Epicin ilmaispelit osa 29.
Filament
Erinomainen pulmapeli. Robotilla kiskotaan valotolppien ympärille kaapelia, ideana sytyttää valo jokaiseen tolppaan ja päästä ulos huoneesta. Kaapeli ei voi mennä ristiin. Uusia sääntöjä tulee vähän väliä - jotkin tolpat on sytytettävä järjestyksessä, jotkin kelpuuttavat vain värillisen kaapelin, sitten kaapeli onkin vedettävä myös noiden lattiapaneelien yli tai porttien läpi. Simppeliin perusideaan heitetään niin paljon mausteita, ettei kyllästymään ehdi. Samalla erikoissäännöt pidetään kukin omalla alueellaan, joten missään vaiheessa ei tarvitse pitää mielessä koko sääntökirjaa.
Peli on perhanan vaikea alusta asti ja pitää muutenkin pelaajaansa fiksuna. Tutoriaaleja ei varsinaisesti ole, vaan kaikki uudet konseptit opetetaan kokeilun kautta: tässä on alkeellinen puzzle jossa on uusi sääntö. Selvitä se itse. Parin ekan huoneen jälkeen peli sitten riisuu silkkihansikkaat ja loppualue on hiusten repimistä. Useimmissa pulmissa logiikka auttaa vain alkuun. Erilaisia reittejä joutuu kokeilemaan väkisinkin ja miettimään kuviota lennosta, ja onnistunutkin lopputulos on yleensä kauhean näköinen syherö. Useimmissa pulmapeleissä ratkaisu on yksinkertaisen elegantti kun sen hoksaa, mutta ei tässä.
Jokainen Viestikomppaniassa palvellut kelaperse voi samaistua.
Pelimaailma on avoin ja kaikille alueille pääsee heti - lukuunottamatta finaalia, joka aukeaa kun suurin osa muista pulmista on läpi. Itse asiassa peli muistuttaa aika paljon
The Witnessiä. Maailman rakenne, vaikeustaso ja vähän taidetyylikin ovat samanlaisia, ja kummankin puzzleissa vedetään viivaa sokkelon läpi. The Witnessin tapaan myös Filamentiin on tungettu salaisia ympäristöpuzzleja, jotka eivät nekään antaudu helpolla. Jouduin käyttämään kynää, paperia ja kuvankäsittelyä, mutta silti kaikista puzzleista ja salaisuuksista jäi selvittämättä varmaan kolmannes. Ihan hyväkin ettei sen enempää vaadittu. Sain juuri ja juuri pelin läpi katsomatta apua netistä, ja se tuntui oikeasti saavutukselta.
Heh, onkohan tämä lattialla oleva kaapelikin joku vih... Herranjestas, se
on vihje!
Tarina perustuu chattilokien lukemiseen, mutta on ihan säällinen. Tarinapuoli pidetään puzzleista täysin erillään ja kaapelinvetopulmat ovat sen kontekstissa jonkinlaista hakkerointia. Loppu oli niin hämärä ja tulkinnanvarainen, että
sen selityksen jouduin katsomaan foorumeilta, vaikka kaikki varsinaiset pulmat ratkesivat lopulta päätä käyttämällä. Pelimekaanisesti finaali on yksi parhaita mitä olen ikinä pulmapelissä nähnyt. Uusia ja älyttömiä ideoita tulee niin kovaa tahtia, että kutakin ehditään käyttämään vain yhdessä tai kahdessa pulmassa. Suurin osa on hauskaa ratkottavaa. Mainitsinko jo hienon musiikin?
Koko siltä ajalta, kun Epic on pelejään jaellut, Filament on yksi positiivisimpia yllätyksiä. Älkää vain sekoittako sitä Fi
gmentiin.
Spirit of the North
Sanaton kettupeli. Jonkinlaisen aaveketun perässä juoksua, tönkköä tasohyppelyä ja pulmia, joissa olisi kova pähkinä purtavaksi jollekin esikouluikäiselle. Musiikki on kaunista ja samoin maisemat, niistä tulee mieleen ehkä Islannin vuoristot.
Päävalikon jälkeen peli on tosiaan täysin sanaton. Tarinan lisäksi pelimekaniikoistakaan ei kerrota pihaustakaan, ei tekstinä eikä äänenä. Tavallaan arvostettavaa - kehuin samantyylistä minimalistista opastusta tuossa ylemmässä pelissä - mutta Spirit ei onnistu selittämään sääntöjään kunnolla. Luulin että ketun taikavoimat saa ladattua vain sillä, että käy haistelemassa 3-6 eri kukkaa, vaikka oikeasti yksi kukka riittää, kun älyää jäädä möllöttämään pariksi sekunniksi paikalleen sen loisteeseen. Peliä oli todella rasittava pelata ennen kuin tajusin miten tuo homma oikeasti toimii. Siinä vaiheessa olin jo reilusti yli puolessavälissä. En hoksannut sitäkään, että taikasauvat alkavat hohtaa oikean luurangon lähellä, ennenkuin peliä oli jäljellä alle tunti.
Mukana on myös ärsyttäviä teknisiä ongelmia. Peli yritti väenvängällä käynnistää VR-lasini joka kerta, senkin jälkeen kun olin vetänyt ne irti koneesta, vaikka siinä ei edes ole VR-moodia. Peli ei pysähdy paussivalikossa ja ketun ohjaustuntuma on kuin Skyrimista karanneella hevosella. Tämä on myös yksi harvoista peleistä, jossa Epicin pelinsisäinen käyttöliittymä toimii
ja jossa on Epic-saavutukset, joten pelaaja saa nauttia jatkuvasta kilinästä kun saavutukset ropisevat ruudun ylälaitaan. Epicin saavutusilmoitus on näyttävä ja kiinnittää taatusti pelaajan huomion, mutta tällaisessa immersioon panostavassa pelissä se ei ole varsinaisesti hyvä juttu.
Spirit of the North on aika heikko esitys. Pelimekaanisesti täällä ei ole mitään nähtävää, joten jäljellä on lähinnä maisemien ihailua orkestraalisen musiikin säestyksellä. On pelaajasta kiinni, jaksaako sitä tehdä neljää-viittä tuntia. Loppu tosin on näkemisen arvoinen.
The First Tree
En alunperin aikonut kirjoittaa tästä mitään, mutta se on niin samanlainen Spirit of the Northin kanssa, että pistetään nyt vähän vertailua. Tässäkin ohjataan kettua eeppisellä seikkailulla, joskin peli on rumempi, tasohyppely vielä vähän kökömpää ja tarina tekotaiteellisempi.
Hirveä tekele. Silkkaa ajanhukkaa, älkää pelatko. Sielua ja yritystä on, mutta tekijän kyvyt eivät vaan ole riittäneet hyvän pelin tekemiseen.