Tyhmät ihmiset

Löysit hyvin sen oleellisen. Vähän tarkemmin lukien olisi voinut havaita huomautuksen siitä, että korin jäykkyyttä voi paitsi korjauksin palauttaa, myös parantaa alkuperäistä paremmaksi pienillä muutoksilla, jotka eivät ole turvakaaria.

Se onkin ihan eri tason tyhmyyttä, jos ajattelee että autossa pitää aina olla turvakaaret eikä se muuten ole kunnossa. Aika harvassa uudessa henkilöautossa on erillisiä turvakaaria, vaikka toki nykyään niiden kantava rakenne on melko vahva kaatosuoja verrattuna vanhoihin peltitölkkeihin. Ja onhan niissä vanhoissa peltipurkeissakin aika rajuja eroja. Volvon katto sentään kesti jotain jo 1960-luvulta alkaen siinä missä ranskanherkuissa alkoi näkyä kehityksen merkkejä heti 1990-luvulla. Tietenkään mikään näistä - sen enempää kuin rallikaarilla varustettu 1989 Audi - ei kestä kasassa hallinnan menetyksestä johtuvaa toistuvaa ympäriajoa nopeudesta 300 km/h.
Turvakaarilla ja kunnon alustalla ei välttämättä lähde käsistä kovin helpolla.
 
Onhan tuossa kuitenkin ilmanvastus eri luokkaa kuin jossain F1-autossa, jotka nekin hidastuvat nopeasti kun kaasusta päästää irti...

F1 autoissa ilmanvastus taitaa olla huomattavasti paljon suurempi kuin nykyaikaisessa henkilöautossa. Sillähän alaspäin painavalla voimalla joka ilmanvastuksen avulla saadaan pitoa saadaan mutkiin kunnolla.

Mahdollisesti tuossa kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa rengas on mennyt rikki. Ainakin itse ensimmäisten joukossa syiden joukossa renkaat tutkisin.
 
Oli miten oli, niin kyllä se auto aika nopeasti hidastuu kun ottaa jalan pois kaasulta... Riittääkö se epävakauttamaan autoa niin vaikea sanoa kun ei ole kokemusta. :)
 
F1 autoissa ilmanvastus taitaa olla huomattavasti paljon suurempi kuin nykyaikaisessa henkilöautossa. Sillähän alaspäin painavalla voimalla joka ilmanvastuksen avulla saadaan pitoa saadaan mutkiin kunnolla.

Mahdollisesti tuossa kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa rengas on mennyt rikki. Ainakin itse ensimmäisten joukossa syiden joukossa renkaat tutkisin.

Joo käsittääkseni F1-auton hidastuvuus pelkällä kaasunnostolla on tiettyynrajaan asti kovempaa kuin normihenkilöauton täysjarrutuksessa.
 
Ei ole ensimmäinen kerta kun tuommoisessa tapahtumassa joku heittää henkensä. Tämän kylän lentokentällä tyyppi ajoi moottoripyörällä järveen pystytettyihin betonitolppiin. Ei ole täällä sen jälkeen järjestetty tietääkseni.
 
Juuri näin, tämähän se on Suomen tapa. Kielletään kaikki, ettei vaan sattuisi mitään. :D
 
Tämän kylän lentokentällä tyyppi ajoi moottoripyörällä järveen pystytettyihin betonitolppiin. Ei ole täällä sen jälkeen järjestetty tietääkseni.

Lukenut tämän nyt noin 10 kertaa mutta ei aukea mitä tapahtu. Lentokentällä ajettu moottoripyörällä järvessä oleviin betonitolppiin?!
 
Lukenut tämän nyt noin 10 kertaa mutta ei aukea mitä tapahtu. Lentokentällä ajettu moottoripyörällä järvessä oleviin betonitolppiin?!

Olikohan se case missä nopeusajossa moottoripyöräilijä ei jarruttanut lainkaan..? Yhden tälläisen muistan joitain vuosia sitten missä motoristi kuoli..
 
Lukenut tämän nyt noin 10 kertaa mutta ei aukea mitä tapahtu. Lentokentällä ajettu moottoripyörällä järvessä oleviin betonitolppiin?!
Olisiko mahdotonta olettaa että ajettu lentokentällä, ajauduttu ulos ja päädytty järveen missä on betonitolppia?
 
Ei ole ensimmäinen kerta kun tuommoisessa tapahtumassa joku heittää henkensä. Tämän kylän lentokentällä tyyppi ajoi moottoripyörällä järveen pystytettyihin betonitolppiin. Ei ole täällä sen jälkeen järjestetty tietääkseni.

Sehän lentokenttä pitää olla todella pitkä että sen auton tai moottoripyörän saa pysähtymäänkin ajoissa.

Kun vauhtia on yli 300 km/h, niin sehän alkaa matkavauhti olla luokkaa 100 metriä sekunnissa. (360 km/h = 100 m/s)

Jos hidastuvuus on putoamiskiihtyvyyden luokkaa eli 10 m/s, niin jarrutusaika tuosta vauhdista on 10 sekuntia ja ajoneuvo etenee sinä aikana 500 metriä.

Jos kaksi sekuntia siinä jarratuksen aloittamisessa myöhästyy niin sehän tekee 200 metriä lisää matkaa.

Jarrujen kanssa jos on ongelmaa ja hidastuvuus on vaikka vain 5 m/s, niin sehän jarrutusmatka kasvaa tuossa esimerkikissä 500 metristä kilometriin.

Aluksi tuossa taisi olla se mailin mittainen kiihdytys eli noin 1600 metriä.

Eli kentän pituus pitäisi olla mielellään lähempänä kolmea kilometriä kuin kahta kilometriä että alkaisi onnistua turvallisesti kentän pituuden puolesta.

Jossakin tuollaisessa harrastelijoille avoimessa lentokentällä ajattavassa huippunopeustestissä joku osallistuja oli joskus ajanut Suomessa joskus täydellä kaasulla sinne saakka että oli kentän pää sadan metrin päässä ennen kuin oli alkanut jarruttelemaan. Sitä en muista oliko kyseessä moottoripyörä vai auto ja kuoliko siinä kuski. Eihän se ajoneuvon vauhti ehdi hidastua juuri lainkaan jos vauhtia on luokkaa 300 km/h ja jarrutusmatka on 100 metriä.
 
Uutena foorumilaisena huomasin nopeasti että tämän softan ignore on ihan ykkösluokkaa, suosittelen kokeilemaan. Monella muulla foorumilla on ihan sama käyttääkö vai ei :)
Tällä foorumilla ei myöskään ole suotavaa mainostaa ignoren-käyttämistä...
 
Kemiläismies kuoli kiihdytysajossa lentokentällä

"URHEILU 25.8.2002 14:02
ARKISTO
STT

Vuonna 1968 syntynyt kemiläinen mies kuoli eilisiltana moottoripyörien kiihdytysajokilpailussa Kemi-Tornion lentoasemalla. Onnettomuus sattui, koska mies jarrutti liian myöhään, vasta sata metriä ennen kiitoradan loppumista.

Mies menetti kovassa nopeudessa ajoneuvonsa hallinnan jouduttuaan hiekalle ja lensi kovassa vauhdissa pyöränsä päältä. Sen jälkeen hän törmäsi yhteen lentokentän opastintolpista.

Mies vietiin sairaalaan, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä vammojen takia. Kilpailut keskeytettiin onnettomuuden vuoksi.

Varsinaisesta maalista oli kiitoradan päätyyn noin kilometri matkaa. Järjestäjän, kemiläisyhdistys Main Street Cruisersin mukaan kilpailijoille selvitettiin matkojen pituudet ja maali oli selvästi merkitty.
"

Ilmailupäivässä paha onnettomuus

Tapahtumakuvaus: "Kemin lentokentällä järjestetty tapahtuma ei ollut kiihdytysajoa, vaan huippunopeustesti. Tapahutmaa mainostettiin jonkin verran ja mukaan pääsi jokainen joka halusi. Nopeus mitattiin 1500m jälkeen jonka jälkeen oli kiitorataa jäljellä vielä 1200m. Kuulemani mukaan tämä kaveri ei yrittänytkään jarruttaa nopeusmittauspaikan jälkeen, vaikka paikka oli selvästi merkitty. Paikan jälkeen oli radalla muuta kalustoa, kuten paloautoja ja ambulansseja. Hayabusalla ajanut kuljettaja oli ruvennut jarruttamaan vasta 100 metriä ennen kiitoradan loppua. Pohjolan Sanomien mukaan jarrutusjälkien pituus oli vain 66m. Se ei paljoa auta, kun tutka mittasi kaverille 292km/h. Pyörä karkasi käsistä sitten siellä kiitoradan jatkoalueella, joka on sellaista heinikkoa.
Järjestäjien mukaan kuljettajille oli tehty selväksi tapahtumien kulku, eikä mitään epäselvää pitänyt olla.
"

https://www.kaleva.fi/urheilu/kemilaismies-kuoli-kiihdytysajossa-lentokentalla/476399/
 
Jos ja kun lähtö jossain vaiheessa tulee, niin ainakin itse haluan lähteä nopeasti ja mielellään sellaisen puuhan parissa, josta saan elämääni sisältöä ja nautintoa. Tämä kyseinen hurjapää lähti juuri näissä merkeissä.

Tässä tapauksessa ei taida tyhmiä ihmisiä juuri löytyä. Kuljettaja ei aiheuttanut missään vaiheessa sivullisille vaaraa ja järjestäjäpuolellakin oli asiat kunnossa. Mittapisteen jälkeen oli 900m jarrutusmatkaa, joten lienee kyseessä oli jonkun kriittisen osan pettäminen menopelistä.

Tuttu harrastaa alamäkipyöräilyä. Kummatkin ranteet murtuneet, kylkiluita mennyt, leukaan laitettu titaania ja hammaskalustoa uusittu. Jokainen noista kaatumisista olisi voinut olla huonolla tuurilla se viimeinen, mutta eipä ollut ja pyörän selkään on vain päästävä. Kuten täällä joku jo mainitsi, niin koko elämänsä sohvalla viettävän tyypin on varmasti hankala ymmärtää, miten joku voi saada kiksejä tuollaisista harrastuksista.
 
Suomessa lapset ja vaimo eivät ole tänä päivänä enää miehestä riippuvaisia, kyllä ne pärjäilee ilmankin... :smoke:

Ennen vanhaan tuossa retoriikassa oli enemmän perää kun ei ollut sosiaalitukia ja yh-leskiäidin menekki parisuhdemarkkinoillakin saattoi olla heikko.
Jos hyvin käy niin ehkä asuntovelkaa parisataa tuhatta, auton osarit yms. Eli ei kun kämppä myyntiin, tappiolla tietenkin ja auto siinä samalla. Siinä sitten leski kituuttelee vuokralähiön kaksiossa sosiaalituilla. Mutta ei se haittaa kun miehellä oli hauskaa ja kuoli varmaan hymy huulilla.
 
Mitäs jos oli oikein pirun kova henkivakuutus, kai se korvaa tuollaisenkin vai onko niissä joku rajaus ettei kata vaarallisia harrastuksi tms.?
 
Parempi vaan, kun ei hommaa lapsia tai emäntää, sillä satavarmasti tulet kuolemaan. Mää elämässä elämääni muita varten... Ja ei, en tarkoita etteikö lapsia ja vaimoa otettaisi huomioon, mutta joku järki nyt...
 
Että vitut lapsesta ja vaimosta, kunhan itsellä on hauskaa? o_O

Hohhoijakkaa. Monesti vaimot ja lapset ovat matkassa, kun käydään kisoissa tai harrastemiiteissä. Kaikilla on riskit tiedossa, eikä sinne lähtökohtaisesti muutenkaan mennä varta vasten kuolemaan.

Sohvan perältä on turha lähteä moralisoimaan muiden harrastuksia ja neuvomaan miten sohvapöydän kulmat pehmustetaan ihan varmuuden vuoksi (kielikuva).
 
Mitäs jos oli oikein pirun kova henkivakuutus, kai se korvaa tuollaisenkin vai onko niissä joku rajaus ettei kata vaarallisia harrastuksi tms.?
Mikään henkivakuutus ei korvaa kuolemaa extremeharrastuksessa. Tässä voisi tietysti yrittää tulkintaa että kyseessä oli tieliikenneonnettomuus katulaillisella ajoneuvolla koska ei ollut kiihdytyskisa. Vakuutusyhtiöstä riippuen voivat vähentää korvauksia kun vahinko on tapahtunut varomattomuuden vuoksi kuten tässä: Corvette kiihdytteli ja suistui ojaan - vakuutusyhtiö puolitti korvauksen: ”Kuljettaja leikitteli tarpeettomasti tehokkaalla autolla”
 
Jos on tullut se vaimo otettua ja jälkikasvua tehtyä, niin olisi tietty hyvä niitä miettiä ennekuin kaikkein pahimpia extreme harrastuksia alkaa kokeilemaan. Vaikka kuinka nykyään on paljon yh-mammoja, niin ei se ole mitään peruste, kyllä ne lapset tykkäisivät että olisi rakastava isä mukana elämässä.

That said, kyllä sitä saa harrastaa kunhan vähän käyttää järkeä ja minimoi riskit.

Moottoriurheiluakin voi harrastaa kun vähän miettii ettei lähde millään vanhalla pahvilaatikolla yrittämään 300km/h ennätyksiä, vaan turvallinen uudehko auto ja/tai kaaret, ja tietty parhaat renkaat mitä rahalla saa.

Sama pätee myös niihin mammoihin, eli jos hevosista tykkää, niin kyllä on niin moni nainen kuollut tai halvaantunut ratsastusharrastuksissa.
 
Mitäs jos oli oikein pirun kova henkivakuutus, kai se korvaa tuollaisenkin vai onko niissä joku rajaus ettei kata vaarallisia harrastuksi tms.?

Rimpautinpa joutessani IF:n asiakaspalveluun :D

Esim. alamäkipyöräilyn tai autourheilun harrastaminen ei ole este henkivakuutuksen ottamiselle tai korvauksien hakemiselle, jos lähtö tulee näissä lajeissa. Siellä on kylläkin joitakin poikkeuksia, mutta nämä mainitsemani eivät ole sillä listalla.

Itselläni on aika kattava tapaturmavakuutus, mutta näemmä Netflixin hinnalla saisi vähän lisäturvaa, jos on aihetta pelätä perheen suoriutumisesta oman lähdön jälkeen.
 
Ei kyllä ole järkeä verrata ns normaalia tieliikennettä 300km katukisoihin, että kuollaanhan siellä normaalissakin liikenteessä.
Ilmeisesti porukalla terve järki kateissa kun kauppamatkoja ja työmatkoja verrataan täällä extriimeihin harrastuksiin.
Äly hoi taas.
 
Ei ole ensimmäinen kerta kun tuommoisessa tapahtumassa joku heittää henkensä. Tämän kylän lentokentällä tyyppi ajoi moottoripyörällä järveen pystytettyihin betonitolppiin. Ei ole täällä sen jälkeen järjestetty tietääkseni.
Meni ajatukset sekaisin ihan totaalisesti, tarkoitin siis kemin lentokenttää, ja mielessä pyöri kuopion lentokentän betonitolpat jotka on järvessä kiitoradan päässä niin kirjoitin sitten puoliunessa tämän kylän ja täällä, en siis tosiaan asu kemissä. Mutta kuitenkin se kiihdyttelijä kolautti siihen tolppaan.
 
Jos hyvin käy niin ehkä asuntovelkaa parisataa tuhatta, auton osarit yms. Eli ei kun kämppä myyntiin, tappiolla tietenkin ja auto siinä samalla. Siinä sitten leski kituuttelee vuokralähiön kaksiossa sosiaalituilla. Mutta ei se haittaa kun miehellä oli hauskaa ja kuoli varmaan hymy huulilla.
No tottakai se naista vituttaa jos tuohon asti elämä on ollut täysin riippuvainen miehen tuloista ja itse vaan loisii. Jos esimerkkisi nainen ei ollut omannut tuloja ja vielä leskeksi jäädyttyäänkin makaa kotona sosiaalituilla niin kyllä siinä on ongelma se nainen, eikä se, että mies kuoli.
Jos kuitenkin eletään reaalimaailmassa niin hyvinhän ne YH vanhemmatkin tulevat toimeen, ei tietenkään samalla elintasolla mutta kuitenkin.
 
No tottakai se naista vituttaa jos tuohon asti elämä on ollut täysin riippuvainen miehen tuloista. Jos esimerkkisi nainen ei ollut omannut tuloja ja vielä leskeksi jäädyttyäänkin makaa kotona sosiaalituilla niin kyllä siinä on ongelma se nainen, eikä se, että mies kuoli.
Jos kuitenkin eletään reaalimaailmassa niin hyvinhän ne YH vanhemmatkin tulevat toimeen, ei tietenkään samalla elintasolla mutta kuitenkin.
Ihanko totta?
 
Jos ja kun lähtö jossain vaiheessa tulee, niin ainakin itse haluan lähteä nopeasti ja mielellään sellaisen puuhan parissa, josta saan elämääni sisältöä ja nautintoa. Tämä kyseinen hurjapää lähti juuri näissä merkeissä.

Tässä tapauksessa ei taida tyhmiä ihmisiä juuri löytyä. Kuljettaja ei aiheuttanut missään vaiheessa sivullisille vaaraa ja järjestäjäpuolellakin oli asiat kunnossa. Mittapisteen jälkeen oli 900m jarrutusmatkaa, joten lienee kyseessä oli jonkun kriittisen osan pettäminen menopelistä.

Tuttu harrastaa alamäkipyöräilyä. Kummatkin ranteet murtuneet, kylkiluita mennyt, leukaan laitettu titaania ja hammaskalustoa uusittu. Jokainen noista kaatumisista olisi voinut olla huonolla tuurilla se viimeinen, mutta eipä ollut ja pyörän selkään on vain päästävä. Kuten täällä joku jo mainitsi, niin koko elämänsä sohvalla viettävän tyypin on varmasti hankala ymmärtää, miten joku voi saada kiksejä tuollaisista harrastuksista.
Frendis tuskin vetää alamäkeä lippis väärinpäin päässä ja ilman mitään suojia, eli kuitenkin yrittää niitä riskejä minimoida vai kuinka?
 
Frendis tuskin vetää alamäkeä lippis väärinpäin päässä ja ilman mitään suojia, eli kuitenkin yrittää niitä riskejä minimoida vai kuinka?

Varmaan ei oo minimoinut kaikella mahdollisella rahalla kuten täällä monen mielestä pitäisi tehdä, kiihdytykseen mielellään uudehko tahi 2019 vuoden automalli, kaaret, varjot, viritetyt paloautot ajamaan rinnalle varmaan vielä kans.
 
Kyseinen kaverihan ei turvallisuuteen panostanut käytännössä ollenkaan. Renkaatkin ilmeisesti oli vähän niin ja näin.
 
Kyseinen kaverihan ei turvallisuuteen panostanut käytännössä ollenkaan. Renkaatkin ilmeisesti oli vähän niin ja näin.

Kukaan meistä ei tiedä mitä auton alustalle oli tehty. Todennäköistä on, että kaikki jarrut, tukivarret, jouset ja iskarit oli päivitetty pykälää parempiin. Sitä oli kuitenkin ihan ammattilaisetkin ruuvannut.

Vai onko sulla kenties sen parempaa tietoa, kun sanot ettei turvallisuuteen ollut panostettu ollenkaan. Vai meinaatko että ne kaaret ja turvavyöt ovat ainoa turvallisuutta lisäävä toimenpide?
 
