Pizzan valmistus kotona, reseptit, tekniikat ja välineet

Kyllä mä rääkkäisin, muta kun se ei yllä kuin hikiseen 250 asteeseen,
joten piti ostaa pitsauuni, se sentään vääntyy 500 asteeseen...

_1190740.JPG _1190741.JPG
 
Noo, katotaan ny, meidän soppari on sama kuin ollut pitkään, ja on sitä ensi elokuuhun...Jos meidän uunikin olisi kaasulla, kuten liesi, mä veikkaan että tulisi kalliimmaksi kuin sähköllä. Ja käyhän porukka saunassakin...
ja jotkut ostaa jopa syöppöjä näytönohjaimia!
 
No pizzakiven lämmitys uunissa ei ole ihan nopee juttu eikä näillä sähkönhinnoilla halpakaan. Kaasu maksaa "vaan" 17snt/kwh..
 
20230205_180306.jpg
Pannupizza kokeilu. Tein perjantaina taikinan erikoisvehnäjauhoista kun muuta ei ollut. Maku oli kyllä ihan hyvä 2vrk kylmäkypsytyksen jälkeen. Kastikkeeksi tällä kertaa mausteisempi nopesti keitetty tomaattikastike. Täytteinä mozzarella, cheddar, parmesan, Tammelan porsaan savurouhe ja punasipuli.

5min esipaisto hellalla ja sitten 12min 225C uunissa. Kerrankin sain kotiuunissa tehtyä pohjasta rapean, oikeastaan se paloi paikoitellen joten lyhyempi esipaisto riittää. Täytteitä olisi pitänyt uskaltaa lyödä enemmän kun pohjakin oli näin maksimaalinen.
Tulee kyllä jatkossakin tehtyä kotona nimenomaan pannupizzaa.
 
No pizzakiven lämmitys uunissa ei ole ihan nopee juttu eikä näillä sähkönhinnoilla halpakaan. Kaasu maksaa "vaan" 17snt/kwh..

Joopa, tosin kotiuunissa pitsakivi ei edes toimi, grillissähän ongelmatiika onkin päinvastainen, kun alalämpöä olisi muillekin jakaa.
 
Ah, Lidlissä tuli käytyä...oiskohan syytä pistää taikina muhaamaan?
Oli tuossa toki muutakin:

Biolan pienoiskasvihuone
chileille.

Italiamo jäätelö
kahvi-
-sitruuna
Italiamo salame Napoli
Italiamo Pecorino Romano
Salami Ventriciana
Scamorza juusto
Mascarpone gorgonzola juusto
 
Mitenhän tää liittyy pizzan valmistukseen?
 
Näiltä osin yhtä paljon kuin kommenttisikin ;-)

Ah, Lidlissä tuli käytyä...oiskohan syytä pistää taikina muhaamaan?

Italiamo salame Napoli
Italiamo Pecorino Romano
Salami Ventriciana
Scamorza juusto
Mascarpone gorgonzola juusto
 
Kiva että löytyi tämmöinenkin ketju! Viime kesänä ostin pizzauunin, ooni koda 16. Sillä on nyt tullut kaikki pizzat tehtyä ja tavalliset uunipizzat sekä valmispizzat on kokonaan jäänyt pois pöydältä.

2-3x kuukaudessa tulee lättyjä tehtyä ja tähän mennessä olen käyttänyt pelkästään valmiita pakastepizzapullia. Denniksen omat havaittu parhaimmiksi (maku, koko ja käsiteltävyyys), fazerin omat täyttä paskaa. Pirkka parhaat ihan ok myös. Nyt olen miettinyt jos alkaisi opettelemaan taikinoiden tekemistä itse. Tomaattikastike olisi myös kiva opetella tekemään, tähän mennessä olen käyttänyt muttin pizzsoossia jota olen tuunannut valkosipulimurskalla, sokerilla ja basilikalla.

Laitetaan vielä kuva ensimmäisestä pizzasta minkä koskaan olen oonilla tehnyt :)

F7149B7D-0944-4886-9B23-F78743C6558B.jpeg
899AE363-C0E0-4C63-A1A0-54614EF7A2B6.jpeg
 
Ostettu Italialaisia juttuja ja OskuK pohti pitäisiköhön laittaa pizzataikinaa tulemaan.
No kyllä mä nyt sen verran osaan lukea, mutta kelasin vähän herätellä että tuossa mennään kyllä jo täysin turhan ei lisäarvoa tuovan ja topikin nimenkin rajaaman aiheen ulkopuolella. Ymmärrät varmaankin itsekin, että "pitäsköhän laittaa pizzataikina muhaamaan" ei nyt vaan oikein ole sisällöltään minkäänlainen järkevä panostus asiapitoiseen topikkiin.
 
Enkö vaan osaa vai onko nuo pakastetaikinat tosi vaikeita venytellä käsin ilman kaulinta?
 
Enkö vaan osaa vai onko nuo pakastetaikinat tosi vaikeita venytellä käsin ilman kaulinta?

Kokemukseni mukaan fazerin pallot on kaikista mahdottomia mutta kyllä niissäkin onnistuu kun tarpeeksi sulattaa ja nostattaa. Denniksen pakastetaikinat otan edeltävänä iltana sulamaan jääkaappiin. Voitelen muoviboksin oliiviöljyllä, nakkaan pallon sisään, kansi kiinni ja jääkaapin hyllylle. Aamupäivällä / noin 4h ennen pitsan tekoa nostan boksit jääkaapista keittiönpöydälle. Pirkkaparhaat pizzataikinaa joutuu pitämään 5-6h pöydällä ja fazeria vielä enemmän. Tuossa yläpuolella laittamassani kuvassa on denniksen taikina mikä oli 12h + 5h.
 
Ymmärrät varmaankin itsekin, että "pitäsköhän laittaa pizzataikina muhaamaan" ei nyt vaan oikein ole sisällöltään minkäänlainen järkevä panostus asiapitoiseen topikkiin.
Ajattelin, että se anti oli nuo tällä hetkellä Lidlistä löytyvät Italia-tuotteet. Kyllähän täällä keskustellaan ja kertoillaan muistakin täytteistä, niin en tuota nyt häiritsevänä tai silmään pistävänä kokenut.
 
@Azathoth Tee taikina itse. On parempaa, helpompi käsitellä ja reunat kohoaa aivan eritavalla. Itse aloitin perus taikinoista, ja nyt toinen kierros Poolish esitaikinalla. Poolish on sen verran helppo, että suosittelen kaikille. Pieni purkki jääkaappiin 16-24h ja seuraavana päivänä leipasee taikinan kasaan. Toisena päivänä taikina, kohotus, pallotus ja teko ottaa kaikkineen 2-3h. Varsinaista työaikaa ei kulu juuri laisinkaan. Kannattaa katsoa vaikka Viton Poolish videoita YouTubesta. Viton sanoin: Voila!
 
Viimeksi muokattu:
@Azathoth Tee taikina itse. On parempaa, helpompi käsitellä ja reunat kohoaa aivan eritavalla. Itse aloitin perus taikinoista, ja nyt toinen kierros Poolish esitaikinalla. Poolish on sen verran helppo, että suosittelen kaikille. Pieni purkki jääkaappiin 16-24h ja seuraavana päivänä leipasee taikinan kasaan. Toisena päivänä taikina, kohotus, pallotus ja teko ottaa kaikkineen 2-3h. Varsinaista työaikaa ei kulu juuri laisinkaan. Kannattaa katsoa vaikka Viton Poolish videoita YouTubesta. Viton sanoin: Vola!
Taikinan tekoa ei kantsi tosiaan pelätä. Itsekin lähes peukalo keskellä kämmentä aloittelin nämä pizzataikina hommat.
Vitolla hyvää juttua ja tullut hänen ohjeillakin tehtyä Poolishia ja taikinaa.

Suomeksi jos haluaa niin suosittelen Pizzanpaistajien Minustako mestaripaistaja? kirjaa. Löytyy aika kattavasti ja esim. Prismasta taisin itse ostaa. Siinä on hyvät ohjeet poolishiin ja muuhun.

Jos haluaa enemmän ohuempaa niin tullut kokeiltua jokusen kerran ihan Pirkka Parhaat & Pizzanpaistajat Keskivahva pizzajauho pussin ohjeen mukaan. Ainut ero itsellä että teen siitä 5 palloa (enkä 4) ja sitten kun palottanut niin laitan vielä yhdeksi yöksi jääkaappiin.

Nyt eilen tuli itseasiassa poolish tehtyä ja tänään menee sitten palloksi asti ja huomenna paistoon.

ps. en ole mitenkään muuten pizzanpaistajiin liittyvä henkilö, kuin että olen fb ryhmän jäsen. En saa provikkaa tai mitään. Noi on musta hyviä tuotteita.
 
@Azathoth Tee taikina itse. On parempaa, helpompi käsitellä ja reunat kohoaa aivan eritavalla. Itse aloitin perus taikinoista, ja nyt toinen kierros Poolish esitaikinalla. Poolish on sen verran helppo, että suosittelen kaikille. Pieni purkki jääkaappiin 16-24h ja seuraavana päivänä leipasee taikinan kasaan. Toisena päivänä taikina, kohotus, pallotus ja teko ottaa kaikkineen 2-3h. Varsinaista työaikaa ei kulu juuri laisinkaan. Kannattaa katsoa vaikka Viton Poolish videoita YouTubesta. Viton sanoin: Vola!
Missäs olis hyvä kirjallinen ohje asiasta?
Tällainen löytyy pitsanpaistajilta:

Onko hyvä vai löytyykö jostain parempaa? Sen verran vanha kääpä, että tykkään huomattavasti enemmän kirjoitetuista ohjeista kuin videoista.
 
No vaikka tässä yksinkertainen ohje.

Poolish esitaikina:

200g vettä
200g 00-jauhoja
5g hunajaa
5g kuivahiivaa

1. Sekoitus
2. 15min. lepoa
3. Sekoitus, jonka jälkeen 60min. RT kohotus ilmatiiviissä rasiassa
4. CT jääkaapissa 16-24h

Seuraavana päivänä taikina:

300g jauhoja (hienoja, vaikka Manitoba)
300g vettä
15-20g suolaa
200g jauhoja (00-jauhoja, vaikka Caputo Cuoco)

1. Sekoita esitaikina ja jauhot
2. Lisää sekoitettu vesi ja suola liuos
3. Taikinan teko, 10min. vaivaus/yleiskone
4. 60min. lepoa liinan/kelmun alla RT
5. Pallotus, 4x noin 260g palloja
6. Nosta pallot öljyttyinä vaikka uunipellille ja kelmuta ne tiiviisti (muuten pallon pinta kuivuu) Pallotettuina 1-2h kohotus RT
7. Pohjien pyörittely

Käytä pohjien pyörittelyssä/käsittelyssä Semolina, Durum tai maissijauhoja.
 
ps. en ole mitenkään muuten pizzanpaistajiin liittyvä henkilö, kuin että olen fb ryhmän jäsen. En saa provikkaa tai mitään. Noi on musta hyviä tuotteita.

Joo nuo pirkka x pizzanpaistaja -tuotteet on kyl tosi jees. Varsinkin valmis tomaattisoossi, pizzakala ja kinkkulastu.

@J-R5 Kiitos rohkaisusta. Seuraavalla kerralla teen itse ja raportoin tulokset tänne. Oletko (tai onko kukaan muu) pakastanut noita itse tehtyjä palloja? Ja jos on niin miten ovat sulatuksen jälkeen toimineet. Meinaan vaan kun usein tuo lättyjen tekeminen tulee aikalyhyellä varoitusajalla, tyyliin vaimo torstaina ilmoittaa että huomenna haluaa töiden jälkeen pizzaa tai vanhemmat soittaa perjantaina iltapäivällä että ovat viikonloppuna tulossa kylään. Siksi olen tähän mennessä suosinut noita pakastepullia kun ovat toimineet hyvin lyhyellä varoitusajalla.
 
Olen pakastanut itsekin. Olisinko edellisenä päivänä ottanut sulamaan jääkaappiin pakkasesta ja sit 2-3h ennen paistoa huoneenlämpöön. Pakkaseen pistänyt yksittäin pakatuissa minigripeissä ja sitten siirtänyt ilmatiiviiseen pakasterasiaan.

Laiskana oon myös käyttänyt noita pirkka parhaat pizzanpaistajat pakastepullia ja siinä pussissa taisi sulatukseen olla ohjeet.
 
No vaikka tässä yksinkertainen ohje.

Poolish esitaikina:

200g vettä
200g 00-jauhoja
5g hunajaa
5g kuivahiivaa

1. Sekoitus
2. 15min. lepoa
3. Sekoitus, jonka jälkeen 60min. RT kohotus ilmatiiviissä rasiassa
4. CT jääkaapissa 16-24h

Seuraavana päivänä taikina:

300g jauhoja (hienoja, vaikka Manitoba)
300g vettä
15-20g suolaa
200g jauhoja (00-jauhoja, vaikka Caputo Cuoco)

1. Sekoita esitaikina ja jauhot
2. Lisää sekoitettu vesi ja suola liuos
3. Taikinan teko, 10min. vaivaus/yleiskone
4. 60min. lepoa liinan/kelmun alla RT
5. Pallotus, 4x noin 260g palloja
6. Nosta pallot öljyttyinä vaikka uunipellille ja kelmuta ne tiiviisti (muuten pallon pinta kuivuu) Pallotettuina 1-2h kohotus RT
7. Pohjien pyörittely

Käytä pohjien pyörittelyssä/käsittelyssä Semolina, Durum tai maissijauhoja.

Siinähän sitä. Juuri paistettu 5 pizzaa näillä em. ohjeilla.

IMG_20230210_182844~2.jpg

IMG_20230210_190038~2.jpg

IMG_20230210_192222~2.jpg

Ai saatana kun olikin hyvää. Erityisesti tämä nduja, kinkku, hunaja ja ananas. Ensipuraisulla makeaa ja kohta jo sopivasti polttelee. :drool:
 
Mikähän olisi paras valinta valmiiksi pizzapohjaksi jos tarkoitus olisi tehdä leivinuunissa pizzaa, mutta ei jaksaisi tällä kertaa vaivautua itse taikinan tekemiseen?
 
Poolish kokeiltu. Ei nyt tullut mitään suuria ahaa-elämyksiä. Ei taikinan tekoon minusta paljoa vähempää aikaa mennyt kuin perinteisellä kylmäkohotuksella. Tekeminen painottuu tosin syöntipäivälle. Taikinasta tuli näin vähän pehmeämpää eli muotoilu oli vähän helpompaa. Toisaalta syöminen oli raadin mielestä hankalampaa, kun lopputulos oli vähempi sitkoinen ja "lörpympi". Eli käsin syöminen oli vähän hankalaa. Pitkällä kylmäkohotuksella pizzasta on tullut myös ilmavampaa, eli ilmakuplia on reilummin. Voi tietysti olla, että tämän taikinan muotoilu kaipaisi eri tekniikkaa, mikä ei ole hallussa. Maussa ei kukaan nähnyt suurta eroa. Hyvää oli tämäkin. Tämä siis uunissa. En tiedä onko pizzauunilla eroa enemmän.

Alla pizza quattro formaggi. Muista ei ehtinyt kuvia ottaa, kun olivat jo hävinneet. Diavola oli omaan makuun jälleen paras.
pizza1.jpg
pizza2.jpg
 
Viikonloppuna paistelin pizzaa ja tuli tehtyä poolish taikina myöskin. Itse jos lähden napolilaistyylisen perään niin tulee tuon poolishin kautta mentyä. Nyt tein torstaina poolishin jääkaappiin yöksi, perjantaina sitten palloiksi asti ja pallot jääkaappiin ja lauantaina paisto. Tuolla tavalla itse tekopäivä on suht rauhallinen, kun tarttee vaan valmistella täytteet.

Tuli tehtyä lauantaina 4 pizzaa ja sunnuntaina 2. Yhteensä 6 palloa. Kuviin päätyi lauantailta perus margherita ja itselle tehty nduja/feta pizza. On siinä kuvassa vaimon herkkusieni/homejuusto pizza ja kaverille tehty nduja/feta myös. Noiden lisäksi on tietty tomaattikastike, mozzarella ja parmesaani.
2023-02-11 18.08.25.jpg

Sit kun tuli tommoinen airfryer hankittua ja fb pizzaryhmistä lukenut että pizzan lämmitys seuraavana päivänä toimii sillä niin pitihän se kokeilla. Ja kyllähän se toimi 180/3min toimi aika kivasti. Video: 2023-02-12 10.23.36.mov

2023-02-12 10.21.52.jpg

Sunnuntailta vielä oma nduja/feta pizza
2023-02-12 15.43.50.jpg

Pelivälineenä on ollut tässä nyt kohta parisen vuotta Ooni 16.
2023-02-12 15.35.25.jpg

Sit loppuun omia suosikkeja.

Ndujan hain Kuopion kauppahallin Espanjan herkuista. Siellä taisi hinta olla 22e/kg ja otin reilu 100g kun loput menee pastaan. Tuo on käsittääkseni Keskon tukusta saatavaa Madeo Nduja Calabrese Picantea: https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/marr-nduja-picant-levitett-salami-n-2kg-2370255800006

Mozzana käytän sitten La Donzelletta Fior di latte mozzaa joka on pakaste ja tätäkin saa ainakin kuopiosta K-citymarketista: https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/fior-di-latte-mozzarella-julien-15kg-pa-8052080431092 - edellisenä päivänä ottaa tuota sopivan köntän sulamaan jääkaappiin ja hyvä on. Ainut tuossa on että pitää saada paloiksi.

Tomaattikastikkeen teen aika usein itse sillä mun resepti on aika simppeli ja helppo - näkyi riittävän 6 pizzalle just:
- Mutti tomaattimurskaa 1prk ( jos haluaa niin san marzanoa purkki tän sijaan)
- Basilikaa (yleensä noin puoli puskaa, riippuen puskan koosta)
- Valkosipulia (2-3 kynttä riippuen kynsien koosta ja miten haluaa valkosipulia)
- 7g suolaa
- 10g oliiviöljyä
 
Aika samalla linjalla kuin @ZeTakes. Tekeminen on rauhallisempaa ja mukavampaa tuon Poolishin kanssa. Täällä myös AirFryer jälkilämmityksessä koettu erittäin hyväksi kamppeeksi. Ensilämmitys 5min. ja toinen kierros 3min. Ainakin Philips imaisee vähän ylimääräistä tuolla ekalla lämmitys kerralla.
 
Viikonloppuna paistelin pizzaa ja tuli tehtyä poolish taikina myöskin. Itse jos lähden napolilaistyylisen perään niin tulee tuon poolishin kautta mentyä. Nyt tein torstaina poolishin jääkaappiin yöksi, perjantaina sitten palloiksi asti ja pallot jääkaappiin ja lauantaina paisto. Tuolla tavalla itse tekopäivä on suht rauhallinen, kun tarttee vaan valmistella täytteet.
Hyvä vinkki, että voisi tehdä pallot etukäteen valmiiksi ja jääkaappiin. Tällöin tekopäivä on jokseenkin samanlainen kuin tuolla kylmäkohotuksella.
 
Heitetääs vielä hieman vanhempi kuva joulukuulta. Kaikkien rakastama kinkku, ananas, aurajuusto. Tämä taas sitten tehty Pizzanpaistajien keskivahvan jauhopussin kyljessä olevalla ohjeella josta teen itse 5 palloa. Siinäkin oikeastaan heitän pallot sitten vielä yöksi jääkaappiin, jotta paistopäivänä ei tartte enää taikinan kanssa puuhata.

Kastikkeena tuossa myös pizzanpaistajien tomaattisoosi joka on hyvä vaihtoehto ja musta hyvin maustettukin. Juustona taisi olla Valio Fontal.
Kinkkuna oli muuten myös pizzanpaistajien kinkkulastu joka on kyllä tosi hyvä tuote.

2022-12-16 17.50.00.jpg

On tullut tehtyä niin napolilaista ja muuta, mut ehkä itse tykästynyt enemmän tämmöiseen ohuempaan ja missä ei ihan niin kauheasti taikinaa ole.
 
Viikonloppuna paistelin pizzaa ja tuli tehtyä poolish taikina myöskin. Itse jos lähden napolilaistyylisen perään niin tulee tuon poolishin kautta mentyä. Nyt tein torstaina poolishin jääkaappiin yöksi, perjantaina sitten palloiksi asti ja pallot jääkaappiin ja lauantaina paisto. Tuolla tavalla itse tekopäivä on suht rauhallinen, kun tarttee vaan valmistella täytteet.

Tuli tehtyä lauantaina 4 pizzaa ja sunnuntaina 2. Yhteensä 6 palloa. Kuviin päätyi lauantailta perus margherita ja itselle tehty nduja/feta pizza. On siinä kuvassa vaimon herkkusieni/homejuusto pizza ja kaverille tehty nduja/feta myös. Noiden lisäksi on tietty tomaattikastike, mozzarella ja parmesaani.
2023-02-11 18.08.25.jpg

Sit kun tuli tommoinen airfryer hankittua ja fb pizzaryhmistä lukenut että pizzan lämmitys seuraavana päivänä toimii sillä niin pitihän se kokeilla. Ja kyllähän se toimi 180/3min toimi aika kivasti. Video: 2023-02-12 10.23.36.mov

2023-02-12 10.21.52.jpg

Sunnuntailta vielä oma nduja/feta pizza
2023-02-12 15.43.50.jpg

Pelivälineenä on ollut tässä nyt kohta parisen vuotta Ooni 16.
2023-02-12 15.35.25.jpg

Sit loppuun omia suosikkeja.

Ndujan hain Kuopion kauppahallin Espanjan herkuista. Siellä taisi hinta olla 22e/kg ja otin reilu 100g kun loput menee pastaan. Tuo on käsittääkseni Keskon tukusta saatavaa Madeo Nduja Calabrese Picantea: https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/marr-nduja-picant-levitett-salami-n-2kg-2370255800006

Mozzana käytän sitten La Donzelletta Fior di latte mozzaa joka on pakaste ja tätäkin saa ainakin kuopiosta K-citymarketista: https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/fior-di-latte-mozzarella-julien-15kg-pa-8052080431092 - edellisenä päivänä ottaa tuota sopivan köntän sulamaan jääkaappiin ja hyvä on. Ainut tuossa on että pitää saada paloiksi.

Tomaattikastikkeen teen aika usein itse sillä mun resepti on aika simppeli ja helppo - näkyi riittävän 6 pizzalle just:
- Mutti tomaattimurskaa 1prk ( jos haluaa niin san marzanoa purkki tän sijaan)
- Basilikaa (yleensä noin puoli puskaa, riippuen puskan koosta)
- Valkosipulia (2-3 kynttä riippuen kynsien koosta ja miten haluaa valkosipulia)
- 7g suolaa
- 10g oliiviöljyä
Näyttää kyllä erittäin hyviltä nuo pizzat! :thumbsup:
 
Kysymys kaikille pizzantekijöille:
Moni pakastaa taikinapallot niin saa kohtuu nopeasti pizzan sitten pyöräytettyä kun tekee mieli, mutta onko kukaan kokeillut pakastaa raakana niin että on täytteet valmiina ja saisi pakkasesta melkeinpä suoraan uuniin?

Kun nykyään tulee aina annettua taikinan kohota 2vrk jääkaapissa ennen paistoa niin pakastan palloja valmiiksi, että saa sit seuraavalla kerralla nopeammalla aikataululla pizzoja tehtyä sekä paistan myös kasan pizzoja ja heitän sit ylimääräiset pakkaseen.
Kun on kiire ja tekee pizzaa mieli niin sitten vaan pakkasesta sulamaan joku 20-30min ja uuniin 200 astetta 5-7min.

Mietin vaan että onnistuisko semmoinen puolivalmis? Pitäskö esipaistaa pohjaa vähän niin ettei sulamisvaiheessa pohja vettyis sulaneista täytteistä vai pelkkä pohja (esipaistettu?) pakastaa ja sit täytteet vaan päälle ja uuniin?
Onko kenelläkään vastaavia kokeiluja?

Pakastetuista taikinapalloista pizzan teko vaatii kuitenkin vähän suunnittelua ettei vaan yhtäkkiä voi alkaa pizzaa tekemään jos tekee mieli ja aikaa menee valmistaa kastike, pilkkoa täytteet, siivota sotkut jne.
 
Valurautapannulla tuli tehtyä pari pizzaa. Muuten ihan jees pizza, mutta tomaattimurska oli virhe valinta pohjalle. Joku valmis pizzakastike olisi toiminut paremmin. Pohjasta tuli kyllä muuten ihan rapea.

1676815475497.png

1676815486834.png

1676815459801.png
 
Kertokaas gurut onnistuisko tämmönen:
Tekisin pizzataikinan leipäkoneella ja siihen sisältyy muutama kohotuskin. Voiko tästä kohotuksesta huolimatta tehdä myös kymäkohotuksen? Eli antaisin koneen myllätä ja kohottaa, sitten muotoilisin palloiksi ja sitten kylmäkohotusta se vuorokausi tai jotain ja sitten taas kohotus normaalisti ennen paistoa? Onko tässä jotain fataalia että tekee kohotusta ennen kylmäkohotusta?
 
Viimeksi muokattu:
Kertokaas gurut onnistuisko tämmönen:
Tekisin pizzataikinan leipäkoneella ja siihen sisältyy muutama kohotuskin. Voiko tästä kohotuksesta huolimatta tehdä myös kymäkohotuksen? Eli antaisin koneen myllätä ja kohottaa, sitten muotoilisin palloiksi ja sitten kympkohotusta se vuorokausi tai jotain ja sitten taas kohotus normaalisti ennen paistoa? Onko tässä jotain fataalia että tekee kohotusta ennen kylmäkohotusta?
En usko että ylimääräisestä kohotuksesta aluksi on haittaa, toki riippuu vähän kuinka pitkiä kohotuksia tuolla leipäkoneella tehdään. Itselläni ei ole sellaisesta kokemusta, mutta esimerkiksi Poolish-taikinaa tehdessä usein kohottelen ensiksi pari tuntia pöydällä, jonka jälkeen siirrän jääkaappiin kohoamaan lisää.

Kokeilemallahan tuo selviää, miten se onnistuu. Pahimmassa tapauksessa taikina lässähtää tms, mutta pizza on aina pizzaa :)
 
Toi takina ohjelma kokonaisuudessaan on 2h pitkä jossa varmaan joku 40min kohotus yhteensä.
Pitääpä vaan kokkeilla. Ei siitä ainakaan huonompaa tule kuin käsin (minun) tekemästä.
 
En tarkemmin tiedä tai osaa sanoa mitään varsinaista hyötyä tai haittaa. Olen itsekin tehnyt tuon saman joskus, mutta lopetin koska tuntui täysin turhalta kohottaa kolmesti. Tai no se viimeinen nyt on vaan ollut taikinan lämmittämistä huoneenlämpöiseksi.
 
Itse annan myös yleensä taikinan levähtää pari tuntia pöydällä ennen jääkaappiin siirtoa. Oma resepti siis on yleensä että Oonin sovelluksen ohjeilla taikinan teko, pöydällä aluksi sen pari tuntia taikinan teon jälkeen jonka jälkeen jääkaappiin. Minimissään 36h kylmäkohotus kun jauhona esim perus keskivahva jauho (pirkka tms.), jonka jälkeen taikina palloiksi ja huoneenlämmössä 8-10h kohotus.
 
Oliko muuten joku spessujauho mitä kannattaa käyttää kun lättyä tekee, siis muotoilee? Jotenkin muistelisin että joku tietty jauho olis parempaa ei pala niin herkästi kiven kanssa kuin vehnäjauho..? En vaan kuollakseni muista oliko se durumia vai maisijauhoa..

Olis tarkotus koeajaa uusi Kobe sunnuntaina :happy:
 
Mä käytin Polsellin semolaa joka oli mun mielestä tosi hyvä just tohon. Mut sitä ei enää saa sittarista https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/polselli-semola-rimacinata-durumjauh-1kg-8009685000468

Nyt ollu karkea vehnäjauho käytössä, mutta ei oo niin hyvä kuin tuo oli
 
Eli vissiin durum saattais olla parempi kuin normi? Jotenkin muistelisin näin..
Pitäisi itsekin koittaa durumilla.

Lapio missä on reikiä auttaa hieman kanssa tuossa jauhojen päätymisessä uuniin kun hieman "heiluttaa" ennen uuniin heittoa niin isoimmat jauhomäärät jää sit pöydälle (tai lattialle).
 
jep durumilla vaan reteesti.
piti tulla kiittämän tähän ketjuun poolish-taikinan esiintuomisesta, en kyllä tätä tekniikkaa tule vaihtamaan enää koskaan yhtään mihinkään muuhun.
ja siinä kohdassa kun taikinapallot laitetaan kelmun alle, heitän yleensä ylimääräiset rasioissa pakkaseen. pizzapäivän aamuna rasia(t) pakkasesta
sulamaan. toimii.
eli lyhyemmin; poolish FTW! :smoke:
 
"Kun alat muotoilemaan taikinapalloa, älä käytä 00-jauhoja vaan mieluummin semolaa, semolinaa tai durumvenhäjauhoja. Nämä jauhot eivät pala pizzauunissa niin helposti kuin 00-jauhot kun irtoaa pizzapohjasta. "

Ohje löytyi pitsanpaistajien sivulta Napolilaisen pizzan valmistus (AVPN)
 
Oliko muuten joku spessujauho mitä kannattaa käyttää kun lättyä tekee, siis muotoilee? Jotenkin muistelisin että joku tietty jauho olis parempaa ei pala niin herkästi kiven kanssa kuin vehnäjauho..? En vaan kuollakseni muista oliko se durumia vai maisijauhoa..

Tähän on paljon mielipiteitä. Itse tirvisen pallon kumminkin puolin karkeaan semolaan, ja sitten pöydälle on ripoteltuna durumia ja 00 sekaisin.

Ne "napolinpojat" joiiden videoihin olen linkkejä laittanut, kaksi jannua ja toinen laittaa 00-jauhoon, ja toinen semolaan. Mutta sikäläinen tyyli on että sitten kun on saatu pitsa leviteltyä, se nostetaan ilmaan ja siirretään kaikki jauho pois alta pöydästä, koska halutaan että sitä olisi lopulta mahdollisimman vähän pohjassa kitkeröitymässä uunissa.
Mutta, kuten usein sanottu: taitolaji, ken koittaa mahd vähillä jauhoilla saattaa kohdata myös ongelmatiikkaa siinä lapioimisvaiheessa.

Mutta palatakseni siihen käsittelyjauhoon lyhyesti, Italiassa se on semola (jota itse ostan etnisestä kaupasta) ja Suomessa halvin on ehkä "karkea vehnäjauho"
 
Itsellä käytössä pyörittelyyn karkea vehnäjauho. Ei varmasti se optimaalisin, mutta ihan toimiva. Itse täytän pizzan yleensä lapion päällä ja lapiossa on pohjalla aavistuksen ripoteltuna jauhoja. Mielummin hieman jauhoa pohjassa paistovaiheessa kuin täytteet uunin perällä kasassa. Liian vähillä jauhoilla pizza ei lähde lapiosta liikkeelle oikein mitenkään ja sitten siinä vatkailee niitä täytteitä pizzan päältä sinne uunin perälle. Aloittelijalle suosittelen siis ehdottomasti liikaa jauhoja ensiksi ja lähtee siitä sitten vähentämään kun tekniikka parantuu.
 
Ite olen tainnu käyttää karkeaa vehnäjauhoa, ja niitäkin vain siksi että pizzan saa luistamaan puiselta pizzalapiolta kuumalle pizzakivelle. Normaalissa uunissa teen niin ei ole koskaan palanut. Oikeassa pizzauunissa kai eri homma.
 
Noniin! Tänään sitten oli tarkoitus tehdä itse ”poolish”pizzataikina ja lopputulos sekä koko prosessi oli niin hirveää paskaa että ei tarvi jatkossa tehdä. Yritin tuolla pizzanpaistajien ohjeella tehdä. Itse poolish onnistui helposti ja se oli 24h jääkapissa tekeytymässä. Tänään sitten kun piti poolishiin sekoittaa 600g vettä ja 1.2kg jauhoja niin siitä alkoi heti ongelmat. Tuo vesimäärä ei mitenkään riittänyt vaan piti käyttää lähemmäs 800g vettä jotta kaikki jauhot sai sekoitettua poolishiin. Noh sitten vaivailtiin, kaikki jäi käsiin kiinni jatkuvasti ei auttanut vaikka kuinka vaivasi, antoi levätä, lisäsi suolan, vaivasi lisää, antoi taas levätä jne… Tuossa se on tahmeana pöydällä. Olkoot koko paska. Jatkossa mennään edelleen denniksen/pirkkaparhaat pakastepullilla. Jos joskus saa yleiskoneen/taikinakoneen hommattua niin koitetaaan sitten uudelleen.
 
Tuo vesimäärä ei mitenkään riittänyt vaan piti käyttää lähemmäs 800g vettä jotta kaikki jauhot sai sekoitettua poolishiin. Noh sitten vaivailtiin, kaikki jäi käsiin kiinni jatkuvasti ei auttanut vaikka kuinka vaivasi, antoi
No tuossahan on syy ja seuraus kerrottu. Liikaa vettä, niin tulee liian tarttuvainen taikina.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
296 080
Viestejä
5 062 089
Jäsenet
81 024
Uusin jäsen
RoosaTheGangster

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom