Uniapnea

Tässäpä pieni muistutus meille +50-v. uniapneaa harrastaville ABC-ajokortin omaaville. Itse täytin äsken 55, menin tuohon pakolliseen ajokyvyn tarkastukseen koska haluan ainakin vielä pitää C:n ajokortissani vaikka en sitä kovin usein tarvitse, mutta joskus kuitenkin (50 ikävuodesta alkaen kontrolli viiden vuoden välein). No, en saanut korttia uusittua koska lääkäri ei nähnyt että olisin käynyt vuoden välein uniapneaklinikalla tarkastuttamassa itseni. Enkä ole sellaisen edes kokenut tarvetta, koska laite toimii mainiosti, enkä ole tuntenut mitään apnean aikaansaamaa väsymystä tai muitakaan oireiluja.

Tämähän on täysin oma mokani, koska olin ollut vahvasti siinä ymmärryksessä että tämä pitää tehdä vain jos ammatikseen ajaa C-kortin vaativaa tai suurempaa ajoneuvoa. Minä en aja, vaan teen aateekoo-töitä jo 32:tta vuotta. Olen käyttänyt CPAP-laitettani käytännössä joka ikinen yö siitä kun sen sain huhti-toukokuussa 2016 (AHI = 0,4, kok. AHI = 0.2 laitteen kanssa). Tänään sitten klinikalle arpomaan josko kuitenkin saan pitää C:n kortissani. Jos en niin maailma ei siihen tosin kaadu, mutta moottoripyöräkorttini saavat vasta ruumiini kylmenneistä käsistä.
 
Tänään sitten klinikalle arpomaan josko kuitenkin saan pitää C:n kortissani. Jos en niin maailma ei siihen tosin kaadu, mutta moottoripyöräkorttini saavat vasta ruumiini kylmenneistä käsistä.
Moottoripyöräkortin osalta olen samaa mieltä omalta kohdaltani. C:stä voisin vaikka luopuakin, yli 25 vuotta on siitä kun sitä olen viimeksi tarvinnut. Ei minullekaan missään ole kukaan kertonut, että vuosittain pitäisi käydä tarkastuksessa. Laite on ollut kai neljä vuotta nyt ja vähän aloituksen jälkeen oli joku tarkastus sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. 50 täytin viime talvena muutama vuosi on siis seuraavaan tarkastukseen.
 
Hyvä muistutus. Eikö lääkärille riitä kun näyttää ResMedin kännysovelluksesta historian, että hoito on tasapainossa? Minulle tulee myös vuosittain raportti lääkäriltä/uniapnepolilta, joka perustuu laitteen dataan.
 
Minulla on sen verran vanha Resmed että siihen ei mobiilisovellusta ole, enkä ole saanut mitään vuosiraportteja vaikka se telemetriaa lähettääkin, ainakin vielä kunnes 3G-verkko lopullisesti häviää hoodeilta. Äskeinen käynti lisäksi hämmensi enemmän kun selkeytti. Uniapnean vastaanoton henkilö (julkinen terkkari) sanoi että ei ollut kuullutkaan mistään jokavuotisista pakkokäynneistä ABC-korttilaisilla, paitsi ilmeisesti sairaalan puolella (HUS minun tapauksessani) jos on ammattikuljettaja. Lisäksi aikaa varatessani käskettiin ottamaan laite mukaan (jonka tein), mutta oli sitten valmiiksi katsonut telemetriasta viimeisen puolen vuoden lukemista että hoito on täysin kunnossa ja tehoaa erittäin hyvin. Tästä sain printatun planketin jonka esitän sitten ajokorttilääkärille. Eli ei tarvinnut edes ottaa vekotinta laukusta esille. Saman olisin voinut tehdä SD-kortilta OSCAR-softalla himassa itsekin, mutta siitä ei olisi ekantaan jäänyt merkintää.

Summa summarum; en vieläkään voi 100% varmasti sanoa jotta pitääkö +50:sen mennä vuosittain tarkastukseen C-kortin takia vai ei, kun jopa ammattilaisilta tulee ristiriitaista tietoa. Tuskin siitä toki haittaakaan on että käy, mutta hieman turhaa ajankäyttöä ja julkista sairaanhoitoa kuormittavaa. Tilanne tietenkin eri jos on tunne että CPAP ei tehoa, tai on muuta hengitys/uni-oireilua.
 
Ajoterveyden arviointiohjeissa seuraavaa
  • Uniapneaa sairastavien ryhmän 2 kuljettajien CPAP-hoidon tai muun hoidon tehoa ja hoitomyöntyvyyttä tulee seurata säännöllisesti vähintään vuoden välein.
Kuka ja miten seuranta tehdään on sitten tulkinnanvaraista.
 
Mulla hoitoa aloittaessa hoitaja sanoi TAYS:ssa, että pitää vuosittain tehdä kontrolli. Sitten syksyn kontrollissa toinen hoitaja sanoi, että ei tarvi joka vuosi tehdä kontrollia kun asiasta vasiten kysyin. Sen kontrollinkin tekee hoitaja eikä lääkäri ja sekin on vain puhelu. Hoitoahan kyllä teoriassa seurataan etänä vaikka sitä kukaan ei katsoisikaan vaan tiedot vain tallentuu palvelimelle.
 
Eli saat vilma(kanta) merkinnän kunhan otat soittoajan kerran vuodessa.
 
En ruvennut kahlaamaan ketjua eli kysymys. Miten saatte erällä/sähkön ulottumattomissa CPAP:in toimimaan. Hupiakku, piuhat/ DC sovitin? ja näillä toimii? Ehkä Ecoflow 2 max tai pro olisi parempi? Kertokaa kokemuksia? Jos ketju on väärä siirretään oikeaan...
 
En ole edes miettinyt, vaan jätän sen yksinkertaisesti kotiin. Pärjään kyllä ihan hyvin viikonkin reissussa ilman laitetta, enkä ole yhtään pirteämpi laitetta käyttäessäni koska herään monta kertaa yössä joko siihen että uloshengitys on vaikeaa tai sitten maski vuotaa niin että otsatukka lepattaa.
 
Itse olen kytännyt BF tarjouksia juuri vähän isommista powerbankeista cpappia varten. Joitain sivuja taaksepäin asiasta oli juttua ja esim. tätä suositeltiin: Sandberg Selviytyjä Powerbank 7in1 72000 Powerbank | Varastossa

Väliin resmedin konvertteri niin homma kuulemma rokkaa. Itselläkin menee kyllä joitain öitä ilman cpappia, mutta eron kyllä huomaa heti ekasta yöstä jo.
 
Kannattaa asetuksia säädella unipolin ohjeilla, jos tuollaisia ongelmia. Tai maskin vaihtoakin tms.
EPR asetus ainakin auttaa uloshengitukseen.
 
Itse olen kytännyt BF tarjouksia juuri vähän isommista powerbankeista cpappia varten. Joitain sivuja taaksepäin asiasta oli juttua ja esim. tätä suositeltiin: Sandberg Selviytyjä Powerbank 7in1 72000 Powerbank | Varastossa

Väliin resmedin konvertteri niin homma kuulemma rokkaa. Itselläkin menee kyllä joitain öitä ilman cpappia, mutta eron kyllä huomaa heti ekasta yöstä jo.
vielä parempi tarjous Computersalgilla sekä Dustinilla ja Multironicilla tuosta survivor-powerbank-8-in-1-96000mah
 
Viimeksi muokattu:
vielä parempi tarjous Computersalgilla sekä Dustinilla ja Multironicilla tuosta survivor-powerbank-8-in-1-96000mah

Tänks. Tässä suora linkki: Sandberg Survivor Powerbank 8in1 96000, 96000 mAh, Langaton lataaminen, Musta

Harmi kun tuo pienempi malli ei ole vastaavassa tarjouksessa. Mieluummin ostaisin tarjouksesta sen kun se on kuitenkin yli puolet kevyempi (1,5kg vs 3,3kg). Kiloero alkaa kuitenkin jo tuntumaan kantoi sitä sitten repussa tai vaikka bikepacking-bägeissä. Omiin tarpeisiin 72000mah mallillakin varmaan pärjäisi pari yötä ilman kostutinta.

Hieman erikoista myös, että melko monessa kaupassa tuo 96000mah-malli on melkeinpä samanhintainen kuin pienempi 72000mah, jota myös hehkutetaan saaneen hyviä arvosteluita siellä sun täällä: Sandberg Survivor Powerbank 7in1 72000 (420-64) - Sandberg A/S
 
Itse päädyin isompaan kun riittää virtaa kaikenlaiseen muuhunkin. Eikä tarvii kanniskella repussa kuin yön yli enintään. CS:llä oli myös saman valmistajan arskapaneeli tarjouksessa mutten vielä sitä ottanut.
 
  • Tykkää
Reactions: |le
Itsellä tehtiin n. 1.5v sitten kotiyöpolygrafia ja sen perusteella todettiin vaikea-asteinen uniapnea selinmakuulla (AHI 34,5/h). Muissa asennoissa (AHI 2,4/h, yhteensä 8/h) katkoksia ei tullut juurikaan, joten hoitona on ollut nyt asentohoito eli tennispallo yöpaidan selkämyksessä. Tämäkin on lisännyt jo hyvinvointia ja aiempi jatkuva flunssainen olotila ja voimattomuus on vähentynyt radikaalisti.

Kyljet ja hartiat alkavat olla vaan rikki jatkuvasta kylkinukkumisesta, joten sain nyt lähetteen unipolille. Katsotaan josko saisin sieltä laitteen ja elämänlaatu paranisi vielä enemmän.

Kutsukirje tuli unipolille ja se on suoraan hoitajan CPAP-laitteen neuvontaan. Saas nähdä miten tuohon sitten tottuu, kun sen tammikuun alkupuoliskolla saa.
 
Nonni. Eilen TYKSissä lääkärikeikka, CPAP samantien käyttöön. AirSense 11 kostuttimella ja N20-maskilla. Eka yö oli yllättävä menestys, appi antoi pojoja nukkumisesta 98/100. Pari miinusta siitä että käytin muutaman kerran maskia yöllä pois kun hain säätöjä kohdalleen, kyljellään nukkuessa kun tuppasi vuotamaan silmille.

Miinus vaan siitä, että tuon apin olisin voinut ottaa suomenkielisenä, vaikka muuten tykkään pitää kännyn käyttiksen kielenä englantia. Appi ei mahdollista kieltä muuksi kuin käyttöjärjestelmän kieleksi. Nyt on sitten laite suomeksi ja appi englanniksi.

Saas nähdä sitten pitkä aikavälin vaikutuksia.
 
Itsellä AirFit P30i sierainmaski ja ei ole maski pahemmin vuotanut. Ainoa vuoto jota tuolla tulee on jos koittaa unissaan hengitellä suun kautta, puhuri käy suusta. Mutta itse valitsin tuon heti lähtöön ja on ollut itselleni hyvä. Vuoden verran maskin kanssa menty ja yksi yö taitaa olla niin että maskia en ole käyttänyt kun kerkisin nukahtaa ennen kun sain maskin naamalle.

E: sellanen on nyt talven tultua tullut, että sierainten ympäriltä kuivuu ja punottaa. En sitten tiedä johtuuko vaan kuivasta ilmasta, vai siitä, että otin kesän jälkeen taas kostuttimen käyttöön. Pitää tossa koittaa vetää viikko ilman kostutinta pelkän lämpöletkun kanssa ja katsoa miten nenä reagoi.
 
Viime yönä sierainmaskilla unta 9:09. Yksi herääminen vessaan. Toki jouluvalvomiset jne. takana.

Kiitollinen olen, hieno laite :thumbsup:

P.S. luulin, että minulla oli eturauhasvaivaa, kun piti ennen laitetta juosta vessassa 3-5 krt/yössä.
Vaan ehei. Se oli ne 80+ hengityskatkoa /tunti.

Samalla munuaiset liikatoimivat? Heräsin kaula ja niska hikisenä.
Että vinkkinä vain kaikille tällainen.
 
No niin, sori lukuisat postaukseni, mutta tänään tuli emailia Resmediltä:

" Onnittelut hoitosi onnistumisen johdosta! "

ja:

"Onneksi olkoon NotaR!
Hoitosi näyttää hienolta tällä viikolla.
Se ei varmaan ole ollut koko ajan helppoa.
Hoidon keston säilyttämällä tai jopa pidentämällä sitä joka yö – ja jatkamalla sitten samalla tavalla pidemmän aikaa – saavutat huomattavia hyötyjä.
Olet hyvässä vauhdissa, joten jatka samalla tavalla!"

No mikäs tään sitte triggeröi? Ehkäpä viime yönä saavutettu enari;

Käyttö: 10.52 h
Maskin tiiviys: Hyvä
1.8 tapahtumaa tunnissa
2 maski käytössä/ei käytössä (kusitauko:cool:)

Alkaa tuntua ihan ihmisen kaltaiselta elämältä tosiaan, lomalla vieläpä kun aikaa on maksella univelkoja pois
 
Kuinkas mukavasti on laitteen käyttö jatkunut? Saan oman laitteen perjantaina ja kovin on odottavat fiilikset.
 
Kuinkas mukavasti on laitteen käyttö jatkunut? Saan oman laitteen perjantaina ja kovin on odottavat fiilikset.

Tosi hyvin, edellinen yö 10 h 7 min. Toissa yönä 4 h, oli kaikenlaista ajateltavaa joka stressasi.

Kelpaa siis. Ja tosiaan onhan tuossa välillä ollut öitä kun nokka kerta kaikkiaan niin tukossa ettei voi nenämaskia käyttää, muttei ole onneksi monta sellaista.

Ilman laitetta nukkuminen on kyllä huonoa, suu kuivaa (kuorsaus) ja joutuu heräilemään vessaan monta kertaa yössä.
Laitteen kanssa menee helposti jopa esim. 4-6 h kerralla ilman heräämistä. Ihme vekotin!
 
Ja tosiaan onhan tuossa välillä ollut öitä kun nokka kerta kaikkiaan niin tukossa ettei voi nenämaskia käyttää, muttei ole onneksi monta sellaista.

Olikos sinulla tuossa kostutussäiliö? Minulla tuo vähentää nenän tukkeutumista (minulla nenä tukkeutuu sen verran paljon, että tuo on pakollinen).
 
Ai täällä on tälläinenkin keskustelu.

Itselläni on ollut CPAP laite nyt 9kk ajan ja vielä en ole tottunut, mutta aamuiset päänsäryt on kyllä vähentyneet selvästi (tai no se kalkkikäryn hengittely CPAP laitteesta vissiin joskus aiheuttaa päänsärkyä, koska aina silloin kun on aamulla päänsärky niin herään siihen pahan hajuiseen ilmaan). Keskimäärin unta saan yössä (Ouran mukaan) about 4-5 tuntia ja joku 6-7 olis varmaan aika passeli mulle. Silloin alkuun kun oli keuhkopolin asiakas niin sain kaksikin eri maskia, mutta niistä se edes hiukan paremmin istuva alkaa olemaan jo kuoleentunut kun ne saakelin remmit on kertakäyttökamaa ja nyt vuotaa joka yö niin paljon, että säiliö on tyhjä jo yön ensimmäiseen heräämiseen mennessä.

On kyllä ollut kiireinen syksykin töissä ja kotona niin ei ole ehtinyt noita CPAP asioita edistämään. Koitan nyt keväälle saada varattua maskin sovitusajan niin saan nenämaskille lähetteen hoitotarvikejakelua varten. Sitä muuttuu jotenkin avuttomaksi aikuinen mieskin kun kaikki muut vaivat hoidetaan yksityisellä työnantajan piikkiin ja se sujuu niin helposti ja sitten pitäisi itse ollakin vastuussa jostain kun se on julkisen puolen juttuja jossa kukaan muu kuin potilas itse ei ole vastuussa. Mutta itsestähän tuo on kiinni, eli jos vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa vaikka töistä vapaata ja hoitaa sen saakelin puhelinrumban loppuun että saa ajan oikealle henkilölle.

Kummasti se uni vaan on tärkeää ihmiselle ja kun sen menettää lopullisesti niin sitä on aika ankeaa tämä elämä.

En tiedä voiko uniapneasta parantua, että voisi elää normaalisti eli ettei ainoat vaihtoehdot olisi hiukan pidempi, mutta hengityskatkojen ja kusitaukojen pätkimä uni ja aamuisen päänsäryn itsetuhoiset hetket tai sitten lyhyet ja stressaavat epämukavat unet facehugger naamalla.
 
Itellä myös ollut nyt n. kuukauden cpap-laite. Nenämaski joko vuoti tai sitten kun kiristi remmejä että ei vuotanut, niin iho-oireet alkoi hankaliksi.

Nyt oon muutaman yön yrittänyt nukkua sierainmaskilla, mutta en saa kahta eri kokoa vaihtamallakaan pysymään tiiviinä. Ja taas jos kiristää tiiviiksi, on klyyvari kipeänä.

Hoitaja antoi tän sierainmaskin ja sen jälkeen vasta sanoi, että siitä nenämaskista olisi ollut eri kokoja... Mielellään olisi sitä ensin kokeillut.

Yli 70 katkosta oli tunnissa ennen. Nyt aina alle 5, viime yönä alle 2. Vaikka tunteja tulee vähän, kun ei maskit sovi, niin silti on virkeämpi.
 
Silloin alkuun kun oli keuhkopolin asiakas niin sain kaksikin eri maskia, mutta niistä se edes hiukan paremmin istuva alkaa olemaan jo kuoleentunut kun ne saakelin remmit on kertakäyttökamaa ja nyt vuotaa joka yö niin paljon, että säiliö on tyhjä jo yön ensimmäiseen heräämiseen mennessä.
Nenämaski joko vuoti tai sitten kun kiristi remmejä että ei vuotanut, niin iho-oireet alkoi hankaliksi.

Nyt oon muutaman yön yrittänyt nukkua sierainmaskilla, mutta en saa kahta eri kokoa vaihtamallakaan pysymään tiiviinä. Ja taas jos kiristää tiiviiksi, on klyyvari kipeänä.
Itsellä ollut useamman vuoden Philips Respironics valjaat ja sierainmaski. Valjaat tosiaan alkavat löystyä ajan kanssa, mutta olen itse huomannut että kun ne (käsi)pesee lämpimässä vedessä ja neutraalilla pesunesteellä, niin kireys palaa. Ilmeisesti ihosta imeytyy sen verran hikeä ja rasvaa että löystyvät. Toki pesu ei tee noista ikuisia, eli aika ajoin pitää uusia. Taitaa olla toiset tai kolmannet valjaat menossa ja CPAP on ollut muistaakseni vuodesta 2016 -2017 käytössä.
 
Olikos sinulla tuossa kostutussäiliö? Minulla tuo vähentää nenän tukkeutumista (minulla nenä tukkeutuu sen verran paljon, että tuo on pakollinen).

juu kyllä on, en ole käyttänyt kuin muutaman kerran, jotenkin ei tuntunut sopivalta

Itellä myös ollut nyt n. kuukauden cpap-laite. Nenämaski joko vuoti tai sitten kun kiristi remmejä että ei vuotanut, niin iho-oireet alkoi hankaliksi.

Nyt oon muutaman yön yrittänyt nukkua sierainmaskilla, mutta en saa kahta eri kokoa vaihtamallakaan pysymään tiiviinä. Ja taas jos kiristää tiiviiksi, on klyyvari kipeänä.

Hoitaja antoi tän sierainmaskin ja sen jälkeen vasta sanoi, että siitä nenämaskista olisi ollut eri kokoja... Mielellään olisi sitä ensin kokeillut.

Yli 70 katkosta oli tunnissa ennen. Nyt aina alle 5, viime yönä alle 2. Vaikka tunteja tulee vähän, kun ei maskit sovi, niin silti on virkeämpi.

Minä sain ekan Philips- kokomaskin lisäksi (viikon tuskailun jälken) erikseen unihoitajalta pyytämällä ResMedin sierainmaskin, jossa kolmen kokoiset sierainsovittimet. Kahta suurinta olen käyttänyt ja homma on toiminut sen jälkeen.
 
juu kyllä on, en ole käyttänyt kuin muutaman kerran, jotenkin ei tuntunut sopivalta

Minä sain ekan Philips- kokomaskin lisäksi (viikon tuskailun jälken) erikseen unihoitajalta pyytämällä ResMedin sierainmaskin, jossa kolmen kokoiset sierainsovittimet. Kahta suurinta olen käyttänyt ja homma on toiminut sen jälkeen.
Mulla samat sierainsovittimet kahden kokoisilla. Itse sierainmaski on vähän erilainen, letku tulee pään päälle ja sieltä littanat letkut sierainsovittimeen.

Edit: nenämaski onkin kait oikea nimitys:

Tämähän sellainen ongelma, joka luolamiesajalla olisi oli survival of fittest korjannut veke. Nykyään tuntuu että todetaan tuttavapiirissä yhä enemmän.
Ja ei tästä voi parantua, kun joku kysyi taasen. Olemalla laihempi voi alentaa AHI:ta, mutta jos se on hieman ylipainoisena jo yli vakavan asteen, niin ei se -30kg:kään sitä paranna, kun kyse fyysistä kehon ominaisuuksista.
 
Kummasti vaan uniapnea lisääntyy yhdessä lihavuuden kanssa. Edelleen yksi parhaista keinoista ehkäistä uniapneaa on pysyä hoikkana.

Tottakai jos kyseessä on esimerkiksi rakenteellisesti liian takana oleva alaleuka, ei painon pudottaminen paranna uniapneaa.
 
Ai täällä on tälläinenkin keskustelu.

Itselläni on ollut CPAP laite nyt 9kk ajan ja vielä en ole tottunut, mutta aamuiset päänsäryt on kyllä vähentyneet selvästi (tai no se kalkkikäryn hengittely CPAP laitteesta vissiin joskus aiheuttaa päänsärkyä, koska aina silloin kun on aamulla päänsärky niin herään siihen pahan hajuiseen ilmaan). Keskimäärin unta saan yössä (Ouran mukaan) about 4-5 tuntia ja joku 6-7 olis varmaan aika passeli mulle. Silloin alkuun kun oli keuhkopolin asiakas niin sain kaksikin eri maskia, mutta niistä se edes hiukan paremmin istuva alkaa olemaan jo kuoleentunut kun ne saakelin remmit on kertakäyttökamaa ja nyt vuotaa joka yö niin paljon, että säiliö on tyhjä jo yön ensimmäiseen heräämiseen mennessä.

On kyllä ollut kiireinen syksykin töissä ja kotona niin ei ole ehtinyt noita CPAP asioita edistämään. Koitan nyt keväälle saada varattua maskin sovitusajan niin saan nenämaskille lähetteen hoitotarvikejakelua varten. Sitä muuttuu jotenkin avuttomaksi aikuinen mieskin kun kaikki muut vaivat hoidetaan yksityisellä työnantajan piikkiin ja se sujuu niin helposti ja sitten pitäisi itse ollakin vastuussa jostain kun se on julkisen puolen juttuja jossa kukaan muu kuin potilas itse ei ole vastuussa. Mutta itsestähän tuo on kiinni, eli jos vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa vaikka töistä vapaata ja hoitaa sen saakelin puhelinrumban loppuun että saa ajan oikealle henkilölle.

Kummasti se uni vaan on tärkeää ihmiselle ja kun sen menettää lopullisesti niin sitä on aika ankeaa tämä elämä.

En tiedä voiko uniapneasta parantua, että voisi elää normaalisti eli ettei ainoat vaihtoehdot olisi hiukan pidempi, mutta hengityskatkojen ja kusitaukojen pätkimä uni ja aamuisen päänsäryn itsetuhoiset hetket tai sitten lyhyet ja stressaavat epämukavat unet facehugger naamalla.
Aika sama käyttöhistoria ja -kokemukset. Päänsärkyjä minulla ei ole ollut, mutta maski herättää öisin useita kertoja kun se joko putistaa sieraimia niin, että hengitys vaikeutuu tai sitten vuotaa niin, että herää puhallukseen/kohinaan. Tyypillinen käyttöaika myAir-sovelluksen mukaan on 5-6h yössä. Yleensä jossain vaiheessa aamuyötä tai varhaista aamua tulee sellainen nyt riitti-fiilis ja maski joutaa yöpöydälle. Loppuyö menee sitten luomuna. Täytyy varmaan unipolilta kysyä toisenlaista maskia tuon N30i-maskin tilalle. Unipolilla sanottiin alkuvuodesta, että laihduttamisesta ei ole apua kun BMI oli 25.

Positiivisimmat puolet kuorsauksen väheneminen (vaimon mielestä) ja yöllisten kusireissujen poistuminen. Ihan yhtä väsynyt olen mielestäni kuin ennenkin vaikka nukun 7-8h yössä. Ehkä se on vanhuus, joka väsyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on sentraalinen uniapnea, en siis muista hengittää nukkuessa. Laihduttaminen ei siihen tepsi. Joku pieni prosentti on tämmöisiä ja loput obstruktiivisia jossa ilmatiet on ahtaat.
Sama cpap molemmissa.
Sentraalisessa käytetään ASV-laitetta. Ei CPAP
 
Aika sama käyttöhistoria ja -kokemukset. Päänsärkyjä minulla ei ole ollut, mutta maski herättää öisin useita kertoja kun se joko putistaa sieraimia niin, että hengitys vaikeutuu tai sitten vuotaa niin, että herää puhallukseen/kohinaan. Tyypillinen käyttöaika myAir-sovelluksen mukaan on 5-6h yössä. Yleensä jossain vaiheessa aamuyötä tai varhaista aamua tulee sellainen nyt riitti-fiilis ja maski joutaa yöpöydälle. Loppuyö menee sitten luomuna. Täytyy varmaan unipolilta kysyä toisenlaista maskia tuon N30i-maskin tilalle. Unipolilla sanottiin alkuvuodesta, että laihduttamisesta ei ole apua kun BMI oli 25.

Positiivisimmat puolet kuorsauksen väheneminen (vaimon mielestä) ja yöllisten kusireissujen poistuminen. Ihan yhtä väsynyt olen mielestäni kuin ennenkin vaikka nukun 7-8h yössä. Ehkä se on vanhuus, joka väsyttää.
Samoja kokemuksia oli itsellä, kokeillut kaikki maskityypit. Olen niin kova kääntyilemään yöllä, että maskit menee ruttuun ja paikaltaan jossain vaiheessa. Ja puhaltaa sitten kovaa, myös välillä tuntui että tuli liian kovalla paineella. En ole kuukausiin pitänyt tuota laitetta. Haluaisin käyttää, mutta ilman sitä nukun kokonaisuutena paremmin.
 
Täytyy kyllä sanoa, että itselläni kokomaski, ja se ei voi ruttuun mennä eikä pois paikakaltaan lähteä, se on ja pysyy. Voi tietysti olla muuten jotenkin huono. Kyllä kaikki kääntyilee suurin piirtein kai sen 20-30 krt yössä.
 
No, en saanut korttia uusittua koska lääkäri ei nähnyt että olisin käynyt vuoden välein uniapneaklinikalla tarkastuttamassa itseni.

Ennen Pirhaa Taysin alueella käytännön piti mennä näin, että voi joko varata unihoitajan puhelinajan ja hän katsoo etänä lokin, kysyy miten menee ja nykyinen Pirha kirjoittaa laskun. Vaihtoehtona tajottiin että vuosittain heidän järjestelmä pyytää täyttämään lomakkeen laitteen antamista tiedoita (käyttö yms.) ja laskua ei kirjoiteta.

Kaikki soittoajat sisälsivät myös kyselyä, olisiko Ryhmän 2 ajokortista luopuminen vaihtoehto? Helpottaisi selvästi hoitosuhdetta.

Ensimmäinen uusiminen on nyt kuitenkin vasta tulevaisuudessa, joten käytäntöjen toimivuudesta ei ole tietoa.
 
Mulle annettiin cpap ja goodbye. Lukemat alle 5 kun käytössä. En oo jaksanu piuhata muuta. Oliko niin että asv tapauksissa oli jotain muitakin ehtoja?
Mulle annettiin kanssa ensin cpap mutta en tullut yhtään toimeen sen kanssa. Tuntui että tukehdun sen kanssa. Juttelin tuosta terveydenhoitajan kanssa muutaman kerran ja se viimein suostui antamaan mulle asv-laitteen. Ne ei mieluusti sitä anna kun on kuulemma kalliimpi kuin cpap.
 
Pääsin vuonna 2017 unitestiin kun yksityinen lääkäri suostui pitkän neuvottelun jälkeen kirjoittamaan lähetteen vaikka sanoi, että tuskin pääsen. Todettiin selällään melkein 20 katkosta tunnissa ja muissa asennoissa muistaakseni 6 eli juuri ja juuri yli normaalin. Se ahi vai mikä lie oli muistaakseni 13. Viime vuonna tehtiin testi uudelleen kiskon kanssa joka 2017 valmistettiin ja tulos oli käytännössä sama. Kuitenkin jos nukun ilman kiskoa on se paluu vanhaan. Päätä särkee ja väsyttää hulluna eikä pysty toimimaan. Eli kisko kuitenkin auttaa. Huonona puolena vuosien kiskon käytöstä on aiheutunut se, että se on toiminut samalla oikomishoitona ja purenta on perseellään, minkä takia minua suositeltiin olemaan käyttämättä kiskoa jonkin aikaa testiksi, mutta juurikin väsymyksen takia se ei onnistunut.

Hajosi apneakisko ja pari viikkoa nukuin ilman niin huomasi kyllä sen hyödyt vaikkei tuloksissa näkynytkään. Käytin purentakiskoa joitakin öitä joskin hammaslääkäri kertoi, että sehän työntää leukaa taaksepäin ja olo oli kyllä ihan hirveä joten lopetin. Ilman purentakiskoa vaan narskuttelee hampaita niin paljon, että kaikkiin hampaisiin sattuu, mutta nukkui selkeästi paremmin. Kisko onneksi saatiin korjattua, mutta aion kyllä teettää uuden kun 2017 asti käyttänyt samaa ja sitten ei ainakaan enää tätä tapahdu uudelleen vaan on varakisko. Kuten joskus aikaisemmin lainauksen tekstin kirjoitin niin mulla apneakiskon kanssa tulos oli huonompi kuin ilman sitä joten aloin jo itsekin kyseenalaistamaan sen hyötyä ja ajattelin etten sitä tarvitse kun muutaman yön nukkui hyvin ilman mitään kiskoa eikä tuntunut mitään oireita. Jälkimmäisessä testissä tosin oli painoa 2kg enemmän. Joskin erikoisena huomiona se, että mullakin oli noita tukkoisuus ongelmia ollut aina, mutta nenä leikattiin ton apneadiagnoosin jälkeen kun se oli ihan S muotoinen sisältä joka paransi kaikki ne ongelmat muttei unituloksessa näkynyt mitenkään.

Muutaman yön jälkeen alkoi mennä purentalihakset jumiin, päätä särkemään, väsyttämään ihan älyttömästi yms. En myöskään saanut unta. Nukuin 4-6h yössä kun heräilin koko ajan ilman mitään varsinaista syytä eikä väsyttänyt yhtään (paitsi päivällä). Heti kun sain kiskon takaisin muutama päivä sitten nukuin ekaa kertaa tänä vuonna 8h ihan sikeästi illasta aamuun. Soittelin lääkärille jotta pääsisi julkiselle tekemään kiskon kun viimeksi teetin yksityisellä kun silloisessa kaupungissa jossa asuin olisi mennyt kuukausia päästä hammaslääkärille ja kisko olisi kuulemma ollut kuin nukkuisi tennispallo suussa kun taas yksityiseltä sai sellaisen jossa suu liikkuu ja pystyy esim puhumaan. Mielenkiintoista nähdä kauanko kuopiossa menee. Samoin joudun kolmatta kertaa tuohon unitestiin kun pari vuotta edellisestä ja taas testataan kiskon kanssa.

Oon nyt myös testannut HYPNAX selällään nukkumisen estäjää, mutta on kyllä huono. Pitäisi kai ostaa ompeluvälineet ja itse ommella joku selällään nukkumisen estäjä. Tennispalloja yms. kun kokeilin niin lopputulos oli se, että aamulla heräsi fasettilukkojen yms. kanssa kun oli nukkunut niiden pallojen päällä. Tietysti tempurin sänky varmaan aiheuttaa sen ettei tuollaiset liian pienet esineet riitä estämään kun ne uppoaa siihen.

Oon aina ollut painoindeksin normaalipainon rajoissa, mutta joskus kun nousi lähemmäs ylärajaa niin alkoi yöunet olemaan pelkkää hukkumista yms. tukehtumis unia ja ihan heräili haukkomaan henkeä. Mulla tosin pisimmät katkokset oli muistaakseni ekassa testissä 90 sekuntia. Tämä jos mikä ainakin motivoi pitämään painon kurissa.

Viime rekisteröinti itellä oli
7.36H unta
Ahi 13.5
Ahi selällään 17.9
Ahi muissa asennoissa 6.5
Selällään nukuttu aika 62%
Keskimääräinen happisaturaatio 95%
Alin saturaatio 90%

Kukaan ei näistä kiskoista tunnu tietävän mitään. Soitin esim. täällä KYSsille niin asiakaspalvelija sanoi ettei heillä ole ketään joka niistä tietäisi, että kannattaa mennä sinne missä tehtykin. Sitten kun kyselin täällä tuolta firmasta mikä korjasi, että missä kannattaisi tehdä niin ainoa minkä tiesivät oli KYS. Hammaslääkäreiltä yms. kun kysellyt niin tuntuu ettei näitä kiskoja käyttäisi oikein kukaan kun eräskin hammaslääkäri otti kuvat kun ei ollut koskaan livenä nähnyt vastaavaa mallia kun taas toinen sanoi, että tämä on ainakin nykyään yleisimpiä.
 
Itsellä on kahdesti testattu apneaa, mutta mitään ei ole löytynyt. Kuorsausta ilmenee, vaikka ylipainoa ei oikeastaan ole ja rouvaa tuo häiritsi niin paljon että kokeilin niitä itse muotoiltavia kiskoja. Surkeitahan ne olivat, mutta oli niistä apua sen verran, että aloin selvittää ihan oikeiden kiskojen hankintaa. Diagnoosia kun ei ole, niin omasta pussista tietysti piti maksaa.

Pienen selvittelyn jälkeen löytyikin erinomainen ja jopa kotimainen versio. Lisäksi tuo oli hinnaltaankin varsin huokea.
Tärkein kriteeri oli käytännössä se, että suu pysyisi mahdollisimman kiinni, jottei koko ajan tunnu että suussa on joku valtava katiska ja joka yö valuu kuolaa suupielestä.

Vantaalla ainakin Hampaasi.fi teettää näitä kotimaisia kiskoja. Jo ensimmäisellä käyntikerralla, mallikappaleisiin tutustuttuani, hammaslääkäri teki 3D-skannauksen legoista ja lähetti mallin (muistakaseni Krunikkaan) 3D-printattavaksi. Reilun viikon päästä "kiskot" olivat valmiit ensimmäiseen sovitukseen.

Minusta näissä kiskoissa nerokasta on se, että kiskot ovat 2 täysin irrallista palaa, jotka "napsautetaan" legorivistöihin kiinni. Kiskoissa on poskien kohdalla huomaamattomat "kantit". Nuo kantit kun ovat kohdakkain, työntää kiskot alaleukaa eteenpäin sen verran kun ko. printtiin on siirtoa haluttu. Kiskot ovat todella sirot ja kun ovat kaksi erillistä palikkaa, onnistuu vaikka puhuminen ja haukottelukin ihan hyvin ja kuolakin pysyy hyvin suussa. Kiskoja ei tarvitse säilyttää kosteana ja puhdistus hoituu pehmeällä harjalla tai coregatabseilla. Jos oikein on pinttynyttä likaa, kuulemma sitruunahappoakin voi käyttää puhdistukseen.

Koko hässäkkä oli yhteensä n. 800 euroa, mikä mielestäni on varsin edullinen hinta.

edit:
Löysinkin sen valmistajan sivut joilta näkee millaiset nuo kiskot ovat:
 
Viimeksi muokattu:
Koko hässäkkä oli yhteensä n. 800 euroa, mikä mielestäni on varsin edullinen hinta.

Oli jotenkin niin myyntipuheen omainen, että vaikutti mainokselta. Ainakin itse olen hieman katkera siitä, että siinä missä suurinosa saa ilmaiset laitteet julkisesta terveydenhuollosta joutuu noi kiskot maksamaan kokonaan itse. Joskus miettinyt, että lihottaisi itseään sen verran, että saisi testistä keskivaikean uniapnean johon hoito olisi silti sama, mutta saisi sen kiskon ilmaiseksi.

Sen takia kun joutuu maksamaan itse on järkevin hankkia paras malli kun sitä kuitenkin joka yö joutuu vuosia käyttämään. Itellä ollut tällainen 2017 lähtien: https://sleepinsights.com/wp-content/uploads/2020/07/Oral-appliance-Herbst-3.jpg Tuohon suomalaiseen verrattuna ainakin tulee mieleen, että tässä mallissa saa säädettyä paljon leuka tulee eteenpäin. Tuossa unikuntoon mallissa luulisi herkästi voivan käydä niin ettei kisko olekaan sopiva. Nämäkin tosin onneksi kehittyy ja ilmeisesti uusimmissa malleissa ei näissäkään ole enää noita metalli varsia jota ainakin itselläni osuu hieman poskiin vaan ne on lähempänä kiskoa. Hyvä kuitenkin, että kilpailua tulee ja varsinkin kotimaasta. Hyvänhintaiset tosin noikin vaikka tulostetaan.
 
Mihin tarvitsee keskivaikean uniapnean diagnoosia jos sitä ei oikeasti ole?

Keskivaikea ja vaikea uniapnea korvataan, mutta lievää ei. Mulla mennyt tohon kiskoon kokonaisuudessaan lähemmäs 1500€ niin sillä keskivaikealla diagnoosilla säästäisi hyvän summan rahaa kun sairaus ei ole katoamassa mihinkään.
 
Kuinka kauan kisko kestää käyttöä?
 
Ainakin itse olen hieman katkera siitä, että siinä missä suurinosa saa ilmaiset laitteet julkisesta terveydenhuollosta joutuu noi kiskot maksamaan kokonaan itse. Joskus miettinyt, että lihottaisi itseään sen verran, että saisi testistä keskivaikean uniapnean johon hoito olisi silti sama, mutta saisi sen kiskon ilmaiseksi.

Kiskot on myös yksi vaihtoehto uniapnean hoitoon, mutta Suomessa taidetaan lähtökohtaisesti enemmän lähteä suoraan CPAPin käyttöön kuin kiskohoitoon, mikä lie siihen syynä sitten onkaan. Ulkomailla tulee hoidoksi kiskoja ilmeisesti paljon enemmän kuin täällä.

Mutta mutta, omiin kokemuksiin pohjautuin
- Ainakin oman hammaslääkärin mukaan, jos sulla on viisaudenhampaat/hampaita suussa, niin useimmiten ne joudutaan poistamaan jos meinataan laittaa kiskoa suuhun. Mun tapauksessa olis ollut näin ja jotta teoriassakaan vois saada kiskon niin olis pitänyt poistaa ne vielä kaksi jäljellä olevaa viisuria suusta.
- Julkinen antaa kiskon suunnilleen samoilla perusteilla kuin CPAPin. Mulla on hoidettavan tason uniapnea vain selällään nukkuessa ja kyljellään menee tasolle "ei hoideta" niin hoitona oli "tiputa painoa ja nuku kyljellään".
 
Oli jotenkin niin myyntipuheen omainen, että vaikutti mainokselta.

Tuossa unikuntoon mallissa luulisi herkästi voivan käydä niin ettei kisko olekaan sopiva. Nämäkin tosin onneksi kehittyy ja ilmeisesti uusimmissa malleissa ei näissäkään ole enää noita metalli varsia jota ainakin itselläni osuu hieman poskiin vaan ne on lähempänä kiskoa. Hyvä kuitenkin, että kilpailua tulee ja varsinkin kotimaasta. Hyvänhintaiset tosin noikin vaikka tulostetaan.

No, vähän semmoisen oloinenhan tuosta tuli, vaan kun olen tuohon äärimmäisen tyytyväinen niin pakkohan se on kehua.

Itselle tuo kisko tuli siis ainoastaan kuorsauksen lopettamiseen. Kolmannella iteraatiolla vasta löytyi riittävä määrä alaleuan siirtoa, että kuorsaus loppui kokonaan. Koska siirron määrää säädetään noiden "kanttien" mitoilla, riitti että 3D-printtasivat vain alaleukaan tulevan palan uusiksi.

En tiedä muiden kiskomallien käyttöiästä, mutta tämän kanssa oli puhetta vuosista. Käsitin että 4-5 vuotta pitäisi mennä helposti.
Ja kun 3D-malli on valmiina, uusien printtaus hoituu helposti, ellei sitten legoissa ole tapahtunut muutoksia ja skannaus tarvitsee tehdä uudestaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 372
Viestejä
4 554 694
Jäsenet
74 960
Uusin jäsen
kaitamoinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom