Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Irtoaa, mutta pelkäsin jo että sulka menee paskaksi kun niin paljon piti käyttää voimaa. Mukana ei tosin tullut muita palikoita. Boschin sulasta irtoaa tuo kiinnitysosa melkein itsestään.

Edit. Ei siis käy paikalleen vaikka palikan ottaa irti.
 
Muistelen että olen ihmetellyt vastaavaa kiinnitystä joskus bilteman aero sulan kanssa. Lopulta löytyi oikea kombinaatio ja sulka kävi nätisti paikoilleen.
 
Muistelen että olen ihmetellyt vastaavaa kiinnitystä joskus bilteman aero sulan kanssa. Lopulta löytyi oikea kombinaatio ja sulka kävi nätisti paikoilleen.

Oikea kombinaatio?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ei tuossa oikein ole vaihtoehtoja miten tuo laitetaan.

Ei sinänsä yllättäisi, että Autodocilta on lähetetty vääriä tuotteita. :rolleyes:
 
Rekisterikilven molempien polttimoiden vaihto mondeoon... Toinen vaihtuu hetkessä mutta toisen piuha liian lyhyt tai jumissa eikä tule tarpeeksi alas että saisi polttimon irti umpiosta, pitäneekö vaan antaa olla pimeänä, kehtaisi sisäpuolen verhoilujakaan irrottaa...

Ja minkähänikäisestä / koppaisesta Mondeosta on kyse, millä polttimolla ja kannalla?

Mk2 ja Mk3 on kahdella ruuvilla kiinni erillinen muovi, jonka jälkeen saa joko polttimon irti tai tarvittaessa pohjan irti jos kontaktipinnat on vaihdettavissa. Mk4 lähtee vaan talttapääruuvarilla (jousivoimainen klipsi), jonka jälkeen laskeutuu alas. Mikäli Mk4/Mk5, niin voit myös kiertää sen umpion muovin ympäriltä irti, jos laskeutuu sen verran että saat kärkipihdeillä kiinni liitinosasta. Jos vaan tilaa yhtään on.. Myös tällöin saa sitä johtoa ohjattua paremmin sieltä jumista.
 
W203 2001 sedanissa iski perusvika eli kässärihilut irti takarummuissa ja ääni sen mukainen. Ei ole oma auto ja varauduin levyillä ja paloilla, näemmä uusiksi menee liuta muutakin romua.

Laakerin irroitus ei tule tapahtumaan, eli uusi kilpi laitetaan paikalleen leikkaamalla se sopivasti. Ainoa askarruttava kysymys, jos tämän eteen on joku täällä joskus joutunut; onko mitään mahiksia saada niitä jarrukilven pultteja ehjänä irti? Eli millä todennäköisyydellä aukeavat ja voiko lämpöä käyttää hallituissa määrin napaa ja laakeria vaarantamatta? Kierteentekosarjalla ja porakoneella lienee hyvä silti varustautua tuohon taisteluun...
 
Väyryseen tein joskus saman operaation ja ei ole MINKÄÄNLAISTA muistikuvaa pulteista, joten ne ovat lähteneet kivuttomasti irti. Onko pulttipyssyä käytössä?
Voihan se olla että W203 on hankalampi tapaus kuin W210 mutta minulla meni tuo harvinaisen kivuttomasti :tup:
 
@Bapsu Jos et halua kaasulla lämmittää muttereita/pultteja, niin sitten hyvin ruostuneet mutterit avautuvat helposti induktiolämmittimen käytön jälkeen. Menee oikeasti punaiseksi ja helpottaa sitä työtä.
 
Mikä olisi fiksuin tapa ruosteisten helmojen fiksaamiseen? Tuntuu löytyvän vähän kaikenlaista mielipidettä googlella. Auto 17 vuotta vanha muutaman satasen ooppeli, niin ei mahdottomia kannata panostaa. Jos nyt kuitenkin välttyisi hitsaushommilta pariksi vuodeksi vielä.

Oma suunnitelma olisi seuraava:
  1. Teräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla isoimmat ruosteet pois. Vai pitäisikö vaan hommata hiekkapuhallin? Kompura löytyy kuitenkin
  2. Annitrol fosforihappoa sutii pellille. Voi tosin olla hankalaa kun on ihan lirua
  3. 1K happopohjamaali?
  4. Kiveniskumassa
  5. Varsinainen pintamaali ja lakka
Varsinkin tuosta pohjamaalin valinnasta on epäselvyyttä. Löytyy 1K ja 2K epoksipohjamaaleja, sinkkipohjamaalia, ruosteenestopohjamaalia, hiontapohjamaalia yms. Ilmeisesti ainakaan happopohjamaalin päällä ei pysy kitti? Tosin ei tässä toivottavasti ole tarvetta kitata mitään.
 
Noin pääpiirteissään mutta kannattaa samalla vaivalla vetää niin hyvin ne ruosteet pois jos mahdollista. onko kyseessä siis miltei laho helma vaiko vain ulkonäkökysymyksissä teet tota?
 
No tuskin helmoja tarvitsee kitata jos muutaman satasen autosta kyse. Sillähän ei haeta kuin ulkonäköä. Hiekkapuhallus vaatii ison kompuran, jos sellainen löytyy niin helpottaa ruosteiden poistoa kovasti. Imutuotto saisi olla mielellään yli 300 litraa minuutissa. Ehkä jopa 400 litraa.
Itse olen havainnut suht hyväksi tuon happopohjamaali, massa ja maali yhdistelmän. Tosin ei sekään tahdo kovin kauaa pysyä mutta sen vajaan vuoden kuitenkin. Sitten voi taas käsitellä pahimmat paikat uudelleen.
Ruiskumaali tuon kaiken päälle olisi varmasti kaikista paras.
Annitrolista ei ole kokemusta, varmasti auttaisi sekin. Hiomalla/harjaamalla ei kuitenkaan saa ihan kaikkea pois.
Noh, mun helman fiksaukset ovat yleensä sitä varten että leiman saa joten ulkonäkö on sivuseikka :D
 
Noin pääpiirteissään mutta kannattaa samalla vaivalla vetää niin hyvin ne ruosteet pois jos mahdollista. onko kyseessä siis miltei laho helma vaiko vain ulkonäkökysymyksissä teet tota?
Ainakaan kesällä katsastuksessa ei löytynyt reikiä. Helma näyttää siltä että edellinen omistaja on kolhinut johonkin ja maalannut vähän huonosti. En sitten tiedä mitä maalin alta löytyy. Ulkonäöllä ei ole pahemmin nyt väliä, kunhan saisi ruostumisen kuriin ennen kuin joutuu koko kynnyskotelon vaihtaan.
 
Tuo spray happopohjamaali ei pitele käytännössä lainkaan jos sinne jää yhtään ruostetta. Ennemmin jotain epoksia tai siveltimellä vedettävää ruosteenestomaalia jne. Kyseessä on kuitenkin helmat ja vielä kiveniskumassakin tulee päälle niin ei siveltimen jälki näy.

Itseltäni hiekkapuhalsin jarrurummut ja heti perään vedin tuon happopohjamaalin, siitä huolimatta oli yön aikana ottanut ruosteen pintaan ilmankosteudesta autotallissa.
 
IKH:lta saa 85% fosforihappoa, sillä kannattaa aloittaa kun on ruosteet ensin poistettu mekaanisesti mahdollisimman hyvin. Kaikki eri ruosteenestopohjamaalit (sinkki, happo, jne) spraypurkeissa ovat ongelmallisia siksi, että maalin saamiseksi ulos purkista sitä on ohennettava niin paljon, että ohentimen sitten haihtuessa jää maalikerros huokoiseksi. Ihan sama paljonko on sinkkiä tai happoa jos joka välissä on kuitenkin reikiä ruosteen luo. Siksi kosteussulku epoksimaalilla ja pensselillä.
 
Väyryseen tein joskus saman operaation ja ei ole MINKÄÄNLAISTA muistikuvaa pulteista, joten ne ovat lähteneet kivuttomasti irti. Onko pulttipyssyä käytössä?
Voihan se olla että W203 on hankalampi tapaus kuin W210 mutta minulla meni tuo harvinaisen kivuttomasti :tup:
Pyssy löytyy joo, akkukäyttöinen tosin. Voihan niitä riskillä koettaa ampua, enemmän mietin sitä että onko kannoista mitään jäljellä. Muistaakseni ylempänä on väärämallinen torx eli joku e10 ja alempana normaali 13mm kuusiokolo, alapultit ei varmaan ole ongelma.
@Bapsu Jos et halua kaasulla lämmittää muttereita/pultteja, niin sitten hyvin ruostuneet mutterit avautuvat helposti induktiolämmittimen käytön jälkeen. Menee oikeasti punaiseksi ja helpottaa sitä työtä.
Kyllä mulla kempperi on lähinnä mietin että uskaltaako sitä käyttää, vai eteneekö lämpö laakeriin yms saakka... kait sitä ainakin nopeasti voi koettaa lämmittää jos pulteissa on kannat jäljellä.
 
Mikä olisi fiksuin tapa ruosteisten helmojen fiksaamiseen? Tuntuu löytyvän vähän kaikenlaista mielipidettä googlella. Auto 17 vuotta vanha muutaman satasen ooppeli, niin ei mahdottomia kannata panostaa. Jos nyt kuitenkin välttyisi hitsaushommilta pariksi vuodeksi vielä.

Oma suunnitelma olisi seuraava:
  1. Teräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla isoimmat ruosteet pois. Vai pitäisikö vaan hommata hiekkapuhallin? Kompura löytyy kuitenkin
  2. Annitrol fosforihappoa sutii pellille. Voi tosin olla hankalaa kun on ihan lirua
  3. 1K happopohjamaali?
  4. Kiveniskumassa
  5. Varsinainen pintamaali ja lakka
Varsinkin tuosta pohjamaalin valinnasta on epäselvyyttä. Löytyy 1K ja 2K epoksipohjamaaleja, sinkkipohjamaalia, ruosteenestopohjamaalia, hiontapohjamaalia yms. Ilmeisesti ainakaan happopohjamaalin päällä ei pysy kitti? Tosin ei tässä toivottavasti ole tarvetta kitata mitään.
Itselläni oli kesällä samankaltaista projektia potilaana vm.05 Audi A4 jokaisen nurkan sisälokasuojien ruosteen poisto ja suojaus sama helmoille jotka muovien alla piilossa. Tein melkein samalla kaavalla kun olet suunnitellut.
1. Pesin joka nurkan painepesurilla + liuotinpesuaineella ja ihan tiskiharjaa käyttäen
2. Teräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla ruosteet ja paskat pois
3. Sitten jo @baggio mainitsemalla IKH fosforihapolla siveltimellä jokainen hiottu paikka käsitellen
4. Annoin kuivua 2 päivää että oli varmasti kuiva ja ruoste kohdat olivat muuttuneet tummiksi/mustiksi
5. Nopeasti taas eräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla irto tavara pois ja tinnerillä pesu
6. Tikkurilan RM40 2K epoksilla 2 kerrosta maalia pintaan jonka päälle siveltävää kiveniskumassa päälle

Perkeleesti siinä oli hommaa mutta jos nyt auto ei ainakaan noilta osin ruostuisi pois ihan hetkessä ;/ lopuksi muutamat kuvat projektista
IMG_20200712_161256.jpg
IMG_20200712_193132.jpg
IMG_20200717_172548.jpg
IMG_20200718_144216.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tuli taas tehtyä jarruremppaa autoon kun etupäästä alkoi kuulumaan kitinää. Ilmeisesti edellinen omistaja koonnut kuskin puolen etusatulan väärin kun molemmat palat kuluneet vinoon...

Laitoin samantien uudet levyt, palat ja liukutapit kun tuohon V variant Golfiin eivät paljoa maksa ja oli osat jo tullut haettua. Sierraan nuo olisi vielä rälläkällä oikaistu...
20200921_152407.jpg
 
Eiköhän ne palat oo olleet vain jumissa. Tuskin satulaa sinne väärin saa.
 
Hommattiin 4000€ vitoskoppainen 1.6 FSI Golf, -04 kakkosautoksi. Liike (eli edellinen omistaja, mitä luultavammin) oli vissiin vaan nollannut vikakoodit ennen myymistä, huomattiin että kutosvaihde ei toimi lainkaan joten vaihdelaatikkoremppa edessä. Liike suostui onneksi hoitamaan sen omaan piikkiinsä ja toimittivat lähikorjaamolle vaihdelootan. Lootaa vaihtaessa vikakoodit selvisi että lisäksi jarrupaineanturi pitää vaihtaa, lambda hälyttää (liekö ilmavuotoa tai sitten jompikumpi anturi paskana). Yhteensä jo reippaasti päälle 1500€ pahimmillaan nuo remontit.

Liike ehdotti jo että laitettais auto takas heille että saisivat rassata sen kuntoon ja otettais joku samanhintainen heiltä vaihdossa, kun ehtivät luvata tuon lambdan korjaamisvastuunsa mutta nyt taisi alkaa kuumottamaan tuo lopullinen huoltohinta :D

Vanhoissa autoissa nyt on aina vikaa, mutta mikähän kuluttajan oikeus lie esim kaupan perumiseen tilanteissa joissa auton vikavalot ja vikakoodilista täyttyy samantien kun auton on ajellut kotiin? Auto ollu nyt n. kuukauden meillä.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän tässäkin tapauksessa varmaan edellinen omistaja ole koodit nollannut, ja onnessaan ollut kun on saanut "huijattua" autokauppaa..
 
Eiköhän tässäkin tapauksessa varmaan edellinen omistaja ole koodit nollannut, ja onnessaan ollut kun on saanut "huijattua" autokauppaa..

No siis näinhän siinä varmasti on käynyt ja vittumaisintahan tuo on liikkeelle, mutta ei tietysti itsekään haluaisi maksella edellisen asiakkaan "huijauksista". No, eiköhän noihin aina ratkaisu löydetä, jonkin verran pitää itsekin ottaa aina takkiin tuon ikäisten autojen kanssa. Kutsutaan sitä sitten "harrasteautoksi"...
 
Vanhoissa ja paljon ajetuissa ei oikein liikkeelläkään ole hirveitä vastuita kun puhutaan auton iän/kilometrien tuomista vaivoista. Aika pienillä korvauksilla noissa menty, mutta selkeästi piilovikoja voi yrittää saada firman goodwillin piikkiin ainakin osittain. Kannattaa aina joku yleismallin OBD testeri olla mukana kaupoilla, niin saattaa saada (automallista riippuen) nollatut/aktiiviset koodit luettua.
 
No tuo yleismallisella lukija on vähän niin ja näin. Jos sattuu olemaan -90 luvun auto, niin et välttämättä pääse kiinni ja välttämättä et kaikkia aktiivisia koodeja luettua autosta. Itselläkin pääsee yleismallin lukijalla lukemaan, mutta esim. turvatyynyn ja ilmastointiin tarvitaan valmstajan oma lukija.
 
Viimeksi muokattu:
No tuo yleismallis lukija on vähän niin ja näin. Jos sattuu olemaan -90 luvun auto, niin et välttämättä pääse kiinni ja välttämättä et kaikkia aktiivisia koodeja luettua autosta. Itselläkin pääsee yleismallin lukijalla lukemaan, mutta esim. turvatyynyn ja ilmastointiin tarvitaan valmstajan oma lukija.
Lukemista tässä varmaan tarkoitettiinkin - volkkareillakin saa mennä pitkälle taaksepäin 90-lukua ettei onnistu OBD lukijoilla -koodien hakeminen (3-koppaisessa saattoi olla ne 2-osaiset liittimet).

Itse koodaamiseen sitten VCDS - tähän mennessä ei ole tullut vastaan kuin yksi korjaus missä on tarvittu "parempia laitteita" (turbon siipien ohjeimeen piti laittaa softa sisälle jota perus VCDS ei handlannut vaan piti olla VAGin softat koska "kertakäyttö-firmware").
 
Eiköhän ne palat oo olleet vain jumissa. Tuskin satulaa sinne väärin saa.

Satulan alapäässä on nasta joka pitäisi tulla tukiraudan taakse, tämä ei ollut paikallaan. Satulan liukutapit saa kohtuullisellä voimankäytöllä kuitenkin paikalleen, mutta ei satula juuri liiku kun on vääntyneenä. Palat ovat sitten tukiraudan ja satulan välissä.
 
Tulipa tänään sitten ensimmäistä kertaa vaihdettua diesel auton polttoainasuodatin. Ja sain käsityksen eri youtube videoista että ei ihan helppo homma ole, mutta yllättävän helppohan tuo oli.
Eikä tarvinnut bensa auto tyyliin edes auton alle kömytä vaan kivasti onnistu suoraan konepellin alta :)

Ja tulipa tuossa asennettuna tuohon vuoden 2008 diesel Ford Focukseen tämmöinen noin 90€ maksava Android 10 radio / navikin:

IMG_20200922_100647.jpg

Ja on muuten oikeasti ihan hyvä, vaikka onhan tossa omat outoutensa liittyen bluetoothtiin. Eli sitä käytettiin erilliseltä appilta eikä suoraan Android järjestelmällä.
Tuo asennus tuli sitten videokuvattua, kuin myös auton sisustan/ilmastoinnin desinfiointi sekä tuon polttoainesuotimen vaihto.

Että jos ne kiinnostaa niin tässä asiasta videoni ja siitä myös näette kuinka perseelleen se takaluukun maalaaminen lopulta meni, vaikka vähän sain sitä teidän hyvillä ohjeilla pelastettua.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja tuosta Android radiosta teen myöhemmin testi videota, kun pitää vähän vielä ihmetellä sitä ennen kuin voin alkaa kuvaamaan.
 
Nyt kun lomaa on vielä pari päivää jäljellä, niin volkkari päätti keksiä pähkäiltävää.

Absin valo syttyy hetken ajamisen päästä, jonka jälkeen jarrut toimivat ns. normaalisti, sitä ennen jarrupoljin rutisee vaikka hidastaisi kävelyvauhdista kuivalla asvaltilla.

Kannattaneeko tuossa enää yrittää tekohengittää antureita irroittamalla (sikäli kun irtoavat ehjänä) ja putsata vai suoraan vaan korjaamolle vikakoodien lukuun josta saattaisi löytyä suorilta se vikapaikka.
 
Lue koodit jossain. Varmaan joku abs anturi mennyt rikki.
 
Lukemista tässä varmaan tarkoitettiinkin - volkkareillakin saa mennä pitkälle taaksepäin 90-lukua ettei onnistu OBD lukijoilla -koodien hakeminen (3-koppaisessa saattoi olla ne 2-osaiset liittimet).

Itse koodaamiseen sitten VCDS - tähän mennessä ei ole tullut vastaan kuin yksi korjaus missä on tarvittu "parempia laitteita" (turbon siipien ohjeimeen piti laittaa softa sisälle jota perus VCDS ei handlannut vaan piti olla VAGin softat koska "kertakäyttö-firmware").

No tosiaan yhdessä Rellussa ei tahdo vuosimallista 2000 luettua yleismallismallin OBD-lukijalla (vaikka OBD2-liitin löytyy) mitään tietoja vaan pitää olla merkkiliikkeen lukija tai sitten vaatii sen CLIP-lukijan käyttöä. 2001 alkaen OBD-lukijalla pääsee sisälle, mutta tosiaan jos meinaa ilmastoistia yms... lukea, vaatii se CLIPin käyttöä
 
Tyhjäkäynnillä kytkin pohjassa auto ei pidä ääntä. Vaihteita vaihtaessa nelonen ja vitonen on samanlaisia.
Voiko kytkin olla vialla ja hajota 1500km ajamisella? Luulin vinkunan tulevan moniurahihnasta, mutta se tuleekin kytkimestä.
Kun kytkimen laittaa pohjaan ja vaihdetta vaihtaa, niin ei inise ja sitten kesken ajoa alkaa inistä vaihtaessa 4 -> 3 tai 4 ->5.

Pitäisi viedä kytkin kauppaan ja sanottiin korjausliikkeessä ettei ole asennusvirhe ja ei voi olla asennusvirhe mitenkään.
Tilasin uuden kytkinpaketin, antaako kauppa minulle samanlaisen kuin minkä vein vai hyvittääkö? Korjaaja jotain selitti kytkimen painelaakerista ja jousista ja en ymmärtänyt mitään.

Lisäyksenä ininä on satunnaista.
 
Vaihdettiinko silloin pelkkä kytkinlevy vai koko paketti paineasetelmineen ja painelaakereineen?

Jos tuo ininä esiintyy vain neloselta vaihtaessa, niin vikahan on silloin melko varmasti vaihteistossa. Kytkin tekee saman työn, oli vaihde mikä tahansa.
 
Koko kytkinpaketti on vaihdettu. Ininää esiintyy myös muissa. Onko vaihteisto erikseen kytkimen lisäksi?
 
Viimeksi muokattu:
120038280_1286893171653533_2181438412846792925_o.jpg
120083743_1286941288315388_8822001576218004712_o.jpg

Mersun ja meikäläisen kuherruskuukausi on kohta jo viikon ikäinen, ja taustat alkaa jo nostaa päätään. Yllä olevassa kuvassa yksi esimerkki. Jälkiasenteiset pitkien xenon-polttimot oli isketty jonkin sortin possumassalla kiinni. Meni muuten puolisen tuntia per puoli noita tuolta kaivellessa, olisi hieman vituttanut -30 asteessa polttimon antauduttua. Myös normaalia tuuria että toisen puolen lyhyen xenoni antautuu parin päivän päästä kaupoista, ja toisen puolen ballastissa näkyi myös tulevan tunnit täyteen. Yllättävää kyllä, samaa ballastia on ollut tuohon maailmanaikaan käytössä noin joka toisessa automerkissä joten korvaava osa löytyi kaveripiiristä melko äkkiä näin virka-ajan ulkopuolellakin. Ballasti löytyy ajovaloumpion pohjasta, eli puskuri ja umpio(t) siis purettava irti. Pääsipähän samalla käsiksi tuohon kuvan kötöstykseen. Uudet D2S -polttimot sopivan edukkaasti 17,95/kpl. Vielä ohjelmassa myöhemmin umpioiden myllytys jotta näkee tarvitseeko hyllystä löytyvää 144W lisäpitkää toveriksi. Lisäksi AMG -kopiopuskurista lähti noin 25 ip-ruuvilla asennettu tuningverkko kohti roskalaatikkoa melko vikkelään.

120053013_1286082161734634_2826867097659202384_o.jpg

Lisäksi tuli aloitettua tuon eri viestistä löytyvän E46 touringin valmistuttua toinen tämän vuoden kolmesta projektista eli värinvaihto myös tähän sedaniin. Puretaan kaikki ylimääräinen tingentangeli korista ja hoidetaan ruosteet (BMW:kö ruostuu? Stop the press o_O) kuntoon ja sitten ei kun vaan jälleen pohjien kimppuun.

Vielä jos tälle vuotta saisi tuon E28 baijerilaisen finaaliin. Hieman paikkailtavaa korissa sekä muun muassa tuulilasi ja sekalaisia alustan osia uusittava. Moottori olisi hattua vaille valmis.

Katsotaan tosiaan mitä tuolle talvimeisselille nyt keksii vai lähteekö kiertoon. #kaikkeamuutaolimuttaongelmiapitiostaa
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuommoisen peruslaatikon uudelleenlaakeroi, jos niikseen tulee. Laakerit on halpoja, mutta tuntejahan siihen askarteluun menee jokunen.
 
Mitenkös tuollainen E60 Bimmeri automaatti, sanotaan että melko paljon ajettu. Tuttu osti ja joko ei ymmärtänyt lukemaansa tai jotenkin mennyt ohi. Löysin myynti-ilmon ja siinä ihan selvästi sanottiin että laatikko nykii ja luistaa, on tehty sitä ja tätä sekä kannattaa vielä jotain yrittää tehdä mitä ei tehty jo. Tämä ei ostohaluja näköjään haitannut. Bemari foorumeja vähän lueskelin niin uusi aski maksaa jotain 5000-7000€.

Oletan että tulee saamaan kovaa kyytiä armotta kuten edellisetkin rikotut autot. Kärry ei montaa tonnia maksanut, mutta tuollainen laatikon uusiminen vanhaan penariin moninkertaistaa jo auton arvon. On siinä muitakin vikoja mitkä nyt on toissijaisia pikkujuttuja.

Lähinnä kiinnostaa mikä on ennuste tuolle laatikolle ennenkun hajoaa kokonaan, 1000 tai 10 000km?

Itsellä ei kokemuksia muista kun kahdesta risasta tomaatista, GM th700 joka tuli korjautettua melko halvalla, luisti. Ja Passat joku ei dsg mitä kävin kokeilemassa kymmenen minuutin verran ja totesin ettei tää nyt ihan...
 
Tuossahan on sama ZF:n 6HP -laatikko kuin esim. 4F Audi A6:ssa. Mallista riippuen 6HP19, 6HP21, tms.

Sitten kun ne oikein vikaantuu, niin menevät ihan kunnolla vikatilaan (koodit, lämpötilat, ym. kannattaa luetuttaa INPA:lla, tms). Ensimmäisenä kannattaisi tilata saksasta ZF:n huoltosarja (~300 eur) jossa öljyt, uusi suodatin ja tiivisteet.

Jos ei tuolla tokene, niin joku automaattivelho sinne tarvittaessa vaihtaa joko venttiilit tai turbiinin, tms. Paljon on porukka noita rikkinäisiä lähetellyt liettuaan jossa niitä korjaillaan alle parilla tonnilla. Kannattaa siis muitakin kuin Bemarin merkkifoorumeita kytätä jos ideota haluaa.
 
Tuossahan on sama ZF:n 6HP -laatikko kuin esim. 4F Audi A6:ssa. Mallista riippuen 6HP18, 6HP21, tms.

Sitten kun ne oikein vikaantuu, niin menevät ihan kunnolla vikatilaan (koodit, lämpötilat, ym. kannattaa luetuttaa INPA:lla, tms). Ensimmäisenä kannattaisi tilata saksasta ZF:n huoltosarja (~300 eur) jossa öljyt, uusi suodatin ja tiivisteet.

Jos ei tuolla tokene, niin joku automaattivelho sinne tarvittaessa vaihtaa joko venttiilit tai turbiinin, tms. Paljon on porukka noita rikkinäisiä lähetellyt liettuaan jossa niitä korjaillaan alle parilla tonnilla. Kannattaa siis muitakin kuin Bemarin merkkifoorumeita kytätä jos ideota haluaa.

Kiits, ei onneksi oma ongelma kun ei tuollaista kuuhun ja takaisin ajettua tulisi hankittua. Pikaisesti tosiaan noita bimmeri foorumeita tullut luettua ihan mielenkiinnosta, jotta koska porsii ja miten halvimmalla selviää.
Kohteliaasti sanottuna teinit nyt ostaa näköjään ihan mitä sattuu, ja sitten tulee premium maksut, ellei osaa etsiä tosiaan vaikka korjaamoa liettuasta.
 
Onkohan täällä volvo osaajia tai kuullu/kokenut vastaavaa? Eli Volvo S40 06 täräytti tiskiin
ilmoituksen "ajonvakautus vaatii huollon" käynnistäessä. Samalla myös pyyhkijät lähtivät pyykimään itsestään eikä voi pysäyttää muuten kuin sammuttamalla auton. Auto sammuksiin ja uudelleen käynnistys ja ongelma ei toistunut.

Seuraavana päivänä kesken ajon tapahtui uudestaan auringon porottaessa taivaalla pyyhkijät iloisesti pyyhkien ja "ajonvakautus vaatii huollon". Uudelleen käynnistys ei enään auttanut vaan ilmoitus oli tullut jäädäkseen. Muita havaittuja ongelmia, kun tuo vika on päällä.

1. Vilkut eivät toimi
2. Ilmastointi ei toimi eikä voi valita mistä puhaltaa.
3. Tupakansytyttimet eivät toimi.
4. Mahdollisesti muita jota ei vielä ole huomattu.

Vikakoodit kävin lukemassa paikallisella venäläisellä kaverilla ja softa oli tietysti venäjäksi, mutta sen verran ymmärsin, että ratin asennon tunnistamisessa mahdollisesti ongelma. (ESP TEVES MK60 antaa vikakoodin 0115)

Akku on 2 vuotta vanha Biltemasta.

Tietääkö joku missä vika piilee ja voiko sille tehdä itse jotain tai paljonko mahtaa pajalla maksaa?
 
Clio 2 -00

1. Käynnistyy satunnaisesti. Joko käynnistyy tai ei käynnisty, startti pyörii kyllä reippaasti.
2. Kaasua painaessa meinaa tukehtua
3. OBD - lukija ei toimi

Mistäs vikaa lähtis hakemaan? Lämpötila-anturi? Lambda?
 
Mistäs vikaa lähtis hakemaan? Lämpötila-anturi? Lambda?
En epäilisi kumpaakaan ehdottamistasi. Vaikka kyseiset antaisivat aivan höpö-höpö-tietoa Eculle, toimisi moottori silti sillä tasolla, että olisi vähintään helposti ajettavassa kunnossa. Jonkin kriittisemmän tarvitsee siis olla poskellaan.
 
Kyllä sillä silti ajelee ihan hyvin. Muuten kyllä käy tasaisesti ja kulkee hyvin. Kierrokset vaan dippaa melkeen nolliin kun painaa kaasua, sitten se yskäsee ja kierrokset nousee normaalisti. Joskus voi sammahtaa.
Helpottais asiaa jos pääsis noihin vikakoodeihin käsiksi, mutta kun obd lukijaan ei saa minkäänlaista yhteyttä. Sulakkeet katsoin jo ja ei ole ainakaan sulakkeissa vika.
 
Clio 2 -00

1. Käynnistyy satunnaisesti. Joko käynnistyy tai ei käynnisty, startti pyörii kyllä reippaasti.
2. Kaasua painaessa meinaa tukehtua
3. OBD - lukija ei toimi

Mistäs vikaa lähtis hakemaan? Lämpötila-anturi? Lambda?

1. Ainakin Relluissa on aiheuttanut ongelmia kampiakselin asentotunnistin (löytyy vaihdelaatikon päältä) ja voihan sen lämpötila-anturin vaihtaa. Toivottavasti ei ole ajonestovika.

2. Tulppia ei ole varmaan vaihdettu hetkeen? Eli tulpat, puolayksikkö ja johdot vaihtoon. Puolassa saattaa olla jossain kohti halkeama ja tulpanjohdot lyödä läpi.

3. Merkkihuollon OBD-lukijalla tai sitten sellaisen kaverin luo, jolla on clip-lukija tai hommaat itelle.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
284 829
Viestejä
4 891 084
Jäsenet
78 886
Uusin jäsen
Ropia

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom