Meillä on ollut muutosneuvottelut päällä viimeisen 2 vuotta käytännössä tauotta, uudet alkaa heti kun edelliset loppuu. Ite oon ollut nyt vuoden päivät pääluottamusmiehenä meillä ja näin jälkikäteen ajateltuna, toki kokemusta ja kylmäpäisyyttä karttunut vuodessa paljon, mutta ois kyllä voinu jättää välistäkin tämän homman. Meillä moni ajattelee, että pääsee helpolla ku luottamusmiehiä ei lomautukset koske, mutta yhtäällä itsekin olen lomautettuna kun firmaa pidetään perjantait kiinni. Suht stressaavaa hommaa ku pitäis kuitenkin löytää keinot, lomauttamisten peruuttamiseen, mutta työnantaja venkslaa tavalla tai toisella näyttämään niin, että lomautuksilla on tarve. Eikä sillä sehän on työnantajan velvollisuus katsoa asioita ennakoon ja tehdä päätökset sen perusteella, osakeyhtiön on tehtävä voittoa osakkailleen.
Mieluusti jotain muuta hommaa tekisin, onhan tätä hommaa tehty jo vuodesta 2005 lähtien. Ikää kohta 47 vuotta niin sen uuden aloittaminen on oma lukunsa, ei sillä, etteikö pystyisi, mutta lapset, asuntolaina yms. Muutamaa työpaikkaa olen hakenut, yks ois tärpännyt jo vuosi sitten mutta matkaa liikaa, mutta tiukassa on tänä päivänä työpaikat. Meiltä olis moni lähdössä muutenkin, jos töitä ois tarjolla, kiitos nykyisen työnantajan toimien.
Mutta kävinpä perjantaina tutustumassa yhteen konepajaan. Hakevat siis vakituista kaveria, joko yhtä tai kahta, mutta oppisopimuksella. Tavallaan homma kiinnostais, vaikka ei käytännössä mitään kokemusta raskaankaluston varustamisesta ja korjaamisesta, mutta hommaan opetetaan kädestä pitäen. Lähdeppä sitten oppisopimuksella vakituisesta duunista. Toki tuota vois käydä sen yhden päivän oppimassa kerran viikossa niin kauan ku meillä pidetään firmaa kiinni perjantait.
Kaikenlainen kouluttautuminen uuteenkin hankalaa kun eikös aikuiskoulutustuet ole lakkautettu jne?