Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Algron28]

Maksullinen? Itellä ainakin noi tähän mennessä ilmestyneet DLC:t on ollu ilmasia, enkä tietääkseni ole mitään erikoisversiota ostanut..?

Muistanko nyt tosiaan väärin? On se mahdollista. Siitä on kuitenkin jo yli vuosi aikaa kun se eka osa julkaistiin niin voi olla että muistan väärin ja ilmainen oli.

 

[arcane]

Spirits of Amazonia Part 1-3 ovat tosiaan kaikki ilmaista DLCtä alkuperäisen Green Hellin päälle. Vielä on ne itsellä testaamatta.

 

[Refloni]

Typoman

Pulmatasohyppely, jossa ratkotaan anagrammipuzzleja. Ympäristöstä löytyy kirjaimia, joista sankari voi kasata sanoja, jotka vaikuttavat maailmaan. Esimerkiksi CHAPTER ONE -tekstin voi kierrättää sanaksi OPEN, joka avaa eteenpäin vievän portin kun sanan kokoaa sen lähellä. Peli tunnistaa kaikki mahdolliset englannin sanat (myös kirosanat) ja kirjaa löydetyt muistiin. Monilla täysin vapaaehtoisilla sanoilla on piilotettuja vaikutuksia, jotka vaikka muuttavat pelaajan ulkonäköä. Hauskaa! Oivaltavia sanaleikkejä on joka paikassa ja tarina suorastaan perustuu niihin.

Tutoriaali on minimalistinen eikä vinkkisysteemiä ole. Se lisää itse löytämisen iloa, mutta pelissä on myös todella helppo jäädä jumiin. Aika monessa kohdassa tuntui, että olisi pitänyt lukea suunnittelijan ajatukset. Läpipeluuohjeen käyttö ei ole mikään häpeä.

Black Mesa

Half-Lifen faniuusinta sai syystäkin kehuja niskaansa. Black Mesan tutut käytävät on rakennettu hyvällä maulla uudestaan, kokemus on virtaviivaisempi ja tönkköjä kohtia on oiottu. Seikkailu tuntuu samalta mutta kuitenkin paremmalta.

Half-Life 2:een perustuva grafiikka ei ihan tajuntaa räjäytä. Tekstuurit ovat suttuisia, jos niitä erehtyy tutkimaan lähemmin, ja jotkin animaatiot pätkivät. Vanha goresysteemi, jossa vihollisten ruumiinkappaleet lentelevät kymmeniä metrejä, näyttää tahattoman koomiselta realistisehkossa maailmassa. Taidetyylissä on kuitenkin jotain vetoavaa ja pelin yleisilme on hyvä. Musiikki pääsi yllättämään laadullaan.

Noin puolet pelin suomennoksesta on täysin luokatonta roskaa, jonka jäljet johtavat Google Translateen vuosimallia 2012. Muiden tekstien ja repliikkien käännökseen sen sijaan on selvästi pantu ajatusta. Kaverini tiesi kertoa, että taustalla on jotain draamaa pelin käännösyhteisössä.

Pelin tähti on uudistettu Xen. Alkuperäisen Half-Lifen loppulässähdys on muutettu leuan loksauttavaksi spektaakkeliksi. Ensimmäiset minuutit menevät silkkaan maisemien tuijottamiseen. Xen on nyt yhtenäinen saaristo, josta Nihilantin pesän näkee kaikkialta kuin Sauronin silmän. Uusia tarinajuttujakin on.

Kehitystiimi tuntuu kuitenkin innostuneen vähän liikaa. Xen-osuus on paljon pitempi kuin alkuteoksessa, ainakin kolmannes koko pelistä. Avaruusseikkailuunkin kyllästyy jossain vaiheessa ja Gonarch-kivespussihirviö on aivan yhtä rasittava kuin ennenkin. Loppubosse sen sijaan on niin hienosti tehty, että se yksinään pelastaa paljon.

 

[Seppo77]

Broken Sword 5 (Xbox Series X) Games With Gold pelinä saatu joskus tuli pelattua nyt ja sarja oli jo ensimmäisestä osasta entuudestaan tuttu. Viitos osa iski heti kakkososan jälkeen koviten joten kyseessä erinomianen tekele. 21 tuntia pääasiassa nautinnollista point and click seikkailua. Toki asiaan kuuluu muutamia turhautumisia kun ei meinaa milllään hoksata mitä tehdä.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 24.

Star Wars Battlefront II 2017

En ole koskaan ollut Star Warsin fani, ja ensimmäiset tämän pelin herättämät mielikuvat koskivat loottilaatikoita ja kuuluisaa "ylpeyden ja saavutuksen tunnetta". Odotukset eivät paljon matalammalle olisi päässeet, mutta hoksasin jossain vaiheessa että pelistä löytyy muutaman tunnin tarinakampanja. Kaipa sen voisi paukuttaa läpi.

Säällistä 3ps-räiskintää hienoissa maisemissa. Tavoitteet ovat simppeleitä: mene tuonne, tapa kaikki, puolusta tätä pistettä. Vaikeustaso oli kovempi kuin odotin. Henki lähtee herkästi eikä checkpointteja ole ihan parin metrin välein, ja lisäksi peli spawnaa välillä vihollisia kameran taakse ampumaan selkään. Sidekickit sentään ovat kuolemattomia ja hiippaillessa näkymättömiäkin. Kun pelin henki oli selvillä, haaste tuntui oikeastaan ihan mukavalta. Mukana on myös paljon avaruustaisteluja, jotka... no, mieluummin niitä pelaa kuin turpiinsa ottaa.

Pelaajahahmo on imperiumin sotilas Iden Versio, joka ei opi missään vaiheessa käyttämään Voimaa. Arvostan sitä, että kerrankin SW-pelissä ei tarvitse ohjata sitä samaa nyyppäjediä. Pidin myös pahistelusta, vaikka Iden vaihtaakin puolta melko alussa, kun imperiumi tuhoaa yhden omista planeetoistaan ihan silkkaa ilkeyttään. Käyhän tämäkin. Pahisten puolella voin olla, mutta idiootit ovat asia erikseen.

Tarina pääsi yllättämään - se ei nimittäin ole täyttä kuraa. Hahmot on melko pahvisia ja juoni perustason Star Wars -hömppää, mutta dialogissa on potkua. Tarina on vähintään uusien elokuvien tasolla.

Ja samoin fanipalvelun määrä. Peli marssittaa elokuvista tuttuja hahmoja näyttämölle tasaiseen tahtiin ja saa ei-fanin irvistelemään. Kaikki vanhat ystäväsi ovat täällä: Luke, Han, Lando, se kävelevä karvamatto ja Carrie Fisherin haamu. Melkein kuulee lyijykynän suhinan, kun jälleen yksi leffanaama astelee kuvaan ja peli vetää rastin ruutuun.

Insurmountable

Lautapelimäinen vuorikiipeilypeli, jossa kavutaan Jättiläisen viertotien näköistä heksavuorta. Peli on vuoropohjainen ja koostuu neljän resurssin jonglööraamisesta: energia, lämpö, happi ja mielenterveys. Mitään mittaria ei saisi päästää nollaan ja melkein koko ajan on jostain pulaa. Matkan varrella on tapahtumia, joissa voi tehdä resursseihin vaikuttavia valintoja. Satunnaisuudella on jonkun verran merkitystä, strategialla enemmän.

Vuoropohjaisuudesta johtuen missään vaiheessa ei ole oikeasti kiire, mutta parhaimmillaan syntyy silti aitoa paniikkia, kun ukko jäätyy, tukehtuu ja uuvahtaa yhtä aikaa ja siirrot on harkittava hyvin tarkkaan. Kuolema ei silti koita kovin helposti, koska peli antaa vähän armonpullaa. Mittarin meno nollaan ei aiheuta heti game overia, vaan tuottaa muutaman ruudun välein vaarallisia tapahtumia, jotka lähtökohtaisesti tappavat pikkuhiljaa mutta joista voi ehkä selvitäkin oikeilla valinnoilla ja resursseilla. Hieno ratkaisu, joka pitää jännityksen korkealla.

Tarinassa ei ole oikein mitään mieltä ja sen kerronnasta tulee mieleen huonot kännykkäpelit.

 

[Juhukka]

Call of duty modern warfare remastered PS5. lyhyesti nyt naatitaan. on minusta maailman paras FPS aivan mahtava mukavasti muistaa vielä mapitkin sen verran monta tuntia nuoruudessa tätä tuli hakattua. Iso suositus. vielä ketä on aprikoinut tämän ostamista niin pelaajia löytyy kyllä.
single playeristä. mukavan vaihtelevia missioneitahan tämä tarjoilee. Grafikka on jeppis.

 

[masaf2]

Call of duty modern warfare remastered PS5. lyhyesti nyt naatitaan. on minusta maailman paras FPS aivan mahtava mukavasti muistaa vielä mapitkin sen verran monta tuntia nuoruudessa tätä tuli hakattua. Iso suositus. vielä ketä on aprikoinut tämän ostamista niin pelaajia löytyy kyllä.
single playeristä. mukavan vaihtelevia missioneitahan tämä tarjoilee. Grafikka on jeppis.

On kyl perhanan kova peli, silkkaa rautaa. Modern warfare 2 campaign remastered on silti parempi. Ja Battlefield 4 myös oikein loistava tämän ystäville.

 

[Jumi]

Heroes of Might & Magic 3 (1999)

HOMM3.exe. Legendaarinen peli PC:n kulta-ajalta eli 90-luvun lopulta. Pelasin GoG-versiota johon asensin jonkun HD-resoluutio päivityksen.

Pelissä rakennetaan linnaa, tehdään joukkoja ja taistellaan toisia sankareita vastaan. Linnan rakennus on hauskaa hommaa ja nautin paljon resurssien kanssa tasapainoilusta. Värikäs pikseligrafiikka on vieläkin kaunista ja kartaa oli yhtä mukava ihastella kuin viime vuosituhannella. Tämä on sitä oikeaa kaunista pikseligrafiikkaa! Sankareiden levuttaminen ja varusteiden hankkiminen oli myös hauskaa. Siihen hyvät puolet sitten jäivätkin. Käyttöliittymä on viime vuosituhannelta ja esim. pelin tallentaminen on liian monen napin takana, jonka lisäksi save pitää nimetä. Tarjolla on autosave mutta se seivaa vuoron loppuun jolloin kaikki on jo tehty, eli se on täysin turha!

Tasapaino on pielessä, eikä taistelu ole niin taktista kun 90-luvulla luulin ja taistelut voitetaan vain ylivoimalla. Vihujen armeijoiden vahvuus opitaan kantapään kautta ja tuntuu muutenkin että peli on tarkoitettu pelattavaksi vain yhdellä tapaa. Lopetin pelin kahden illan jälkeen kun yhdessä tehtävässä liian vahva vihu vain jyräsi jokakerta yli, vaikka virheestä oppineena pelasin erittäin tarkoin kaiken maksimoiden. Jälkeenpäin tuli mieleen että ehkä etenin kartalla liian pitkälle ja se triggeröi vihun hyökkäämään?

Alkupeli on niiiin hauska kun tutkii karttaa, kaupunki ja joukot kehittyy, jne. Sitten jossain vaiheessa voi iskeä luuppi päälle ja vihu syöttää armeijoitaan joista voitan jokaisen, mutta en saa rakennettua armeijaa jolla voisin vihdoin itse hyökätä. Aina kun luulen että olen kasvattanut armeijaa riittävästi viikkojen ajan niin vihulla onkin vastassa joukot joita en voi voittaa. Load save -> Kasvatan armeijaa vielä yhden viikon ja vihulla on taas vastassa armeija jota ei voi voittaa. En tiedä miten tätä pitäisi oikeasti pelata.

Heroes of Might & Magic 7 (2015)

Päätin koittaa uudempaa sarjan peliä, jos siinä olisi korjattu vanhuksen puutteita. Olen pistänyt merkille miten näistä uudemmista ei puhuta, kaikki muistelevat vain legendaarista HOMM3.exe:ä.

Ensimmäisenä silmiin pisti ruma ja tyhjä karttanäkymä, kuvasta ei käy ilmi kuinka tylsältä kaikki näyttää. Alkupeli on ikävää putkijuoksua ilman linnaa, mutta puolessa tunnissa sellaisen onneksi saa.. Ja sekin on 80% valmiiksi rakennettu. MIKSI EN SAA TEHDÄ SITÄ HAUSKINTA HOMMAA MITÄ PELILLÄ ON TARJOTA!?? Putkijuoksun lomassa vallattiin kaivoksia ja kerättiin resursseja, mutta sitten niitä ei pääsekään käyttämään.

Linnan rakentaminen on mennyt parempaan suuntaan ja nyt näkee selkeästi "tech tree" muodossa miten rakennukset päivittyvät, jne. Myös sankari kerää kokemusta järkevämmin ja on useita vaihtoehtoja joista valita. Taistelukin on parempaa ja selkeämpää, pidin erityisestä ruudun alalaidassa rullaavasta listasta joka näyttää selkeästi ketkä liikkuvat seuraavaksi. Klikkaus hiiren oikealla listan yksikkööön ja avautuu ikkuna josta näkee tietoja ja yksikkö high lightataan taistelunäkymässä. Animaatioiden vauhdin voi myös säätää ja se tulikin laitettua heti reiluun 200%.

Takana on vasta alle pari tuntia ja ehkä olen vasta tutoriaalin lopussa. Jos putkijuoksusta päästään eroon ja totun rumaan karttanäkymään niin tämä voi olla ihan pelattava. Naurattaa kun edessä on kokoajan pinetä aukiota ja pelkkää metsäpolkua jonka reunoilla on joskus jotain kerättävää, kyllä polku sentään kaartuu välissä mutta risteyksiä ei ole sitä vertaa että tuntuisin tekevän jotain. Pelissä on tarina ja vähän väliä joku käy selittämässä ruudulla jotain lapsellista. Ehkä tämä on yksinkertaisuudessaan lapsille suunnattu.

Odotukset eivät ole korkealla, mutta ajattelin ainakin pari iltaa jatkaa.

 

[Taneli-]

Päätin koittaa uudempaa sarjan peliä, jos siinä olisi korjattu vanhuksen puutteita. Olen pistänyt merkille miten näistä uudemmista ei puhuta, kaikki muistelevat vain legendaarista HOMM3.exe:ä.

Syy miksi muistellaan legendaarista HoMM II & III on se tekoäly. Eli HoMM VII jne tulee mieleen että jokainen kohtaaminen ja taistelu on enempi tai vähempi scriptattu ja vihollisen tekoäly on ns. olematon. Se että HoMM III esim. saatoit ladata tuhansia karttoja ja jopa valmiita kampanjoita unohtamatta sitä että saatoit itse luoda kartan ja pelata sitä älykkäiden (tai no tekoälykkäiden) tietokone vastustajien kanssa oli todella suuri bonus.

 

[shams]

HoMM-faneille voin suositella Songs of Conquest -peliä, joka julkaistiin Steamissa tässä kuussa (tosin early access). Parempi jatko-osa HoMM III:lle kuin mitkään noista virallisista.

Songs of Conquest on Steam

Raise mighty armies, wield ancient magic and forge an empire. This turn-based strategy adventure game fuses strategic decision making, tactical combat and kingdom management.

store.steampowered.com

 

[Jumi]

HoMM-faneille voin suositella Songs of Conquest -peliä, joka julkaistiin Steamissa tässä kuussa (tosin early access). Parempi jatko-osa HoMM III:lle kuin mitkään noista virallisista.

Songs of Conquest on Steam

Raise mighty armies, wield ancient magic and forge an empire. This turn-based strategy adventure game fuses strategic decision making, tactical combat and kingdom management.

store.steampowered.com

Pitää laittaa korvan taakse. Tälläiselle pelisarjalle on kysyntää.

Heroes of Might & Magic 7 (2015)

<snip>

Odotukset eivät ole korkealla, mutta ajattelin ainakin pari iltaa jatkaa.

Valitsemastani kampanjasta puhutaan arvosteluissa tutoriaalina, joten aloitin toisella hahmolla toisessa maisemassa. Taas oli edessä putkijuoksua jota jaksoin tunnin verran, sitten laitoin pelin kiinni kun omaa linnaa ei kertakaikkiaan tunnu saavan! Lisäksi se alkupelin mukava tutkiminen on poissa kun peli kulkee raiteilla.

Tuntuu käsittämättömältä että hyvä pelisarja on päätetty muuttaa aivan erilaiseksi.

Nuorille HOMM7 saattais olla hyvä kun peli kulkee kyllä eteenpäin kunhan vain jaksaa pelata sitä tylsää "avoimen maailman" putkea. Ei tätä peliä aikuinen jaksa. Pitää kai aloittaa vielä kerran HOMM3, mutta tällä kertaa helpoimmalla vaikeustasolla ja katsoa mihin rahkeet riittää.

 

[Bansheebot]

Heroes vitosta yritin aikoinaan, mutta ei vaan napannut tuo upouusi lore ja pelimaailma, mikä taas oli kolmosessa täydellinen. Tämän vuoksi jaksoinkin samalla pelata Might & Magic 6-8, kun nämä sijoittuivat samaan JVC:n luomaan maailmaan. Muita en uudemmista HOMM:sta olekaan pelannut.

 

[perato]

Rage 2 (PC, Epicin ilmaispelit osa XXIV)

Onpa loistavaa yhteiskuntakritiikkiä! Ihmettelen kuinka kukaan ei ole koskaan keksinyt laittaa post apokalyptista maailmaa aavikolle, jossa hahmot ovat kaikki jäkisvarusteisiin, armeijan ylijäämiin ja auton osiin pukeutuvia hahmoja ja autot on jämäosista kerättyjä piikkirakennelmia. Miten oivaltavaa. Siihen yhdistetään sit vielä vähän violetteja, pinkkejä ja sinisiä neonvärejä ja punkkariestetiikkaa niin ollaan jo luovan nerouden äärellä. Hahmot ovat loistavan ironisia, heittävät hauskoja onelinereitä, ovat kaikki quirkyjä ja outoja ja mitävielä, täynnä persoonaa! Siihen yhdistettynä questit tarjoavat tässä pelissä loistavaa ajanvietettä, esim. yhdessä tehtävässä hahmo sanoi, "Mene tuonne, tapa kaikki" ja sain ihan oikeasti tappaa kaikki, eikä tarvinnut edes palata tehtävänantajan luokse! Rokkimusiikki pauhaa kun kyykin suojan takana ja ammun vastustajia yksitellen päähän, mikä toiminnan ja fiilistelyn yhteenliittymä. Välillä saa jopa ajaa kilpaa. Toisinaan tapaan maailmasta oikeasti nauttivia hauskoja monologeja vetäviä karikatyyrejä ja esim. loputtomaa räiskintää tarjoavan areenan jossa soi mahtavasti kontrastissa tapahtumiin sopimattomasti swing/jazzmusiikkia, kuin alleviivamaan kuinka dekadentti nyky-yhteiskunnan viihde voi olla.

Ainiin lisätään vielä. /s

En tiedä, ehkä mää vaan pelaan tätä väärin, mutta tämä on umpitylsä open world ammuskelu. Jostain syystä pelin ns. promomateriaali, menut yms. on täynnä rääkyvää mad Max henkistä punkkariestetiikkaa räiskyvillä väreillä ja sit itse peli on harmaanruskeaa aavikkoa ja ruskeanharmaita hökkelikyliä. Kaikki hahmot, juoni, miljöö, tarina on yhtä jännää ku paahtamaton paahtoleipä. Ite pelaaminen kun olis hauskaa niin vois vielä jotain pelastaa, mutta neljän tunnin jälkeen tuntuu kuin pelaisin jotain geneeristä ammuskelua. Jotain skillejä tuolla on, mutta suurinosa on vielä lukittuna eikä niiden käyttäminen tunnu mitenkään luontevalta taistelun aikana. Kaikki semmonen vauhdintuntu ja räkspoksboom mitä jostain videosta muistan nähneeni, tuntuu loistavan poissaolollaan. Vastustajat on tylsiä, liikkuminen on tylsää, aseet on TYLSIÄ etäisyydet pitkiä ja tehtävät tylsää puurtamista. Tän lisäks peli on kaatunut muutaman kerran, yleensä mitä ihmeellisemmässä paikassa.

4h ja poistoon.

 

[VanhaVihtahousu]

Itsehän pelaan Rage 2 puhtaasti aivot narikkaan räiskintänä ja se räiskintähän tässä toimii aivan helvetin hyvin. Voimaa ja nopeutta on todellakin kun koittaa kaikki feltritet keräillä kuolleilta ja paahtaa vihollistukikohdan sillä dash abilityllä läpi ja heittää matkalla parit shatterit/vortexit. Jälkeen jää iso kasa lähinnä ruumiin osia. Huippu peli! Ainoa mikä syö miestä on se että aina pitää etsiä ne kaikki saatanan arkut ja notepadit ennenkun saa sen paikan valmiiksi ja välillä niitä ei meinaa löytyä millään.
~25 tuntia takana ja vielä maistuu.

 

[Jumi]

Se että HoMM III esim. saatoit ladata tuhansia karttoja

Joo! Aloitin skenaarion ja huomasin heti että on paljon parempi. Näytti olevan satoja valmiina ja oli varaa valita mieleisen kokoinen kartta ja vastusten määrä.

 

[Seppo77]

Kaverilta lainattu RIDE (Xbox Series X) moottoripyöräpeli tarjosi ihan kelpo hupia (kilpailu ei kovaa tällä saralla myöskään). Erilaisia kisoja ja moottoripyöriä oli riittävästi ja ajaminenkin asetuksia säätämällä suht nautinnollista. Verkkopelaajia ei pelistä enää löytynyt (7 vuotta vanha peli).

 

[Lyd]

Ashes: 2063 & Afterglow (moddb-link)

Tämä "vain Doom-mod" yllätti täysin. Okei, olen vanhan kaartin pelaaja, joten Doomilla ja muilla sen ajan peleillä on se oma erityinen paikkansa. Silti yksi kovimmista peleistä kokonaisuutena, vaikutteita otettu Fallouteista, Stalkereista ja Mad Maxista, silti täysin itsenäinen peli. Prätkälläkin ajellaan. Mukana Standalone paketissa on Ep1, Dead man walking-lisäri ja Ep2, jotka kannattaa pelata tuossa järjestyksessä läpi. Ep1 on ehkä lähimpänä sitä "vain modi"-statusta, mutta siinäkin selkeä pelisuunnittelu taustalla, joka jatkuu aika samanlaisena Dead man walkingissa.

Ep2 sitten räjäyttää potin omasta mielestä, kaikkea enemmän ja laajemmin kuin ensimmäisessä. On monikarttaisia Zoneja, joilla pelataan tarinaa eteenpäin ja tehdään valintoja, kunnes siirrytään seuraavalle alueelle pyörimään. Väliin mahtuu salaisia paikkoja joille pääsy ei aina niin helppoa olekaan. Ekalla peluukerralla missasin kaikki välipaikat...

Aseiden kirjo on mukava ja hiukan tosielämää hipova, eli täysin tyhjään aseeseen menee 15 patia, lataat vielä kerran niin saadaan piippuun mennyt korvattua, haulikkoon ladataan eka piippuun ja loput putkeen jne. Tällaista pikkuasioiden loppuun asti miettimisiä huomaa pelin aikana useita kertoja ja jotenkin tulee mieleen miten pelimoottorin rajoitukset vaikuttaa pelisuunnitteluun positiivisesti. Ep2 tuo mukanaan aseiden virittämisen rahalla, joka parantaa tai tuo lisää ominaisuuksia aseisiin. Vain yksi ase oli lopulta sellainen että ei tullut juuri käytettyä ja tässä hyvä mainita että melkein kaikissa aseissa on secondary attack.

Musiikit. John S. Weekleyn biisejä kuuntelee pelin aikana mielellään ja tulihan se OST ostettua. Mieleen jäi erityisesti Back in the Game, Lazer Tag, Blood Sport ja Up Shit Creek. Kappaleet on tehty kenttien teemojen mukaan ja sitä myös käytetään kunnolla; ei mitään ikävämpää kuin yhtäkkinen hiljaisuus juuri kuljetun oven läpi joka sulkeutuukin perässä eikä enää aukea...

Tunnelma on todella kohdallaan pelissä, vaikka grafiikat tosiaan ovat wanhoja. GZDoomin asetuksia vähän viilaamalla saa pehmeämpää grafiikkaa, mutta ainakin omilla asetuksilla tekstien lukemisesta tuli paljon vaikeampaa. Hienosti ohitettu taskulampun ongelmat pelimoottorissa vaihtamalla se auringossa latautuvaan lyhtyyn.

 

[Partis]

Viimeisen parin viikon aikana on tullut pelattua muutama ps1 ja ps2 peli ja telkkarina 21" crt joka kannattaa ottaa huomioon kun puhun pelien graffoista.

Dino crisis

Tämä oli edelleen varsin toimiva tuotos vaikka ressa 3:n jälkeen tämän kartta tuntui huonolta sillä se ei näytä missä kohtaa olet ja mihin suuntaan katsot.
Tuon kun yhdistää vaihtuviin kuvakulmiin ja mun paskaan suuntavaistoon niin sitä sai olla availemassa aika usein.
Easylla aloitin ja sillä pelatessa taskuista löytyy heti alussa myös haulikko ja kranaatinheitin, mutta eipä noita pahemmin tullut käytettyä.
Kranuja tuli käytettyä vasta viimeisessä trex matsissa ja haulikkoa muutamaa kovempaa vihua vastaan.
Yleensä juoksin vaan dinojen ohi ja käytin niitä laser aitoja pitämään ne kurissa ja sen jälkeen varsinkin säästelin ammuksia kun huomasin niiden spawnaavan välillä takaisin.
Muutaman kerran jopa päätin ladata edellisen tallennuksen kun olin tuhlannut liikaa ammuksia etsiessäni mihin pitää mennä seuraavaksi.
Tästä johtuen mulla tietenkin oli niitä aika iso kasa lopussa ja olisin varmaan voinut vaan ampua kaikki vastaantulleet dinot.

Pulmia tässä oli paljon enemmän mitä muistinkaan sillä edes ovet ei aukea avaimilla vaan niihin tarvitaan kaksi koodilevykettä jonka jälkeen murretaan salasana.
Miinusta lopussa olevasta laatikoiden työntely pulmasta joka pitää ratkaista just kuten tekijät on halunneet sillä ilmeisesti jokaista laatikkoa voi työntää vain yhden "ruudun" eteenpäin joten se loogisin vaihtoehto ei toimi vaikka laatikon edessä ei mitään estettä olisikaan.
Visuaalisesti tämä on kestänyt aikaa ihan hyvin, mutta sisätilat on huomattavasti yksinkertaisempia mitä ressoissa sillä nyt ollaan luovuttu esirendatuista taustoista.
Alueelta toiselle siirtyessä myös käytetään edelleen sitä vanhaa tuttua oven avaamis animaatiota, mutta tässä se ei haittaa sillä samalla saa katsella Reginan mukavan muodokasta persettä.

Dino crisis 2

Tämä oli pettymys sillä mä muistin tämän olleen erittäin hyvä ja rento räiskintä ykkösen jälkeen ja räiskiä tässä tosiaan saa sillä sä tapat jo ekan 30 minsan aikana dinoja enemmän mitä ykkösessä yhteensä koko pelin aikana.
Tapoista saa pisteita ja komboista vieläkin enemmän ja niillä sitten ostetaan parempaa asetta, lisää ammuksia ja parannuskamoja.
Se mitä mä en muistanut oli jatkuvasti spawnaavat dinot ja ne tosiaan spawnaa aina kun kuvakulma vaihtuu joten jos tulet vaikka käytävään ja sun selän takana on vain suljettu ovi, niin kuvakulman vaihtuessa sieltä selän takaa hyppää 90% varmuudella dino kimppuun.
Sama homma vaikka jossain isommassa huoneessa joka koostuu nejästä eri kuvakulmasta. Joka kerta kun kuvakulma muuttuu niin dinoja hyppää kimppuun.
Tuo alkoi ärsyttää jo ekan tunnin aikana ja loppua kohden se suorastaan vitutti.

Vaikeahan tämä ei ole sillä aina on varaa ostaa se mitä tarvitaan, mutta silti umpikujasta selkään hyppäävä dino saa veren kiehumaan.
Lisäksi käytössä on vanhat kunnon tankkikontrollit ja staattiset kuvakulmat ja nuo ei vaan sovi näin hektiseen peliin ollenkaan.
Visuaalisesti tämä sentään oli ihan helvetin hieno.

Strider 2

2.5d hack & slash jossa vaan edetään ja laitetaan vihollisia paloiksi. Toiminta on jatkuvaa ja peli kestää ehkä 40 minsaa ekalla kierroksella.
Asetuksista saa säätää kuinka paljon sulla on kestävyyttä ja kuinka vaikeita viholliset on.
Elämiä on tasan yksi, mutta käytössä on loputtomat continuet ja jatkaessa hahmo ilmestyy takaisin just siihen missä se oli.
Silti tämä onnistui paikoitellen ärsyttämään aika kovaa sillä ensinnäkin hahmo pysähtyy aina kun lyöt, paitsi jos juokset niin silloin voit jostain syystä kyllä huitoa samalla, mutta silloin etenemis vauhti on niin kova, että sun kannattaa tietää mitä on tulossa.
Ohjaus tuntuu aivan liian tönköltä kun ottaa huomioon kuinka hektinen peli on ja lisäksi peli hidastelee todella paljon kun ruudulla on edes pikkasen enemmän toimintaa.

Strider

Tätä en aloittanut kovin positiivisella asenteella sillä tämähän on porttaus 80 luvun arcade pelistä joten kakkosen tupla hyppyä ei ole eikä hypyn suuntaa voi muuttaa ilmassa. Elämiä on useampi, mutta kuolema heittää aina edelliseen checkpointiin.
Voitte kuvitella kuinka yllättynyt olin kun huomasin tykkääväni tästä ihan helvetisti enemmän mitä kakkosesta sillä sä voit kävellä ja huitoa samaan aikaan, pelin 2d sprite grafiikka näyttää aivan helvetisti paremmalta mitä kakkosen polygoni suttu eikä ruudunpäivitys hidastele koskaan.
Myös kentät on ihan kunnon kenttiä kun taas kakkosessa koko peli tuntui välillä joltain boss rush moodilta kun ensin oli mini boss ja sitten ehkä pari vihollista ja toinen mini boss ja lopulta se oikea pomo.
Näiden kombo paketti maksoi jenkki storessa 6$ ja ykkösen ansiosta se oli hintansa arvoinen. Oikeastaan pelkkä ykkönen olisi jo tuon arvoinen.

Road trip adventure

Vähemmän tunnettu ps2:n ajopeli joka tunnetaan japanissa choro q nimellä, mutta täällä lännessä nimet vaihtelee jokaisen pelin kohdalla.
Tämähän on siis open world ajelu jossa pelin kaikki hahmot on puhuvia autoja ja tässä on jopa huikea tarina...
Presidentti on kyllästynyt olemaan presidentti ja aikoo antaa paikkansa sille joka voittaa grand prixin joten pelaajan tehtävä on osallistua kisoihin ja pärjätä tarpeeksi hyvin jotta saa paremman lisenssin jolla pääsee parempiin kisoihin ja lopulta grand prixiin.

Tämä ei myöskään ole pelkkää kisojen ajamista sillä tarjolla on myös aika perus fetch questeja sekä monta minipeliä.
Tarjolla on niin golfia, curlingia, mäkihyppyä kuin kalojen pyydystämistäkin ja golf oli oikeasti hyvä, joka on paljon sanottu kun sitä palloa tökitään autolla.
Kerättävänä on myös 100 choro q kolikkoa joita keräämällä saa pelin parhaita osia ja löydettävä on myös 100 valokuvaus kojua.
Mulla on enää muutamat valokuvaus paikat löytämättä ja aikaa mennyt likemmäs 20 tuntia varmaan.

Autoihin saa myös uutta osaa ja heti ekana kannattaakiin ostaa nopeampi ohjaus jotta auto alkaa kääntyä edes jotenkin järkevästi.
Ajofysiikat on niin ja näin sillä välillä joku perus pomppu saattaa pompauttaa auton korkealle ilmaan ja muuta vastaavaa, mutta nuo ei koskaan aiheuttanut häviötä joten ei ne pahemmin haitanneetkaan.
Visuaalisesti tämä on todella vaatimaton jopa ps2 standardeilla ja joku gt3 näyttää ps4 peliltä tähän verrattuna.
Mulle pelin ainoa miinus on tiimi mekaniikka josta ei aluksi tarvitse välittää ollenkaan sillä jos sun tiimikaverit pärjää tarpeeksi hyvin niin saat extra rahaa, mutta muuten niiden ajamisella ei ole mitään väliä.
Kunnes tulee se grand prix jossa jokaisen kuskin pisteet lasketaan yhteen joten jos ne tiimikaverit on jossain jonon häntäpäässä niin sä et voi voittaa.
Ne choro q kolikot kannattaa kerätä ihan vaan jo tämän takia jotta voi toiselle antaa parhaat palikat mitä on tarjolla ja sille toiselle toiseks parhaat palikat niin ne alkaa pärjäämään.

Kolikoiden kerääminen oli myös hyvin tehty sillä yhdestä sivutehtävästä saa skannerin joka näyttää ne minimapissa ja jokaisen kaupungin baarista saa vinkin missä yksi kolikko on joten noiden etsimiseen sai nähdä hieman vaivaa, mutta turhauttavaa se ei ollut.
Tämä maksaa ps3:n storessa vaivaiset 5e ja oli varmaan paras käyttämäni vitonen tämän vuoden puolella.

24 the game

Heti alkuun voin sanoa etten ole katsonut sarjaa kuin ehkä yhden satunnaisen jakson verran joskus ja silti tykkäsin tästä varsin paljon ja voin vaan kuvitella kuinka paljon tämä iskisi johonkin sarjan faniin.
Mukavana yllätyksenä peli antoi valita pelaako 50hz/60hz moodissa ja tarjolla oli myös 480p valinta.
Mä otin tietenkin ntsc valinnan sillä pelin ruudunpäivitys on välillä jossain 20-25 tuntumassa joten jokainen extra frame on tärkeä.

Tämähän on pohjimmiltaan third person toimintaa, mutta mukana on myös muutama ajotehtävä sekä monta minipeliä aina hakkeroinnista kuulusteluun ja nuo tuo mukavasti vaihtelua ja ne on hyvin hoidettu.
Itse räiskintä ajaa asiansa kunhan siihen tottuu parin tunnin jälkeen sillä pohjimmiltaan se toimii kuin gta 5:n assist moodi eli sä lukitut viholliseen, mutta voit vielä vapaasti liikuttaa tähtäintä, mutta jos heilautat nopeasti tähtäimen sen lukitus alueen reunaan niin se lukitus lähtee pois päältä tai vaihtaa vieressä olevaan viholliseen joten oikean tatin kanssa saa olla varsin tarkkana.
Toinen mainittava asia on se kuinka peli haluaa jatkuvasti myös keskittää sen tähtäimen ja sama koskee myös kameran kääntämistä korkeus suunnassa ihan normaalisti kävellessä.
Mulla meni ehkä joku kolmisen tuntia kunnes alkoi headshotteja napsumaan ihan hyvää tahtia.

Tässä ei myöskään pelata pelkästään Jackilla vaan myös Tonyn, Kimin, Michellen ja Chasen saappaisiin hypätään välillä.
Tarinakin kulkee kuten sarjassa eli tunti kerrallaan, mutta ei sentään reaaliajassa vaan mulla tais mennä n.8 tuntia läpäisyyn.
Lähinnä siitä kellosta näkee kuinka lähellä loppua ollaan.
Myös splitscreen efekti on usein käytössä vaikka ei sille sinänsä tarvetta olisi sillä jos vaikka jahtaan jotain autolla niin ei siitä ole mitään iloa jos ruutu jakaantuu ja näen eri kulmasta kuinka joku rekka on tulossa naaman eteen, koska se katse on aika pakko pitää tiessä ja lisäksi nuo kohtaukset kyykyttää ruudunpäivitystä varsin tehokkaasti.
Visuaalisesta puolesta olin ihan positiivisesti yllättynyt ja varsinkin välivideoiden hahmomallit saattaa olla parasta mitä olen ps2 peleissä nähnyt.

Airblade

Tästä tuli aikoinaan pelattua demoa ja tykkäsin siitä ihan helvetisti ja mun mielestä jo pelkkä demo oli paljon parempi peli mitä burnout.
Molemmat siis oli criterionin tuotoksia jotka muistaakseni julkaistiin aika samoihin aikoihin ja burnout oli se joka sai kaiken huomion ja kehut.
No nyt kun vuosia myöhemmin pääsin pelaamaan ihan koko pelin niin mun mielipide ei ole muuttunut mihinkään ja tämä on yks ps2:n aliarvostetuimpia pelejä.

Tämähän on siis lähinnä tony hawk kopio jossa rullalaudan sijasta jalkojen alla on hoverboard.
Pelin tarina moodi eroaa myös haukan kaavasta siinä, että sulla ei ole mitään pisteiden keräämisiä vaan sä keskityt aina ison pahan firman (joka on kaapannut sun kaverin ja luonut jalkojen alla olevan laudan) sabotoimiseen eli tapat vartijoita, tuhoat kameroita ja etsintäkuulutuksia ja muuta vastaavaa.
Kaikki hommat on myös tehtävä yhden session aikana ja jos aika loppuu niin koko kenttä aloitetaan alusta.
Aikaa on kuitenkin heti alussa useampi minuutti ja lisää saa aina kun tuhoaa tai tekee jotain ja ruudun yläreunassa on myös seuraavaan kohteeseen osoittava nuoli joten sokkona näitä ei tarvitse löytää.

Koska lauta leijuu niin sillä voi tehdä perus flippejä ihan milloin vaan ilman hyppäämistä ja näillä täytetään boost mittaria jonka avulla voi kasvattaa nopeutta ja hypätä korkeammalle.
Sä voit myös ottaa katulampuista ja muista tangoista kiinni ja hypätä niiden avulla korkeammalle.
Mikään kovin pitkä tuo tarina moodi ei ole sillä varsinaisia kenttiä on viisi ja lopuksi vielä yksi pakenemis kenttä jossa pitää vaan päästä perille ennen kuin aika loppuu.
Mulla taisi mennä n.3 tuntia ja tuota viimeistä kohtaa yritin varmaan yli 30 minsaa.

Tarinan läpäisyn jälkeen avautuu stunt attack joissa sitten onkin se vanha tony hawk kaava eli sulla on 2 minsaa aikaa ja sun pitää saada tietty määrä pisteitä, kerätä jotain vihreitä ja punaisia logoja tai jtn tai vaikka grindata 10 sekuntia putkeen ja muuta vastaavaa ja tässä moodissa ei ole pakko tehdä kaikkea kerralla vaan voit keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
Tätä moodia en jaksanut paria kenttää enempää pelata, mutta se ei ole pelin vika sillä mulla tuo vanha kaava alkoi maistumaan pakkopullalta jo haukan 1+2 remasterissa ekan parin tunnin jälkeen.
Tuon lisäksi on vielä score attack ja free ride moodit ja extroista löytyy making of haastatteluja, musiikkisoitin ja konsepti taidetta.
Visuaalisesti tämä näytti just niin hyvältä mitä muistinkin ja on edelleen yks hienoimpia ps2 pelejä mun mielestä.

Aggressive inline

Extreme rullaluistelua joka tekee oikeastaan kaiken paremmin mitä tony hawk.
Tämä siis tuli ennen tony hawk 4:sta ja tässä on isot avoimet kentät ilman aikarajaa joten sä voit rauhassa tutkia alueita.
Toki sulla on kestävyys mittari joka tyhjenee kun kaatuilet, mutta se myös täyttyy kun tekee temppuja ja niitähän tulee ihan luonnostaan tehtyä ihan jatkuvasti joten mä en ole koskaan nähnyt game over ruutua.
Lisäksi hahmojen statsit kasvaa ihan vaan pelaamalla joten mitä enemmän grindaat tai hypit niin sitä nopeammin statsit kasvaa.

Kenttien haasteet noudattaa tuttua kaavaa eli "grindaa nuo" ja "hyppää tuo gap", mutta on siellä myös tehtäviä jotka hieman muokkaa kenttää kuten vaikka huvipuisto jossa grindaat siipimutterin joka pitää maailmanpyörää paikoillaan joten se pääsee irti.
Joissakin kentissä on myös skatepark haasteita joissa sulla on muutama minuutti aikaa ensin muokata aluetta siirtelemällä ja kääntelemällä osia ja sitten saada vaadittu pistemäärä.
Kentissä on myös piilotettu avain joka avaa jostain toisesta kentästä uuden alueen jossa on vielä lisää haasteita tehtävänä joten pelattavaa riittää.

Mä myös tykkään siitä kuinka tässä on huomattavasti rauhallisempi vauhti mitä haukoissa joissa meno on ihan naurettavaa muutaman grindaus kombon ja rampin jälkeen.
Tässä ehtii oikeasti katsomaan mitä on tulossa ja edes hieman suunnittelemaan mitä meinaa tehdä sensijaan, että kaiken pitää tulla 0.2s aikana lihasmuistista.
Tämäkin oli edelleen just sellainen mitä muistin ja omalla listalla toiseksi paras arcade tyylinen xtreme sports peli. Ekana on ssx3 ihan vaan sen takia, että siinä on mukavan rentouttavaa laskea koko vuori kerralla alas ja vaan chillata.

Rayman 2 the great escape (ps1)

Eka pelaamani rayman oli origins joten tämä oli uusi kokemus ja varsin mainio olikin.
Toisin kuin ykkönen joka oli niin masokistisen vaikea, että hyvin harva varmasti pelasi sen huijaamatta läpi niin tämä tarjoaa loputtomat elämät ja varsin leppoisan tasoloikkaseikkailun.
Videoita katsomalla kuitenkin selvisi kuinka tästä versiosta puuttuu iso määrä sisältöä dreamcast versioon verrattuna ja hahmot puhuu ihan englantia kun taas dreamcastilla ne puhuu jotain keksittyä siansaksaa.
Kumpikaan ei sinänsä haitannut ja tuo jälkimmäinen asia oli suorastaan plussaa sillä mua se keksitty mongerrus alkoi ärsyttää jo videoita katsoessa.

Pelattavuus toimii varsin hyvin ja nyt reiska ampuu jotain maagisia ammuksia käsillään ja nämä tähdätään kohti vihollista ihan automaattisesti.
Lisäksi voi painaa L2:n pohjaan jolloin normaalin liikkumisen sijaan vasen tatti liikuttaa reiskaa eteen, taakse ja sivuille ja tuossa moodissa onkin varsin helppoa väistellä vihollisten hyökkäyksiä.
Kamera tietenkin aiheuttaa omat ongelmansa välillä, mutta ei tässäkään sen enempää ongelmia ollut mitä toy story 2:ssa.

Mulle ainoa miinus oli viimeisen pomon toinen vaihe joka on lentely kenttä ja välillä sun pitää väistellä piikkipalloja jotka se heittää sun naaman eteen.
Näissä on yleensä vapaa kohta jossain neljästä kulmasta, mutta varsin usein otin osumaa vaikka olin just niin paljon vaikka ylävasemmalla kuin vaan on mahdollista ja kun tuo tapahtuu kolmesti peräkkäin niin alkaa se kuuluisa vitutuskäyrä nousemaan.

Tuota lukuunottamatta pelaaminen oli mukavan sujuvaa ja reilua ja aikaa taisi mennä joku viitisen tuntia joka vitosen hinnalla oli ihan ok, mutta jos tästä olisi aikoinaan maksanut sen yli 300 markkaa niin olisi saattanut hieman harmittaa.
Jos kerää vähintään 90% collectibleista niin pääsee pelaamaan rayman 2:n beta versiota joka on samanlainen 2d peli mitä eka rayman.
Onneksi tuo jäi vaan beta tasolle.

Ridge racer type 4

Mä ostin tän aikoinaan heti julkaisussa kun sitä arvosteluissa hehkutettiin ja peli oli pettymys ja vieläkään mä en vaan voi käsittää miten tätä edelleen pidetään erittäin hyvänä ja jotkut jopa sarjan parhaana.
Pelin päämoodi on real racing roots 99 grand prix jossa ajetaan kahdeksan kilpailua, kyllä, kahdeksan.
Kun nuo on ajettu niin peli oli sitten siinä.
Toki voit pelata uudestaan eri tiimillä ja jokainen neljästä vastaa eri vaikeustasoa, mutta ainoa asia joka muuttuu on auton ajettavuus ja expert tason autot onkin huomattavasti hitaampia mitä muut ja kääntyy myös paljon huonommin.

Lisäksi on duel moodi jossa voi saada neljä uutta autoa voittamalla ne. Tässä on se kaikki varsinainen sisältö joka on varsin minimaalista jopa ps1 pelien standardeilla.
Toki kerättävänä on yli 300 autoa, mutta oikeasti pelissä on vain muutama eri auto ja niistä on monta eri varianttia joiden nopeus saattaa vaihdella +/-5km/t ja muuta vastaavaa eli oikeasti tässä ei todellakaan ole yli 300 eri autoa.
Lisäksi noiden saaminen on tehty niin typerästi kuin vaan mahdollista sillä jos sä voitat kaikki kahdeksan kisaa niin sulla on kaikki sen tiimin parhaat autot.

No miten ne muut autot saa? Sijoittumalla huonommin.
Tässä on esimerkki jossa on jokaisen kahdeksan kisan sijoitukset:

11 11 1111=parhaat autot
12 11 1111=Yksi uusi auto
12 12 1111=yksi uusi auto

Sun täytyy yhden videon mukaan ajaa vähintään 78 kertaa tuo grand prix läpi jos jostain syystä haluat ne kaikki ja tuolla tavalla aina vaihdella sijoituksia. Tähän sopisi se klassinen "WHAT WERE THEY THINKING?!?" jonka avgn aina sanoo jossain vaiheessa.
Lisäksi pelin soundtrack on ihan paska vaikka sitäkin kehutaan ihan kaikkialla.
Tai ei se huono ole, mutta se ei vaan sovi arcade kaahailuun mitenkään sillä enimmäkseen musiikki on varsin rauhallista ja usein hieman jazz tyylistä menoa jossa välillä on pianokin mukana.
Tuollainen sopisi vaikka persona vitoseen kun yöllä kävelet kaupungilla, mutta ei tällaiseen sitten mitenkään.

Ridge racer 5

Tämä oli eka ps2 peli jonka ostin koneen yhteydessä 21 vuotta sitten ja onhan se edelleen hyvä ja sellainen mitä muistinkin.
No okei sahalaitaa on reippaasti enemmän mitä muistin ja tuostahan peli sai kritiikkiä jo julkaisussa.
Neloseen verrattuna kisoja on enemmän, ajettavuus parempi, uudet autot ja moottorit saa järkevästi ja soundtrack on helvetisti parempi.

 

[Refloni]

Animation Arts Collection: kasa saksalaisia naksuseikkailuja, joissa ratkotaan puzzleja ja selvitetään elämää suurempia mysteerejä. Kleptomaaniset sankarit osaavat tunkea taskuihinsa itseään suurempia ja palavia esineitä. Roskiksia dyykataan niin paljon, että firma teki siitä toistuvan vitsin. Itseironisuus on hyvä juttu, koska näitä on välillä vaikea ottaa tosissaan.

Kaikissa peleissä on melko matala "vaikeustaso". Pikselinmetsästystä ei ole, koska kaikki hotspotit paljastuvat pikanäppäimellä, ja liikkuvia osia on kerrallaan sen verran vähän että kaikkea voi realistisesti kokeilla kaikkeen. Muutamia typeriä pelinpysäyttäjiä löytyy silti melkein joka pelistä. Suosittelen naksuseikkailujen ystäville vahvasti Universal Hint System -sivustoa, jolta löytyvät läpipeluuohjeet tyrkkivät hellästi oikeaan suuntaan ennen kuin paljastavat pulmien ratkaisun. Spoilereita ei tarvitse pelätä ja tilaa jää myös oman ällin käytölle, vaikka olisi ollut totaalijumissa.

Secret Files: Tunguska

Ihan pätevä ja toimiva seikkailu. Taustat ovat kivan näköisiä ja 3D-hahmot sulautuvat niihin hyvin. Peli tuntuu kuitenkin jotenkin puhdittomalta. Hahmot ovat aika vaisuja, vitsit huonoja eikä tarina ole kovin kiinnostava. Hauskoissa lopputeksteissä kerrotaan, mitä kaikille sivuhahmoille tapahtui, ja parhaat vitsitkin on jostain syystä säästetty tänne.

Ääninäyttely on hirveää, samoin repliikkien miksaus. Kuulostaa kuin joka toinen laini olisi nauhoitettu eri huoneessa.

Secret Files 2: Puritas Cordis

Hyvää juustoa. Pökkelöt välinäytökset, koomisen huono dialogi, yliampuva juoni ja unvanny valley -profiilikuvat tekevät pelistä tahatonta komediaa.

Secret Files 2:n kauniita ja rohkeita.

Laatu on pudonnut ykkösestä juuri sen verran, että peli sijoittuu "niin huono, että se on hyvä" -vyöhykkeen ylälaidalle. Ääninäyttely on toisaalta edellisosaa parempaa ja vitsit hauskempia - myös ne, jotka on tarkoitettu vitseiksi. Pahis on melodramaattinen uhoaja, joka suorastaan huutaa monologinsa.

Secret Files: Sam Peters

Edellispelin sivuhahmon sivuseikkailu. Tarina ei kiinnosta, mutta taustat ovat sarjan parhaita ja musiikkikin erittäin hyvää. Sam Peters on paketin ainoa peli, jonka sain läpi ilman läpäisyohjeita. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että kestoa sillä on alle kaksi tuntia.

Secret Files 3

Ottaisin satasella samaa, mitä tämän kirjoittaja on vetänyt.

---

Lost Horizon

Erinomainen! 1930-luvulle sijoittuva arkeologinen seikkailu, jossa estetään natseja saamasta muinaista superasetta haltuunsa, on todella suora Indiana Jones -pastissi. (Tosin kaikista kokoelman peleistä löytyy muinaisia mysteerejä ja kartalla kiitävä punainen viiva.) Sarjakuvamainen taidetyyli toimii paremmin kuin Secret Filesissa, samoin käsikirjoitus, vaikkei tämä nyt mitään Shakespearea olekaan. Vain loppu menee typeryydessä Secret Filesien tasolle.

Kaikki nämä pelit yrittävät olla elokuvamaisia. Jos Secret Filesit ovat pöljiä B-rainoja, Lost Horizon on jo oikeasti hyvä toimintaleffa.

Lost Horizon 2

Mitä on tapahtunut?

Ensimmäinen huono merkki on pelin ensimmäinen frame, nimittäin ruudulle hyppäävä Unityn oletuslauncheri. Käyttöliittymä on hiomaton ja täynnä Windowsin oletusfontteja. Hirveät animaatiot ja rakeiset esirenderöidyt välivideot. Paljon graafisia virheitä, väärää z-järjestystä, töksähteleviä animaatioita. Quick time eventtejä. Joissakin puzzleissa on aikarajoitus! Päähenkilön ääninäyttelijä on vaihdettu täysin erilaiselta kuulostavaan tyyppiin! Mitä on tapahtunut?

Lost Horizon 2 on keskeneräinen, enkä käytä tätä sanaa kevyin perustein. En ole koskaan pelannut näin bugista point'n'clickiä, ja on varsinainen ihme että se ylipäätään on läpäistävissä. Tarinasta on selvästi leikattu laajoja pätkiä. Paketin ainoana pelinä läpipeluuohje löytyy sisäänrakennettuna, mikä onkin hyvä juttu, koska epäilen vahvasti että joitain puzzleja ei voi ratkaista ilman läpäisyohjetta. Haluaisin kovasti olla väärässä, mutta pelkään pahinta. Joidenkin koodilukkojen koodeja ei tunnu löytyvän mistään muualta kuin ohjeesta. Kai nuo toisaalta brute forcella olisivat ratkenneet.

Peli sai näytönohjaimeni huutamaan hoosiannaa. Kuormitus sadassa prosentissa ja lämpötilat 80 asteessa. Edes Cyberpunk 2077 ja Red Dead 2 eivät saaneet konettani hikoilemaan tällä tavalla. Uskomatonta.

Tarina on oikeastaan ihan jees, mutta yleinen hiomattomuus tärvelee sen toteutuksen. Seikkailupeliä ei voi julkaista tässä kunnossa.

 

[arcane]

Secret Files: Tunguska

Peli tuntuu kuitenkin jotenkin puhdittomalta. Hahmot ovat aika vaisuja, vitsit huonoja eikä tarina ole kovin kiinnostava. Hauskoissa lopputeksteissä kerrotaan, mitä kaikille sivuhahmoille tapahtui, ja parhaat vitsitkin on jostain syystä säästetty tänne.

Pelasin joskus tämän Wiillä. En edes muista, että vitsejä olisi erityisesti ollut. Muistaakseni toi peli oli heti alussa todella kiehtova mysteeri, mutta sitten se lässähti lähes heti.

...ja ne puzzlet olivat muistaakseni jotain ihan käsittämätöntä, siis sellaisia jotka eivät olleet vaikeita (olisinko läpäissyt ilman läpipeluuohjeita?), mutta semmosia jossa yhdistellään hirveä kasa tavaroita ilman että on hajuakaan mikä on tavoite tai mitä on tekemässä. Se on sitä kehnointa point'n clickiä, kun kamala kasa esineitä jota vaan yhdistelee ymmärtämättä lopputulosta.

 

[maek100]

Snowrunner tuli ostettua 3 kuukautta sitten. 170 tuntia on tullut pelattua. Tämä on peli jonka pelaamista ei malta lopettaa. PUBG:tä tuli tätä ennen pelattua melkein pelkästään. Snowrunner on vienyt siitä voiton ainakin toistaiseksi.

 

[Meesteri]

Snowrunner tuli ostettua 3 kuukautta sitten. 170 tuntia on tullut pelattua. Tämä on peli jonka pelaamista ei malta lopettaa. PUBG:tä tuli tätä ennen pelattua melkein pelkästään. Snowrunner on vienyt siitä voiton ainakin toistaiseksi.

Snowrunner on kyllä 5/5. Vanha Spintires ja Mudrunner jää tälle kyllä kakkoseksi. Tullut joku 130h pelailtua, pääpeli 100% läpi saavutuksineen ja nyt 1. lisärissä Kuolan niemimaalla Imandralla kaverin kanssa hajoilemassa.

 

[maek100]

Snowrunner on kyllä 5/5. Vanha Spintires ja Mudrunner jää tälle kyllä kakkoseksi. Tullut joku 130h pelailtua, pääpeli 100% läpi saavutuksineen ja nyt 1. lisärissä Kuolan niemimaalla Imandralla kaverin kanssa hajoilemassa.

Imandra on haastava. Tallin avaamiseen siellä meni aikaa.

 

[Tiihokatti]

Just Cause 4: jäi kyllä aika huono maku suuhun. Kolmonen oli huomattavasti parempi peli kaikin puolin. Suurimpana järkytyksenä tuli kuinka sanoinkuvaamattoman huonot grafiikat pelissä oli, etenkin välianimaatioissa. Cx48 katsottuna välianimaatiot olivat melkoista pikselimössöä, myös pelin tekstuurit olivat paikoitellen melkoista kuraa.

 

[Jumi]

Skul: The Hero Slayer (kaikki alustat, myös linux)

Microsoftin PC Game Passista kokeilin sokkona. Rogue-lite. Ukkelin ohjattavuus on tylsän yksinkertaista ja tappelu napin hakkaamista joka ei tunnu missään. Animaatiot on heikkoja ja tekisin itsekin parempaa jälkeä. En jaksanut kuin tunnin ja ihmettelen miten tämä on saanut erittäin positiivisen arvosanan Steamissa. Ehkä peli ois alkanu kunnolla vasta kolmen tunnin jälkeen tai jotain, mutta pelaaminen oli niin tuskaista alussa etten jaksanut edes yrittää.

Dead Cells (kaikki alustat, myös linux)

Muistan kun tämä rogue-lite tuli early accessiin mutta jätin ostamatta. Tämäkin löytyy PC Game Passista niin päätin kokeilla ja tämähän on ihan niinku Skul, mutta kaikki on parempaa. Näin tämmöset pelit pitää tehdä! Pelaaminen on nopeaa ja animaatiot hienoja. Taistelu on hektistä ja mukavasti parryn voi heittää milloin vain. Se muuttaa koko taistelun kulun kun ei tarvi ujostella vaan voi hyökätä vihujen sekaan hakkaamaan ja kun huomaa että nyt joku lyö niin heittää parryn, ja jatkaa huitomista entistä voimakkaampana. Nappien painelu on tässä pelissä mukavaa ja tuntuma hyvä, toisin kuin Skullissa.

Uusia erilaisia aseita löytää heti alkumetreillä ja aika pian saa mahdollisuuden harjoitushuoneeseen jonne voi valita vihut. Pelissä on vain yksi elämä niin on kätevää että kun kuolee uudella alueella uusille vihuille niin niitä vastaan pääsee tappelemaan heti, eikä tarvi pelata taas pitkälle että niitä näkee seuraavan kerran.

Takana vasta kolmisen tuntia ja maistuu erittäin hyvin. Pitkästä aikaa oikein odotan että pääsen jatkamaan.

 

[miksu8]

Just Cause 4: jäi kyllä aika huono maku suuhun. Kolmonen oli huomattavasti parempi peli kaikin puolin. Suurimpana järkytyksenä tuli kuinka sanoinkuvaamattoman huonot grafiikat pelissä oli, etenkin välianimaatioissa. Cx48 katsottuna välianimaatiot olivat melkoista pikselimössöä, myös pelin tekstuurit olivat paikoitellen melkoista kuraa.

Mä tykkäsin. Oli old school -meininkiä jossa sai välillä jopa keksiä itse mitä tehdä seuraavaksi. Pelasin kyllä läppärillä graffa-asetukset aika minimissä.

 

[xarot]

Poirot: The First Cases (PC)

Point & Click -peli, joka ei oikeastaan yllä edes siihen. Peli käsittää käytännössä pari eri keissiä, joista toinen on pelin prologi. Prologi onkin pelin paras osuus, mutta pelaaminen ei ole missään vaiheessa kiinnostavaa tai hauskaa.

Pelissä on vain muutama hotspotti per huone, ja esim. ikkunat, kaappikellot ja takat antavat aina saman monologin. Esineitä ei voi kerätä, inventaariota ei ole. Kehno ja hidas käyttöliittymä, joka keskusteluvuorolla joudut painamaan erikseen nappia jotta keskustelu menee eteenpäin. Huoneita pääsee kerrallaan tarkastelemaan vain muutamaa kerrallaan, ja välillä koko eteneminen on kiinni vain yhdestä huoneesta josta ei edes pääse ulos.

Peli koostuukin siis lähinnä keskusteluista ja sitten deductioneista, joissa hierotaan niitä kuuluisia harmaita aivosoluja yhteen ja luodaan yhteyksiä asioiden välille. Välillä ne ovat loogisia ja välillä ihan hatusta vedetyn tuntuisia. Pidin päällä vinkit kun en jaksanut näitä pahemmin yritellä setviä. Juoni on ihan telkkari-episodien tasoa, mutta kun itse peli on aika olematon, niin ei se paljoa pelasta. Melkein kaikkia hotspotteja tarkastellessa Poirot sanoo "ah" tai "ooh" joka alkaa vähän huvittamaan ennemmin tai myöhemmin.

Peli voisi aivan hyvin olla parin euron mobiilipeli. En voi missään nimessä suositella. Jos haussa on peli jossa oikeasti pääsee käyttämään omaa älyään, suosittelen ehdottomasti The Painscreek Killingsiä.

 

[Kopsa]

Days Gone PS4.

Jotenkin uppos, mopolla ajelu ja sen virittäminen iso plussa. Kohtuu toimiva ja adreanaliinia nostattava taistelu systeemi. Ertyisesti laumoja vastaan taistelu on hyvin tehty. Jotenkin hienoa kun 200+ friikkiä juoksee kannoilla.... Harmi kun ei tälle tule jatkoa. Tarina olis kantanut vielä.

 

[peedro14]

Days Gone PS4.

Jotenkin uppos, mopolla ajelu ja sen virittäminen iso plussa. Kohtuu toimiva ja adreanaliinia nostattava taistelu systeemi. Ertyisesti laumoja vastaan taistelu on hyvin tehty. Jotenkin hienoa kun 200+ friikkiä juoksee kannoilla.... Harmi kun ei tälle tule jatkoa. Tarina olis kantanut vielä.

Minulla on kutina, että se jatko-osa vielä sieltä tulee. Erittäin hitaasti ja joskus mutta kuitenkin.

 

[Refloni]

Everybody's Gone To The Rapture

Haksahdin taas kävelysimulaattoriin. EGTTR:ssä hortoillaan kylässä, josta asukkaat ovat kadonneet, outo pallosalama liitelee pitkin teitä ja todellisuus tuntuu muutenkin olevan vähän epäkunnossa. Tarinan scifimysteeri on kiinnostava, mutta peli haluaa mieluummin keskittyä hahmojen väliseen saippuaoopperaan. Pelaajahahmo taapertaa aivan liian hitaasti. PC Gaming Wikissä on häksäys, jolla voi lisätä kävelynopeutta, ja se on listattu "Pakolliset parannukset" -otsakkeen alle. Musiikki sentään on epätavallisen kaunista.

Minkäänlaista gameplayta ei ole. Tuntuu suorastaan 3D-mallien tuhlaukselta rakentaa näinkin hieno maailma, jossa ei tehdä mitään muuta kuin haahuillaan. Etananvauhti, veltto tarina ja pelaamisen puute lemahtavat yhdessä tekotaiteelliselta paskalta. Ainoa toinen samalla tavalla turhauttanut epäpeli oli Dear Esther, joka... (googlaus) ...on samalta firmalta. Niinpä tietysti.

Ghostrunner

Olen superninja, olen näkymätön! First Person Slasher -masohyppely hienolla kyberpunk-taidetyylillä. Silmä lepää ylidystooppisessa teknologiahelvetissä ja korva pelin synajumputuksissa. Maailma on tuhoutunut ja hirmuvaltias sortaa viimeisen turvapaikan eloonjääneitä. Veri ja ruumiinosat lentelevät. Peli on kuin Mirror's Edge, johon on laitettu iso kauhallinen lisää edgeä, hehheh.

Peli on vaikea Hotline Miamin tyyliin: kaikki kuolevat yhdestä iskusta, mutta toisaalta lähimpään checkpointtiin on harvoin pariakymmentä sekuntia pitempi matka. Joka hetki pitää olla herellä ja joitain kohtia saa hinkata pitkään. Päähenkilönä toimiva kyberninja saa kyllä syyttää itseään, kun otti katanan pyssytappeluun. Mukana on myös muutama bossi, joista ensimmäinen on jostain syystä vaikein.

Kuolin tässä huoneessa 177 kertaa.

Maailma on puhtaasti pelattavuuden ehdoilla rakennettu esterata, josta on välillä vaikea uskoa että siellä voisi asuakin joku - ehkä keskipelin kaupunkia lukuunottamatta. Tarina on suoraviivainen, mutta erittäin pätevä tämäntyyppiseen rymistelypeliin, eikä se tuhlaa pelaajan aikaa. Välinäytökset ovat napakoita eivätkä hahmot sorru jaaritteluun. Lisää lorea sitä hinkuville löytyy keräilyesineistä. Kävin tapojeni vastaisesti hakemassa kaikki, sen verran hauska tätä oli pelata.

 

[perato]

Outer Wilds (PC)
Paljon kehuttu, harvoin näkee näin paljon rajattomasti kehua tällaiselle pelille. Olen kyllä tykännyt tähän asti todella paljon, vaikka alku oli vähän hämmentävä. Toisaalta sokkeloiset tasot on minusta laiska ratkaisu ja ei helpota yhtään pitämään yllä mielenkiintoa. Kun kaikki näyttää samalta, liikkumissuuntia on 3D:nä ja planeettoja ja paikkoja paljon, niin alkaa tulla semmoinen pieni kyllästymisaste, että jaksaako koko juttua enää ratkoa. Ei tässä edes minusta ole mitään semmoista koukuttavaa mysteeriä ja kun tieto tulee vähän hassuina palasina mistä sattuu niin jossain määrin pelin rakennekin on sitten mitä sattuu. Planeetat on siistejä, avaruudessa liikkuminen siistiä, mutta jotenkin keskeneräinen tämä on ulkoasultaan, enkä tarkoita että tekstuurit ei oo HD:ta. Vaikka planeetat itsessään on erilaisia niin kaikki paikat jotenkin on niin samanlaista "temppelikylää" etten tiedä missä joku oli mitä ehkä mietin palaavani joskus katsomaan. Jotain kertoo, että peliä on pelattu 8 tuntia, eikä mulla ole hajuakaan mihin mun kannattaisi seuraavaksi lähteä että peli etenisi jollain tavalla, eikä vaan tulisi lisää jotain tekstin pätkiä luettavaksi. Ja tietenkään tuon pelin 'kiire' ei helpota sitä, että jotain asiaa voisi tutkia ihan rauhassa. Toisaalta elementtinä hauska että asiat muuttuu jatkuvasti, mutta tuo vielä enemmän sitä, että "no tänne ehkä pitää palata joskus jos jokin asia onkin muuttunut, eli samat temppelikylät ja luolat pitää käydä läpi monta kertaa.

 

[Refloni]

Vaikka planeetat itsessään on erilaisia niin kaikki paikat jotenkin on niin samanlaista "temppelikylää" etten tiedä missä joku oli mitä ehkä mietin palaavani joskus katsomaan. Jotain kertoo, että peliä on pelattu 8 tuntia, eikä mulla ole hajuakaan mihin mun kannattaisi seuraavaksi lähteä että peli etenisi jollain tavalla, eikä vaan tulisi lisää jotain tekstin pätkiä luettavaksi. Ja tietenkään tuon pelin 'kiire' ei helpota sitä, että jotain asiaa voisi tutkia ihan rauhassa. Toisaalta elementtinä hauska että asiat muuttuu jatkuvasti, mutta tuo vielä enemmän sitä, että "no tänne ehkä pitää palata joskus jos jokin asia onkin muuttunut, eli samat temppelikylät ja luolat pitää käydä läpi monta kertaa.

Käytä sen avaruusaluksen tietokonetta. Siinä on oranssilla tekstillä merkitty paikat, joissa on vielä jotain tärkeää löydettävää. Tietokoneen lokiin tallentuu myös opitut salaisuudet, joista on hyötyä muualla.

Mulla meni 20 tuntia pelin läpäisyyn ja vielä 10 lisäriin.

 

[RaivokasMagma]

Old Skies demo (Wadjet Eye Games, PC/Mac/Linux)

Old Skies on Steam

A time travel adventure spanning two hundred years! Dive into the past with time agent Fia Quinn as she embarks on seven trips through time. History is up for grabs, from the speakeasies of Prohibition to the vicious gangs of the Gilded Age to the World Trade Center on September 10, 2001.

store.steampowered.com

No niin, pieni maistiainen yhdestä pelistä jota odotan innolla. Wadjet Eyen kehittämät ja julkaisemat pelit (Blackwell, Resonance, Gemini Rue, Unavowed) ovat itselle tärkeitä. Blackwellit etenkin, kun löysin ne vielä nuorena aikuisena. Jokin siinä tyylissä ja kaavassa viehättää.

Old Skies sijoittuu samaan universumiin kuin Blackwell ja Unavowed, mutta on oma juttunsa. Vaikkakin viittauksia löytyy muutama demosta. Peli on aikamatkustus teemainen ja pelaajahahmona on aikamatkustus agenttia Fia. Demossa on skenaario, jossa Fia matkustaa vuoteen 2024 asiakkaan kanssa, joka haluaa syödä nuoruteensa burgeri paikassa. Asiakas on yksi merkittävä tiedemies. Kuitenkin kun asiakas on saanut ateriansa syödä, hän karkaa. Miksi? Fia joutuu siivoamaan sotkun, apunaan operaattori Nozzo.

Käsikirjoitus oli taattua Wadjet Eye tyyliä, jota ainakin itse rakastan. Grafiikat ei ole enää vanhan liiton pikseliä, vaan enemmän kuin katsoisi piirrettyä, tyyliin Monkey Island 3 tai Broken Sword. Musiikki on sitä bluessahtavaa, pienellä futuristisella viballa. Demo sai ainakin kiinnostumaan, miten pelin tarina sitten jatkuu. Että innolla odotan

Demo on pelattavana Steam Next Festin ajan, 20. kesäkuuta asti.

 

[perato]

Käytä sen avaruusaluksen tietokonetta. Siinä on oranssilla tekstillä merkitty paikat, joissa on vielä jotain tärkeää löydettävää. Tietokoneen lokiin tallentuu myös opitut salaisuudet, joista on hyötyä muualla.

Mulla meni 20 tuntia pelin läpäisyyn ja vielä 10 lisäriin.

Tuo on ärsyttävä tuo aluksen tietokone juurikin sen takia, että se on siellä aluksessa. En tiedä mitä sinne tallentuu sisällöllisesti, nii en tiedä mitä pitäs lukea ja painaa mieleen ja mitä voi kiirehtiä läpi siinä vaiheessa ku luuppimusiikki soi. Äskön kävin lukemassa jonku Feldsparin kommentin, että se onnistui jossain, mutta koska oli kiire niin en ehtinyt tarkemmin lukea. Noh, tietokoneelle päästyäni luki että "Feldspar onnistui". Okei. Harvoja paikkoja jaksais tässä koluta toista kertaa ja ei ihan hirveesti auta jos tietokone sanoo, että "tällä planeetalla on jotain jossain". Koska aluksen jossain vaiheessa hukkaa kuitenkin johonkin luonnon ilmiöön, on vähän kohtuutonta, että en tiedä mitä tallentuu lokiin ennen kuin aloitan uuden luupin.

Spoileri: spoilereita

Se missä se struktuurin ongelma tulee vastaan on se, että löysin sen ihmeen laitteen ja ytimen joskus 6h kohdalla ja sen jälkeen on kolunnut "täällä on jotain paikkoja" joista ei ole oikeastaan hyötynyt millään tavalla, jotain tarinajuttuja sieltä kerrotaan, mutta ei mitään mikä jotenkin nyt auttais edes sen kanssa, että mitä edes tavoittelen.

. Eli olen varmaan lähellä jotain, mutta hapuilen paikkoja, jotka oletettavasti olis pitänyt käydä kattoon pelin ekan parin tunnin kohalla.

 

[perato]

Noin suunnilleen 9-10h kohalla tuli se tilanne että tiesin mitä lopussa pitää tehdä, sitä ennen piti vain ratkoa, että mitä siinä pitää tehä sitä ennen. 14h meni lopulta. Suurin osa "täällä on jotain" paikoista siinä vaiheessa oli täysin hyödyttömiä, mutta tulipahan niitä koluttua, jokunen vielä jäi.

Hyvä peli, muttei missään nimessä semmonen jota kaikille voisi jotenki varauksetta suositella loistavana kokemuksena. Alku oli kehno, eikä peli oikeen pitänyt otteessa sillä tavalla, että jos pelimekaniikka ei napsahda, niin ymmärrän kyllä jos monella jää kesken. Itelle kaikki tommonen avaruusjuttu on mielenkiintoista, nii jakso kiinnittää huomiota. Vähän tuo "säteittäinen" maailma kuitenkin alkoi korpeamaan, samoja paikkoja tuli koluttua vaan sen jonku tekstipätkän takia, joka oli jäänyt edelliskerralla huomaamatta ja hyöty siitä oli lähinnä tarinankerronnallinen. Uudelleenpeluuarvohan tällä lähestyy nollaa.

 

[Heseman]

Elden Ring (PC)

Fromsoftin ja Miyazakin uusin tuotos on joillekin kovin kiihottava kokemus, intron aikana kertojakin saa jo parit orgasmit. Mä en tästä ihan yhtä paljon kicksejä saanut, mutta hyvä peli kuitenkin. Ja nyt ennen kuin vihainen fanijoukko soihtuineen ja talikkoineen löytää asuinpaikkani, koitan vähän selostaa omia kokemuksiani siitä reilun 200 pelitunnin jälkeen.

Itse olen jonkin sortin Soulsbornekiring-veteraani, tutustuin pelisarjaan nimittäin jo Demon's Soulsin myötä kun sitä sai Euroopasta eli olisiko ollut 2011. Sen jälkeen on tullut pelattua Dark Souls, Bloodborne, Dark Souls 3, Dark Souls Remastered, Sekiro ja nyt tämä. Bloodbornesta eteenpäin pelitavakseni on vakiintunut meleetaistelija, jonka tavoitteena on voittaa joka bossi vähintään kerran ilman summon-apuja. Pelikierroksella tälle ei ole väliä (NG, NG+,...) Taiat eivät ole pannassa, mutta tykkään enemmän pelata meleetä, tässä ja Soulseissa kahdenkäden asetta molemmilla käsillä käyttävänä. Osa haluaa käyttää summoneita, osa vetää level 1 -rääpäleellä parryjä bosseista, jokainen pelatkoon omalla tavallaan.

Pelin julkaisu oli jos nyt ei fiasko niin ainakin hyvä näpäytys taas Fromsoftille, että hoitaisivat PC-versionsa kuntoon ajoissa. Ruudunpäivitys nyki ja paukkui monilla ja stutteria esiintyi. Osalla peli arpoi käynnistettäessä väärän ohjaimen. Vaikka itse ennakkotilasin tämän, odotin suosiolla sen pari kuukautta muutaman isomman pätsin verran, testasin vaan nopeasti helmikuussa. Jälleen huomataan, ettei aina kannata rynnätä ensimmäisten joukossa pelaamaan. Huhtikuussa kun sitten aloin oikeasti pelaamaan, nykiminen oli enää hyvin minimaalista. Toki kun pelasin telkkarin kautta ja se on 4K-malli, niin oma Radeon 5700 XT ei aina kovin hyvin jaksanut pyörittää ja piti laskea melkein kaikki asetukset mediumille. Sisätiloissa meni tasainen 60 FPS mutta ulkona varsinkin vesisateessa romahti varmaan 40 tienoille. Se on pakko sanoa, että ero HDR päällä ja pois oli silminhavaittava. Off-tilassa ruutu näytti siltä, että olisi käytetty valkopesuainetta värillisille vaatteille, kaikki haaleaa. Merkittäviä bugeja en muista kuin yhden, erään sivuhahmon questi meni rikki jos onnistui skippaamaan ekan kohtaamisen, mikä on tällaisessa avoimen maailman pelissä hyvinkin helppoa. Onneksi se viimein korjautui alkuviikosta julkaistussa 1.05-pätsissä. Välivideoissa hahmojen huulisynkka on lähes olematonta ja silmiinpistävää. Eivät nämä seikat peliä pilaa, varsinkin kun suurimmaksi osaksi korjattu ja korjattavissa, vaikka tuo questin rikkimeno silloin ärsyttikin. Se, mikä itseäni eniten tökki tässä pelissä olivat bossit. Niin, ne perhanan bossit.

Hot take, en ole koskaan näissä peleissä isommin välittänyt bosseista. Ne ovat mulle pakollinen este maailmassa etenemiselle ja maailman tutkiminen onkin ollut kiintoisampaa. Silti olen siis jotenkin bosseista aina selvinnyt omalla säännöstölläni Bloodbornesta eteenpäin. Välillä se kyllä tuottaa kasan ärräpäitä, mutta se on osa prosessia. Tässä pelissä on hands down vaikeimmat bossit tähänastisista. Ensimmäinen kohtaamani bossi, siis se minibossi joka tallustelee kun astutaan tutoriaalialueelta ulos, aiheutti parhaat fiilikset, kun viimein sen sain kurmotettua hengiltä. Sitten tutkin maailmaa enemmän ja päädyin paikalliseen linnaan, jossa sain märän rätin vasten kasvojani. Ja vieläpä siten, että se rätti oli kiedottu nyrkissä olevan teräksisen gauntletin ympärille. Monen kohtaama ensimmäinen oikea bossi Margit opettaa pelaajille oikeastaan kaiken, mitä pelin bosseista tarvitsee tietää. Niillä on pitkät kombot, joita vaihtelevat nopeasti. Vaikka ne näyttävät olevan kaukana, voivat lähestyä nopeasti kun yrittää hörppiä parannusjuomaa. Ja ne lyövät kovaa. Mulla oli pelin lopussa Vigor 60 ja silti monet bossit saattoi kahdella lyönnillä vetää palkin tyhjäksi. Ja monesti kun koitin paniikissa juosta kauemmas ja hörpätä, lopputuloksena olin lähes aina ottanut osumaa ja terveyteni oli lähes samoissa lukemissa. Jos siis halusi onnistua niiden päihittämisessä, niin yleensä matsi meni jotenkin näin: lähesty - kieri - kieri - odota sekunti - kieri - odota 2 sekuntia - kieri - lyö - toista. Missaa yksikin näistä ja otat hittiä. En tiedä muista, mutta minusta tuollainen ei ole enää hauskaa. Etenkin loppupään bossit alkoivat olla jo tuskallisia. Hommasinkin hyvin juustoisella kyvyllä varustetun miekan, jolla päihitin ne. Kovin helppoa silläkään ei ollut. Tuli mieleen DS3:n lisärien viimeinen bossi, josta en myöskään kauheasti pitänyt. Nämä ovat kuin se turbodraivilla. Erikoisärsytysmaininta gankkeribosseista, eli kun areenalla on pari bossia yhtä aikaa. Voi sitä riemua...

Vanhoista bosseista puheen ollen, tunnistin useita bosseja sarjan aiemmista peleistä liikeiden perusteella. Ja siis päihitin pelin jokaisen bossin ilman summoneita. Jep, jokaisen. Niitä on paljon. Margitin kohdalla tosin usko loppui ja käytin silloin apureita, mutta paikkasin tämän nopeasti NG+ käydessä. Olin tuolloin vaan osan sivubosseista päihittänyt ja jos olisin jaksanut koluta koko aloitusalueen bossit, olisin ehkä lopulta päässyt Margitinkin. No, se on nyt hoidettu oman koodistoni mukaan. Osa bosseista taas oli ihan heittopusseja ja muutenkin enemmän roskabosseja, eli otettu joku rivivihollinen ja siirretty sen terveyspalkki ruudun alareunaan. Niitä myös kierrätettiin vähän liikaa, yhtäkin kohdattiin varmaan lähemmäs kymmenen kertaa hieman eri muodossa. Tässä pelissä bossien kohdalla määrä näköjään voittaa laadun. Loppari oli vähän kaksijakoinen, mutta kuitenkin sen verran hyvä, että lopputeksteihin päästessäni fiilis oli parempi.

Miksi siis kaikesta tästä tilityksestä huolimatta peli päättyi kohdallani hyvään fiilikseen? No kun siinä on paljon hyvääkin. Maailman tutkiminen on ehdottomasti parasta. Hepan selässä maisemat etenevät rivakasti, mutta silti nähtävää on järkyttävät määrät. Silti karttaa ei ole tungettu täyteen erilaisia kohtaamisia ja vaikkapa Ubisoftin Jiminy Cockthroat -karttahelvetteihin verrattuna tuntuu jopa vähän tyhjältä. Maailmaa tutkiessa tulee vastaan kaikkea yllättävää ja hauskaa, kuten muitten pelaajien jättämiä nokkelia ja hävyttömiä viestejä. Ja ennen kaikkea pelattavuus on hyvin addiktiivista. Lopettaa ei millään malttaisi, vaikka pitää mennä nukkumaan ettei töitä tehdessä ole puolikuolleena. Ja työpäivän aikana vaan odottelee, että pääsee taas Välimaille samoilemaan. Nyt kun peli on läpi ja kaikki pystitkin kerätty (eri loput savescummaamalla mutta who cares), aion silti vielä palata joksikin aikaa keräilemään missaamiani esineitä. Niitä on lukuisia ja valtaosa on prosenttiperusteisia droppeja, mutta silti aion tehdä sitä ainakin jonkin aikaa. Katsotaan milloin iskee kyllästys. Osa tavaroista vaatii uutta pelirundia, mutta kun hahmoni on hyvin pitkälle kehitetty ja jatkossa voin käyttää apureitakin, saatan ehkä uskaltautua sitäkin kokeilemaan.

Eli kokonaisuutena Elden Ring oli mulle aika lailla sitä, mitä ennakkomateriaali lupasikin: Lisää Dark Soulsia avoimessa maailmassa. Bossien haastavuus vaan tuntuu olevan paikoitellen viritetty äärimmilleen pelimekaniikat huomioon ottaen. Jos eivät muuta keksi kuin nopeampia komboja bosseille ja megaluokan damagea, niin ehkä olisi aika kokeilla jotain muuta. Lisäksi tämä on käytännössä viides peli keskiaikaisessa fantasiakuvastossa ja vieläpä samoilla mekaniikoilla. Bloodborne ja Sekiro kokeilivat uutta ja itse pidän niitä ehkä parempina. Sekirokin oli jo haastava, mutta siinä oli selkeät hyökkäykset ja vaikka kombojen oppimisessa menikin aikansa, oli se silti mielestäni tätä helpompi tapaus. Myös muutama loppupään alue meni tässä jo vähän masokismin puolelle. Vähän itse asiassa tuntui, että tämä peli oli tehty No Hit -rundeja pelaavia Twitch-streamaajia ja vastaavilla kyvyillä varustettuja pelaajia varten ja me tavallisemmat alamme jäädä jalkoihin. Miyazaki vertasi näitä pelejä joskus chileihin, tulisuuden pitää olla sopiva, että siitä nauttii. Chileissä vaan on se ongelma, että kun niitä syö liikaa niin tavallinen mausteisuus ei enää toimi ja tarvii aina vaan kovempaa tavaraa. Tässä alkoi olla bosseissa mulle liian isot scoville-lukemat ja jatkossa pitäneekin miettiä uusiksi tuo oma summonittomuus-ehtoni.

 

[Heseman]

Jaha, ilmeisesti mä sit vaan pelasin sitä väärin. No, jos joskus NG+ kokeilisi tätä. Kiva vaan tietää kaikkien bossien jälkeen...

 

[perato]

Elden Ring (PC)
Miksi siis kaikesta tästä tilityksestä huolimatta peli päättyi kohdallani hyvään fiilikseen? No kun siinä on paljon hyvääkin. Maailman tutkiminen on ehdottomasti parasta.

Tähän tiivistynee miksi ite nuo from softwaren pelit olen jaksanut pelata läpi. Ei niinkään ne bossit kiinnosta, ne on just se välttämätön paha ja pärjäis ilmankin, mutta ne maailmat ja paikat on olleet ihan mielenkiintoisia(ehkä DS2 lukuunottamatta josta ei muista juuri mitään paikkaa). Toisaalta ehkä tiivistänee miksi Sekiro ja Elden Ring ei oo nousseet mitenkää korkealle enää ostoslistoilla.

 

[Jumi]

Jaha, ilmeisesti mä sit vaan pelasin sitä väärin. No, jos joskus NG+ kokeilisi tätä. Kiva vaan tietää kaikkien bossien jälkeen...

Elden Ringistä puhe.. Tuo voimakkaan lyönnin iso stagger damage on iso juttu. Ihmettelin itsekin miten pomoilla on turhan pitkät kombot eikä ne staggeroidu (pelin toista pomoa lukuunottamatta) vaikka pelasin colossal sword -luokan aseella.

Ja ettei mene viesti ihan hukkaan niin lyhyt Elden Ring arvostelu:
10v sitten jätin Dark Souls 1 kesken joskus 20 tunnin jälkeen koska en vain tajunnut miten peliä tulee pelata. Aloitin silloin maagilla kun kuulin forumeilta että maagilla pelaaminen olisi "easy mode". Ei ollu. Vuoden päästä kun aloitin DS1:n uudelleen ja pelasin isolla miekalla & kilvellä niin tajusin miten lähitaistelu toimii, ja sitä myöten miten peliä tulee pelata. DS1 on kaikkien aikojen parhaita pelejä! Tämän jälkeen olen pelannut kaikki soulsit isolla aseella "kuten ne kuuluu pelata ;D", en millään sittiäisellä jonka pitää juosta karkuun rivivihua.

Sen jälkeen olen pelannut kaikki "soulsit" ja monet souls-kopiot (The Surge, jne.) ja ostin jopa PS4:n Bloodbornen takia. Olen 100% fani.

En pettynyt. Elden Ring on -10/10. Nautin pelistä täysin rinnoin lähes loppusuoralle asti (n. 100 tuntia pelattuna minun tutkimusmatkailutyylillä), sen jälkeen olin ylilevelöitynyt ja suorastaan juoksin pelin läpi! Voi sitä loppupelin tylsyyttä! Avoimessa maailmassa on se heikkous, että jos etenee väärään suuntaan siinä samalla saa niin hyvät varusteet ja muut kamppeet ettei mikään tunnu enää missään. Kyllä se yks NPC aina toisteli miten pitää mennä (

Spoileri: paikat

Ennen Altus Plateaun aloitusta törmäsin siihen yhteen eukkoon joka teleporttas mansioniin, joka oli hankalampi kuin Altus. Luulin että ne on samaa aluetta.

), mutta koska olin törmännyt paikan hankalaa vihuun luulin että koko paikka olisi hankala!

Loppupelin arvostelu: Kaikkia paitsi loppupomoa ja sitä yhtä toista sai koittaa useamman kerran mutta muuten kaikki meni ykösellä ilman hankaluuksia. Käytin toki kaikkea helpostusta mitä peli antoi, eli summoneita jotka siirtävät pomon mielenkiinnon, ja saa mennä rauhassa lyömään. Pitäis kyllä pelata ilman summoneita tämä.

Tähän tiivistynee miksi ite nuo from softwaren pelit olen jaksanut pelata läpi. <snip> mutta ne maailmat ja paikat on olleet ihan mielenkiintoisia

Elden Ring hoiti tuon hyvin. Lore on myös hyvää, mutta ei niitä itse huomaa. Mukava katsella läpäisyn jälkeen lore-videoita ja oivaltaa kaikenlaisia juttuja.

Elden Ring -10/10

 

[Heseman]

Loppupelin arvostelu: Kaikkia paitsi loppupomoa ja sitä yhtä toista sai koittaa useamman kerran mutta muuten kaikki meni ykösellä ilman hankaluuksia. Käytin toki kaikkea helpostusta mitä peli antoi, eli summoneita jotka siirtävät pomon mielenkiinnon, ja saa mennä rauhassa lyömään. Pitäis kyllä pelata ilman summoneita tämä.

Jep, summonien tuoma apu on melkeinpä mittaamaton kun yhden tankatessa toinen voi antaa vapareita selkään. Soolona sitten pitää oikeasti osata pomojen liikkeet ja niille vastatoimet, muuten tulee noutaja hyvin äkkiä. Ja (ainakin teoriassa) tällöin euforiakin on isompi, kun on itse käynyt sen oppimisprosessin läpi ja näkee bossin kaatuneena edessään. Mulla vaan V-käyrä nousi tässä monesti sen verran, että bossin kaatuessa en ajatellut, että "Jes se kuoli!" vaan "V***u vihdoinkin..." Yksi keskivaiheen bossi meni kuitenkin ykkösellä, jonka ilmeisesti olisi pitänyt olla kovakin luu ja piti tälle oikein revetä ääneen. En käsitä, kuinka se meni niin helposti.

Tähän liittyen jäi mainitsematta ilmiö, jonka olen nimennyt Miyazaki-efektiksi. Kun bossia koittaa ekan kerran, saattaa päästä hyvinkin pitkälle, jopa puoliväliin tai yhteen neljäsosaan bossin terveydestä. Seuraavat yritykset sitten jäävät johonkin hyvä jos saa neljänneksen pois jos sitäkään. En tiedä, onko se joku jännitys päässä mikä jää päälle ja estää kunnolla pelaamisen vai mikä.

Niin ja vielä yksi kehu jäi antamatta Elden Ringille, joten se tähän loppuun: Musiikki on erinomaista.

 

[perato]

Jep, summonien tuoma apu on melkeinpä mittaamaton kun yhden tankatessa toinen voi antaa vapareita selkään. Soolona sitten pitää oikeasti osata pomojen liikkeet ja niille vastatoimet, muuten tulee noutaja hyvin äkkiä. Ja (ainakin teoriassa) tällöin euforiakin on isompi, kun on itse käynyt sen oppimisprosessin läpi ja näkee bossin kaatuneena edessään. Mulla vaan V-käyrä nousi tässä monesti sen verran, että bossin kaatuessa en ajatellut, että "Jes se kuoli!" vaan "V***u vihdoinkin..." Yksi keskivaiheen bossi meni kuitenkin ykkösellä, jonka ilmeisesti olisi pitänyt olla kovakin luu ja piti tälle oikein revetä ääneen. En käsitä, kuinka se meni niin helposti.

Kieltämättä itellä ykkösen ja kakkosen suurin ero oli se, että ykkösessä ei ollut summoneille mahollisuutta itellä, kakkosessa oli ja teki pomoista kyl triviaaleja. Kolmosessa ne sit meni ihan heittämällä summoneilla tai ilman. Mutta joo, itelläkin kävi noita erikoisuuksia, että meni ekalla ihan vahingossa tai sit kuten Orstein ja Smough joka kaatui muistaakseni kolmannella/viidennellä yrittämällä, mitä jotkut on hakanneet iäisyyden.

 

[Heseman]

Kieltämättä itellä ykkösen ja kakkosen suurin ero oli se, että ykkösessä ei ollut summoneille mahollisuutta itellä, kakkosessa oli ja teki pomoista kyl triviaaleja. Kolmosessa ne sit meni ihan heittämällä summoneilla tai ilman. Mutta joo, itelläkin kävi noita erikoisuuksia, että meni ekalla ihan vahingossa tai sit kuten Orstein ja Smough joka kaatui muistaakseni kolmannella/viidennellä yrittämällä, mitä jotkut on hakanneet iäisyyden.

Tarkennetaan, että puhuin tuossa lainaamassasi siis Elden Ringin näkökulmasta, vaikka se toki pätee muihinkin soulsbonekiringeihin. Myös se mainitsemani puolivälin bossi oli ER:stä.

 

[Captain J]

Gran Turismo 7
Hyvin GT Sportmainen peli, sillä erotuksella että nettipeli ei ole ainut mitä pelissä voi tehdä. Pelasin ohjaimella, ja tuntuma oli mielestäni ihan hyvä. Varsinkin patchien jälkeen myös tehokkailla takavetoisilla pystyi ajamaan ilman luistonestoa, ja ajaminen oli mielekästä. Tästä kertonee ansaittu platina-trophy.

Mielestäni pelin palkitsevinta antia ovat lisenssit, missionit sekä circuit experiencet. Varsinkin ce:t pakottaa opettelemaan radat suht hyvin (toisinaan ei niin mielekkäällä autolla) ja joihinkin sektori- sekä kierrosaikoihin sai yrittää ihan tosissaan että sai kulta-ajan napattua.

Sport eli nettipeli ja cafe eli ns. tarinatila olivat sinällään ihan viihdyttäviä, mutta molemmista jäi fiilis että jotain ekstraa olisi pitänyt olla. Itsellä noiden ajelu meni vähän puurtamiseksi, sport trophyjen ja cafet rahan/ratojen takia. Sportissa voisi olla hyvä lisä turnaus-optio viikkokisojen lisäksi, eli 1h aikaa pitäen sisällään 3-4 kisaa + aika-ajot. Cafessa mielekkyyttä lisäisi ihan oikea tarinatila, eli menukirjojen sijaan ”tarinaa” kuljetettaisiin animaatioiden kautta eteenpäin. Lisäksi olisi mielestäni kiva, että autot pitäisi ostaa sen sijaan että ne saa kisoista jos sijoittuu top-3:een.

Ja miksi jokaiseen peliin pitää tuoda jotain helvetin ”päivittäislotto” systeemiä? Ja vielä niin paskalla arvonnalla, että lähes poikkeuksetta voittaa loton paskimman palkinnon. Tuohonkin käytetyn devausajan olisi voinut ehkä paremmin hyödyntää.

Sanoisin että 7+/10. Ihan viihdyttävä peli, mutta ei mitenkään erityinen pelinä. Aiempi pääsarjan peli oli GT2, ja mun mielestä se on edelleen todella viihdyttävää pelattavaa. Ehkä VR2 tuo napsun lisää viihdyttävyyttä peliin tulevaisuudessa.

Persona 5 Strikes
Parempi puolisko on Persona-sarjan fani, ja nyt kun Strikes oli PS plussan kautta saatavilla päätin ottaa pelin testiin. Kyseessä on sarjan ensimmäinen action-RPG, ja se on myös alkuperäisen Persona 5:n (sekä Persona 5 Royalin?) jatko-osa.

Aiemmista osista minulla oli hyvin pintapuolisesti tietoa, eli P5:n tarina ei ollut kovin tuttu. Tämä ei ole haitannut Strikesin pelaamista mitenkään, joskin ryhmän jäsenien taustat eivät luonnollisestikaan ole niin hyvin tiedossa - sitä varten pitäisi aiemmat osat pelailla läpi.

Alkuun pelin taistelu tuntui aika vaikeasti hahmotettavalta, mutta siitä se pikkuhiljaa lähti kun oppi hyödyntämään muita ryhmän jäseniä, fuusioimaan personia sekä käyttämään taktista näyttöä (eli pelin saa ”seis”, ja voi katsoa mitkä erikoistaidot parhaiten tehoavat vihuihin).

Peliä takana vajaa 15h ja on kyllä imaissut vahvasti mukaansa. Tiimin jäsenet ovat hyvin kirjoitettuja, hyvää huumoria ja lisäksi pelin soundtrack on täyttä timanttia. Kuulokkeet päässä kun vihuja niittaa kanveesiin niin samalla tulee vaan jammailtua musiikin tahtiin - ei muuten moni peli pysyy samaan! Tällä hetkellä arvosanani pelille on 9+/10, ja vahva suositus jos yhtään action-JRPG:t kolahtaa!

 

[Heseman]

... alkuperäisen Persona 5:n (sekä Persona 5 Royalin?)...

Royal on laajennus Persona Vitoseen, ei siis pelkkä laajennettu loppu vaan muuttaa koko peliä. Jos näiden pitää valita, kannattaa ehdottomasti valita Royal.

 

[villeer]

Persona 5 Royal

Kyseessä on paranneltu versio Persona 5 JRPG:stä. Muutokset ulottuvat myös tarinaan ja nähtyäni, mitä siellä on tarjolla, kehotan vahvasti jättämään perusversion hyllyyn. Ydinsisältö on toki samaa kuin ennen: dungeon crawleria vuoropohjaisilla taisteluilla ja lukiolaiselämäsimulaatiota.

Yksi keskeisimmistä asioista pelissä on ajankäyttö. Aikaa on rajallisesti ja pelaajan pitää valita, mitä kunakin päivänä tekee: opiskeleeko, meneekö pelaamaan dartsia, tapaako ystäviä jne. Juuri eri ihmisiin tutustuminen oli kaikista mielenkiintoisinta pelissä. Aktiviteettien suorittamisesta saa yleensä erilaisia etuja, joista voi olla apua taisteluissa. Tämäkin puoli toimii hyvin. Varsinkin pomoja vastaan omat vuorot saa suunnitella tarkkaan. Peliin on lisäksi sisäänrakennettu eräänlainen pokemonjärjestelmä. Pelaaja voi käyttää taisteluissa eri demoneita, kehittää niitä eteenpäin ja luoda uusia yhdistelemällä olemassa olevia. Parhaan mahdollisen rosterin kokoaminen oli todella koukuttavaa.

Moitittavaa on lähinnä siinä, että peli ottaa välillä ohjakset itselleen. Varaudu asettamaan ohjain sivuun ja kuuntelemaan dialogia minuuttitolkulla tai olla tekemättä päivän aikana mitään aktiviteetteja, koska pelin mielestä tarinan pitää nyt vain edetä. Loppujen lopuksi kokonaisuus on kuitenkin huikea, kun otetaan vielä huomioon persoonallinen tyyli, joka tihkuu visuaalisesta ilmeestä ja rautaisesta soundtrackista. Peli saapuu syksyllä PC:lle ja Xboxille, joten kohta tämän voi kokea myös ilman pleikkaria.

Persona 5 Strikers

Spinoff ja jatko-osa alkuperäiselle Persona 5:lle. Suurin pelko oli, että tämä olisi halpa kopio eikä tuntuisi Personalta, mutta näin ei onneksi ole. Dialogia on edelleen paljon, samat ääninäyttelijät ovat mukana ja tyyli on tallella. Erityismaininta soundtrackille, jossa on mukana klassikkobiisit, remixejä vanhoista sovitettuna ARPG:hen ja myös uusia kappaleita.

Taistelut ovat vaihtuneet reaaliaikaiseen, mutta niissä hyödynnetään samoja mekaaniikkoja kuin ennen ja ovat edelleen viihdyttäviä. Ehkä jonkinlainen tasapainottava elementti pitäisi olla läsnä, mikä estää spämmäämästä kykyjä, jotka hyödyntävät vihollisten heikkouksia. Sosiaalinen puolisko on poistettu käytännössä kokonaan, ja siitä tulee isoin miinus. Silti tämä on pakko-ostos, jos tykkäsi ensimmäisestä pelistä. Jos se ei ole tuttu, kehotan kokemaan sen ensin, jolloin tästä saa enemmän irti.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit osa 25.

Darksiders

Epicin peli on tavallistakin eeppisempi. Yksi neljästä Ilmestyskirjan ratsastajasta, Sota, käynnistää vahingossa maailmanlopun etuajassa ja joutuu ongelmiin. Sattuuhan näitä, Jumalakin ilmeisesti viettää rokulipäivää. Taustalla on joku epämääräinen salaliitto, jota ratsastajamme lähtee selvittämään, mutta ennen kaikkea kostamaan. Sota on koomisen vihainen äijä, joka pistää matkan varrella poikki ja pinoon niin demonit kuin enkelitkin. Warhammer-tyyliin tarina ampuu yli kovaa, korkealta ja itsevarmasti.

Pelaaminen on kolmannen persoonan mäiskintää, tasohyppelyä, räiskintää, pulmanratkontaa ja läiskintää. Ei tämä mitään Soulsia tai Arkhamia ole, mutta tappelu näyttää ja kuulostaa mehevältä ja siinä on juuri tarpeeksi syvyyttä, jotta se jaksaa viihdyttää pelin parinkymmenen tunnin keston ajan. Peli on myös yllättävän vaikea, jo normaali vaikeustaso pistää tosissaan hanttiin.

Darksiders tuntuu ylpeilevän latausruuduttomuudellaan. Mikäs siinä, mutta pikamatkustaessa joutuu hyppelemään tylsän esteradan läpi sillä aikaa kun peli lataa seuraavaa karttaa. Mieluummin katselisin vaikka sitä latausruutua. Ongelma pahenee loppuvaiheessa, jossa joutuu matkustelemaan paljon, ja lopputunnit ovat muutenkin vähän tympeää jyystöä. Muutoin peli on tasokas.

Borderlands 3

Minä en voi sietää mainstream-tubettajia. Tekopirteä hihkuminen ja tykkäysten kerjääminen on kuvottavan teennäistä pelleilyä, jota ei pysty katsomaan montaa minuuttia kerrallaan. Borderlands 3:n pahisduo on rakennettu juuri tämän gimmickin ympärille. Narskuttelin hampaita aina kun jompikumpi idiootti oli äänessä.

Ainakin he antoivat Lilithille kunnon selkäsaunan. En pidä hänestäkään.

Hyvä pahis on tärkeä osa tarinaa, mutta ei välttämätön, ja Borderlandsissa vain kakkospelin Jack on sellainen. Se on enää neljännes koko sarjasta. Muuten Borderlands 3:n tarina on... oikeastaan ihan jees! Juonessa on kyllä aukkoja, tyhmiä käänteitä (ai seireenit ovat muka galaksin harvinaisin asia?) ja tahditusongelmia, mutta se antaa tyydyttäviä vastauksia vanhoihin mysteereihin, muutamia oikeasti hienoja hetkiä, ja huumorikin toimii. Enemmistö vitseistä hymyilyttää ja osa jopa naurattaa. Jatko-osien kannalta on tosin vähän hankalaa, että tarina eskaloidaan nyt kosmiselle tasolle. Mihin mennään sen jälkeen, kun koko universumi on pelastettu?

Peli on joko aivan liian helppo tai onnistuin löytämään jonkun rikkinäisen hahmobuildin. Kuolin taistelussa vain neljä kertaa. Neljä! Viholliset tappoivat minut neljästi koko 38 tunnin pelin aikana! Tipuin myös kahdesti rotkoon ja yksi kuolema oli vitsi, yhteensä seitsemän. Tasapainotuksessa tuntuu olevan jotain pahasti pielessä.

Ainakin yksi iso ongelma on se, että peli jakaa legendaarisia aseita kuin karkkia. Edellisissä peleissä saattoi koko läpipeluun aikana löytää yhden tai kaksi oranssia pyssyä, huonolla tuurilla ei yhtään. Borderlands 3:ssa jokainen isompi mörkö tiputtaa saman verran. Oranssia kamaa voi ostaa jopa automaateista, ja ne ovat todellakin hyviä. Monien oranssien aseiden tasapainotus perustuu siihen, että ne syövät ammukset äkkiä loppuun, mutta olin speksannut omalle hahmolleni pohjattomat ammustaskut. Jossain vaiheessa loottaamisesta lähti mieli, koska ammuksia oli loputtomasti, rahalla ei tehnyt mitään ja nykyiset pyssyt peittosivat kaiken mitä laatikoista saattoi löytää.

Rikkinäisin löytämäni ase oli automaattihaulikko, joka ei tuntunut tuliaseelta, vaan kuolemaa sylkevältä paloletkulta. Pyssyn tulinopeus oli hirmuinen, osuma-alue laaja, ja sen lipasta oli mahdoton ampua tyhjäksi. 14 patruunan lipas täyttyi sitä mukaa kuin ammuin eikä se koskaan laskenut yhdeksän alapuolelle (epäilen itse asiassa bugia enemmän kuin hahmon kykyjä). Hiiren nappia pystyi pitämään pohjassa loputtomiin ja kuulaa vain meni.

Paloletku oli tason 21 ase, mutta se teki tehokkaasti silppua vielä tason 45 vihollisista aivan pelin lopussa. Tämän pitäisi kertoa jotain Borderlands-pelaajalle.

Mutta edes Paloletku ei ollut mitään verrattuna Gunner-hahmoluokan erikoiskykyyn, ohjattavaan robottiin. Robotti oli oikeiden kykypoimintojen jälkeen "you win" -nappula. Sillä höyrysti tarinan hypettämät välibossit alle kahdessa sekunnissa. Isoihin pomoihin saattoi mennä 5-10 sekuntia, riippuen siitä oliko niillä kuolemattomuusvaiheita.

Ylihelppoudesta huolimatta peliä oli hauska pelata. Jo ykkösosasta tuttu gameplay ja käyttöliittymä on hiottu parhaimmilleen tähän asti. Maisemat on upeita ja paljon vaihtelevampia kuin ennen, koska nyt sukkuloidaan ympäri galaksia yhden planeetan sijaan, ja sivutehtävissä on panostettu määrän sijaan laatuun. Melkein jokainen on tekemisen arvoinen.

Kokonaisuutena Borderlands 3 on sarjan paras peli. Kaipaisi vain lisää vaikeusasteita jo alusta asti "normaalin" ja "helpotetun" kaveriksi. Nyt kunnon haasteet aukeavat vasta kun tarina on läpäisty, ja silloin tämä aavikkosoturi siirtyy aina seuraavan pelin taistelukentille.

 

[perato]

Tropico 5 (Epicin ilmaispelit osa XXV)
Sarjaa tullut pelattuna 1, 3, 4, lisärit ja nyt vitosta alotellut. Samaan aikaan avovaimo pisti nelosen tulille niin tulee hyvin vertailtua.

Tätä vitosta vaivaa jotenkin semmonen epäselvyys. Tykkään tuosta, että samalle saarelle palataan monta kertaa ja voi valita kumman tehtävän tekee milläkin saarella, mutta siihen toistaiseksi on jääneet plussat. Peli on kumma kyllä graafisesti surkeampi kuin edeltäjänsä. En tiedä tekstuurin tarkkuudesta, mutta tämmösessä nyhräyspelissä olis aika tärkeä että kaikki olis selkeää ja eri rakennukset erottuis toisistaan helposti. Nyt tuntuu että kaupunkiin hukkuu kaikki, mitä ei auta se, että kameran ollessa kauimpana kuva on jotenkin suttuista. Se sama epäselvyys sit jatkuu ite pelimekaniikassa joka on aina ollut ihan hauskaa joskin vähän helpohkoa. Tällä kertaa sama tehtävä kaatuu neljättä kertaa siihen, etten vain yksinkertaisesti tiedä, että onko kyseessä mission mekaniikka vai jokin asia jota teen väärin. Erinnäköiset asiat vihastuttaa eri factioneja helposti ja on epäselvää miten heiltä sit saisi kannatusta. Kaiken kaikkiaan vaikka edellisissä jos teki kirkon nii oletti saavan kannatusta uskovaisilta, vaan nyt ei tunnu käyvän niin. Ihmiset ovat tyytymättömiä (33/100) asuntoihin vaikka kaikilla on asunto ja useimmat asuu pelin paremmissa asunnoissa. Vaikka laitan että valtio tukee asumista, niin silti tämä statsi ei juuri nouse. Tulee semmonen aivan "tunnoton" fiilis, mitä ei auta nuo uudistukset, että enää ei vaikuteta palkkoihin ja vuokriin vaan "budjetteihin". Ja tälläkään ei tunnu hirveästi vaikutusta olevan, laittamalla kaikkiin armeijan paikkoihin budjetin täysille, niistä suurin osa kääntyi kapinallisiksi...

 

[xarot]

Norco (PC)

Peli on Norcoon, Louisianaan sijoittuva tekstiseikkailu. Pelissä enimmäkseen kliksutellaan kohtalaisen staattisten ruutujen läpi ja luetaan tekstiä, ääninäyttely on hieman hassua koska sitä ei ole tai sen tilalla on pelkkää epämääräistä muminaa. Grafiikka on aika indie-henkistä ysäriä mutta toimivaa. Pelissä on myös yksinkertaisia taistelukohtauksia joissa klikataan oikeassa järjestyksessä/painetaan riittävän nopeasti nappeja ja ne sopivat peliin aika huonosti. Varsinaista ongelmanratkaisua pelissä ei ole.

Aluksi peli vaikutti kiinnostavalta ylivoimaisen myönteisten revikoiden pohjalta, mutta jotenkin tästä oli vaikea saada kiinni. Peli on aika lyhyt ja tarina aika wtf-tasoa jonka ymmärtämiseen varmaan olisi pitänyt keskittyä enemmän. Ehkä tämä aukenee paremmin jenkeille jotka saattavat ymmärtävää tämän pelin kuvaavaa aluetta tms. Joka tapauksessa peli meni läpi ja lopputekstien kohdalla mietin että mitä minä oikeastaan tässä pelasin ja oikeastaan että miksi. Piti käydä lukemassa arvosteluita joissa peliä ylistetään ja sen neroutta korostetaan kuin jotain keskiaikaista maalausta sekä Steamin revikoita että mikä pelissä oikeastaan piti olla niin hyvää. En siltikään ymmärtänyt. Minulle se jäi ontoksi, hämäräksi ja oikeastaan aika tylsäksi kokemukseksi. Ymmärtäisikö tuon paremmin jos pelaisi uudelleen läpi, mutta en kyllä jaksa, kun ei peli kovin hyvältä vaikuttanut. Jos joku muu on pelannut, olisi mielenkiintoista kuulla millaisia kokemuksia siitä jäi.

 

[Jumi]

Dead Cells (kaikki alustat, myös linux)

Muistan kun tämä rogue-lite tuli early accessiin mutta jätin ostamatta. Tämäkin löytyy PC Game Passista niin päätin kokeilla ja tämähän on ihan niinku Skul, mutta kaikki on parempaa. Näin tämmöset pelit pitää tehdä! Pelaaminen on nopeaa ja animaatiot hienoja. Taistelu on hektistä ja mukavasti parryn voi heittää milloin vain. Se muuttaa koko taistelun kulun kun ei tarvi ujostella vaan voi hyökätä vihujen sekaan hakkaamaan ja kun huomaa että nyt joku lyö niin heittää parryn, ja jatkaa huitomista entistä voimakkaampana. Nappien painelu on tässä pelissä mukavaa ja tuntuma hyvä, toisin kuin Skullissa.

Uusia erilaisia aseita löytää heti alkumetreillä ja aika pian saa mahdollisuuden harjoitushuoneeseen jonne voi valita vihut. Pelissä on vain yksi elämä niin on kätevää että kun kuolee uudella alueella uusille vihuille niin niitä vastaan pääsee tappelemaan heti, eikä tarvi pelata taas pitkälle että niitä näkee seuraavan kerran.

Takana vasta kolmisen tuntia ja maistuu erittäin hyvin. Pitkästä aikaa oikein odotan että pääsen jatkamaan.

Kuukauden jälkeen uusi arvostelu Dead Cells:stä. Joka ilta tullut pelattua parituntia ja kaksi kertaa olen päässyt pelin läpi. Läpäisyyn menee aikaa 1-2 tuntia ja sen jälkeen vaikeustaso nousee ja saa käyttöön uusia aseita, tavaroita ja taitoja. Lisäksi tutut random generoidut kentät muuttuvat jonkin verran, eikä viime läpipeluulla toimineet kikat toimikaan enää niin hyvin. Peli pysyy mielenkiintoisena pitkään, enkä ole edes ostanut yhtäkään kolmesta DLC:stä!

Pelistä saa mukavan hektisen jos niin haluaa pelata, mutta myös rauhallinen varmanpäälle eteneminen toimii. Harvoin tulee vastaan peliä joka sopii "kaikille". Eilen julkaistiin Accessibility-päivitys joka lisää peliin apuja, että voi pelata esim. yhdellä kädellä ja värit pystyy säätämään värisokeille. Otin käyttöön "ääriviivat" jotka paljastavat secretit, niistä kun ei ole juuri apua, mutta tuovat pienen lisämaisteen tutkimiseen.

Jonkinlainen juoni löytyy, mutta en ole seurannut sitä ollenkaan. Jostain syystä näinkin sujuvasti pelattavaan peliin on saatu iso ärsytys, koska vuorosanat/idle animaaiot vaihtuvat liian hitaasti tai niiden skippaaminen on työlästä.

Iso miinus ettei PC Game Pass versiossa ole pilvitallennusta(Xbox Game Passissa vissiin ois), sillä tämä peli pyörisi varmasti myös läppärillä. En löytänyt savea myöskään pelin hakemistosta, AppDatasta tai SavedGames-hakemistosta, jotta oisin voinu manuaalisesti siirrellä. Jos joku tietää mistä ne löytyy niin PC Game Pass versiossa niin voi kertoa.

Paras rogue-lite loistavalla taistelulla, puolen tunnin jälkeen rage quitista haluttaa taas aloittaa uusi kierros. 9/10. Tykkään enemmän mitä loistavasta Hollow Knightista.

 

[Heseman]

Iso miinus ettei PC Game Pass versiossa ole pilvitallennusta(Xbox Game Passissa vissiin ois), sillä tämä peli pyörisi varmasti myös läppärillä. En löytänyt savea myöskään pelin hakemistosta, AppDatasta tai SavedGames-hakemistosta, jotta oisin voinu manuaalisesti siirrellä. Jos joku tietää mistä ne löytyy niin PC Game Pass versiossa niin voi kertoa.

Joskus noita Gamepass-pelien saveja olen ottanut talteen, mutten ole satavarma, saako niitä palautettua. Joskus kokeilin nimittäin palauttaa Man of Medanin saveja, eikä peli muka löytänyt niitä.

Dead Cells - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

Niin ja toi on muutenkin PC-pelaajalle ehkäpä paras sivusto, kannattaa pitää mielessä kaikkien jos ei vielä tuttu.