Krimillä oli itsehallinto. Nyt siellä ei ole itsehallintoa vaan Moskovan hallinto. Vesihuolto on perseellään, turismi alamaissa, tataarit vainottuja ja kaikki menee päin vittua. Aika vaikea kuvitella, että krimiläiset fanittaisi nykytilannetta muuta kuin aivopestyinä. Toinen juttu on toki se, että väestöä on vaihdettu eikä se ole enää sama kansakaan kuin 2014.
Ukraina ylipäätään ja Krim erityisesti olivat Venäjän vasalleja 2013 asti Janukovitsin vallan aikana. Krimillä oli Venäjän laivastotukikohta, venäläisiä turisteja ja varmaan venäläisyys siis arkipäivää ja kaikkialla läsnä. Ja voi olla, ettei monet krimiläiset oikein tajunneet mitä tuleman pitää kun pienet vihreä miehet kaappasi vallan, ehkä heitäkin vaivasi se tyypillinen "apoliittisuus" kuten venäläisiäkin, eli ei kiinnosta politiikka. Pidetään huolta vaan omista asioista ja toivotaan parasta.
Kuitenkin vuoden 2013 gallupin mukaan vain 23% krimiläisistä halusi kuulua Venäjään. Vaikka se prosentti olisi siitä noussutkin Maidanin tapahtumien myötä, niin en kyllä usko, että krimiläisillä oli mitään suurta hurmoksellisuutta Venäjään liittymisen suhteen. Jos olisi ollut, niin eipä olisi tarvinnut "kansanäänestystäkään" feikata vaan sellainen olisi järjestetty ihan oikeasti krimiläisten itsensä toimesta...
Ja tosiaan objektiivisesti eihän Venäjään kuulumisessa ole ollut eikä ole mitään järkeä.
Ja Krim on muutakin kuin krimin asukkaat. Tähän liittyy esimerkiksi luonnonvaroja ja turvallisuuspoliittisia näkökulmia. Se on Ukrainalle aika hemmetin tärkeä niemimaa. (Kuten Venäjällekin, ja juuri siksihän Putin sen kaappasikin.)