• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Työttömän elämä -thread

Eipä auttanut hakea pesukoneeseen harkinnanvaraista toimeentulotukea Soite aikuissosiaalityöstä. Hakemus oli hylätty. Alla ote päätösestä. Hylkäysperusteet on perin kummalliset. Olen pitkäaikaistyötön työmarkkinatuella ja asun yksin. Pesutupaa ei taloyhtiössä ole. Vanhempani on edesmenneet. Sisarukseni asuvat toisella puolella suomea. Ainoa ratkaisu pestä pyykkiä olisi viedä ne pesulaan; se tosin olisi pidemmän päälle todella tyyristä lystiä. Elämäntilanteeni ei ole häävi. Rahaa ei jää vuokran(Kelan toimeentulotuen) omavastuun, ruoan ja muiden kulujen jälkeen kuin muutamia kymmeniä euroja. Ei sillä uutta pesukonetta hankita tai edes makseta uuden pesukoneen osamaksuja. Mielestäni on nämä on "erityinen peruste" harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen uutta pesukonetta varten. Jos olisin työtön yksinhuoltaja saisin noin 300 euroa uuden pesukoneen hankintaan. Työtön sinkkumies ei "sossun" mukaan tarvitse pesukonetta. Tällaisen johtopäätöksen olen tehnyt.

TTT_Soite.jpg
Ei muuta kun kuitit pesulasta Kelaan siihen toimeentulotukihakemuksen liitteeks.
Itsepalvelupesulat luulis menevän läpi. Tai voithan vielä kokeilla lähettää laskelmat paljon sulla menis pesulaan kuukaudessa, jos ne auttais uudelleen harkitsemaan tota koneen hommaamista tai ainakin jossain määrin sen hommaamisen kustannuksiin osallistumisessa.
 
Eipä auttanut hakea pesukoneeseen harkinnanvaraista toimeentulotukea Soite aikuissosiaalityöstä. Hakemus oli hylätty. Alla ote päätösestä. Hylkäysperusteet on perin kummalliset. Olen pitkäaikaistyötön työmarkkinatuella ja asun yksin. Pesutupaa ei taloyhtiössä ole. Vanhempani on edesmenneet. Sisarukseni asuvat toisella puolella suomea. Ainoa ratkaisu pestä pyykkiä olisi viedä ne pesulaan; se tosin olisi pidemmän päälle todella tyyristä lystiä. Elämäntilanteeni ei ole häävi. Rahaa ei jää vuokran(Kelan toimeentulotuen) omavastuun, ruoan ja muiden kulujen jälkeen kuin muutamia kymmeniä euroja. Ei sillä uutta pesukonetta hankita tai edes makseta uuden pesukoneen osamaksuja. Mielestäni on nämä on "erityinen peruste" harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen uutta pesukonetta varten. Jos olisin työtön yksinhuoltaja saisin noin 300 euroa uuden pesukoneen hankintaan. Työtön sinkkumies ei "sossun" mukaan tarvitse pesukonetta. Tällaisen johtopäätöksen olen tehnyt.

TTT_Soite.jpg

Noin vuoden käsin paskasia duunivaatteita ja lakanoita pesseenä en kyllä sitä hauskuutta kenellekkään haluaisi suositella. Kyllä se vaan melko tuskaa on.

Sitä minäkin olen aikanaan pari vuotta tehnyt, kunnes oli rahaa ostaa se kone. Kuka sanoi, että rahattoman elämän pitäisi olla koko ajan herkkua?
Ja jos ei ole töissä, ei pääse työvaatteetkaan paljoa paskaantumaan. Normaalisti "likainen" vaate ei hääviä pesua tarvitse. Isojen lakanoiden kuivaaminen on se paljon suurempia ongelma kuin itse pesu.
En itse kokenut käsipyykkiä mitenkään ongelmalliseksi, mielestäni pesukoneen voi laskea "luksukseksi". Käsipyykillä myös vaatteet pysyy paremmassa kunnossa.
 
Sitä minäkin olen aikanaan pari vuotta tehnyt, kunnes oli rahaa ostaa se kone. Kuka sanoi, että rahattoman elämän pitäisi olla koko ajan herkkua?
Ja jos ei ole töissä, ei pääse työvaatteetkaan paljoa paskaantumaan. Normaalisti "likainen" vaate ei hääviä pesua tarvitse. Isojen lakanoiden kuivaaminen on se paljon suurempia ongelma kuin itse pesu.
Mielipiteitä riittää, ja mun mielipide on että puhtaat vaatteet ilman nyrkkipyykkiä kuuluu jopa sille rahattomalle täällä Suomessa.
Ja likaantuu ne vaatteet ihan normaaleissa harrastuksissakin.
 
Samalla kun aletaan luksustuotteita jakamaan, voidaan hankkia myös mikrouuni, kiertoilmauuni (koska tavallinen on liian ankea), sähkövatkain (kuka nyt käsin vatkaa), moottorisänky jne.
Johonkin se raja vaan pitää vetää. Jokaisella on mielipiteeseensä oikeus, mun mielipide on se, että jos maksetaan jo katto pään päälle ja muut kulut ja ruuat, sen jälkeen saisi olla ihan kiltisti hiljaa ja tyytyväinen eikä ahnehtia lisää lisää lisää
 
Rahaa ei jää vuokran(Kelan toimeentulotuen) omavastuun, ruoan ja muiden kulujen jälkeen kuin muutamia kymmeniä euroja. Ei sillä uutta pesukonetta hankita tai edes makseta uuden pesukoneen osamaksuja.
Toisella foorumilla kerroit ostaneesi uuden Miele pesukoneen monta viikkoa sitten. Käyt eri foorumeilla kertomassa eri tarinaa, mahdollisten rahalahjoitusten toivossa?
 
Samalla kun aletaan luksustuotteita jakamaan, voidaan hankkia myös mikrouuni, kiertoilmauuni (koska tavallinen on liian ankea), sähkövatkain (kuka nyt käsin vatkaa), moottorisänky jne.
Johonkin se raja vaan pitää vetää. Jokaisella on mielipiteeseensä oikeus, mun mielipide on se, että jos maksetaan jo katto pään päälle ja muut kulut ja ruuat, sen jälkeen saisi olla ihan kiltisti hiljaa ja tyytyväinen eikä ahnehtia lisää lisää lisää
Mun mielestä me asutaan sivistysmaassa jossa jokaiselle pitää taata tietty elintaso. Siksi täällä veroja maksellaan. En minä ainakaan ole kateellinen työttömälle vaikka se saisikin sen pyykinpesukoneen. Toki asia on eri jos taloyhtiössä on kone, mutta jos ei ole niin kyllä se kuuluu mun mielestä perusoikeuksiin.
 
Samalla kun aletaan luksustuotteita jakamaan, voidaan hankkia myös mikrouuni, kiertoilmauuni (koska tavallinen on liian ankea), sähkövatkain (kuka nyt käsin vatkaa), moottorisänky jne.
Johonkin se raja vaan pitää vetää. Jokaisella on mielipiteeseensä oikeus, mun mielipide on se, että jos maksetaan jo katto pään päälle ja muut kulut ja ruuat, sen jälkeen saisi olla ihan kiltisti hiljaa ja tyytyväinen eikä ahnehtia lisää lisää lisää
Mä oon työtön ja mulla on pesukone(200e kuljetuksineen, asensin ite, 5v takuu ostettaessa niin ei pelkoa samanlailla kun käytetyssä johon silti pitää ainakin se kulju hoitaa), mikroaaltouuni(vitun vanha mutta toimii), kiertoilmauuni(tuli kämpän mukana), sähkövatkain(jäi exältä, en oo kertaakaan käyttäny)
Ja toi 200e pesukoneesta oli parin kuukauden safkoista ja muusta nipistetty. Siirsin muistaakseni osaa vuokrastakin että sain se hommattua.
Pidätkö sä oikeasti noita jotenkin luksuksena? Moottorisängynkin ymmärrän liikuntarajoitteiselle.
 
Kyllä pidän. Itsekin olen tällä hetkellä työtön, mutta on just sen verran omaisuutta, että penniäkään en saa ilmaiseksi mistään mitään. Jos mulla pesukone hajoaisi nyt, ihan itse olisi maksettava uusi. Myönnän avoimesti, että kyllä vituttaa tuollaiset vinkujat, joille pitäisi jonkun muun maksaa kaikki, ei riitä perustoimeentulo, vaan pitäisi olla kaikki viimeisen päälle. Jos ei ole rahaa pesukoneeseen, sitten pestään käsin, en näe siinä ongelmaa.

Ongelma on siinä, että täällä on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat mahdollisimman kovat verot kaikille, jotta sitten kaikenlaisille maleksijoille saataisiin parasta pöytään. Silloinhan ei enää juuri mikään työtöntä kannusta töihin, jos työttömänä on paremmat vehkeet ja enemmän vapaa-aikaa.

Olen käsittänyt niin, että sen takia mennään töihin, että saadaan rahaa, että voidaan sitten sillä palkkatulolla hankkia just niin hyvää kuin rahat riittää.
 
Toisella foorumilla kerroit ostaneesi uuden Miele pesukoneen monta viikkoa sitten. Käyt eri foorumeilla kertomassa eri tarinaa, mahdollisten rahalahjoitusten toivossa?
En todellakaan ole mitään lahjoituksia hakemassa. Sen Miele pesukoneen hankin 31.7 eli noin kolme viikkoa sitten suurelta osin omaisuutta myymällä ja pienin osin velkarahalla.
 
Viimeksi muokattu:
Toisella foorumilla kerroit ostaneesi uuden Miele pesukoneen monta viikkoa sitten. Käyt eri foorumeilla kertomassa eri tarinaa, mahdollisten rahalahjoitusten toivossa?

Kai voisit antaa linkin siihen toisen foorumin keskusteluun? Melko paksua olisi, jos vaan rahaa olisi kerjäämässä täällä.

Xanalle sanoisin nämä asiat:
- Kai korostit hakemuksessasi sitä, että taloyhtiössä ei ole pesulaa?
- Jos tämä oli korostetusti esillä hakemuksessa, niin laita tästä päätöksestä valitus kunnan sosiaalilautakunnalle, jossa edelleen pidät esillä sitä, että taloyhtiössä ei ole pesutupaa, jonka avulla saadaan esimerkiksi lakanat pestyä kunnolla 90-asteen pesuilla. Käsinpesun tulos vastaa vain pesukoneiden 20-asteen kevytpesua, joka ei riitä rasva- ja hikitahrojen poistoon.
- Valittaisin itse tuohon ”henkilökohtainen ja kodin hygienia” kohtaan sen, että kyseinen osuus on niin pieni, ettei se riitä pesukoneen osamaksuihin sillä tuo raha kuluu shamppoisiin, kodin siivoustarvikkeisiin, hammashoitovälineisiin ja pieniin laitteisiin kuten pölynimuriin tai sähköhammasharjaan. Eli tuolla osuudella perusosasta ei voi kattaa pesukoneen hankintaa.

Oletko harkinnut avun pyytämistä kirkolta, sieltä voisi irrota esimerkiksi 150-200 euroa pesukoneen hankinnan avuksi?
 
Kyllä pidän. Itsekin olen tällä hetkellä työtön, mutta on just sen verran omaisuutta, että penniäkään en saa ilmaiseksi mistään mitään. Jos mulla pesukone hajoaisi nyt, ihan itse olisi maksettava uusi. Myönnän avoimesti, että kyllä vituttaa tuollaiset vinkujat, joille pitäisi jonkun muun maksaa kaikki, ei riitä perustoimeentulo, vaan pitäisi olla kaikki viimeisen päälle. Jos ei ole rahaa pesukoneeseen, sitten pestään käsin, en näe siinä ongelmaa.

Ongelma on siinä, että täällä on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat mahdollisimman kovat verot kaikille, jotta sitten kaikenlaisille maleksijoille saataisiin parasta pöytään. SIlloinhan ei enää juuri mikään työtöntä kannusta töihin, jos työttömänä on paremmat vehkeet ja enemmän vapaa-aikaa.

Olen käsittänyt niin, että sen takia mennään töihin, että saadaan rahaa, että voidaan sitten sillä palkkatulolla hankkia just niin hyvää kuin rahat riittää.
Kukaan ei ole vaatimassa "maleksijoille" parasta pöytään, vaan suht inhimilliset olot.
Jos olisit itse työttömyyskorvauksilla, tai jopa toimeentulotuella sen lisäks niin tajuaisit kyllä että sillä ei todellakaan juhlita jos viettää edes hieman normaaliin suuntaan elämää.
Kaikki varat ovat siinä mitä saat ja harkinnanvaraista harvemmin saa.
Turhaa tästä kai jauhaa kun tuntuu sun ajatusmaailma olevan niin erilainen kun mulla. Päätellen näistä vinkujista ja maleksijoista jne.
 
Kai voisit antaa linkin siihen toisen foorumin keskusteluun? Melko paksua olisi, jos vaan rahaa olisi kerjäämässä täällä.

Xanalle sanoisin nämä asiat:
- Kai korostit hakemuksessasi sitä, että taloyhtiössä ei ole pesulaa?
- Jos tämä oli korostetusti esillä hakemuksessa, niin laita tästä päätöksestä valitus kunnan sosiaalilautakunnalle, jossa edelleen pidät esillä sitä, että taloyhtiössä ei ole pesutupaa, jonka avulla saadaan esimerkiksi lakanat pestyä kunnolla 90-asteen pesuilla. Käsinpesun tulos vastaa vain pesukoneiden 20-asteen kevytpesua, joka ei riitä rasva- ja hikitahrojen poistoon.
- Valittaisin itse tuohon ”henkilökohtainen ja kodin hygienia” kohtaan sen, että kyseinen osuus on niin pieni, ettei se riitä pesukoneen osamaksuihin sillä tuo raha kuluu shamppoisiin, kodin siivoustarvikkeisiin, hammashoitovälineisiin ja pieniin laitteisiin kuten pölynimuriin tai sähköhammasharjaan. Eli tuolla osuudella perusosasta ei voi kattaa pesukoneen hankintaa.

Oletko harkinnut avun pyytämistä kirkolta, sieltä voisi irrota esimerkiksi 150-200 euroa pesukoneen hankinnan avuksi?
Mainitsin hakemuksessa tuon, että taloyhtiössä ei ole pesutupaa ja myös, että on syrjivää, jos työtön sinkkumies ei saa mitään tukea. Valitan ilman muuta tästä päätösestä. Sain Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonialta 100 euroa.
 
En todellakaan ole mitään lahjoituksia hakemassa. Sen Miele pesukoneen hankin 31.7 eli noin kolme viikkoa sitten suurelta osin omaisuutta myymällä ja pienin osin velkarahalla.
Tällä foorumilla kirjoitit 13.8.2022 " Hyvä pesukone " - osiossa " Sukulaiseni hankki Miele WWD660WCSFIN pesukoneen. 999€ maksoi. " vaikka ostit itse 31.7 kyseisen koneen.
 
Kukaan ei ole vaatimassa "maleksijoille" parasta pöytään, vaan suht inhimilliset olot.
Jos olisit itse työttömyyskorvauksilla, tai jopa toimeentulotuella sen lisäks niin tajuaisit kyllä että sillä ei todellakaan juhlita jos viettää edes hieman normaaliin suuntaan elämää.
Kaikki varat ovat siinä mitä saat ja harkinnanvaraista harvemmin saa.
Turhaa tästä kai jauhaa kun tuntuu sun ajatusmaailma olevan niin erilainen kun mulla. Päätellen näistä vinkujista ja maleksijoista jne.

Toimeentulotuen perusosa on 532,97e yksin asuvalla lapsettomalla. Jos vuokra vaikka 600e/kk ja siihen yleistä asumistukea 80%, niin 120e jää maksettavaksi. Eli kuukaudessa käyttöön 412e/kk. Siitä ruoka ja vaatteet jne. Äkkiä tosta maksaa osarilla 250e pesukonetta. Itselle jää töissäkäyvänä maksujen jälkeen sama raha käyttöön. En itke, paitsi sähkön hintaa.
 
Niin osarilla helpompaa toki. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Jotkut ryssii välillä asioitaan.
 
Mainitsin hakemuksessa tuon, että taloyhtiössä ei ole pesutupaa ja myös, että on syrjivää, jos työtön sinkkumies ei saa mitään tukea. Valitan ilman muuta tästä päätösestä. Sain Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonialta 100 euroa.
Siis sä menit kirjottamaan siihen hakemukseen jotain säälipisteitä hakevaa paskaa syrjimisestä ja työttömästä sinkkumiehestä?
Oikeasti?
Minkähintaista konetta hait siinä hakemuksessa, vai jätitkö avoimeksi?

Jos tota tonnin konetta niin ei ihme että tulee hylkynä.
 
Powerilla myyjä kertoi, että osamaksusopimukseen pitää olla säännölliset tulot tai eläke. Työtön työmarkkinatuella ei saa osamaksua, vaikka onkin "säännölliset tulot", vaikka on luottotiedot kunnossa.
 
Työtön sinkkumies ei "sossun" mukaan tarvitse pesukonetta. Tällaisen johtopäätöksen olen tehnyt.
Luulisi, että pitkäaikaistyöttömällä sinkkumiehellä olisi oikein hyvin aikaa pestä pyykkinsä vaikka käsin. Toinen vaihtoehto on tosiaan hakea puoli-ilmainen käytetty pesukone jostain. Tein tori.fi-haun aiheesta ja ensimmäinen hakutulos oli 20 euron ylimääräiseksi jäänyt pesukone. Jos kuukaudessa jää muutama kymppi pakollisten kulujen jälkeen, niin 1–2 kuukaudessa pitäisi olla pesukonerahat kasassa. Sitten jos pelkää jotain bakteereja, niin käyttää sen pesukoneen muutaman kerran maksimilämmöllä. Olisiko tämä nyt helpompi tapa ratkaista ongelma kuin se, että käy jotain turhaa paperisotaa kokemastaan kuvitteellisesta vääryydestä?
 
Luulisi, että pitkäaikaistyöttömällä sinkkumiehellä olisi oikein hyvin aikaa pestä pyykkinsä vaikka käsin.

Oikeasti haluisin tietää milloin nää Käsinpesun Ystävät ry:n jäsenet on itse pesseet mitään käsin, saati sitten kokonaisia koneellisia pyykkejä käsin...toki ymmärrän, jos vaattet on pelkkiä t-paitoja ja verkkareita, että se on helppoa ku heinänteko.
 
Mitä muuta ne sillä kotona olevalla työttömällä on, kuin t-paitoja ja verkkareita? Ei likaisia työvaatteita ainakaan. Käsinpesun vaihtoehdoksihan on tarjottu myös ilmaista tai parin kympin konella torilta. Tuntuu vain, että pitää saada luksus-mieleä muiden piikkiin.
 
Kyllä se nyt lähtökohtaisesti täytyisi käytetynkin koneen kelvata. Työssäkäyvänkin porukan pitää käytettynä ostaa sitä sun tätä.

Enkä minä nyt itseäni mitenkään parempana pidä vaikka onkin käynyt hyvä tuuri sen suhteen, että on vakituisessa työssä, mutta on myöskin vaikea ymmärtää miksi vastikkeettomasti pitäisi pyrkiä parempaan mihin työssäkäyvilläkään on mahdollisuus. Toimeentulotuki on kuitenkin lähtökohtaisesti viimesijainen etuus, jolla on tarkoitus pysyä hengissä siihen asti, että pääsee taas jaloilleen. Pidän erikoisena, että joku kuvittelee marssivansa sossun rahoilla giganttiin hakemaan tonnin Mielen.
 
Oikeasti haluisin tietää milloin nää Käsinpesun Ystävät ry:n jäsenet on itse pesseet mitään käsin, saati sitten kokonaisia koneellisia pyykkejä käsin...toki ymmärrän, jos vaattet on pelkkiä t-paitoja ja verkkareita, että se on helppoa ku heinänteko.

Jos on tähän asti elämässä välttynyt siltä opilta ja äiti tai joku muu aina hoitanut, niin olisi korkea aika kyllä oppia. Tässä pikakurssi: Tulppa tiskialtaaseen, tai voi käyttää ämpäriä tms saavia, vaatteet sinne ja vähän pesuainetta. Fairykin käy paremman puutteessa ja normaalilikainen vaate ei edes tarvitse välttämättä sitäkään. Vähän huljuttelee, rutistelee ja huuhtelee ja laittaa narulle kuivumaan. Kerran viikossa riittää hyvin kun pesee t-paidat/kalsarit/sukat yms. Nopeammin on pesty käsin kuin koneella. Ei koko vaatekaapin sisältöä normaalisti pestä päivittäin.
 
Mitä muuta ne sillä kotona olevalla työttömällä on, kuin t-paitoja ja verkkareita? Ei likaisia työvaatteita ainakaan. Käsinpesun vaihtoehdoksihan on tarjottu myös ilmaista tai parin kympin konella torilta. Tuntuu vain, että pitää saada luksus-mieleä muiden piikkiin.

Meinaat siis, että työttömillä ei ole minkäänlaista muuta elämää kuin kotona istuminen ja työnhaku? Kaikki vaan päättyy, kun menetät työsi? Selittää kyllä paljon tän ketjun asenteesta työttömiin.
 
Se kaikki muu toiminta taitaa työttömällä olla vapaaehtoista, ihan niinkuin se pyykinpesukoneen ostaminen vs käsinpesukin. Ja koneen ostamiseen vaihtoehtona oli hakea sellainen ilmaiseksi tai ostaa parilla kympillä... eikä vaatia muita maksamaan sitä Mieleä.
 
Toimeentulotuen perusosa on 532,97e yksin asuvalla lapsettomalla. Jos vuokra vaikka 600e/kk ja siihen yleistä asumistukea 80%, niin 120e jää maksettavaksi. Eli kuukaudessa käyttöön 412e/kk. Siitä ruoka ja vaatteet jne. Äkkiä tosta maksaa osarilla 250e pesukonetta. Itselle jää töissäkäyvänä maksujen jälkeen sama raha käyttöön. En itke, paitsi sähkön hintaa.
Miten Kelasta saa yleistä asumistukea 80% vuokran hinnasta? Itellä asumistuki on 330€ (+ joitain senttejä päälle) ja vuokra 551€ niin minusta toi tekee kylläkin jotain 67% eikä 80%...
 
Joo ei mullakaan ole lähelläkään tota. Vuokra noin 700e ja asumistuki noin 370e. Toki toi on kunnasta riippuvainen yms, mutta ei kai missään ole 80%.
 
Hyvähän se on toimeentulo asiakkaana säästellä, kun jossain vaiheessa alkavat kahtomaan tuloina säästötkin.

Käteiseksi säästöön, ja käteisellä sitten ostamaan konetta. Mielestäni tämä pesukoneasia on melko selvä, eli valitetaan asiasta vielä kunnan sosiaalilautakunnalle, jos kuntapolitiikot ymmärtäisivät yskän paremmin kuin virkailija, että koneelle on selvä tarve pesutuvattomassa talossa.

100e kirkollisen avun lisäksi voisit harkita harrastustuen tai vaatetuen anomista, jolla voisit kattaa osittain pesukoneen hintaa.

Vaikuttaa harmillisen tiukalta kunnalta, koska pesuloihin lienee siellä pidemmät matkat kuin pk-seudulla.
 
Hyvähän se on toimeentulo asiakkaana säästellä, kun jossain vaiheessa alkavat kahtomaan tuloina säästötkin.

Nostat tietysti käteisenä säästöt patjan alle. AINA kun olet toimeentulo asiakkaana, kaikki rahaliikenne niin paljon kun vaan pystyy käteisenä. Ei jää tilitietoihin jälkiä.

Lähde: Toimeentulotukiasiakkaan käsikirja
 
Toimeentulotuki on kuitenkin lähtökohtaisesti viimesijainen etuus, jolla on tarkoitus pysyä hengissä siihen asti, että pääsee taas jaloilleen.

Tämä on mielestäni vähän vanhanaikainen käsitys kun toimeentulotuella on satoja tuhansia henkilöitä jatkuvasti. Onko se nyt ensisijainen etuus vai viimesijainen jos se on käytännössä se taloudellisesti paras etuus heille. Toki muut etuudet eli työttömyysturva ja asumistuki tms. on sitä ennen haettava ja otettava vastaan ja tiliotteet toimitettava Kelalle.

Ongelmaksi muodostuu ne pätkätyöläiset joilla on huono palkka ja työttömyyskaudella jäät taas alle toimeentulotuen alarajan. Jos et esim. ehdi ostaa sitä pesukonetta palkkakuukaudella niin siihen tarkoitetut säästöt otetaankin taas toimeentulotuessa huomioon (jos et ole älynnyt niitä käteiseksi nostaa) ja ne on käytettävä peruselämiseen. Käyt siis töissä ja jos yrität säästää palkoista niin käytännössä sillä kustannat osittain mahdollisia työttömyskausia. Olisi se nyt kohtuullista että ne ensisijaiset etuudet olisi sillä tasolla että ne jäisivät edes 50-100e/kk plussalle verrattuna toimeentulotuen alarajaan eikä kuukausittainen hakurumba pyörisi.

Mielestäni nykysysteemi vie vain resursseja ja kanta-asiakkaat/toistuvasti toimeentulotukea saavat osaavat jokatapauksessa nostaa kaiken käteiseksi.
 
Kiitos vastanneille. Eipä tullut mieleen tuo vaihtoehto 4.

Kuinkas kauan tuohon karenssin varmistumiseen meni työttömäksi ilmottautumisesta ja ehtikö siihen mennessä tulla paljonkin kyykytystä?

Pieni päivitys tilanteeseeni.
Päädyin siis lopettamaan hommat toukokuun lopussa ja sitten vain lomailin kunnes heinäkuun puolessavälissä ilmottauduin työkkäriin valmiina saamaan kuraa niskaan.
Soittivat heti seuraavana päivänä ja heti oli tapaamisaika seuraavalle päivälle.
Työkkärissä sanoivat, että tuo 1.5kk minkä olin "poissa" lasketaan karenssiksi ja puolsivat samantien ansiosidonnaistani mikä alkoikin juosta heti omavastuupäivien jälkeen.

Neljää hakemusta pitää lähetellä ja raportoida, mutta en ota niistä mitään paineita, koska 1.10 olisi tarkoitus aloittaa työt.

Eli meni niinku strömsössä, kerrankin :)
 
Käsinpesun vaihtoehdoksihan on tarjottu myös ilmaista tai parin kympin konella torilta. Tuntuu vain, että pitää saada luksus-mieleä muiden piikkiin.
Jos joku onnistuu saamaan jonkun tahon maksamaan pesukoneen, lastenvaunut tai vaikkapa jotain kalusteita ensiasuntoon (näihin ymmärtääkseni voi saada rahaa riippuen tilanteesta), niin sehän menee juuri niin että ostetaan se mahdollisimman kallis tuote johon saadut rahat riittää. Tässä ei varmasti monikaan (noista jotka tukia saa) ajattele yhteiskunnalle edullisinta vaihtoehtoa vaan jos rahaa saa lastenvaunuihin/pesukoneeseen 800e niin hintaa luultavasti on juuri tuon verran. Surullista, yleistä ja totta.

Ymmärrän myös harmituksen jos näihin asioihin ei ole selkeitä speksejä jolloin saattaa kuulla huhuja (tosia tai ei-tosia) että se-ja-se on saanut niin ja näin paljon rahaa. Sitten itse suunnilleen samassa tilanteessa menee anomaan samanlaisia tukia niin syystä x ja y niitä ei sinulle annetakaan...

Hyvin paljon asioita voisi saada kavereilta kyselemällä, tori.fi tai vaikka kirppikseltä ihan naurettavan edullisesti. Itse kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon niin kaikki kamat oli jotain tutuilta/kotoa saatuja vanhoja juttuja paitsi uutena hankitut tv (hyvin tärkeä silloin pelaamiseen) ja kahvinkeitin :D
 
Siis noihinhan ON ihan hinnastot olemassa, google auttaa. Esim Oulun kaupungilta on viime vuonna voinut saada pyykinpesukoneeseen 200€, mikäli taloyhtiössä ei ole pesutupaa. Lastenrattaisiin 85€, lastenvaunuihin 120€ jne. Ne sekopään espoolaisen kokoomustantan hölinät 800€ lastenrattaista vois vähitellen unohtaa.
 
Tonnin pesukone-ilme

Miele_-pesukone_tonni.jpg

Täytyy sanoa, että tuli sama fiilis kun luin miten tämä saaga päättyi.

Ei se mitään Miele on ihan hyvä kone ja hyvä jos ap:lle tuli hyvä Miele.

Vastaavassa tilanteessa olisin ostanut sen max. 50€ käytyn ja kun elämäntilanne paranee niin panostanut sitten enempi, mutta en varmaan siltikään olisi tonnin konetta raaskinut ostaa. Sinkkumiehenä kun konettakin varmaan käytäisin kerran viikossa jos niinkään usein. Lisäksi ei tietoa mahtuuko tollanen iso kone taas seuraavaan kämppään. 300€ kone olisi varmaan ajanut asiansa ihan hyvin ja tuolle 700€:lle löytäisin varmaan huomattavasti parempia sijoituskohteita kuin pesukone varsinkin jos rahasta on pulaa.

Melkeen tulee Mieleen, että tässä nyt trollataan porukkaa... mutta ei kai sitten.
 
Mun silmaan tuo Miele nayttaa 20 vuotta vanhalta vehkeelta jonka on saaut ilmaiseksi.
Mitä siitä? Ei anneta tosiasioiden häiritä Mielenkiintoista keskustelua.

Koska keskustelu jatkuu vuodesta toiseen samalla kaavalla, ollaan nyt parin sivun aikana voitu yhteisellä päätöksellä päättää, että kyseessä on tonnin kone, joka on kustannettu täydessä hinnassaan veronmaksajien kustannuksella, jonka päälle on haettu kirkolta ainakin huntti tai pari, jotka on nyt varmasti jo narkattu. Samalla reissulla on todennäköisesti piirrelty seiniin kirkkoveneitä ja varmaan käyty vielä varastamassa jonkun yhteiskunnan tukipilarin pihasta luuta, kun ei perkele mikään riitä. Kyseessähän on kuitenkin alimman kastin edustaja, joka on satavarmasti toiminut ainakin jotenkin väärin, vaikka ei tiedettäisi miten, joten tietty osa kansasta tuntee sairaalloista tarvetta kyseisen epähenkilön soimaamiseen. Nauttiihan tämä "ihmisroska" nyt täysin kohtuuttomasti kohdalleen siunaantuneesta luksustuotteesta, jollaiseen kenelläkään alimman kastin edustajalla ei soisi olevan varaa. :cautious:
 
Lainataan nyt tätä viestiä vaikka liittyy useampaan:
Vastaavassa tilanteessa olisin ostanut sen max. 50€ käytyn ja kun elämäntilanne paranee niin panostanut sitten enempi, mutta en varmaan siltikään olisi tonnin konetta raaskinut ostaa. Sinkkumiehenä kun konettakin varmaan käytäisin kerran viikossa jos niinkään usein. Lisäksi ei tietoa mahtuuko tollanen iso kone taas seuraavaan kämppään. 300€ kone olisi varmaan ajanut asiansa ihan hyvin ja tuolle 700€:lle löytäisin varmaan huomattavasti parempia sijoituskohteita kuin pesukone varsinkin jos rahasta on pulaa.
Noin olisin melko varmasti toiminut itsekin. Tämä case kuvastaa vaan hyvin sitä miten hyvin Suomessa on asiat. Olet aikalailla heikoimmassa asemassa yhteiskuntaa ja silti saat hankittua 1000€ pesukoneen. Muualla maailmassa "heikoin aines" joutuu etsimään ruokansa roskiksesta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 375
Viestejä
5 129 094
Jäsenet
81 982
Uusin jäsen
Aleksi94

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom