Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä

Juu. Ne on täys kallista teknologiaa + upeasti peräkontissa nvidian datakeskus. Tuli waymo vastaan austinissa pari päivää sitten. Joka nurkassa(edessä ja takana) surras lidar+sensorit + katolla iso häkkyrä. Ei tuollaista ratkaisua kutisteta lähitulevaisuudessa autoon minkä kuluttaja ostaa alle 50ke hinnalla tai edes alle 150ke hinnalla.
Lidareiden hinnat ovat syöksykierteessä kun useat eri valmistajat työntävät jatkuvasti ulos erilaisia malleja joissa hinta / suorituskyky / range / jne vaihtelee.

Se, että Google ei vaihda viikon välein sensoripakettia halvempiin kertoo varmaan lähinnä erilaisesta riskinhallintaprosessista...
 
Kannattaa tuohon itseajavuuteen muistaa, että Wayno ja Tesla eivät ole ainoita. Esim. Out-of-spec kanavan uusinta kiina-autovideota katsoo niin siellä esim. Huawei on myös aika pitkällä ja niissä taisi olla sekä lidaria että kameraa. Pelkkä kamerapohjainen on toki kustannuksia säästävä (jos se toimii), mutta väitän että lidarin kustannukset tippuvat nopeammin kuin Teslan pelkkiin kameroihin perustuva tulee toimimaan.
Tämä. Lidarien hinnat ovat jo romahtaneet johonkin tonniin ja edelleen kehittyvät tutkat sataseen, joten on erikoista, jos niitä ei käytettäisi itseajavissa. Vaikea kuvitella, mitä kehitysaskelia tavallisissa kameroissa enää on.

Spectrum.ieee.org sanoi:
We expect that relatively low-cost lidar sensors from some of our competitors, such as Cepton and Luminar, will begin showing up in some top-of-the line cars as early as next year. And driven by the availability of low-cost solid-state sensors like the ones we’re working on, lidar will be common in new cars by the end of the decade.

Viimeksi muokattu:
fsd julkaisu Hollannissa toukokuussa ja sitä myöten laajemmin Eurooppaan.
Vähän vedät viivoja suoraksi lauseesta "Netherlands presents FSD to EU in May,"
Oisko totuus jotain tällaista, että sieltä tulee ehkä automattiset kaistanvaihdot moottoritiellä ja kädet pois ratista mutta siinä se. Kaupunkiajosta turha unelmoida.
1738242469208.png

Täällä kans jotain EU-lässytystä aiheesta. Käytännössä koetaan, että automaattinen kaistanvaihto hämärtää liikaa kuljettajan ymmärrystä omasta vastuustaan valvoa auton toimintaa (level 2 autonomisessa ajossa), joten sellaista ei tulisi tuoda markkinoille.

Sama kokemus automaattivilkusta. Sen logiikka ei pelaa tarpeeksi luotettavasti että viitsisi normaaliajossa käyttää. Varsinkin kun tässä omalla asuinalueella on niin paljon liikenneympyröitä joissa se automatiikka ei toimi ollenkaan

Kolmen vilkutuksen käyttö on oikein hyvä kaistan vaihtoon ja liikenneympyrästä poistumiseen. Tuotakin kun saisi vielä asetuksista säätää 1-5 vilkutusta vaihtoehdoilla.
Tollaisella 1-2 vilkutusta ei kyllä ole mitään järkevää käyttötapausta, eikä oikein tolla kolmellakaan. Vilkku kuuluu laittaa päälle ennen sitä kaistanvaihtoa, jotta ympärillä olevat autoilijat osaavat varautua. Tiedän, että suuri osa autoilijoista tuolla liikenteessä kääntävät ensin rattia, sitten nopea vilkautus (1-3) ja kaistan vaihto. Toi nyt on ihan sama kuin vaihtaa ilman vilkkua kaistaa.

Mikä siinä kunnollisessa vilkun käytössä pelottaa?
 
Siis kolme vilkutusta ennen kuin käännän? Ei kait liikenneympyrässä ehdi enempää näyttääkään jos et vilkutusta aloita jo ennen kuin aiot poistua? Kaistanvaihdon voi tehdä ihan vilkuttamalla kolmesti ja vaihtaa sitten kaistaa.

No tämä tästä, jokaisella on oma tyylinsä liikenteessä.
 
Offtopik, mutta mun vika kommentti asiaan.

VVV-periaate:

Vilkku – Laita suuntamerkki päälle jo hyvissä ajoin ennen risteystä tai kaistanvaihtoa, näin osoitat aikeesi muille tielläliikkujille.

Vilkaisu – Katso peileihin nähdäksesi, tuleeko takaviistosta muita.

Varmistus – Varmista ennen kääntymistä kuollut kulma turvallisuuden takaamiseksi.

Liikenneturvan kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joutunut liikenteessä vaaratilanteeseen toisen tielläliikkujan suuntamerkin käyttämättä jättämisen takia. Suuntamerkin käyttämättä jättämisestä itse vaaratilanteeseen kokee joutuneen ainoastaan 9 prosenttia kyselyyn vastanneista.

– Kyselytulokset alleviivaavat sitä, että vilkun käyttämättömyyden seuraukset näkyvät eniten juuri niille muille tielläliikkujille. Kuljettaja itse toki tietää, mihin on menossa, mutta harvalla on autossaan kristallipalloa, jolla muiden määränpään voi ennustaa, Heiskanen toteaa.
 
Cybertruck tuli Eurooppaan, vaikka lumihiutaleet itki ettei voi, saa, pysty, kykene... :comp:

Norjassa on eri säännökset kuin EUssa. Sen takia kaikki sähköautovalmistajat ovat aloittaneet sieltä.

Uutisen mukaan yksityisfirma mikä on tehnyt Norjan viranomaisten kanssa yhteistyötä että ovat saaneet tuon rekisteriin. Tesla ei siis ole tätä tehnyt.
 
Mitään virallista tiedotetta tai parempaa uutista?

5 sek Google ja tulos kertoo mitä on tarjolla. Jos yksi firma tuo harmaatuontina Norjaan se ei koko Euorooppa.

Amerikkalaisia autoja tuova Norwegian Machinery on saanut hyväksynnän Tesla Cybertruckille Norjan teille. Asiasta kertoo Finansavisen.On ollut pitkään tiedossa, että Cybertruckia ei hyväksytty Euroopassa, mikä johtuu osittain ruostumattoman teräksen ja monien suorien, terävien reunojen yhdistelmästä rakenteessa, mikä herätti huolta haavoittuvien tienkäyttäjien turvallisuudesta.Siksi on yllättävää, että norjalaiset kyltit voidaan nyt asentaa.Gjerstad-yhtiö on työskennellyt noudon rekisteröimiseksi Norjassa marraskuusta lähtien tiiviissä yhteistyössä Norjan tiehallinnon kanssa.– Tämä on ennen kaikkea fantastista hauskaa. "Lopuksi voimme vahvistaa, että Tesla Cybertruck on hyväksytty ja valmis Norjan teille", sanoo Norwegian Machineryn toimitusjohtaja Per Eskeland Broomille.

Täältä voit ostaa oma Norjasta Tesla kaupasta.
Tässä linkki ostosivulle: https://www.tesla.com/no_no/
Miten mahtaa takuuhuolto toimia.
 
Siis kolme vilkutusta ennen kuin käännän? Ei kait liikenneympyrässä ehdi enempää näyttääkään jos et vilkutusta aloita jo ennen kuin aiot poistua? Kaistanvaihdon voi tehdä ihan vilkuttamalla kolmesti ja vaihtaa sitten kaistaa.

No tämä tästä, jokaisella on oma tyylinsä liikenteessä.

Jos tieliikennelakia (48 §) lukee, niin suuntamerkki on annettava hyvissä ajoin ja kestettävä koko toimenpiteen ajan. Liikenneympyröissä ei ehkä käytännössä usein ole mahdollista toteuttaa pilkulleen oikein, mutta muualla soisi enemmän käytettävän.

48 §

Suuntamerkki​

Suuntamerkki on ajoneuvolla ajettaessa annettava suuntavalaisimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla:

1) lähdettäessä liikkeelle tien reunasta;

2) käännyttäessä risteyksessä tai tiellä;

3) vaihdettaessa ajokaistaa;

4) poistuttaessa liikenneympyrästä;

5) muuten siirryttäessä sivusuunnassa.

Suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Se on annettava hyvissä ajoin ennen 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä. Suuntavalaisimella annetun suuntamerkin tulee kestää toimenpiteen ajan. (17.12.2020/1040)
 
Tuli mieleen ritari ässä 🤔
 
Vähän vedät viivoja suoraksi lauseesta "Netherlands presents FSD to EU in May,"
Oisko totuus jotain tällaista, että sieltä tulee ehkä automattiset kaistanvaihdot moottoritiellä ja kädet pois ratista mutta siinä se. Kaupunkiajosta turha unelmoida.
1738242469208.png

Täällä kans jotain EU-lässytystä aiheesta. Käytännössä koetaan, että automaattinen kaistanvaihto hämärtää liikaa kuljettajan ymmärrystä omasta vastuustaan valvoa auton toimintaa (level 2 autonomisessa ajossa), joten sellaista ei tulisi tuoda markkinoille.

Joo paljonhan tuo musk on avannut noista regulaatiosta ettei onnistu samalla laajuudella kuin jenkeissä. Mitenkä lie nerffattu fsd on ja niin pitkään kuin unsupervised tulee niin mulle se ja sama tai ylipäätään onko lvl 2 vai 3 kun ei voi täysin antaa auton mennä. Pelkkiä ajon helpottavia ATM. Sitten kun vuoden lopulla saapuu nuo 4d radarit markkinoille ja ehkä siihen hw5? Alkaa sitä näkyvyyttä olemaan sateella ja haastavissa olosuhteissa.
 
5 sek Google ja tulos kertoo mitä on tarjolla. Jos yksi firma tuo harmaatuontina Norjaan se ei koko Euorooppa.

Amerikkalaisia autoja tuova Norwegian Machinery on saanut hyväksynnän Tesla Cybertruckille Norjan teille. Asiasta kertoo Finansavisen.On ollut pitkään tiedossa, että Cybertruckia ei hyväksytty Euroopassa, mikä johtuu osittain ruostumattoman teräksen ja monien suorien, terävien reunojen yhdistelmästä rakenteessa, mikä herätti huolta haavoittuvien tienkäyttäjien turvallisuudesta.Siksi on yllättävää, että norjalaiset kyltit voidaan nyt asentaa.Gjerstad-yhtiö on työskennellyt noudon rekisteröimiseksi Norjassa marraskuusta lähtien tiiviissä yhteistyössä Norjan tiehallinnon kanssa.– Tämä on ennen kaikkea fantastista hauskaa. "Lopuksi voimme vahvistaa, että Tesla Cybertruck on hyväksytty ja valmis Norjan teille", sanoo Norwegian Machineryn toimitusjohtaja Per Eskeland Broomille.

Täältä voit ostaa oma Norjasta Tesla kaupasta.
Tässä linkki ostosivulle: https://www.tesla.com/no_no/
Miten mahtaa takuuhuolto toimia.
Ei tuolta ainakaan suoraan saanut tilattua mitään muuta kuin tiedotteen. Oisko tässä ihan se etttä firma tuo USAsta autoja ja modaa jotain jotta menee rekisteriin?
 
Kai tuo Norjan CT kuvio on samantyyppinen mitä truckmasters tekee täällä Hiluxeille. Eli rekisteröinti kevytkuorma-autoksi, nopeudenrajoittimen asennus jne. Säästöä kymmeniä tuhansia euroja.

Norjassa on vielä sekin, että se ei kuulu EU:hun joten periaatteessa voivat tehdä mitä lystäävät, vaikka ovatkin monia eurooppalaisia käytäntöjä ja muita eurooppalaisia sopimuksia ratifioineet.

Tarjoan Mariinille 1kpl Pirkka-III oluen, jos Tesla itse myy CT:tä EU:ssa henkilöautona ennen vuotta 2030.
 
Tarjoan Mariinille 1kpl Pirkka-III oluen, jos Tesla itse myy CT:tä EU:ssa henkilöautona ennen vuotta 2030.
Kaliaa, varsinkaan halpaa bulkkia ei kannata tarjota kenellekään, eikä suotta ahdeta hahloa nyt noinkaan pieneksi. En ole koskaan ollut uskomuksessa, että henkilöautona moinen hyrrä tulisi, mutta kun keskustelu lähti äkkiä laukalle pikkusormi pystyssä, että *hyi* ja tieliikenteeseen pääseminen ylipäätään.

Onhan tämä pohjolakin jo ripoteltuna, jos ei täyteen niin sinne sun tänne kuorma-autoksi rekisteröityjä vanhoja sekä uusia F-sarjan Foorteja, Excursioneita, Chevyn Silveradoja ja Dodgen pässivaunuja. Tämä on se viitekehys, mikä allekirjoittanutta keskustelussa ihmetytti.

Ei tuo noita kummempi ole, helvetin kipeetä tekee alle jääminen molemmissa.
 
Niin tosiaanhan nuo muut vastaavat rekisteröidään kevytkuorma-autona, mikä esim. suomessa ja käsittääkseni koko eu:ssa vaatii C-kortin ja nopeudenrajoittimen.

Laukalle tässä on lähtenyt aika monellakin. Toisessa ääripäässä fanit pitävät varmana että tulee myyntiin kunhan paha EU lopettaa Teslan syrjimisen, toisessa taas ei ikinä, koskaan tule myyntiin millään reunaehdoilla.
 
Ja lopulta lienee aika yhdentekevää Teslamyynnin kokonaiskuvassa... hinnakkaampien teslojen (S/X) myynti on kyntänyt todella syvällä Euroopassa (viime vuonna myytiin ~3000 molempia yhteensä) ja alkuhuuman jälkeen vaikea nähdä että tätä myytäisiin juuri enempää.
 
En ihmettele, vanha on vanha. Kaipais kipeästi kattavaa uudistamista, ei auta pelkästään keulan vetäminen uuteen maskiin. Hintaryhmässään 100k€+ kun nyt katsoo noita iX, EQS, kiinalaiset NIO, X-P, Honqqi...

Ehkä Tesla on hiljalleen lipsumassa uuden tekijästä reaktiiviseksi peluriksi. :hmm:
 
Väistämättä tulee mieleen, että olisiko teslalle kannattava bisnes myydä pelkkää sähköautoalustaa toisille valmistajille. Eli akku, moottorit, jonkinlainen rajapinta sille.

Toki akkuja Tesla ei itse kaikkia muutenkaan tee, mutta se kokonaispaketin energiatehokkuushan on kiistatonta.

Ja toki Teslalla voisi edelleen olla itsellä se uusin ja paras, muille myytäisiin sitten sitä vähän vanhempaa tavaraa.
 
Onko tosiaan? Jotain faktaa väitteen tueksi, kiitos.
Eikä muuten kuulosta kovin hyvältä businessmallilta. Premiumit ei tohon lähtisi ja hintakilpailu Kiinalaisia vastaan on armotonta muissa autoissa..
 
Toki akkuja Tesla ei itse kaikkia muutenkaan tee, mutta se kokonaispaketin energiatehokkuushan on kiistatonta.

Tämähän on vähän nyt outo kommentti. Teslalla merkittävän osan kokonaispaketin energiatehokkuudesta tekee saippuapalamuotoilu. Voimalinjat ei enää pariin vuoteen ole olleet mitään markkinajohtajia.
 
Näkisin Että Tesla saa kokonaisen auton myymällä kumminkin paremman katteen. Jo se, että ei taida olla ylikapasiteettia noissa tehtaissa, jossa moottoreita valmistetaan.

En tiedä oikein mistä Teslan akut tulee, esim LG, Panasonic?, Byd? Ei taida olla Tesla merkkisiä akkunennoja oikein?

Toki jos olisi ollut aikaisemmin liikkeellä, mutta VAG myy alustaansa jo Fordille.
 
Tämähän on vähän nyt outo kommentti. Teslalla merkittävän osan kokonaispaketin energiatehokkuudesta tekee saippuapalamuotoilu. Voimalinjat ei enää pariin vuoteen ole olleet mitään markkinajohtajia.
Totta. Nythän uudistuneeseen Model yyhyn ei tullut moottori-, eikä akkuparannuksia. Pelkästään saippuapalamuotoilua hieman hiottiin ja auto taitaa olla ihan hieman matalampi. Siitä pieni ajomatkan parannus.
 
Onko tosiaan? Jotain faktaa väitteen tueksi, kiitos.
Eikä muuten kuulosta kovin hyvältä businessmallilta. Premiumit ei tohon lähtisi ja hintakilpailu Kiinalaisia vastaan on armotonta muissa autoissa..
Mersuhan osti teslalta teknologiaa ja kopioi sen päin persettä virheineen ja tuloksena autot ovat ihan kuraa.

Tesla sai sitten jotain vilkkuviiksiä ja mitälie vissiin?
 
Siellähän jenkeissä on sekä Toyota, että Mersu merkkisiä autoja Teslan teknologialla vähän kuin aiemmissa Tesloissa alusta ja esim. juuri vilkkuviikset olivat Mersusta.

Noi toki olivat yhteisyrityksiä, eikä varsinaisesti mitään alustan hyödyntämistä. Nykyisen Teslan vahvuudet ovat melkein enemmän valmistamisen puolella. Tästä voi sitten olla montaa mieltä ovatko noi valut kuluttajalle etu jos niitä ei voi korjata, mutta Teslalle varmasti sitä ovat.

Platformin myynti on vähän, että millä markkinoilla sitä tekisi. Jenkeissä on muuten isossa roolissa ja truck -tyyppisisissä autoissa myyvät Cyberiä. Ehkä jos Cybertruck myynti sakkaa, niin siellä olisi kapasiteettia jos esim. Ford ei saa valmistettuja sähköisiä riittävästi (vielä ei ole ollut ongelmana). Euroopassa kannattaa ennemmin myydä omia ja myydä pelkkiä päästöoikeuksia muille. Kiinassa taas muilla on niin vanhat alustat vieläpä usein omalla akustolla, että sinne ei oikein pysty myymään.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
266 390
Viestejä
4 607 695
Jäsenet
75 846
Uusin jäsen
Vilzau

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom