Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Lyd]

Sarkasmi on vaikea taiteenlaji. Tuo oli tarkoitettu vitsiksi pelin yhteysongelmista. Naputtelin viestin ihan samaan laatikkoon kuin kaikki muutkin täällä.

Oli osuvaa sarkasmia

--

Pistin pelit hetkeksi jäihin, kun huomasin sellaisen yhtälaisen puutumisen pelien kanssa, mitä kaikessa muussakin tässä sekavassa elämässä: pelasin useampaa peliä, aina vähän kerrallaan niin että ehdin jo unohtaa osan mitä jossain pelissä oli aiemmin tapahtunut. Jotain kymmentä peliä kerrallaan. Joten päätin pari kuukautta sitten rajoittaa pelaamista 1-2 peliin kerrallaan. Tähän liittyi myös pidempi tauko pelaamisesta kokonaan, joka virkisti mieltä pelien suhteen kummasti...

Forgotten Hope 2, eli vanhassa vara parempi

Aataminaikainen pelimoottori, kankeaa kaukaisten spawnipisteiden luota juoksua tai ajamista, piskuinen "palvelin täyttyy ehkä lauantai-iltaisin"-peliyhteisö ja silti edelleen yksi rautaisimmista FPS-peleistä omaan makuun. Poissa ovat nykypelien helppoudet: vihujen ja omien tunnistus tapahtuu enemmän siluetin ja animaation mukaan sekä pienen tähtäilyn jälkeen ilmestyvän nimen perusteella. Aikaa tunnistamiselle on millisekunteja, koska peli on raakaa yhteen osumaan kuolemista, tappavan tykistötulen alle kuolemista, taistelukenttien kuninkaitten eli tankkien tulitukseen kuolemista ja joskus ihan vaan liian korkealta putoamisen seurauksena hitaasti kuolemista, jos se yksi laastaripaketti on jo käytetty... Viihdyttävää siis, kertakaikkiaan. Hell Let Loosea arcadena

Kyseessä on modi vanhalle BF2-pelimoottorille ja se on venytetty aika lailla äärimmilleen. 100 pelaajan palvelin virkistää kummasti kenttiä, jotka ovat isoja, mutta eivät liian isoja ja kuitenkin yrittävät kovasti olla historiallisen tarkkoja pienoiskoossa (esimerkkinä vertailu-thread FH2 foorumilla.) Pelaan 4K:na jolla peli näyttää ikäisekseen hyvältä ja pyörii ripeästi.

En tiedä miten tämä valikoitui ensimmäiseksi peliksi tauon jälkeen, mutta siitä on tullut nautittua aina kun pelaajia on palvelimella riittävästi. Ehkä tämä on jotain nostalgian hakua, ehkä kyllästymistä nykypeleihin, mutta mitä ikinä se onkaan niin nautin siitä täysillä

Factorio

Tämä on valikoitunut toiseksi peliksi jolla täytetään FH2:n pienet pelaajamäärät arki-iltoina. Kaverin kanssa mukava rakennella ties kuinka monetta kertaa massiivista tehdasta, jossa on aina jotain puutteita ja parannettavaa. Tällä kertaa niin kovilla vihollisilla höystettynä että oli pakko vähän karsia modilistaa ja keventää vaikeusastetta. Menossa jo toinen "kartta", ensimmäinen yksinkertaisesti kuoli liian helppoon pelimaailmaan joka teki pelaamisesta aivan liian tylsää. Pelkän tehtaan kehitys ei vain riitä, pitää olla jotain vastusta ja tulipalotilanteita mielenkiinnon ylläpitämiseen.

Perus-modina Krastorio 2, josta on tullut go-to modi Factorioon, jotenkin paljon mielekkäämpää jo ajatuksen tasolla rakentaa tech cardeja kuin peruspelin beakereitä. Lisänä sopassa RSO-modi joka spawnaa resursseja hyvinkin harvakseltaan meidän asetuksilla. Lopputulos on kovaa vääntämistä elintilasta ja resursseista vihamielisessä maailmassa jossa on pakko rakentaa valtavia rautatieverkostoja ja miettiä pelin suuntaa koska kaikkeen tutkimukseen ei ole aina varaa. Jatkuva tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen on koko pelin ydin ja tämän uudemman kartan 120h peliaika näyttää numerona kovalta, mutta vielä on matkaa loppupeliin...

Itsellä joku fiksaatio juna-aiheisiin peleihin muutenkin, joten se ratojen vetäminen ja ratapihojen suunnittelu on pelin suola. Massiivisen tehtaan rakentaminen joka vaatii rautatietä toimiakseen on sivuseikka

 

[Partis]

Mulla oli varmaan hitman 3:n kohdalla helvetin hyvä tuuri sillä ostin sen viikko julkaisun jälkeen ja sen jälkeen sitä on tullut pelattua n.80 tuntia useamman kuukauden aikana eikä mulla koskaan ollut mitään yhdistämis ongelmia ps4 version kanssa.
Silti olen sitä mieltä, että tuollaisella always online pakotuksella ei ole mitään syytä olla jossain hitmanin kaltaisessa pelissä.

 

[Pandemic]

Ghostwire: Tokyo PC

Tango Gameworksin uusin "kauhupeli" mutta enemmänkin toiminta seikkailu peli. Juoni pelissä on vähän epäselvä kunnes paranee pelin edetessä. Pelimekaanisesti peli nyt ei ole kovin erikoinen koska aika pitkälti taistelet samoja vihuja ja loppuvaiheessa omalla pelikerralla aloin vaan välttämään combattia mahdollisimman pitkälle koska stealthina pääsee mahdollisimman helpommalla. Upgradet on hyvin selkeitä ja osa lopulta melko tarvittavia että pääsee pelin tietyn collectiblen yli. Peli hyödyntää paljon japanilaista mytologiaa mikä iski itellä pelissä erityisesti sidequesteissa jossa selitettiin vähän enemmän ja lukemalla codexia. Maisemat pelissä on hyvin toteuttu ja uskomattoman siistin näköisiä vaikka omalla koneella mehut ei riitäkkään pelin täysillä pyörittämiseen. Kuitenkin keskivaiheen pelin alkaa huomaan miten paljon collectibleja on mikä tuo itsellä huomatavasti miinusta koska pelin juoni ilman niitä on yllättävän lyhyt. Heittäisin omaksi arvioksi 3/5 mutta olisin kaivannut enemmän side questeja mutten niinkään kerättävää tavaraa.

 

[Heseman]

BloodRayne: Terminal Cut (PC)
Tuli tämä hommattua jo jonkin aikaa sitten GOG.comista, mutta nyt vasta löytyi sopiva väli sen läpipeluulle. Tämä tuntuu olevan tätä nykyä normi, hommaa pelin alesta ja se ehtii olemaan sen jälkeen useamman kerran uudelleen alessa. No, ei tällä varmaan kauheasti ole alehinnat vielä laskeneet, ehkä muutaman euron korkeintaan. Mutta asiaan.

Kyseessä on siis peli vuodelta 2002, jonka pääosassa on Laura Baileyn ääninäyttelemä seksikäs puolivampyyri Rayne. Terminal Cut on remasteroitu versio nykykoneille ja -resoluutioille ja se pyörikin ihan mukavat 60 FPS, kunhan ensin alt+tabbasi pelistä pois ja takaisin, muuten FPS oli jotain 40 luokkaa. Outoa. Tarina sijoittuu 1930-luvulle ja aluksi tutkitaan ranskalaisella suolla olevia hirviöitä ja sitten jahdataan natseja. Ei varmaan ole vaikea laskea yhteen 1+1, että mitä sitten seuraa. Itse peli on räiskintää meleessä tai aseilla, joskin itse lähinnä keskityin meleeseen, terveys palautuu antamalla viholliselle fritsu. Peli on siis hyvin simppeli ja alussa ihan hauskahkoa, mutta puolivälin jälkeen kentät muuttuvat ihan paskoiksi ja välillä alkoi olla jo hampaat irvessä. Ja tässä oikeastaan kulminoituu tällaiset vanhemmat pelit nykypäivänä. Kun pelimekaniikat ja muut oli vielä vähän hakusessa, niin jälki on välillä todella rosoista. Toisaalta taas juoni ja muu on yksinkertaisuudessaan ja korniudessaan mukavaa vaihtelua nykypäivään, jossa pelit ovat yhtä särmikkäitä kuin marmorikuulat kun niistä hiotaan pois kaikki, mikä voi vahingossakin ärsyttää jotakuta. Kestoa pelillä oli joku 7-8 h ja enempää ei olisi kyllä jaksanutkaan.

 

[xarot]

F.E.A.R. (PC)

Oli jäänyt tämä helmi aikoinaan pelaamatta, piti korjata vääryys. Kyseessähän on FPS-ammuskelu vuodelta 2005 pienillä kauhuelementeillä. Pelin "juttu" on toimintakohtausten hidastaminen erillisellä näppäimellä, jolloin siis Max Paynen tyyliin aika hidastuu. Pelissä on myös harvinaisen toimiva tekoäly, joka toimii ajoittain jopa uskottavasti ja heittelee välillä kranaattia suoraan jalkoihin. Meno on välillä erittäin raakaa ja aseet tuntuvat käsissä siltä että näillä todellakin tehdään pahaa jälkeä ja samoin tuntuu että nyt vastapuoleen osuu ja lujaa.

Nämä ylläolevat pari asiaa pelastavat paljon, mutta jossain vaiheessa homma menee yksitoikkoiseksi jatkuvien vihollislaumojen eliminoinniksi kohtalaisen samannäköisissä toimistorakennuksissa. Peli ei kuitenkaan ole järjettömän pitkä joten tätä sietää lopputeksteihin saakka, onneksi viimeisissä tasoissa on edes pientä vaihtelua. Tulipa tässä pelissä pitkästä aikaa miltei sydänkohtaus, vaikka muuten peli ei hirveän pelottava olekaan.

Vaikka välillä peli on aika itseään toistava niin kyllähän tämä on ehdottomasti pelaamisen arvoinen, ei näitä pelejä vain enää tehdä. Läpipeluun jälkeen tuli kokeiltua nopeasti F.E.A.R. 2:sta joka tuntuu siltä kuin päälle olisi vedetty Call of Duty ja viholliset ovat pelkkää tykinruokaa sekä aseet pelkkiä tuhnuja. Ehkä annan sille vielä mahdollisuuden, mutta kova pettymys alkuun.

 

[Joukahaine]

Final fantasy vii
Se alkuperäinen mitä itse pidän kaikkien aikojen parhaana pelinä, pelattu monesti. Tuli pyyhittyä pölystä vanha ps vita ja ajattelin testata tätä pitkästä aikaa. Nyt jo reilu 10h takana. Pelaan ekaa kertaa oppaan kera ja tarkoitus mennä 100% sillä poikkeuksella, että itemeitä ok olla vain yksi kpl eikä 99.
Paljon saa pieniä juttuja irti mitä ei keksi ilman opasta. Sadnessin aiheuttamien hahmolle pienentää damagea 30%. Hyviä aseita ja suojia saa stealilla jo paljon aikaisemmin.. Yleensä pitänyt stealia aika turhana. Ekaa kertaa enemy skillien hankkiminen ja hyödyntäminen muuttaa pelin suorastaan helpoksi. Paljon pieniä hyviä juttuja joita oppii vielä vuosien jälkeenkin. Ainoa mikä tuntuu raskaalta on Fort Condoriin palaaminen takaisin aika ajoin.

Hyvää settiä vielä vuosien jälkeenkin ja pysyy vieläkin top 1:senä omista pelatuista peleistä.

 

[perato]

F.E.A.R. (PC)

Oli jäänyt tämä helmi aikoinaan pelaamatta, piti korjata vääryys. Kyseessähän on FPS-ammuskelu vuodelta 2005 pienillä kauhuelementeillä. Pelin "juttu" on toimintakohtausten hidastaminen erillisellä näppäimellä, jolloin siis Max Paynen tyyliin aika hidastuu. Pelissä on myös harvinaisen toimiva tekoäly, joka toimii ajoittain jopa uskottavasti ja heittelee välillä kranaattia suoraan jalkoihin. Meno on välillä erittäin raakaa ja aseet tuntuvat käsissä siltä että näillä todellakin tehdään pahaa jälkeä ja samoin tuntuu että nyt vastapuoleen osuu ja lujaa.

Nämä ylläolevat pari asiaa pelastavat paljon, mutta jossain vaiheessa homma menee yksitoikkoiseksi jatkuvien vihollislaumojen eliminoinniksi kohtalaisen samannäköisissä toimistorakennuksissa. Peli ei kuitenkaan ole järjettömän pitkä joten tätä sietää lopputeksteihin saakka, onneksi viimeisissä tasoissa on edes pientä vaihtelua. Tulipa tässä pelissä pitkästä aikaa miltei sydänkohtaus, vaikka muuten peli ei hirveän pelottava olekaan.

Vaikka välillä peli on aika itseään toistava niin kyllähän tämä on ehdottomasti pelaamisen arvoinen, ei näitä pelejä vain enää tehdä. Läpipeluun jälkeen tuli kokeiltua nopeasti F.E.A.R. 2:sta joka tuntuu siltä kuin päälle olisi vedetty Call of Duty ja viholliset ovat pelkkää tykinruokaa sekä aseet pelkkiä tuhnuja. Ehkä annan sille vielä mahdollisuuden, mutta kova pettymys alkuun.

Kannattaa lopettaa siihen paikkaan, ne lisärit oli ihan karseita, FEAR2 juuri se mitä ajattelet ja kolmonen oli sit yks paskimmista peleistä mitä oon pelannut.

 

[Nathorr]

Mulla on ainakin viimeiset pari vuotta mennyt yksinpelien pelailu niin, että syksyllä syttyy into hakata backlogia läpi, mutta joululomilta jää ähky ja harvoin tulee heti vuoden vaihduttua pelattua mitään. Toinen innostus alkaa kevään korvilla ja hyytyy sitten taas juhannuksen aikoihin. Pelaan lähinnä tarinavetoisia pelejä, jossa teen juonelliset pää- ja sivutehtävät välittämättä liialti keräiltävistä esineistä tai muusta ylimäärisestä. Lyhyesti fiiliksiä viimeisen puolen vuoden aikana läpäistyistä peleistä. Kaikki pelattu PC:llä.

Red Dead Redemption 2, marraskuu 2021
Taattua Rockstar-mättöä vähän hitaamassa ja överimmässä maailmassa. Hyvä stoori, mielenkiintoiset hahmot ja järisyttävän kaunis, mutta kankeat kontrollit. Keskityin olennaiseen, joten pelaaminen ei alkanut uuvuttamaan. 5/5.

Mafia Definitive Edition, joulukuu 2021
Olen pariin kertaan kokeillut pelata alkuperäistä Mafiaa tässä sanotaan viimeisen 5 vuoden aikana, mutta se alkaa olemaan niin vanhettunut, etten kyennyt. Tämä uusi tarjosi oivan mahdollisuuden päästä kokeilemaan tätä kulttipelisarjaa. Nätti ja teknisesti ok, mutta olen vähän pettynyt, kuinka avoin maailma heitettiin lineaarisuuden vuoksi hukkaan. Kontrollit tuntui kankeilta, mutta onneksi stoori ja hahmot olivat hyviä. Ääninäyttely jäi positiivisena asiana mieleen. 3/5.

Mafia II Definitive Edition, joulukuu 2021
Nojoo, samaa kuin edellinen. Remasteredina oli vähän rujompi kuin alusta asti uusiksi tehty edeltäjä, mutta se ei onneksi pahemmin haitannut. Kiva mättö, mutta ei nämä vaikka GTA:n tasolle pääse millään. 3/5.

Grow Home, joulukuu 2021
Sympaattinen teknologiademo. Kotaku tai joku vastaava roskasivusto joskus kehui, että tämä on must play. Noh, tulipa pelattua, mutta ei nyt sinänsä mitenkään ihmeellinen. 2/5.

Wolfenstein II: The New Colossus, joulukuu 2021
Täytyy sanoa, että olin jo unohtanut pelanneeni kyseisen pelin, mikä on hieman sääli, sillä pidin siitä kovasti. Humoristista nätsimättöä nätillä grafiikalla. Ehkä jopa parempi kuin edeltäjänsä. 5/5.

Metal Gear Solid V: Ground Zeroes, joulukuu 2021
Lämmittelin tällä itseäni aloittaakseni The Phantom Painin, mutta en sitä kuitenkaan ikinä aloittanut. Ehkä tänä vuonna? Ensimmäinen itse pelaamani MG(S)-sarjan peli. Demonomainen hiippailu, joka oli ihan siisti, mutta joku näissä japanitaustaisissa peleissä länkkäripeleihin tottuneilla vähän häiritsee. 2/5.

Horizon Zero Dawn, joulukuu 2021
Aloitin tämän itseasiassa jo kesällä, mutta innostus loppui n. 5 tunnin jälkeen kesken samalla, kun jäi koko yksinpelaaminen taas hetkeksi tauolle. Jatkoin vanhaa tallennusta ja peli imaisi viimein mukaansa. Nätti maailma ja kiva stoori mielestäni erinomaisilla taustoilla. Tää on sitä mun lempigenreä, eli tarinavetoista 3. persoonan avointa maailmaa. 5/5.

Dragon Age: Origins, joulukuu 2021-tammikuu 2022
Voi juku mikä helmi. Kokeilin tätä ehkä tunnin verran joskus 2017, mutta nyt annoin uuden mahdollisuuden. Kyllä kannatti! Taktisempaa roolipeliä upealla maailmalla ja stoorilla. Laitoin paljon modeja, jotka kaunisteli ja korjasi peliä. Emmä tiiä mitä sanoa, pelatkaa ja nautitkaa. 5/5.

F.E.A.R., helmikuu 2022
Ensimmäinen pelaamani kauhupeli. Olin aivan paskat housussa koko ajan, mutta kykenin pelaamaan läpi. Ajan hammas näkyi, mutta ei niin pahasti kuin voisi kuvitella. AI on huippuluokkaa ja tarinakin ihan ok. Lisäreitä ja jatko-osia en taida pelata, vaikka tarinan jatko vähän kiinnostaisi. 4/5.

Mad Max, huhtikuu 2022
Unohdettu peli, jossa olisi potentiaalia vielä paremmaksi. Teknisesti hyvä, mutta vähän itseään toistava. Sama taistelumekaniikka kuin vastaavissa Arkham- ja Middle-earth-peleissä. Ei pahaa sanottavaa, mielellään pelasi läpi. 4/5.

Dead Space, huhtikuu 2022
Kauhuteema jatkuu. Ei niin pelottava kuin F.E.A.R., mutta sitäkin parempi. Mielenkiintoinen maailma ja ok tarina. Grafiikoiden puolesta ei uskoisi 14 vuotta vanhaksi peliksi. Kontrollit vähän kankeat, mutta ei liiaksi. Erinomainen. 5/5.

Seuraavana työstössä Dead Space 2.

 

[vervex]

Pulmapelit on aina olleet lähellä sydäntä (muiden hyvien pelien lisäksi =).
Viime aikoina pelaamiani "puhtaita" pulmapelejä ovat olleet The Pedestrian ja Gorogoa (Game Passin kautta xboxilla) sekä The Witness (pleikkarilla, kun Sony jakoi pari vuotta sitten sen ilmaiseksi (play at home -kamppis)).
Kaikkia voi suositella puzzle-peleistä kiinnostuneille. Tosin ainoastaan The Witness vaikuttaa sellaiselta, jossa riittää pelaamista ja mysteerejä useammalle läpipeluulle (ainakin end game tuli vastaan ennenkuin olin ihan kaikkea kolunnut ja ratkonut). Välillä alkoi ihan naurattamaan, että miten villejä pulmia on keksitty. The Witnessiin saa varmasti kymmeniä tunteja kulutettua, koska on niin monipuolinen. Muiden osalta kuvittelen ainakin yhden läpipeluun perusteella nähneeni jo kaiken (muutamassa tunnissa läpi) ja pulmien tyyli on lähes kokoajan sama. Gorogoa tuntui kestoltaan lyhyimmältä, mutta on myös tavallaan nätein ja persoonallisin. The Pedestrian aavistuksen pidempi, mutta mielestäni joukon helpoin.

 

[Bansheebot]

Dawn of War 2 + Exterminatus -modi

Tämä on niitä harvoja strategiapelejä, jonka pariin jaksaa palata aina uudestaan ja uudestaan. Strategiapelit roolipelielementeillä ovat oikein tehtynä käsittämättömän addiktoivia ja juuri tähän koloon DoW2 iskee täydellisesti. Harmillisesti peli sai vain yhden kunnollisen lisälevyn, sillä Retribution oli mielestäni aika ala-arvoinen.

Modissa Librarian on mukana kampanjan alusta asti, korvaten samalla Thulen (dreadnought) kokonaan sekä taitopuita on tasapainotettu vähän paremmaksi (mm. Melee Avitus ja Ranged FC) jos haluaa kokeilla vähän erilaista pelityyliä. En koskaan tykännyt pelata librarianilla ja Thule oli yksi suosikeistani, mutta eipä tuo estä pelistä nauttimista.

 

[KiD83]

Javelin Masters 3, mukava mukaansa tempaava peli. Suosittelen.

 

[Raxama]

F.E.A.R. (PC)

Oli jäänyt tämä helmi aikoinaan pelaamatta, piti korjata vääryys. Kyseessähän on FPS-ammuskelu vuodelta 2005 pienillä kauhuelementeillä. Pelin "juttu" on toimintakohtausten hidastaminen erillisellä näppäimellä, jolloin siis Max Paynen tyyliin aika hidastuu. Pelissä on myös harvinaisen toimiva tekoäly, joka toimii ajoittain jopa uskottavasti ja heittelee välillä kranaattia suoraan jalkoihin. Meno on välillä erittäin raakaa ja aseet tuntuvat käsissä siltä että näillä todellakin tehdään pahaa jälkeä ja samoin tuntuu että nyt vastapuoleen osuu ja lujaa.

Nämä ylläolevat pari asiaa pelastavat paljon, mutta jossain vaiheessa homma menee yksitoikkoiseksi jatkuvien vihollislaumojen eliminoinniksi kohtalaisen samannäköisissä toimistorakennuksissa. Peli ei kuitenkaan ole järjettömän pitkä joten tätä sietää lopputeksteihin saakka, onneksi viimeisissä tasoissa on edes pientä vaihtelua. Tulipa tässä pelissä pitkästä aikaa miltei sydänkohtaus, vaikka muuten peli ei hirveän pelottava olekaan.

Vaikka välillä peli on aika itseään toistava niin kyllähän tämä on ehdottomasti pelaamisen arvoinen, ei näitä pelejä vain enää tehdä. Läpipeluun jälkeen tuli kokeiltua nopeasti F.E.A.R. 2:sta joka tuntuu siltä kuin päälle olisi vedetty Call of Duty ja viholliset ovat pelkkää tykinruokaa sekä aseet pelkkiä tuhnuja. Ehkä annan sille vielä mahdollisuuden, mutta kova pettymys alkuun.

Monolithin katalogi on kyllä aikamoinen sekasotku, jotenkin tuntuu et niiltä tippuu pallo käsissä usein siinä jatko-osan kohdilla, viimeistään sit kolmannen osan jos lähtevät sitä yrittämään.

Esimerkkeinä vaikka just toi FEAR, Condemned ja Blood. Kaikkien ykkösosat keskivertoa parempia pelejä, mut jatko-osien kanssa sit ollaan jotenkin täysin unohdettu et mikä noista teki hyviä. No One Lives Forevereista jollain tuurilla sekä 1 ja 2 on hyviä pelejä, mut se kolmas osa (Contract Jack tjsp) olikin sit jo aika paska.

Nykysin sit tunkkaavat aika keskinvertosta tauhkaa. Shadow of Mordorin jaksoin vielä hikiseen pelata läpi, mut se jo tuntu sellaselta peliltä et oon tainnut aika identtisen pelin pelata joskus aikasemminkin, eikä se mitään maatamullistavaa tehnyt että se ois sen suuremmin erottunu siitä satojen muiden pelien joukosta joka noudattaa tismalleen samaa kaavaa. Shadow of Waria sit jaksoinkin vaan ehkä tunnin tai kaks, jonka jälkeen meni uninstalliin. Tarjos sitä samaa pienillä muutoksilla, toisaalta mitäpä muuta sitä ois voinut odottaakkaan. Pari euroa tais maksaa niin sinänsä aivan se ja sama vaikka roikkuukin kirjastossa nyt.

Mafia Definitive Edition, joulukuu 2021
Olen pariin kertaan kokeillut pelata alkuperäistä Mafiaa tässä sanotaan viimeisen 5 vuoden aikana, mutta se alkaa olemaan niin vanhettunut, etten kyennyt. Tämä uusi tarjosi oivan mahdollisuuden päästä kokeilemaan tätä kulttipelisarjaa. Nätti ja teknisesti ok, mutta olen vähän pettynyt, kuinka avoin maailma heitettiin lineaarisuuden vuoksi hukkaan. Kontrollit tuntui kankeilta, mutta onneksi stoori ja hahmot olivat hyviä. Ääninäyttely jäi positiivisena asiana mieleen. 3/5.

Mafia II Definitive Edition, joulukuu 2021
Nojoo, samaa kuin edellinen. Remasteredina oli vähän rujompi kuin alusta asti uusiksi tehty edeltäjä, mutta se ei onneksi pahemmin haitannut. Kiva mättö, mutta ei nämä vaikka GTA:n tasolle pääse millään. 3/5.

Mielenkiintosta. Mulle Mafia 1 ja 2 on aina ollu esimerkkejä siitä et vaikka periaatteessa kartassa onkin lääniä, niin sen ei oo välttämättä pakko olla open world, vaan se voi siltikin olla suht lineaarinen kokemus. Mulle noi kaks ekaa Mafiaa tekee tietyt asiat ihan helvetin paremmin kun GTA:t, mut sit taas toisaalta en usko et noita kannattais välttämättä verrata keskenään, kun pintaa syvemmälle kattomalla hiffaa aika nopeasti et ei niillä juurikaan ole mitään yhteistä. Ite ainakin nautin suuresti tosta Mafian lineaarisuudesta ja siitä et siinä ei oikeasti juurikaan filleriä löydy yhtään.

Samaa ei tosin voi sanoa Mafia 3:sta, siinä on kyllä niin helvetin huono peli että mä en vaan yksinkertaisesti voi käsittää sitä et kuinka hukassa ne kehittäjät oli sen suhteen et mitä Mafian pitäis olla ja mitä se ei todellakaan oo. Se peli kuitenkin alkaa ihan mukavasti tolla samalla hiukan lineaarisella kaavalla, mut heti prologin jälkeen sulla on iso kartta jossa kuustuhatta merkintää ja sun pitää käydä tunkkaamassa samaa monotonista sivutauhkaa siihen asti kunnes saat seuraavan tarinatehtävän auki.

Mikä on sinänsä ironista, koska Mafia 1 on mulle esimerkki siitä et alle 10h mittanenkin peli voi olla aivan helvetin hyvä. Ei kaikkien pelien tartte olla +20h joista se 10h on auttamattomasti jotain fillerinpaskaa joka alkaa toistamaan itteänsä tunnin jälkeen. Mafia 3 on sit päinvastanen esimerkki huonosta pelistä joka pilattiin sillä et peliaikaa piti saada lisää keinolla millä hyvänsä, ja lopputuloksena on peli josta ehkä 5h on mielekästä tekemistä ja loput on korkeintaan kädenlämpöstä roinaa.

 

[Nathorr]

Mielenkiintosta. Mulle Mafia 1 ja 2 on aina ollu esimerkkejä siitä et vaikka periaatteessa kartassa onkin lääniä, niin sen ei oo välttämättä pakko olla open world, vaan se voi siltikin olla suht lineaarinen kokemus. Mulle noi kaks ekaa Mafiaa tekee tietyt asiat ihan helvetin paremmin kun GTA:t, mut sit taas toisaalta en usko et noita kannattais välttämättä verrata keskenään, kun pintaa syvemmälle kattomalla hiffaa aika nopeasti et ei niillä juurikaan ole mitään yhteistä. Ite ainakin nautin suuresti tosta Mafian lineaarisuudesta ja siitä et siinä ei oikeasti juurikaan filleriä löydy yhtään.

Totta turiset. Luulen, että olisin nauttinut peleistä enemmän, jos olisin tiennyt, että millainen kokemus on luvassa. Nautin myös lineaarisista peleistä, mutta nyt en odottanut sitä. Tuntui, että jäätiin vähän telineisiin, kun tuulesta temmatut odotukset GTA:n kaltaisesta avoimesta hiekkalaatikosta eivät täyttyneetkään. Mafiaa ja GTA:ta on ainakin jossain määrin vertailtu jo pari vuosikymmentä ja tästä on jäänyt kuva, että pelit olisivat samanlaisia ja helpostihan ne samanlaisilta voivatkin vaikuttaa.

 

[Heseman]

Silent Hill 4: The Room (PC)
Tunnetun kauhupelisarjan neljäs osa tuli läpäistyä. Aiemmat pelasin joskus varmaan yli kymmenen vuotta sitten, joten niistä en kauheasti muista. Kakkonen tosin vakuutti sen verran, että lukisin sen (tai ainakin silloin) parhaiden kauhupelien joukkoon. Tämän alkuintrossa oli hyvää kauhutunnelmaa, valitettavasti se ei välittynyt itse peliin asti satunnaista tunnelmallisuutta lukuun ottamatta. Suurinta kauhua nykypelaajalle tarjonneekin lukittu 30 FPS ruudunpäivitys. Kokeilin modia, jonka piti nostaa se 60, mutta sillä en saanut peliä edes käyntiin. Totuin kuitenkin 30 FPS ja muutenkin peli on aika hidastempoinen, että en sitä nyt niin pahana ongelmana pitänyt. Ohjaus oli aika kankeaa ja kamera vaihtelee kuvakulmaa jatkuvasti kun vähän hahmoa liikuttaa, tähän kun vielä päälle se, että kun kuvakulma vaihtuu niin hahmon kulkusuunta säilyy samana, vaikka liikkumisnappi olisikin epälooginen. Ei siinä mitään, mutta kun jossain kohtaa pitää joka tapauksessa korjata suuntaa ja silloin pelihahmo usein lähtee ihan outoon suuntaan. En huomannut katsoa, olisiko tämä ollut asetuksista muutettavissa. Sain pelin pelattua kutenkin läpi, että ei sekään mahdoton este ollut. Grafiikka on nykymittapuulla todella karua.

Peli alkaa nimensä mukaisesti asunnosta, jossa Henry Townshend on asunut pari vuotta mutta ei yhtäkkiä pääse sieltä ulos eikä muutenkaan saa kommunikoitua ulospäin. Vessaankin on ilmaantunut outo reikä eikä isännöitsijällekään pääse asiasta valittamaan. Olohuoneen seinässä olevasta rei'ästä voi sentään kurkkia naapurin naisen touhuja. Voi teitä japsit. Vessan rei'ästä pääsee outoihin ulottuvuuksiin, jotka ulkoisesti muistuttavat omaa maailmaamme mutta ovat täynnä erinäisiä hirviöitä ja muita loukkuun jääneitä mutta läpensä outoja hahmoja. Peli itsessään on sarjan muiden osien mukaisesti haahuilua kentissä hirviöitä tappaen ja pieniä puzzleja ratkoen. Puzzlet eivät olleet kovin haastavia ja ratkesivat usein pienellä mietinnällä. Vihollisetkaan eivät erityisen haastavia olleet, paitsi muutama erityistapaus. Niitä on melko helppo jallittaa ja vain juosta ohi, jos ei jaksa mätkiä tai tuhlata luoteja. Erikoisempia ovat aaveet, joita ei saa tapettua ja jotka seuraavat pahimmillaan huoneesta toiseen. Ne saa kyllä seivästettyä paikoilleen erityisillä Tottelevaisuuden miekoilla, mutta näitä ei ole pelissä kovin montaa ja miekan menettää kun sen käyttää. Se on mahdollista ottaa takaisin, mutta tällöin aavekin pääsee taas valloilleen. Lisäksi seivästys oli todellista miss & miss -menoa. Vaikka aaveen sai lyötyä maahan, se lähti monesti samantien liitämään ennen kuin Henry sai miekkaa edes esille. Turhauttavaa. Usein olikin helpompi vaan juosta aaveiden ohi. Asunto toimii tukikohtana, terveys palautuu ja sieltä löytyy myös kirstu tavaroiden säilytykseen.

Kokonaisuutena peli on kohtalaista tasoa. Tietty kankeus on osa kauhupelejä, pelihahmon kuuluukin olla vähän altavastaajana ja haavoittuva. Pelin alkupuoli on parempi, jälkipuoliskolla meno muuttuu ärsyttävämmäksi mutta siihenkin tottuu. Kannattaa säästellä terveysjuomat sinne. Erityisen vaikeaksi en tätä voi sanoa, sain jopa parhaan lopun törmättyäni sattumalta pariin nettivinkkiin. Tallennusten mukaan tähän meni reilut 10 h, mutta mielestäni aikaa kului enemmän.

 

[Jumi]

Silent Hill 4: The Room (PC)
Tunnetun kauhupelisarjan neljäs osa tuli läpäistyä. <snip>

Peli alkaa nimensä mukaisesti asunnosta, jossa Henry Townshend on asunut pari vuotta mutta ei yhtäkkiä pääse sieltä ulos eikä muutenkaan saa kommunikoitua ulospäin.

Silent Hill 4:ssa oli aikoinaan erittäin realistisen näköiset hahmot, mutta mieleen se jäi aivan mahtavan aloituksen takia. Nuorempana tästä olisi varmasti nähnyt painajaisia. Valittettavasti peli jäi kesken kun en oikein tajunnut näitä ensimmäisiä kauhupelejä ja suhtauduin niihin kuin perus toimintapeleihin, vihollisten ohi juokseminen oli jotain anteeksi antamatonta! Se huone oli kyllä aivan mahtava ja iski johonkin henkilökohtaiseen kauhuhermoon.

 

[CaseAce]

Pulmapelit on aina olleet lähellä sydäntä (muiden hyvien pelien lisäksi =).
Viime aikoina pelaamiani "puhtaita" pulmapelejä ovat olleet The Pedestrian ja Gorogoa (Game Passin kautta xboxilla) sekä The Witness (pleikkarilla, kun Sony jakoi pari vuotta sitten sen ilmaiseksi (play at home -kamppis)).
Kaikkia voi suositella puzzle-peleistä kiinnostuneille. Tosin ainoastaan The Witness vaikuttaa sellaiselta, jossa riittää pelaamista ja mysteerejä useammalle läpipeluulle (ainakin end game tuli vastaan ennenkuin olin ihan kaikkea kolunnut ja ratkonut). Välillä alkoi ihan naurattamaan, että miten villejä pulmia on keksitty. The Witnessiin saa varmasti kymmeniä tunteja kulutettua, koska on niin monipuolinen. Muiden osalta kuvittelen ainakin yhden läpipeluun perusteella nähneeni jo kaiken (muutamassa tunnissa läpi) ja pulmien tyyli on lähes kokoajan sama. Gorogoa tuntui kestoltaan lyhyimmältä, mutta on myös tavallaan nätein ja persoonallisin. The Pedestrian aavistuksen pidempi, mutta mielestäni joukon helpoin.

Tästä innostuneena kaivoin tuon The Witness pelin PS kirjastosta pelattavaksi, alustana PS5. Oli kyllä huikea kokemus, joka näköjään jatkuu vieläkin eteenpäin. Puhdas pulmapeli jossa paljon eri ulottuvuuksia. Peli opettaa todella nerokkaasti säännöt, ja niitä yhdistelemällä tulee vastaan jo kohtalaisen haastavia pulmia. Ne näyttää yksinkertaiselta, mutta saattaa hyvinkin mennä tunti yhden taulun ratkaisun hakemisessa jos silmät on sopivasti ristissä. Ja lopussa tuntee itsensä tyhmäksi että miten en tuota heti hoksannut. Lisäksi on kiva huomata kuinka pelaajanakin kehittyy tuon tyyppisten ongelmien ratkomisessa, endgamen jälkeen ne alun vaikeat ongelmat näyttää tosi helpoilta. Pelaaminen on pelkkää pulmien ratkomista ja toistaa itseään, joten kovin pitkiä sessioita ei tullut vedettyä, paitsi lopun "challenge" trophyssä. Sitä sai muutaman illan tahkota. Pelin läpäisyn ja platinatrophynkin jälkeen näköjään riittää vielä hoksattavaa. Endgamen jälkeen en aloittanut alusta, vaan latasin viimeisen savengamen ja palasin takaisin pelimaailmaan. Ja heti tuli taas uusi ahaa-elämys. Ja taas tunsi itsensä tyhmäksi, miten en tuotakaan huomannut koko pelin aikana vaikka pelasin koko pelin jo läpi trophyineen. Pelattavaa riittää vielä tuntikausiksi eteenpäin. Päätaulujakin on vielä muutama kymmenen jossain piilossa, uskoisin tietävänikin missä mutta ei vaan hoksottimet vielä riittäneet sinne asti.

Ja jos joku tuota pelaa niin pitää kyllä varoittaa: Älä googleta. Ikinä. Mitään. Kaikki on ratkaistavissa. Se on vain ajan kysymys kun löydät ratkaisun. Jos tulee vastaan tauluja jossa on asioita joita ei ole opetettu, jatka matkaa. Olet siellä liian aikaisin. Ne selitetään kyllä. Erehdyin yhden pienen asian googlaamaan ja heti spoilautui pieni juttu, onneksi sellainen minkä jo oletinkin olevan niin, mutta se oli vielä to-do listalla. Parasta kun ei tiedä mitään mistään, niin saa parhaat onnistumisen elämykset.

Ja varsinkin nyt kun taas löytyi lisää asioita, miettii että melkoisia tekijöitä kyllä ketkä on noita pulmia kehitelleet. Todella nerokkaasti tehtyjä.

Ainoa ärsytyksen aihe on että tyypi ei osaa hypätä ylös eikä alas. Joku puolen metrin pudotus estää etenemisen, ja pitää kiertää portaiden kautta. Mutta eipähän pääse sitten putoilemaan korkeilta paikoiltakaan kuolemaan.

 

[Seppo77]

Bulletstorm: Full Clip Edition (Xbox Series X) tuli tuossa pelattua läpi vaikeimmalla tasolla ja yksi parhaita FPS rämistelyistä koskaan. Olin jo Xbox 360 version aikoinaan pelannut läpi mutta ku nkaverilta tämän pelin sain ja aikaa tuosta Xbox 360 version pelaamisesta oli jo 11 vuotta ja muistin että pidin paljon pelistä niin pitihän se tätä ehostettua versiota koittaa ja en tosiaan kadu. Pelissä on kokoajan menopäällä ja oikeasti jopa hauskaakin ronskia huumoria paljon. Toivon kovasti että pelistä tulisi jatko-osa.

 

[yoShit]

En ole vieläkään täysin toipunut Flash-plugin vuoden takaisesta kuolemasta. HTML5 peleille ei ole syntynyt samanlaista skeneä kuin esim Kongregate oli. Mutta samaan aikaan selainteknologiat ovat kehittyneet niin hyviksi, että Dosbox yms. retroemulaattori pyöryy nyt ongelmitta ja lähes kaikki pelit löytyy, kun vain muistaa nimen tai sopivat hakusanat.

Eli tällä hetkellä olen jälleen koukussa 30 vuoden takaiseen Mice Men peliin. Pelaaja ja tietokone kumpikin vuorollaan nykäisee yhtä oman hiiren sisältävää saraketta ylös tai alas. Vastustajan edelliseen sarakkeeseen ei saa koskea, vaikka siinä olisi oma hiiri. Vaikeustasolla ei ole juuri merkitystä ja se tuntuu vaikuttavan lähinnä tekoälyn mietintäaikaan. Harva tuon ajan shareware on kestänyt yhtä hyvin aikaa, mutta tämä on täsmälleen yhtä hauska ja sopivan haastava kuin aikoinaan.

Play Mice Men online - Play DOS Games .com

Play Mice Men online - PlayDOSGames.com. Download or play DOS games online, choose from more than hundreds of DOS games. Relive great memories and play original games in your browser now!

www.playdosgames.com

 

[Seppo77]

Hitman (2016) Xbox Series X saatu ilmaisena Xbox Games With Gold:sta ja tarjosi aivan loistavaa pelattavaa n. 160 tunnin verran. Pelasin pääpelistä kaikki challenget jne.
Menee parhaaksi sarjan peliksi itselläni ja olen pelannut kaikki tätä aikaisemmat pääosat.

 

[Hulikopteri]

Hitman (2016) Xbox Series X saatu ilmaisena Xbox Games With Gold:sta ja tarjosi aivan loistavaa pelattavaa n. 160 tunnin verran. Pelasin pääpelistä kaikki challenget jne.
Menee parhaaksi sarjan peliksi itselläni ja olen pelannut kaikki tätä aikaisemmat pääosat.

Nuo uudet Hitmanit on mahtavia. Lukemattomilla tavoilla pystyy tehtävät tekemään ja se vapauden tunne on mieletöntä. Mielestäni ansaitsivat isomman suosion, kuten Blood Money olisi aikoinaan ansainnut.

 

[Seppo77]

Nuo uudet Hitmanit on mahtavia. Lukemattomilla tavoilla pystyy tehtävät tekemään ja se vapauden tunne on mieletöntä. Mielestäni ansaitsivat isomman suosion, kuten Blood Money olisi aikoinaan ansainnut.

Juu todellakin. Veikkaan että niin suurta suosiota peli ei saa koska peli tavallaan vaatii pelaajalta aika paljon että pelin koko potentiaali tulee ilmi. Näköjään vain 15% on ylipäätään läpäissyt milllään tyylillä peliä pelanneista ensimmäistä varsinaista tehtävää (harjoitustehtävien jälkeen siis) ja vain alle prosentti on pelannut ensimmäisen tehtävän kahdeksan isompaa "sivutehtävää" eli "Opportunities:ia" pienemmistä Challenge sivutehtävistä puhumattakaan...
Pelintekijät on kyllä nähneet vaivaa mielettömän määrän.

