Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Tutkiskelin asiaa. Pultti ja mutteri vaikuttaisivat olevan kunnossa. Noissa akkukengissä on semmoinen idioottimainen ominaisuus, että mutteria ei saa ruuvattua irti, kun pultin pään kierre on myltätty. Sama homma molemmissa akkukengissä ja tarkoituksella tehty, kun pultin päässä näkyy selkeä leikkaus/ura.

Sen verran tiukasti akkukengät istuvat napoihin, että ei tuohon mitään kovin paksua adapteria mahdu väliin. Enemmänkin ajattelin, että onko noihin olemassa jotain "shimmejä". Kun nykyisellään tuo akkukengässä oleva lovi menee kiristäessä täysin kiinni, eli liekö akkukenkä hieman vääntynyt tai sitten kaipaisi jonkun shimmin väliin? Veikkaan ensimmäistä. Ehkä tuohon väliin voisi vaikka tuota lyijynauhaa hieman laittaa väliin, josko parantaisi tilannetta.

Yksi mahdollinen ongelmakohta voisi olla myös tuo akun maadoituspiste (runkoon). Se on aika hapettuneen näköinen ja yksi pultti olikin hieman "löysällä". Tällä kertaa ESP:n valo ei lopettanut palamista pelkällä akkukenkien säätämisellä, mutta maadoituspisteen pultin kiristäminen poisti ongelman. Googlen mukaan tuo on aika yleinen vikakohde noissa. Tuo olisi hyvä irroittaa ja putsata, mutta pitäisi ainakin lamppu irroittaa (ja lokasuoja jos haluaa pulttiin suihkutella ruosteenpoistoainetta), että tuon saa väännettyä auki, niin ei millään viitsisi alkaa moiseen :rolleyes: Mutta eikai se muu auta, jos vika alkaa ilmaantumaan jatkuvasti.
Joku jeesuksenvanha kia johon on akkua vaihdettu niin monta kertaa, että on kengät väljät, niin helpoin on vetää kenkä kiinni, ja poraruuvi kengän ja navan väliin. Mitään hienoja shimmejä tarvitse.
 
Tutkiskelin asiaa. Pultti ja mutteri vaikuttaisivat olevan kunnossa. Noissa akkukengissä on semmoinen idioottimainen ominaisuus, että mutteria ei saa ruuvattua irti, kun pultin pään kierre on myltätty. Sama homma molemmissa akkukengissä ja tarkoituksella tehty, kun pultin päässä näkyy selkeä leikkaus/ura.

Sen verran tiukasti akkukengät istuvat napoihin, että ei tuohon mitään kovin paksua adapteria mahdu väliin. Enemmänkin ajattelin, että onko noihin olemassa jotain "shimmejä". Kun nykyisellään tuo akkukengässä oleva lovi menee kiristäessä täysin kiinni, eli liekö akkukenkä hieman vääntynyt tai sitten kaipaisi jonkun shimmin väliin? Veikkaan ensimmäistä. Ehkä tuohon väliin voisi vaikka tuota lyijynauhaa hieman laittaa väliin, josko parantaisi tilannetta.

Yksi mahdollinen ongelmakohta voisi olla myös tuo akun maadoituspiste (runkoon). Se on aika hapettuneen näköinen ja yksi pultti olikin hieman "löysällä". Tällä kertaa ESP:n valo ei lopettanut palamista pelkällä akkukenkien säätämisellä, mutta maadoituspisteen pultin kiristäminen poisti ongelman. Googlen mukaan tuo on aika yleinen vikakohde noissa. Tuo olisi hyvä irroittaa ja putsata, mutta pitäisi ainakin lamppu irroittaa (ja lokasuoja jos haluaa pulttiin suihkutella ruosteenpoistoainetta), että tuon saa väännettyä auki, niin ei millään viitsisi alkaa moiseen :rolleyes: Mutta eikai se muu auta, jos vika alkaa ilmaantumaan jatkuvasti.
Vaiha uudet kengät: Akkukenkä pultti 8 mm +/- näitä olen ite laitellut erinäisii ongelmavehkeisiin ja pelannu ok.

Automaatti Fiestoissa on ollut maadoituksesta johtuvaa vaihteisto-ongelmaa, pultti hapettuu ja kun se on jo tehtaallta tullessa asennettu miten sattuu ni ongelmat varmoja.
 
käyttämällä hybrid-akkua, joka on nyt siis tyhjä (kiitos huollon ajon vikoilla sähköillä).
Kuulostaa täysin mahdottomalta skenaariolta. Ei auton äly anna sen mitenkään liikkua sähkön voimalla, jos korkeajänniteakku on menossa niin tyhjäksi ettei se jaksa edes käynnistää polttomoottoria. Korkeajänniteakussa on valtava puskuri siellä alapäässä, ulkomuistista hahmottelisin jotenkin niin, että akku on todellisuudessa liki 50% varaustasossa siinä vaiheessa kun auto näyttää sen olevan "tyhjä" eikä liiku pelkän sähkön voimalla.

Joku muu vika siellä nyt on joka estää sen käynnistymisen.
 
Näin mäkin kuvittelisin ja toivoisin. Edellisellä kerralla, kun katti varastettiin, ajoin itse sen niin kuivaksi ettei liikkunut enää, sähkö loppui n.30 m päähän parkkipaikasta. Kuitenkin, kun hinausauto saapui, niin sähköllä päästiin silti jotenkin lavetille. En parin kilsan päähän kauppaan lähtiessäni tajunnut vasta kuin vikan 200 m aikana ettei polttomoottori ollut käynnistynyt koko reissulla edes kaasu pohjassa, kun loppumatkalla testasin ja en tietenkään ekalla kerralla tajunnut kattivarkautta, koska moottori ei käynnistynyt. Olishan sen tosiaan äänestä tajunnut. Kuvittelin vaan, että paska lahos syystä x.
Toisella kerralla se oli ihan selvä peli ja kurkkasin auton alle...ja tää oli about viikon päästä, kun sain auton huollosta uudella katilla.
 
Testataan vielä tähänkin ketjuun kun näyttää olevan aktiivisempi.

Onko kellään tiedossa mikä tuo punapäinen letku on ja mitä ainetta se pitää sisällään? Alkanut vuotamaan hieman ja auton sisällä ilmastoinnin päällä ollessa alkoi haisemaan pakokaasun tyylinen haju. Työnsin hieman letkua ja meni kiinni päin ja vuoto loppui mutta letku ei ole tukevasti kiinni niin pitäisi ehkä kiristää tavalla tai toisella.

Ideoita osaamattomalle?

Auto on 2018 1.2 qashqai
 
Liitteet

  • qashqai letku.png
    qashqai letku.png
    1,4 MB · Luettu: 206
Testataan vielä tähänkin ketjuun kun näyttää olevan aktiivisempi.

Onko kellään tiedossa mikä tuo punapäinen letku on ja mitä ainetta se pitää sisällään? Alkanut vuotamaan hieman ja auton sisällä ilmastoinnin päällä ollessa alkoi haisemaan pakokaasun tyylinen haju. Työnsin hieman letkua ja meni kiinni päin ja vuoto loppui mutta letku ei ole tukevasti kiinni niin pitäisi ehkä kiristää tavalla tai toisella.

Ideoita osaamattomalle?

Auto on 2018 1.2 qashqai

Ihan heittona vaan jos sanoit pakokaasun haisevan tuon irti ollessa.
 
Viimeksi muokattu:
Testataan vielä tähänkin ketjuun kun näyttää olevan aktiivisempi.

Onko kellään tiedossa mikä tuo punapäinen letku on ja mitä ainetta se pitää sisällään? Alkanut vuotamaan hieman ja auton sisällä ilmastoinnin päällä ollessa alkoi haisemaan pakokaasun tyylinen haju. Työnsin hieman letkua ja meni kiinni päin ja vuoto loppui mutta letku ei ole tukevasti kiinni niin pitäisi ehkä kiristää tavalla tai toisella.

Ideoita osaamattomalle?

Auto on 2018 1.2 qashqai

Eikös se pyöreä "mötikkä" ole korkeapainebensapumppu, joka ottaa voimansa nokka-akselilta. Se letku olisi silloin bensan tuloletku ja siinä on jonkinlainen pikaliitin, johon se punainen osa liittyy. Liittimenhän pitäisi naksahtaa, kun se painaa pohjaan, mutta jos se on löystynyt irti niin liitin voi olla rikki.
 
Työnsin pohjaan silleen et napsahti ja ajoin kotiin. Avasin pellin kotiparkkiksella ja ei alkanu matkan aikana enää valumaan nestettä. Ilmastoinnista vielki bensamainen haju paikalla ollessa mut jos sinne on bensaa valunu auton sisää ni voi haista hetkenki.. pitää kattoo mistä toi ilmastointi ottaa ilmansa ja putsata siltä alueelta.

Toivottavasti se letku nyt pysyy kiinni ja ongelma ratkee sillä. Pitää seurata bensan kulutusta ja sitä että lopettaako ilmastointi haisemisen jossain vaiheessa.
 
Lämmityslaitteen puhaltimen vaihdoin Nissaniin tänään. Aika helppo homma. Hanskalokero kuudella ruuvilla kiinni, ne pois ja lokero pois. Sen jälkeen itse puhaltimesta kolme ruuvia pois ja kas, se melkeinpä putoaa käteen. Koko hommassa taisi mennä 10 minuuttia. Jotain korjattavuutta sentään ajateltu tuossakin.
 
Ostin kuukausi sitten Kia Optima PHEV -16 pirssin liikkeestä. Kova luotto korealaisten laatuun, ei juuri mitään pahaa niistä kuule.

Meni viikko niin huomasin sen nypyttävän pienesti aina silloin kun bensamoottori on käynnissä/käytössä. Sähköllä menee smoothisti.
Nyt kuukausi kaupoista niin nykii jo pahasti. Sain tingattua sijaisauton siksiaikaa kun auto menee pajalle ja autoliike maksaa viulut.

Vahva epäily on sytkäpuolat. Tosin, aina kun moottorin kuulee niin käy ihan tasaisesti. Myöskään vedon määrällä, kierroksilla eikä vaihteella ole merkitystä nykimiseen.

Muuten kyllä diggaan autosta, potkua nippanappa riittävästi (250hv saabin jälkeen), kyyti on leppoista ja himmeleitä riittää vaativaankin makuun.

Tämähän alkaa mennä mielenkiintoiseksi. Sain auton eilen pajalta saatteella "ei vikakoodeja mutta vika paikannettu ja korjattu, kaksi pyörää olivat epätasapainossa" :rofl::confused2::(:mad:

Kyselin vaan että 1. miten epätasapainossa olevat pyörät aiheuttavat nykimistä 2. miten pyörät ovat epätasapainossa vain silloin kun moottori käy. No, kävin autolla heittämässä parin kilsan lenkin ja totesin tietysti että sehän nykii täysin entiseen malliin, hetkittäin jopa hyytyy. Ajoin takaisin huollon pihalle ja sijaisauto alle.

Laitoin mailia autoliikkeelle että haluan perua kaupan, alkaa menemään aikaa ja hermoja nyt ihan liikaa tähän keissiin. Sitä en vaan tiedä että onnistuuko mutkattomasti vai pääsenkö johonkin ilta-sanomiin taas yhtenä kusetettuna autonostajana.

Vika ilmeni alle viikossa ostosta ja kerroin siitä välittömästi myyjälle.

Pakko sano että vituttaa aika tavalla, varmaan kolmas autokauppa missä käy näin. Kahdesta muusta vastaavanlaisesta keissistä laukes moottori ja vika oli jo ostaessa päällä, ensimmäisessä sitä epäilin ja toisessa kävi ilmi vasta kuukausia kauppojen jälkeen.
 
Vm 2006 corolla, käynpä katsatuksessa kerrankin ajoissa ajattelin näin vikoina lomapäivinä. Nakkihan sieltä napsahti. Jäänyt välistä takaisinkutsu-kamppis turvatyynyistä. Korjauskehoituksina boonus vetoakselin sisempi suojakumi rikki ja rekisterikilven valot pimeät takana.

Huomenna soittelemaan Turku-Salo akselilla mikä lafka sen tarkastaisi/vaihtaisi/mitätekevätkään.
 
Purin, puhdistin ja voitelin kaasuläppäkotelon. Läppää liikuttava moottori meni eri asentoon suhteessa läppään, koska oli irroitettuna. Mitään varsinaista vikaa tai takertelua en löytänyt. Kävin äsken kokeilemassa ja käytös on nyt hieman muuttunut. Auton tyhjäkäynti nousee heti, kun kytkee D:n päälle. Auto toimi täyskaasukiihdytyksessä, kun kaasun annosteli hitaasti. Nopealla kaasun lattiaan painamisella tuli vanhojen koodien lisäksi uusi herkku:
P0638 OBD-II Trouble Code: Throttle Actuator Control Range/Performance (Bank 1)
Olen entistä vakuuttuneempi, että läppää liikuttava moottori ei toimi kunnolla ja kaavailen läppärungon tilaamista. Onko viisaammilla parempia ideoita?
Kerrotaan tähän, että Torista löytyi uusi alkuperäinen läppärunko, jonka tilasin ja vaihdoin. Köyhän Ihmisen Auto tuli kuntoon.
 
takatukivarren vaihto c vectraan osottautukin työläämmäks kun kuvittelin....se bumerangin sisempi pultti on todella vittumaisessa paikassa ja oli sen verran tiukka ettei 70cm avaimella auennu....nyt mietinkin miten ton sais sahattua ton sisemmän pultin pois kun tonne ei juuri mahdu mikään sähkötyökalu
 
Pakko sano että vituttaa aika tavalla, varmaan kolmas autokauppa missä käy näin. Kahdesta muusta vastaavanlaisesta keissistä laukes moottori ja vika oli jo ostaessa päällä, ensimmäisessä sitä epäilin ja toisessa kävi ilmi vasta kuukausia kauppojen jälkeen.

Huh mikä tuuri. Toi pajan kädettömyys palauttaa auto tossa kunnossa on jotain mitä en kyllä ymmärrä ollenkaan. Niinku myöntäkää ettette saa autoa kuntoon ja sanokaa, että viekää jonnekin muualle tmv. Pikkasen selkärankaa luulis olevan.
 
takatukivarren vaihto c vectraan osottautukin työläämmäks kun kuvittelin....se bumerangin sisempi pultti on todella vittumaisessa paikassa ja oli sen verran tiukka ettei 70cm avaimella auennu....nyt mietinkin miten ton sais sahattua ton sisemmän pultin pois kun tonne ei juuri mahdu mikään sähkötyökalu
Itekkin vuosia sitten taistelin saman pultin kanssa. Auttoikos siinä jos hieman laski sitä taka-apurunkoa, niin avain kävi paremmin ja sai pidemmän jatkovarren. Siitä on aika monta vuotta etten muista tarkkaan kuinka sen lopulta sai auki.
 
Kysymys on edelleen sama, eli miten se tekee rakenteesta paremman että osa on erillinen, jolloin se voi vahingossa jäädä pois jopa autoalan ammattilaiselta rutiininomaisessa öljynvaihdossa. Esimeriksi tuossa omassa 1986 valmistetussa autossa bypass venttiili on lohkossa kiinni.

Luulen, että kyseessä on ns. hätä-erkka-purkka-suunnitteluratkaisu. Modernit öljyt ja moottorit 'sallivat' pitkät öljynvaihtovälit ja erityisesti VW tapauksessa hitollisen karsta yms. paskanmuodostamisen, jolloin bypass helposti voi alkaa jumittaa ja siten parempi vaihtaa uuteen joka öljynvaihdossa.
 
Koomista. Kävin katsastamassa auton. Ei siinä mitään, ilman huomautuksia tuli leima kuten tietysti pitääkin.

Ainoa vaan, että jäähdytin poksahti konttorin nosturilla :rofl:
 
takatukivarren vaihto c vectraan osottautukin työläämmäks kun kuvittelin....se bumerangin sisempi pultti on todella vittumaisessa paikassa ja oli sen verran tiukka ettei 70cm avaimella auennu....nyt mietinkin miten ton sais sahattua ton sisemmän pultin pois kun tonne ei juuri mahdu mikään sähkötyökalu
Tänään jouduin sahaamaan 10mm pultin ahtaasta paikasta pelkällä rautasahan terällä kädessä. Hullua, että ennen ei ollut olemassa kuin käsityökalut. Puolisen tuntia varmaan meni. Mietin siinä runkutellessa, että jos viilalla pitäisi karata vankilasta, niin voi olla että jäisin suosiolla sinne vankilaan.
 
Ja se on vielä ihanaa kun se ahdas paikka on sellanen että käsi mutkalla saat sitä alle terskan mittaa runkata ees taas menemään.. Ens kerralla vaikka mieluummin rälläköin reiän johonkin mistä leikata ihan työkaluilla.

Itseä vituttaa tällä hetkellä värkkäillä pihamaalla zetoriin alakerran laakereita ilman mahdollisuutta katkaista tota paskaa. Voi luoja.
 
Sellainen edestakaisin nylkyttävä monitoimityökalu on aika hyvä noihin outoihin paikkoihin mihin ei mahdu rälläkän kanssa. Ainoa vika on vaan se, että terät jotka oikeasti leikkaa metallia, eli vaikka sen pultin kannan poikki on ihan mottipäisen hintaisia eivätkä ole kovin pitkäikäisiä. Toinen aika hyvä, monesti parempikin on riittävän tehokas suorahiomakone laadukkaalla terällä, sen saa hyvinkin pienestä kolosta työnnettyä perille ja saa sen pultin kannan/mutterin jyrsittyä pois.
 
Tämähän alkaa mennä mielenkiintoiseksi. Sain auton eilen pajalta saatteella "ei vikakoodeja mutta vika paikannettu ja korjattu, kaksi pyörää olivat epätasapainossa" :rofl::confused2::(:mad:

Kyselin vaan että 1. miten epätasapainossa olevat pyörät aiheuttavat nykimistä 2. miten pyörät ovat epätasapainossa vain silloin kun moottori käy. No, kävin autolla heittämässä parin kilsan lenkin ja totesin tietysti että sehän nykii täysin entiseen malliin, hetkittäin jopa hyytyy. Ajoin takaisin huollon pihalle ja sijaisauto alle.

Laitoin mailia autoliikkeelle että haluan perua kaupan, alkaa menemään aikaa ja hermoja nyt ihan liikaa tähän keissiin. Sitä en vaan tiedä että onnistuuko mutkattomasti vai pääsenkö johonkin ilta-sanomiin taas yhtenä kusetettuna autonostajana.

Vika ilmeni alle viikossa ostosta ja kerroin siitä välittömästi myyjälle.

Pakko sano että vituttaa aika tavalla, varmaan kolmas autokauppa missä käy näin. Kahdesta muusta vastaavanlaisesta keissistä laukes moottori ja vika oli jo ostaessa päällä, ensimmäisessä sitä epäilin ja toisessa kävi ilmi vasta kuukausia kauppojen jälkeen.

En tiedä kiinnostaako ketään mutta tarinoin tänne miten homma jatkuu...

Autoliike vastasi virhevastuu-dokarin kera että ensin korjataan ja jos se ei onnistu niin sitten kaupan perumisen pitäisi olla mahdollista.

Auto meni nyt Konalan KIA-huoltoon odottamaan että siellä joku ehtisi sitä katsoa, sijaisautolla mennään sen aikaa.

Kaikenlaisia kauhuskenaarioita pyörii mielessä että miten tämä tulee vielä päättymään oman lompakon kannalta mutta mielestäni olen turvassa kun:
1. vika ilmeni alta viikossa kaupasta
2. ilmoitin siitä heti
3. Konalan KIA-huollon huoltopäällikkö vahvisti vian ja siitä on mustaa valkoisella
 
Pitääsköhän sitä mennä taas sotkemaan itsensä audiin :cigarbeye:

Jotain huoltoja on kyllä tehty, ilmeisen laajastikkin. Mut ois halapa ja "neliveto" :whistling:
Audeissa ei oo vikoja ja korjaus on halpaa...eiku ;).

Joskus tuommoista miettinyt, mutta vissiin vekkuli ajattava kun se on normaalisti käytännössä etuveto ja liukkaalla sitten neliveto kytkeytyy yht'äkkiä päälle.
 
Audit nimenomaan juu. Ai mistäkö tiedän? :whistling:

Mulla oli haldexilla varustettu Golf IV jo joitain vuosia sitten. Oikein hauska leikkikalu talvella kun vetosuhde meni haldexin kytkennän jälkeen 40/60 :)
 
Ja haldex kytkeytyy melko herkästi. Ei etupyörien tarvi pyörähtää kuin tyyliin max 10% kehän mitasta niin lyö lukon kiinni.
 
Mjahas, huolto nosti kädet ilmaan Priuksen suhteen, väittävät, että HV-akkua pitäisi ladata, jotta auton moottori käynnistyisi. No, voihan sen kuukauden näinkin käyttää.
Ei kellään varmaan olis hyvää Tojo-huoltoa suositella pk-seudulta? Kristus mitä arpapeliä.
 
Mulla on ollut elämäni aikana yksi Audi ja se oli kyllä ihan helvetin hyvä auto. Audi 100 -86 ja ~450tkm. Öljy vähän maittoi mutta ei ruostunu ollenkaan ja ajotuntuma oli jotain semmosta mitä ei oo toista tullut vielä vastaan.
 
Oikein hauska leikkikalu talvella kun vetosuhde meni haldexin kytkennän jälkeen 40/60
Tää on kyllä täysin mahdotonta. Etupyörät kun ovat jatkuvassa kiinteässä yhteydessä vaihteistoon, niin ainoa tapa saada voimasta yli 50% taakse on irrottaa edestä vetoakseli.

Vai meinasitko niin päin, että se haldexin kytkin luisti vähän ja edessä oli 60% ja takana 40% voimasta?
 
Pitääsköhän sitä mennä taas sotkemaan itsensä audiin :cigarbeye:

Jotain huoltoja on kyllä tehty, ilmeisen laajastikkin. Mut ois halapa ja "neliveto" :whistling:
Tommonenhan olisi hauska pikku peräpuikko tuohon hintaan. Kävisin katsomassa, jos olisi omalla kylällä. Pidän konsernin vähiin päin kaikkia tuotteita enemmän ja vähemmän susina. Moinen ei voi olla vahinkoa, koska näyttöä on niin paljon. Kyseinen moottori on kai konsernin suunnitteluosastolle täysi epäonnistuminen, koska poikkeaa muista. Olen antanut itseni ymmärtää, että ominaisuuksien lisäksi myös luotettavuus olisi kunnossa tuossa moottorityypissä.
 
Pitääsköhän sitä mennä taas sotkemaan itsensä audiin :cigarbeye:

Jotain huoltoja on kyllä tehty, ilmeisen laajastikkin. Mut ois halapa ja "neliveto" :whistling:

Noi kilsat ei ainakaan 1.8T koneelle tunnu vielä missään, ja varaosathan on halpoja ja kaikkea on saatavilla tosi hyvin.

Jakoketjua kiristimineen ei mainittu olevan vaihdettu joten se kannattais tehdä mikäli ei oo koskaan tehty. Samaan vaivaan sitten venttiilivarrenkumit, venttiilikopan tiiviste, nokkien stefat, niin pitäs tekniikaltaan olla aika varma tapaus. Turbo on tietysti kuluva osa mutta eipä niistäkään enää ihan toista munuaista tarvii antaa.

Mulla on vastaavanlainen TT mutta vajaavetona, suunnilleen samanverran kilsoja kun tossa. Vajaavedossa on omat puolensa, mutta toki talviajon saa unohtaa. En kyllä ite ainakaan mitään nettiauton halvinta TT nelikkoa ostais :D Kerjää vaan ongelmia, vielä kun tommosen remontointi ei välttämättä ihan parkkiksella onnistukkaan kun pienikokonen kori täytetty nelivetotekniikalla. Ja vielä jos ollu vaan omistajalta toiselle pelkkänä talviräppäilypelinä...
 
Tää on kyllä täysin mahdotonta. Etupyörät kun ovat jatkuvassa kiinteässä yhteydessä vaihteistoon, niin ainoa tapa saada voimasta yli 50% taakse on irrottaa edestä vetoakseli.

Vai meinasitko niin päin, että se haldexin kytkin luisti vähän ja edessä oli 60% ja takana 40% voimasta?

No jos takaperässä onkin eri välitys (tai eri kokoiset renkaat) niin kai teoriassa mahdollista. Kuulostaa täysin typerältä toteutukselta mutta subarulla oli tällainen viritys muistaakseni automaatti forestereissa viskokytkimen kanssa n. 20v sitten.
 
Mercedes-Benz SLK 230 Kompressor R170 vm. 2000 (M111.983 moottori) pitää tällaista ääntä tyhjäkäynnillä:

Ääni tuntuu tulevan tuosta venttiilikopan vasemmalta puolelta. Onko ideaa mikä tuolla voisi metelöidä? Kulkupuolessa ei ongelmaa. Ajettu n. 170tkm.
 
Noi kilsat ei ainakaan 1.8T koneelle tunnu vielä missään, ja varaosathan on halpoja ja kaikkea on saatavilla tosi hyvin.

Jakoketjua kiristimineen ei mainittu olevan vaihdettu joten se kannattais tehdä mikäli ei oo koskaan tehty. Samaan vaivaan sitten venttiilivarrenkumit, venttiilikopan tiiviste, nokkien stefat, niin pitäs tekniikaltaan olla aika varma tapaus. Turbo on tietysti kuluva osa mutta eipä niistäkään enää ihan toista munuaista tarvii antaa.

Mulla on vastaavanlainen TT mutta vajaavetona, suunnilleen samanverran kilsoja kun tossa. Vajaavedossa on omat puolensa, mutta toki talviajon saa unohtaa. En kyllä ite ainakaan mitään nettiauton halvinta TT nelikkoa ostais :D Kerjää vaan ongelmia, vielä kun tommosen remontointi ei välttämättä ihan parkkiksella onnistukkaan kun pienikokonen kori täytetty nelivetotekniikalla. Ja vielä jos ollu vaan omistajalta toiselle pelkkänä talviräppäilypelinä...

No tuon jakopää kuitenkin on remmillä :D

Mut joo, tuli haettua ja ajettua 300km takas kotiin tuolla. Ihan mukavasti oli kulkua kun pääsi vaan tuonne 3000rpm kohdille :cool:
 
Kyllä siellä ketju on myös jakopäässä. Jakohihnan lisäksi. Ei kuulu huolto-ohjelmiin sen vaihto. Ei kannata laiminlyödä sen vaihtoa, 280tkm on jo aika reilut kilometrit sille, kannattaa ainakin kuunnella että ei pidä mitään ylimääräisiä ääniä.

Joka päivä näemmä oppii uutta :D No ei ainakaan mitään ylimääräistä kuulunut kun konepelti auki oli tyhjäkäynnillä :D
 
No jos takaperässä onkin eri välitys (tai eri kokoiset renkaat) niin kai teoriassa mahdollista
Audissa ei kuitenkaan tällaista ole. Vaadittaisiin myös aika rouhea eriparirengastus jos haluttaisiin päästä 40/60 vetosuhteeseen. :)
 
Missähän mahtaa olla Audi A4 B9 2.0TDi (190hp) egr sijainti tarkalleen? Herjaa egr jumittaneen läpän auki ja luultavasti putsauksella korjaantuisi mutta ei netti tunne tuon sijaintia. B8 egr sijainti löytyy moottorin suojamuovin alta, mutta ei tämän uudemman ja jostain jäi korjaajan kanssa mieleen että olisikin helpointa päästä käsiksi venttiiliin auton alta.

Tietäneekö kukaan?
 
Ei tarkkaa tietoa, mutta jostain tarttunut päähän että voisi toinen pää olla uudemmissa dpf:n jälkeen?
Voi olla tuttu konsepti, mutta kaikille ei: jos maksullista korjaajaa työllistetään niin kannattaa varmaan aika nopeasti vain ostaa käyttöaikaa erwin-järjestelmään. Tunnissa ehtii jo keräämään aika kasan korjausohjeita pdf:ksi. Oliko se jonkun 7e tms.

Ite menossa kohta taas purkamaan volkkarin ovipahveja yms., ja vaikka youtube-videoita löytyy ok, niin ei niissä näytetä missä kohtaa ne kiinnikkeet täsmälleen on ja mihin asentoon ne pitää purettaessa vääntää ja lopuksi asettaa etteivät mene rikki kasattaessa. Plus näemmä jenkkimallin autoissa on eri kokoisia ruuveja samoissa kohdissa kuin itellä. Tuli varmaan jo säästettyä ohjeiden kopioimiseen käytetty raha ja työaika kun ei tartte erikseen lähteä ostamaan jotain harvinaista päätä motonetista.
 
Missähän mahtaa olla Audi A4 B9 2.0TDi (190hp) egr sijainti tarkalleen? Herjaa egr jumittaneen läpän auki ja luultavasti putsauksella korjaantuisi mutta ei netti tunne tuon sijaintia.
En suoraan osaa vastata, mutta tuskin kukaan muukaan noilla tiedoilla. Tuossakin Audissa on oletettavasti EA288 diesel jossa on erikseen korkeapaine-EGR ja matalapaine-EGR. Näihin liittyen läppiä ja venttiileitä on lukuisia imukanavasta pakoputkeen ja niiden välissä.

Tuolta vaikka sivulta 52 alkaen näkyy karkea kaavio järjestelmästä. Kun ensin selviää mikä noista kaikista läpistä se on joka temppuilee, voi alkaa etsimään sen sijaintia: VAG SSP 514 – The New EA288 Diesel Engine Family – PDF Download
 
Itse asiassa ongelma taitaakin olla jotain ihan muuta: Pakoputken alussa oleva venttiili oli jumiutunut auki auton diagnostiikan mukaan, mutta sittemmin poistunut.

Toinen ja ilmeisesti vaikeampi vikakoodi on PE20E800 eli pelkistinaineen paine liian alhainen. Adblue oli lopussa ja odotti täyttöä, kävin adblueta tankkaamassa mutta korjaajan mukaan ei silti nosta painetta. Vikakoodit nollattu mutta enää ei kuitenkaan tule vikailmoitusta ajotietokoneeseen.

Ota näistä sitten selvää.. mutta vikakoodit katosivat eikä ole sittemmin näkynyt.
 
Vaihdoin uuden akun Maximaan, tämmöinen sujahti pellin alle: Akku 80 Ah 58017

Olin olevinani ovela ja käytin akkulaturia syöttämässä virtaa autolle akun vaihdon ajan, ei tarvinnut kaikkea ohjelmoida uusiksi.

Vanha akku oli vielä iskussa mutta kun sen iästä ei ole mitään tietoa, palvelkoon nyt toistaiseksi seisonnassa olevassa ysitonnisessa.
 
Tarvitsisin vähän diagnoosiapua vanhan romun kolahtamisongelmaan. Kolahdus tulee aika selkeästi voimansiirrosta, oireet ovat seuraavat:

- kolahtaa aika usein käynnistyksessä ja melkoisen kovasti vieläpä, eli tuntuu persuksessa asti.

-kolahtaa suunnanmuutoksissa, eli esim. pihasta peruutuksen jälkeen lähdettäessä eteenpäin. Kolahtaa myös liikennevalolähdöissä, jos on käytetty moottorijarrutusta.

-ei kuitenkaan kolahda liikkeellelähdössä, jos rullaa liikennevaloihin vapaalla ja pysäyttää auton jarruttamalla.

-ei kolahtele, jos antaa rasitusta paikallaan jarrua vasten (pakin ja ykkösvaiheen välillä vaihdellen).

Itse mietin, että voisiko vika olla vaihteistossa tai kytkimessä? Auto on Seat Toledo 1.9tdi, jolla on rullailu 360tkm, joten alkuperäinen kaksoismassa on jo jatkoajalla. Mitään muita oireita ei kuitenkaan ole, eli kytkin toimii normaalisti ja vaihteet vaihtuvat jouhevasti.
 
Miinus napaan on useimmiten stanssattu vuosi
Njoo, tässä oli oikeastaan taka-ajatuksena juuri tuo toisen akun saaminen tuohon seisonnassa olevaan autoon, sen oma akku kun kypsyi viime talven aikana.

Tosin vanhan akun navoissa oli sen verran hapettumaa, että tuskin mitkään stanssit enää näkyvät.
 
Tarvitsisin vähän diagnoosiapua vanhan romun kolahtamisongelmaan. Kolahdus tulee aika selkeästi voimansiirrosta, oireet ovat seuraavat:

- kolahtaa aika usein käynnistyksessä ja melkoisen kovasti vieläpä, eli tuntuu persuksessa asti.

-kolahtaa suunnanmuutoksissa, eli esim. pihasta peruutuksen jälkeen lähdettäessä eteenpäin. Kolahtaa myös liikennevalolähdöissä, jos on käytetty moottorijarrutusta.

-ei kuitenkaan kolahda liikkeellelähdössä, jos rullaa liikennevaloihin vapaalla ja pysäyttää auton jarruttamalla.

-ei kolahtele, jos antaa rasitusta paikallaan jarrua vasten (pakin ja ykkösvaiheen välillä vaihdellen).

Itse mietin, että voisiko vika olla vaihteistossa tai kytkimessä? Auto on Seat Toledo 1.9tdi, jolla on rullailu 360tkm, joten alkuperäinen kaksoismassa on jo jatkoajalla. Mitään muita oireita ei kuitenkaan ole, eli kytkin toimii normaalisti ja vaihteet vaihtuvat jouhevasti.
Onko moottorin ja vaihteiston tuet tarkistettu? Vian haku kannattaa aloittaa helpoista kohteista ;)
 
Saattaa kuulostaa vähän oudolta mutta tsekkaappa pakoputken kiinnitykset.
 
Ne tsekkasin jo, olivat kunnossa. Vaihdoin tänään varmuuden vuoksi vaihteiston tuen uuteen, mutta ei vaikutusta. Olen myös tarkistanut kaikki alustan pultit ja puslat, olivat hyvässä kunnossa ja tiukat.
Saattaa kuulostaa vähän oudolta mutta tsekkaappa pakoputken kiinnitykset.

Pakoputkisto on alkupäästään apurungossa kiinni, joten onhan se mahdollista. Luulisi kuitenkin, että kolahtelu kuuluisi siinä tapauksessa myös paikallaan.

Nythän oire tulee siis vain vedonvaihteluissa, eli jossain kohtaa voimansiirtoa on välys. Kolahtelu ei kuulu esimerkiksi montuissa tai kovaa jarrutettaessa.
 
Jos kolahtaa startatessa ja sama kolaus myös liikenteessä, voisi se näillä tiedoilla olla esimerkiksi moottorin kiinnike/tukikumi, pakoputki tai esimerkiksi sen lämpösuojapelti tms.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
269 907
Viestejä
4 666 766
Jäsenet
76 517
Uusin jäsen
superturbo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom