkaan pelannut sellaista mestariteosta jota Steam-revikat hehkuttavat, kaukana siitä.

Adios

Vasemmalla kädellä tehty kävelysimulaattori. Vanha mafiajermu puuhailee farmilla ja puhuu eläköitymisestään. Pelissä räplätään ympäristön esineitä samalla kun kuunnellaan hyvin pitkiä, hyvin tylsiä keskusteluja. Rumakin peli on. Minut piti Adiosin ääressä vain se tieto, ettei se voinut olla kovin pitkä.

Adios päätti käynnistää VR-systeemini vaivautumatta kyselemään lupia (déjà vu). En saanut peliä toimimaan ollenkaan käynnistämättä kakkuloita, ja SteamVR:n sulkeminen sammuttaa myös Adiosin. Eikä pelissä edes ole VR-moodia. Älytöntä. Järjetöntä. Mitä te apinat olette oikein tehneet? Sain pelin toimimaan vain jättämällä virtuaalikypärän päälle ja ohjaamalla äänet manuaalisesti kuulokkeisiin, ja potkimalla kypärää silloin tällöin ettei se mene unitilaan ja kaada peliä. Grafiikka-asetuksissa taas saa nauttia sellaisista eksoottisista resoluutioista kuin 2133x1199, mutta tuiki tavallinen QHD puuttuu.

Kärsimys kestää onneksi vain reilun tunnin. Täysi hinta tästä räpellyksestä on 15 euroa, ja se on ryöstö. Kehittäjissä itsessäänkin taitaa olla vähän mafioson vikaa.

Against All Odds

Paska Fall Guys -klooni.

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)
Kyllä, se ensimmäinen.

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen.

Assassin's Creed: Brotherhood (PC)
Ei ehkä ihan niin hyvä kuin muistin, mutta erityisesti nyt huomaa kuinka paljon hiotumpi idealtaan tämä on kuin kaksi edellistä.

Sarjan neljäs osa
Assassin's Creed: Revelations (PC)
Kaiken kaikkiaan aika vähän uutta tässä kuitenkana on, "sitä samaa vähän hiotumpana".

Assassin's Creed III (PC)

Desmondin tarinan päätös. Tällä kertaa tosiaan riehutaan Amerikan itsenäistymisen tienoilla nykyisen Usan itärannikolla. Edelliseen osaan verrattuna tässä on jo merkittävästi uudistuksia mutta toisaalta sitten paljon bugisempana. Tähän mennessä ongelmallisin peli ollut pelata. Ultrawide piti hoitaa ulkoisella tiedostolla ja joitakin bugeja en saanut ollenkaan kuntoon.

Epäonnistunein AC omasta mielestäni. Paljon on pielessä, mutta ehkä eniten se, että kaikessa paistaa kiire ja liiallinen kunnianhimo. Juonessa on vähän liikaa rönsyjä ja AC2 tyyppinen kostotarina ei jotenkin jaksa kantaa kun tuntuu asiaa kiirehdittävän eeppisestä aikajanasta huolimatta. Itse vapaapeli alkaa vasta joskus 4-5h jälkeen ja oikeastaan kaikki aukeaa vasta jossain sequence 8/9 tienoilla mikä on jo lähellä loppua. Jenkeille tuttuja hahmoja esitellään pienissä rooleissa, mutta tarinatehtävät tuntuva todella irrallisilta itse pelimaailmaan nähden. 'isoja' taisteluita ynnä muuta tapahtuu, mutta se ei oikein näy millään tavalla maailmassa jossa peliä pelataan noin muuten. Ruutiaseet ottaa jo selvästi roolia, tuplapiippuiset musketit hoitaa vastustajia päiviltä nopeasti ja vastustajat ampuu muskettirivissä. Taustatarinaa on enemmän kuin edellisissä peleissä, muutama ihan oikea "tehtävä" pitää käydä välillä suorittamassa, jotta itse pihviä voi taas jatkaa.

Pelillisesti ei ollut niin jouheva kuin revelations, eri apuvälineitä on jo sellainen liuta että ne pitää käydä erillisestä valikosta valitsemassa(mikä vie pois tappelun flowsta) ja tämänkin takia suurin osa jää käyttämättä. Jotain rope darttia ynnä muuta siellä on, mutta vähille jää niiden käyttö. Juoksentelu on nyt yksinkertaistettu entisten low/high nappien takaa pelkkään high tilaan. Tämä tarkotti ainakin omalla kohalla sitä, että tämä oli eka peli missä aloin hyppimään välillä ohi, tai kiivetessä saatoin nousta jonkun esteen päälle ja sitten hypätä kuolemaani, koska mitään välimuotoa ei ollut "täysillä" ja "ei mihinkään" välillä. Peli myös tutustuttaa ns. puissa juoksenteluun, joka tuntu pääasiassa täysin turhalta kikkailulta metsässä. Se ensinnäkin oli melkoista raiteilla juoksua ja sen lisäksi raiteet oli mutkaisemmat kuin suora tie alla. Selkeä yritys jotenkin tuoda ACn mekaniikkoja tuonne tylsiin metsiin, mutta ei ihan onnistunut yritys. Toisaalta teki kaupungeista vähän luontevampia kuin talojen välillä olevat puut tarjosivat myös kulkureittejä.

Apureilla on paljon enemmän keinoja, mutta omasta mielestä se perus "assasinate" oli edelleen se käytännöllisin. Varmaan noita muita olis käyttänyt jos jotain 100% sequenceja hakis.

Teknisesti todellakin bugisin peli. Kymmeniä bugeja, jotka pätki tehtäviä, kaatoi peliä ynnä muuta. Pelin kaikki vankkurit bugasivat koska ruudunpäivitys oli yli 60 mikä aiheutti lukuisiin tehtäviin ongelmia. Kahteen kertaan hahmo myös kuoli välivideossa bugien vuoksi. Animaatiot teki mitä sattuu ja välivideotkin välillä katkesivat.

Kaupungeista tuli tehtyä lähes kaikki, maaseudulta ei juuri fortteja ja chestejä kummempia. Pelikelloon 28h.
Desmondin tarinaosuus, ensimmäiset 5 peliä yhteensä ~115h.

Seuraavaksi ACIV Black Flag.

 

[Heseman]

Star Wars: Rebellion (PC)

Tähän väliin nopea retrorykäisy. Rebellion on strategiapeli, jossa Yavinin taistelun jälkeen pelaaja valitsee, jatkaako tarinaa Imperiumin vai kapinallisten joukoissa. Tämä sai aikanaan vähän huonoja arviota, mutta mulle kyllä toimi edelleen.

Pelissä rakennetaan tuotanto- ja resurssilaitoksia sekä laivastoa. Tähän tarvitaan planeetoilta resursseja materiaalin ja energian muodossa. Perustaktiikkanani on ollut aina rakentaa sektorin yhdelle planeetalle rakennuskeskus, josta täytetään muut lähiplaneetat. Myös joukkojenkoulutuskeskus tarvitaan, ettei viholliset tuosta vaan valtaa planeettaa eikä pääse sabotoimaan. Lisäksi kun rakentaa vähintään kaksi suojaa per planeetta, ei valtaus onnistu ellei niitä tuhoa ensin. Loput planeettojen vapaat energiavarannot käytän kaivoksiin ja jalostamoihin, mitkä tuottavat materiaaleja sekä huoltopisteitä per kaivos-jalostamopari. Molempia tarvitaan kaikkeen rakentamiseen ja jos huoltopisteet menee negatiiviseksi, alkaa paikat hajoilla. Alkupeli on paljolti laajentumista tutkimattomille planeetoille ja rakentamista. Pelin nopeutta saa koko ajan olla rukkaamassa nopeimman ja hitaimman välillä, sillä välillä ei tapahdu mitään ja välillä sitten kunnon tapahtumarypäs.

Planeetoilla on myös lisäksi lojaliteettimittari. Jos se on liikaa väärään suuntaan eikä sotilaita ole tarpeeksi, voi alkaa kapina. Lojaliteettia voi kasvattaa pelin erikoisuudella, alkuperäisistä leffoista ja Extended Universumista tuttujen merkkihenkilöiden avulla. Leia esimerkiksi toimii hyvin diplomaattina kääntämään planeetan lojaliteetin. Heille on muutakin käyttöä, esim. Han Solo on hyvä vakoilussa ja sabotaaseissa. Osa taas sopii johtotehtäviin laivastoon, tosin en ihan tarkkaan tiedä, mikä merkitys tässä tarkalleen on. Alussa merkkihenkilöitä on vain muutama, mutta isoimmat nimet voivat rekrytä lisää. Sama juttu eri laitoksissa, niitäkin tulee lisää vasta kun T&K saa tulosta aikaan. Tämänkin boostaamiseen löytyy omat tyypit rosterista. Henkilöiden kyvyt kehittyvät myös kun he onnistuvat tehtävissään, eli Leia on lopussa aika diplomaattijyrä.

Alussa siis laajennan omaa "imperiumiani", sitten kyhään laivaston, mihin peli päättyy? Siihen on pari vaihtoehtoa, yksinkertaisimmassa vallataan Coruscant tai tuhotaan kapinallisten liikuteltava päämaja. monimutkaisemmassa pitää lisäksi vangita keisari Palpatine ja Darth Vader tai presidentti Mon Mothma ja Luke Skywalker. Usein tämä tapahtuu kerralla, sillä hahmot tuppaavat karkaamaan seuraavalle planeetalle ja jos on vain yksi jäljellä... Peli voi olla uusille pelaajille vähän kankea ja outo, mä olen tätä pelannut jo takavuosista lähtien joten kikat tulee selkärangasta. Jotkin jutut tosin ovat objektiivisesti huonoja, kuten se, ettei hiiren rullaa tueta millään tasolla. Lisäksi resoluutio on antiikkinen oliko jopa 640 x 480, mikä takaa turhan isot ikkunat. Mutta mulle siis tää on aina silloin tällöin mukava välipala.

 

[Taneli-]

Warlords Under Siege (PC)

Rogue tyyppinen peli missä itselleni tulee ensimmäinen castles peli hieman mieleen. Eli useampia skenaarioita missä alussa on yksin sankari ja päärakennus. Valmiit paikat mihin voi rakentaa eri rakennuksia resusseja (perus puu, kivi, rauta, kulta), joukkoja (jousiampujia, miekka tai keihäs tyyppisiä) sekä puolustus ja hyökkäys (torneja, muureja, porttia).

Grafiikasta tulee mieleen ehkä hieman Warcraft pelit (jos joku muistaa Castles pelin hän luultavasti muistaa myös Warcraft pelit, enkä nyt tarkoita online peliä)

Rakennuksia on melkoisesti enemmän ja korteista tulee tietysti lisää kun niitä hankkii.

Kyseessä on myös korttipeli ja mitä pidempään kestät ennenkuin vihollisten yhä suuremmaksi määräksi kasvavat joukot pääsevät tuhoamaan päärakennuksen sen enemmän saat kultaa. Millä ostaa lisää kortteja, parantaa päärakennusta sekä saada bonuksia noihin perusjuttuihin.

Alussa sinulla on 6 käsikorttia mitkä saa valita ja ne sinulla on ns. heti samoin kuin sankari minkä voit valita (kun ostat lisää sankareita). Myöhemmin pelin edessä (ajan kuluessa) saat randomilla valita useammasta kortista tekemästäsi pakasta minkä kortin haluat lisää "käteesi" eli mitä voi rakentaa tai millä saada vaikka heti lisää joukkoja jotka eivät koske joukkojen määrää rajoittavia sääntöjä tms.

Kohtuu helppoa kaupungin puolustus, "tower defence" roguelike tyyppistä pelaamista mikä yleensä ei kestä päälle 20 tai 30min pidempään, helposti jopa alle 10min jos huonosti menee tai nopeuttaa aikaa kun alkaa oppia pelin.

Tässä hieman videota pelistä:


Peli on vielä ns. early access tasolla, eli lisää päivityksiä tulossa. Jo nyt kohtuu nopeatempoinen ja mukava peli.

 

[Hulikopteri]

Mafia Definitive Edition

Alkuperäistä en ole koskaan alkua pelannut, joten en vertaa siihen.

Heti alkuun täytyy sanoa ettei tämä ole Open World. Vaikka näennäisesti tämä on, mutta ei kuitenkaan. Tehtävien ohella pelissä ei ole juurikaan tekemistä. Eli parhaan kokemuksen saa kun keskittyy päätarinaan joka on kyllä hyvä.

Itse pelaaminen on perinteistä suojien takaa ammuskelua ja autolla ajoa. Muistuttaa aika paljon vaikka GTA nelkkua. Eli toimii tarpeeksi hyvin. Autolla ajaminen tosin ei ollut hyvää kuin GTA IV:ssä.

Mitään kovin huonoa ei pelistä äkkiä keksi, jos ei odota tästä perinteistä avointa maailmaa. Suosittelen.

 

[Don Corleone]

Nyt on menossa Systeemi Sokki remake ja on ihan pätevän oloinen tekele. Kannattaa kokeilla jos tykkää pelistä missä sua ei kädestä pidellä ja ilmassa leijjuva nuoli ei kerro minne pitää mennä Hyvin tehty kyllä koska itsellä ei ainkaa mitään isompia ongelmia ole ollut.

 

[arcane]

Neon White

Vielä on ~yli puolet jäljellä.

Erinomainen peli, mutta tuon kaiken visual novel sonnan ja lahjojen antamisen olisi voinut jättää kokonaan pois. Pari ensimmäistä keskustelua luin, jonka jälkeen totesin niin turhaksi lätinäksi että tuli skipattua kaikki loput. Onneksi kaikki muu on kunnossa. Saa leikkiä speedrunneria olematta speedrunneri. ACE-mitaleihin vaadittavat ajat on taidoilleni riittävä haaste, ne eivät yleensä ole täysin läpihuutoja (toisin kuin kultamitalit) mutta eivät vaadi ihan liikaa refleksejä tai kikkailua.

Hauskasti myös varsin Segamainen meno: musiikit, valikot, "level complete" -ruudut ja muut tuovat vahvasti mieleen Dreamcast- ja arcade-pelit. Yleensä en Segan peleistä juuri välitä, mutta tässä nämä toimii.

Täysin turhan ylimääräisen hömpän lisäksi ainoa harmi on ollut hieman silmiäni häiritsevä scanline-filtteri, jota ei saa mistään asetuksista pois. Tuohon tottuu ajan kanssa, mutta onpahan taas ärsyttävä valinta pelikehittäjältä.

 

[Heseman]

Pentiment (PC, Xbox Game Pass)

Obsidianin uusin tuotos ei ole roolipeli vaan historiallinen murhamysteeriseikkailupeli. Siinä mestariksi pyrkivä taiteilija Andreas Maler tekee keikkaa pienen kylän luostariin, kun yhtäkkiä siellä tapahtuu murha. Pääepäilty on Adreasin kaveri, joten hän päättää selvittää oikean syyllisen. Tämä, kuten koko pelikin koostuu pääosin kyläläisille juttelusta, joiden pohjalta kasataan näkemys syyllisyydestä. Puhuttua dialogia ei ole, sen sijaan puhekuplat täytetään sulkakynällä tai muulla ajankohdalle tyypillisellä tavalla kirjoitetulla tekstillä, mikä on mielenkiintoinen ja toimiva ratkaisu rajallisissa resursseissa. Koko graafinen ilmekin on varsin yksinkertainen mutta toimiva. Aikaa Andreasilla on vain rajoitetusti käytetävissä ja se etenee vähän oudosti. On vaikkapa mahdollista kulkea läpi koko kylän jutellen kaikille, mutta aika ei kulu ollenkaan muuten kuin ennalta merkityissä toimissa. Tuli vähän mieleen Persona 5:n ajankäyttö, kun välillä en muka ehdi tekemään mitään vaikka omasta mielestäni olisinkin ehtinyt. No, kai se on pelissä jotenkin rajattava. Juoni on varsin hyvä ja vaikka se välillä meneekin vähän outoon suntaan, on siihen kuitenkin yleensä syynsä. Jos historia kiinnostaa niin tätä ei kannata jättää välistä, toimii vaikka pienenä oppituntina.

 

[Heseman]

Signalis (PC, Xbox Game Pass)

Replikayksikkö herää avaruusaluksessa joka on matkalla kohti siirtokuntaa. Siellä ei vaan ole kaikki ihan kohdallaan... Signalis on kuin retromoderni scifihenkinen Resident Evil pikseligrafiikkaa ja turvahuoneita myöten. Myös inventaario on rajattu ja säilytysarkku onkin kovassa käytössä. Sitten juostaan eestaas pitkin käytäviä, ammutaan/väistellään vihollisia ja ratkotaan pieniä puzzleja, jotka ovat pääsääntöisesti tyyliin "etsi tarvittava härpäke, jotta saat oven auki". Peli itsessään on ihan jees, juoni vaan meni multa ihan ohi ja se on vieläpä kerrottu ärsyttävään "vähänks me ollaan fiksuja höhö"-tyyliin mahdollisimman sekavasti. Se jätti siis vähän kylmäksi, mutta jos muuten kaipaa wanhojen Resident Evilien kaltaista selviytymiskauhua (kauhua ei tässä kyllä ollut pätkääkään) niin kannattaa tsekata, varsinkin jos gamepass löytyy.

High on Life (PC, Xbox Game Pass)

En jaksanut tälle uutta viestiä luoda enää niin editoin tämän tähän. Kyseessä siis räiskintä, jossa alienit hyökkäävät Maapallolle ja vastahyökkäys jää yhden jampan harteille. Apunaan tällä on Justin Roilandin äänellä turiseva pyssy. Nuo höpinät tuntuvat olevan pelin suurin erikoisuus ja Rick and Mortyn maineella tunnutaan muutenkin sen kautta ratsastavan. Ase kuulostaa Mortylta eikä turinat niinkään häirinneet, mutta peli oli muuten kovin keskinkertainen, joten päätin parin tunnin jälkeen käyttää aikani johonkin muuhun.