Suunnittelun kukkaset

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 387
Tuo tulee varmaan jostakin näppiksen ajureista tms, sillä minulla se kyllä liikkuu kaikissa koneissa täysin lineaarisesti (kahden pykäläin välein).
Itseasiassa tuo asia kävi hämäämään ja oli pakko käynnistää win-kone kun muistelin että itseäkin ärsytti tuo kahden pykälän välein säätyminen. Minulla säätyy nyt yhden pykälän välein joten jostain tuon saa muutettua mutta käytän tuota win-konetta niin harvoin että en kyllä yhtäkkiä osaa sanoa mistä tuon asetuksen olen vaihtanut mutta mahdollista se on. Veikkaisin että itse olen tuon aikanaan googlettanut jostain koska meidän IT-tuki tuota ei olisi osannut kertoa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614

Eipä ole tullut koskaan vastaan missään asetusta joka tuohon vaikuttaisi, eikä siihen löydy googlaamallakaan mitään muita ohjeita kuin juuri jotain kolmannen osapuolen apuohjelmia (Autohotkey, 3rvx), joiden avulla tuota voi yrittää kikkailla. Jos joku tietää tuohon jonkin vaikuttavan rekisteriasetuksen, niin vinkatkaa ihmeessä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 182
Eipä ole tullut koskaan vastaan missään asetusta joka tuohon vaikuttaisi, eikä siihen löydy googlaamallakaan mitään muita ohjeita kuin juuri jotain kolmannen osapuolen apuohjelmia. Jos joku tietää tuohon jonkin vaikuttavan rekisteriasetuksen, niin vinkatkaa ihmeessä.
En pysty itse kokeileen, mutta villi ajatus, että voiskohan hiiren vieritysasetukset vaikuttaa? Siellä ainaki on muistaakseni ollut, että kuinka monta riviä per "vieritysyksikkö" vieritetään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 112
Tuo tulee varmaan jostakin näppiksen ajureista tms, sillä minulla se kyllä liikkuu kaikissa koneissa täysin lineaarisesti (kahden pykäläin välein).
Sama näppis ollut käytössä Windows 7:n ajoista lähtien ja tämä typeryys ilmennyt Windows 10:n myötä joten syytän Windowsia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 148
Itseasiassa kun rupesi miettimään niin yllättävän monessa laitteessa tuo säätöalue on järjetön, joko säätöalueen alaosa, keskiosa tai yläosa on käyttökelpoinen. Suurin osa säädöstä on ihan turhaa ja vaatii kikkailua että saa fiksusti säädettyä asioita. ElisaViihteessä on sama juttu, siinä tosin käyttökelpoinen alue on säätöalueen yläpäässä eli olen säätänyt että täysillä ääni on aavistuksen liian lujalla ja siitä noin 5-6 pykälää pienemmälle laittaessa onkin jo niin hiljaisella että ei meinaa kuulua. Sitten saa pientä hienosäätöä tehtyä vahvistimesta jos on tarvis.
Alempana ElisaViihdeboksin säätökäyrä on ainakin niin epämääräinen että en ole saanut mitenkään sitä sovitettua omaan systeemiin eli vain säädön loppupää on käyttökelpoinen,
Omassa Yamahan vahvistimessa on suorastaan loistava asteikko. -80.0 dB - +16.0 dB puolen desibelin hyppäyksin. Yleensä käyttämäni väli on jotain -30 - -65 dB välillä ja tuolla voi loistavasti hienosäätää voimakkuutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 112
Omassa Yamahan vahvistimessa on suorastaan loistava asteikko. -80.0 dB - +16.0 dB puolen desibelin hyppäyksin. Yleensä käyttämäni väli on jotain -30 - -65 dB välillä ja tuolla voi loistavasti hienosäätää voimakkuutta.
Todennäköisesti sieltä löytyy asetus jolla tuon saa normaaliksi 0-100 asteikoksi :) Omasta Yamahasta ainakin löytyi valinta. Oli hassua kyllä kun hiljaisemmalle laittaessa numero kasvoi ja päin vastoin.
 
No minulle tuo desibeliasteikkon kelpaa oikein hyvin ja se nyt kertoo oikeasti miten se äänenvoimakkuus muuttuu jonkin abstraktin asteikon sijaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
564
Tässä äänenvoimakkuuden säädössä vanha kunnon potikka on paras. Miksi äänenvoimakkuuden muutos pitää "nähdä"? Korvathan sen kuulevat.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Tässä äänenvoimakkuuden säädössä vanha kunnon potikka on paras. Miksi äänenvoimakkuuden muutos pitää "nähdä"? Korvathan sen kuulevat.
Potikka ei sulje pois näyttöä ja sitä näyttöä taas voi tarvita esim. siksi, koska varsinkin iltaisin elokuvan hiljaisen hetken perusteella voi olla hankalaa säätää äänenvoimakkuutta sellaiseksi, ettei rymistelykohtaus herättäisi koko muuta taloutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 112
Tässä äänenvoimakkuuden säädössä vanha kunnon potikka on paras. Miksi äänenvoimakkuuden muutos pitää "nähdä"? Korvathan sen kuulevat.
Näkyvällä luekemalla voimakkuuden saa säädettyä entuudestaan tutulle hyväksi todetulle tasolle ilman että mitään ääntä edes on soimassa. Ei tarvitse arvuutella.
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
94
Omassa Yamahan vahvistimessa on suorastaan loistava asteikko. -80.0 dB - +16.0 dB puolen desibelin hyppäyksin. Yleensä käyttämäni väli on jotain -30 - -65 dB välillä ja tuolla voi loistavasti hienosäätää voimakkuutta.
Ja myös ainakin omassa yamahassa on loisto ominaisuus, että voi asettaa mihin äänen voimakkuuteen vahvistin käynnistyy. Eli jos illalla on tullut kuunneltua vähän reippaammin, niin silti aamulla vahvistin on automaattisesti sopivalla voimakkuudella aamu-uutisten katsomiseen.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 000

Tää pitäis olla tulokohtainen. Blurayn dolbyt on reippaasti hiljasemmat ku chromecastin stereoäänet
 
Qwerty

.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 079
Androidissa on melkoinen suunnittelun kukkanen, kun yksittäisen sovelluksen äänenvoimakkuutta ei voi säätä erikseen vaan vain koko järjestelmän.
Sori kun vastaan vanhaan viestiin, mutta ainakin Xiaomin puhelimissa on mahdollista säätää yksittäisten sovellusten äänenvoimakkuutta niin luulisi muiltakin merkeiltä tuon ominaisuuden jo löytyvän. Ihan näppärä ominaisuus olla olemassa, mutta aika harvoin tota mihinkään tarvitsee.
IMG_20210905_104546 (2).jpg
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 648

Samsungilla tuota varten piti asentaa firman oma softa, mutta toisaalta se toimii hyvin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 387
Samsungilla tuota varten piti asentaa firman oma softa, mutta toisaalta se toimii hyvin.
Mikähän tuo softa on? Itse haluaisin muutamien sovellusten äänenvoimakkuutta säädellä fiksummin eli lähinnä pari sovellusta saisi olla oletuksena käytännössä minimillä, muutamassa keskitasolla ja yksi saisi olla täysillä. Tuolla varmaan saisi sovelluskohtaisesti säädettyä nuo juuri noin ettei tarvitsisi joka kerta äänenvoimakkuutta säädellä edestakaisin. Saisikohan tuolla samalla BT-luurien äänenvoimakkuudenkin fiksummalle säätöalueelle?
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 648
Mikähän tuo softa on? Itse haluaisin muutamien sovellusten äänenvoimakkuutta säädellä fiksummin eli lähinnä pari sovellusta saisi olla oletuksena käytännössä minimillä, muutamassa keskitasolla ja yksi saisi olla täysillä. Tuolla varmaan saisi sovelluskohtaisesti säädettyä nuo juuri noin ettei tarvitsisi joka kerta äänenvoimakkuutta säädellä edestakaisin. Saisikohan tuolla samalla BT-luurien äänenvoimakkuudenkin fiksummalle säätöalueelle?
Samsung Sound Assistant
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 158
Digitaalinen potikka on paras.
Ei taida kuulua otsikkoon, mutta käytetään aasinsiltana.

Digitaalinen potikka voi varsinkin puhekielessä tarkoittaa monenlaista.

Osalle se on pyöritettävä nuppi, rulla, josta puuttuu tärkeä palaute asennosta. jotain askelmoottorimaista tuntua on voitu tehdä. potikan kanssa ei sinänsä mitään tekoa, ei välttämättä edes tule asentotietoa laitteelle, lähinnä jotain pulssia josa voi arpoa suunnan ja nopeuden.

Jos tarkoitat sellaista potikkaa joka ihan perinteinen säätövastus, potikka, jota voi kaukosäätää, moottoroitu potikka. Käyttöliittymänä hyvä.

Jos tarkoita digitaalisella potikalla nuppia joka kertoo asennon digitaallisesti esim johokin väylään, niin digitaalisessa ympäristössä jossain se digitalisointi pitää tehdä, joten parhaus kiinni siitä kuinka hyvin se "potikka" on tehty ja mihin verrataan. Yleensä toki kokemus ei kunnon potikan tasoa, parhaimillaan voi olla käyttökohteeseen hyvä, erinomainen.

Erilaisia säätöpyöriä käyttäneet tietää kokemuksestaan että ikävän usein oijottu liikaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
826
Samsungin ja Sonyn telkkareissa on sama homma. 4-5 on kanavasta riippuen sopivalla, jos kotona on muutoin hiljaista. 10/100 huutaa täysillä. Finluxilla taas oli 30 sopivalla ja 50 melko kovalla.
Sonyn tv kun on kiinni Yamahan vahvistimessa, niin television näyttämistä äänenvoimakkuusasteikon käyttökelpoinen alue on noin 16-64 (taustamusiikki - elokuvakokemus), vahvistimen näyttämistä -64 - -18 dB. Ihan riittävästi pykäliä mihin vaan. Jos haluaa naapureita säikytellä, niin sitten vahvistimesta nollan desibelin vaimennukselle asti kääntämällä resonoi koko talon ulkovuorauskin.

Sen sijaan lähes kaikissa hotelli-televisioissa oletusäänenvoimakkuus tuntuu olevan aina järkyttävän kovalla ja pykälät niin isoja, että käyttö on vaikeaa. Lisäksi hotelli-tv-käyttöliittymät muutenkin ovat tah-mei-ta.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 798
Digitaalinen potikka on paras.
_Hei,

Erinäisistä vaihtoehdoista suosittelisin nimenomaan Analogista.

Tällä yhteisellä päätöksellä olemme tulleet siihen lopputulemaan, että Erkki_erikeepperi valitsee potikakseen nimenomaan Analogisen.

Asia on käsitelty loppuun.
 
  • Tykkää
Reactions: jad

jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Sonyn tv kun on kiinni Yamahan vahvistimessa, niin television näyttämistä äänenvoimakkuusasteikon käyttökelpoinen alue on noin 16-64 (taustamusiikki - elokuvakokemus), vahvistimen näyttämistä -64 - -18 dB. Ihan riittävästi pykäliä mihin vaan.
Omassa ikivanhassa Sonyssä saa valikoista äänilähdön fixed- tilaan. Näin itse tv:n voimakkuuden säätö ei vaikuta mitään, tv:n omat kaiuttimet on sammuksissa ja varsinainen säätö tehdään vahvistimessa. Toimii omassa käytössä hyvin, kun jokatapauksessa vahvistin on aina oltava päällä jos tuota matolaatikkoa vahtaa.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958

Vastaava on oletusasetus LG:n televisiossa, kun sen liittää vahvistimeen. Tuossa Sonyn vahvistimessa (paskempaa vehjettä kuin DN1040 saa muuten hakea, siitä pitäisi joskus kirjoittaa tänne enemmänkin) käyttökelpoinen väli on 8-20 vähän tilanteesta riippuen. Jostakin syystä kaapelikanavien keskimääräisessä volyymissä on selkeitä eroja, Ylellä pitää nostaa volyymiä reilusti verrattuna moneen muuhun.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 182
Itsellä philipsin soundbar. Asteikko jotain min-... en tiedä, ku en oo kokeillut. 10 alkaa olla jo iha liikaa kerrostalossa. Hauska, ku toi "min" on oikeasti "mute". Ykkösellä on jo ääntä oikein reippaasti, ainaki ku dolby surroundit/atmokset lähteenä. Tulee monesti iltaisin laitettua vaa kii (jos iha tv:tä katson, muuten max 4-5) ja käytettyä television (myöskin philips) kaiuttimia, jossa 1-100 asteikolla illalla 20 on vielä täysin ok, enemmänki olis varmasti ok.

edit: oon kyl pikkuhiljaa nyt alkanu hivuttaan ääntä korkeemmalle, odottaen, että missä kohtaa alkaa naapuri kolkutteleen :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
826
Omassa ikivanhassa Sonyssä saa valikoista äänilähdön fixed- tilaan. Näin itse tv:n voimakkuuden säätö ei vaikuta mitään, tv:n omat kaiuttimet on sammuksissa ja varsinainen säätö tehdään vahvistimessa. Toimii omassa käytössä hyvin, kun jokatapauksessa vahvistin on aina oltava päällä jos tuota matolaatikkoa vahtaa.
Niin toki mullakin on käytössä HDMI ARC ja control, ei television kaiuttimia ole ikinä käytetty. Tämä on kyllä semmoinen anti-suunnittelunkukkanen ja toimii varsin mallikkaasti. Television kaukosäätimen äänenvoimakkuussäätö siis säätää vahvistimen äänenvoimakkuutta täysin läpinäkyvästi ja ääni tulee aina vahvistimen kautta sen perään kytketyistä kaiuttimista, oli äänen lähde sitten vahvistimen sisääntuloihin kytketty läppäri-pöytäkone-ps4 tai ulostuloon kytketty televisio.

Pieni kukkanen on siinä, että jos onnistuu sopivasti laittamaan laitteita päälle täsmälleen väärässä tahdissa voi käydäkin niin, että vahvistimelta tuleva ääni tulee yhtäkkiä television kaiuttimista. Sitten on hetken ihmettelemistä, että hetkinen, miksi ääni on kovin kummallinen.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 158
Sonyn tv kun on kiinni Yamahan vahvistimessa, niin television näyttämistä äänenvoimakkuusasteikon käyttökelpoinen alue on noin 16-64 (taustamusiikki - elokuvakokemus), vahvistimen näyttämistä -64 - -18 dB. Ihan riittävästi pykäliä mihin vaan. Jos haluaa naapureita säikytellä, niin sitten vahvistimesta nollan desibelin vaimennukselle asti kääntämällä resonoi koko talon ulkovuorauskin.
Jos jokin linjalähtö ja varsinkin jos digitaalinen lähtö, niin lähtökohtaisesti lähtee "täysillä".

Joissain voi säätää, mutta on vähän äänenlaadullinen ongelma jos miinustaa.

Asia sitten erikseen jos telkan kaukosäätimellä etäohjaa vahvistinta, siihen sitten vaikuttaa vahvistinkin että onko se maximi, vahvarin potikan sen hetkinen asento, vai potikat kaakossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 112
macOS:ssa on volumen hienosäätö shift-optio-volume down/up varsin mukava, kun yöllä tarvii vähän tarkempaa metelin säätöä.
Oliko niissä defaulttina jokin vähemmän kuin 100-pykäläinen säätö jos tuollainen on erikseen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 112
Asiakaspalvelukanavista aiemmin olikin jo keskustelua. Ikealla on klo 9-20 välillä tarjolla vain puhelin ja chat. Lomake on käytössä vain näiden aikojen ulkopuolella. Eli jos on jokin ei-kiireinen asia niin pitää odottaa että asiakaspalvelu menee kiinni jotta saa lähetettyä asiansa.
 
Eikö puhelin tai chat palvelussa saa asioida ei kiireettömissä asioissa?
 
Varmasti saa vaikka Ikean yhteydenottosivustolla ohjeistus kuuluukin "Kiireisissä asioissa suosittelemme yhteydenottoa ensisijaisesti chatissa tai puhelimitse."

Oma asia ei ole kiireinen eikä kiinnostusta ole kuluttaa aikaa jonottamiseen kun voisi vain laittaa asian lomakkeella odottamaan vastausta.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
135
Harman Kardon Onyx Studio 4 ja liian ärhäkkä virransäästö. Sammuttaa varmaan siis vahvistimen kun on hetki hiljaista ja sitten menee vajaa sekunti, että kaiutin taas herää seuraavaan ääneen. Muuten jees, mutta hiljaista saa olla luokkaa 2-3 sekuntia, kun kajari sammahtaa. Ärsyttävää kuunnella jotain rauhallistempoisempaa puheohjelmaa tai äänikirjaa, kun lauseiden alusta jää aina sana pois. Kyllä se virransäästö olisi täyttänyt tehtävänsä (kajari unohtuu päälle kun kuuntelu loppuu), jos edes 10 sekunnin tauon jälkeen vasta kajari sammuisi.

Muutenkin aika kukkanen koko kaiutin. Saatiin noita aikoinaan kaksin kappalein Telian kytkykylkiäisenä, ja ne pitäisi saada langattomasti stereopariksi puhelimen kautta. Paitsi että se vaatii 5 vuotta sitten päivitetyn äpin, kaiuttimien käynnistelyä ja sammuttelua, parituksen purkua ja uudelleenparittamista, eikä kaiutin saa olla latauksessa koska se vielä puolittaa bluetoothin jo valmiiksi surkean kantomatkan. Ja langattomasti äänenlaatu on havaittavasti huonompi kuin langalla, mutta lienee vanhan bluetooth-koodekin ominaisuus. Akut kuolivat molemmista parissa vuodessa, mutta ebaystä sai uusia tilalle.
 
Sama "ominaisuus" tietokoneeseen liitetyissä Audio Pro:n kaiuttimissani - jos musiikissa tai pelissä tulee vähän hiljaisempi kohta, niin menee virransäästötilaan. Tästä pääsee toki eroon käyttämällä reilummin volyymiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
327
Asiakaspalvelukanavista aiemmin olikin jo keskustelua. Ikealla on klo 9-20 välillä tarjolla vain puhelin ja chat. Lomake on käytössä vain näiden aikojen ulkopuolella. Eli jos on jokin ei-kiireinen asia niin pitää odottaa että asiakaspalvelu menee kiinni jotta saa lähetettyä asiansa.
asiakaspalvelu@ikea.com :iin lähetettyihin viesteihin on ainakin vielä tänä kesänä vastailtu.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 182
Äänensäädöstä lisää:
Laitapa spotifysta striimaus päälle soundbariin (tai muuhun toiseen äänentoistolaitteeseen). Sit ku volumea säädät (ainaki mäkillä onnistuu vain spotifysta tässä käyttötapauksessa), nii pikseli liikaa oikeelle ja talo sortuu. Pikseli toiseen suuntaan eikä kuule mitään :D No vähän lapin lisää, mut about noin. Hiiren rullalla siirtyy liian isoilla pykälillä, sitä ei voi käyttää. Mut riippuu varmasti toistavan laitteen skaalasta.

edit: mut on toi volumesäädin hemmetin pieni (tällähetkellä volume sillä tasolla, että isommalle ei kestä yhtään laittaa ja toi etäsäätää suoraan soundbarin volumea):
Näyttökuva 2021-9-11 kello 20.35.12.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.09.2020
Viestejä
230

Tuo efekti kävi Samsungin soundbarin kanssa kun skaala on 0-100 :D Tuo olisi järkevämpi toteuttaa +- painikkeilla jotka lisää/poistaa yhden pykälän ääntä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Wordin sivunumerointi. Ei saatana että voikin olla perverssi systeemi. Joka kerta kun sitä tarvitsee hyödyntää niin että dokumentissa on eri osia, joissa osassa pitää olla numerointi ja osassa ei ja lisäksi numeroinnin pitää alkaa joltakin tietyltä sivulta tietyllä numerolla, niin kyllä siinä perse repeää kun yrittää löytää sopivia valintoja tuosta helvetinkoneesta. :D
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 000
Wordin sivunumerointi. Ei saatana että voikin olla perverssi systeemi. Joka kerta kun sitä tarvitsee hyödyntää niin että dokumentissa on eri osia, joissa osassa pitää olla numerointi ja osassa ei ja lisäksi numeroinnin pitää alkaa joltakin tietyltä sivulta tietyllä numerolla, niin kyllä siinä perse repeää kun yrittää löytää sopivia valintoja tuosta helvetinkoneesta. :D
Mutta. Sillä saa sen tehtyä. Oon puolisolle tehny useampaan nuo sen työjuttuihin missä pitää numerointia ja headereita muokata. Aina se vituttaa ku ei muista missä järjestyksessä asiat pitää tehä että et riko asioita muualta mutta lopulta aina onnistuu.

Officessa yleisesti on runsaudenpula. Se osaa tehdä kaiken mutta kaikki on hukassa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Mutta. Sillä saa sen tehtyä. Oon puolisolle tehny useampaan nuo sen työjuttuihin missä pitää numerointia ja headereita muokata. Aina se vituttaa ku ei muista missä järjestyksessä asiat pitää tehä että et riko asioita muualta mutta lopulta aina onnistuu.

Officessa yleisesti on runsaudenpula. Se osaa tehdä kaiken mutta kaikki on hukassa.
Näinhän se on joo. Kyllä sen kanssa pärjää, mutta joka kerta tuo sivunumerointi on sellainen jonka kanssa pitää tapella, kun se on niin helkutin monimutkainen prosessi jos tarttee tehdä mitään muuta kuin laittaa sivunumero kaikkialle. Suunnittelun kukkanen siinä mielessä, että käyttöliittymä on tarpeettoman monimutkainen moniin toimintoihin. Nykypäivänä siinä voisi olla vaikka joku wizard, jonka avulla klikkaillaan ne sivut millä haluaa tapahtuvan mitäkin ja softa laittaa palstan/osanvaihdot ja ylä/alatunnisteet kohdalleen sen perusteella.

Tälläkin hetkellä tuossa on muokattavana yksi dokumentti, jossa on sivunumerointi muuten ok, mutta lopussa on yksi ylimääräinen tyhjä sivu, koska edellisen sivun lopussa on osanvaihto. Jos sen ylimääräisen osanvaihdon poistaa, niin katoaa jostain syystä sivunumerointi edellistä osasta kokonaan. Does not compute...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 182
Laitetaas tääki tänne, kyseessä siis tuo "poista tekstitykset" pikatoiminto primevideon jaksojen alussa. Tullut melko vastikkään. Ihan kummallinen pikatoiminto, jolle en keksi järjellistä syytä. Yleensä ku tottunu kakesta klikkaan "ookoota", ku tulee "ohita kertaus/intro", nii primevideo aatellu, että tottakai kaikki haluaa poistaa tekstitykset käytöstä? Totahan sit klikkailee vahingossa rutiinin vuoksi...
Jep, melkeinpä suunnittelun kukkaset ketjun tavaraa. Useimmiten ku jaksojen alussa on tottunut "skip recap/intro" tms, nii sit tossa onki niiden totuttujen tilalla tollainen valinta, jota 99% käyttäjistä ei halua tehdä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 387
Näinhän se on joo. Kyllä sen kanssa pärjää, mutta joka kerta tuo sivunumerointi on sellainen jonka kanssa pitää tapella, kun se on niin helkutin monimutkainen prosessi jos tarttee tehdä mitään muuta kuin laittaa sivunumero kaikkialle. Suunnittelun kukkanen siinä mielessä, että käyttöliittymä on tarpeettoman monimutkainen moniin toimintoihin. Nykypäivänä siinä voisi olla vaikka joku wizard, jonka avulla klikkaillaan ne sivut millä haluaa tapahtuvan mitäkin ja softa laittaa palstan/osanvaihdot ja ylä/alatunnisteet kohdalleen sen perusteella.

Tälläkin hetkellä tuossa on muokattavana yksi dokumentti, jossa on sivunumerointi muuten ok, mutta lopussa on yksi ylimääräinen tyhjä sivu, koska edellisen sivun lopussa on osanvaihto. Jos sen ylimääräisen osanvaihdon poistaa, niin katoaa jostain syystä sivunumerointi edellistä osasta kokonaan. Does not compute...
Juu, tuo sivunumerointi on vaan jotenkin käsittämättömän monimutkainen toimenpide. Itsekin sen kanssa lukuisia kertoja kiroillut että miten se vaan jotenkin on niin hankala, varsinkin jos pitää olla sivunumeroton etusivu tai useampia sivunumeroituja osioita. Onneksi ei tarvitse tapella sen kanssa päivittäin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 148
Laitetaas tääki tänne, kyseessä siis tuo "poista tekstitykset" pikatoiminto primevideon jaksojen alussa. Tullut melko vastikkään. Ihan kummallinen pikatoiminto, jolle en keksi järjellistä syytä. Yleensä ku tottunu kakesta klikkaan "ookoota", ku tulee "ohita kertaus/intro", nii primevideo aatellu, että tottakai kaikki haluaa poistaa tekstitykset käytöstä? Totahan sit klikkailee vahingossa rutiinin vuoksi...
Siis missä moinen on? Ei ainakaan Androidin Prime videossa tai ei ainakaan minulla ole tuollaista. Chromecastilla katselen.
 
Liittynyt
08.05.2019
Viestejä
1 222
Laitetaas tääki tänne, kyseessä siis tuo "poista tekstitykset" pikatoiminto primevideon jaksojen alussa. Tullut melko vastikkään. Ihan kummallinen pikatoiminto, jolle en keksi järjellistä syytä.
Onhan tuo ihan kätevä, jos taloudessa on esim. kaksi henkilöä, joista toinen haluaa tekstitykset ja toinen ei halua. Se joka ei niitä halua saa ne helposti pois ilman että kumpaisenkin pitää aina kaivautua asetuksiin kytkemään niitä päälle ja pois. Tai jos välillä katsoo sen kielisiä ohjelmia, jotka ymmärtää ilman tekstitystä, voi niissä tapauksissa helposti ottaa turhat häiritsevät tekstit pois.

Toinen ratkaisu olisi erilliset käyttäjäprofiilit, joissa olisi luettelo jokaisesta maailman kielestä, ja mahdollisuus jokaisen kielen kohdalla valita, haluaako niitä tekstitettävän, mutta se olisi niin mutkikas, että harva niitä asetuksia jaksaisi tehdä, joten tällainen yksinkertainen pikavalinta on loppujen lopuksi helpompi. Etenkin kun tekstityksen tarve voi riippua myös siitä, millaisella murteella jossain nimenomaisessa ohjelmassa puhutaan.

Tietenkin sellaiselle, joka haluaa kaiken aina tekstitettynä, tämä pikavalinta on turha. Heitä varten voisi olla asetuksissa joku "älä kysy tekstityksistä"-valinta, mutta eikös se ole aika helppo olla tuota painamatta, eikä se häiritse kuvaa sen enempää kuin ne itse tekstitykset.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 182
Onhan tuo ihan kätevä, jos taloudessa on esim. kaksi henkilöä, joista toinen haluaa tekstitykset ja toinen ei halua. Se joka ei niitä halua saa ne helposti pois ilman että kumpaisenkin pitää aina kaivautua asetuksiin kytkemään niitä päälle ja pois. Tai jos välillä katsoo sen kielisiä ohjelmia, jotka ymmärtää ilman tekstitystä, voi niissä tapauksissa helposti ottaa turhat häiritsevät tekstit pois.
Tuota varten on olemassa eri profiilit. Katseluhistoriaki pysyy erillisenä.

Tietenkin sellaiselle, joka haluaa kaiken aina tekstitettynä, tämä pikavalinta on turha. Heitä varten voisi olla asetuksissa joku "älä kysy tekstityksistä"-valinta, mutta eikös se ole aika helppo olla tuota painamatta, eikä se häiritse kuvaa sen enempää kuin ne itse tekstitykset.
No ku nimenomaan rutiininomaisesti tulee painettua, kun sen tilalla on yleensä ohita intro tai ohita kertaus. Ja kun tekstit on kerta päälle laittanut, niin tuskin niitä pois haluaa laittaa. Jos jostain kumman syystä haluaa pois, nii ne saa parilla klikkauksella menemättä mihinkää "asetuksiin".
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 000
Uuden Minin suuntavilkut (vasen vilkku näyttää oikealle ja päinvastoin):

Tässä on kyllä ketjun tarkoituksen mukainen kukkanen täydellisesti. Miten ei koko suunnitteluketjusta löytynyt ketään joka miettii miltä tuo näyttää pimeässä
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Tässä on kyllä ketjun tarkoituksen mukainen kukkanen täydellisesti. Miten ei koko suunnitteluketjusta löytynyt ketään joka miettii miltä tuo näyttää pimeässä
Joku oli kommentoinut uutiseen, että BMW-konsernin asiakkaat eivät liiemmin käytä vilkkua ja sama pätee ilmeisesti myös suunnittelijoihin. :D

Mini oli vastannut kritiikkiin, että heille on tullut ratkaisusta vain positiivista kommenttia. Uskoo ken tahtoo.

"Mini has not heard any concerns from customers regarding the rear turn indicators, and has in fact received positive feedback about the taillight design. "
 
No tuskinpa se sitä Minin kuskia itseään häiritsee mutta takana ajavia kyllä varmasti pännii.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 304
Viestejä
4 191 395
Jäsenet
70 722
Uusin jäsen
StormyTheWulf

Hinta.fi

Ylös Bottom