Suunnittelun kukkaset

Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Nyt kun mikrouunit tapetilla, niin sanokaapa miksi edelleen tehonsäätö tehdään niin, että vain katkotaan lämmitystä välissä kokonaan? Tuntuu ihmeelliseltä, että sitä ei tehdä säteilytehoa portaattomasti säätäen niin, että koko ajan kuitenkin lämmittää. Alkeellista tekniikkaa vuodelle 2022 ja toimii huonosti.
Mikä hyöty tuossa lopulta olisi? Lämmityksen tarvetta kun säädellään ensisijaisesti aikaa, ei tehoa muuttamalla.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 780

Tietyt ruuat eivät räiskyisi/poksahtelisi niin paljon kuten ne nyt tekevät, kun lämmitetään ensin isolla teholla ja sitten välissä annetaan jäähtyä. Kokeile vaikka maksalaatikolla.

Satunnainen googlaus:
Useimmat nykyajan mikroaaltouunivalmistajat tarjoavat mahdollisuuden valita laitteen teho. Käyttötila (sulatus tai lämmitys) ja ruoan lämmitysnopeus puolestaan riippuvat tästä parametrista. Magnetronin suunnitteluominaisuudet eivät kuitenkaan salli sen tehon vähentämistä, joten lämmityksen voimakkuuden vähentämiseksi sille syötetään virtaa tietyin väliajoin. Nämä tauot magnetronin toiminnassa näkyvät, jos kytket mikroaaltouunin päälle keskimääräisellä teholla ja kuuntelet sen työn ääntä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Mikä hyöty tuossa lopulta olisi? Lämmityksen tarvetta kun säädellään ensisijaisesti aikaa, ei tehoa muuttamalla.
Vähän vaikea se on vaikka kahvikuppia lämmittää kun tehoa tarvisi 15 sekuntia. Jos ajastimeen vääntää 15 sekuntia aikaa, niin se voi olla että teho on päällä 5 sekuntia ja 10 sekunttia ei ole. Sitten taas jos säätää puoli minuuttia niin voi olla että teho on päällä 20 sekuntia ja 10 sekuntia pois päältä ja kahvi ehtii kiuhua sen 20 sekunnin aikana jo jolloin sen lämmitetyn kahvin maku menee paskaksi.

Parempi se olisi kun mikroaaltouuni antaisi 700 watin teholla tasaisen 700 watin tehon eikä olisi 30 prosenttia pois päältä oleva 1000 watin tehoinen magnetroni. Ja 70 watin teholla 93 prosenttia ajasta pois päältä oleva magnetroni.

Myös esimerkiksi asuntoautokäytössä se teholtaan portaattomasti säätyvä magnetroni olisi parempi ettei tarvisi mitään 1500 watin invertteriä hommata kun mikroaaltouunia voisi käyttää akun varassa ollessa vaikka alle 300 watin teholla ja 500 watin invertterillä.

Onhan niitä invertteritekniikalla toimivia mikroaaltouuneja joissa on portaaton tehonsäätö magnetronille. Niitä ei vain ole niissä halvimmissa hintaluokissa.
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
94

Kuka oikeesti lämmittää mikrossa kahvia? Hyi helvetti…
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
724
Kuka oikeesti lämmittää mikrossa kahvia? Hyi helvetti…
Hoffman joskus testasi ja totesi notta paras tapa uudelleenlämmittää jäähtynyttä kahvia. Olen tämän jälkeen hyvillä mielin käyttänyt mikron läpi jos kahvikuppi on unohtunut jäähtymään turhan pitkäksi aikaa. Tuore kahvi on luonnollisesti parempaa, mutta ei hyvä kahvi huonoksi muutu vaikka se muutaman sekunnin mikrossa viettääkin, vähän vähemmän hyväksi vaan.
 
Itse juon kyllä mieluummin sen jäähtyneenkin kahvin ns. "ykkösellä" (tämä on hyväksi havaittu tapa muutenkin juoda aamukahvi), kuin uudelleenlämmittää sitä. Se on ihan vihonviimeistä hommaa.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 984
Itse juon kyllä mieluummin sen jäähtyneenkin kahvin ns. "ykkösellä" (tämä on hyväksi havaittu tapa muutenkin juoda aamukahvi), kuin uudelleenlämmittää sitä. Se on ihan vihonviimeistä hommaa.
Jollain kasvismaidolla kylmä kahvi maistuu samalta ku kaupan jääkaappikahvijuomat
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Tuo on ällöttävää. Yli 20 minuuttia vanhaa kahvia ei ole järkeä juoda. Se on muutenkin tarpeeksi pahaa ja vatsa menee vikkelälle hyvälläkin mökällä.

Tosin aiheeseen tämä liittyy vain siten, että jostain syystä kahvinkeittimissä on yleensä lämpölevy, joka jatkaa kahvin käristämistä loputtomiin tai turvakatkaisuajan(liekö 2 tuntia). Eiköhän se keittämisen jälkeen pysy ainakin riittävän lämpimänä vartin tarjoiluikkunan ajan itsekseenkin.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
273

Oletko koskaan nähnyt oikein paatuneita suomalaisia kahvinistejä? Ensimmäinen pannu keitetään aamuseitsemältä, ja siinä otetaan kaksi kuppia. Pannu jätetään hautumaan kuumalle levylle, ja kahvia otetaan lisää siinä kymmenen maissa. Lounaan jälkeen yhdeltä keitetään uusi pannu, otetaan kaksi kuppia, ja loppu pannu juodaan siinä neljään mennessä.

Viideltä on sitten iltapäiväkahvit. Kuudelta juodaan loput. Kahdeksalta saunan jälkeen keitetään seuraava pannu. Mahdolliset jämät juodaan yöllä pisureisun aikana.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
642
Meidän Samsung merkkinen mikro on oikein mukava käyttää. Siinä on kaksi pyöritettävä valintaa, teho ja aika. Ja tehoa ei pahemmin tule käytettyä. Aika kierretään nupista (5 sekunnin pykälillä pienimmillään) ja kun pysäytät sen hetkeksi, käynnistyy mikro suoraan. Käynnissä ollessaan aikaa voi vähentää ja lisätä samasta rullasta. Oikein kätevä eikä tarvi painella nappeja tms.
 
Viimeksi muokattu:

Vielä parempi on keksitty jo kauan sitten. Käynnistyy heti kun aikaa aletaan säätää, eikä tarvitse erikseen pysäyttää säätönuppia. Jos tämä olisi keksitty vasta kuvailemasi jälkeen, kyseessä olisi merkittävä innovaatio. Siihen aikaan eli selväjärkisten ihmisten aikakaudella tällainen oli "isi pissii".
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Kuka oikeesti lämmittää mikrossa kahvia? Hyi helvetti…
Ei pidä kuvitella, että mikrotettu kahvi vastaisi millään tasolla pannussa uudelleen lämmitettyä tai pitkään lämpimänä pidettyä. Keitetty, ajoissa jäähtymään päästetty ja sittemmin mikrolämmitetty kahvi on vain huonon vastakeitetyn kahvin makuista. Ei lainkaan kitkerää, eikä vedä vatsaa kuralle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
En oikein ymmärrä minkä takia nykyään pitää olla kaikenmaailman turhia kypsennysohjelmia mikroaaltouuneissa ja tavallisissa uuneissa, varsinkin kun näyttönä on joku 7seg-näyttö johon ei mahdu muutamaa merkkiä enempää. Kuka jaksaa joka kerta luntata jostain manuaalista oliko se broilerin kypsennys nyt ohjelma A-3, B-47 vai C-4? Edes jotain järkeä noissa sentään olisi jos olisi sellainen näyttö että siinä sentään lukisi oikeasti jotain informatiivista kuten "Broileri", "Pizza" tai "Makaronilaatikko". Tosin, siltikään noita ei tulisi luultavasti itse käytettyä.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
957

Koitetaan erottua kilpailijoista. Tuulipuvulle on helpompi myydä laite jossa on kaikkia hienoja ominaisuuksia vaikka aasiakas ei niitä käyttäisikään.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Tuo mikrouunien Olen valmis -piippaaminen on kyllä tämän ketjun aatelia. Aivan käsittämätön toiminto, että se on oletuksena päällä, tai vieläpä pakotettuna päällä.
Piippauksella on tarvetta, jos ei ole siinä luukulla kyttäämässä.
Merkki äänen taso ja halutessa "mute" olisi kyllä hyvä perusominaisuuksia, ja "älähäiritse" tilassa voisi hälyttää vähän myöhemmin jos käyttäjä kuitenkin unohtaa.

Nyt kun mikrouunit tapetilla, niin sanokaapa miksi edelleen tehonsäätö tehdään niin, että vain katkotaan lämmitystä välissä kokonaan? Tuntuu ihmeelliseltä, että sitä ei tehdä säteilytehoa portaattomasti säätäen niin, että koko ajan kuitenkin lämmittää. Alkeellista tekniikkaa vuodelle 2022 ja toimii huonosti.
Samaa mieltä, tosin kyse on kustannuksesta, on/off edullisempi, ja edullista tehdä varmatoimisempi, ja jäähdytyksen kanssa helpompaa
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 780
Piippauksella on tarvetta, jos ei ole siinä luukulla kyttäämässä.
Merkki äänen taso ja halutessa "mute" olisi kyllä hyvä perusominaisuuksia, ja "älähäiritse" tilassa voisi hälyttää vähän myöhemmin jos käyttäjä kuitenkin unohtaa.

Samaa mieltä, tosin kyse on kustannuksesta, on/off edullisempi, ja edullista tehdä varmatoimisempi, ja jäähdytyksen kanssa helpompaa
En ole vieläkään kuullut keltään sitä perustetta, että miksi se piippaus pitää kuulua. En sano etteikö sille voisi olla tarvetta, en ole vain vielä kuullut niitä tapauksia missä se tarvitaan.

Jäähdytyksen osaltahan tuo nykyinen on/off on paljon hankalampi, kun ensin paahdetaan maksimiteholla, ja sitten välissä tehot kokonaan pois. Tasainen teho huomattavasti helpompi jäähdyttää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 228
Meidän Samsung merkkinen mikro on oikein mukava käyttää. Siinä on kaksi pyöritettävä valintaa, teho ja aika. Ja tehoa ei pahemmin tule käytettyä. Aika kierretään nupista (5 sekunnin pykälillä pienimmillään) ja kun pysäytät sen hetkeksi, käynnistyy mikro suoraan. Käynnissä ollessaan aikaa voi vähentää ja lisätä samasta rullasta. Oikein kätevä eikä tarvi painella nappeja tms.
Töissä näitä samsungin kahden nupin hienouksia, itsellä täysin eri kokemukset. Jos aikarullaa kääntää liian nopeasti niin logiikka ei pysy mukana, välillä aika vähenee, välillä nousee ja välillä junnaa paikallaan. Näitä mikroja on 3kpl ja kaikissa sama ominaisuus joten ei vaikuta olevan mikään viallinen nuppi yhdessä. Ajastinta ei saa nollattua muuten kuin kiertämällä aika nollille joten taas törmää yllä mainittuun ongelmaan. Ja sitten tuo automaattinen käynnistys, taas mainitun ongelman takia ei jaksaisi nollata ajastinta joka aiheuttaa sitten taas sen että jos oven laittaa kiinni niin mikro käynnistyy itsestään. Mieluummin painan napista mikron käyntiin niin ei tarvi odotella sitä muutamaa sekuntia.

Monessa laitteessa saa tosiaan noi pippaukset kokonaan pois jollakin näppäinyhdistelmällä, googleen vaan mallinumeroa hakuun. Pyykinpesukoneen manuaalissa ei ollut mitään mainintaa miten piippauksen saa pois mutta googlaamalla löytyi joku satunnainen foorumi jossa joku oli homman ratkaissut.
 
Komppaan. Ei ole hääppöisiä nuo Samsungit. Tuo ajansäätörulla tosiaan on alkanut sekoilemaan ja vähentää tai lisää aikaa täysin satunnaisesti, vaikka kääntää oikealle tasaiseen tahtiin. Ja mikro on vieläpä ollut hyvin vähäisellä käytöllä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
On semmoinen ainakin ollut Gigantissa:

Integroitavissa on muutama ylhäältä tavallisen uunin tapaan avattava versio, mutta ei vasenkätisiä ainakaan tällä hetkellä. Tuotakaan mallia ei näytä saavan.

Ja tuskinpa jhoplaa oli integroitavaa etsimässä muutenkaan, kun ei sellaisesta erikseen maininnut.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Mitä helvettiä nyt taas, n
Integroitavissa on muutama ylhäältä tavallisen uunin tapaan avattava versio, mutta ei vasenkätisiä ainakaan tällä hetkellä. Tuotakaan mallia ei näytä saavan.
Ja 10 sekuntia googlee jankkaamisen sijaan ni..

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Mitä helvettiä nyt taas, n

Ja 10 sekuntia googlee jankkaamisen sijaan ni..

Jankkaamisen sijaan? Luitko edes tuota artikkelia minkä linkitin? Etpä tietenkään, kun piti kiirehtiä vittuilemaan ja pätemään noilla integroitavilla mikroilla. Vittuilusta puheen ollen, ketju on "suunnittelun kukkaset", ei "erikoiset verkkokaupat, jotka myyvät harvinaisia tuotteita, joita kukaan ei kysynyt".

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erillismikrojen ovet aukeavat vasemmalle ja se on tosiaan suunnittelukukkanen. Taustalla on ensisijaisesti kysynnän puute, mutta hieman erilaisella suunnittelulla kätisyyden voisi varmasti muuttaa samaan tapaan kuin vaikkapa jääkaapeissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 144
Töissä näitä samsungin kahden nupin hienouksia, itsellä täysin eri kokemukset. Jos aikarullaa kääntää liian nopeasti niin logiikka ei pysy mukana, välillä aika vähenee, välillä nousee ja välillä junnaa paikallaan. Näitä mikroja on 3kpl ja kaikissa sama ominaisuus joten ei vaikuta olevan mikään viallinen nuppi yhdessä. Ajastinta ei saa nollattua muuten kuin kiertämällä aika nollille joten taas törmää yllä mainittuun ongelmaan. Ja sitten tuo automaattinen käynnistys, taas mainitun ongelman takia ei jaksaisi nollata ajastinta joka aiheuttaa sitten taas sen että jos oven laittaa kiinni niin mikro käynnistyy itsestään. Mieluummin painan napista mikron käyntiin niin ei tarvi odotella sitä muutamaa sekuntia.
Tämä tuntuu tosiaan olevan tyyppivika noissa Samsungeissa. Olen huomannut että jos sitä nuppia painaa hieman samalla kun sitä pyörittää niin tuo kello ei silloin sekoile tuohon tyyliin.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 199
Kysyntä on niin olematonta, ettei tuotantolinjaa kannata muuttaa niiden valmistamiseksi.
Varmaan juurikin tästä on kysymys. Luulisi kuitenkin, että tämäkin murhe olisi hyvin helposti ja "ilmaiseksi" ratkaistavissa jos jo suunnittelupöydällä otettaisiin asia huomioon ja tehtäisiin kuten "kaikissa" jääkaapeissa, että sen oven saranan saa siirrettyä haluamalleen puolelle. Se ohjauspaneelihan voisi ihan hyvin olla siellä oikeassa reunassa koko ajan edelleen (tai miksei vaikka yläreunassakin), oleellisinta lienee se mihin suuntaan se luukku aukeaa.
 
Liittynyt
11.12.2018
Viestejä
809
missä on myynissä vasen kätinen mikroaaltouuni siis ovi aukeaisi oikealle
Kysyntä on niin olematonta, ettei tuotantolinjaa kannata muuttaa niiden valmistamiseksi.
Ne on kaikki vasenkätisiä, eli avataan vasemmalla kädellä, saranat on vasemmalla puolella ja luukku aukeaa vasemmalle. Miksi ei ole siis oikeakätisten mikroja?

Miksi ihmeessä oikeakätisten kysyntä on olematonta ja miksi juuri vasenkätisyydestä on muodostunut standardi? Yleensä kaikessa on juuri toisin päin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ne on kaikki vasenkätisiä, eli avataan vasemmalla kädellä, saranat on vasemmalla puolella ja luukku aukeaa vasemmalle. Miksi ei ole siis oikeakätisten mikroja?

Miksi ihmeessä oikeakätisten kysyntä on olematonta ja miksi juuri vasenkätisyydestä on muodostunut standardi? Yleensä kaikessa on juuri toisin päin.
Siinä on syynä osittain historia ja toisaalta se, että oikeakätisen on helpompi avata ovi vasemmalla kädellä, laittaa oikealla kädellä lautanen sisälle ja jatkaa käyttöpainikkeiden painamista oikealla kädellä. Vaikka tarvetta voisi olla jonkin verran toisellekin vaihtoehdolle, ei kysyntää ole ollut niin paljoa, että tuotantolinjoja olisi lähdetty muuttamaan.

Pari lainausta aiemminkin postaamastani artikkelista:

Robert McKechnie, manager of new product development for Electrolux and Frigidaire, told me that microwave ovens were originally designed to match side-open ovens, which were hinged on the left for ease of use by right-handed cooks. The tradition stuck around even with countertop and over-the-range models.

“When a standard convention is started, it tends to stay in place even for sometimes unrelated products,” he said.

In addition, a reversible or right-open hinge would require major changes to an established assembly line.

“One thing to keep in mind is that providing two opening styles for microwaves means two chassis designs for one product offering, which introduces some level of complexity into a manufacturing situation—which may be another reason for the existence of almost entirely left-side-hinged doors,” McKechnie said.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 199
Suunnittelun kukkanen, kun tavaraa tilatessa värivaihtoehdot näyttää tältä, lisäksi ei edes ole se värikartta vieressä helposti saatavilla, mista näkee mikä koodinimi vastaa mitäkin väriä.
 
Liitteet

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Suunnittelun kukkanen, kun tavaraa tilatessa värivaihtoehdot näyttää tältä, lisäksi ei edes ole se värikartta vieressä helposti saatavilla, mista näkee mikä koodinimi vastaa mitäkin väriä.
Ja jotain akkain höpsötyksiä tuollaiset "värit". Minun mielestäni esimerkiksi petrooli tai kaneli ei ole värejä, sinivihreä ja ruskea ovat. :D
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
En ole vieläkään kuullut keltään sitä perustetta, että miksi se piippaus pitää kuulua. En sano etteikö sille voisi olla tarvetta, en ole vain vielä kuullut niitä tapauksia missä se tarvitaan.
Äänimerkki kertoo käyttäjälle että homma valmis. Eli kaikki ei ole siinä luukun edessä kyttäämässä.

En siis vastusta älähäiritse toimintoa, vaan näen sillekkin käyttöä, mutta se siis käyttäjävalinta.

Nyt mallista riippuen jos äänimerkki ongelma, niin osassa malleissa sen voi ohittaa seuraamalla vieressa ja ennen lopettamista keskeyttää toiminto. (osa saa silti antaa sen äänimerkin)

Alla todellisesta tehonsäädöstä puhe.
Jäähdytyksen osaltahan tuo nykyinen on/off on paljon hankalampi, kun ensin paahdetaan maksimiteholla, ja sitten välissä tehot kokonaan pois. Tasainen teho huomattavasti helpompi jäähdyttää.
Käsitykseni mukaan nimenomaan toisin päin, toteutus joilla ajetaan ns täydellä teholla niin selviävät pienemmällä jäähdytyksellä, toteutukset joissa on todellinen tehonsäätö vaativat paremman jäähdytyksen ja osa jopa joutua laskemaan tehoja puutteellisen jäähdytyksen takia kun komponenttien lämpötila nousee liikaa.. Voi olla valmistaja kohtaisia eroja.

Varmaan juurikin tästä on kysymys. Luulisi kuitenkin, että tämäkin murhe olisi hyvin helposti ja "ilmaiseksi" ratkaistavissa jos jo suunnittelupöydällä otettaisiin asia huomioon ja tehtäisiin kuten "kaikissa" jääkaapeissa, että sen oven saranan saa siirrettyä haluamalleen puolelle. Se ohjauspaneelihan voisi ihan hyvin olla siellä oikeassa reunassa koko ajan edelleen (tai miksei vaikka yläreunassakin), oleellisinta lienee se mihin suuntaan se luukku aukeaa.
Kustannukset voi jonkin verran pomsahtaa, voisi noissa kalliimmissa mennä, vaatis silti ettei sen takia jouduta tinkimään mistään muusta ja sen että olisi kysyntää. (jääkaapiin verrattuna vaatimukset mikroaaltouunin luukussa erilaise kuin jääkaapissa)

Jos se koneisto/käyttöliittymä olisi edelleen oikealla, niin ei ehkä täytä sitä tarvetta mitä kätisyyden vaihtamisella asiakas hakee. Hakee joko käytettävyytt, joka kärisisi siitä että käyttöpaneeli oikealla ja vielä saranan puolella, jos taasen hakee sijoittelua, niin siinä ehkä kyse kokonaisuudesta.

Se että käyttöliittymä ylhäällä ja koneisto tila ylhäällä, jo itsessään täyttää osan tarpeita, varsinkin jos vapaan tilan vaatimukset joustavia, sellaisessa voisi valmistajalal olle kohtuullisempaa toteuttaa kummankkin kätisiä luukkuja. -> joustavuutta sijoitteluun.

Kannata toki sitä että markkinoilla olisi vaihtoehtoja erilaisiin sijoituksiin ja erilaisia tarpeita varten ja tuo rajoittunut kätisyys rajoittaa.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
784
Ja jotain akkain höpsötyksiä tuollaiset "värit". Minun mielestäni esimerkiksi petrooli tai kaneli ei ole värejä, sinivihreä ja ruskea ovat. :D
Juu, kunnes päästään miehisesti valkkaamaan auton väriä tilauskonfiguraattorilla. Volvollakin tarjolla sellaisetkin testosteronia tihkuvat vaihtoehdot kuin Autumn Gold Pearl, Tropical Lime Met ja Saffron Pearl.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Juu, kunnes päästään miehisesti valkkaamaan auton väriä tilauskonfiguraattorilla. Volvollakin tarjolla sellaisetkin testosteronia tihkuvat vaihtoehdot kuin Autumn Gold Pearl, Tropical Lime Met ja Saffron Pearl.
Heh, täytyy sanoa että ei ole hajuakaan minkä värisiä nuo ovat :D Mutta kun mä haluan mustan tai punaisen, en mitään hiton kukertavan kaninkakan väristä :D
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Noista värisävyistä sen verran vielä, että niitähän on miljoonia. Joillekin sävyille on annettu noita edellisissä viesteissä näkyviä omia nimiä niiden sekoittajan näkökulmasta + brändäysmielessä. Osa värisävyistä voi mennä päällekkäin toisten antamien nimien kanssa, mutta ei sillä ole mitään merkitystä käytännössä, kun ne nimet on luotu vain ihmisiä varten, koska me ymmärretään ja muistetaan nimiä yleisesti paremmin kuin numerosarjoja. Samasta syystä Internetissä käytetään DNS-palvelua muuttamaan verkkopalveluiden numeeriset IP-osoitteet nimiksi ja päinvastoin.

Pelkästään sinisellä, punaisella ja keltaisella ei ihan pärjää. :D

Tuossa asentaja1:n kuvassa oli toki selvää suunnittelukukkasta, ettei nimen yhteydessä ollut esimerkkiä valittavasta väristä, mutta äkkiseltään tulee mieleen, että olisikohan se tieto saatavilla jossakin muualla ja tuossa oli sitten joku "tilauslomake", jossa ei ole tarkoituskaan olla kaikkia nippelitietoja esimerkkeineen?
 
Juu, ihan pelkästään sinisellä, punaisella ja keltaisella ei pärjää mutta nykyään emäntä kyllä jo lähettää tekstarina jonkun värimallin tai näyttää esimerkkivärin ennen kauppaan lähtöä. En muista mikä tuote oli kyseessä mutta petroolin väristä piti ostaa ja minähän ostin, sen petroolin väristä millaisena sen itse miellän eli lähes värittömänä, aavistuksen kellertävänä. Ei kuulemma ollut oikea väri vaikka vielä haukkujen jälkeen kaivoin googlella tiedon minkä väristä se petroli oikeasti on. :D Monesti ainakin minun mielestäni nuo (pääasiassa naisten käyttämät) värinimet ovat varsin harhaanjohtavia, monesta tulee itselleni ainakin totaalisesti erilainen väri mieleen mitä sillä oikeasti tarkoitetaan.

Ja kieltämättä tuollaisessa lomakkeessa voisi olla kyllä jotkut värimallit tekstien vieressä tai linkki johonkin kuvaan missä nuo näkyvät, että sinänsä kyllä suunnittelun kukkanen.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
950
Piippauksella on tarvetta, jos ei ole siinä luukulla kyttäämässä.
Merkki äänen taso ja halutessa "mute" olisi kyllä hyvä perusominaisuuksia, ja "älähäiritse" tilassa voisi hälyttää vähän myöhemmin jos käyttäjä kuitenkin unohtaa.

Samaa mieltä, tosin kyse on kustannuksesta, on/off edullisempi, ja edullista tehdä varmatoimisempi, ja jäähdytyksen kanssa helpompaa
Tuo älä häiritse -tila, jossa piippaus tulisi 30 s viiveellä olisi todella hyvä ominaisuus!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Entä jos noihin mikroihin saisikin itse säveltää sen lopetus-"soittoäänen"? Saisi sitten vaikka säkkijärven polkan valmistumista ilmaisemaan, tai sitten vain yhden piippauksen tai jopa täyden hiljaisuuden. Ei taitaisi olla paha rasti tehdä jotain rtttl-soittoääniä tukevaa softanpätkää noihin. :D
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Varmaan juurikin tästä on kysymys. Luulisi kuitenkin, että tämäkin murhe olisi hyvin helposti ja "ilmaiseksi" ratkaistavissa jos jo suunnittelupöydällä otettaisiin asia huomioon ja tehtäisiin kuten "kaikissa" jääkaapeissa, että sen oven saranan saa siirrettyä haluamalleen puolelle. Se ohjauspaneelihan voisi ihan hyvin olla siellä oikeassa reunassa koko ajan edelleen (tai miksei vaikka yläreunassakin), oleellisinta lienee se mihin suuntaan se luukku aukeaa.
Mikron luukku on vähän erilainen kuin jääkaapissa sikäli, että mikron luukussa tarvitse olla suojamekanismi joka kytkee mikron pois päältä jos luukku on auki tai raollaan. Jääkaapissa tällaista ei turvallisuusmielessä tarvita. Jääkaapissakin toki on valoa ja mahdollista tuuletinta varten aukiolotunnistin, mutta sen voi ihan sormella painaa helposti "kiinni" asentoon vaikka ovi olisi aukikin. Jääkaapeissa tuo tunnistin on usein keskellä, jonka ansiosta oven ja saranat voi helposti laittaa kummalle puolelle vaan. Mikrojen suojamekanismi taas on helpompi rakentaa siihen reuaan, josta ovi aukeaa.

Toi mikrojen "äänetön tila" on muuten jännä kun jossakin mikroissa on sellainen jollain näppäinyhdistelmällä, ilman että siitä on käyttöohjeessa mitään mainintaa. Lieneekö vaan lainattu softa toisesta mallista ja ominaisuutta ei ole edes "tilattu" uuteen malliin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Tästä taas yksi nykypäivän hienous. Auton hanskalokero, joka pitää avata jonkin valikkohelvetin kautta.

Tuo kaiken siirtäminen kosketusnäytölle autoissa on ylipäätään yksi suunnittelun kukkanen. Tai toki se on ihan tarkoituksella suunniteltu kun säästää rahaa erilaisten nippelien asennuksen vähentymisellä. Auton käytön se vain tekee tuskastuttavaksi.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Sinänsä vaikea kuvitella että hanskalokeron avaaminen sähköisesti olisi halvempi toteuttaa kuin käsikäyttöinen salpa. Väittäisin että tuokin on enemmän markkinoinnin kuin insinöörien syytä. Eli halutaan myydä "modernia ja futuristista tuotetta jossa on wow-efekti"

Voihan tuolla toki toteuttaa esim. pin-lukitun hanskalokeron, joka ei onnistu käsikahvalla. Tarve moiselle? No ehkä jos on aseenkantolupa :D Se erillisen avauspainikkeen puuttuminen sitten voikin olla säästötoimi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Sinänsä vaikea kuvitella että hanskalokeron avaaminen sähköisesti olisi halvempi toteuttaa kuin käsikäyttöinen salpa. Väittäisin että tuokin on enemmän markkinoinnin kuin insinöörien syytä. Eli halutaan myydä "modernia ja futuristista tuotetta jossa on wow-efekti"
Varmaan noinkin, mutta voi tuossa olla myös kustannussäästö ajatusta. Eli jos halutaa moottoriluukku, niin sen toteuttaminen softalla on halpaa verrattuna napin suunnittelluun, vamistamiseen ja asentamiseen.

Tietämättä minkälaisen auton lokerosta kyse, niin joku konsernin vakio moottori, vs malli tai jopa varustelu kohtainen kahva, lukitus makanismi asennuksiin voi tulla kalliiksi.

Sinänsä toki tuolla pystyy toteuttamaan esim. pin-lukitun hanskalokeron, joka ei onnistu käsikahvalla.
kai siihen käsikahvalliseen voi myös sähköisen lukituksen t.oteuttaa
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 336
Viestejä
4 157 587
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom