Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Heseman]

Return to Monkey Island (PC, Xbox Game Pass)

Katso, kolmipäinen apina!

Harva ysärillä pelannut ei liene koskaan edes kuullut Monkey Islandeista. Merirosvoksi haluava Guybrush Threepwood ja tämän arkkivihollinen zombipiraatti LeChuck muodostavat seikkailupelien klassikosarjan. Itse olen pelannut näistä kaksi ekaa läpi, muita sitten lähinnä vaan kokellut. Omat suosikkiseikkailupelini ovat totta puhuen muita (niistä ehkä joskus myöhemmin lisää) mutta ei näiden merkitystä voi vähätellä. Tämä on nimensä mukaisesti paluu vanhaan pelisarjaan nykyisellä otteella. Sinä missä moni modernisointi missaa vanhojen klassikoiden taian, tässä on mukana itse alkuperäisen luoja Ron Gilbert.

Juoni on hyvä, mutta seikkailupelien sydän, puzzlet, eivät yllä ihan klassikkotasolle. Ylitsepääsemättömiä ne eivät olleet ja mukana on vinkkivihko, joka tarjoaa sopivasti vinkkiä. Tai no, kerran se suoraan sanoi heti, mitä kuului tehdä. Muutaman kerran siis tarvi vinkkiä hakea, mutta onneksi useimmin siis ohjattiin sopivasti oikeaan suuntaan eikä heti kerrottu ratkaisua suoraan. Grafiikka on visuaalisesti hauskaa (ja kustannustehokasta, joskin pieneltä tiimiltä sen ymmärtää), mutta Guybrush näyttää ihme hevosennaamalta. Ja se onkin oikeastaan ainoa isompi harmituksen aiheeni tässä pelissä. Ääninäyttelykin on hyvää, joskin LeChuckin ääninäyttelijä ei taida olla se alkuperäinen. Olisiko jopa kuollut?

Tätä peliä pelatessani mieleen tuli lämmitetty pizza. Ihan hyvää, muttei enää tuoreen veroista. Ja se oikeastaan taitaa kuvata tätäkin peliä hyvin. Tosin lieneekö paluu entiseen seikkailupeliltä edes mahdollista nykypäivänä. Aika harvassa ovat genren edustajat tai sitten tosi nicheä, kun ei juurikaan näitä vastaan tule.

 

[Waldo]

Big Ambitions (PC)

Ensin pieni sananen:
Tässä pelissä ei ole tarinaa juurikaan jos ei lasketa lähisukulaista joka toimii sinulle tutorialin äänenä ja kertoo asioita mistä voit ottaa vinkin mitä kannattaa tehdä.

Idea on aika simppeli mutta samalla niin koukuttava että ei meinaa malttaa lopettaa. Aloita päiväsi, katso pikaruokaravintolasi inventaariota ja pistä itselle muistiin mitä lähdet hakemaan tukkurilta omalla pakettiautolla ja joudut myös itse ajamaan kirjaimellisesti sinne (Ei välikohtauksia tai mahdollisuutta laittaa bottia ajamaan). Lastaa tavaraa autoon joko niin paljon kuin autoon mahtuu tai lompakko kestää, maksa ostokset ja lähde ajamaan takaisin ravintolasi edustalle josta otat nokkakärryt ja pistä tavarat varastoon. Muista myös että sinulla on myös lahjakauppa minne tarvii kuskata liikkeen mukaista tavaraa, mutta se helpottaa sitten kun saat ostoagentin kautta palkattua ajojärjestelijän ja joka toimii pomona kuljettajalle joka hoitaa kaikki tavarat puolestasi liikkeisiisi ja voit sen jälkeen aloittaa perustaa seuraavaa yritystä.

Mutta pelin läpäiseminen ei ole näin nopeeta ja helppoa kun sinun tehtävänäsi on myös tehdä vuorolistat työntekijöillesi ja yrittää kuunnella heitä sekä asiakkaitasi. Joku työntekijöistäsi sairastuu, mitä teet? Meetkö itse huhkimaan tiskin taakse vai annatko asian olla. GTA, House Flipper ja Cities Skylines samassa paketissa, omaa peliaikaa mittarissa 19h ja ei ole varaa edes vielä ostaa kalliimpia laitteita liikkeisiin saatika varaa huvijahtiin tai koko rakennuksen ostamiseen. Pelissä niin paljon tekemistä että tämä peli tuli jo viime yönä sänkyyn asti kun mietin että saanko pelastettua tilanteen antamalla fudut yhdelle työntekijälle.

Osa peliajasta on mennyt uuden oppimiseen niin pelimekaanikoiltaan kuin ihan tuon UI:n kanssa mutta ovat niin pieniä murheita että pelailun lomassa ei oikeastaan edes huomaa mitään ongelmia kun tuntuu koko ajan oppivan uutta. Kaikkea löytyy liikkeen pintojen uusimisesta soittolaitteiden hankkimiseen liikkeeseen jotta asiakkaat pysyy tyytyväisenä ja paljon kaikkea muuta että menisi pitkälle yöhön jos kirjoittaisin kaiken tietämäni ja kaikkea en varmasti edes vielä tiedä.

5/5. Hintaa 20e ja jokaisen sentin väärti ja tämä hinta tästä pelistä ei edes kirpaise enää siinä kohtaan kun huomaat jatkavasi pelaamista "yhden jutun verran".

 

[perato]

Dorfromantik (PC)
Tuli hankittua humblesta muutama puzzlepeli ihan vaihtelun vuoksi, tähän kiinnitti huomiota, että vaikutti ihan lepposalta läpsyttelyltä ja sitähän se onkin. Ehkä vähän liianki lepposta. N. neljän tunnin jälkeen alkaa tulla fiilis, että tarjoaako tämä peli mitään ihmeitä enää vai pelaisko mielummin sit vaikka Hexcellsiä. Puzzlepelinä vähän liian random omaan makuun ja toisaalta läpsyttelynä vähän liian yksinkertainen. Mekaniikka on Carcassonnemainen, saat yhden hexan ja asetat sen kartalle muiden heksojen viereen, heksoissa on erilaisia pintoja, kuten peltoa, metsää, rautatietä ja vettä ja näistä yritetään sitten tehdä isoja tai vielä isompia yhtenäisiä alueita. Välillä laatassa saattaa olla tavoite "yhteensä 50 taloa" tai "yli 500 puuta". Laatat loppuu jossain vaiheessa, mutta noita tavoitteita tekemällä niitä saa pinoon lisää. Graafisesti peli on vähän jopa pettymys, omasta mielestä laatat eivät näytä kauhean hienoilta ja varsinkin rajat on välillä epäselviä, mihin heksan seinään jokin pelto vaikka osuu ja mihin ei, ne kun ei Carcassonnemaisesti osu nurkkiin välttämättä. Erityistä saavutettavaa pelissä ei ole, lähinnä erilaisia uusia laattoja saa, jotka eroavat tekstuuriltaan ei toiminnaltaan, joten peli on aika pian "nähty". Lautapelikin tästä on tulossa, ympäri käydään ja yhteen tullaan.

 

[Heseman]

Hi-Fi RUSH (PC, Xbox Game Pass)

Shinji Mikamin pelistudio Tango Gameworksin tuorein peli on rytmipohjaista mätkintää. Mitä paremmin pysyy rytmissä, sitä paremmat pisteet saa. Käsittääkseni Devil May Cryssa on vähän sama idea, niitä en ole pelannut kuin ykköstä joskus kauan sitten hyvin vähän. Tämä siis kuitenkin mättöä vähän vanhojen God of Warien tyyliin isometrisesta yläkulmasta. Mulla ei rytmitajua eikä sävelkorvaa ole, joten kokemus jäi tasolle ihan ok. Juoni oli lähinnä tekosyy rytmimätölle enkä oikein lämmennyt huumorille tyyliin "Hei kuinka päädyin takaisin tukikohtaan, vaikka just oltiin kentällä? Ihan kuin oltais videopelissä heh heh". Jos rytmitajua löytyy niin tästä saanee enemmän irti. Oli tämä silti kuitenkin parempi kuin...

Shadow Warrior 3 (PC, Xbox Game Pass)

Lo Wang räiskii taas demoneita tässä totaalisen yhdentekevässä lohikäärmeen tortussa. Alkuperäinen ja vuoden 2013 remake oli ihan päteviä räiskintöjä, kakkosta en koskaan pelannut vaikka sen joskus GOG.comista ilmaiseksi nappasinkin. Tämä taasen on paska Doom Eternal -klooni, kuten ketjussa jo aiemmin todettiinkin. Peli muodostuu tylsistä juoksu- ja tasohyppelyosuuksista heittokoukkua unohtamatta ja sitten päädytään areenalle juoksemaan ympyrää ja räiskimään ylipitkäksi ajaksi. Demoneita sen kun spawnaa, kunnes peli yhtäkkiä päättää, että nyt riitti. Tuntui, että ne kaikki loput sitten kuoli kerralla. Ne pari bossiakin oli aika paskoja. Onneksi tätä ei kestänyt kuutta tuntia enempää.

 

[maaco]

Nfs Heat (Game Pass, Series X)

Tosi mukavaa puuhaa oli etsiä mieluisat autot ja grindailla kaikki kisat. Pelin monikäyttöisimmäksi autoksi valikoitui Mazda RX-7, varsinkin driftailuun ihan ykköstykki.

Pelasin 100% tuon läpi, kaikkine saavutuksineen. Viimeisiä graffiteja ja flamingoja piti jahdata kyllä googletetun kartan kanssa

Grafiikat kaipaisi ehkä vähän uutta patchia ja fps:t ei pysy kokoaikaa sulavana, mutta ihan mukavalle näytti 55" oledillakin. Antaisin arvosanaksi ehkä 8/10. Muutamia ärsyttäviä piirteitä kun löytyi, mm. vastaantulevien autojen ajautuminen suoraan päälle, kun speed trapeja suoritti. Ja 240mph saavutusta varten sopivaa autoa ja mäkeä sai pyöritellä kauan. Lopulta meni hermot ja ostin Regeran.

 

[Jumi]

Wo Long (PC, oikeat konsolit)

Team Ninjan (Ninja Gaiden, Nioh, Death or Alive) uusin souls-like jolle oli kovat odotukset kun kumpikin Nioh oli niin hyviä taistelultaan, jopa parempia kuin ihailemani soulsit. Tiimi on tehnyt myös vaativaa Dead or Alive 1vs1 tappelupelisarjaa, joka perustuu pelkästään tasiteluun niin voi olla varma että tyypit tietävät mitä tekevät.

Pelin pääjuttu on oikein ajoitettu parry ja sillä selviää kaikesta. Aikaikkuna parryyn on suht' suuri ja ensimäinen pomo tekee selväksi ettei peliä voi pelata ellei sitä osaa, meinaa käytännössä sitä että tässä pelissä pysytellään pomon lähellä agressiivisesti ja reagoidaan parryllä tai blokilla. Joo, tässä on myös normaali turvallinen blokki jonka kaikki(myös minä) tuntuvat unohtavan. Normaalit lyönnit ovat suureksi osaksi turhia, tässä pitää odottaa omaa vuoroa.

Ekat 5 tuntia oli jatkuvaa järkytystä. Tunnin jälkeen rage quit, mutta silti seuraavana päivänä uudestaan. Kenttäsuunnittelu on labyrinttiputkimaisen perseestä, liikaa luuttia(niinku Niohissa), juoni pomppii ja hahmoilla on kilometrin mittaiset journalit jos niitä jaksaa edes lukea, koska Chang, Zhing, Zung, Chong (+ 30 muuta) nimet menevät sekaisin koko ajan. Ekan kerran pääsin peliin sisälle ekan pomon aikana kun oli selvää että kuolin omista virheistä. Seuraavassa pomossa taas parryn rytmittely oli niin guitar heroa että meni mielenkiinto. Tällä hetkellä 20h jälkeen pidän tästä paljon. Strategista ja taktista säätämistä on paljon buildin miettimisessä, ja monesti tulee ihan mielellään vietettyä aikaa sepän tykönä pelkästään tutkien uusia random varusteita(joita tulee paljon!), että miten saisi tehtyä paremman. Aseet ovat myös erilaisia ja lyöntinopeus on minulle nyt se tärkein. Liikkeitä ei ole yhtä paljoa kuin Nioheissa, josta olisi voinut tehdä vaikka vuoropohjaisen niiden laajuuden takia.

Jotenkin tämä pitää mielenkiinnon yllä, mutta ei tämä mikään 9/10 ole. Ehkä 8/10 joka löytää faninsa ja muut siirtyvät nopeasti toisiin peleihin. Soulsit ovat tätä anteeksiantavampia ja jos Elden Ringin läpi peluun jälkeen luulee osaavansa temput niin tulee kova pettymys. Tätä pitää osata pelata, ja se tässä ehkä viehättääkin.

 

[Tiihokatti]

Ultrakill (PC early access)

Hyvää nopeatempoista FPS mättöä missä oppii nopeasti ampumaan nappeja örkkien ohtaan samalla kun juokset pitkin seiniä (tai muuten tulee turpiin ja kunnolla). Käytännössä kaikki mikä mieleen pälkähtää pelimekaniikoista on mahdollista: lyö melee-iskulla ampumiasi haulikon kuteja että ne saavat lisänopeutta ja muuttuvat kranaateiksi, lyö meleellä vastustajan ammuksia/melee-iskuja jolloin saat tehtyä parryn, ammu ilmaan heittämiäsi kolikkoja railgunilla jolloin muodostuu combo missä railgunin kuti kimpoilee heittämiesi kolikkojen välillä ja aiheuttaa massiivisen ketjureaktion, jne.
Grafiikaltaan tarkoituksella hieman "pikselimössöinen" ja pelikehittäjä on (hyvässä mielessä) hieman tärähtänyt.
Act 1 nyt pelattuna, pitää seuraavaksi alkaa paukuttamaan kakkosta. Act 3 on viimeinen osa mutta sitä ei ole vielä julkaistu (koska early access).

 

[Taizuuni]

Atomic Heart PS5

Köyhänmiehen Bioshock. Todella nätti ja upea retro sovietpunk artstyle mutta gameplay puoli kömpelöä. Tuohon päälle todella sekava juoni ja huono dialogia. Sekä en tiedä mitä oikein devit ovat ajatelleet mutta käytännössä ohjaimella sun pitää strafettaa että hahmo liikkuu maximit vauhtia. Normaalisti jos osoitat suoraan eteenpäin niin hahmo tekee sellaista kävely-juoksu vauhtia. Luulin jo että ohjaimessa vikaa mutta netin mukaan ominaisuus. PC:llä kait tuota ei ole jos näppäimistöllä pelaa.

6/10.

 

[perato]

Icewind Dale: Enhanced Edition (PC)
IWD alkaa lähestyä loppusuoraa. Kakkosen joskus pelasin ja Baldur's Gate 2 kuuluu oman aikansa lemppareihin, mutta tämä on jäänyt näkemättä ja kokematta. Ainahan tästä on sanottu, että lineaarinen infinity enginen tappelupeli, mutta jotenkin en silti ajatellut, että ihan näin lineaarinen. Käytännössä tämä on juurikin sitä, tarinaa ei ole edes tyngäksi, muutama hahmo juttelee silloin tällön ja lähes kaikki asiat ratkeaa varsin mutkattomasti joko tappelemalla tai valitsemalla parista keskusteluvaihtoehdosta se toinen. Toisaalta tämä on sitten viety BG:stä siinä mielessä eteenpäin, että lootti on osittain randomia ja sitä on paljon erilaista, eli tässä on jopa siinä mielessä ihan erillä tavalla uudelleen pelattavaa kuin vaikka ensimmäisessä Baldur's Gatessa. Toki osa suolasta BG:n uudelleenpeluussa on ehkä se, että tiedät mitä tuleman pitää ja suunnittelet ratkaisua jo etukäteen, josta sit juontaa nämä kaikki solo runit yms. Tässä sellainen vois olla jopa ihan mielekäs, en ehkä jaksais BG2:sta sellaisenaan vetää kun siinä ne kumppanit on kuitenkin pelin suola.

 

[Raxama]

The Callisto Protocol (PS5)

Oikeasti aika paska peli. Mulla oli ennen julkasua suht isot odotukset tätä kohtaan kun näytti sellaselta Dead Spacen henkiseltä jatko-osalta, mut eihän Glen Schofieldillä ollu juurikaan mitään koko genrelle enää annettavaa. Kenttädesign huonoa, pelkkää putkea ja suuri osa ajasta työnnetään vasenta tattia pelkästään eteenpäin ja combatti toimii vähän miten sattuu. Yksittäistä vihollista vastaan ihan ok, mut heti kun tulee lisää mukaan niin se pakka levii kun jokisen eväät. Puhumattakaan siitä et jos rappusissa yrität mitään combattia vääntää, siitä ei tuu yhtään mitään. Tätä on aika iso osa ajasta aika raivostuttavaakin pelata ku koskaan ei tiedä et millasilla säännöillä peli vetää milläkin kertaa, eikä se oikeasti mitenkään mielekästä pelattavaa oo jos säännöt ei oo selvät ja samat koko pelin ajan.

Iso osa näistä ongelmista on tosi läsnä jo ekallakin pelikerralla, siinä ekan kahen tunnin aikana herää jo ajatus et monestako raosta, ilmastointikanavasta vai tuuletusaukosta tuut vielä ryömimään ku oot jo about 25% ajasta jollain tapaa rajotettu liikkumisen suhteen. Juoksussakin on jotain helvetin outoa kun peli päättää ihan randomilla kohdat missä et saa liikkua nopeammin kun kävellen. Toi oli aikoinaan tosi iso ongelma joissain peleissä et sut pakotettiin matelemaan samalla kun joku ukko selittää jotain, trendi joka kerkes jo kuolla mut tässä tuotu takasin, vieläpä sellasena et usein ei oo mitään dialogia mikä ton selittäis, ihan vaan huvikseen ukko kävelee juoksemisen sijasta.

Pelin tarinakin on noh, aika huono. Hajuton ja mauton ja käänteet arvaa helpolla. Eikä siinäkään mitään, ei survival horrorissa tarina ikinä oo kovin tärkee vaan pelattavuus. Tai siis ei olis tärkeä, ellei pelintekijät päätä et sä muuten katot jokaikisen cutscenen ihan sama mones pelikerta. Tää yhdistettynä tohon et valtaosan ajasta tässä ei vaan oikeasti yksinkertasesti tapahdu mitään, niin tän uudelleenpelaaminen on oikeasti aikamoista tervanjuontia. Kyllä tätä paikoitellen on ihan kiva pelata jos combat suostuu toimimaan, mut ongelmana on se et usein se ei toimi ja puolet pelistä on sit tota filleriä cutsceneineen ja ryömimisineen. Kestoa tällä oli ekalla pelikerralla pikkasen yli kuus tuntia, et mistään pitkästä pelistä ei myöskään oo kyse, mikä nyt on toisaalta genrelle tyypillistä. Mut se mikä kans on genrelle tyypillistä on se uudelleenpeluuarvo mitä tästä ei kyllä tippaakaan löydy ellei jotain masokismin piirteitä omista. Mulla jäi kaks trophya vajaaks platina ekalla pelikerralla ja alotin sit NG+ ne hakeakseni. Pari chapteria jouduin pelaamaan ja täytyy kyllä myöntää et tokalla rundilla ne ongelmat vasta onkin aika hälyttävän tuntusia kun tajuaa et kuinka vähän tässä on oikeasti ns. pelattavaa ja kuinka täydellisen keskinkertaista (korkeintaan) tai huonoa se sisältö sit oikeasti on.

Positiivisena puolena kai voi mainita sen et tässä kävi silleen hassusti et pelin jälkipuolisko tuntu olevan ehkä laadullisesti parempaa kun alkupuoli. Pääasiassa sen takia et alussa toi combat on vielä kusisempaa mitä se oikeasti on, hyvä veto vissiin tehdä meleepainotteinen combat ja samalla vähän niinku tyriä se melee itessään. Muutaman päivityksen myötä siitä tulee ihan siedettävää ja parhaimmillaan ehkä ihan kivaakin, mut noi hetket on niin harvassa et niitä on se max kourallinen. Peli kans kierrättää yhtä minibossia lopussa joku viis kertaa, ekalla kerralla se oli ihan jees mut jokaikinen kerta ku se sen jälkeen ryömi jostain niin ei siinä mitään erikoisempia tunteita heränny, paitsi se et sekin ois jääny positiivisemmassa valossa mieleen jos se olis vaan kerran käynyt näyttäytymässä.

En kyllä sitäkään tiedä et yrittikö tää edes olla edes vähän jännittävä. Ei nimittäin minkäänlaista reaktiota missään vaiheessa tullu, vaikka parit jumpscaretkin sinne ujutettu mukaan. Saman genren peleistä esimerkiks RE2R ja RE7 tarjos ekalla pelikerralla hyvinkin jännittäviä hetkiä, jotka toki sit uudelleenpeluukerroilla hävis aikalailla kokonaan (molemmissa kun on sitä uudelleenpeluuarvoa...) ihan ymmärrettävistä syistä.

Tästä jäi kyllä sen verran huono maku suuhun, en usko et kehittäjätkään varsinaisesti ties mitä lähtivät yrittämään. Leffamaista survival horroria huonolla combatilla, putkimaisella kenttädesignilla ja maksimissaan kädenlämpösellä tarinalla? Tolleen sen omasta mielestä vois tiivistää, rupes kanssa jossain vaiheessa vähän ärsyttämään se ku päähahmoa juoksuttaa joku äijä puolet pelistä ja toisen puoliskon joku muija vittuilee rankasti, samalla kun katot ku kymmenennettä kertaa joku silta tjsp sattuu romahtamaan just sopivaan aikaan ja Jaakoppi on taas jossain jorpakossa turvallaan.

Jos tää nyt syystä tai toisesta saa jatkoa niin omasta mielestä siinä on vähän sellanen juttu et ööh, oikeastaan mitään ei kannata tuoda tästä ykkösosasta siihen. Meleepainotteinen combat on toki ihan fine ja erottuu jonkin verran kilpailijoistaan, mut tätä pelatessa huomas et ei tässä oo edes sitä genrelle tyypillistä resurssijumppaa just ton meleepainotteisuuden takia. Mut muuten saavat kyllä Striking Distancella oikeasti kattoa aika tarkkaan et miks jokaikinen muu saman genren peli vie tätä paskaläjää kun pässiä narussa, syiden pitäis olla aika selkeitä.

2/10, pelaa ennemmin ku turpaansa ottaa mut siinä ja siinä kyllä, toisaalta jos tästä 30-60€ tai jopa enemmänkin on menny maksamaan niin jollain tasolla on turpaansa jo saanut.

 

[P c L A Y E R]

Dying Light 2 (PC)

Tulipa tuo läpsyteltyä tarinan osalta läpi. Joku 50H varmaan pyörin tuolla Villadoressa.

Grafiikat todella upeat (Kiitos ray Trace valaistuksen) ja pyörii ihan kivasti DLSS Qualitylla. Ärsyttävä bufi on pelissä vaan, mikä välillä vaan pudottaa FPS:n melkein puoleen ja GPU käyttöaste tippuu 60% tienoille. Tämä korjaantuu poistumalla valikkoon lataamalla save uudelleen. Välillä tätä sai tehdä useamman kerran tunnissa ja välillä meni monta tuntia ilman ongelmaa.

Ääninäytteöy oli yllättävänkin hyvää melkein kaikkien hahmojen osalta ja ihan hauskoja sivutehtäveikin löytyi. Aluksi tein aika paljon kaken näköistä sivutehtävää ja raidasin niitä "pesiä" yöllä. Äkkiä se pesien raidaus tukli lopetettua, kun palkkiot aika köppäsiä. Inhibitoreita ja air supply droppeja tuli kyllä metsätettyä innolla loppuun asti. Itsehän modasin peliin tuhoutumattomat aseet, kun niitä ei voi korjata.

Juoni on ihan jees, viakka iaka persukauuraa onkin. Pientä twistiä on mukana ja pelissä on muutamia kohtia/valintoja, jotka vaikuttavat juoneen ja tapahtumiin. Nuo factionit jäivät kyööä vähän päälle liimatuksi ominaisuudeksi omasta mielestä.

Pääjuonen läpäisyn jälkeen olin tasolla 6 ja käytössä hyviä tason 7 aseita, joilla varsinkin alle 6 tason zombit lakosi mukavasti. Olikin pettymys, kun juonen läpäisyn jälkeen peliä jatkaessa, kaikkien alueiden zombit skaalaa pelaajan tason mukaan. Ei jaksanu enää alkaa vääntämään sivutehtäviä yms, kun joka alueealla saman tasoiset vihut. Tuo pelkkä juoksentelu on omasta mielestä tylsää/rasittavaa.

Noita tiettujä matksuja (mutageenejä) jaellaan ikävän kitsaasti ja modien/varusteiden päivtäminen nielee niitä todella reippaasti, mikä kävi välillä ärsyttämään. Pelissähän on sitten jotain erikoistehtäviä end game varten, mutta ne vaatii todella hyvät kamat ja levlelitä hahmolle. Peli ei ole omasta mielestä niin hyvä gameplayn osalta, että olisi ollut kiinostutsta lähteä noita vääntämään.

7/10

 

[Partis]

Medal of honor underground (ps1) alkoi mukavan rentona räiskintänä sillä hahmo liikkuu varsin hyvää vauhtia ja jopa ohjauksen saa toimimaan ihan kahden tatin standardilla.
Pelin viimeinen kolmannes kuitenkin alkaa nostamaan vkäyrää aika huimaa tahtia sillä esim metsä kentässä sä et näe edes pienen puskan läpi, mutta viholliset kyllä ampuu sua ihan ilman ongelmia sieltä toiselta puolelta.
Vihollisia on myös kulmien takana odottamassa joten lyijyä tulee naamaan ennen kuin ehdit edes tähtäämään sillä normaalisti tähtäys on aivan liian herkkä joten on pakko käyttää erillistä tähtäys moodia jolloin jalat liimautuu maahan.
Viholliset osaa myös ampua aika pirun tarkasti sokkona kulman takaa ja välillä niitä spawnaa myös jo putsatuille alueille josta ne pääsee ampumaan selkään.
Oma hahmokin jää varsinaisen helposti kulmiin kiinni ja paniikissa ei meinaa aina edes ovesta päästä suojaan kun se jää nytkyttämään ovenkarmia vasten.

Kaiken kruunaa se ettei peli tarjoa ensimmäistäkään checkpointia ja savestatea tulikin käytettyä melkein jokaisen tapon jälkeen viimeisissä tehtävissä.
En tiedä oliko se orkkis peli sen paremmin tehty, mutta kyllä mä sen aikoinaan läpi pelasin ja tykkäsin todella paljon.
On siinäkin kyllä kaikenlaista paskaa kuten sisätiloissa olevia vihuja singon kanssa ja sehän on sitten laakista henki pois tai sitten jossain voi olla kk pesäke jota et edes näe huonon piirtoetäisyyden takia, mutta ne kyllä ampuu sua.
Joku voisi sanoa kuinka checkpontien puute on vaan tuon ajan juttu, mutta tänään tuli myös pelattua quake 2:sta (ps1) joka tuli vuosi ennen undergroundia ja siinä on checkpointit joissa voi myös tehdä ihan pysyvän tallennuksen ja lisäksi siinä on parempi pelattavuus ja näyttääkin paremmalta.

Rollcage. Tuo ekan pleikkarin legendaarinen ajopeli. No oikeasti ei ole joten jos jollain on kultaiset muistot niin älkää vaan ikinä pelatko tätä uudestaan.
Autot on aivan kamalia ajaa sillä jos ne tulee hiukankin huonosti hypystä alas (ja noin käy todella usein) niin ne spinnaa välittömästi, jos ne osuu edes hiukan johonkin niin ne spinnaa välittömästi ja jos vastustaja osuu suhun niin sä spinnaat välittömästi.
Lisäksi tässä ei ole oikeastaan yhtään sisältöä sillä tarjolla on perus single race, time attack ja liiga joka on koko pelin pihvi.
Ongelma on vaan siinä, että vaikka eri liigoja on kolme niin ajettavia kisoja on tasan kymmenen joten pelin läpäisee noin 30 minuutissa.
Tuon jälkeen aukeaa hard vaikeustaso jossa on ne samat kisat, tekoälyn kärkiauto katoaa horisonttiin heti startissa ja kun tuohon yhdistää pelin ajettavuuden niin en näe mitään järkeä kiduttaa itseäni.
Lisäksi tuosta saa vain yhden uuden hahmon.
Miten ihmeessä tämäkin on aikoinaan saanut hyviä arvosanoja kun pleikalle oli tarjolla myös colin mcrae rallyt ja muut jotka oikeasti tarjosi pelattavaa sen täyden hinnan edestä.

Oikeasti firebugs on paljon parempi ja se on käytännössä rollcage 3 sillä sen on edelleen tehnyt attention to detail, autoilla ajellaan seinillä ja katossa jne.
Nyt autot vaan on erinäköisiä ja visuaalinen tyyli simppelimpi ja värikkäämpi, mutta samalla peli myös näyttää puhtaammalta tuon ansiosta.
Se tärkein eli ajettavuus on kuitenkin huimasti parempi.

The misadventures of Tron Bonne (ps1) on megaman legends sarjan spinoff jonka pääosassa on legendsissä nähty piraatti Tron Bonne jonka veli kaapataan pelin alussa, koska se on koronkiskurille miljoonan velkaa joten sun tehtävä on kerätä massit kasaan.
Siinä missä legends keskittyi luolastojen koluamiseen niin tämä on kooste useampaa eri pelityyliä.
Ekana mennään ryöstämään pankki, mutta Tronin pikku apuri robotit (jotka muistuttaa mun mielestä hyvin paljon lego hahmoja) tiputtaakin sut eläinsairaalan eteen.
No mitä pienistä sillä sitten putsataan se ja samalla kaikki lähistöllä olevat talot ja kun poliisit tulee paikalle niin voit käskeä niitä apureita viemään niiden autoista renkaat ja vilkunkin katolta

Sitten satamasta tavaran varastaminen onkin pulmapeli sillä sä voit nostaa vain tietyn määrän laatikkoja ja myös liikkua niiden kanssa vain tietyn määrän ruutuja.
Sitten on ekasta persoonasta kuvattu luolan tutkiminen joissa on ansoja ja muutama aarre löydettäväksi.
Myöhemmin mennään vielä varastamaan jonkun eläimetkin pihasta.
On tässä myös yksi legends tyylinen luolasto koluttavaksi.

Niitä pikku apureita on yhteensä 40 ja nekin oppii uusia asioita kuten tekemään sulle pari uutta asetta tai vaikka paremman panssarin.
Jotkut oppii myös heittämään pommeja tai ampumaan singolla joka onkin hyvä asia sillä niihin räiskintä kenttiin voi ottaa kuusi apuria mukaan ja extra tulivoima on aina plussaa.
Mulla meni hiukan vajaa 10 tuntia läpäisyyn, mutta jätin puolet niistä pulmakentistä tekemättä kun mun aivot ei enää riittäneet niiden ratkaisemiseen.
Tämä oli niin hyvä, että ihan mielelläni hommaisin fyysisen version hyllyyn, mutta ei näillä hinnoilla kun tästä saa maksaa reippaasti yli 100e ellei enemmän.

 

[ErrorFile]

Alan Waken tarina tuli pelattua, viimeinkin, läpi. Monesti yrittänyt aikaisemminkin, mutta kauhuelementit ja yleisesti pelattavuus saivat ajettua muiden pelien pariin. Upeasti kirjoitettu tarina tässä kylläkin on, kuten Remedyn tekeleeltä odotinkin.

Sopiva pituus. Noin 11 tuntia kesti pelata, hieman tuli tutkisteluakin harrastettua. Ajattelin vielä kokeilla, löytyykö kiinnostusta pelata ne kaksi lisäosaa, jotka tulivat nähtävästi pelin mukana.

Vihollisten häikäisy taskulampulla alkoi tuntua hieman puiselta loppua kohti. Onneksi pelissä oli rauhallisempia "hengähdystaukoja", joissa myös autoilua mukana.

Teknisesti näytti olevan hyvä PC-versio. Toimi ongelmitta melko modernilla kokoonpanolla, ei kaatuilua. Äänipuolen kanssa huomasin, että puhe saattoi olla turhan hiljaisella verrattuna muihin ääniin. Ääniasetuksilla tuota sai pelin sisäisesti korjailtua niin, että pystyi pelaamaan loppuun.

Max Payne 2 tuli vastikään myös pelattua läpi, oli ihan hauska huomata pari viittausta siihen pelisarjaan. Tuleva Alan Wake 2 lienee sen verran kauhua, jotta omalla kohdallani jäänee pelaamatta - vaikka tarinan jatko kuitenkin kiinnostaisi.

TLDR: Pelissä omaan makuuni hieman liikaa kauhuelementtejä. PC-versio on teknisesti hyvin toimiva, ja peli sisältää erinomaisesti kirjoitetun tarinan. Vihollisten häikäisy alkoi maistua puulta.

7.5/10

 

[Bansheebot]

Oikeasti firebugs on paljon parempi ja se on käytännössä rollcage 3

Rollcagen henkisestä jatko-osasta tulee mieleen GRIP, joten oletko kokeillut sitä? Kickstartterissa oli joskus vuosia sitten ja jäi ilman tarvittavaa pottia, mutta näemmä saivat valmiiksi ilman sitäkin. En ole pelannut, mutta muksuna tuli pelailtua rollcagea ja jossain vaiheessa voisin napata tuon kokeiluun.

GRIP: Combat Racing on Steam

GRIP is a high octane, hardcore combat racer, packing ferocious speed and armed to the teeth with heavy weapons. Inspired by games like Rollcage, Wipeout, Motorstorm and Star Wars Podracer, it's like nothing you've ever played before.

store.steampowered.com

 

[arcane]

IMHO tuo GRIP oli hauskaa muutama eka taso, sen jälkeen minusta tuntui että se oli sellasta kaasu pohjassa köröttelyä. Näkymät hienoja, mutta ei tuntunut että varsinaisesti joutuisin ajamaan. Jotenkin huiman tasapaksu meno.

 

[Lare]

Uncharted 4

En tiennyt tuosta pelisarjasta ennen pelaamista mitään. Nopeasti googlailin, millainen peli on ja mitä pitäisi tietää, kun ei ole pelannut sarjan aiempia osia. Ostin sitten Legacy of Thieves kokoelman, jossa tuo tuli mukana.

14 tuntia meni ja oli muuten oikeasti aika hyvä peli. Kouluarvosanaksi heittäisin varmaan 9+. Todella hyvin kerrottiin hahmojen taustat ja tuntui suorastaan, että pelaisi pelisarjan ensimmäistä peliä. Hahmot ylipäätään olivat persoonallisia ja jutut hyviä. Ajassa taaksepäin pomppiminen toi taustoihin paljon lisää syvyyttä. Tarina oli hyvin mielenkiintoinen ja sai paljon kiinnostavia juonenkäänteitä. Peli vei aina vain erilaisiin ja uusiin kiinnostaviin paikkoihin, jotka olivat todella tarkasti mallinnettuja. Varsinkin talojen sisätiloissa oli oikeasti nähty vaivaa yksityiskohtien kanssa. Loppu ja epilogi olivat upeita ja muutenkin tuossa pelissä oli paljon cutscenejä, joissa tuli kylmiä väreitä. Ihan kuin pelaisi oikeasti upeaa elokuvaa itse läpi

Parkour oli hyvin toteutettu ja kiipeily ja hyppiminen pysyi mielekkäänä. Ehkä vähän olisi voinut olla lisää vaihtelua, eikä samanlaisia työnnettäviä kärryjä joka paikassa. Yksityiskohtiin oli panostettu tosin muussakin kuin sisätiloissa. Esimerkiksi autolla ajaessa auton nopeusmittari erottui juuri ja juuri niin, että näki sen todella toimivan. Myös vaihteiden vaihto ja käsijarrun käyttö oli mallinnettu ja pelissä pääsi pelaamaan Crash Bandicoottia vanhalla pleikkarilla. Yllätti myös, miten paljon tuossa tapetaan ihmisiä. Paikoin kunnon ammuntapeli, jossa sai pohtia, miten selviää ammuskelun keskeltä hengissä.

Tekninen toteutus PC:llä ei ollut mikään paras. Etenkin kiipeillessä kameraa hiirellä kääntäessä tuli nykimistä, vaikka FPS oli hyvin korkea. Peli myös kaatuili jossain vaiheessa ahkerasti ja netissä todella moni valitteli samaa ongelmaa. Tosin kaatuilut taisivat loppua, kun päivitin emoleyvn biosin, hain prossun vakauden uudelleen ja laitoin muisteille aavistuksen lisää voltteja. Sattumaa tai sitten ei. Mikään graafisesti näyttävin peli tämä ei ollut, mutta kuitenkin mielestäni nätti ja maisemia tuli ihailtua paljon. Nyt sitten varmaan tuon mukana tulleen paketin toisen pelin kimppuun.

 

[Raxama]

Uncharted 4

En tiennyt tuosta pelisarjasta ennen pelaamista mitään. Nopeasti googlailin, millainen peli on ja mitä pitäisi tietää, kun ei ole pelannut sarjan aiempia osia. Ostin sitten Legacy of Thieves kokoelman, jossa tuo tuli mukana.

14 tuntia meni ja oli muuten oikeasti aika hyvä peli. Kouluarvosanaksi heittäisin varmaan 9+. Todella hyvin kerrottiin hahmojen taustat ja tuntui suorastaan, että pelaisi pelisarjan ensimmäistä peliä. Hahmot ylipäätään olivat persoonallisia ja jutut hyviä. Ajassa taaksepäin pomppiminen toi taustoihin paljon lisää syvyyttä. Tarina oli hyvin mielenkiintoinen ja sai paljon kiinnostavia juonenkäänteitä. Peli vei aina vain erilaisiin ja uusiin kiinnostaviin paikkoihin, jotka olivat todella tarkasti mallinnettuja. Varsinkin talojen sisätiloissa oli oikeasti nähty vaivaa yksityiskohtien kanssa. Loppu ja epilogi olivat upeita ja muutenkin tuossa pelissä oli paljon cutscenejä, joissa tuli kylmiä väreitä. Ihan kuin pelaisi oikeasti upeaa elokuvaa itse läpi

Parkour oli hyvin toteutettu ja kiipeily ja hyppiminen pysyi mielekkäänä. Ehkä vähän olisi voinut olla lisää vaihtelua, eikä samanlaisia työnnettäviä kärryjä joka paikassa. Yksityiskohtiin oli panostettu tosin muussakin kuin sisätiloissa. Esimerkiksi autolla ajaessa auton nopeusmittari erottui juuri ja juuri niin, että näki sen todella toimivan. Myös vaihteiden vaihto ja käsijarrun käyttö oli mallinnettu ja pelissä pääsi pelaamaan Crash Bandicoottia vanhalla pleikkarilla. Yllätti myös, miten paljon tuossa tapetaan ihmisiä. Paikoin kunnon ammuntapeli, jossa sai pohtia, miten selviää ammuskelun keskeltä hengissä.

Tekninen toteutus PC:llä ei ollut mikään paras. Etenkin kiipeillessä kameraa hiirellä kääntäessä tuli nykimistä, vaikka FPS oli hyvin korkea. Peli myös kaatuili jossain vaiheessa ahkerasti ja netissä todella moni valitteli samaa ongelmaa. Tosin kaatuilut taisivat loppua, kun päivitin emoleyvn biosin, hain prossun vakauden uudelleen ja laitoin muisteille aavistuksen lisää voltteja. Sattumaa tai sitten ei. Mikään graafisesti näyttävin peli tämä ei ollut, mutta kuitenkin mielestäni nätti ja maisemia tuli ihailtua paljon. Nyt sitten varmaan tuon mukana tulleen paketin toisen pelin kimppuun.

Tuli itekin tää ostettua johonkin 15€ hintaan. Sai tarpeeks halvalla ja vaikken aiemmista kolmesta osasta juurikaan välitä oikeastaan yhtään, ja ajattelen muutenkin koko pelisarjaa aika yliarvostettuna, niin yllätyksekseen sai todeta et täähän on tosiaan jopa ihan hyvä, etenkin verrattuna aikaisempaan kolmeen osaan, joista kolmatta en tosiaan edes jaksanut aikoinaan pelata paria tuntia pidempään useammasta yrityksestä huolimatta.

En välttämättä nyt ihan heti osaa sanoa et mikä tässä toimi sit sen verran paremmin kun aiemmissa osissa. Tarina toki on heti alusta jo mielenkiintosempi kuin aiemmissa, ja tuntuu et tää pureutuu huomattavasti enemmän ite hahmoihin, se mitä aiemmissa peleissä ei mun muistikuvien mukaan juurikaan tehdä. Rytmitys oli alkuunsa kanssa tosi jees, missään paikassa ei tullu fiilistä et alkais olemaan nähty ja pelissä on aika hyvä tasapaino löydetty sen pumpumin ja seikkailun välille, maisematkin tosiaan vaihtuu riittävän tiheeseen ja tarinakin pysyy mielenkiintosena ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Tuntu siinä viidakossa rämpiessä et alko puhti loppumaan ja tarinassa päädyttiin sellaseen välimaastoon et varsinaisesti mitään polttavaa ei oo tapahtumassa et olis pakko jatkaa eteenpäin, ja sit se vähän niinkun jäi omalta osalta siihen. En tiiä tuleeko palattua tän pariin vielä jossain kohtaa pelaamaan loppuun, kun en varsinaisesti tiiä et onko tällä enää mitään tarjottavaa oikeastaan, pelimekaniikkojen puolesta kun löytyy ihan helvetin monta muuta peliä jotka tekee saman vähintään yhtä hyvin ellei paremmin. Tää kun ei varsinaisesti loista kummassakaan osapuolessa, pumpumissa tai seikkailussa.

Jännä juttu sinänsä kun Naughty Dogin peleistä en juurikaan oo pitäny PS3 aikakauden aikana tai sen jälkeen. Tää ja Last of Us 2 on poikkeuksia, tää pääasiassa tarinankerronnan takia ja TLOU2 sit pelattavuuden. TLOU1 taas ei sit maistu ollenkaan ja on yks yliarvostetuimmista peleistä omissa kirjoissa. Hankala sanoa et mikä siinä tökkii, tai ylipäätään et miks just noi kaks peliä kelpaa ja loput katalogista onkin sit aikamoista tauhkaa omaan makuun.

 

[Nathorr]

Maaliskuu 2023. Taidan jatkossa kirjoitella mielipiteitä heti pelaamisen jälkeen, mutta näin vielä tällä kertaa:

South Park The Fractured But Whole
Vähän jäi kaksijakoiset fiilikset. Peli oli suurimmaksi osin tosi hauska, mutta ihan viimeiset 3 tehtävää olivat vähän pitkäveteiset ja itseään toistavat. Myös pelin loppu oli kökkö, vaikkakin huumorilleen uskollinen. Olen sarjan ensimmäisen osan pelannut keväällä 2020 ja muistan pitäneeni siitä, vaikka se vähän tylsä olikin. Tämän pelattavuus oli uudistetun grid-pohjaisen taistelun myötä paljon kivempaa, joten siitä propsit. Sanotaan näin, että jos South Park -huumori iskee, niin silloin tää on erinomainen huumori-RPG, joka kannattaa pelata. Vähän harmi, että loppu lässähti. 4/5.

Dying Light
Tosi hyvä. Nätti maailma, sulava pelattavuus, yllättävän mielenkiintoiset taistelumekaniikat ja paljon tutkittavaa. Peli on jaettu kahteen osaan ja noin puolivälissä vaihdetaan maisemaa alun slummeista kehittyneemmän kaupungin puolelle. Tämä oli myös virkistävä teko. Pelin lopussa saatava heittokoukku tekee pelistä kieltämättä vähän helpomman, mutta toisaalta se lisää sulavuutta taas ennestään. Kaupungissa isompien rakennusten seinillä kiipeily olisi voinut ruveta puuduttamaan. Oli myös mielettömän siistiä, miten sivutehtävien teko vaikutti maailmaan. Tällaista saisi olla lisää. Kauhuelementit on maltilliset etenkin, jos skippaa pelin yöosuudet. Loppu oli ehkä hieman turhan venytetty ja lopputaistelun QTE on aina paskaa. Joka tapauksessa huippupeli, jota on helppo suositella jokaiselle. 5/5.

Dying Light: The Following
Ääh... Kävi sama kuin useasti DLC:iden kanssa, eli yritetty tehdä jotain uutta emopeliin verrattuna ja päädytään lääräämään paskaa. Sinänsä kiinnostava maailma, mutta aivan liian iso ja tylsä. Varsinaisen pelin hienous oli nimenomaan sulava parkouraus ahtaassa kaupungissa ja nyt ajellaan jollain vitun autolla, josta osat hajoaa ja bensa loppuu. Väkisin sai puristaa, että meni maaliin. Antaa päätöksen tarinalle, mutta sen voisi toisaalta katsella videoiltakin. Emmä tiiä, pitäs varmaan olla vaan pelaamatta näitä DLC:itä, kun lähes aina pettyy. 2/5.

Grand Theft Auto IV
Todella harvoin pelaan pelejä uudestaan läpi. Pelasin tämän ensimmäisen kerran pian PC-julkaisun jälkeen n. 14 vuotta sitten. Rupesin pelaamaan uudelleen, sillä multa jäi aikanaan pelin toinen DLC kesken. Parempi rykäistä siis koko paska uusiksi maaliin. GTA on ollut Vice Cityn ja San Andreaksen julkaisun ajoista lähtien mun lempipelisarja. Pidän tätä pelisarjaa aina mittarina muille peleille. Ensireaktio pelistä oli, että tämä jos joku oli kyllä aikaansa edellä. Upea maailma, aika smuutti pelattavuus, hyvät hahmot ja mitä ikinä. Pelin edetessä ikä alkoi kuitenkin näkymään. Grafiikat eivät olleetkaan niin hyvät mitä muistin, pelattavuus oli selvästi kankeampaa kuin uusimmissa kolmannen persoonan peleissä ja tehtävätkin olivat harmittavan yksinkertaisia. Pelin lopputehtävät sekä paljon kehuttu Three Leaf Clover olivat jokainen paljon kömömpiä mitä muistot väittivät. Ei mitään, peli on julkaistu 2008, näin se menee. DXVK:lla pahimmat tekniset huolet olivat viimein historiaa, vaikkakin tekstuurien välkkymisiä näkyi edelleen silloin tällöin. Erittäin hyvä, mutta vähän alkaa ikä painamaan. Aikanaan helppo 5/5, mutta nykymittapuulla joudun pudottamaan arvosanaksi 4/5.

Modasin peliä tämän oppaan mukaisesti, eli Fusion Fix, DXVK, FPS rajoitettu pelissä 60 ja cut sceneissä 48, commandline.txt-tweakit, ReShade SMAA, HD Radio Station Icons ja Sweet Autumn.

Grand Theft Auto IV: The Lost and Damned
Tämä edustaa sitten sitä hyvää DLC:tä. Samaa kuin emopeli, mutta tutussa ympäristössä, uudella hahmolla ja eri näkökulmasta. Vähän uusia aseita ja mekaniikkoja virkistykseksi, mutta ei mitään pakollista tai kurkusta alas työnnettyä. Kiva päästä larppaamaan prätkäjengiläistä. Kiitos myös siitä, että siirtymät tehtävien sisällä ja välillä eivät olleet mahdottoman pitkiä. Näin tuli oikeasti ajeltuakkin, eikä vain hypättyä taxin kyytiin. Kyllä tää kannattaa pelata, kun nykyään kuuluu The Complete Editioniin. Sama 4/5.

 

[Cereal killah]

Dragon's Dogma - Dark Arisen (PC)

DD on japanilainen, mutta "länsimaistyylistä keskiaikafantasiaa" olevaa action RPG. Konsoleille 2012-2013 (jälkimmäinen on "Dark Arisen" lisäosa & päivitys) ja PC-porttaus on vuodelta 2016. Kaivoin tämän backlogilta helmikuun alkupuolella, ja alunperin ajatus oli suunnilleen että "no kokeillaan nyt tätäkin kun kerta olen joskus halvalla ostanut". Varsinaisesti en ehkä odottanut että pelaisin tätä tappiin asti, koska tässä on välissä ollut joitakin keskenjääneitä rope-aloituksia ja ei tämä muistaakseni kuvissa ja youtube-videoissa kovinkaan loisteliaalta vaikuttanut.

Noin 50 päivää ja 180 pelituntia myöhemmin hahmoni saapuu pelissä kaiken nähneenä & kokeneena takaisin sinne mistä kaikki alkoi, eli Cassardisin rannikkokylään:

Eli siis pelihän on loistava. Ympäristö ja se millaiseksi pelimaailma on suunniteltu, valtaisasta lohikäärmeestä kumpuava pääjuoni, ennen kaikkea immersio siihen pelimaailmaan toimii. Hahmoluokat ovat monipuolisia, action-mekaniikat toimii ja monella tasolla eli melee/ranged/magic. Loppupeleissä vahvimpia hahmoluokkia on hybridiluokat, itse pelasin suurimman osan pelistä assassinilla ja varsinaisen sisällön läpipeluun jälkeen uusi kierros vaikeutettua DLC-dungeonia (BBI / Bitterblack Isle) Magick Archerilla. Pelin parasta antia on suurikokoiset lohikäärmeet ja muut kovemman luokan vastukset, joissa voi kiivetä ja roikkua ja rimpuilla jne.

DD:ssä on oikeastaan sama kuvio kuin useimmissa muissakin RPG:ssä, eli peli on vaikeimmillaan alussa ja jossain kohtaa huomaa olevansa hitusen overleveled vaikka ei olisi missään nimessä tehnyt kaikkea mikä tulee vastaan. Tässä myös ehkä ne kaikista immersiivisimmät kokemukset on pelin alkupäästä, kun lähti vaan summassa menemään johonkin suuntaan, vastaan tulee turhankin "pelottavia" ja isoja vastustajia, luolastoja jonne ei uskalla mennä, paikkoja jossa ei ole oikeastaan tarkoitus vielä olla... pelimaailma tuntuu valtavalta ja kartasta on hipaistu vain pientä osaa. No, todellisuudessa pelimaailma on kuitenkin melko pieni, se vaan on aika ovelasti rakennettu siten että open world- illuusio säilyy.

Pawn (kumppani-) systeemi on erinomainen eikä ilmeisesti oikein missään pelissä sittemmin edes niin hyvin tehty. Omaa sivuhahmoaan voi antaa muille palaajille käyttöön. Se myös tuo tähän sopivasti sellaista "semisti online" sisältöä eli pieniä elementtejä monipeliyhteisöstä ilman että tarvitsisi kommunikoida urpojen kanssa. Tämäntyyppisiä viritelmiä hyödynnän mielelläni jatkossakin.

Jotenkin tässä on immersio-mielessä tavoitettu sellaista mikä ei useimmilta länsimaisilta RPG:ltä onnistu. Esim. joku samoihin aikoihin julkaistu Skyrim oli niin huono että lopetin pelaamisen 5 vuodeksi kun luulin olevani niille liian vanha tai jotain. En osaa ihan selittää, että mistä se immersio tässä tulee, päällisin puolin ulkoasu ja NPC:t vaikuttaa ehkä hieman huvittavalta, meemipotentiaali on ilmiselvä ja samat fraasit toistuu.

Siinä kohtaa kun pelissä tulee kolmannet creditsit ja ei olla vielä edes päästy aivan end-game taisteluihin, niin aletaan olla asian ytimessä. Pelasin tämän varmaan aika suositellulla tavalla, eli pääjuoni --> post-game/everfall --> NG+ ja BBI (lisäosan sisältö). Suositeltu senkin takia, koska BBI tavallaan trivialisoi kaiken siinä alkuperäisessä pelissä, joten se olisi ollut liian iso häiriötekijä samaan aikaan. Sinänsä menin sinne suositellulla levelillä (80) mutta ehkä hieman aikaisemmin olisi voinut aloittaa niin olisi saanut siellä enemmän turpiinsa. Nyt se oli aika nopeasti läpijuostu ja sen jälkeen addiktiivista farmausta jonkin aikaa.

Tämä oli hyvä idea pelata nyt läpi siitäkin syystä, että Dragons Dogma 2 on virallisesti ilmoitettu tulevaksi. Taivas varjele mikä sieltä tulee. DD1 ei ollut niin laaja kuin alunperin oli tarkoitus, budjetti/aika loppui osittain kesken.
Tämä meni kuitenkin omissa kirjoissani kaikkien aikojen TOP5/TOP10:een ja paras tällainen third person open world RPG mitä olen pelannut Witcher3:n jälkeen (toki tämä on tehty aiemmin kuin se).
10/10

 

[Heseman]

Bloodborne & The Old Hunters DLC (PS4)

Saatuaan Dark Soulsin lisärin valmiiksi Miyazaki ei levännyt vaan alkoi kehittää uutta nopeatempoisempaa IP:tä. Lopputuloksena on Bloodborne, joka sijoittuu viktoriaanisen ajan Englantia muistuttavaan miljööseen ja on höystetty H.P. Lovecraftin kuvastolla. Tämä oli neljäs läpipeluuni tästä. Voi olla hot take, mutta minusta Bloodborne on soulsbornekiringien parhaimmistoa ja yksi PS4:n parhaista peleistä.

Pelihahmo on metsästäjä, joka oudon sopimuksen allekirjoitettuaan herää klinikalta. Alakerrassa örisee peto eikä kättä pidempää ole. Pian sellainen kuitenkin löytyy lyömä- ja käsiaseen muodossa. Siinä missä Dark Soulsissa oli mahdollisuus moniin erilaisiin asekokonaisuuksiin ml. kilvet, tässä keskitytään suoraviivaisempaan toimintaan. Kilpiä ei enää ole, ainoa peruspelissä oleva on lähinnä vitsi. Lyömäaseella lyödään petoja (duh), käsiase käy horjuttamiseen. Jos osuu sillä oikeaan aikaan vihollisen hyökätessä, jää hyökkääjä hetkeksi paikoilleen ja pelaaja pääsee tekemään tehokkaan suolistusiskun. Soulseissa en saanut koskaan parryä kunnolla sisäistettyä, tässä se toimii huomattavasti helpommin. Jopa niin helposti, että muutamat bossitkin muuttuivat vitsiksi. Agressiivisuus palkitaan, sillä vaikka ottaisikin vähän vahinkoa, rally-mekaniikka eli kun tekee vuorostaan viholliselle damagea lyhyen ajan sisällä saa osan tai hyvässä lykyssä jopa kaiken menetetyn terveyden takaisin. Tämä kaikki on taistelumekaniikan kulmakiveä ja toimii kuin elohopealuoti pedon otsaan.

Kuten muissa sarjan peleissä, kartan tutkiminen palkitaan. Aseisiin löytää päivitysverikiviä ja jalokiviä sekä erilaisia riimuja, jotka antavat monenlaisia boosteja. Samalla toki myös saa tasonnousuun ja tavaroiden hankintaan kaivattavia sieluja verikaikuja vihollisia listimällä. Välillä löytää kokonaan uusia vapaaehtoisia alueita tutkittavaksi. Alueet tuntuivat varsinkin Elden Ringin jälkeen yllättävän pieniltä, joskin kyllä niissä silti hyvin riittää koluttavaa. Erilaisia oikopolkujakin saa avattua, mitkä nopeuttavat vaikka bosseille pääsyä.

Ei tosin niin hyvää ettei jotain huonoakin. Erinomaisen kätevän, kuoleman jälkeen täyttyvän estus-pullon sijaan tässä palattiin osittain Demon Soulsin aikaan kerättävien tai ostettavien veripullojen myötä. Sen verran niitä on muokattu, että pulloja on vain yhtä tyyppiä ja se parantaa aina saman prosentuaalisen määrän kokonaisterveydestä. Pulloja ei myöskään voi kantaa kerralla määräänsä enempää. Niitä kyllä tippuu aika hyvää tahtia rivivihollisilta, mutta varsinkin ekalla pelikerralla tai vaikean bossin kohdatessa varastot voivat huveta nopeasti ja pahimmillaan voi joutua grindaamaan joko itse pulloja tai verikaikuja. Tosi mieltäylentävää, jos bossiyritykset keskeytyvät kun pullot loppuvat... Pelissä on lyhtyjä, jotka toimivat välipisteinä, mutta niiden kautta ei voi suoraan mennä paikasta toiseen vaan pitää käydä keskusalueen kautta, mikä on vähän kankeaa. Eikä grindatessa voi myöskään suoraan resetoida aluetta niillä. Kamera myös välillä tuottaa ylimääräistä haastetta pelisarjan tyypilliseen tyyliin, varsinkin yksi bossi (jota eräs tubettaja kutsuu osuvasti Kamerapedoksi) vaati useamman yrityksen osittain juuri siksi kun pedon alle joutuessa ei nähnyt yhtään mitään. Ruudunpäivitysnopeuskin on melko alhaista, joskaan se ei häirinnyt tässä yhtä pahasti kuin vaikka tuossa uudessa Horizonissa. Myöskin tasoja ei pääse nostamaan ennen kuin hahmo on saanut pelissä ahaa-elämyksiä, mikä voi olla hyvinkin turhauttavaa aloittelijalle.

Ensimmäisen kerran pelasin tätä kuutisen vuotta sitten, kun hommasin PS4 Pron. Silloin tuli kerättyä platinaa, pelattua peli kolme kertaa läpi (lisäri kaksi kertaa) sekä myös kaikki maljaluolastot. Niihin kyllä en enää mene, vaikka peli muuten hyvin vetovoimainen ja pelattava onkin. Tämän uudelleenpeluuta tuli monesti mietittyä vuosien varrella, mutta varsinkin erästä bossia (KÖHKÖH*Micolash*KÖH) muistellessani jäi fiilikset siihen. Tällä kertaa pelasin helppo-moodilla eli otin aseeksi sahakeihään ja sillä valtaosa bosseista kaatuikin ekalla yrityksellä. Jokunen vaati sitten vähän enemmän mutta ei yleensä puolta tusinaa yritystä enempää lisärissäkään. Paitsi sen viimeinen bossi, johon menikin sitten puolitoista tuntia eilen illalla. Koitin uutta taktiikkaa ja se alussa hetken toimikin mutta sitten taisin olla liian väsynyt kun parryt ei enää onnistuneetkaan. Sisulla piti painaa läpi mutta lopulta sekin kaatui. Mulla oli varastossa kolmisensataa pulloa ja kaikki meni... Lisäksi yksi valinnainen vihollismetsästäjä oli varsin kova vastus, joskin sekin kaatui kun tarpeeksi monta kertaa yritti. Aikaa meni tallennuksen mukaan 28,5 h eli varmaan käytännössä about 30 h, jos oletettavasti peli ei laske latausruutuja siihen mukaan.

Bloodborne on tosiaan vikoineenkin yksi sarjansa parhaista tuotoksista. Nopeatempoinen pelimekaniikka sopii tähän täydellisesti ja miljöö sekä viholliset sopivat pelin tunnelmaan kuin nakutettu. Harmi vaan, että peli on jäänyt alustansa vangiksi. Sony on kyllä alkanut hyvin tuomaan yksinoikeuspelejään PC:llekin, mutta tätä ei vielä ole lukuisista huhuista ja toiveista huolimatta sillä nähty. Mikä on sääli, sillä toivoisi sonyttomienkin sarjan fanien pääsevän tätä kokeilemaan.

 

[shams]

Bloodborne on tosiaan vikoineenkin yksi sarjansa parhaista tuotoksista. Nopeatempoinen pelimekaniikka sopii tähän täydellisesti ja miljöö sekä viholliset sopivat pelin tunnelmaan kuin nakutettu. Harmi vaan, että peli on jäänyt alustansa vangiksi. Sony on kyllä alkanut hyvin tuomaan yksinoikeuspelejään PC:llekin, mutta tätä ei vielä ole lukuisista huhuista ja toiveista huolimatta sillä nähty. Mikä on sääli, sillä toivoisi sonyttomienkin sarjan fanien pääsevän tätä kokeilemaan.

Samoin toivoisin että Demon's Souls remake tulisi PC:lle. Erinomainen peli, mutta pelkästään PS5:llä toistaiseksi.

 

[xarot]

Disco Elysium (PC)

Oli tämä GoG:ssa muutaman vuoden, monta kertaa yritin aloittaa mutta peli vaikutti alusta asti niin hidastempoiselta että etsin aina muuta pelattavaa. Nyt päätin kuitenkin pelata pelin läpi. Peli on tavallaan sekoitus perinteistä seikkailupeliä vahvoilla RPG-elementeillä. Päähenkilö herää hotellihuoneesta kauheassa kankkusessa ja on menettänyt muistinsa täysin. Noin pääpiirteittäin pelaaja joutuu ratkomaan alueella tapahtuneen murhan, ja tästä peli alkaa. Pelissä voi valita ilmeisesti meneekö nyrkit heiluen vai ratkoen ajatuksen voimalla. Itse pelasin jälkimmäisellä.

Alusta asti peli on tosiaan uuvuttavan hidastempoinen ja suurin osa ajasta keskustellaan asioista. Niissä sivutaan vahvasti politiikkaa, luokkayhteiskuntaa, elämää ja niin edelleen. Keskusteluissa tarvitaan joissain kohdissa ns. kokemuspisteitä, ja lisäksi peli heittää nopalla arpaa lopuista pisteistä onnistuuko jokin asia keskustelussa etenemään. Tuntuu oikeastaan kuin lukisi jotain novellia graafisessa muodossa. Tai raamattua, kun tekstiä on niin paljon ja se on englanniksi, niin sen lukeminen oli sanakikkailuineen työlästä vaikka englantia käytän ihan päivittäin. En myöskään usein keskellä yötä olisi jaksanut miettiä enempää haluanko olla kommari, liberaali vai mitä. Varsinaisia puzzleja pelissä ei ole, enemmänkin valintoja jotka vaikuttavat. Muutamia suomalaiselle hauskoja juttuja oli esim. suomeksi kiroileva lapsi ja kuulemma kauneimmat blondit asuvat Vaasassa.

Pelissä on kuitenkin loistavat hahmot ja lopulta itse päämäärä eli rikoksen ratkaisu tavallaan myös unohtuu taustalle. Suosittelen varauksella äärimmäisen hidastempoisuuden vuoksi.

 

[Nathorr]

Grand Theft Auto: The Ballad of Gay Tony
Kuten todettua, GTA on mun kaikkien aikojen lempipelisarja. Yli 10 vuoden odottamisen jälkeen sain vihdoin korjattua sen vääryyden, jonka joku bugi aikanaan esti: läpäisin GTA IV:n toisen DLC:n. Huvittavinta tässä oli se, että tämä oli ehkä emopeliäkin parempi. Tässä oli ripaus sitä sekopäisyyttä, joka emopelistä ja ekasta lisäristä puuttui. Peli itsessää on sama, mutta jotenkin fiilis oli eri. Kontrastiero päähahmon ja Gay Tonyn välillä oli myös huima. Pidin Luis Lopezista paljon ja hänestä olisi mieluusti kuullut enemmänkin. Tämä peli viimeistään antoi askelmerkit GTA V:lle. Samat tekniset ongelmat kuin aiemmissa, mutta arvosana parempi: 5/5.

 

[perato]

Monument Valley (PC)
Humble Puzzle bundlesta nappasin useita puzzle-pelejä ja tästä oli jopa kaksi osaa. Näytti ihan hauskalta optisia illuusioita hyväksikäyttävältä, mutta loppu viimein on aika yksinkertainen peli eikä todellakaan mikään braintwister vaikka itse teeman osalta voisi niin ollakin. Lähes kaikki tasot on varsin yksinkertaisia kliksuteltavia ja oikeastaan vasta viimeinen taso noissa extra-tasoissa oli semmonen mikä vaati edes hetkeksi pysähtymistä. Suurin osa tasoista on ongelmiltaan sellaisia, että periaatteessa ne ratkoo vain klikkailemalla oikeaan kohtaan, eikä tarvi miettiä hirveästi missä järjestyksessä mitäkin tekee, koska etenemissuuntia on yleensä se tasan yksi. Eli virheitä ei voi tehdä ja ongelmat ratkoaa kuin itsestään. Eipä ehkä tuota kakkososaa ole tarvetta pelata, jos ei sitte ole kehuttu paljoa paremmaksi.

Baba is You (PC)
Toinen pulmapeli samasta paketista. Paljon enemmän pähkimistä vaativa, virheitä on mahdollista tehdä ja pulmia voi välillä ratkoa useammalla tavalla. Usein kuitenkin on vain se "yksi tapa". Kuitenkin siinä mielessä mukava peli, että pulmasta voi ottaa vaikka puhelimeen kuvan ja ratkoa ruokatauolla sitä, eikä kovin moni pulma kuitenkaan ole kiinni siitä, että tarkasti liikuttaisin jotain tiettyyn kohtaan ja sitä myöten ratkoisin asioita, enemmän kiinni siitä, mitä määreitä käyttämällä pääsen haluttuun tulokseen. Ehkä hitusen ärsyttävää, että joutuu käyttämään steamista "määreselitys" vihjeistöä muistuttamassa, mitä mikäkin määre oikeasti tekee ja tarkoittaa, kun ne ei aina muistu mieleen taukojen jälkeen.

Grand Theft Auto: The Ballad of Gay Tony
Kuten todettua, GTA on mun kaikkien aikojen lempipelisarja. Yli 10 vuoden odottamisen jälkeen sain vihdoin korjattua sen vääryyden, jonka joku bugi aikanaan esti: läpäisin GTA IV:n toisen DLC:n Huvittavinta tässä oli se, että tämä oli ehkä emopeliäkin parempi. Tässä oli ripaus sitä sekopäisyyttä, joka emopelistä ja ekasta lisäristä puuttui. Samat tekniset ongelmat, kun peli itsessää on sama, mutta jotenkin fiilis oli eri. Kontrastiero päähahmon ja Gay Tonyn välillä oli myös huima. Pidin Luis Lopezista paljon ja hänestä olisi mieluusti kuullut enemmänkin. Tämä peli viimeistään antoi askelmerkit GTA V:lle. Samat tekniset ongelmat kuin aiemmissa, mutta arvosana parempi: 5/5.

Tämä jäi itelle mieleen ainoana hyvänä GTA4:sen osana, peruspeli ja motskarilisäri oli jotenki tympeitä loppuviimein pelata, ehkä paljon johtu just miljööstä, mutta myös vähän siitä että alko ite kyllästyä ko sarjaan tässä vaiheessa, tämä kuitenkin sit pomppasi sieltä muita paremmaksi.

 

[Hanziz]

Disco Elysium (PC)

Oli tämä GoG:ssa muutaman vuoden, monta kertaa yritin aloittaa mutta peli vaikutti alusta asti niin hidastempoiselta että etsin aina muuta pelattavaa. Nyt päätin kuitenkin pelata pelin läpi. Peli on tavallaan sekoitus perinteistä seikkailupeliä vahvoilla RPG-elementeillä. Päähenkilö herää hotellihuoneesta kauheassa kankkusessa ja on menettänyt muistinsa täysin. Noin pääpiirteittäin pelaaja joutuu ratkomaan alueella tapahtuneen murhan, ja tästä peli alkaa. Pelissä voi valita ilmeisesti meneekö nyrkit heiluen vai ratkoen ajatuksen voimalla. Itse pelasin jälkimmäisellä.

Alusta asti peli on tosiaan uuvuttavan hidastempoinen ja suurin osa ajasta keskustellaan asioista. Niissä sivutaan vahvasti politiikkaa, luokkayhteiskuntaa, elämää ja niin edelleen. Keskusteluissa tarvitaan joissain kohdissa ns. kokemuspisteitä, ja lisäksi peli heittää nopalla arpaa lopuista pisteistä onnistuuko jokin asia keskustelussa etenemään. Tuntuu oikeastaan kuin lukisi jotain novellia graafisessa muodossa. Tai raamattua, kun tekstiä on niin paljon ja se on englanniksi, niin sen lukeminen oli sanakikkailuineen työlästä vaikka englantia käytän ihan päivittäin. En myöskään usein keskellä yötä olisi jaksanut miettiä enempää haluanko olla kommari, liberaali vai mitä. Varsinaisia puzzleja pelissä ei ole, enemmänkin valintoja jotka vaikuttavat. Muutamia suomalaiselle hauskoja juttuja oli esim. suomeksi kiroileva lapsi ja kuulemma kauneimmat blondit asuvat Vaasassa.

Pelissä on kuitenkin loistavat hahmot ja lopulta itse päämäärä eli rikoksen ratkaisu tavallaan myös unohtuu taustalle. Suosittelen varauksella äärimmäisen hidastempoisuuden vuoksi.

Tähän tuli final cut versio tässä taannoin missä on full voice acting, mikä ainakin itellä teki pelistä mukavamman pelattavan. Tekstiä nimittäin on paljon.

 

[Rokkijani]

Tähän tuli final cut versio tässä taannoin missä on full voice acting, mikä ainakin itellä teki pelistä mukavamman pelattavan. Tekstiä nimittäin on paljon.

Minä aloitin Discon eilen. Aiemmin olin koneella aloittanut, mutta en tykkää nykyään oikein istua siinä koneen äärellä pelaten niin ostin hyvästä alesta Ps5:lle. Sohvalta jaksaa paremmin lukea runsaat dialogit. On maistunut ja tykkään lukea muutenkin hankaliakin kirjoja.

 

[Heseman]

Indiana Jones and the Fate of Atlantis (PC)

Sunnutai-iltapäivään nopea klassikon läpipeluu. Yksi suosikkiseikkailupeleistäni, jossa Indyllä käynnistyy kilpajuoksu natseja vastaan kadonneelle mantereelle. Muistan puzzlet jo ulkoa, avainkivien asennon tulkinta vaan vähän hankalaa välillä. Juoni on ihan jees (ainakin parempi, mitä leffoissa on tullut alkuperäisten jälkeen vastaan) ja pahiksetkin riittävän mielenkiintoisia. Tällä lailla pelatessa tämä on eräänlaista comfort-pelailua ja käy melkein jo elokuvasta.

 

[xarot]

Cultic (PC)

Retrohengessä tehty räiskintä. Ilmeisesti Blood esikuvana. Ihan kivaa paukuttelua ja päiden possuttelua, mutta suurin osa vihollisista on samoja, mikä on vähän tylsää. Muutama kuumottava kohtakin mahtui mukaan. Mukaansatempaava musiikki. Aseiden auto-reload tuntui puuttuvan mikä teki pelistä välillä töksähtelevää. Toinen mikä töksähteli oli pahasti seilaava ruudunpäivitys ja stutterointi.

Unusual Findings (PC)

Retrohenkinen seikkailupeli, esikuvana kasari ja Stranger Things yms. Aika vähän tekemistä ja helpohkot puzzlet, paitsi yksi liikkumiseen liittyvä puzzle oli kyllä ärsyttävä. Ihan ok oli pelata läpi, mutta muuten huokui silkkaa keskinkertaisuutta.

 

[Refloni]

Alien Breed 1-3 (GOGin ilmaispelejä)

Tylsä tuplatattiräiskintä. On oikeastaan aika vaikuttavaa, miten Dead Space -henkisestä avaruuskauhuammuskelusta on saatu tehtyä näin puuduttava ja kaavamainen. Pelissä juoksennellaan pitkin hajoavaa avaruusalusta käynnistelemässä generaattoreita ja räpläämässä tietokoneita, ampuen samalla kaikki ötökät matkan varrelta. Edestakaisin ramppaamista on paljon ja hirviöitä on varmaan teknisesti rajallinen määrä, mutta vyörytys tuntuu loputtomalta. Suurin osa aseista ja kaikki niiden päivitykset ovat mielikuvituksettomia.

Tahditus on pelille tuntematon käsite. Ase käy kuumana koko ajan ja jossain räjähtää jotain 1-10 sekunnin välein. Alien Breedissä on varmaan eniten räjähdyksiä mitä olen videopelissä nähnyt. Pamaukset ovat kosmeettista taustakohinaa ja yleensä pelaajalle täysin vaarattomia. Ongelma on se, että jokainen posaus sumentaa kuvan ja vatkaa kameraa ärsyttävästi. Välillä joutuu tähtäämään vihollisia pelkän minikartan varassa.

Sarja paranee edetessään ainakin jonkun verran. Toisessa ja kolmannessa pelissä ympäristöt muuttuvat hitusen kiinnostavammiksi ja mukaan lyödään set piece -toimintaosuuksia. Jopa saattotehtävä oli tervetullutta vaihtelua monotoniseen perusräimeeseen. Tarina on kuraa, mutta välinäytökset ovat hienoja 50-luvun tyylisiä sarjakuvia. En sanoisi Alien Breediä varsinaisesti huonoksi peliksi, se on enemmänkin kuolettavan keskinkertainen.

Bugeja ei ole mainittavasti. Pari kertaa jäin maastoon jumiin ja pelissä on muutama outo kohta, joiden aikana mitään ei räjähdä ainakaan puoleen minuuttiin. Joku skriptausongelma varmaan.

Entropy Centre

On laiskaa sanoa ensimmäisen persoonan pulmapelejä Portal-klooneiksi, mutta Entropy Centre imitoi Portal 2:ta todella vahvasti niin visuaalien kuin dialogin suhteen. Rähjäinen tutkimuskeskus, temppupyssy, suulas aisapari ja pulmakammioiden visuaalinen ilme eivät peittele esikuviaan. Ei peli yhtä hyvä ole kuin Portal 2, mutta mikäpä nyt olisi.

Peli on aivan liian helppo ja puzzlet toistavat itseään liikaa. Portaalien avaamisen sijaan käsissä oleva erikoisase pystyy kelaamaan aikaa takaisinpäin, joten sillä voi vaikkapa palauttaa huoneen halki kannetun laatikon samaa tietä sen lähtöpaikalle tai korjata sortuvan sillan ennenkuin palaset ovat edes osuneet maahan. Kuulostaa hyvältä, mutta suurimmassa osassa tapauksista pitää vain aktivoida pulmaelementit tietyssä järjestyksessä ja kelata ne sitten takaisin samalla kun saapastelee ovelle. Jos haluat vaivata päätäsi pirullisilla älypähkinöillä, Entropy Centre on pelkkää ajanhukkaa. Vain ihan lopussa joutui vähän hieromaan harmaita nystyröitään.

Tarina pääsee lähemmäs Portal-pelejä kuin useimmat yrittäjät. Suuri osa vitseistä on hauskoja ja juoni on sopivan reikäpäinen. Ikävä kyllä loppu on paha pettymys ja saa tarinan tuntumaan keskeneräiseltä.

Lopputekstien perusteella Entropy Centre on käytännössä yhden miehen projekti. En olisi kyllä pelin ulkonäöstä ja pituudesta uskonut.

 

[perato]

Alien Breed 1-3 (GOGin ilmaispelejä)

Tylsä tuplatattiräiskintä.

Bugeja ei ole mainittavasti. Pari kertaa jäin maastoon jumiin ja pelissä on muutama outo kohta, joiden aikana mitään ei räjähdä ainakaan puoleen minuuttiin. Joku skriptausongelma varmaan.

Nämä jostain tuli itelleä aikanaan pelattua (2011), jonku bundlen mukana. Tai siis pääsin kakkososaan joka loppui pelintappavaan bugiin, josta olis pitänyt alottaa alusta. Alien Swarm ja Shadowgrounds tuli myös tuolloin pelattua ja kyllä tää oli näistä heikointa tavaraa. Jostain syystä enää kirjastossa juurikin tuo kakkonen joka ei toiminut.

 

[Archon]

Alien Breed 2 / Team 17:


"Welcome to Index 4000"
"Player one requires 1st aid"

 

[Refloni]

Alien Breed 2 / Team 17:


"Welcome to Index 4000"
"Player one requires 1st aid"

Tarkoitin siis Alien Breediä, enkä Alien Breediä. Nää mun pelaamat on 2010-luvun kamaa, jotain remakeja varmaan. Sarja oli minulle ennestään tuntematon.

 

[LovelyWhore]

Sivuhuomiona ihmetyttää edelleen; Sain jouluna 2002 lahjaksi Commandos 2 pelin ja sen ohjekirja(ei mikää ohut lirpake) oli kokonaan suomeksi. Pelifirma itessäänhä oli Espanjalainen ja peli nyt muutenkaa varmaa mikää myyntihitti ollut, että edelleen kummeksun tuota, varsinkaan kun en koskaan, nähnyt vastaavaa sitä ennen enkä sen jälkeen. Ainoastaan EA:n urheilupeleissä oli kattavat suomenkieliset ohjekirjat.

Olen joskus sivuduunina kääntänyt pelejä ja ohjekirjoja. Tuota en tunnusta tehneeni

Otsikon aiheeseen... far cry 6. Tuli ostettua tämä toissa talvena koska koronarajoitukset ja kaipaus kesään. 19% suoritettuna eikä tämä kyllä tunnu nappaavan yhtään. Onneksi huonokaan pelaaja ei kuole koko ajan vaikka jotain hyökkäävää koiraa joutuukin etsimään pyörimällä hullunaan ja säntäilemällä miten sattuu. Vika voi olla omassa asenteessa eikä pelissä. Ei vaan kiinnosta ja hahmotkin tuntuu tylsiltä.

 

[shams]

Xenonauts (Steam, 2014)

Tämä tuli ostettua jo vuosia sitten, mutta en jostain syystä juuri pelannut koskaan. Nyt kun huomasin että tälle on tulossa jatko-osa pian niin päätin pistää tulille. Kyseessä on siis käytännössä remake alkuperäisestä X-COMista (eli UFO Defensestä), hieman paremmilla (mutta sarjakuvamaisemmilla) grafiikoilla. Lähempänä siis vanhaa kuin uutta X-COMia, esim. liikkumisessa ja ampumisessa käytetään time unitteja alkuperäisen tapaan. Tuttua tavaraa siis, ei tarjoa juurikaan yllätyksiä mutta hyvin maistuu kuitenkin. Ja vaikeustaso on myös alkuperäisen X-COMin tasolla, eli liikutaan aina mukavuuden ja epäuskoisen vitutuksen välimaastossa. Ainoana huonona puolena ehkä UI-skaalauksen puute, 4k näytöllä ja resolla pelatessa jotkut käyttöliittymän osat/tekstit on niin perkeleen pieniä.

 

[Heseman]

Warhammer 40,000: Space Marine (PC)

Pieni pyrähdys sotaisan Warhammerin maailmaan. Se ei ole mulle tuttu Dawn of War -kaksikkoa lukuun ottamatta sekä vähän wikiä ja pari videota 'tubesta. DoW ovat strategiaa, tämä taasen on olan yli kuvattua räiskintämätkintää. Juonena ultramariinien kapteeni Titus ryhmineen lähtee puolustamaan tehdasplaneettaa örkkien hyökkäykseltä. Planeetalla häärää myös inkvisiittori, miksiköhän... Tarina ei Oscareita voita, mutta sopii maailmaan hyvin. Jos termit ei sano mitään niin tässä pieni crash course 40k:n maailmaan jos sattuu jotakuta kiinnostamaan.

Spoileri: 40k-ryhmittymät lyhyesti selitettynä

Peli on siis räiskintää ja alussa vastassa on örkkejä. Ja niitähän riittää melkein kyllästymiseen asti. Örkkejä, örkkejä, laumoittain örkkejä, omasi tuu surmaamaan... Loppupuolella tulee vähän vaihtelua, mutta sanoisin, että rytmitys ei ole tämän pelin parhaita puolia. Miljöökin on supertylsää harmaata silmän kantamattomiin, tosin se loren puolesta menköön kun tuskin tehdasmaailmat mitään paratiiseja olisivatkaan. Aseita voi kantaa kerralla vain muutaman ja ammuksia täydennetään sieltä täältä löytyvistä ammuslaatikoista. Joko niitä oli vähän liian harvassa tai sitten en vaihdellut tarpeeksi aseita, mutta tuntui suosikkiaseestani eli bolterista olevan aina kudit vähissä. Terveyspakkauksia ei ole, sen sijaan jos vihollista saa horjutettua voi sen teloittaa, mikä palauttaa terveyttä. Siinä on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä Keisari ei ultramariinia suojele tämän teloittaessa örkkiä keskellä ihmiskunnan vihollisia. Checkpointtejakin oli mielestäni pikkaisen liian harvassa, joskaan ylimaallista vitutusta ei niistä aiheutunut edes lopputaistelussa, joka aiemmin jäi vitutuksen vuoksi mieleen. Pelasin tämän siis joskus vuosia sitten läpi, nyt ajattelin vetää uusiksi kun kakkonen on tulossa.

Kaikesta huolimatta noin 7 h jälkeen peli on läpi ja mieli kuitenkin kääntynyt positiivisen puolelle, eli on siinä jotain tehty oikein. Kakkososaa pidän silmällä, toivottavasti siinä korjaavat ykkösen ongelmia.

 

[CaseAce]

Otsikon aiheeseen... far cry 6. Tuli ostettua tämä toissa talvena koska koronarajoitukset ja kaipaus kesään. 19% suoritettuna eikä tämä kyllä tunnu nappaavan yhtään. Onneksi huonokaan pelaaja ei kuole koko ajan vaikka jotain hyökkäävää koiraa joutuukin etsimään pyörimällä hullunaan ja säntäilemällä miten sattuu. Vika voi olla omassa asenteessa eikä pelissä. Ei vaan kiinnosta ja hahmotkin tuntuu tylsiltä.

Tämä. Tässähän oli korona-aikaa kaksikin ilmaista pidennettyä viikonloppua ko. pelistä. Eikä oikein ilmaiseksikaan maistunut. Far Cry sarja on muuten kyllä koluttu ihan alusta alkaen FC5/New Dawn asti ja siihen asti se kyllä maistui hyvinkin. Kuutosesta pelasin näinä viikonloppuina myös Stranger Things tehtävän, ja se nyt jotenkin meni, mutta ainoastaan siksi että Stranger Things, muuten sekin oli aika tyhjänpäiväistä zombiemättöä. Se on hämmentävää kun kuitenkin isolla rahalla tehty AAA peli, eikä edes ilmaiseksi maistu. Mutta AC Valhallassa oli oikeastaan sama homma. Sarjan aikaisempiin peleihin verrattuna Eivorin seikkailut ei maistunut millään, ei edes ilmaiseksi.

 

[masax]

Marvel Midnight Suns (PC)

Näytönohjaimen mukana tullut bundle, jonka nyt sitten viimein laitoin vähän enemmän tulille. Hieman ristiriitaiset tuntemukset aiheuttaa. Kumma sekasikiö peliksi, ei oikein tiedä onko nyt roolipeli vai taistelupeli vai mitä. Taistelupuoli on kunnossa, vuoropohjainen kortteihin perustuva taktinen taistelu. Jossain sanottu että kuin xcom, mutta se nyt ei kyllä pidä alkuunkaan paikkansa. Paljon muuta yhteistä ei ole kuin vuoropohjaisuus. Tässä ukot on avoimella pelilaudalla, eivätkä liiku juuri mihinkään ja aina osuu ja tulee osumaa. Kortteihin perustuvana että on peliliikkeet, jotka arvotaan pakasta käteen ja niistä pelataan, toimii kuitenkin erinomaisesti.

Siinä sitten pelin varsinaiset huippukohdat, muu onkin vähän meh. Taistelun ulkopuolinen osuus niin uskomattoman naivia kaverisimulaattoria, että pistää miettimään kenelle peli on oikeasti tarkoitettu. Ehkä joku kahdensanvuotias voi kokea mielenkiintoisena kerätä kaveripisteitä sarjakuvasankareilta tyhjänpäiväisillä keskusteluilla ja antamalla lahjoja, mutta mutta noin niinkun muuten. Muu ympäristön tutkiminen muutama helppo mysteeri, jotka eivät paljon rasittavuudellaan vaivaa. Mukavaa vaihtelua peliin kyllä, ettei mene ihan pelkäksi rutiiniksi ensin käydä laittamassa tutkimukset, sitten päivittämässä hahmojenkehitystä, lähettämässä yksi ukko oppiin hakemaan korttia, taistelutehtävä, joiden jälkeen kaveripistehengaukset ja lopuksi nukkumaan, mikä on pelin runko.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan kiva peli. Missään nimessä ei täyden hinnan arvoinen, mutta jos halvalla jostain alennuskorista löytää, niin voi suositella. Kaverisimulaattori on järkyttävää kuraa, mutta erinomainen taistelupuoli paikkaa hyvin.

Editti vielä jälkeenpäin kun peli on kokonaan läpi. Peli on todella pitkä. Helposti saa 60 tuntia kulumaan ja ylikin jos tekee paljon sivutaistelutehtäviä, joita näin jälkeenpäin ajateltuna ei määräänsä enempää kannata, vaikka niitä voi tehdä vaikka loputtomiin. Alkavat loppua kohti toistamaan pahasti itseänsä. Tarina ok, vähän kliseinen eikä suuria tunteita herätä, peruskauraa sen suhteen. Loppu taas tarinaa spoilaamatta tyyliä kuin far cry 5:sta, että kirjan kannet kiinni ja se oli siinä. Että sellaista.

 

[LovelyWhore]

Kuutosesta pelasin näinä viikonloppuina myös Stranger Things tehtävän, ja se nyt jotenkin meni, mutta ainoastaan siksi että Stranger Things, muuten sekin oli aika tyhjänpäiväistä zombiemättöä.

Ihan sattumalta muuten pelasin just tuon Stranger Things tehtävän ennen kuin kirjoitin ylläolevan avautumisen se oli tavallaan se viimeinen niitti tai ärsyke miksi yleensä kirjoitin tänne koko pelikokemuksesta. Sen verran vähän peliminuutteja takana, että väkisin tuli fiilis, että jos jo tässä vaiheessa peliä tulee selvästi irrallaan olevaa zombiemättöä, niin mitähän fantasiaa seuraavasta bunkkerista löytyy.

Far cryn yksi mauste on ollut enemmän tai vähemmän kivat yllätykselliset tehtävät, mutta tämä zombiejuttu ei nyt oikein toiminut. Mikä sen jättimäisen hämähäkinkin tarkoitus oli siellä taustalla? En nyt laita spoilereihin, mutta esim far cry 3:n hamppupellon polttaminen ja skrillex-marley-musiikkeineen oli jotain sellaista, mitä ehkä tämänkin pelin kohdalla vähän toivoisi. Zombiet + taustalta huuteleva venäläisnainen jätti kyllä kylmäksi. Tai jos siinä oli joku insidevitsi, niin meni hermikseni ohi Ehkä tämä pääsee vielä yllättämään. Kyllä mulla on tarkoitus ainakin siihen "pääkaupunkiin" asti pelata, kun sitä on jossain arvosteluissa tuotu esiin.

...vielä se sanottava, että tätä kun on aina parin-kolmen kuukauden välein tehnyt taas mieli kokeilla, niin joka ikinen kerta saa ladata jonkun kymmenen gigan päivityksen ennen ohjaimeen tarttumista. Enkä tarkoita että päivityksissä olisi mitään moitittavaa, mutta koon puolesta tuntuu, että taustalle ladataan jotain lisämaksullista dlc-höpöä kaiken varalle.

 

[ErrorFile]

Cultic (PC)

Retrohengessä tehty räiskintä. Ilmeisesti Blood esikuvana. Ihan kivaa paukuttelua ja päiden possuttelua, mutta suurin osa vihollisista on samoja, mikä on vähän tylsää. Muutama kuumottava kohtakin mahtui mukaan. Mukaansatempaava musiikki. Aseiden auto-reload tuntui puuttuvan mikä teki pelistä välillä töksähtelevää. Toinen mikä töksähteli oli pahasti seilaava ruudunpäivitys ja stutterointi.

Tälle en malta odottaa jatkoa. En yleensä kiinnostu räiskintäpeleistä juuri yhtään, mutta tämän graafinen tyyli ja teema veivät arvosteluvideoita nähtyäni mukanaan. Ja demo vahvisti epäilykset kiinnostavasta pelistä. Erinomainen musiikki.

FPS pyöri kokoajan korkealla ja eikä omalla kohdallani ollutkaan teknisiä ongelmia, pl. yhden uudemman päivityksen mukana tullut 3440x1440-resoluutiolla näkynyt oranssin/punaisen värinen viiva. Pelinkehittäjä korjasi sen todella nopeasti siitä, kun lähetin kuvankaappauksia ja pyytämänsä tiedoston vianselvitystä varten - korjaava päivitys tuli noin tunnissa jakeluun.

En erityisemmin välittänyt tankkikentästä, mutta muutoin peli maistui erittäin hyvin. Toivottavasti tulee jatkoa jo tämän vuoden aikana.

4.5/5

 

[hsalonen]

Aliens: Fireteam Elite (PC)

Harvoin on tarjolla tällaista herkkua. Aliens-elokuvaan (joka on parhaita elokuvia ikinä!) pohjautuva co-op space shooteri. Kaikki puitteet oli kunnossa. Tämän piti olla täydellinen peli kavereiden kanssa pelaamiseen. Lyhyt kesto oli vain bonusta.

Grafiikat on kauniita ja toimii jopa kaverini koneessa (i7-3770, GTX 1060 6GB). Kiintoisana yksityiskohtana, yksi Challenge Card veti jollain 360p-resoluutiolla, niin sitten pelattiin pikselöitynyt leveli RTX 3080:lla. Oli totaalista tuhlausta tuolle kortille. Ympäristöt on kauniita ja ehkä vähän turhan steriilejä. Limaa ei näy ja happo ei polta mitään ympäristöön. Kartoissa, joita siis kampanjassa oli 12, oli toistoa ja samat rappuset ainakin pari kertaa.

Pelissä on hahmoluokkia ja ainakin Doc (healeri) oli täysin turha. Lanceri smart gunilla jauhoi meidän tiimissä alienit, kun itse pelasin Technician, joka sai sentry-guneja. Internetin mukaan Doc ei siitä parane. Lisäksi koetimme Gunneria, joka oli "ihan jees".

Moninpeli kaatui pari kertaa kavereilla, nolla kertaa minulla.

Pelissä vaan ammutaan alieneita ja niitä tulee välillä aalloissa ja mukana on superalieneita ja kuningarta ei kuitenkaan pääse tappamaan. Se on suurin valituksen aiheeni: kuningatarta varten pitää ostaa lisäri, jossa on kolme (3) tehtävää. Se maksaa 15€. Humblesta sai kupongin, jolla saa hinnan 9€, mutta se on neljäsosapelin pituisesta lisäosasta vähän rahastusta.

Pelikin kun on keskinkertainen tusinaräiskintä, joka on vähän kuin World War Z , mutta Aliens-ympäristössä. Juonesta ei jäänyt mieleen mitään ja hahmot olivat aika tylsiä. Niitä kyllä olisi voinut customoida enemmän - rahalla (osta nämä DLC:t).

2.5/5 ja jos Humble Bundlen mukana tulee, kannattaa pelata kavereiden kanssa.

Sitten loppu on hirveän antiklimaattinen. "Tässäkö tämä nyt oli?" oli pelin läpäistyä fiilikset.

 

[Diodi]

Dredge

Uusi hypepeli Steamissa. Jonkin verran grindausta, jos on perfektionistiropettaja mutta hintaansa nähden mielenkiintoinen ja uniikki kauhukalastuspeli. Ehkä odottaisin silti tämän suhteen aleja, alle 20€ tämä on hintansa väärti, suosittelen.

 

[xarot]

Dreams in the Witch House (PC)

Suomalaisten tekemä indie survival horror -seikkailupeli. Perustuu ilmeisesti H.P. Lovecraftin kirjaan, jota en ole lukenut.

Päähenkilö Walter aloittaa opinnot yliopistossa ja muuttaa omaan kämppään kaupunkiin. Jotain on pahasti pielessä ja yöt eivät suju mukavasti. Yöt ovat piinaavia ja mielenterveys on koetuksella.

Peli muistuttaa perinteistä p&c:tä, mutta on kuitenkin ehkä enemmän survival-peli, koska pelissä pitää huolehtia terveydestä, levosta, mielenterveydestä, ruuasta ja rahaa on käytettävissä rajallisesti. Tunnit kuluvat kuin siivillä, eikä päivässä ehdi montaa asiaa tehdä. Pelissä voi myös tulla kipeäksi jos pääsee vilustumaan ja se taitaakin olla helpoin tie kuolla lopullisesti. Onneksi kaupasta voi ostaa pitkät kalsarit ja sadetakin. Pitäisi myös ehtiä opiskella ja käydä kokeissa sekä kirjoittamaan omia tekstejä. Alun jälkeen askareet alkavat jotakuinkin rullaamaan ja peliin pääsee hyvin mukaan, mutta jossain välissä lähestyy vääjäämättä eräs tärkeä päivämäärä jota ennen pitäisi ehtiä tehdä vino pino asioita.

Pelissä aletaankin selvittämään kulttien kiemuroita ja enempää spoilaamatta koulussa käyminen alkoi omassa pelissäni jäädä vähäisemmäksi ja kulttien tutkiminen päätyöksi. Peli alkaa toistaa itseään aika rajusti ja esimerkiksi kattolamppu paloi huoneestani ainakin 20 kertaa pelin aikana, joka estää opiskelun pimeällä. Parissa kohtaa kävin katsomassa vinkkiä koska pelissä on kohtia joihin pääsee järkevästi vain rajoitetun määrän enkä halunnut tuhlata pelikertaani tekemällä jotain väärin ja pilaamalla pelin. Yleensä en P&C peleissä katso läppäreitä ikinä mutta nyt tein poikkeuksen (vaikkei tähän läpipeluuohjeita löydykään muuta kuin Steamin keskustelut). 17 tuntia meni läpäisyyn joista monta tuntia peli oli varmaan auki taustalla ja sain parhaan mahdollisen lopun, kuitenkin helpohko peli kun sääti survival-jutut easylle.

En meinannut malttaa lopettaa peliä vaikka peli alkaa toistamaan itseään rajusti ja päivät kuluvat melkein aina samalla tavalla, juoni pitää tiukasti otteessaan. Eipä ole hetkeen tullut taas peliä vastaan mitä pelaisi tämmöisellä innolla, vaikka peli on hyvinkin yksinkertainen ja esimerkiksi vierailtavia paikkoja on vain yhden käden sormilla laskettava määrä. Ilman survival-elementtejä peli olisi varmaan jäänyt aika köyhäksi. 10/10.

 

[Nathorr]

Sunset Overdrive (PC)
Peli joka näyttää, tuntuu ja kuulostaa coolilta. Paha korporaatio on julkaisuut uuden energiajuoman, joka muuttaa sitä juovat ihmiset zombieiksi. Lirkutellua Tony Hawk -pelisarjan suuntaan ja askelmerkit saman pelistudion Spider-maneille. Peli on täynnä populäärikulttuuriviittauksia, neljännän seinän rikkomista, huumoria ja tapettavia olioita. Tähän päälle sulavat kontrollit ja värikäs grafiikka, niin show on valmis. Taistelumekaniikat alkavat toistaa itseään, mutta se ei ole niin suuri ongelma kuin voisi kuvitella, kiitos sulavien kontrollien. Mukava 15 tunnin välipeli vakavampien välissä. Unohdettu mättö, jota on helppo suositella. DLC:t tuo lisää aseita ja vihollisia, mutta tarinan puolesta yhtä tyhjää kuin emopelikin.

Netissä paljon puhuttanut korruptoituneiden talletusten ongelma ratkesi netin ohjeilla: Steamin pilvitallennus pois, pilvitallennustiedoston tyhjennys ja muuttaminen vain luku -tilaan. Tämä on muuten ainoa tämmönen isompi peli, jota en ole saanut ultrawide-resolla toimimaan tyydyttävästi. Pienten teknisten murheiden vuoksi 4/5.

 

[Raxama]

Call of Cthulhu Dark Corners of the Earth (PC)

Monelle varmasti nimenä suht tuttu juttu, ehkä joskus pelistäkin nähnyt jotain tai jopa pelannut, mut aika vähän tästä tunnutaan yleisesti puhuvan. Kyseessä siis vuoden 2005 kauhupeli jolla tuntui ongelmana olevan se, että jokanen asia minkä se teki oikein, teki se myös jotain väärin. Peli itessään kävi läpi tohon aikaan todella pitkän 6v kehitysajan, jonka aikana tiputettiin ominaisuuksia ja vaihdettiin julkasijaa ja ties mitä kaikkea, jotka sit varmaan lopputuloksessakin näkyy jollain tasoa.

Pelimekaniikoista voinee sanoa sen verran et aika moni kauhupeli tän jälkeen on ottanu sivun jos toisenkin tästä kirjasta. Pelissä ei itessään ole minkäänlaista HUDia, vaan panokset ja terveystilanne tarkistellaan manuaalisesti. Aseellakin tähtääminen on aikalailla just niin köykästä mitä odottais tälläseltä yksityisetsivällä olevankin, asia mikä tuntuu monelta peliltä unohtuvan kun se toimistotyössään viihtyvä päähahmo yhtäkkiä onkin kovempi käsittelemään asetta kun koko elämänsä armeijan leivissä uraa tehnyt jannu. Mielenterveyskin ymmärrettävistä syistä pelin aikana saattaa rakoilla tietyissä tilanteissa tai tiettyjä asioita nähdessään, mikä sit aiheuttaa kaikennäkösiä audiovisuaalisia jippoja, kuten näkökentän sumenemista ja äänien kuulemista päässä. Jos tilanteen päästää liian pahaks niin kannattaa pyssy laittaa piiloon ennenkun piippu on omassa suussa. Toki ei tää eka peli ollut joka käytti samanlaisia mekaniikkoja, mieleen tulee ainakin Eternal Darkness vuodelta 2002 joka vähän samanlaisia temppuja teki, mut suosituks nää jutut tuli sitten vasta myöhemmin, vaikka ei kyllä edes vielä tämänkään pelin seurauksena, vaan syypäätä kaikennäkösiin "hähä et voi puolustautua mitenkään ja mielenterveytes valuu viemäristä alas"-peleihin voinee ettiä jonkun ruotsalaisstudion 2010 julkaisemasta kauhupelistä joka tais muutaman pikkutekijän youtubeurankin laukasta nousukiitoon. Onneks toi trendi on jo pitkälti kuollu.

Mut niin, ite peliin. Peli alkaa kokolailla aika hämmentävällä prologilla, jonka jälkeen päähahmo Jack Walters lähtee muutamaks vuodeks hermolomalle Arkhamiin. Tosta 6v eteenpäin ja ollaankin yksityisetsiviä ja täysin toivuttu hermolomasta, ja saadaan hommaks lähteä ettimään jotakin äijää joka on mystisesti kadonnut Innsmouthissa. Hädintuskin kerkeet bussilla paikalle kun tajuat et joku on tässä mestassa pahasti vituillaan kun keskivartalolihavuudesta ja pienistä jaloista kärsivät lievästi kalannäköset ukkelit käskee sua painumaan kotiinsa ja selkeesti piilottelevat jotain. Tää on se kohta missä tää peli on itessään vahvimmillaan, tässä kohtaa ei oo vielä mitään combattia vaan pelattavuus on pitkälti käppäilyä ja kevyttä puzzlejen ratkontaa, mut tän sektion pääpointtina on kuitenkin se tunnelma mikä välittyy. Innsmouth on just sellanen minkä sen kuvittelis olevan, ja pelaajalle tosiaankin tulee ei tervettullut olo kun kaduilla käppäilee menemään kaikessa rauhassa ja koittaa paikallisilta kysyä jotain. Vastauksena usein on et asiat menee täällä tietyllä tavalla ja ulkopuoliset voi pysyä poissa, ja se tosiaankin välittyy vaikkei näille kaiffareille edes juttelis. Tiiät olevas suhtkoht turvassa sen suhteen et tuskin kaduilla mitään tapahtuu, mut tiiät myös sen verran ekoilta metreiltä et joku on pahasti pielessä ja kohta tapahtuu jotain, et vaan tiedä mitä, milloin ja missä.

Hommaan alkaa tulemaan järkeä ja selityksiä pitkin matkaa, mut homma tyssää sit siihen kun tulee yö ja pitäs nukkumaan päästä, ja sen sijaan et heräisit aamulla auringonpaistoon hotellista niin heräät siihen et kyläläiset tulee kirveen kanssa ovesta läpi. Tästä kohtaa alkaa tän pelin syöksykierre, itessään tää hotellista pakeneminen ja kyläläisiltä piilottelu on vielä ihan fine ja sopii ihan hyvin vielä tähän Innsmouthin kliimaksiks, mut oikeastaan heti kun saat aseita käteen niin viimeistään siinä vaiheessa kaikki tunnelma sit häviää ja tästä tuleekin aikalailla täysin normaali kauhusävytteinen pumpum-peli. Tai no ei nyt ihan, enemmän survival horroria tää on resurssipulan vuoks mut kuitenkin iso osa tunnelmasta ja avuttomuuden tunteesta häviää samalla sekunilla. Peli ei oikeastaan missään vaiheessa tosta toivu vaan aikalailla kokonaan loppuun asti oli samaa fiilistä et parhaat palat nähtiin jo ja melkeen olis voinut vaan lopettaa siihen kun sieltä Innsmouthista paettiin ja kattoa vaikka wikipediasta pelin lopun.

Tai siis oikeastaan se tuntuu siltä et pelais kahta eri peliä suorastaan? Oikeastaan mitään ei tältä loppuosalta jäänyt sit kovin hyvin mieleen ja pelistä tosiaan tuli vähän liian toimintapainotteinen sit kuitenkin, vaikka monessa kohtaa kannustettiinkin hiippailemaan räiskimisen sijasta. Jokatapauksessa toi alku pelastaa aika paljon ja oon aika varovaisesti odottanut et joku peli pystyis samanlaiseen suoritukseen tunnelmansa perusteella. Vuoden 2018 Call of Cthulhu ja parisen vuoden takainen The Sinking City ei kumpikaan edes päässyt lähelle homman suhteen, vaikka saman lähdemateriaalin kimpussa häärittiin, mut ei sitä kyllä varsinaisesti taidettu yrittääkään, tää peli kuitenkin sattu aika runsaasti tohon immersiivisyyteen panostamaan.

Pelille oli kans suunnitteilla muutama jatko-osakin joita kehitettiin ihan samanaikaisesti, mut tällehän kävi niin et vaikka arvostelut olikin ihan hyviä niin myyntilukuja tää ei kerännyt käytännössä yhtään. Studio sai sit kirveestä ja jatko-osat jäi tulematta, sinänsä sääli koska vaikka en tästä jälkipuoliskosta pidäkkään niin olisin mä ne ihan mielellään edes kokeillut läpi, ja monen pelimekaanisen idean kanssa tää oli kuitenkin ihan ensimmäisten joukossa toteuttamassa kaikennäköstä siistiä jota sit edelleen tälleen yli 15v jälkeenkin näkee käytettävän. Pelin saa vitosella GOGista jos kiinnostaa kokeilla, nään että toi alun Innsmouth on jo sen arvonen, mut ihan hirveesti sitä pidemmälle en välttämättä kannustais pelaamaan toisaalta sit myöskään.

 

[Jumi]

.

 

[Refloni]

Sniper: Ghost Warrior

Kiikarikivääri on tuliaseista epäreiluin. Osoita ongelmaa, paina nappia, ja ongelma poistuu ilman että omaa nahkaa tarvitsee viedä lähellekään vaaran paikkaa. Sniper: Ghost Warriorin nimestä voisi päätellä, että se olisi Hitmania tai Metal Gear Solideja imitoiva hiippailupeli, jossa räiskinnästä rangaistaan. Mutta ei, inspiraatio onkin otettu Call of Dutysta.

Cool guys don't look at explosions...

Tarina on ällöamerikkalainen sotaseikkailu eikä pelaajan luovuus oikein pääse kukkimaan putkijuoksussa, jossa tehdään tasan sitä mitä kaveri käskee. Grafiikat taas ovat harmaanruskeaa mössöä, johon 10-luvun sotapelit olivat iki-ihastuneita.

Kiikarikiväärin "pitäisi" olla erikoistyökalu, joka kaivetaan esiin vain kun aiotaan suorittaa huolella suunniteltu salamurha satojen metrien päästä. Ei Ghost Warriorin mielestä. Snipa on peruspyssy, johon jaetaan enemmän ammuksia kuin kaikkiin muihin reikärautoihin yhteensä ja jota kannattaa käyttää jokaisen vastaantulijan teurastamiseen. Tuntuu väärältä, mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö olisi ollut ainakin vähän hauskaa.

Sniper: Ghost Warrior 2

Mitä hemmettiä, tämähän olikin hyvä peli?! Kakkososa on ihan reilusti edeltäjäänsä hauskempi, hiotumpi ja napakampi paketti. Tyhmennetyksikin sitä voisi haukkua, mutta tämmöisessä rymistelyssä se ei ole iso miinus. Peli on myös hoksannut, että maailmassa on muitakin värejä kuin vaaleanvihreä ja mudanruskea, ja maisemat ovat kauniita.

Luultavasti annan pelille enemmän krediittiä kuin se ansaitsee. Johtuu ykköspelin asettamista matalista odotuksista ja siitä, että hiippailukohdat onnistuivat herättämään minussa Splinter Cell -nostalgiaa.

Lämpimiä muistoja Georgiasta vuonna 2004.

Tarinassa on tällä kertaa vähän yritystä. Ei sitä hyväksi voi kehua, mutta ainakin dialogi on viihdyttävällä tavalla huonoa.

Sniper: Ghost Warrior 3

Slaavilainen Far Cry.

No, ehkä tämä vähän mielekkäämpi oli kuin Ubin pelit. Tarina on yhtä kehno kuin sarjan aiemmissa osissa ja "tunteellinen" loppukohtaus onnistui kirvoittamaan minulta vain räkäiset naurut.

Myös tämä tehtäväkuvaus on aika hulvaton.

Sniper: Ghost Warrior: Contracts

Rölliretki Siperiaan, jossa venäläiset puhuvat englantia amerikkalaisella korostuksella ja käyttävät amerikkalaisia sotilastermejä. Kentät ovat toisistaan irrallisia hiekkalaatikkoja, joissa tehtävät voi tehdä haluamassaan järjestyksessä ja mukana on kasa lisähaasteita uudelleenpelattavuuden vuoksi. Itseäni ei huvittanut palata grindaamaan "tapa 10 vihollista kaasukranaatilla" tason puuhia, varsinkin kun ne usein sulkevat toisensa pois tai ovat muuten koko kentän mittaisia projekteja. Peli ei ole mikään Hitman, vaikka haluaisi kyllä olla. Tarina on viisaasti heitetty kokonaan roskapönttöön.

Kaikki varusteet ovat tarpeettomia. Mukaan voi ottaa kranaatteja, miinoja, heittoveitsiä, hälyttimiä ja kasapanoksia, jotka jäivät minulta yleensä kokonaan käyttämättä. Kiikarikiväärillä ja vaimennetulla pistoolilla pääsee kaikesta läpi. Jopa edellisessä pelissä välttämätön lennokki on ihan turha pörisijä.

Eräässä kentässä on vaikea alku, jossa pitää temppuilla itsensä tarkkaan vartioidun tarkastuspisteen ohi. Vihollisilla riittää tulivoimaa ja minä yritin vielä tehdä haastetta, jossa koko kentässä ei käytetä muita aseita kuin puukkoa. Hakkasin päätäni seinään jonkin aikaa, ennenkuin keksin ratkaisun... joka oli, kaikessa typeryydessään, fast travel. Sen kuin avaa kartan ja teleporttaa minne haluaa. Kaikki pikamatkapisteet on auki alusta asti.

Checkpointin lataaminen ei palauta maailmaa ihan siihen kuntoon kuin missä se oli. Jos käy mäihä, ennen latausta tapetut viholliset ovat kadonneet jälkiä jättämättä tai hälytys on voinut laantua itsestään. Huonolla tuurilla taas tappokohde teleporttaa kartan toiselle puolelle tai sivutehtävä rikkoutuu läpäisykelvottomaksi.

Pikamatkustus ja checkpointit haisevat vähän siltä, että ne on lisätty pelaajien pyynnöstä jälkikäteen eikä niitä ole testattu kunnolla.

 

[Nathorr]

Undertale
Mjoo. Tätäkin peliä olen pantannut jostain vuodesta 2016 asti ja olishan sen voinut pelata aiemminkin. Menee vähän samaan laariin kuin aiemmin haukkumani Night in the Woods. Pelasin pelin tappamatta ketään ja saavutin ns. true pacifist -lopun. Ymmärrän pelin hienouden, mutta en jotenkin jaksa lähteä mukaan monien hypeen ja jopa sekoamiseen näiden tavallaan taiteellisten indie-pelien kanssa. Hauskoja hahmoja, yllättäviä juttuja, upeat musat ja ihan kiva tarina, mutta toisaalta myös vähän kiusallista, muka-hauskaa ja, kun en parempaa sanaa tähän keksi, "tekotaiteellista paskaa". Steamin top-10 tarinapelejä, älkää nyt jaksako. Toistan itseäni, että pitää jättää nää jatkossa ostamatta, kun en selvästi ole kohderyhmää. 2/5.

 

[Refloni]

AI: The Somnium Files - Nirvana Initiative

Siististi leikattu ihmisruumiin puolikas ilmestyy tyhjästä keskelle TV-visailuohjelmaa. Saman kalmon toinen puolikas putkahtaa futisstadionille tasan kuusi vuotta myöhemmin. Kumpikin puoli on täydellisessä kunnossa ja kuollut vain muutamaa tuntia aikaisemmin. Onko kyseessä epäonninen aikamatkaaja, jotain vielä kummallisempaa, vai onko ilmiöllä aivan arkinen selitys? Tokion poliisin aivo-osaston psykonautit lähtevät selvittämään tapausta.

En ollut tajunnutkaan, miten paljon olin kaivannut ensimmäisen Somnium Filesin hahmoja ja tyhmää huumoria. Heti ensimmäinen kohtaus oli kuin kotiin olisi palannut. Toisaalta myös hotspottien haravointi on yhtä tympeää hommaa kuin ennenkin, kun suurimmasta osasta ei paljastu mitään mielenkiintoista, ja myös Nirvanaan on ängetty kauhean näköisiä QTE-tappeluita. Rämpytykset ovat sentään helppoja vaikeimmallakin tasolla.

Kirjoittaja, korkealentoisista mysteereistaan ja älyttömistä juonenkäänteistään tunnettu Kotaro Uchikoshi, tuntuu menettäneen parhaan teränsä. Osa arvoituksista on liian ennalta-arvattavia. Eräässäkin kohdassa kerrotaan, että orpokodista ryöstettiin 23 vuotta sitten kuusivuotias lapsi. Pläräsin hahmogallerian läpi ja löysin sieltä vain yhden 29-vuotiaan henkilön. Olipa helppoa.

Loppupuolella tarina romahtaa omaan typeryyteensä. Yhteensattumia on aivan liikaa, samoja asioita jauhetaan monta kertaa, ja vakavia kohtia ei voi ottaa vakavasti. Aivot on pakko laittaa narikkaan - ainakin siihen asti, kun isoin juonenkäänne paljastetaan. Se on todella hävytön kusetus, jota ei voi millään ilveellä arvata etukäteen, mutta on kyllä pakko ihailla miten se on rakennettu. Paljastus asettaa koko pelin uuteen kontekstiin ja vaikuttaa olevan täynnä juoniaukkoja, mutta onkin loogisesti eheä, eikä peli teknisesti ottaen valehtele missään vaiheessa. Temppu on hieman samanlainen kuin Zero Time Dilemmassa, jossa kameran ulkopuolella oli ylimääräinen hahmo jota pelaaja ei voinut nähdä. Pelaajaa siis hämätään, vaikka tarinan hahmot ovat koko ajan kartalla. Nirvanan vedätys on ZTD:tä kunnianhimoisempi ja niin röyhkeä, että kiinnostuin tarinasta uudelleen sen jälkeen kun olin jo luovuttanut edellisten typeryyksien takia. Myös salainen loppu on näkemisen arvoinen.

Kotaro tuntuu kärsivän George Lucas-syndroomasta. Hänellä riittää lennokkaita ideoita ja niistä voi tehdä loistavia pelejä, mutta miestä ei pitäisi päästää kirjoitusvastuuseen yksin. Jonkun sietäisi valvoa, ettei Kotaron mopo ala keulia liikaa.

Patrick's Parabox

Mielen nyrjäyttävä laatikoidentyöntelypeli. Traileri kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:




Laatikoihin sukeltelu on vasta alkua. Rekursiivisia kenttiä, kopioita ja peilikuvia, paradokseja ja äärettömyyden ällistelyä. Pulmasuunnittelu on erinomaista ja jokainen pähkinä vaatii uuden oivaltamista. Joskus pärjää pelkän päättelyn avulla, joskus on kannattavampaa koheltaa ja kokeilla. Vanhoista pulmaelementeistä paljastuu uusia ominaisuuksia, jotka ovat olleet niissä koko ajan, mutta asian ajattelu ei ole vain juolahtanut mieleen. Vaikeustaso on napakka. En saanut kaikkea ratkaistua, mutta pääsin pääpelin läpi ja osan bonuksista. Läpäisyn jälkeen aukeaa vielä entistäkin omituisempia ekstrahaasteita.

Hyvän pulmapelin jälkeen tuntee itsensä älykkäämmäksi kuin ennen. Niin nytkin, mutta tuntuu myös kuin olisin menettänyt vastaavankokoisen palan järkeäni. Olen vaihtokauppaan ihan tyytyväinen .

 

[itarumaa]

Yakuza: Like a Dragon, ps5.

Tämä peli tuli plus pelien joukossa ja hyvä niin. En olisi muuten saanut tutustua näihin Yakuza peleihin. Juoni oli pitkä ja poukkoileva, hienoja kohtauksia joukossa mutta myös aika hidas temmoltaan. Taistelua oli liikaa, mutta onneksi tässä on automaattitaistelu sekä automaattisesti valittavat tavarat joukolle, niin jaksoi tätä pelata. Hieno ja erilainen peli. En ole tälläistä peliä aikaisemmin kokenut. Päähenkilö oli erittäin hyvin tehty. Ainoa mikä harmitti, oli liialllinen grindaaminen, jotta pelin pääsi läpi. 199 tuntia tähän upposi pleikkarin mukaan, vähän vähemmänkin olisi riittänyt. 4/5.

 

[henksel]

Resident 4 Evil (Remake), PS5

Näin ensimmäistä kertaa koko Resident Evil -sarjaan koskevana ja yleisesti zombijutuista piittaamattomana lähdin liikkeelle aika varovaisin odotuksin, huolimatta mediassa ja tuttavapiirissä jyllänneestä hypestä.
Peli lähtikin mielestäni käyntiin aavistuksen hitaasti, mutta parin ensimmäisen kappaleen jälkeen peli imaisi mukaansa, enkä olisi millään malttanut lopettaa.
Tunnelmaltaan tämä menee ehdottomasti viime vuosina pelaamieni pelien kärkikastiin, ja pelimekaniikat ovat toimivia.

Vaikka peli on hyvin pitkälti putkijuoksu, niin variaatiota saa varusteita ja omaa lähestymistapaa vaihtamalla.
Vastaan tuli myös tilanteita, että joutui hyödyntämään varustesalkun sisältöä myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta.
Tarinan kuljetus sortui hieman ärsyttävästi toistamaan "prinsessa on toisessa linnassa" tyyliä, mutta pysyi muuten mielenkiintoisena.
Hahmot ja tarina yleisesti olivat överiksi vedettyjä, mutta kuitenkin uskottavia.

Pelikello näytti 16h ja rapiat tarinan läpäisyn kohdalla, ja uudelleenpeluuarvoakin vaikuttaisi olevan.
Joitain viittauksia pelisarjan aiempiin osiin löytyi, mutta niiden ymmärtämättömyys ei haitannut omaa pelikokemustani.
Enemmänkin tämä herätti mielenkiinnon myös muihin sarjan osiin.

Kaiken kaikkiaan laadukas tuote, jota uskallan lämpimästi suositella.