 

[Seppo77]

11-11 Memories Retold (Xbox Series X) ilmeisesti Games with Gold tai muutoin ilmaispelinä saatu kun en muista ostaneeni ja nyt vasta pelikirjastostani huomasin oli mukava joskin lyhyt tarinapeli ensimmäisestä maailmansodasta hienolla peliin sopivalla "maalausgrafiikalla". Vaihtoehtoiset loput oli pelaamisen arvoisia. Tarina olisi voinut olla pitempi ja näyttää vielä enempi sodan karuja puolia ja turha keräily (jota en tehnyt) pilaa vain tunnelmaa.

 

[Cereal killah]

Wasteland 3 (+molemmat lisäosat), PC
Tämän nappasin jostain Steamin alesta backlogille odottamaan ja lisärit sitten sattui olemaan sopivasti alennuksessa kun lopettelin pääjuonta. Wastelandillä on tietty kursailematon ja itsevarma humoristinen ja graafinen tyyli, josta ei ehkä pelkästään jonkun markkinointimatskun tai screenshottien kanssa saa täysin otetta. Itse olin ennen pelaamista hieman siinä rajoilla että nappaako tuo tyyli, ja pelin alkutunnitkin (käytännössä tutoriaali) tuntui vähän feikiltä, mutta lopulta pelimaailma avautuu sopivasti, kortit lyödään pöytään ja systeemit tulee tutuiksi. Tässä kohtaa tajuaakin pelaavansa yhtä kaikkien aikojen suosikkipeleistään, koska kaikki on niin hyvin ja ajatuksella tehty, että jäljelle ei jää kuin nauttia pelaamisesta ja vältellä turhaa kiirettä. Lisäksi tämä pyörii hyvinkin sujuvasti ja graafisesti hyvillä asetuksilla omalla nelisen vuotta vanhalla keskitason läppärillä, joten erityispisteet siitä. Post-apokalyptinen setting on tavallaan tuttua kauraa, mutta tämä tekee sen omalla persoonallisella tavallaan jotta kliseet on korkeintaan omia kliseitä eikä muiden kliseitä. Juoniasetelma on varsin hyvä, antaa isot vapaudet kuitenkin ja kaikki tavalla tai toisella sivuaa sitä pääjuonta, tai tuo jotain persoonallista uutta. Loistavat musat.

Pelasin ranger (toiseksi ylin) vaikeustasolla, joka oli varmaankin juuri sopiva. Vaikeimmillaan alkuvaiheessa ja jossain ennen puoltaväliä (siten että piti muutamat taistelut yrittää useaan kertaan), ja suunnilleen puolenvälin jälkeen alkoi varmaan olemaan hahmot ja kamat sen verran hyviä että loput meni melko vasemmalla kädellä mutta ei mitenkään häiritsevän helposti. RPG- systeemit on mukavan leppoisia, ja mukana on kaikenlaisia persoonallisia asioita kuten elukat/followerit sekä kiinnostavat aseet. Pelasin suunnilleen kaiken sisällön mikä tuli vastaan ja lisäksi jälkikäteen achievementtejä sen verran mitä niistä sai viihdettä tai uusia juttuja. Tällöin pituutta oli noin 100 tuntia (70h main game + 30h lisärit).

Battle of Steeltown (DLC)
Tämän lisärin setting on alunperin ollut varsinaiseen peliin tarkoitettu alue, mutta loppupeleissä ei päätynyt siihen mukaan. DLC:nä sitten ja skaalautuvilla vihulaisten tasoilla. Lisäri selkeästi yrittää paljon, eli siihen on koitettu upottaa "kaikille jotain" ja kaikkia pelimekaniikkoja jossain määrin ja lisäksi uutta. Se uusi onkin sitten "non-lethal weapons" jolla hoidetaan hyökkääviä työläisiä joita ei kai nyt sitten huvittaisi teurastaa normityyliin. Tällaiset taitaa olla kaikissa peleissä paskaa, ja pätee toki tähänkin. Onneksi sitä nyt ei kuitenkaan kovin montaa taistelua tarvitse jauhaa, ja mukana on muutakin. Juonikuvio on ihan jees, antaa pelaajalle paljon päätettävää ja noin mutta kokonaisuus ei ihan osu omaan makuun. Kuitenkin hetkittäin helvetin hauska (kuten "Ryan shame" achievement) joten positiivisen puolelle tämä meni vaikka Steam-arvosana on "mixed".

Cult of the Holy Detonation (DLC)
Sitten vielä tämä toinen DLC, joka Steamissä on kollektiivisesti "mostly negative". Tämä ei voinut olla vaikuttamatta oman pelailun aloittamiseen, mutta kun tätä olin riittävän pitkälle pelannut niin huomasin olevani täysin eri mieltä. Tässä on osuttu omasta näkökulmasta aika hyvin maaliin, juonikuvio on tiivis ja riittävän kiinnostava (toki kliseinen mutta osittain tarkoituksella), huumori toimii vähintään yhtä hyvin kuin pääpelissä, ja ennen kaikkea graafinen ulkoasu ja käsikirjoitus tuo jatkuvasti mielenkiintoisia juttuja eteen. Steam-arvosteluissa valitetaan eniten siitä, että nämä lisärin ns. "objective based encounters" on rasittavia, vaikeita ja ylipitkiä. En ihan saa otetta että mikä niissä nyt niin kovin vituttaa pientä ihmistä, mutta jos on joskus pelannut jotain muutakin kuin Wasteland3:ta niin ei kai niissä mitään kovin erikoista ole. Käytännössä riittää kun katsoo ympärilleen että mitä niissä laajoissa taistelualueissa on, ja peli kertoo isoilla nuolilla että mitä vipua kannattaisi käydä vääntämässä seuraavaksi. Ei varmaan kuulosta liian haastavalta, toki tätä pelasin käytännössä end-game hahmoilla mutta jonkinlainen skaalautuvuus tässäkin on ja en edes yrittänyt optimoida buffeja tms. Onhan ne pitkiä joo, päätellen siitä että kävin saunassa kesken lopputaistelun ettei lämmöt mene harakoille. Ja jos joku noista pitkistä taisteluista olisi kussut ja mennyt re-loadiin, niin olisi voinut hieman harmittaa. Mutta minulle näistä se parempi lisäri ja suosittelen jos Wasteland 3:sta tykkää.

 

[Seppo77]

Trackmania Turbo (Xbox Series X) tullut joskus saatua Games with Gold pelinä ja olen pelannut peliä aina taukojen jälkeen kunnes puutunut kun ollut pakkomielle saada pelissä kaikki kullalle Kaiken kullalle saanti oli minulle aivan hemmetin vaikeaa ei kaikissa mutta monessa radassa jossa joko ratasuunnittelu tai ajettavuus ei osunut yksiin minun logiikkani kanssa. Myöskin ärsyttävä ääninäyttelijän hokeminen sai välillä ärsytyksen korkealle Kokonaisuutena kuitenkin ihan kelpo kaahailu etenkin erilainen sellainen.

 

[Spotty]

Control tuli vedettyä läpi kun sain ilmaispelinä Epic Storesta joskus. Vähän ikävä jälkimaku jäi.

Taistelu ihan ok ja paranee loppupuolella kun kykyjä alkaa avautua, mutta tarina tyypillisen ontuvaa Remedy-laatua. Sami Järvellä jotain ihan hyviä ideoita mutta kaipaisi ehkä jotain editoijaa/dramaturgia saamaan ideat toimivaksi kokonaisuudeksi. Mielestäni Alan Wake, Quantum Break ja tämä kaikki samalla tavalla jotenkin vähän sekavista elementeistä koottuja, joissa jotain hyviä ideoita ehkä mutta niitä ei ole osattu koota toimivaksi kokonaisuudeksi tai tasapaino tulkinnanvaraisen hämäryyden ja liiallisen loren/eksposition välillä on epätasapainossa.

Tätä verrattu David Lynchiin, mutta mielestäni tämä muistutti enemmän Richard Kellyn The Boxia jossa samaan tyyliin pohjimmiltaan yksinkertaista Twilight Zone -tyyppistä scifimysteeriä yritetään tehdä syvällisemmäksi tai kiehtovammaksi tarpeettoman sekavalla "lorella". Olen myös aina inhonnut tuota että peleissä joka nurkan takana on jotain loredumppausesineitä. Quantum Breakissa oli niitä avonaisia läppäreitä joka huoneessa josta sai lukea taustatarinaa. Tässä jotain kansioita ja telkkareita. Olisi rasittavaa katsoa elokuvaa joka pysähtyy tasaisin väliajoin tarjoamaan tekstiseinän luettavaksi jossa taustatarinaa elokuvan tapahtumista. Vaikka vapaaehtoista noiden lukeminen/katsominen onkin, mutta ilman niitä tarinasta saa juuri ja juuri tolkkua.

Jostain syystä pelikirjoittajat luulee että pelin tarina on sitä parempi mitä enemmän taustatarinaa on saatu ahdettua mukaan, vaikka elokuvamaailmassa enemmän pätee "show, don't tell" ja "less is more". Arvostan esim. Dark Soulsin tyyliä kertoa tarinaa ilman turhia välivideoita ja dialogeja enemmän ympäristön kautta ja jos halutaan tehdä salaperäistä ja tulkinnanvaraista tarinaa niin voisi jättää suosiolla sen turhan selittelyn ja taustatarinoinnin minimiin. Tässä olisin kaivannut samantyyppistä pelkistetympää kerrontaa jossa pääpaino on taistelussa, joka tässä oli pelin parhaita puolia, mutta tuntui että sitä oli ehkä korkeintaan 50% pelistä. Iso osa ajasta meni sekavassa kartassa edestakaisin suunnistamisessa ja tarinaa seuratessa ja lisäksi jotain yksinkertaisia puzzleja ratkoessa. Rasitti myös päähenkilön tapa kommentoida omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan toistuvasti.

Pelisuunnittelu muistuttaa uudempia Tomb Raider pelejä joista en pitänyt osin samoista syistä. Pelin kestoa yritetty pitkittää kaikenlaisilla collectibleilla ja sivutehtävät aivan turhia juoksupoikahommia ja näitä "ammu 10 tietyntyyppistä vihollista tietyntyyppisellä aseella tietyssä paikassa"-juttuja, vaikka jossain ennen julkaisua tehdyssä haastattelussa tekijät sanoi yrittäneensä välttää busywork/fetch questeja sivutehtävissä. Se loppupuolen "unijaksokin" oli todella ärsyttävä. Enkä pitänyt siitä mysteerimotellistakaan jossa oli todella yksinkertainen "puzzle" joka kerta. Pelinä todella huonoja kohtia, vaikka kai noissa on yritetty hakea jotain kiehtovaa tunnelmaa. Päähenkilön karakterisoinnissakin haettu Tomb Raiderista vaikutteita ajatuksella, että vahva naishahmo on taitava väkivallassa mutta sillä on murheita menneisyydessä joista sitten voihkitaan joka käänteessä. Ehkä olisi voinut olla vielä enemmän huumoria muissakin hahmoissa kuin siinä Suosalon talkkarissa, joka kevensi tunnelmaa aina välillä. Se tuntuu usein unohtuvan niiltä jotka yrittää Lynchiä jäljitellä, että Lynchillä on paljon huumoria sen jutuissa ja jos jätetään huumori pois/vähiin niin lopputulos on usein aika puuduttavan tosikkomaista hämyilyä.

Ihan hyvän näköinen peli kyllä ja art direction kohdillaan. Siksi harmittaakin että näyttävä maailma ja ihan kiva ammuskelu hukattu muuten keskinkertaiseen pelisuunnitteluun ja ontuvaan tarinaan. Musiikki oli todella mitäänsanomatonta ja olisi nostanut tunnelmaa paremmaksi jos olisi ollut edes mieleenpainuvat musat pelissä. Vaikka kyllähän tämä hyvän vastaanoton on saanut, että saatan olla vähemmistössä tämän mielipiteen kanssa. Tämän jälkeen tykitelly Doom Eternalia ja muistuu taas mieleen että pelaaminen voi olla joskus hauskaakin.

Omasta mielestäni juuri tuollainen pienistä pelimaailmasta löytyvistä osista koottava tarina on paljon mielenkiintoisempi ja ns. "realistisempi" tapa kertoa tapahtumista. Tuli juuri Quantum Break pelattua myös läpi ja tuntui vain loogiselta, että pelissä ulkopuolisena henkilönä sinun täytyy aktiivisesti selvittää mitä maailmassa on tapahtunut, jos haluat siitä enemmän selkoa. Ja kun pelin [Controlin] teema on hieman yliluonnolliseen nojautuva mysteeri, oli mielenkiintoista lukea 'Talon' henkilökunnan muistiinpanoja siellä tapahtuneista asioista. Omasta mielestäni Remedyn pelien ehdoton vahvuus on tarina ja kuinka se kerrotaan ja vaikka esineiden viskaamiseen ei Controlissa koskaan väsynyt, olen onnellinen ettei siinä ollut pelin pääpaino.

Esimerkiksi Elden Ring minulla jää hyvin todennäköisesti kesken, koska se on juoneltaan puutteellisin peli pitkään aikaan - vaikka maailma itsessään kuinka kaunis ja kiehtova onkin. Ympäristö on hieno, mutta kyllä tuo parinkymmenen tunnin jälkeen oli jo nähty eikä juonta oltu avattu kuin nimeksi. Tässä on mielestäni peli, joka olisi ehdottomasti hyötynyt Remedyn tyyppisestä pergamentin palasten ripottelusta sinne sun tänne, niin olisi edes jotain seurattavaa.

Ehkä vain triggeröidyn, kun itseeni Control ja Remedyn pelit/pelien tarinankerronta ylipäänsä uppoavat lähes aina kuin veitsi sulaan voihin Mutta makunsa kullakin

 

[CaseAce]

Ehkä vain triggeröidyn, kun itseeni Control ja Remedyn pelit/pelien tarinankerronta ylipäänsä uppoavat lähes aina kuin veitsi sulaan voihin Mutta makunsa kullakin

Et ole ainoa. Lisäksi tykkäsin Controllin suunnistuksesta. Siinä tulee ihan eri tavalla katseltua paikkoja. Lopulta alkaa muistamaan että noiden portaiden jälkeen vasemmalle oli se juttu. Tuolla alhaalla oli se juttu. Kun taas noissa peleissä missä "markkeri" näyttää minne seuraavaksi, sitä vaan tuijottaa sitä markeria ja kääntyy vaan sinne suuntaan. Ympäristö jää vähälle huomiolle.

 

[Jumi]

Trackmania Turbo (Xbox Series X) tullut joskus saatua Games with Gold pelinä ja olen pelannut peliä aina taukojen jälkeen kunnes puutunut kun ollut pakkomielle saada pelissä kaikki kullalle Kaiken kullalle saanti oli minulle aivan hemmetin vaikeaa ei kaikissa mutta monessa radassa jossa joko ratasuunnittelu tai ajettavuus ei osunut yksiin minun logiikkani kanssa. Myöskin ärsyttävä ääninäyttelijän hokeminen sai välillä ärsytyksen korkealle Kokonaisuutena kuitenkin ihan kelpo kaahailu etenkin erilainen sellainen.

Jos löytyy PC niin uusin Trackmania 2020 on aivan mahtava ja ilmainen. Perusratoja saa pelata ilmaiseksi mutta Standard Pass 15€ pääsee käsiksi "oikeisiin" hyviin ratoihin ja rataeditoriin. Päivittäiset CotD (Cup of the Day) turnaukset kokoaa hyvin yhteisön ja tuhannet heput ajaa samaa käsinvalittua rataa. Mulla tulee pelattua nykyään hankalia LoL-ratoja, harvoin pääsen edes maaliin mutta niitä on hauska hinkuttaa ku ei yritä liian vakavasti.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

 

[Cereal killah]

Et ole ainoa. Lisäksi tykkäsin Controllin suunnistuksesta. Siinä tulee ihan eri tavalla katseltua paikkoja. Lopulta alkaa muistamaan että noiden portaiden jälkeen vasemmalle oli se juttu. Tuolla alhaalla oli se juttu. Kun taas noissa peleissä missä "markkeri" näyttää minne seuraavaksi, sitä vaan tuijottaa sitä markeria ja kääntyy vaan sinne suuntaan. Ympäristö jää vähälle huomiolle.

Pelasin Outwardia ainakin 5 tuntia ennenkuin tajusin että siinä on ihan karttakin. Sillä on vähän maine sellaisena että ei paljoa anneta pelaajalle apuja, niin jotenkin vaan kuvittelin automaattisesti että mitään karttaahan ei ole vaan pitää ihan itse suunnistaa maaston perusteella. Oli jotenkin niin eeppistä löytää kotiinsa keskellä yötä (lampustakin taisi olla öljyt lopussa) kun oli vaivoin selvinnyt susien kynsistä ja sitten jollain kuunvalolla ja perstuntumalla että "kai se koti jossain tuolla päin pitäis olla". Sitten nukkumaan ja odottamaan aamun valkenemista. No, peli sitten valitettavasti jäi kesken tai odottamaan uutta yritystä (jota ei luultavasti koskaan tule) kun se oli ärsyttävästi "tavallaan todella hyvä immersio" mutta sitten kuitenkin paljon puutteita kuten NPC:t, dialogit jne ja taistelusysteemi ahdisti.

 

[perato]

Just Cause 4 (PC, Epicin ilmaispelit osa XXIII)

Ihan jees. Vaikea jotenki palauttaa mieleen, että onko tämä kuinka paljon erilaisempi kuin kolmonen. Muistelen jotenki kakkosta ja kolmosta lämmöllä, mutta en sit siitä kolmosesta kuitenkaan ihan hirveenä näytä muistavan, että mikä siinä poikkesi tähän verrattuna. Jotenki tässä nyt ei vaan yhtään huvita tehä mitään ylimäärästä, ei jaksa ajella autoilla, tehä stuntteja tai muutakaan. Vetänyt lähinnä noita valloituksia ja tarinatehtäviä eteen päin. Jopa yllättävän tylsää ollut paikoin eikä ole ku pariin otteeseen tullut fiilis, että tässä olis jotain hauskaa ja siistiä. En vain tiedä johtuuko se siitä, että tämä on liian samanlainen vai, että tästä puuttuu jotain mitä edellisissä oli.

Graafisestihan tämä on jotenki todella karkea ja ruma, tulee mieleen joku yli 10v vanha peli. Teknisesti ei mitään crasheja ole, mutta fysiikkabugit on aiheuttanut pariin kertaan turhia kuolemia ja yhden tehtävän keskenjättämisen. Pelillisesti sitä samaa ilmeisesti, mutta jotain turhia uudistuksia kuten tuo "valloitusminipeli" kartassa. Kontrollit vaati pitkään totuttelua ja jotenki semmonen hauskan pitäminen ei nyt oikeen tässä luonnistu, mikä ehkä kolmosessa ja kakkosessa vielä toimi. Kaaoksen luominen on nyt turhaa, koska paikat vaan tulee uudestaan takaisin ja sillä kaaoksella saavutetaan lähinnä noita joukkoja tohon minipeliin. Toki minipeli on edellytyksenä tarinassa etenemiselle, mutta ei kyl alun jälkee ollut pulaa noista joukoista. Ulkonäöllinen/miljöö suunnittelu jotenki todella epäonnistunutta, menty sieltä mistä aita on matalin ihan kaiken mahollisen suhteen. Kartta jää todella tuntemattomaksi kun lähinnä tulee liideltyä kaukaisuudessa tai lennettyä paikkoihin helikopterilla. Pakko myös sanoa, että vaikka peliä jotenki mainostettiin noilla myrskyillä ja tornadoilla, niin on kyl ollut toistaiseksi täysin näkymätön elementti koko pelissä vaikka ihan loppumetrejä pelailen. En tiedä miks haluaisin mitää myrskyä tai tornadoa paikalle kun se vaikeuttaa lähinnä itseä, ja kun vihuja spawnaa loputtomasti nurkan taakse niin ei niitä kannata edes hirveenä pysähtyä tappamaan.

19h takana ja loppu lähestyy.

 

[Algron28]

Tuossa mennä viikolla tahkottiin parin kaverin kanssa läpi vihdoin Green Hell:in DLC spirits of amazonia. Alkuperäinen Green Hell oli kaveriporukalla ihan viihdyttävä pelattava mutta tämä kolmiosainen DLC alkoi ensimmäisen osan jälkeen tuntua jo aivan liikaa vaivalta. Oikeastaan koko (maksullinen) DLC oli jotenkin pettymys sillä homma tuntui kierrätykseltä ja halvoilta turhanpäiväisiltä tehtäviltä jotka oli tyyppiä kerää jotain ja tee niistä asia x ja vie se paikkaan y.

Tarinallisesti tuossa ei oikein antia ollut kovinkaan joka vain korosti sitä turhanpäiväistä puurtamista. Varsinkin tuo viimeinen kolmas osa oli jo siinä kinthaalla jaksoiko sen pelata loppuun.

 

[Algron28]

Mafia Definitive Edition, joulukuu 2021
Olen pariin kertaan kokeillut pelata alkuperäistä Mafiaa tässä sanotaan viimeisen 5 vuoden aikana, mutta se alkaa olemaan niin vanhettunut, etten kyennyt. Tämä uusi tarjosi oivan mahdollisuuden päästä kokeilemaan tätä kulttipelisarjaa. Nätti ja teknisesti ok, mutta olen vähän pettynyt, kuinka avoin maailma heitettiin lineaarisuuden vuoksi hukkaan. Kontrollit tuntui kankeilta, mutta onneksi stoori ja hahmot olivat hyviä. Ääninäyttely jäi positiivisena asiana mieleen. 3/5.

Mafia II Definitive Edition, joulukuu 2021
Nojoo, samaa kuin edellinen. Remasteredina oli vähän rujompi kuin alusta asti uusiksi tehty edeltäjä, mutta se ei onneksi pahemmin haitannut. Kiva mättö, mutta ei nämä vaikka GTA:n tasolle pääse millään. 3/5.

Muistan kyllä vuonna kivi ja kirves kun tuo ensimmäinen Mafia julkaistiin niin olihan se tajuttoman upea peli verrattuna moneen muuhun sen ajan peliin. Siinä oli paljon sellaista mitä ei muissa sen ajan peleissä ollut nähnyt. Jos nyt en ihan väärin muista, niin esimerkiksi ylinopeuden ajamisesta poliisi kirjoitti sakon jos kiinni jäi ja autosta pystyi polttoaine loppumaan. Muistaakseni pelasin tuon vielä uudelleen kun tuo Madia II julkaistiin. Sekin oli varsin hyvä. Sitä kolmattakin koitin pelata, mutta jotenkaan tuo 60-luvun loppu ei vain aikakautena iskenyt niin ja tuo jäi kesken.

 

[Charun]

Tuossa mennä viikolla tahkottiin parin kaverin kanssa läpi vihdoin Green Hell:in DLC spirits of amazonia. Alkuperäinen Green Hell oli kaveriporukalla ihan viihdyttävä pelattava mutta tämä kolmiosainen DLC alkoi ensimmäisen osan jälkeen tuntua jo aivan liikaa vaivalta. Oikeastaan koko (maksullinen) DLC oli jotenkin pettymys sillä homma tuntui kierrätykseltä ja halvoilta turhanpäiväisiltä tehtäviltä jotka oli tyyppiä kerää jotain ja tee niistä asia x ja vie se paikkaan y.

Tarinallisesti tuossa ei oikein antia ollut kovinkaan joka vain korosti sitä turhanpäiväistä puurtamista. Varsinkin tuo viimeinen kolmas osa oli jo siinä kinthaalla jaksoiko sen pelata loppuun.

Maksullinen? Itellä ainakin noi tähän mennessä ilmestyneet DLC:t on ollu ilmasia, enkä tietääkseni ole mitään erikoisversiota ostanut..?

 

[Algron28]

Maksullinen? Itellä ainakin noi tähän mennessä ilmestyneet DLC:t on ollu ilmasia, enkä tietääkseni ole mitään erikoisversiota ostanut..?

Muistanko nyt tosiaan väärin? On se mahdollista. Siitä on kuitenkin jo yli vuosi aikaa kun se eka osa julkaistiin niin voi olla että muistan väärin ja ilmainen oli.

 

[arcane]

Spirits of Amazonia Part 1-3 ovat tosiaan kaikki ilmaista DLCtä alkuperäisen Green Hellin päälle. Vielä on ne itsellä testaamatta.

 

[Refloni]

Typoman

Pulmatasohyppely, jossa ratkotaan anagrammipuzzleja. Ympäristöstä löytyy kirjaimia, joista sankari voi kasata sanoja, jotka vaikuttavat maailmaan. Esimerkiksi CHAPTER ONE -tekstin voi kierrättää sanaksi OPEN, joka avaa eteenpäin vievän portin kun sanan kokoaa sen lähellä. Peli tunnistaa kaikki mahdolliset englannin sanat (myös kirosanat) ja kirjaa löydetyt muistiin. Monilla täysin vapaaehtoisilla sanoilla on piilotettuja vaikutuksia, jotka vaikka muuttavat pelaajan ulkonäköä. Hauskaa! Oivaltavia sanaleikkejä on joka paikassa ja tarina suorastaan perustuu niihin.

Tutoriaali on minimalistinen eikä vinkkisysteemiä ole. Se lisää itse löytämisen iloa, mutta pelissä on myös todella helppo jäädä jumiin. Aika monessa kohdassa tuntui, että olisi pitänyt lukea suunnittelijan ajatukset. Läpipeluuohjeen käyttö ei ole mikään häpeä.

Black Mesa

Half-Lifen faniuusinta sai syystäkin kehuja niskaansa. Black Mesan tutut käytävät on rakennettu hyvällä maulla uudestaan, kokemus on virtaviivaisempi ja tönkköjä kohtia on oiottu. Seikkailu tuntuu samalta mutta kuitenkin paremmalta.

Half-Life 2:een perustuva grafiikka ei ihan tajuntaa räjäytä. Tekstuurit ovat suttuisia, jos niitä erehtyy tutkimaan lähemmin, ja jotkin animaatiot pätkivät. Vanha goresysteemi, jossa vihollisten ruumiinkappaleet lentelevät kymmeniä metrejä, näyttää tahattoman koomiselta realistisehkossa maailmassa. Taidetyylissä on kuitenkin jotain vetoavaa ja pelin yleisilme on hyvä. Musiikki pääsi yllättämään laadullaan.

Noin puolet pelin suomennoksesta on täysin luokatonta roskaa, jonka jäljet johtavat Google Translateen vuosimallia 2012. Muiden tekstien ja repliikkien käännökseen sen sijaan on selvästi pantu ajatusta. Kaverini tiesi kertoa, että taustalla on jotain draamaa pelin käännösyhteisössä.

Pelin tähti on uudistettu Xen. Alkuperäisen Half-Lifen loppulässähdys on muutettu leuan loksauttavaksi spektaakkeliksi. Ensimmäiset minuutit menevät silkkaan maisemien tuijottamiseen. Xen on nyt yhtenäinen saaristo, josta Nihilantin pesän näkee kaikkialta kuin Sauronin silmän. Uusia tarinajuttujakin on.

Kehitystiimi tuntuu kuitenkin innostuneen vähän liikaa. Xen-osuus on paljon pitempi kuin alkuteoksessa, ainakin kolmannes koko pelistä. Avaruusseikkailuunkin kyllästyy jossain vaiheessa ja Gonarch-kivespussihirviö on aivan yhtä rasittava kuin ennenkin. Loppubosse sen sijaan on niin hienosti tehty, että se yksinään pelastaa paljon.

 

[Seppo77]

Broken Sword 5 (Xbox Series X) Games With Gold pelinä saatu joskus tuli pelattua nyt ja sarja oli jo ensimmäisestä osasta entuudestaan tuttu. Viitos osa iski heti kakkososan jälkeen koviten joten kyseessä erinomianen tekele. 21 tuntia pääasiassa nautinnollista point and click seikkailua. Toki asiaan kuuluu muutamia turhautumisia kun ei meinaa milllään hoksata mitä tehdä.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 24.

Star Wars Battlefront II 2017

En ole koskaan ollut Star Warsin fani, ja ensimmäiset tämän pelin herättämät mielikuvat koskivat loottilaatikoita ja kuuluisaa "ylpeyden ja saavutuksen tunnetta". Odotukset eivät paljon matalammalle olisi päässeet, mutta hoksasin jossain vaiheessa että pelistä löytyy muutaman tunnin tarinakampanja. Kaipa sen voisi paukuttaa läpi.

Säällistä 3ps-räiskintää hienoissa maisemissa. Tavoitteet ovat simppeleitä: mene tuonne, tapa kaikki, puolusta tätä pistettä. Vaikeustaso oli kovempi kuin odotin. Henki lähtee herkästi eikä checkpointteja ole ihan parin metrin välein, ja lisäksi peli spawnaa välillä vihollisia kameran taakse ampumaan selkään. Sidekickit sentään ovat kuolemattomia ja hiippaillessa näkymättömiäkin. Kun pelin henki oli selvillä, haaste tuntui oikeastaan ihan mukavalta. Mukana on myös paljon avaruustaisteluja, jotka... no, mieluummin niitä pelaa kuin turpiinsa ottaa.

Pelaajahahmo on imperiumin sotilas Iden Versio, joka ei opi missään vaiheessa käyttämään Voimaa. Arvostan sitä, että kerrankin SW-pelissä ei tarvitse ohjata sitä samaa nyyppäjediä. Pidin myös pahistelusta, vaikka Iden vaihtaakin puolta melko alussa, kun imperiumi tuhoaa yhden omista planeetoistaan ihan silkkaa ilkeyttään. Käyhän tämäkin. Pahisten puolella voin olla, mutta idiootit ovat asia erikseen.

Tarina pääsi yllättämään - se ei nimittäin ole täyttä kuraa. Hahmot on melko pahvisia ja juoni perustason Star Wars -hömppää, mutta dialogissa on potkua. Tarina on vähintään uusien elokuvien tasolla.

Ja samoin fanipalvelun määrä. Peli marssittaa elokuvista tuttuja hahmoja näyttämölle tasaiseen tahtiin ja saa ei-fanin irvistelemään. Kaikki vanhat ystäväsi ovat täällä: Luke, Han, Lando, se kävelevä karvamatto ja Carrie Fisherin haamu. Melkein kuulee lyijykynän suhinan, kun jälleen yksi leffanaama astelee kuvaan ja peli vetää rastin ruutuun.

Insurmountable

Lautapelimäinen vuorikiipeilypeli, jossa kavutaan Jättiläisen viertotien näköistä heksavuorta. Peli on vuoropohjainen ja koostuu neljän resurssin jonglööraamisesta: energia, lämpö, happi ja mielenterveys. Mitään mittaria ei saisi päästää nollaan ja melkein koko ajan on jostain pulaa. Matkan varrella on tapahtumia, joissa voi tehdä resursseihin vaikuttavia valintoja. Satunnaisuudella on jonkun verran merkitystä, strategialla enemmän.

Vuoropohjaisuudesta johtuen missään vaiheessa ei ole oikeasti kiire, mutta parhaimmillaan syntyy silti aitoa paniikkia, kun ukko jäätyy, tukehtuu ja uuvahtaa yhtä aikaa ja siirrot on harkittava hyvin tarkkaan. Kuolema ei silti koita kovin helposti, koska peli antaa vähän armonpullaa. Mittarin meno nollaan ei aiheuta heti game overia, vaan tuottaa muutaman ruudun välein vaarallisia tapahtumia, jotka lähtökohtaisesti tappavat pikkuhiljaa mutta joista voi ehkä selvitäkin oikeilla valinnoilla ja resursseilla. Hieno ratkaisu, joka pitää jännityksen korkealla.

Tarinassa ei ole oikein mitään mieltä ja sen kerronnasta tulee mieleen huonot kännykkäpelit.

 

[Juhukka]

Call of duty modern warfare remastered PS5. lyhyesti nyt naatitaan. on minusta maailman paras FPS aivan mahtava mukavasti muistaa vielä mapitkin sen verran monta tuntia nuoruudessa tätä tuli hakattua. Iso suositus. vielä ketä on aprikoinut tämän ostamista niin pelaajia löytyy kyllä.
single playeristä. mukavan vaihtelevia missioneitahan tämä tarjoilee. Grafikka on jeppis.

 

[masaf2]

Call of duty modern warfare remastered PS5. lyhyesti nyt naatitaan. on minusta maailman paras FPS aivan mahtava mukavasti muistaa vielä mapitkin sen verran monta tuntia nuoruudessa tätä tuli hakattua. Iso suositus. vielä ketä on aprikoinut tämän ostamista niin pelaajia löytyy kyllä.
single playeristä. mukavan vaihtelevia missioneitahan tämä tarjoilee. Grafikka on jeppis.

On kyl perhanan kova peli, silkkaa rautaa. Modern warfare 2 campaign remastered on silti parempi. Ja Battlefield 4 myös oikein loistava tämän ystäville.

 

[Jumi]

Heroes of Might & Magic 3 (1999)

HOMM3.exe. Legendaarinen peli PC:n kulta-ajalta eli 90-luvun lopulta. Pelasin GoG-versiota johon asensin jonkun HD-resoluutio päivityksen.

Pelissä rakennetaan linnaa, tehdään joukkoja ja taistellaan toisia sankareita vastaan. Linnan rakennus on hauskaa hommaa ja nautin paljon resurssien kanssa tasapainoilusta. Värikäs pikseligrafiikka on vieläkin kaunista ja kartaa oli yhtä mukava ihastella kuin viime vuosituhannella. Tämä on sitä oikeaa kaunista pikseligrafiikkaa! Sankareiden levuttaminen ja varusteiden hankkiminen oli myös hauskaa. Siihen hyvät puolet sitten jäivätkin. Käyttöliittymä on viime vuosituhannelta ja esim. pelin tallentaminen on liian monen napin takana, jonka lisäksi save pitää nimetä. Tarjolla on autosave mutta se seivaa vuoron loppuun jolloin kaikki on jo tehty, eli se on täysin turha!

Tasapaino on pielessä, eikä taistelu ole niin taktista kun 90-luvulla luulin ja taistelut voitetaan vain ylivoimalla. Vihujen armeijoiden vahvuus opitaan kantapään kautta ja tuntuu muutenkin että peli on tarkoitettu pelattavaksi vain yhdellä tapaa. Lopetin pelin kahden illan jälkeen kun yhdessä tehtävässä liian vahva vihu vain jyräsi jokakerta yli, vaikka virheestä oppineena pelasin erittäin tarkoin kaiken maksimoiden. Jälkeenpäin tuli mieleen että ehkä etenin kartalla liian pitkälle ja se triggeröi vihun hyökkäämään?

Alkupeli on niiiin hauska kun tutkii karttaa, kaupunki ja joukot kehittyy, jne. Sitten jossain vaiheessa voi iskeä luuppi päälle ja vihu syöttää armeijoitaan joista voitan jokaisen, mutta en saa rakennettua armeijaa jolla voisin vihdoin itse hyökätä. Aina kun luulen että olen kasvattanut armeijaa riittävästi viikkojen ajan niin vihulla onkin vastassa joukot joita en voi voittaa. Load save -> Kasvatan armeijaa vielä yhden viikon ja vihulla on taas vastassa armeija jota ei voi voittaa. En tiedä miten tätä pitäisi oikeasti pelata.

Heroes of Might & Magic 7 (2015)

Päätin koittaa uudempaa sarjan peliä, jos siinä olisi korjattu vanhuksen puutteita. Olen pistänyt merkille miten näistä uudemmista ei puhuta, kaikki muistelevat vain legendaarista HOMM3.exe:ä.

Ensimmäisenä silmiin pisti ruma ja tyhjä karttanäkymä, kuvasta ei käy ilmi kuinka tylsältä kaikki näyttää. Alkupeli on ikävää putkijuoksua ilman linnaa, mutta puolessa tunnissa sellaisen onneksi saa.. Ja sekin on 80% valmiiksi rakennettu. MIKSI EN SAA TEHDÄ SITÄ HAUSKINTA HOMMAA MITÄ PELILLÄ ON TARJOTA!?? Putkijuoksun lomassa vallattiin kaivoksia ja kerättiin resursseja, mutta sitten niitä ei pääsekään käyttämään.

Linnan rakentaminen on mennyt parempaan suuntaan ja nyt näkee selkeästi "tech tree" muodossa miten rakennukset päivittyvät, jne. Myös sankari kerää kokemusta järkevämmin ja on useita vaihtoehtoja joista valita. Taistelukin on parempaa ja selkeämpää, pidin erityisestä ruudun alalaidassa rullaavasta listasta joka näyttää selkeästi ketkä liikkuvat seuraavaksi. Klikkaus hiiren oikealla listan yksikkööön ja avautuu ikkuna josta näkee tietoja ja yksikkö high lightataan taistelunäkymässä. Animaatioiden vauhdin voi myös säätää ja se tulikin laitettua heti reiluun 200%.

Takana on vasta alle pari tuntia ja ehkä olen vasta tutoriaalin lopussa. Jos putkijuoksusta päästään eroon ja totun rumaan karttanäkymään niin tämä voi olla ihan pelattava. Naurattaa kun edessä on kokoajan pinetä aukiota ja pelkkää metsäpolkua jonka reunoilla on joskus jotain kerättävää, kyllä polku sentään kaartuu välissä mutta risteyksiä ei ole sitä vertaa että tuntuisin tekevän jotain. Pelissä on tarina ja vähän väliä joku käy selittämässä ruudulla jotain lapsellista. Ehkä tämä on yksinkertaisuudessaan lapsille suunnattu.

Odotukset eivät ole korkealla, mutta ajattelin ainakin pari iltaa jatkaa.

 

[Taneli-]

Päätin koittaa uudempaa sarjan peliä, jos siinä olisi korjattu vanhuksen puutteita. Olen pistänyt merkille miten näistä uudemmista ei puhuta, kaikki muistelevat vain legendaarista HOMM3.exe:ä.

Syy miksi muistellaan legendaarista HoMM II & III on se tekoäly. Eli HoMM VII jne tulee mieleen että jokainen kohtaaminen ja taistelu on enempi tai vähempi scriptattu ja vihollisen tekoäly on ns. olematon. Se että HoMM III esim. saatoit ladata tuhansia karttoja ja jopa valmiita kampanjoita unohtamatta sitä että saatoit itse luoda kartan ja pelata sitä älykkäiden (tai no tekoälykkäiden) tietokone vastustajien kanssa oli todella suuri bonus.

 

[shams]

HoMM-faneille voin suositella Songs of Conquest -peliä, joka julkaistiin Steamissa tässä kuussa (tosin early access). Parempi jatko-osa HoMM III:lle kuin mitkään noista virallisista.

Songs of Conquest on Steam

Raise mighty armies, wield ancient magic and forge an empire. This turn-based strategy adventure game fuses strategic decision making, tactical combat and kingdom management.

store.steampowered.com

 

[Jumi]

HoMM-faneille voin suositella Songs of Conquest -peliä, joka julkaistiin Steamissa tässä kuussa (tosin early access). Parempi jatko-osa HoMM III:lle kuin mitkään noista virallisista.

Songs of Conquest on Steam

Raise mighty armies, wield ancient magic and forge an empire. This turn-based strategy adventure game fuses strategic decision making, tactical combat and kingdom management.

store.steampowered.com

Pitää laittaa korvan taakse. Tälläiselle pelisarjalle on kysyntää.

Heroes of Might & Magic 7 (2015)

<snip>

Odotukset eivät ole korkealla, mutta ajattelin ainakin pari iltaa jatkaa.

Valitsemastani kampanjasta puhutaan arvosteluissa tutoriaalina, joten aloitin toisella hahmolla toisessa maisemassa. Taas oli edessä putkijuoksua jota jaksoin tunnin verran, sitten laitoin pelin kiinni kun omaa linnaa ei kertakaikkiaan tunnu saavan! Lisäksi se alkupelin mukava tutkiminen on poissa kun peli kulkee raiteilla.

Tuntuu käsittämättömältä että hyvä pelisarja on päätetty muuttaa aivan erilaiseksi.

Nuorille HOMM7 saattais olla hyvä kun peli kulkee kyllä eteenpäin kunhan vain jaksaa pelata sitä tylsää "avoimen maailman" putkea. Ei tätä peliä aikuinen jaksa. Pitää kai aloittaa vielä kerran HOMM3, mutta tällä kertaa helpoimmalla vaikeustasolla ja katsoa mihin rahkeet riittää.

 

[Bansheebot]

Heroes vitosta yritin aikoinaan, mutta ei vaan napannut tuo upouusi lore ja pelimaailma, mikä taas oli kolmosessa täydellinen. Tämän vuoksi jaksoinkin samalla pelata Might & Magic 6-8, kun nämä sijoittuivat samaan JVC:n luomaan maailmaan. Muita en uudemmista HOMM:sta olekaan pelannut.

 

[perato]

Rage 2 (PC, Epicin ilmaispelit osa XXIV)

Onpa loistavaa yhteiskuntakritiikkiä! Ihmettelen kuinka kukaan ei ole koskaan keksinyt laittaa post apokalyptista maailmaa aavikolle, jossa hahmot ovat kaikki jäkisvarusteisiin, armeijan ylijäämiin ja auton osiin pukeutuvia hahmoja ja autot on jämäosista kerättyjä piikkirakennelmia. Miten oivaltavaa. Siihen yhdistetään sit vielä vähän violetteja, pinkkejä ja sinisiä neonvärejä ja punkkariestetiikkaa niin ollaan jo luovan nerouden äärellä. Hahmot ovat loistavan ironisia, heittävät hauskoja onelinereitä, ovat kaikki quirkyjä ja outoja ja mitävielä, täynnä persoonaa! Siihen yhdistettynä questit tarjoavat tässä pelissä loistavaa ajanvietettä, esim. yhdessä tehtävässä hahmo sanoi, "Mene tuonne, tapa kaikki" ja sain ihan oikeasti tappaa kaikki, eikä tarvinnut edes palata tehtävänantajan luokse! Rokkimusiikki pauhaa kun kyykin suojan takana ja ammun vastustajia yksitellen päähän, mikä toiminnan ja fiilistelyn yhteenliittymä. Välillä saa jopa ajaa kilpaa. Toisinaan tapaan maailmasta oikeasti nauttivia hauskoja monologeja vetäviä karikatyyrejä ja esim. loputtomaa räiskintää tarjoavan areenan jossa soi mahtavasti kontrastissa tapahtumiin sopimattomasti swing/jazzmusiikkia, kuin alleviivamaan kuinka dekadentti nyky-yhteiskunnan viihde voi olla.

Ainiin lisätään vielä. /s

En tiedä, ehkä mää vaan pelaan tätä väärin, mutta tämä on umpitylsä open world ammuskelu. Jostain syystä pelin ns. promomateriaali, menut yms. on täynnä rääkyvää mad Max henkistä punkkariestetiikkaa räiskyvillä väreillä ja sit itse peli on harmaanruskeaa aavikkoa ja ruskeanharmaita hökkelikyliä. Kaikki hahmot, juoni, miljöö, tarina on yhtä jännää ku paahtamaton paahtoleipä. Ite pelaaminen kun olis hauskaa niin vois vielä jotain pelastaa, mutta neljän tunnin jälkeen tuntuu kuin pelaisin jotain geneeristä ammuskelua. Jotain skillejä tuolla on, mutta suurinosa on vielä lukittuna eikä niiden käyttäminen tunnu mitenkään luontevalta taistelun aikana. Kaikki semmonen vauhdintuntu ja räkspoksboom mitä jostain videosta muistan nähneeni, tuntuu loistavan poissaolollaan. Vastustajat on tylsiä, liikkuminen on tylsää, aseet on TYLSIÄ etäisyydet pitkiä ja tehtävät tylsää puurtamista. Tän lisäks peli on kaatunut muutaman kerran, yleensä mitä ihmeellisemmässä paikassa.

4h ja poistoon.

 

[VanhaVihtahousu]

Itsehän pelaan Rage 2 puhtaasti aivot narikkaan räiskintänä ja se räiskintähän tässä toimii aivan helvetin hyvin. Voimaa ja nopeutta on todellakin kun koittaa kaikki feltritet keräillä kuolleilta ja paahtaa vihollistukikohdan sillä dash abilityllä läpi ja heittää matkalla parit shatterit/vortexit. Jälkeen jää iso kasa lähinnä ruumiin osia. Huippu peli! Ainoa mikä syö miestä on se että aina pitää etsiä ne kaikki saatanan arkut ja notepadit ennenkun saa sen paikan valmiiksi ja välillä niitä ei meinaa löytyä millään.
~25 tuntia takana ja vielä maistuu.

 

[Jumi]

Se että HoMM III esim. saatoit ladata tuhansia karttoja

Joo! Aloitin skenaarion ja huomasin heti että on paljon parempi. Näytti olevan satoja valmiina ja oli varaa valita mieleisen kokoinen kartta ja vastusten määrä.

 

[Seppo77]

Kaverilta lainattu RIDE (Xbox Series X) moottoripyöräpeli tarjosi ihan kelpo hupia (kilpailu ei kovaa tällä saralla myöskään). Erilaisia kisoja ja moottoripyöriä oli riittävästi ja ajaminenkin asetuksia säätämällä suht nautinnollista. Verkkopelaajia ei pelistä enää löytynyt (7 vuotta vanha peli).

 

[Lyd]

Ashes: 2063 & Afterglow (moddb-link)

Tämä "vain Doom-mod" yllätti täysin. Okei, olen vanhan kaartin pelaaja, joten Doomilla ja muilla sen ajan peleillä on se oma erityinen paikkansa. Silti yksi kovimmista peleistä kokonaisuutena, vaikutteita otettu Fallouteista, Stalkereista ja Mad Maxista, silti täysin itsenäinen peli. Prätkälläkin ajellaan. Mukana Standalone paketissa on Ep1, Dead man walking-lisäri ja Ep2, jotka kannattaa pelata tuossa järjestyksessä läpi. Ep1 on ehkä lähimpänä sitä "vain modi"-statusta, mutta siinäkin selkeä pelisuunnittelu taustalla, joka jatkuu aika samanlaisena Dead man walkingissa.

Ep2 sitten räjäyttää potin omasta mielestä, kaikkea enemmän ja laajemmin kuin ensimmäisessä. On monikarttaisia Zoneja, joilla pelataan tarinaa eteenpäin ja tehdään valintoja, kunnes siirrytään seuraavalle alueelle pyörimään. Väliin mahtuu salaisia paikkoja joille pääsy ei aina niin helppoa olekaan. Ekalla peluukerralla missasin kaikki välipaikat...

Aseiden kirjo on mukava ja hiukan tosielämää hipova, eli täysin tyhjään aseeseen menee 15 patia, lataat vielä kerran niin saadaan piippuun mennyt korvattua, haulikkoon ladataan eka piippuun ja loput putkeen jne. Tällaista pikkuasioiden loppuun asti miettimisiä huomaa pelin aikana useita kertoja ja jotenkin tulee mieleen miten pelimoottorin rajoitukset vaikuttaa pelisuunnitteluun positiivisesti. Ep2 tuo mukanaan aseiden virittämisen rahalla, joka parantaa tai tuo lisää ominaisuuksia aseisiin. Vain yksi ase oli lopulta sellainen että ei tullut juuri käytettyä ja tässä hyvä mainita että melkein kaikissa aseissa on secondary attack.

Musiikit. John S. Weekleyn biisejä kuuntelee pelin aikana mielellään ja tulihan se OST ostettua. Mieleen jäi erityisesti Back in the Game, Lazer Tag, Blood Sport ja Up Shit Creek. Kappaleet on tehty kenttien teemojen mukaan ja sitä myös käytetään kunnolla; ei mitään ikävämpää kuin yhtäkkinen hiljaisuus juuri kuljetun oven läpi joka sulkeutuukin perässä eikä enää aukea...

Tunnelma on todella kohdallaan pelissä, vaikka grafiikat tosiaan ovat wanhoja. GZDoomin asetuksia vähän viilaamalla saa pehmeämpää grafiikkaa, mutta ainakin omilla asetuksilla tekstien lukemisesta tuli paljon vaikeampaa. Hienosti ohitettu taskulampun ongelmat pelimoottorissa vaihtamalla se auringossa latautuvaan lyhtyyn.

 

[Partis]

Viimeisen parin viikon aikana on tullut pelattua muutama ps1 ja ps2 peli ja telkkarina 21" crt joka kannattaa ottaa huomioon kun puhun pelien graffoista.

Dino crisis

Tämä oli edelleen varsin toimiva tuotos vaikka ressa 3:n jälkeen tämän kartta tuntui huonolta sillä se ei näytä missä kohtaa olet ja mihin suuntaan katsot.
Tuon kun yhdistää vaihtuviin kuvakulmiin ja mun paskaan suuntavaistoon niin sitä sai olla availemassa aika usein.
Easylla aloitin ja sillä pelatessa taskuista löytyy heti alussa myös haulikko ja kranaatinheitin, mutta eipä noita pahemmin tullut käytettyä.
Kranuja tuli käytettyä vasta viimeisessä trex matsissa ja haulikkoa muutamaa kovempaa vihua vastaan.
Yleensä juoksin vaan dinojen ohi ja käytin niitä laser aitoja pitämään ne kurissa ja sen jälkeen varsinkin säästelin ammuksia kun huomasin niiden spawnaavan välillä takaisin.
Muutaman kerran jopa päätin ladata edellisen tallennuksen kun olin tuhlannut liikaa ammuksia etsiessäni mihin pitää mennä seuraavaksi.
Tästä johtuen mulla tietenkin oli niitä aika iso kasa lopussa ja olisin varmaan voinut vaan ampua kaikki vastaantulleet dinot.

Pulmia tässä oli paljon enemmän mitä muistinkaan sillä edes ovet ei aukea avaimilla vaan niihin tarvitaan kaksi koodilevykettä jonka jälkeen murretaan salasana.
Miinusta lopussa olevasta laatikoiden työntely pulmasta joka pitää ratkaista just kuten tekijät on halunneet sillä ilmeisesti jokaista laatikkoa voi työntää vain yhden "ruudun" eteenpäin joten se loogisin vaihtoehto ei toimi vaikka laatikon edessä ei mitään estettä olisikaan.
Visuaalisesti tämä on kestänyt aikaa ihan hyvin, mutta sisätilat on huomattavasti yksinkertaisempia mitä ressoissa sillä nyt ollaan luovuttu esirendatuista taustoista.
Alueelta toiselle siirtyessä myös käytetään edelleen sitä vanhaa tuttua oven avaamis animaatiota, mutta tässä se ei haittaa sillä samalla saa katsella Reginan mukavan muodokasta persettä.

Dino crisis 2

Tämä oli pettymys sillä mä muistin tämän olleen erittäin hyvä ja rento räiskintä ykkösen jälkeen ja räiskiä tässä tosiaan saa sillä sä tapat jo ekan 30 minsan aikana dinoja enemmän mitä ykkösessä yhteensä koko pelin aikana.
Tapoista saa pisteita ja komboista vieläkin enemmän ja niillä sitten ostetaan parempaa asetta, lisää ammuksia ja parannuskamoja.
Se mitä mä en muistanut oli jatkuvasti spawnaavat dinot ja ne tosiaan spawnaa aina kun kuvakulma vaihtuu joten jos tulet vaikka käytävään ja sun selän takana on vain suljettu ovi, niin kuvakulman vaihtuessa sieltä selän takaa hyppää 90% varmuudella dino kimppuun.
Sama homma vaikka jossain isommassa huoneessa joka koostuu nejästä eri kuvakulmasta. Joka kerta kun kuvakulma muuttuu niin dinoja hyppää kimppuun.
Tuo alkoi ärsyttää jo ekan tunnin aikana ja loppua kohden se suorastaan vitutti.

Vaikeahan tämä ei ole sillä aina on varaa ostaa se mitä tarvitaan, mutta silti umpikujasta selkään hyppäävä dino saa veren kiehumaan.
Lisäksi käytössä on vanhat kunnon tankkikontrollit ja staattiset kuvakulmat ja nuo ei vaan sovi näin hektiseen peliin ollenkaan.
Visuaalisesti tämä sentään oli ihan helvetin hieno.

Strider 2

2.5d hack & slash jossa vaan edetään ja laitetaan vihollisia paloiksi. Toiminta on jatkuvaa ja peli kestää ehkä 40 minsaa ekalla kierroksella.
Asetuksista saa säätää kuinka paljon sulla on kestävyyttä ja kuinka vaikeita viholliset on.
Elämiä on tasan yksi, mutta käytössä on loputtomat continuet ja jatkaessa hahmo ilmestyy takaisin just siihen missä se oli.
Silti tämä onnistui paikoitellen ärsyttämään aika kovaa sillä ensinnäkin hahmo pysähtyy aina kun lyöt, paitsi jos juokset niin silloin voit jostain syystä kyllä huitoa samalla, mutta silloin etenemis vauhti on niin kova, että sun kannattaa tietää mitä on tulossa.
Ohjaus tuntuu aivan liian tönköltä kun ottaa huomioon kuinka hektinen peli on ja lisäksi peli hidastelee todella paljon kun ruudulla on edes pikkasen enemmän toimintaa.

Strider

Tätä en aloittanut kovin positiivisella asenteella sillä tämähän on porttaus 80 luvun arcade pelistä joten kakkosen tupla hyppyä ei ole eikä hypyn suuntaa voi muuttaa ilmassa. Elämiä on useampi, mutta kuolema heittää aina edelliseen checkpointiin.
Voitte kuvitella kuinka yllättynyt olin kun huomasin tykkääväni tästä ihan helvetisti enemmän mitä kakkosesta sillä sä voit kävellä ja huitoa samaan aikaan, pelin 2d sprite grafiikka näyttää aivan helvetisti paremmalta mitä kakkosen polygoni suttu eikä ruudunpäivitys hidastele koskaan.
Myös kentät on ihan kunnon kenttiä kun taas kakkosessa koko peli tuntui välillä joltain boss rush moodilta kun ensin oli mini boss ja sitten ehkä pari vihollista ja toinen mini boss ja lopulta se oikea pomo.
Näiden kombo paketti maksoi jenkki storessa 6$ ja ykkösen ansiosta se oli hintansa arvoinen. Oikeastaan pelkkä ykkönen olisi jo tuon arvoinen.

Road trip adventure

Vähemmän tunnettu ps2:n ajopeli joka tunnetaan japanissa choro q nimellä, mutta täällä lännessä nimet vaihtelee jokaisen pelin kohdalla.
Tämähän on siis open world ajelu jossa pelin kaikki hahmot on puhuvia autoja ja tässä on jopa huikea tarina...
Presidentti on kyllästynyt olemaan presidentti ja aikoo antaa paikkansa sille joka voittaa grand prixin joten pelaajan tehtävä on osallistua kisoihin ja pärjätä tarpeeksi hyvin jotta saa paremman lisenssin jolla pääsee parempiin kisoihin ja lopulta grand prixiin.

Tämä ei myöskään ole pelkkää kisojen ajamista sillä tarjolla on myös aika perus fetch questeja sekä monta minipeliä.
Tarjolla on niin golfia, curlingia, mäkihyppyä kuin kalojen pyydystämistäkin ja golf oli oikeasti hyvä, joka on paljon sanottu kun sitä palloa tökitään autolla.
Kerättävänä on myös 100 choro q kolikkoa joita keräämällä saa pelin parhaita osia ja löydettävä on myös 100 valokuvaus kojua.
Mulla on enää muutamat valokuvaus paikat löytämättä ja aikaa mennyt likemmäs 20 tuntia varmaan.

Autoihin saa myös uutta osaa ja heti ekana kannattaakiin ostaa nopeampi ohjaus jotta auto alkaa kääntyä edes jotenkin järkevästi.
Ajofysiikat on niin ja näin sillä välillä joku perus pomppu saattaa pompauttaa auton korkealle ilmaan ja muuta vastaavaa, mutta nuo ei koskaan aiheuttanut häviötä joten ei ne pahemmin haitanneetkaan.
Visuaalisesti tämä on todella vaatimaton jopa ps2 standardeilla ja joku gt3 näyttää ps4 peliltä tähän verrattuna.
Mulle pelin ainoa miinus on tiimi mekaniikka josta ei aluksi tarvitse välittää ollenkaan sillä jos sun tiimikaverit pärjää tarpeeksi hyvin niin saat extra rahaa, mutta muuten niiden ajamisella ei ole mitään väliä.
Kunnes tulee se grand prix jossa jokaisen kuskin pisteet lasketaan yhteen joten jos ne tiimikaverit on jossain jonon häntäpäässä niin sä et voi voittaa.
Ne choro q kolikot kannattaa kerätä ihan vaan jo tämän takia jotta voi toiselle antaa parhaat palikat mitä on tarjolla ja sille toiselle toiseks parhaat palikat niin ne alkaa pärjäämään.

Kolikoiden kerääminen oli myös hyvin tehty sillä yhdestä sivutehtävästä saa skannerin joka näyttää ne minimapissa ja jokaisen kaupungin baarista saa vinkin missä yksi kolikko on joten noiden etsimiseen sai nähdä hieman vaivaa, mutta turhauttavaa se ei ollut.
Tämä maksaa ps3:n storessa vaivaiset 5e ja oli varmaan paras käyttämäni vitonen tämän vuoden puolella.

24 the game

Heti alkuun voin sanoa etten ole katsonut sarjaa kuin ehkä yhden satunnaisen jakson verran joskus ja silti tykkäsin tästä varsin paljon ja voin vaan kuvitella kuinka paljon tämä iskisi johonkin sarjan faniin.
Mukavana yllätyksenä peli antoi valita pelaako 50hz/60hz moodissa ja tarjolla oli myös 480p valinta.
Mä otin tietenkin ntsc valinnan sillä pelin ruudunpäivitys on välillä jossain 20-25 tuntumassa joten jokainen extra frame on tärkeä.

Tämähän on pohjimmiltaan third person toimintaa, mutta mukana on myös muutama ajotehtävä sekä monta minipeliä aina hakkeroinnista kuulusteluun ja nuo tuo mukavasti vaihtelua ja ne on hyvin hoidettu.
Itse räiskintä ajaa asiansa kunhan siihen tottuu parin tunnin jälkeen sillä pohjimmiltaan se toimii kuin gta 5:n assist moodi eli sä lukitut viholliseen, mutta voit vielä vapaasti liikuttaa tähtäintä, mutta jos heilautat nopeasti tähtäimen sen lukitus alueen reunaan niin se lukitus lähtee pois päältä tai vaihtaa vieressä olevaan viholliseen joten oikean tatin kanssa saa olla varsin tarkkana.
Toinen mainittava asia on se kuinka peli haluaa jatkuvasti myös keskittää sen tähtäimen ja sama koskee myös kameran kääntämistä korkeus suunnassa ihan normaalisti kävellessä.
Mulla meni ehkä joku kolmisen tuntia kunnes alkoi headshotteja napsumaan ihan hyvää tahtia.

Tässä ei myöskään pelata pelkästään Jackilla vaan myös Tonyn, Kimin, Michellen ja Chasen saappaisiin hypätään välillä.
Tarinakin kulkee kuten sarjassa eli tunti kerrallaan, mutta ei sentään reaaliajassa vaan mulla tais mennä n.8 tuntia läpäisyyn.
Lähinnä siitä kellosta näkee kuinka lähellä loppua ollaan.
Myös splitscreen efekti on usein käytössä vaikka ei sille sinänsä tarvetta olisi sillä jos vaikka jahtaan jotain autolla niin ei siitä ole mitään iloa jos ruutu jakaantuu ja näen eri kulmasta kuinka joku rekka on tulossa naaman eteen, koska se katse on aika pakko pitää tiessä ja lisäksi nuo kohtaukset kyykyttää ruudunpäivitystä varsin tehokkaasti.
Visuaalisesta puolesta olin ihan positiivisesti yllättynyt ja varsinkin välivideoiden hahmomallit saattaa olla parasta mitä olen ps2 peleissä nähnyt.

Airblade

Tästä tuli aikoinaan pelattua demoa ja tykkäsin siitä ihan helvetisti ja mun mielestä jo pelkkä demo oli paljon parempi peli mitä burnout.
Molemmat siis oli criterionin tuotoksia jotka muistaakseni julkaistiin aika samoihin aikoihin ja burnout oli se joka sai kaiken huomion ja kehut.
No nyt kun vuosia myöhemmin pääsin pelaamaan ihan koko pelin niin mun mielipide ei ole muuttunut mihinkään ja tämä on yks ps2:n aliarvostetuimpia pelejä.

Tämähän on siis lähinnä tony hawk kopio jossa rullalaudan sijasta jalkojen alla on hoverboard.
Pelin tarina moodi eroaa myös haukan kaavasta siinä, että sulla ei ole mitään pisteiden keräämisiä vaan sä keskityt aina ison pahan firman (joka on kaapannut sun kaverin ja luonut jalkojen alla olevan laudan) sabotoimiseen eli tapat vartijoita, tuhoat kameroita ja etsintäkuulutuksia ja muuta vastaavaa.
Kaikki hommat on myös tehtävä yhden session aikana ja jos aika loppuu niin koko kenttä aloitetaan alusta.
Aikaa on kuitenkin heti alussa useampi minuutti ja lisää saa aina kun tuhoaa tai tekee jotain ja ruudun yläreunassa on myös seuraavaan kohteeseen osoittava nuoli joten sokkona näitä ei tarvitse löytää.

Koska lauta leijuu niin sillä voi tehdä perus flippejä ihan milloin vaan ilman hyppäämistä ja näillä täytetään boost mittaria jonka avulla voi kasvattaa nopeutta ja hypätä korkeammalle.
Sä voit myös ottaa katulampuista ja muista tangoista kiinni ja hypätä niiden avulla korkeammalle.
Mikään kovin pitkä tuo tarina moodi ei ole sillä varsinaisia kenttiä on viisi ja lopuksi vielä yksi pakenemis kenttä jossa pitää vaan päästä perille ennen kuin aika loppuu.
Mulla taisi mennä n.3 tuntia ja tuota viimeistä kohtaa yritin varmaan yli 30 minsaa.

Tarinan läpäisyn jälkeen avautuu stunt attack joissa sitten onkin se vanha tony hawk kaava eli sulla on 2 minsaa aikaa ja sun pitää saada tietty määrä pisteitä, kerätä jotain vihreitä ja punaisia logoja tai jtn tai vaikka grindata 10 sekuntia putkeen ja muuta vastaavaa ja tässä moodissa ei ole pakko tehdä kaikkea kerralla vaan voit keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
Tätä moodia en jaksanut paria kenttää enempää pelata, mutta se ei ole pelin vika sillä mulla tuo vanha kaava alkoi maistumaan pakkopullalta jo haukan 1+2 remasterissa ekan parin tunnin jälkeen.
Tuon lisäksi on vielä score attack ja free ride moodit ja extroista löytyy making of haastatteluja, musiikkisoitin ja konsepti taidetta.
Visuaalisesti tämä näytti just niin hyvältä mitä muistinkin ja on edelleen yks hienoimpia ps2 pelejä mun mielestä.

Aggressive inline

Extreme rullaluistelua joka tekee oikeastaan kaiken paremmin mitä tony hawk.
Tämä siis tuli ennen tony hawk 4:sta ja tässä on isot avoimet kentät ilman aikarajaa joten sä voit rauhassa tutkia alueita.
Toki sulla on kestävyys mittari joka tyhjenee kun kaatuilet, mutta se myös täyttyy kun tekee temppuja ja niitähän tulee ihan luonnostaan tehtyä ihan jatkuvasti joten mä en ole koskaan nähnyt game over ruutua.
Lisäksi hahmojen statsit kasvaa ihan vaan pelaamalla joten mitä enemmän grindaat tai hypit niin sitä nopeammin statsit kasvaa.

Kenttien haasteet noudattaa tuttua kaavaa eli "grindaa nuo" ja "hyppää tuo gap", mutta on siellä myös tehtäviä jotka hieman muokkaa kenttää kuten vaikka huvipuisto jossa grindaat siipimutterin joka pitää maailmanpyörää paikoillaan joten se pääsee irti.
Joissakin kentissä on myös skatepark haasteita joissa sulla on muutama minuutti aikaa ensin muokata aluetta siirtelemällä ja kääntelemällä osia ja sitten saada vaadittu pistemäärä.
Kentissä on myös piilotettu avain joka avaa jostain toisesta kentästä uuden alueen jossa on vielä lisää haasteita tehtävänä joten pelattavaa riittää.

Mä myös tykkään siitä kuinka tässä on huomattavasti rauhallisempi vauhti mitä haukoissa joissa meno on ihan naurettavaa muutaman grindaus kombon ja rampin jälkeen.
Tässä ehtii oikeasti katsomaan mitä on tulossa ja edes hieman suunnittelemaan mitä meinaa tehdä sensijaan, että kaiken pitää tulla 0.2s aikana lihasmuistista.
Tämäkin oli edelleen just sellainen mitä muistin ja omalla listalla toiseksi paras arcade tyylinen xtreme sports peli. Ekana on ssx3 ihan vaan sen takia, että siinä on mukavan rentouttavaa laskea koko vuori kerralla alas ja vaan chillata.

Rayman 2 the great escape (ps1)

Eka pelaamani rayman oli origins joten tämä oli uusi kokemus ja varsin mainio olikin.
Toisin kuin ykkönen joka oli niin masokistisen vaikea, että hyvin harva varmasti pelasi sen huijaamatta läpi niin tämä tarjoaa loputtomat elämät ja varsin leppoisan tasoloikkaseikkailun.
Videoita katsomalla kuitenkin selvisi kuinka tästä versiosta puuttuu iso määrä sisältöä dreamcast versioon verrattuna ja hahmot puhuu ihan englantia kun taas dreamcastilla ne puhuu jotain keksittyä siansaksaa.
Kumpikaan ei sinänsä haitannut ja tuo jälkimmäinen asia oli suorastaan plussaa sillä mua se keksitty mongerrus alkoi ärsyttää jo videoita katsoessa.

Pelattavuus toimii varsin hyvin ja nyt reiska ampuu jotain maagisia ammuksia käsillään ja nämä tähdätään kohti vihollista ihan automaattisesti.
Lisäksi voi painaa L2:n pohjaan jolloin normaalin liikkumisen sijaan vasen tatti liikuttaa reiskaa eteen, taakse ja sivuille ja tuossa moodissa onkin varsin helppoa väistellä vihollisten hyökkäyksiä.
Kamera tietenkin aiheuttaa omat ongelmansa välillä, mutta ei tässäkään sen enempää ongelmia ollut mitä toy story 2:ssa.

Mulle ainoa miinus oli viimeisen pomon toinen vaihe joka on lentely kenttä ja välillä sun pitää väistellä piikkipalloja jotka se heittää sun naaman eteen.
Näissä on yleensä vapaa kohta jossain neljästä kulmasta, mutta varsin usein otin osumaa vaikka olin just niin paljon vaikka ylävasemmalla kuin vaan on mahdollista ja kun tuo tapahtuu kolmesti peräkkäin niin alkaa se kuuluisa vitutuskäyrä nousemaan.

Tuota lukuunottamatta pelaaminen oli mukavan sujuvaa ja reilua ja aikaa taisi mennä joku viitisen tuntia joka vitosen hinnalla oli ihan ok, mutta jos tästä olisi aikoinaan maksanut sen yli 300 markkaa niin olisi saattanut hieman harmittaa.
Jos kerää vähintään 90% collectibleista niin pääsee pelaamaan rayman 2:n beta versiota joka on samanlainen 2d peli mitä eka rayman.
Onneksi tuo jäi vaan beta tasolle.

Ridge racer type 4

Mä ostin tän aikoinaan heti julkaisussa kun sitä arvosteluissa hehkutettiin ja peli oli pettymys ja vieläkään mä en vaan voi käsittää miten tätä edelleen pidetään erittäin hyvänä ja jotkut jopa sarjan parhaana.
Pelin päämoodi on real racing roots 99 grand prix jossa ajetaan kahdeksan kilpailua, kyllä, kahdeksan.
Kun nuo on ajettu niin peli oli sitten siinä.
Toki voit pelata uudestaan eri tiimillä ja jokainen neljästä vastaa eri vaikeustasoa, mutta ainoa asia joka muuttuu on auton ajettavuus ja expert tason autot onkin huomattavasti hitaampia mitä muut ja kääntyy myös paljon huonommin.

Lisäksi on duel moodi jossa voi saada neljä uutta autoa voittamalla ne. Tässä on se kaikki varsinainen sisältö joka on varsin minimaalista jopa ps1 pelien standardeilla.
Toki kerättävänä on yli 300 autoa, mutta oikeasti pelissä on vain muutama eri auto ja niistä on monta eri varianttia joiden nopeus saattaa vaihdella +/-5km/t ja muuta vastaavaa eli oikeasti tässä ei todellakaan ole yli 300 eri autoa.
Lisäksi noiden saaminen on tehty niin typerästi kuin vaan mahdollista sillä jos sä voitat kaikki kahdeksan kisaa niin sulla on kaikki sen tiimin parhaat autot.

No miten ne muut autot saa? Sijoittumalla huonommin.
Tässä on esimerkki jossa on jokaisen kahdeksan kisan sijoitukset:

11 11 1111=parhaat autot
12 11 1111=Yksi uusi auto
12 12 1111=yksi uusi auto

Sun täytyy yhden videon mukaan ajaa vähintään 78 kertaa tuo grand prix läpi jos jostain syystä haluat ne kaikki ja tuolla tavalla aina vaihdella sijoituksia. Tähän sopisi se klassinen "WHAT WERE THEY THINKING?!?" jonka avgn aina sanoo jossain vaiheessa.
Lisäksi pelin soundtrack on ihan paska vaikka sitäkin kehutaan ihan kaikkialla.
Tai ei se huono ole, mutta se ei vaan sovi arcade kaahailuun mitenkään sillä enimmäkseen musiikki on varsin rauhallista ja usein hieman jazz tyylistä menoa jossa välillä on pianokin mukana.
Tuollainen sopisi vaikka persona vitoseen kun yöllä kävelet kaupungilla, mutta ei tällaiseen sitten mitenkään.

Ridge racer 5

Tämä oli eka ps2 peli jonka ostin koneen yhteydessä 21 vuotta sitten ja onhan se edelleen hyvä ja sellainen mitä muistinkin.
No okei sahalaitaa on reippaasti enemmän mitä muistin ja tuostahan peli sai kritiikkiä jo julkaisussa.
Neloseen verrattuna kisoja on enemmän, ajettavuus parempi, uudet autot ja moottorit saa järkevästi ja soundtrack on helvetisti parempi.