Työelämäkeskustelu

Pidä työpaikasta kiinni niin pitkään kuin pystyt ja säästä. Ainakin it-alalla tilanne on nyt surkea. Ei löydy välttämättä työtä vaikka olisit se 30-45 vuotias pitkällä työkokemuksella.
Niin ne tilanteet muuttuu. Itse olen 50++ ja eri alalla. 80-90-luvulla kaikki "ATK"-alaa opiskelleet vietiin koulunpenkiltä suoraan tai jopa kesken koulun. Muutamia vuosia sitten puhuttiin, kuinka kaikki maahanmuuttajat pitää kouluttaa koodaamaan ja lastentarhoihinkin tuli lapsille koodausta leikkiaiheeksi.

No koodaus on vain yksi osa aihetta, mutta silti.
 
Jos nyt lähtisi jotain resettiä suorittamaan ja kouluttautumaan uudelleen, niin mikä sen takaa että uudessakaan ammatissa töitä olisi tarjolla valmistumisen jälkeen saatika 10-15v tästä eteenpäin?
Eihän sitä tosiaan takaa mikään ja pahimmillaan uusi alanvaihto myöhemmin taas edessä joillain.
Tai ainakin ymmärsin että @Sikatiiker tarkoitti joko yrittäjyyttä tai uuden ammatin opiskelua tuolla "uudella optimilla/unelmalla."
Joo, yleisesti meinasin mitä tahansa se sinulle olisikaan eli uusi työpaikka (otollisin aikahan sitäkin on hakea silloin kun on vielä työpaikka alla), opiskelu tai yrittäjyys. Mitä vain noista.
Mäkin haluaisin tehdä töissä töitä ja viedä asioita eteenpäin, tämä töiden vähyys on tosiaan alkanut ahdistaa aika rajusti sen alun parin kk:n jälkeen, ihan huomioimattakin pelkoa potkuista, kun huomasi että tämä alkaa olla uusi normaali.
Joo, onhan itelläkin ollut toisaalta joskus tollainen pätkä töissä eikä ketään potkittu pellolle eli voi myös alkaa näyttää valoisammalta vähän myöhemmin.

Pitkittyessään tietysti huonompi homma ja nyt on muutenkin tainnut olla yt-kynnys melko alhainen viime vuosina.
 
Meillä on ollut muutosneuvottelut päällä viimeisen 2 vuotta käytännössä tauotta, uudet alkaa heti kun edelliset loppuu. Ite oon ollut nyt vuoden päivät pääluottamusmiehenä meillä ja näin jälkikäteen ajateltuna, toki kokemusta ja kylmäpäisyyttä karttunut vuodessa paljon, mutta ois kyllä voinu jättää välistäkin tämän homman. Meillä moni ajattelee, että pääsee helpolla ku luottamusmiehiä ei lomautukset koske, mutta yhtäällä itsekin olen lomautettuna kun firmaa pidetään perjantait kiinni. Suht stressaavaa hommaa ku pitäis kuitenkin löytää keinot, lomauttamisten peruuttamiseen, mutta työnantaja venkslaa tavalla tai toisella näyttämään niin, että lomautuksilla on tarve. Eikä sillä sehän on työnantajan velvollisuus katsoa asioita ennakoon ja tehdä päätökset sen perusteella, osakeyhtiön on tehtävä voittoa osakkailleen.

Mieluusti jotain muuta hommaa tekisin, onhan tätä hommaa tehty jo vuodesta 2005 lähtien. Ikää kohta 47 vuotta niin sen uuden aloittaminen on oma lukunsa, ei sillä, etteikö pystyisi, mutta lapset, asuntolaina yms. Muutamaa työpaikkaa olen hakenut, yks ois tärpännyt jo vuosi sitten mutta matkaa liikaa, mutta tiukassa on tänä päivänä työpaikat. Meiltä olis moni lähdössä muutenkin, jos töitä ois tarjolla, kiitos nykyisen työnantajan toimien.

Mutta kävinpä perjantaina tutustumassa yhteen konepajaan. Hakevat siis vakituista kaveria, joko yhtä tai kahta, mutta oppisopimuksella. Tavallaan homma kiinnostais, vaikka ei käytännössä mitään kokemusta raskaankaluston varustamisesta ja korjaamisesta, mutta hommaan opetetaan kädestä pitäen. Lähdeppä sitten oppisopimuksella vakituisesta duunista. Toki tuota vois käydä sen yhden päivän oppimassa kerran viikossa niin kauan ku meillä pidetään firmaa kiinni perjantait.

Kaikenlainen kouluttautuminen uuteenkin hankalaa kun eikös aikuiskoulutustuet ole lakkautettu jne?
 
Työn ohessa lukemaan inssin paperit? Nykyään voi opiskella joustavasti etänä.
 
Itseasiassa tein sen jo 2020-2022. :D Olin aloittanut amk:n 1999 ja inssin paperit jäi vaiheeseen lopputyön osalta kun nämä työt vei ja kaupunkikin vaihtui siinä ajan mittaan. Sitten koulu otti yhteyttä joskus 2019 lopulla, että kiinnostaisko saattaa tutkinto valmiiksi kun käyvät läpi niitä jotka ei koskaan valmistuneet ja nyt ois viimeinen sauma tehdä se. Pari vuotta siihen sitten meni töiden ohessa tai no, ois sen saanut tehtyä kyllä melkolailla samantien, mutta oma hommansa alkaa tyhjästä työstämään asiaa niin otti sen ajan mitä otti ja paperit sain kouraan siinä missä muutkin samassa tilanteessa olleet.

Mukavahan se tietty on CV laittaa, että on AMK-tutkinto ja insinööri, mutta en ainakaan itse koe, että se toisi mitään lisää siihen mitä olen ja osaan tai en osaa.
 
Kyllä siinäkin on omat haasteensa. Itse olen juuri työn ohessa inssin papereita lukemassa.
Amk-opinnot eivät ole niin haastavia, etteivätkö ne onnistuisi vaikka puolivaloilla. Sitä paitsi nykyään on verkkotentit ja tekoälyt, joiden puolesta opiskelu on helpompaa ja vaivattomampaa kuin koskaan aikaisemmin.

Ja mitäs niillä paperilla sitten tekee kun ne on? Ei ne paperit mikään oikotie onneen ole.
No mitäpä tutkinnoilla yleensä tehdään? Jos työpaikkaa/alaa haluaa vaihtaa, niin aika usein hakijalta odotetaan alan tutkintoa. Ja onhan se aina motivaation osoitus.
 
Amk-opinnot eivät ole niin haastavia, etteivätkö ne onnistuisi vaikka puolivaloilla. Sitä paitsi nykyään on verkkotentit ja tekoälyt, joiden puolesta opiskelu on helpompaa ja vaivattomampaa kuin koskaan aikaisemmin.
Meillä ainakin osassa tunteja on läsnäolopakko, onneksi ei kaikissa. Jossain tutkinnoissa varmasti helppo mennä läpi yrittämättä. Meillä kyllä useammalla ihmiselle jäänyt kursseja läpäisemättä vaikka yrittävät. Verkkotentit tehdään valvotussa tilassa videovalvonnan alla suljettussa järjestelmässä tai opettajan valvovan silmän alla ja tottakai on seuranta ja sovellusten rajoitus. On myös ihan perinteisiä paperitenttejä. Lisäksi on ryhmätöitä ja labrassa tehtäviä mittauksia yms. Ainakimän omassa tutkinnossa matematiikka on isossa osassa suuressa osassa kursseja. Jos sen kanssa ongelmia niin sitten on enemmänkin ongelmia.

Tekoälyn tms takia esim fysiikassa muutettiin arvostelua niin että numero muodostuu vain tentistä, eikä tentin ja verkkotehtävien yhteissrvosta. Moni taisi saada tehtävistä hyvän numeron mutta ei pärjännyt sitten tentissä. Seuraavan vuonna tehtävät liitto olla tehtynä, mutta antoivat vain tenttioikeuden, eivät vaikuttaneet arvosanaan.

Lisäksi joutuu tekemään erilaisia suunnitellutöitä ja mallinnuksia erilaisilla ohjelmilla, missä tekoälystä ei vielä oikein ole hyötyä.
 
Viimeksi muokattu:

Mitä olen ymmärtänyt, niin keskimäärin taso ei ole kovin haastava. Pääsykokeissakaan ei taideta kummoista matematiikan osaamista vaatia. Ja jos haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin, niin kursseista pääsee kyllä läpi kovin vähällä effortilla.
 
Pääsykokeissa riippuu kanssa onko menossa tekniselle vai humanistiselle alalle. Pääsykokeet ovat erilaiset, toisessa on enemmän matikka ja fysiikkaa, toisessa jotain tunneäly yms höpinää.

Joillekin aloille on sitten enemmän tunkua niin että vain muuta valitaan valintakokeiden perusteella. Omassa tutkinnossa taisi 15 henkeä tulla valintakokeen kautta, siinä jos 100 yrittäjää niin pitää silti olla siellä top 15:sta että pääsee läpi. Tottakai jos kaikki ovat huonoja niin huonoilla pisteillä pääsee sisään.

Esim omaan tutkintoon vuonna 2024 oli 366 hakijaa joista luokkaa n. puolet tulee pääsykokeen kautta. Kaikki eivät tietenkään ota paikkaa vastaan jos ovat hakeneet useampaan tutkintoon samalla.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
292 186
Viestejä
5 001 358
Jäsenet
80 210
Uusin jäsen
Peksuuu12

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom