Deus Ex (PC)
Nokkelimmat pokkelimmat ovat ehkä jo arvanneet, mikä on suosikkipelini kautta aikain. Hommasin tämän aikanaan jo ilmestymisen aikoihin ja sen on tullut pelattua läpi lukuisia kertoja, en edes osaa sanoa, montako. Jos heitän arvalla vaikka 12 niin ei välttämättä mene pieleen, voi olla jopa alakanttiin. Edellisestä kerrasta sentään on jo vuosia ja sain tässä joku aika sitten päähäni koittaa tätä uudestaan, kun katselin yhden videon pelisarjasta. Sanotaan, että aina kun joku tämän pelin mainitsee, joku toinen asentaa sen taas koneelleen
Vähän kyllä jännitti, että kuinka peli on kestänyt ajan hammasta, mutta sanoisin, että peli on edelleen hyvä, joskin siinä tietyt ajan tuomat haasteensa on.
Aletaan kuvauksesta, jos tämä ei jollekulle ole jostain syystä tuttu. Peli kuuluu vähän epämääräiseen immersiosimulaatioiden genreen, jonka määrittely ei ole ihan yksiselitteistä. Yleensä näissä kuitenkin toistuu ainakin seuraavat ominaisuudet:
- Pelityylin vapaa valinta
- Ympäristön kanssa interaktio
- Semiavoin maailma
Näistä eka tarkoittaa sitä, että voi valita vaikkapa hiippaileeko vihollisia verettömästi tyrmäten vai aseet laulaen. Toinen taas vaikkapa huoneistosta löytyvän vessanpöntön ja lavuaarin käyttöä. Kolmas taas meinaa, että pelialue on rajattu (esim. avaruusasema, ei tässä tosin), mutta siellä voi käyskennellä kunhan löytää etenemisen mahdollistavan kyvyn tai esineen ja tutkituille alueille voi myös palata. Monessa pelissä siis voi olla jokin näistä ominaisuuksista, mutta immersiosimulaatioissa tyypillisesti kaikki. Genren muita edustajia ovat vaikkapa System Shockit, Bioshockit (ei ehkä Infinite kuitenkaan) sekä Arkanen Prey.
Itse peli sijoittuu 2050-luvulle. Päähenkilö on JC Denton, antiterroristijärjesto United Nations Anti-Terrorist Coalitionin (UNATCO) toinen nanoaugmentoitu agentti. JC:n veli Paul oli ensimmäinen. Heidän veressään virtaa nanorobotteja, jotka mahdollistavat yli-inhimilliset kyvyt, kuten luotipanssarointi, kyky nostaa raskaita kuormia tai hypätä korkeammalle kuin Matti Nykänen. Tätä aiemmin augmentointi oli servoja ja koneraajoja, mikä oli aika rujon näköistä kun Dentonit taas eivät eroa nopealla vilkaisulla normiväestöstä. Paitsi etteivät osaa hymyillä, edes valokuvaa varten. Suora lainaus pelistä
Pelin alussa on mahdollista pelata erillinen tutoriaali, mikä on minusta parempi ratkaisu kuin nykyiset pakkotutoriaalit, niiden kanssa joutuu taistelemaan kiinnostuksesta. Itse tarina alkaa, kun terroristit ovat vallanneet Vapaudenpatsaan (jonka juurella myös UNATCO:n päämaja on) ja kaapanneet Ambrosia-lähetyksen. Ambrosia on maailmalla riehuvan taudin, Harmaan kuoleman (Grey Death) ainoa vastalääke. Sitä jaellaan vain rikkaille ja vaikutusvaltaisille tavisten jäädessä ilman. Äkkikatsomalta saattaa vetää yhtäsuuruusmerkkiä koronan ja Harmaan kuoleman välille, mutta kun pelaa enemmän, huomaa, että eivät ne kovin samaa kuitenkaan ole. Juoni on myös siitä kuuluisa, että se sotkee mukaan varmaan kaikki 2000-luvun alussa pinnalla ollet salaliittoteoriat kuten Illuminati, Roswellin avaruusoliot, miehet mustissa ja niin edelleen. Joillekin tämä oli no-no, itse pidin niistä, joskin aika on vähän mennyt näistä ohi. Silloin X-Files oli vielä kova juttu, nykyään salaliitoista tulee monelle mieleen lähinnä Alex Jonesin kaltaiset tyypit. Itse en näitä jamppoja seuraa, joten en kokenut salaliittoja häiritseväksi ja mielestäni muutenkin pieni terve skeptisyys on aina paikallaan. (Mainittakoon tässä nyt kuitenkin kaiken varalta, että tämä ei siis automaattisesti tarkoita, että kaikki salaliittoteoriat olisivat totta tai edes valtaosin paikkansapitäviä.)
Pelimekaniikkana on ensimmäisen persoonan hiippailu-räiskintähybridi, jossa siis saa valita itse oman lähestymistapansa. JC:llä on läjä erilaisia kehitettäviä kykyjä erilaisista aseista tiirikointiin ja hakkerointiin. Monet näistä ovat suoraan sanottuna hyödyttömiä ja yleensä panostankin tiirikointiin ja sen elektroniseen vastineeseen sekä verettömään etenemiseen. Tässä on kuitenkin se huono puoli, että hiippailu on kankeaa ja hidasta, kun yrittää hiipiä vihollisen selän taakse ennen kuin tämä kääntyy. Erilaisia nanoaugmentaatioitakin löytyy ja niihin päivityksiä, mutta näihinkin pätee se, että monet ovat hyödyttömiä. Lisäksi menin valitsemaan näin esimerkkinä hyppyvoiman äänettömän hiipimisen sijaan, jolloin piti kyyristellä koko peli pampun kanssa. Sen siitä saa kun koittaa tehdä moraalisesti oikein väärillä kyvyillä. Moraalista puheen ollen, varsinkin alussa kuulee hahmoilta erilaista kommenttia sen mukaan, eteneekö verettömästi vai ampuuko ensin ja kyselee sitten. Osa haukkuu terroristien hengen säästämisestä, osa on ymmärtäväisiä. Ammuskelukin on hyvin kankeaa varsinkin alussa, kun kyvyt ovat vielä alhaiset. Kentät ovat laajahkoja ja tarjoavat useamman lähestymistavan. Ei itse asiassa kovin montaa (mikä sinänsä on ymmärrettävää), mutta kun kentät ovat näinkin isoja niin syntyy illuusio vapaudesta. Ensimmäisessä kentässä näin esimerkkinä voi mennä pääovesta sisään tai kiivetä laatikoiden kautta patsaalle. Ei siis kovin montaa, mutta kun kentässä on paljon muuta tutkittavaa niin tämä unohtuu.
Graafisesti peli on vähän karu, varsinkin parikymmentä vuotta myöhemmin. Unreal oli aikanaan ihan näyttävä (ja raskas) pelimoottori, joskin tässä varsinkin hahmomallit ovat kovin matalatekstuurisia. En jaksanut alkaa säätää uusien tekstuuripakettien kanssa. Pelissä on myös hyvin pimeää ja ilman fikkaria on välillä mahdoton edetä. Aseäänet ja muut ovat aika peruskamaa, mutta musiikki on hyvää ja vaihtuu sujuvasti tilanteen mukaan ollaanko maailmaa tutkimassa, juttelemassa jollekin vai taistelussa. Dialogi on pääosin lukittu, välillä voi tehdä valinnan, joka usein on ollako mulkku vai mukava. Jäkimmäisellä vaihtoehdolla saa usein jonkin hyödyllisen tiedon kuten lukon numerosarjan, ensimmäisen myötä jäädessä ilman. Ääninäyttely on hyvin vaihtelevaa, osan ollessa jopa ihan hyviä toiset on varmaan tekijätiimistä revitty. Mitä dialogiin tulee, on se mielestäni hyvää. Tykkäsin erityisesti, kuinka eri hahmoilla on eri tulkintoja siitä, mistä on kyse. Yksi sivuhahmo pitää salaliittoteorioita naurettavina (ollen pelin maailmassa itse asiassa väärässä), toinen pitää EU:ta syynä kaikkeen. Muutenkin dialogi kuulostaa ainakin omaan korvaani sellaiselta, mitä voisi ihmisten suusta tulla, eikä algoritmin tuottamaa.
Mikä tästä sitten saa aikaan sellaisen pelin, että jengi alkaa sitä asentaa siitä kuullessaan? Yksittäisiä osa-alueita katsoessa siinä ei olekaan mitään kovin erikoista. Kuitenkin tämä on mielestäni malliesimerkki pelistä, joka on enemmän kuin osiensa summa. Kaikki sulautuu jotenkin saumattomasti yhteen eikä tunnu miltään nykyajan markkinointiosaston kasaamalta Frankensteinin hirviöltä, josta on hiottu kaikki terävät kulmat pois, ettei kukaan vaan suutu. Lisäksi peli on kankeudestaan huolimatta sujuvan pelattava. Katselin joskus aikoja sitten tämän videon, jossa on (muistaakseni) mielestäni aika hyvin analysoitu peliä ja sen eri osa-alueita. Kannattaa tsekata jos kiinnostaa.
Niin ja ei pidä unohtaa tätä klassikkoa
"Why contain it? 's cool."
(Spoilaa introa ja ekaa kenttää.)
store.steampowered.com
www.kaizengameworks.com
