Playerunknown's Battlegrounds (PC)

Kun tuota miettii jälkikäteen takaa-ajetun näkökulmasta: Mitä tuossa tilanteessa olisi voinut tehdä? Afron etumatka oli reilu sekunti eikä hän olisi mitenkään ehtinyt poimia asetta päästämättä minua tappituntumalle sorkkaraudan kanssa. Todennäköisesti kaikkien ajoneuvojen kanssa olisi käynyt noin. Afro-parka oli tuomittu kuolemaan alusta lähtien, mutta identtisen juoksunopeuden takia tilanne pitkittyi tuollaiseksi, kun kumpikaan ei halunnut luovuttaa. Ainoa pelastus mitä keksin on kolmannen osapuolen vaikutus yhdistettynä hyvään tuuriin, eli joku kolmas tyyppi olisi alkanut tulittaa ja joko tappanut takaa-ajajan tai pakottanut molemmat suojautumaan eri paikkoihin.

Itse kun olen useamman kerran ollut jahdattuna ja jahtaajana, niin minä ainakin juoksen taloihin sisälle ja kyllä yleensä saa jahtaajan karistettua kannoilta. Joskus voi toimia ihan klassinen ovesta sisään ja pujahdat saman tien sinne oven taakse piiloon, sitten kun murhaaja juoksee sisään ja toiseen huoneeseen niin pujahdat samasta ovesta ulos.
 
Ainahan ne noin on hehkunut? Seisopa jossain vaiheessa hetki paikallasi ja katso maassa olevia kamoja. Kyllä niitten pitäisi välkkyä himmeästi ihan kuten videolla. Vai onko sulla jotain asetuksia eri lailla?

Syöttien käyttäminen on kyllä hauskaa. Viime matsissa sain ihan normi ensiapupaketilla napattua yhden hepun, vaikka pelaajia oli alle 10 siinä vaiheessa ja luulis että ne olisi osanneet varoa :D Ahneus vie voiton varovaisuudesta.
 
Nyt kyllä meni mulla pätsissä jotain rikki oikein huolella. Ihan hillitön pykiminen jatkuvasti servulla :D. Noo katotaan jos päivitetään näyttiksen ajurit ja kokeillaan uudestaan.
 
Mitähän helvettiä ne nyt oikein säätää, kun koko ajan tulee helvetin isoja pätsejä.
 
Tänään olisi sitten taas klo 19 alkaen XPUBG Finland Duo FPP turnaus. Pyritään nyt vakiinnuttamaan tämä, että joka torstaina on turnauksia (kuten ollut jokunen viikko nyt putkeen). Tarkemmat tiedot osallistujista löytyy XPulZ portaalista.

Mukana on kovia nimiä, eli FC Espoo, RDH, Finstack jne on ilmoittautunut. Luvassa on mappien välissä haastatteluja näiltä joukkoeilta, sekä lähetyksen lopussa ennen tulosten julkistamista edellisen viikon voittajat myös haastattelussa. Mapit selostaa tällä kertaa Phoenix ja itse hoidan haastattelut mappien välissä. Phoenix tuttu entuudestaan mm. Assyjen PUBG pelien selostajana muutaman viikon takaa.

Striimi alkaa klo 19 ja kestänee sen ~ 3 tuntia. Lähetys tutulla XPulZ_Gaming kanavalla Twitchissä.

Tervetuloa seuraamaan!
 
Joo ei auttanu täällä ainakaan ajureiden päivitys laisinkaan. Pelikelvoton on tällä hetkellä.
 
Joo, replayn poistamalla korjaantu mullaki, deathcam ei ees ollu päällä. Mutta hienosti tehty päivitys, ihme ettei tuo ole tullu jo testivaiheessa ilmi.
 
Death cam ei taida siis edes toimia. Ainakaan ite ei ole tänään päässy välillä kattoon mistä ammuttiin, kun kiinnostanu. :(
 
Huh, kiitoksia paljon @Kleimo ! Meinas jo rueta aika ankarasti ketuttamaan, koitin värkätä milloin mitäkin graffa-asetuksia ym. kun nykii niin perhanasti vaikka FPS 120-140 välissä erittäin tukevasti. Nyt ilman death-camia ja replayta futaa!
 
Ainahan ne noin on hehkunut? Seisopa jossain vaiheessa hetki paikallasi ja katso maassa olevia kamoja. Kyllä niitten pitäisi välkkyä himmeästi ihan kuten videolla. Vai onko sulla jotain asetuksia eri lailla?

Näköjään joo, tulee aina lootittua siten että esineiden päällä painaa ADAD ja tabin kautta loottaa niin en ollut huomannut. Aina oppii uutta :D
 
Hmmm. Voihan sitä olla tuossa ihan mielenkiintoistakin infoa tulossa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kävimpä testaan just replay päällä peliä, ei ollu nykimistä ennään, liekkö tuota korjailtu yön aikana? Ja siis mulla ei deathcam ole koskaan ollukkaan päällä, pelkkä replay, eilen se nyki, nyt tuntu toimivan.
 
Olisko tohon jo eilen tullut korjaus, koska ei mulla ollut eilenkään mitään ongelmia klo 19 ja siitä eteenpäin.
 
Se voipi olla joo, emäntä sano sammaa, oli tuon duuoturnauksen jälkeen käyny matsin-pari, eikä ollu nykiny hälläkkään. Hyvä että toimii, mutta on tuo siltikki melkosta laadunvalvontaa noitten pätsien suhteen...
 
Olisiko se sitten ollut tämä, 19h sitten kirjottelivat:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ajattelin ensin että joku muu stutter, kun kelasin että 19h sitten olisi täälläkin joku edelleen asiasta stutterista puhunut.
Tosin nyt kun katson täällä viestien timestamppeja eiliseltä, aika hollilla että just niiden perään tuli toi tweetti.
 
Jeps. Piiiiitkän harkinnan ja kavereiden maanittelun jälkeen vihdoin tänään ostin PUBG. Laitoin päivällä lataantuun ja kun yhdentoista jälkeen tulin leffasta, oli tarkoitus ottaa ensipuraisu. Noh, nyt kaksi tuntia myöhemmin, en ole vieläkään päässyt pelaamaan peliä. Kaatuu viimeistään lentokoneessa pari sekuntia lennon alkamisesta. Vittu mitä paskaa. Ja tästä olen maksanut 30€! Olen käynyt netin crash fix ohjeet läpi, päivittänyt näyttisajurit, säätänyt pelin graffoja, nollannut BIOSit, tarkistanut pelitiedostot ym.. Ei vittu toimi..
 
Noh, vähemmällä vitutuksella selviät kun et pääse peliin. :cigar2:
 
Tuli itselle äsken hämärin kana koskaan. Miramarissa viimeinen liikkuva alue kraaterissa talojen sisään, duon toinen kuollut aikasemmin ja vastassa kahden tiimi.
Olin liikkumatta kun koittivat naatitella tietämättä missä olen. Noh, viimeinen alue alkaa liikkuumaan ja replaystä näin että kuolivat 1s aikaisemmin kuin itse olisin.
Tulipahan tuommoinenkin koettua. Voitto ilman tappoakaa :joy:
 
Mulla kaatuu aina kun käynnistän pelin ekaa kertaa tietokoneen käynnistämisen jälkeen. Seuraavilla kerroilla ei ongelmia.
 
Itsellä on nykyisin semmonen probleema että kun pelin laittaa päälle ja menet ns ensimmäiseen peliin käynnistämisen jälkeen. niin lataa pirun pitkään peliä. kuva tulee näkyviin kun ollaan jo lentokoneessa. SItten seuraavissa peleissä ei ole enää tuota pitkää latailua. Ja kyllä,peli on asennettu SSD:lle.
 
Sama juttu minulla. Yleensä pakkosammutan pelin ja sitten takaisin niin ehtii hypätä itse.
 
Tuo ekalla pelillä latausruutuun jumittaminen on tuttua, mutta restartin jälkeen ei enää esiinny.

Tuli tässä kokeiltua ja nyt sitten jätettyä pysyvästi grafiikka-asetukset ultrasta->low. Kyllähän tuo menee huijaamisesta, siinä määrin vähemmän peli piirtää, mutta toisaalta fps nousu 70->140 on valtavan paljon mukavampi sulavuudellaan.

Ei silti, chicken antaa odottaa itseään, omaan pelaamiseen tuo ei ole vaikuttanut. Lähinnä voitto ollut tilanteessa, jossa sain 90% vihun heathista pois kohtisuorassa laukausten vaihdossa. So close.
 
Kannattaako tätä tällä hetkellä ostaa? Sen verran lukenut cheattereista ja pingin vaikutuksesta ja ties mistä bugeista että hieman epäilyttää pistää edes sitä 30€ peliin...
 
Kannattaako tätä tällä hetkellä ostaa? Sen verran lukenut cheattereista ja pingin vaikutuksesta ja ties mistä bugeista että hieman epäilyttää pistää edes sitä 30€ peliin...

Ei kannata ostaa.
Tälläkin hetkellä pelaajia steamissa 2milj enemmän kuin toiseksi pelatuimmalla pelillä.
Peli siis täyttä kuraa, eikä kukaan tykkää mutta ihmiset pelaa.
 
Ei kannata ostaa.
Tälläkin hetkellä pelaajia steamissa 2milj enemmän kuin toiseksi pelatuimmalla pelillä.
Peli siis täyttä kuraa, eikä kukaan tykkää mutta ihmiset pelaa.

Steamin viimeaikaisia arvosteluja kun luki niin ei kauheasti vakuuttanut. Tokihan siellä monesti valitetaan vähän tyhjästäkin.
CD keys myy 19,49€. Siinä ei paljoa menetä.
 
Mielestäni kannattaa ostaa tarjouksesta. Ja miksipä ei jopa täydellä hinnallakin.

Itsellä oli kovat epäilyt tästä pelistä alunperin, mutta hetken kokeiltuani on tätä kuitenkin tullut viimeaikoina pelattua eniten... kaikista puutteista huolimatta.
 
Jos pienet bugit ja ajoittaiset pelin sekoilut eivät räjäytä kasettia välittömästi niin kannattaa ostaa. Pysyy eu servuilla ja pelaa fpp niin ei ainakaan itelle ole ärsyttävissä määrin tullu huijareita vastaan.
 
Heicci sanoi:
Steamin viimeaikaisia arvosteluja kun luki niin ei kauheasti vakuuttanut. Tokihan siellä monesti valitetaan vähän tyhjästäkin.
CD keys myy 19,49€. Siinä ei paljoa menetä.

Pahus kun en ite tienny että jostain olis saanu halvemmalla :shifty:
 
Jos vaan jaksat pelailla enemmän niin kyllä tuo maksaa itsensä takaisin kun myyt saamasi dropit Steamin kauppapaikalla.
Samaa olin kirjoittamassa, olin tienannut pelin hinnan 30€ jossain 400-500 tunnin paikkeilla. Erittäin heikko tuntipalkkahan tuo on, mutta se on ansaittu vain pelaamalla. :D Olisin toki voinut avata laatikot itse äkkirikastumisen toivossa, mutta valitsin varman rahan tien ja myin laatikot avaamattomina.

Btw, tällä viikolla tuleet Fever-laatikot ovat vielä hyvissä hinnoissa ja sain eilen heti yhdestä 0,70€. Näköjään olisi pitänyt odottaa kun hinta on noussut. Steam Community Market :: Listings for FEVER CRATE
 
Hah! Ai 400-500 kohdalla JO :D:D

Mun Steam kirjastossa eniten pelattu peli on Dragon Age Origins 79h, seuraavana Race 07 35h (suurin osa hotseat pelailua kavereiden kanssa), Raceroom 27h, Assetto Corsa 22h, Dirt Rally 21h, Half Life 15h, Tomb Raider 15h, Bioshock 12h, Crysis 2 12h, sitten on pari 10h, pari 6h peliä ja loput alle 3h pelejä. Ja nämä tunnit on tullu viimeisen 7 tai 8 vuoden aikana, joten ihan heti en ole pelaamalla saamassa rahojani takaisin :D

Mutta uskon, että kun saadaan se squadi kasaan ketkä mua on tohon houkutellu ja otetaan pari kaljaa, niin sitten alkaa tämäkin peli maistua :)

Eilen sain pelin jollain tapaa toimimaan kun alikellotin näyttistä (vakiosta alemmas siis) ja vedin kaikki graffa-asetukset lowille. FPS oli joku 150. Tänään testasin nopeesti tallin ghetto-koneella miten toimii, niin ei kaatunut (yhden pelin pelasin) ja fps 1080p melko lowilla oli 45-50fps paikkeilla. Ihan pelattavissa siis :tup:

Jumi sanoi:
Kuulostat hyvältä jätkältä joten liity discordiin: discord.gg/xG5rmSy

Tuo bugi vaivaa mystisesti joitain valittuja. Minulla ei ole kaatunut joulukuun jälkeen silleen että olisi jäänyt mieleen.

Kiitos kutsusta, mutta mun pelimäärillä ei todennäköisesti oltais linjoilla juuri samaan aikaan ja tosiaan varmaan pääsääntöisesti parin vakiokaverin kanssa viikonlopun kaljabattlee tulee jatkossa vedettyä. Nää pari peliä mitä yksin testasin, niin ei oikein yksinpelinä maistu.
 
Samaa olin kirjoittamassa, olin tienannut pelin hinnan 30€ jossain 400-500 tunnin paikkeilla. Erittäin heikko tuntipalkkahan tuo on, mutta se on ansaittu vain pelaamalla. :D Olisin toki voinut avata laatikot itse äkkirikastumisen toivossa, mutta valitsin varman rahan tien ja myin laatikot avaamattomina.

Btw, tällä viikolla tuleet Fever-laatikot ovat vielä hyvissä hinnoissa ja sain eilen heti yhdestä 0,70€. Näköjään olisi pitänyt odottaa kun hinta on noussut. Steam Community Market :: Listings for FEVER CRATE

Itse availin osan laatikoista ja tuli sieltä roskan seassa muutama rahanarvoinenkin skini, tuskin meni edes sataa tuntia kun oli 30€ kasassa. :D
Se olisi tietysti ollut kova juttu jos olisi uskonut parin kaverin hypetystä ja tilannut heidän kanssaan sen preorderin missä tuli se Playerunknown Set mukana :joy:
 
Hmm,

Mä sain 1063€ tms. kun myin mun pre-order vaatteet, sitten on tullu pari muutaman satasen hametta ja huivia ja viimeisin tuli tossa tunti sitten elikkä:

5toatYB.png

uEWYTqV.png

Laskeskelin että ei tätä enää kovin kauaa tartte paukutella että on 2000e plussalla. Pelistä maksoin muistaakseni jossain pre-alpha-pre-steam-pre-kaikkea arma3-modifoorumin backer-häslässä 15$
 
:eek::eek::eek::eek:

ÄH tuplat
 
Muutaman tunnin ehdin eilen jauhamaan, ja suht neutraali fiilis jäi. Idea on hyvä, mutta jotenkin toteutus ei tuntunut loppuun asti hiotulta.
Peli tuntuu olevan betavaiheessa edelleen.
Pelituntuma myös täysin erilainen kuin esim. BF1, ehkä sekin hieman häiritsee ennenkuin tottuu.
Yksi aimbotti ehti jo tappamaan, etäisyyttä oli noin 100m ja kaveri vaan vilkuili ympärillensä, minä keräämässä tavaraa parvekkeella ja headshot. Ilman cheatteja ei olisi tuossa tilanteessa ehtinyt edes tajuamaan että siellä parvekkeella on joku.

Jos haluaa noita crateja avata niin pitää siis ostaa avain erikseen? Rahastus haisee...
Tuleeko red zonet ihan randomilla kartalle vai onko siinä joku logiikka?
 
Crateista ei saa kuin jtn rättejä joilla ei tee mitään (paitsi myy rahamiehille), tuu pois sieltä tpp, pelissä on kyllä bugeja ja sekoiluja ja esim death cam voi näyttää täysin väärin, red zonet ei käsittääkseni tule "tyhjään" paikkaan eli siellä olisi aina joku pelaaja lähistöllä. Muuten randomit.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
290 248
Viestejä
4 965 802
Jäsenet
79 766
Uusin jäsen
MusicalData

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom