Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Hulikopteri]

Minullakin se on backlogiin ostettu, taisi olla heti julkaisupäivänä eiku taisin jopa preorderata GOG.com:ssa.

Melkein hävettää myöntää ja hävettääkin myöntää yksi juttu: minulla on The Witcher 1-2 ostettuna jo joskus 2011 (GOG.com pelikaupasta, liityin sinne tuona vuonna nimenomaan ostaakseni nuo pelit digitaalisina DRM-free), ja The Witcher 3 myös samasta paikasta.

Vielä en ole niitä erityisemmin pelannut. Asentanut kylläkin ja pelannut ehkä ekat 5 min jokaista Witcheria, vain nähdäkseni miten hyvin pyörivät silloisilla koneillani/läppäreilläni.

Varmaan haluaisin nuo pelata ensin läpi ennen Cyberpunkin pariin hyppäämistä, ikäänkuin vain nähdäkseni miten CDPR-pelit ovat kehittyneet vuosien saatossa? Lisäksi mietin pitäiskö katsoa sekä alkuperäinen puolalainen Witcher TV-sarja läpi sekä myös Netflix-sarjan kaksi ekaa kautta, ja ehkä jopa lukea pari kirjaa ennen pelejä? Tai toisinpäin? Tai sitten ei mitään?

Ei noiden pelaamattomuudelle muuta syytä ole kuin että on niin paljon muutakin kiinnostavaa pelattavaa. Yhtä paljon mietin sitä että pitäisi varmaan pelata nuo kaikki omistamani Monster Hunter pelit läpi, aloittaen PS2-peleistä... Sen jälkeen kun Humble Bundlesta ostin kokoelman niitä uudempia Monster Huntereita pikkurahalla. Ja koko Metal Gear (Solid) sarja, jne. jne. jne... Niin paljon pelattavaa, niin vähän elinvuosia jäljellä...

Kirjat kannattaa lukea ehdottomasti Witcheristä. Kai sitten sen jälkeen voi melkein hypätä mihin osaan tahansa. Ekasta Witcheristä en tiedä, mutta kakkonen ja kolmonen olivat varsin hyviä pelejä.

 

[timppeli]

Oman backlogin tuijottaminen on kyl välillä masentavaa, toisaalta ite karsin sieltä vähän väliä pelejä ja toisaalta lisäilen, että pysyy jotenki mielekkäänä. Eli siis jossain vaiheessa totean, että eipä tuo joku peli enää kiinnosta yhtää vuodelta 2006 vaikka sen on ostanut 2009 nii jääkööt sitten tonne "pelaamattomat" kansioon Steamissa. Sit on erikseen "pelaa uudestaan" ja "jonossa" kansiot, joista sit valitaan seuraavaa pelattavaa. Toki ei näihinkään koskaan pidä jymähtää, jos yhtäkkiä tulee hinku pelata jotain, nii sit pelataan sitä, mutta noista saa aina sen inspiraation jos tuntuu että ei oikeen tiiä mitä pelais.

Viime vuosina oon kyl saanut onneksi ostettujen pelien backlogia karsittua urakalla, paha vaan, että ostamattomien pelien backlogi alkaa olla myös melkonen. Siis niiden pelien jotka haluaa nähdä ja kokea.

No juu tää on tätä. Koen ison henkilökohtaisen pelibacklogin onneksi enemmän positiivisena "ongelmana", ikäänkuin oma elokuvakirjasto tai vaikka sitten Netflix-tilaus jossa miettii mitäköhän katsoisi tai pelaisi seuraavaksi, oikein hekumoiden ajatuksella kuukausi- ellei vuosikaupalla.

Kun on pikkuskidinä kokenut sen vastakkaisenkin eli ostin (tai siis sain lahjaksi) epähuomiossa kotipelitietokoneen joka ei sitten menestynytkään markkinoilla ja sille ei oikein ilmestynyt mitään uusia pelejä enää, niin pelaili paria sille ostamaansa peliä satoja kertoja läpi... Se ei ollut kiva tunne, pelibacklogin puute.

Pitäisi toisaalta uskaltaa pelailla vaikka lyhyempiä indie-pelejäkin välillä. Liian herkästi tartun seuraavaan 120-tuntiseen roolipeliin jossa minun verkkaisella pelitahdillani kuluu helposti kuukausia. Esim. joku LIMBO tasohyppely joka oli ihan kiva ja jonka pelasin läpi yhdessä vuorokaudessa, tai Portal joka taisi mennä kahdessa päivässä läpi eikä harmittanut, just sopivan pituinen peli ja jäi hyvä maku suuhun, varsinkin loppu oli mahtava.

Jos pelaan jotain vanhaa peliä tuhannetta kertaa läpi (Starcraft, Half-life 1-2, ekat Serious Sam pelit jne...), silloin kyllä tulee vähän morkkis että kunpa olisi senkin ajan uskaltanut käyttää jonkun uuden pelin pelaamiseen. Vähän kuin katselisi lempielokuvansa tai TV-sarjansa tuhat kertaa läpi, sen sijaan että katsoisi jotain uutta.

Ja sitten henkilökohtainen paheeni eli Team Fortress 2, ilmainen online ammuskelu joka on syönyt ihan liikaa muuta peliaikaa, ja syö edelleen. Saman teki kauan sitten jo eka Quake TeamFortress (ja MegaTeamFortress), sekä sitä seurannut Team Fotress Classic.

 

[AsiJu]

Minullakin se on backlogiin ostettu, taisi olla heti julkaisupäivänä eiku taisin jopa preorderata GOG.com:ssa.

Melkein hävettää myöntää ja hävettääkin myöntää yksi juttu: minulla on The Witcher 1-2 ostettuna jo joskus 2011 (GOG.com pelikaupasta, liityin sinne tuona vuonna nimenomaan ostaakseni nuo pelit digitaalisina DRM-free), ja The Witcher 3 myös samasta paikasta.

Vielä en ole niitä erityisemmin pelannut. Asentanut kylläkin ja pelannut ehkä ekat 5 min jokaista Witcheria, vain nähdäkseni miten hyvin pyörivät silloisilla koneillani/läppäreilläni.

Varmaan haluaisin nuo pelata ensin läpi ennen Cyberpunkin pariin hyppäämistä, ikäänkuin vain nähdäkseni miten CDPR-pelit ovat kehittyneet vuosien saatossa? Lisäksi mietin pitäiskö katsoa sekä alkuperäinen puolalainen Witcher TV-sarja läpi sekä myös Netflix-sarjan kaksi ekaa kautta, ja ehkä jopa lukea pari kirjaa ennen pelejä? Tai toisinpäin? Tai sitten ei mitään?

Ei noiden pelaamattomuudelle muuta syytä ole kuin että on niin paljon muutakin kiinnostavaa pelattavaa. Yhtä paljon mietin sitä että pitäisi varmaan pelata nuo kaikki omistamani Monster Hunter pelit läpi, aloittaen PS2-peleistä... Sen jälkeen kun Humble Bundlesta ostin kokoelman niitä uudempia Monster Huntereita pikkurahalla. Ja koko Metal Gear (Solid) sarja, jne. jne. jne... Niin paljon pelattavaa, niin vähän elinvuosia jäljellä...

Aloitin Cyberpunkia pari vuotta sitten, varmaan niitä aikoja kun ensimmäiset päivitykset oli tullut ja se oli pelattavassa kunnossa, ja ei siinä mitään vikaa sinänsä, ei vaan silloin napannut jatkaa syystä tai toisesta.
Peli kuitenkin vaikutti juuri itselle passelilta imsim / rpg hybridiltä ja looter shootereistakin pidän.

Pitäähän se joskus pelata ihan vaan kokemuksen vuoksi!

Tuohon muuhun sanoisin, että jos tuolle linjalle lähdet se on loputon suo
Nappaa kirjastosta se peli mitä haluat pelata ja pelaa, oli edeltäjät hankittuna ja pelattuna tai ei

Mutta joo itsellä on kanssa kirjastossa kaikenlaisia hankintoja, alet on kaikista pahimpia "katopa onpa halvalla, vois olla mielenkiintoinen".
Seuraavaksi muistat sen pelin vuosien päästä kun selaat kirjastoa ja "mikäs se tuo on"

Olen myös tullut siihen tulokseen, että kaikkein pahin backlogin siivouksen pysäyttäjä ei ole uudet pelit vaan kaikki ne vanhat, jotka löytää uudestaan.
Mutta sehän on vaan positiivista, että löytyy hyvää pelattavaa jo valmiiksi.

 

[Migu]

Kirjat kannattaa lukea ehdottomasti Witcheristä. Kai sitten sen jälkeen voi melkein hypätä mihin osaan tahansa. Ekasta Witcheristä en tiedä, mutta kakkonen ja kolmonen olivat varsin hyviä pelejä.

Pelasin jouluna ykkös Witcherin läpi ja mielestäni peliä voi suositella, jos Noiturin maailma muutenkin kiinnostaa. Lähdin ennakkoluulottomasti kokeilemaan ja yllätyin positivisesti sillä jotenkin pelin tunnelma vain vei mennessään. Toki nexusmodsista tuli ladattua tusinan verran grafiikkaa ja elämänlaatua parantavia modeja.

 

[Refloni]

Silent Hill -uutisointia seuranneet saattoivat bongata f:n trailerista oudon nimimerkin. "Ryukishi07" on japanilainen dekkarikirjailija, jonka visual noveleja olen lukenut nyt muutaman vuoden. Normaalitkin VN:t ovat pelejä vain hyvin löyhän määritelmän mukaan, mutta näissä ei ole edes valintoja tai haarautuvaa tarinaa. Jos apinan opettaa hakkaamaan välilyöntiä kärsivällisesti, se "pelaa" Ryukishin tuotokset läpi - lukuunottamatta ihan loppuja, joissa on pieniä pelillisiä elementtejä. Näitä kuitenkin myydään pelikaupoissa ja kirjailija itse väittää kivenkovaan, että kaikki murhamysteerit ovat pelejä, joten kaipa tämä ketjuun kuuluu.

Higurashi When They Cry

Poika muuttaa idylliseen tuppukylään keskelle vuoria. Kavereita löytyy nopeasti ja elämä on alkuun seesteistä, mutta pikkuhiljaa alkaa valjeta että kylässä on jotain karmivaa. Synkät salaisuudet ja salaliitot pilkahtelevat ja kaverit alkavat käyttäytyä oudosti. Keneenkään ei kannata luottaa, ei ainakaan silloin kun toisella on terävä esine kourassaan.

Tarina on hidas ja vaatii jonkin verran animensietokykyä, mutta kauhu on ihan toimivaa ja mysteeri on mielenkiintoinen. Tunnelmaa luodaan taitavasti ja hyppysäikkyjä käytetään hyvin säästeliäästi. Taisin kuitenkin bongata lopusta ison juoniaukon. Mikseivät Hanyuu ja Rika vain seuranneet Takanoa Watanagashin iltana? Heillä oli siihen erittäin hyvä syy (Takano kuolee joka silmukassa), täydellinen toteutuskeino (Hanyuu on näkymätön aave) ja loputtomasti mahdollisuuksia (aikasilmukka).

Umineko When They Cry

Kuka pelkää noitia? Hullu pohatta pitää sukukokouksen syrjäisellä saarella. Vieraita kiinnostaa lähinnä perinnöstä neuvottelu, mutta äkkiä ihmisiä alkaa kuolla. Saarella asuva noita on päättänyt tappaa kaikki murharituaalissa, mikä suututtaa päähahmon, joka ei usko taikuuteen. Legenda kertoo myös kätketystä kulta-aarteesta. Tiukasti Japaniin sidotun Higurashin jälkeen Umineko on yllättävän länsimaistyylinen ja on selvästi ottanut inspiraatiota murhamysteerien klassikoista, kuten Agatha Christien tuotannosta. Fanipalvelua sun muuta japanilaisperseilyä on todella vähän, joten Uminekoa kehtaa suositella paljon laajemmalle joukolle kuin Higurashia. Sitä voi myös pelata tietämättä Higurashista mitään, spoilaa lähinnä että yhdessä sen hahmoista on jotain outoa.

Sekä Higurashi että Umineko ovat visuaalisesti todella karun näköisiä, koska kirjailija ei osaa piirtää. Molemmista kirjoista on kuitenkin tehty Playstation 3:lle remaket, jolloin grafiikkaa paranneltiin joka osa-alueella ja niihin lisättiin paljon elämänlaatuparannuksia, kuten ääninäyttely. Nämä parannukset pystyy lisäämään modilla myös PC-versioon. Homma ei toimi täydellisesti: peli kaatuilee skipatessa pitkiä tekstipätkiä ja jotkin konsoliversion ominaisuudet, kuten huulisynkka, jäävät puuttumaan. Modattu kirja on PC:llä ylivoimaisesti perusversiota parempi kokemus, mutta paras tapa kokea nämä on epäilemättä PS3.

Epäluotettava kertoja on murhamysteereissä harvinaisuus hyvästä syystä. Umineko puhuu välillä läpiä päähänsä, mutta noudattaa omia sääntöjään, jotka selitetään alkupuolella. Omaperäinen ratkaisu sallii pelin käyttää kerronnassa kaikenlaista älytöntä ja mysteeri tuntuu silti reilulta. Tarina on yksi parhaita, mitä olen koskaan nähnyt peleissä... eikun siis kirjoissa... no, ylipäätään missään. Myös musiikki on aivan uskomattoman hyvää. Tämä on korkeakulttuuria, jota kuuluu nauttia kädessä lasi punaviiniä tai ainakin Dr. Pepperiä.

Haluaisin suositella Uminekoa jokaiselle kaverille, sukulaiselle ja kadulla vastaan tulijalle. Matkassa on kuitenkin yksi mutka.

Ei keneltäkään voi pyytää tällaista aikainvestointia. Kumpikin "peli" on periaatteessa yli sadan tunnin välinäytös, ja se on todella pitkä aika istua kliksuttamassa seuraavaa repliikkiä. Molempien kirjojen kerronta on hidasta, asioita selitetään pitkästi ja jaaritellaan, eikä käännöskään ole ihan huippuluokkaa. Umineko on mestariteos, mutta siinä on paljon ilmaa joka saattaa tulla lukunautinnon tielle. Higurashi taas... sekin on hyvä, mutta sen kanssa on vielä vaikeampi perustella kirjaan käytettyä aikaa.

No, onko Silent Hill sitten hyvissä käsissä? En tiedä. Ryukishi osaa kirjoittaa pelottavia tilanteita ja rakentaa hyytävää tunnelmaa, ja kirjojen hyppysäikytkin on tehty hyvällä maulla, mutta tarinankerronta pitkän kaavan kautta voi karkottaa pelaajat. Murhamysteerien suhteen mies on nero.

 

[AsiJu]

Silent Hill -uutisointia seuranneet saattoivat bongata f:n trailerista oudon nimimerkin. "Ryukishi07" on japanilainen dekkarikirjailija, jonka visual noveleja olen lukenut nyt muutaman vuoden. Normaalitkin VN:t ovat pelejä vain hyvin löyhän määritelmän mukaan, mutta näissä ei ole edes valintoja tai haarautuvaa tarinaa. Jos apinan opettaa hakkaamaan välilyöntiä kärsivällisesti, se "pelaa" Ryukishin tuotokset läpi - lukuunottamatta ihan loppuja, joissa on pieniä pelillisiä elementtejä. Näitä kuitenkin myydään pelikaupoissa ja kirjailija itse väittää kivenkovaan, että kaikki murhamysteerit ovat pelejä, joten kaipa tämä ketjuun kuuluu.

Higurashi When They Cry

Poika muuttaa idylliseen tuppukylään keskelle vuoria. Kavereita löytyy nopeasti ja elämä on alkuun seesteistä, mutta pikkuhiljaa alkaa valjeta että kylässä on jotain karmivaa. Synkät salaisuudet ja salaliitot pilkahtelevat ja kaverit alkavat käyttäytyä oudosti. Keneenkään ei kannata luottaa, ei ainakaan silloin kun toisella on terävä esine kourassaan.

Tarina on hidas ja vaatii jonkin verran animensietokykyä, mutta kauhu on ihan toimivaa ja mysteeri on mielenkiintoinen. Tunnelmaa luodaan taitavasti ja hyppysäikkyjä käytetään hyvin säästeliäästi. Taisin kuitenkin bongata lopusta ison juoniaukon. Mikseivät Hanyuu ja Rika vain seuranneet Takanoa Watanagashin iltana? Heillä oli siihen erittäin hyvä syy (Takano kuolee joka silmukassa), täydellinen toteutuskeino (Hanyuu on näkymätön aave) ja loputtomasti mahdollisuuksia (aikasilmukka).

Umineko When They Cry

Kuka pelkää noitia? Hullu pohatta pitää sukukokouksen syrjäisellä saarella. Vieraita kiinnostaa lähinnä perinnöstä neuvottelu, mutta äkkiä ihmisiä alkaa kuolla. Saarella asuva noita on päättänyt tappaa kaikki murharituaalissa, mikä suututtaa päähahmon, joka ei usko taikuuteen. Legenda kertoo myös kätketystä kulta-aarteesta. Tiukasti Japaniin sidotun Higurashin jälkeen Umineko on yllättävän länsimaistyylinen ja on selvästi ottanut inspiraatiota murhamysteerien klassikoista, kuten Agatha Christien tuotannosta. Fanipalvelua sun muuta japanilaisperseilyä on todella vähän, joten Uminekoa kehtaa suositella paljon laajemmalle joukolle kuin Higurashia. Sitä voi myös pelata tietämättä Higurashista mitään, spoilaa lähinnä että yhdessä sen hahmoista on jotain outoa.

Sekä Higurashi että Umineko ovat visuaalisesti todella karun näköisiä, koska kirjailija ei osaa piirtää. Molemmista kirjoista on kuitenkin tehty Playstation 3:lle remaket, jolloin grafiikkaa paranneltiin joka osa-alueella ja niihin lisättiin paljon elämänlaatuparannuksia, kuten ääninäyttely. Nämä parannukset pystyy lisäämään modilla myös PC-versioon. Homma ei toimi täydellisesti: peli kaatuilee skipatessa pitkiä tekstipätkiä ja jotkin konsoliversion ominaisuudet, kuten huulisynkka, jäävät puuttumaan. Modattu kirja on PC:llä ylivoimaisesti perusversiota parempi kokemus, mutta paras tapa kokea nämä on epäilemättä PS3.

Epäluotettava kertoja on murhamysteereissä harvinaisuus hyvästä syystä. Umineko puhuu välillä läpiä päähänsä, mutta noudattaa omia sääntöjään, jotka selitetään alkupuolella. Omaperäinen ratkaisu sallii pelin käyttää kerronnassa kaikenlaista älytöntä ja mysteeri tuntuu silti reilulta. Tarina on yksi parhaita, mitä olen koskaan nähnyt peleissä... eikun siis kirjoissa... no, ylipäätään missään. Myös musiikki on aivan uskomattoman hyvää. Tämä on korkeakulttuuria, jota kuuluu nauttia kädessä lasi punaviiniä tai ainakin Dr. Pepperiä.

Haluaisin suositella Uminekoa jokaiselle kaverille, sukulaiselle ja kadulla vastaan tulijalle. Matkassa on kuitenkin yksi mutka.

Ei keneltäkään voi pyytää tällaista aikainvestointia. Kumpikin "peli" on periaatteessa yli sadan tunnin välinäytös, ja se on todella pitkä aika istua kliksuttamassa seuraavaa repliikkiä. Molempien kirjojen kerronta on hidasta, asioita selitetään pitkästi ja jaaritellaan, eikä käännöskään ole ihan huippuluokkaa. Umineko on mestariteos, mutta siinä on paljon ilmaa joka saattaa tulla lukunautinnon tielle. Higurashi taas... sekin on hyvä, mutta sen kanssa on vielä vaikeampi perustella kirjaan käytettyä aikaa.

No, onko Silent Hill sitten hyvissä käsissä? En tiedä. Ryukishi osaa kirjoittaa pelottavia tilanteita ja rakentaa hyytävää tunnelmaa, ja kirjojen hyppysäikytkin on tehty hyvällä maulla, mutta tarinankerronta pitkän kaavan kautta voi karkottaa pelaajat. Murhamysteerien suhteen mies on nero.

Kuulostaa mielenkiintoiselta, miltä alustalta nämä PC:lle löytyy?

 

[timppeli]

Kuulostaa mielenkiintoiselta, miltä alustalta nämä PC:lle löytyy?

Steam? Ja ainakin myös GOG.com jos haluaa DRM-free offline installerit. Eka chapteri näyttäisi olevan ilmainen.

Best Video games, DRM-free | GOG.COM

Download the best classic and new games on Windows, Mac & Linux. A vast selection of titles, DRM-free, with free goodies and 30-day money-back guarantee.

www.gog.com

 

[Theory]

Disco Elysium: The Final Cut (PC, EPIC store), n. 30tuntia

Huh, aikalailla itselläkin ollut backlogissa iäisyyden ja on just sellainen peli, jota kaikki kriitikot rakastavat tai haluavat ainakin indikoida kaikille rakastavansa. Hyvä kuulla jonkun mielipide, jolla ajatukset tuntuu aikalailla yhteneviltä.

Oikeastaan nautin disco elysiumista, mutta oli vähän sellainen olo niin kuin yrittäisi saada tenttikirjaa luettua, joten lopetin kahden tunnin kohdalla (kuten usein tenttikirjatkin). Tuliko lopussa edes sellainen olo, että jäi jotain käteen? Mä tein päähahmosta kaikista kreiseimmän version ja se oli ihan hauska, mutta pelimekaniikka noin muuten tuntui turhan yksinkertaiselta (monkey island roolipelielementeillä) ja tuli jo alussa sellainen olo, etten jaksa ainakaan viittä minuuttia miettiä miten saan sen auton liikkeelle.

 

[perato]

Huh, aikalailla itselläkin ollut backlogissa iäisyyden ja on just sellainen peli, jota kaikki kriitikot rakastavat tai haluavat ainakin indikoida kaikille rakastavansa. Hyvä kuulla jonkun mielipide, jolla ajatukset tuntuu aikalailla yhteneviltä.

Oikeastaan nautin disco elysiumista, mutta oli vähän sellainen olo niin kuin yrittäisi saada tenttikirjaa luettua, joten lopetin kahden tunnin kohdalla (kuten usein tenttikirjatkin). Tuliko lopussa edes sellainen olo, että jäi jotain käteen? Mä tein päähahmosta kaikista kreiseimmän version ja se oli ihan hauska, mutta pelimekaniikka noin muuten tuntui turhan yksinkertaiselta (monkey island roolipelielementeillä) ja tuli jo alussa sellainen olo, etten jaksa ainakaan viittä minuuttia miettiä miten saan sen auton liikkeelle.

Kyllä se ihan mieleenpainuva oli, mutta ehkä 10h liian pitkä lisätehtävineen jotka tuntu turhan irrallisilta itse pääjuoneen nähden. Olis ehkä kaivannut just jonku toisen kepeämmän pelin siihen kaveriksi jolla välillä nollaillaan ja sit välillä keskitytään tähän. Näin vauva-arjessa oli jotenkin raskasta ottaa aina tuo työnalle ja todeta, että päikkäriaika heilahti siinä, että keskustelin tälle ja tolle toiselle hahmolle ja oma hahmo ei liikahtanut montaa metriä sinä aikana.

En mää tuota hirveen helposti suosittelis kenellekkään, pitäs aika hyvin tietää tyypin pelimaku ennen kuin lähtisin tuota suosittelemaan muuten kuin toki "jos Ilmaseksi saa kokeilla". Että siinä mielessä ei oo mikään goty juttu todellakaan omasta mielestä, ne kun lähes aina vaatii vähän sitä, että vois suositella isommalle yleisölle avoimemmin. Tää on meikästä sen verran niche-peli lopulta, että en usko edes kaikkien monkeyisland yms. pelien ystävien tosta tykkäävän.

Mutta toisaalta ite tykkään erilaisia pelejä kokeilla ja nähdä, joten siinä mielessä positiivinen ylläri aina kun jotain "uutta" tulee vastaan tai jotain joka edes kunnolla herättää miettimään, että mikä tässä nyt tökkii tai toimii.

 

[Raxama]

Silent Hill -uutisointia seuranneet saattoivat bongata f:n trailerista oudon nimimerkin. "Ryukishi07" on japanilainen dekkarikirjailija, jonka visual noveleja olen lukenut nyt muutaman vuoden. Normaalitkin VN:t ovat pelejä vain hyvin löyhän määritelmän mukaan, mutta näissä ei ole edes valintoja tai haarautuvaa tarinaa. Jos apinan opettaa hakkaamaan välilyöntiä kärsivällisesti, se "pelaa" Ryukishin tuotokset läpi - lukuunottamatta ihan loppuja, joissa on pieniä pelillisiä elementtejä. Näitä kuitenkin myydään pelikaupoissa ja kirjailija itse väittää kivenkovaan, että kaikki murhamysteerit ovat pelejä, joten kaipa tämä ketjuun kuuluu.

Higurashi When They Cry

Mä oon Higurashia kliksutellu oisko nyt neljä chapteria läpi ja tuntuu että investoitu aika ei täsmää ns viihde-arvon kanssa. Tai siis noh, mitenkäs tän sanois. Noi tuhlaa aikaa aivan saatanasti ennenkun lähtee kunnolla käyntiin, ja ainakin toistaseks jokasessa chapterissa on ollu sama homma et puolet on sellasta aika jonninjoutavaa paskaa ja ilosta arkielämää ilman huolen häivää ennenkun alkaa tapahtumaan. Sit sen parissa viihtyy aika mukavastikin, eli multa taitaa jokseenkin puuttua toi animensietokyky. Lopputuloksena sit se et kliksuttelen aika raivolla ne alkusetit ja ehkä tipahan vähän kärryiltä siinä samalla jos siinä animepelleilyssä olikin jotain juonentynkää myös tarjolla.

Mut siitä huolimatta toi on sinänsä jääny ihan mukavasti viipyilemään ajatuksiin ja pomppii päähän aika useinkin. Pitäis varmaan jatkaa jossain välissä, mutta realistisesti en kyllä muista edes et mihin chapteriin jäin. Sillonku se homma lähtee käyntiin niin se kyllä toimii, tunnelma on saatu kohdilleen joka ei varsinkaan tolleen kauhu VN:lle mikään itsestäänselvyys ole kun siinä on hieman enemmän rajotuksia sen suhteen mitä ns. oikeissa peleissä. Pelaat pitkälti kuvien ja äänimaailman kanssa, mutta silti se on vaan tekstiä ruudulla. Tolla on myös tapana herättää jatkuvasti lisää kysymyksiä antamatta vastauksia (varmaan seuraavissa chaptereissa jotain valotetaan), mutta jostain syystä mulla ei ollu sinänsä kovinkaan palava kiire saada niitä vastauksia kun kokoajan heräs lisää kysymyksiä.

Noh, katotaan saisko tota rämmittyä pikkasen etiäpäin. Pelaaminen kanssa semityölästä kun vanillana on vähän kankeita versioita, mutta fanien duunaamilla patcheilla saa paikkailtua vähän modernimpaan kuntoon. Plus saa ne kinkkukäsimodelit helvettiin.

 

[akiraxan]

Viimeksi pelaamani peli on Steamista PC:llä Horizon Zero Dawn Remastered. Toinen kierros menossa läpipeluussa nyt kun sillä alkuperäisellä PC-versiolla kolusin kaiken pääpelistä mutta lisäri The Frozen Wilds jäi läpäisemättä.

Tykkäsin ihan himmeästi tästä pelistä tarinan, pelattavuuden ja grafiikan suhteen. Moni sanoo tarinaa keskinkertaiseksi kliseeksi "Tekoäly ottaa vallan"-dystopiaksi. Minusta oli todella hauskaa selvittää miksi aiemmin ystävälliset/neutraalit AI-koneoliot muuttuu vihamielilisiksi ja miksi niitä tulee kokoajan vahvempia.

Toki kysyä voi, miksi justiinsa kovasti dinosauruksen näköisiä koneita? No miksipäs ei. Varsinaiseen jatko-osaan Forbidden Westiin en vielä ole koskenut mutta odotan kovasti kyllä.

 

[perato]

ES: Skyrim (PC) [se normaali edition]
Tuli huomattua että tätä ei ole tullut pelattua nykyisellä koneella win10 aikana ollenkaan. 400h tähän aikanaan laittoi, mutta se näköjään riitti. Tuskin nytkään olis tarttunut pelattavaksi mutta koneen päivitys viivästyy, niin jotain sellaista pelattavaa oli hyvä keksiä mihin ei varmaankaan enää sit pöytäkoneella pelatakkaan. Hyvin kevyesti modattuna, pari QoL modia lähinnä.

Onhan tää ulkonäöllisesti jo aika kulahtanut. Edes ulkoalueet ei näytä enää mitenkään hyvältä ja sisäalueiden karuus ja toistuvuus iskee nyt pahasti silmään. Jo parin luolan, linnotuksen ja kalmiston jälkeen alkaa sylettään tuo paikkojen samanlaisuus. Juonellisesti tää ei koskaan ollut kovin kiinnostava joskin nyt ajattelin pelata sitä pääjuonta ihan reilusti eteenpäin ja tehdä sit lisemmin sivuhommia jos menee liian vaikeaksi. Pökkelöt animaatiot, varsin staattinen maailma ja kierrätettävät ääninäyttelijät vähentää kyl halua keskustella ylimääräsiä. Em syistä johtuen nyt 20h kohalla jo alkaa vähä leikkaan kiinni paikkojen tutkiminen ja yllätyn jos mennään 40h määriin tällä kertaa.

Pelillisesti tää on toki edelleen sitä samaa koska ei vaan osaa pelata erillä tavalla, eli sneak archer. Ehkä vähän vaikeampi jopa ku muistin, tosin nyt tosiaan vähä aggressiivisemmin etenen että voi johtua siitäkin. Sivuskillien levelaus johtaa mosujen levelien nousuun ja omat taistelutaidot on vielä varsin hötöt vaikka lvl 40 lähestyy. Harmi ettei aikanaan tullut tosissaan yritettyä mitään mage runia.

Mainittakoon että taitaa nyt olla 4 pelikerta ja vieläkään en ottanut sitä aivan pakolliseksi sanottua unofficial pätsiä jota ilman ei pärjää metriäkään. Toistaiseksi ainoa bugi on tuo 100fps aiheuttamat lentävät eläimet. Pitäs varmaan capata mut aivansama, tulee jännitystä ku taivaasta iskee hämähäkki eikä lohari.

 

[Nathorr]

Venba (PC)

Viime vuonna Independent Games Festivalin pääpalkinnon voittanut Venba on 1,5 tuntinen visiitti Kanadaan muuttaneen tamilipariskunnan ja heidän poikansa elämään. Värikkäillä grafiikoilla varustettu ruuanlaittopeli pitää sisällään yllättävänkin koskettavan tarinan, jossa lapsen kasvatusta uudessa maassa ja kulttuurien yhteensovittamista. Tarinaosuuksien välissä kokkailaan rikkinäisistä resepteistä tamililaisia ruokia. Maailmaa värittää taustalla soiva täkäläinen musiikki.

Kuten sanottua peli kosketti enemmän kuin osasin odottaa. Pelattavaa ei sinänsä paljoa ole ja vaikka tätä ruuanlaittopelinä voisi mainostaa, on tarina kyllä pelin paras osa. Enkä olisi sinänsä pannut pahakseni, vaikka tarinaa olisi vielä venytettykkin. Toisaalta lyhyestä virsi kaunis. Jos indie-pelit kiinnostaa ja tämän muutamalla eurolla saa ostettua, lämpimät suosittelut. 5/5.

 

[masax]

Xcom Chimera Squad (pc)

Tuosta pelisuositustopiksista jäi mieleen ja nyt kun oli steamissa köyhille sopivaan hintaan, niin eikun pelaamaan.

Ei tämä kyllä ihan onnistunut laitos ole. Ihan kiva peli, mutta taistelutaktiikat aivan liikaa vain seuraavaan siirtoon ajattelua ja millä blokataan vihujen seuraava siirto. Kaikki suurempi taktinen puoli loistaa poissaolollaan, ja xcomien strateginen puoli: sitä ei ole ollenkaan. Vähän, että jos haluaa pelata xcomia, niin pelaa xcomia, älä tätä. 3/5.

 

[Heseman]

Eiköhän tämä riitä DX:MD:sta toistaiseksi. Ei ollut läheskään niin paha, kuin mitä antoi ymmärtää.

Theme Hospital (PC)

Hauska sote-simulaattori.

Katselin livetallennetta Two Point Hospitalista (mikä on tämän henkinen jatko-osa/uusvesio) ja sain idean ruveta pelaamaan tätä vuosien jälkeen uusiksi. Kyseessä on siis kevythekinen sairaalasimulaatio/managerointipeli ysäriltä. Tavoitteena on pitää sairaalan maine hyvänä, kasvattaa sen arvoa, parantaa tarpeeksi potilaita sekä se, mikä viimeisenä yleensä täyttyy eli kerätä tarpeeksi rahaa. Sairaala kerrallaan rakennetaan erilaiset vastaaotto- ja toimenpidehuoneet sekä palkataan henkilökuntaa. Alussa riittää sairaanhoitajat, talonmiehet ja peruslekurit, sitten aletaan tarvita lisäksi psykiatreja, kirurgeja sekä tutkijoita. Lääkäreillä on kolme osaamistasoa ja koko henkilöstön osaaminen heijastuu mm. liikkumisnopeudessa. Kandit raahustavat hitaasti paikasta toiseen kun parhaimmat eli konsultit suorastaan kiitävät. Konsultit voivat myös opettaa muille lääkäreille omia kykyjään sekä osaamista yleisesti. Kolmella erikoiskyvyllä varustettu konsultti saakin koulutettua lisää superosaajia. Tämä kuitenkin pitää yleensä ensin kouluttaa useassa portaassa muutaman eri konsultin avulla.

Jotta homma ei menisi liian helpoksi niin koko ajan tapahtuu. Ensinnäkin sairaalassa on jatkuva kiire ja kuulutuksia tulee sellaista tahtia, että alkavat jäädä asioissa jälkeen. Laitteet kuluvat käytössä ja vähän väliä pitää talkkarin käydä niitä korjaamassa. Välillä ne pitää uusia kokonaan kun jo yhden käytön jälkeen tulee taikasavut pihalle. Peli heittää myös kapuloita rattaisiin erinäisillä onnettomuuksilla: maanjäristyksillä ja tartunnoilla. Järistykset vahingoittavat laitteita ja jos niitä ei pidä kunnossa, voi richtereitten jälkeen huomata monessa huoneessa olevan jäljellä vain romua sekä mahdollisesti työntekijän ja potilaan ruumiit... Tartunnat taas pitää hoitaa joko myöntämällä niiden olemassaolo ja ottamalla pieni sakko, tai koittaa hoitaa tarttuneet salassa ennen kuin totuus tulee julki. Välillä onnistuin peittelyssä, välillä en. Välillä taas sain peiteltyä potkimalla tartunnan saaneet kotiin... Onnettomuudet ovat jokseenkin ärsyttäviä mutta toisaalta ilman niitä ei sairaalassa olisi mitään tekemistä, kun kaikki huoneet on tehty ja odottelee vaan rahasumman kasvua.

Isoin ärsytys on hiiren kursoriin liittyvät bugi. Se välillä jumitti vasempaan reunaan enkä saanut sitä korjattua muuta kuin käynnistämällä pelin uudelleen. Ei kovin hauskaa varsinkaan kesken kiireistä tartunta-aaltoa. Lisäksi välillä tuntui, että rahat oli loppu ja sairaala meni päin hanuria ilman selkeää syytä. Aiemmasta tallennuksesta uudestaan koittamalla hieman eri tavalla kaikki toimi taas kuin unelma. Kai siellä jokin näkymätön algoritmi sitten oli.

Kaiken kaikkiaan tämä oli noista pienistä ärsytyksistä huolimatta hauska kokemus, varsinkin kun en ole tällaisia pelejä aikoihin pelannut. Toki tällä on mulle myös nostalgia-arvoa.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Theme_Hospital

Sid Meier's Civilization VI (PC)

Vielä... Yksi... Vuoro...

Tämä pelisarja tuskin esittelyjä kaipaa. Nyt kun sarjan seitsemäs päänimike ilmestyi niin ajatetlin viimein pelata joskus vuosia sitten Epic Storesta ilmaiseksi nappaamani kutosen. Tosin mulla iski joku flashback, että olen tätä joskus aiemmin kokeillut kauan sitten, ehkä joku Steamin ilmaisviikonloppu. Näitä on tullut kakkosesta asti pelattua erinäisiä määriä. Kolmosta pelasin aikanaan paljon, nelosta en niin kauheasti vaikka moni sitä pitääkin yhtenä parhaista. Vitoseen tykästyin myös, kun sen X-Comin uusversion kylkiäisenä sain. Tässä uutuutena on kaupungeissa eri tehtäviin erikoistuneet kaupunginosat. Kampus keskittyy tieteeseen, mikä on ollut yleisin keskittymissuuntaukseni näissä. Kaupallinen keskittyy nimensä mukaisesti rahantuottoon ja omat alueensa on myös mm. tuotannolle, taiteelle ja uskonnolle.

Pelasin pari peliä, joissa kummassakin otin turpaani. Varsinkin jälkimäinen häviö harmitti, kun olin muutaman vuoron päässä avaruuskilpailuvoitosta ja Pietari Suuri polki hattunsa ja kiiti kulttuurivoitolla ohi. Sen verran sain kuitenkin todettua, että addiktio vielä yhteen vuoroon oli kuitenkin tallella. Isoimmat uudistukset lienee kuitenkin pelisarjaan jo tehty, en sit tiedä, mitä uutta seiskassa on. Tämän syvällisempää analyysia en osaa antaa, kun sarjan muiden pelien pelaamisesta on todella kauan ja muutenkaan tällaiset pelit eivät ole tyypillistä kauraani.

Sid Meier's Civilization VI - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

 

[Nathorr]

Metal Gear Solid - Master Collection Version (PC)

Parhaiden tarinapelien metsästys jatkuu palaamalla 90-luvun loppuun. PS1-pelit on mulle siinä mielessä tuntematonta seutua, että en ole pleikkaria koskaan omistanut, mutta nuorempana tuli kymmeniä tunteja tuijoteltua, kun kaverit pelasi niin Digimon-pelejä, Final Fantasyjä kuin Metal Gear Solidiakin. Ostin MGSV:n vuosia sitten, mutta kun tarinaan en ilman recap-videoita päässyt sisälle, lopetin ja päätin, että joskus palaan tähän pelisarjaan kunnolla. Master Collection -kokoelma tarttui joulualesta ja ensimmäinen osa on nyt taputeltu.

Vahvasti tarinavetoinen hiippailupeli oli aikaansa edellä elokuvamaisella otteellaan pitkine välivideoineen ja juonenkäänteineen. Peli oli yllättävänkin tiivis pakkaus, eli siinä on yksi tehtävä, joka suoritetaan yhdellä alueella. Tämä ei ole ollenkaan huono asia, mutta mulla oli jostain syystä kuva, että peli koostuisi pienistä tehtävistä eri alueilla.

Siinä missä tarina on ehkä silloin 25 vuotta sitten ollut vallankumouksellinen ja pätevä edelleen, on peli muuten pahasti vanhentunut. Pelaaminen on nykypeleihin tottuneelle tosi stressaavaa, kun koko ajan tapahtuu ja virheisiin ei ole varaa. Hiippaillessa huomaa tuijottavansa enemmän yläreunan karttaa kuin itse peliä ja viholliskontaktia välttää viimeiseen asti. Onneksi pelissä on jonkinlainen autosave-systeemi, eli kuolema ei palauta edelliseen tallennukseen, vaan usein kyseisen alueen alkuun.

Graafisesti tämä on rujo. Tämä versiohan on käsittääkseni emuloitu PS1-versio ja paljon paremman lopputuloksen saisi, jos pelaisi kunnollisen emulaattorin kautta graafisilla parannuksilla, mutta päätin taistella "alkuperäisen" version läpi, että tästä jää jokin jälki Steamiin. En sinänsä ole kranttu graffojen suhteen, jos on jotain muuta, joka pelissä viehättää.

Tarina on tosi hyvä, mutta nykymittapuulla siinä on ehkä joitain elementtejä, jotka eivät nykyään välttämättä lentäisi. Nämä pitää kuitenkin aina suhteuttaa julkaisuajankohtaan ja uskonkin, että tämä on taas yksi niistä suunnannäyttäjistä, jonka ideoiden päälle muut pelit edelleen rakentavat omiaan. Siisteintä on kuitenkin päästä tähän maailmaan mukaan ja ehkä lopulta joskus saavuttaa se MGSV:kin.

Hyvä peli, joka oli aikaansa edellä, mutta nykymittapuulla aika raskas kokoemus. Jos nostalgialaseja ei ole, ei ole kiinnostunut pelistä jostain kulttuurillisesta tai historiallisesta syystä, kannattaa ehkä jättää kuitenkin pelaamatta. Emmä tiiä, ikävä dumata aikansa mestariteosta, kun on ite niin huono

Varovainen 4/5.

 

[terotin]

Yliluonnollinen dekkariseikkailusarja Blackwell meni viimein läpi alusta loppuun. Edellisellä kerralla jäi kesken, kun ärsytti miten 2. osa sijoittui menneisyyteen ja päähenkilön kohtalo oli jo tiedossa.

Mutta nyt kokonaisuutena katsoen yllättävän yhtenäinen sarja tuosta takaumasta huolimatta. Pidin erityisesti muistikirjasta, joka toimi sekä dialogivalitsimena että päättelypulmana. Kaksi aihetta valitsemalla päähenkilö mietti olisiko näiden välillä jokin yhteys. Toisaalta ensimmäisessä pelissä perinteisiä inventaariopulmia ei tainnut olla kuin yksi, eikä myöhemminkään esineitä tarvinnut tyrkyttää epäloogisiin paikkoihin. 90% sujui sujuvasti dialogipohjaisesti.

Aiheet oli paikoin varsin synkkiä ja loppua kohden meno meni turhan "eeppiseksi", mutta varsinkin sidekick oli yksi parhaita seikkailupelihahmoja.

 

[AsiJu]

Eiköhän tämä riitä DX:MD:sta toistaiseksi. Ei ollut läheskään niin paha, kuin mitä antoi ymmärtää.

Theme Hospital (PC)

Hauska sote-simulaattori.

Katselin livetallennetta Two Point Hospitalista (mikä on tämän henkinen jatko-osa/uusvesio) ja sain idean ruveta pelaamaan tätä vuosien jälkeen uusiksi. Kyseessä on siis kevythekinen sairaalasimulaatio/managerointipeli ysäriltä. Tavoitteena on pitää sairaalan maine hyvänä, kasvattaa sen arvoa, parantaa tarpeeksi potilaita sekä se, mikä viimeisenä yleensä täyttyy eli kerätä tarpeeksi rahaa. Sairaala kerrallaan rakennetaan erilaiset vastaaotto- ja toimenpidehuoneet sekä palkataan henkilökuntaa. Alussa riittää sairaanhoitajat, talonmiehet ja peruslekurit, sitten aletaan tarvita lisäksi psykiatreja, kirurgeja sekä tutkijoita. Lääkäreillä on kolme osaamistasoa ja koko henkilöstön osaaminen heijastuu mm. liikkumisnopeudessa. Kandit raahustavat hitaasti paikasta toiseen kun parhaimmat eli konsultit suorastaan kiitävät. Konsultit voivat myös opettaa muille lääkäreille omia kykyjään sekä osaamista yleisesti. Kolmella erikoiskyvyllä varustettu konsultti saakin koulutettua lisää superosaajia. Tämä kuitenkin pitää yleensä ensin kouluttaa useassa portaassa muutaman eri konsultin avulla.

Jotta homma ei menisi liian helpoksi niin koko ajan tapahtuu. Ensinnäkin sairaalassa on jatkuva kiire ja kuulutuksia tulee sellaista tahtia, että alkavat jäädä asioissa jälkeen. Laitteet kuluvat käytössä ja vähän väliä pitää talkkarin käydä niitä korjaamassa. Välillä ne pitää uusia kokonaan kun jo yhden käytön jälkeen tulee taikasavut pihalle. Peli heittää myös kapuloita rattaisiin erinäisillä onnettomuuksilla: maanjäristyksillä ja tartunnoilla. Järistykset vahingoittavat laitteita ja jos niitä ei pidä kunnossa, voi richtereitten jälkeen huomata monessa huoneessa olevan jäljellä vain romua sekä mahdollisesti työntekijän ja potilaan ruumiit... Tartunnat taas pitää hoitaa joko myöntämällä niiden olemassaolo ja ottamalla pieni sakko, tai koittaa hoitaa tarttuneet salassa ennen kuin totuus tulee julki. Välillä onnistuin peittelyssä, välillä en. Välillä taas sain peiteltyä potkimalla tartunnan saaneet kotiin... Onnettomuudet ovat jokseenkin ärsyttäviä mutta toisaalta ilman niitä ei sairaalassa olisi mitään tekemistä, kun kaikki huoneet on tehty ja odottelee vaan rahasumman kasvua.

Isoin ärsytys on hiiren kursoriin liittyvät bugi. Se välillä jumitti vasempaan reunaan enkä saanut sitä korjattua muuta kuin käynnistämällä pelin uudelleen. Ei kovin hauskaa varsinkaan kesken kiireistä tartunta-aaltoa. Lisäksi välillä tuntui, että rahat oli loppu ja sairaala meni päin hanuria ilman selkeää syytä. Aiemmasta tallennuksesta uudestaan koittamalla hieman eri tavalla kaikki toimi taas kuin unelma. Kai siellä jokin näkymätön algoritmi sitten oli.

Kaiken kaikkiaan tämä oli noista pienistä ärsytyksistä huolimatta hauska kokemus, varsinkin kun en ole tällaisia pelejä aikoihin pelannut. Toki tällä on mulle myös nostalgia-arvoa.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Theme_Hospital

Sid Meier's Civilization VI (PC)

Vielä... Yksi... Vuoro...

Tämä pelisarja tuskin esittelyjä kaipaa. Nyt kun sarjan seitsemäs päänimike ilmestyi niin ajatetlin viimein pelata joskus vuosia sitten Epic Storesta ilmaiseksi nappaamani kutosen. Tosin mulla iski joku flashback, että olen tätä joskus aiemmin kokeillut kauan sitten, ehkä joku Steamin ilmaisviikonloppu. Näitä on tullut kakkosesta asti pelattua erinäisiä määriä. Kolmosta pelasin aikanaan paljon, nelosta en niin kauheasti vaikka moni sitä pitääkin yhtenä parhaista. Vitoseen tykästyin myös, kun sen X-Comin uusversion kylkiäisenä sain. Tässä uutuutena on kaupungeissa eri tehtäviin erikoistuneet kaupunginosat. Kampus keskittyy tieteeseen, mikä on ollut yleisin keskittymissuuntaukseni näissä. Kaupallinen keskittyy nimensä mukaisesti rahantuottoon ja omat alueensa on myös mm. tuotannolle, taiteelle ja uskonnolle.

Pelasin pari peliä, joissa kummassakin otin turpaani. Varsinkin jälkimäinen häviö harmitti, kun olin muutaman vuoron päässä avaruuskilpailuvoitosta ja Pietari Suuri polki hattunsa ja kiiti kulttuurivoitolla ohi. Sen verran sain kuitenkin todettua, että addiktio vielä yhteen vuoroon oli kuitenkin tallella. Isoimmat uudistukset lienee kuitenkin pelisarjaan jo tehty, en sit tiedä, mitä uutta seiskassa on. Tämän syvällisempää analyysia en osaa antaa, kun sarjan muiden pelien pelaamisesta on todella kauan ja muutenkaan tällaiset pelit eivät ole tyypillistä kauraani.

Sid Meier's Civilization VI - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

Kylläpä tuli nostalgialataus Theme Hospitalista, pitänee hankkia se itsekin tai kenties tuo Two Point Hospital.

Itsellä uusiksipelauksessa Metro Exodus tällä haavaa.
Mahdollisesti johtuen siitä, että jonkin aikaa sitten oli Fallout 4 pelauksessa tuli mieleen, että Exoduksen on lie ajatus ollakin 4A:n Fallout.

Minusta Exodus toteutti hyvin 2033 ja Last Light jälkeen avoimempaan maailmaan siirtymisen, niin pelillisesti kuin tarinallisesti.
Jokaisessa bunkkerissa, viemärissä tai ränsistyneessä mutanttien täyttämässä rakennuksessa on kuitenkin heti tuttu Metro viba, nyt näiden välillä vaan kuljetaan avoimempaa maastoa.
Samalla tutustutaan eri lailla ydinsodan jälkeisessä ajassa selviytyviin heimoihin.

Aseiden modaus antaa mukavan tavan päivittää tussareita ja myös taktisen puolen kun sen voi tehdä kentällä.
Ennen soluttautumista laittaa vaimentimen revolveriin, esimerkiksi.

Aseista puheen ollen gunplay on varsinkin parantunut. Aseet tuntuu nyt aseilta ja laukausäänet varsinkin on makeat.
Kun vaikka tuolla revolverilla pamauttaa mutantin headshotilla tantereeseen ja laukaus kaikuu pitkin aroja, jokin siinä vetoaa.

Laukaus päähän on lähes aina heti tappava ja tarkkuus on valttia, kertalaukaukset on sarjatulta parempi vaihtoehto.
Hitboxit tuntuu myös tarkoilta.

Aseen varusteet oikeasti vaikuttaa.
Yritin eilen esim. käyttää kiikaritähtäintä AK:ssa, jossa oli lyhyt piippu.
Laukaukset meni yleensä ohi kun ei aseen tarkkuus ole riittävä kauempaa ampumiselle.
Tuossa on taas taktinenkin puoli, laita kiikari ensin ja harvenna vihollisia kauempaa, sitten ennen lähestymistä reflex sight kiinni lähempää taistelua varten.

Tuo on lisäksi immersiotekijä, sen tähtäimen voi vaihtaa ilman konepajatasoista työpöytää kyllä.

Tarina toimii käänteineen ja motiiveineen, josta lie iso kiitos lähdekirjalle, jälleen.
Spoilaamatta sen enempää yksi kantava teema on oletus siitä, että maa on täynnä vihollisen valloitusjoukkoja. Todellisuudessa niitä ei ole yhtään.

Tämä lie kirjailijan kannanotto ja tuotu peliin hienosti sekin.

 

[dami]

Shenzhen i/o (pc)
Tälläinen ohjelmointi/logiikka/piirisuunnittelu peli.
Jokaisen tehtävän alussa annetaan kuvaus laitteesta johon piiri tulee, sen käyttötarkoitus, ja sisään ja ulosmeno portit ja -signaalit. Siihen väliin pitää rakentaa toiniva i/o systeemi ja kirjoittaa koodi, ja laitteen pitää läpäistä testit, antaa virheetön ulostulo. Vaikeustaso on kova, ainakin tällaiselle joka ei ole ohjelmointia aiemmin harrastanut. Lopuksi kun testit on läpäisty, ohjelma antaa histogrammi - pisteytyksen virrankulutuksen, piirin yhteishinnan ja koodirivien määrän suhteen. Tarkoitus on motivoida optimoimaan ratkaisua, joka on olennainen osa haastetta ja peliä. Pelissä käytetään assembly - tyylistä ohjelmointikieltä, jossa ei hirveästi käskyjä ole, ja piireissä joita koodataan on monia rajoituksia rekisterien ja i/o pinnien suhteen. Koodi pitää myös mahtua max 14 riviin / mikrokontrolleri. Moni pitää näitä rajoituksia keinotekoisina ja epärealistisina, mutta se motivoi tehostamaan suunnittelua ja tarjoaa haastetta varmasti ammatikseenkin ohjelmoiville.
Pääpelin n. 30 tehtävän jälkeen työ jatkuu toisessa kaupungissa, jossa tehtävät ovat entistä vaikeampia. Matkani tyssäsikin 5. lisätehtävään (kaikkiaan niitä olisi 10), jossa en saanut ratkaisuani koodattua pelin rajoitettuun hiekkalaatikkoon. Ratkaisuni olivat aluksi suurimmaksi osaksi "keskimääräistä" huonompia histogrammin perusteella, mutta loppua kohti aloin päästä keskiarvon paremmalle puolelle. Jätän 5. lisätehtävän hautumaan, jos joskus mieleen pälkähtäisi ratkaisu, ja välillä pelaan muita ohjelmointipelejä.

 

[Refloni]

Tarina toimii käänteineen ja motiiveineen, josta lie iso kiitos lähdekirjalle, jälleen.
Spoilaamatta sen enempää yksi kantava teema on oletus siitä, että maa on täynnä vihollisen valloitusjoukkoja. Todellisuudessa niitä ei ole yhtään.

Tämä lie kirjailijan kannanotto ja tuotu peliin hienosti sekin.

Metro 2035 on tosiaan sarjan kantaaottavin kirja. Juoni on ihan erilainen kuin pelissä, mutta siinä käsitellään mutkan kautta Venäjän vainoharhaisuutta, propagandakoneistoa ja kansan alistumista sen valtaan. Kirjailija Gluhovski osallistui myös pelien tekemiseen.

Mies elää nykyään maanpaossa ja on yksi mun eniten arvostamia venäläisiä.

 

[AsiJu]

Metro 2035 on tosiaan sarjan kantaaottavin kirja. Juoni on ihan erilainen kuin pelissä, mutta siinä käsitellään mutkan kautta Venäjän vainoharhaisuutta, propagandakoneistoa ja kansan alistumista sen valtaan. Kirjailija Gluhovski osallistui myös pelien tekemiseen.

Mies elää nykyään maanpaossa ja on yksi mun eniten arvostamia venäläisiä.

Joo on aivan selkeää minkä metafora näissä on kyseessä.

Pelistä jäi se mainitsematta, että stealth toimii Exoduksessa sarjasta parhaiten ja on oikeasti vaihtoehto avoimelle taistelulle usein ellei aina.
Lisäksi kömpelösti pakotettua hiippailua ei taida olla ollenkaan.

Omat tilanteet meneekin usein hiippaillen alku, sitten jotain menee pieleen ja aseet laulaen loppu.

Takedown animaatiot on myös jotenkin uskottavammat nyt.
Last Lightissä oli hieman immersiotakin rikkova tekijä, että raskaassa sotisovassa olevat vihut Artyom sai tajuttomaksi vain keveyesti pistoolin perällä kopauttamalla eikä vieressä seisseet olleet usein moksiskaan.

2033 taas oli toinen äärilaita kun mitään takedowneja ei ole ja ainut äänetön tapa tappaa oli epäluotettavat heittoveitset ja yhdestäkin havaituksi tulemisesta kaikki vihut tietää missä olet sen jälkeen.
Usea uusiksipeluukerta onkin jäänyt siihen puolipakotettuun hiippailuun ensimmäisen pinnallakäynnin jälkeen kun pelin ongelmat tulee naamalle turhan vahvasti.

Toisaalta tietysti Artyom onkin siinä vasta kloppi, että siinä mielessä realistista.

Tuntuu, että Exoduksessa mekaniikat oli hierottu kouhalleen.
Eihän se mikään maailman paras shooter tai stealth peli ole, mutta ei ole tarkoituskaan.

Vielä tuli mieleen: muistan elävästi 2033 kun ekan kerran pinnalla ollessa ammukset oli lähes loppu, suodattimet loppu eikä tietoakaan miten päästä pois ja lauma mutantteja edessä.

Harvoin on peliä pelatessa tullut yhtä vahvasti se olo, että minä en pääse pois täältä elossa.
Julmaa, mutta tehokasta.

Toki eipä ensipelaaja voi arvata, että edelliseltä kauppapaikalta piti ostaa suodattimia koko rahalla. Myöhemmät pelit on paremmin tasapainossa tämän suhteen.

 

[Refloni]

Vuosien vastustelun jälkeen retkahdin ja tilasin Game Passin. Xbox App on koomisen huono kökkäre, mutta itse passi tuntuu toimivan. En pidä vuokrapelaamisen aiheuttamasta aikapaineesta, joten järjestely ei tule olemaan pysyvä. Suunnitelma on kokeilla kaikkea lievästi kiinnostavaa jota en raaski ostaa, raivopelata kaikki kiinnostavat pelit läpi ja katkaista tilaus sitten. Aion edelleen ostaa omaksi pelit joista haluan nauttia ajan kanssa.

Ensimmäinen kokeilu on ilmainen kuten muissakin huumeissa. Näytönohjaimen mukana tullut koodi, jonka olisi kupongin mukaan pitänyt vanhentua viime kesänä, kelpasi Mikkikselle hyvin. Koetan saada "projektin" pakettiin puolen vuoden sisällä.

Redfall

Kaikkea sitä tekee sairaalloisen uteliaisuuden vuoksi.

Yhteenkään pelifirmaan ei voi luottaa. Ihan sama miten loistavia pelejä pulju on aikaisemmin pukannut, seuraava voi aina olla pökäle. Arkane Austinin tekemä Prey 2017 on paras koskaan tehty immersiivinen simulaatio ja sitten julkaisija pakotti heidät väkertämään surkuhupaisan vampyyrinkiusaamispelin. Tekijät eivät halunneet tehdä sitä eivätkä pelaajat pelata sitä. Arkane Austinin taru päättyi siihen, levätköön rauhassa. Ainakin viimeisessä päivityksessä mukaan lisättiin offline-moodi kuten kaikkien pilvipalvelupelien pitäisi tehdä.

Peliä ehdittiin varmaan jonkun verran korjata ennen hylkäämistä. Merkittäviä bugeja ei näkynyt, mutta tekoäly... Pari ensimmäistä taistelua oli niin traagisia esityksiä, että nostin vaikeustason tappiin silkasta säälistä. Viholliset ovat kuuroja, sokeita ja varustettu simpukan älynlahjoilla. Halusin antaa heille kaiken mahdollisen tuen. Päänähtävyys eli vampyyrit pistävät hanttiin enemmän, mutta Mensaan ei ole heilläkään asiaa. Yleensä riittää että sytyttää taistelukentällä pari öljylätäkköä liekkeihin, niin ympäriinsä singahtelevat verenimijät juoksevat tuleen ja tappavat itsensä.

Tarina on huono. Hahmot ovat huonoja. Huumori on huonoa. Pelaajahahmo kommentoi tapahtumia ja veistelee vitsejä, mutta yksikään murjaisu ei edes lievästi hymyilyttänyt. Redfallista löytyy imsimien perinteinen kummitustalo, enkä ihan aidosti tiedä oliko sen tarkoitus olla pelottava. Aaveet ja vampyyrit pyörivät pitkin käytäviä ja ikkunat paukahtelivat, mutta en tuntenut yhtään mitään. Minun naurattamiseeni tai säikyttelemiseeni ei vaadita paljoa! Nauroin räkä poskella Borderlands 3:n jutuille ja Minecraftin luolat aiheuttavat kylmänhikeä.

Arkanen historia kannattelee peliä sen verran että sen jaksaa pelata läpi. Vanhojen imsimien jäänteet näkee kyllä ja ne tekevät taistelusta ja tutkimisesta siedettävää. Taustatarinassa on joitain kiinnostavia elementtejä ja taidetyyli on oikeasti nätin näköinen.

Sniper Elite 5

On synnyinkotoni ampujain saari, ei sihdistäin karkaa yksikään maali...

Tarkk'ammuntaa ja hiippailua toisen maailmansodan maisemissa. Homman vetonaula on sniputus ja siinä joutuu miettimään äänen kantavuutta ja ballistiikkaa, mutta peli on enemmän hiiviskely kuin häyhäily. Kentät ovat avoimia ja niissä on sivutehtäviä, useita aloituspaikkoja ja erilaisia ratkaisuja tehtäviin. Peli selvästi kärttää että kenttiä pelattaisiin monta kertaa kuten Hitmanissa, mutta koin nähneeni ensimmäisellä kerralla ihan tarpeeksi. Jokaisessa kentässä on murhattava erikoiskohde, jonka voi bonuspisteiden toivossa tappaa hassusti. Hitmanista lainattua tämäkin.

Tyrimisen jälkeisestä hälytystilasta ja taistelusta pystyy toipumaan yllättävän hyvin. Rymistely ei edes tunnu väärältä tavalta pelata, sotaahan tämä on. Käytössä on paljon työkaluja niin räiskintään kuin hiippailuun, ja peli tuntuu parhaimmillaan kuin yhden hahmon Commandosilta. Immersiota lisäävät upean näköiset kentät ja se, että sakut puhuvat saksaa ja ranskikset ranskaa.

Luulin Mont-Saint-Micheliä osaksi skyboxia, mutta linnaan kuuluu oikeasti mennä.

Peli on oletusasetuksilla liian innokas tappokameransa kanssa ja kuuluisa röntgennäkymä on aika karseaa katsottavaa. Siinä voi seurata vaikkapa pallien murskaantumista hidastettuna. En halua tuomita muiden fetissejä, olen vain kiitollinen että gorekameran saa pois päältä.

Tarina on peruskauraa. Natseilla on taas uusi wunderwaffe joka pitää pysäyttää. Matkan varrella salamurhataan pamppuja, sabotoidaan pumppuja ja soditaan rintamalla. Yllätyksiä ei ole mutta ei erityisempiä pettymyksiäkään.

Ori and the Will of the Wisps

Teitte sitten saman pelin uudestaan? Virvatulten Viisaus on sikanätti metroidvania, joka tuntuu tarkalleen samalta kuin Sokea Salo. Noh, tykkäsin siitä ja tykkään tästäkin. Pari uudistusta löytyy, matkustelua ja tallentamista on suoraviivaistettu ja sivuhahmoja ja -kusteja on paljon enemmän. Taistelua on kehitetty niin että siitäkin nauttii. Liikkumissysteemi taitaa olla täysin samanlainen kuin viimeksi, mutta mitäpä toimivaa rikkomaan. Jopa tarina kulkee aivan samoja polkuja ihan loppuun asti, jossa tehdään jotain vähän erilaista. Kyynel vierähti.

Minuutteja kestävät kujanjuoksut, joita joutuu pahimmillaan yrittämään kymmeniä kertoja, on tarkalleen yhtä rasittavia kuin viimeksikin. Kehittyneempi taistelusysteemi mahdollistaa nyt myös oikeat pomotaistelut ja ne on huomattavasti siedettävämpiä.

Taidetyylistä tuli aika paljon mieleen Trine. "Ällöttävin kenttä lastenpelissä" -palkinto kuuluu edelleen Trine 2:n hiekkamadolle, mutta Will of the Wispsin mätänevien ötököiden täyttämä luolasto pääsi aika lähelle.

Orin kanssa huomasin, miten vuokrapelaamisen aiheuttama paine vaikuttaa pelityyliin. Yleensä tyhjennän metroidvaniat täysin, mutta nyt ei huvittanut jäädä penkomaan jokaista nurkkaa kun kuukausimaksu tykyttää takaraivossa. Saavutuksetkin jäävät turhalle alustalle.

 

[Raxama]

Nyt kun Monolith Productions (se länsimainen, ei se japanilainen) sai kirveestä niin aattelin että vois nyt sit kerrankin pelata edes jonkun niiden teoksen läpi asti. Tai siis oon mä Shadow of Mordorin pelannu mut se oli mun mielestä loppujenlopuks aika paska open world kötöstys joka on pitkälti hajuton ja mauton poislukien se nemesis systeemi, mut ei se kanna muuten tollasta Ubisoft-kaavalla tehtyä peliä hirveen pitkälle. En siis varsinaisesti jää perään itkemään kun viimenen peli mitä tekivät oli Shadow of War joka jatko samaa paskaa muutamalla syöpäsellä lisämausteella (jäätävä grindaus vaatimuksena) jotka vissiin patchattiin pois, mutta taitaa tää homma mennä julkasijan piikkiin enemmänkin, siltä se ainakin haiskahtas et päätös tuli ylempää. Plus studiosta on lähteny kävelemään se jengi jo kauan aikaa sitten joka teki ne hyvät pelit.

Ja niistä hyvistä peleistä puheenollen niitähän on sit useempikin kappale. Kaikki siinä about +-20v vanhoja. Latasin muutaman jo valmiiksi ja rupesin sit runttaamaan.

F.E.A.R (PC, 2005)

Muistan kun tän demon joskus latasin aika skidinä sillon 20v sitten. Eihän sitä sillon oikeen pystyny pelaamaan kuumotuksiltansa, niin jäi aika alkumetreille. Kokeielin myös sitä ilmaista FEAR Onlinea joka oli pelin MP puolisko irtautettuna single playeristä. En muista sen olleen kovinkaan hyvä, mutta peli tais pyöriä sillosella ATK:lla aika paskasti ja muutenkin siinä iässä saatto vielä olla aika huono pelaamaan noin muutenkin.

No, jokatapauksessa nykypäivänä ei tän tyyliset pelit jaksa ihan kauheasti jännittää. Tarpeeks kauhupelejä kun on pelannu niin niistä kaikista katoaa vähän se terä, enkä muutenkaan tiedä sanosinko fearia ihan täyseveriseks kauhupeliks. Hyppysäikyttelyllä ja paikoten jännällä tunnelmalla varustettu räiskintähän tää enemmän on.

Pelin juoni on noh, mitenkäs sen sanois. Nykypäivänä jokseenkin arvattava? Juoni toteutetaan sillä tavalla et pelaajana sulla ei oo mitään hajua oikeastaan yhtään mistään, ei edes siitä et kuka se pelattava hahmo on, mutta sitä sit selkeytetään pelin edetessä. Ei tarvinnu kuitenkaan kovin pitkälle rämpiä ennenkun homma oli jo aika arvattavissa, mut se ehkä enemmänkin johtuu siitä et vuoden 2005 jälkeen näitä samoja juonikuvioita on käytetty ainakin yhdessä pelissä, oikeastaan aika hävyttömästikkin. Juoni kyllä periaatteessa toimii, mut täytyy myöntää et ei se oikeastaan tälläsessä pelissä kiinnosta juurikaan. Hymähtelin aika usein sille et millasia tekosyitä ne keksii sille että pelaaja saadaan laitettua yksin jokaseen tilanteeseen, vaikka pelin juonen mukasesti pelattava hahmo on osa isompaa "iskuryhmää"

Ite pelattavuus taas on se pääruoka tässä. Pelin gimmick/suola on Max Paynestakin tuttu bullet time jolla voi aikaa hidastella aika anteliaastikkin ja paukuttaa huoneellisen vihollsia täyteen reikiä ilman että ite ottaa osumaakaan. Vihollisia on yleensä aika runsaasti ja niitten tekoäly oli oikeasti aikaansa edellä ja on periaatteessa vieläkin. Ne hakeutuu fiksusti suojaan, yrittää tulla selkään onnistuen siinä jos ei ite hiffaa sitä estää, sekä noin muutenkin käyttäytyy fiksummin kun ykskään nykyräiskintöjen palikka-aivo joka seisoo peukalo perseessä keskellä aukiota. Pelin aseet tosin valitettavasti ainakin omasta mielestä tuntuu vähän lussuilta äänten ja efektien osalta, ainakin se ihan perinteinen assault rifle. Harmi sinänsä kun niissä on välillä pieniä pilkahduksia siitä et ne ei ookkaan lussuja, kuten esimerkiks se et sillä 10mm naulaimella sä oikeasti runttaat ne viholliset seiniin kiinni ja haulikolla kun tarpeeks läheltä ampuu niin kaverit muuttuu kirjaimellisesti punaiseks sumupilveks kun menevät raukat niin palasiksi.

Pelasin pelin ehkä liian helpolla (mediumilla) tai sit tässä muuten vaan tulee pieni jumalakompleksi kun pistät joku sata äijää hautaan per chapter ja parhaimmillaan teet sen hyppimällä sen haulikon kanssa ikkunoiden läpi bullet time päällä. On vaikea olla saamatta sellasta fiilistä et minä en ole alakynnessä, vaan te vaikka teitä onkin 20 tässä yhdessä huoneessa.

Pelin kenttäsuunnittelu on aika perinteistä kamaa 20v takaa. Se on lineaarista, mutta se yrittää piilottaa sitä parhaansa mukaan. Välistä tuntuu vähän sokkeloiselta ja pelin keskikohdilla oleva toimistorakennus alkoi jossain vaiheessa ihan naurattamaankin kun rupesin miettimään et arkkitehti on varmasti ollu kännissä piirtämässä piirustuksia kun on tehny vaan vitusti käytävää mutta ei ollenkaan huoneita. Umpikujia löytyy sieltä täältä ja aina ei oo ihan selkeetä minne mennä, mut kehittäjät on koittanu valoilla yms korostuksilla pikkasen vihjata suuntaa paikoitellen. Kesti aluks hetken aikaa virittää ittensä siihen mielentilaan et nyt pelataan 20v vanhaa peliä jossa ei ookkaan keltasta maalia sudittu joka paikkaan tai ruudulla näkyvää ikonia joka johdattaa. Mut sit parin chapterin jälkeen se olikin jo aika luonnostaan tulevaa ja välillä ihan itekin piti miettiä et miten tän oikean reitin käytännössä arvas ilman sen kummosempia ettimisiä, etenkin jos se ei ihan ilmiselvä ollu.

FEAR on kuitenkin 20v iässäkin aika kova FPS ja on kestäny aikaa poikkeuksellisen hyvin. Pääruoka eli se ammukselu on hemmetin kivaa, mut kenttäsuunnittelu joskus tuntuu vähän hölmöltä. Tarinasta jos ei oo kiinnostunu niin pelin välillä pakottamat hiljasemmat kohdat voi tuntua ikäviltä.

Taidan jättää lisärit toistaseks pelaamatta ja siirtyä suoraan jatko-osaan. Sen jälkeen olis tarkoitus ottaa selvää et miten samana vuonna (ekan Fearin kanssa siis, muistatteko vielä kun peleissä ei kestäny 10v ilmestyä!) ilmestyny Condemned pärjää nykypäivänä. Harmi ettei Condemned kakkonen ikinä selvinnyt PC:lle asti. Sit jos vielä kiinnostaa lähteä suorittamaan arkeologiaa pidemmälle niin No One Lives Foreveritkin olis tuolla tarjolla. Ykkösosaa aiemmin jo pikkasen testannut ja pitänyt, mutta jäänyt kesken öööh, jostain syystä.

 

[AsiJu]

Lepää rauhassa Monolith.

@Raxama alkuperäinen Blood kannattaa pelata myös, löytyy Fresh Supply remasterina nykyään niin ei tarvihe dosboxin kanssa leikkiä tai BloodGDX:n.

FEAR on todella, todella, todella hyvä.

Sen kauhu on usein myös hienovaraisempaa.
Muistan hyvin kakkostehtävän alun sen jälkeen kun Alma on tehnyt deltoista verisoppaa.

Kun tulet samaan paikkaan yhtäkkiä yksi valo vaan paukahtaa rikki, radiosta kuuluu kohinaa ja teksti "incoming: unknown origin"
Ekalla kerralla tuli justiinsa save and quit!

Eipä toki enää ole erityisen hyytävä ja toimintapelihän FEAR on ennen kaikkea, mutta peli osaa muistuttaa siitä, että vaikka olet tappokone niin jotkin asiat eivät siitä välitä.

FEAR 2 on hyvä, joskaan ei originaalin veroinen. Kolmonen ei sitten olekaan enää Monolithin käsialaa ja sen huomaa.

 

[Raxama]

Lepää rauhassa Monolith.

@Raxama alkuperäinen Blood kannattaa pelata myös, löytyy Fresh Supply remasterina nykyään niin ei tarvihe dosboxin kanssa leikkiä tai BloodGDX:n.

FEAR on todella, todella, todella hyvä.

Sen kauhu on usein myös hienovaraisempaa.
Muistan hyvin kakkostehtävän alun sen jälkeen kun Alma on tehnyt deltoista verisoppaa.

Kun tulet samaan paikkaan yhtäkkiä yksi valo vaan paukahtaa rikki, radiosta kuuluu kohinaa ja teksti "incoming: unknown origin"
Ekalla kerralla tuli justiinsa save and quit!

Eipä toki enää ole erityisen hyytävä ja toimintapelihän FEAR on ennen kaikkea, mutta peli osaa muistuttaa siitä, että vaikka olet tappokone niin jotkin asiat eivät siitä välitä.

FEAR 2 on hyvä, joskaan ei originaalin veroinen. Kolmonen ei sitten olekaan enää Monolithin käsialaa ja sen huomaa.

Oon mä Bloodia muistaakseni joskus pelannutkin, kuten useempaa noista boomer shootereista. En vaan juurikaan noista saa irti enää nykypäivänä vaikka Duke3D ja Doom 1/2 tulikin skidinä myös hakattua.

Ja joo, kyllä mä veikkaan et vuonna 2005 oli ihan toimiva kauhupelinäkin. Sekin genre on kehittyny tosta 2010-luvusta eteenpäin aika rajusti ja sen jälkeen on sit julkastu pelejä jotka on sit jo huomattavasti kuumottavampia. Tai no en mä tiedä, Silent Hill 2 ja 3 tuli ennen tätä ja ne on molemmat ekalla pelikerralla aika vahvoja fiiliksiä herättäviä. En kyllä sinällänsä usko et tästä oli tarkotuskaan ihan hirveän pelottavaa tehdä, se kun on muutenkin vähän hankala lähteä tekemään ihan kunnon räiskintäpeliä ja saada siitä ihka aito kauhupelikin vielä samalla.

 

[masax]

Far Cry 3: Blood Dragon (pc)

Selailin ubisoftin alennuksia ja tuli huomattua, että nehän jakavat tätä nykyään jälkikäteen tarjottuna ilmaiseksi myös far cry 6 perusversion omistajille. No, pelattua tajuaa kyllä miksi, liekö tässä turhin far cry koko sarjasta. Karsitaan far cry:sta pois kaikki mitä on vain karsittavissa ja keksitään joku ohuttakin ohuempi tarinantapainen ja mitä saadaan: Blood Dragon. Toisaalta ihan ok välipala fps peliksi, kun mitään suurempaa bloattia ei ole, mutta ei kyllä paljon menetä vaikka jäisi väliinkin.

 

[Raxama]

FEAR 2 (PC, 2009)

Noh niin, mitähän tästä sanois oikeestaan. Alkuperäsen jalanjäljissä mennään mut samalla otetaan askelia tiettyjen asioiden saralla taaksepäin? Ilmiselvästi vähän konsolimaistettu ja suoraviivaistettu entisestään, näkyy esimerkiks siinä ettei isommat räiskinnät tapahdu sellasilla alueilla joissa viholliset pääsis kummosemmin mitään reittiä yllättämään alkuperäsen tavalla. Tää ei oikeastaan myöskään tota peruskaavaa muuta millään muotoa ja aseetkin on oikeastaan pitkälti tuttuja alkuperäsestä uudella ulkonäöllä ja parilla lisäyksellä joita pääsee käyttämään hyvin vähän.

Tarina on taas vähän sellasta ihan sama-tasoa. Tapahtuu alussa rinnakkain ykkösen kanssa ja sit jatketaan ykkösen lopusta. Ykkösen pelanneena ei tarjoa yllätyksiä ja loppuratkasu oli toisaalta järkeenkäyvä mut samalla myös hippasen typerä ja jätti touhun taas vähän cliffhangeriin, enkä tiedä saatiinko tuohon koskaan vastausta. DLC:tä en omista enkä aio ostaakkaan euroa kalliimmalla.

Pituutta about sama mitä ykkösellä, nää molemmathan on oikeasti aika syntisen lyhyitä kokemuksia jos ei liikaa eksy tai jää kuolemaan. 4h aikalailla meni ykkösessä, tässä vielä vähemmän. Sinänsä huvittavaa miettiä et molemmat kuitenkin täyshintasia pelejä aikanaan olleet, toki näissä oli aikansa tyylisesti multiplayerit mukana, joskaan en tiedä et kuinka suuri paino näillä oli kehityksessä, vai oliko tän kakkosen multiplayer pääasiassa vaan päälleliimattu homma kuten tän sukupolven aikana oli myös vähän ikävästi tapana. Selvääkään ei voi ottaa, koska palvelimet kiinni. Tohon on joku kiertomenetelmä mut ei kyllä sen vertaa jaksa kiinnostaa.

Ei tää huono ole, mut vähän sellanen peli et tuun jo ens viikolla unohtamaan et tän oon edes pelannutkaan. Ei tee yksinkertaisesti mitään erikoista tai uutta, mut kyllä tän kerran pelaa läpi. Ai niin joo, ei tässäkään pahemmin jännittäny. Meinas olla jo yritystä koulussa, mut jotenkin tuntuu et ykkösessä ja kakkosessa on sama ongelma kun ne menee sykleissä pelottelukohdista suoraan räiskintään ja siitä sit takas, eikä noi pelottelukohdat saa riittävästi aikaa, tai sit vaan juoksin niiden läpi muuten vaan liian nopeasti.

Seuraavaks Condemnedin pariin, vissiin sekin aika lyhyt kokemus. Sinänsä ei haittaa sekään. Katellaan sit kun se on lävitse.

 

[Nathorr]

Metal Gear Solid - Master Collection Version (PC)

Parhaiden tarinapelien metsästys jatkuu palaamalla 90-luvun loppuun. PS1-pelit on mulle siinä mielessä tuntematonta seutua, että en ole pleikkaria koskaan omistanut, mutta nuorempana tuli kymmeniä tunteja tuijoteltua, kun kaverit pelasi niin Digimon-pelejä, Final Fantasyjä kuin Metal Gear Solidiakin. Ostin MGSV:n vuosia sitten, mutta kun tarinaan en ilman recap-videoita päässyt sisälle, lopetin ja päätin, että joskus palaan tähän pelisarjaan kunnolla. Master Collection -kokoelma tarttui joulualesta ja ensimmäinen osa on nyt taputeltu.

Vahvasti tarinavetoinen hiippailupeli oli aikaansa edellä elokuvamaisella otteellaan pitkine välivideoineen ja juonenkäänteineen. Peli oli yllättävänkin tiivis pakkaus, eli siinä on yksi tehtävä, joka suoritetaan yhdellä alueella. Tämä ei ole ollenkaan huono asia, mutta mulla oli jostain syystä kuva, että peli koostuisi pienistä tehtävistä eri alueilla.

Siinä missä tarina on ehkä silloin 25 vuotta sitten ollut vallankumouksellinen ja pätevä edelleen, on peli muuten pahasti vanhentunut. Pelaaminen on nykypeleihin tottuneelle tosi stressaavaa, kun koko ajan tapahtuu ja virheisiin ei ole varaa. Hiippaillessa huomaa tuijottavansa enemmän yläreunan karttaa kuin itse peliä ja viholliskontaktia välttää viimeiseen asti. Onneksi pelissä on jonkinlainen autosave-systeemi, eli kuolema ei palauta edelliseen tallennukseen, vaan usein kyseisen alueen alkuun.

Graafisesti tämä on rujo. Tämä versiohan on käsittääkseni emuloitu PS1-versio ja paljon paremman lopputuloksen saisi, jos pelaisi kunnollisen emulaattorin kautta graafisilla parannuksilla, mutta päätin taistella "alkuperäisen" version läpi, että tästä jää jokin jälki Steamiin. En sinänsä ole kranttu graffojen suhteen, jos on jotain muuta, joka pelissä viehättää.

Tarina on tosi hyvä, mutta nykymittapuulla siinä on ehkä joitain elementtejä, jotka eivät nykyään välttämättä lentäisi. Nämä pitää kuitenkin aina suhteuttaa julkaisuajankohtaan ja uskonkin, että tämä on taas yksi niistä suunnannäyttäjistä, jonka ideoiden päälle muut pelit edelleen rakentavat omiaan. Siisteintä on kuitenkin päästä tähän maailmaan mukaan ja ehkä lopulta joskus saavuttaa se MGSV:kin.

Hyvä peli, joka oli aikaansa edellä, mutta nykymittapuulla aika raskas kokoemus. Jos nostalgialaseja ei ole, ei ole kiinnostunut pelistä jostain kulttuurillisesta tai historiallisesta syystä, kannattaa ehkä jättää kuitenkin pelaamatta. Emmä tiiä, ikävä dumata aikansa mestariteosta, kun on ite niin huono

Varovainen 4/5.

Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty - Master Collection Version (PC)

Heti kakkososan kimppuun. Peli jatkaa tarinaa pari vuotta ensimmäisen jälkeen. Pelistä on vaikea puhua puhumatta tarinasta liikaa, mutta yritetään.

Pelattavuus ja graafinen ilme on kaikin puolin parempaa kuin ykkösessä. Ykkönen on nykystandardeilla tosi karu, mutta kakkososa menisi ihan vakuuttavasta indie-pelistä, jos tarinaa ei oteta huomioon. Liikkuminen soljuvampaa, ympäristöä voi käyttää paremmin hyödyksi ja tarkkoja laukauksia voi ampua ensimmäisestä persoonasta. En tiedä, miten paljon tämä on paranneltu alkuperäisestä PS2-versiosta, mutta nyt ollaan mielestäni hyvällä tasolla. Kuten sanottua, myös grafiikat ovat saaneet rutkasti kaivattua parannusta. Tietysti kasvojen animaatiot ovat vanhentuneita, mutta muuten tämä on ihan mukiinmenevä tapaus.

Tarina on ehkä vielä ykköstäkin parempi, mutta toisaalta sitä ei voi täysin nauttia ilman, että ykkönen on pelattu pohjalle. Parhaat osat rakentuvat juuri ykkösen kokemuksen päälle. Uudesta päähahmosta en hirveästi loppupeleissä pitänyt, vaikuttaa ärsyttävältä kakaralta, mutta ehkä se kuitenkin paikalleen sopii. Oli ihan sika siistiä, kun Solid Snake oli mukana sivuosassa. Tarinahan seuraa periaatteessa samaa kaavaa kuin ykkösessä. Loppupeleissä juonenkäänteitä on vielä ykköstäkin enemmän ja täytyy myöntää, että en ihan viimeisimmissä enää pysynyt täysin mukana, mutta eipä se mitään.

Edellinen oli varovainen 4/5. Olkoon tämä sitten vahva 4/5.

Nälkä kasvaa syödessä ja kyllä se on MGS3 pelattava seuraavaksi. Siitä eteenpäin joutuukin odottelemaan hyvän tovin, ennen kuin KONAMI saa Master Collection vol. 2:n ulos.

 

[perato]

Supraland (PC) Epicin ilmaisepelit nro. XXIX

Olipa lässähys. Otin tämän Alien Isolationin kaveriksi jos aurinko paistaa liikaa ja se söis tota pimeässä laahkaamisen mielekkyyttä. Pari kertaa käynnistin, pelikellossa ehkä 2h ja tuntemus on että eiköhän tää ollut tässä. Ei kyl tarjonnu mitään. Tuntu joltain huonolta HL2 modilta. Pelissä pelataan tikku-ukolla hiekkalaatikossa jossa on leluesineitä yms. Jostain syystä siel on luurankovastustajia joita pitää hakata miekalla ja sen lisäksi pulmia. Pulmat ei ollu kiinnostavia, tasoloikkailu aika tylsää, kentät todella pettymys ja nuo vihut vain ärsyttävä hidaste. Kovin kehuttu tämä tuntui olevan nii yllätti miten mitäänsanomaton tämä sit lopulta oli.

 

[Bigfoot007]

Castlevania Symphony of the Night (Bill Gates laatikko ykkönen)
Ala-arvoinen porttaus yliarvostetusta pelistä. Monien mielestä Symphony of the Night on yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä, joka määritteli niin sanotun Metroidvania genren. Parasta pelissä on todella hyvä musiikki ja simppeli pelaaminen, ja eteneminen ei ole usein suoraviivaista. Sitten mennään niihin huonoihin puoliin. Alkuperäinen peli on julkaistu jo vuonna 1997, ja porttaus 10 vuotta myöhemmin. Pelin ikä kieltämättä näkyy huonolla tavalla, grafiikka on kuin Super Nintendolta, ja kuoleman koittaessa peli paiskaa alkuvalikkoon, josta pistää ladata tallennus uudelleen. Pelisuunnittelu on hyvän alkuosuuden jälkeen turhauttavaa haahuilua ja samanlaisten hirviöiden tuhoamista. Eteneminen on monin paikoin epäloogista, suorastaan kryptistä, ja vaikeustaso poukkoilee miten sattuu. Suurimmaksi osaksi peli on haasteetonta puurtamista, mutta hetkellisesti vaikeustaso hyppää katosta läpi tai on yksinkertaisesti halpamaista mm. meduusoja vilisevä torni, jossa veteen tippuminen johtaa satunnaisesti äkkikuolemaan. Tallennuspisteet sijoittuvat useimmiten vasta pomotaistelun jälkeen (?!) eikä ennen kuten muissa Metroidvanioissa, ja pomohuoneeseen päädytään varoittamatta. Moni reitti päättyy umpikujaan, josta nettoaa parhaimmillaan alitehoisen varusteen, ja sen jälkeen saa haahuilla pitkin samoja käytäviä, ja arvata mihin seuraavaksi pitäisi mennä. Keskivaiheilla linna kääntyy ylösalaisin, jonka jälkeen saa koluta samat paikat uudelleen, jotka on kansoitettu vähä erilaisilla tusinahirviöillä.
Porttaus on äärimmäisen laiska emulointi, jossa varsinainen peliruutu on kutistettu näytön keskelle ja ruudunpäivitys on lukittu 30 ruutuun sekunnissa. Venytetyt pikselit ja pilattu väripaletti näyttää yksinkertaisesti rumalta. Ääniefektit ovat raiskattu huonolla pakkauksella ja äänet tykkäävät rätistä ja kompressoitua, jos ruudulla tapahtuu enemmän kuin yksi asia kerrallaan. Volyymitasit ovat säädetty myös päin persettä, joka ilmenee parhaimmillaan huonoissa juonikohtauksissa, joissa jo valmiiksi paska ja ylipakattu dubbaus murtaa äänivallin. Mitään välitallennuksia tai muita parannuksia ei ole tarjolla, paitsi staattinen taustakuva, jota ei voi vaihtaa. Paska porttauksen kruunaa jatkuva kaatuilu, jota tapahtuu erityisesti pomotaisteluissa, joissa musiikki katoaa hetkellisesti, ja alkaa sen jälkeen nykymään ja lopulta ruudulla ei liiku yhtään mitään, tai ihan vaan esinevalikkoon siirtymällä, jolloin ruutu muuttuu mustaksi, jolloin pelisessio on pakko resetoida. Alkuperäisen version välivideot ovat myös leikattu pois jostain syystä.
Alkuperäinen playstation versio on huomattavasti umpipaskaa porttausta parempi pelikokemus. Metroidvania sarja on kehittänyt huomattavasti vuoden 1997 jälkeen, ja erityisesti Game Boy Advancen Castlevania Aria of Sorrow tekee kaiken paremmin kuin Symphony of the Night. Myös DS Castlevaniat ovat huomattavasti laadukkaampia ja ennen kaikkea viihdyttävämpiä pelikokemuksia.

 

[xarot]

Demon's Souls remake (PS5)

Se ihan ensimmäinen "Souls". Tätä peliä kohtaan on lämpimiä muistoja PS3-ajalta, kun myyttinen Demon's Souls saapui myös eurooppalaisten pelaajien tietoisuuteen ja oli kova hype "erittäin vaikeana" pelinä. Itselläni on kaapissa vieläkin Black Phantom edition jossa oli mukana lyhyehkö opas peliin. Itse asiassa olin kuvitellut pelin olevan paljon enemmän vanhojen MD- ja SNES-aikakauden pelien tyyppinen, että kuolon korjatessa game over. Mutta tässähän herätäänkin vain Nexuksessa uudelleen. Pelasin pelin kolme kertaa läpi, joista toisen NG+.

Peli ei varmaan ole mitenkään tuntematon nykyään kenellekään, mutta itse pidän tätä parempana kuin yhtään Dark Soulsia, varmaan siksi kun tämä oli se ensimmäinen, myyttinen kokemus. Tässä on jotenkin tunnelmaa yllin kyllin. Pelaaminen on enemmänkin sellaista shakki-matti tyylistä, eli ansoja ja pelaajan jallitusta riittää. Kentät on rakennettu osin ahtaiksi ja sokkeloisiksi tarkoituksella. Dark Soulseissa taas tuntui, että laitetaanpa kaikki monsut ja bossit hakkaamaan pelaaja tuhannen päreiksi, mitä enemmän voimaa sitä parempi. Tässä voi hankkia ruohoja ja spicejä käytännössä loputtimiin kunhan on vain pätäkkää millä ostaa. Siinä mielessä pidin paljon enemmän kuin keinotekoisesta Estus Flaskin rajoittamisesta.

Tässä bossit on suurin osa melko läpihuutojuttuja, mutta minusta bossien ei aina tarvitsekaan olla mitään, mihin tuhrautuu pari kolme iltaa ja tuhansia ärräpäitä. Ensimmäistä kertaa pelasin maagilla ja muutama bossi meni ihan juoksemalla bossin viereen ja loihtimalla Firestorm-loitsu kerran. Myyttinen Flamelurkerkaan ei maagilla tuottanut mitään vastusta, vaikka tuota tuli hierottua meleessä tuntitolkulla PS3:lla. Suurin haaste pelissä on aina ollut Shrine of Storms alussa, sekä Island's Edge reapereineen. Niin nytkin.

Varmaan palaan tämän pariin taas joskus kymmenen vuoden päästä, kun on ehtinyt unohtaa kaikki kettumaisimmat ansat ja monsut.

 

[Heseman]

Demon's Souls remake (PS5)

Se ihan ensimmäinen "Souls". Tätä peliä kohtaan on lämpimiä muistoja PS3-ajalta, kun myyttinen Demon's Souls saapui myös eurooppalaisten pelaajien tietoisuuteen ja oli kova hype "erittäin vaikeana" pelinä. Itselläni on kaapissa vieläkin Black Phantom edition jossa oli mukana lyhyehkö opas peliin. Itse asiassa olin kuvitellut pelin olevan paljon enemmän vanhojen MD- ja SNES-aikakauden pelien tyyppinen, että kuolon korjatessa game over. Mutta tässähän herätäänkin vain Nexuksessa uudelleen. Pelasin pelin kolme kertaa läpi, joista toisen NG+.

Peli ei varmaan ole mitenkään tuntematon nykyään kenellekään, mutta itse pidän tätä parempana kuin yhtään Dark Soulsia, varmaan siksi kun tämä oli se ensimmäinen, myyttinen kokemus. Tässä on jotenkin tunnelmaa yllin kyllin. Pelaaminen on enemmänkin sellaista shakki-matti tyylistä, eli ansoja ja pelaajan jallitusta riittää. Kentät on rakennettu osin ahtaiksi ja sokkeloisiksi tarkoituksella. Dark Soulseissa taas tuntui, että laitetaanpa kaikki monsut ja bossit hakkaamaan pelaaja tuhannen päreiksi, mitä enemmän voimaa sitä parempi. Tässä voi hankkia ruohoja ja spicejä käytännössä loputtimiin kunhan on vain pätäkkää millä ostaa. Siinä mielessä pidin paljon enemmän kuin keinotekoisesta Estus Flaskin rajoittamisesta.

Tässä bossit on suurin osa melko läpihuutojuttuja, mutta minusta bossien ei aina tarvitsekaan olla mitään, mihin tuhrautuu pari kolme iltaa ja tuhansia ärräpäitä. Ensimmäistä kertaa pelasin maagilla ja muutama bossi meni ihan juoksemalla bossin viereen ja loihtimalla Firestorm-loitsu kerran. Myyttinen Flamelurkerkaan ei maagilla tuottanut mitään vastusta, vaikka tuota tuli hierottua meleessä tuntitolkulla PS3:lla. Suurin haaste pelissä on aina ollut Shrine of Storms alussa, sekä Island's Edge reapereineen. Niin nytkin.

Varmaan palaan tämän pariin taas joskus kymmenen vuoden päästä, kun on ehtinyt unohtaa kaikki kettumaisimmat ansat ja monsut.

Itse kanssa OG Demon's Soulsista lähtenyt näissä liikkeelle. Onkos tässä remakessa vanhat musiikit ("Hah-hahahah-hah") vaihtoehtona vai vain uutta geneeristä orkestraa?

 

[Raxama]

Itse kanssa OG Demon's Soulsista lähtenyt näissä liikkeelle. Onkos tässä remakessa vanhat musiikit ("Hah-hahahah-hah") vaihtoehtona vai vain uutta geneeristä orkestraa?

Ei saa vanhoja prööt-torvia valitettavasti.

Demon's Souls on siitä kyllä vähän erikoinen Dark Soulseihin tjsp verrattuna et siinä ne bossit on tosiaan aika helppoja, ja haaste tuleekin niistä vittumaisista alueista. Valley of Defilement oli kyllä aika kova keissi kasetille ekalla pelikerralla, mut nää on siinä mielessä vähän ongelmanratkontaa et kun löytää oikeat kikat niin elämästä saa aika paljon helpompaakin.

 

[xarot]

Itse kanssa OG Demon's Soulsista lähtenyt näissä liikkeelle. Onkos tässä remakessa vanhat musiikit ("Hah-hahahah-hah") vaihtoehtona vai vain uutta geneeristä orkestraa?

En oikein edes enää muistanut kovin hyvin millainen OG soundtrack on, mutta nyt kun sanoit niin piti vähän vertailla. Nuo uudet musiikit kuulostaa enemmän elokuvamaisilta, itse tykkään enemmän vanhoista.

 

[Heseman]

En oikein edes enää muistanut kovin hyvin millainen OG soundtrack on, mutta nyt kun sanoit niin piti vähän vertailla. Nuo uudet musiikit kuulostaa enemmän elokuvamaisilta, itse tykkään enemmän vanhoista.

Jeps, itseänikin kiinnostaa enemmän ne vanhat musat, vaikka ne joidenkin mielestä voi hassuja ollakin. Muutenkin tässä remakessa menty yhtä sun toista muuttelemaan niin ei ole ollut kiirettä tätä hankkia. Ja kun tätä ei ole edes vielä PC:lle tuotu... Ohessa Ratatoskrin kommentteja esteettisistä muutoksista ja muista.

 

[Rokkijani]

En oikein edes enää muistanut kovin hyvin millainen OG soundtrack on, mutta nyt kun sanoit niin piti vähän vertailla. Nuo uudet musiikit kuulostaa enemmän elokuvamaisilta, itse tykkään enemmän vanhoista.

Vanhat on kyllä kohtuu kipeät siis hyvällä tavalla.

Huikea peli. Tower of Latria ei poistu mielestä eikä kyllä Valley of Defilement.

Tulisipa Pc-versio vielä.

 

[Bucky]

Balatro puhelimella.

Työpäivät menevät vauhdikkaasti tämän pelin kanssa. Käytännössä huumetta pelin muodossa.

Suosittelen ehdottomasti kaikille. Peli on myös saatavilla Game Passissa nykyään mutta ei kyllä paljoa muutenkaan maksa.

 

[Refloni]

Halo: The Master Chief Collection

Taas klassikkojen kimppuun. Legendaarinen Halo-sarja on koottu samaan peliin, jossa eri osien asennuksia voi veivailla edestakaisin ja joka pakottaa moninpelijuttujaan ärsyttävästi. Sinulla on 65 uutta ilmoitusta, osta äkkiä nämä skinit kun vielä voit, tässä koko ruudun mainos jota kukaan ei lue. Fortnite-päävalikon jälkeen kampanjat on kuitenkin ihan pelikelpoisia.

Halo: Combat Evolved (Anniversary)

Ruma, tylsä ja tympeä räiskyttely. Luulin sarjaa joksikin Xboxin Mass Effectiksi, mutta kovia odotuksia seuraa kova pettymys. Pelin rengasmaailma on visuaalisesti hieno ja musiikki on hyvää, mutta siinä ne hyvät puolet sitten olikin. Pelin kompastuskivi on ennen kaikkea surkea kenttäsuunnittelu, jossa joutuu ryynäämään samoja copypastattuja rännejä tunnista toiseen. Voinko vielä palauttaa kirjastokorttini?

Vanhan ja uusitun grafiikan välillä voi vaihtaa lennosta. Kumpikaan niistä ei toimi. Vanha tyyli on todella rujo uudisversion rinnalla eikä sen harmaissa betonilaatikoissa halua pelata, kun tabia painamalla maisemat muuttuvat huomattavasti nätimmiksi. Uusissa grafiikoissa on kuitenkin omat ongelmansa, koska kehitystiimi ei tajunnut mitä vanhalla tyylillä aikoinaan tavoiteltiin. Aavikkokenttä on muuttunut lähes viidakoksi, halon vastapuolta ei aina näy taivaalla vaikka pitäisi, kauhukenttään on lisätty kirkkaat valot. Maahan pudonneita aseita on vaikea löytää heinikossa, jota ei palikkagrafiikoilla ole edes olemassa. Pahinta on kuitenkin epäluotettavat hitboxit.

Röpöti röpöti, ilma on kovaa.

Grafiikkauudistuksessa myös 3D-mallit on pistetty remonttiin ja esimerkiksi puita on ohennettu, mutta vanhat hitboxit on säilytetty entisellään. Huomasin tämän kun yritin tuloksetta ampua puun taakse piiloutunutta vihollista. Vanha törmäyslaatikko ympäröi jokaista puuta kuin näkymätön voimakenttä. Naputin vanhaa grafiikkaa päälle ja pois koko loppupelin ajan, koska kiipeilyn ja taistelun kannalta on tärkeää tietää miltä maasto oikeasti näyttää.

Halojen vaikeustasosta on täällä puhuttu. Otin rutiinilla toiseksi vaikeimman, joka on Halossa Hard. Homma toimi siihen asti kun softlockasin itseni. Jouduin hiparit minimissä väijytykseen, jossa ahtaaseen huoneeseen tulee joka ilmansuunnasta vihollisia ja näkymättömiä, kerrasta tappavia hiippareita. Koko kenttä piti aloittaa alusta. No pelataan normaalilla sitten, vaikka vähän harmittaa miten paljon vaikeustaso vetää kotiinpäin. Isommissa taisteluissa huomaa kyllä, kumpi tiimi osaa ampua.

Räiskinnän lisäksi pelissä on autolla ajelua. Warthog sai minut kaipaamaan Mass Effectin Makoa.

Halo 2 (Anniversary)

Valtava hyppy eteenpäin. Kunnon kenttäsuunnittelu tekee pelistä oikeasti hauskan räimeen. Peli-ilon suhteen Halo 2 on aivan toiselta planeetalta kuin edeltäjänsä. Uusi grafiikkatyyli on tällä kertaa uskollinen vanhalle eikä Xbox-grafiikkaa tee enää mieli edes vilkaista.

Tällaista maisemaa haluaa vain jäädä katselemaan, ihan sama mitä ympärillä tapahtuu.

Tarinankerronta on silkkaa Marvelia. Muukalaiset hyökkäävät maapallolle ja miljoonat ihmiset kuolevat, mutta koko ajan on pakko vääntää vitsiä. Taistelutoverit ovat suutaan piekseviä Aliens-mariineja, jotka jauhavat purkkaa ja räjäyttelevät avaruusolioita kunnes purkka loppuu. Eeppisestä draamastaan huolimatta peli on käytännössä komedia. Yllätyksenä mukana on myös pitkät pätkät pelaamista yhden avaruusolion nahoissa. Hylkiöksi joutunut sotapäällikkö joutuu tuhoamaan laumoittain Tulvaa ja muita alieneita sisällissodan merkeissä, mutta pelillä ei ole tarpeeksi munaa laittaa vastustajiksi ihmisiä.

Halo 2 on siisti rymistely alusta loppuun. Se vain katkeaa hölmöön cliffhangeriin, ihan kuin viimeinen kenttä olisi unohdettu laittaa mukaan.

Halo 3

Ensimmäinen peli jota ei ole remasteroitu, mutta kulmikkaisiin grafiikoihin tottuu nopeasti. Isompi ongelma on pelaajahahmon kypärän visiiri, joka peittää osan näytöstä, on alkuun raivostuttava eikä sitä saa pois mitenkään. Ihan kuin näytössä olisi likaa joka ei lähde pois. Sitä oppii sietämään ajan kanssa.

Kampanja alkaa taas maapallolta. Tyyyl-sää! Miksi avaruussarjat, jotka voisivat sijoittua miten mielikuvituksellisiin ympäristöihin tahansa, olettavat että haluamme kököttää samassa vanhassa Maassa ja räiskiä sinne saapuvia alieneita? Mass Effect 3, katson myös sinua. Tapahtumapaikaksi on sentään valittu Afrikka eikä New York, ja pelin puolivälissä lähdetään reilusti mielenkiintoisempiin maisemiin.

Tarina on paras tähän asti. Komedian ja draaman välille on löytynyt parempi tasapaino eikä joka kohtaus ole enää vitsikilpailu. Sodassa on monta osapuolta ja yllättäviä liittolaisuuksia, zombilaumankin kanssa voi neuvotella joissain tilanteissa. Peli tavoittaa elämää suuremman avaruusoopperan hengen hienosti. Mutta miten keskeneräisellä halolla voi olla painovoima, kun se ei pyöri?

Halo 3 on hyvä loppu pelisarjalle. Tai olisi, jos se olisi loppu.

Halo 3: ODST

Mitä tehdään tyydyttävän lopun jälkeen? Tietenkin etko-osia. ODST on spinoff, joka kertoo pienen mittakaavan tarinan keskellä kolmosen tapahtumia. Kolmosen saamasta palautteesta on otettu opiksi: tiimi päätti että HUDin täyttävä visiiri ei ollut tarpeeksi ärsyttävä ja päätti tehdä siitä vielä paljon pahemman.

Aaaargh!

Maa on edelleen tylsä paikka avaruusseikkailussa ja peli ei edes tunnu Halolta, vaan laadukkaalta modilta. Päähenkilö ei ole mikään sotilasmestari, vaan rivijermu jonka operaatio menee FUBARiksi jo alkumetreillä. Tarina on tiivis ja kiinnostavalla tavalla kerrottu. Tummanpuhuvat maisemat ja yksinäisyys tekevät tunnelmasta jännittävän.

Kentät ovat niin avoimia että mukana on nyt ensimmäistä kertaa kartta. Vasta ihan lopussa peli muistaa olevansa Halo ja laittaa pelaajan tetsaamaan pari kilometriä samannäköisiä teräskäytäviä pitkin.

Muutama Halo jäljellä, laitan arviota joskus tulevaisuudessa. Vitonen on varmaan pakko pelata pilvistriiminä...

 

[arcane]

Halojen vaikeustasosta on täällä puhuttu. Otin rutiinilla toiseksi vaikeimman, joka on Halossa Hard. Homma toimi siihen asti kun softlockasin itseni. Jouduin hiparit minimissä väijytykseen, jossa ahtaaseen huoneeseen tulee joka ilmansuunnasta vihollisia ja näkymättömiä, kerrasta tappavia hiippareita. Koko kenttä piti aloittaa alusta.

Ei Hard vaan Heroic. Ja "very hard" on sitten Legendary. Yleensähän Halossa vaikeustaso on melko alhainen, kunhan oppii, ettei vihollisia kannata oikeasti ampua käytännössä mihinkään muuhun ruumiinosaan kuin päähän. Halo 2 on oikeastaan ainoa poikkeus, sen Legendary on melko sadistinen.

Lisäksi jos 343 Studios ei ole collection-julkaisussa tätä mokannut, Haloissa on fallback tällaisille tilanteille. Kun kuolee liian monta kertaa pienen ajan sisään samassa checkpointissa, niin peli palauttaa nykyistä edeltävälle checkpointille. Tarkkaa määrää en tiedä tai milloin tämä laukeaa, mutta on tullut tutuksi pelisarjaa pelatessa. Nuo checkpointit kun eivät ole mitenkään takuuvarmoja, vaan satunnaisesti peli automaattitallentaa esimerkiksi pisteeseen, jossa raketti on lentämässä suoraan päin näköä.

Supraland (PC) Epicin ilmaisepelit nro. XXIX

Olipa lässähys. Otin tämän Alien Isolationin kaveriksi jos aurinko paistaa liikaa ja se söis tota pimeässä laahkaamisen mielekkyyttä. Pari kertaa käynnistin, pelikellossa ehkä 2h ja tuntemus on että eiköhän tää ollut tässä. Ei kyl tarjonnu mitään. Tuntu joltain huonolta HL2 modilta. Pelissä pelataan tikku-ukolla hiekkalaatikossa jossa on leluesineitä yms. Jostain syystä siel on luurankovastustajia joita pitää hakata miekalla ja sen lisäksi pulmia. Pulmat ei ollu kiinnostavia, tasoloikkailu aika tylsää, kentät todella pettymys ja nuo vihut vain ärsyttävä hidaste. Kovin kehuttu tämä tuntui olevan nii yllätti miten mitäänsanomaton tämä sit lopulta oli.

Väärä mielipide.

Supralandin kohdalla kannattaa ehkä ymmärtää sekin, että se on 95% yhden kehittäjän peli. Esimerkiksi tuon hiekkalaatikkoteeman taisi sanella budjetti ja sekoitelma käytettävissä olleita assetteja. Myös musiikit ovat muistaakseni jostain ilmaiskirjastosta. Taistelu on selvästi turhin osuus peliä, jonka tekijäkin taisi myöntää ja se käytännössä tiputettiin pois sekä DLCstä että "spinoff"/jatko-osassa lähes kokonaan. Supraland on pitkälti Portalin ja Metroidin sekoitelma, jossa pääosa pelistä on erilaiset puzzlet ja monikäyttöiset puzzlevälineet. Jos puzzlepeli vähän vapaammalla maailmalla ja Metroid-tyylisesti avautuvilla maailmalla ei nappaa, niin sitten ei toki vaan nappaa.

 

[perato]

Väärä mielipide.

Supralandin kohdalla kannattaa ehkä ymmärtää sekin, että se on 95% yhden kehittäjän peli. Esimerkiksi tuon hiekkalaatikkoteeman taisi sanella budjetti ja sekoitelma käytettävissä olleita assetteja. Myös musiikit ovat muistaakseni jostain ilmaiskirjastosta. Taistelu on selvästi turhin osuus peliä, jonka tekijäkin taisi myöntää ja se käytännössä tiputettiin pois sekä DLCstä että "spinoff"/jatko-osassa lähes kokonaan. Supraland on pitkälti Portalin ja Metroidin sekoitelma, jossa pääosa pelistä on erilaiset puzzlet ja monikäyttöiset puzzlevälineet. Jos puzzlepeli vähän vapaammalla maailmalla ja Metroid-tyylisesti avautuvilla maailmalla ei nappaa, niin sitten ei toki vaan nappaa.

Arvasin et joku tulee kertomaan että pelistä pitää tykätä koska yksi tekijä. No ei pidä. Miten se mun pelikokemukseen vaikuttaa jos tuotos on sit kuitenkin just sellanen, modilta tuntuva assettiköpöstys. Puzzlet oli kyl omaan makuun ekan kahen tunnin aikana nii onnettomia, että en edes ajatellut tuota puzzlepelinä ennen ku netistä sen luin. Laita palikka tähän niin saat oven auki, vau. Ja omasta mielestä puzzlet ja meitroidvanian tyyliset lockattavat asiat on pahasti keskenään ristiriidassa niin tekee tuotoksesta entistä köykäsemmän. Tympiä yrittää ratkaista puzzlea jos sen ratkasu on siitä kiinni että sulla on joku 6h myöhemmin saatava esine joka tekee ratkasusta triviaalin.

 

[arcane]

Arvasin et joku tulee kertomaan että pelistä pitää tykätä koska yksi tekijä. No ei pidä. Miten se mun pelikokemukseen vaikuttaa jos tuotos on sit kuitenkin just sellanen, modilta tuntuva assettiköpöstys. Puzzlet oli kyl omaan makuun ekan kahen tunnin aikana nii onnettomia, että en edes ajatellut tuota puzzlepelinä ennen ku netistä sen luin. Laita palikka tähän niin saat oven auki, vau. Ja omasta mielestä puzzlet ja meitroidvanian tyyliset lockattavat asiat on pahasti keskenään ristiriidassa niin tekee tuotoksesta entistä köykäsemmän. Tympiä yrittää ratkaista puzzlea jos sen ratkasu on siitä kiinni että sulla on joku 6h myöhemmin saatava esine joka tekee ratkasusta triviaalin.

Jäi puuttumaan sellainen "" hymiö tuosta "väärä mielipide" perästä.

Ei toki ollut viestini pointti, että pelistä pitäisi automaattisesti pitää koska siinä on kengännauhabudjetti. Lähinnä pointtina oli mainita, että budjetti ja tekijä saattavat selittää tietynlaista modimaisuutta ulkoasussa. Puzzlepelinä vaikeustaso on aluksi aika alhainen, mutta toisaalta myös Portalia voi kuvailla sanoin "laita palikka tähän niin saat oven auki, vau".

Huvittaa vain, kuinka eri tavoin peleihin on tutustuttu. Jos sinulle se on ollut ilmaispeli ja on odotukset olleet ehkä pelistä vähän eri kuin mitä peli on. Minulle taas tuli joskus demo Steam-sivulta, joka selkeästi toteaa "A mix between Portal, Zelda and Metroid. Exploration, puzzles, terrible combat, secret upgrades and new abilities that help you reach new places". En odottanut peliltä juuri mitään, pistin demon päälle, ja demon päätteeksi totes että voishan tämän ostaa, ja 19h myöhemmin huomaa että pelannut 100% pelin, vaikka ei tee niin oikeastaan ikinä.