- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 19
Neljän soolovoiton putki on jo hyvä. Kun vielä vuosi sitten pelasin itsekin paljon sooloja, sain kahdesti kolmen voiton putken, ja pidin niitä melko hyvänä onnistumisena. Jotenkin sooloja jaksoi pelata enemmän ennen rankkisysteemin muuttumista, kun siitä sai tietyllä tapaa jotain tavoiteltavaa. On niitä edelleen hauska pelailla satunnaisesti, mutta squadit ja duot hyvän ystävän kanssa ovat nykyään paljon mielekkäämpiä.
Itsekin väänsin pelin ekana vuonna sooloissa onnistumisesta videoita, ja jaoin niitä sinne tänne. Suurin osa videoista oli melko tylsiä, mutta mahtui joukkoon pari mielestäni ihan hyvääkin. Videoiden tekemisessä tulee jollain tapaa ”tyrkky” olo, kun niitä linkkailee sinne tänne tiedostaen, että suurinta osaa ne eivät juurikaan kiinnosta. Itsekään ei ikinä tule muiden videoita katseltua. Jotenkin pubg on pelinä sellainen, että siinä ei videot toimi niin hyvin kuin esimerkiksi ceeässässä. En tosin tiedä miksi. Niitä on/oli silti hauska tehdä. Tallennan yhä kaikki hyvät matsini, mutta nykyään ne vievät lähinnä tilaa kovolta. Videoita tekemällä oppii kuitenkin tekemään videoita, ainakin jos jokaisen videon pyrkii tekemään paremmin kuin edellisen. Siitä saa jo oman pienen harrastuksen, josta voi jatkossa olla jotain hyötyäkin. Lisäksi itse saan suurta iloa vanhojen videoideni katselusta, vaikka ne pääosin tylsiä ovatkin.
Striimaaminen sen sijaan oli aivan hanurista. Yritä siinä nyt pelata rauhassa, kun heti tulee joku jonne chattiin vinkumaan, että pitäisi ampua paremmin tai pelata mieluummin Fortniteä.
Tuo nykyinen "rank-system" on kyllä aivan hanurista. Mm. yhdellä tyypillä, jonka kanssa olen paljon pelaillut, on sama "rank" kuin minulla vain ainoastaan sen takia, kun hän on pelannut 200 matsia enemmän tämän seasonin aikana kuin minä. Statsit hänellä muuten ovat melko hirveät ja duoja ei oikein kehtaa enää pelatakaan hänen kanssaan, kun melkein sama kuin vetäisi soolona duoja menemään. Aiemmalla rank systeemillä taisin parhaimmillaan olla alle 0.1% joukossa ja kyllä silloin pari huonoa rundia masensi enemmän, kun heti näkyi rankissa ja se oli vain hyvä asia. Nyt ei periaatteessa enää kiinnosta vaikka kuolisi hakkerille, mutta omat tyhmät ratkaisut potuttaa vieläkin
Itsellä taas juuri pubg videot ja striimit olleet ne jotka kiinnostaa, mutta cs, apex, fortnite jne. taas ei pysty katsomaan ollenkaan. Videoita olen linkannut vaan tänne, kun ajattelin, että täällä voisi porukkaa kiinnostaa ja en tosiaan itsekään halua alkaa videoita spämmäämään joka puolelle. Enimmäkseen tarkoituksena oli saada palautetta, että miten videoita voisi tehdä mielenkiintoisemmaksi tai paremmaksi. Toki, jos ketään ei kiinnosta pätkääkään, niin turhapa tänne niitä sitten on linkkailla
Tuota juuri olen striimaamisesta ajatellutkin, kun melkoista syöpäähän se twitch-chatti on aina. Ja kuitenkin oma pelityylini on enimmäkseen taktisuuteen painottuva eikä adhd-räiskintä, niin en tiedä miten sekään striimeissä toimisi.
