Epicin ilmaispelit osa 25.
Darksiders
Epicin peli on tavallistakin eeppisempi. Yksi neljästä Ilmestyskirjan ratsastajasta, Sota, käynnistää vahingossa maailmanlopun etuajassa ja joutuu ongelmiin. Sattuuhan näitä, Jumalakin ilmeisesti viettää rokulipäivää. Taustalla on joku epämääräinen salaliitto, jota ratsastajamme lähtee selvittämään, mutta ennen kaikkea kostamaan. Sota on koomisen vihainen äijä, joka pistää matkan varrella poikki ja pinoon niin demonit kuin enkelitkin. Warhammer-tyyliin tarina ampuu yli kovaa, korkealta ja itsevarmasti.
Pelaaminen on kolmannen persoonan mäiskintää, tasohyppelyä, räiskintää, pulmanratkontaa ja läiskintää. Ei tämä mitään Soulsia tai Arkhamia ole, mutta tappelu näyttää ja kuulostaa mehevältä ja siinä on juuri tarpeeksi syvyyttä, jotta se jaksaa viihdyttää pelin parinkymmenen tunnin keston ajan. Peli on myös yllättävän vaikea, jo normaali vaikeustaso pistää tosissaan hanttiin.
Darksiders tuntuu ylpeilevän latausruuduttomuudellaan. Mikäs siinä, mutta pikamatkustaessa joutuu hyppelemään tylsän esteradan läpi sillä aikaa kun peli lataa seuraavaa karttaa. Mieluummin katselisin vaikka sitä latausruutua. Ongelma pahenee loppuvaiheessa, jossa joutuu matkustelemaan paljon, ja lopputunnit ovat muutenkin vähän tympeää jyystöä. Muutoin peli on tasokas.
Borderlands 3
Minä en voi sietää mainstream-tubettajia. Tekopirteä hihkuminen ja tykkäysten kerjääminen on kuvottavan teennäistä pelleilyä, jota ei pysty katsomaan montaa minuuttia kerrallaan. Borderlands 3:n pahisduo on rakennettu juuri tämän gimmickin ympärille. Narskuttelin hampaita aina kun jompikumpi idiootti oli äänessä.
Ainakin he antoivat Lilithille kunnon selkäsaunan. En pidä hänestäkään.
Hyvä pahis on tärkeä osa tarinaa, mutta ei välttämätön, ja Borderlandsissa vain kakkospelin Jack on sellainen. Se on enää neljännes koko sarjasta. Muuten Borderlands 3:n tarina on... oikeastaan ihan jees! Juonessa on kyllä aukkoja, tyhmiä käänteitä (ai seireenit ovat muka galaksin harvinaisin asia?) ja tahditusongelmia, mutta se antaa tyydyttäviä vastauksia vanhoihin mysteereihin, muutamia oikeasti hienoja hetkiä, ja huumorikin toimii. Enemmistö vitseistä hymyilyttää ja osa jopa naurattaa. Jatko-osien kannalta on tosin vähän hankalaa, että tarina eskaloidaan nyt kosmiselle tasolle. Mihin mennään sen jälkeen, kun koko universumi on pelastettu?
Peli on joko aivan liian helppo tai onnistuin löytämään jonkun rikkinäisen hahmobuildin. Kuolin taistelussa vain neljä kertaa. Neljä! Viholliset tappoivat minut neljästi koko 38 tunnin pelin aikana! Tipuin myös kahdesti rotkoon ja yksi kuolema oli vitsi, yhteensä seitsemän. Tasapainotuksessa tuntuu olevan jotain pahasti pielessä.
Ainakin yksi iso ongelma on se, että peli jakaa legendaarisia aseita kuin karkkia. Edellisissä peleissä saattoi koko läpipeluun aikana löytää yhden tai kaksi oranssia pyssyä, huonolla tuurilla ei yhtään. Borderlands 3:ssa jokainen isompi mörkö tiputtaa saman verran. Oranssia kamaa voi ostaa jopa automaateista, ja ne ovat todellakin hyviä. Monien oranssien aseiden tasapainotus perustuu siihen, että ne syövät ammukset äkkiä loppuun, mutta olin speksannut omalle hahmolleni pohjattomat ammustaskut. Jossain vaiheessa loottaamisesta lähti mieli, koska ammuksia oli loputtomasti, rahalla ei tehnyt mitään ja nykyiset pyssyt peittosivat kaiken mitä laatikoista saattoi löytää.
Rikkinäisin löytämäni ase oli automaattihaulikko, joka ei tuntunut tuliaseelta, vaan kuolemaa sylkevältä paloletkulta. Pyssyn tulinopeus oli hirmuinen, osuma-alue laaja, ja sen lipasta oli mahdoton ampua tyhjäksi. 14 patruunan lipas täyttyi sitä mukaa kuin ammuin eikä se koskaan laskenut yhdeksän alapuolelle (epäilen itse asiassa bugia enemmän kuin hahmon kykyjä). Hiiren nappia pystyi pitämään pohjassa loputtomiin ja kuulaa vain meni.
Paloletku oli tason 21 ase, mutta se teki tehokkaasti silppua vielä tason 45 vihollisista aivan pelin lopussa. Tämän pitäisi kertoa jotain Borderlands-pelaajalle.
Mutta edes Paloletku ei ollut mitään verrattuna Gunner-hahmoluokan erikoiskykyyn, ohjattavaan robottiin. Robotti oli oikeiden kykypoimintojen jälkeen "you win" -nappula. Sillä höyrysti tarinan hypettämät välibossit alle kahdessa sekunnissa. Isoihin pomoihin saattoi mennä 5-10 sekuntia, riippuen siitä oliko niillä kuolemattomuusvaiheita.
Ylihelppoudesta huolimatta peliä oli hauska pelata. Jo ykkösosasta tuttu gameplay ja käyttöliittymä on hiottu parhaimmilleen tähän asti. Maisemat on upeita ja paljon vaihtelevampia kuin ennen, koska nyt sukkuloidaan ympäri galaksia yhden planeetan sijaan, ja sivutehtävissä on panostettu määrän sijaan laatuun. Melkein jokainen on tekemisen arvoinen.
Kokonaisuutena Borderlands 3 on sarjan paras peli. Kaipaisi vain lisää vaikeusasteita jo alusta asti "normaalin" ja "helpotetun" kaveriksi. Nyt kunnon haasteet aukeavat vasta kun tarina on läpäisty, ja silloin tämä aavikkosoturi siirtyy aina seuraavan pelin taistelukentille.