Postaa kokkauskuvia

Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 841
nakkisopassa nakkien paisto saa peukut
Tämän tekemättä jättämistä sitä pieni ihminen hämmästelee joskus. Itsekin sain jonkun verran selittää kotikeittiössäni, miksi kuullotan sipulin ja paistan nakkeroiset voissa ennen kuin lykkään ne soppaan kun se on maustamista vaille valmis.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
168
24A9E073-D689-4100-BD38-D4896370FD0D.jpeg

Iltapala. Pehmeämpi kauraleipä, valion aamupala-juusto, espanjalaista chorizoa, toisessa atrian ylikypsä kinkku, rucolaa, kivikyläm lihapullia ja turun sinappia. Lasillinen appelsiinimehua. Tälläistä tällä erää.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Rasvat vähissä? Keitossa? Eikai sinne mitään muuta rasvaa laitetakkaan kuin se mitä nakeista tulee.
Itse tulee laitettua vähän enemmän vielä rasvaa paistorasvan lisäksi. Mausteetkin tosin tuo väriä liemeen jonkun verran keitoissa. Ei sitä rasvaa toki liikaa voi laittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Itse tulee laitettua vähän enemmän vielä rasvaa paistorasvan lisäksi. Mausteetkin tosin tuo väriä liemeen jonkun verran keitoissa. Ei sitä rasvaa toki liikaa voi laittaa.
Mutta miten? Siis klöntti voita tonne joukkoon vai kuinka?
 
Liittynyt
19.11.2020
Viestejä
212
Etätyöpäivän pikapasta (n. 2 annosta)

n. 50g salamia tmv. sikatuotetta, leikattu pieniksi kuutioiksi (itsellä Lidlin Italia-viikoilta kuivattu salsiccia picante, mikä sopi oikein hyvin. Itse pyrkisin löytämään jonkin sopivan tulisen lihatuotteen, mutta esimerkiksi pekoni/guanciale/pancetta käy tähän aivan yhtä hyvin [jolloin ollaan anyway aika lähellä kestoklassikko amatricianaa])
1 tlk tomaattimurskaa (kuoritut kokonaiset soseutettuna sopivat oikein hyvin myös)
n. 100g pastaa, moukkana barbaarina suosimme makaronia tmv. pienikokoista, nopeasti kypsyvää pastaa. Risoni/orzo toimii myös, rakettispagettikin kelpaa hätätapauksessa.
parmesaani/pecorino-raastetta maun mukaan
n. 1 tl fenkolinsiemeniä
n. 1 tl chilihiutaleita
rouhittua mustapippuria (myllystä) maun mukaan
yrttejä maun mukaan (nyt ei ollut tuoreita, joten kuivatulla basilikalla ja oreganolla mentiin)

Leikkaa salamituote pieniksi kuutioiksi, lyö kuutiot kylmään non-stick pannuun ja käännä levy hieman yli keskivaiheen. Lihatuotteesta pitäisi tällöin hiljalleen alkaa sulamaan kova rasva ja leviämään pannuun. Bonarina käyttämän makkaran tapauksessa ko. öljy on vielä sopivan tulista. Kannattaa pitää pannua silmällä, ettei makkara alaa liikaa kärisemään, mutta mitä pidempään (palamatta) malttaa kypsentää, sen parempi - tämä näkyy makkaran tekstuurissa.

Laita pannuun sekaan tässä vaiheessa myös fenkolinsiemenet, chili ja pippuri ja anna olla n. 1 minuutin - näistä pitäisi tällöin lähteä öljyt ja aromit liikkeelle jolloin keittiössä alkaa myös tuoksumaan erinomaisen hyvältä. Laita tomaattimurska ja n. 1 desi vettä perään ennen kuin mausteet alkavat palamaan ja sekoita hyvin.

Jos sitouduit reseptiin oikeaoppisesti, hämmennä samalla valitsemasi pasta perään ja sekoita jälleen. Ajatuksena on kypsentää pasta itse kastikkeessa, jolloin et tarvitse kahta pannua/kattilaa/tmv vaan selviät helpommalla. Jos kuitenkin päädyit muunlaiseen ratkaisuun, keittele pasta erikseen.

Kun pasta on kypsää (makaronilla tässä meni ehkä n. 8 minuuttia) kastike on redusoitunut ja/tai imeytynyt pastaan sopivasti. Ripottele päälle sopivaksi katsomasi määrä parmesaania tmv. tuotetta ja nauti. Erittäin modattava resepti myöskin - juuston voi vaihtaa vaikka fetaan, sekaan voi laittaa aur. kuiv. tomaattia tai oliiveja jne. Omaan ruokavalioon ei kuulu sipulit, niin en niitä käytä (ja joku muu varmaan laittaisi valkosipulia pannulle samassa vaiheessa kuin mausteet.) Ei varsinaisesti mikään näyttävin annos, mutta ajaa asiansa. Tällä kokoonpanolla en myöskään katso aiheelliseksi lisätä suolaa tai rasvaa - kaikki tarvittava irtoaa makkarasta ja juustosta.
 

Liitteet

Six

Liittynyt
17.04.2020
Viestejä
427
Et näemmä kitsastellut valkosipulin määrässä :D
Se vaan on niiin hewletin hyvää....ja sitä menee. Onneksi vaimokin samaa mieltä! :thumbsup: :p Ja tiedoksi, tuo on semmoista valmismurskaa, eli miedompaa. Mutta kyllä tuorettakin menisi tuon verran kevyesti. Kaupoista saa tilattua n kilon pöniköitä sitä.
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
943
Se vaan on niiin hewletin hyvää....ja sitä menee. Onneksi vaimokin samaa mieltä! :thumbsup: :p Ja tiedoksi, tuo on semmoista valmismurskaa, eli miedompaa. Mutta kyllä tuorettakin menisi tuon verran kevyesti. Kaupoista saa tilattua n kilon pöniköitä sitä.
Mistä ja minkä merkkistä valmismurskaa saa tilattua kilon pöniköissä? Voisi testata. Mekin vaimon kanssa usein uitetaan ruuat valkosipulissa.
 

SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Oon välillä säilönyt valkosipulia niin, että hakkaa veitsellä pieniksi ja pistää rasiaan öljyn kanssa. Tuosta voi sitten ottaa joko valkosipuliöljyä tai valkosipulimurskaa.
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Pippurisekoituksella ja currylla maustettuja koipia ja oljyssä, suolassa sekä perunamausteessa pyöriteltyjä perunoita. Kaikki kypsyy samaan aikaan koipien kanssa 200°C asteessa ja 60 minuutissa kiertoilmauunissa.

FotoJet.jpg
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Ai semmoinenkin ihme jo kuin perunamauste! Mitäs se mahtaa olla?
Currymausteesta tuli mieleen että tosiaan kun oli nuori, kanaa ei ollut olemassa ilman curryä ;-D
Tai siis broileria, vaika kanaakin silloin vielä löysi, ja oli jopa halvempaa kuin broileri!
Ainesosat
Jodioitu suola (46 %), sipuli, glukoosi, paprika, valkosipuli, valkopippuri.

 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
Tortellinivuokaa

IMG_20230126_092447.jpg
Raaka-aineet siis tortellini(lihatäyte), Mutti pizzakastike, paahdettu pekonilastu, cheddarraaste ja savuporotuorejuusto jonka nappasin mukaan kun jonnekin piti se saada.

IMG_20230126_092920.jpg

Vuoan pohjalle kostutettu leivinpaperi, se kastelu auttaa siinä että se muotoutuu nätisti ;)
Levitellään tortelliinit, päälle tomaattikastike, sekoitellaan hieman.
Lisätään pinnalle pekonit ja tuorejuusto.

IMG_20230126_093022.jpg

Viimeisteillään haluamallasi juustoraasteella, mulla tässä cheddar mutta voit käyttää mitä haluat.

200 astetta lämpöä uunissa ja noin 20 minsaa.

Ja lopuks kuva valmiista herkusta, uunistaottamisen jälkeen kannattaa hieman sekoitella.

IMG_20230126_100522.jpg


Nautitaan miten haluat mutta nauti.


IMG_20230126_101817.jpg

Omasta lautasesta kuva, pinnalle heitin hitusen Grana Padanoa (niinku tossa ei jo juustoa muutenkin olis....)

Lasissa passionmehua.
 
Viimeksi muokattu:

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Porsaan potkaa airfryerissa.

Potka oli suolavedessä jääkaapissa reilun vuorokauden ennen valmistamista.

Lisukkeeksi mäkkärityyliset tikkuperunat tuoreista perunoista.

Tikkuperunat laitetaan 1 litran kiehuvaan veteen, jossa on 2 rkl väkiviinaetikkaa ja sitten kuivaus, pyörittely ruokaöljyssä sekä suolassa ja viimeinen kypsennys airfryerissa.

DSC05206.JPG


DSC05202.JPG


DSC05209.JPG
 
Liittynyt
21.03.2019
Viestejä
448
Porsaan potkaa airfryerissa.

Potka oli suolavedessä jääkaapissa reilun vuorokauden ennen valmistamista.

Lisukkeeksi mäkkärityyliset tikkuperunat tuoreista perunoista.

Tikkuperunat laitetaan 1 litran kiehuvaan veteen, jossa on 2 rkl väkiviinaetikkaa ja sitten kuivaus, pyörittely ruokaöljyssä sekä suolassa ja viimeinen kypsennys airfryerissa.





Miten iso tuo potkakimpale oli? Minkälainen paistoaika ja lämpö?
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Miten iso tuo potkakimpale oli? Minkälainen paistoaika ja lämpö?
PORSAAN POTKA

Noin kilon kokoinen palanen.

Esivalmistelut (suolaaminen):
1. Laita porsaan potka tarpeeksi isoon astiaan.
2. Lisää 1,5 litraa vettä ja 100g hienoa merisuolaa.
3. Sekoita vedessä olevaa nestettä ainakin kerran suolaamisen aikana ja anna potkan suolaantua jääkaapissa noin vuorokauden ajan.

Kypsennys:
150°C astetta ja 90 minuuttia (voi myös käyttää paistomittaria ja kypsentää omaan mieleisensään sisälämpötilaan).

Anna kypsän potkan vetäytyä jonkin aikaa folion alla ja poista siitä sitten kamara ja liika rasva.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174
Anna kypsän potkan vetäytyä jonkin aikaa folion alla ja poista siitä sitten kamara ja liika rasva.
Jollain ilveellä saisi kamarastakin rapean ja syömäkelpoisen. Kerran kokeilin tehdä porsaan jotain mahapalaa, missä oli kamara ja koitin saada siitä rapeaa, mutta eipä onnistunut.
 
Liittynyt
22.11.2022
Viestejä
9
Jollain ilveellä saisi kamarastakin rapean ja syömäkelpoisen. Kerran kokeilin tehdä porsaan jotain mahapalaa, missä oli kamara ja koitin saada siitä rapeaa, mutta eipä onnistunut.
Kova lämpö uunissa 220-250c joku 20-30 min vähän riippuen palan koosta. Itse teen paiston loppupuolella vähän ennenkun alkaa olemaan halutussa kypsyydessä mutta olen nähnyt tehtävän myös toisinpäinkin. Ihan kivahan tuollaista rapeaa nahkaa on mutustaa, maistuu vähän popcornille.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
21
Vähän offtopiccia mutta mä oon varmaan vanhanaikainen kun mun mielestä leivät ja purilaiset pitäis pystyä syömään käsin eikä kihveleillä..

Mutta tosiaan ei ton annoksen herkullisuutta minnekkään poista.
itsekkin vanhempaa sukupolvea niin tottunut että käsin kohti ääntä. ei hampurilaista kuulu syödä ku pihviä menee fiilis koko hommasta
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 762
Vähän offtopiccia mutta mä oon varmaan vanhanaikainen kun mun mielestä leivät ja purilaiset pitäis pystyä syömään käsin eikä kihveleillä..

Mutta tosiaan ei ton annoksen herkullisuutta minnekkään poista.
Etiketti menee niin että mäkkärin, muiden massaketjujen ja grillien purilaiset saa syödä käsin, mutta ravintoloiden premium purilaiset jossa usein sellanen tikku siinä keskellä kuuluu syödä hienostuneesti haarukalla ja veitsellä. Sen näkee vähän siitäkin kun kattoo minkä näköstä sakkia ruokapaikassa käy :D Tuo edellinen voileipä ulkonäen puolesta kuuluu tuohon premium luokkaan.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
168
DD36B2E7-B1ED-4309-8745-F2D5C93A927D.jpeg

Tomaatteja, basilikaa, mozzarrellaa ja valkosipulia

B0920397-F5DE-4982-9B6F-81255FCA3AE7.jpeg


Hyvä vaalea leipä, uunissa paahdettu rapeaksi reilulla voilla voideltuina. Uunista oton jälkeen valkosipulin kynnellä sivelty rapsakalle pinnalle kevyt valkosipulin maku. Prosciutto odottaa vuoroansa. Yksi paketti meni jo suihin leipiä valmistaessani.

FF2BD375-E274-4450-9B42-0FC36396E6F7.jpeg


Annos kasattu ja pinnalle kevyesti myllystä suolaa ja päälle balsamicoa ja hitusen pippuria myllystä. Ei muuta kuin lautanen tyhjäksi.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 750
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom