Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä

Eiköhän myös iso syy myynnin kyykäämiseen kuitenkin ole se, että mallisto on vanha ja suppea eikä mitään uutta ole tulossa. Vanhan virittelya ja vanuttelua.

Edelleen olen sitä mieltä, että täysin uusi malli silloin tällöin on parempi business case kuin jatkuvä vanhan päivittäminen. Vanha asiakas kun ostaa mieluumin uuden mallin kuin saman uudestaan. Näin saadaan pidettyä vanhoista asiakaista paremmin kiinni. Nyt vain uskollisimmat saadaan pidettyä.

Kolmosta ja yytä uhkaa tällä menolla ässän ja äksän kohtalo. Eikös tuo kolmonenkin lanseerattu jo 8 vuotta sitten ? Ja samaa myydään edelleen ja ties kuinka kauan vielä.

Näillä onnettomilla legacyvalmistajilla tietää meikein kellon tarkasti, että koska se uusi malli sieltä tupsahtaa. Ja tietää myös sen, että se ei ole mikään vanhan viilaus.
 
Olettaen, että tesla saa unboxed valmistuslinjastot rullaamaan 2026 aikana cybercab:lle niin 2027++ voisi olla hyvä aika tehdä isompi facelift model 3/y ja siirtää nekin unboxed linjastoille. Saa nähdä tapahtuuko näin vai ei
 
Onhan tuo valikoima vähän väsynyt. Kun olet yhdellä ajanut niin eipä ne muut oikein eroa ominaisuuksiltaan yms. Toki Y on isompi kuin kolmonen jne. mut osa hakee kyl radikaalimpia uudistuksia kun vaihtaa autoa. Lisäksi tuo iänikuinen FSD hehkutus kun auton ominaisuuksissa olisi parantamisen varaa monelta osin.
 
Kyllä mielestäni S/X on selvä upgrade edelleen 3/Y verrattuna, suosittelen kokeilemaan. Jos pysyy pelkästään 3/Y akselilla niin kieltämättä vähän tylsä on juu.
 
Eiköhän myös iso syy myynnin kyykäämiseen kuitenkin ole se, että mallisto on vanha ja suppea eikä mitään uutta ole tulossa. Vanhan virittelya ja vanuttelua.
Tesla on päivittänyt hiljan molemmat keihään kärki mallinsa. Joiden kysynnälle oli ladattu suuret odotukset, ensimmäisen puolikkaan lopulla varasto pullisteli, vaika oli tuotanto seisokkeja malli päivityksen takia.

Mallit ei ole kilpailykykyisä, ne kuitekin ihan käyttökelpoisia autoja, eli vaikuttaa siltä että hinnat on pitkiä.

Sitä on spekuloitu että Elon Musk varjo vaikuttaa, onko negatiivista, vain suurelta osin vain sitä että se ei enään vedä, uskon että vaikuttaa maksuhalukkuuteen, ja kun vaihtoehtoja on, niin helppo selitellä merkin vaihtoa Elonin sekoiluilla.

Osarissa kerrottiin että jenkeissä loppuu verotuet ja odotetaan kovaa myyntipiikkiä ennen sitä, niin kovaa että myydään ei oota, panokset varmaan sen kysynnän tyydyttämisessä, mutta Trumpin tullisekoilut ei helpota markkinoiden välistä optimointia.

Odotan että hinnoittelu korjauksia tulee, kyllä Model 3 ja Model y käy kaupaksi jos hinta kikpailukykyinen.
 
Kuulemma kauppa käy nyt korkotarjousten myötä kuitenkin. Tai sanoivat niin tiskillä huollon yhteydessä, että kiirettä on. Muskilla osansa, mutta eiköhän köyhälle kansalle kelpaa jos hinta/laatu kohtaa, ja mielestäni nuo uudet mallit ovat kyllä laadukkaita ja hyviä autoja.

Itselle S liian iso, 3 aikalailla juuri sopiva. Siitä luksusmalli kaikilla herkuilla ja lisäteholla kiinnostaisi, mutta toki tällaiselle tuskin juuri kysyntää on eikä liene tulossa. Itsellenikään ei ole tarpeeksi uutta vielä uusissa, että vaihtaminen houkuttaisi.
 
Kyllähän sitä itsekin haluaa uudelta autolta jotain ”uutta”. Vähän tylsä olisi ostaa vaan facelift joka on kuitenkin käytännössä sama auto.
 
Kaikki ketkä halusivat isompaa vaihtoivat omansa jo Y:n tai ostivat sen jo suoraan ja tässä ei juurikaan ole muutoksia tullut, niin nyt katseet kääntyy muualle.
Sitten on S/X mutta niiden hinnat karkaavat käsistä.
 
Kyllä se valikoiman kapeus ja vanhuus on se isoin syy. Automerkki jolla on vain kaksi perusmallia (Model 3 ja Model Y) eli normaali iso sedan iso citymaasturi on kyllä todella onneton valikoima. Jo se ettei Teslalla ole mitään autoa pienten perheautojen kokoluokkaan (esim. Kia Niro tai vaikka volkkarin ID3) on iso miinus. Esim. meidän perheelle ei Teslalla ole tarjota mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä mielestäni S/X on selvä upgrade edelleen 3/Y verrattuna, suosittelen kokeilemaan. Jos pysyy pelkästään 3/Y akselilla niin kieltämättä vähän tylsä on juu.
Noissa on vaan se ongelma, että kukaan täysjärkinen ei S/X mallia nykyhinnoilla mene ostamaan, kun muilta valmistajilta on tullut järkyttävästi niitä parempia tuotteita markkinoille ja hinnat jopa Teslaa halvempia. 100k vehkeessä perusasioissa kuten avustimissa ei saa olla puutteita.

Kuulemma kauppa käy nyt korkotarjousten myötä kuitenkin. Tai sanoivat niin tiskillä huollon yhteydessä, että kiirettä on. Muskilla osansa, mutta eiköhän köyhälle kansalle kelpaa jos hinta/laatu kohtaa, ja mielestäni nuo uudet mallit ovat kyllä laadukkaita ja hyviä autoja.
Korsumäen autokin varmasti kertoisi kauppatavaran myyvän kuin viimeistä päivää. Tilastoista voi aika hyvin katsoa, että hintalaatu ei tällä hetkellä kohtaa ja myynti jatkaa sakkaamista.
 
Edelleen, Model 3 farkku markkinoille ja johan alkaisi ainakin Pohjois-Euroopassa kassakoneet kilisemään!

(eli joku 0.001% kokonaismarkkinasta :-D)

1754072593769.jpeg
 
Kuulemma kauppa käy nyt korkotarjousten myötä kuitenkin. Tai sanoivat niin tiskillä huollon yhteydessä, että kiirettä on. Muskilla osansa, mutta eiköhän köyhälle kansalle kelpaa jos hinta/laatu kohtaa, ja mielestäni nuo uudet mallit ovat kyllä laadukkaita ja hyviä autoja.

Aivan varmasti ja varsinkin niillä, ketkä ovat 1-2v sitten ostaneet kalliilla rahoituksella esim prefl-Y:n. Siinä nopeasti kannattaa ottaa vaikka tonnien pikavippi kattamaan loppuvelan mitä vanhasta jää velkaa pitkäksi ja tyytyväisenä Juniper ajoon Teslan sponssaaman rahoituksen kera.

Vastaavat tapaukset yleistyneet kuulemma paljon, jotta saadaan vain kallis rahoitus swapattyä.
 
"Vahvan" talouden merkki, kun ylivelkaista "osariautoa" vaihdetaan uuteen osariautoon. uudella vekselill maksetaan vanhaa pois ja erotus paikataan toisella vekselillä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
283 376
Viestejä
4 868 349
Jäsenet
78 577
Uusin jäsen
JuhoLindfors

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom