Playerunknown's Battlegrounds (PC)

Voiskohan noihin autoihin saada joskus vaikka käsijarrun, jonka voi pistää pysähtyessä päälle etteivät luisu alamäkeen.

Lisäksi kun katsoo vaikka näitä Shroudin videoita, niin saahan sitä pelissä kun pelissä helposti 10+ tappoa, kun puolet peleistä on täynnä "faneja" ja streamsnipaajia jotka juoksee suoraan kohti aseilla tai ilman huutelemassa jotain tyhmää. Varmaan tosi hauskaa pelata tuolla tavoin.
 
Niissä on käsijarru. Sen saa päälle välilyönnistä.

Oletan ettei se ole sellainen, joka pysyisi myös autosta poistuessa.

Pointtihan oli nimenomaan varmistaa, ettei auto karkaa alta esimerkiksi care package lootattaessa.

Ja jos vielä vähän vingutaan, niin kenen hyvä idea on ollut nuo pelaajan näköiset graffitit? Idea oli hauska ehkä CS 1.6 aikoihin hämätä spraymaalilla.
 
Oletan ettei se ole sellainen, joka pysyisi myös autosta poistuessa.

Pointtihan oli nimenomaan varmistaa, ettei auto karkaa alta esimerkiksi care package lootattaessa.
Se on nimenomaan sellainen. Oletko edes kokeillut? Viimeinen asia minkä teet ennen autosta poistumista, on välilyönnin junttaaminen pohjaan. Auto istuu jyrkässäkin mäessä kuin tatti.

xHL5Rm8.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Sille on olemassa syy, miksi rallissa on kartanlukija erikseen :D Itsekin päätynyt tekemään puu- tai merijarrutuksen vähän liian monta kertaa naama kartassa ajaessa.
 
Sille on olemassa syy, miksi rallissa on kartanlukija erikseen :D Itsekin päätynyt tekemään puu- tai merijarrutuksen vähän liian monta kertaa naama kartassa ajaessa.

Rallia ei voiteta jos siellä pelätään.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Mitä ajureita porukka käyttää? Tai millä teistä toimii pubgi parhaiten? Nvidian leiristä siis. Itsellä on nämä 391.01 mitkä on vissiin ne viralliset pubgin ajurit millä luvattiin se 7% parannus fps jne. Miettinyt vaan että onko järkeä päivitellä näitä uusimpiin. Tätä tulee enimmäkseen kumminkin pelattua.
 
Aina uusimmat ajurit olleet eikä yhdetkään ole häirinneet pelaamista suuntaan taikka toiseen. Tuon 7% väittäisin huomanneeni.
 
Rallia ei voiteta jos siellä pelätään.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyvä video. Vaikka replayt eivät olekaan kovin tarkkoja niin niistä saa komeaa materiaalia videoihin, vielä kun saisivat ajoneuvot ja muut fysiikkabugit korjattua.

Vinkkejä:
-Ctrl+U saa HUD:n piiloon
-Gamepadin analogisilla tateilla saa parempia kamera-ajoja kuin näppiksellä ja hiirellä, vaikka replayn gamepadtuki on vielä rampa
-Kamera-ajoja (esim. auton seuraus) voi tehdä hidastettuna ja sitten nopeuttaa editointisoftassa niin näppishiiren liikkeet näyttävät luonnollisemmilta ja kameran nopeuden saa lähelle auton nopeutta
 
On tämä lagi kyllä välillä melko kauheaa, erit. inventoryn kanssa. Lentävä kone nykii kartalla jatkuvasti ja välillä taivaallakin. Taisi tosiaan alkaa siitä #10 pätchistä. Vedän tänään windowsin uusiksi ja toivon, että siitä olisi jotain apua. Näytönohjaimesta ei varmastikaan ole kiinni ja prossukin on kellotettu 4,3GHz:iin eli koneessa ei liene vika.

Jossain vaiheessa peli pyöri kohtuudella ja tällöin FPS:t välillä 95-145.
 
Muistien nopeudesta varmaan joku kommentoi kohta. Siitä on ainakin puhuttu monesti, ja löytyy melko monia juttuja:
PUBG FPS FIX, game is heavily dependent on RAM Clock speed [Performance TIP] • r/PUBATTLEGROUNDS
Upgraded ddr3 ram from 1333 to 1866 • r/PUBATTLEGROUNDS
GTX 1070ti, i7 4770k and 16Gb DDR3@1600, playing 2560x1080, I can't keep 60fps • r/PUBATTLEGROUNDS

Eihän sen toki noin pitäisi mennä. Eroja joo ehkä tuoriempiin nopeisiin DDR4 verraten, mutta ei rajuja vaikutuksia luulisi olevan kuten ehkä nyt tuntuu käyvän PUBG:in kanssa.

Itsellä ei ongelmia tunnu esiintyvän tuon takia, mutta on mulle ainakin väitetty että quad channel paikkaa tuota. Eikä siten muistit "ikääntyisi" ihan samalla tavalla, tälläisissä erikoisemmissa tapauksissa.
 
Noniin. PUBG skene menee eteenpäin ja mukaan leikkiin on lähtenyt myös Yle FTW!

Yle FTW järjestää PUBG turnauksen jonka karsinnat pidetään TÄNÄÄN ja HUOMENNA klo 19 alken!

"Turnausta tulee juontamaan Yle FTW:n Aleksi "MrJallu101" Koli ja PUBG Finlandin Matti "copter" Korvenmaa. PUBG Finlandilta mukana on myös muuta taustahenkilöstöä, muun muassa adminien roolissa. Turnauksen analyytikkona ja finaalien toisena juontajana tullaan näkemään eurheilulegenda Joona "natu" Leppänen."

Yleisradio järjestää Playerunknown's Battlegrounds turnauksen - PUBGxFTW - eUrheilu.com

Karsinnat näytetään livenä Yle FTW YouTube kanavalla, josta niitä siis voidaan seurata tänään klo 19 alkaen.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tervetuloa seuraamaan, itse suuntaan iltapäivällä Pasilan studiolle paikan päälle! :eek:
 
Ehkä viihdyttävin highlight pätkä mitä tullut vastaan tähän mennessä. :D

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
On tämä lagi kyllä välillä melko kauheaa, erit. inventoryn kanssa. Lentävä kone nykii kartalla jatkuvasti ja välillä taivaallakin. Taisi tosiaan alkaa siitä #10 pätchistä. Vedän tänään windowsin uusiksi ja toivon, että siitä olisi jotain apua. Näytönohjaimesta ei varmastikaan ole kiinni ja prossukin on kellotettu 4,3GHz:iin eli koneessa ei liene vika.

Jossain vaiheessa peli pyöri kohtuudella ja tällöin FPS:t välillä 95-145.

Oletko koittanut vakiokelloilla? Ihan vain testin vuoksi. Itsellä oli yhdessä vaiheessa sellaista nykimistä, että äijä juoksi ~10 metriä kerrallaan, pysähtyi ja alkoi taas nollasta juoksemaan. Hiukan oli rasittavaa. Pelkkä boottailu ja odottelu ei auttanut, laskin prosessorin kelloja ~50-100 mHz (ei muista enää) maksimikelloista niin loppui nykiminen.
 
Tämä ongelma oli jo vakiokelloilla. Tämän takia oikeastaan aloin alunperin kellottamaan.

Pitääpä muisteja yrittää kellotella. Olisiko jossain ensikertalaiselle helpot ohjeet?
 
Noniin. PUBG skene menee eteenpäin ja mukaan leikkiin on lähtenyt myös Yle FTW!

Yle FTW järjestää PUBG turnauksen jonka karsinnat pidetään TÄNÄÄN ja HUOMENNA klo 19 alken!

Aika jännä että näinkin rikkinäisellä pelillä pelataan e-sporttia. Meinaan jos jossain vaiheessa potissa on tuhansien eurojen palkintosummat ja squadin moottoripyörä päättää spontaanisti hypätä kaksoiskierrevoltilla metsään ja räjähtää, niin kyllä siinä varmaan joku ruma sana pääsee ilmoille :rolleyes:. Eikä tämä nyt ole millään pahalla, pidän kyllä pelistä ja hyvähän se on että tätä pelataan.
 
Kyllä sieltä yleensä jokin kivenpala/pikkukuoppa löytyy lentoonlähdöistä. Toki sitä pitäisi korjata että miten hullusti kulkuneuvo siitä lentoon lähtee.

T: >400h ilmassa kolmipyöräisellä eikä kuolemanpelkoa :happy:
 
Aika jännä että näinkin rikkinäisellä pelillä pelataan e-sporttia. Meinaan jos jossain vaiheessa potissa on tuhansien eurojen palkintosummat ja squadin moottoripyörä päättää spontaanisti hypätä kaksoiskierrevoltilla metsään ja räjähtää, niin kyllä siinä varmaan joku ruma sana pääsee ilmoille :rolleyes:. Eikä tämä nyt ole millään pahalla, pidän kyllä pelistä ja hyvähän se on että tätä pelataan.

Eipä tätä bugia ole ollut pitkään aikaan? Tuossa joitain kuukausia sitten hetken aikaa (viikon?) oli 3 paikkanen mopo rikki ja hyppäs ilmaan jos yli 100kmh ajoi.
Turnauksissa jos tuota käytti silloin, niin varmaan pelaajat ymmärsi ajaa alle 100kmh tuolla.

Nyt tosin tuli vastaan sellainen bugi, että dacia meni katolleen heti, kun nousi kyytiin.
Muutoin kyllä bugit ovat mielestäni aika minimaalisia nykyään ja harvemmin tulee.

Red dot/holo bugi on vieläkin. Itselle ei koskaan tuota ole käynyt, niin en ole perehtynyt siihen sen enempään.
 
Onko tässä aina ollut niin, että vaatii alle kahdenkymmenen metrin päästä kaksi osumaa päähän AKM:llä, että kypärätön pelaaja kuolee? Ja nuo aivan varmasti osuivat päähän, ainakin minun kuvakulmastani. Yhtä toista pelaajaa osuin AKM:llä varmaan tusinan kertaa kun tämä pyöri paniikissa sisällä ampuessani häntä ulkoa. Lopulta pelaaja juoksi ulos ja osuin ainakin kolmesti ja viimeinen osuma oli pääosumalla, jolla henki viimein lähti.
 
Aina kuolee ekasta kudista, jos ei pottaa ole ja osuu päähän.
 
Taitaa mennä hitregin kusemisen piikkiin tuokin. Peli on näet pahemmassa jamassa kuin koskaan. Eilenkin tuli laskettua lipas uzia kaverin selkään ilman, että yksikään laaki rekisteröityi. Ääntä se kyllä päästi, kun tyyppi kääntyi ja listi haulikolla.

Ei tätä kyllä enää kauaa tässä kunnossa katsele.
 
Ei aina.
On useampikin ase mitkä ei tapa laakista päähän vaikka ei olisi pottaa lainkaan, ml. kaikki SMG:t. Vähän yllätyin tuosta infosta nyt itsekin.
Kaikki rynkyt, haulikot, snipat, ja DMR:t tappaa kyllä yhdestä päähän jos ei ole pottaa.
Tuossa 2 päivää sitten päivitetty damage chart: PUBG Weapon Stats

Punaiset tarkoittaa laakista vainaa, keltainen 2 kutia, ja vihreä 3 kutia.
Eli sarakkeista katsoo vain body / head ja armorin levelit.
 
Tuo on kyllä hölmöä. Luulin tämän olevan realistisemman puoleinen peli - Uzillakin joutuu ampumaan päähän kolme laakia, jotta kuolee :l
 
Taitaa mennä hitregin kusemisen piikkiin tuokin. Peli on näet pahemmassa jamassa kuin koskaan. Eilenkin tuli laskettua lipas uzia kaverin selkään ilman, että yksikään laaki rekisteröityi. Ääntä se kyllä päästi, kun tyyppi kääntyi ja listi haulikolla.

Tässä pelissä menee liki joka ikisessä matsissa kuteja läpi pelaajista. Ollaan omalla peliporukalla vaan hyväksytty se fakta ja ei anneta sen haitata - siinä määrin kun se on mahdollista. Jokainen kerta sitä pitää kirota tottakai.
 
Lagimisten piikkiin itse noita "ammun selkään lippaan mutta kaveri pyörähtää ja tappaa yhellä" tilanteita olen laitellut, aika harvoin noita kyllä itselle käy.
 
Ei aina.
On useampikin ase mitkä ei tapa laakista päähän vaikka ei olisi pottaa lainkaan, ml. kaikki SMG:t. Vähän yllätyin tuosta infosta nyt itsekin.
Kaikki rynkyt, haulikot, snipat, ja DMR:t tappaa kyllä yhdestä päähän jos ei ole pottaa.
Tuossa 2 päivää sitten päivitetty damage chart: PUBG Weapon Stats
Ihanko tosi? :D
AK:sta oli tuossa puhe, jos huomasit.
 
  • Tykkää
Reactions: TML
Ihanko tosi? :D
AK:sta oli tuossa puhe, jos huomasit.
No se on kyllä totta. Huomasin kyllä itse kysymyksen siihen liittyvän.
Pääni luki sun viestin sitten jostain syystä niin, että aseesta riippumatta aina kuolee ykkösellä jos ei ole pottaa niskassa. :D
Noh, oli tuosta varmaan silti jollekin uutta infoa. :btooth:
 
Näinköhän - uhrini nimittäin slaavikyykkäsi paikallaan pihalla molempien osumien aikaan.

Niin kyykkäsi omakin uhri. Katseli shelterissä väärää kulmaa, joten pääsin juoksemaan viereen. Ei tuossa ole mitään takeita enää, että pyssyt toimisivat alkuunkaan. Kyllähän se on aina tiedetty, että rynkyillä ja varsinkin Vectorilla saa laskea pitkää sarjaa, kun ei peli pysy tulinopeuden perässä, mutta on se perkele, jos vihu kävelee tuosta tilanteesta ehjänä.
 
Eilen pumppuhaulikolla 3-5 metrin päästä 3 hyvin tähdättyä laukausta ilman suojia olevaan vihuun ja niin se vain jatko juoksua :(

Uudet kiikarit on kyllä maistunu hyväle, en 8x:n ystävä ole oikein ollu, mutta 6x ja 3x kyllä itelle toimii hyvin.
 
Torstaina klo 05:00 aukeaa taas kolmas kartta Experimental Test Serverille.
Testi loppuu maanantaina 14.5. klo 14:00.

Experimental test server ei ole enää suljettu, vaan kaikki PUBG omistavat näkee sen asennettavana Steam libraryssä piakkoin.

Kartan nimikin lopullinen, eli Sanhok.
Kyseessä thaikku ja filippiini -sanoista väännetty "hauska kana". :D

3a3b420b4aed0d498f5498a11d64e8424125603a.png

Lopullisesta julkaisusta mainitaan vain että "couple of months away".

Source: PLAYERUNKNOWN'S BATTLEGROUNDS :: Codename: Savage Returns (With A New Name)
 
PLAYERUNKNOWN twiittasi juuri kuvan Helsingistä ja sopivasti samaan aikaan alkoi YLE:n lähetys Youtubessä:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
  • Tykkää
Reactions: TML
Äänet kun vielä olisi edes etäisesti synkassa. Noh, eiköhän se tuosta fiksailla. :tup:
EDIT: Dodi, nyt on lähes synkassa. Very nice.
 
Viimeksi muokattu:
Siellä oli alussa ongelmia äänien kanssa näköjään, huomasin sen kun tulin kotiin ja katselin uusintana. Tänään jatkuu karsinnat samaan aikaan klo 19 samalla formaatilla ja laittelen tänne sitten taas linkkiä lähetykseen + muuta infoa.

Toivottavasti porukka tykkäsi lähetyksestä, jos on jotain parannuksia tms mielessä niin saa toki kertoa / kommentoida. :D
 
Riittääkö i7 4770K @ 4,3GHz + 32GB 1600MHz + GTX 1070 pyörittämään 3440x1440 kohtuudella?

Minkälaista fps:ää voisi ajatella saavansa a) 2560x1440 b) 3440x1440, jos prossun vaihtaisi i7 8700K ja näyttis olis edelleen GTX 1070?
 
@Cumbo 1440p resolla toi sun nykynen combo pystyy ottamaan sen jotain 100+ FPS riippuen detaileista. Toki droppeja alle 100 tulee myös varmasti välillä. 3440x1440 ei ole kokemusta.
 
mulla on i7-4790, eikä kyl prossusta oo kiinni ku 2K resolla pelaan. Kyllä se on toi gtx 1080 mikä rajottaa menoa.
 
Tuntuu että nykyisellään pelissä ihan itse pelin koodi rajoittaa menoa. :D
 
Ajattelin kellotella muisteja alkuun. Sitten voisi laittaa tuon MSI Afterburnerin ja katsoa mitä se sanoo. Prossu eli i7 4700K on nyt kellotettu 4,3GHz:iin ja sen pitäisi kaiketi riittää. Asetukset ovat low/very low pl. AA (ultra), view distance (ultra) ja textures oli ehkä medium. Muuten 1440p, camera FOV 103 ja screen scale 120 (tätä pitää muuten pienentää).

..ja Windowsin laitoin jo uusiksi eilen.
 
Jees, eilen alkaneet PUBG x Yle FTW karsinnat jatkuvat tänään samaan aikaan kello 19. Kuten eilenkin, karsinnat näytetään livenä YouTubessa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Karsintoja selostamassa MrJallu101 ja allekirjoittanut. Tervetuloa seuraamaan ja viihtymään! Kolme erää tiedossa ja lopetellaan varmaan siinä 21.30 pintaan, eli 2½ tuntia laatuviihdettä tiedossa!
 
Riittääkö i7 4770K @ 4,3GHz + 32GB 1600MHz + GTX 1070 pyörittämään 3440x1440 kohtuudella?

Minkälaista fps:ää voisi ajatella saavansa a) 2560x1440 b) 3440x1440, jos prossun vaihtaisi i7 8700K ja näyttis olis edelleen GTX 1070?

Et hyödy prossun vaihtamisesta verrattuna 8700K kuin ehkä muistin kohdalta, joka DDR4:ään ja varsinkin nopeampaan vaihdettuna tuo jokusen FPSsän lisää. Itse vaihdoin 4960X, 4.7GHz/2400MHz DDR3 -> 8700K4.9GHz/4000MHz DDR4, missä 1080Ti tykittää tapahtumia juurikin
Acerin X34ään. Eroa ei huomannut muuten, kuin ehkä droppien vähentymisenä. Itse rajoittanut FPSsän 99Hz paneelissa ja pelissä ultra-asetukset pois lukien varjot. Scale 120, mitä varmaankin joudut tuon näyttiksen eron vuoksi tiputtamaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 949
Viestejä
5 057 634
Jäsenet
81 009
Uusin jäsen
Huossi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom