Onko sulla vika semmoinen, että auto vain kulkee samaa vauhtia eteenpäin, mutta ei suoranaisesti hyydy? Moottori käy hyvin, vaihteisto vaihtaa pienemmälle ikään kuin kiihdytyksessä kuuluukin ja sitten yhtäkkiä meno tasoittuu?
Kioissa ollut nimittäin vikaa
jarrupolkimen kiinnityskohdan lähellä olevassa katkaisijassa, jossa kuminen prikka antaa periksi ja auto luulee kuskin painavan jarrua kiihdytyksessä. Tällöin ecu rajoittaa voimantuottoa ja auto kulkee samaa vauhtia eteenpäin. Tässä tapauksessa ei syty vikavaloja kojetauluun, koska ecun näkemyksen mukaan kyseessä on ominaisuus ja tuolloin auto toimii normaalisti. Korkeapainepumpun viassa luulisi tulevan vikavalo, koska polttoaineen paineelle on anturi tuon pumpun jälkeen. Jos diagnoosi on tehty livedatasta niin varmaan polttoaineen paine laskee, koska auto tarkoituksellisesti lakkaa syöttämästä ainetta.
Tämän jarrukatkaisijan vian pystyy toteamaan siten, että autossa menee jarruvalot päälle samalla kun kiihtyminen stoppaa. Edetessään tuo johtaa joko siihen, että jarruvalot on koko ajan päällä tai sitten siihen, että ne ei ole lainkaan päällä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa autoa ei saa käynnistettyä, eikä vaihdetta päälle, koska eculla pitäisi olla tieto jarrun painamisesta noissa molemmissa tilanteissa.
En epäile korjaamon diagnoosia, mutta jos ei tule kuntoon niin tuossa yksi vaihtoehto. Ilmainen korkeapainepumppu toki kannattaa antaa vaihtaa joka tapauksessa. Toinen samantyyppinen juttu on Kiojen
ohjaustehostimen sisällä oleva kuminen ratas, joka kuluttuaan aiheuttaa kolinaa ja ohjauspyörän väljyyttä. Osa maksaa n. 2 € ja sen takia on monet vaihdellut ohjauspylväitä, tehostimia ja hammastankoja.
Ehkä Kian pitäisi vaihtaa kumitoimittajaa

Noista molemmista vioista on amerkoissa takaisinkutsut tai pidennetty takuu, mutta ei täällä pohjolassa ole ollut mitään kampanjoita noihin liittyen.