Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Dreamella tosiaan saa disabloitua esteiden väistelyn reuna-ajossa, mutta en kyllä laittaisi sitä rymyämään pensaiden alle. Siinä kun on se lidar kupu, ja veikkaan ettei se saa naarmuuntua juurikaan, jotta etäisyysmittaukset onnistuu eikä säde siroudu.Miten herkkiä nämä rajalangattomat leikkurit on väistämään pensaista tai koivuista melkein maassa roikkuvia oksia? Mammotionit ja Dreame a1 pro? Nykyinen Gardenan törmäilijä siinä mielessä hyvä että käy rymyässä pensaiden alusetkin.
Voi olla parasta jos ei perus resetti auta. Softa sekaisinPariin otteeseen akkua käytetty pois. Reilu kymmenen minuuttia ja toisen kerran 8h. Smarttia ei näy. Pitääköhän käyttää johdon nokassa nollauksessa
Laitteelle on tehty kevään ja kesän aikana TÜV-testejä Euroopan markkinoille, väittävät niiden olevan CE-vaatimustestejä mutta sellaisiahan eivät testilaitokset varsinaisesti tee.
Kickstarter-sivuilla Lymow kertoo, että saksalainen testilaboratorio TÜV on testannut laitetta pitkin kevättä, jotta laite voisi saada CE-merkin ja myyntiluvan Euroopassa. Mutta CE-merkkiä ei saa TÜVilta, vaan se on vain valmistajan oma ilmoitus laitteen turvallisuudesta. TÜV on ehkä testannut leikkuria, ja antanee raportin että Euroopan kriteerit täyttyvät, mutta ei sieltä mitään myyntilupaa tule.Vähän offtopiccia mutta siis mitäköhän tämä tarkoittaa?
Sähkölaitteen CE merkintä on todella vaikea lätkäistä ilman ulkopuolista testilaitosta. Esimerkiksi EMC testikammiota ei kukaan täysijärkinen pistä pystyyn omille tuotteille jollei niitä ole paljon ja uusia tule kokoajan.Kickstarter-sivuilla Lymow kertoo, että saksalainen testilaboratorio TÜV on testannut laitetta pitkin kevättä, jotta laite voisi saada CE-merkin ja myyntiluvan Euroopassa. Mutta CE-merkkiä ei saa TÜVilta, vaan se on vain valmistajan oma ilmoitus laitteen turvallisuudesta. TÜV on ehkä testannut leikkuria, ja antanee raportin että Euroopan kriteerit täyttyvät, mutta ei sieltä mitään myyntilupaa tule.
Toki valmistajalle on helpompaa lätkäistä CE-merkki koneen kylkeen, kun tunnettu eurooppalainen toimija on laitteen testannut.
Viestinnän piirikortti sökönä ainakin..käytin johdon nokassa. Koitti ajaa päivitystä mutta kortti jossa on bluetooth ja gps ei ota päivitystä vastaan. Jännä miten monta vikaa tuli yhtäaikaisesti.Voi olla parasta jos ei perus resetti auta. Softa sekaisin
Onko ihan joku tietty syy miksi pitää noin kovin yrittää elvyttää tulevaa SERriä vai ihanko harrastuksen ja mielenkiinnon takia?Viestinnän piirikortti sökönä ainakin..käytin johdon nokassa. Koitti ajaa päivitystä mutta kortti jossa on bluetooth ja gps ei ota päivitystä vastaan. Jännä miten monta vikaa tuli yhtäaikaisesti.
Tyylejä on monia. Tämä nyt lähinnä että saa vakuutusyhtiölle tietoa jolla vois saada korvauksen laitteesta.Onko ihan joku tietty syy miksi pitää noin kovin yrittää elvyttää tulevaa SERriä vai ihanko harrastuksen ja mielenkiinnon takia?Ei muuta kuin uutta rautaa kehiin vaan
Ecovacsillani on ainakin esteidentunnistus toiminut paremmin kuin edeltävällä Yukalla. Tästä kuuluu kysymykseni, joko Yuka Minit o saanut uuden Firmiksen noiden törmäilyiden takia?
Mulla on mitä luultavimmin tommonen ehjä. Ei ihan soita kelloja mikä piirikortti on kyseessä, mutta uskoisin että tommonen löytyy. Jos se on kuvan piirikortti, niin tuo on ainakin 100 varmasti ehjäTyylejä on monia. Tämä nyt lähinnä että saa vakuutusyhtiölle tietoa jolla vois saada korvauksen laitteesta.

Tämän viestin innoittamana tilasin saman yuka miniin. Ja komppaan täysin, ei tarvitse enää alituiseen olla putsaamassa ruohoa terien alta. Lisäksi tuntuu että kostealla nurmikolla jälki on parempi kuin alkuperäisellä levyllä.Tilasin Etsystä Yuka miniin uuden terälautasen jo useampi viikko sitten, ja pitää kyllä sanoa että on todella paljon parempi kuin laitteen mukana tullut. Alkuperäisestä sai jatkuvasti olla putsaamassa ruohoa terien alta vaikka olin ottanut prikatkin pois. Tässä parannellussa versiossa en ole kertaakaan joutunut teriä putsaamaan, eikä myöskään ole ollut sellaista kovaa vihreää kertymää terissä. Ei voi muuta kun suositella. Samassa listauksessa on mallit muillekin mammotionin leikkureille:
Lähipäivinä pitäisi saapua. Laitan kokemuksia kunhan pääse mylläämään pihaa.
Jos ei ole tulossa myöhemminkään alaa enemmän kuin tuo 700m2 niin miksipä ei riittäisi. Itse vasta hommasin elokuun alussa kylvetylle nurmelle navimow i105e mallin kun sattui sillä hetkellä olemaan ompastorella 839e hintaan, lisäksi sai 150e arvoisen katoksen kaupan päälle - katos on tulossa vielä jälkitoimistuksena. Itsellä tulee olemaan leikattavaa alaa maksimissaan n.450m2 johon tuo pitäisi edelleen riittää hyvin. i105 suositeltu leikkuualue on 500m2 ja suurin kartoitusalue 600m2. Kannattaa tsekata että tuleeko tuo VisionFence mukaan H800 mallissa, jossain luki että olisi lisävaruste. Tuohon i105 malliin olen yhden leikkuukerran jälkeen tyytyväinen. Yllättävän tarkasti tuo rajalangaton systeemi toimii. Osassa kohtaa nurmi ei vielä kasva kunnolla (näkyy enemmän multaa kuin nurmea), niitä kohtia meinaa vieroksua mutta asia korjaantuu ajan kanssa. 4G lisäpalikkaa harkitsin, mutta latausasema on niin lähellä talon sisällä olevaa wifi purkkia että taitaa toimia ihan hyvin silläkin. Mukana tulee 10m virtakaapeli ja 10m gps antennin kaapeli. Ainakin GPS kaapelia saa tarvittaessa jatkettua lisävarusteena hankittavalla, toisella tai jopa kolmannellakin antennikaapelipätkällä. Tuo ostopaikka oli aluksi vähän epäilyksiä herättävä, mutta nopeasti tuli tuote eikä siitä muutenkaan pahaa sanottavaa. En oikein löytänyt sivuston arvosteluja mistään, voisin käydä itse kirjoittelemassa.Olis rajalangattoman leikkurin tilaus nyt mielessä ja mietin Segway H800E, takapiha mapsin mukaan n. 700m2. Aidattu piha, pellon reunustalla 5 pihlajapuuta, molemmissa reunoissa menee kans isot puskat koko matkalta & keskellä pihaa muutamat puskat + huvimaja, pihakeinu ja yksi kuusi. Riittääkö tuo H800E pihaan? Vai pitäisikö kaivaa taskun pohjalta lisää 200€ että saisi H1500E mallin?
Hienoa, että joku rohkea löytyy sillä laitteena vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kerro ihmeessä kokemuksia kun niitä kertyy.Jahas, Lymow Onesta tuli toissapäivänä saapumisilmoitus, ja Fedex on sen tänään kuskannut kotiin asti. Itse ollut koko viikon työreissulla, joten huomiseen menee tutustuminen.
Harmillisesti leikkuukausi on jo lähes lopussa, mutta ehkä tuon vielä viitsii asennella, ja antaa pari viikkoa leikkuuaikaa. Päältäajettavasta meni viime viikonloppuna - taas kerran - yksi kiilahihna, joten tarpeeseen tulisi. Viikonlopuksi luvattu sateita, joten saa nähdä saako tuota otettua käyttöön.
Tilasin 11.9 ja tuli myymälään noudettavaksi 17.9. Katos tuli mukana kaupanpäälle.Ne jotka tilaili Gigantista Mowa 1000, niin tuliko ulkokatos kaupan päälle? Itse tilasin 5.9 ja työkaveri 6.9 ja sille tuli automaattisesti katos kaupan päällisiksi.
![]()
Joo tuli tännekki katos ilmasiksi. pala pleksiä ja pari metalli putkea. Kehtaa pyytää 200€ erikseen.Ne jotka tilaili Gigantista Mowa 1000, niin tuliko ulkokatos kaupan päälle? Itse tilasin 5.9 ja työkaveri 6.9 ja sille tuli automaattisesti katos kaupan päällisiksi.
Onko tämä kuinka oleellista vaikka RTK olisi sijoitettu juurikin noin kun se sulla on? Itelläkin oli vastaavanlaisesti Yukan kanssa, mutta ei ollut missää erityisessä pistorasiassa. Ecovacsin RTK:n ajattelin laittaa tuon "ruoskan" tilalle koska TV:n lähetyksiä tulee niin vähän katsottua eli antennimasto tolppa saa toimittaa RTK:n virkaa ensi kesänä. Muuten on kyllä ollut ihan soiva peli tämä Ecovacs O1200 RTKukkossuojattuun pistorasiaan
En tiedä miten oleellista, mutta yksi digiboksi hajosi muutama vuosi sitten lähelle iskeneestä salamasta. Olen sittemmin laittanut ylijännitesuojatun pistorasian teknisen tilan vehkeille (palvelin, verkkolevy, kytkin, reititin, valokuitumuunnin, antennivahvistin ja nyt tuo RTK-asema). Maksaa kympin esim. Brennenstuhl Ylijännitesuoja 13500 A, ukkossuoja | Clas Ohlson. Suojaa mitä suojaa, ainakin jotain on yritetty ettei kalliita vehkeitä tarvitsisi päntiönään vaihtaa.Onko tämä kuinka oleellista vaikka RTK olisi sijoitettu juurikin noin kun se sulla on? Itelläkin oli vastaavanlaisesti Yukan kanssa, mutta ei ollut missää erityisessä pistorasiassa. Ecovacsin RTK:n ajattelin laittaa tuon "ruoskan" tilalle koska TV:n lähetyksiä tulee niin vähän katsottua eli antennimasto tolppa saa toimittaa RTK:n virkaa ensi kesänä. Muuten on kyllä ollut ihan soiva peli tämä Ecovacs O1200 RTK![]()
Hiukan hankalaahan se on ilman oikeaa testausta tai mittalaitteita. Karkeasti voisi kokeilla esim. Androidilla GPSTest -sovelluksella, joka näyttää puhelimessa näkyvät satelliitit. Sitten vain pihalle kiertelemään, saako satelliitteja näkyviin. Etelämpänä paremmin, pohjoisessa huonompaa. Itse asun Oulun seudulla.Kuinka mahdoton yhtälö tuo RTK on, jos tontti on metsäisen "vuoren" juurella? Ainostaan siis koilliseen suht avoin ilmansuunta.
Voisko tuota hahmotella etukäteen jotenkin järkevästi ennen leikkuriin investointia?
Toistaiseksi surkea esitys. Joko softassa tai hardiksessa on vikaa, olen saanut laitteen terät pyörimään kolmesti manuaalisella ohjauksella. Heti perään laitteen on saanut leikkaamaan pihaa siihen asti, kunnes laite on tarvinnut uudelleen latausta. Se ei ole pystynyt jatkamaan leikkausta latauksen jälkeen; tai periaatteessa jatkaa, mutta terät eivät pyöri. Eli laite ajelee pihalla, mutta nurmi ei lyhene...@dohf
Miltäs ensimmäisen viikon jälkeen Lymow vaikuttaa?
Itsellä aikalailla samat kokemukset ja aika Worxista ja siirryin Mammotioniin. Ainakin omalla kohdalla ollut pelkkää juhlaa, välissä mennyt useamman viikon että tarvinnut tehdä mitään.Worx Landroid palvellu viitisen kesää. Nyt alkaa ehkä olemaan mitta täynnä uralle meneviä reunoja yhden etupyörän vuoksi, sutimisia ja pilalle meneviä kohtia, ja kukka-allaskin on saanut osansa satunnaisista törmäilyistä.
Piha monimuotoinen, neljä aluetta, pari polkua, kukka-altaita. Nurmikkoa noin 400m2.
Raja-langatonta mietin, reunat toki saisi robotti leikata tarkasti.
Stiga vaikutti ensin mielenkiintoiselta, mutta se ilmeisesti ongelmia täynnä. Mammonation vaikutti myös hyvältä, mutta siitäkin saa lukea huonoja kommentteja. Onko kokemuksia Segway Navimow H500E + VisionFence ?
Mikä mammotion kyseessä?Itsellä aikalailla samat kokemukset ja aika Worxista ja siirryin Mammotioniin. Ainakin omalla kohdalla ollut pelkkää juhlaa, välissä mennyt useamman viikon että tarvinnut tehdä mitään.
Edit: Lisäki leikkuri leikkaa todella jyrkän rinteen, jonka tähän asti leikannut käsin ja kasvanut aiemmin enemmän roskaa. Nyt kun kone leikannut kesän niin tullut erittäin siisti nurmikko.
Mikä mammotion kyseessä?
Tästä aasin siltana niin joko valmistaja on päivityksellä korjannut minien sekoilut eli tolppiin törmäilyt mitä oli ainakin vielä joku 1kk sitten?
Tuliko se tässä ihan lähiaikoina? Hyvä sitten, ei varmaan tullut uusia "bugeja" tilalle?Mulla ainakin katosi Yuka minissä tol jne. kiipeäminen
Luba mini AWD 800. Mennyt kyllä tuommonen bugi ohi, maassa on pysynyt. Ainut huono asia on että robottikin haluaa hyvän GPS yhteyden myös laturissa. Välissä joutunut ajamaan puhelimella vähän eteenpäin, mutta helppo kun etänä voi ajaa.Mikä mammotion kyseessä?
Tästä aasin siltana niin joko valmistaja on päivityksellä korjannut minien sekoilut eli tolppiin törmäilyt mitä oli ainakin vielä joku 1kk sitten?
Etänä tarkoitat varmaan bluetooth yhteyden päästä?Luba mini AWD 800. Mennyt kyllä tuommonen bugi ohi, maassa on pysynyt. Ainut huono asia on että robottikin haluaa hyvän GPS yhteyden myös laturissa. Välissä joutunut ajamaan puhelimella vähän eteenpäin, mutta helppo kun etänä voi ajaa.
Joo, bluetoothilla, mutta yhteys tuntuu olevan aika vahva ja leikkuria saanut ajeltua sisältä niin että leikkurin kameran näkee puhelimesta, että mihin ollaan menossa. Edellinen leikkuri ehti joskus jäädä pakkasellakin ulos ja eipä tuo tuntunut haittaavaan. Akkua ja leikkuria säilyttänyt varastossa missä lämpötila on talvella noin 12 astetta. Tällä viikolla olisi tarkoitus leikkuri puhdistaa ja nostaa sisälle. Latausaseman nostan myös varastoon.Etänä tarkoitat varmaan bluetooth yhteyden päästä?
Tarkoitin Yuka Minejä tolla bugilla, kai se sitten niilläkin on korjaantunut?
Kuinkas kauan näitä laitteita kehtaa pitää ulkona kun yöpakkastakin alkaa ihan pian olemaan? Entä mikä olisi hyvä tapa säilyttää leikkuria tai että sen akku pysyisi mahd hyvänä ensi kevättä ajatellen?
Täällä sama. Aika aikaisin tuli viime vuonna otettua kun luulin että talvi oli tulossa. Ei tullut.Päiväasteet menee täällä vielä 12-13 joten robotti saanee päivisin olla leikkaamassa. Viime vuonna otin 1.10 sisälle ja se oli liian aikaisin. Ruoho kasvoi vielä hyvän matkan
Mitenhän näiden akkujen lataus kun ollaan pakkasen puolella?Joo päivällä leikkailee ja kerkeää lataamaan akun täyteen ennen kuin tulee yön kylmät. Kyllä itekkin ajattelin vielä ajella nurmikkoa tolla ainakin 2vko. Eikös ens viikolla yötkin taas vähän lämpene, eikai tässä vielä mikään kiire ole
Ei näissä varmaan mikään pakkasesta rikki mene, korkeintaan leikkuuaika pitenee kun kylmemmällä akulla painaa menemään?
Ecovacsin ohjeis mainitaan ettei sais ladata alle 5c ja yli 40c. Vähän epäilen tuota. Nyt ollaan rajoilla ja kesäll paistaa suoraan aurinko, no, toimiiMitenhän näiden akkujen lataus kun ollaan pakkasen puolella?
Onko löytynyt mitään kummajaisuuksia, vai onko jo täydellinen?Toistaiseksi surkea esitys. Joko softassa tai hardiksessa on vikaa, olen saanut laitteen terät pyörimään kolmesti manuaalisella ohjauksella. Heti perään laitteen on saanut leikkaamaan pihaa siihen asti, kunnes laite on tarvinnut uudelleen latausta. Se ei ole pystynyt jatkamaan leikkausta latauksen jälkeen; tai periaatteessa jatkaa, mutta terät eivät pyöri. Eli laite ajelee pihalla, mutta nurmi ei lyhene...
Vähän epäilen akun kalibrointia tai latauksen onnistumista, eli laite luulee olevansa täynnä virtaa, mutta se saattaa silti jatkaa latausta yön yli, vaikka illalla oli 98% akusta jäljellä. Nyt loppuviikosta lataus oikeasti myös päättyi jossain välissä, ja sain eilen ja tänään jo kertaalleen automaattisen leikkuun aidosti alkamaan.
Jos teriä ei saa pyörimään, laite myös nostelee leikkuupöytää aivan liian ylös, mutta minkäänlaista virhettä ei näy missään. Kone siis luulee leikkaavansa ja säätävänsä pöydän oikeaan korkoon, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Laitteella voi leikata kännykkäohjauksella peliohjaintyyliin, mutta terien nopeussäätö ei auta mitään - jos ne eivät pyöri, asialle ei voi mitään. Voi olla siis vikaa softassa, rajakytkimissä tai moottoreissa. Akkua on käytetty irti minuuteista tunteihin, joskus auttaa, joskus ei.
Saapuessa telat oli vedetty kitarankielikireydelle. Niitä piti löysätä, koska ne napsuivat laitteen liikkuessa. Tähän löytyi ohje riippumattomasta facebook-ryhmästä. Nyt ne tuntuvat toimivan hyvin.
Jos - otetaan isommalla - JOS laite leikkaa, jälki on kyllä hyvää.
Sellainen hauskuus, että oma latausasema on pihasaunan seinustalla helpon virtakytkennän vuoksi. Koko pihasauna piti kiertää typerästi leikkualueen ulkopuoliseksi osaksi, koska asema ei saa olla leikkuualueen sisällä. Ilmeisesti aiemmassa softaversiossa oli saanut olla, ja jollakin oli aseman muovit silputtu päreiksi, koska laite ei ollut sitä osannut väistää. Korjauksena sitten ihme outzone ja kulkukanava asemalle, vaikka saunan ympäriltäkin pitäisi leikata. Minusta helpompi olisi ollut merkata asema virtuaalirajalla no-go alueeksi leikkuun ajaksi, mutta tämä ei ilmeisesti ole käynyt kiinalaisilla mielessä. Vähän kuin robotti-imurin latausasema pitäisi olla pihalla, ettei imuri siihen törmää.
Suosittelen odottamaan tilaamista vielä, tämä ei minusta ole vielä edes beta, valmistaja on yrittänyt kiireellä pukata laitteet pihalle, mutta testaus on jäänyt pahasti vaiheeseen.
EDIT 28.9.2025: Ei voi kiinalaisia syyttää huonosta työmoraalista. Sovellukseen ja leikkuriin tuli softapäivitykset nyt sunnuntai-iltana, ja ainakin ensimmäisellä manuaaliajolla terät käynnistyivät välittömästi. Päivityksen muutoslokissa oli myös maininta mm. terien pyörimisen korjauksesta. Leikkuu ajastettu alkavan tiistaiaamuna, saa nähdä mitä tapahtuu (huomiseksi on turha laittaa, koska piha on ajettu tänään loppuun päältäajettavalla - sattuneesta syystä).
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.