SSD-levyjen yleistriidi

Googlemattamalla olin nähnyt, että ihmiset kironneet tota WD paljokin. Sanovat että ne hajonneet parin vuoden käytön sisällä. Tosin tietenkin mulle näkyy vaan googlettamalla ne ihmisten valitukset eikä ne joilla ne edelleen toimii, koska niillä ei ole syytä tulla puhumaan siitä niin usein.

Hinalla ei juuri väliä, kun näyttäisi 1TB ssd olevan kaikki ok hintasia. Haluaisin juurikin sitä kestävyyttä ja kaikilla näyttänyt olevan vähän eri mielipide mikä kannattaa ostaa ja mikä ei. Samsungin ssd olisin ostanut jollei niillä kuulemma jotain ongelmia ollut viimeaikoina.
SN850x:ssä taisi olla ihan alkupuolella jotain firmisongelmia, mutta niitä vanhan firmiksen levyjä ei pitäisi olla ollut enää n. pariin vuoteen myynnissä. Itselläni on ollut noita useampi, myös joku tuollainen firmispäivityksen saanut, eikä vielä yhdessäkään ongelmia. Uusimmassa koneessa yksi tuommoinen käyttislevynäkin.

Noita SN7100:sia on ainakin yksi asennettuna jossain tenavien koneessa, eikä tuonkaan kanssa ole ongelmia.
 
Kiitos
Ellei joku tässä muutaman tunnin sisään tule sanomaan jotain syytä, että miksi ei kannata ostaa, niin varmaan tollaisen SN7100 otan sitten.
 
Kannattaako ostaa 990 Pro kun vain 17 € kalliimpi kuin Lexar NM790

Fur(r)y Renegade nätisti näiden välissä

Samoin Kioxia Exceria Pro ja Plus G3

Aika marginaalisista eroista varmaan puhutaan, mutta ~10 gigan videoiden siirtely sekä kestävyys = TBW kiinnostaa. Speksit vihjais että Renegade ja NM790 pesee ainakin jälkimmäisessä Samsungin?

Tulee C-levyksi Win11 työasemaan jolla pelataan sekä käsitellään ääntä ja kuvaa

Edit: mItx-kokoonpano kyseessä, löytyy jäähdytyssiili M.2:lle
 
Onko SSD:iden hinnatkin siis nyt noususuunnassa? Tota kyllä hoetaan pitkin nettiä, mutta ite en ole vielä juurikaan huomannut?
Erityisesti PCIe5-levyistä puhun.

Taitavat vaatia pci-e 4 levyihih nverrattuna vähän kovempaa ohjainpiiriä, laadukkaampaa piirilevyä ja johtimia ja jäähyn, joten hinta määräytyy enemmän muiden kuin muistipiirien hinnan perusteella.

Ja tietysti ihan puhtaasti segmentoinnista kyse, premiumtuotteissa on varaa tiputtaa vaikka kympin levyltä katetta pois muistipiirien kallistuessa, mutta maksimit halpuutetussa bulkkilevyssä ei
 
Kannattaako ostaa 990 Pro kun vain 17 € kalliimpi kuin Lexar NM790

Fur(r)y Renegade nätisti näiden välissä

Samoin Kioxia Exceria Pro ja Plus G3

Aika marginaalisista eroista varmaan puhutaan, mutta ~10 gigan videoiden siirtely sekä kestävyys = TBW kiinnostaa. Speksit vihjais että Renegade ja NM790 pesee ainakin jälkimmäisessä Samsungin?

Tulee C-levyksi Win11 työasemaan jolla pelataan sekä käsitellään ääntä ja kuvaa

Edit: mItx-kokoonpano kyseessä, löytyy jäähdytyssiili M.2:lle
Ei noilla mikään mee hutiin. Itse ostaisin varmaan Samsungin noilla hinnoilla, mutta sekin valinta olisi täysin fiilispohjalta (koska Tom’s Hardware listaa sen parhaaksi SSD:ksi tällä hetkellä).
 
Kiitos
Ellei joku tässä muutaman tunnin sisään tule sanomaan jotain syytä, että miksi ei kannata ostaa, niin varmaan tollaisen SN7100 otan sitten.

Joko tilasit? Jimmsillä on lähes aina BF:n aikaan SSD:t alessa ja siellä alkaa BF myynti tulevana sunnuntaina (19.00) kuten myös Datatronicilla (18.00)! 700 tuotetta tulossa. Tosin en tiedä mitä tulee minäkin päivänä kun uusia tuotteita lisäävät aleen päivittäin Su-To. Paljon parempi oli ennen kun kaikki tuli kerralla. Tulevana torstaina 20.11 myös Proshopissa alkaa BF zembalot joten turha hätäillä kun ollaan jo loppusuoralla.

Jos on tuli perseen alla ja olet teraista SN7100 vailla niin Datatronicilla semmoinen löytyy hyllystä, kaksi itse asiassa ja näillä on ilmainen toimitus joten ei pahemmin järkeä tilata Saksasta tätä kokoa. Ylempi linkki on sama tuote kuin toinen jossa korkeampi hinta. Tullut vaan toiselta Keski-Euroopan tukkurilta kun kyselin eroista miksi kaksi linkkiä samaan tuotteeseen ja eri hinta. Tämä malli on itselläkin kiikarissa kun on tarpeeksi nopea sekalaiseen käyttöön, WD:t yleensä luotettavia pitkällä takuulla, käy viileänä ja on virtapihi.

Gigantissa olisi myös varsin pätevä 990 EVO Plus 2TB @ 149€. Tuota 4TB versiota saa vielä myymälöistä hintaan 249€. Siinä on hinta kohdallaan!
 
Oon ymmärtänyt että jotkut suhtautuu epäluuloisesti tuohon 990 Pro:n Phison PS5018 kontrollerin luotettavuuteen
 
Oon ymmärtänyt että jotkut suhtautuu epäluuloisesti tuohon 990 Pro:n Phison PS5018 kontrollerin luotettavuuteen

Voiko tämän Samsung 990 EVO Plus sisäinen SSD-muisti (2 TB) heittää suorilta PS5 sisään ilman erillistä heatsinkia? Tuossahan on joku vähän sen virkaa ajava nikkelilevy pinnassa joka auttaa jäähdytyksen kanssa.
Meinasitko Lieska tällä viestillä vastata tuohon minun kysymykseeni? Vai ihan ylipäätään? :) Kun tuo linkkaamani levy on EVO ja mainitsit Pro:sta. En tosin tiedä onko niissä samat kontrollerit, nuo asiat menee jo itseltä ymmärryksen yli.. :)
 
Onko sillä muuten PS5-käytössä väliä onko ssd:ssä DRAMia vai ei? Ja jos sen joskus laittaa pc:hen pelilevyksi niin onko silloin DRAMittomuudella väliä suoritusykyyn? :)
 
Onko sillä muuten PS5-käytössä väliä onko ssd:ssä DRAMia vai ei? Ja jos sen joskus laittaa pc:hen pelilevyksi niin onko silloin DRAMittomuudella väliä suoritusykyyn? :)

Pelilevyssä ei niin väliä mitä siellä on, jos muuten ok levy. Käyttislevynä voi sitten mahdollisesti olla enemmän vaikutusta. Mutta kai niissäkin toimii ok, jos hyvin toteutettu.

Edit. Uudemmissa DRAMittomissa levyissä ei ole tainnut olla suurempia ongelmia, ja suorituskykykin alkaa olla samoissa kuin DRAM:lliset. Alkuaikoinahan nuo, kun tulivat markkinoille, olivat vähän mitä sattuu.
 
Kiitos! Tuo auttoi hahmottamaan asiaa. Pähkäilen tässä juuri minkä 2TB levyn sitä ostaisi PS5:een. :)

Tämä tosin on vielä ihan auki: Voiko tällaisen Samsung 990 EVO Plus sisäinen SSD-muisti (2 TB) heittää suorilta PS5 sisään ilman erillistä heatsinkia? Tuossahan on joku vähän sen virkaa ajava nikkelilevy pinnassa joka auttaa jäähdytyksen kanssa.
 
Kyllä

The 990 EVO Plus would make a good PS5 drive, too. It’s got the performance, it’s efficient, and it even comes in the 4TB flavor. Sometimes drives can act a little wonky in this test, but Samsung’s firmware seems to be on point with this release.
 
Sori, meni jotenkin ajatukset sekaisin. Puhuin Kingston Fury Renegaden kontrollerista 🤦🏼‍♂️

No eiköhän aina nurinaa löydy tuotteesta kuin tuotteesta. Ei sellaista tuotetta varmaan koskaan tehdä etteikö jossain aina olisi vikaa.

Tuon fury renegaden lisäksi samaa rautaa, eli käytännössä sama asema, eri nimi:
Addlink A95
Aorus Gen4 7300
Aorus Gen4 7000s Premium SSD
Aorus Gen4 7000s SSD
Corsair MP600 PRO XT
Corsair MP600 Pro NH
Corsair MP600 Pro LPX
Corsair MP600 PRO XT Hydro X
Kingston FURY Renegade (w/ Heatsink)
MSI Spatium M480 Play
MSI Spatium M480 Pro
Nextorage G Series
Phison IO+ (Engineering Sample)
Sabrent Rocket 4 Plus G
Sabrent Rocket 4 Plus
Seagate Lightsaber Collection Special Edition
Seagate Game Drive PS5 NVMe
Seagate Firecuda 530
Silicon Power XS70
Sony Nextorage NEM-PA (PS5)
SSTC HammerHead E18
Teamgroup Cardea A440 Pro (w/ Heatsink)
Teamgroup Cardea A440 Pro
Teamgroup Cardea A440 Pro Special Series

Tässä koko lista missä ohjainta on käytetty:

Onhan tuo sen verta pitkä lista kaikkine eri kokovarianttineen että voidaan päätellä tuon ohjaimen olleen erittäin suosittu. Suosio tarkoittaa myyntimäärien lisääntymistä joka taas johtaa siihen ilmiöön että interwebissä nuristaan enemmän että tää on ihan paskaa kun on kohdalle sattunu viallinen yksilö.

Ittellä on monta vuotta kokemusta kyseisestä ohjaimesta koska KC3000 käyttää sitä myös ja ennen tätä oli teranen KC3000 joka on edelleen omassa käytössä mutta linux koneessa. Tunteja sille asemalle on kertynyt 20,470
 
KC3000 olisi BF tarjouksessa -12/-18%/-19%. Tämä tai sitten EVO 990 Plus / SN7100. Tässä etuna DRAM ja iso SLC cache. Mutta tuon revikaan mukaan miinuksena "Thermal throttling, heatsink is too weak".

KC3000 olisi BF tarjouksessa -12/-18%/-19%. Tämä tai sitten EVO 990 Plus / SN7100. Tässä etuna DRAM ja iso SLC cache. Mutta tuon revikaan mukaan miinuksena "Thermal throttling, heatsink is too weak".

Jep, hyvä levy, mutta pitää tosiaan istuttaa emon heatsinkin alle. Tuota ei tainnut siilin kanssa edes saada, toisin kuin nuorempaa veljeään, Fury Renegadeä.
 
Kysymys joka ei ihan osu levyihin mutta ei tälle parempaakaan ketjua taida olla! :D

Eli millä nimellä kannattaa etsiä sellaista koteloa mihin saa tuollaisen m.2 ssd-levyn kiinni ja usbilla tietokoneeseen? Pääsisi samalla esin katsmaan onko levy rikki tai päivttämään firmwaren jne. ELi miksikä tuollaista koteloa kutsutaan ja onko niitä näin BF-hullluttelun aikaan alennuksissa? Mieluummin suomalaisista liikkeistä mutta onistuu se Amazon jne kanssa toki (sit vaan lisäkulut nostaa hintaa). :)
 
NVMe Enclosure / NVMe Dock / NVMe Telakka / NVMe Kehikko / NVMe Kotelo
Noilla pitäisi löytyä.
 
Kysymys joka ei ihan osu levyihin mutta ei tälle parempaakaan ketjua taida olla! :D

Eli millä nimellä kannattaa etsiä sellaista koteloa mihin saa tuollaisen m.2 ssd-levyn kiinni ja usbilla tietokoneeseen? Pääsisi samalla esin katsmaan onko levy rikki tai päivttämään firmwaren jne. ELi miksikä tuollaista koteloa kutsutaan ja onko niitä näin BF-hullluttelun aikaan alennuksissa? Mieluummin suomalaisista liikkeistä mutta onistuu se Amazon jne kanssa toki (sit vaan lisäkulut nostaa hintaa). :)
Tuolla jotain keskustelua aiheesta:
Ulkoiset NVME-kotelot ja kotimainen Watti Salama-kotelo

Kiinasta muutamalla eurolla, ebay/Amazon 10-20e, kotimaan kaupat 30-50e nopealla vilkaisulla. Ei kokemusta itsellä eikä ole tullut vastaan BF-tarjouksia.
 
Kysymys joka ei ihan osu levyihin mutta ei tälle parempaakaan ketjua taida olla! :D

Eli millä nimellä kannattaa etsiä sellaista koteloa mihin saa tuollaisen m.2 ssd-levyn kiinni ja usbilla tietokoneeseen? Pääsisi samalla esin katsmaan onko levy rikki tai päivttämään firmwaren jne. ELi miksikä tuollaista koteloa kutsutaan ja onko niitä näin BF-hullluttelun aikaan alennuksissa? Mieluummin suomalaisista liikkeistä mutta onistuu se Amazon jne kanssa toki (sit vaan lisäkulut nostaa hintaa). :)
Firmware en suosittele päivittämään USB kautta, eipä taida suurin osa edes tukea sitä...
 
Torista tuli ostettua yksi Crucial P3 Plus 1TB, kokeiltu kahdessa kannettavassa, eikä kummassakaan näy edes BIOS:issa. Pidetty virroissa muutama tunti, ei vaikutusta. Valmistajan mukaan korruptoituneet SSD:t saattavat joskus saada korjattua itsensä tällä tavalla.

Ilmeisesti tikku paskana eikä mitään tehtävissä? Myyjä yllättäen poisti viestiketjun ja katosi maan alle, kun kysyin että oliko tää oikeasti ollut viime aikoina hänellä käytössä.
 
Jep, hyvä levy, mutta pitää tosiaan istuttaa emon heatsinkin alle. Tuota ei tainnut siilin kanssa edes saada, toisin kuin nuorempaa veljeään, Fury Renegadeä.
Nopeutta tuskin huomaa normi käytössä näiden välillä. KC3000 max power draw taisi olla tuplat tuohon SN7100 verrattuna mutta on tosiaan sitten nopeampi ainakin testeissä. TBW 1600 Kingstonissa kun muilla taitaa olla 1200. Sama 5 vuoden takuu kaikissa.

KC3000 2TB - 144,44€
WD_BLACK SN7100 2TB - 154,90€
Samsung EVO 990 Plus 2TB - 140,90€
Samsung 990 Pro 2TB - 164,44€

Yhtä saatanan odotettelua tämä tarjousten kanssa. Huomenna puolen päivän aikaan Jimms laittaa BF tuotteet sivustolle niin näkee ainakin sitten mitä on luvassa. Muistelen menneitä vuosia niin heillä on ollut WD:n levyistä asiallisia tarjouksia. Saldoakin näyttää olevan joten katsotaan jos Jimms tai Datatronic pystyisi vielä puristamaan hintaa alemmas. Joutuu sen rapiat +70€ laittamaan ekstraa DDR5 kampoihin mitä alunperin jos Saksasta tilaisi niin pitää yrittää säästää muualta.
 
Konepäivityksen myötä siirryttävä itsekin m.2-aikakauteen. Auttakaa. :´)

KC3000 2TB - 144,44€
WD_BLACK SN7100 2TB - 154,90€
Samsung EVO 990 Plus 2TB - 140,90€
Samsung 990 Pro 2TB - 164,44€

2 TB levy tulisi käyttöjärjestelmä- ja yleislevyksi. Pelit ja hyötykäyttö kaikki vaan sinne. Onko esim. noissa edellä listatuissa vaihtoehdoissa jotain ominaisuuksia, mitä vielä erikseen pitää tähän tarkoitukseen miettiä? Jos pitää valita painotus, niin luotettavuus ja pitkäkestoisuus menee itsellä raa'an absoluuttisen suorituskyvyn edelle. Suorituskyky näillä on varmasti joka tapauksessa ihan eri luokkaa vanhaan kalustoon verrattuna. Emolevy on Asus TUF Gaming B850-Plus jos sillä on väliä.
 
Kaikki nuo mallit käyvät hyvin perus käyttöön. Merkit on isoja ja tunnettuja joten oletuksena on, että luotettavuus hyvällä tasolla. Itse käyttänyt pitkään Samsungin EVO ja Pro SSD (Sata) malleja aina eikä valittamista. Nyt ajattelin ostaa tuon WD SN7100 jos hinta kohdillaan. Jimms:illä näyttäisi olevan 2TB versio Sunnuntaina tarjouksessa kun juuri julkaisivat BF valikoiman. Samoiten 990 Pro 2TB. Ja sitten torstaina on tuo KC3000 sekä EVO 990 Plus tarjouksessa. "Tuotteiden hinnat aktivoituvat kyseisen tuotteen tarjouspäivänä klo 19.00".

Viimeksi muokattu:
KC3000 2TB - 144,44€
WD_BLACK SN7100 2TB - 154,90€
Samsung EVO 990 Plus 2TB - 140,90€
Samsung 990 Pro 2TB - 164,44€
Konepäivityksen myötä siirryttävä itsekin m.2-aikakauteen. Auttakaa. :´)

2 TB levy tulisi käyttöjärjestelmä- ja yleislevyksi. Pelit ja hyötykäyttö kaikki vaan sinne. Onko esim. noissa edellä listatuissa vaihtoehdoissa jotain ominaisuuksia, mitä vielä erikseen pitää tähän tarkoitukseen miettiä? Jos pitää valita painotus, niin luotettavuus ja pitkäkestoisuus menee itsellä raa'an absoluuttisen suorituskyvyn edelle. Suorituskyky näillä on varmasti joka tapauksessa ihan eri luokkaa vanhaan kalustoon verrattuna. Emolevy on Asus TUF Gaming B850-Plus jos sillä on väliä.
Jos siis mitään auttaa niin itsellä on käyttislevynä tuo KC3000 terainen verso noin julkaisusta asti. Ei mitään vikaa ja ripeältä vaikuttaa. :) Halusin käyttislevyltä luotettavuutta ja nopeutta ja ainakin toistaiseksi tuo on toiminut hyvin. :D

Ja juuri nyt tilasin tuollaisen Samsung EVO 990 Plus 2TB tuohon 140,90€ hintaan posteineen. Pidän ihan järkevänä tuota hintatasoa enkä ehkä jaksa alkaa F5-hippaan jos tuo johkin aleen vielä tulee. Siinä ei käy itselle kuin ohkaisesti.. :D Tuo levy siis menee suorilta kiinni PS5:n lisälevyksi.

Jos itse nyt konetta ihmettelisin niin laittaisin varmaan tuon KC3000 käyttislevyksi (tai ehkä vastaavan Furyn, jos hinta on linjassa). Tuota Samsung 990 Pro:ta vähän vierastan sen aiempien firmware-ongelmien kanssa. Niiden _pitäisi_ olla jo ihan ok mut ei prkl tällä lottotuurilla edes viitsi kokeilla. :D
 
Mikähän olisi järkevin 256 tai 512 pelkälle C levylle? Ei siis tarvitse olla mitään ihmeellistä sillä siellä on vaan Windows sekä jotain perus softia jotka eivät todellakaan vaadi mitään nopeeta levyä.
 
Riippuu budjetista. Kannattaa ainakin katsoa huomenna Datatronicin BF tarjoukset klo 18.00 jos sieltä joku pienempi löytyisi edullisesti. Hieman kyllä epäilen kun todella harva ostaa pienempää kuin 1TB kokoa tänä päivänä. Esim. tuo suosittu SN7100 1TB on tulossa tarjoukseen keskiviikkona.

Vaihtoehtona WD Blue SN5100 500GB jos etsit halpaa mutta laadukasta NMVe levyä! Tämä maksaa 49€ verkkokaupassa heikolla saatavuudella, mutta tiistaina tulossa tarjoukseen Jimmsillä eli luultavasti hinta tulee olemaan ~40€ hujakoilla ilmaisella toimituksella. QLC levy 5 vuoden takuulla jossa sama 300 TBW Endurance rating kuin nopeammassa SN7100 mallissa. Tätä pienempää ei kannata ostaa. Paremmat mallit maksavat 72-76€ tässä koossa.

1763805116160.png
 
^ Eikö järkevää olis ostaa käytetty, jengi kuitenkin vaihtaa vauhdilla isompiin.
 
Onko toi jimssin sn7100 tarjous wörtti vai saako jostain kelpo ssd:n pelaamiseen halvemmalla?
 
Onko toi jimssin sn7100 tarjous wörtti vai saako jostain kelpo ssd:n pelaamiseen halvemmalla?

Taitaa olla tämän hetken alin hinta 2TB suorituskykyiselle TLC levylle. Keskiviikkona tulee 1TB versio alennukseen ~80€. Ja sitten torstaina vuorossa Samsung 990 EVO Plus 2TB & Kingston KC3000. Luultavasti hinta putoaa samoihin kuin tuo SN7100. Tuskin mitään isompaa merkitystä minkä näistä valitsee kun porukka ei huomaa edes Gen5 levyjen kohdalla mitään eroa normi käytössä. Itse taidan päätyä tuohon SN7100 1TB malliin kun DDR5 kampoihin joutuu laittamaan enemmän rahaa eikä emolevyä ole löytynyt BF alesta. Katsotaan nyt vielä kun Gigantti ripottelee noita tarjouksia jos To-Pe tulisi jotain spessua kun on se virallinen päivä..
 
Kysymys! Ostin tuollaisen Samsungin EVO Plus 2TB-levyn ja siihen arpoontui heatsinkiksi tällainen: Akasa M.2 SSD heatsink Kysymys kuuluukin - millä hitolla tuon heatsinkin saa irti tuosta levystä jos esim. käyttötarkoitus muuttuu jatkossa? Tuossa hetsinkissä on siis itsessään sellainen pirun napakka ja ohut tarra joka liimataan tuon Samsungin EVO Plussan päälle. Niin millä hitolla tuo on tarkoitus ikinä siitä edes irroittaa? Ei millään?? :D
 
En sitten ota mitään vastuuta mutta isopropyylialkoholia käytetään elektroniikan kontaktien puhdistamiseen. Sillä varmaan lähtee valmistajan takuutarrakin samalla.
 
En sitten ota mitään vastuuta mutta isopropyylialkoholia käytetään elektroniikan kontaktien puhdistamiseen. Sillä varmaan lähtee valmistajan takuutarrakin samalla.
Kiitos vastauksesta! Tosiaan mietin kun monessa kohtaa neuvotaan käyttämään erillisiä heatsinkeja mutta missään ei oikein kerrota miten ne saa järkevästi enää irti hajottamatta levyä. :D Mutta pidän tuon mielessä ja toivon että en joutuisi noita irrottelemaan! :)
 
Samsung Evo 990 Plus 2 Tb lähti eilen tilaukseen 140,90 € hintaan, järkeilin että pitäis olla mun käyttöön ihan riittävä.

Löytyy myös Adatan heatsinkki sille, mietin vielä laitanko se kanssa emon takapuolelle vai vaihdanko päittäin stokkicoolerin alla olevan 500 Gb NV2 kanssa. Itx homma kyseessä niin lämpöjä mietin.
 
Nyt jos löytyis edullinen BF-tarjous 4TB NVMe-"levystä", niin vois luopua pyörivästä kuva-arkistosta.
Saa vinkata. Myös TB4-liitäntäinen ulkoinen kotelo tarvittaisiin.
 
Tuo paskalaadun levy hajoaa kyllä ihan minä hetkenä hyvänsä, että sama ottaa se jo tässä vaiheessa pois. Tai laittaa vähintään johonkin mistä se on tulevaisuudessa helpoin ottaa irti.
Juuh en oikein tiedä mitä tekisin sillä. Pelikirjastolla ollut nyt kun toisena levynä hidas Toshiba 3,5". Toki jos vaihtaa levyä niin pitäis uusia myös lämpötyyny sieltä välistä 🤔
 
Juuh en oikein tiedä mitä tekisin sillä. Pelikirjastolla ollut nyt kun toisena levynä hidas Toshiba 3,5". Toki jos vaihtaa levyä niin pitäis uusia myös lämpötyyny sieltä välistä 🤔
Pelkkänä pelilevynä siitä ei sitten ole muuta kuin vaihdoin haitta kun se päättää lahota, kun kaikki tallennukset on kuitenkin (oletettavasti) pilvipalveluissa ja pelitkin saa sieltä ladattua uudelleen.

Mitään kriittistä ja korvaamatonta siellä ei kannata pitää.
 
Nyt jos löytyis edullinen BF-tarjous 4TB NVMe-"levystä", niin vois luopua pyörivästä kuva-arkistosta.
Saa vinkata. Myös TB4-liitäntäinen ulkoinen kotelo tarvittaisiin.
HyperDrive Next on ProShopissa 65€ ja Telialla 79€

Samsung 990 EVO Plus 4TB on 250€ ProShopissa, tässä olisi hyvä yhdistelmä siihen reiluun 300 euroon
 
Testaten tässä uutta WD SN850X 4TB:tä ilman (kiinalaista) jäähdytyssiiliä ja myöhemmin sen kanssa, osaako joku sanoa tuloksista, onko nämä normaalit kyseiselle levylle / kyseisille levyille?
(Onko tiedossa mitään paikkaa mistä löytyisi vertailutuloksia juuri samoilla asetuksilla?) Kokoonpano: ASUS PRIME x570-PRO (am4) ja päivitetty bios, Ryzen 9 5900X, ASUS RTX3090, Kingston Fury beast 128GB DDR4, Win11.

BulkLoadDemo
1752485199936.png

CrystalDiskit (Asetukset: default, Profile: Default) Ilman rasitusta lämpö 55 astetta.
1752487290359.png
1752486363453.png

AS SSD (lämmöt maks. 61 astetta):
1752486663094.png

Samat SN770 2TB
AS SSD (49 astetta):
1752486848565.png

Crystalit (lämpö ilman rasitusta 44 astetta)
1752487351411.png
1752487128313.png

Vertailun vuoksi SATA 870 QVO:
1752490069859.png
1752490089404.png

Ja ikuvanha SATA CT250BX100:
1752490562944.png

Kiitos etukäteen, jos joku jaksaa kommentoida. Varsinkin, jos olisi vielä vertailukohtaa omaan SN850x:ään.
Nyt täysin uusi kokoonpano ja SN850X liitettynä "Blazing M.2 (PCIe Gen5x4)":een.

Nopeuksissa ei silti suurta eroa, tässä tuon edellisen keskustelun aikana (am4-emossa):

1764082404713.png

Ja nyt uudessa TRX50-emossa, missä se Blaxing Gen.5.:

1764082442321.png

Randomin osalta tosin parannusta, mutta sikäli kai pitäisi parempiin nopeuksiin päästä.
 
SN850X on PCIE4 levy, joten se ei hyödy mitään siitä, että se on kytketty PCIE5:ttä tukevaan väylään.
 
SN850X on PCIE4 levy, joten se ei hyödy mitään siitä, että se on kytketty PCIE5:ttä tukevaan väylään.
Ok, niin vähän arvelinkin ettei väliä kumpaan m.2-väylään kytkee, mutta ainakin nyt pitäisi maksimeilla toimia ja silti noin hidas on tuo randomi ja epäilys että onkohan isompi vaikutus jo muuallekin sillä..

[Blenderkin jo pelkästään käynnistyy näköjään tässä Threadripper-kokoonpanossakin helposti minuutin (toki addoneita liikaakin).]
 
Kannattaa ajella se testi task manager auki niin että näkee yksittäiset coret. Ainakin itsellä hakkaa random testissä single core tappiin joka siis on loppupeliss äse rajottava tekijä.

1764143740548.png

Ja kuten kuvasta näkyy niin tuolla nvme moodilla kuormittaa tään 8-core prossun käytännössä aika lailla tappiin. Ittellä Kingston Fury Renegade
 
1764156868637.png

Kiitos. Niin tekee täälläkin juuri tuon Randomin kohdalla, mutta miten kaikilla muilla paremmat tulokset (tämän uuden pitäisi kuitenkin käydä jopa sillä 5Ghz)?
1764157061250.png

Tässä lopulliset. Eli onko nyt niin, ettei kaiken uudelleenasennuskaan auttaisi mitään? (Johon ei todellakaan kyllä jaksaisi alkaa)
 
Nyt jos löytyis edullinen BF-tarjous 4TB NVMe-"levystä", niin vois luopua pyörivästä kuva-arkistosta.
Saa vinkata. Myös TB4-liitäntäinen ulkoinen kotelo tarvittaisiin.
Tässä muuten HyperDrive Next kotelon kanssa testaukset, levynä Samsung 990 Pro 2TB.

1764174002950.png

Lämmöt kävi enimmillään 59C testien aikana.

Idlenä noin 43C, siirsin 130GB tavaraa ja enimmillään lämmöt 60C. Ei tullut hidasteluita.

Voin siis omasta puolestani suositella tätä koteloa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
296 180
Viestejä
5 065 743
Jäsenet
81 040
Uusin jäsen
KR88

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom