Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä

Tai voisiko myös pyytää hyvitystä?
Hah, Teslan kanssa 10 eurosta tappelu ei valitettavasti taida maksaa vaivaa. Voihan sitä aina viestissä kokeilla toki.

No se selittäisi.
Muistelisin että oli jo vuosi sitten, mutta saatan muistaa väärin
Tasan kuukausi sitten avattiin. supercharge.info

Jännää että vieläkin ilmainen, mutta kai siinä saa näkyvyyttä ja käyttäjäkokemuksia.

Itse kävin ihan ensimmäisinä päivinä siellä ja oli vielä 1-2 laturia mykkänä, mikä ehkä myös selittää alun ilmaisuutta, ei ehkä ollut aivan valmista.
 
Viimeksi muokattu:
Tesla premium connect on nyt hidastellut ja pätkinyt noin kuukauden verran. Kartat ei lataudu tai latautuu hitaasti, Spotify hidastelee tai ei toimi lainkaan ja sovelluksen yhteys autoon kestää usein todella pitkään. Tein tiketin, mutta vastaus oli vain, että syy ei ole autossa ja päivityksillä korjaantuu. Uusin tarjolla oleva versio on asennettuna (2025.20.6). Rattibuuttia on kokeiltu. Ongelma sekä Juniperissä, että vanhassa Y:ssä.

Onko jollain ongelma korjaantunut?
Tuli eilen 20.8. vanhaan kolmoseen ja ainakin puoli tuntia toimi ongelmitta. Katsotaas oisko tämä korjannut ongelman pysyvästi, samoja oireita ollut kuin sulla.
 
Ovatko muut huomanneet uusia "haamuja"? Mun mielestä ennen toimi melko hyvin Tampereen seudulla erästä Kangasalan suuntaan olevaa sillanalitusta lukuunottamatta, mutta nyt kun Pyhäjärventietä (kehätietä) ajelee kohti Pirkkalaa niin tuntuu siinä Hervannan/Vuoreksen/motarin liittymän paikkeilla sekoilevan reilusti nopeuden kanssa. Pysyn siis kehällä enkä mene ramppeihin.

Vakkarissa siis reilu 100, ja sitten asetus putoaa 90/80. Tuo 90 on oudoin, kun sellaista rajoitusta ei ikinä voi edes olla. Se taitaa olla joku Teslan purkkaratkaisu, jolla poistumisrampissa saadaan hieman siedettävämpi hidastus aikaiseksi pudottamalla nopeutta portaittain? Eli auto luulee että olen menossa rampista ulos ja siksi alkaa jarruttelemaan?
 
Huhuja halpuutetusta Y:sta.
Details
  • Front Heated Seats
  • Rear Heated Seats
  • Cloth Textil Seats Partiel vegan lether
  • No Rear Screen
  • No panoramic roof
  • No RGB Lighting
  • Front Middle light Bar replaced by piano black peace
  • Rear taillights similaire too the legacy model Y
  • pass through storage middle console like cybertruck
  • No hiden cup - holders
  • different door pannels with more simple less part more like New model 3
  • No Front ventileted seats
  • Slitly Different dashboard
  • Smaller 18" more simple wheels design.
  • Starting Price : ~ 32 000 - 35 000 €
Tell me what you think Oh and already ~40 of those have bin Produce at GigaBerlin - Brandenburg.
 
Onkos joku laittanut opetuspolkimen model 3:een. Löytyykö vaijerille hyvää kiinnityspaikkaa jarrupolkimen juuresta? Näytti ainakin mattoja olevan teillä niin ettei jarrutehostimen pultteja heti näkynyt. Toki en jaksanut kauaa siellä äheltää.
 
Huhuja halpuutetusta Y:sta.
35ke kun saisivat puristettua karvalakin ja 43ke neliveto longrangen niin olisi linjassa edes menneen y awd longrangen kanssa mitä näkyy inventoryssä nyt saatavan 48ke. Onhan tuossa aika perusauto kun metallikattoa pukkaa sekä manuaali takaluukkua ja lähteekö frunk pois? Lyhennettynä versiona alkaa vastaamaan id4. Taitaa ens vuonna olla maailman myydyin kinneri kun tänä vuonna perus y vie potin.
 
Alkaa kohta perus 80tkm takuu tulla vastaan '23 Y:ssä. Oliko Suomen teslalla vielä joku "tarkastushuolto" tarjolla (en ole someissa) - viime vuonna oli joku mainos näemmä ollut. Ei kait tuossa muuta olisi kuin että (taka)jarrut ehkä olisi hyvä herkistää ja tsekata (vaihtaa) ne kuuluisat puslat (pallonivelet). Ehkä vaihtaa joku filtteri, jos järkevän hintaista. tms.
 
Ei ne ymmärtääkseni tee kuin yhden mallin tätä halpaa Teslaa.
Alkaa kohta perus 80tkm takuu tulla vastaan '23 Y:ssä. Oliko Suomen teslalla vielä joku "tarkastushuolto" tarjolla (en ole someissa) - viime vuonna oli joku mainos näemmä ollut. Ei kait tuossa muuta olisi kuin että (taka)jarrut ehkä olisi hyvä herkistää ja tsekata (vaihtaa) ne kuuluisat puslat (pallonivelet). Ehkä vaihtaa joku filtteri, jos järkevän hintaista. tms.
Tee kohdata muu tiketti ja laita sinne tuo nimitys. Pitäisi olla noin 120€ alveineen. Jos on takuunalaisia vikoja niin kertovat sitten. Muut toimet maksavat.
 
Alkaa kohta perus 80tkm takuu tulla vastaan '23 Y:ssä. Oliko Suomen teslalla vielä joku "tarkastushuolto" tarjolla (en ole someissa) - viime vuonna oli joku mainos näemmä ollut. Ei kait tuossa muuta olisi kuin että (taka)jarrut ehkä olisi hyvä herkistää ja tsekata (vaihtaa) ne kuuluisat puslat (pallonivelet). Ehkä vaihtaa joku filtteri, jos järkevän hintaista. tms.

Lähin katsastusasema tekee 20-40 eurolla kun pyydät vaan tarkastuksen
 
35ke kun saisivat puristettua karvalakin ja 43ke neliveto longrangen niin olisi linjassa edes menneen y awd longrangen kanssa mitä näkyy inventoryssä nyt saatavan 48ke..
Veroineen Suomessa .

Taitaa ens vuonna olla maailman myydyin kinneri kun tänä vuonna perus y vie potin.
Veikkaan että Model Y nimeä käytetään halpaversiosta ihan sen takia että myynti tilastoissa lasketaan samaan nippuun muiden Model Y mallien kanssa. Elon saa siitä jotain kiksejä. Ja toki markkinointiin kelpaa.
Mutta myynnin pitää lähteä lentoo jos tänävuonna tavoite olla myydyn automalli.
Sahkoauto markkina on sen verran pirstaloitunut muilla valmistajilla eri brändeihin ja mallinimiin että siinä tilastoissa ei voi hävitä.

Sitä en sitten tiedä onko halvemman mallin nimeäminen Model Y järkevin vaihtoehto, ainakin luulis vauhdittavan sen myyntiä, ainoa haaste sitten tehdä riittävä ero kalliimpiin ettei syö niiden kalliimpien myyntiä tarpeettomasti..
 
Eikös se ole Model Y sen takia, että se nimenomaan on Model Y.

Olisi hassua nimetä yksi Model Y versio erilailla, vaikka se onkin halvempi.
 
35ke kun saisivat puristettua karvalakin ja 43ke neliveto longrangen niin olisi linjassa edes menneen y awd longrangen kanssa mitä näkyy inventoryssä nyt saatavan 48ke. Onhan tuossa aika perusauto kun metallikattoa pukkaa sekä manuaali takaluukkua ja lähteekö frunk pois? Lyhennettynä versiona alkaa vastaamaan id4. Taitaa ens vuonna olla maailman myydyin kinneri kun tänä vuonna perus y vie potin.
47ke maksaa nyt halvin uusi Y, todella vaikea uskoa, että tuo karsittu versio olisi lähelläkään 35ke. Tässä voisi taas nostaa esille Muskin puheet, kun viime vuonna Reuters julkaisi sen jutun, jossa Teslan väitettiin lopettaneen 25ke mallin suunnittelu ja Musk tuon suoralta kädeltä väitti tuota paskapuheeksi. Miten tämä todellisuus sitten ei nyt varmaan enää yllätä ketään, hinta ei ole lähelläkään tuota ja "uusi" malli on siis vanha Y karsittuna.

48ke LR inventoryssä on kuitenkin vanhan mallinen käytetty auto, tuota nyt ei oikein voi käyttää vertailuna suoraan.
 
Reuters oli oikeassa vaikka Musk muuta väitti.
Suomessa tuon karsitun tulisi olla siinä 30k paikkeilla. Ei kai missään ole sanottu että tulisi manuaalikontti? Tulee vain vanhat valot takaisin.
 
Oliko noissa jenkkihinnoissa aikaisemmin verotuet laskettu hintalappuun sisään?

Pelkästään noiden poisto nostaa teslojen todellisia hintoja jenkeissä vaikka kuinka monella tonnilla?
 
Oliko noissa jenkkihinnoissa aikaisemmin verotuet laskettu hintalappuun sisään?

Pelkästään noiden poisto nostaa teslojen todellisia hintoja jenkeissä vaikka kuinka monella tonnilla?
Tesla mainostaa ainakin etujen kera. Eli kun ne poistaa hinta nousee 7500$.
 
Alkaa kohta perus 80tkm takuu tulla vastaan '23 Y:ssä. Oliko Suomen teslalla vielä joku "tarkastushuolto" tarjolla (en ole someissa) - viime vuonna oli joku mainos näemmä ollut. Ei kait tuossa muuta olisi kuin että (taka)jarrut ehkä olisi hyvä herkistää ja tsekata (vaihtaa) ne kuuluisat puslat (pallonivelet). Ehkä vaihtaa joku filtteri, jos järkevän hintaista. tms.
Tämmönen on pyörinyt Facebookin puolella. Käytin auton viikko ennen takuun päättymistä nyt kesäkuussa ja tuli pelkkää vihreetä ilman kommentteja. Useammat on noissa ryhmissä kehunut, että alustan vikoja ja muuta tarkastuksessa löytynyttä sälää korjattu lennosta takuuseen, mutta toki tuossa on tarkastaja ja korjaaja sama taho :) Minulla oli ovenkahvassa vikaa joka samalla korjattiin takuuseen, mutta sen olin erikseen ilmoittanut.
IMG_1328.jpeg
 
Sanoisin noin yleisenä ohjeena, että suhtautuisin pienellä varauksella kun takuunalaisen vian löytäjä, vastuussa ko. viasta oleva taho ja vika jonka korjaaminen ei kuulu valmistajalle enää muutaman tuhannen kilometrin jälkeen ovat yhdessä hyvässä sovussa.

Varsinkin kun Teslan näkökanta takuun jälkeisiin vikoihin on selkeä.

Noin yleisesti sanoisin, että isossa kuvassa tuskin ongelmia on tässä vaiheessa, mutta ei se nyt vaadi kuin sopivan bonusohjelman niin ollaan siinä vaiheessa missä ollaan jo aiemmin oltu (eli tikettien hylkäämisestä on palkittu).

Ei tuo katsastustarkastus ole kuitenkaan mitenkään huonompi, mutta halvempi se on ja tekijällä ei ole ainakaan motivaatiota päästää mahdollisia vikoja läpi (vaikka näin voi tietty käydä, kukaan kun ei ole täydellinen).

Joku voi tietty väittää että näinhän on kaikkien autojen kohdalla (kun puhutaan takuusta) ja toki se jossain määrin pitää paikkansakin.
 
Eikös se ole Model Y sen takia, että se nimenomaan on Model Y.

Olisi hassua nimetä yksi Model Y versio erilailla, vaikka se onkin halvempi.
Riippuu mitä tavoittelee, eli nimeämisessä ei olisi mitään outoa josa yhtiö haluaa ettei se vaikuta Mode Y hintamielikuvaan.
Model Y nimeäminen on järkevää jos lähestyy niin että siitä saa pari taalaa enemmän ja ei haittaa jos syö kalliimpien Model Y mallien myyntiä.
 
Joko se AI5 rauta kuitenkin tulee jo ensivuonna kun AI6 on jo putkessa? Taitaa AI4 olla jo vanhentunutta kamaa.
Ei tule. Sijoittajapuhelissahan sanottiin että hw5 massavalmistus alkaa 2026 lopulla Jos tuo tarkoittaa piirien massavalmistusta eikä autojen massavalmistusta niin autoihin voisi odotella 2027 puolivälissä. Taitaa nuo piirit tulla samsungin tehtaalta. Tai ainakin samsungin juuri julkaiseman ison diilin takana uskotaan olevan teslan: Elon Musk says Samsung’s mystery $16.5 billion AI chip deal is for Tesla.
 
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011391893.html

Huh, mitä luulette, olikohan kyseessä Tesla vai jokin muu?

Eli , poliisi kutostiellä hälytys tehtävässä, joku nukahtanut samaansuuntaan menevälle vasemman puoleiselle kaistalle.
Ei väistänyt, niin poliisit ajo rinnalle ja totesit että kuskin sielä nukkuu, 115km automaatti ohjauksella. Kuski ei herännyt hälytysäänin, joten ajoivat eteen ja hidastamalla pysäyttivät.

Aikansa yritetyä saivat kuskin hereille ja puhalletettu vajaa kolme promillea.

Modernin auton ei pitäisi tuohon pystyä (sallia), entäs joku vanha adaptiivisella vakkarilla ja sellaisella kaista-avustimella että kaistalla pysy.

Tai sitten itseaja jossa häkätty turhat vahdit pois, että isäntä saadaan kotiin, sitten sitä perus roskaa, ajaa väärää kaistaa, ei osaa ohittaa poliiseja :-) Ei se versio mikä olisi painanut vastaatulijoiden kaistan kautta ohi.

Poliisi puhuu automaatti ohjauksesta, se voi tarkoittaa tai olla tarkoittamatta, sinänsä poliisi streotypiat veisi kovasti siihen suunaan mitä veikkasit.
 
Ei kai tohon pysty mikään muu kuin vanhempi Tesla jossa ei ollut niitä ajovahteja tai ne sai helposti kierrettyä? Eikös about kaikki muut ADASit pimputa hulllunlailla ja sitten kytkeytyvät pois?
 
Ei kai tohon pysty mikään muu kuin vanhempi Tesla jossa ei ollut niitä ajovahteja tai ne sai helposti kierrettyä? Eikös about kaikki muut ADASit pimputa hulllunlailla ja sitten kytkeytyvät pois?
En tiedä miten nopeasti Tesla tunnistaa jos pistää jonkun objektin painoksi ratille, mutta ainakaan silmien ummistamisesta ei sano mitään jos ohjaamokamera on peitettynä. Ehkäpä kamera peitettynä ja joku paino sopivasti ratilla niin pystyy ajamaan hyvän tovin ilman valittelua.
 
Samaa vikaa ollut joo. Tein tänään aamulla sekä rattibuutin, että rengastyyppi-buutin että valikosta sammuta virrat. Jokin noista ainakin hetkellisesti korjasi tilanteen. Tänään on toiminut navi, spofityn biisinvaihto jne. Myös äpin yhteys autoon on nyt toiminut ilman eritiysempää viivettä.
Ei tuosta nyt tiedä onko auton puolella jotain ollut juntturassa, vaiko onko jokin osa teslan verkkoa rikki ja nyt sattui liittymään toimivaan verkkosegmenttiin tms. Tiketin pidän auki kuitenkin, kun tosiaan 30.6. alkaen on itsellä ainakin tökkinyt.
edit, se rengasbuutti on vannetyypin vaihto valikosta, ei kesä/talvirenkastyypin.
Nyt on muutaman päivän toiminut premium connect normaalisti. En tiedä auttoiko tuo rengasbuutti vai alkoiko juuri samoihin aikoihin muutenkin pelittämään.
 
Nyt on muutaman päivän toiminut premium connect normaalisti. En tiedä auttoiko tuo rengasbuutti vai alkoiko juuri samoihin aikoihin muutenkin pelittämään.
On toiminut vissii pe-la lähtien. Tais facessa olla juttua että monille on ihan teslalta soiteltu että nyt toimii. Vissii niille ketkä tehny tikettiä asiasta.
 
Nyt on muutaman päivän toiminut premium connect normaalisti. En tiedä auttoiko tuo rengasbuutti vai alkoiko juuri samoihin aikoihin muutenkin pelittämään.
Eilen alkoi tulemaan ilmoituksia, että Tesla olisi korjannut serverinsä.
On toiminut vissii pe-la lähtien. Tais facessa olla juttua että monille on ihan teslalta soiteltu että nyt toimii. Vissii niille ketkä tehny tikettiä asiasta.
Itsellä muusta syystä menossa auto Teslalle huoltoon ensi viikolla, niin soittelivat sieltä tänään. Kysyin tästä ja sanoivat, että ongelma löytynyt/korjattu ja jos ei vielä itsellä toimi, niin muutaman päivän sisään pitäisi toimia. Ei kuulemma vaadi mitään päivityksiä, buutteja tms eli palvelin puolella ainoastaan ollut ongelma.
 
Nyt on muutaman päivän toiminut premium connect normaalisti. En tiedä auttoiko tuo rengasbuutti vai alkoiko juuri samoihin aikoihin muutenkin pelittämään.
luulenpa, että siellä on pilvi-infrassa ollut joku risa palikka tai konfiguraatio. Buutti (itsellä pe-aamuna) saattoi kytkeä auton sellaiseen osaan Teslan verkkoa, joka toimi ok. Eli on koskenut vain osaa autoja on ja random-vika, kun osa pyynnöistä meni timeouttiin (kuormanjako tms).
Joku *ntialainen sen on sitten vihdoin keksinyt, että missä vika. Komentoketju lienee aika pitkä teslan ratista sinne, että joku sitten oikeasti alkaa jossain AWS:ssä tms ihmetellä, että miksi kusee satunnaisesti. Ja vaatii n tuhatta valitusta. Noh, tätä se on.. käyttäjää ei uskota näissä koskaan pienemmissäkään ympyröissä -- koskaan ei muka ole infrassa vika. Kumma sitten aina korjaantuu ja mitään selitystä ei koskaan tule.
(jos vika on palvelinpuolella kuten sanottu, niin ei siinä mitään päivien viivettä pitäisi olla, jos auto vaan tajuaa ottaa uuden yhteyden, jos risat on katkottu)
 
Viimeksi muokattu:
luulenpa, että siellä on pilvi-infrassa ollut joku risa palikka tai konfiguraatio. Buutti saattoi kytkeä auton sellaiseen osaan Teslan verkkoa, joka toimi ok. Eli on koskenut vain osaa autoja on ja random-vika, kun osa pyynnöistä meni timeouttiin.
Joku *ntialainen sen on sitten vihdoin keksinyt, että missä vika. Komentoketju lienee aika pitkä teslan ratista sinne, että joku sitten oikeasti alkaa jossain AWS:ssä tms ihmetellä, että miksi kusee satunnaisesti. Ja vaatii n tuhatta valitusta. Noh, tätä se on.. käyttäjää ei uskota näissä koskaan pienemmissäkään ympyröissä -- koskaan ei muka ole infrassa vika. Kumma sitten aina korjaantuu ja mitään selitystä ei koskaan tule.

Aspatyössä (asiaan liittymättömällä mutta tietoteknisellä alalla kuitenkin) olleena sanoisin että 99.9% ongelmista mitä tulee ovat siellä asiakkaalla. Sen voin sanoa myös että se tieto ei aina ensimmäisenä valu aspaan. En teslan proseduureja tiedä, mutta kyllä se vaan niin on että mitä isompi firma ja enemmän välikäsiä niin sen hitaammin tieto kulkee. Se suomen tesla äpin viesteihin reagoiva henkilö on aika kaukana niistä jotka sitä AWS:ää puukottaa.

En ihmettelisi vaikka tuo tuhansia raportteja on oikeastikin vaatimus että laitetaan resursseja tutkimaan. Autoja on niin paljon että muutama valitus ei paljoa viisaria liikuta. Voi olla paikallinen verkon häiriö tms.
 
hmm.. kirjoitin ehkä hieman samasta asiasta, eri sanoin. (itse en näissä ole koskaan väärässä kun valitan, että jokin ei toimi, niin olen se poikkeus 0,01%). Hymiö. (viimeksi oli talon sähkömittari rikki, sitä ennen DNA welhon verkko alueellisesti (vikanumero menee käytännössä aspaan - *erseestä) .. nyt olisi Elisan laskutus, en ole vielä jaksanut laittaa viestiä - nostivat 24 kk määräaikaisen liittymän hintaa kesken kauden (1 kk sen jälkeen kun lähettivät vielä meiliä, että hinnaston muutos ei koske teitä).. Saa muuten aspaan selittää, kun ei ole heidän vika -- mutta että uskovat. -- menee omaakin aikaa pirusti)
Teslalla itsellä ehkä voisi olla joku TEKOÄLY autossa, että jos netti ja gateway tms heiillä vastaa, mutta omat palvelut pätkivät, jossain voisi olla vika. Noh, ei liene prio =8
Mitenhän muuten robo-taxi, kun AWS-node randomina vastaa ajoittain 404.
Ihmiset näitä tekee -- itsekin korjaan virheitäni tietty -- käyttäjiä ja yleisöä on vaan rajatummin. Teslalta nyt vaan vähän heikosti, kun jo vähintään kuukauden k*si.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
283 041
Viestejä
4 862 095
Jäsenet
78 515
Uusin jäsen
somotherstough

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom