Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[xarot]

God of War (PC)

Ensimmäinen GoW-peli itselle. Alussa vaikutti kiinnostavalta mutta nyt jotenkin aika unohdettavan ja geneerisen oloinen. Piti käydä tutkimassa revikoita mikä tässä piti olla niin hyvää. Melko alussa vielä, mutta hienohkoiden grafiikoiden ohella taistelu ei ole kyllä mitään maata mullistavaa. Kirveen heittely ja sillä tappaminen ... no siitä puuttuu jotenkin se voiman tunne kokonaan, vähän kuin nakkelisi jotain heinäseivästä ympäriinsä. Eikö Kratos ole joku ns. god killer mutta kuolee tässä kyllä pahimmillaan parista iskusta . Tarinakin aika yhdentekevän oloinen vielä tässä vaiheessa vaikka yritetään viedä isä-poika teemalla eteenpäin. Pelimekaniikat aika geneeristä huttua. Kyllä tämä varmaan läpi menee mutta odottelen ehkä enemmän että pääsen pelaamaan jotain muuta. Ehkä tässä pitää olla GoW:in maailma ja hahmot tuttuja että tämä iskee? Mutta revikoiden 10/10 arvosanoja en kyllä tässä pelissä näe.

 

[Raxama]

Eihän toi 2018 God of War juurikaan mitään uutta tehny. Se vaan teki kaiken silleen riittävän hyvin et siitä tuli ihan mielekäs kokonaisuus. Combatti ei itteäkään aluks säväyttänyt mut kyllä se sit loppua kohden alko saamaan sellasta sopivaa syvyyttä jota kaipaskin. Pelin päälleliimatut RPG-mekaniikat ei oikeen juurikaan napannu, ja se tarinakin oli tasoa "ok" ellei niitä ihan paria huippua lasketa mukaan. Kyllä mä ton aika nopeasti ja ahkerasti nouhosin sillon julkasussa, mut jos nyt tosiaan kysyttäis et mikä tossa oli hyvää niin ei mulla juurikaan kovin kummosta vastausta oo kun se et sitä oli pääasiassa ihan kiva pelata ja tarinakin piti otteessaan just sen verran et sitä jakso pelata eteenpäin.

Samasesta syystä en juurikaan odota tota jatko-osaa kovinkaan innolla. Ostan sen kyllä varmaan jo heti julkasupäivänä, mut vaan sen takia et ei tässä juurikaan muutakaan pelattavaa sillon ole ja jos veikkausta pitäis heittää niin herkästi tulis kanssa spoilatuks heti julkasun jälkeen. Mut muuten ei kyllä oo omalla kohdalla kovinkaan odotettu peli.

 

[CaseAce]

God of War (PC)

Ensimmäinen GoW-peli itselle. Alussa vaikutti kiinnostavalta mutta nyt jotenkin aika unohdettavan ja geneerisen oloinen. Piti käydä tutkimassa revikoita mikä tässä piti olla niin hyvää. Melko alussa vielä, mutta hienohkoiden grafiikoiden ohella taistelu ei ole kyllä mitään maata mullistavaa. Kirveen heittely ja sillä tappaminen ... no siitä puuttuu jotenkin se voiman tunne kokonaan, vähän kuin nakkelisi jotain heinäseivästä ympäriinsä. Eikö Kratos ole joku ns. god killer mutta kuolee tässä kyllä pahimmillaan parista iskusta . Tarinakin aika yhdentekevän oloinen vielä tässä vaiheessa vaikka yritetään viedä isä-poika teemalla eteenpäin. Pelimekaniikat aika geneeristä huttua. Kyllä tämä varmaan läpi menee mutta odottelen ehkä enemmän että pääsen pelaamaan jotain muuta. Ehkä tässä pitää olla GoW:in maailma ja hahmot tuttuja että tämä iskee? Mutta revikoiden 10/10 arvosanoja en kyllä tässä pelissä näe.

Koitan olla spoilaamatta mitään kun et ole vielä kovin pitkällä pelissä. Se on tietty tasapainoilua aina sen kanssa kuinka kauan taustoitetaan ja milloin se varsinainen peli sitten kunnolla pääsee käyntiin. Tietty aika paljon yhtymäkohtia jää ymmärtämättä, varsinkin siinä kohdassa kun homma pääsee käyntiin, jos ei ole aikaisempia pelejä pelannut, mutta minusta se on ihan fiksusti rakennettu niin että ilmankin pärjää. Nuo "10/10" revikat on tehty koko pelin perusteella.

 

[The Nameless One]

God of War (PC)

Ensimmäinen GoW-peli itselle. Alussa vaikutti kiinnostavalta mutta nyt jotenkin aika unohdettavan ja geneerisen oloinen. Piti käydä tutkimassa revikoita mikä tässä piti olla niin hyvää. Melko alussa vielä, mutta hienohkoiden grafiikoiden ohella taistelu ei ole kyllä mitään maata mullistavaa. Kirveen heittely ja sillä tappaminen ... no siitä puuttuu jotenkin se voiman tunne kokonaan, vähän kuin nakkelisi jotain heinäseivästä ympäriinsä. Eikö Kratos ole joku ns. god killer mutta kuolee tässä kyllä pahimmillaan parista iskusta . Tarinakin aika yhdentekevän oloinen vielä tässä vaiheessa vaikka yritetään viedä isä-poika teemalla eteenpäin. Pelimekaniikat aika geneeristä huttua. Kyllä tämä varmaan läpi menee mutta odottelen ehkä enemmän että pääsen pelaamaan jotain muuta. Ehkä tässä pitää olla GoW:in maailma ja hahmot tuttuja että tämä iskee? Mutta revikoiden 10/10 arvosanoja en kyllä tässä pelissä näe.

Saisi olla kyllä vähän paremmin tasapainotettu kun tappelee näitä tusina vihollisia vastaan

 

[Lare]

Far Cry 6

Kyseisen pelin ketjuun kirosin jo Ubisoftia ja tätä peliä aiemmin ja kiroan nyt tänne lisää. 17 tuntia jaksoin ja lopussa oli pakko pitää taukoja ja ottaa pala kerrallaan. Enää en jaksanut ja poistin koko pelin.

On vain jännä, miten Ubisoftin pelit huononee. Jokainen peli on mekaanikoiltaan samanlainen ja oikeastaan kaikkia nykypelejä vaivaa seuraavat ongelmat: liian iso ja tyhjä kartta, tyhmä tekoäly ja itseään toistavia tehtäviä. Far Cry 6 ei säästy tuolta. Maailma on tylsä, ei houkuttele tutkimaan ja kartta on yksinkertaisesti aivan liian iso. Mikään paikka ei lopulta nouse esiin tyylillä: "onpas mielenkiintoinen paikka, hyvä kun löysin tänne!". Tekoäly on surkeaa. Jos vedät sniperillä kaukaa puskasta vihollisia, kaikki jäävät seisomaan ja ihmettelemään, kunnes viimeinenkin on kuollut. Äsken piti puolustaa yhtä rakennusta ison konekiväärin takana ja viholliset juoksivat vain yksi kerrallaan aukion läpi suoraan luotisateeseen. Viholliset myös spawnaavat uudelleen jo tyhjennettyyn paikkaan suunnilleen selän kääntämällä.

Itseään toistavat tehtävät ovatkin pahin ongelma. Tehtävät ovat aina joko tyyliä "mene paikkaan ja tapa henkilö X" tai "mene paikkaan ja tuhoa kohde Y". Kaikkia paikkoja, minne tarina vie, pitää melkein varautua suojelemaan tyhmiltä vihollisilta. Tiesulkujen ja ilmantorjunta-aseiden tuhoaminen on taattua Ubisoft-tyylistä copypastea. Peli ei myöskään anna paljon vapauksia tehtävissä. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä piti ensin tuhota ilmantorjunta-ase ja sitten varastaa helikopteri ja lentää se pois. Varastin ensin helikopterin ja lensin matalalla tuhoamaan ilmantorjunta-aseen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt pelille ja piti mennä varastamaan vielä uudelleen spawnannut helikopteri. Lisäksi maailma on niin staattinen, ettei tehtävillä tunnu olevan vaikutusta. Tuhosin vihollisten öljyvarastot ja öljyputket ja hahmojen mukaan tämän pitäisi rampauttaa vihollinen. Autoja, tankkeja, veneitä ym. oli vihollisilla silti yhä käytössä yhtä paljon. Sitten vielä väkisin tungetut RPG-elementit. Rasittavaa, että pitää miettiä jotain aseiden leveliä tai ammustyyppejä. Tarinakin on ihan samaa kaavaa kuin aiemmin, eli yksi päävihollinen ja sitten kapinalliset valtaavat aluetta itselleen.

Vaikea keksiä tuosta mitään hyvää. Alkuun tuo oli ihan rentoa aivot narikkaan -ammuskelua ja pari tehtävää oli jopa kohtuullisen hyviä. Mutta peli alkoi toistamaan itseään liian pahasti ja olisi pitänyt poistaa jo aiemmin. AC Origins taitaa olla viimeisiä Ubisoftin hyviä pelejä ja olisi Game Passissakin tarjolla. Täytyy silti pitää vähän taukoa tämän jälkeen, jotta Ubisoft-ähky helpottaa

 

[Hulikopteri]

Far Cry 6

Kyseisen pelin ketjuun kirosin jo Ubisoftia ja tätä peliä aiemmin ja kiroan nyt tänne lisää. 17 tuntia jaksoin ja lopussa oli pakko pitää taukoja ja ottaa pala kerrallaan. Enää en jaksanut ja poistin koko pelin.

On vain jännä, miten Ubisoftin pelit huononee. Jokainen peli on mekaanikoiltaan samanlainen ja oikeastaan kaikkia nykypelejä vaivaa seuraavat ongelmat: liian iso ja tyhjä kartta, tyhmä tekoäly ja itseään toistavia tehtäviä. Far Cry 6 ei säästy tuolta. Maailma on tylsä, ei houkuttele tutkimaan ja kartta on yksinkertaisesti aivan liian iso. Mikään paikka ei lopulta nouse esiin tyylillä: "onpas mielenkiintoinen paikka, hyvä kun löysin tänne!". Tekoäly on surkeaa. Jos vedät sniperillä kaukaa puskasta vihollisia, kaikki jäävät seisomaan ja ihmettelemään, kunnes viimeinenkin on kuollut. Äsken piti puolustaa yhtä rakennusta ison konekiväärin takana ja viholliset juoksivat vain yksi kerrallaan aukion läpi suoraan luotisateeseen. Viholliset myös spawnaavat uudelleen jo tyhjennettyyn paikkaan suunnilleen selän kääntämällä.

Itseään toistavat tehtävät ovatkin pahin ongelma. Tehtävät ovat aina joko tyyliä "mene paikkaan ja tapa henkilö X" tai "mene paikkaan ja tuhoa kohde Y". Kaikkia paikkoja, minne tarina vie, pitää melkein varautua suojelemaan tyhmiltä vihollisilta. Tiesulkujen ja ilmantorjunta-aseiden tuhoaminen on taattua Ubisoft-tyylistä copypastea. Peli ei myöskään anna paljon vapauksia tehtävissä. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä piti ensin tuhota ilmantorjunta-ase ja sitten varastaa helikopteri ja lentää se pois. Varastin ensin helikopterin ja lensin matalalla tuhoamaan ilmantorjunta-aseen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt pelille ja piti mennä varastamaan vielä uudelleen spawnannut helikopteri. Lisäksi maailma on niin staattinen, ettei tehtävillä tunnu olevan vaikutusta. Tuhosin vihollisten öljyvarastot ja öljyputket ja hahmojen mukaan tämän pitäisi rampauttaa vihollinen. Autoja, tankkeja, veneitä ym. oli vihollisilla silti yhä käytössä yhtä paljon. Sitten vielä väkisin tungetut RPG-elementit. Rasittavaa, että pitää miettiä jotain aseiden leveliä tai ammustyyppejä. Tarinakin on ihan samaa kaavaa kuin aiemmin, eli yksi päävihollinen ja sitten kapinalliset valtaavat aluetta itselleen.

Vaikea keksiä tuosta mitään hyvää. Alkuun tuo oli ihan rentoa aivot narikkaan -ammuskelua ja pari tehtävää oli jopa kohtuullisen hyviä. Mutta peli alkoi toistamaan itseään liian pahasti ja olisi pitänyt poistaa jo aiemmin. AC Origins taitaa olla viimeisiä Ubisoftin hyviä pelejä ja olisi Game Passissakin tarjolla. Täytyy silti pitää vähän taukoa tämän jälkeen, jotta Ubisoft-ähky helpottaa

Joo tuon firman pelit alan kiertämään kaukaa. Valhalla oli yhtä puuduttavaa pelattavaa ja sekin jäi kesken.

 

[Jumi]

God of War (PC)

Ensimmäinen GoW-peli itselle. Alussa vaikutti kiinnostavalta mutta nyt jotenkin aika unohdettavan ja geneerisen oloinen. Piti käydä tutkimassa revikoita mikä tässä piti olla niin hyvää. Melko alussa vielä, mutta hienohkoiden grafiikoiden ohella taistelu ei ole kyllä mitään maata mullistavaa. Kirveen heittely ja sillä tappaminen ... no siitä puuttuu jotenkin se voiman tunne kokonaan, vähän kuin nakkelisi jotain heinäseivästä ympäriinsä. Eikö Kratos ole joku ns. god killer mutta kuolee tässä kyllä pahimmillaan parista iskusta . Tarinakin aika yhdentekevän oloinen vielä tässä vaiheessa vaikka yritetään viedä isä-poika teemalla eteenpäin. Pelimekaniikat aika geneeristä huttua. Kyllä tämä varmaan läpi menee mutta odottelen ehkä enemmän että pääsen pelaamaan jotain muuta. Ehkä tässä pitää olla GoW:in maailma ja hahmot tuttuja että tämä iskee? Mutta revikoiden 10/10 arvosanoja en kyllä tässä pelissä näe.

Oon pelannu God of War 1-3 ja tuo uusin on ihan erilainen erilaisessa ympäristössä. Tykkäsin tästä uudesta dark soulsmaisesta taistelusta, mutta petyin kun peli huijasi olevansa avoimen maailman peli, mutta paljastui nopeasti vain nätiksi kapeaksi putkeksi. Ihan hyvä peli, meikästä 8/10, jos tykkää nätistä grafiikasta niin ehkö jopa 9/10.

 

[Rokkijani]

Minä taas tykkään kovasti tuon pelin putkesta. Vihollisiin enemmän vaihtelua vaan olisi kaivannut.

 

[Hulikopteri]

Minä taas tykkään kovasti tuon pelin putkesta. Vihollisiin enemmän vaihtelua vaan olisi kaivannut.

Se kyllä oli tuon pelin heikkous. Liian samanlaisia vihuja ja tylsät bossitaistelut. Muuten loistopeli.

 

[Insti]

Stray

Tätä tuli odotettuakin jonkun verran ja kun PS Plussasta tämän sai niin tuli laitettua heti lataukseen ja työpäivän jälkeen neljältä istahdin sohvalle. Yhdeksän jälkeen nousin siitä kun lopputekstit olivat näytöllä. Ja olipahan pitkästä aikaa peli mitä todella tykkäsi pelata. Peli oli putkijuoksu, pienillä avoimilla alueilla, jossa pääsi liikkumaan. Mutta se ei haitannut lainkaan, ainoastaan

Spoileri: Spoileri

Midlandista kun siirryttiin kaupunkiin, menin sinne suoraan enkä tajunnut heti, että sieltä ei pääsekään sitten takaisin sinne. Se paikka jäi vähän auki, mitä kaikkea siellä oli

.

Peli oli sopivasti jaksotettu, välillä rauhallista kävelyä, välillä juostaan karkuun ja välillä osoitellaan lampulla. Vaikea ei todellakaan ollut, taisin kaksi tai kolme kertaa kuolla koko pelin aikana. Puzzlet olivat helppoja ja erityisesti loogisia, tarvittavat vihjeet kyllä sai kun jaksoi lukea robottien vastauksia ja lukea tiekylttejä.

Spoileri: Lopusta

Loppu oli ainoa mikä jäi vaivaamaan. Kaveridronen "kuolemisen" jotenkin osasin aavistaa, mutta löysikö kissa takaisin kotiin? Mitä lopussa vilkkunut valo tarkoitti? Mitä robotit nyt tekevät kun ovatkin "vapaita"? Tuleeko jatko-osa vielä tästä?

Tuli myös tallennettua läpipeluuvideo ja sitä tarkastellessa huomasin monta kohtaa joka jäi katsomatta, vaikka jopa pallo näkyi ruudulla. Täytyy vielä uudelleen pelata peli ja tutkia vielä tarkemmin joka paikka.

4,5/5

 

[Heseman]

Tuli käytyä PS4:n backlogia läpi ja sieltä Sonyn pandemiafreebieitä oliko nyt viime vuoden keväältä.

Rez Infinite
Tässä lennetään virtuaalitodellisuudessa (joka näyttää vähän kuin alkuperäisen System Shockin hakkerointimaailmalta) vihollisia ammuskellen. Se tosin on aika kömpelöä, ensin viedään kursori kohteen päälle, millä lukitaan kohde ja sitten ammutaan. Tämä taisi olla virtuaalipeli ja vissiin sellaiseen suunniteltukin, padilla tosiaan vähän kökköä. Kuolemattomuusmoodissa jaksoin tätä pelata, mutta sitä ei jostain syystä annettu viimeiseen kenttään, joten pitäköön tunkkinsa.

Thumper
VR-peli tämäkin, jossa ohjataan alusta kiinteällä radalla erilaisiin esteisiin reagoiden, vähän Guitar Heron tai Rock Bandin tapaan. Tätä jaksoin pari kenttää, kunnes sormi väsyi ja piti lopettaa. Jätti kuitenkin kohtuu positiivisen maun, eli pallaan siihen vielä jossakin vaiheessa. Saas vaan nähdä, kuinka vanhan rytmitaju kestää, pystiprosenttien perusteella aika moni jaksoi juuri muutaman ekan kentän ennen luovuttamista.

Enter the Gungeon
Rogueliteä aseilla luolassa, mikä ehkä käy nimestäkin ilmi. Ihan hauska, mutta ainoa tällainen pelityypin peli, jota olen jaksanut on Haades. Ei mulle jatkoon siis.

The Witness
Muita siis tuli kokeiltua aika pikaisesti, tätä taas pidempään. Itse asiassa platinapystin verran, joskin viimeiseen piti käyttää glitchiä, sue me. Kyseessä siis erinomaisen Braidin tehneen Jonathan Blow'n uusin tuotos vuodelta 2016. Pelihahmo herää saaren alla olevasta käytävästä, ja alkaa selvittää joka puolelta löytyviä puzzletauluja. Ne ovat alussa aika helppoja ja sivumennen myös opettavat eri puzzlejen säännöt. Ihan kaikkia en kuitenkaan sisäistänyt kunnolla ja piti vähän netistä katsoa, mikä hiton logiikka joissakin puzzleissa oikein oli. Aika hyvin sain niitä kuitenkin selvitettyä, about 2/3 kaikista. Osassa meni aivot jumiin ja silloin oli parasta lähteä muualle tekemään toisia puzzleja ja antaa aivojen taustalla raksuttaa. Paneelien ratkominen on addiktiivista puuhaa ja tähän menikin ehkä jotain 40h kaikkineen. Visuaalisesti peli on sinänsä simppeli, mutta esteettisesti hieno. Ääniä on aika vähän ja musiikkia vielä vähemmän. e: Se unohtui mainita, että tästä tuli vähän mieleen The Outer Wilds. Ei miljöön osalta toki eikä tässä ollut aikalooppia, mutta samanlainen "menepäs poika siitä tutkimaan mitä maailmasta löytyy"-henki molemmissa.

Kokonaisuutena siis tykkäsin tästä, vaikka jotkin puzzlet vähän hermoja raastoivatkin. Tätä peliä on netissä kuvailtu adjektiivilla "pretentious" ja kyllä tästä tietysti hieman huokuu, että Blow tykkäisi omien pierujensa hajusta. Mutta kyllä mulle tällaiset pierut kelpaa, tyypin seuraavaa tuotosta odotellessa.

 

[Mane]

En tiedä pitikö tähän ketjuun kommnetoida vain läpäistyt pelit mutta kommentoin nyt muutamaa kesken olevaa/jäänyttä. Tämä ollee sidoksissa Remedyyn aika vahvasti joten sen takia alustus: Max Paynet tullut aikojen saatossa pelattua nn määrä läpi koska upeita pelejä. Alan Wakesta (taistelumekaniikan yksinkertaudesta välittämättä) pidin äärimmäisen paljon miljöön ja tunnelman sekä juonen takia. Lienee ainoita 2010 jälkeen julkaistuja pelejä mitä on tullut pelattua useampaan (3-4) kertaan.

Control tuli jätettyä kesken kun pelimekaniikka oli vaan aivan liian itseään toistavaa. Oli vissiin yritetty että kunhan ammut jotain tällä mekaniikalla olan yli niin se riittää koska tarinankeksijät vetää koko ajan jotain juonta tarpeeksi hilseen yli että se riittää. Jäi peli kesken, aika lähelle loppua jos youtube on oikeassa. Ei kiinnosta pelailla niin yksinkertaisella putkijuoksu mekaniikalla mitä se peli tarjosi.

Pelasin väärässä järjestyksessä ja aloitin vasta nyt Quantum Braken (arviolta noin puolessaväliä peliä). Sama kaava tuntuu olevan tässäkin. Visuaalisuutta ei puutu Remedyn peleistä mutta pelaamisen mekaniikka aivan nollissa. FOV perseestä (aivan liian pieni ja sitä ei saa valikoista muutettua). Juokse putkea pitkin ja tapa muutamalla käytettävissä olevilla tavoilla viholliset ja sitten jatka matkaa. Visuaalisuus sitä että lähes koko ajan ruudulla grafiikka mikroaaltouunista että mistään ei aa mitään selvää.

Rakastan esim. Alan Wakea ja toivon yli kaiken että Remedy onnistuu jatko-osan kanssa mutta näiltä osin omilta kokemuksilta odotukset Alan Wake kakkoseen ei ole suuret. Toivon äärimmäisen paljon että sieltä tulisi hyvä peli.

Ja sitten kritisoijille niin sehän on totta että ei alkup. Alan Waken pelimekaniikka sen kummoisempi ollut. Samanlainen putki jne. point and shoot. Se ympäristö ja tunnelma, käsikirjoitus hyvinen sivuhahmoineen vaan oli se a ja o.

Edit: ja joo, missasit jonkun kerättävän paskan niin ei asiaa perääntyä 3m keräämään sitä koska pelialue nyt vaan meni eteenpäin sen verran että raja tuli vastaan taaksepäin.

 

[perato]

Edit: ja joo, missasit jonkun kerättävän paskan niin ei asiaa perääntyä 3m keräämään sitä koska pelialue nyt vaan meni eteenpäin sen verran että raja tuli vastaan taaksepäin.

Tässähän Controlli yritti vähän korjata, mutta itestä tuntu menevän johonki grindauksen puolelle enemmän kun samoja alueita nuohottiin ja jotain radial questeja siellä jotka oli vaan pelkkää pumpumia.

Yks oudoimmista asioista näis Remedyn peleissä on se, että aika paljon tarinasta(varsinki Wakessa) on sidottu noihin keräiltäviin asioihin, sit kuitenki ne keräiltävät asiat on kerättävissä vain kerran. Tai ainakin oli ennen, vaati melkosta kikkailua resetoida alan wake sillä tavalla, että sai kerätä ne uudella pelikerralla uudestaan.

 

[Partis]

Rez Infinite
Tämä taisi olla virtuaalipeli ja vissiin sellaiseen suunniteltukin, padilla tosiaan vähän kökköä.

Juu pystyy sen pelaamaan vr lasien kanssa kokonaan, mutta ei sitä sellaiseksi ole suunniteltu alunperin sillä peli tuli ensin dreamcastille ja aika pian sen jälkeen playstation 2:lle jolla itsekin sen ekaa kertaa pelasin.

 

[Jyg]

Horizon zero dawn:
Tuonne aiemmin tulikin jo kirjoiteltua pelistä ja siitä kuinka se v....i alussa, noh tuli peliä jatkettua ja siinä reilun 10h kohdalla peli olikin hauska muutaman tunnin kun pääsi noita muutamia isompia vihollisia kaatamaan. Mutta sitten peli alkoikin olemaan melkoista pakkopullaa kun loppui oli aivan älytöntä vanhan toistoa ja rasittavaa luolissa ramppaamista ilman minkäänlaista "palkintoa". Itse pidin monen ylistämää juonta aivan yhdentekevänä ja tämä robottien hakkaaminen kepillä ja jousipyssyillä tuntui läpi pelin ihan helvetin absurdilta. Parasta antia oli avoin maailma jossa hienoja paikkoja joihin et kuitenkaan voi kiivetä kuin keltaisia nystyjä pitkin, mitä vittua. Tekoäly oli ainakin normaalilla vaikeustasolla pääosin heikko ja bugeja mahtui mukaan jonkin verran ainakin kiven sisään upposin useamman kerran taisteluiden aikana ja kamera ei ainakaan helpottanut useinkaan taistelua. Pelissä ei myöskään tunne hyötyvänsä kehityksestä mitenkään, kelvolliset aseet ja armorit hankkii aika alussa ja tuntuu ettei mitään parempaa ole saatavilla, myös kyvyt ovat suhteellisen yhdentekeviä suurimmaksi osin. Noh loppuun tuli tahkottua kun kerran on rahaa käytetty ja nyt myös 36h elämästä. Graafisesti hieno, hieno maailma jossa ei kuitenkaan tapahdu mitään kiinnostavaa sekä helvetin naurettava lore. 6/10.

Devil May Cry 5:
Tämä tarttui mukaan steamin kesäalesta. Yhden läpipeluun verran tuli tätä rykäistyä johon aikaa kului vajaa 10h ja ilmeisesti tämä jotenkin kannustaa pelaamaan useamman kerran läpi mutta en tiedä tästäkään, että kuinka jaksaisi, ainakaan ihan heti. Peli oli ihan tyylikäs ja taistelu ihan mukavaa varsinkin kun hahmot ovat kohtalaisen erilaisia. V oli mielestäni ehkä se hauskin hahmo pelata. Graafisesti peli on aika mukava mutta kamera aiheutti kyllä ärsytystä useammankin kerran joka ei ole ainakaan itselleni ensimmäinen kerta DMC pelisarjassa. Juoni oli kyllä taas aika yhden tekevää perus huttua eikä sillä juuri tässä väliä ollutkaan. Loppupuolella peli alkoi kyllä tuntua aika pitkitetyltä ja puuduttavaltakin ja varsinkin Dantgen hahmon aseet ja yleinen meininki alkoi olla itselle vähän turhankin noh japanilaista. Ehkä tätä kuitenkin joskus vielä huvikseen naksuttelee lämpimikseen vaikeammilla tasoilla koska human vaikeustasolla peli oli aika naurettavan helppo. 7/10

Seuraavaksi voisikin alkaa kahlaamaan läpi Epic storen ilmaispelikirjastoa kun sinne on aika paljon tavaraa kertynyt.

 

[scented]

Dirt 5 (PS5). Rentouttavaa ajettavaa. Yleensä autopelit pitää ratilla ajella, mutta tämä on hauskaa pädilläkin. PS5:n pädi on muikea kaikenlaisine tärinöineen ja vastuksineen. Tuli ostettua kaikki lisäosat ja kohta alkaa puolet yksinpelattavasta sisällöstä olla läpi. Yleensä yrittää saada kaikki tähdet, mutta välillä jää saavuttamatta. Moninpeliä ei ole tullut testattua, kun ei ole tilausta voimassa. Autoja on myös mukavasti erilaisia, tosin aika usein ajellaan melkein samoilla autoilla. Jossain radoissa on ajettu niillä mikälie "liitovarjoautoilla" ja ajaminen ollut hankalaa, ei meinaa eteenpäin päästä ympyrää ajettaessa. Grafiikat myös hienot, usein ihastelee 120 fps kuvaa ja kaikenlaisia valoja ja sääilmiöitä.

 

[vervex]

Horizon Forbidden West
Joskus viime vuonna sain ensimmäisen osan (Horizon Zero Dawn) DLC:ineen pelattua läpi ja nyt sitten jatkokin on pelattu. Juonellisesti ensimmäinen oli mielekkäämpi, koska maailman ja maailmanpelastaja Aloyn tarina avautui juonen edetessä. Nyt jatko-osassa ei luonnollisesti ollut enää tätä vahvuutta käytettävissä.

Aikaa peliin ainakin sai kulutettua kymmeniä tunteja. Enkä varmasti pelannut puoliakaan sivutehtävistä ja kaikkea muutakin tekemistä olisi ollut vielä yllin kyllin pääjuonen jälkeen tekemättä. Hieman näissä on havaittavissa samaa vikaa kuin Ubisoftilla esim. Assassins Creed -sarjansa kanssa. Liian paljon saman toistoa ja juoni sekä dialogiosuudet ovat lopulta aika yhdentekeviä. Avoin maailma on tietty haastava tehdä mielekkääksi ja sen takia varmaan tässäkin on muutamia putkijuoksu-osioita. Jokseenkin joutavan juonen päälle häiritsevän monimutkainen skillipuuhäkkyrä sekä varusteiden päivityssysteemi, joka tuntuu pakottavan grindaamaan kaikkia koneita tarvittavien osien toivossa tai vaihtoehtoisesti kiertämään läpi kaikki kauppiaat, jos niiltä sattuisi jotain löytymään. En oikein ymmärrä miksi haluttu pistää systeemit uusiksi (paitsi pelaajan ajan varastamiseksi). Tottakai lisätty vielä jokin minipeli, jonka osaajia voi haastaa joka kylässä...

Onhan peli nätti (kuten edeltäjänsäkin) ja maisemia mukava välillä ihailla etenkin korkeuksista. Toisaalta ne geneerisesti samasta muotista olevat rakennukset ja edelleen keltaiset kiipeilyotteet eivät oikein innosta. Oli toki näkymättömiä kiipeilyotteita lisätty vähän vuorien kylkiin, mutta vain valikoidusti *huoh*.

Ainiin, sitten oli vielä se Aloyn kuontalo - elää niin omaa elämäänsä, että tulee lähinnä meduusan kärmespehko mieleen. =D Tukan bugaamisesta tuli mieleen myös vihollisten ilmestyminen välillä uudestaan hetki sitten putsatuille alueille, kun kävi vähän kauempana. Muutenkin vähän hassua, että koneet on aina samassa sijainnissa, mutta näillä mennään. Lopetan valituksen tältä erää tähän.

Decima-pelimoottori kuitenkin ilmeisen toimiva ja taipuu moneen, joten toivottavasti Guerrilla Games lähtee kehittämään jotain ihan uutta sen kohta julkaistavan Horizon Call of the Mountain VR-pelin jälkeen. (Eiköhän tuo jo vuoden sisään julkaista samalla PSVR2:n kanssa.)

 

[Heseman]

BloodRayne 2 (PC)
Seksikäs puolivampyyri Rayne seikkailee taas, tällä kertaa nykypäivässä. Aika lailla lisää sitä samaa kuin ekakin. Suurimpana erona pelintekijät keksivät antaa Raynen ketjukoukulle käyttöä puzzleissa, joissa vihollisia pitää heitellä erilaisiin kohteisiin. Tätä sitten hyödynnetään vähän liikaakin, varsinkin kun toiminto on vähän sinne päin. Jos Rayne on liian lähellä kohdeta, johon uhri tulee heittää, menee se usein sivuun. Tai ihan muuten vaan menee vituiksi. Toiminto on kankea ja kun monesti "areenalla" on useampi vihollinen ja osa pystyy torjumaankin näitä kaappauksia, oli iso osa pelaamisesta enimmäkseen tuskaista. Loppupuolella turhauduin yhteen välipomomatsiin jossa Raynea ammutaan ylhäältä samalla kun pitäisi mätkiä minibossia eikä rivivihollisia ole jäljellä (joista saisi imettyä elinvoimaa), joten tein jotain, mitä en ole tehnyt vuosiin: aktivoin kuolemattomuuskoodin ja vedin sillä pelin loppuun. Ja yllätyin, kuinka hauska peli itse asiassa onkaan, kun kankea pelimekaniikka ei (enimmäkseen) pilaa pelattavuutta. Raynen ja vihollisten läppä on niin tyhmää, ettei sille voinut kuin nauraa. Peli on selvästi tehty kieli poskessa. Tämä on sinänsä harmi, koska muuten tästä (ja ykkösestä) jää päällimmäisenä mieleen umpikankea pelattavuus, joka on suoraan sanottuna koiranpaskaa.

Täytyy vielä sivumennen todeta, että kun saavutusten ja pystien myötä peleistä katosi huijauskoodit, menetettiin paljon. Vaikka itsekin niitä välillä metsästän (viimeksi Elden Ringistä ja The Witnessistä kaikki), vaihtaisin silti ne huijauskoodeihin koska tahansa. No, taidan tämän asian suhteen olla vähemmistössä.

 

[Refloni]

Mirror's Edge Catalyst

Voi EA. Niin monta hyvää peliä viruu rahanhimoisten rähmäkäpälien tyrmissä. Parkourklassikko Mirror's Edgen reboot on täynnä jättijulkaisijan rasvaisia sormenjälkiä, mutta se ei ole onnistunut tärvelemään peliä täysin. Originia on pakko käyttää ja moninpelijuttuja hierotaan naamaan, vaikka ne eivät tuo peliin oikeastaan mitään. Maailmassa seikkaillaan yksin, mutta omaa gamer-tagia voi esitellä muille hakkeroimalla mainostauluja ja voittamalla juoksukisoja, joiden leaderboardit ovat täynnä ilmiselviä huijareita.

Ja sen nimilapun kustomointi pitää tehdä ulkoisella nettisivulla! Jos haluaa ettei oma logo näytä koiran oksennukselta, pitää hortoilla pitkin nettiä vanhentuneiden domainien, EA:n verkkokaupan ja foorumikeskusteluiden seassa. Kustomointisivun löytäminen oli seikkailu itsessään. Peli on vain kuusi vuotta vanha, mutta siinä ajassa verkkoinfra ehtii muuttua paljon. Jumalauta.

Peli käynnistyy suoraan välinäytökseen kulkematta päävalikon kautta, jotta elokuvamaisuus (*sylkäisy*) säilyisi. Uskomatonta kyllä peli arvasi suunnilleen oikein ne asetukset, joita halusin käyttää. Läheskään aina ei käy tällainen tuuri. Kauheista välianimaatioista on päästy eroon, mutta taidetyyli on edelleen aika uniikki. Maisemat ovat mieleenpainuvia.

...tosin kaikkialla on vähän liian puhdasta. Lasiseinästä löytää oviaukon vain katsomalla erittäin tarkkaan tai juoksemalla päin jokaista paneelia yksitellen, kunnes jokin niistä onkin aukko. City of Glass totta tosiaan.

Tappelu on löytänyt identiteettinsä. Se on nyt koomisen kömpelöä slapstick-sähellystä, jossa vihollisia muksitaan tappituntumalla ja ne yritetään saada törmäilemään toisiinsa tai putoamaan katolta. Aseet on poistettu pelaajan käytöstä kokonaan, mikä on rohkea ja toimiva veto - siis pelattavuuden kannalta. Tarinan puolesta on hassua, ettei vastarintaliike älyä ottaa pyssytappeluun edes puukkoa. Mistään pasifismista ei ole kyse, koska pelaajahahmo Faithille ei ole mikään ongelma potkia vihollisia katolta alas kuolemaansa.

Vapaa maailma on periaatteessa hauska, mutta peli maistuu vähän liikaa Assassin's Creediltä. Kässäri on samaa tasoa Ubin hittisarjan kanssa ja kerättäviä kilkkeitä on valtavat kasat. Catalystissa on myös varmaan sata pientä sivutehtävää, joista joka ikinen on yritykseen ja erehdykseen perustuva nopeuskisa. Aikarajat ovat raivostuttavan tiukkoja eikä niille tarjota yleensä mitään tarinallista selitystä. Jätin 90% tekemättä.

Palataan EA:han. Peli tuntuu joko vahingossa tai tahallaan kritisoivan omaa julkaisijaansa. Alussa Faithin silmään lyödään älypiilari, joka tuuttaa UI:n täyteen kaupallista roskaa ennen kuin kapinalliskaveri katkaisee yhteyden korporaation verkkoon. Tässä on todella helppo nähdä analogia modernien pelien ylisuunnitteluun, mikromaksumainoksiin ja always online -helvettiin. Pelistä löytyy muutakin mielenkiintoista:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Onko tämä jokin DICEn hiljainen protesti? Ymmärtääkö EA ironiaa?

 

[scented]

Stray (PS5). Olipas hieno kokemus. Pelimaailmaan sukelsi ja upposi syvälle. Läpipeluu meni ajassa 6h25min, mikä on itselle passeli aika. Puzzlet olivat mukavan vaikeita, eikä niitä tarvinnut paljoa miettiä. No tulipahan tänä kesä joku peli pelattua läpi asti.

 

[Captain J]

Persona 5 Strikes
Parempi puolisko on Persona-sarjan fani, ja nyt kun Strikes oli PS plussan kautta saatavilla päätin ottaa pelin testiin. Kyseessä on sarjan ensimmäinen action-RPG, ja se on myös alkuperäisen Persona 5:n (sekä Persona 5 Royalin?) jatko-osa.

Aiemmista osista minulla oli hyvin pintapuolisesti tietoa, eli P5:n tarina ei ollut kovin tuttu. Tämä ei ole haitannut Strikesin pelaamista mitenkään, joskin ryhmän jäsenien taustat eivät luonnollisestikaan ole niin hyvin tiedossa - sitä varten pitäisi aiemmat osat pelailla läpi.

Alkuun pelin taistelu tuntui aika vaikeasti hahmotettavalta, mutta siitä se pikkuhiljaa lähti kun oppi hyödyntämään muita ryhmän jäseniä, fuusioimaan personia sekä käyttämään taktista näyttöä (eli pelin saa ”seis”, ja voi katsoa mitkä erikoistaidot parhaiten tehoavat vihuihin).

Peliä takana vajaa 15h ja on kyllä imaissut vahvasti mukaansa. Tiimin jäsenet ovat hyvin kirjoitettuja, hyvää huumoria ja lisäksi pelin soundtrack on täyttä timanttia. Kuulokkeet päässä kun vihuja niittaa kanveesiin niin samalla tulee vaan jammailtua musiikin tahtiin - ei muuten moni peli pysyy samaan! Tällä hetkellä arvosanani pelille on 9+/10, ja vahva suositus jos yhtään action-JRPG:t kolahtaa!

Tämä tuli kahlattua läpi, pelikello taisi näyttää rapiat 50 tuntia. Tykkäsin kyllä loppuun asti pelistä, ja tarinassa oli muutama yllättävä ja koskettavakin hetki.

Vaikka peruspelin (Persona 5 tai sen royal-versio) pelaaminen ei ole tätä varten välttämätöntä, se varmasti lisäisi tunnesidettä ryhmän jäseniin. Etenkin kun tietäisi, miten ryhmä on ylipäätään muodostunut.

Jäin pelissä kaipaamaan normimaailmassa puuhastelua, kun siellä ei käytännössä tehdä muuta kuin tyhjennetään kaupat relevanteista resursseista ja päivitetään ryhmäläisten varusteet (ja toisinaan heidän kanssaan voi jutellakin, mistä harvoin voi tulla sivutehtävä eteen). Käsittääkseni ”normaalielämä” on P5:sen suola omalla tavallaan kun päivän aikana tehtäviin juttuihin pystyt itse vaikuttamaan (hengailetko henkilön x kanssa, menetkö kalaan yms). Toki P5:ssa pelaaja on koulussa, kun taas strikersissa pelaaja on lomalla -> kalenteri on siinäkin suhteessa luonnollisesti tyhjä.

Hyvä spinoff joka tapauksessa, ja vahva suositus edelleen. Päivitän arvioni pelistä 8,5/10 pisteisiin, ja lisään royalin läpipeluun todo-listalle.

 

[vervex]

Inside
Tämähän on joskus jaeltu ilmaiseksi Epicin puolesta ja tuli juuri Game Passiin pelattavaksi, joten otin nyt sitten xboxilla viimein läpipelaten. Olipa mukava n. kolmen tunnin peli. Hyvin samantyylinen sivuttaiskuvakulman peli kuin saman tekijän eli Playdeadin Limbokin. Myös Little Nightmares -pelisarja on läheistä sukua, mutta siinä toki liikutaan vähän kolmiulotteisemmin. Aina ei tarvita tarinaa ja dialogia. Tällaiset mystiset, sopivan ahdistavat, hieman häiriintyneet ja erittäin mielikuvitukselliset selviytymis-/pulmapelit ovat omaan makuun todella mahtavaa viihdettä. Näitäkään ei ole yhtään liikaa, kun ovat kuitenkin aika nopeasti läpäistäviä ja kestävät hieman huonosti uudelleenpelaamista. Yleensä näissä on pulmien vaikeustasokin juuri sopiva, tällä kertaa täytyi yhteen kohtaukseen "merenneidon" kanssa kaivaa ratkaisu internetsistä.

Playdead kuulemma tekemässä kolmannen persoonan scifi-seikkailupeliä. Kuulostaa aika paljon kunnianhimoisemmalta projektilta, mutta Limbon (2011) ja Insiden (2016) perusteella ainakin odotukset on korkealla. Veikkaan kuitenkin, että valmista peliä saadaan odottaa vielä vuosia, vaikka edellisen julkaisusta on jo kuusi vuotta.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit osa 26.

Close to the Sun

Ensimmäinen pelaamani kauhupeli, jos Thief: Deadly Shadowsia ei lasketa (luokittelen sen mieluummin hiippailuksi). Bioshock-vaikutteisessa seikkailupelissä tutkitaan valtavaa steampunk-laivaa, joka on muuttunut aavekaupungiksi Half-Life-tyyppisen tieteisonnettomuuden jälkeen. Pelaaminen on pulmanratkontaa ja pakoonjuoksua, jotka riittävät juuri ja juuri diskaamaan pelin kävelysimulaattorigenrestä.

Päähahmo on hitaampi taapertaja kuin meikäläinen tosielämässä, ja "sprinttaaminen" on sekin korkeintaan kevyttä hölkkää. Tämä tekee takaa-ajokohdista aika huvittavia, kun pelaaja lönkyttelee henkensä edestä karkuun ja vihollinen harppoo perässä. Toisaalta laivan käytävät ovat ahtaita ja mutkat tiukkoja, joten hidas juoksunopeus antaa lisäaikaa etsiä oikeaa reittiä. Niinpä takaa-ajot voi läpäistä ensiyrittämällä, jos on tarkkana.

Puzzlet ovat aivan liian heppoisia eivätkä juuri edes hidastaneet matkaa. Yhdessä kohtaa luulin että peli pistää vähän haastetta, mutta kyse olikin vain pääsiäismunasta. Neljännen seinän rikkomisesta päätellen "pulmaa" ei ollut edes tarkoitettu tavispelaajan ratkaistavaksi.

Spoileri

No voi kiitos.

Hyppysäikkyjä on paljon, mutta onneksi suurin osa on ennalta-arvattavia. Lähestyin esim. epäilyttäviä ikkunoita samalla asenteella kuin Lintsin Kammokujalla. Yleensä odotukset osuivat oikeaan. Toisaalta säikyttely oli minulle hyvää siedätyshoitoa tulevia kauhupelejä varten. Muuten peli oli melko pelottava siihen asti että ensimmäiset hirviöt näytettiin. Ne olivat niin typerän näköisiä, että jännityksestä hävisi ainakin puolet.

Kirjoittaminen ei kuulu pelin vahvuuksiin. Dialogi on raastavan kamalaa kuultavaa ja ympäristökerrontakin aika laiskaa. Esimerkiksi shakkimestarin laivahytti on vain tungettu täyteen shakkilautoja, joista jokaisella on sama pelitilanne. Tällainen assettispämmi rikkoo immersion. Toisaalta tarinan suurempi kaari on ihan hyvä, vaikka se loppuukin juuri kun käy mielenkiintoiseksi. Aikamatkailu maistuu minulle aina. Peli on myös varsin nätin näköinen.

Ancient Enemy

Pasianssi-RPG, joka muistuttaa paljon Solitairicaa. Grafiikat ovat kämäisemmät ja mekaniikat vähän erilaiset. Ideana ei ole tyhjentää lautaa, vaan ladata korttien avulla kykyjä ja piestä vastustaja niillä. Pelit ovat kuitenkin niin samanlaisia, että vertailu on pakollista.

Solitairica on selvästi hauskempi peli. Se on visuaalisesti näyttävämpi, pelimekaniikaltaan virtaviivaisempi ja tyyliltään rennompi. Ancient Enemyssä on panostettu enemmän tarinaan, mutta se on todella tympeää ja geneeristä fantasiaa.

Ei AE silti kovin huono peli ole. Sen pelasi ihan mielellään kerran läpi. Mutta vain sen kerran.

Lawn Mowing Simulator

 

[Cereal killah]

Expeditions Rome (PC, sis. DLC)

Tämä on vuoden alussa julkaistu taktinen roolipeli ("TRPG") joka on osana tuon Logic Artists- firman jatkumoa jossa aiemmat osat ovat Conquistador ja Viking. Kyseessä siis historiallista kontekstia arvostava pelisarja. Itse en ole noita aiempia osia pelannut, tämän perusteella tuota Vikingiä todennäköisesti joskus aloitan. Peli koostuu kolmesta "sotakampanjasta" jotka ovat Asia Minor (kutakuinkin Turkin kampanja Kreikka-vaikutuksella tms.), Egypti (muun Afrikan kuten berbeeriheimojen lisävaikutuksella) sekä Gallia. Välillä käydään Roomassa osallistumassa poliittisiin juonitteluihin, sivutehtäviin, suvun juonenkäänteisiin tai panemassa

Spoileri

Kleopatraa

Loppupeleissä kyseessä on tietynlainen "vaihtoehtohistoria" jossa pelaaja ottaa suunnilleen Julius Caesarin roolin jos tämä olisi sattunut kuolemaan nuorena. Historialliseen tarkkuuteen on enimmäkseen pyritty, mutta vapauksia on otettu.

Eli pelaamisen ydin on isometrinen perus vuoropohjainen roolipelisysteemi, jossa itse kontrolloi tyypillisesti kuutta tyyppiä (oma hahmo + 5 käsikirjoitettua sivuhahmoa tai vähän geneerisempää jamppaa). Vastassa tehtävissä sitten on lähes pelkästään "ihmisiä" eli sieltä tulee historian mukaisesti erinäisiä seipäitä, miekkoja, tikareita ja nuolia niskaan. Samalla käyttöliittymällä on isompia siege-tyyppisiä taisteluita joissa kontrolloitavia jamppoja on päähahmojen lisäksi kaikki mitä irti lähtee eli tyyliin kolme erillistä ryhmää suorittamassa omia strategisia tavoitteitaan; nämä ovat kunnianhimoisia mutta loppupeleissä rasittavan pitkiä. Taistelusysteemi normitehtävissä on laadukas, eli erilaisia kykyjä ja tarkkaa hahmonkehitystä on niin monipuolisesti että näissä pääsee kikkailemaan aika kivasti. Tehtävien tavoitteet ovat vaihtelevia ja mielenkiintoisia, kuin myös grafiikka ja historiallinen sisältö. Aika paljon kuitenkin alkaa toistamaan itseään kun taistelut on (lähes) aina ihmisiä vastaan.

Lisäksi on "strategy layer" eli noiden isometristen tehtävien ja dialogien lisäksi on sellainen maailman/sotakampanjan kartta jossa sitten liikutaan ihan semi-jännästi ja valloitetaan kyliä ja hommataan resursseja jne. mutta kun oppii tietämään miten se kuvio tarkalleen toimii niin immersio vähenee.

Tykkäsin pelistä paljonkin, ja erityisesti siitä miten intohimolla ja panostuksella tässä on luotu tuo ajankuva antiikin Roomaan ja Egyptiin. Juoni on kiinnostava, vaihteleva ja dialogit toimii, grafiikka on kaunista ja monipuolista. Tässä on erittäin kiinnostavat ja hyvin suunnitellut "unique items" eli vähän kuin legandaariset romppeet joilla sitten min-maxata hahmojaan. Ei mitään kovin huomattavaa kritiikkiä, ehkä omaa pelikokemusta osittain pilasi se että vedin pelin läpi aika pirunmoisella save-scummauksella koska otin ja pysyin hard-vaikeustasossa joten lukuisat taistelunkohdat piti jumpata moneen kertaan ja tallentaa ja ladata kesken tehtävän jne. Ja kun save-scummaa ja alkaa tietämään tarkalleen miten peli toimii, niin immersio jonkun verran vähenee. Peli myös "palvelee" pelaajaa ehkä vähän liikaakin, esim. kaikki tavarat voi "purkaa" ja käyttää ainesosat maksimaalisesti hyödykseen mikä on sinänsä kiva juttu ja kaikkea tavaraa voi myös modata aika monipuolisesti, mutta kolikon toinen puoli on se että jos min-maxaa niin tämäkin peli muuttuu sitä helpommaksi mitä pidemmälle etenee. Jälkimmäisellä puoliskolla menin monet tehtävät läpi pelkällä rogue-tyyppisellä hahmolla (Bestia) yhdessä vuorossa ennen kuin vihollinen kerkeää edes aloittaa.

Ostin heti pelaamisen alettuani myös DLC:n ja tein hahmostani gladiaattorin. DLC tuo gladiaattoritaistelupaikan kussakin lokaatiossa, jotka on ihan kivoja ja lisää sisältöä ja tunnelmaa kuhunkin kampanjaan. Tuo uusi hahmoluokka myös tuli tarpeeseen koska muuten niitä olisi vain neljä.

Mutta erinomainen roolipeli, 9/10 ja suositukset. Tässä on myös yhdet parhaimmista lopputeksteistä/grafiikoista ikinä, pelasin tallennusten kautta noin 5 eri loppua ja kaikista riitti hyvinkin erilaista tarinaa ja kliimaksia hahmoille joihin oli kerennyt kiintymään.

 

[Galaxy]

Deathloop:

Oikein miellyttävä pelikokemus. Hiiviskely / räiskintä / kevyt puzzle, jossa kivasti etenevä mielenkiintoinen juoni. Räiskintä tehty sopivan rennoksi, mutta lyhyehköön peliin ihan riittävän monipuoliseksi. Lopussa juoni vähän lässähti ja jonkinlaista FPS taustaa omaavalle on turhan helppoa vaan suoraviivaisesti tappaa kaikki ja jättää varsinainen konfliktien välttely pois. Jäi hyvä mieli. 4/5.

 

[Jumi]

Painoin PC Game Passissa "Mitä pelaat seuraavaksi?" joka arpoi Pedestrian. Hauskasti tuo arpominen ei anna kuin pelin nimen & kansikuvan ja muu tieto pitää kaivaa itse esille menemällä pelin sivuille. En lukenut kuvausta, mutta asennus koko oli alle 2GB joten pistin lataukseen tämän yllätyspelin.

Peli on 2D-puzzle tasoloikka jossa ohjataan liikennemerkeistä tuttua hahmoa pienien puzzlejen läpi. Pelaaminen tapahtuu "ohjetaulujen sisällä" joiden ulostulot ja sisäänmenot pitää vetää oikeisiin tauluihin. Grafiikat ja asetelma on mukavan erilainen, jossa 3D-maailmassa seikkailaan kaksiulotteisesti paperin palojen sisällä.

Alkupään puzzlet oli omaan makuun liian helppoja ja meinasin jo jättää kesken, mutta onneksi vaikeutui (sopivasti) nopeasti. Erittäin hyvinn suunniteltu että ulostuloja ja sisäänmenoja per puzzle ei ole montaa, eli hankalissakin puzzleissa ratkaisu on ihan nurkan takana. Ihan hyvä peli, mutta ilman Game Passia ois maksanu Steamissa 20€, enkä semmosta hintaa kyllä tästä maksais.

3/5 kiireetöntä puzzle-viihdettä. Steamissa on arvosanat erittäin myönteinen tai ylivoimaisen myönteinen, ylihyvät arvosanat johtuu varmaan tunnelmasta mikä on minustaki hyvä, mutta ei sentään niiiiiin tärkeä.

 

[Jyg]

Kesäloma ja on ollut hieman aikaa tykitellä varastoon kertyneitä ilmaisia yksinpelejä.

Tell me why: Kovasti olen pitänyt life is strange peleistä jonka kaltainen Tell me why eittämättä on. Peli oli roikkunut julkaisusta lähtien steamin wishlistillä ja heinäkuussa tämänkin sai poimittua ilmaiseksi itselle niin mikäs sen mukavampaa. Peli oli kuitenkin odotuksia huomattavasti "löysempi" kuin odotin. Pelin suurin ongelma oli mielestäni hahmot joihin ei tuntunut oikein saavan mitään otetta koko pelin aikana eikä heidän tekemisensä tai tekemättä jättämisensä kiinnostaneet monesti paskan vertaa joka on iso ongelma tämän kaltaisessa pelissä varsinkin pelin alkupuoli tuntui todella heikolta kun hahmoja yritettiin kovasti rakentaa tms. Kuitenkin loppupuolella oli hetkiä kun tarina veti mukaansa ihan mukavasti ja äidin touhuilut kiinnostivatkin jonkin verran. Kokonaisuus jätti kuitenkin hyvin kädenlämpöisen fiiliksen ja päällimmäisenä ajatus, että onneksi en maksanut tästä mitään. Tuskin tulee palattua toista kertaa pelin pariin mutta kyllä tämä nyt pahimpaan "seikkailupeli" (jos tätä nyt edes sellaiseksi voi kutusua) meni 2/5.

Bioshock remastered: Seuraavaksi tuli starttailtua Bioshockin remaster collectionin eka osa jota Epic store tuossa aiemmin ilmaiseksi jakoi. Ekan bioshockin pelannut läpi julkaisun aikaan x360:llä ja muistot pelistä hyvät mutta hatarat. Pelin taidetyyli, miljöö ja graafinen ulkoasu kantoi edelleen oikein mukavasti. Peli on kyllä hyvin perinteinen tarinavetoinen FPS peli joka ei juuri rönsyile tai anna pelaajalle vapauksia tehdä valiontoja tms. jonka katson tämän päivän autioiden avoimien maailmojen lomassa ihan positiiviseksi asiaksi. Kenttä suunnittelu on kuitenkin siinä määrin mukavaa monessa kohtaa, että hommia saa tehdä itse siinä järjestyksessä kuin haluaa eikä kaikki tule vastaan ennalta määrätyn mutkan takaa joka kerta. Pelissä häiritsi jonkin verran kummallisesti pelin loppua kohden "skaalautuvat" viholliset jolloin pelin loppupuolen sinänsä perus viholliset tuntuivat kestävän kummallisen paljon kuritusta. Lisäksi vihollisia ja jopa turretteja teleporttaa kenttiin mitä ihmeellisimmillä hetkillä. Vihollisten kurittamista ei edesauttanut myöskään se, että peli jakaa esim. erilaisia antipersonnel ammuksia ihmeen niukasti. Lisäksi aseiden ja plasmidien välillä sekoilu oli kömpelöä ja Aiheutti ongelmia varsinkin isommissa kiireisissä taisteluissa. Myös pelin loppu bossi tarjoaa melkoisen antikliimaksin ainakin medium vaikesustasolla . Kuitenkin pelin maailma ja tunnelma vetää pelin reilusti plussan puolelle eikä aika ollut sinänsä kullannut muistoja ja peli rokkaa edelleen muutamista ärsytyksen aiheista huolimatta. 3,5/5

Seuraavaksi Hell let loosen ja Squadin lomassa kohti Bioshock 2:a ja Infiniteä

 

[Heseman]

Subnautica (PS4)

Viimeinen Sonyn koronafreebieistä tuli eilen pelattua läpi. Siinä avaruusalus haaksirikkoutuu valtameriplaneetalle ja pelaajan on selviydyttävä oudossa ympäristössä. Aluksi pitää ihan vaan selviytyä hengissä, eli löytää syötävää ja juotavaa. Tämän tosin saa pois päältä, jos niin haluaa, joskaan en kokenut tätä puolta pelissä koskaan ylitsepääsemättömänä. Sitten pitäisi keksiä keino päästä planeetalta pois. Tätä varten pitää lähteä tutkimaan mestoja löytääkseen materiaaleja ja uusia kaavioita varusteille ja muulle. Peli ei kauheasti kädestä pitele, joskin erilaisia vinkkejä tutkinannarvoisista paikoista kyllä tarjotaan, ettei ihan sormi suussa tarvitse olla. Välillä tuli silti itselläni hetkiä, että mitähän hittoa seuraavaksi ja vähän piti netistä vinkkiä katsella. Ja koska iso osa pelistä koostuu löytämisen ilosta, en tämän isommin siitä kerro, muuten kuin että tykkäsin siitä aika paljon ja suosittelen, jos ennakkoasetelma kiinnostaa ja tämä on jäänyt välistä.

Muutama pointti kuitenkin syytä mainita. En tiedä, paljonko johtui Pleikkarista, mutta tekninen toteutus oli korkeintaan keskitasoa. En tykkää konesodista, pelailen PC:n ohella konsolillakin ihan sujuvasti, mutta tässä kohtaa kokemus oli aika heikko. Ensinnäkin ruudunpäivitys oli vajavaista, jatkuvasti ehkä tasaista 40-jotakin. Sulavuudesta ei siis voi puhua, joskin siihen jossain määrin pelin aikana tottui. Silti välillä kaloihin sihtailu oli hankalaa. Myöskin tekstuuripoppailu oli aika karseaa, monesti maanpinta ja erilaiset hylyt pompsahtivat näkyviin harmaasta usvasta, jolloin ei aina voinut tietää, jatkuuko vaikkapa luola, ennen kuin on käynyt ihan perällä. Välillä olin hylyn luona, eikä sitä näkynyt missään. Pyörin paikalla vähän aikaa ja sitten se pomppasi yhtäkkiä näkyviin. En siis tiedä, kärsiikö PC-versio vastaavista, toivottavasti ei. Lisäksi pelissä on muutama todella ärsyttävä bugi. Tein erään kulkuneuvon ja parkkeerasin sen erään luolan suulle ja lähdin sieltä pois tutkimaan muuta paikkaa. Kun sitten myöhemmin tulin takaisin, oli kulkuneuvoni kadonnut maan sisään, kirjaimellisesti. Väyrystä lainatakseni, voiko vitutukseen kuolla. No ei tässä kohtaa, sen kun teki uuden, mutta materiaalien hankinat vie oman aikansa. Kyseinen kulkuneuvo muutenkin tykkäsi välillä jumittaa, jos sillä liikkui kaltevalla pinnalla. Ainoa keino, jonka keksin auttavan, on ladata aiempi tallennus. Kannattaa siis olla tarkkana, millä liikkuu mitäkin paikkaa tutkien.

Mutta siis, kuten jo aiemmin totesin, kokemukseni oli tästä pelistä silti positiivinen.

 

[perato]

Subnautica (PS4)
Muutama pointti kuitenkin syytä mainita. En tiedä, paljonko johtui Pleikkarista, mutta tekninen toteutus oli korkeintaan keskitasoa. En tykkää konesodista, pelailen PC:n ohella konsolillakin ihan sujuvasti, mutta tässä kohtaa kokemus oli aika heikko. Ensinnäkin ruudunpäivitys oli vajavaista, jatkuvasti ehkä tasaista 40-jotakin. Sulavuudesta ei siis voi puhua, joskin siihen jossain määrin pelin aikana tottui. Silti välillä kaloihin sihtailu oli hankalaa. Myöskin tekstuuripoppailu oli aika karseaa, monesti maanpinta ja erilaiset hylyt pompsahtivat näkyviin harmaasta usvasta, jolloin ei aina voinut tietää, jatkuuko vaikkapa luola, ennen kuin on käynyt ihan perällä. Välillä olin hylyn luona, eikä sitä näkynyt missään. Pyörin paikalla vähän aikaa ja sitten se pomppasi yhtäkkiä näkyviin. En siis tiedä, kärsiikö PC-versio vastaavista, toivottavasti ei. Lisäksi pelissä on muutama todella ärsyttävä bugi. Tein erään kulkuneuvon ja parkkeerasin sen erään luolan suulle ja lähdin sieltä pois tutkimaan muuta paikkaa. Kun sitten myöhemmin tulin takaisin, oli kulkuneuvoni kadonnut maan sisään, kirjaimellisesti. Väyrystä lainatakseni, voiko vitutukseen kuolla. No ei tässä kohtaa, sen kun teki uuden, mutta materiaalien hankinat vie oman aikansa. Kyseinen kulkuneuvo muutenkin tykkäsi välillä jumittaa, jos sillä liikkui kaltevalla pinnalla. Ainoa keino, jonka keksin auttavan, on ladata aiempi tallennus. Kannattaa siis olla tarkkana, millä liikkuu mitäkin paikkaa tutkien.

Mutta siis, kuten jo aiemmin totesin, kokemukseni oli tästä pelistä silti positiivinen.

Kahesti pelannut PC:llä läpi ja empä voi sanoa ku että ehkä tuo ruudunpäivitys ei ollut sieltä vauhikkaimmasta päästä, mutta ei se nyt mitenkää häiritsevästi nykinyt.

 

[arcane]

Warhammer 40,000: Mechanicus

Voi hitsin vitsi kun haluaisin taas pitää, mutta eäääähhhh.... miten voikin olla, että vuoropohjataktiikoista unohdetaan aina se mahdollisuus nopeuttaa pelin animaatioita, ja sitten katsellaan laahustavia luurankovihollisia, jotain rukoiluanimaatioita ja ammuskeluja maailman tappiin asti. Tuntuu että mun aikaani tuhlataan. Jos tämä olisi vauhdikkaampi pelata, olisin jaksanut varmaan kauemmin kuni nelisen tuntia.

...tosin onhan noi tasot ja objektiivit ihan älyttömän geneerisiä, kun niitä on tyyliin kolmea laatua ja tasoja ei ulkonäöllisestikään oikeastan erota toisistaan. Tykkäsin COG-mekaniikasta ja robottipappien varustamisesta, musiikit ja äänisuunnittelu ovat laadultaan erinomaisia, mutta peli on vaan liian hidastempoinen ja random.

En vaan osaa olla vertailematta enää mitään vuoropohjastrategiaa Druidstoneen, joka teki vaan kaiken oikein: nopeat animaatiot ja vuorot, selkeästi erilaiset ja toisiaan tukevat pelihahmot, vaikeustaso juuri sopiva, jokainen taso omanlaisensa fiksu haaste, hyvät mekaniikat ja sopivan vähän RNG:tä. Alkaa menemään usko löytää mielenkiintoista vuoropohjataktiikkaa, kun joka peli on sellasta "liiku ja lyö, ja katso kun peli heittää noppaa että menikö vuorosi päin vittua vai ei".

 

[shams]

Warhammer 40,000: Mechanicus

Voi hitsin vitsi kun haluaisin taas pitää, mutta eäääähhhh.... miten voikin olla, että vuoropohjataktiikoista unohdetaan aina se mahdollisuus nopeuttaa pelin animaatioita, ja sitten katsellaan laahustavia luurankovihollisia, jotain rukoiluanimaatioita ja ammuskeluja maailman tappiin asti. Tuntuu että mun aikaani tuhlataan. Jos tämä olisi vauhdikkaampi pelata, olisin jaksanut varmaan kauemmin kuni nelisen tuntia.

Jos haluat hyvää vuoropohjataktiikkaa niin Warhammer 40,000: Chaos Gate - Daemonhunters. Typerästä nimestä huolimatta todella mainio WH40K:n ja X-COMin ristisiitos.

 

[Lars_A]

Salt & Sanctuary

Pelin 2d tyyli on todella hieno, kyseessä siis Soulsborne/tasohyppely jossa hyviä aineksia.

Taistelu on alkuun jännittävää ja kuolo korjaa, maailma on todella iso ja tutkittavaa riittää. Mystistä lorea löytyy ja muutenkin aikalailla kaikki uusimmat Souls jutut on tähän ympätty.

Erilaisia vihollisia löytyy paljon mutta varsinkin puolen välin jälkeen kaikki muuttuu vaan "mätki kunnes kuolee" tyyppisiksi. Sama vaivaa pomoja jotka on aika hidastempoisia muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Se tarkoittaa että mätki - paranna - mätki taktiikalla hoituu aikalailla kaikki, jopa loppupahis.

Ihan positiivinen kokemus mutta olisi voinut lyhentää vähän peliä niin turha tusinamättö olisi jäänyt vähemmälle. Samoin pelin kartta tai sen puute vaatii muistilta paljon, kaikki osat liittyvät toisiinsa jättimäisen sokkelo tavoin.

Itse pelasin melee hahmolla, taikuus jäi testaamatta, hahmon kehitys myös vähän vaatimatonta, buildista riippuen vaan pariin statsiin keskitytään.

 

[Cuubis]

Ryse: Son of Rome

Tuommonen löyty Steamin kirjastosta, luultavasti jostain alennusmyynnistä joskus poiminut, joten otin muutaman bissen kaveriksi ja pelasin pois kuleksimasta. Pelistä en juurikaan tiennyt muuta kuin, että muistaakseni aikoinaan grafiikoita kehuttiin kovasti ja olihan tuo edelleen melkein 10 vuotta julkaisun jälkeen hyvännäköinen peli. Pelattavaa nyt ei hirveesti ollut, mutta kyllä tosta sai noin 5 tunniksi huvia (yhtään pidempi ei olisi tarvinnutkaan olla). Tarina oli hyvä ja se pitikin mielenkiintoa yllä loppuun saakka. Periaatteessa peli oli kuin elokuva missä sitten aina välillä juostiin putkimaista kenttää läpi ja vedettiin vihuja levyksi. Taistelu oli tyydyttävää, mutta loppua kohden alkoi toistamaan itseään (tuli siitä taistelumekaniikasta ehkä hiukan mieleen Shadow of Mordor). Eipä tuo nyt mikään mestariteos ollut millään mittarilla ja jälkeenpäin ajateltuna peli tuntui ehkä enemmänkin joltain tekniikkademolta CryEnginen grafiikoille. Voin kuitenkin suositella jos jollain tylsää ja toi roomalaisteema kiinnostaa, varsinkin jos löytää jostain alesta muutamalla eurolla.

 

[Heseman]

Half-Life (PC)

Sain tuossa Subnauticaa pelaillessani päähänpiston, että voisikin vetäistä nämä läpi pitkästä aikaa. Tämä on siis Valven räiskintäklassikko vuodelta 1998, eli pelillä on jo sellaiset 24 vuotta ikää. Tätä ennen räiskinnät olivat paljolti Doomin ja Quaken tyylisiä suoraviivaisia räiskintöjä, eikä samana vuona ilmestynyt Unreal kauheasti tätä muuttanut. Valve sen sijaan päätti viedä genreä vähän realistisempaan suuntaan.

Pelaajahahmo Gordon Freeman on Black Mesan tutkimuslaitoksen epätavallisten materiaalien labraan siirron saannut teoreettisen fysiikan tohtori, jonka eka päivä uudessa pestissä menee ns. vituiksi. Voimakas näyte aiheuttaa resonanssikaskadireaktion, jonka seurauksena laitokseen alkaa teleportata outoja olentoja. Paikalle lähetetään myös armeija, mutta ei pelastamaan tiedemiehiä vaan vaimentamaan heidät. Gordonin pitää taistella tiensä vastuksen läpi ja selvittää epäsuorasti aiheuttamansa sotku. Aikanaan tämä oli uutta ja mullistavaa, nykyäänhän tilanne on aika lailla päälaellaan; Doomin kaltaiset suoraviivaiset räiskinnät ovat vähemmistössä. Avainkortteja ei myöskään doomimaisesti metsästetä, joskin pieniä puzzleja ratkotaan matkalla. Gordon ei myöskään tunnu Duke Nukemin kaltaiselta lihaskimpulta, joskin kumman hyvin ammuskelu herra tohtorilta onnistuu. Ja hanurissaanko herra tohtori säilyttää arsenaaliaan? No, pientähän tämä on peleissä.

Räiskintä itsessään on kohtuullista, mutta kentät tuntuvat vähän ärsyttäviltä sokkeloilta. Pahinta kuitenkin on tasohyppelykohdat. Jostain syystä Valve halusi Gordonille Super Marion geenejä, mutta unohti tehdä pelattavuudesta siihen sopivaa. Herra tohtori liikkuu kuin kengänpohjissa olisi saippuaa ja sekös tekee hyppelyistä hauskaa kun about puolet kerroista liukuu kuolemaan sen takia. Loppupuolella hyppely menee totaalisen yli ja ärsytyskerroinkin alkaa kasvaa. No, tämä on tullut vuosien aikana vedettyä useamman kerran läpi ja aika hyvin muistin reitin, vaikka edellisestä kerrastakin on varmaan ainakin viitisen vuotta. Läpipeluuaika olikin Steamin mukaan vain 7h.

Opposing Force (PC)

Gearbox tunnetaan tätä nykyä lähinnä Borderlandsista ja Randy Pitchfordin sekoiluista, mutta tällä he taisivat päästä alun maineeseen. Kyseessä on siis lisäosa ajoilta, kun sellaisia vielä tehtiin. Nimensä mukaisesti tässä pelataan vastapuolella armeijan leivissä alikersantti Adrian Shepardin saappaissa näyttäen Black Mesan tapahtumat heidän näkökulmastaan. Siinä missä emopelissä sotilaat teloittivat kylmästi henkiläkuntaa, tässä sitä näytetään vain kevyenä kovisteluna. Eihän se käy, että pelajaahahmo olisi kylmähermoinen murhaaja, eihän sellaista koskaan... Muuten peli on vähän jopa pääpeliä parempi. Kentät eivät tunnu yhtä sokkeloisilta ja tasohyppely on poistettu lähes kokonaan. Mukana on myös uusia aseita ja vihollisia, mikä tekee touhusta piristävää. Vähän lyhyt tämä on, mutta niinhän lisärit aina. Steamin mukaan tähän meni sellaiset 4h ja vedinkin sen tuossa torstai-iltana yhdeltä istumalta läpi.

Blue Shift (PC)

Gearbox palasi tekemään vielä yhden lisärin, mutta tässä tuntui veto olevan pois jo tekijöiltä ja multakin Halffikseen. Tällä kertaa pelaajahahmona on turvamies Barney Calhoun. Kauheasti uutta ei tässä nähdä, kaikki viholliset ja aseetkin ovat kierrätettyjä, ainoastaan yksi uusi tiedemiehen hahmo. Ase- ja vihollisgrafiikoita sentän päivitettiin ja ne ovat tämän myötä mukana myös aiemmissa osissa. Se ei vaan kaikilta osilta ole onnistunutta. Esimerkiksi ekasta osasta tuttu konepistooli päivitettiin rynkyksi, mutta kun pistooli ja tämä käyttävät samaa ammuspoolia, on se hieman hämmentävää. No, ei vaan pidä ajatella sitä. Tämä on tullut pelattua vissiin vain pari kertaa läpi aiemmin, mutta silti tämän läpäisyyn meni vain pari tuntia. Enkä kyllä enempää olisi jaksanutkaan.

 

[WalluWaan]

Fallout 3 tuli just läpästyä vihdoin ja vähän jäi ristiriitaset fiilikset. Alussa olin ihan sisällä pelissä ja odotukset tais nousta pilviin siinä vaiheessa. Todella immersiivinen maailma ja ilman fast traveliä pelattaessa joutui vähän suunnittelemaan reittejä panoksia säästääkseen. Kaikki hyvin niiltä osin siis, mutta lopulta liian laiha tarina laski fiilistä. Kuitenkin tykkäsin pelistä paljon ja kuulemma New Vegas parantaa hommaa siltä osin miltä se mulle tällä kertaa vajaaks jäi. Myös nelososa otetaan haltuun, mutta virtuaalimaailmassa, kunhan jossain vaiheessa saan Kat Walk C 2:n hommattua.

 

[Romi]

Rupesinpa pitkästä aikaa uudelleen pelaamaan FFXV:sta (steam), vielä suht alussa lvl35, mutta joo FF7 remaken jälkeen autossa istuminen rupeaa tympäisemään nopeasti, eikä nuo "side questit" eli pelin täyte päätä huimaa (hivenen huonompia kuin FF7 remakessa). Noin 85fps/120fps VRR 4K HDR ("kaikkipäällä"), tarpeeksi jouhevasti pyörii. Bensa loppui autosta kerran ja sen työntäminen keskellä karttaa laski ruudun päivitys nopeuden alimmilleen. Yksi pelin kaatuminen pitkän pelisession jälkeen, ei taida vapauttaa näytönohjaimen muistia ihan oikein - lähes 24GB varattuna lyhyen peliajan jälkeen (jos pelin fps näyttöä oikein osaan lukea).

 

[91danger91]

Fallout 3 tuli just läpästyä vihdoin ja vähän jäi ristiriitaset fiilikset. Alussa olin ihan sisällä pelissä ja odotukset tais nousta pilviin siinä vaiheessa. Todella immersiivinen maailma ja ilman fast traveliä pelattaessa joutui vähän suunnittelemaan reittejä panoksia säästääkseen. Kaikki hyvin niiltä osin siis, mutta lopulta liian laiha tarina laski fiilistä. Kuitenkin tykkäsin pelistä paljon ja kuulemma New Vegas parantaa hommaa siltä osin miltä se mulle tällä kertaa vajaaks jäi. Myös nelososa otetaan haltuun, mutta virtuaalimaailmassa, kunhan jossain vaiheessa saan Kat Walk C 2:n hommattua.

New vegasin maailma on noista kolmesta paras, fallout 3 on ihan ok ja FO4 voi lähinnä suhtautua open world räiskintäpelinä jossa RPG ja tietty Falloutin alkuperäinen synkkyys loistaa poissaoloaan.

 

[Jumi]

Fallout 3:sta pelasi julkaisun aikaan vuonna 2008 ihan innoissaan, mutta jossain välissä huomasin avoimen maailman rasitteeksi, eikä paikkojen tutkimisesta ollut mitään hyötyä. Kyllästyin jopa niin pahasti etten ostanut hehkutettua Skyrimiä kuin vasta vuosia myöhemmin jostain alesta. FO3:ssa ärsytti myös se että jos päälle puki vaikka lääkärin vaatteet niin ukon Medicine-pisteet nousi, mikä on aivan alkuperäisten Fallouttien sääntöjen vastaista.

 

[Jumi]

Snowrunner (PC, PlayStation 4, Xbox One, Nintendo Switch, PlayStation 5...)

Offroad "simulaattori" jossa kuljetaan puita ja muuta tavaraa hankalassa maastossa. Tämä on sarjan kolmas peli, nyt tämä alkaa olla jo ihan oikea peli ja hyvä sellainen. Ensin tutkitaan karttaa maasturilla avaten tehtäviä, sitten kun kartta on auki voi alkaa miettimään missä järjestyksessä niitä kannattaisi suorittaa. Ajaminen on suurimmaksi osaksi hidasta lyllerrystä ja tarkkaa ohjausta, usein tarvitsee myös vinssiä kun auto jää kiinni mutakuoppaan tai suolle.

Pelin ärsyttävin juttu liittyy vinssiin käyttöön. Ympärillä voi hyvinkin olla 20 puuta joihin vinssin saisi kiinni ja oletus valintana on puu auton takana, eli pitää napuittaa gamepadin nappia 20 kertaa että valinta siirtyy edessä olevaan puuhun johon haluaisin. Uskomattoman typerä systeemi, auttaisi paljon jos vinssin paikkaa voisi ohjata ja vaihtaa gamepadin tatilla. Ratille löytyy hyvin asetuksia, mutta itse pelaan gamepadilla.

Simulaatio on ihan riittävä ja peli sijoittuu oikeaan maailmaan, mutta täytyy sanoa että rikkoo vähän tunnelmaa kun ylemmän luokan rekka selittämättömästi kulkee suolla yhtä hyvin kuin maantiellä. Lähes samannäkönen alkupelin rekka ei taas kulje samalla suolla ollenkaan. Toinen pieni tunnelman rikkoja on että kun hinaa toista autoa niin se kulkee perässä ilman kuljettajaa ja tottelee kaasua ihan kuin ajettava auto. Juonta pelistä ei näytä löytyvän, ja mietin että ois ollu ihan hauska jos peli kertoisi kahdesta työmiehestä, se toinen ukkeli vois hypätä auton hinauksessa sinne toiseen autoon ohjaamaan.
Pelin käyttöliittymä on myös vähän hankala ja on kummallista että peli jättää kertomatta tärkeitä asioita, kuten esim. paljonko tilaa vie laudat, teräspalkit, ruokalähetykset, jne.

Neuvoksi aloittelijoille, ettei kannata edes yrittää lähteä lumimaisemiin ennen kuin on löytänyt Michicanista (aloitusalue) kaikki autot (ainaki 6 kpl?) ja päivittänyt ne.

Hyvä peli vaikkei rekat tai kuljetustehtävät alkuksi kiinnostaisi ollenkaan.

4/5

 

[vervex]

Snowrunner (PC, PlayStation 4, Xbox One, Nintendo Switch, PlayStation 5...)

Offroad "simulaattori" jossa kuljetaan puita ja muuta tavaraa hankalassa maastossa. Tämä on sarjan kolmas peli, nyt tämä alkaa olla jo ihan oikea peli ja hyvä sellainen. Ensin tutkitaan karttaa maasturilla avaten tehtäviä, sitten kun kartta on auki voi alkaa miettimään missä järjestyksessä niitä kannattaisi suorittaa. Ajaminen on suurimmaksi osaksi hidasta lyllerrystä ja tarkkaa ohjausta, usein tarvitsee myös vinssiä kun auto jää kiinni mutakuoppaan tai suolle.

Pelin ärsyttävin juttu liittyy vinssiin käyttöön. Ympärillä voi hyvinkin olla 20 puuta joihin vinssin saisi kiinni ja oletus valintana on puu auton takana, eli pitää napuittaa gamepadin nappia 20 kertaa että valinta siirtyy edessä olevaan puuhun johon haluaisin. Uskomattoman typerä systeemi, auttaisi paljon jos vinssin paikkaa voisi ohjata ja vaihtaa gamepadin tatilla. Ratille löytyy hyvin asetuksia, mutta itse pelaan gamepadilla.

Simulaatio on ihan riittävä ja peli sijoittuu oikeaan maailmaan, mutta täytyy sanoa että rikkoo vähän tunnelmaa kun ylemmän luokan rekka selittämättömästi kulkee suolla yhtä hyvin kuin maantiellä. Lähes samannäkönen alkupelin rekka ei taas kulje samalla suolla ollenkaan. Toinen pieni tunnelman rikkoja on että kun hinaa toista autoa niin se kulkee perässä ilman kuljettajaa ja tottelee kaasua ihan kuin ajettava auto. Juonta pelistä ei näytä löytyvän, ja mietin että ois ollu ihan hauska jos peli kertoisi kahdesta työmiehestä, se toinen ukkeli vois hypätä auton hinauksessa sinne toiseen autoon ohjaamaan.
Pelin käyttöliittymä on myös vähän hankala ja on kummallista että peli jättää kertomatta tärkeitä asioita, kuten esim. paljonko tilaa vie laudat, teräspalkit, ruokalähetykset, jne.

Neuvoksi aloittelijoille, ettei kannata edes yrittää lähteä lumimaisemiin ennen kuin on löytänyt Michicanista (aloitusalue) kaikki autot ja päivittänyt ne.

Hyvä peli vaikkei rekat tai kuljetustehtävät alkuksi kiinnostaisi ollenkaan.

4/5

Spintires/Mudrunnder/Snowrunner olleet omaankin makuun mahtavia pelejä. Hämmentävää, miten pelkästään hyvin toteutettu maastoajon mallinnus saa käyttämään tuntikausia aikaa offroad-autoiluun. Aikoinaan Spintiresissa tuli kaikki kartat pelattua tarkkaan, mutta Mudrunner oli ehkä liikaa samaa ja jäi vähemmälle mielenkiinnolle. Tämä Snowrunner taas oli todella mukava tuttavuus monipuolisempien tehtävien ansiosta. Maaston ja autojen käyttäytyminen ei mielestäni ole käytännössä kehittynyt Spintiresista, mutta muutoin on tosiaan löydetty mielenkiintoisempia haasteita pelaajalle. PC:llä hiirella ja näppiksellä näitä enimmäkseen pelannut, mutta Snowrunner (ja Mudrunner) toimii hyvin padillakin. Todella hauska, mutta aikaa vievä peli. Toivottavasti jatkoa seuraa ja kehitetään vielä monipuolisemmaksi (tuo juonen lisääminen on hauska idea).

 

[vervex]

Deathloop

Tämä tuli joskus kesän alussa hankittua PC:lle ja nyt sain vihdoin päätökseen.

Perusidea on lähes nerokas ja myös juoni on mielenkiintoinen, mutta vähän pääteemansa vanki. Matka on tälläkin kertaa huomattavasti mielekkäämpi kuin määränpää. Erityisen vaikutuksen teki tasosuunnittelu ja pelin ulkoasu on muutoinkin hieno. Toiminta on hauskaa ja helppoa, koska tekoäly ei häikäise. Vastus on kuitenkin riittävällä tasolla. Pelin voi hyvin mennä läpi räiskimällä, mutta hiippailemalla saa kerättyä joitain tiedonrippeitäkin, joten joka tilanteeseen ei kannata syöksyä päätäpahkaa aseet paukkuen. Musiikki toimii, mutta joltain osin alkoi jo loppuvaiheessa kyllästyttämään. Edelleen jokin biisi päässä soi, kun moneen kertaan pelatessa sille altistunut.

Muistelen, että alussa peli ei vastannut odotuksia ja muutoinkin pääsin vauhtiin vähän nihkeästi. Kannattaa näköjään muutama tunti uhrata, jos ei heti nappaa mukaansa. Aikakierteen mysteerin ihmetteleminen oli kuitenkin lopulta todella hauska kokemus. Vahva suositus.

Suurin moite pelitasojen latauksen kestosta. Latausajat etenkin pelin alussa tuntuivat kestävän minuuttikaupalla, mutta johtuu todennäköisesti shader compilingista ja ovat sitten myöhemmin latautuneet välimuistista nopeammin. Aloittaminen oli ehkä juuri tämän vuoksi tuskallista. Latauksen ajaksi ei voi edes poistua koneelta, koska peli alkaa automaattisesti latauksen jälkeen.

 

[Cattlewave]

Vanhemman tyttären kanssa tuli veivattua Zelda: Breath of the Wild Switchillä loppuviholliseen, eikä saatu sitä hengiltä.
Nyt asensin Cemulle saman ja nuoremman tytön kanssa pelailtu sitä.
On kyllä koukuttava ja hyvä peli, paremmin pyörii ja paremmalta näyttää kuin nintendolla. Omaan makuun pieksee Horizonit yms mennen tullen.

Moraalista ongelmaa tässä en näe, koska kerran jo olen pelin täyteen hintaan ostanut.

 

[arcane]

Enter The Gungeon

Oon varmaan 10+ kertaa asentanut ja poistanut pelin. Jokin saa aina palaamaan takaisin, mutta sitten herään taas siihen miksi en tykkää. Todella ristiriitainen peli, johon oon jotenkin saanut melkein 30h kulutettua. Jos nyt jo uskoisi, että ei tämä nyt vain ole hienosta ulkokuorestaan huolimatta peli jota haluaisin pelata enempi.

Näistä asioista en pidä:
- Liian pitkät runit, tuntuu turhalta että menee joku 45+min vaikka yrittäisin pelata nopeasit, ja erityisesti alkupuoli laahaa liikaa
- Liian bullet sponget viholliset
- ...eikä itse tunnu koskaan voimakkaalta, kun viholliset kestää liikaa ja aseet kaikki tehottomia räpättämiä
- Peli liian kitsas aseiden/avainten/rahan suhteen. Valintoja ei voi juuri tehdä, kun ei ole varaa tai avaimia, vaikka kuinka tappaisi kaiken... ja kun sitä kaikkea saa aina ammuskella sillä hernepyssyltä tuntuvalla alkupistoolilla
- Synergioita on peli täynnä, mutta niiden saamiseen ei voi vaikuttaa mitenkään, ja usein niitä ei edes huomaa
- Kesken taistelun ei voi saada mitään health-droppeja, panosdroppeja tai asedroppeja, aina vaan areenataistelua kunnes huone tyhjä
- Liikaa painostusta panoksien väistelyyn ja täydelliseen pelaamiseen, jossa ei saisi ottaa yhtään osumaa (etenkään bossitaisteluissa)

Sinällään ymmärrän, että jos bullet hell on se mitä kaipaa, niin tämä on varmaan tosi hyvä. Loppuvastuksista tykkään todella paljon, mutta pelin pitäisi muuten olla enemmän Nuclear Throneen päin tai vähän sellaista asepornoa, että itse on enemmän lasitykki (= tappaa tehokkaammin, mutta kuolee myös itse helposti) ja samalla niistä omista virheistä annettaisiin enemmän anteeksi jatkuvien droppien avulla. Nyt tämä on pahimmillaan sellaista hinausta, että koko ensimmäisen tason (johon saattaa helposti kulua 10-20min) aikana saat parikymmentä rahaa jolla ei saa mitään, yhden puolikkaan sydämen dropin, ja yhden uuden aseen joka tuntuu täysin samalta kuin aloituspistooli. "Jee".

 

[arcane]

RAFT

1.0 läpäisty.... ja eihän tästä loppujen lopuksi jäänyt oikein mitään käteen, lähinnä hauskat muistot ehkä ensimmäisestä ~5 tunnista moninpelisähläystä.

Suurin piirtein toisen tarinasaaren kohdalla pelistä loppuu mielekäs suorittaminen, ja loppu on vaan pika-ajelua tarinasaarelta seuraavalle. Lautta jää melko nimelliseksi osaksi peliä, ellei saa motivoitua itseään täyden utilitarismin sijaan rakentelemaan jotain kaunista ilman sen ihmeellisempää syytä. Minä tarvitsen ulkoisen motivaattorin grindaamaan tarvikkeita ja parantelemaan asioita. En jaksa nähdä vaivaa, jos asiasta ei ole enää mitään selvää hyötyä. Vielä kun peli on jo läpi, avautuu titanium tason miekka ja pari muuta tarviketta. Mitä niillä pitäisi enää sitten tehdä? Lisäksi peli joka kutsuu itseään nimellä "lautta" on lopussa first person puzzle-tasohyppelyä. EHhhhh...

Minusta tuntuu, ettei survival pelien suunnittelijat osaa suunnitella survival-pelejä, koska yleensä kun perustarpeet on tyydytetty ja alun sudenkuopista selvitty, niin peleistä tulee täysin triviaaleja. Jopa 50+% rakennettavista asioista voi olla ihan täyttä ajanhukkaa. Sama nimittäin vaivaa kokemukseni mukaan ainakin Green Helliä, The Survivalistsia, Nom Nom Galaxya, Astroneeria ja Portal Knightsia. Todella nopeasti huomaa, että peleissä on syvyyttä kuin kahluualtaassa.

...ja sitä tarinaa ei kyllä jaksanut yksikään meidän viidestä pelaajasta seurata.

 

[Charun]

RAFT

1.0 läpäisty.... ja eihän tästä loppujen lopuksi jäänyt oikein mitään käteen, lähinnä hauskat muistot ehkä ensimmäisestä ~5 tunnista moninpelisähläystä.

Suurin piirtein toisen tarinasaaren kohdalla pelistä loppuu mielekäs suorittaminen, ja loppu on vaan pika-ajelua tarinasaarelta seuraavalle. Lautta jää melko nimelliseksi osaksi peliä, ellei saa motivoitua itseään täyden utilitarismin sijaan rakentelemaan jotain kaunista ilman sen ihmeellisempää syytä. Minä tarvitsen ulkoisen motivaattorin grindaamaan tarvikkeita ja parantelemaan asioita. En jaksa nähdä vaivaa, jos asiasta ei ole enää mitään selvää hyötyä. Vielä kun peli on jo läpi, avautuu titanium tason miekka ja pari muuta tarviketta. Mitä niillä pitäisi enää sitten tehdä? Lisäksi peli joka kutsuu itseään nimellä "lautta" on lopussa first person puzzle-tasohyppelyä. EHhhhh...

Minusta tuntuu, ettei survival pelien suunnittelijat osaa suunnitella survival-pelejä, koska yleensä kun perustarpeet on tyydytetty ja alun sudenkuopista selvitty, niin peleistä tulee täysin triviaaleja. Jopa 50+% rakennettavista asioista voi olla ihan täyttä ajanhukkaa. Sama nimittäin vaivaa kokemukseni mukaan ainakin Green Helliä, The Survivalistsia, Nom Nom Galaxya, Astroneeria ja Portal Knightsia. Todella nopeasti huomaa, että peleissä on syvyyttä kuin kahluualtaassa.

...ja sitä tarinaa ei kyllä jaksanut yksikään meidän viidestä pelaajasta seurata.

Ite sinänsä tykkäsin Raftin juonesta ja lautan rakentelusta, mutta täysin samaa mieltä noista lopussa avattavista varusteipäivityksistä; mitä niillä tehdään, kun peli on läpi, jokainen saarityyppi koluttu kymmeneen kertaan ja lautta on kaupungin kokoinen.
Jos survival-genre kiinnostaa, niin Subsistence ei ole itsellä tökkinyt vuosienkaan jälkeen. Etenkin kaverin tai parin kanssa todella viihdyttävää puuhaa, vaikka siinäkin se alun HC fiilis kyllä ajan mittaa laimenee, kunhan on saanut jääkaapit, hellat ja kunnon aseet rakenneltua - siinä kohtaa pelaamisesta tulee enemmän vain hauskanpitoa kavereiden kanssa, mutta sitten voi aloittaa alusta.
Early access peli tuo on ollut jo kuutisen vuotta, joten valmista ei kannata odottaa ihan hetkeen, mutta itselle nuo muutaman kerran vuodessa nykyisin tulevat päivitykset aina antaa uutta mielenkiintoa pelaamiseen.

 

[Refloni]

Hyperbolica

Geometrian lait ovat niin itsestäänselviä, ettei niitä tule juuri kyseenalaistettua. Neliössä on neljä suoraa kulmaa, yhdensuuntaiset viivat eivät koskaan kohtaa ja ympyrän kehä jaettuna halkaisijalla on pii. Pakkohan näin on olla, vai mitä?

Hyperbolicassa mikään edellämainituista säännöistä ei päde, ja lopputulos on yksi oudoimmista pelikokemuksistani tähän asti. Maailma on mahdoton, fraktaalimainen vääristymä, jota on todella vaikea kuvailla sanoin. Edes kuvat eivät tee sille juuri oikeutta.

Ylemmän kuvan kattopaneeleissa ja alemman laatoissa on suorat sivut, projektio vain vääristää niitä. Maailmassa liikkuminen tuntuu käsittämättömän kummalliselta ja vähän karmivaltakin, kun niin perustason juttu kuin geometria ei toimi oikein. H. P. Lovecraft kertoi usein tarinoissaan "mahdottomista, epäeuklidisista rakennelmista", mutta tämä on kyllä ensimmäinen kerta kun pääsin näkemään sellaisen. Mitenhän Hyperbolica toimisi kauhupelinä? Miten tällainen on mahdollista edes koodata?

Varsinainen peli on kevyt ensimmäisen persoonan seikkailu. Puhutaan hahmoille ja pelataan minipelejä. Mukana on räiskintää, kilpa-ajoa ja sokkeloa, joihin kaikkiin vinksahtanut maailma tuo omat haasteensa. Tarina ei ole mitenkään nerokas, mutta on siinä enemmän syvyyttä kuin miltä aluksi näyttää.

Kokeilin myös VR-versiota, joka oli yllättävän tavallisen tuntuinen. Kieroutunut perspektiivi tappaa syvyysvaikutelman noin kymmenen metrin päässä, joten maailma tuntuu pyöreältä huoneelta, jonka seinät "venyvät" muodostamaan maastoa, esineitä ja hahmoja kun kävelee lähemmäs. Normaaliversio huimaa pahemmin. Hyperbolica on harvinainen peli, joka kannattaa mieluummin pelata tavallisella monitorilla kuin virtuaalitodellisuudessa.

Peli tuntuu vähän tekniikkademolta ja kestää vain muutaman tunnin, mutta kokemus on ainutlaatuinen. Toista vastaavaa ei ole.

Broken Sword 5

3D oli virhe. Broken Sword palaa viisaasti juurilleen ja viitososa on suorastaan retron oloinen. Vain hahmot ovat kolmiulotteisia, taustat ovat selvästi käsinpiirrettyä 2D:tä ja erittäin nätin näköisiä. Itse asiassa tämä on sarjan ensimmäinen peli, joka oikeasti miellyttää silmää. Kaksi ensimmäistä peliä kärsivät huonosta resoluutiostaan, kolmas pökkelöistä Playstation-hahmomalleistaan ja neljäs harha-askeleestaan "realismin" puolelle. Nyt pelin ulkonäössä ei ole mitään valittamista.

Puzzleissa on. Taas liimataan paperiliitintä mansikkahillolla torakkaan. Sisäänrakennettu vinkkisysteemi sentään pitää temmon päällä eikä todella pahoja aivopieruja ole kuin muutama. Suurimman osan peliä pääsee läpi normaalia järkeä käyttämällä.

Tarina on ihan samanlainen arkeologinen maailmanpelastus kuin aina ennenkin. Juonikuviot ovat juuri samat kuin neljässä edellisessäkin pelissä. Seuraava osa kaipaisi jo kipeästi vaihtelua. Miksi Nicon ja Georgen suhde pyörii samaa ympyrää? Entä jos pääjuoni liittyisikin vaikka jommankumman menneisyyteen? Onko Pariisia pakko nuohota joka kerta?

Broken Sword 5 pesee kömpelön kolmosen ja kauhean nelosen mennen tullen. Ykkös- ja kakkososankin se voittaa kaiken muun paitsi huumorin saralla. Ikävä kyllä jäin kaipaamaan eniten juuri sitä. Pelien paremmuusjärjestys on suunnilleen 1, 5, 2, 3, 4.

 

[arcane]

Jos survival-genre kiinnostaa,
---
Early access peli tuo on ollut jo kuutisen vuotta, joten valmista ei kannata odottaa ihan hetkeen

1+1 = 2, tästä voi jo varmaksi sanoa että valmista ei tule ikinä. Tuollaiset early accessit hylkään ihan suosiolla, koska erityisesti näissä peleissä jos valmiitkin on tosi pinnallisia, niin early accessit ne vasta turhaa grindaamista yleensä onkin. Muutenkin olen luvannut itselleni, että early access pelejä en enää koskaan osta. Haluan nähdä valmiin tuotteen, koska esimerkiksi Raftin early access (joka sisälsi lähinnä lauttailun) ei vastaa tippaakaan sitä kiirehdittyä lopputulosta. Lisäksi minulla ei ole hirveä kiire tai FOMO, että pitäisi koeajaa keskeneräiset pelit... no Satisfactory oli poikkeus.

Muutenkin tuo survival-genre on vähän sellainen, että yksin en varmaan koskisi lainkaan. Kourallinen pelikavereita jotka haluavat hirveästi pelata jotain, joka on yleensä sitten erilaista rakentelua, joten hyvässä seurassa jaksan ihmetellä crafting-menuja ja automaatiota sitten paremmin. Tällä hetkellä tulevista kiinnostaa eniten Voidtrain ja Core Keeper.

 

[Charun]

1+1 = 2, tästä voi jo varmaksi sanoa että valmista ei tule ikinä. Tuollaiset early accessit hylkään ihan suosiolla, koska erityisesti näissä peleissä jos valmiitkin on tosi pinnallisia, niin early accessit ne vasta turhaa grindaamista yleensä onkin. Muutenkin olen luvannut itselleni, että early access pelejä en enää koskaan osta. Haluan nähdä valmiin tuotteen, koska esimerkiksi Raftin early access (joka sisälsi lähinnä lauttailun) ei vastaa tippaakaan sitä kiirehdittyä lopputulosta. Lisäksi minulla ei ole hirveä kiire tai FOMO, että pitäisi koeajaa keskeneräiset pelit... no Satisfactory oli poikkeus.

Muutenkin tuo survival-genre on vähän sellainen, että yksin en varmaan koskisi lainkaan. Kourallinen pelikavereita jotka haluavat hirveästi pelata jotain, joka on yleensä sitten erilaista rakentelua, joten hyvässä seurassa jaksan ihmetellä crafting-menuja ja automaatiota sitten paremmin. Tällä hetkellä tulevista kiinnostaa eniten Voidtrain ja Core Keeper.

Hyvinkin mahdollista, ettei valmista tule koskaan, mutta "säännölliset" päivitykset sisältöön on itellä se joka vetää pelin pariin vuodesta toiseen ja siltä osin toivonkin ettei peli koskaan valmistu.
Grindaamista tuokin varmasti monien mielestä on, mutta monesta muusta pelistä poiketen mielestäni hauskaa grindaamista - jos puiden hakkaaminen jätetään laskuista, se käy pidemmän päälle tylsäksi. Lähinnä tuota sen survival puolen takia suosittelin kun sain sen kuvan, että genre kiinnostaa ja juonesta ei niin väliksi. Sitähän tuossa ei ole lainkaan, vaan pelaaja lätkästään randomiin paikkaan kartalla ja sitten saa selviytyä kuten parhaaksi näkee.
Jos survival-genre ei kiinnosta, niin ei Subsistence varmasti myöskään uppoa, mutta silloin mielestäni on hieman erikoista pelata ja arvostella survival-pelejä..? En itsekään välitä esim. Final Fantasy tyyppisistä ADHD fantasiamätkinnöistä, mutta en silti niistä valita tai niitä lähde arvostelemaan, jätän vain ostamatta/pelaamatta.

 

[arcane]

Enhän minä sanonut ettei kiinnosta, ei vaan kiinnosta yksin pelata. Hyvässä seurassa sitten menevät.

...mua kiinnostaa ehkä survivalia enemmän se rakentelu ja jokin tavoitteellinen noissa, koska survival on itsessään aina täysin helppoa ja täysin päämäärätöntä. Helppoudessaan vastaa sitä, että selviytyy oikean elämän haasteissa kun osaa kaupasta hakea einespaketin ja pistää sen mikroon.

Ns. paremmista kräftäämis-peleistä Stardew Valley oli kiva niin kauan, kun community center tarjosi jotain tavoiteltavaa päätehtävän muodossa. Satisfactoryssa ja Factoriossa on myös ihan selkeä monimutkaistuminen ja haasteen kasvukin koko ajan. Jos ne olisivat kuin nämä kritisoimani kräftäyspelit, koko pelin pääsisi läpi sillä että tuottaa koko pelin vaan kuparilankaa ja toteaa että tälläpä pääsee pelin läi. Factoriossakin on sentään tavoite. Samoin Subnautica vaikutti pelinä ihan hyvältä ja vähän haastetta antavaltakin, mutta en minä sitä kovin kauaa pelannut kun ei ole sitä moninpeliä. Terrariakin oli ihan jees, tosin sen peliseura pilasi pelaamalla sitä 24h kun itse ehdin paikalle pari tuntia illassa (jos jaksoin sitäkään). Että ei tämä ihan toivoton genre ole.

Enkä kutsuisi arvosteluksi sitä että kirjoittaa random foorumille jotain ajatusten virtaa.

 

[Charun]

Enhän minä sanonut ettei kiinnosta, ei vaan kiinnosta yksin pelata. Hyvässä seurassa sitten menevät.

...mua kiinnostaa ehkä survivalia enemmän se rakentelu ja jokin tavoitteellinen noissa, koska survival on itsessään aina täysin helppoa ja täysin päämäärätöntä. Helppoudessaan vastaa sitä, että selviytyy oikean elämän haasteissa kun osaa kaupasta hakea einespaketin ja pistää sen mikroon.

Ns. paremmista kräftäämis-peleistä Stardew Valley oli kiva niin kauan, kun community center tarjosi jotain tavoiteltavaa päätehtävän muodossa. Satisfactoryssa ja Factoriossa on myös ihan selkeä monimutkaistuminen ja haasteen kasvukin koko ajan. Jos ne olisivat kuin nämä kritisoimani kräftäyspelit, koko pelin pääsisi läpi sillä että tuottaa koko pelin vaan kuparilankaa ja toteaa että tälläpä pääsee pelin läi. Factoriossakin on sentään tavoite. Samoin Subnautica vaikutti pelinä ihan hyvältä ja vähän haastetta antavaltakin, mutta en minä sitä kovin kauaa pelannut kun ei ole sitä moninpeliä. Terrariakin oli ihan jees, tosin sen peliseura pilasi pelaamalla sitä 24h kun itse ehdin paikalle pari tuntia illassa (jos jaksoin sitäkään). Että ei tämä ihan toivoton genre ole.

Enkä kutsuisi arvosteluksi sitä että kirjoittaa random foorumille jotain ajatusten virtaa.

Siis mikä ei ole toivoton genre? Äkkiseltään en mitään noista luettelemistasi peleistä survivaliksi miellä - mielikuvitusta käyttämällä ehkä Subnautica siihen voi venyä. Nykyään kyllä tuntuu että survival-termiä käytetään kuvaamaan mitä tahansa peliä, jossa pitää syödä tai juoda, vaikka mitään haastetta siinä ei olisikaan.
Jos liika helppous on se, joka survivalissa tökkii, niin kokeile vajaa pari tuntia Subsistenceä hardcore-vaikeusasteella - voit sitten pyytää refundia Steamista, jos tuntuu sekin liian helpolta.