Robottiruohonleikkuri kokemuksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Vajaan viikon ollu käytössä mowox 800 bluetooth versio> 1000 neliötä hoitaa hienosti, ainoastaan yksi ruusupuska piti riman pätkillä paaluttaa jotta ei sinne väkisin yritä

469e hintaan ihan kova peli, ja uusin softa ainakin toimii> rinteet ja kääntymiset niissä menee hienosti.

sade tunnistin tuntuu kans pelaavan.

miksi ihmeessä en ennemmin ole laittanut??

nyt vielä toinen hoitamaan pihan toinen puoli >

Meillä siis nurtsia noin 3500-4000 neliötä, josta roboilla tarkoitus ajaa nuo kaksi noin 1000 neliön puutarhaa. Ovat sen verta erillään nuo 1000 neliön pläsit et sillä kahden robon ratkaisuun päädyin.

Toine movox jos tää eka ei tuota pettymystä pidemmäs käytös.
 
Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen uutuus. Mikähän mahtaa olla Scheppach vastaava versio mihin toi app on tehty. En äkkiseltään löytänyt googlettelemalla mitää robottileikkuria heiltä.

Kovia on hintaerot näissä vehkeissä tänä päivänä. Ihan muutamalla eurolla käypiä vehkeitä marketissa - en tiedä ostaisinko enää yli tonnin worxia uudestaan.
 
Kone tällä hetkellä tarjouksessa 279€ joten mielestäni saa rahoilleen vastinetta.

Tulipa hetken mielijohteesta haettua tämä kakkosrobotiksi. Erillinen nurmipläntti on aina jurppinut, kun R1000 ei ole saanut sinne ajetettua. Kakkosbase olisi ollut epäkäytännöllinen, ja maksanut yllättävän paljon. Tämä Brücke diili oli kaikin puolin järkevä.
 
Landroid tunettu nyt hyväksi havaittujen foorumin neuvojen mukaan. N. 2kg paino metallipajalta 4€ + 2-puoleinen teippi 6€ + peltiruuveja n. 100kpl 2€. Varsinkin paikoillaan tapahtuva kääntyminen näyttää nyt todella paljon ketterämmältä. Toivotaan, että jatkuva jumittuminen helpottuisi. Noin 2kk käytön aikana ei vielä ole ollut päivääkään ilman rescue-missionia .. =( Toki pihamme on haasteellinen, mutkikas ja kohtalaisen iso. Painoa voisi ehkä siirtää taaksepäin, mutta kokeeksi tuohon lätkäisin ja siihen jäänyt toistaiseksi =)

IMG_20210719_192343.jpg
Parin päivän perusteella oliko onnistunut tuunaus?
 
Tuunaukset tuntuvat auttavan "Penaa" liikkumaan ketterämmin. Tosin samaan aikaan ilmaantunut uusissa paikoissa langan ylityksiä ja jumituksia. Näissä jumeissa outoa on ollut, että kun olen asian huomannut ja käynnistänyt koneen uudelleen, se on monesti lähtenyt liikkeelle ilman siirtämistä. Tuntuisi, että nämä uudet jumi- ja ylityspaikat liittyisivät uuteen firmwarepäivitykseen tms. Toivotaan, että seuraava korjaus parantaisi asiaa..
 
Kovia on hintaerot näissä vehkeissä tänä päivänä. Ihan muutamalla eurolla käypiä vehkeitä marketissa - en tiedä ostaisinko enää yli tonnin worxia uudestaan.
Juu, pistää myös miettimään kaiken taistelun jälkeen yli tonnin koneen kanssa..
 
Tuli myös eilen ostettua Brücke pihalle riehumaan ja näköjään suostui päivittämään itsensä wifin kautta OTAna. Hieman arvelutti kun signaali ei ollut mikään kovin vahva ja appi heitti erroria kun aloitti päivityksen, mutta ilmeisesti katkaisi vain appiin yhteyden ja hoiti päivityksen. Lohtua toi päivityksen aikana näytöllä ollut ota ja load tekstit. Toistaiseksi ei voi kyllä olla kuin tyytyväinen, vähän on ehtinyt ajamaan ja hyvältähän tuo vaikuttaa.
 
Landroid tunettu nyt hyväksi havaittujen foorumin neuvojen mukaan. N. 2kg paino metallipajalta 4€ + 2-puoleinen teippi 6€ + peltiruuveja n. 100kpl 2€. Varsinkin paikoillaan tapahtuva kääntyminen näyttää nyt todella paljon ketterämmältä. Toivotaan, että jatkuva jumittuminen helpottuisi. Noin 2kk käytön aikana ei vielä ole ollut päivääkään ilman rescue-missionia .. =( Toki pihamme on haasteellinen, mutkikas ja kohtalaisen iso. Painoa voisi ehkä siirtää taaksepäin, mutta kokeeksi tuohon lätkäisin ja siihen jäänyt toistaiseksi =)

IMG_20210719_192343.jpg
Aika viritys on. Ihmetyttää kyllä kun oma ei koko kesänä ole kertaakaan ollut jumissa ja joka päivä ajelee.
Helposti se kyllä jumiin jäi mutta jumikohtien eliminointi itsellä oli luokkaa viikko pari. Pihassa on mm isosti kallistusta eikä sekään haittaa menoa.
 
Suurin osa oman pihan ongelmista on on liian ahtaat paikat. Esim muutama pihavalo on asennettu alunperin about 40cm päähän sorasta ja halusin, että leikkuri ajaa tuon lampun ja langan välin. Ehkä siis olen luonut ongelmia itse vaatimalla koneelta liikaa =) Toinen jo suurimmalta osin selätetty ongelma oli runsaat marjapuskat ja niiden alla oleva pehmeä maa, jossa on kasvanut vain satunnaisia nokkosia tms, koska niin varjossa. Nämä helpottui asentamalla pensatuet, jotka nostaa roikkuvat oksat ylös, mutta useat puskat ovat myös kapessa kohdassa, joten leikkurilla välilä ongelmia selviytyä ahtaassa tilassa langan lähellä. Kolmas "taas itseaiheutettu" onglma oli liian lähelle pensasaitaa vedettu rajalanka. Osasta kohtaa siirsin sitten vaan lankaa ulos ja ajamme käsipelillä pensasaidan reunan about kerran / 2vko tms. Ongelmista huolimatta olen silti kohtalaisen tyytyväinen, koska koko nurmikkoa ei edelleenkää ole tarvinnut ajaa kertaakaan. Vieläkun saisi homman toimimaan ilman 5x / päivä pelastusoperaatioita, niin tyytyväisyys nousisi. Tiesin toki jo alussa, että haasteita tulee olemaan, mutta välillä vaan laiskottanut liikaa noiden ongelmapaikkojen korjaaminen =)
 
  • Tykkää
Reactions: xp9

Vähän sama ongelma itsellä. Nyt tosin on jo leikkuusessioita kun ei tarvitse mennä väliin vaan leikkuri pyörii pari tuntia ja palaa kiltisti takaisin asemaan. Mutta eilen viimeksi katsoin illalla tilannetta niin oli taas kerran jyrännyt marjapuskaa vasten aikansa kunnes sammutti itsensä eikä tuosta tule edes mitään hälytystä. Home Assistantista vain huomasin että leikkuri ei ole kotona vaan tilassa "idle"... Tuo on kyllä omituista että Landroid sammuttaa itse itsensä silloin tällöin, antamatta mitään hälytyksiä jumituksestakaan. No nyt taitaa olla muutto edessä ja seuraavalla pihalla on omat ongelmansa mutta pitäisi olla robottileikkurin kannalta huomattavasti helpompi nakki. Siellä vaan on kaksi eri nurmikkoaluetta eroteltuna asfaltilla...

Itse olen muuten huomannut, että tuo Landroidin telakan ura paluupuolella on hitusen liian kaukana latausliittimistä, ja siitä johtuu että leikkuri jatkaa monesti matkaa palatessaan kotiin. Tein niin että nostin sen langan pois sille tarkoitetusta urasta paluupuolella, ja laitoin langan noin senttiä lähemmäs latausliittimiä. Nyt pyörä kolahtaa usein hieman latausasemaan, mutta leikkuri yrittää kerran uudelleen ja sen jälkeen ajaa suoraan lataukseen - eikä lähde enää kunniakierrokselle.
 
Latauspaikkaa varten jouduin tekemään itse rakentamaan lavetin, koska on tuollaista mursketta ilman 0-koon tavaraa tuossa sokkelin ympärillä. Vähän jälkeen laitoin tullaisen ovikatosken vielä suojaksi. En tiedä onko katos tapeellinen edes, mutta ajattelin että suojaa noita liittimiä tms. Lataukseen menossa ei onneksi ole ollut ongelmaa vielä kertaakaan, joku siis edes toimii =)

Kuvassa vielä droidi ilman virityksiä.
IMG_20210616_162137.jpg
 
Latauspaikkaa varten jouduin tekemään itse rakentamaan lavetin, koska on tuollaista mursketta ilman 0-koon tavaraa tuossa sokkelin ympärillä. Vähän jälkeen laitoin tullaisen ovikatosken vielä suojaksi. En tiedä onko katos tapeellinen edes, mutta ajattelin että suojaa noita liittimiä tms. Lataukseen menossa ei onneksi ole ollut ongelmaa vielä kertaakaan, joku siis edes toimii =)
Käsittääkseni leikkurit noin yleisesti kestävät sadetta mutta katos suojaa kuitenkin suuremmilta monsuuneilta, ja etenkin auttaa siihen jos esim. latauspaikka on paahteinen koska akut eivät tykkää ylikuumenemisesta. Mutta toisaalta taas katos estää tuon sadetunnistimen toimimisen eli vaikka olisi rankkasade niin leikkuri lähtee liikenteeseen aikataulun mukaisesti, ja ainakin Worxin tapauksessa siinähän käy sitten niin että hoksaa heti latauspaikalta lähtiessään että nyt sataa, takaisin kotiin - ja kiertää tietysti koko alueen kun ei muutenkaan kotiin löydä :)

Jotkut ovat ilmeisesti tehneet jonkun reiän katokseen sen vesisensorin kohdalle, ja varmaan näin pitää itsekin tehdä kunhan saan selville miten se kannattaa tehdä (esim. suurempi reikä ja alle jokin suppilo sen sensorin yläpuolelle jotta reagoi pieneenkin sateeseen), nyt vaan on ollut niin kuivaa ettei ole tälle ollut vielä tarvetta. Itsellä leikkurin mukana tullut Landroidin oma talli.

Tässä vielä kuva tuossa edellisessä postauksessa mainitsemastani paluulangan siirrosta jonka tein. Nyt näyttäisi toimivan hyvin, ei lähde enää uusintakierrokselle kotiin palattuaan. Pitää vielä sahata tuohon viereen ura kaapelille jossain vaiheessa...
20210725_053700.jpg
 
Mulla oli vähän samaa ongelmaa kunniakierrokselle lähdössä. Korjaantui sillä kun suoristin aseman. Ei siis ollut ihan vaakasuorassa vaan etureuna alempana. Kaapeli edelleen normipaikassa
 
Käsittääkseni leikkurit noin yleisesti kestävät sadetta mutta katos suojaa kuitenkin suuremmilta monsuuneilta, ja etenkin auttaa siihen jos esim. latauspaikka on paahteinen koska akut eivät tykkää ylikuumenemisesta. Mutta toisaalta taas katos estää tuon sadetunnistimen toimimisen eli vaikka olisi rankkasade niin leikkuri lähtee liikenteeseen aikataulun mukaisesti, ja ainakin Worxin tapauksessa siinähän käy sitten niin että hoksaa heti latauspaikalta lähtiessään että nyt sataa, takaisin kotiin - ja kiertää tietysti koko alueen kun ei muutenkaan kotiin löydä :)

Jotkut ovat ilmeisesti tehneet jonkun reiän katokseen sen vesisensorin kohdalle, ja varmaan näin pitää itsekin tehdä kunhan saan selville miten se kannattaa tehdä (esim. suurempi reikä ja alle jokin suppilo sen sensorin yläpuolelle jotta reagoi pieneenkin sateeseen), nyt vaan on ollut niin kuivaa ettei ole tälle ollut vielä tarvetta. Itsellä leikkurin mukana tullut Landroidin oma talli.

Tässä vielä kuva tuossa edellisessä postauksessa mainitsemastani paluulangan siirrosta jonka tein. Nyt näyttäisi toimivan hyvin, ei lähde enää uusintakierrokselle kotiin palattuaan. Pitää vielä sahata tuohon viereen ura kaapelille jossain vaiheessa...
20210725_053700.jpg

Joo, tuota sadehommaa katoksen kanssa myös vähän miettinyt, mutta tänä kesänä ei paljon ole ollut ongelmana =) Joten on sitten jäänyt ajatuksen asteelle vielä. Aikamoisen lenkin kyllä lähtee tekemään sateessa turhaan tuon takia, mutta tutkitaan kun sataa seuravaaksi tms.
 
No nyt se Brücke puutu pihaan, en tiedä missä vika. Oli jäänyt jumiin, ja "sammunut" siihen paikkaan. Vein takas laturiin, mutta ei lähde enää päälle. Virrat tulee, ja alkaa se vihreä rinkula kiertämään suorakaiteen muotoista rataa. Tulee akun kuva näkyviin, mutta ennen pin koodin kyselyä sammuu kokonaan. Ei saa siis päälle enää ollenkaan, siinä ei taida olla muuta virtanappia kuin paneelissa oleva.
 
Tuli myös eilen ostettua Brücke pihalle riehumaan ja näköjään suostui päivittämään itsensä wifin kautta OTAna. Hieman arvelutti kun signaali ei ollut mikään kovin vahva ja appi heitti erroria kun aloitti päivityksen, mutta ilmeisesti katkaisi vain appiin yhteyden ja hoiti päivityksen. Lohtua toi päivityksen aikana näytöllä ollut ota ja load tekstit. Toistaiseksi ei voi kyllä olla kuin tyytyväinen, vähän on ehtinyt ajamaan ja hyvältähän tuo vaikuttaa.

Saitko miten wifi-yhteyden kuntoon? Yrittänyt appsin kautta (sekä Android että iOS) useampaan kertaan ja roboon tulee kyllä wifi-symboli mutta kun yrittää päivittää niin sanoo että pitää muodostaan wifi-yhteys.
 
No rehellisesti sanottuna ei ole aavistustakaan :rofl2: se teki samaa kuin sulla ensin ja pari kertaa yhdistin uudestaan wifiin ja yhtäkkiä se toimi. Wifi-ilmaisimen pitäisi olla vihreä apissa kun se on yhteydessä ja bluetooth on harmaa. En muista laitoinko sen robon idle-tilaan, mutta kannattaa sitäkin kokeilla. Ja päivityksen aloitus oli oma ruljanssi, sitäkin sai muutaman kerran yrittää ennen kuin se yhtäkkiä aloitti vaikka heitti sitä erroria.
 
No nyt onnistui, piti robon olla telakassa idle-tilassa niin toimi - yritin aikaisemmin telakan ulkopuolella olohuoneessa niin ei pelittänyt. Päivitys meni ekalla yrittämällä ja robo taas hommissa - on kyllä pätevä peli eli hoitaa hommansa eikä ole jäänyt vielä kiinnikään vaikka marjapensaita ja omenapuita tontilla jonkin verran enkä ole niitä mitenkään ympäriltä laudoittanut. Appsin kautta näppärä ohjelmoida aikataulut. Toivottavasti homma jatkuu yhtä iloisissa merkeissä...
 
Mun Brücke heräs henkiin itsestään ja sain sen taas päälle. Halus vissiin huilata hellepäivät.. Mikäs versio teillä on kun päivittelette? Mulla 10708 ja sanoo ettei uudempaa ole?
 
Mitä appia käytät robotin ohjailuun? Latasin tuon Robot mover Play-kaupasta ja sanoo, että robotti on jo rekisteröity jollekin toiselle kun yritän tuolla bluetoothin välityksellä yhdistää laitetta. Löytää normaalisti BT kautta, mutta sanoo että robotti on jo rekisteröity.
Muutenkin oli erikoista kun PIN-koodi oli esiasetettu robottiin, sekä päivämäärät. Vaikuttaisi käytetyltä laitteelta.
 
Movox 800 bl riehuu täällä yhä, ollu jo kohta kk yhtäsoittoa duunissa, 1000 neliötä menee hyvin vaikka suositus oli 800 max. Suurin osa päivistä alkaa 8.00 ja kestää 10-12h, vain la ja su ajelee sit kevyet 8h pv. Nyt nurtsi niin hyvällä mallilla et pitäs ehkä suoda työajan lyhennystä. :D

Hyvä kampe 450e hintaa, sateella menee kotia, jumit jääny veke. Ja telakka rinteessä ja silti siihen kurvaa hienosti.
 
Mun Brücke heräs henkiin itsestään ja sain sen taas päälle. Halus vissiin huilata hellepäivät.. Mikäs versio teillä on kun päivittelette? Mulla 10708 ja sanoo ettei uudempaa ole?

No hyvä että heräsi henkiin! Mun Brucke tuli versiolla 10600 tai 10650 tai jotain semmoista - päivityksen jälkeen on tuo versio 10708 joka siis lienee uusin.
 
Mitä appia käytät robotin ohjailuun? Latasin tuon Robot mover Play-kaupasta ja sanoo, että robotti on jo rekisteröity jollekin toiselle kun yritän tuolla bluetoothin välityksellä yhdistää laitetta. Löytää normaalisti BT kautta, mutta sanoo että robotti on jo rekisteröity.
Muutenkin oli erikoista kun PIN-koodi oli esiasetettu robottiin, sekä päivämäärät. Vaikuttaisi käytetyltä laitteelta.

robotic-mower connect on tuon Brucken valmistajan appi. Kokeile sillä - minulla ainakin toimii mainiosti. PIN oli 0000 kun laite tuli - kellonaika robossa oli mullakin oikein kun robosta katsoin - oletan että asettui tuon appin kautta...
 
Mitä appia käytät robotin ohjailuun?

robotic-mower connect on mullakin käytössä, ja oletus pin tosiaan oli mullakin asennettu, kuin puhelimen sim kortilla konsanaan.

No hyvä että heräsi henkiin! Mun Brucke tuli versiolla 10600 tai 10650 tai jotain semmoista - päivityksen jälkeen on tuo versio 10708 joka siis lienee uusin.

Jaa, mites mulla oli kans uusin vaikka en ole päivittänyt. Vai hakisko tuo automaattisesti uusimman, kun wifin määrittää.
 
robotic-mower connect on tuon Brucken valmistajan appi. Kokeile sillä - minulla ainakin toimii mainiosti. PIN oli 0000 kun laite tuli - kellonaika robossa oli mullakin oikein kun robosta katsoin - oletan että asettui tuon appin kautta...
Tällä kokeilin, mutta ei tosiaan pääse alkua pitemmälle kun valittaa että laite on jo rekisteröity ja tosiaan oli päivämäärät yms. Laitteessa valmiina ja oletusleikkuuaika oli 6h. Hieman epäilyttää että mikä esittelykappale sitä on itselle päätynyt.
 
Voisihan sitä kokeilla, josko valmistaja resetoisi yhteyden. Laita kuva laitteesta ja kuitista
Harry@sunseekerpower.cn
 
Mikähän leikkuri kannattaisi ostaa? Hinta siinä max tonni. Tasaista maata, joku tuhat neliöö leikattavaa. Mieluusti joku, mikä ei jumita joka päivä jossakin. Yksi aita löytyy, että pitäisi leikkurin osata se kiertää vaikka hiekan kautta. Onko tässä jotain ongelmia tiedossa?
 
Jos tasaista maata, niin ihan mikä vaan joka kykenee 800-1500m² leikkuualaan. Se sun aita on ainut ongelma, siihen ei ole oikein järkevää ratkaisua, että pääsis aluelle ja vielä pois..
 
Tokmannin Brucke vielä 279€ tai siihen suuntaan jos löytyy lähikaupasta (nettikaupasta jo loppu)... ei ole pahaa sanottavaa. Ostaa vaikka kaksi ja laittaa aidan molemmin puolin omansa.
 
Kerrotaan nyt omia kokemuksia Tokmannin Brücke RM500 -leikkurista. Reilun kuukauden ollut käytössä kaksi samanlaista laitetta. Mökillä sekä kotona. Toinen lähti huoltoon, toisen puolen moottori alkoi jumittaa ja kone pyöri vain ympyrää. Toinen pelaa moitteetta ja pitää n.1000m2 alan siistinä. Yllättävän epätasaisella selviää. Kaksi kertaa jäänyt jumiin, molemmat kerrat ajanut rajalankaa pitkin takaisin ja rengas osunut mutkassa kuoppaan. Puiden juuret yms. epätasaisuudet eivät ole toistaiseksi haitanneet vaikka oletin, että näiden kanssa tulee ongelmia.

Yllätyksekseni huomasin, että tuossa on myös bluetooth ja WiFi vaikka sitä ei missään kerrota. Googlen avulla selvisi, että MR. Tokmanni on hakenut leikkurit samalta tehtaalta kun saksalainen Sheppach. Sheppach taas valaisee ohjeessaan, että https://apps.apple.com/bz/app/robotic-mower-connect/id154742526 sekä robotic-mower connect – Apps on Google Play sovelluksilla pääsee käsiksi koneeseen. Ohjelmointiin käytettävä QR-koodi löytyy akkukotelon sisältä. Jokainen asentakoot omalla vastuullaan jos kokee tarpeelliseksi.

Kone tällä hetkellä tarjouksessa 279€ joten mielestäni saa rahoilleen vastinetta.
Siis oikeesti 1000m2 hoitaa?
Eikös paketti lupaa puolet tosta?
 
Alat on viitteellisiä, ja käytännössä niissä usein lukee +- 20%. Sen ne lupaa että hoitaa hyvin, kyllähän ne isompaakin alaa hoitaa, mutta sitten ei tule välttämättä hyvää jälkeä. Jos latausaseman saa mukavasti keskivaiheelle, niin varmasti saa enemmän ajettua. (tosin leikkurin ohjekirja sanoo että max 300m rajakaapelia saa laittaa, Esim 50m x 100m suorakaiteena eli lähes jalkapallokenttä. Kyllähän se signaali heikkenee, jos liian pitkästi laittaa. Se on vaan kokeiltava. Usein noi käyttäjien arviot todellisesta leikkuu alasta voi vähän olla yläkanttiin. Mutta hinta on niin edullinen, että 2kpl yhden hinnalla, toisiin merkkeihin verrattuna saat ostaa jo 4 robottia.. :)
 
Perhana, tekis kyllä mieli käydä hakemassa tuollainen Brucke testiin. Niin vähän kokemusta noista halpamerkeistä, että tuolla hinnalla ei olisi pahakaan testattava.
 
Ei korkeelta putois, vaik ostais kaksikin, näky paikallisessa olevan varastossa 4kpl
Tahi ostan suoraan gardenan isommalle pihalle tarkotetun
 
Siis oikeesti 1000m2 hoitaa?
Eikös paketti lupaa puolet tosta?
Eikös nuo melkein kaikki ajele pihaa satunnaisesti ristiin rastiin, kyllähän se isompikin piha tulee joka paikasta ajettua ennen pitkää kun ei se nurmikko kymmentä senttiä päivässä kasva...
 
Tämä.

Jos ajoaikaa (akussa potkua) 1,5h niin aika ison pihan ajelee viikossa vaikka käykin välissä tunnin lataa.
 
Jep, valmistajan mukaan tuo on 300-800m2 malli (lähde: RMA500M 18V1A_SHANGHAI SUNSEEKER GARDEN TOOLS CO., LTD.-SHANGHAI KINGYEARS MACHINERY CO., LTD.). Tokmannilta tuo tuli asetuksilla että ajaa vain arkipäivisin klo 08-18 (muistaakseni) jolloin sen sanotaan pystyvän hoitamaan tuo määritelty 500m2 ala. Mutta appsilla (ja kaiketi myös robon napeilla) sen voi vaihtaa ajamaan vaikka joka päivä 24h (niin minäkin käytin aluksi mutta nyt helpotin kun oma nurmi pysyy vähemmälläkin kunnossa).
 
Perhana, tekis kyllä mieli käydä hakemassa tuollainen Brucke testiin. Niin vähän kokemusta noista halpamerkeistä, että tuolla hinnalla ei olisi pahakaan testattava.
Niin, toisaalta eihän tuo ole kovinkaan kummoista tekniikkaa, joten eiköhän selviä hyvin töistään. Ite lähetin omani varulta takuuhuoltoon, kun vähän temppuili.
 
Kerrotaan nyt omia kokemuksia Tokmannin Brücke RM500 -leikkurista. Reilun kuukauden ollut käytössä kaksi samanlaista laitetta.

Onko kokemusta miten kone käyttäytyy jos kotimatkalla laturiin onkin este rajalangan päällä? Osaako Brücke kiertää sen, vai jääkö vaan jumiin?
tämä tieto kiinnostaa, koska LanXcape yrittää 5 kertaa törmätä, ja sen jälkeen tekee laajan kaarroksen esteen ohi. Tämän ison kaarroksen avulla saan ohjattua leikkurin pois saarekkeen loputtomalta kiertämiseltä laturia etsiessään.
Etupihan Mowox ei tätä osaa, vaan pysähtyy kun ei pääse esteestä läpi..
 
Testasin tätä hieman äsken ja 2/3 kertaa robo valitsi sattuman varaisen suunnan ja lähti etsimään rajalankaa muualta, mutta yhden kerran teki tuon esteen kiertävän kaarroksen

Sen verran lisään että yritti ensin myös 4-5 kertaa törmätä
 
Viimeksi muokattu:

Hienoa!
Tuo olisi kyllä sitten oivallinen vaihtoehto korvaamaan tuon minun etupihan mowoxin romun.
(Mowoxi runtii nurmikon rullalle/mullalle puihin törmätessään sekä rajalangan nurkkauksissa. + Ei löydä saarekkeelta pois laturia etsiessään, vaan pyörii saareketta loputtomasti ympäri, este rajalangan päällä aiheuttaa pysähdyksen..)

edit:
Mitens Brürcke käyttäytyy jos terä pysähtyy äkisti esim. paksumpaan oksaan/juurakkoon/lasten leluihin?
Vaihtaakpäo suuntaa ja käynnistää terän uudelleen?
(Mowoxi pysähtyy ja sammuu siihen paikkaan jos terä stoppaa laakista oksaan/leluun/puunjuureen..
Landxcape muuttaa suuntaa ja lähtee leikkaamaan uudestaan..)
 
Heh,
Oma movox 800 BL pelaa hienosti, saarekkeet pelaa ja aina löytää laturiin ilman sekoilua.
 
Moro. Täälläkin pari viikkoa vanha Brücke. Tuli haettua täältä lukemani kommenttien perusteella. Kiitos niistä. Meinasin kyllä odotella ens kesään robottileikkurin hankkimista, mutta Tokmannin hinta oli jo niin alhaalla että päätin antaa tälle mahdollisuuden. Sen verran koukeroinen ja 2 tasoinen tontin meillä, että laitoin rajalangat vaan tähän alemmalle tasolle, mutta jo reilun viikon kokemuksen perusteella, lisäsin tuon ylemmän tasonkin leikkuuseen mukaan. Rajalankaa on nyt sitten paketissa tullut 130m + Bilteman 1.5m2 n. 90m. En tiedä mitä tuosta tulee leikkuualaksi, mutta aika näyttää, miten akku riittää ja Brürcke toimii. Reilun 1000m2 tontti tämä on miinus talo ja muut rakennukset. Ylemmän ja alemman tason välissä on 2 metriä leveä ramppi joka on aika jyrkkä, ei ongelmia... App:n (Android) liitin puhelimen ja leikkurin väliin Bluetooth yhteydellä ja sieltä kautta yhdistin wifiin. Aika pitkät viiveet oli alussa, joten malttia yhdistämiseen ja varsinkin ohjelmiston päivitykseen. App on mielestäni riittävän hyvä leikkuu aikojen ajastamiseen ja esim sadeviiveen asetukseen. Saarekkeita en ole vielä kokeillut tehdä, kun tuo leikkuri kuitenkin pakittaa pois aina tilanteesta jossa se törmää johonkin esineeseen tai puuhun. Katos pitäis vielä väsätä tai sitten hakea ClaesOhlssonilta talli.
 
Kerrohan lisää kokemuksia tästä muutaman viikon päästä. Taidan minäkin käydä hakemassa tälläisen tuonne maalle ettei tartte käsin leikellä.
 
Nyt on takana useampi viikko ja satoja käyttötunteja sekä Gardenan Sileno+ 2000, että Sileno Smart LIfe 1100 roboilla. Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen molempiin.
Sileno+ on fyysiseltä kooltaan isompi kuin tuo Life, joka näkyy koneen vakaampana etenemisenä. Kertaakaan ei ole jäänyt jumiin , hyytynyt tai ajanut yli langan. Toki pihassa ei ole jyrkkiä mäkiä, mikä helpottaa työtä mukavasti. Puiden juuret ei tunnu missään ja voimaa riittää etenemiseen. Leikattava ala on hieman alle 2000 neliötä, mutta erittäin monimuotoinen ja sisältää jos jonkinlaisia sokkeloita ja saarekkeita.
Life taas on hieman rimpulampi, mutta toisaalta tunkee itsensä pienemmistä väylistä. En ole noudattanut valmistajan 1.5m minimi väylää, vaan osa on metrin levyistä. Hyvin on niistäkin selvinnyt. Tontti on mäkistä, muhkuraista ja pitää sisällään kaiken maailman esteet ja saarekkeet. Ainoa miinus tulee laitteen herkkyydestä "nostolle". Kerran pari viikossa app huutaa että nostettu. Yleensä robo on ajanut päin pensasta tai puuta ja tunnistaa itsensä nostetuksi. Toinen ärsyttävä ominaisuus on koneen maanmuokkaus taidot. Sitä ei pidä päästää yhtään pehmeämmän maan pariin (esim. hake, multa), tapaa kaivaa itsensä suht' syvälle. Laite ei tunnista olevansa paikallaan vaan rullaa vaikka akun tyhjäksi. Tämän vuoksi rajalankaa on kulunut ihan mukavasti kun on pitänyt luoda saarekkeita vähän joka paikkaan
Plussaa on ehdottomasti tuo hakulanka systeemi. EI tarvitse miettiä noita saarekkeita tai alueiden rajauksia muuta kuin etäisyydet reunasta. Toki tuo jättää myös trimmattavaa enemmän kuin nuo jotka leikkaavat rajalankaa pitkin.
 
Brücke tuli kans haettua.

Parin päivän aikana kertyneitä huomioita:

-Rajalangan löytäessään kääntyy aina turhan paljon, 90° , 180° tai enemmän, tämä johtaa siihen ettei leikkuri selviydy kapeista käytävistä eteenpäin, esim. 1-alueelta 2-alueelle..

-Leikkurin moottori taitaa EHKÄ olla harjallinen = tod. näk. lyhytikäisempi kuin harjaton moottori.

- Herkät törmäyssensorit, eli ei jää sutimaan puuta/esteitä päin, eli saarekkeiden/esteiden teko esim. laudasta yms. onnistuu hyvin.

-Ei sudi/runtaa nurmikkoa solmuun käännöksissä.

-Kotiinpalussa luovuttaa helposti rajalangan seuraamisesta jos rajalangan päällä este = helppo ohjata pois johdoilla tehdyistä saarekkeista.

-Terän pysähtyessä juurakkoon/kantoon tms. kone ei osaa siirtyä pois, vaan käynnistelee terää juurakon päällä. - toistaiseksi niistä selviytynyt.

-Bluetooth/wifi applikaation toimintaa ei voi kehua, mutta harvoin tarvitseekaan, kunhan saa kerran asetukset/ajastukset syötettyä..

-Leikkurissa on kompassi, eli pihan kaltevuudet eivät muuta koneen kurssia.

Kuvassa LandXCape ja Brücke. Aikalailla sama setuppi. Mielestäni 3-renkainen on hyvä, käännökset vaatii vähemmän voimaa = renkaat ei sudi.
 
Liitteet

  • IMG_20210806_153830.jpg
    IMG_20210806_153830.jpg
    4,6 MB · Luettu: 360

Statistiikka

Viestiketjuista
299 791
Viestejä
5 106 629
Jäsenet
81 706
Uusin jäsen
Karpatsleno

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom