On jotenkin kylmäävää, että sotaa on käyty kaksi ja puoli vuotta eikä vieläkään tunnu olevan mitään intoa antaa rauhalle edes mahdollisuutta. Puhe rauhasta vain herättää paheksuntaa. Sotaa on jatkettava, aseita lisää, lisää ja lisää ja enemmän tuhottuja kaupunkeja ja tapettuja ihmisiä.Tuskin. Mutta periksi antamalla se suursota saadaan kyllä. Tai ehkä Venäjän annetaan napsia pala kerrallaan maita sieltä ja täältä ettei tule "suursotaa", ja sitten ihmetellään kun vastassa onkin uudelleen syntynyt Neuvostoliitto, vaikka nyt olisi vastassa vain heikko Venäjä.
Mihin ylipäänsä perustuu käsitys, että Ukraina olisi Venäjälle joku "uusi normaali" toimintamoodi? Tai se, että rauha ei voisi olla kestävä? Konkreettisena vastaesimerkkinä on Suomi: me tehtiin rauha 1944/5 eikä sen jälkeen ole sodittu. Sovitusta pidettiin kiinni, vaikka ehdot happamia olivatkin.
Länsimaat eivät ole juurikaan joutuneet sotimaan omilla alueillaan pitkiin aikoihin. Onkohan sotataitojen ohella myös rauhantekemisen taito ruosteessa? Osataanko edes tunnistaa tilanteita, jolloin rauhaa olisi mielekästä hieroa, kun kumpikaan ei ole saamassa täydellistä voittoa?
Mikä mahtaisi olla riittävä asemäärä, jolla ensinnäkin Venäjän hidas eteneminen saadaan pysäytettyä ja toiseksi Venäjä häädettyä pois Ukrainan alueelta? Onko tällainen asemäärä realismia? Toistaiseksi rintama on liikkunut melko systemaattisesti väärään suuntaan 2022 syksyn jälkeen.Länsimaat antavat liian vähän ja liian myöhään. Nyt jo reilut 2 vuotta katsellut tätä, aseet ja ammukset sinänsä liikkuvat Ukrainaan mutta molempia vain auttamatta liian vähän.