Ja kysynpä vaan, moni ajaa pikkukisoissa/testipäivillä kiihdytystä 60-80luvun jenkeillä (ja eurooppalaisilla sekä japanilaisilla) ilman kaaria, tosin ei varmaan ole kolmeasataa loppuvauhti monellakaan, mutta silti, ovatko nämä ihmiset niitä tyhmiä ihmisiä?

Edit: Meinaan kun ei täällä oikein ota selkoa välillä, jonkun mielestä pitää olla uudehko auto ja kaaret, jotkut huutaa about parhaimpien jarrujen perään mitä löytyy rahalla, toiset kaaria, varjoja jne.
 
Jos kaveri lentää autosta pihalle sen kieriessä, niin eiköhän se jo jotain kerro, että pahasti oli turvallisuus puutteinen. Renkaatkin joidenkin väitteiden mukaan oli Linglongit, joiden nopeusluokka oli H, eli ajoi 100kmh yli sallitun.
 
Riippuu varmaan vähän autosta ja kuskista.
 
Jos kaveri lentää autosta pihalle sen kieriessä, niin eiköhän se jo jotain kerro, että pahasti oli turvallisuus puutteinen. Renkaatkin joidenkin väitteiden mukaan oli Linglongit, joiden nopeusluokka oli H, eli ajoi 100kmh yli sallitun.

Ja aikasemmin menehtyneen henkilön kaveri kertoi, että nopeusluokka oli W. Ihan tässä ketjussa. Mutta edelleen tunnut hyvin tietävän tarkkaan mitä muutoksia ko. henkilö oli tehnyt autoonsa. :D Jännä
 
Ja aikasemmin menehtyneen henkilön kaveri kertoi, että nopeusluokka oli W. Ihan tässä ketjussa. Mutta edelleen tunnut hyvin tietävän tarkkaan mitä muutoksia ko. henkilö oli tehnyt autoonsa. :D Jännä

Vaikea sanoa, kun en itse ole nähnyt, mutta toisaalla väitettiin H:ksi kuvien kera. Ei W kestä, kuin 270kmh. Vähintään Y olisi pitänyt olla.
 
Jos kaveri lentää autosta pihalle sen kieriessä, niin eiköhän se jo jotain kerro, että pahasti oli turvallisuus puutteinen. Renkaatkin joidenkin väitteiden mukaan oli Linglongit, joiden nopeusluokka oli H, eli ajoi 100kmh yli sallitun.

Renkaat H? Ihan oli W luokka.

Voi vittu kun täällä on taas sohvanperältä asiantuntijoita.
 
Vaikea sanoa, kun en itse ole nähnyt, mutta toisaalla väitettiin H:ksi kuvien kera. Ei W kestä, kuin 270kmh. Vähintään Y olisi pitänyt olla.

Vähintään Y? Ja silti olisi loppunut 300km/h luokitus ja vaikka olisi ollut 1000€ nokialaiset alla, niin tulos olisi voinut olla samanlainen.

Ei ne renkaat vaikuta jumalauta suoraan ajaessa. Jos lähdetään radalle ajamaan kierroksia, niin silloin on eroa renkaiden pidossa. Runko voi mennä ihan mistä tahansa. Ja sitäpaitsi. Miksi edes renkaista puhutaan. Oletko siinä uskossa että se rengas aiheutti onnettomuuden?
 
Noi kirjaimet kertoo nimenomaan sen nopeusluokan minkä rengas kestää vaikka sitten suoraan ajaessa, eikä mitään kaarreominaisuuksia. Ei niitä nyt ihan huvikseen renkaisiin merkitä.
 
Noi kirjaimet kertoo nimenomaan sen nopeusluokan minkä rengas kestää vaikka sitten suoraan ajaessa, eikä mitään kaarreominaisuuksia. Ei niitä nyt ihan huvikseen renkaisiin merkitä.

No mitkään markkinoilla olevat renkaat ei olisi sopivat noille nopeuksille. Erikoisrenkaat erikseen. Turhaa jeesustella nopeusluokilla siis.
 
^ Eli entäpä jos ko. henkilöllä olikin kuin olikin W luokan renkaat joissa ilmoitettu nopeusluokka yli 300km/h ? Koska jos kerran löytyy Y joissa noin kova nopeusluokka, luulisi, että yhtä hyvin voisi löytyä W renkaat joissa on esim 300 tai vaikkapa 330?
 
Olenko sokea vai miksi en löytänyt tuolta mainintaa 400km/h nopeuksista? Hmmmh

Miten se luokka nyt sitten kestääkin ylinopeudet? Nyt ei joku täsmää..
Minkälainen "kaupan" rengas kestää superautojen hirmunopeudet

Minkälainen "kaupan" rengas kestää superautojen hirmunopeudet?
28.03.2017 klo 13:10
Millainen on superauton rengas, joka rullaa kauniisti kaupungissa, mutta kestää vielä yli 400 km/h nopeudet.

  • Hirmunopeat superautot käyttävät kaupasta ostettavia normirenkaita, mutta eivät mitä tahansa renkaita.
  • High Perfomance- tason renkaat kestävät jopa yli 400 km/h nopeudet, vaikka renkaan kyljessä on Y-tunnus 300 km/h maksiminopeuden merkiksi.
  • Michelinin uusi Pilot Sport 4S -rengas on yksi rengasmaailman suorituskykyisimmistä renkaista.
0f2f27c7be4ec4b624af1cf76918236a9c51a85a70635f1a8610f9ba43625ed8.jpg

Mikä auto tarvitsee supernopeita renkaita: esimerkkinä vaikka Ferrari, Ford GT tai muut superautot. MICHELIN
Renkaiden nopeusluokitukset päättyvät Y-luokan renkaaseen, joka sallii 300 km/h nopeuden.Rengasvalmistajien High Perfomance -renkaat on kuitenkin rakennettu kestämään paljon kovempia nopeuksia.

Michelinin edustaja Panagiotis Xialinas kertoo, että sen uudella Pilot Sport 4S -renkaalla voidaan ajaa jopa yli 420 km/h, jos auton valmistaja hyväksyy renkaan auton alle. Rengas kyllä kestää.

b4020b723439c8beed93432af3e0932ec0d69fd63ecfd037e35bf7bd4090b957.jpg

Tavalliseen liikennekäyttöön tarkoitettu nopean ajon rengas kestää yli 400 km/h nopeudet, sanoo Panagiotin Xialinas Micheliniltä.MICHELIN
Uusi Pilot Sport 4 S:n korvaa nykyisen Super Sport -renkaan.

Pääsimme maistelemaan uutuusrenkaan ominaisuuksia Monte Blancon radalle Sevillan lähistölle Espanjaan.

Michelin oli tuonut oman huippurenkaansa rinnalle Pirellin nopeimman renkaan ja ominaisuuksia vertailtiin märällä ja kuivalla pinnalla.

Tulos oli etukäteen tiedetty, koska saksalainen TUV Sud oli vertaillut renkaita omissa testeissään aiemmin ja Michelin oli silloin päihittänyt Pirellin.

Kiinnostavampaa olikin nähdä se, miten paljon renkaan ominaisuudet vaikuttivat ajettavuuteen.

Ensin teimme täysjarrutustestin märällä ja kuivalla asvaltilla. Michelin pysähtyi pari kolme metriä lyhyemmällä matkalla kuin Pirelli ja hallittavuus oli aavistuksen parempi.

38b3f48626df7b8e47eacdefa69bc2c5c67d8722764cbbfd8f034e02e7db9b3b.jpg

M-sarjan BMW käyttää on yksi automalli, joka käyttää Michelin supernopeita renkaita radalla ja kadulla. MICHELIN
eff2b8f01b1eb52cd48366e440ff45bca3632fd144d98b712f451e30ad058e0d.jpg

Uutuusrengas kantaa nimeä Pilot Sport 4S. MICHELIN
Slalompujottelussa Michelin taittoi käännöksiin tarkasti ja helposti, kun taas kilpailijan renkailla ajaessani jouduin tekemään enemmän hartiatöitä.

Erot olivat selkeitä. Oli häkellyttää huomata, miten paljon helpompaa auton ohjaaminen oli paremmilla renkailla. Tosin vertailua hämärsi se, että slalomissa Michelinit oli puettu VW Golfin alle ja Pirellin Audi A3:sen alle. Auton vaikutusta oli vaikea arvioida.

6510c696b54d5ac9fa338764267c9575537ed7a684048891f505c56001f2f542.jpg

Jarrutustestissä märällä asvaltilla Michelin piti minkä lupasi.PENTTI J. RÖNKKÖ
0bb4d5f52718b733086c9a090fccf02e6ea52ae9d7da8a22455611ddda07d181.jpg

En ymmärrä, miksi kalliin urheiluauton ostaneeet kelpuuttavat autoonsa huonot renkaat, kun renkaanvaihdon aika tulee, ihmettelee Vincent Pinot.STIG-GÖRAN NILSSON
Erityisen suuri merkitys renkaalla on superautolle ja senpä takia superautojen valmistajat ovat tarkkoja siitä, mitkä ovat auton ensiasennusrenkaat.Michelin superrenkaita käyttävät mm. Ferrari, Ford GT ja BMW M-sarja.

Sille autonvalmistajat eivät voi mitään, että kun ensiasennusrenkaat kuluvat loppuun, niin pihi ostaja hankkiikin alle alkuperäisrenkaita huonommat renkaat.

0eb55d7f0861b1cd4760b23ee0d0996e53c400b6d6cb847e47ac384981891ead.jpg

Uuden Pilot Sport 4S:n erikoisuus on kumiseos, joka on erilainen ulko- ja sisäreunastaan. Ulko-osa on jarrutukseen kuivalla ja sisäreunan seos tarraa märkään paremmin.MICHELIN
- Se hämmästyttää minua joskus, että on varaa hankkia kallis superauto, mutta sitten alle tuupataan jotkut halvat kiinalaisrenkaat, ihmettelee Vincent PinotMichelinin Skandinavian markkinointiyksiköstä.

Erikoinen seosrakenne
Michelin-uutuuden erikoisuutena on kahden kumiseoksen teknologia (bi-compound technology).

Kuviopinnan ulkoreunassa on hybridiseos, joka on kehitetty jarrutukseen kuivalla alustalla. Kuvion sisäreunassa on uudenlainen, silicaa ja muita elastisia materiaaleja sisältävä kumiseos, joka helpottaa jarrutusta ja hallintaa märillä alustoilla.

Tärkeä osa Michelinin renkaiden kehitystyötä ovat autokilpailut. Michelinin renkaita on käytetty FIAn World Endurance Championship -kisassa, Le Mansists, Formula E:ss ja tai rallin WRC-sarJassa.

Renkaan lanseeraustilaisuudessa mukana ollut kolminkertainen Le Mans -voittaja Allan McNishmääritteli asian ytimekkäästi.

88fa80340cd9ca5f34d526476972b150256e1bcdd65b638b701ef3d94f2a405c.jpg

Le Mans -voittaja Alan McNish sanoo, että autokisoissa saadaan parasta tietoa renkaista. PENTTI J. RÖNKKÖ
- Autokilpailu on paras mahdollinen laboratorio renkaalle.

Uusi Michelin Pilot Sport 4 S on ollut myynnissä tammikuusta 2017 alkaen. Valikoimassa on 34 eri rengaskokoa 19- ja 20-tuumaisina. Nämä koot kattavat 92 prosenttia tämän kategorian renkaiden markkinoista Suomessa.

PENTTI J. RÖNKKÖpentti.ronkko@iltalehti.fi
 
Statistiikka

Viestiketjuista
274 813
Viestejä
4 732 484
Jäsenet
77 240
Uusin jäsen
PandaYumi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom