- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 13 613
Kuvailkaa joku tilanne jossa:
Aselupa (varsinkin noin helposti kätkettävään aseeseen) on saatu 30 vuotta sitten, toisella puolella Suomea. Henkilö menee keskellä viikkoa ravitsemusliikkeeseen ja juo itsensä siellä huomattavan päihtyneeseen tilaan ja illan päätteeksi sen sijaan että ohjaisi portsareiden avulla seurueensa ja itsensä taksiin tai soittaisi poliisin näkee että päihtymyksestään ja asemastaan huolimatta pienin paha on käyttää tuota asetta.
Eli oliko tuo toisella puolella Suomea vuosikymmeniä sitten kohdattu uhka sama henkilö tai seurue joka nyt sattui vaan samalle illalla? Ja oliko ase nyt poikkeuksellisesti mukana mutta tuon 30 vuoden aikana ei ikinä selvinpäin tullut tilannetta jossa varoituslaukaus on pienin paha? Millaisissa olosuhteissa tuo on pienin paha vai onko häntä uhattu vuosikymmeniä ympäri Suomea mutta silti uskaltaa päihtyä julkisella paikalla merkittävästi varsinkin kun on seurue suojattavana.
Ihan hypoteesina millainen tämä tilanne olisi?
Eikö Vornanen nimenomaan ollut soittanut poliisin paikalle ennen tilanteen eskaloitumista ampumiseen ja odottanut sitä?
Melko uskomaton juttu paristakin syystä: Supo ei tuollaista juttua tietenkään myönnä eikä kiellä, mutta jos on ollut, niin onhan toi nyt ihan älytön paljastus että Supo on lähettänyt Suomalaisia politikkoja vakoilemaan Venäjälle. Mitähän tolla oikein päässä liikkuu.